keskiviikko 29. elokuuta 2012

Varma syksyn merkki

Usein puhutaan varmoista syksyn (tai kevään, kesän tai talven) merkeistä . Syksyn merkkejä ovat tietysti  koulujen alku, koulukrääsän ilmestyminen kauppoihin, kesälomien loppuminen ja kirpeät aamut. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Minulle yksi tärkeä syksyn merkki on se, kun saan ylioppilaskunnan kalenterin ja saan tuunata sen!

Vasemmalta oikealle: 2009-10, 2010-11 ja 2011-12.

Kun aloitin opiskeluni yliopistossa ja otin ensimmäisen kerran käyttööni TYYn eli Turun yliopiston ylioppilaskunnan kalenrerin, pidin sitä melko tylsänä. Kun kuitenkin sain ilmaiseksi hyvän kalenterin, miksi  ostaa sellaista. Niinpä laitoin sen uuteen uskoon. Muistaakseni ensimmäisenä opiskeluvuonna laitoin kalenterin kanteen eri värisiä vinoraitoja ja seuraavana vuonna ruutuja. Kolmantena vuonna oli yksi lemppareistani eli valkoisella pohjalla kolme pientä akvarellia, samanlaiset kuin hääkutsuissa. Valitettavasti näiltä vuosilta olevat kalenterit ovat luultavasti vanhempieni luona jossain varastoissa.

2009-10-kalenterin sisäkansissa oli hääteemaa: pinkki paperi on häiden kaitaliinatapettia, kuten kimppukuvasta näkyy. 

Sitten valmistuinkin lastentarhanopettajaksi, mutta jatkoin opintoja logopedian parissa. Yliopisto pysyi samana ja TYYn kalenteri sai jälleen uudet kuosit. Kolmen edellisen vuoden kalenterit siis löytyivät, kuten kuvista näkyy. Osan teema liittyy jotenkin siihen vuoteen, osassa ei. 

2010-11-kalenterissa oli New York -teema, koska syksyllä teimme sinne matkan.

Viime vuoden muffinssit syntyivät ihan vaan jostain päähänpistosta. Pastellisävyiset  paperit on leikattu  maalien värimalleista!
Tänä vuonna kalenterin ulkoasu olu suhteellisen tyylikäs, mutta melko tylsä. Ainakin värit ovat aivan liian hillityt minun makuuni. Siipisoihtu  on minusta kyllä kaunis, mutta sai väistyä värien tieltä. Kansien sisältä sitä löytyy ihan tarpeeksi. Viime vuosina olen tehnyt huolellista työtä ja irrottanut kannet koristellessani niitä. Nykyiset kovat kannet helpottavat asiaa, sillä ekoina vuosina ne olivat löpsyä pahvia. 

Liian hillityt kannet on jo irti.

En tiedä mistä tämän vuoden idea pälkähti päähäni. Taisin ajatella, että raitoja ei olekaan ollut viiteen vuoteen ja vaakaraitoja ei silloinkaan. Askartelukaapistani keräsin nopeasti kasaan sinne kertyneitä herkullisen värikkäitä ppereita ja valikoin hyvän yhdistelmän. Häistä jääneitä kaitaliinatapetteja käytän edelleen, koska ne ovat kestäviä esimerkiksi kalenterin kulmissa.

Valikoima pahveja Karkkiksen varastoista. Pitäisikin joskus laittaa kuva askartelukaapistani.
Raitasuikaleita. Leikkasin ihan summamutikassa tuon levyisiä enkä mitannut niitä mitenkään. 

Vaakaraidoitus tuotti kuitenkin yllättäviä hankaluuksia. En ollut ajatellut, että kalenterin kierteitä varten pitääkin tehdä jokaiseen raitaan reiät ja vielä vähän eri kohtiin. En kuitenkaan halunnut, että raita loppuu kesken, vaan että se kulkee koko etukannen poikki. En keksinyt parempaakaan tapaa toteuttaa kalenteri, joten tein sitten jokaiseen suikaleeseen reiät erikseen.

Reiät piirretään näin. 
Ja sit ne leikataan näin. 
Vaivannäkö kannatti ja kalenterista tuli varsin herkullinen! Tätä kelpaa katsella seuraava lukuvuosi. Sääli, että  arjen pyörityksessä kalenterikin vähän kärsii. Kyllä noista vanhoista huomaa kulumisen. Nyt minulla on ainakin kuva tästä ihan uudenuutukaisena. 

Valmis ah-niin-karkkismainen etukansi
Työni jäljessä on pientä epätarkkuutta, sillä en jaksa tehdä asioita niin pilkuntarkasti. Esimerkiksi sisäpuolelta liuskojen reunat eivät menneetkään ihan tasan. Mutta ei se mitään, uudella lelullani Dymolla tein tekstinauhan, jolla peitin virheen. Ja kaikki oli jälleen hyvin. 

Pientä epätarkkuutta ei voi välttää. Kädenjäljen pitää näkyä jne.

Ai niin, takakansi. Miten minä sen vielä jaksan? No ystäväni Noora ehdotti pystyraitoja, jolloin reitä voi tehdä pelkästään yhteen suikaleeseen. Ehkä se on hyvä vaihtoehto. Täytyy tarkistaa, että kaikkia papereita riittää pituussuunnassa. Hmmm... Jatkan siis askartelua!

maanantai 27. elokuuta 2012

Päivä Tukholmassa

Viime viikko oli minun ja miehen yhteinen lomaviikko, joten hyödynsimme sen tehokkaasti. Maanantai-iltana lähdimme Tukholmaan, palasimme keskiviikkona ja lähdimme parin tunnin päästä toiselle puolelle Suomea sukuloimaan. Viikko oli onnistunut ja nyt voikin taas keskittyä töihin ja muihin hommiin.

Olimme kumpikin tainneet olla Tukholman risteilyllä viimeksi abivuonna, joten oli aika tutustua jälleen naapurimaan pääkaupunkiin. Minulla oli motiivina myös vintage-liikkeisiin tutustuminen, joita Turun Tilda oli vinkannut. Koska kyseessä oli kuitenkin vain päiväreissu, päätimme ottaa pääkohteeksemme kuninkaanlinnan, johon kumpikaan ei ollut kunnolla aiemmin tutustunut. 

Tukholmassa nähtiin paljon söpöjä heposia. 
Aamiaisen söimme sataman Ariadne-hotellissa. Se toi mieleen muistoja matkoilta, joita teimme äidin ja erään tuttavaperheen äitin ja tyttären kanssa aikoinaan. Hotelliaamiainen on mielestäni aivan ihana asia. Pienenä en tätä osannut arvostaa, mutta nyt otin siitä kaiken ilon irti. 

Aamiaisen jälkeen lähdimme miehen ehdotuksesta kohti Djurgårdenia. Opin, että se oli alunperin kuninkaallinen metsästysalue. Metsäneläimiä emme nähneet, mutta hevosia sitäkin enemmän. Harkitsimme myös Skansenin ulkoilmamuseoon menemistä, mutta jätimme sen toiseen kertaan. 

Djurgårdenin liepeiltä löytyi Karkkispuu! 
Arvatkaa vaan sainko katseita osakseni, kun olin pukeutunut ylläolevaan asuun! Keltaiset housut ovat uudet lempparini ja tulin ostaneeksi joitain viikkoja sitten sinisen takin. Tietysti pistin ne päälleni, kun reissuun lähdettiin! Noh, ihan positiivisia katseita sain ihmisiltä ja ainakin erotuin massasta. Tukholmalaiset tuntuivat pukeutuvan vielä paljon harmaamustemmin kuin suomalaiset!

Taka-alan puhelinkopissa ei ollut puhelinta, joten mies joutui tyytymään kännykkään.
Seuraava kohteemme oli eräs koruliike ja pohdimme kävelemmekö vai menemmekö ratikalla. Onneksi valitsimme ratikan, sillä tiellemme osui suloinen vanha raitiovaunu, jossa rahastajakin istui oikein hänelle varatussa kopissaan. Muutama pysäkinväli raitsikassa oli siis jo elämys sinänsä!

Minä en täysin totellut yläreunan kylttiä, sillä rahastajajsta ja ratikan takaosastakin piti saada kuva.

Sama vaunu ulkoa. Ratikan sisällä oleva nainen on juuri kävelemässä "rahastajankopin" ohi.
Kun odottelimme Antikt Gammalt &Nytt -korukaupan aukeamista, päätimme vielä kävellä Humlegårdeniin, joka paljastui erittäin kauniiksi puistoksi. Eli jos haluaa vähän luontoa kaupungin keskellä, niin voin suositella. Sen keskellä on kuninkaallinen kirjasto, jonka kokoelman masiivisuutta ihmettelimme opaskirjasta.

Kun viimein pääsin edellä mainittuun, Turun Tildan vinkkaamaan koruliikkeeseen, olin pyörtyä koruähkystä! Kauppa sinänsä oli oikea elämys koruröykkiöineen ja hattuasetelmineen, mutta minä en ole niin hyvä penkoja, että olisin loputtomiin viitsinyt kaupassa viettää aikaa. Mutta oli kyllä upeita koruja!

Tyylikkäitä daameja uusissa ja vanhoissa koruissa ja härpäkkeissä. 
Pääkohteessamme kuninkaanlinnassa ei valitettavasti saanut kuvata... Hinta oli mielestäni aika kallis, mutta lipulla pääsi kaikkiin linnan museoihin ja kohteisiin ja se olisi ollut voimassa jopa viikon. Tutustuimme kuitenkin vain virallisiin "huoneistoihin" (Representationsvåningarna), linnan kirkkoon ja aarrekammioon. Eniten mielenkiintoa minussa herätti tietysti valtionsali, jossa vietettiin Victorian ja Danielin hääjuhla! Ihanaa! Massiiviset huoneistot tuntuivat tällaisesta tavallisesta tasavaltalaisesta melko hämmästyttäviltä ja ihmeellisiltä. Kuljimme varmaan koko linnan läpi suut auki näyttäen maalaistolloilta. Itse pidän kyllä hieman yksinkertaisemmasta tyylistä sanoo tämä kettu pihlajanmarjoista.

Aarrekammiosta löytynyt kruunu ei ollut tälle prinsessalle oikein sopiva.
Kävimme linnassa juuri vahdinvaihdon aikana, jolloin siellä oli hyvin väljää. Poistuessamme alkoi ihmisiä tunkea linnaan sankoin joukoin. Samanlainen mäihä kävi lounaspaikan kanssa, jonne osuimme juuri ennen ruuhkaa. Lähes Gamla stanin ytimestä löytyi allakuvattu ravintola, josta saimme herkulliset lasagnet edullisesti viihtyisässä miljöössä. Suosittelen! Koko reissun muuten asioin kunniakkaasti ruotsiksi, mutta jonossa edelläni oli italialaisia ja espanjalaisia matkaoppaita, jotka puhuivat äidinkielillään keskenään. Minun piti todella keskittyä, etten sanonut "lasagne per due". 

Mies väittää, että hänellä on iso pää, mutta tämä kruunu ainakin valahti silmille.
Gamla stan on mielestäni ihana paikka. Nuorempana suosikkejani olivat ne kadut, joilta löytyivät kaikki ihanat kaupat ja nyt ne kadut, joilla niitä ei ole. Oli vain kiva kävellä ja ihastella iloisen värisiä kivitaloja. Pidän siitä, miten ne ovat toisaalta koruttomia ja yksinkertaisiakin ja kuitenkin niissä on paljon yksityiskohtia. 

Keltaisia taloja kadun täydeltä!
Uusi tuttavuus Tukholman kaupunginosista oli Södermalm, jonne suuntasimme vintageliikkeiden toivossa. Niissä olikin hauska piipahtaa tutkimassa löytyykö mitään. Tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan, mutta hauska oli sovitella ja vähän penkoakin. Olen vaan niin onnettoman laiska penkomaan, että helposti luovutan liian helpolla. Minulle täytyy asiat esittää tarjottimella, kuten allaoleva sarjapöytä, joka olisi ollut täydellinen. Sydäntäni raastoi, kun jouduin jättämään sen liikkeeseen.

Oih ja voih. 
Södermalmissa hauskinta oli arkkitehtuuri. Siellä on paljon söpöjä vanhoja puutaloja, komeaa 20-luvun klassismia  ja upeaa funkkista ja modernia. Ja kaikkea vähän sikinsokin ja kerroksittain katukuvassa. Oikeastaan harmi, etten tajunnut ottaa sieltä enempää valokuvia.

Pieni pala mäkistä Södermalmia.
Palasimme vielä Gamla stanin, kun kahvihammasta alkoi kolottaa. Kävelykierroksella olimme nimittäin törmänneet niin suloiseen kahvilaan, että halusin ehdottomasti palata sinne. Onneksi mies tiesi reitin suunnistajan taidoillaan. Paikka oli Under kastanjen ja joimme tosiaan cappucinot ja söimme kakunpalan kastanjapuun varjossa. Kuinka idyllistä!

Hienostoherra hörppii kahviaan.
Mietimme vähän jaksammeko vielä yhden kohteen ja lopulta päätimme piipahtaa vielä suurkirkossa. (Täälläkin tietysti piti vähän muistella eräitä häitä). Kirkko oli vaikuttava ja siellä oli monenlaista upeaa katsottavaa, mutta jälleen täytyy sanoa, että minä pidän keveämmästä tyylistä. Hauskaa, miten matkailu toisaalta avartaa, mutta myös omat mieltymykset voivat tarkentua. 

Gammalt och nytt
Voi Yrjö miten koristeellista! 
Reissun jälkeen tuntui siltä, että miksi emme ole aiemmin lähteneet Tukholmaan! Ehkä se tuntui olevan niin lähellä ja niin nähty. Mutta päinvastoin sehän tuntui pursuavan kaikkea mielenkiintoista. Päätimmekin, että tästä lähin teemme matkan Tukholmaan joka vuosi. Oikein jo odotan seuraavaa reissua!

torstai 23. elokuuta 2012

Minipuutarhuri

Muistaako joku mukulakivien asetteluni? Kivet ovat pysyneet ainakin tämän kesän!
Olen joskus tässä blogissa viitannut rapunpieleemme nimellä minipuutarha ja löytyypä se tuolta tekstien tunnisteistakin. Kesän aikana se on muuttanut muotoaan aina välillä kuihtuvien kasvien myötä ja ajattelin esitellä sen nyt vielä kun se on kukkeimmillaan. Mikään suuri viherpeukalo minä en ole, mutta iloa torilta kotiin kannetuista kukista on silti riittänyt melko pitkäksikin aikaa. En siis ole tappanut kaikkia alta aikayksikön. Ja sanoipa eräs naapurimmekin minipuutarhaani "pihan piristykseksi"! Olin erittäin otettu, sillä piha on muutenkin melko hyvin hoidettu.

Puksipuu on puutarhan vakiokalusta... toivottavasti jatkossakin!
Loppujen lopuksi puutarhan kasvit eivät ole kovin paljon vaihtuneet kesän aikana, nyt kun mietin. Lähinnä niiden määrä on lisääntynyt. Pinkit ruusubegoniat ostin jo alkukesästä ja ne ovat viihtyneet hyvin. Välillä ne olivat muutaman viikon sisällä kuistilla, kun siirsin kuistin kukat ulos. Hortensian ostin myös melko varhain kesällä ja se on muuttunut kauniin vaaleanpunaisesta piristävän vihreäksi. Vihreä sopiikin näin syyskesään mainiosti. Harmi, ettei alkuperäisestä väristä ole kuvaa. 

Tämä paljastui keltaiseksi taimeksi. En ollut merkannut niitä mitenkään, joten se oli yllätys.
Kuten jo sanoin, en ole varsinaisesti mikään viherpeukalo. Keväällä uhosin kovasti kasvattavani kesäkurpitsoita. Nooh, kovin pitkälle en pötkinyt (toistaiseksi), koska taisin istuttaa ne aivan liian pieniin ruukkuihin. Ihan kivan näköisiä ne ovat olleet, mutta sato jää laihaksi. Ainakin olen oppinut jotain, mutta vähän hävettää ja olen kade ystävien ja sukulaisten viljelmille... Nyt ne ovat äidillä hoidossa ja kuulemma lopulta yksi emikukkakin on puhjennut. En silti luovuta, vaan opin minä puutarhuriksi, kun harjoittelen. 
Vihreä kesäkurpitsa on täynnä teräviä karvoja. Onkohan se joku lajike-ero, koska keltaisessa ei ole?
On minussa sentään ihan pikkuisen puutarhurin vikaa, kun sain kuin sainkin ongelmalliset pelakuuni kukkimaan uudelleen! Kesän alussa kuistille hankkimani pelargonit alkoivat jossain vaiheessa kärsiä ja päättelin, etteivät ne saa kuistilla tarpeeksi aurinkoa. Uusia nuppuja ei ilmaantunut ja ne pukkasivat pelkkää lehteä. Siirsin ne ulos, johon paistaa edes pikkuisen enemmän aurinko ja jäin odottelemaan. 


Lannoitin ja kaikkea. Ei mitään tapahtunut! Ei nupun nuppua. Lopulta anoppi neuvoi, että niitä pitääkin kiduttaa, lannoittaa ja kastella vain vähän. Johan alkoi tapahtua! Kolmessa kuudesta alkoi näkyä nuppuja. Hankin vielä amppelin, johon laitoin kolme hitaampaa saamaan lisää aurinkoa. Ja lopulta nekin alkoivat kukkia uudestaan! En tiedä auttoiko pelkkä kidutus vai oliko kyse vain normaalista, mutta hirveän pitkästä kukintatauosta. Molemmista varmaan.

Pinkit pelakuut alkoivat kukkia ensiksi.
Syksyn myötä minipuutarhassani alkavat tietysti uudet tuulet. Nyt jo voisi alkaa polttaa lyhtyjä. Vielä vähän aikaa saa kuitenkin vielä nauttia kesän kukkaloistosta! Ja pelakuut laitan talveksi kellariin, jos saisin ne taas ensi vuonna virkoamaan. 

Pelakuut halusivat ilmeisesti olla vähän kuin encore kesälle!

torstai 16. elokuuta 2012

Rullaatirullaa

Naputtelen tässä muiden asioiden lomassa pienen välipalapostauksen. Tämä on sitä kovin kirjaimellisesti, sillä aiheena ovat kylmät tortillarullat, jotka sopivat mitä parhaimmin vaikkapa välipalaksi. Teen näitä helppoja ja nopeita rullia usein viemisiksi esimerkiksi kyläilemään ja joka juhannus vien näitä miehen sukulaisten mökille. Ekoina vuosina tosin äitini teki rullat ja kun kyseltiin, että olenko tehnyt ne itse, piti tunnustaa, että äitihän ne teki. Viime vuosina olen kuitenkin tehnyt rullat itse ja ehdittiin sitä joinain vuosina vähän naureskellakin, että jokos rullat nyt on itse tekemiäni...

Ohje on alunperin äitini työkaverilta ja se on suorastaan nerokas yksinkertaisusdessaan. Tarvitaan vain:

- Paketti tortilloja
- paketti (maustettua) tuorejuustoa
- salaatinlehteä
- leikkelettä
- juustoa

Tämä kuva on varmasti hyvin valaiseva ja houkuttelev pikkukuva  blogitekstin vieressä.
 1. Ensin tortilla voidellaan tuorejuustolla reunoja myöten.


 2. Tortillan toiseen reunaan levitetään haluamassasi järjestyksessä salaatti, leikkeleet ja juustoviipaleet. Koko tortillaa ei kannata täyttää, sillä täytteet siirtyvät hieman eteenpäin, kun tortillaa rullataan.


3. Rullaa tortilla tiukaksi rullaksi. Tuorejuusto liimaa rullan kiinni. Tämä on toinen syy, miksei täytteitä laitetan ihan ylös asti.



4. Leikkaa pienemmiksi, suupalan kokoisiksi rulliksi. Tortillan päistä jää helposti vähän epämääräiset palat, joissa ei ole juuri täytettä, joten ne kannattaa leikata pois ja syöttää jollekin muulle kuin vieraille. 


Nämä rullat ovat mieheni suuria suosikkeja ja kun kysyin häneltä hääpäivän piknik-menuehdotuksia, hän ehdotti heti näitä. Ja minä olin tyytyväinen valintaan: yksinkertaista ja hyvää. Tätä ohjetta muuten blogiin toivoi Noora, koska kesällä tarjosin hänellekin näitä. Rullat ovat juuri sopivia suupaloja erityisesti jos porukkaa ei ole aivan valtavia massoja. Näissä on kuitenkin helppoudesta huolimatta sen verran käsityötä, että yksi tortilla pakkaus alkaa olla maksimi, mitä minä jaksan kerralla tehdä. 

Valitettavasti nuo kuvissa olevat rullat on jo syötä ajat sitten, joten minulle jäi tästä postauksesta vain hirveä nälkä. Täytyykin mennä kaivelemaan, mitä kaapeista löytyy. 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sisustusta, vihdoinkin!

Viime aikoina blogi on täyttynyt kaikesta muusta kuin sisustuksesta, vaikka alunperin ajattelin, että pääpaino olisi siinä. Nooh, toisaalta ovathan juhlakoristeetikin juhlien sisustamista ja olen esitellyt myös aikaisempia kotejani ja niiden sisustusta. Kesän mittaan tähän nykyiseen kotiimme on kuitenkin kertynyt mukavasti pieniä uusia sisustusjuttuja. Osa niistä oikeastaan on ihan vanhoja, vanhempien varastoista saatuja tai kirpparilta. Nyt ajattelin käydä vähän läpi, millaisia uusia juttuja kodistamme löytyy. 

Oli pakko aloittaa tällä, kun kuva onnistui niin hyvin! Meidän keittiön loisteputkilampun alla saa hyviä kuvia.

Iso osa uusista sisustusjutuista on synttärilahjoja. Sain niin kivoja juttuja, että laitoin kaikki samantien esille (jos jostain ei ole kuvaa, se ei johdu siitä, etten olisi tykännyt vaan jostain syystä vaan en huomannut kuvata). Ylläolevassa kuvassa on kolme lahjaa: Ekobon bambuastia, Teeman söpöt pikkuastiat ja Alessin viinipullonavaaja. Alla taas on värikäs pallovalosarja ja kamera, joka on ystäväni  pakkausteipistä tekemä taideteos.

Palloja ja värejä kaikkialla! Uusi kamerani pääsi myös kuvaan.
 Eteiseen hankittiin kesällä jotain uutta ja kauan kaivattua: kokovartalopeili. Hetken harkitsin jonkinlaista kirppariratkaisua, mutta päädyin lopulta Ikean yksinkertaiseen peiliin. Tästä ainakin näkee kunnolla ja tykkään siitä, ettei siinä ole mitään ylimääräistä. Ja Tintti-autot saa kivasti reunalle huristelemaan. Vaikka peili on loistava ja hyvässä paikassa, jostain syystä silti menen aina ihailemaan peilikuvaani vanhoista palapeileistä, joista haluaisin päästä eroon. Tottumus on toinen luonto. Nyt olen päällystänyt vanhan peilin synttärikorteilla. Jospa se tästä.

Peili on kiinni narulla seinässä olevasta koukusta, ei tarvitse huolehtia, että kaatuisi vaikka onkin nojallaan.

Lasiastia- ja esinevalikoimani on myös kesän aikana karttunut. Syntymäpäivälahjaksi sain kaksi lisäystä kokoelmiini: suloinen Oiva Toikan Tirri-lintu ja Markku Salon iloisen keltainen pieni pullo. Jo aiemmin kesällä äiti bongasi minulle joltain iltatorilta Helena Tynellin Hyrrän, jollaisesta olinkin  lasipostauksessa vähän haaveillut. Ja oli muuten aikamoinen bargain eli oikea kirppislöytö!

Lasikokoelma alkaa olla jo yhtä mittava kuin avainkokoelmamme, joka on myös esillä eteisen lipaston päällä.

Hyrrä pääsi Pixelinen viereen. 
 Suurin sisustusuudistus on kukkapöytä, jonka saimme appivanhempien varaston perukoilta. Kotimme yksi huonoja puolia on se, ettei ikkunalautoja oikeastaan ole ja yrttejä ei saa minnekkään kasvamaan. Onneksi muistin, että anoppi oli joskus muuttomme aikoihin tarjonnut meille kukkapöytiä, joita he eivät tällä hetkellä käytä. Valitsin kahdesta kukkapöydästä sen vähän komeamman, koska se oli jugendia. Minusta oli hauska ajatus, että joku asia kodissamme olisi samaa aikakautta kuin talo. 

Huomaa kuvassa myös miehen ostamat hääpäiväkukkaset.

Kun pöytä saatiin paikalleen, se näyttikin minusta vähän liian raskaalta. Olin ajatellut, etten maalaisia sitä, mutta minusta tuntuu, että valkoinen väri tekisi sittenkin hyvää. Tuo punaruskea ei vaan ole minun värini Sen mallista ja koristeista pidän edelleen. Toinen kukkapöydistä olisi ollut yksinkertaisempi ja ilman levikkeitä. Se oli taas mielestäni vähän liiankin siro ja olisi voinut olla liiankin heppoisen näköinen. 


Etsi viisi virhettä (tai ties kuinka monta). Kuvat on otettu eri kerroilla.
 Minulla on tässä vielä vähän lomaa ennen opintojen alkua, joten voi olla, että lähipäivinä aloitan maalausurakan. Samalla voisin maalata muutaman jakkaran, jotka ovat vaatineet jo pidemmän aikaa maalikerrosta ylleen. 
Nyt on yrtit arvoisellaan paikalla!
Olinkin unohtaa vielä yhden "uuden" sisustustusjutun kodissamme. Se on peili, jonka vanhempani ovat tuoneet Marokosta matkamuistona joskus 80-luvulla. En nyt tiedä oliko se ihan isovanhemmilleni ostettu vai oliko se päätynyt heidän entiseen taloonsa varastointitarkoituksissa. Sieltä minä sen jokatapauksessa bongasin ja pyysin sen itselleni. Peili on kesän aikana ehtinyt olla jo vaikka missä paikoissa huushollissamme, mutta nyt räpsäisin siitä kuvan ihan vaan kirjoituspöydän päällä. Ja todellakin räpsäisin, sillä en yhtään katsonut, mihin kamera tarkensi. Katsoin vain, että näkyypä olkkari hauskasti  peilistä ja iskin kuvan koneelle. No, koska kuvani eivät muutenkaan ole täydellisiä, niin tämä sopii joukkoon.

Peilin yksityiskohtien sijaan voi ihailla suku-synttäreillä saamaani kukkakimppua ja väreittäin järjestettyä kirjahyllyä. Ai niin, ja kirjahyllyssä on kolme art deco -aiheista muotikuvaa, jotka ostin vuosia sitten Espanjasta. 
Sellaisia sisustustuulia Karkkiksen luona oli tällä kertaa. Ensi viikolla saattaa olla taas uudet kuviot. Yleensä nimittäin sisustaminen tarkoittaa lähinnä alituista esineiden uudelleenjärjestelyä. 

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hähäät!

Hip hei! Tänään on meidän kolmas hääpäivä ja sehän on vallan loistava syy uppoutua hetkeksi ihanaan häähömppämaailmaan ja kirjoittaa hääpostaus. En luonnehtisi itseäni varsinaisesti häähulluksi, enkä varsinkaan bridezillaksi (ts. entiseksi sellaiseksi), mutta häitä oli mielestäni hurjan kiva järjestellä. Teemavärit, puku, kakku, kutsut, kukat... Lisäksi oli hauska tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin ja pidin hääpäiväkirjaa eräällä nimeltämainitsemattomalla foorumilla.

Kuvat ovat anopin ottamia, ellei toisin mainita.
Karkkiksen kimppu, joka on jo tuttu bannerista ja täältä. Kuva on muuten KARKKIKSEN ottama.

Kutsuja, joissa oli jokaisessa pieni akvarellimaalaus. Kuvat Karkkiksen ottamia, sen näkee laadusta.
Tämä postaus on varsin pinnallinen kuvaus siitä, millaitset häämme olivat. En ala nyt tunteilla sen suuremmin, vaan keskityn ainoastaan pintasilaukseen. Hauskinta häissä kuitenkin oli se, kun sai juhlistaa onnellista päivää sukulaisten ja ystävien kanssa. Mutta nyt asiaan... koristeisiin!

... paitsi yksi hääkuva eka. Kuva on otettu miehen vanhempien luona.
Alusta asti oli selvää, että teemavärit ovat räiskyvän limen vihreä, keltainen, pinkki ja oranssi (kirkkaan turkoosikin kummitteli joukossa ihan ekoissa suunnitelmissa). Kuullostaako tutulta? Kukiksi halusin lemppareitani eli pieniä gerberoita. Rairuohoon asetetut gerberat jalostuivatkin nappikrysanteemi-germini asetelmiksi. Paikkakortteina ja hääkarkkeina toimivat granny smith omenat. Kaupassa saatiin katseita osaksemme, kun lastattiin kärryt täyteen niitä!

Oranssin pöydän asetelma. 
Pinkki pöytä. Valkoine koristehiekka piti pestä ennen häitä, koska se värjäsi veden harmaaksi! Onneksi kokeiltiin etukäteen.

Keltainen pöytä. Kaitaliinat tehtiin tapeteista leikkaamalla. Kynttilät asetettiin ikean kukkaruukkujen päälle.
Vieraskirjana oli post-it-lappuja, jotka kerättiin isolle pahviarkille. Lasten ja aikuistenkin huviksi ostimme tyylikkäitä bilteman kertakäyttökameroita. 
Kirkko oli pieni punainen puukirkko, joka on sisältä kauniin vaaleansiniharmaa. Sieltä minulla ei valitettavasti ole kuvia, joissa ei näkyisi ihmisiä. Meillä oli morsiusmessu, eli niin sanotusti pitkän kaavan mukaan ehtoollisine kaikkineen. Se oli juuri sopiva valinta meille ja messun aikana ehti myös rauhoittua mukavasti, kun pääsi välillä istumaan. Kirkosta poistuessamme heiteltiin ruusunterälehtiä. (Ne ostettiin niinkin romanttisesti kuin muovikassissa kukkakaupan ylijäämistä). 

Näin inhaa ihanaa sitä on kävellä ruususateessa. Kuva Jussi Kivimäki
 Hääautona oli sitä varten meille hankittu rakas kuplamme, Sitru. (Hänestä kerron vielä lisää toiste.) Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa miehen perheen rättärillä eli rättisitikalla, mutta se ei ollut häiden aikaan kasassa. Ei se mitään, Sitru sopi vielä paremmin väreihin kuin Citro. Koristeeksi kupla sai 20 metriä pinkkiä tylliä rusetin muodossa. Idea oli niin överi, että se oli pakko toteuttaa!

Siinä Sitrumme kiitää. Nyt se on valitettavasti korjauksessa. Kuva Jussi Kivimäki
Hääjuhla vietettiin merenrannalla sijaitsevassa tilausravintolassa, joka oli juuri sisustettu uudestaan kauniin vaaleaksi. 70-luvun rakennus ei ehkä ole maailman kaunein ulkoa, mutta mielestäni yksinkertainen rakennus istuu karuun kalliomaisemaan hyvin. Lisäksi silloin paikkaa pitivät Kylmäpihlajan majakalta minulle tutut yrittäjät, mikä takasi suussasulavat ruoat ja hyvän palvelun.

Hääjuhla oli rento ja lämminhenkinen. Suunniteltua ohjelmaa oli jonkin verran, lähinnä hauskoja puheita ja musiikkiesityksiä. Minä ja mies esimerkiksi lauloimme kaikkein ällöimmistä rakkauslauluista kootun "Populäärirakkautta"-sikermän. Miehen muusikkokaverit takasivat laadukkaamman musiikin. Tanssia ei  ollut kuin häävalssin ja parin spontaanin yhteisen tanssin verran, mutta sitä ei mielestäni tarvittukaan.

Häävalssin pyörteissä. Valssi oli miehen säveltämä. I''m so proud!
Yhtenä ohjelmanumerona oli tietysti myös hääkakku ja sen leikkaaminen (emme tosin polkaisseet). Siihen liittyi pieni jännitysmomentti, sillä olimme tilanneet aika erikoisen kakun. Mieshän on rumpali, joten halusimme rumpukakun. Tilasimme ne muistaakseni jopa oikeissa mittasuhteissa. Kakut onnistuivat hienosti ja ne jäivät myös leipomon mieleen, sillä kun äitini tilasi sieltä tänä vuonna synttärikakkuni, he muistivat rumpukakut edelleen.

Bongaa oikea rumpu! Hiiret ovat minun tekemäni.
Lisäksi tarjolla oli äidin tekemiä macaroneja, nallekarkkeja ja Laitilan Herra Hakkarainen -limsaa.
Hääjuhlan jälkeen vaihdoimme vielä tavallisiin vaatteisiin ja juttelimme hetken vanhempiemme ja juhlapaikan työntekijöiden kanssa. Hääyöksi olimme varanneet  huoneen Kylmäpihlajan majakalta, jonne juhlapaikan ja majakan pitäjä vei meidät. Venematkalla oli mukava kertailla päivän tapahtumia ja oli myös hauska päästä yöksi ihan majakkaan, ettei tarvinnut rantavajaan mennä nukkumaan (lue selitys Kylmis aiheisesta postauksesta).

Lookini tässä vaiheessa iltaa sisälti hunnun ja tuulitakin.
Mitään häidenjälkeistä masennusta en kokenut, vaan nyt nautin ihanista muistoista. Olipa mukava katsella kuvia pitkästä aikaa läpi ja muistella!