sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Jouluvälähdyksiä

Instagramin puolella minua seuraavat ovat joulunaikaan voineet seurata sinne laittamiani "jouluvälähdyksiä" ei pieniä tuokiokuvia joulunvietostamme. Olen pitänyt kuvatekstit ja hashtagit minimissään ja nyt ajattelin vielä kerrata joulua hieman pidemmin tekstein täällä blogin puolella. 

Vietimme joulua perinteisin menoin sompailemalla mummulan (= anoppilan) ja mumilan (=minun lapsuudenkotini) väliä. Rytmitykset osuivat nappiin ja molemmissa paikoissa ehdittiin olla melko tasaisesti. Bonsku nautti vaihtelusta ja oli aina innoissaan erilaisista leluista. Lisäksi hauskaa vaihtelua toi se, että mumilassa pääsee juoksemaan kivasti ympyrää ja mummulassa taas pääsee rappusia ylös-alas. Mikäs sen mukavampaa, kun vielä isovanhemmat auliisti seuraavat. 

Bonskun suosikit joulupöydästä olivat peruna ja makaronilaatikko, ehkä kinkkukin. 

Joulu alkoi joulupukin kuumalla linjalla minun kotoani, jossa olimme yötä. Vasta nyt taaperon kanssa olen tajunnut joulun lastenohjelmien todellisen merkityksen. Eiväthän aikuiset saisi yhtään mitään tehtyä ilman niitä! Ennen puolta päivää siirryimme mummulaan, jossa autoimme hieman juhlapöydän kokoamisessa ja istuimme joululounaalle perinteisesti joulurauhan julistuksen kuuntelemisen jälkeen. Bonsku sai jo hieman alkupaloja etukäteen, kuten kuvasta näkyy. 

Suklaakakku oli Prassenin, mutta jälkuruoka tryffelit pyöräytin aatonaattona. Murskatut pakastekuivatut vadelmat sopivat suklaatryffelien pintaan ihanasti!

Aterian jälkeen lähdimme aattohartauteen vihkikirkkoomme. Oli hauska kertoa Bonskulle, miksi kirkko on meille erityisen tärkeä. Hän puhuikin punaisesta kirkosta ja naimisiin menemisestä useasti sen jälkeen. Melkein pystyi myös kuvittelemaan lumisen joulun, kun kaikki ei ollut vielä ehtinyt sulaa. 

Aattohartauden jälkeen oli kaunis valo. 

Joululaulut kuuluivat erityisen kiinteästi tähän jouluun, sillä Bonsku lauloi non-stoppina suosikkejaan läpi. Hieman omilla sanoituksilla tosin. "Sen kohta paljastan, (reen) pienen etehen", "Tulen hurinaa, nyt puiden latvat soi", "... mutta poropää, sulta usein unhoon jää" jne. jne. Bonbon oli myös hyvin tarkka siitä, milloin kukakin saa laulaa mukana. Mummun mielestä hän on selvästi kuoronjohtaja-ainesta. 

Joululaluluja nelikätisesti. 

Ensimmäinen lahjojen avaaminen sujui hienosti. Vaikka Bonsku oli innostunut joulupukista, meillä ei käynyt pukki. Kerroimme myös avoimesti ostamistamme joululahjoista, mutta annoimme Bonskun rauhassa satuilla pukista ja tontuista. Bonskua pukittomuus ei haitannut, vaan hän innoissaan jakoi lahjoja meille. Hän sai avata omansa ensin ja sitten me aikuiset vuorotellen. Bonsku sai mummulta ja vaarilta hienon paloauton ja polisiisiauton ja meiltä kerhorepun ja tossut. 

Bonsku auttoi välillä avaamaan aikuisten lahjoja, välillä muut auttoivat Bonskua. 

Kalkkuna oli valmistunut sillä välin, kun availimme lahjoja, joten siirryimme melkein suoraan jouluillalliselle mumilaan. Tarjolla oli muun muassa kalkkunaa, laatikoita, kalkkunan täytettä, sallattia (rosollia), hyvää päärynäsalaattia, kaloja... En kovin paljon syö jouluruokia ennen joulua, joten kyllä jouluruat maistuivatkin hyvältä!

Lisää kuvateksti

Jälkiruoaksi tein raikkaan sitruunapossetin hedelmäsalaatilla. Sopi raskaiden jouluruokien perään mainiosti. 

 Jouluevankeliumi luettiin tällä kertaa kauniista näyttämökirjasta, jonka olemme saaneet mummulta jokin vuosi sitten. Bonskukin jaksoi kuunnella ja ihmetellä tarinaa. Tonttujen ohella pyrimme pitämään mielessä myös (kristillisen) joulun todellisen alkuperän. Eiköhän se mieleen jää, vaikka tontut ovatkin pienellä ehkä päällimmäisenä mielessä. 

Bonsku keskittyy iskän lukamaan näyttämökirjaan. 

Myös toinen lahjojen jako sujui mukavasti. Tällä kertaa Bonskulla oli ehkä hieman enemmän kierroksia ja omien lahjojen avaaminen kävi vauhdilla. Sitä ennen hän kuitenkin malttoi avustaa lahjojen jaossa, kuten mummulassakin. Täällä viimeiseksi Bonskun lahjaksi olimme jättäneet kierrätyslahjan, eli minun vanhan muumitaloni. Bonsku oli lahjasta lähes yhtä haltoitunut kuin minäkin aikoinaan (vaikka sitä riemua on vaikea ylittää) ja heti ihmetteli, missä hahmot ovat, kun ne olivat erillisessä rasiassa. Talolla Bonsku sitten leikkikin, kun me muut avasimme lahjoja. 


Seuraava lahja! 

Ja lopuksi piparia raskaan lahjasession jälkeen!

Joulupäivää vietimme rennosti oleillen, jouluruokia syöden ja lahjoihin tutustuen sekä saunoen. Pääsimme myös mummulan puusaunaan, joka oli Bonskulle hieno elämys. Tapanina matkasimme minun sukulaisteni luo. Edellisten vuosien ylenmääräinen autoajelu ei enää nappaa, joten käymme nyt vuorovuosin minun ja miehen sukulaisten luona tapanina.  

Aattoillan ja tapaninpäivän asu oli vintagea. Hameen ostin Mekkomaniasta syksyllä ja topin hankin jouluviikon perjantaina Vintageijasta. 


Tapanina Bonskun mielestä parasta taisi olla serkkuni vanha menopeli. 

Muuten joululoma kului rentoutuen, syöden, saunoen, leikkien, löhöten, ulkoillen, mitä milloinkin. Oli ihana ehtiä ja jaksaa tehdä monenlaista kivaa perheenä raskaan ja kiireisen syksyn jälkeen. Tämä joulu tuli tarpeeseen ja onneksi lomaakin on vielä pari päivää jäljellä. 

Seuraavaksi suuntaammekin uudenvuoden viettoon. Hauskoja vuoden viimeisiä tunteja! 

Miten sinä vietit joulusi?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 joululahjaspoilaus

On tullut perinteisen joululahjaspoilauksen aika! Jos olet sukulainen tai ystävä, etkä halua pilata jouluyllätystä, niin älä lue tämän pidemmälle! Vanhemmat ja appivanhemmat tosin saavat tällä kertaa lukea, sillä postaus ei sisällä paljastuksia heidän lahjoistaan. Jos taas olet lukija, joka vielä miettii viime hetken lahjavinkkejä, niin lue ihmeessä eteenpäin, sillä nämä lahjat toteuttaa vaikka aaton aattona. 

Hähähää, nämä eivät paljasta mitään sisällöstään!

Aloitan paketoinnista, koska paketteja voi turvallisesti katsella, vaikka olisikin lahjan saajana. Näitä ei pääse edes käsikopelolla kokeilemaan! Paketoinnin "teemana" oli joulun tähti. Ostin yksinkertaista, mustaa paperia ja annoin Bonskulle kultatussin käteen. Hän piirsi satunnaisia hyvin suunnitelmallisia ja tarkkaan aseteltuja kuvioita pakettien päälle ja minä leikkelin ja liimasin pakettikortiksi tähtiä kierrätyslahjapapereista. Osasta tuli ehkä mieleen enemmän pyrstötähti, mutta sitähän ei tiedetä tarkkaan, millaisesta valoilmiöstä on ollut kyse. Ehkä juuri pyrstötähdestä. Paketeista tuli hauskan näköisiä ja vähemmän rapistuvia kuin viime vuotiset koristukset.



























Mutta tässä onkin jo koko potti esillä. 
Tänä vuonna innostuin pitkästä aikaa tekemään syötäviä lahjoja. Edellisen kerran tein syötäviä lahjoja muistaakseni vuonna 2013, jolloin tein ison satsin erimakuisia toffeekarkkeja. Ne olivat muuten hyviä, pitäisikin taas tehdä niitä uudestaan! Tällä kertaa päätin koota pienen herkkupaketin useimmille läheisille. Allergiaperheille keksin muuta annettavaa, sillä en halunnut alkaa arpoa allergeenien kanssa. Päädyin seuraavanlaiseen komboon: pussi jouluista pähkinä-suklaa-vadelma-granolaa, paahdettuja hunajatoffee-manteleita ja pieni pullollinen yrttiöljyä. 

Öljy hieman jähmettyy kylmässä, mutta näin lämpimässä pullot näyttävät todella kauniilta. 

Yrttiöljyn tekeminen oli maailman simppeleintä: ostin Granitista pieniä patenttikorkillisia pulloja, pesin ne ja pujotin muutaman oksan timjamia ja rosmariini ja kaadoin oliiviöljyä päälle. Testipullollisessa oli viikon maustumisen jälkeen mukava yrttinen maku. Mahdollisen öljyvuotoriskin vuoksi vuorasin vielä pullojen korkit elmukelmulla ja washiteipillä. Hiukan visuaalinen ilme kärsi, mutta ajattelin että parempi hieman rumempi pullo kuin öljyt pitkin poikin. 

Laitoin granolan sellofaanipusseihin. Isot pussit taitoin vielä kaksinkerroin ja teippasin ympärille.
Herkullisen maapähkinävoi-suklaagranolan ohjeen löysin Hannan soppa -blogista. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta lisäilin erilaisia pähkinöitä vähän fiiliksen mukaan ja laitoin lisäksi mukaan pakastekuivattuja vadelmia. Tuli muuten hyvää granolaa! Teki mieleni syödä kaikki itse, mutta valitettavasti suurin osa piti pakata pusseihin. 

Mantelit eivät ehkä olleet kovin kauniiita, kun kuoretkin vähän halkeilivat, mutta sitäkin herkullisempia!
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tein vielä ihania hunajatoffeemanteleita, jotka ristin tahmatassun manteleiksi. Ne meinasivat kyllä päätyä kaikki parempiin suihin, mutta onneksi sain pidettyä tahmaiset näppini kurissa ennen kuin koko satsi oli syöty. Ohje on superhelppo: paahda manteleita hetki kuivalla pannulla. Laita mantelit sivuun ja lisää pannulle iso nokare voita (ehkä noin 30 g/ 400 g pussi manteleita) ja 1,5 dl hunajaa. Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä ja tummua ihanaksi toffeeksi. Lisää  pannulle mantelit ja pyörittele kauttaaltaan hunajatoffeessa, kunnes ne ovat kokonaan seoksen peitossa. Mantelit kannattaa levittää jäähtymään mahdollisimman erilleen toisistaan esimerkiksi leivinpaperin päälle. Tai sitten niiden voi antaa jämähtää yhdeksi köntiksi pannulle ja irrotelle niitä sitten veitsellä, kuten minä tein. Mantelit tarttuvat kyllä jäähdyttyäänkin vähän yhteen, mutta eivät yhtä pahasti kuin kuumina.


Mantelit pakkasin kaupan eväspusseihin. Washiteipit vähän irtoilivat, joten suljin pussit vielä niiteillä. 

Joulu on jo ovella, ihanaa! 

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kuusen kotiin tuoda saamme...

Melkein lähtötilanne.

No nyt alkaa tuntua joululta! Vaikka toisaalta tuntuu ihan oudolta, että jouluaatto on jo tällä viikolla, niin onneksi joulutunnelma alkaa olla jo täysillä päällä. Töissä pitäisi vielä muutama päivä rutistaa ennen ihanaa joululomaa, josta aion nyt nauttia täysin siemauksin. Viime vuonna jouluna jännitin töihin paluuta, nyt ei ole sellaisia murheita mielessä. Lisäksi on ihana seurata, miten päivä päivältä joulutunnelma tiivistyy pienen Bonskun mielessä. Kaikki ne kirjoista ja ohjelmista tutut jutut tulevat todeksi ja kaikki on niin jännittävää. 


Mikäs se tämä on?

Yksi suurimmista tekijöistä joulutunnelman luojana on eittämättä kuusi. Kuusen hankimme jälleen ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli sunnuntaina. Tai siis saisihan niitä nyt jostain Plantagenista varmaan jo lokakuussa, mutta meidän perinteemme on ostaa kuusi Puutorilta (pun intended) ja kantaa se kotiin ihan kävellen. Tällä kertaa tosin paikalla ei ollutkaan vakkarimyyjämme, jonka kanssa olemme jo kuutena vuonna vaihtaneet kuulumisia. Snif! 

Alaoksat on koristeltu pieteetillä. Tällä kertaa Bonsku osasi ripustaa, eikä vain heittää koristeita, kuten viime vuonna.

Kuusi on tänä vuonna mielestäni harvinaisen kaunis yksilö. Tämä yksilö vaan hyppäsi meidän mukaamme heti kun näimme sen. Sopivan korkea, sopivan kapea, sopivan tuuhea. Kuusemme ovat tainneet kasvaa vuosi vuodelta. Ehkä olin aluksi tottunut lapsuudenkodin omaan pikkukuuseeni (joka sekin tosin taisi kasvaa joka vuosi, jos vanhemmiltani kysytään) ja vasta viime vuosina olemme rohkaistuneet ostamaan ihan aikuisten kokoisen kuusen. Täältä voit ihailla kuusia vuosimallia 2016, 2015, 2014, 2013, 2012 ja 2011. Tai no jaa, ehkä kuuset eivät nyt niin paljon olekaan kasvaneet. Ehkä vain kuvittelen.


Tässä nauretaan sitä, kun Bonsku nimesi "Murjaanien kuninkaan" iskäksi!

Koristeita monien vuosikerrostumien takaa. 
Koristeet alkavat olla aika muistorikkaita. Kuusessa on itse ensimmäiseen omaan kotiin ostamani Marimekon pallot, Unkarista ostetut jouluhedelmät, koko perheen Saksan reissulta ostettuja koristeita, ala-asteen italialaiselta kirjekaverilta saatu joulusukka, muutamia koristeita lapsuuden kuusista ja joulukortteja aiemmilta vuosilta. Toivottavasti pian joukkoon liittyy sellaisia Bonskun tekemiä liikuttavia paperiräpellyksiä, jotka pitää laittaa kuuseen vuosi toisensa jälkeen, vaikka visuaalisesti ne eivät seuraisikaan muun kuusen linjaa.

Valmis kuusi kultainen. Bonsku halusi ehdottomasti paketteja kuusen alle. 

Ah, ihanaa, nyt saan Nuutin päivään saakka ihailla joka päivä tuota kaunista kuusta ja juoda aamukahvini sen valossa! Hyvästi talven pimeys!

Millainen kuusi sinulla on vai onko kuusi vasta tuloillaan? Tai onko kuusta lainkaan?

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Hullu joulukorttinainen

En todennäköisesti muutu ikinä crazy cat ladyksi, mutta olen jo monta vuotta ollut hullu joulukorttinainen. Olen aina tykännyt askarrella ja jo vuosia olen tehnyt aina joulukortit itse. Ensin riitti muutama hassu kavereille, kun äiti hoiti sukulaisten kortit. Nyt aikuisena, kun olen itse alkanut lähettää joulukortit kaikille läheisille, joulukorttien tekeminen on riistäytynyt käsistä. Se on minulle yksi niistä jouluperinteistä, joista toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni ja joista toistaiseksi olen nauttinut enemmän kuin kärsinyt, joten tänäkin vuonna askartelin 60 (!) joulukorttia ja lähetin niistä juuri vajaat 40 matkaan. Loput kortit annan kädestä käteen ystäville ja työtovereille. 

Ja kohta seuraa joulukorttispoilaus, joten ystävät ja sukulaiset, jotka odottavat minulta korttia, häipykää ja tulkaa takaisin, kun olette vastaanottaneet korttinne. 















Tämä kuva ei kerro korttien lopullisesta ulkomuodosta vielä paljonkaan, joten lienee turvallista laittaa se tähän. 

Tänä vuonna voin taputtaa itseäni olalle, sillä keksin ihan oikeasti melko simppelin ja helpon kortin toteutettavaksi. Sain hyödynnettyä jopa Bonskua ihan kiitettävästi korttien ensivaiheissa. Idean sain Pinterestistä löytämästäni kuvasta sekä Oranssia-blogin kontaktimuoviaskarteluista. Aloimme korttien tekemisen jo isänpäivän aikoihin ja laminoimme monta laminointitaskullista silkkipaperisilppua Bonskun kanssa. Tämä vaihe oli sopivan nopea, eikä Bonsku ehtinyt kyllästyä touhuun, kuten viime vuonna kävi.

Korttien valmisteluvaihe oli kaoottinen, mutta lyhyt. 

Pieni rypistyminen ei ole haitaksi, kunhan palaset levitti tasaiseksi kerrokseksi ja niin, että väliin jäi myös kirjasta laminointikalvoa. Tässä äiti vähän auttoi. 
Korttien design oli tänä vuonna hyvin yksinkertainen ja simppeli. Ei välttämättä kovin jouluinen, mutta kuitenkin tosi jouluinen. Leikkelin värikkäistä laminoiduista arkeista joulukuusia. Koska äitini ripustaa aina korttimme joulukuuseen, keksin että kortin kuusi voisi olla hieno irttotettava joulukoriste. Kiinnitin kuusen kartonkiin sellaisilla 3D-liimatarroilla, jotta se olisi helppo irrottaa. Hankalin osuus korttien tekemisessä oli narun kiinnittäminen, sillä ostamani naru oli sellaista, joka purkaantui, kun sen yritti saada neulansilmään. Kuusen rungon ja latvatähden kanssa tein vähän kokeiluja, mutta lopulta piirsin rungon tussilla ja laitoin tarran tähdeksi. Loppusilaus oli pala värikästä washi-teippiä, jolla kiinnitin narun kortin toiselle puolelle.


Taustapahvi on hennon jäänsininen. Alunperin ajattelin valkoista, mutta sopivat valkoiset kartongit olivat loppuneet. Jäänsininen oli lopulta parempi valinta.

Toivotusten suhteen jatkoimme joululaululinjalla. Tunnistatko laulun? Laulun alussa viitataan kuuseen. 

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tällä kertaa kortissa ei ole oikeastaan huumoria, kuten joinain vuosina, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Ehkä joku ei pidä modernista joulutyylistä, mutta se ei onneksi haittaa minua. Kortti ei ole vain joulukortti, se on myös tarkoitettu keskustelunherättäjäksi. Hahaa. Ja mikä parasta, satuin törmäämään Pinterestissä vastikään ideaan, jonka voin toteuttaa seuraavana vuonna! Hullu joulukorttinainen iskee siis jälleen vuonna 2018.

Lähetätkö sinä joulukortteja?


lauantai 9. joulukuuta 2017

Arkihuolesi kaikki heitä

Voi kunpa voisikin, mutta raskahasti käypi askelet, äidin hommat on niin kiireiset! Olen ehkä aiemminkin todennut, että melkoisen raskas, kiireinen ja väsynyt. En tarkoita tätä mitenkään valittaen tai voivotellen, vaan ihan vaan todeten. Joskus vaan on vähän raskaampaa, kyllä sitten taas helpottuu toivottavasti. Onneksi viime viikonloppuna sain pienen energiapiikin ja sain laitettua kotia hieman lähemmäs joulukuntoa.

Montako arkista asiaa bongaat? Joulukorttiaskartelut eivät näy näköjään kuvassa. 

Joulu tulee arjen keskelle. Siitä kertoo hyvin kuva meidän ensimmäisestä adventtikynttilän sytytyksestä. Kuva on otettu oikeastaan maanantaina, koska ensimmäisenä adventtina emme olleet kotona koko perhe yhtä aikaa. Haisukaapin päällä on adventtiasetelman lisäksi joulukorttiaskartelut nostettuna pois Bonskun näppien ulottuvilta ja me olemme jo yövaatteissa. Romanttiset tulitikut on jälleen unohdettu kaappiin ja sytytinvalinta on moderni ja helppo versio. Kynttilöitäkin on vain kaksi, koska Bonsku on katkaissut niistä puolet, eikä uusia ole ehditty hankkia (nyt on).

Yksi itämaan viisaista kääntyi poseeraamaan. 

Onneksi tunnelma tulee arjenkin keskelle. On hauskaa avata Bonskun kanssa kalenterinluukkuja ja opettaa adventtiperinteitä, kuten meidän pienen seimiasetelmamme kokoaminen. Tällä hetkellä itämaan tietäjät vaeltavat jälleen keittiössä ja Maria ja Joosef ovat vielä "Nasaretissa" kirjahyllyssä. Adventtina hahmot siirtyvät taas lähemmäs pientä tallia. Jeesus-vauva odottaa tallin takana esiin nostamista. 

Synttärilahjaksi saamani lasiastia pääsi oikeuksiinsa, kun laitoin sen sisään pienen led-valosarjan.
Joulukortit ovat onneksi jo hyvällä mallilla, sillä tänä vuonna valitsin oikeasti aika helpon mallin. Kiire tulee silti, sillä ne pitää postittaa jo tiistaina! Pää surraa jouluideoista ja haaveilen taas koko kuukauden joululomasta, jonka voisi käyttää vain jouluasioiden tekemiseen ja sesongista nauttimiseen. Kuten olen ennenkin todennut, joulustressi ei minulla synny siitä, että yrittäisin tehdä kaiken tietyn kaavan mukaan, vaan siitä, että kerta kaikkiaan muut pakolliset asiat vievät liikaa aikaa kivoilta jouluasioilta. 

Yksi kotimme kauneimmista kohdista. Tätä tuijottelen, kun muualla on sotkuista. Eli aika usein. 
Vähitellen ja pienistä jutuista nauttien, siihen yritän keskittyä. Ja onneksi varsinaisen joulun aikaan saa melko mukavan vapaan pätkän helpolla, joten silloin ainakin pääsee nauttimaan! Oranssia-blogista bongasin myös ihanan joulu-bongauspohjan, jossa todella keskitytään huomaamaan niitä pieniä, arkiseltakin tuntuvia jouluasioita. Otan sen käyttöön ainakin mielessäni.

Tämä ihana joulukirja on jo luettu moneen kertaan. Se on niin kaunis, että ansaitsee päästä esille. Frank Sinatran joululauluja taas on hyvä kuunnella levysoittimella. 
 Miten sinun arjessasi näkyy joulu?

torstai 30. marraskuuta 2017

LAPSuuden trauma

Meillä on ollut nyt Suomi 100 -juhlavuonna kahvihuoneessa kiva teema: jokainen vuorollaan on tuonut pöytään jonkun suomalaisen maun. Tammikuun aloitti ruisleipä graavisiialla, sen jälkeen on ollut mm. puolukkaa, mansikkaa, tyrniä, mämmiä, karpaloa ja karjalanpiirakkaa. Minun vuoroni oli vasta nyt loppuvuodesta, mutta sain idean jo keväällä, kun tuli puhe jostain syystä eräästä lapsuuden traumaattisimmista ruokakokemuksistani, lapskoussista. 


Perusraaka-aineita. Hyvin Suomi 100 -meininkiä. 
Niin että mikä? Kuinka moni on kuullut ruokalajista? Se on oikea raumalainen perinneherkku, jota tarjotaan ihan juhlaruokanakin. Perinteisesti se on ollut merimiesten ruokaa ja siihen on ympätty vähän sitä, mitä on sattunut löytymään. Nykyään se koostuu yleensä ainakin perunasta, naudan- ja porsaanlihasta, jotka keitetään samassa liemessä ja muussataan yhdessä soseeksi. Koko komeus tarjoillaan voisulan, suolakurkkujen ja etikkapunajuurten kera. Lopputulos ei näytä kovin mairittelevalta, eikä ruokalaji todellakaan näytä ruokablogikelpoiselta. Onneksi tämä ei olekaan ruokablogi! Netti ei ole puollollaan eri versioita, mutta muutaman reseptin sentään löysin. Minä käytin hieman soveltaen Marttojen kuuluisaa reseptiä. Marttojen lapskoussia jonotetaan Pitsiviikolla vuosi toisensa jälkeen. Eli ihan pahaa se ei voi olla... vai voiko?

Lihojen hauduttelu alkamassa. 

Minulla ei lapskoussista ole kovin hyviä muistoja. Lapskoussia tarjoillaan Raumalla nimittäin kouluruokana. Edellä kuvasin ruokalajin sisällön ja kuvitelkaapa se perunamuusia inhoavan lapsen silmin. Hieman jäähtyneenä ja täynnä kokkareita. Päällä lilluu voisulaa, viereen on pakko ottaa inhoamiani punajuuria. Lapskoussista liikkui villejä huhuja koulussa. Mitä kaikkea siihen voikaan kätkeä? Aivoja? Tiesitkö, että se on vatkattua lihaa? Yööööök! Jättökelloon saakka istui aina lapskoussipäivinä ennätysmäärä lapsia. Jättökello oli siis välituntikello, johon asti oli istuttava ruokalassa, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi. Sen jälkeen pääsi lakisääteiselle 15 minuutin tauolle, kun lautasen tyhjentäneet saivat olla välkällä vaikkapa puoli tuntia. Kerran muistan, että lapskoussini kaatui maahan, kun yritin kipata sitä "possuämpäriin" ja sitten jouduin sitä siivoamaan lattialta itku kurkussa. Onneksi ei kovin pahoja lapsuuden traumoja sentään. 

Neljän tunnin hautumisen jälkeen lihat riivitään käsin. Helppo homma, kun liha on kunnolla mureaa!

Eikä ole koskaan liian myöhäistä saada hyviä lapskoussimuistoja! Traumoista voi päästä myös yli. Niin kävi muutama vuosi sitten, kun olimme juhlistamassa ystävän 30-vuotisjuhlia mökillä saaressa. Minulla oli kiljuva nälkä ja tarjolla oli mitäpä muutakaan kuin lapskoussia! Pakkohan sitä oli maistaa - ja yllätyin! Sehän oli hyvää! Se oli pehmeää ja kuohkeaa, maukasta, eikä ollenkaan sellaista kuin muistin. Myös voisula sopi siihen erinomaisesti (punajuuret ja suolakurkut jätin edelleen toisille). Olin toki oppinut syömään myös perunamuusia, mutta pidän sitä silti melko suurena ihmeenä, että opin syömään myös lapskoussia. 

Ihan ruokablogiin soveltuvan näköistä, eikös? Onneksi tämä ei ole ruokablogi!

Niin, ja enpä olisi sitäkään uskonut, että joskus kokeilisin tehdä lapskoussia itse! Tein ensin kokeiluerän, mutta sitä en maustanut tarpeeksi, enkä uskaltanut vatkata lihaa ja perunaa riittävän sekaisin keskenään. Toinen satsi onnistui paremmin ja sain oikein erinomaista lapskoussia. Ulkomuotokin näytti juuri siltä, miltä pitää (valitettavasti). En tarjoillut lapskoussia kahvitauolla, vaan lounaspöydässä ja se sai hyvän vastaanoton. Harva oli kuullut ruokalajista ja vielä harvempi maistanut, joten ruokalaji oli avartava kokemus monelle. 

Close up lapskoussista. 

Lapskoussin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on hidasta, sillä lihoja pitää hauduttaa useita tunteja. Suurin vaiva on perunoiden kuoriminen. Toisaalta kuitenkin sitä tulee helpolla iso annos, joten en ihmettele, että se on suosittu juhlaruoka. Sovelsin hieman Marttojen ohjetta ja lisäsin liemeen pari laakerinlehteä ja perunoiden lisäksi porkkanaa. Porkkanat eivät muussaantuneet yhtä kauniisti kuin perunat, mutta antoivat vähän vaihtelevuutta makuun. Minä tein vähän pienemmän annoksen ja siitä riitti useille. Kokeile, jos uskallat!

Annos voisulalla, mutta ilman muita tilpehöörejä. 

Lapskoussi
  • 1 kg naudan lapaa luulla
  • 0,75 kg porsaan lapaa luulla
  • 3 kg perunoita
  • 4 kpl keskikokoista sipulia (voi käyttää myös kuivattua sipulia)
  • 2 rkl suolaa
  • 1 rkl maustepippuria
  • 1 rkl maustepippuria lihojen  keitinliemeen
  • Halutessasi voit lisätä pari porkkanaa tai palan lanttua. Minä lisäsin lihojen keitinliemeen myös suolaa ja laakerinlehtiä. 

Huuhdo lihat kylmällä vedellä ja laita kiehumaan hellalle kylmään veteen. Kuori lihoista muodostuva vaahto pois. Kun liemi on kirkasta, laita pippurit sekaan. Voit laittaa osan sipuleista ja suolaakin vähän. Keitä lihoja noin 4 tuntia hiljaisella lämmöllä. Nosta kypsät lihat liemestä, jäähdytä ja siivilöi keitinliemi. Kuori perunat ja laita ne kiehumaan lihojen keitinliemeen ja lisää vettä, niin että perunat peittyvät kunnolla. Laita perunoiden kanssa kiehumaan pieniksi paloiksi silputtu sipuli sekä pippurit. Irrota lihat luista ja paloittele ne noin 2 cm:n paloiksi sekä nypi lihat syiksi. Keitä perunat puolikypsiksi ja lisää joukkoon nypityt lihat, keitä vielä, kunnes perunat ovat kypsiä. Survo perunat hienoiksi ja tarkista suola. Jos seos on liian paksua, siihen voi lisätä vettä ja kiehauttaa. Annoksesta tulee runsas neljä litraa. Litrasta riittää kolmelle tai neljälle ruokailijalle.
Ohje: Rauman Marttayhdistys, löytynyt täältä

Oletko sinä kuullut lapskoussista tai peräti maistanut sitä? Entä onko sinulla jokin toinen perinneruoka, johon sinulla on viha-rakkaus-suhde?

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Aurinkoa kaupasta

Nimipäivä kirkastaa marraskuuta kivasti. Sain kukat mieheltä teatterilippujen lisäksi. Maaliskuussa pääsee katsomaan Taru sormusten herrasta -näytelmää!

Meidän marraskuu on ollut hyvin marraskuinen. Pimeä, märkä ja väsynyt. On siihen mahtunut paljon iloakin, mutta silti on tuntunut vähän rämpimiseltä. Nyt tuntuu, että vähän alkaa helpottaa (ehkä osittain kiitos kilpirauhaslääkityksen) ja lähestyvä joulu alkaa pikkuhiljaa innostaa touhottamaan. Lisäksi kyllä marraskuussakin on iloisia asioita. Vaikka aurinko ei juuri näy taivaalla, sitä voi ostaa kaupasta - ja halvalla!

Appelsiinit ovat parhaimmillaan. Muistan neljän vuoden takaiselta Espanjan reissulta ne upeat appelsiiniviljelmät, jotka kukoistivat marraskuussa. 

Marraskuussa on monen hedelmän sesonki ja kaupat ja torikojut pullistelevat persimoneista, appelsiineista ja mandariineista (tai satusumista/klementiineistä/mistä lie). Omat hedelmäostokseni tein suurimmaksi osaksi torilta, sillä siellä on myynnissä hedelmäkauppialla aina sellaisia juuri täydellisen kypsiä yksilöitä, kun kaupoissa on tarjolla vielä vähän raakoja. Myös suomalaiset talviomenat ovat minusta ihania, sillä ne ovat minun makuuni sopivan kirpakoita. Ihan perineinen Lobokin on minun makuuni täydellinen.

Persimon on viime vuosina lisännyt suosiotaan, eikä suotta! "Se on herkullista", sanoo Bonskukin. 

Torilta ostin myös kauden viimeisiä toritomaatteja. Vaikka ne ovatkin varmasti jo kasvihuonetavaraa, on niissä ihan oma makunsa verrattuna kaupan tomaatteihin. Ja etenkin kakkoslaatua saa näin marraskuussakin edullisesti! Hiukan pehmoiset pikkutomaatit pääsivät uuniin saunomaan yön yli Satu Koiviston ohjeella. Sadassa asteessa, uunin luukku haarukan avulla hieman raollaan ja herkulliset, uunissakuivatut tomaatit ovat valmiina pastaan, leivän päälle, salaattiin tai sellaisenaan! Ostin minä vielä ykköslaatuisiakin tomaatteja tuoreena syötäviksi, sillä kyllä ainakin toritomaateissa on makua vielä marraskuussakin.

Tomaatit ennen uunia. Herkkua sitten kurttuisinakin.

Punaiset ja keltaiset paprikat ovat minusta parhaita, vaikka värin vuoksi voisi olla mukana vihreitäkin. Ai niin, oranssejakin on. Ovatkohan ne vähän harvinaisempia?

Yksi ihanan piristävä ruokalaji ovat kasvisruokaklassikko täytetyt paprikat. Niitäkin saa edullisesti isoja satseja torilta ja tarjouksista kaupastakin. Minä halkaisen paprikat aina poikittain, sillä silloin päälle tulee paljon ihanaa paistopintaa. Paprikoiden sisälle laitoin kvinoaa, porkkanaraastetta ja kikherneitä. Päälle laitoin juustoraastetta ja usein joukkoon myös fetaa. Tällä kertaa tarjoilin uunifetan erikseen tomaattiviipaleiden kanssa. 

Paprikat menossa uuniin. Jälkeen-kuvaus unohtui. 

Vielä maltan hetken näiden aurinkojen kanssa, ennen jouluvalojen sytyttämistä. Mutta pian on adventti ja sitten aion räväyttää joulutjutut täysillä päälle, kuin amerikkalaiset jouluvalot!

Millaisia valonpilkahduksia sinun marraskuuhusi on kuulunut?

tiistai 21. marraskuuta 2017

Karkkiarkikollaasi, osat 18-35

Jälleen kerran purnaan arkikuvahaastetta, joka ei tunnu ollenkaan onnistuvan tässä arjen tuoksinassa. Kun aloitin haastetta, kuvittelin oikeasti saavani aikaan sellaisia kauniita, lämpimiä, vaikka siloittelemattomia kuvia kuin Lähiömutsilla aikanaan. Sellaisia, jossa näkyy samalla rakkaus lapseen ja perheeseen ja kuitenkin arjen realismi. Kyllä minä niitä hetkiä arjessa tunnistan, mutta ei niistä tule otettua kuvaa. Sen sijaan aina kun muistan haasteen, kuvaan olisi päätymässä aamukahvikuppi tai vessaharja. Myös kodin jatkuvasta sekasorrosta tekisi mieli valittaa, mutta en halua. 

Haluan kuitenkin jatkaa haasteen tavalla tai toisella loppuun. Laskin rimaa ja keräsin puhelimesta kuvia arjesta kollaasiksi. Osa ihan varta vasten tätä haastetta varten otettuja, osa ihan muita kuvia, mutta sopivia tarkoitukseen. Kuvat ovat hyvin arkisia, sillä arki on, noh, arkista. Kivaa, mutta ei aina niin kuvauksellista kuin haluaisi. 



Kuvat ylhäältä alas vasemmalta oikealle:

1. Keittiötarvikkeet vinksin vonksin. Bonsku tekee usein "kakkua" sipuleista ja lorottelee öljyä päälle. 
2. Kattila olohuoneessa. Noh, taapero tykkää kokkailla ja kuljettaa tavaroita ympäri huushollia. Millään ei ole enää omaa paikkaa.
3. Pyykkivuori ennen lajittelua.

4. Aamukahvit pitää ehdottomasti ladata illalla. Aamulla kaikki liikenevät aika pitää käyttää sen kahvin juomiseen. 
5. Bonsku pyytää nykyään kyytiin, kun vien hänet perjantaisin puistokerhoon! Jipii!
6. Aamu- tai iltapäiväkahvi. Marraskuun kuvista ei voi olla varma.

7. Perjantailounas on arjen luksusta! Ihanat perjantaivapaat eivät melkein arkea olekaan.
8. Pihatyöt eivät onneksi kuulu arkeen kuin leikkimielessä.
9. Joskus pitää tehdä arkenakin sallattia (eli rosollia), kun jääkaapissa sattuu olemaan punajuuria. 


1. Kuljetan töihin eväät tässä ihanassa pienessä kylmälaukussa. Joka välillä unohtuu koko päiväksi eteisen pöydälle. 
2. Bonskun tablettihetkenä ehtii siivota. Muuten Bonsku pistää kapuloita rattaisiin ja sotkee toisaalla. Useimmin kyllä tablettihetkenä ehtii juoda kahvia. 
3. Taittoamme on paras pyykinkuljetuskori. Olen kyllä maailman huonoin pyykkäämään säännöllisesti. 

4. Diabeetikon arki on myös tätä. Nykyään kyllä tosi helppoa. 
5. Legotornit olohuoneessa ovat jokapäiväisiä. Mitä korkeampi, sen parempi. 
6. Rumpukamoja ilmestyy eteisen lattialle niin ikään säännöllisesti, onneksi ei sentään päivittäin. 

7. Bonbon nukkuu nykyään välillä vähän liiankin lahjakkaasti päiväunia. Ei olisi uskonut vauvavuonna! Niitä pitää kuitenkin vähän rajata, ettei iltakukkuminen muutu mahdottomaksi. 
8. Leluosastokierros kaupunkireissuilla on tullut jäädäkseen. 
9. Sosekeitto ja keitot ylipäätään, parhaita arkiruokia!

Nyt pitäisi vielä hetki jaksaa puskea arkea läpi marraskuun ennen ihanaa, valoisaa juhlasesonkia. Kyllä joulu tulee taas tarpeeseen! 

Millaista sinun arkesi on marraskuussa?



tiistai 14. marraskuuta 2017

Operaatio joulun taapero

Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Operaatio joulun lapsi -keräykseen. Tuosta pikavauhdilla toteutetusta operaatiosta voi lukea täältä. Silloin jo ajattelin, miten ihana perinne olisi, jos Bonskun kanssa joka vuosi kerättäisiin lahjapaketti hänen ikäiselleen pojalle. Viime vuonna asia jäi, mutta lähetin muistaakseni virtuaalipaketin, sillä en ehtinyt oikeaa keräämään. Tänä vuonna havahduin taas siihen, että nyt on meneillään keräysviikko ja viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen. Kiitos vaan Lurre muistutuksesta!

Kuvat piti napata nopsaan ja kamera ei aina ehtinyt taaperon vauhtiliikkeisiin mukaan. Bonsku ihastelee paketin sisältöä. 


Nyt Bonskua pystyi jo vähän ottamaan mukaan lahjan keräämiseen ja suunnitteluun. Tietysti Bonsku ei vielä hahmota, minne lahja menee, mutta ainakin jotain ehkä jää mieleen antamisen tärkeydestä ja siitä, että kaikkea ei saa itselle. Pakettiin sujahtanutta punaista pikkuautoa Bonsku kyseli nimittäin toistuvasti itselleen ja hänelle piti selittää, että se ei tule hänelle vaan lahjaksi pojalle, jolla ei ehkä vielä ole yhtään pikkuautoa. Bonskulla on jo monta autoa, joilla leikkiä. Tämä selvästi jäi pienen pojan mieleen.

En tiedä hyödynnetäänkö itse koristellut laatikot, mutta se oli hauska tehdä. 

Kun lahjaa valittiin, kyselin vähän Bonskun mielipidettä siitä, mitä otetaan. Tietysti lahjalle on tietyt raamit, mutta hän sai valita parista vaihtoehdosta, mitä otetaan. Ison osan lahjasta saimme näppärästä Tigerista. En ole ihan varma, mitä mieltä kyseisestä kaupasta olen tai miten se suhteutuu edellisen postauksen eettisiin pohdintoihin, mutta tällaisissa tilanteissa, kun pitäisi saada kivaa ja hyödyllistä pientä kerättyä nopsaan, tuo Tanskan Tiimari on kyllä verraton.

Sitten tavarat pakettiin - sikin sokin, jos Bonsku päättäisi. 

Tämä täytyy kyllä ehdottomasti ottaa tavaksi Bonskun kanssa. Katsoimme myös videoita lapsista, jotka ovat saaneet lahjoja ja tämä selvästi kiinnosti Bonskua. Pikkuhiljaa ehkä jää mieleen enemmän ja enemmän siitä, miten tärkeä asia tuollaisen lahjan saaminen voi jollekin lapselle olla. Ja koska pystyn ostamaan omalle lapselleni useamman joululahjan, miksen myös voisi ostaa jollekin sellaiselle, joka ei muuten ehkä saisi yhtään. Joulupuukeräys on tietysti toinen hyvä tapa lahjoittaa, mutta me olemme nyt valinneet tämän. Ehkä jonain vuonna voi osallistua molempiinkin.

"Vammis!" 

Vielä ehdit koota paketin ja jättämään keräyspisteeseen tämän viikon ajan! Virtuaalipaketteja voi lähettää myöhemminkin. 


Hyvää joulua sinne jonnekin!