Hop hop, Lentävä Elvis!

Bonskulla oli hyvin selkeä joululahjalista viime jouluna. Hän toivoi Buzz Lightyearin, Woodyn, merirosvolaivan ja - wait for it - Elvis puvun! Ehkä viime postauksesta bongasitkin, että elämme edelleen keskellä Samppalinnan kesäteatterin vuoden 2018 produktiota Naimakaupat Vegasissa, jossa Bonskuun tekivät suuren vaikutuksen "lentävät Elvikset". Musikaalin loppupuolella toinen päähenkilöistä päätyy lentämään Hawaijilta takaisin Las Vegasiin laskuvarjohyppäävien Elvis-imitaattoreiden kanssa. Hauskasti toteutettu tanssinumero teki silloin 3-vuotiaaseen Bonskuun lähtemättömän vaikutuksen ja olemme katsoneet Youtubesta löytyviä pätkiä niin alkuperäisestä Broadway-musikaalista kuin Nicolas Cagen tähdittämästä elokuvasta (jonka pohjalta musikaali on tehty) sekä tietysti Samppiksen mainospätkää. Joka aamu heräämme kuuntelemalla Higher love kappaleen.

Elvis elää!

Kiivetään lentokoneeseen...

Bonsku todellakin rakastaa roolileikkejä ja pyytää milloin mitäkin rooliasua tehtäväksi. Kokoelmassa onkin minun vanhasta noitaviitasta tehty Batman-puku ja minun tekemäni pahvinaamari, niin ikään minun askartelemani Turtles-naamarit, pari mumin tekemää supersankariviittaa ja ninjapuku sekä ihan ostettu merirosvopuku. Kaikkia päähänpistoja emme ole suostuneet tekemään, esimerkiksi Buzz Lightyear puvun tekemisen totesimme liian vaikeaksi. Kuulemma hän haluaa sen sitten koululaisena. Elvis-puku kuitenkin oli sellainen pyyntö, johon tartuimme. Siis voiko olla hauskempaa kuin tehdä 4-vuotiaalle joululahjaksi Elvis-puku? No ehkä ei, jos se tehtäisiin todelliseen showtarkoitukseen eikä vain mielikuvitusleikkiin.

Valmiina hyppyyn!

Jump jump jumpity jump! 

Mumi sai tehtävksi kehitellä puvun ja koska Bonsku ei ole mikä tahansa elvis vaan Lentävä Elvis, piti pukuun kehittää myös laskuvarjo remmeineen. Valkoinen puku on ihan trikoota, jolloin se on helppo pukea päälle, sillä roolivaatteita vaihdetaan usein lennosta (mutta ei sentään laskuvarjohypyn aikana). Minun tehtäväkseni jäi peruukin tekeminen, sillä eihän se ole Elvis eikä mikään, jos ei ole kunnon tukkaa. Varmasti monenmoista valmisperuukkia olisi ollut tarjolla, mutta paljon hauskempaa on tehdä itse. Niinpä googlailin ohjeita. Eniten löytyi virkattuja Elvis-pipoja, mutta koska olen hidas virkkaaja, olisi pipo valmistunut aikaisintaan tämän vuoden jouluksi. Onneksi löysin myös villalankaperuukkien ohjeen. Se näytti juuri sopivan epäaidolta, mutta aidolta. En löytänyt valmista Elvis-mallia, mutta ajattelin, että kyllä minä siitä selviytyisin. 

Tällaisia lankanippuja tein. Laitoin reilusti pituutta, sillä oli helpompi leikata lopuksi. En mitannut niitä, vaikka mitta olikin esillä.

Ompelin niput kiinni yksitellen lisäten. Apuviivojen piirtäminen auttaa, jos tarvitsee tarkkaan laittaa oikeaan paikkaan. 

Homma vaikutti simppeliltä. Tehdään trikoopipo tai hyödynnetään vaikka sukkahousut. Sitten leikataan villalangasta nippuja ja solmin nippujen päät, jotta ne eivät purkaannu. Käytin Seiska veikkaa ja Nallea, sillä niitä sattui löytymään. Paksuusero ei juuri haitannut, kun nippuja laittoi sekaisin. Sitten ompelin ompelukoneella ensin rivin nippuja pipon etuosaan sisäpuolelle. Se ei vielä riittänyt peittämään "kaljua", joten ompelin vielä toisen rivin hiuksia hieman taaemmas, tällä kertaa pipon päälle. Mitenkään kovin autenttiseen hiusten asetteluun en tähdännyt, vaan siihen, että hiukset peittävät pipon ja asettuvat kivasti. Ompelin niput siksakilla vieri viereen. En kiinnittänyt neuloilla tai mitään, vaan arvioin vaan, että tulevat hyvin.

Ensin liimasin suurimmat ihan erikeeperillä suoraan ja sitten vielä valelin koko hoidon liima-vesiseoksella. 

Muotoilua vielä ja melkein valmis. Ilmapallo oli hyvä alusta.

Liian pitkät hiukset oli paras trimmata suoraan mallin päässä. 

Minulla oli selkeä visio mielessäni, miten halusin hiukset asetella: kunnon etutötterö ja pulisongit. En tiedä oliko Elviksellä oikeasti koskaan edes niin liioiteltua tukkaa, mutta nyt oli tarkoitus tehdä oikein överiperuukki. Hiusten asettelu oli yllättävän vaikeaa, sillä hiukset lörpähtivät pois paikoiltaan. Yritin laittaa pinnejä ja sitten ommella hiukset käsin paikoilleen. Totesin sen kuitenkin liian aikaa vieväksi. Niinpä keksin tehdä Erikeeperistä ja vedestä "muotoilutuotteen", jolla sai ensin kostutettua lankaa sen verran, että sitä oli helpompi käsitellä ja lopulta se jämähti paikalleen liiman kuivuessa. Hiusten muotoilu onnistui parhaiten ilmapallon päällä, sillä elävän mallin pää ei pysynyt tarpeeksi kauaa paikoillaan. Ja tietysti ilmapallo mahdollisti myös liimalla lotraamisen. Kiepsautin etuhiukset tötteröksi ja kampasin hiusten päät taakse. Sivuhiuksista jätin pulisongit ja loput kampasin sivuille ja etuhiusten alle. Lopuksi lyhensin hiukset vielä takaa sopivan mittaisiksi. Peruukki vaati vielä toisen erikeeperikäsittelyn, mutta sen jälkeen se jämähti melko kestäväksi ja lisäksi pipo jähmettyi myös, joten se on helppo asetella päähän.

Toisesta pulisongista tuli hieman harva, mutta Bonsku tykkääkin laittaa ne peruukin sisään. 

Tässä hiukset sivulta. Hieman leikin tuoksinassa kaikki eivät ihan pysy paikoillaan, mutta ihan riittävän kestävä se on ollut. 

Enpä olisi uskonut tekeväni 4-vuotiaalle lapselleni Elvis-pukua. Toisaalta, itsekin toivoin sen ikäisenä lahjaksi lautoja, pattinkia ja siemenperunoita, joten ehkä tämäkään toive ei ole sen hullumpi. Lopputulos on yllättävän uskottava, siis lankaperuuksiksi. Ja ainakin Bonsku on tyytyväinen asukokonaisuuteensa. Asun kruunaavat tietysti vielä aurinkolasit. Saa nähdä kauanko tämä villitys kestää, mutta ainakin sitä on hauska seurata. Varo vain Bruno Mars, Bonsku tulee!

Oletko tai lapsesi toivonut joskus lahjaksi jotain erityisen hauskaa?

Bonsku ja Tintti - mikä mainio parivaljakko

Olen tässä viimeaikoina miettinyt, miten ihmeellisiä olentoja omat lapset ovatkaan. Niin äärettömän suloisia kaikin tavoin. Minua kosketti Celeste Ngin Tulenarkoja asioita kirjassa sama kohta, jonka alunperin bongasin Juliaihminen-blogista: "Vanhemmalle oma lapsi ei ole pelkästään ihminen vaan myös Narnian kaltainen ääretön ja ikuinen paikka, missä on mahdollista elää samaan aikaan käsillä olevassa hetkessä, muistissa säilyneessä menneisyydessä ja hartaasti odotetussa tulevaisuudessa. Sen näkee aina kun katsoo jälkeläistään, sillä tämän kasvoille ovat kerrostuneet taakse jäänyt vauvaikä, nykyinen elämänvaihe ja edessä siintävä aikuisuus, ja ne kaikki muodostavat yhdessä kolmiulotteisen kuvan. Näky on pyörryttävä. Jos tietää,miten tuohon paikkaan pääsee, sieltä saattaa löytää turvan.” Jo tällä kokemuksella vanhemmuudesta voin allekirjoittaa sitaatin. Molempia poikia katsellessa mieli muistelee samalla vanhaa ja toisaalta pohtii, mitä heistä vielä tuleekaan. Ihan tavallisia, varmasti, mutta meille aina ihmeellisiä ja taitavia.  

Bonsku halusi ottaa jumpparullan mukaan kuviin. Ilmeisesti se oli ilotulite. Ja kätevä some-sensuroija. 

Tintti on kasvanut aivan yhtäkkiä täysimittaiseksi taaperoksi. Hän otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea joulukuun alkupuolella, karvaa vaille 1,5-vuotiaana, aivan kuten uumoilinkin. Jonkin aikaa askeleet olivat vielä harvinaisia, mutta sitten joululomalla tapahtui käänne ja loppiaisena hän jo käytännössä pelkästään käveli sisätiloissa. Ulkona vielä talvitamineet hieman haittaavat menoa, mutta sielläkin kävely alkaa sujua paremmin ja paremmin. Ja miten hän yhtäkkiä olikin täynnä taaperon elkeitä ja aivan kuin hänen muutenkin hyvä itsetuntonsa olisi vielä noussut pari pykälää. Tintti on tyytyväinen edelleen, etenkin itseensä. Välillä tietysti harmittaa, kun ei saa haluamaansa ja sen hän ilmaisee kyllä voimakkaasti, mutta leppyy nopeasti ja tietty tasaisuus ja positiivisuus on hänen luonteensa taustalla edelleen. 

Tintti on tyytyväinen, mutta tomera. 

Tintti rakastaa omaa ääntään ja hän pölöttää jatkuvasti. En muista, että Bonsku olisi ollut näin kova höpöttäjä, vaikka hänkin jutteli monenmoista. Gogeligogeligogeli Tintti saattaa vielä aika ajoin jokeltaa, mutta aika paljon hän päästelee erilaisia huudahduksia "Oho", "Jea", "Jee" ja myötäilee ympärillä olevien ihmisten tunnetiloja äänenpainoillaan. Lisäksi hän juttelee kovasti jo oikeita sanoja. Uusia sanoja ovat esimerkiksi "poppu" eli joko loppu tai Pipsa possu, to(n)ttu ja "tuutto" eli juusto tai puisto. Minkä tahansa soittimen nähdessään tai isän treenikämpän ohi kulkiessa hän toteaa innokkaasti "prumpu", mikä on sama sana kuin Bonskulla aikanaan. Kylpy sen sijaan ei ole prumpu, kuten Bonskulla vaan "pyypy". Tintti osaa ilmaista tahtoaan näillä pienillä sanoilla varsin tehokkaasti. Hän rakastaa pelata x-boxilla Just dance -peliä. Hän hytkyy ja heiluttaa käsiä muiden mukana. Usein hän myös toivoo kappaletta, jossa tanssijana on lammas toistamalla "Bää bää" tai vaihtoehtoisesti "Kuu", kun haluaa kuulla Daddy cool -kappaleen. Kun tanssipelin pelaaminen ei enää miellytä, hän alkaa toistella "poppu, poppu". 

Tintti pitää puistoilusta, soittamisesta, duploista ja niiden kaatamisesta laatikosta lattialle, mistä tahansa isoveli pitää ja lisäksi hän pitää vauhdista. Hän on hurja ja peloton kiipeilijä ja yltää melkein mihin vaan meidän kodissa. Vauhdin huumasta hän on päässyt nauttimaan esimerkiksi serkkujen luona pulkkamäessä ja hän uskaltaa mennä puistossa myös isoista liukumäistä. Mielellään hän menisi myös sellaisista paikoista, jonne häntä ei vielä päästetä. Hän on toisaalta myös hieman kömpelö, joten Tintti kolauttelee itseään milloin mihinkin. Hän on touhukas, mutta saattaa viettää pitkänkin aikaa leikkiessä itsekseen, etenkin jos pääsee käsiksi isoveljen leluihin. Isoveljen seura taitaa silti olla parasta. Bonsku ei ole aina samaa mieltä pikkuveljen seurasta. Myös syli kelpaa ja kirjoja Tintti kuuntelee mielellään. 

Kaikkialle on päästävä. Myös keinutuoliin. 

Tintillä on tarkka vaatemaku. Hän tykkää valita itse vaatteensa, tosin hieman äiti ohjaa. Jos tarjolla on kelta-vihreä viidakkobody, hän valitsee aina sen. Pariksi hän haluaisi dino-housut, kuten isoveljellä, mutta kuosien yhdistelyyn vedän rajan. Toinen suosikkiasu on koirakuvioinen yöpuku, mutta sitäkään emme tylsästi ole antaneet pitää päivällä, sillä se on niin löysä että lahkeet olisivat koko ajan solmussa jalkojen alla. Viimeksi tänään saadessaan uuden lego-kuvioisen yöpuvun, samispuvun isoveikan kanssa, hän levitteli käsitään polleana esitellen uutta asuaan. Turkooseista Kuomistaan (talvikengät siis) hän on hyvin ylpeä ja haluaisi laittaa ne jalkaan myös sisällä. Tintti siis tietää mitä tahtoo ja osoitteleekin usein haluavansa "tätä". Tai aina se ei ole kovin selkeää, mutta kohteen voi selvittää viemällä häntä lähemmäs mahdollisesti hänen tavoittelemaansa asiaa. Yleensä oletetun kohteen luona tulee joko päänpudistus tai "tätä"-hokema tarkentuu painokkaaksi "tota":ksi. 

Bonskulla on selkeä visio asioista. Tässä hän asettelee sytytyslankoja ilotulitteeseen. 

Bonsku taas on karistanut taaperoutensa totaalisesti ja on suloinen ja sutjakka leikki-ikäinen. Hänen leikeissään mielikuvitus on ykkönen ja roolivaatenaulakko on tullut tarpeeseen. Bonsku käy edelleen puistokerhossa, jossa on suunnilleen samanikäisten poikien porukka, joiden kesken leikit sujuvat huikean hyvin. Kotonakin elo on nyt rauhaisampaa kuin vuosi sitten, kun uhmakkuus koetteli hermoja. Tähän on auttanut myös Voimaperhe-ohjelma, josta sain paljon apua hankaliin tilanteisiin. Mielikuvitus lentää useimmiten erilaisten supersankarien, kuten Batmanin ja Turtlesejen välillä, mutta välillä häntä kiinnostavat myös merirosvot ja Elvis. Viimeksi mainitusta taidan vielä kirjoitella oman postauksensa, sillä onhan se aika hauska mielenkiinnon kohde 4-vuotiaalle.  Dinosaurukset ovat myös suosikkeja ja hän osaakin hienosti luetella vaikka mitä dinojen nimiä. Minullekin on perus triceratopsien ja t-rexien lisäksi tulleet tutuksi pteranodonit, ankylosaurukset, plesiosaurukset ja tiedän apatosauruksen ja brachiosauruksen erot.

Musisointi on Bonskulle myös äärimmäisen tärkeää. Jos vuosi sitten mukana kulki Brio-junaradan pala kitarana, nyt Bonskulla on kasvava kokoelma pahvikitaroita, joita hän soittaa kunnon rokkistaran elkein. Hevisaurus on edelleen suosikki, mutta Bonsku taipuu myös tuutulauluihin ja Leedigouhun (Frozen tuli katsottua loppiaisena). Myös iskän rumpuja pitää päästä soittamaan joka päivä ja kotonamme järjestetään vähintään yksi konsertti päivässä. Meidän tehtävänä on taputtaa ja hurrata oikeissa kohdissa. Välillä pääsee myös bändikaveriksi, mutta usein bändissä vaikuttavat edelleen mielikuvituskaverit Max, Tero, Ville, Olivia ja Sofia sekä välillä myös Matti. Kynätehtävät eivät Bonskua niin kiinnosta, mutta niitä ollaan hiukan kuitenkin treenattu, kun ei ole päiväkotia, jossa tulisi ehkä jo pieniä tehtäviä. Olemme käyneet myös "Taidekerhossa" eli vanhemman ja lapsen yhteisessä taideseikkailussa. 

On niin söpöä, kun veljekset haluavat samistella ja tykkäävät myös välillä helliä toisiaan. 

Tuntuu, että elämä on juuri nyt todella täyttä, mutta toisaalta tiedostan koko ajan eläväni yhtä elämäni hauskimmista ja ihanimmista vaiheista. Pojat ovat juuri nyt niin hauskoja ja parasta on, kun heillä alkaa olla yhteisiä juttuja. Vaikka paljon on tappeluakin, kun toinen sotkee leikit tai vie kädestä, niin ne yhteiset naurunremakat ja hassuttelut vievät voiton huonoista hetkistä. Molemmista on suorastaan liikuttavan ihanaa pukeutua samisvaatteisiin ja aamulla pitää päästä yhdessä pelleilemään Tintin kanssa ennen kuin noustaan sängystä. Tintti ihailee isoveljeään suuresti ja Bonsku suhtautuu pikkuveljeen useimmiten hellästi ja iloitsee uusista saavutuksista. Bonskulle oli esimerkiki tärkeää, kun Tintti kävelemään opittuaan otti ensimmäisiä askeleitaan juuri Bonskua kohti. On ihana ajatella, että juuri nämä tyypit kuuluvat meidän perheeseen. Päivän parhaita hetkiä on, kun molemmat pienet pojat käpertyvät viereen ennen heräämistä ja se, kun he kiipeävät isän syliin katsomaan NHL-maalikoosteita minun juodessa iltapäiväkahvia. Nämä hetket haluan tallettaa niin tarkasti mieleeni, etteivät ne ikinä unohdu. Eivät nyt, kun meteli ja sotku väsyttävät, eivätkä sitten kun ne ovat enää muistoja tästä ajasta. 

Ohoh, tulipas pitkä ja osin tunteellinenkin teksti. Mutta jos ette jaksaneet lukea kaikkea, niin ihailkaa ainakin söpöä Bonskua ja Tinttiä!

Grand tour: Vihdoin viimein yläkerta

Aika kuluu kuin siivillä ja hoksasin, että minulla on vielä kotimme grand tour kesken, vaikka olemme asuneet tässä jo yli vuoden! Yläkerta on esittelemättä, vaikka siitä osia onkin ollut esillä. Kokonaisuus on ehkä silti jäänyt hahmottamatta. Olokerran ja alakerran esittelyt ja lisäksi vielä varastotilojenkin esittelyt olen kirjoitellut jo aiemmin grand tour -asiasanan alle. Nyt viimein yläkerran jokainen huone oli esittelykunnossa yhtä aikaa ja sain otettua kuvat.

Tervetuloa yläkertaan!

Yläkerrassa on siis meidän aulamainen makuuhuone, lastenhuone ja vessa. Yksi iso plussa tässä kodissa oli se, että toinen wc ei sijaitse keskikerroksessa vaan yläkerrassa makuuhuoneiden yhteydessä. On niin paljon helpompi hoitaa mahdolliset yölliset vessakäynnit, kun ei tarvitse ravata portaissa. Muuten kolmikerroksisuuteen on tottunut aika hyvin, mutta tämä on kyllä yllättävän tärkeä asia ainakin meidän perheessä. Ja onhan se myös kätevää, että iltapesut saa hoidettua makuuhuoneiden lähellä, joskaan ei yhtä tärkeää. Tykkään myös siitä, että wc on omassa rauhassaan. 

Yläkerran vessa on hauskan mallinen. Puinen taso on muuten kaunis, mutta siinä näkyvät heti kaikki hammastahnaroiskeet. 

Vessan pikkuikkuna on myös mahdottoman söpö! Etenkin, kun sieltä kurkkii poneja. 

Muutenkin yläkerran vessa on aika hauska, sillä se myötäilee hauskasi katon muotoja. Pöntön takana on taso, jonne olen laittanut ihan kylpyhuoneen käyttötavaroita, mutta myös koristeita. Toistaiseksi siellä ovat majailleet Pauli-serkun pallovalot, mutta ehkä jotain uudistusta voisi keksiä. Pidän myös kovasti isosta peilistä, joka sekin on leikattu huoneen muotoon sopivaksi. Siinä kelpaa meikkailla, jos jaksan meikata. Välillä leikittelen ajatuksella, että sisustaisin vessan hieman värikkäämmäksi esimerkiksi maalaamalla, tapetoimalla tai tekemällä vaikka johonkin kohtaan värikkäitä kaakeleita, mutta kypsyttelen vielä ideoita. 

Lastenhuoneessa odottaa värikäs maailma.

Sivuvaunusänky ei ole kaikkein tyylikkäin, mutta silmä on tottunut. 

Vielä pari porrasaskelmaa ja saavutaankin jo lastenhuoneen ovelle ja makuuhuoneeseen. Valitsimme lastenhuoneeksi pienemmän huoneen, sillä vielä toistaiseksi se riittää pojille mainiosti ja koska Tintti nukkuu vielä sivuvaunussa, vaatii meidän makkari isomman tilan. On myös aika kiva, että tarvittaessa oven saa kiinni ja lapset saavat rauhassa leikkiä siellä. Aika vähän pojat siellä vielä yksinään leikkivät, mutta Bonsku on nyt vähän innostunut, kun hänen "lego-yläsänkynsä" siivottiin kunnolla. Kun he vähän kasvavat, on oma leikkitila ehkä tärkeämpi. Nyt useimmat leikit sijoittuvat kuitenkin olohuoneeseen tai sitten aikuiset ovat mukana yläkerrassa. Leikkihuone on juuri sopivan kokoinen kaikille leuluille, eikä tavaraa toisaalta ole niin paljon, että se menisi aivan totaalisen sotkuun, vaikka lelut ovatkin välillä hujan hajan lattialla. Kaikelle on kuitenkin paikkansa. Lastenhuoneesta voi muuten lukea lisää täältä. 

Pidän siitä, ettei makkari ole ihan tavanomaisen mallinen. Pikku nurkkahylly on hauska lisä.

Meidän makuuhuoneemme on siis parvimainen aula, jonka yhdellä laidalla on porraskaide, toisella "verhoseinä" ja kaide, pieni pätkä ihan tavallista seinää ja yksi vino seinä. Aika hauska huone siis. Parvimaisuus on sekä huono että hyvä asia. Se näyttää tietysti tosi hienolta, tuo kotiin ihanasti valoa ja avaruutta. Tykkään myös siitä, ettei kodissa pääse linnoittautumaan liiaksi omiin nurkkiin, vaan tietyllä tapaa kaikki ovat helposti yhteydessä toisiinsa. Tällä tietysti on myös se kääntöpuoli, eli parvimaisessa makuuhuoneessa ei pysty täysin eristäytymään muun kodin äänistä. Nyt kun siihen on tottunut, niin tämä ei ole suuri haitta, mutta itse en ehkä tätä ratkaisua olisi valinnut. Mutta toisaalta, on ihanaa kun olohuoneeseenkin tulvii valoa kattoikkunoista. 

Yritän jälleen muuttua viherpeukaloksi ja tarkoitus on hankkia orkideantynkien ja herttaköynnösvehkan kaveriksi muutama viherkasvi.

Kattoikkunat ovat ihanat, parhaimmillaan niistä näkyy tähtitaivas! Myös verhoseinä on toiminut hyvin.

Erityisesti tykkään makuuhuoneen hauskasta vinosta seinästä. On ihanaa, että kodissa ei ole aina turvauduttu niihin perinteisimpiin ratkaisuihin. Rakastan myös pientä hyllykköä, joka toimii nyt myös yöpöytänä. Kun Tintti ei ole enää "nappaan kaiken, minkä käsiini saan"-iässä, voi hyllyyn laittaa esille vielä monipuolisemmin kaikkea kaunista. Makuuhuoneessa on myös toinen kodin kirjahyllyistä sekä ihana kampauspöytä, joka ei ehkä vieläkään saanut ihan arvoistansa paikkaa. Edellisessä kodissa se jäi pyykkitelineen taakse, nyt se on vähän sivussa. Mutta en raaski siitä luopuakaan kun sellaisen vihdoin löysin. 

Suloinen kampauspöytä nurkassaan. Ei ehkä funktionaalisin huonekalu, mutta niin söpö. 

Työ- ja pelipiste. Rakastan tuon pienen kirjoituspöydän mallia ja olen iloinen, että se on edelleen osa meidän kotiamme. 

Makuuhuoneessa on myös sopiva soppi toiselle työpisteelle. Siinä mies tekee töitä etäpäivinään, jotta me saamme rellestää rauhassa olohuoneessa. Se on sopivasti syrjässä, jotta työt eivät kuitenkaan tule uniin asti. Vaikka varmaan jossain sanotaan, että makuuhuoneessa pitäisi vain nukkua, ei se aina ole mahdollista, kun kaikki neliöt on haluttu hyödyntää. Ja nyt nurkkauksessa vietetään aikaa entistä enemmän, kun sijoitimme siihen (käytettynä hankitun) x-boxin hullaannuttuamme pelaamaan sillä serkkulassa. Viimeaikoina illat on saatu kulumaan varsin rattoisasti Just dancen mukana tanssien.

Näin kotimme grand tour on vihdoin saatu päätökseen. Vai vieläkö jokin asia kodistamme jäi askarruttamaan?

Tuolit kuin karkit, kuinkas muuten

Kun muutimme tähän kotiin, emme tarvinneet kirjahyllyjen lisäksi juurikaan uusia huonekaluja. Kaikki vanhat asettuivat kauniisti paikoilleen, eikä oikeastaan tilakaan olisi riittänyt useille uusille mööpeleille. Yksi asia kuitenkin mielestäni puuttui: mukava nojatuoli olohuoneesta. Meillä on keinutuoli, mutta sen jalas on hieman rikki, eikä siinä tee mieli lököillä pitkiä aikoja. Välillä myös tuntui että vieraita kestittäessä mukavat istumapaikat loppuivat kesken. Niinpä aloin haeskella pikku hiljaa nojatuolia. Näin sieluni silmin kodissamme pinkin nojatuolin. Ehkä samettia? Ehkä Emma-tuoli? Jokin siro ja helposti liikuteltava, mutta kuitenkin selkeästi nojatuoli.

En malta olla heti spoilaamatta lopputulosta. 

Hain nojatuolia välillä aktiivisemmin ja välillä taas unohdin asian. Asia tuli mieleeni loppuvuodesta, ja aloin selailla käytettyjä huonekaluja myyviä liikkeitä, vanhan tavaran liikkeitä ja Tori.fitä. Halusin odottaa, että juuri oikea tuoli tulee vastaan, sillä tavarasta eroon pääseminen on paljon hankalampaa kuin sen hankkiminen. Kerran selailin jälleen kerran Pimee vintti -nimisen vanhantavaran liikkeen facebook-sivustoa ja katsoin että sinne oli tullut muutamia uusia (vanhoja) tuoleja. Sain ällin, että sinne pitää päästä, kun olen kerran siellä käymisestä muutenkin haaveillut ja sain suostuteltua vanhempani mukaani. Se olikin aivan huikea paikka pullollaan aarteita!

Tuoli alkuperäisessä kunnossaan. Käsinojien päälle on joskus käsin ommeltu ehjät päälliset, jotka nekin olivat jo asivan kuluneet. Istuin osa pullotti kummallisesti. 

Tuolien muoto on kuitenkin hyvin kaunis, joten onneksi rohkenin 

Alunperin katsomani nojatuolit olivat hieman liian isoja meille, mutta sitten äitini bongasi kaksi kaunista, mutta huonokuntoista nojatuolia hieman syrjemmältä. Olin itsekin ne huomannut, mutta jotenkin sivuuttanut ne huonokuntoisina. Tarkemman tutkiskelun jälkeen totesin kuitenkin niiden olevan aivan täydellisen malliset, kokoiset ja sopivan kevyet liikutella. Huono kunto arvelutti, mutta äitini vakuutti että niistä tulisi hyvät verhoilemalla ne uudestaan. Tuolien käsinojat oli paikattu toisella kankaalla ja arvelimme, että tuolit olivat palvelleet ehkä vuosikymmeniä jollain vanhalla pariskunnalla, jolta ne lopulta olivat päätyneet myyntiin. Toisen selkänoja hieman heilui ja toisen jousitus pullotti, mutta rungot vaikuttivat kuitenkin ehjiltä. Aluksi meinasin ostaa vain toisen tuoleista, sillä eivät ne aivan ilmaiset olleet, mutta onneksi päädyin ottamaan ne molemmat.

Karkkipinkkiä

Ja kukallista. Raaskin muuttaa tuolien tyyliä, kun alkperäistä ei voinut mitenkään säilyttää. 

Hain tuolit myöhemmin kotiin, sillä ne eivät mahtuneet täyteen autoomme ja kannoin ne sisään kokeiltaviksi. Ne asettuivat helposti paikoilleen ja palvelivat kodinsiunausjuhlien ajan lisäistuimina kunnostaan huolimatta. Aloin etsiä verhoilijoita ja huomasin, että nykyaikana etenkin instagramin merkitys on valtava, sillä oli paljon helpompi saada kuva verhoilijoiden työstä sen kautta kuin tavallisten nettisivujen. Osa verkkosivuista oli myös melko vanhanaikaisia. Vaikka se ei ole työn keskiössä ja varmasi sivuutin monta taitavaa tekijää huonojen verkkosivujen vuoksi, niin paljon helpompi oli vakuuttua sellaisen verhoilijan työnjäljestä, jolla on aktiivinen instagramtili. Laitoin tarjouspyynnön kuvien kera muutamalle eri verhoilijalle ja tarjouksissa oli jonkin verran vaihtelua riippuen siitä kuinka paljon korjattavaa kukin arvioi kuvien perusteella olevan. Lopulta tartuin Verhoomo Alina Kurjen tarjoukseen, sillä häneltä tuolit oli mahdollista saada vielä ennen joulua ja lisäksi hän vastasi ripeästi tarjouspyyntöön ja lisäkysymyksiin.

Tuoli purettuna osiin. Hasuka nähdä tuolin rakenne sisältä. Kuva Alina Kurki.  

Koko verhoiluprosessi oli mielenkiintoinen kokemus. Aluksi vein tuolit verhoomolle ja valitsin kankaat. Olin mielessäni nähnyt toisen tuoleista pinkkinä ja toisen kukallisena. Alina sai nopeasti ideastani kiinni ja melkein ensimmäiseksi Alina esittelikin minulle aivan täydellisen pinkin kalanruotokankaan. Katsoin muitakin vaihtoehtoja läpi, mutta luotin ensireaktioon ja valitsin Nevotexin pinkin pellavakankaan toiseen tuoliin. Toiseen tuoliin valitsin Lauritzonsin Timeless Grace -nimisen kukkakankaan. Katsoimme vielä tuolien kunnon läpi, mutta tarkempi arvio tulisi vasta tuolien purkamisen yhteydessä.

Jouset olivat tuolien rakenteeseen nähden kovin jäykät ja ne vetivät istuinta suppuun. Kuva Alina Kurki. 

Tässä näkee hyvin, miten tuoli oli lähtenyt hajoamaan. Osat olivat onneksi kunnossa. Kuva Alina Kurki

Verhoilu vaiheessa. Kuva Alina Kurki.

Verhoiluprosessin aikana sain vielä lisätietoja sähköpostilla tuolien etenemisestä ja muutamia lisäkysymyksiä. Kävi ilmi, että tuolien rungot olivat kunnossa, mutta liian jäykät jouset vetivät tuoleja ikään kuin suppuun sisäänpäin ja siksi myös jouset pullottivat ja toisesta tuolista selkänoja oli irronnut istuinosasta. Puusepän töitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä osat olivat ehjät. Liian jäykät jouset vaihdettiin satulavöihin. Alunperin tuoleissa oli perinteiset luonnonmateriaaleista kuten meriheinästä tehdyt täytteet. Sain valita, laitetaanko nyt luonnonmateriaaleja vai vaahtomuovia, kokonaan tai osittain. Perinteisten materiaalien ja menetelmien käyttö nostaa hintaa, sillä työ vie enemmän aikaa. Päädyin kompromissiin, jossa istuinosa tehtiin perinteisesti ja selkänojaan tuoli vaahtomuovia. Näin ilmeisesti on usein ollut myös alunperin 50- ja 60-lukujen tuoleissa. Pohjaan tuli jousien tilalle satulavyöt.

Tässä näkyvät tuolin pohjaan laitetut satulavyöt. Pieni pala alkuperäistä kangasta on säästetty muistona. 

Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen! Kangasvalinnat menivät nappiin ja työnjälki on kaunista ja laadukasta. Verhoilutyö ja kankaat maksoivat tietysti jonkin verran eli ihan ilmaisia nämä tuolit eivät olleet, mutta on ilo maksaa käsityöstä ja vanhan kunnostamisesta. Hintaa tuli hankintahinta, verhoilutyö ja kankaat mukaanlukien noin 500 euroa per tuoli. Saahan sillä hinnalla monta ikealaista, mutta näiden tuolien onkin tarkoitus olla vähän kestävämpi satsaus. Tuolit muistuttavat hieman Hiort Af Ornäsin Pedro -tuolia, mutta pohjan rakenne ja jalat eivät ole yhtä viistot. Minua ei haittaa, vaikka tuolit eivät olekaan mitään merkkiä, tärkeintä on kaunis muoto ja mukavuus. 

Kukallinen tuoli sopii hyvin kukkatapetin pariksi. Kukkatuolin istuinosan reunaa kiertää petroolinsininen nyöri, joka tuo kivasti särmää. 

Pinkki tuoli on keinutuolin parina. Sen saa helposti siirrettyä vaikka työpöydän ääreen lisä- tai lökötuoliksi. 

Tuolit löysivät kodista nopeasti paikkansa. Pinkki on ikkunaseinällä keinutuolin parina ja kukallinen on olohuoneen ja eteisen rajalla. Siitä on kätevä vahtia, kun toinen lapsi on keittiössä ja toinen olohuoneessa. Nyt kun huonekaluja on vähän enemmän, voi olla että innostun jossain vaiheessa myös mööbleeraamaan. Tuoleja on helppo siirrellä paikasta toiseen ja se sopivat olemaan yhdessä ja erikseen. Niistä riittää silmäniloa joka päivälle!

Mitä pidät? Oletko sinä uudelleenveroiluttanut joskus huonekaluja?

Tyhjä jääkaappi - mikä ihana asia

Silloin loma on ollut hyvä, kun paluu arkeen tuntuu virkistävältä ja mukavalta. Nyt tuntuu juuri siltä, kun yli kahden viikon loma loppuu huomenna. Ja lomalla tarkoitan sitä, että mies on ollut oikeasti lomalla ja olimme kokonaisen viikon isovanhempien hoteissa sekä nyt vielä pienen pätkän serkkulassa. Nyt jaksaa taas pyörittää vielä viimeiset kuukaudet kotiäitiarkea ennen töihinpaluuta ja tietysti myös nauttia siitä.

Opetustaulun arjen ja nykyarjen eroja on hauska vertailla. Taulussa esitellään varmaankin myös kodin vaaranpaikkoja. Taapero on juuri tarttumassa pikaliimatuubiin. 

Ruokahuolto on tietysti yksi arjen kulmakivistä ja meidän keittiömme seinällä on taulu, joka hauskasti muistuttaa arjesta. Äitini osti meille entiseltä työpaikaltaan vanhan opetustaulun, jossa on kuvattu noin 1900-luvun puolenvälin (brittiläistä) perheidylliä. Taulu on kirvoittanut monet keskustelut eri näkökulmista: naisen aseman muutoksesta, perheen merkityksestä, kodin vaaranpaikoista ja ruokapöydän antimista, jotka ovat toisaalta melko runsaat mutta nykynäkökulmasta melko vaatimattomat. Välillä mietin mielessäni yhtäläisyyksiä ja eroja nykyarjen ja silloisen välillä. Jos kyseessä olisi maalaisperhe, eroja olisi ehkä vieläkin enemmän, mutta melkoisesti arki on kuitenkin muuttunut.

Yksi asia, josta olen nykyarjessa aivan erityisen innostunut on kauppojen noutomahdollisuus. Voin näpytellä ostokset tietokoneella tai puhelimella ja hakea haluamanani ajankohtana ilman aikaavievää kaupassa kulkemista. En pidä sitten ollenkaan isoissa marketeissa käymisessä ja siksi olemmekin ostaneet ruoat tähän asti astetta pienemmistä kaupoista. Osin toki myös logistisista syistä, sillä S-market ja K-supermarket olivat lähempänä kuin Prisma ja Cittari. Viime vuonna suhteellisen lähelle meitä ilmestyi kuitenkin Prisman kontti, johon saa tilattua ruoat ilman, että meidän pitää edes huristella sinne autolla. Ihastuin palveluun heti ekalla kerralla! Kauppakontissa on jotain ihanan futuristista. Se on juuri sellainen, kuin varmaan silloin 50-luvulla kuviteltiin tulevaisuuden kaupan olevan. Nappia painamalla saa omat ostokset suoraan pussitettuna (vaikka todellisuudessa ne on sinne kyllä ihmisvoimin kerätty ja siirretty). Palvelu on toiminut hyvin ja kerran sain hyvityksen seuraavasta noudosta, kun keräilyssä oli tapahtunut virhe.

Nykyajan kauppa. Koodilla sisään ja kassit vaan nostellaan pois omasta lokerosta. Kätevää!

Me olemme tosiaan käyneet hakemassa tähän asti ostokset kontista ilman autoa ja yllättävän hyvin ostokset ovat kulkeneet niin rattailla, bussilla (plus niillä rattailla) kuin pyöräkärrylläkin. Edelleen käyn ostamassa ruokien tärkeimmät raaka-aineet ihan "oikeasta" kaupasta, mutta kulutustavarat, kuten maidot, mehut, levitteet ja leivät tilaan konttiin. Se on nopeuttanut ja helpottanut merkittävästi kaupassakäymistä. Haluan valita vihannekset ja muut tuoreet ainekset itse ja käyn paljon torilla. Aika maitotölkkien raahaamisesta vapautuu siihen. Keräily ja nouto tosiaan maksavat jonkin verran ja siksi käytämmekin palvelua vain noin joka toinen viikko. Silloin keräilymaksu ei tule liian isoksi ja jäävät ainakin heräteostokset ostamatta, kun koneella näpyttelee listaan vain välttämättömät. Muovipusseja palvelussa tietysti tulee, kun ennen käytimme aina kestokassia. Kasseja ei kuitenkaan tule oikeastaan sen enempää kuin mitä käytämme roskapusseina. 

Ehkä opetustaulun perhekin kävi kauppahallissa. Tykkään ostaa esimerkiksi kalan ja lihan kauppahallista nyt kun on aikaa. Vihannekset ostan usein torilta. Siellä on myös edullista "kakkoslaatua" usein. 

Niin, kuten otsikossa mainostan: rakastan tyhjää jääkaappia. Se tarkoittaa sitä, että olen saanut hyödynnettyä maksimaalisesti kaiken, mitä siellä on ollut ja pian sen saa täyttää taas uudestaan. Pyrimme heittämään ruokaa mahdollisimman vähän pois (jos poikien lautaselleen jättämiä asioita ei lasketa) ja olen kehittynyt aika taitavaksi kaiken hyödyntäjäksi. Jääkaappiin ei juuri koskaan piiloudu mysteerikippoja, joiden sisältöä ei voisi enää hyödyntää. Uskon, että tässä olen melko samanlainen kuin keittiöntauluni emäntä. Ennen oli itsestäänselvyys hyödyntää kaikki. Silloin syynä oli niukkuus, minulla säästäväisyyden (tai pihiyden) lisäksi ilmastoahdistus. Mietin myös, että lihankulutuksessa pyrin lähemmäs tuon taulun aikoja eli nykyistä vähemmän vaikka kokonaan en aiokaan lihasta luopua. Vaahtoutuvaa kahvikauramaitoa tosin tuskin kyseisen perheenäidin kauppakassista löytyi.

Lähes tyhjä jääkaappi. Jotain oli jo ehditty täydentää. Heh, kuvatkin ovat arkisia puhelinkuvia. 

Ja jääkaappi täydennetty! 

Nämä kaupparatkaisut sopivat kyllä tällä hetkellä meidän arkeemme hyvin. Isossa kaupassa ei tarvitse kiertää ja täydennykset torilta, kauppahallista ja pienemmistä kaupoista ovat ihan kiva osa arkea. Ja juuri nyt siihen arkeen on mukava palata.

Miten sinä helpotat arkeasi? Entä mistä arkisesta jutusta tykkäät erityisesti?