Kurkistus vaatekaappeihin

Kävin läpi lomalla myös vaatekaapit ja järjestelin poikien ja minun vaatteeni. Ajattelin tässä kirppikselle meneviä vaatteita läpikäydessäni tehdä pienen kurkistuksen minun ja poikien vaatekaappeihin. Tässä ensimmäisessä postauksessa esittelen oman vaatekaappini suosikkeja ja kulmakiviä.

Sininen 2nd hand Marimekkoa, muut vintagea. Tuosta oikean reunimmaisesta saan aina kansallispuku-viba-kommentteja ja siltä se vähän näyttääkin. 

Vaatekaapistani on vuosien mittaan karsiutunut pois lähes kaikki "ihan kivat" vaatteet ja olen oppinut ostamaan sekä uutta että käytettyä vain, jos vaate on aivan todella, todella ihana tai tarpeellinen. Myös tuo ihanuusaspekti on tarpeen ohella tärkeä, sillä vaatteet tuovat iloa elämään ja tykkään pukeutua tyylikkäästi ja hauskasti. Uskoisin, että minulle on vuosien varrella muodostunut oma tyyli, johon sitten sulautuu aina myös muotivirtauksia tietoisesti tai huomaamattaan. Pidän väreistä, mutta kokonaisuus ei saa olla liian räikeä. Rakastan mekkoja ja hameita, vaikka käytän myös housuja. Pidän suhteellisen tyköistuvista vaatteista, enkä osaa pitää väljiä leikkauksia. Tuntuu, että hukun monen suomalaismerkin mekkoihin ja paitoihin. En tykkää ns. "perusvaatteista", vaan tykkään siitä että vaatteessa on jokin juju. Käytän paljon vintagea, mutta usein modernein maustein. En halua, että arkena käyttämäni vaatekappale välttämättä huutaa vintagea. 

Arkimekkoja vasemmalta oikealle: äitini ompelema kietaisumekko, Lontoosa löytynyt vintagemekko, äitini muokkaama pilkkumekko, Espanjasta ostettu repro-mekko sekä UFFilta löytynyt vintagemekko. 

Käytän arkena tällä hetkellä lähes pelkästään mekkoja ja hameita. Housut ovat vaan niin paljon tylsempiä ja lisäksi ainoissa farkuissani on reikä polvessa. Tuntuu muuten, että housut kuluvatkin nopeammin! Yhdistelen värikkäisiin hameisiin yleensä yksivärisiä tai muuten simppeleitä paitoja, sillä liian räiskyvää en halua. Ihan tarpeeksi räiskyvää on varmasti kyllä. Muistan, kun joskus kerroin yhdistäväni kirkkaisiin väreihin usein jonkin hillitymmän yläosan- tai alaosan. Ystäväni sanoi minulle naurahtaen, että "Niin, kumpi mahtaa olla hillitty, oranssi villapaita vai pilkulliset farkut?" Heh, kaikki on suhteellista. Eräät tuttavani ovat käyneet värianalyyseissä ja olen kuullut itsekin olevani mahdollisesti soft summer, mikä ei kyllä yhtään käy näihin väreihin. Olen kuitenkin yrittänyt olla suhtautumatta näihin suosituksiin liian vakavasti, sillä hillityt värit eivät vain olisi minua, vaikka kuinka korostaisivat ihoani tai silmiäni. 

Alpa-kokoelma ja pari jäljellä olevista Benetton-neuleista. Molemmista on pitänyt paikata kyynärpäät. 

Vaatekaappini kulmakivinä ovat viime aikoina olleet myös neuletakit. Olen vilukissa, joten niille todellakin on käyttöä. Jossain vaiheessa hamstrasin käytettynä Benettonin neuletakkeja ja parhaimmillaan niitä taisi olla viisi tai kuusi. Sitten osa kului puhki ja yhden söivät turkiskuoriaiset, mutta edelleen niitä on minulla muutamia. Ne ovat jääneet kuitenkin viimeaikoina vähemmälle käytölle, sillä olen ihastunut Alpan neuleisiin. Sain ensimmäisen, keltaisen lyhyen, pari vuotta sitten joululahjaksi ja käytin sitä talvisaikaan liki päivittäin ja kesäaikaankin silloin tällöin. Viime jouluna sain lahjaksi pitkän harmaan neuletakin ja ennen töihinpaluuta ostin pitkän turkoosin, sillä meillä on töissä todella kylmä etenkin kesäisin. Joku näistä neuleista on ollut lähes joka päivä aivan kesäkuumaa lukuunottamatta päälläni ja ne ovat pysyneet täydellisen nypyttöminä! Ne ovat ihanan tuntuisia, mutta paljaalla iholla vaatii kyllä totuttelua. Keltainen lyhyt neuleeni oli mukana myös pyöräretkellä ja se toimi todella hyvin lämmikkeenä kesäyönä. Vaikka hankintahinta on kallis, niin nämä neuleet ovat kyllä olleet erinomaisen hyviä. 

Keltainen hame on uusimpia hamehanintoja, pilkkuhame on jo esitelty joskus blogissakin. Isopalloinen ja raitahame ovat koronakevään vintage-ostoksia. Pinkki on hauska "uusi" housuhame. 

En pyri minimalistiseen vaatekaappiin, sillä maailmassa on liikaa ihania vintagehameita pystyäkseni siihen. Tänä vuonna minun piti vähentää radikaalisti vaatteiden ostoa, mutta syytän koronaa siitä, että olen selannut paljon aiempaa aktiivisemmin vintage- ja secondhand liikkeiden fb-sivuja ja siellä on tullut vastaan kaikkea ihanaa. Lisäksi mielelläni olen tukenut pieniä vintageliikkeitä ja vintage on varmasti vaatehankinnoissa sieltä eettisimmästä päästä. Mutta kuten sanoin, mitään "ihan kivaa" en enää juuri koskaan osta vain siksi, että löydän sen edullisesti ja käytettynä. Nyt lomalla rykäisin pystyyn myös kirppisrekin Dirty hippies lifestylestä, jotta saan eteenpäin vaatteet, jotka eivät enää mahdu tai joita en pidä. Ilokseni huomasin, että niitä löytyi paljon aiempaa vähemmän. Mutta nyt uskalsin luopua myös muutamasta vintage-vaatteesta.  

2nd hand Marimekko-aarteitani. Haalari on aivan paras kesäasu. Koira-paidan ostin itselleni lukion ekan päätyttyä vuonna 2004 (!). Kukkamekko on uusin hankinta pitkän haaveilun jälkeen. Ruutumekon sain 30-vuotislahjaksi. 

Huomaan, että vaatekaapissani on säilynyt monia suosikkeja jo vuosien takaa. Moni suosikkivaate alkaa olla pian kymmenisen vuotta vanha. Toivon, että saisin pidettyä vaatekaappini näin kestävänä, sillä kun se on täynnä ikisuosikkeja, ei tarvitse kyllästyä tai ostella uutta. Toki tyyli väkisin iän mukana muuttuu, en esimerkiksi vain pysty enää pitämään sellaisia minihameita kuin vielä joitakin vuosia sitten. Mutta uskon myös että näin kolmekymppisenä tyylin muutos on hitaampaa kuin parikymppisenä. 

Mitkä ovat sinun vaatekaappisi kulmakivet?

Tuolit kuin karkit, kuinkas muuten

Kun muutimme tähän kotiin, emme tarvinneet kirjahyllyjen lisäksi juurikaan uusia huonekaluja. Kaikki vanhat asettuivat kauniisti paikoilleen, eikä oikeastaan tilakaan olisi riittänyt useille uusille mööpeleille. Yksi asia kuitenkin mielestäni puuttui: mukava nojatuoli olohuoneesta. Meillä on keinutuoli, mutta sen jalas on hieman rikki, eikä siinä tee mieli lököillä pitkiä aikoja. Välillä myös tuntui että vieraita kestittäessä mukavat istumapaikat loppuivat kesken. Niinpä aloin haeskella pikku hiljaa nojatuolia. Näin sieluni silmin kodissamme pinkin nojatuolin. Ehkä samettia? Ehkä Emma-tuoli? Jokin siro ja helposti liikuteltava, mutta kuitenkin selkeästi nojatuoli.

En malta olla heti spoilaamatta lopputulosta. 

Hain nojatuolia välillä aktiivisemmin ja välillä taas unohdin asian. Asia tuli mieleeni loppuvuodesta, ja aloin selailla käytettyjä huonekaluja myyviä liikkeitä, vanhan tavaran liikkeitä ja Tori.fitä. Halusin odottaa, että juuri oikea tuoli tulee vastaan, sillä tavarasta eroon pääseminen on paljon hankalampaa kuin sen hankkiminen. Kerran selailin jälleen kerran Pimee vintti -nimisen vanhantavaran liikkeen facebook-sivustoa ja katsoin että sinne oli tullut muutamia uusia (vanhoja) tuoleja. Sain ällin, että sinne pitää päästä, kun olen kerran siellä käymisestä muutenkin haaveillut ja sain suostuteltua vanhempani mukaani. Se olikin aivan huikea paikka pullollaan aarteita!

Tuoli alkuperäisessä kunnossaan. Käsinojien päälle on joskus käsin ommeltu ehjät päälliset, jotka nekin olivat jo asivan kuluneet. Istuin osa pullotti kummallisesti. 

Tuolien muoto on kuitenkin hyvin kaunis, joten onneksi rohkenin 

Alunperin katsomani nojatuolit olivat hieman liian isoja meille, mutta sitten äitini bongasi kaksi kaunista, mutta huonokuntoista nojatuolia hieman syrjemmältä. Olin itsekin ne huomannut, mutta jotenkin sivuuttanut ne huonokuntoisina. Tarkemman tutkiskelun jälkeen totesin kuitenkin niiden olevan aivan täydellisen malliset, kokoiset ja sopivan kevyet liikutella. Huono kunto arvelutti, mutta äitini vakuutti että niistä tulisi hyvät verhoilemalla ne uudestaan. Tuolien käsinojat oli paikattu toisella kankaalla ja arvelimme, että tuolit olivat palvelleet ehkä vuosikymmeniä jollain vanhalla pariskunnalla, jolta ne lopulta olivat päätyneet myyntiin. Toisen selkänoja hieman heilui ja toisen jousitus pullotti, mutta rungot vaikuttivat kuitenkin ehjiltä. Aluksi meinasin ostaa vain toisen tuoleista, sillä eivät ne aivan ilmaiset olleet, mutta onneksi päädyin ottamaan ne molemmat.

Karkkipinkkiä

Ja kukallista. Raaskin muuttaa tuolien tyyliä, kun alkperäistä ei voinut mitenkään säilyttää. 

Hain tuolit myöhemmin kotiin, sillä ne eivät mahtuneet täyteen autoomme ja kannoin ne sisään kokeiltaviksi. Ne asettuivat helposti paikoilleen ja palvelivat kodinsiunausjuhlien ajan lisäistuimina kunnostaan huolimatta. Aloin etsiä verhoilijoita ja huomasin, että nykyaikana etenkin instagramin merkitys on valtava, sillä oli paljon helpompi saada kuva verhoilijoiden työstä sen kautta kuin tavallisten nettisivujen. Osa verkkosivuista oli myös melko vanhanaikaisia. Vaikka se ei ole työn keskiössä ja varmasi sivuutin monta taitavaa tekijää huonojen verkkosivujen vuoksi, niin paljon helpompi oli vakuuttua sellaisen verhoilijan työnjäljestä, jolla on aktiivinen instagramtili. Laitoin tarjouspyynnön kuvien kera muutamalle eri verhoilijalle ja tarjouksissa oli jonkin verran vaihtelua riippuen siitä kuinka paljon korjattavaa kukin arvioi kuvien perusteella olevan. Lopulta tartuin Verhoomo Alina Kurjen tarjoukseen, sillä häneltä tuolit oli mahdollista saada vielä ennen joulua ja lisäksi hän vastasi ripeästi tarjouspyyntöön ja lisäkysymyksiin.

Tuoli purettuna osiin. Hasuka nähdä tuolin rakenne sisältä. Kuva Alina Kurki.  

Koko verhoiluprosessi oli mielenkiintoinen kokemus. Aluksi vein tuolit verhoomolle ja valitsin kankaat. Olin mielessäni nähnyt toisen tuoleista pinkkinä ja toisen kukallisena. Alina sai nopeasti ideastani kiinni ja melkein ensimmäiseksi Alina esittelikin minulle aivan täydellisen pinkin kalanruotokankaan. Katsoin muitakin vaihtoehtoja läpi, mutta luotin ensireaktioon ja valitsin Nevotexin pinkin pellavakankaan toiseen tuoliin. Toiseen tuoliin valitsin Lauritzonsin Timeless Grace -nimisen kukkakankaan. Katsoimme vielä tuolien kunnon läpi, mutta tarkempi arvio tulisi vasta tuolien purkamisen yhteydessä.

Jouset olivat tuolien rakenteeseen nähden kovin jäykät ja ne vetivät istuinta suppuun. Kuva Alina Kurki. 

Tässä näkee hyvin, miten tuoli oli lähtenyt hajoamaan. Osat olivat onneksi kunnossa. Kuva Alina Kurki

Verhoilu vaiheessa. Kuva Alina Kurki.

Verhoiluprosessin aikana sain vielä lisätietoja sähköpostilla tuolien etenemisestä ja muutamia lisäkysymyksiä. Kävi ilmi, että tuolien rungot olivat kunnossa, mutta liian jäykät jouset vetivät tuoleja ikään kuin suppuun sisäänpäin ja siksi myös jouset pullottivat ja toisesta tuolista selkänoja oli irronnut istuinosasta. Puusepän töitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä osat olivat ehjät. Liian jäykät jouset vaihdettiin satulavöihin. Alunperin tuoleissa oli perinteiset luonnonmateriaaleista kuten meriheinästä tehdyt täytteet. Sain valita, laitetaanko nyt luonnonmateriaaleja vai vaahtomuovia, kokonaan tai osittain. Perinteisten materiaalien ja menetelmien käyttö nostaa hintaa, sillä työ vie enemmän aikaa. Päädyin kompromissiin, jossa istuinosa tehtiin perinteisesti ja selkänojaan tuoli vaahtomuovia. Näin ilmeisesti on usein ollut myös alunperin 50- ja 60-lukujen tuoleissa. Pohjaan tuli jousien tilalle satulavyöt.

Tässä näkyvät tuolin pohjaan laitetut satulavyöt. Pieni pala alkuperäistä kangasta on säästetty muistona. 

Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen! Kangasvalinnat menivät nappiin ja työnjälki on kaunista ja laadukasta. Verhoilutyö ja kankaat maksoivat tietysti jonkin verran eli ihan ilmaisia nämä tuolit eivät olleet, mutta on ilo maksaa käsityöstä ja vanhan kunnostamisesta. Hintaa tuli hankintahinta, verhoilutyö ja kankaat mukaanlukien noin 500 euroa per tuoli. Saahan sillä hinnalla monta ikealaista, mutta näiden tuolien onkin tarkoitus olla vähän kestävämpi satsaus. Tuolit muistuttavat hieman Hiort Af Ornäsin Pedro -tuolia, mutta pohjan rakenne ja jalat eivät ole yhtä viistot. Minua ei haittaa, vaikka tuolit eivät olekaan mitään merkkiä, tärkeintä on kaunis muoto ja mukavuus. 

Kukallinen tuoli sopii hyvin kukkatapetin pariksi. Kukkatuolin istuinosan reunaa kiertää petroolinsininen nyöri, joka tuo kivasti särmää. 

Pinkki tuoli on keinutuolin parina. Sen saa helposti siirrettyä vaikka työpöydän ääreen lisä- tai lökötuoliksi. 

Tuolit löysivät kodista nopeasti paikkansa. Pinkki on ikkunaseinällä keinutuolin parina ja kukallinen on olohuoneen ja eteisen rajalla. Siitä on kätevä vahtia, kun toinen lapsi on keittiössä ja toinen olohuoneessa. Nyt kun huonekaluja on vähän enemmän, voi olla että innostun jossain vaiheessa myös mööbleeraamaan. Tuoleja on helppo siirrellä paikasta toiseen ja se sopivat olemaan yhdessä ja erikseen. Niistä riittää silmäniloa joka päivälle!

Mitä pidät? Oletko sinä uudelleenveroiluttanut joskus huonekaluja?

Hyllyvää historiaa

Kirjat piti saada hyllyyn tässäkin kodissa. Suoritin pientä karsintaa, tosin en ole saanut niitä varastoa pidemmälle. 

Edellisen kodin jättimäinen kirjahylly oli minusta sekä ihana että viime vuosina myös kamala. Kun muutimme vanhaan kotiin, oli ihanaa, kun kirjat sai parin vuoden kirjahyllyttömyyden jälkeen laittaa esille, oli ihanaa järjestellä ne värijärjestykseen ja vielä jäi tilaa kaikkien niiden kirjojen jälkeen vielä koriste-esineille, langoille ja viime vuosina kantoliinoille ja leluille. Hylly imi aivan valtavasti tavaraa ja muutossa tuntui, että hyllyn tavarat eivät lopu koskaan. Aina sinne oli eksynyt vielä yksi laatikollinen tavaraa. Hylly oli siis myös siitä kamala, että sinne tuli nostettua kaikki, mitä ei halunnut Bonskun saavan käsiinsä. Ylemmäs, ja yhä ylemmäs. Poikittain kirjojen päälle, taakse ja sikin sokin. Lopulta hylly suorastaan pursui tavaraa. Ja kaiken kukkuraksi Bonsku veti säännöllisesti KAIKKI omat kirjansa alas hyllystä pitkin lattiaa. Uudessa kodissa tavaroille oli onneksi paremmat tilat ja omat paikat, mutta kirjoille piti löytää uudet säilyttimet.

Kirjojen lisäksi hyllyyn piti mahduttaa stereot. Tuo tyhjä paikka ylähyllyllä on yleensä kameran paikka. 

Tai uudet ja uudet, isovanhempieni entinen talo pelasti jälleen, sillä sinne on vuosien saatossa kertynyt paljon huonekaluja, jotka eivät ole oikein kenenkään. Kun serkkuni sitten osti talon perikunnalta, sain luvan korvamerkitä pari hyllyä itselleni. Olisin halunnut ja saanut kauniin funkis-kirjoituspöydänkin, mutta sille ei löytynyt kodistamme tilaa. Kaksi kirjahyllyä löysi meiltä paikan ja sai uuden elämän. Otsikko syntyi siitä, kun kysyin äidiltäni whatsapissa, miltä vuosikymmeniltä "hyllyvät" suunnilleen ovat...

Tämä koristeli on minusta niin kaunis! En ole krumeluurin ystävä, mutta pientä koristetta saa olla. Kaapissa säilytetään albumeja ja muita muistoja. 

Isompi hyllyistä on ollut isovanhempieni talon vintillä niin kauan kuin muistan. Siellä se oli täynnä kirjoja, joita kukaan ei ollut lukenut vuosikymmeniin. Se on ilmeisesti alunperin isosetäni kaappi, sillä talo kuului ensin hänelle. Olen aina pitänyt etenkin pienestä sivukaapista, jossa on art deco -tyylinen koristelu. Todennäköisesti se on peräisin 40-50-luvulta, jolloin talo on rakennettu ja kalustettu. Lapsuudessa olin tyhjentänyt kaapin ja täyttänyt omilla leikeilläni. Kun kirjahylly saapui meille, piti 90-luvun lopun aikakapseli  lopulta purkaa. Vähän haikeaa, mutta tärkeämpää on saada kaappi uudestaan arvoiseensa käyttöön.

Tähän hyllyyn on mahdutettu lastenkirjoja, askartelukirjoja ja esiteinivaiheen kirjoja. Sen päällä on pino itse kutomiani kantoliinoja. 

Hylly sopii kauniisti tummaan lattiaan. 

Pienempi hylly on niin sanotun "Aukusti-vitriinin" mallinen, mutta ilman laseja. Siinäkin on pieni kaappi, mutta kaapissa ei ole vielä hyllyjä. Se on ollut alunperin isoisäni ja hankittu 30 tai 40-luvulla. Hauska ajatella, että isoisäni on hankkinut sen ehkä suunnilleen minun ikäisenäni, tai ehkä hieman vanhempana. Hyllyn takana kerrotaan, että hyllyn on tehnyt "Arkku ja puuhuonekalutehdas" ja lähtöasemana Lahti. Muut merkinnät ovat kuluneet pois. Hylly on yksinkertainen ja kaunis. Sen paikkaa piti hetki hakea, mutta kun se nostettiin tuohon yläkerran kaiteen viereen, se löysi paikkansa siitä.

Rappujen kaiteen välistä voi kurkkia, missä hylly on tehty. 

Hyllyt ovat kuitenkin auttamatta pienemmät kuin edellisen kodin kirjahylly. Vaikka siinä oli paljon muutakin tavaraa, oli hyllymetrejä pelkille kirjoille enemmän kuin näissä nykyisissä. "Uusissa" hyllyissä oli myös se ongelma, että hyllyt olivat vuosikymmenten saatossa niin jämähtäneet paikoilleen, ettei kaikkien korkeutta pystynyt säätämään. Värijärjestyksen sijaan kirjat piti laittaa osittain pituusjärjestykseen. Voi mikä sisustuksen tappio! Osan kirjoista laitoin sitten teemoittain tätä harmia hälventääkseni. Alakerran hyllyyn laitoin aikuisten kirjat ja yläkertaan lasten kirjoja, askartelukirjoja, lasten tietokirjoja ja (esi)teinivuosien kirjasarjan, joista en malta luopua. Osa kirjoista sai paikkansa sen perusteella, mihin sattui mahtumaan. Lisäksi tein kirjakarsinnan, mutta epäilen, että vanhoja kirjoja on vaikea myydä eteenpäin. Lastenkirjat sijoitin lastenhuoneeseen. Nyt ne jäävät hieman piiloon, kun laitoin ne laatikoihin lelusenkkiin, mutta toisaalta eivätpähän ole pitkin lattiaa, kuten vanhassa kodissa. Nyt tosin Bonsku on keksinyt, että hyllyssä olevat kirjat on kiva työntää ihan hyllyn perälle saakka, jolloin ne ovat hyllyssä hetken päästä ihan sikin sokin. Huoh.

"Työn alla" olevia lastenkirjoja ja lehtiä säilytetään näin. Usein kori täyttyy kyllä yli äyräiden.

Bonskun kirjat ovat senkissä laatikoissa. Sieltä niitä kaivetaan aina välillä esiin ja unohtuneet kirjat ovat kuin uusia. 

Olen pienistä haasteista huolimatta erittäin tyytyväinen perintöhyllyihini. Vanhojen huonekalujen ostaminen on kiehtovaa, mutta minusta vielä parempaa on saada huonekaluja omasta suvusta. On hauska kuvitella, miten huonekalut ovat olleet isovanhemmillani käytössä. Mitä tavaroita on pidetty kaapeissa? Miten juuri nämä kirjahyllyt ovat heille valikoituneet? Ja nyt ne saavat jatkaa tarinaansa minun kodissani. 

Onko sinulla tärkeitä perintöhuonekaluja? 

Äitiysvintagea kasarimalliin

Tässä asentelen housujani, odotas hetki. 

Äitini löysi viime viikolla varastosta vanhat äitiyshousunsa ja ne olivat niin hienot, että niitä piti päästä kokeilemaan. Valkoiset vajaamittaiset kesähousut ovat heinäkuun lapsen äidillä olleet varmaankin paljon käytössä. Housuissa on niin mielenkiintoinen mahankasvatusmekanismi, että ne on ihan pakko esitellä täällä blogissakin.

Pia & Paula on tuttu merkki muistakin vintage-vaatteista. 

Säädetään klipsejä ja vatsakappaletta. Tuo housujen yläosa vaatii kyllä jotain peitokseen, muuten näyttää sairaanhoitajan työasulta. 

Housut ovat Pia & Paula -merkkiset ja ilmeisesti merkillä on ollut aikanaan paljon äitiysvaatteita. "Made in Finland" lukee lapussa eli ainakaan eivät ole aasialaista halpatuotantoa. Materiaali on 100% puuvillaa, joten keinokuitujakaan näistä ei löydy. Koko on minulle hieman iso, 42, mutta koska housut eivät jousta oikein yhtään, se ei haittaa. 

Nykyäitiyshousut ja kasariversiot. Hieman eri tyyppiset mekanismit. 

Kunnon kumppari pitää housut yhäällä, mutta kurkistaa housujen kauluksesta. 

Kummallinen klipsu ja muovinen "raide", jota pitkin klipsun paikkaa voi säätää. 

Vatsan kohdalta housut ovat varsin tekniset. Niissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jonka avulla housut pysyvät ylhäällä ja kohdallaan. Tosin minusta kumppari kyllä liukui aika helposti näkyviin housujen alta. Vatsan kohtaa säädellään metallisilla klipsuilla, jotka kulkevat pitkin muovisia "kiskoja". Vatsan eteen tulee näillä klipsuttimilla säädettävä kaistale, jonka sivuille muodostuu eräänlaiset valetaskut. Melko monimutkaista verrattuna nykyisiin trikoovyötäröisiin housuihin. Mutta ihan toimiva ja säätövaraa riittää. Vaikka täytyy sanoa, että trikoovyötärö on käytännöllisempi. 

Kylläpäs pötsi näyttää jättimäiseltä, etenkin kun t-paita ei mene ylävatsan päältä myöten. 

Miltäs näyttää? Pohdiskelen tässä, että kehtaisiko nämä laittaa viimeisiksi työpäiviksi vielä töihin. Vähän tulee mieleen ehkä sairaanhoitajien työhousut, mutta ehkä sopivaan yläosaan yhdistettynä. Olisi aika hauskaa, että housut pääsisivät käyttöön, kun kerran olen jossain määrin tällainen vintage-harrastaja. Ehkä vapaa-ajalla käytettäviksi housut ovat aavistuksen jäykät, eikä niillä tee mieli lököillä tai touhuta taaperon kanssa. Ehkä täytyy repäistä! Enää kolme ja puoli työpäivää aikaa!

Mitäs Bonsku mahtaa tuumia mumin vanhoista housuista?

Mitäs sanot, näyttävätkö käteviltä ja päteviltä?

Melkein kuin lomalla - lisää vain kuvat!

Olin alkuviikon koulutuksessa Helsingissä. Odotin reissua jo pitkään, sillä olin päättänyt ottaa reissun hotelliyöpymisineen omana pienenä lomamatkana. Koulutuskin oli sen verran mielenkiintoinen, ettei se tuntunut työltä vaan kivalta vaihtelulta. Valitettavasti myös puhelimeni muistikortti otti lomaa ja hävitti kaikki reissulta ottamani kuvat. Koska postaus oli mielessäni jo lähes valmis, päätin silti kirjoittaa sen.

Kuvittele tähän kuva, jossa on näkymä hotellihuoneen ikkunasta kohti Helsingin luonnontieteellistä museota. Kirahvit  vilkuttelevat pparvekkeella. 

Päivää hieman vajosti ärsyttävä yskä, joka oli jäljellä pienestä flunssasta sekä aikainen herätys, sillä en raaskinut lähteä matkaan edellisenä iltana. Onneksi koulutuspäivä ei vienyt mehuja, vaan suuntasin hotellihuoneeseen kirjautumisen jälkeen suoraan syömään ysttävän kanssa. Kävimme Kampin yläkerran Beijing8-ravintolassa, jossa tarjoillaan mm. dumplingsja.  En muista ennen syöneeni ja olivat oikein maukkaita! Siinä jutellessa ystäväni onnistui puhumaan minut ympäri ja lähtemään illemmalla salsatunnille, vaikka ensin vastustelin. Ei sitä aina pääse ex tempore salsaamaan!

Kuvittele tähän kuva herkullisesta annoksesta, jossa on suloisia pieniä dumplingeja (mykyjä?), höyrytettyjä edamamepapuja ja hauskat dippipurkit. 

Ennen salsatuntia ehdimme vähän käydä kaupoissa ja haahuilla Helsingissä. Minä rakastan kulkea päämäärättömästi Helsingin keskustassa ja muistella ihan ensimmäistä opiskeluvuotta, jolloin kävin silloisen poikaystävän (nykyisen miehen) luona Helsingissä. Oi nostalgiaa! Muistelun lisäksi halusin käydä Nudgessa, jossa myydään kaikkea mielenkiintoista ja oikeastaan paljon kaikkea edellisen postauksen pohdintoihin liittyvää eli eettistä ja/tai kotimaista vaatetta ja tavaraa. Kings of indigon mustat pillifarkut oliva jääneet kummittelemaan mieleeni joskus alkuvuonna tehdyllä Helsingin reissulla. Päätin raaskia ostaa housut, joita olin siis jo yli puoli vuotta miettinyt! Mukaan tarttui kokeeksi myös pari muuta mielenkiintoista juttua. Kehuttu eko-dödö (jotai kohtaan olen hieman skeptinen) ja Bee's wrap mehiläisvaha liinan, jollaista olin myös pidempään halunnut kokeilla. 

Sitten salsaan! En ole mitenkään erityisen hyvä tanssimaan, mutta silloin tällöin on ihan hauska ylittää itsensä. Tai no, ei se ehkä omalta osaltani tanssia ollut, mutta mieli virkistyi ja opin uutta. Tunti oli alkeistunti, mutta aika pitkiä sarjoja piti pitää mielessä. Oli myös upea katsoa edistyneiden tanssijoiden vauhtia, kun kuljin toisen tanssisalin ohi. Elämys sekin!

Kuvittele tähän kuva iloisista ihmisistä salsaamassa. Siitä ei kyllä oikeasti ollut yhtään kuvaa, mutta kuvitellaan että oli. 

Salsatunnin jälkeen minulla oli vielä hetki aikaa kierrellä kaupoissa ja käydä kävelyllä. Samalla juttelin puhelimessa miehen ja Bonskun kanssa. Bonsku kertoili hauskasti päivän tapahtumista. Olikin hauska kuulla, miltä hänen äänensä kuulostaa puhelimessa!  Kävin hakemassa vähän iltapalaa ja vetäydyin hotellihuoneeseen katsomaan rauhassa Netflixiä ja sen jälkeen nauttimaan yöunista aivan yksikseni. Onneksi yskäkään ei vaivannut pahasti, kun nukuin hotellin muhkeiden tyynyjen tukemana. 

Kuvittele tähän kuva pehmeästä ja houkuttelevasta hotellivuoteesta. 

Aamulla tietysti parasta oli hotelliaamiainen. Siinä meinasi tulla vähän kiire, joten nappasin kahvin mukaan koulutukseen. Koulutuksen toinen päivä oli yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinenkin ja sen jaksoi hyvin loppuun asti. Lisää en kyllä olisi kyennyt ottamaan vastaan kerralla, opiskelukestävyys on selvästi alentunut! Olin varannut junaliput vasta parin tunnin päähän koulutuksen loppumisesta, jotta ehtisin vielä hetken fiilistellä Helsinkiä ja käydä parissa putiikissa. 

Kuvittele tähän kuva hieman sateisen suhmuraisesta Kalliosta ja pienistä kivijalkaliikkeistä. 

Olin jo pitkään halunnut käydä kahdessa Kallion vintageliikkeessä: Ansa second handissa ja Mekkomaniassa. Edellisen facebook-sivuja olen ihaillut usein ja jälkimmäisestä taas vinkkasi ystävä muutamia vuosia sitten. Ansasta en löytänyt tällä kertaa mitään houkuttelevaa (ja ehkä asiakaspalvelussa olisi ollut toivomisen varaa). Mekkomaniasta sen sijaan löysin itselleni aivan ihanan kimaltelevan hameen ja 60-luvun villajakun tulevaan juhlakauteen. Ne meinasivat jäädä huomaamatta, mutta onneksi ystävällinen myyjä vinkkasi, että vaatevalikoima jatkui huoneen takaosassa! Vintagelöydöistä jää aina hyvä mieli. Nyt en malta odottaa, että pääsen käyttämään niitä!

Kuvittele tähän kuva värikkäistä vintagevaatteista aseteltuna vasten syvän turkoosia seinää. Alla senkki, jonka päällä on vanhoja koruja. 

Putiikkikierroksen jälkeen siirryin rautatieaseman tienoille ja kävin vielä kahvilla ihan rauhassa. Vaikka reissu oli kiva, niin kyllä oli kiva myös lähteä kotiinkin. On ihana mahdollisuus välillä reissata yksin ja viettää erikoispäiviä, mutta onneksi voin todeta olevani tyytyväinen myös arkipäiviin. Ja Bonskua alkoi olla ikävä!

Kuvittele tähän kuva höyryävästä cappucinosta, jonka pinnalla latte art -sydän on väärin päin vasenkätiselle. 

Milloin sinä olet viimeksi ottanut irtioton arjesta? 

Kauan etsitty löytö

Uusin kirppislöytöni esittelyssä. Kuvat hyvin, hyvin lavastettuja. Ei tällä hetkellä todellakaan voi todellakaan pitää pöydällä mitään näistä tavaroista. 

Niin siinä usein käy, että kun lopettaa etsimisen, se kauan etsitty asia tulee vastaan. Tai no, ei välttämättä heti, mutta joskus. Tai sitten ei ollenkaan. Hahaa, ei tainnut tämä klisee nyt oikein toimia aloituksessa. Niin minulle kuitenkin tuossa muutama viikko sitten kävi, että löysin jotain, jonka etsimisen suhteen olin jo aikoja sitten luovuttanut. Rauman pitsiviikon pihakirppiksiä kolutessani vastaan sattui aivan täydellinen 50-luvun kampauspöytä!

Kampauspöydän ääressä voi tuntea itsensä vanhanajan filmitähdeksi. 

Vintagemekot sopivat hienosti pöytään. Pöydän pinta on lähes täydellinen, vain pientä kulumaa kuten etualalla näkyy. 

Haaveilin kampauspöydästä silloin, kun muutimme tähän kotiin kuusi (!) vuotta sitten. Muistan, kuinka toivoin saavani sellaisen makuuhuoneen nurkkaan. Sen uumeniin voisi piilottaa kaikki korut ja ehkäpä valmistautua juhliin. Arkiaamuina makuuhuoneen nurkkaan vääntäytyminen kylppärin sijaan ehkä kuulosti jo silloin liian vaivalloiselta. Muutamia yksilöitä löysinkin, mutta niissä oli aina jotain vikaa. Väärä väri, väärä hinta, huono kunto... Kampauspöydän suunnitellulle paikalle löytyi nimetön-lipasto, johon koruni sujahtivat täydellisesti. Koti täyttyi muilla huonekaluilla. Ehkä kampauspöytää ei tarvitsekaan. Onhan se melko epäkäytännöllinenkin...

Kampauspöytä löysi paikkansa. Toki sen ympärillä on normaalitilanteessa hieman enemmän tavaraa. 

Mutta nähdessäni kampauspöydän pihakirppiksellä unohdin samantien, että meille ei ole sille enää paikkaa, eikä kampauspöytään voi laittaa mitään meikkejä tai koruja taaperon armoille. Niin suloisena ja täydellisenä se odotti minua, kun leikkipuistoretkellä piipahdimme vielä yhdessä pihassa. Hintakin oli varsin kohtuullinen. Minulla oli vain puolet hinnasta käteisenä, mutta appivanhemmat kipaisivat hakemassa puuttuvan puolikkaan, sillä onneksi he asuivat lähellä. Ensin minulla oli paikka, muttei kampauspöytää, nyt minulla oli kampauspöytä, muttei paikkaa.

Carmenit ovat parisenkymmentä vuotta kampauspöytää nuoremmat, mutta sopivat tyyliin. 

Onneksi kolmekymppiskarnevaalien jälkeen tuli vähän rymsteerattua ja sovittelin kampauspöydälle paikkaa. Ensin tietysti laitoin sen paikalle, johon sen alunperin olin ajatellut. Mutta eihän se ollut lainkaan hyvä! Peileistä heijastuivat kaikki makuuhuoneen sotkut, kun olohuoneesta katsoi kampauspöytää! Eikä Nimetön-lipasto näyttänyt millekään olohuoneen puolella. Äkkiä takaisin. Päädyin varasuunnitelmaan ja siirsin Bonskun telttaa toisaalle (ja mahdollisesti puran sen, sillä hän ei ole vähään aikaan siellä leikkinyt). Teltan paikalle kampauspöytä sopikin hyvin.

Yritys lavastaa muutamia kampauskuvia päättyi pienen uteliaan ihmisen leikkeihin. 

Käyhän se näinkin. (Valkoinen täplä kädessä on verensokerisensori, ei ihan autenttista 50-lukua, onneksi). 

Kaiken lisäksi huomasin, että paikka on melko valoisa, joten voi olla, että siinä voi oikeastikin laittautua juhliin. Oi, näen itseni sieluni silmin istumassa pöydän ääressä ja kähertämässä hiuksiani Carmeneilla (jos niitä näin lyhyisiin hiuksiin edes saa kiinni). Kyllä tämä oli hyvä ostos!

Oletko sinä joskus etsinyt jotain ja löytänyt vasta, kun olet luopunut toivosta?

Tutkimusretki Tallinnassa

Tallinnan katuja tallaamassa. 

Vanha kaupunki oli yhtä kaunis kuin muistin. 

Pari viikkoa sitten perheemme suuntasi mummun ja vaarin eli miehen vanhempien kanssa Tallinnaan. Edellisestä Tallinnan matkasta oli vierähtänyt jo kahdeksan vuotta ja yleensä matkat ovat olleet päivän tai parin piipahduksia. Odotin innolla, mihin kaikkeen kokonaisessa viikossa ehtisikään tutustua. Pitkälti tutustuimme Tallinnaan Bonskun kanssa kaksin, sillä muu porukka osallistui suunnistuksen veteraanien mm-kisoihin ja samassa yhteydessä järjestettävälle rastiviikolle. Matkailu kahdestaan vaaperon kanssa sujui melko mutkattomasti - siihen saakka kunnes mahatauti yllätti. Kokoan tähän kivoja paikkoja viikon varrelta teemajärjestyksessä. Iso kiitos Lähiömutsin Tallinna-aiheisille postauksille, joita seurasin joinain päivinä lähes orjallisesti. 

En ole pitkään aikaan ollut kunnon hiekkarannalla. Piritan ranta olisi varmasti ihana paikka hellepäivänä - ja tosi täysi!

Jos ei pääse uimaan, rannalla voi vaikka kokeilla karhukävelyä.

Jos säät olisivat olleet kesäisemmät ja jos vesi olisi ollut paremmassa kunnossa, olisimme varmasti viettäneet aikaa Piritan ihanalla rannalla. Harmikseni rantavahti tuli ilmoittamaan veden laadun olevan huonoa, emmekä uskaltaneet rantavettä pidemmälle. Emme olisi menneet rantaveteenkään, jos olisimme tienneet, mutta emme löytäneet rannalta varoitusta veden laadusta. Onneksi hiekallakin oli kiva touhuta ja pelleillä ja maanantaina ilmakin oli vielä kohtuullisen lämmin. Loppuviikollakin sää suosi turisteja puolipilvisellä säällä ja vasta aivan viimeisenä päivänä satoi.

Pietari Suuren makkarissa. Sänky oli hänelle kuulemma liian pieni.

Bonsku missasi palatsin huikeat kukkaistutukset. 

Kadriorgin puistoalue on mielestäni ykköskohde, jos aikoo perheen kanssa viettää aikaa Tallinnassa. Kävimme siellä Bonskun kanssa kahteen otteeseen, ensin koko porukalla ja loppuviikosta kahdestaan, kun mies oli mahataudin kourissa. Puistossa on paljon kauniita alueita vaelleltavaksi päikkäreiden aikana, kiva leikkipuisto sekä montakin hyvää museota. Me vierailimme kolmessa. Alueella on myös kauniita taloja ihailtavaksi. Syömässä kävimme ihan puiston kulmalla olevassa ravintolassa, mutta annokset olivat ehkä aavistuksen pieniä hintaansa nähden, vaikka maukkaita olivatkin.

Leikkipuistossa oli kiva temmeltää. Taustalla lastenmuseo Miiamilla. 

Bonsku oli innokas museovieras. 

Kadriorgin puisto on alunperin rakennettu Pietari Suuren vaimolle Katariinalle. Kävimmekin heidän "kesämökissään", jossa on mukava pieni museo. Lastenmuseo Miiamillaa suosittelen ehdottomasti erityisesti leikki-ikäisten kanssa, mutta kyllä tuo reilu 1-vuotiaskin siellä viihtyi koko rahan edestä. Museossa saa leikkiä ja kokeilla ja kaikkeen saa koskea. Myös Baltian suurin taidemuseo Kumu sijaitsee Kadriorgissa ja pakko sitäkin on suositella, sillä se oli minusta yksi parhaista museokokemuksista pitkään aikaan. Sopivan kokoiset ja mielenkiintoisesti kootut näyttelyt johdattelivat läpi Viron modernin- ja nykytaiteen historian. Lisäksi juuri nyt paikalla oli upea näyttely Viktoriaanisen ajan naistenmuodista ja vaatetuksesta. Ei voi kuin kehua!

Kumussa oli klassista taidetta...

... ja modernista taiteesta nykytaiteeseen. 

Pukunäyttely oli huikaiseva. Käsittämätöntä, että joskus nuo ovat olleet oikeasti jollain ihan käytössä. 

Reissun aikana kävimme myös parissa muussa museossa. Nuku-nukketeatterimuseo sijaitsee vanhassa kaupungissa ja se oli myös oikein mukava tuttavuus. Ehkä Bonbonin ikäinen ei saanut museosta kovin paljon irti, mutta toisaalta eipä sisäänpääsy häneltä mitään maksanutkaan. Lähtöpäivänä kävimme sataman lähellä sijaitsevassa Arkkitehtuurimuseossa vähän extempore, mutta museo osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Pienehkössä museossa oli esillä Viron arkkitehtuuria sekä mielenkiintoinen näyttely arkkitehdin työvälineiden muodonmuutoksesta. 

Bonbon auttoi urheasti kolmen pannukakun urakassa Kompressorissa.

Syöminen on tietysti olennainen osa matkaa ja löysimmekin reissun aikana lähes poikkeuksetta hyviä ravintoloita ja kahviloita. Von Krahli Aedista kirjoitinkin jo hääpäiväpostauksessa. Sen sisarravintola Vegan oli myös hyvä, laaturuokaa kohtuuhinnalla. Telliskiven kauppakeskuksen ytimessä sijaitsevassa F-Hooneessa söin superedullisen ja maistuvan lounaan, kun satuin osumaan sopivaan saumaan. Välillä ravintola olikin aivan piukassa. Yhtenä aamuna söimme herkulliset aamiaismunakkaan myös Telliskivessä Kivi Paber Käärid -ravintolassa (jossa kaikki on gluteenitonta vinkeiksi keliaakikoille). Ei todellakaan gluteeniton suositus puolestaan on lättypaikka Kompressor, jonka bongasin Elinan blogista matkan aikana. Valtavan kokoiset täytet lätyt alle viidellä eurolla! Mies ei uskonut, että yksi riittää, mutta voin kertoa, että 1,5 lätyn jälkeen me olimme kaikki aivan täynnä. Onneksi Bonsku söi myös oman osansa. 

F-Hoone trendikkäästä kuvakulmasta. Paikka oli kivan rosoinen ja lattekin tarjoiltiin kolhiintuneesta matkamuistomukista.

Vegaaniannos V:ssä. En kyllä muista mitä tämä sisälsi. 

Kahviloista suosikeiksi nousivat August, Must Puudel sekä Sinilind. Nämä kaikki olivat sellaisia sopivan trendikkäitä ja kuitenkin kotoisia kahviloita. Oikeastaan koko Tallinna on pullollaan kivoja kahviloita, joten ihan sama minkä valitsee. Palvelu oli kaikissa ystävällistä ja tarjoilijat puhuivat todella hyvää englantia. Entisestä kivikasvoisuudesta ei ole tietoakaan, minkä vielä muistan kymmenen vuoden takaa. Suomalaista "tiskillä maksajaa" tosin hämmensi tarjoilijoiden into työntää asiakkaat pöytiin, joissa sitten piti odottaa, kun kaikki olisi hoitunut tiskillä käden käänteessä. 

Kalamajan ja Telliskiven puutaloja. 

Vanhassa kaupungissa jaksoimme kierrellä monena päivänä, sen verran viehättävä se on. Halusin myös tutustua johonkin uuteen, joten gentrifikaation kokenut Telliskiven ja Kalamajan alue kiinnosti minua. Ja kyllähän se olikin kivaa aluetta. Osin ränsistynyttä, osin korjattua, puutaloa, modernia ja vanhaa tehdasrakennusta vieri vieressä. Telliskivi Loomelinnak onkin oikein hipsterin unelmien täyttymys, mielenkiintoisia putiikkeja ja ravintoloita pullollaan. Erityisesti pari lastenvaateliikkeet Minu väike maailm ja  Nona olivat ihania. Kävimme pikaisesti lauantaina myös Telliskiven kipputoritapahtumassa, mutta sadepäivänä tarjonta oli melko surkea. Aurinkoisena päivänä tilanne olisi varmasti ollut toinen. 

Telliskivi on kokemassa gentrifikaation.

Vintageliikkeitäkin tietysti piti etsiä. Osa netistä löytämistäni liikkeistä ei ollut enää toiminnassa, mutta pari helmeä löytyi. Aivan upea Fankadelik ei kalpene Amsterdamin tai New Yorkin huippuliikkeille, niin upeita mekkoja oli liike pullollaan. Valitettavasti myös hintataso oli sen mukaista, joten tyydyin ihailemaan. Pienestä ja suloisesta Annimari-vintageliikkeestä sen sijaan löysin aivan ihanan omenanvihreän 60-lukuisen villamekon. Jossain kolmannessakin liikkeessä kävimme, mutta sen nimi ei jäänyt mieleen. 

Reissu oli oikeastaan vanhan kaupungin kiertelyä lukuunottamatta täysin uudenlainen näkökulma Tallinnaan. Koko kaupunki oli muuttunut valtavasti kymmenessä vuodessa, nyt oli mukana vaapero, eikä shoppailu ostoskeskuksissa kiinnostanut juurikaan. Kaikenlaista mielenkiintoista jäi varmasti kokemattakin, mm. kylpyläreissu mahataudin vuoksi, mutta onneksi ennen taudin varsinaista iskua ehdimme tehdä kaikenlaista. 

Millaisia muistoja sinulla on Tallinnasta tai olisiko lisävinkkejä tulevaisuuden varalle?