Aamukahvi on päivän tärkein ateria

Vaikka muuten en ole kertakaikkisen ollenkaan aamuihminen, niin aamukahvi on tästä huolimatta yksi päivän kohokohdista. Ehkä kontrasti kamalan heräämisen ja höyryävän kuuman aamukahvin välillä on niin suuri, että se nostaa aamukahvin arvoa. Venytän aamukahvihetkeä usein niin pitkään kuin mahdollista. Tällä hetkellä juon aamukahvini yleensä sohvalla Bonskun ja välillä myös Tintin kanssa. Bonsku katselee ohjelmia ja syö aamupalaa, Tintti tutkii leluja (tai nukkuu vielä) ja minä törkeästi uppoan aamukahvin ja somen tai Bookbeatin maailmaan. Aamukahvista en tingi kuin äärimmäisessä kiireessä.

Autenttinen aamukahvitilanne idyllisimmillään. 

Kun keitän aamukahvit vain itselleni, teen yleensä jonkinlaisen latten tai cappucinon. Kahvin ja maidon ja vaahdotuksen suhteet menevät vähän summamutikassa, joten en osaa sanoa, mikä erikoiskahvi olisi virallisesti kyseessä. Ehkäpä jopa flat white? Tärkeintä on kuitenkin, että se maistuu hyvältä. Olen joskus ennenkin kirjoittanut, miten teininä innostuin erikoiskahveista ja vanhempani vitsailivat minun tarvitsevan rippilahjaksi espressokoneen. No minä otin tämän tietysti tosissani ja ennen ripille pääsyä aloin kysellä, että milloin se lahja hankitaan. Koska sellainen oli minulle luvattu (vaikka alunperin puolivitsinä), sellainen hankittiin.

Uusi keitin vanhan tilalle. Ulkoisesti keitin on huimasti tyylikkäämpi kuin edellinen.

Ja hyvin se toimikin 17 vuotta. Välillä oli vuosia, ettei se ollut käytössä, mutta viimeiset vajaat kahdeksan vuotta hyvinkin säännöllisesti. Viimeaikoina koneen alkoi kuitenkin päästää vettä jostain väärästä kohtaa ulos, eikä sitä enää uskaltanut käyttää. Niinpä piti hankkia uusi kone vanhan tilalle ja sain sen isältäni etukäteissynttärilahjana. Kapselikoneille en lämpene ollenkaan, sillä pidän siitä miten kahvi pitää tehdä itse ja kahvilakesätöissä opinkin aikanaan aika hyväksi espresson keittäjäksi. Hankimme DeLongin Dedica-mallin, joka vaikutti hyvältä peruskoneelta ja näytti sopivan kapealta Moccamasterin pariksi. 

Käytän aina Lavazzan Crema e gusto -espressoa (ja säilytän vanhassa purkissa). Se on hyvää ja sitä saa lisäksi melkein kaupasta kuin kaupasta, jopa meidän minikokoisesta lähikaupasta. 

Ensimmäisten kertojen perusteella kone vaikuttaa oikein pätevältä. Tosin hieman meinasi tulla kone-raivo, kun ohjekirjassa oli virhe (yhtä vipua piti kääntää vasta- eikä myötäpäivään) ja ensin pistin liikaa puruja suodattimeen, jolloin suodatinkahva (tai mikä nyt onkaan) ei kiinnittynyt koneeseen. Ja kyllä sen nyt huomaa, että edellinen laite oli niin vanha. Se piti sen kaltaista meteliä, että naapurit varmaankin luulivat että meillä käynnistyy aamuisin traktori. Tosin sekä Bonsku vauvana että nyt Tintti ovat kovasti olleet ihastuneita tähän ääneen. Tämä laite ei pidä ollenkaan niin hauskaa pörinää. Olemmekin kutsuneet näitä aamu-cappuccinojani "pörinäkahveiksi". Myös laitteen putsaaminen on hieman helpompaa ja se on toimintavalmis nopeammin. 

Tämä Koko-sarjan espressokuppi on suosikkini. Se on niin söpö! Nyt tosin espresson voisi tehdä suoraan isompaan kuppiinkin, kun kone annostelee määrän itse toisin kuin vanha laite. 

Jotain muutakin uutta aamukahveissani on kuin laite, jolla ne tehdään. Olen alkanut siirtyä kahvimaidossa kauramaitoon. Minusta etenkin erikoiskahveihin sopii kauramaidon hienoinen makeus ja nykyiset kahveihin tarkoitetut kauramaidot vaahtoutuvat aivan ihanasti. Nykyään kaupoissa on mistä valita ja minähän olen testannut kaikki tarjolla olevat kaurapohjaiset vaihtoehdot. Suosikiksi on noussut Kaslink Aito Barista, sillä se on täyteläinen, vaahtoutuu hyvin ja on kotimainen. Oatlyn iKaffe on myös hyvää, mutta kotimaisuus vie voiton. Plantin kahvikauramaito tulee hyvänä kolmosena, mutta se on kokeilemistani ollut kaikkein kalleinta. Vähiten pidin Juustoportin kahvikauramaidosta. Se oli liian lirua ja jostain syystä minusta Juustoportin kauramaidoissa on metallinen maku.Joskus kiinnostaisi kokeilla myös esimerkiksi erilaisia pähkinämaitoja kahvissa, mutta jatkuvaan käyttöön valitsen todennäköisesti edelleen kauraa, koska pähkinämaidot ovat sen verran hintavia. Niin, ja se kotimaisuus. En ole luopumassa kokonaan lehmänmaidosta, mutta mieluummin käytän sen esimerkiksi jogurtin tai juuston muodossa ja kahvimaidon voin hyvin korvata kasvipohjaisella maidolla.

Vaahdotin toimii hyvin. Pitää kokeilla joskus lämmittää tällä maito myös iltapäiväkhaviin. Nyt lämmitän hellalla. 

Aamukahvi on tätä kirjoittaessani ajat sitten juotu. Seuraavaksi voinkin alkaa haaveilla iltapäiväkahveista, jotka toivottavasti ajoittuvat Tintin päiväunien aikaan (eikä hän herää kahvikupin kilahdukseen, kuten välillä). Silloin juomme yleensä ihan suodatinkahvia, joka on minusta hyvää sekin, kun (kevyt-, täys- tai kaura-)maito on lämmintä ja kahvi riittävän tummapaahtoista. Tosin tottumus kysymys tämäkin, sillä vielä joku vuosi sitten join kahvini vaaleapaahtoisena ja rasvattomalla maidolla.

Ja valmis kahvi. Ei latte artia, mutta hyvää ja piristävää!

Miten sinä suhtaudut aamukahviin? Entä miten sinä juot kahvisi?

Muodon vuoksi

Ihailen usein hyvää ja kekseliästä muotoilua ja olen keräillyt joitain design-klassikoita itsellenikin. Jotkut design-esineet taas siintävät vain kaukaisissa haaveissani. Varmasti löytyy monia, jotka eivät ollenkaan tajua intoani ihailla ja ostaakin asioita vain muodon vuoksi. Hymähtelen joskus omallekin innolleni, kun oikein alan miettiä, että mikä tekee jostain esineestä niin erityisen, että olen valmis siihen satsaamaan tai parhaimmillaan haaveilemaan vuosia ja sitten lopulta hankkimaan sen tai pyytämään lahjaksi. Kun halvemmalla saisi jotain ihan yhtä hyvää, ehkä jopa käytännöllisempää.

Keittiössä on aina muurahaisia. Näitä emme yritä myrkyttää.

Eräänä päivänä havahduin siihen, että mitä ihmeellistä oikeastaan on keittiömme Muurahaistuoleissa, noissa Arne Jacobsenin klassikoissa, joita meillä on peräti kaksi kappaletta. Ensimmäisen sain ylioppilaslahjaksi ja toinen on oikeastaan mieheni. Nämä eivät ole niitä alkuperäisiä, hieman kiikkeriä kolmijalkaisia versioita, vaan oikein hyvin ruokapöydän tuoleiksi sopivaa nelijalkaista lajia. Mikä tekee siitä niin erityisen, että halusin sellaisen itselleni? Kirppis-pinnatuolit ovat ihan yhtä mukavia ja halpiskopioita muurahaisesta on myynnissä pilvin pimein. No, halpisversio on helppo kuitata sillä että minulla taisi sellainen joskus ollakin, mutta se hajosi nopeasti. Suurin syy on varmasti tuolin hauska ja kekseliäs muoto: miten joku saa muotoiltua muutamalla yksityiskohdalla tuolista muurahaisen, eikä pelkkää tavallista selkänojaa. Kuitenkaan tuoli ei huuda "muurahainen", vaan muoto on sopivan abstrakti. Tykkään Muurahaisesta enemmän kuin Seiskasta juuri tämän esittävyyden ja esittämättömyyden leikin vuoksi. Mutta haluaisinko Muurahaisen silti, vaikkei se olisi klassikko, vaan tulisi vastaan kirpparilla tusinatuolina? Jaaa-a. Vaikea sanoa, mutta ainakin muotokieli miellyttää, kun yritän katsoa tuoli objektiivisesti.

Block-lampun anatomia.

Pikkulamput, nuo sisustuksen kulmakivet, ovat tietysti myös muotoilunharrastajan herkkuja. Minulla on kaksi modernia klassikkovalaisinta, jotka ovat minusta molemmat sen verran hauskoja tai kekseliäitä muotoilultaan, että ansaitsevat klassikkostatuksen ja löytynevätkin melkein jokaisesta sisustusharrastajan kodista. Block-lamppu oli haaveissani jo lukiolaisena. Kuin hehulamppu jääkimpaleen sisällä, onhan se nyt hauska idea! Mutta lamppuna se on kyllä melko hankala. Painava kuin mikä, valaisee heikosti ja polttimo pitää aina etsiä jostain erikoislamppujen joukosta. Muistaakseni siinä toimii hyvin uunin lampun polttimo. Toinen design-lamppuni on Eero Aarnion Tuplakupla, joka sekin muistaakseni löytyy lukioaikoina tehdystä haaveiden vihosta. Se valaisee hyvin ja pehmeää valoa, eli toimii hyvin myös lamppuna. Mutta kyllähän se kieltämättä näyttää vähän jonkun sienen ja lelun risteytykseltä.

Tuplakupla. Onko se puu? Onko se sieni? Onko se jähmettynyt laavalamppu?

Yhdet pahimmista design-turhakkeistani ovat nämä ylihintaiset perunasäkit, jotka ovat kyllä söpöt, mutta joiden hankkiminen vähän harmittaa. Nämä eivät ehkä ihan ole muotoilun klassikoita, mutta trendikkäitä tuntuvat ainakin olevan. Ajattelin saavani oikein paksut ja repeämättömät säkit lelujen säilytykseen, mutta nämä Tellkiddon säkit olivatkin niin ohutta paperia, ettei niitä ole voinut jättää lapsen armoille ollenkaan. Huoneen nurkassa ne eivät ole lasta onneksi kovin paljon kiinnostaneetkaan. En kyllä tiedä, miten nämä kestävät niissä lukuisissa blogilastenhuoneissa, joissa näitä tuntuu näkyvän. Ehkä niissä perheissä ostetaan joka kuukausi uudet repeytyneiden tilalle?

Näin ryhdikkäästi seisoo Tellkiddon-trendisäkki aseteltuna blogikuvaan.

Ja näin ryhdikkäästi se edustaa normaalisti. Ehkänä se on kyllä pysynyt, mutta tässä ei kyllä silti hauska muotoilu kohdannut laatua. 

Ykköspalkinnon design-klassikkoturhaikkeiden joukossa pokkaa kyllä vuosi toisensa jälkeen Alessin Juicy Salif - sitruspuserrin, jolla ei voi puristaa sitruksia. Tai voi, mutta se on äärimmäisen hankalaa. Silti haaveilin siitä vuosia ja hankin sen(kin) ylioppilaslahjaksi. Olen aiemminkin kirjoittanut, että sen tehtävä on ilmeisesti olla enemminkin keskustelun herättäjä, eikä niinkään funktionaalinen esine. En ole aivan varma, onko sitä käytetty kummassakaan käyttötarkoituksessa. No, ainakin parissa blogipostauksessa!

Juicy salif kerää katseita ja pölyä. Mikä into muotoilijoilla muuten on kolmijalkaisiin esineisiin? Hirveän epäkäytännöllistä ja -tasapainoista!

Silti minä pidän näistä keräilemistäni aarteista. Kaikesta huolimatta näissä kaikissa esineissä on kekseliäs ja hauska muotoilu, jota tykkään ihailla. Äitini on aina todennut, että esineen funktio voi olla myös kauneus ja miksei siis myös hauska ulkomuoto. Hymähtelen näille design-hömpötyksilleni kuin hymähdellään hyväntahtoisesti läheisen ihmisen erikoisuuksille. Edelleen minulla on haaveita, esimerkiksi Hang it all -naulakko. En ole aivan varma onko naulakon ylisuurissa pampuloissa mitään järkeä, sillä eihän niihin saa edes takkia järkevästi roikkumaan. Silti se on niin söpö, että haaveilen joskus saavani sellaisen omakseni, värikkäänä versiona totta kai. 

Ehkä on hyvä kyseenalaistaa välillä omia haaveitaan ja hankintojaan. Mutta kyllä minä silti jatkan tällä linjalla. Hauskaa klassikkomuotoilua, vanhaa ja värikästä sekoittaen.

Mikä on sinun suhteesi design-klassikoihin? Millaisesta muotoilusta sinä pidät? Kekseliäästä vai käytännönläheisestä?

Pääsiäisen perinnetilpehöörit ja pääsiäiskatsaus

Huovutetut "väriviiriäisen" (coturnix colorix) munat ovat suosikkikoristeeni. 

 Pääsiäistä vietimme tällä kertaa osin vanhoin ja osin uusin perintein. Ennen teimme usein sukulaisreissun Itä-Suomeen pääsiäisenä ja päätimme reissun Länsi-Suomessa vanhempieni luona pääsiäispöydässä. Viime vuonna rikoimme kaikki perinteet ja vietimme pääsiäistä Ylläksellä. Tänä vuonna olimme pääsiäisen alun ensimmäistä kertaa ihan kotosalla, mutta sunnuntaina menimme taas perinteisesti vanhempieni luo pääsiäisaterialle. Miehen veljen perhe piipahti meillä lauantaina, joten muitakin sukulaisia tuli nähtyä, vaikka emme aikaisempien vuosien kaltaista pääsiäistourneeta tehneetkään. 

"Ankka!", sanoi Bonsku innoissaan, kun tipuja bongasi.

 Nyt kaikista perinteistä tulee vähitellen entistä tärkeämpiä, kun Bonsku kasvaa. On hauska opettaa hänelle eri juhlapyhien perinteitä, sekä niitä syvällisiä että vähän kevempiäkin. Pääsiäiskoristeet olivat Bonskusta hauskoja ja hän ihmetteli niitä kovasti. Kaikkiin hän ei tosin tainnut edes kiinnittää huomiota. Suklaamuna etsittäessä hän pääsi heti juonesta kiinni ja etsi ja uudelleen etsi munia pitkään. 

Hihii, 60-luvun kynttelikkö sopii hauskasti puisiin pääsiäismuniin. Kynttilöitä ei tule poltettua, joten ne voi hyvin korvata munilla. 

Ihanan pääsiäisvalosarjan saimme tuliaisina miehen veljen perheeltä, kun he kävivät lankalauantaina visiitillä. 

 Koristeet ovat melkein aina niitä samoja vanhoja, joita minulla on ollut lapsuudesta asti. Joitain uusia on kertynyt viime vuosina. Tästä syystä yritän olla luova koristeiden kanssa ja keksiä aina uusia hassunhauskoja keinoja hyödyntää samoja koristeita. Välillä tosin sama idea tulee keksittyä uudestaan ja vasta myöhemmin vaikkapa blogikuvista voi huomata, että hei, noinhan ne olivat viime vuonnakin. Onneksi sen ei ole niin väliä. 

Miten kaunis onkaan yksinkertainen tulpaanikimppu muutamalla vihreällä oksalla höystettynä! Tämäkin on vieraiden tuoma. 

Rairuohoa olen kasvattanut harvoin, sillä en koskaan muista laittaa sitä ajoissa. Myös pitkät pääsiäisreissut ovat hankaloittaneet rairuohoperinnettä. Muut pääsiäiskukat ovat kuitenkin ihan riittävä tuulahdus keväästä. Ja toivottu tuulahdus olikin, kun ulkona kevät sään peittikin lumiharso. 

Olenkohan täyttänyt Kivi-tuikut pääsiäismunilla jo joskus ennenkin? Söpö idea kannattaa kierrättää! 

Värikkäät pääsiäiskoristeet uppoavat kotiin helposti, mutta en viitsi silti pitää niitä kovin kauaa esillä. Koristeet ovat saaneet olla rauhassa, mutta ehkä jossain vaiheessa ne saattaisivat päätyä leikkeihin. Nooo, kovin arvokkaita ne eivät ole, joten ehkä sillä ei olisi niin väliäkään. Olisi kuitenkin hauskaa, etteivät koristeet häviäisi, vaan samat koristeet voisivat olla osana Bonskun muistoja. 

Bonsku sai pupun miehen kummitädiltä. Tuplakuplan keskellä on mukava istuskella. 

Millaisia koristeita sinulla oli tänä vuonna? Entä miten vitit pääsiäistä muuten?

Mysteeriturhakkeidenpaljastus

Huhheijaa, kiirettä pitää! Näin kotona vauvan kanssa muutamakin ylimääräinen ohjelmanumero viikossa tuntuu pistävän pakan sekaisin ja huomaan, etten ole ollenkaan niin järjestelmällinen ihminen kuin olen kuvitellut olevani. No, ei se mitään, onneksi kaikki menot ovat olleet mukavia, mutta koneen äärelle en ole ehtinyt istahtaa. Osa onkin seurannut Instragramin puolella Operaatio karkkikäärettä (joka ei ole uusi vauva, vaikka näin äkkiseltään siltä kuulostaakin), joka on yksi osasyyllinen blogihiljaisuuteen. Siitä lisää ensi viikolla. Nyt sen sijaan on aika paljastaa blogiarvonnan mysteeriturhakkeet, jotka ovat tällä viikolla ehtineet koteihinsa. 

Halusin ostaa kummallekin voittajalle erilaiset turhakkeet. Marssin siis pariin keittiötarvikeliikkeiseen ja etsin käsiini jotain mahdolismman turhaa, muttei kuitenkaan liian turhaa. En esittele turhakkeita sen tarkemmin, vaan saatte itse pohtia niiden käyttötarkoitusta. Oikeat vastaukset laitan kuvien alle niin, että ne tulevat näkyviin, kun maalaa tekstin hiirellä. 

Oikeasta lusikan voi asettaa vaikka oliivi- tai hillosipulipurkin reunalle ja kun oliiveja nostelee purkista pois, neste valuu kätevästi purkkiin. 

Ensimmäinen turhake on reiällinen, vääntynyt lusikka. Mitä ihmettä, kirppikseltäkö minä tämän hommasin? Vai ehtikö Bonbon jo vääntää varren mutkalle? Ainakin hän kohtelee lusikoita yleensä melko kaltoin. Hieman pitkävartista teelusikkaa suuremman lusikan avulla voi tietenkin vaikka yrittää laihduttaa, sillä puolet keitosta valuu pois. 

Kyseessä on tietenkin kirsikan- tai oliivinkivenpoistaja. Varmistin myyjältä, että tämän pitäisi oikeasti toimia. Toivotaan!

Toinen turhake on vielä edellistäkin käsittämättömämpi. Nitojan ja rei'ittimen yhdistelmä?  Minikokoinen spagettimitta? Tai minidonitsin rei'itin? Jonkinlaiset epäonnistuneet pihdit? En kyllä ole varma, tunnistaisinko oikeasti mikä tämä laite on, ellen tietäisi. Ehkä sentään. Vaikka ei tämä ole mikään uusi keksintö, muistan elävästi että tällainen oli esillä eräässä museossa lapsuudessani. Vanhojen tavaroiden näyttelystä piti etsiä tämä nimenomainen laite ja kun sen löysi, sai palkinnon. 

Myyjän mukaan vispilöillä voi vispata jotain hienoa kastiketta tai sitten poistaa kuplat shampanjasta. Miten ylevää!

Sujautin paketteihin myös minikokoiset vispilät. Niiden ulkomuoto lienee niin tuttu, ettei haittaa vaikka sen spoilasinkin. Sitä en sen sijaan aio tässä kertoa, mitä myyjä ehdotti niiden käyttötarkoitukseksi. Sen saatte keksiä itse! Bonbon keksi jo, että niillä voi soittaa, sillä soittaahan iskäkin vispilöillä (eräänlaisilla rumpukapuloilla). Taitaisivat vaan rumpukalvot paukahtaa ihan rikki näillä vempeleillä!

Bonskun käsistä voi tarkistaa kokoluokan. 

Onnea vielä voittajille ja toivottavasti molemmat paketit pääsivät perille asti!

Keittiöturhakkeiden valtakunta

Joulunmyötä keittiöömme on muuttanut jälleen asumaan uusia keittiöturhakkeita. Voi miten minä tykkäänkään keittiöturhakkeista! Ne tuovat ruoanlaittoon hauskuutta ja vaihtelua sekä usein myös helpotusta. Esittelen nyt keittiömme tuoreimmat asukkaat, sekä yhden vähän kauemmin meillä majailleen kaverin. Keittiöturhakekokoelmastani löytää tietoa turhakkeet-avainsanan alta. Lahjojen antajat huom: turhake on rakkaudella viljelemäni sana, joka viittaa vain siihen, että ilmankin näitä esineitä selviää, mutta ne tekevät arjesta hauskemman!

Mikäs tämä on? Jättiläiskynien terotin?

Aloitetaan siitä turhimmasta turhakkeesta, jota oikein toivoin joululahjaksi. Juuresterotin! Tällä pitäisi saada näppärästi julienne-tyyppisesti suikaloitua vihanneksia tai tehtyä vaikkapa kesäkurpitsasta pastaa. Toistaiseksi olen kokeillut porkkanalla huonohkolla menestyksellä, mutta ehkä tämä vaatii harjoittelua. Toivoisin kyllä, että saisin tämän toimimaan, sillä vihannesspagetti sopisi tämän hetkiseen vehnättömään kokeiluumme hyvin.

Huh, onneksi kirjoitin tämän postauksen, sillä muuten en olisi ihmetellyt, mihin tämä on joutunut. Se löytyi roskiksesta!

Toinen turhake tuli yllätyksenä, mutta se on jo nyt osoittautunut todella tarpeelliseksi turhakkeeksi (eli ilmankin pärjäisi, mutta tekee asioista miellyttävämpiä ja/tai helpompia). Sain äidiltä joululahjaksi valkosipulinkuorintavälineen. Olin kuullut tällaisista, mutta en ollut hankkinut omaa, vaikka minusta valkosipulin kuoriminen on todella ärsyttävä homma. Ja meidän keittiössä sitä joutuu tekemään usein, sillä en tiedä ruokaa, johon valkosipuli ei sopisi. Tämän silikonisen pötkylän kanssa homma hoituu helpolla: valkosipulin kynti pukeen ja pyöritellään. Ulos tulee kuoreton kynsi. Kynnen kannan leikkaaminen helpottaa hommaa entisestään. Vielä kun joku keksisi sipulille tällaisen vastaavan. Sipulin kuoriminen on nimittäin vielä ärsyttävämpää hommaa!

Sodastream, nesteytyksemme perusta.

Seuraavana esittelyvuorossa on laite, joka on majaillut keittiössämme jo loppukesästä/alkusyksystä. Muotivillityksen hillittyä hankimme mekin Sodastream-laitteen. Pidämme molemmat hiilihapotetusta vedestä ja kesällä tyhjien vissypullojen määrä nousi niin järisyttäviin lukemiin, että laskeskelimme hiilihapotuslaitteen tulevan halvemmaksi ja ekologisemmaksi. Toki ihan ilman hiilihapotustakin voisi juoda kraanavettä, mutta näin meidän tulee juotua vettä paljon enemmän ja minä tykkään kuplista enemmän kuin tavallisesta. Ja laite on kauniskin, koska se on keltainen!

Uusi perheenjäsen Kenwood K-mix-kodinkoneiden sarjaamme. 

Sähkövatkain ei ole missään tapauksessa turhake (jos haluaa välttyä jännetuppitulehdukselta), mutta koska saimme joululahjaksi uuden KELTAISEN sähkövatkaimen, sekin on pakko mainita sodatreamin jälkeen. Vanhan vatkaimen vispilät hajosivat, emmekä viitsineet alkaa metsästää uusia vanhaan vatkaimeen. Saimme kummeiltani tämän upean vatkaimen, jota on varmasti ilo käyttää. Vatkaimen pariksi kuvaan olisi sopinut kakkutasoitin, joka taas ehkä menee jossain mielessä turhakkeiden sarjaan, mutta se unohtui kuvasta. 

No niin, meijeri pystyyn! 

Jos suurin osa turhakkeista on ollut moderneja innovaatioita, niin jotain perinteistäkin mahtui joukkoon. Äiti hankki minulle, niin ikään joululahjaksi, juustomuotin! Nyt vaan pitää opetella tekemään piimä- ja maitojuustoja. Ehkä tätä muottia voisi käyttää pashaankin, jos teen sitä taas pääsiäisenä. 

Nyt näyttää niin valkoiselta ja puhtaalta. Aterian jälkeen näky on toinen. 

Viimeisenä vielä Bonbonille ruokailualustaksi hankittu KG-designin Pilvi-alusta. Se oli niin söpö, että se piti saada, vaikka aluksi ajattelin ihan vaan jotain leivonta-alustaa suojaamaan pöytää sotkulta. Alusta on kätevä pestä, mutta siinä mielessä se ei ole paras mahdollinen, että Bonsku saa sen helposti irti pöydästä ja tällä hetkellä aika usein alustan syöminen kiinnostaa enemmän kuin ruoka. Ehkä sen hyödyt tulevat esiin myöhemmin. 

Saitko sinä jouluna käyttökelpoisia (keittiö)turhakkeita? Mikä on paras "turhakkeesi"?

Ei turhaa hullut päivät?

Nyt on taas se aika, jolloin kadut täyttyvät kelta-mustia kasseja kantavista ihmisistä. Muutaman viikon päästä samoista kasseista täyttyvät taloyhtiön roskikset (siis jos kassit kestävät ehjinä sinne asti, minun kelta-mustista kasseistani kaksi kolmesta halkesi ennen kotiovea). Hullut päivät ovat täällä taas. En suhtaudu Hulluihin päiviin mitenkään fanaattisesti suuntaan tai toiseen. Yleensä siellä tulee käytyä, lähellä kun asutaan, mutta jos asuisin kauempana, yhtä hyvin voisin olla menemättä. Taidan suhtautua Hullareihin lähinnä pragmaattisesti eli käyn ostamssa sieltä aina ne tietyt jutut, joita tiedän tarvitsevani/käyttäväni ja saan ne sieltä halvemmalla. Yleensä mukaan tarttuu jotain extraakin, mutta pyrin välttämään pahimmat heräteostelun sudenkuopat. 

Tämän vuoden ostotärppi, johon sain vinkin facebookissa: maailman parhaita tomaattiveitsiä - ja vielä vihreänä! Heräteostoksena hankin myös Victorinoxin kuorimaveitsen.  Niin, ja sellaisen silikonisen kattilankannen, joka pääsi heti käyttöön, joten siitä ei ole kuvaa.

Muutamia vuosia sitten suhtauduin Hullareihin vielä hieman epäluuloisemmin, mutta sitten opin eräältä tutultani hyviä Hullarivinkkejä, joita olen noudattanut. Saatan hankkia sieltä tavaran, josta olen pitkään haaveillut, kunhan tiedän ovh:n eli sen, että kyseessä on tosiaan tarjous. Pienemmissä ostoksissa ovh:n tietäminen ei ole ehkä niin ratkaisevaa, mutta hyvähän se olisi silti tietää, ettei tule vahingossa hamstrattua jotain, minkä olisi kuitenkin saanut naapurikaupasta halvemmalla. Hulluilla päivillä ei pidä antaa valtaa tunteelle, että kaikki on niin halpaa, että tarvitsen tuon ja tuon ja tuon ja tuon... Tämä pätee tietysti kaikkiin ostoksiin, mutta etenkin hullareilla, koska potentiaalia höyrähtämiseen löytyy. 

Käytännönläheistä hulluutta.

Hullarivakkareita minulla taitaa olla kolme: tietyt pesuaineet, tietyt sukat ja mangot. Usein ostan myös ripsiväriä tai hiuslakkaa eli lähinnä tuotteita, jotka tulevat ihan arkiseen käyttöön ja joitain herkkuruokia. Tykkään käyttää Ecoverin tiskikonetabletteja, mutta ne ovat aika kalliita tavallisilla hinnoilla. Niinpä hamstraan niitä aina tarjouksista, muun muassa hullareilta. Ne kuluvat meillä hitaasti, sillä pieneen tiskikoneeseemme riittää hyvin puolikas tabletti. Yleensä olen ostanut myös ihanaa Methodin greipintuoksuista yleispuhdistusainetta, mutta sitä on edellisten hullareiden jäljiltä vielä sen verran jäljellä, että jätin sen kauppaan. Sen sijaan päätin kokeilla saman sarjan tiskiaineen tehokkuutta.

Maailman parhaita sukkia. Näyttävät kivoilta myös tylsissä työsandaaleissa ja värejä riittää minullekin lähes joka asuun.

 Jokin aika takaperin ostin kokeeksi hulluilta päiviltä suloisia sukkia, jotka olivat muuten valkoisia, mutta kantapäät ja varpaat olivat suloisen värisiä. Minun jalkani ovat lyhytvartisten sukkien suhteen ongelmalliset, eivätkä sukat yleensä meinaa pysyä jaloissa. Nämä kuitenkin pysivät ja olivat kaikenlisäksi nättejäkin. Seuraavalla kerralla ostin samoja sukkia mustina, sitten pitkävartisina mustina. Kaikkia olen käyttänyt hartaasti ja säästellen, koska näitä sukkia ei ole aina tarjolla. Nyt näin kaikkia kolmea versiota, joten päästin sisäisen hamsterini irti. Nyt riittää sukkia vähäksi aikaa, eikä tarvitse surra jokaista reikää yhtä hartaasti kuin aikaisemmin. 

Nyt pitää sitten urheilla hulluna, kun kerran nämäkin tuli ostettua.

Tällä kertaa onnistuin jotenkin törsäämään hieman keskimääräistä enemmän, kun satuin löytämään kauniita urheiluvaatteita. Vaikka harrastan liikuntaa säännöllisesti, ovat urheiluvaatevarastoni melko vaatimattomat. Minulla on kahdet urheiluhousut (plus kahdet lyhyet, joita käytän kesäisin), jotka ovat peräisin lukioajoilta. Myös urheilurintaliivejä minulla ei ole kuin kahdet ja välillä niitä on sitten joutunut kaivelemaan pyykkikopasta uudestaan käyttöön... Hyh! Niinpä ajattelin, että ehkä voin ostaa nuo violetit urheilupökät ja pinkit urheilurintaliivit (vaikken ovh:ta tiennytkään). Oikeastaan ensin silmiin osui kyllä tuo niin täydellisen karkkisvärinen urheilupaita, ettei sitä vaan voinut jättää kauppaan. Miten joku on tiennyt juuri minun lempivärini ja ympännyt ne samaan paitaan?

Hihii, potkupuku on oiva ostos Bonbonille, jonka lempipuuhaa taitaa olla potkiminen ja monipuolinen möyriminen.

Ja sai Bonbonkin jotain. Ensin jätin Name-itin keltaraidallisen potkupuvun kauppaan, mutta kun kuulin siitä kehuja, päätin käydä hankkimassa sen. Se on tarkoitettu ihan pienelle, joten sopinee hyvin oloasuksi sitten kesällä. 

Oletko sinä hullarifani vai kierrätkö Stockmannin hullareiden aikaan kaukaa? Tai hyödynnätkö kenties nettikauppaa?

Par/as/sa risotto

Nythän on jälleen kerran parsa aika vuodesta ja viikonlopun kunniaksi päätin tehdä vähän hienompia ruokia. Ihastuin uusimman Maku-lehden (2/2013) risotto-ohjeeseen, joka on siis sekä paras että parsarisotto. (Eika tämä vitsi vanhene, jos sitä käyttää vain kerran vuodessa?) Olen tehnyt risottoa eräitä kertoja ja eri resepteillä, mutta jotenkin en ole koskaan onnistunut maussa tai koostumuksessa täydellisesti. Erityisesti maku on mielestäni usein jäänyt joko liian parmesaaniseksi, jotenkin liian raksaaksi ja tunkkaiseksi tai sitten valkoviini on puskenut liian voimakkaasti läpi. 

Tällä kertaa tarjolla oli Hullujen päivien parsaa.

Tässä reseptissä ilmeisesti nesteiden suhteet olivat kohdallaan, koska risotosta tuli sekä kermaista että raikasta. Pienellä tilkalla sitruunamehua ja ripauksella kuorta oli myös osuutta asiaan. Sain nimittäin taannoin toistakin herkullista risottoa, jossa oli mukana sitruunan kuorta ja se sopi siihen loistavasti. Risoton kanssa tarjoiltiin kampasimpukoita, jotka toimivat hyvin parsan kanssa. 

Rakenne onkin sitten toinen juttu ja luulen, että siihen vaikuttaa paljon risotontekijän kokemus. Italialaistyyppisen risotonhan kuuluisi olla sopivan löysää mutte kuitenkaan liikaa ja muuta hankalaa. Kuka sen oikean koostumuksen sitten määrittelee, tiedä häntä. Minulle oli ahaa-elämys, että risottoriisin kuuluukin olla vähän al dente. Minä olen luullut, että en vain osaa kypsentää sitä oikein!

Tämmöisen määrän nesteitä risotto imaisi. 

Kampasimpukka-parsarisotto

• 6-12 kampasimpukkaa koosta riippuen (minä käytin rainbown miniminejä)
• ½ dl oliiviöljyä
• 1 sipuli silputtuna
• 1 valkosipulin kynti silputtuna
• 3½ dl risottoriisiä
• 2-3 dl valkoviiniä (laitoin kaksi)
• noin 5 dl kanalientä (kaikki meni)
• ripaus suolaa ja mustapippuria
• 1 dl kermaa
• 1 sitruuna (1 tl kuorta ja ½dl mehua)
• 50 g voita
• n. 75 g parmesania raastettuna
• 250 g vihreää parsaa

Kauniita esivalmisteluja.

Ota kampasimpukat sulamaan, mikäli käytät pakastettuja.Ota parsoista puumainen osa tyvestä pois leikkaamalla tai napsauttamala. Viipaloi ne sentin parin mittaisiksi. Valmista kanaliemi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. 

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli silput. Mittaa joukkoon riisi ja sekoittele, kunnes sipuli on kuullottunut. 

Kaada joukkoon 1½ desiä viiniä ja anna porista miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää 1½ dl kanalientä. Jatka liemen ja viinin lisäämistä vähän kerrallaan (lähes) koko ajan sekoittaen. Lisää nestettä aina, kun suurin osa siitä on imeytynyt riisiin. 

Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää kerma (minä lisäsin kyllä vasta ihan lopuksi, mutta lehdessä käskettiin näin). Lisää risoottoon sitruunan mehu, kuori ja parmesaniraaste. Lisää lopuksi voi (ja kerma, jos et vielä lisännyt).

Keitä parsoja hetki suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja lisää risoton joukkoon. Tämän pystyy tekemään risoton valmistuken lomassa, kunhan risottoa sekoittelee välillä. 

Paista kampasimpukat paistinpannulla tai parilalla. Pari minuuttia per puoli riittää. Mausta simpukat suolalla ja pippurilla. Nosta simpukat risoton päälle ja tarjoa pikimiten.

Naminam! En tiedä onko tämä nyt koostumukseltaan oikeanlaista, mutta hyvää se ainakin oli.

Olen täällä blogissa kertonut omistavani useita keittiöturhakkeita. Nyt pääsen esittelemään jälleen yhden näistä niin tärkeistä ja tarpeellisista turhakkeista. Halusin joskus teininä välttämättä jäätelökoneen, koska naapureillakin oli. Maksoin itse muistaakseni osan ja loput maksoi äiti tai isä. Sillä tehtiin jätskiä muutaman kerran ja lopputulos oli kyllä hyvä. Minä en tainnut kuitenkaan olla riittävän aktiivinen ja äitini jossain vaiheessa siirsi sen pois viemästä tilaa pakastimesta. 

Nyt kun meillä on vihdoin oma pakastin, otin jäätelökoneen uudestaan käyttöön. Nyt sillä on parin vuoden tehty jätskiä jo varmaan useammin kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Liian usein konetta ei kuitenkaan tule käytettyä. Aloittamisen vaiva tntuu aina isommalta kuin mitä se lopulta onkaan. Minä vähän oion ja pistän munat kokonaisena jätskiin, vaikka ohjeissa käsketään laittaa vain keltuaista. Hyvää tulee näinkin. Ja koska jätskiä voi tehdä ilman konettakin, laitan eilisen mansikkajäätelön reseptini tänne.

Karkkiksen mansikkajäätelö

• Pari kourallista (pakaste)mansikoita 
• 2 keltuaista tai kokonaista kananmunaa
• 3/4 dl sokeria
• 1 dl kermaa
• 1 dl kevytmaitoa (tai toinen desi kermaa)

Sulata mansikat ja muussaa ne mössöksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vaahdota kerma. Kerman vaahdottaminen ei ole pakollista, mutta mielestäni se lisää kuohkeutta jäätelöön. Kääntele muna-sokerivaahto kermavaahdon ja maidon kanssa yhteen. Sekoita varovasti joukkoon muussatut mansikat. Laita pyörimään jäätelökoneeseen. 

Jos et omista jäätelökonetta, laita massa pakkaseen 2-3 tunniksi ja sekoittele massaa välillä.  Älä anna massan jäätyä kokonaan, vaan tarjoa se lusikoitavan pehmeänä. Ehkä olisi hyvä käyttää pelkkää vaahdotettua kermaa, että massa säilyisi kuohkeampana, en tiedä. 

Tämä näyttää ihan oikealta jäätelöltä, mutta maistuu paremmalta!

Toivottavasti teilläkin on ollut herkullinen viikonloppu!

Roomalaiset/raumalaiset lihapullat

Huh hiihtolomaviikkoa! Minulla ei nimittäin todellakaan ole lomaa vaan olen tämän viikon töissä. Työ on kivaa ja antoisaa, mutta myös aika intensiivistä ja päivät pitkiä. Toivon, että tämän viikon jälkeen saisin taas vähän lisää graduintoa. Jos rauhallisempi tahti maistuisi sitten taas paremmin. Työviikon vuoksi olen ollut erittäin kiitollinen itselleni, että jaksoin sunnuntai-iltana tehdä aimo annoksen lihapullia, joita ollaan syöty päivälliseksi aina tähän päivään saakka.

Polpette alla romana

Lihapullaresepti löytyi joskus muutama vuosi sitten jostain lehdestä. Lihapullat oli tituleerattu roomalaisiksi, koska muistaakseni artikkelin tekijän isoäiti oli oikeasti italialainen. Meidän perhe tykästyi näihin lihapulliin kovasti ja koska olimme raumalaisia, muttui lihapullien nimi nopeasti raumalaisiksi lihapulliksi. 

Ruokalehdissä ruoat kuvataan aina jonkun minkä lie liuskekiven päällä, mutta eikö Ikean leikkuulauta aja saman asian?

Lihapullien juju on se, että ne maustetaan parmesaanilla ja persiljalla sekä lopuksi kieritellään korppujauhoissa ennen paistamista. Tarjosin näitä kerran italialaisille vieraille uusien perunoiden kanssa, koska ajattelin yhdistelmän edustavan sopivasti molempia ruokakulttuureja. Olin oikein tyytyväinen, kun vieraat kertoivat lihapullien todella muistuttavan heidän äitiensä tekemiä lihapullia! 

Näin persiljan silppuaminen käy kätevimmin.  Parmesaaniraastin pääsi jälleen käyttöön.

Roomalaiset/raumalaiset lihapullat

• 600 g jauhelihaa
• 2 viipaletta vaaleaa leipää (tai 1,5 dl korppujauhoja)
• tilkka maitoa
• 2 munaa
• 1-2 valkosipulin kynttä
• Hyppysellinen muskottipähkinää
• Nippu persiljaa
• 1dl parmesaani raastettuna
• suolaa, pippuria
• Korppujauhoja

 Murenna leipä ja laita se pehmenemään maitotilkkaan. Silppua persilja, raasta parmesaani ja silppua valkosipulin kynnet. Sekoita jauheliha pehmenneiden leivänmurujen kanssa. Sekoita joukkoon persilja, juusto ja mausteet. 

Pyörittele taikina lihapulliksi ja kierittele ne korppujauhoissa. Paista voissa tai oliiviöljyssä paistinpannulla. Pannulla saa parhaan lopputuloksen, mutta uuni on kätevä arkiratkaisu. 

Käytin 400 g nauhanlijaa ja 200g porsasta. Yhtä hyvin voi käyttää sikanautaa tai jompaakumpaa.  Lihapullista tulee hieman mehukkaampia jos käyttää molempia.

Lihapullat antoivat syyn esitellä jälleen uuden keittiömme turhakkeista, lihapullasakset. Olen joskus ostanut nämä äidille, mutta hänen ei tullut käytettyä niitä. Minä tykkään niistä, sillä pullista tulee tasakokoisia ja vain toinen käsi täytyy sutata, kun niitä käyttää.

Pitääkin tehdä tuonne sivupalkkiin asiasana "turhakkeet".

 Jälkkäriksi voi tehdä vaikka nopeaa hedelmäsalaattia. Lihapullia on riittänyt tähän asti, mutta hedelmiä on lähdettävä hakemaan kaupasta kohta lisää. Kuva antakoon tälle työn raskaan raatajalle voimia todella lähteä sinne kauppaan. Hauskaa hiihtolomaa muille! 

Tällä kertaa salaattiin päätyi ananasta, banaania, appelsiinia ja omenaa. Aarikan Helmi-ottimet kruunaavat salaatin kuin salaatin. 

Häränsydäntä linssimuhennoksen kera

Arvaatteko mitä nämä ovat:

Hähää, enpä paljasta kuvatekstissä!

Gradupäivinä, kun hillun kotona pyjamassa puoleen päivään, minun tulee syötyä vähän vaatimattomia aterioita. Yleensä vähintään kerran viikossa keitän punaisia linssejä ja paistan pari kananmunaa vaihtelevalla tyylillä. Jälkkärin ja salaatin virkaa hoitaa jokin hedelmä. Ylläolevat sydänmuotit ovat tietenkin tehty sitä varten, että minä saisin paistetuista kananmunistani kauniin sydämen mallisia! Sopii näin ystävänpäivään, eikö vaan?

When I'm home working on my master's thesis I usually have something very simple and plain for lunch. About once a week I cook red lentils and "two eggs any style". Valentine's day was a proper occasion for me to try out my new heart-shaped egg (or pancake) molds. They turned out great and the heart-shaped eggs sunny side up tasted great. Happy Valentine's day everyone!

Romanttinen ystävänpäivälounas ylhäisessä yksinäisyydessä

Meillä paistettuja kananmunia kutsutaan häränsilmiksi, joten näillä tehtynä saadaan tietysti häränsydämiä. Loogista eikö vaan? ;) Loogista tai ei, ajattelin, että näiden turhakkeiden esittely sopisi mitä parhaiten ystävänpäivään! Päätin dokumentoida blogiin kokeilun, oli lopputulos sitten täydellinen sydän tai epämääräinen möykky. 

Käsi vakaana nyt...

Asettelin vempeleen pannulle ja leivitin niiden keskelle hieman öljyä. Vähän jännitti kananmunien kaataminen muotteihin, mutta ihme kyllä se onnistui. Ja muotit pitivät! Pelkäsin nimittäin, että valkuainen alkaa valua muottien alta pois. Oli riemastuttava näky, kun kaksi kananmunasydäntä tirisi pannulla. 

Haluan keltuaiseni mediumina.

Ja kuinka ollakaan, kun munat olivat paistuneet, ne nousivat muotteineen päivineen nätisti pannulta! Pieneksi ongelmaksi muodostui kuitenkin munien irrottaminen muoteista. Luultavasti muottien reunat olisi kannattanut voidella myös. Mutta ei pieni rosoisuus paljon haittaa. 

Tässä vaiheessa näytti suorastaan täydelliseltä. Reunat piti irrottaa veitsellä tökkimällä.

 Nam nam, pääsin kuin pääsinkin nauttimaan häränsydämiä ja linssimuhennosta. Kuulostaa kyllä vähän ylevämmältä, mitä se todellisuudessa oli. Lounas maistui kuitenkin nälkäiselle graduntekijälle oikein mainosti. Ja sydäntä lämmitti se, että sydämistä tuli niin nätit!

Romantiikkaa kerrakseen.

Sydämellistä ystävänpäivää!