perjantai 29. kesäkuuta 2018

Neljännesvuosikatsaus: Bonbon 3v!

Lukiessani edellistä neljännesvuosikatsausta, totesin etten tiedä onko mikään niin oleellisesti muuttunut sen jälkeen - paitsi että kaikki on muuttunut sillä Bonskusta on tullut isoveli! Se on vaikuttanut moneen asiaan, vaikka toisaalta kolmessa kuukaudessa ei tosiaan Bonsku ole enää muuttunut niin kovasti kuin tähän asti. 

Kuvat otettiin noin puolitoista viikkoa ennen kuin Tintin syntyi. © Sonia Pihlajamäki/ Lumo Photography

Bonsku on taitava leikkijä. Hän vie pitkiäkin pätkiä roolileikkiä eteenpäin ja isompienkaan kavereiden kanssa ei jää kakkoseksi leikeissä. Suosikkeja ovat edelleen palomiesleikit, rakentelut sekä pikkuautoilla "ruuhkien" tekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että autot kerätään vieriviereen, eivätkä ne pääse liikkumaan suuntaan tai toiseen. Olen tainnut muutamaan otteeseen valitella liikenneruuhkia töistä palatessani... Myös puistokerhossa on ainakin kerran kuulemma leikitty ruuhkaa siten, että 4-5 poikaa seisoi potkuautojen päällä puoli tuntia ruuhkassa!

Vihdoin sain kunnon kuvia myös Mehlo mielessä kudotusta liinasta. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskusta on kuoriutunut erittäin rohkea ja utelias poika. Enää ei uskoisi, että pienempänä hän tarrasi vieraissa paikoissa äitiin kiinni ennen kuin lähti tutkimaan paikkoja! Toki tietty varovaisuus on edelleen nähtävissä, mutta Bonbon on rohkaistunut silmissä! Myös ujostelu on melko pientä. Bonskulla on luonteessa erilaista voimaa kuin minulla ja olen siitä tyytyväinen. Se auttaa elämässä todennäköisesti monessa kohtaa, jossa minun on pitänyt taistella varovaisuuden ja ujostelun kanssa. Välillä kyllä tämä näkyy myös kohtalaisen voimakkaana uhmana. Vielä 2,5-vuotiaana uhma oli aika kevyttä verrattuna nykyhetkeen ja se kohdistuu lähinnä meihin vanhempiin. Mutta se on vain vaihe, eikö niin?

Huomaa samisvaatteet! Tintilläkin on omansa.
© Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskulla on aivan mahtavia elkeitä! Hän näyttää usein "peukkua" eli todellisuudessa etusormea. Hän lisää usein sanomansa perään "jooko", vaikka se ei ollenkaan sopisi siihen tilanteeseen. Hän haluaa aina pusun ja halin, kun joku perheenjäsenistä lähtee jonnekin, vaikka viemään roskista. Bonbon lauleskelee paljon ja välillä myös "englanniksi". Tunnistaako joku, seuraassa pätkässä lauletaan: "Paapi pinkö, paapi pinkö, vhee aa juu? Hiivaiää hiivaiää, hau tujutuu?" Kyseessä on eräs youtuben lastenlaulurenkutus. Myös joululaulut, etenkin Marian poika ja Kulkuset, ovat edelleen suosiossa. Bonsku rakentaa usein erilaisista laatikoista itselleen rumpusetin ja roudaa ne sitten keikkapaikalle. Esityksen lopuksi pitää tietysti kumartaa. Rytmi on veressä ja Bonsku polkee jalkaa ja hytkyy musiikin tahdissa polvet koukussa tanssien.

Tämä on yksi suosikeistani! © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Isoveljen roolin Bonsku on ottanut hienosti. Tietysti, sillä onhan hän "isopoika", eikä todellakaan saa erehtyä kutsumaan häntä pieneksi. Pikkuveljeä kohtaan Bonsku on hyvin hellä ja usein haluaa silitellä häntä. Välillä otteet ovat tietysti hieman rajut ja 3-vuotiaan on vielä vaikea käsittää, ettei vauvan vieressä voi pomppia sängyllä. Hän myös ehdottomasti haluaa Tintinin viereen illalla iltalaulujen- ja rukousten ajaksi. Kerran hän huusi väsyneenä "Tuo Tintti Tinttinen!", kun Tintti nukkui vaunukopassa toisessa huoneessa. Hän saattaa lohduttaa Tinttiä sanomalla: "Ei hätää Tintin, pian saat maijaa (=maitoa)!" 

Verensokerisensori saa näkyä. Se on oleellinen osa elämää. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Toki myös välillä on mustasukkaisuuden hetkiä ja Bonbon on muutamaan otteeseen sanonut "Minä haluan lyödä Tintiniä!", mutta aikeet on saatu estettyä. Silloin tällöin hän myös mukamas tullut silittämään Tinttiä, kun vauva on rinnalla ja sitten nyppäissytkin imuotteen irti. Suoranaisen mustasukkaisuuden sijaan Bonsku on kuitenkin reagoinut pikemminkin uhmaamalla meitä vanhempia etenkin iltaisin. Välillä on pitänyt käsitellä  sitä, miten paljon negatiivisia tunteita on pitänyt kokea Bonskua kohtaan vauvan synnyttyä. Mutta pientä tilanteen tasoittumista on viime päivinä ollut ilmassa, joten kyllä se tästä. Ja tietoisesti keskittymällä kahdenkeskisiin hyviin hetkiin ja niihin suloisiin veljesten välisiin hetkiin myös negatiiviset ja ärtymyksen tunteet ovat helpottaneet. Ehkä vasta tässä viime aikoina olen tajunnut, miten joku voi sanoa lapsensa olevan maailman ärsyttävin, suloisin, ihanin ja rakkain yhtä aikaa. 

Voi Bonbon, miten iso ja pieni oletkaan yhtä aikaa! Miten ihanaa on nähdä sinun kasvavan ja miten haikeaa se silti on! Miten odotankaan uhmaiän väistymistä ja silti en odota, koska se tarkoittaa vaan sitä, että olet taas isompi. Ja kutenkin aina yhtä ihana ja äidin pieni poika. Niin ristiriitaista, mutta sitä se taitaa olla. Vanhemmuus ja elämä. Kliseistä, mutta totta. 


sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Helppoa kuin jätskin teko

Synttärisankari-Bonsku sai valita viisi mieleistä ilmapalloa Casagrande-lelukaupan valikoimasta. Pipsa Possu sinnittelee vapun jäljiltä. 

Ja niin Bonbon täytti kolme vuotta! Ihan hassua, kun toisaalta tuntuu että juuri hän syntyi. Toisaalta, kun meillä on nyt uusi vauva, niin hänen vauva-aikansa tuntuu toisaalta kaukaiselta. Teen hänestä ajatuksella vielä ihan kolmevuotispostauksenkin, mutta nyt ajattelin keskittyä kertomaan synttärijuhlista ja niiden tarjoiluista. Päätimme rykäistä pystyyn kahvittelusynttärit kummeille ja isovanhemmille varsinaisena syntymäpäivänä eli juhannusaattona alkuiltapäivästä. Paikalle pääsivät melkein kaikki, yksiä kummeja lukuunottamatta, jotka kävivät kylässä sitten erikseen. 


Tarjoilupöytä koko komeudessaan. Väriä ainakin riitti!

Suuriin panostuksiin emme jaksaneet alkaa, kun kerran perheessä on kaksiviikkoinen vauva, mutta jotain halusin kuitenkin tehdä itse pöytään. Onneksi löysin maailman helpoimman jäätelöreseptin, jolla loihdin juhlapöytään kolme erimakuista jäätelöä lähes minimipanostuksella. Väittäisin, että tällä reseptillä jäätelö on lähes yhtä helppo tehdä itse kuin hakea pingiviinipaketti kaupasta ja pilkkoa se kulhoon. Ja Bonsku (yllättäen) rakastaa jäätelöä, joten mikäs sen parempaa tarjottavaa. Reseptin bongasin jälleen kerran Maku-lehdestä, suuresta keittiöinspiraationi lähteestä, mutta olen syönyt samantapaisella reseptillä tehtyä jäätelöä isäni tekemänä (!). Jos tuntee isäni keittotaidot, niin tietää sen tarkoittavan sitä, että resepti todellakin on helppo. Aineksia tarvitaan minimissään vain kaksi: kermaa ja kondensoitua maitoa. Perusmassan voi sitten maustaa miten haluaa. Jäätelö syntyy ilman jäätelökonetta, eikä vaadi edes kääntelyä tai vatkaamista pakastuksen aikana. 

Muina tarjottavina oli vesi- ja hunajamelonia, mansikoita, karjalanpiirakoita, pillimehua ja kahvia. Kukakimppu sopi hienosti pöytään, vaikka olikin oikeastaan Tintin onnittelukimppu. 

Mauiksi valikoituivat Bonskun suosikkimaku vanilja, Oreo-keksijäätelö sekä aikuisten makuun raakalakritsilla maustettua jäätelö. Kaikki onnistuivat todella hyvin. Minusta Oreot ovat hieman kuivakoita ja mauttomia sellaisenaan verrattuna esimerkiksi Dominoihin, mutta jäätelössä ne toimivat erinomaisesti ja kostuivat sopivasti. Vaniljajätskin maustin aidolla vaniljalla, enkä vaniljasokerilla, sillä kondensoidun maidon ansiosta makeutta oli riittävästi ilmankin. Oma suosikkini oli lakujäätelö. En tykkää yhtään jätskikiskojen lakujäätelöstä, mutta aidolla lakritsijauheella maustettu jäätelö on HYVÄÄ! 

Ainoa ongelma jätskeissä oli, että tajusin vasta kesken kaiken, että kondensoitu maito ei tietenkään ole laktoositonta, eikä pikaisen googletuksen perusteella sellaista ole edes saatavilla ilman laktoosia. Onneksi samalla pikaisella googlauksella selvisi, että sitä voi tehdä myös itse kohtuullisen helposti (uhmaikäisen ja vastasyntyneen hoitaminen samalla teki siitä hieman haastavampaa). Maitoa ja sokeria keitetään vain pienellä lämmöllä pitkään ja maitotiiviste on valmista. Yhtä paksua siitä ei tullut kuin kaupan säilykeversiosta, mutta jäätelössä se toimi yhtä hyvin. Pullahiiren blogissa on hyvä ohje. Jäätelöä varten maitoa ei kannata karamelisoida, sillä se ei toimi jäätelömassan pohjana. 

Kuvasta unohtui kerma. Muut keksijätskin ainekset ovat kasassa. Murskattuja keksejä tuli jäätelömassan joukkoon ja kokonaisia koristeeksi päälle. 

Tästäkin kuvasta unohtui kerma! Muuten lakritsijätskin aineet on tässä. Koristeeksi laitoin lakritsitaateleita (Nam!) ja lakuja. 
Ja vaniljajätskin ainekset koko komeudessaan. Tätä tein isomman satsin ja koristelin mansikoilla. 


Maailman helpoin jäätelö
  • 1 purkki kondensoitua maitoa tai n. 3 dl itsetehtyä
  • 6 dl kermaa (alunperin 5 dl, mutta minusta tuli liian makeaa)
  • Roskia tai muuta makua, esim. 
    • Ripaus vaniljaa
    • 2 rkl raakalakritsijauhetta
    • paketti Oreo-keksejä
    • Marjoja
    • Mitä ikinä keksitkään!

1. Vatkaa kerma

2. Sekoita joukkoon kondensoitu maito.

3. Valmistele "roskat" eli esim. murskaa keksit, pilko marjat jne.

4. Kaada massa sopivaan astiaan, esim. leipävuoka on hyvä. 

5. Pakasta vähintään neljä tuntia. 

6. Ota jäätelö pakkasesta n. 15 min ennen tarjoilua ja koristele haluamallasi tavalla. 

Astiat olivat vähän karut, mutta pienellä koristelulla ihan hyvät ja jätskiastiona toimivat. Jokaiseen jätskiin laitettiin yksi kynttilä. 

Juhlat ja juhlatarjoilut onnistuivat hyvin.Veikkaan, että jäätelöstä tulee tämän kesän hitti meidän jälkkäritarjoilujen osalta.  Bonsku sai ihania lahjoja ja nautti alku-ujostelun jälkeen juhlahumusta. Seuraavaksi tähdätäänkin sitten Tintin ristiäisiin! 

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Tintin tuli taloon

Kätevää, kun näin vauva-arjen lomassa voi kierrättää kolme vuotta vanhoja otsikoita ja lisätä vain uuden nimen tilalle. Linkistä voi lukea, miten valmistelimme kotia Bonskua varten. Ajattelin vähän vertailla, miten valmistauduimme nyt toisen lapsen syntymään, sillä onhan se väistämättä erilaista kuin ensimmäisen kanssa. Pitkään näytti siltä, että toisen lapsen syndrooma vaivasi valmisteluissa. Jätin kaikki valmistelut todella viime tippaan ja rykäisin monta asiaa vauvavalmiuteen vasta sitten, kun käynnistyspäivä oli päätetty. Tuolloin oletettua valmisteluaikaa oli jäljellä puolitoista viikkoa, mutta todellisuudessa vain viikko. Onneksi sain jonkun oudon pesänrakentamisenergiapuuskan ja sain kuin sainkin oleelliset jutut järjestykseen.

Ei niin kauaa ennen Tintin syntymää näytti "hoitopöytä" vielä tältä... 
Monta asiaa oli tietenkin meillä jo valmiina Bonskun jäljiltä, sillä olen kovin laiska luopumaan ja myymään asioita, joita ajattelen vielä joskus tarvitsevani. Meillä oli jo hoitoalusta, vaippoja, vaatteita ja muuta riittämiin, eikä niistä tarvinnut murehtia. Ne piti vain kaivaa varastoista ja huoltaa kuntoon. Vaatteet taisin ripustaa päivää ennen synnytystä ja mumi siirsi ne sitten kaappiin kun olin sairaalassa. Tällä kertaa raivasimme vaatteille tilaa isoon vaatekaappiin pienen lipaston sijaan, sillä viimeksi huomaismme vaatteiden tulevan helposti tunkkaisiksi pienissä laatikoissa. 

Vaatteet heiteltynä muusta tavarasta tyhjennettyyn laatikkoon. Nämä sain sentään pestyä ja mumi järjesteli ne uudestaan laatikkoon. 
Pienet kestovaipat sain lainasta ystävältä myös päivää ennen synnytystä. Harmi vaan ne eivät vielä pääse käyttöön kovin usein, sillä saimme ohjeeksi olla avaamatta Tintin lonkkia vielä liikaa ja kertsivaipat ovat ohuempia kuin kestot. Vähitellen aion ottaa niitä enemmän käyttöön, kun Tintin vähän kasvaa. Vaipat sain kuitenkin pestyinä suoraan kaappiin. No, itseasiassa niille piti kyllä raivata tilaa ja heitin pois kaikennäköistä turhaa kylppäritavaraa. Viimeksi vaipat olivat virkkaamissani koreissa hoitoalustalla, mutta nyt ajattelin että kaappi olisi kuitenkin kätevämpi paikka. Viimeksikin vaipat vaihtoivat paikkaa monesti, sillä virkatut korit eivät lopulta olleet kaikkein käytännöllisin ratkaisu.

Ehkä tämä järjestelykin vielä muuttuu, mutta nyt tuntuu ihan käytännölliseltä. Koreissa on puolipitoisia vaatteita, pyykkäystarvikkeita ja peppupyyhkeitä. 

Tällä kierroksella halusin myös panostaa muutamiin sellaisiin asioihin, joihin viimeksi en samalla tavalla panostanut. Kantovälineet tietysti ovat vähän eri kaliiperia kuin viimeksi. Viimeksi ostimme käytetyn Manducan, joka palveli hyvin ja etenkin miehen käytössä pitkään. Nyt kuitenkin minulla oli tietysti valmiina pino liinoja, joista suurin osa vielä hyvin vauvakelpoisia, sillä pidän melko ohuista ja pitkistä liinoista. Tarkoituksena oli ostaa miehelle jälleen käytetty Manduca, mutta sitten vilautin miehelle aivan ihanaa kettukuosista Integraa ja mieskin ihastui reppuun sen verran, että päätin tilata sellaisen. Ja se on kyllä lyhyellä kokeilulla ollut paras kokeilemani reppu! Kannatti siis panostaa. Mies tosin ei ole vielä ehtinyt sitä kokeilla, joten jää nähtäväksi ihastuuko hän muuhun kuin kuosiin.

Vino pino ihania liinoja. Lähes kaikki vauvakelpoiset ovat päässeet jo käyttöön. 

Uusi reppu testissä. Katsokaa nyt tätä kuosia! Ja itse reppukin on loistava. 
Vaikka meillä oli Bonskun jäljiltä myös yhdistelmävaunut ja turvakaukalo, halusin ostaa kuitenkin uudet. Miksikö? No Bonskulle ostimme käytetyn turvakaukalon, mikä oli ihan ok ratkaisu silloin, mutta kaukalo ehti vanhentua lasten välillä sen verran vanhaksi, että koin parhaaksi ostaa kokonaan uuden. Bonbonin aikana en vielä ollut tietoinen turvakaukaloiden ja -istuinten käyttöiästä.
Uudet rattaat taas halusin siksi, että en pidä nykyisistä ja halusin sellaiset, että tarvittaessa niihin saisi kumman vaan. Bonsku kävelee jo melko reippaasti, mutta välillä on hyvä saada hänet aloilleen. Lisäksi halusin rattaat, joissa on erityisen hyvä tavarakori, sillä käymme paljon kaupassa ja torilla kävellen. Kahden lapsen kanssa kassien käsissä raahaaminen ei enää tuntunut kivalta ajatukselta, vaikka sinänsä onnistuisikin toinen kävellen ja toinen liinassa. Ostin tutulta Brio Smilet - enkä ole katunut. Ne liikkuvat ihanan ketterästi, ovat paljon kapeammat kuin yhdistelmärattaamme ja tavarakori on aivan täydellinen. Jonkun aikaa yritin myydä yhdistelmiämme, mutta ne eivät menneet kaupaksi. Tai no, melkein menivät, mutta sitten paljastui hiirivahinko vaunukopan patjassa ja jostain kumman syystä ostaja löysi vaunut muualta. No, minä uusin koko vaunukopan sisuksen ja nyt koppa on käytössä "turvapaikkana" Tintille, kun hänet pitää saada laskettua jonnekin laittaessani ruokaa. Välillä hän on siellä vedellyt tirsoja ja mistä sitä tietää, vaikka isovanhemmat tai mies vielä käyttäisivät vaunuja. Vedin siis vaunut hyvillä mielen myynnistä ja ne voidaan vaikka antaa eteenpäin joskus tulevaisuudessa. 

Tintin turvapaikassa isoveljen rajuilta leikeiltä. Äp:n makuupussi on isoveljen pakkauksesta ja Bonskun pinnasänkyyn tekemäni pinnasuojan virittelin reunapehmikkeeksi. 

Yhden asian olemme hoitaneet yhtä "huonosti" sekä Bosnkun että Tintin kohdalla. Kun Bonsku syntyi, mies kasasi pinnasängyn sillä välin kun olin sairaalassa. Noooh, loppujen lopuksi Bonsku nukkui kainalossa ja alkoi nukkua pinniksessä vasta joskus yli 1-vuotiaana. Tällä kertaa pyörittelin mielessäni pitkään erilaisia nukkumiskuvioita. Bonskuhan nukkuu omassa sängyssään, joka on kiinni meidän sängyssä. Se on tunutunut hyvältä ratkaisulta. Alunperin ajattelin, että vaihdamme miehen kanssa puolia ja sivuvaunupinnasänky kasataan sitten toiselle puolelle sänkyä. Aikaa kului, eikä sitä tullut tehtyä. Mietin unipesää meidän keskellämme, mutta ei sellaistakaan tullut hankittua ja niistäkin on kai monenlaista mielipidettä. Mietin jopa vaunukoppaa Bonskun sängyn päädyssä, mutta lopulta kävi niin, että Tintti nukkuu minun kainalossani. Niin saamme kaikki parhaiten nukuttua, kun Tintti kuitenkin syö monta kertaa yössä. 

Tässä tilanteessa edelleen. Meillä on kyllä pinnasänky, mutta siihen ei ole edes patjaa. Nyt mennään näin. 

Kovin suuria eroja valmistautumisessa ei sentään ollut. En nyt voi allekirjoittaa mitään toisen lapsen syndooma-juttujakaan, sillä toisaalta tiettyihin asioihin myös panostettiin toisen kohdalla enemmän. Ehkä nyt mentiin itsevarmemmin, kokemuksesta viisastuneena ja rennommin. Mutta niin sen kuuluukin mennä. 


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Mehlo!

Enpä arvannutkaan, kuinka tiukka taistelu aikaa vastaan villahaalarin tekeminen oli. En todellakaan ehtinyt tehdä toista postausta tässä välissä, kun Mehlo päätti syntyä maailmaan. Henkisesti valmistauduin käynnistykseen tälle päivälle, 11.6., sillä arvioidun suuren koon vuoksi oli päädytty tähän. Mutta Mehlopa päättikin toisin - hän lähti syntymään aamulla 6.6. ja iltapäivällä olikin jo täällä ulkomaailmassa! Hieman hän otti varaslähdön ja oli syntyessään vasta viittä vaille täysiaikainen (rv 36+5), mutta kuitenkin hyvävointinen ja sopivan kokoinen. 

Mummun ottama kuva reilun yhden vuorokauden iässä. 

Viimeksi en juurikaan kertonut synnytyksestä täällä, mutta nyt haluan lyhyesti kerrata tapahtumat. Skippaa seuraavat pari kappaletta, jos synnytys ei houkuta (vaikka skippaan kyllä eritteet sun muut). 
Pieniä merkkejä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä oli ilmassa jo aiemmin. Muutamia kipeitä supistuksia oli ollut pitkin viikkoa. Edellisenä iltana käydessäni uimassa ei selkä- ja vapaauinti tuntuneet ollenkaan hyviltä toisin kuin siihen asti ja yllättäen rintauinti ei aiheuttanut juurikaan liitoskipuja. Ehkä vauva oli liikkunut sopivasti alaspäin. Kävin muuten uimassa myös edellisenä iltana ennen Bonskun syntymää - ehkäpä sillä oli jokin merkitys synnytyksen käynnistymiseen. Tai sitten taloyhtiön pihatalkoilla (joissa tosin en juuri osallistunut pihatöihin, joten tuskin...)

Pieni karvakorva ja melko paljon tukkaa. 
Yön mittaan kipeitä supistuksia oli jonkin verran, mutta aamulla ne alkoivat melko nopeasti tihentyä. En kuitenkaan oikein uskonut vielä, että mitään tapahtuu. Mutta pian oli pakko laittaa Bonskulle Ryhmä Hau pyörimään ja mennä itse lämpimään suihkuun. Hieman absurdi fiilis oli kuunnella Ryhmä Hauta siinä supistusten välissä. Vanhempani olivat tulossa aamupäivällä joka tapauksessa Ikea-reissulle kanssani ja hieman hoputin heitä lähtemään. Lopulta oli pakko soittaa myös mies kotiin töistä. Sairaalaan soittaessani siellä vielä hieman toppuuteltiin, että ei nyt ole mikään kiire, mutta onneksi kuitenkin lähdimme melko pian, sillä kyllä synnytys oli ihan jo kunnolla vauhdissa sairaalaan päästessämme. Toivoin ammetta ja sellaiseen pääsin - ja se oli ihanaa! Se auttoi minulla kipuun todella hyvin. Ammeeseen synnytys ei ollut kohdallani monestakaan syystä mahdollinen, mutta se oli minulla jo tiedossa. Yritin keskittyä rentoutumaan ja kätilöt ohjasivat myös hyvin. Puudutusta en tällä kertaa toivonut, vaikka en ollut ehdoton asian suhteen. Ponnistusvaihe alkoi hieman yllättäen ja vähän pelästytti, mutta se sujui onneksi melko nopeasti. Voi mikä ihana helpotus, kun pieni Mehlo syntyi. Ei pelkäämääni hartiadystokiaa tai sektiota suuren koon vuoksi. Istukka oli tälläkin kertaa tosin liian tiukassa ja jouduttiin irrottamaan nukutuksessa, mutta en osaa pitää sitä kovin suurena miinuksena muuten hienosti sujuneen synnytyksen kokonaiskuvassa.
Liinaa piti heti kokeilla, mutta oli kyllä vaikeaa aluksi sitoa näin pientä! Nyt sujuu jo paremmin. 

Ai niin, kuka sieltä oikein syntyi? No pikkuveli, joten kaikki mahan mallia kommentoineet voivat nyt myhäillä tyytyväisinä ja tietäväisinä. Mehlon etunimi ilmoitettiin lähimmille - ja myöhemmin muillekin - heti syntymän jälkeen, eikä kukaan ole ainakaan tunnustanut arvanneensa nimeä. Täällä blogissakin Mehlo-työnimi saa nyt väistyä Tintin- tai Tintti-lempinimien tieltä. Eikä hän edes lopulta ollut niin iso kuin oli pelätty. Kookas kyllä, mutta täysin sopusuhtainen ja painokin jäi yläkäyrän alle. Ja pituutta löytyi, joten pelkkää ylimääräistä rasvaa ei suuri koko ollut (3790g ja 52 cm, pää 35,5cm).

Melkein samat kotiutumisvaatteet kuin kolme vuotta sitten. Bonskukin samalla paikalla. 

Sairaalassa vietimme taas kolmisen päivää. Aluksi se tuntui lomalta kun sai vaan olla, syödä, nukkua ja pesiä vauvan kanssa, mutta kyllä siihenkin kyllästyi. Olisimme muuten päässeet jo aikaisemmin kotiin, mutta bilirubiiniarvoja piti ja pitää edelleen seurata. Lisäksi myös kilpirauhasarvoja mittaava seula hälytti, mutta se oli onneksi väärä hälytys. Verensokerit taas pysyivät hänellä hienosti koko ajan, mikä johtuu varmasti hyvästä imuotteesta ja ruokahalusta. Muuten hiukan väsynyt tyyppi jaksaa kyllä heräillä tunnin-parin välein syömään ja maito maistuu. Imetys on siis onneksi lähtenyt sujumaan helpommin kuin isoveljen kanssa aikanaan. Vielä toistaiseksi Tintin lähinnä syö ja nukkuu, mutta onneksi hetkittäin availee suloisia silmiään maailmaa tutkiakseen. Pienen ennenaikaisuuden vuoksi keskivartalo oli hieman hypotoninen ja saimme lihasten vahvistamiseen fysioterapeutilta ohjeita. Muuten Tintin on aivan "tavallinen" vauva, eikä edes pieni kokoinen verrattuna täysiaikaisiin tovereihinsa. 
Veljekset kohtaavat tässä toistamiseen. 

Entä isoveli, miten Bonsku on suhtautunut tulokkaaseen? Vauvaan Bonsku on suhtautunut aivan superhellästi ja ihanasti. Hän silittelee ja puhuu Tintistä todella kauniisti. Varsinaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt (toistaiseksi), mutta muita merkkejä uuden tilanteen jännittävyydestä kyllä. Hän on ollut välillä melkoisen ylikierroksilla ja pottajutuissa ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Olemme kovasti yrittäneet antaa hänelle huomiota ja kivoja hetkiä, mutta onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä ei olekaan ainokainen. Arki on nyt pari päivää rullannut kuitenkin kohtuullisen kivasti ja moni juttu on sujunut onneksi helpommin kuin esikoisen kanssa. Mies on päivät muuten kotona nyt kesällä, mutta säännölliset musiikkityöt jatkuvat. Luotan siihen, että tilanteeseen taas totutaan ja sopeudutaan, eikä elämä kahden lapsen kanssa voi olla mahdotonta, kun niin monet siitä ovat selviytyneet ja hankkineet vielä lisääkin lapsia. 

Bonsku on innokas vauvan hellijä ja hoitaja, mutta välillä intoa pitää hieman suitsia. 

Ennen Mehlon syntymää harmittelin kovasti raskauden loppumista ja pohdin, onko tämä nyt viimeinen kerta. Kun hän oli syntynyt, en kuitenkaan yhtään kaivannut mahaa takaisin. Lapsilukukin tuntuu siltä, että molempi-parempi. Tilanteen mukaan, mutta nyt on hyvä näin. Kaksi ihanaa, maailman suloisinta ja parasta poikaa. Ihan täydellinen perhe!



maanantai 4. kesäkuuta 2018

Taistelu aikaa vastaan - eli villahaalari vauvalle

Jotain uutta Mehlollekin. Bonskulle tein silloin aikoinaan vaippoja, vaippahousuja, pinnasängynreunuksen ja vaikka sun mitä. Toisaalta tässä haalarissa on ollut työtä noiden kaikkien edestä!

Se on viittä vaille valmis - nimittäin villahaalari, jonka aloitin jo viime syyskesästä silloin, kun hetken odotin "Mignonia" saapuvaksi kevätvauvana. Tähän saakka monimutkaisimmat neulomani vaatekappaleet ovat olleet vaippapöksyjä, joten olen itsestäni kovin ylpeä. Ihan kokonainen villahaalari! Aloin jatkaa haalaria joskus alkuvuodesta tavoitteena saada se valmiiksi ennen Mehlon syntymää. Kiire ei sinänsä olisi ollut, sillä koko vastaa ehkä jotain 62-68-kokoa. Vaikka Mehlo olisikin niin iso kuin nyt on ennustettu, niin todennäköisesti haalari on sopiva joskus syksyllä, kun sitä tarvitaankin. Halusin saada sen kuitenkin valmiiksi jo hyvissä ajoin, jotta se ei olisi vauvanhoidollisista syistä jäänyt kesken. 

Jos ei päälle, niin ainakin seinäkoristeeksi?

Inspiraation sain googlehaun kautta Hupsistarallaa-blogista, josta bongasin aivan hurmaavan suloisen vauvan neulehaalarin. Jos klikkaat linkin auki, et varmasi ylläty miksi ihastuin haalariin. Kyseiselle haalarille ei kuitenkaan ollut ohjetta, joten minä käytin oman haalarin pohjana Dropsin vauvanhaalarin ohjetta hieman soveltaen. Lankana käytin seiskaveikkaa, enkä mitenkään erityisesti muuntanut langan mukaan ohjetta. Tein haalarin pienimmän koon ohjeella eli 50/56, mutta todellisuudessa se vastaa ennemmän 62/68-kokoa ainakin tällä langalla tehtynä. Muistaakseni joku muukin mainitsi ohjeen olevan reilua kokoa, kun keskustelin asiasta. 

Muutamiin kohtiin en ole täysin tyytyväinen (esim. tuo yksi raglan-kavennus, jossa ei ole vaaleanpunaista koko matkalla), mutta onneksi kokonaisuus ratkaisee. 

Mumilla sattui olemaan sopivia värikkäitä sydännappeja, jotka kruunaavat kokonaisuuden. 
Yksiväristä haalaria en tietenkään halunnut, vaan juuri yhtä riemunkirjavan kuin Hupsistarallaa-blogissakin. En kuitenkaan halunnut kopioida suoraan, vaan vaihtelin kuvioita ja värejä täysin oman mielen mukaan katsomatta valmiita ohjeita. En kuitenkaan jaksanut tehdä vartalokappaleeseen kahta erilaista puolta, sillä kirjoneuleessa oli riittävästi haasteita jo muutenkin. Kirjoneuleen neulominen on aina yhtä tuskaista, mutta niin palkitsevaa. Nyt apuna oli välillä sormeen kiinnitettävä langanohjain, jotta langat eivät menneet aivan sikin sokin. Vain muutamiin kuvioihin en ollut täysin tyytyväinen, mutta onneksi virheet häviävät osaksi kokonaisuutta. 

Yksikään kuvio ei ole samanvärinen tai samanlainen kuin toinen. Ja hups, kuvassa näkyy että resorit ovat ihan eri mittaisia keskenään!

Värien osalta pyrin siihen, ettei mikään väri hallitsisi liikaa, vaan kaikkia tulisi käytettyä eri kuvioissa mahdollisimman tasaisesti ja erilaisissa yhdistelmissä. Joitain suosikkivärejä, kuten keltaista ja vaalean vihreää, on enemmän kuin muita, mutta mikään väri ei hallitse liikaa. Alunperin ajattelin ostaa uusiakin lankoja projektiin, mutta lopulta päätin pysyä pelkästään omalla lankahyllyllä ja käyttää pois keränloppuja. Hyvä päätös, sillä ainakin pari kerää sain pois pyörimästä!

Karu todellisuus... päättelyhommat vielä edessä. Yök. 
Varsinaisen neulomisen ja nappien kiinnityksen sain valmiiksi viikonloppuna ja nyt edessä olisi enää noin miljoona langanpätkää pääteltäväksi. Se taitaa olla se ikävin homma, mutta toivon saavani sen vielä tehtyä ennen Mehlon syntymää (joka on muuten edessä aika pian). Tai ehkä otan haalarin ja parsineulan synnärille mukaan, mikäli joudun odottelemaan! Toivottavasti kuitenkin haalari saisi olla sekä kelien että koon puolesta ihan vain koristeena vielä muutamia kuukausia. 

Elämme jännittäviä aikoja! Onko seuraavan postauksen aikaan puvun tuleva käyttäjä jo maailmassa vai ehdinkö vielä kirjoitella?