Pääsiäisaskarteluja ja yllätyskakku

Poikkeustila-askartelut sen kun jatkuvat ja viime viikolla vaihdoimme savanni-teeman pääsiäiseen. Epäilen tarvitsevani jonkinlaisen kontin näiden kaikkien askartelujen säilömiseen, kun tämä poikkeusaika on vihdoin ohi. Tai ehkä roskalavan... No ei sentään, aika suloisia juttuja olemme saaneet aikaiseksi! Aiempina vuosina olen ulkoistanut lähes kaikki juhla-askartelutkin puistokerholle. Mutta pitäään sitä jotain kaunista pääsiäiskoristetta saada!

Olen säästänyt pienetkin suikaleet hääkutsuista ylijääneistä papereista. Nyt ne pääsivät käyttöön. 

Ensin teimme kauniita ikkunakoristeita kuultopaperista. Idea lähti oikeastaan siitä, että iskin erään askarteluhetken aluksi Tintille käteen paljetteja ja jotain hääkutsuista jääneitä papereita, jotka löysin askartelukaapin syövereistä. Hän liimaili paljetteja pienellä avustuksella innokkaasti papereihin. Kun katsoin lopputulosta, keksin että niistä saataisiin kauniit ikkunakoristeet. Paperit eivät olleet munan mallisia, mutta niistä sai leikattua pääsiäisteemaan sopivat. Kuultopaperi näytti hauskalta ikkunassa. Värväsin siis Bonskunkin tekemään meille koristeita ja kun poikien puhti loppui, väsäsin itse vielä muutaman jotta saimme keittiön ja olohuoneen toiseen ikkunaan hauskat koristenauhat. Pääsiäiseksi näitä ei enää ehdi tehdä, mutta yhtä hyvin näistä voi tehdä vaikka vappupalloja!

Keittiön ikkunan piristys.

Ja toinen olohuoneessa. Lapset asettelivat muut pääsiäiskoristeet. 

Rairuoho lähti hitaan alun jälkeen lopulta kasvamaan juuri sopivasti pääsiäiseksi. Ehkä tuo vaipansisus ei ollut kuitenkaan ihan paras kasvualusta, sillä aika kituliaasti lähtivät aluksi kasvamaan, mutta koristeilla saatiin oikein nätit ruohon. Saimme toteutettua monena vuonna suunnitelman asteelle jääneen risti ja tyhjä hauta -koristeet. Hautaluolan teimme tietysti vessapaperihylsystä! Minä olisin tehnyt vain tyhjän ristin, mutta Bonsku halusi autenttisuutta ja teimme siis Jeesuksenkin haavoineen kaikkineen. Lauantaiksi laitoimme Jeesuksen ristiltä hautaan ja sunnuntaina puimme valkoiseen paperiasuun, vieritimme "kiven" ja laitoimme enkelin haudalle. Tuli pääsiäisen tapahtumat kerrattua konkreettisesti! Bonsku muisti lopuksi vielä käärinliinatkin, jotka piti laittaa tyhjään hautaan. 

"Kristus nousi kuolleista. Totisesti nousi." Enkelin minä olen tehnyt pienenä. 

Rairuohoasetelmat kokonaisuudessaan. 

Pääsiäiskoristeissa ei säästellä väreissä. 

Pääsiäistä vietimme ensimmäistä kertaa vain oman perheen kesken. Yleensä olemme juhlineet yhdessä kumpienkin isovanhempien kanssa. Halusin silti tehdä perinteisen juhlapöydän ja pääruoaksi valmistin meillä perinteistä pääsiäislammasta Mysi Lahtisen ohjeella. Se oli yllättävän helppoa ja sain aikaan oikean maun. Jälkiruoaksi tein (mämmin lisäksi) kookos-passion-juustokakun Viimeistä murua myöten ohjeella, tosin mutakakkupohjalla. Bonsku toivoi suklaakakkua ja minä juustokakkua, joten yhdistin ne. 

Yllätysmunakakku tulossa. Käänsin siis tuon toisenkin munan nurin päin ennen täytteen lisäämistä. 

Halusin vielä lisätä kakkuun pienen hauskan jipon, jotta Bonsku uskaltaisi maistaa myös täytettä. Tein kakusta "piñata-version" laittamalla täytteen sisälle kaksi suklaarakein täytettyä pääsiäismunan puolikasta. Temppu onnistui hyvin, sillä olin itsekin unohtanut laittaneeni munat kakkuun ja yllätyin kun lapio rapsahti munan kuoreen! 

Passionhedelmän kuorista tuli hauskat pesät munille. Lisäsin passionhedelmää myös täytteeseen. 

Halusin kokeilla tehdä tämän vegaanisen juustokakun, ihan vain kokeilun vuoksi. Lopulta käytin kuitenkin liivatetta, sillä puolilta öin leipoessani en enää jaksanut perehtyä agaragarin saloihin. Ensi kerralla sitten. Kakku oli hyvää ja raikasta ja melkeinpä parani vanhetessaan päivän-pari. Ehkä silti ensi kerralla teen juustokakkuni ihan maidollisena sillä se on kyllä vielä vähän parempaa. Ei huono tämäkään kyllä, jos joskus täytyy tehdä maidoton juustokakku. 

Moni kakku päältä kaunis...

... vaan on hassua sisältä. 

Pääsiäinen sujui siis hyvin ja iloisissa merkeissä, mutta kyllä on kova ikävä yhteiseen pöytään lähteisten kanssa! Miten sinä vietit pääsiäistä?

Liitukautinen arvontakone

Pahoittelut arvonnan viivästymisestä, meillä sairastettiin loppuviikosta, joten blogi ei ollut ensimmäisenä mielessä. Blogiarvonta ei ole kunnollinen, jos ei keksi jotain hauskaa arvontakonetta. En tiedä voiko onnenpyöränä pyörivää Bonsku-vauvaa voittaa kyllä mikään! Ja voi Tintti-rukkaa, kun tälläkin kertaa Bonsku pääsi suorittamaan arvonnan. Hänellä kun on siitä jo vuosien kokemus. Arvonnan virallisina valvojina toimivat Tintti, mies ja dinosaurukset. Koska onhan tämä blogikin jo melkein jurakautinen, tai vähintäänkin liitukaudelta.

Kolme velociraptoria, triceratops, brachiosaurus ja (ehkä) stegosauruksen poikanen odottelemassa arvontaa.

Kokosimme arvontaan osallistuneiden nimet paperilapuille ja yhtä monta dinoa riviin hyllylle (mumin jääväsin ulos arvonnasta). Otsikossa on itseasiassa pieni epätarkkuus, sillä kaikki arvontaan osallistuvat dinot eivät suinkaan eläneet liitukaudella, vaan brachiosaurus ja stegosaurus elivät myöhäisellä jurakaudella. Ei anneta tämän nyt kuitenkaan haitata. 

Laput rullalle ja sekaisin. 

Jokaiselle dinolle yksi lappu suuhun tai missä nyt sattui pysymään. Sitten pyysin Bonskua nappaamaan jonkun dinoista. 

Ja hänhän nappasi ennen kuin ehdin kameraa viritellä. 

Ja voittaja on...

.

.

.

.

.

.

.

Onneksi olkoon! Laita minulle vaikka sähköpostilla viestiä palkinnosta ja osoitteista! MUTTA, ei tässä vielä kaikki, sillä haluan palkita myös erään uskollisen seuraajan, joka on seurannut ja kommentoinut blogia ainakin jurakaudelta saakka...

.

.

.

.

.

.

.

Eli sama homma sinulle Minna, laita jotain kautta viestiä niin jutellaan palkinnosta, jonka ei tarvitse olla keraaminen brachiosaurus!

Ja muille, aurinkoista helmikuuta! Ensi vuonna toivottavasti taas uusi arvonta, edelleen lähempänä blogin kymppisynttäreitä. 

Teipaten kohti talvea

Vaikka asumme vanhassa talossa, on "talotekniikkaa" sen verran uusittu vuosien varrella, ettei ihan joka asiassa talon vanhuutta edes huomaa. Puulämmitys on lähinnä kiva lisä ja vesi virtaa hanoista.  Ikkunat ovat kuitenkin alkuperäiset ja näin syksyn kääntyessä talveksi tämän myös huomaa. Arvostan sitä, että taloyhtiö on jo joskus 80-90-luvulla päättänyt kunnostaa vanhat ikkunat, vaikka buumi taisi silloin olla vaihtaa vanhat pokat uusiin ja tiiviisiin. Meillä on kuitenkin säästyneet kauniit, puiset ja falskaavat. Onneksi tähän on tottunut, sillä sellaiset meillä oli vanhassakin kodissa. Nyt kuitenkin sähkölämmityksen vuoksi sitä on vielä vähän tarkempi ikkunoiden tiivistäjä kuin ennen. 

Vanhat kauniit ikkunat! Eivät täydelliset, mutta se juuri on niiden ihanuus. 

Haluan kunnioittaa vanhoja ikkunoita ja myös tiivistää ne mahdollisuuksien mukaan perinteisin menetelmin. Niinpä nyt ilmojen viiletessä kaivoin paperiset ikkunateipit esiin ja ryhdyin hommiin. Itseasiassa olen ennenkin kokeillut laittaa sellaisia vanhassa kodissa ja sen piti olla yksi blogini ensimmäisistä postauksista. Sain hienosti illalla ikkunateipit paikoilleen ja otin kuvat. Ehkä aloitin kirjoittaa postaustakin. Tai sitten en, sillä aamulla kun heräsin, kaikki teipit olivat poksuneet irti ikkunoista. Hups. Koko homma harmitti niin paljon, että teipit jäivät vuosiksi laittamatta. Kun vanhaan kotiimme tuli sitten ikkunaremontti, kysyin ikkunoiden kunnostajilta, mikä mahtoi mennä vikaan. Ja syy selvisikin: todennäköisesti olin laittanut teipit kun ulkona oli jo pakkasta. Silloin liima ei tartu kunnolla kiinni ja teipit tippuvat. Tällä kertaa siis paremmilla tiedoilla uusi yritys. 

Välien tilkitsemistä. Isompiin väleihin oli hyvä saada vähän paksummat langat, joten virkatut ketjut olivat ihan hyvä ratkaisu. Nyöriä pyöritti kyllä nopeammin. 

Ihan helppo homma teippaus ei lopulta ollutkaan. Ensin nimittäin piti poistaa vanhojen muovisten teippien jäljet. Edelliset asukkaat olivat käyttäneet vähän turhan moderneja ikkunateippejä ja liimat olivat tarttuneet pahasti ikkunanpokiin. En ollut aiemmin tätä niin huomannut, tai välittänyt, mutta nyt liimatahrat alkoivat ärsyttää todenteolla. Meillä oli vanhassakin kodissa ilmastointitepin jäämiä ikkunoissa, jotka ärsyttivät suuresti, mutta en vaan saanut niitä millään ilveellä irti. Nytkin aloitin homman kokeilemalla kynsilakanpoistoainetta. Ei, se vaan haihtui ennen kuin mitään lähti irti. Sitten kokeilin öljyä. Ei mitään vaikutusta. Lopulta googlasin vielä kerran ja joku vinkkasi, että soodalla ja vedellä lähtevät esimerkiksi lasipurkkien etikettien liimajämät. Ei tällä kertaa soodaa ja etikkaa, vaan soodaa ja vettä. Ja se tepsi! Soodan, veden ja mikrokuituliinan voimalla ja apinanraivolla hinkkasin lähes kaikki liimajäljet pois. Huh, oli hommaa mutta se kannatti!

Seuraavana iltana ryhdyin ensin ikkunoiden tilkitsemistöihin. Meillä ei ollut pumpulia tai pellavanarua, joita on ennen käytetty ikkunoiden tiivistämiseen. Sitten luin vinkin, että villalangasta voisi virkata ketjua, jonka saa helposti rakosiin. Ehdin tehdäkin monta ketjua ja se toimi hyvin, mutta äitini käytännön ihmisenä vinkkasi, että ehkä nyöriä pyörittämällä pääsisi helpommalla. Ja lopulta viimeisiin väleihin vaan tungin monta kerrosta villalankaa. Pärjäsi niinkin. 

Mitataan pituus. 

Kastellaan liimapaperi. Melko lyhyt kostutus tuntui riittävän. 

Ja paineillaan paikoilleen. Painelin vielä pyyhkeen kanssa koko mitalta läpi. 

Sitten vaan teipit ikkunoihin! Rullasta mitataan sopiva pätkä, kastetaan se nopeasti veteen ja painellaan kiinni ikkunan raon päälle. Helppo ja hauska homma. Tosin olen kyllä kiitollinen, että meillä on vain kolme ikkunaa tilkittäväksi ja teipitettäväksi, joista niistäkin jätetään yksi tuuletusikkunaksi. Kyllä tähän aikaa saa menemään! Ensin teipit ovat hieman läpikuultavia ja sitten kuivuvat valkoisiksi. Paperien kanssa ikkunoita ei tietenkään voi availla, mutta keväällä ne poistetaan kostuttamalla. Liimojen pitäisi lähteä ilman soodahinkutuksia. 

Todisteita! Teipit ovat yhä ikkunoissa!

Ja tällä kertaa tämä aihe päätyi ihan postaukseen asti, sillä teipit ovat nyt pysyneet ikkunassa! Jipii! Tällä kertaa tajusin tehdä homman ennen pakkasia. Nyt uskallan paperoida loputkin ikkunat. Ja kyllä tiivisteet tuntuvat myös auttavan, kun muistelee vetoa ennen tiivistystä ja teippausta. 

Toivottavasti pysyvät koko talven. 

Miten teidän kodissa varaudutaan talveen?

Synttärikakku, joka epäonnistui ja onnistui täydellisesti

Puuh, viimeiset vieraat lähtivät juuri ovesta, sillä juhlimme tänään Bonskun ja Tintin ensimmäisiä yhteissynttäreitä. Nyt meillä on siis 4- ja 1-vuotiaat lapsoset. Miten ihmeellistä! Juhliin oli kutsuttu kummankin kummit ja isovanhemmat ja melkein kaikki pääsivät paikalle. Ilma oli täydellinen ja juhlat vietettiin suurimmaksi osaksi ulkona. Taloyhtiössämme on viihtyisä grillipaikka ja katos, jonka vierasjoukkomme täytti koko iltapäivän ajaksi. 

Sää oli täydellinen: ei liian kuuma eikä yhtään viileä. Oli ihana järjestää juhlat pihalla!

Mitään sen kummempaa teemaa juhlilla ei ollut, mutta dinosaurukset vilahtelivat siellä täällä, sillä Bonsku on nyt niistä kovasti innostunut. Hän oli myös pitkään toivonut, että saisi grillata nakkeja, joten toive oli luonteva toteuttaa. Suolaisena tarjottavana oli siis hodareita ja salaattia. Hodareiden täytteeksi oli sinapin, ketsupin ja paahdetun sipulin lisäksi Maku-lehdestä bongattu riisiviinietikalla maustettu kurkkusalaatti ja Viimeistä murua myöten -blogista löydetty helppo varhaiskaali-"kimchi". Lisäksi äitini teki suolapaloiksi täytettyjä tuulihattuja ja ruissipsejä. 

Salaattia ja hodaritäytteitä. 

Aika täydellinen hodari, etten sanoisi. Täytteenä perinteisten soosien lisäksi korean BBQ -kaalia ja tuorekurkkusalaattia. 

Bonsku oli toivonut myös jo kuukausia aiemmin "viinirypälekakkua" ja suklaakakkua. En tiedä, mitä hän tarkoitti viinirypälekakulla, mutta onneksi hänelle kelpasi tämä aiemmin kokeilemani smoothiekakku, jonka koristelin viinirypäleseppeleellä ja ketunleivillä. Koska Tintti ei juurikaan ole päässyt vielä makeita maistelemaan, oli makeuttamaton smoothiekakku myös sopiva valinta "Tintin kakuksi". Suklaakakun tarina olikin sitten ihan oma lukunsa. 

Oli muuten haastava löytää ideoita viinirypälekoristeista. Pinterest oli täynnä vain sokerimassasta tehtyjä feikkiviinirypäleitä. Onneksi oli myös tämä viinirypälekranssi. 

Sopivan suklaakakun resepti tuli vastaan vähän vahingossa. Olen nyt lueskellut paljon jo edellä mainittua Viimeistä murua myöten-blogia, joka sopivasti julkaisi keväällä täydellisen suklaakakun reseptin. Kakkupohjan tekeminen oli todella helppoa, niin helppoa että teimme ensimmäisen pohjan oikeastaan yhdessä Bonskun kanssa. Mitään ei tarvinnut vatkata, kaikki vain sekoitettiin. En kuitenkaan osannut arvata, että taikina olisi TODELLA juoksevaa, vaikka siitä varoitettiinkin. Innoissani olin halunnut käyttöön uuden säädettävän kakkupohjani ja kaadoin taikinan siihen vain huomatakseni, että se valui kaikki pellille. Voitelin siis äkkiä tavallisen irtopohja vuoan ja kippasin taikinan siihen. Ensimmäinen pohja jäi kuitenkin todella matalaksi tämän sekoilun vuoksi. Tein siksi toisen pohjan, joka onnistuikin täydellisesti. Olin kyllä hieman harmissani, ettei säädettävä kakkupohjani päässyt vielä käyttöön. 

Kakunpelastusoperaatio. Säädettävä kakkuvuoka on Heirolin. 

Täytteeseen halusin vadelmia ja yhdistelin eri resepteistä sopivan vadelma-rahka-täytteen. En käyttänyt blogin pätkis-vadelma-täytteen ohjetta, sillä en erityisemmin pidä Pätkiksistä ja halusin kakkuun ihan vain suklaata ja vadelmaa. Täytteestä tuli ehkä vähän liian juoksevaa, mutta huithapelina en jaksanut alkaa sulattamaan liivatteita tai paksuntamaan täytettä muuten. Ajattelin, että valukoot sitten vaan. Halkaisin sen korkeamman kakkupohjan ja jätin littanamman halkaisematta ja aloin täyttää kakkua. Ensimmäiset kaksi kerrosta menivät hyvin. Pohjat olivat raskaita ja kosteita, mutta helppoja siirrellä. Levitin runsaasti täytettä toisen kakkupohjan päälle ja ajattelin, että tämä on hienoin kakkuni ikinä. Asetin viimeisen pohjan kakun päälle - ja silloin keskimmäinen kakkupohja halkesi keskeltä ja kakkupohja täytteineen valui kakun sivuille kuin sula laava. Aloin huutaa järjestelyapuna olleelle äidilleni "Kakkukatastrofi! Tule äkkiä auttamaan!" Itkin ja nauroin epäonnistunutta kakkuani yhtä aikaa. Onneksi äiti oli paikalla, että joku ajatteli sentään järkevästi. Survoimme kakun yhdessä käsin kasaan ja lopuksi puristimme kakun ympärille sen säädettävän kakkuvuoan - pääsi sekin siis sittenkin ensimmäisen kerran käyttöön. 

Ja valmis kakku! Huh, lopulta onnistui yli odotusten, etenkin nuo laavakoristeet onnistuivat kyllä hienosti ja valunut ganachekin oikeastaan sopii tähän dino-laava-teemaan. 

Kakunpelastamisepisodin jälkeen jäimme vielä jännittämään kakun lopullista kohtaloa. Pysyisikö se kasassa, kun kureliivit riisuttaisiin pois sen ympäriltä? Purkautuisiko kakku, kun se leikataan? Ensimmäinen jännitysmomentti oli ennen koristelua. Tein kakun päälle suklaaganachen (joka sekin jäi hieman löysäksi, mikähän siinäkin on?). Kakku onneksi säilyi ehjänä, kun vuoka otettiin pois ympäriltä. Keksin, että mahdollisesti purkautuvasta tulivuorikakusta pitää ottaa ilo irti ja tein poltetusta sokerista kakkuun hienot laavakoristeet. Lisäksi laitoin kakun ympärille mummulan pihan ketunleipiä ja kakun teemaan sopivasti dinolelut koristeeksi.

Katsokaa nyt tuota laavaa! Onneksi tuli 2000-luvun alussa katsottua BBC:n kokkausohjelmia, joissa tehtiin aina poltetusta sokerista koristeita. 

Leikkauspintakin melko hyvä. Kakku oli todella tuhdin suklainen, vaikka siihen tuli vain kaakaojauhetta ja kahvia. 

Melkein harmitti, että kakku pysyi ehjänä vielä leikatessakin, eli tulivuoriefekti ei toteutunut. Mutta oikeasti hyvä niin, sillä kakkua oli todella helppo leikata ja mikä tärkeintä, maku oli aivan huumaava. Pohja oli todella suklainen ja vadelma-rahka raikasti kakkua sopivasti. Laavakoristeet onnstuivat yli odotusten ja olin lopulta erittäin tyytyväinen siihen. Vaikka täytyy myöntää, etten ole tarpeeksi kurinalainen kakuntekijäksi. Todellinen kakkutaituruus tai vaikka leivontabloggaus vaatii sellaista pikkutarkkuutta, jota minulta ei löydy. Onneksi ei tarvitsekaan, vaan riittää ihan hyvin tällaiset huithapelin taidot. Ja taidan olla vähän riskinottaja, sillä en koskaan testaile leivoksia tai käytä pelkkiä varmoja reseptejä. Toisaalta, ehkä siksi olen aika hyvin oppinut varautumaan erinäisiin kakkukatastrofeihin.

Onko sinulle käynyt kakku- tai muita tarjoilukatastrofeja? Miten selvisit?

Paikka kauneudelle

Makuuhuone raivattuna edustuskuntoon, jotta myös tuo upea himmeli olisi edukseen!

Oi miten odotankaan, että saan laittaa uuden kodin kauniiksi! Paikka kaikelle on nykyään kaikkien huulilla, mutta minä odotan sen lisäksi sitä, että kodissa on paikka kauneudelle. Huokailen itselleni kateellisena katsellessani vanhoja kauniita sisustuskuvia tästä vielä toistaiseksi nykyisestä kodista. En tietenkään vaihtaisi lapsia siistiin kotiin, mutta kyllä silti on ihanaa, että uudessa kodissa on taas uusi into ja ennen kaikkea tilaa myös sisustaa ja laittaa sitä kauniiksi. Sain tuttavaltani VE:ltä jokin aika sitten aivan valtavan ihanan himmelin. Olin ihaillut sitä jo instagramissa ja salaa toivoin, että voisin saada samanlaisen. Ja kuinka ollakaan, minulle kävi tuuri kun himmeli ei ollutkaan mittausvirheen vuoksi mahtunut aiottuun paikkaan ja minä sain sen! Se sai heti paikan makuuhuoneessa ja katseen voi siirtää siihen, jos sotku ja pyykit ahdistavat. Mutta ai että minä odotan, että saan laittaa sen uudessa kodissa esille ja sen ympärillä on (välillä) muutakin kuin sotkua! Siksi se pääsee myös tämän postauksen kuvitukseksi. 

Himmeli on viimeisin "sisustushankinani" ja siihen kulminoituu nyt se, että se ansaitsee päästä huoneeseen, jossa ei jatkuvasti kuivata pyykkiä. 

No enhän minä malta olla paljastamatta, millaiseen kotiin olemme muuttamassa. Kuvia minulla ei vielä ole, mutta voitte kuvitella mielessänne. Muutamme Turun Pohjolan kaupunginosaan, jossa on paljon puutaloja. Oma asuntomme on 1924 valmistuneessa taloyhtiössä. Se on ihan lähellä keskustaa, mutta kuitenkin omassa rauhassaan. Sieltä pääsemme näppärästi kaikkiin töihimme ja harrastuksiimme ja vapaa-ajalla pärjää pääsääntöisesti ilman autoa. Neliöitä on reilut 30 enemmän kuin nyt eli 94 ja lisäksi varastoa. Ehkä hieman vähemmän kuin alunperin ajattelimme, mutta hukkaneliöitä ei juuri ole. Oikeastaan pidän siitä, että koti on melko kompakti. Kerroksia on kolme: keskikerroksessa olohuone ja keittiö, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja wc. Alakerrassa on kylpyhuone, wc, sauna, kodinhoitotila ja työhuone soittimille. Kangaspuista joudun luopumaan, mutta se ei tunnu kovin suurelta kompromissilta.

Kotimme ainoa siisti kuvakulma?

Me periaatteessa mahdumme tähän nykyiseenkin ihan hyvin, onhan joskus pelkässä tulevan kotimme keskikerroksen kokoisessa asunut nelihenkinen perhe ja isoäiti. Koska nykyään kuitenkin on mahdollista asua hieman väljemmin, odotan erityisesti sitä että uudessa kodissa arjen saa välillä syrjään. Tämä vanha koti on tullut "saturaatiopisteeseen", jossa ei missään ole enää paikkaa yhtään millekään tavaran raivauksesta huolimatta. Lisäksi kaikkialla on pyykkiä. On likaista pyykkiä, puhdasta pyykkiä, kuivuvaa pyykkiä, kuivaa pyykkiä, märkää likapyykkiä, jota ei voi laittaa pyykkikoriin ja puolipitoiset vaatteet päälle. Pyykkiä on toki jatkossakin, mutta se ei kaikki ole olohuoneessa ja makuuhuoneessa jatkuvasti näkyvissä. On kodinhoitohuone, jonka voi pitää iloisessa kaaoksessa ja nauttia kahvikuppinsa vähän siistimmässä olohuoneessa.

Kun kameran kääntää toiseen suuntaan...

Bonskulla on uskoakseni melko maltillinen määrä leluja. Ainakin ne noin periaatteessa mahtuvat suhteellisen pienelle alalle huushollissamme. Käytännössä tietysti lelut levittäytyvät kotimme joka sopukkaan kuin mikromuovi meriveteen. Tiedän, että näin on jatkossakin, sillä emme aio rajoittaa sitä, missä huoneissa saa leikkiä. Kuitenkin minulla on pieni toivo siitä, että ainakin osa leluista pysyisi myös lastenhuoneessa. Tai ainakin illan tullen ajelehtivat lelut voi heittää koreihin ja dumpata lastenhuoneeseen, jonka siisteydestä en juurikaan aio ottaa stressiä. 

Tietenkään uusi koti ei pidä itsestään itseään kauniina, vaan pitää siivota ja järjestellä ja löytää paikka kaikelle. Mutta uskon silti, että siinä on juuri kriittisesti lisää neliöitä, eikä kuitenkaan yhtään liikaa, jotta sen siivoaminen ei ole ylivoimaista. Toivottavasti. 

Äkkiä kamera takaisin ylös näihin karkkisväreihin!

Nyt pitäisi vielä malttaa kuukausi ja risat ennen kuin pääsen järjestämään uuden kodin grand tourin. Siihen asti yritän pitäytyä muissa aiheissa ja ehkä hieman muistella tätä vanhaa kotia, joka kaiken sotkun alla on kuitenkin oikeasti todella kaunis ja ihana koti vielä nämä tulevatkin viikot.

Mehlo!

Enpä arvannutkaan, kuinka tiukka taistelu aikaa vastaan villahaalarin tekeminen oli. En todellakaan ehtinyt tehdä toista postausta tässä välissä, kun Mehlo päätti syntyä maailmaan. Henkisesti valmistauduin käynnistykseen tälle päivälle, 11.6., sillä arvioidun suuren koon vuoksi oli päädytty tähän. Mutta Mehlopa päättikin toisin - hän lähti syntymään aamulla 6.6. ja iltapäivällä olikin jo täällä ulkomaailmassa! Hieman hän otti varaslähdön ja oli syntyessään vasta viittä vaille täysiaikainen (rv 36+5), mutta kuitenkin hyvävointinen ja sopivan kokoinen. 

Mummun ottama kuva reilun yhden vuorokauden iässä. 

Viimeksi en juurikaan kertonut synnytyksestä täällä, mutta nyt haluan lyhyesti kerrata tapahtumat. Skippaa seuraavat pari kappaletta, jos synnytys ei houkuta (vaikka skippaan kyllä eritteet sun muut). 

Pieniä merkkejä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä oli ilmassa jo aiemmin. Muutamia kipeitä supistuksia oli ollut pitkin viikkoa. Edellisenä iltana käydessäni uimassa ei selkä- ja vapaauinti tuntuneet ollenkaan hyviltä toisin kuin siihen asti ja yllättäen rintauinti ei aiheuttanut juurikaan liitoskipuja. Ehkä vauva oli liikkunut sopivasti alaspäin. Kävin muuten uimassa myös edellisenä iltana ennen Bonskun syntymää - ehkäpä sillä oli jokin merkitys synnytyksen käynnistymiseen. Tai sitten taloyhtiön pihatalkoilla (joissa tosin en juuri osallistunut pihatöihin, joten tuskin...)

Pieni karvakorva ja melko paljon tukkaa. 

Yön mittaan kipeitä supistuksia oli jonkin verran, mutta aamulla ne alkoivat melko nopeasti tihentyä. En kuitenkaan oikein uskonut vielä, että mitään tapahtuu. Mutta pian oli pakko laittaa Bonskulle Ryhmä Hau pyörimään ja mennä itse lämpimään suihkuun. Hieman absurdi fiilis oli kuunnella Ryhmä Hauta siinä supistusten välissä. Vanhempani olivat tulossa aamupäivällä joka tapauksessa Ikea-reissulle kanssani ja hieman hoputin heitä lähtemään. Lopulta oli pakko soittaa myös mies kotiin töistä. Sairaalaan soittaessani siellä vielä hieman toppuuteltiin, että ei nyt ole mikään kiire, mutta onneksi kuitenkin lähdimme melko pian, sillä kyllä synnytys oli ihan jo kunnolla vauhdissa sairaalaan päästessämme. Toivoin ammetta ja sellaiseen pääsin - ja se oli ihanaa! Se auttoi minulla kipuun todella hyvin. Ammeeseen synnytys ei ollut kohdallani monestakaan syystä mahdollinen, mutta se oli minulla jo tiedossa. Yritin keskittyä rentoutumaan ja kätilöt ohjasivat myös hyvin. Puudutusta en tällä kertaa toivonut, vaikka en ollut ehdoton asian suhteen. Ponnistusvaihe alkoi hieman yllättäen ja vähän pelästytti, mutta se sujui onneksi melko nopeasti. Voi mikä ihana helpotus, kun pieni Mehlo syntyi. Ei pelkäämääni hartiadystokiaa tai sektiota suuren koon vuoksi. Istukka oli tälläkin kertaa tosin liian tiukassa ja jouduttiin irrottamaan nukutuksessa, mutta en osaa pitää sitä kovin suurena miinuksena muuten hienosti sujuneen synnytyksen kokonaiskuvassa.

Liinaa piti heti kokeilla, mutta oli kyllä vaikeaa aluksi sitoa näin pientä! Nyt sujuu jo paremmin. 

Ai niin, kuka sieltä oikein syntyi? No pikkuveli, joten kaikki mahan mallia kommentoineet voivat nyt myhäillä tyytyväisinä ja tietäväisinä. Mehlon etunimi ilmoitettiin lähimmille - ja myöhemmin muillekin - heti syntymän jälkeen, eikä kukaan ole ainakaan tunnustanut arvanneensa nimeä. Täällä blogissakin Mehlo-työnimi saa nyt väistyä Tintin- tai Tintti-lempinimien tieltä. Eikä hän edes lopulta ollut niin iso kuin oli pelätty. Kookas kyllä, mutta täysin sopusuhtainen ja painokin jäi yläkäyrän alle. Ja pituutta löytyi, joten pelkkää ylimääräistä rasvaa ei suuri koko ollut (3790g ja 52 cm, pää 35,5cm).

Melkein samat kotiutumisvaatteet kuin kolme vuotta sitten. Bonskukin samalla paikalla. 

Sairaalassa vietimme taas kolmisen päivää. Aluksi se tuntui lomalta kun sai vaan olla, syödä, nukkua ja pesiä vauvan kanssa, mutta kyllä siihenkin kyllästyi. Olisimme muuten päässeet jo aikaisemmin kotiin, mutta bilirubiiniarvoja piti ja pitää edelleen seurata. Lisäksi myös kilpirauhasarvoja mittaava seula hälytti, mutta se oli onneksi väärä hälytys. Verensokerit taas pysyivät hänellä hienosti koko ajan, mikä johtuu varmasti hyvästä imuotteesta ja ruokahalusta. Muuten hiukan väsynyt tyyppi jaksaa kyllä heräillä tunnin-parin välein syömään ja maito maistuu. Imetys on siis onneksi lähtenyt sujumaan helpommin kuin isoveljen kanssa aikanaan. Vielä toistaiseksi Tintin lähinnä syö ja nukkuu, mutta onneksi hetkittäin availee suloisia silmiään maailmaa tutkiakseen. Pienen ennenaikaisuuden vuoksi keskivartalo oli hieman hypotoninen ja saimme lihasten vahvistamiseen fysioterapeutilta ohjeita. Muuten Tintin on aivan "tavallinen" vauva, eikä edes pieni kokoinen verrattuna täysiaikaisiin tovereihinsa. 

Veljekset kohtaavat tässä toistamiseen. 

Entä isoveli, miten Bonsku on suhtautunut tulokkaaseen? Vauvaan Bonsku on suhtautunut aivan superhellästi ja ihanasti. Hän silittelee ja puhuu Tintistä todella kauniisti. Varsinaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt (toistaiseksi), mutta muita merkkejä uuden tilanteen jännittävyydestä kyllä. Hän on ollut välillä melkoisen ylikierroksilla ja pottajutuissa ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Olemme kovasti yrittäneet antaa hänelle huomiota ja kivoja hetkiä, mutta onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä ei olekaan ainokainen. Arki on nyt pari päivää rullannut kuitenkin kohtuullisen kivasti ja moni juttu on sujunut onneksi helpommin kuin esikoisen kanssa. Mies on päivät muuten kotona nyt kesällä, mutta säännölliset musiikkityöt jatkuvat. Luotan siihen, että tilanteeseen taas totutaan ja sopeudutaan, eikä elämä kahden lapsen kanssa voi olla mahdotonta, kun niin monet siitä ovat selviytyneet ja hankkineet vielä lisääkin lapsia. 

Bonsku on innokas vauvan hellijä ja hoitaja, mutta välillä intoa pitää hieman suitsia. 

Ennen Mehlon syntymää harmittelin kovasti raskauden loppumista ja pohdin, onko tämä nyt viimeinen kerta. Kun hän oli syntynyt, en kuitenkaan yhtään kaivannut mahaa takaisin. Lapsilukukin tuntuu siltä, että molempi-parempi. Tilanteen mukaan, mutta nyt on hyvä näin. Kaksi ihanaa, maailman suloisinta ja parasta poikaa. Ihan täydellinen perhe!

Yrjö kuuluu vappuun

Ihanan överivappukakku. Resepti lopussa!

Lapsikin sen tietää, että vappuaaton ja vapunpäivän välisenä yöllä kello neljä kuuluu oksentaa. Näin myös Bonsku oli sisäistänyt vapun syvimmän olemuksen ja vappusuunnitelmamme menivät hieman uusiksi. Ymmärrettävästi ystäväperhe lapsineen ei sitten päässytkään meille kylään. Tämä kevät on ollut vähän tällaista sairasteluputkea, onneksi ei tosin kovin pahoja tauteja ole osunut. Ja onneksi sitten perhepiirissäkin oli kiva viettää vappua, vaikka harmitti todella paljon.

Vappupöytä kolmelle. Tai neljälle, jos Mehlo lasketaan ja viidelle, jos Yrjö lasketaan.

Olin suunnitellut tarjoavani vieraille hamurilaisbuffetin eli sämpylät ja pihvit kullekin oman maun mukaan tilpehööreineen. Taikinan ehdin tehdä kylmäkohoamaan jääkaappiin jo ennen kuin yrjö ehti kylään. Nyt söimme saman tarjoilun vähän pienemmällä porukalla. Pöydässä oli itse tehtyä pikamajoneesia (suosittelen, ihan superhelppoa!), ketsuppia, sinappia, cheddaria, tomaattia, kurkkua, salaattia ja avokadoa. Lisukkeeksi tein vatsaystävällistä coleslawta jäävuorisalaatista (kaali on liian kovaa tavaraa meidän vatsoille) ja paistoin Pirkan valmiita ranskiksia, tavallisia ja bataattisia. Yllättäen tavalliset maustetut veivätkin voiton, vaikka ravintolassa bataattiranskikset ovatkin yleensä herkkua. Ehkä kotiuuni ei ole niille paras ympäristö.

Osa tilpehööreistä. Taustalla oleva coleslaw on tehty muuten tällä reseptillä, mutta kaalin sijaan on käytetty jäävuorisalaattia. Niin, ja majoneesi on itse tehtyä, koska se on niin helppoa!

Hampurilaissämpylät onnistuvat pomminvarmasti monta vuotta sitten Minnalta bongartulla reseptillä. Toimii myös yön yli jääkaapissa kohottaen! Toisen kohotuksen tein sitten lämpimässä. 

En jaksanut panostaa koristeisiin kovin paljon, vaikka olin ajatellut laittavani ilmapalloja ja serpentiiniä. Sen verran flaati olo oli itselläkin, tosin enemmän katkonaisesta yöstä ja raskaudesta johtuen. Onneksi minulla on Marimekon ihana Kehäkukka-kangas pöytäliinaksi, joka sulostutti myös 30-vuotisjuhlien kattausta. Pienellä vaivalla saa nättiä! Ja kauniit ja värikkäät astiat tietysti kruunaavat vappupöydän.

 Minun hampurilaiseni välissä on tomaattia, paljon majoneesia, avokadoa, salaattia, ihan ripaus ketsuppia ja sinappia sekä cheddaria. 

Illalla tulivat vielä käymään vanhempani, jotka tulivat Turkuun huomista hoitopäivää varten. Heille tarjosin vieraille tehtyä kakkua. Kakun resepti on uusimmasta Maku-lehdestä ja kansikuva oli niin houkutteleva, että oli pakko heti taas kokeilla. Lisäksi rahkapohjainen kakku oli vähän "juustokakun viistoon" näin raskausaikana. Päätin myös repäistä ja tein koristeeksi tulleet marengit itse parista ylijäämävalkuiaisesta. Yleensä marengit eivät ole onnistuneet meidän uunillamme ollenkaan. Liian terävä ylälämpö polttaa pinnan ja jos taas marengit laittaa liian alas, palaa pohja. Välillä taas marengit ovat muuttuneet uunissamme oudon kupliviksi. Tällä kertaa päätin vielä kokeilla sammuttaa uunin heti ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja tämä toimi! Marengeista tuli ihan täydellisiä ja vielä sopivan tahmeita sisältä.

Kakkua ja skumppaa. Elefanttiskumppa on saanut lempinimensä etiketin hassusta norsusta. 

Vapun kruunasi vielä paljon kehuttu alkoholiton "elefanttiskumppa" eli Barrels and drums -alkoholiton kuohuviini. En juurikaan käytä alkoholia, mutta raikasta kuohuviiniä minun on raskausaikana aina välillä tehnyt mieli. Se sopi mainiosti mustaherukkaisen rahkakakun pariksi, eikä ollut ollenkaan niin mehumaisen makea kuin moni muu alkoholiton kuohari. Ja ensimmäinen maku, jonka maistoin, oli selvä päärynä. Ja kappas, myöhemmin luin että sitä kuvailtiin kypsän päärynäiseksi! Ehkä voisin ruveta viiniharrastajaksi?

Kakun kerrokset onnistuivat hyvin. 

Mustaherukka-rahkakakku

Pohja:

• 200 g digestivejä
• 75 g voita

Täyte:

•  1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
• 500 g maitorahkaa
• 2 dl (tai maun mukaan) tomusokeria
• 2 tl limen kuoriraastetta

Lisäksi limettitäytteeseen:

• 4 liivatelehteä
• 2 rkl limettimehua

Mustaherukkatäytteeseen:

• 200 g mustaherukoita (ota ajoissa sulamaan)
• 5 liivatelehteä
• 2 rlk limettimehua

Koristeeksi suklaaseen ja strösseleihin dipattuja marenkeja ja vaahtokarkkeja

1. Öljyä ja vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä. Painele keksipohja vuokaan. 

2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita rahka, sokeri ja limeraaste. Minä lisäsin sokeria vähemmän kuin ohjeessa, niin, että maku oli sopivan hapan. Kääntele rahkaseos vaniljavaahtoon. Jaa täyte kahteen kulhoon. 

3. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5 minuutiksi. Puristele kuivaksi. Kuumenna limettimehu kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivate ohuena nauhana puolikkaan täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada vaalea täyte  keksipohjan päälle ja nosta kakku puoleksi tunniksi jääkaappiin. 

4. Sulata ja soseuta mustaherukat. Minulla jäi turhan jäisiksi, joten liivate hieman paakkuuntui. Valmistele liivatelehdet ja limemehu samoin kuin edellä ja sekoita täytteeseen. Kaada mustaherukkatäyte limetäytteen päälle. 

5. Anna kakun hyytyä yön yli. Koristele esimerkiksi suklaaseen ja strösseleihin dipatuilla vaahtiksilla ja marengeilla. 

Ihan mainio vappu siis, etenkin kun vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Bonskulla ollutkaan vatsatautia vaan kyse oli yksittäisestä tapauksesta. Toivottavasti. Kaikkein mieluiten tietysti olisimme viettäneet vapun terveinä ja ystävien seurassa, mutta välillä pitää soveltaa.

Hauskaa arjen jatkoa tähän vapun perään!

Kalkkis Kalkkinen

Hahaa, oli pakko tehdä postaus otsikolla, jonka äitini keksi onnistellessaan minua 30-vuotispäivänäni. Niin osuva! Vaikka en kyllä tiedä, olenko oikeasti Kalkkis Kalkkinen. Joo ja ei. On sitä tietysti tullut huomattua, etten ole aina joka paikassa se nuorin, jos nyt en vanhinkaan. En olekaan työpaikan juniori, vaan jo ihan selkeästi aikuinen. Tuntuu se vähän omituiselta.

Kolmenkympin lätkä pääsi käyttöön muutaman vuoden tauon jälkeen. Nyt se on aika pistää eteenpäin. 

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, olivat melkein kaikki hänen kaverinsa ja sukulaisensa minua selkeästi vanhempia. Ja toki mieskin 3,5 vuoden ikäerolla tuntui niin hurjan paljon aikuisemmalta (hah hah haa). Nyt yhdentoista vuoden päästä erot ovat kaventuneet huimasti ja viimeistään nyt, kun kaikki ovat kolmekymppisiä (paitsi osa kyllä nelikymppisiäkin jo), ei ikäero enää tunnu juurikaan. Elämäntilanteetkin ovat muuttuneet lähemmäs toisiaan.

Hienostunut kolmekymppinen. 

Ja tosiaan, yksitoista vuotta! Koko aikuisikäni olen ollut yhdessä mieheni kanssa, yli kolmasosan elämästä. Se tuntuu jo aika pitkältä ajalta, vaikkei olekaan toki mitään verrattuna vaikkapa omien vanhempien yhteisiin vuosiin. Tässä sitä on saanut aikuistua yhdessä. Aika ihanaa, varsinkin kun se on edennyt varsin kivuttomasti samaan suuntaan. 

Takamettän kuningatar esittelee valtakuntaa kruununprinssille. 

Elämäkin on uomissaan. On lapsi, vakkari työ ja vuotuinen lomamatka. Näistä mikään ei ole tietenkään itsestäänselvyys. Omakotitaloa ei vielä kyllä ole, mikä sekin sopii toistaiseksi. Välillä meinaa nousta kiitollisuuden rinnalla pintaan ajatus, että "tätäköö tää nyt on", mutta oikeasti elämässä on kivasti myös vaihtelua tasaisen arjen rinnalla. Eikä elämä muusikko-päivätyöläisen ja vauhtitaaperon kanssa oikein koskaan pääse liian tasaiseksi.

Onneksi koskaan ei ole liian vanha pelleilyyn.

Ehkä olen aika mielelläni Kalkkis Kalkkinen. Nyt kun pääsee vielä uuden iän totutteluvaiheessa eteenpäin, voi soljua kymmenen vuotta siinä tunteessa, ettei oikein edes muista, minkä ikäinen tarkalleen olikaan. Kolkyt jotain. Ehkä neljän kympin kolkutellessa sen iän taas hetken muistaan. Siihen on kuitenkin vielä aikaa.

Nyyh, en saanut kolmeakymmentä kynttilää! 

Oletko sinä kokenut ikäkriisejä? Minkä ikäinen kolmekymppinen sinusta on? (Onpa filosofista!)