Tilaa lapille

 Pyöräytin meille viime perjantaina "syys- ja talvijärjestyksen" olohuoneeseen, sillä sohvalla alkoi aamuisin ja iltaisin olla kylmä, kun seinä hohkaa viilenevää ilmaa. Kevät- ja kesäjärjestyksessä sohva on ikkunaseinällä, nyt siirsin sen taas huoneen toiselle ehjälle seinälle kirjahyllyn viereen. En kuitenkaan tyytynyt siirtämään muita huonekaluja takaisin viime vuoden syysjärjestykseen, vaan kokeilin jälleen uutta. 

Peilipöytä pääsi keväällä paraatipaikalle olohuoneeseen ja se on ollut paitsi kaunistus, myös lasten legoleikkipöytä. Nyt siirsin sen eteisen viereen matalan senkin tilalle, sillä kaipasin vaihtelua sohvanäkymään. Sitä paitsi isolle senkille kertyy aina kaikenlaisia kasoja. Jospa sirolle kampauspöydälle ei tulisi kerättyä niin paljon roinaa. 

Senkki siirtyi ikkunaseinälle. Sen keskimmäinen kaappi ei edelleenkään aukea, sillä roskalavalöydön avain puuttuu. Jälleen kerran hetken mietin takalevyn puhkaisemista. Mitä sisältä löytyiskään? Tuskin kuitenkaan mitään, sillä tyhjänä senkki ei kolise yhtään. Vaikka se on melko kulunut, en halua uudistaa sitä, sillä siitä tulee mieleen niin hauskoja muistoja. Ja onneksi en maalannut sitä valkoiseksi, kuten meinasin. Kun muutimme tänne ja vertailin omia huonekalujani asuntoesittelykuviin, minuun iski hinku maalata kaikki valkoiseksi. Onneksi pääsin tästä mielenhäiriöstä nopeasti yli ja jätin aikeen toteuttamatta. 

Senkissä säilytetään valokuva-albmeita ja pelejä. Se sopi siis oikein hyvin lasten lelupöydäksi. Meillä on aina olkkarissa myös leluja, sillä monesti lapset mieluummin leikkivät siellä missä mekin olemme. On pari laatikkoa legoja, merirosvolaiva ja vihreään koriin keräsin kaikki sekalaiset. Olen minä vähän kuratoinut olohuoneen legovalikoimaa, mutta en kovin paljon. Samalla siirsin kaikki Brio-junaratalaatikot yhteen nurkkaan. Tintti niistä taas innostuikin tauon jälkeen, kun vietti räkispäivää kotosalla. 

Olisihan olohuone helpompi pitää siistinä, jos rajaisi leluja tarkemmin. Välillä jatkuvat sotkut ärsyttävät ja etenkin se, että legolaatikot on aivan pakko kaataa pitkin poikin lattiaa, vaikka niistä voisi etsiä paloja järkevämminkin. En kuitenkaan itsekään osaa aina laittaa tavaroitani järkevästi tai oikeille paikoilleen, joten en viitsi vaatia sitä (yleensä) lapsiltakaan. Minulle on tärkeää, että myös heille on tilaa olohuoneessa. 

Leikkihuonekin on kyllä ollut enemmän ja enemmän käytössä. Bonskulla on siellä omat starwars-legonsa ja Tintti on ollut jo pitkään sellainen, että haluaa välillä vetäytyä rauhassa leikkimään. Meille aikuisille taas ei oikein ole ollut mitään rauhallista soppea. Päätin tässä rymsterausinnossani, että vaihdamme myös makuuhuoneet nyt päittäin. Pienestä huoneesta tulee pelkkä makkari ja leikkihuone ja lasten makuuhuone (osan yöstä), siirtyy isompaan tilaan. Pieni työskentelypiste jää nurkkaan aikuisille, mutta muuten lapset pääsevät valtaamaan huoneen. Saas nähdä, mitä siitä tulee. Nyt kuitenkin  varsinaisen makkarin oven saa kiinni ja sinne voi vetäytyä lepuuttamaan hermojaan aina välillä. 

Ensin täällä pitää vähän siivota...

Tätä huoneenvaihdosta emme ehtineet vielä tehdä, mutta nyt kun siitä jo innostuin, niin kirjoittelen siitä sitten, kun se valmistuu. Nyt menen selaamaan tapetteja.

Mitäs luulet, jääkö Boboo makuuhuoneeseen vai ei?

Hyvää siivouspäivää!

Ripaus arkirealismia muuten siistissä kodissa.

Minä olen vähän sellainen syklinen siivoaja. Helposti meillä tavarat (ja myös pölyt) repsahtavat levälleen viikon aikana ja sitten viikonloppuna, yleensä perjantaina, siivoan kaiken takaisin kuntoon. Sitten taas viikon aikana repsahtaa, kun ei jaksa illalla aina siivota. Välillä saan pidettyä hyvän rytmin siinä, että ehdin viikollakin siivota kertyneet tavarat pois, mutta helposti tämä katkeaa johonkin kiireisempään (tai tällä hetkellä vauhdikkaampaan) tai väsyneempään iltaan, jolloin sotku ehtii kumuloitua, eikä sitä enää ehdi kunnolla siivota ennen viikonloppua. 

En ole siis yleensä sellainen, joka kulkisi koko ajan kotona rätti kädessä ja oikoisi tavaroita suoraan. Periaatteessa kaikella on paikkansa, eikä tavaroita vaan tungeta minne sattuu, mutta olen vaan liian laiska viemään niitä myöskään aina paikoilleen. Äitini kertoo kuulleensa siivousneuvon "jos se vie alle kaksi minuuttia, tee se". Mutta minä ainakin helposti keksisin monta kahden minuutin hommaa putkeen, joten tuntuisi siltä, että koko ajan pitäisi siivota, eikä koskaan istahtaa sohvalle. 

Pidän siitä, miten suhteellisen nopeallakin ryhtiliikkeellä saa kodin siistiksi. Usein laitan musiikkia soimaan ja varaan 15 minuuttia per huone (paitsi keittiöön enemmän, jos siellä on iso tiskivuori). Siinä ajassa saa jo tavarat hyvin paikoilleen. Yleensä en imuroi, sillä se kuuluu miehelle, mutta pölyt saatan pyyhkiä. Minulle tavaroiden raivaaminen on pölyttömyyttä tärkeämpää (tosin nyt pitää taas tarkkana olla turkiskuoriaisten toukkien kanssa). On ihana nähdä selkeä muutos ja nauttia taas siisteydestä. 

Tietysti tämä minun tapani siivota vaatii sitä, että sietää sotkuakin. Ja toisaalta sitä että siivotaan kuitenkin säännöllisesti, jotta siisteys pysyy yllä. Huomasin muuten, että kirjoitin siisteysaiheesta myös tasan vuosi sitten. Ehkä tämä kevätaurinko saa siivousinnon liikkeelle ja toisaalta ehkä myös kotikuvia tulee otettua enemmän. Niitä ei talvella töiden jälkeen ole kovin helppoa ottaa.Nyt aion nauttia taas hetken siististä kodista. Tiedän myös ensi viikon olevan varmasti siisti, sillä Tintin kolmiperhepäivähoitoryhmä tulee taas meille viikoksi. Hoitopäivien jäljiltä jokainen lelu on aina siivottu paikoilleen. 

Lisääntynyt valo lisää inspiraatiota myös muuhun kodin laittoon. Minulla surraa nyt parin eri huoneen suhteen paljon ideoita päässä ja toivon niitä pääseväni pian toteuttamaan. Niistä lisää myöhemmin!

Millainen on sinun siivousstrategiasi?

Sisustusjaarittelua kotihäpeästä ja sisustuselitismistä

Hesarissa oli tällä viikolla juttu kotihäpeästä eli siitä, miten jotkut kokevat häpeää siitä, ettei sisustus ole täydellisen viimeistelty tai seuraa trendejä (juttu valitettavasti vain tilaajille) ja ilmiöstä voi lukea esimerkiksi täältä. Tietysti paineiden aiheuttajaksi parjataan niin somea kuin sisustuslehtiäkin. Vuorotellen kirjoittaja pohtii, miksi kotia pitäisi päivittää, sillä se ei ole ekologista, mutta kuitenkin haluaisi sisustuksen näyttävän hyvältä toisten silmissä. Vanhentuneita tai keskeneräisiä sisustusratkaisuja selitellään: sisustus ei ole vielä valmis. Suhtauduin artikkeliin mielenkiinnolla, sillä esittelenhän minäkin kotiani somessa ja olen harrastanut sisustusta jo vähintän teini-iästä lähtien, jolloin huoneeni oli viimeistä huutoa puhallettavine tyynyineen ja muovigerberoineen. 

Sotkuisen kodin esittelystä en ole ainakaan tuntenut kotihäpeää. 

En ihan osannut samastua kirjoittajaan enkä toisaalta siihenkään, että siloittelisin kotiani toisten silmiä varten vaikkapa blogi- tai instakuviin. Tai toki teen sitäkin, mutta olen myös aina esitellyt häpeilemättä kotiamme vähemmän mairittelevassa valossa. Bloginikuvani eivät ole salonkikelpoisinta sisustusblogimateriaalia, eikä ole sitä nykyisin jo parjattua valkoista blogikotia. En kuitenkaan väitä, että meidän kotimme on "aidosti persoonallinen ja uniikki", vaan kuulunee sellaiseen eklektis-vintage-värikäskotikategoriaan. Meillä on myös designhuonekaluja, seinällä vähän taidetta ja  sellainen himoittu vanha liinavaatekaappi. Tietoisesti ja tiedostamatta olen ottanut ideoita lehdistä, pinterestistä, instagramista. Haluanko kotini näyttävän itseni lisäksi myös muiden silmissä hyvältä? Teenkö tätä itseni vuoksi vai muiden? No, varmaan pääasiassa sentään itseni vuoksi, mutta en voi kieltää, etteivätkö kehut tai tykkäykset hivelisi sisustusitsetuntoa. Enkö tunne kotihäpeää siksi, että olen "sisustanut oikein"? Kokisinko häpeää jostain vähemmän suositusta ratkaisusta, vaikka "niin 2010-lukuisesta" keittiöstämme? Tai jos olisimmekin päätyneet asumaan vaikka "ihan tavalliseen kerrostalokotiin"? Kokisinko tarvetta selitellä ratkaisua?

Kuvassa yksi epäillyistä sotkun aiheuttajista. 

En kyllä millään saa aikaan itsessäni kotihäpeää, mutta myönnän tuntevani ajoittain kotikateutta. Ehkä se on hieman sukulaistunne tuolle kotihäpeälle. Välillä ihastelut pinteresissä, blogeissa tai instassa aiheuttavat epämiellyttävän kalvavan tunteen, että tuolla on noin hieno koti, onpa hienoja kirppislöytöjä ja nönnönnöö. Minä inhoan näitä tunteita ja pyrin niistä eroon. Minulla ei tarvitse olla samanlaista kotia, vaan voin vain iloita toisen hyvistä löydöistä tai kekseliäistä ratkaisuista. Yksi ratkaisu on taas kääntää kateus inspiraatioksi ja toteuttaa kateutta aiheuttava asia tavalla tai toisella omassa kodissa. Tähän päädyn kyllä varsin harvoin, sillä en halua jatkuvasti ostella uutta tai edes käytettyä sisustukseen. 

Hei meillä myös siivotaan!

Artikkelissa kritisoitiin sitä, että kotihäpeä saa meidät päivittämään sisustusta jatkuvasti ja kuluttamaan, kuluttamaan, kuluttamaan. Kolmekymppisenä työssäkäyvänä voi helposti jättää pikamuodin ostelun, mutta ostella sitten senkin edestä uusia huonekaluja ja sisustustavaroita. Vanha sohvaryhmä on päivitettävä uuteen, kun se alkaa näyttää vanhentuneelta. No näin ei tietenkään suurin osa ihmisistä tee, sillä harvalla siihen on todellisuudessa varaa, ei esimerkiksi minulla. Kodin sisustaminen ei vaadi välttämättä jatkuvaa ostelua tai vanhan päivittämistä. Artikkelissa mainittiin myös, että pyrkimys ekologisuuteen on toisaalta vähentämässä sisustuksen jatkuvaa päivittämistä uuteen, mikä on kyllä vain hyvä asia. 

Aijai, sängyt petaamatta. 

Meidän huonekaluista valtaosa on vanhoja, isovanhempien peruja tai jopa roskalavalta. Ensin ajattelinkin hybriksessä, että minun ei tarvitse tuntea kotihäpeää, koska minähän olen jo sisustanut kotini järkevästi ja ekologisesti. Sitten luin Juliaihmisen mielenkiintoisen postauksen siitä, mitä kodin vanhin esine kertoo ihmisestä. Tajusin, että jossain määrin ainakin kuulun "sisustuseliittiin", jolla on mahdollista käyttää sitä kotoa perittyä Muuramen kirjoituspöytää, isovanhempien kauniit huonekalut ovat säästyneet minun käytettävikseni ja toisaalta on ollut mahdollista saada muutamia uusia huonekaluja tai taidetta esimerkiksi valmistujaislahjoiksi. Minun on ollut helppo sisustaa, koska minulla on siihen mahdollisuus. Minulla on mahdollisuus saada käsiini huonekaluja, joilla on pidempi tarina kuin tehtaalta Ikeaan ja sieltä kotiin. Ja hybris loppui siihen. 

Kirjahylly on jälleen taaperosisustuksen jäljiltä upeassa kuosissa. Mutta hei, meillä on elävä viherkasvi!

Tuli mieleeni vielä yksi näkökulma kotihäpeään: välillä tunnen käänteistä kotihäpeää! Välillä pelkään, että meille on vaikea tulla, jos joku kuvittelee, että olen jotenkin liian tarkka siitä, miltä meillä näyttää. Tällä viikolla esimerkiksi selittelin eräälle Bonskun kaverin äidille, että "Ei meillä aina ole näin siistiä, mies halusi juuri imuroida ja siivota". Haluan vaalia tiettyä rentoutta ja olen painottanut monelle, että meille saa aina tulla. Minua ei haittaa, jos meillä on sotkuista yllätysvieraiden tullessa. Mutta aiheutanko jollekin kotihäpeää postaamalla kauniita kuvia intagramiin? En koe kotihäpeää, mutta en todellakaan halua tuottaa sitä myöskään muille. Kaikkien ei edes todellakaan tarvitse olla kiinnostuneita sisustuksesta, vaan riittää että itse viihtyy kodissaan. 

Eteinen meillä pysyy nyt hyvässä järjestyksessä... ainakin välillä. 

Kaikenlaista sitä ihminen pohtii, kun on muutaman päivän kipeänä neljän seinän sisällä. Ehkä en ihan saanut avattua kaikkea, mitä halusin sanoa, mutta paljon herätti ajatuksia pyöriteltäväksi. Ehkä saan joskus kiteytettyä ajatuksiani paremmin. (Heh, taidan kokea nyt vähän postaushäpeää...)

 Tunnistatko itsessäsi koskaan kotihäpeän tunteita?

Salaiset arkistot

On aika tarkkaan tasan vuosi siitä, kun kävimme asuntonäytössä nykyisessä kodissamme ja elimme jännittäviä hetkiä tarjouksen jättämisen jälkeen. Yksi asia, joka ennen asuntonäyttö kaihersi mieltäni oli säilytystilan riittävyys. Myynti-ilmoituksen kuvissa ei näkynyt komeron komeroa lukuunottamatta muutamaa kaappia alakerrassa. Mutta säilytystilan puutteesta ei tässä kodissa voi valittaa, sillä asuntonäytössä paljastui useita loistavia säilytysratkaisuja. Niitä harvoin vaan tulee blogissa esiteltyä, joten nyt päätin avata kotimme salaiset arkistot.

Kotimme lähes kaikki säilytyspaikat ovat täynnä karkkirasioita. Bonskun laatikossa on muita kokeiluja, mutta kyllä nuo irtokarkkirasiat vievät voiton. 

Eteinen on ehkä se kotimme murheenkryyni, mutta nyt on pakko todeta että koska tilaa on vähän, se on pakko pitää järjestyksessä. Emme ole sortuneet ripustamaan takkeja oven koukkuihin vaan melko tunnollisesti siirrämme takit naulakkoihin. Välillä saatan kyllä itse laskea takin porraskaiteelle, mutta siirrän sen sieltä itse naulakkoon. Yksi merkittävä tekijä on ollut eteisen lipaston kunnollinen järjestely. Siinä ovat olleet avainasemassa riittävän monet pienet rasiat. Ostin muutamia pieniä Orthexin laatikoita ja lisäksi siellä on kaupoista saatuja irtokarkkirasioita. Voi miten minä rakastankaan näitä karkkirasioita! Niitä ei voi olla koskaan tarpeeksi. Ne ovat aivan täydellisen kokoisia pienille kodintavaroille ja ne mahtuvat juuri sopivasti moniin laatikoihin ja kaappeihin. Voisin kirjoittaa omaan postaukseen oodin karkkirasioille! Toki nyt on vielä tumppu- ja pipokausi edessä, joka on se todellinen koetinkivi eteisen järjestykselle, mutta uskon, että järjestys pysyy nyt paremmin kuin ennen järjestelyä. Toinen huippuasia ovat olleet Ikean Trones-kenkälaatikot. Ne imevät sisäänsä aivan käsittämättömän paljon tavaraa kokoonsa nähden. Niistä löytyy kuvat täältä.

Lastenhuoneen yhdellä seinällä on peili - vai onko se sittenkin...

...liukuovi Narniaan! Erikoisen mallinen komero on yllättävän kätevä, sillä tila on hyödynnetty hyllyjen suhteen optimaalisesti. 

Muistan vielä sen riemun, kun ensi kertaa avasin yläkerran vaatehuoneen liukuoven. Se olisi ehdottomasti pitänyt oikein erikseen mainita myynti-ilmoituksessa, niin ihana se on! Vaatehuone mahdollistaa sen, että alakerran arkivaatekaapit saa pidettyä siisteinä ja järjestyksessä, sillä yläkerran vaatehuoneeseen mahtuvat kaikki juhla- ja kausivaatteet. Sinne uppoavat myös lakanat, langat, kankaat, pienet tai Tinttiä odottavat lastenvaatteet, harvoin käytössä olevat laukut, joulutavarat sekä paljon muuta. Silti se on kohtalaisen helppo pitää järjestyksessä, sillä hyllyjä on riittävästi ja toisaalta vaatehuoneen tavaroita ei tarvita jatkuvasti. Ne eivät ole viemässä tilaa arkisilta asioilta ja edistävät näin arkikaappien pysymistä järjestyksessä.

Vaikka muissakin kerroksissa on säilytystilaa, alakerta on kuitenkin se pääasiallinen varastointikerros. Arkivaatekaapitkin ovat olleet toimivat. Minulla ja miehellä on kummallakin oma kaappi ja lasten vaatteet mahtuvat omaansa. Sitä en vielä mieti, mihin ne sitten mahtuvat kun lapset kasvavat, mutta toistaiseksi näin. Lisäksi on vielä yksi kaappi pyyhkeille ja minun urheiluvaatteilleni. Kolossa pyykkitornin takana on taso, jossa säilytetään vaippoja, harsoja ja Tintin villavaatteita. Kauppojen kestokasseista taitellut säilytyslaatikot ovat juuri sopivia vaipoille ja ne muuten mahtuivat aivan täydellisesti Ikean Sniglar-hoitopöydän tasolle. Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen, että ehkä nuo harsot voisi jo pakata pois, kun ei niitä enää juurikaan käytetä. Alakerrassa on tilaa myös siivoustarvikkeille. Niitä on allaskaapissa ja mykyllisimmät ylähyllyllä pyyhekaapissa.

Minun ja lasten kaapit auki. Ennen oli välillä pakko siivota miehen vaatteita, kun ne olivat samassa kaapissa omieni kanssa. Nyt annan sen pysyä mylläkkänä ja siivoan vain omiani ja lasten kaappeja. 

Tämän postauksen jälkeen sain inspiraation siivota tuon nurkan tuolta. Siellä oli aivan turhaa tavaraa jäänyt esille. 

Tärkeä kriteeri asunnonvalinnassa oli se, että mies saa musiikkitarvikkeensa johonkin järkevään paikkaan. Kaikkea ei viitsi säilyttää treenikämpällä, jotta sitä kautta ei tarvitse aina koukata keikalle lähtiessä. Alakerrassa onkin pieni "musiikkivarastoksi" nimetty komero, johon tarvikkeet saa siististi hyllyille. Lisäksi komeroon mahtuu harvemmin käytettäviä tai väärän kauden ulkovaatteita ja urheiluvaatteita. On ihanaa, ettei toppahaalarit ja muut löytyvät taas helposti omasta paikastaan, kun niiden aika tulee.

Utelias Tintti huomasi tilaisuutensa tulleen ja ampaisi "musiikkivarastoon", kun avasin sen kuvausta varten. 

Eikä siinä vielä kaikki! Meillä on näiden säilytystilojen lisäksi vielä puolilämmin varastokin kaikille ulkotarvikkeille, retkeilykamppeille, rattaille, pulkille, kausikengille, klapeille, vieraspatjoille ja höm, minun vanhoille pehmoleluilleni, joille en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä mitään. Siivosimme varaston viime keväänä kunnolla ja nyt sieltä ihan oikeasti löytääkin etsimänsä. Toki jonkin verran siellä on myös tavaraa, joka odottaa eteenpäinkierrätystä, mutta tavarat on kuitenkin käyty läpi ja niille on oma paikkansa. 

Varasto ja sen hyllyt imevät kaiken sen, mitä ei juuri nyt tarvitse, mutta mitä ei viitsi laittaa poiskaan. Esimerkiksi Nintendo Wiin, kynttiläntekotarvikkeet, luistimet ja monot sekä valaisevan poron. 

Näyttää ehkä epäsiistiltä, mutta oikeasti varasto on todella hyvässä järjestyksessä ja tilaakin on. Kuvakulmat vaan eivät ole oikein optimaaliset. 

Näiden lisäksi meillä on sitten vielä ihan huonekaluina kalusteita, joissa on säilytystilaa, kuten kirjoituspöydän laatikot, Haisukaappi, olohuoneen senkki ja muutamia muita. Eli jos joskus valitan säilytystilan puutetta, niin muistuttakaa minua tästä postauksesta! Ihanaa on myös se, ettei mikään näistä säilytystiloista ole umpitäyteen tungettu, vaan ainakin jossain määrin joka kaapissa on väljyyttä. Toivon tilanteen myös pysyvän tällaisena. Toki ylimääräistäkin on, mutta karsin pikkuhiljaa ja yritän ensisijaisesti välttää uuden turhan tavaran hankkimista.

Ajattelin vielä instagram-seuraajien iloksi esitellä nämä säilytystilat Storyissa viikonloppuna. Pysykää kuulolla ja seuratkaa (@karkkis_karkkinen)!

Millaisia säiltystiloja sinulla on kotona? Riittävät vai liian pienet?

Arjen piiloleikki

Suhtaudun hieman kaksijakoisesti arjen piilottamiseen. Toisaalta piilottamalla arjen saa aikaan kauniita kuvia blogiin ja instagramiin, joita on ilo seurata. Toisaalta yhtä lailla on ilo nähdä välillä sitä arkea sisustuskuvien takana ja sitä olen usein esitellytkin. Minä en ole maailman järjestelmällisin siivoaja, enkä vie aina tavaroita paikoilleen, vaikka niille paikka olisikin. Tai jos vien, en välttämättä viitsi asetella sitä kauniisti, vaan kunhan laitan jotenkin. Tämän vuoksi kaapit eivät millään pysy järjestyksessä ja avohyllyt ovat tällä hetkellä minulle kauhistus. Minusta on ihana saada tästä syystä asiat piiloon! Ja kun tavaraa ei ole liikaa, ne myös pysyvät pois näkyvistä, vaikka kaapit eivät olekaan täydellisessä järjestyksessä. Minä ainakin olen huomannut, että mitä väljempää hyllyillä on, sitä huonommin asettelen tavarat paikoilleen. En todellakaan pystyviikkaile, jos ei tila sitä vaadi. 

Meillä on kuistilla seinässä suloinen kolo, joka sopisi täydellisesti korkealle vaasille, jossa on aina tuoreita leikkokukkia. Siinä voisi säilyttää myös yhtä kaunista design laukkua tai upeaa viherkasvia, kuten asuntonäyttökuvissa vajaa vuosi sitten. Ehkä myös jokin upea lamppu voisi tulla kyseeseen. Käytännössä kolo on kuitenkin täytettävä sellaisilla proosaallisilla asioilla, kuten suunnistuskengillä, kuravaatteilla, kumisaappailla, pyörälaukuilla ja sen sellaisilla. Ja ne eivät oikein tuppaa pysymään kovin kauniissa järjestyksessä, joten aina kotiin tultaessa ensimmäisenä vastassa on alla oleva näky. 

Ilo silmälle tämä meidän kuisti. 

Ei oikein näytä hyvältä tästäkään suunnasta. 

Kyllästyttyäni katselemaan sekaista koloa, päätin että se on saatava piiloon. Helpoin ratkaisu tähän oli verho ja niitähän tässä kodissa riittää. Aluksi ajattelin etsiä jonkin sopivan Marimekon kankaan. Sopivaa kangasta ei kuitenkaan tullut vastaan kaupasta tai kirppareilta. Ikea-reissulla sitten bongasinkin yllättäen aivan täydellisen kankaan ja minuun iski kaikki-mulle-heti-nyt-kohtaus ja ostin kaikki muutkin tykötarpeet verhotankoineen päivineen samalta reissulta. 

Kangas ja tykötarpeet löytyivät vähän yllärinä, kun piti hakea Ikeasta vain Tintille amme. 

Valmista! Pallonupit verhotangossa ovat hauskat ja sopivat verhon tyyliin. 

Kangas oli juuri sitä, mitä etsin. Sopivasti väriä ja vaaleutta, sopivan graafinen ja silti hauska. Kangas on paksua ja markiisimaista,  joten se on sopivan painava ja peittävä kolon eteen. Laitoin alareunaan leveän taitoksen, jotta se laskeutuisi paremmin ja teinpä jopa pienet taskut mahdollisille verhopainoille. Vaan ei ole minua tehty ompelijaksi. Suoraakin ompelemalla sain taas aikaan tappelun ompelukoneen kanssa. Onneksi sentään sain työn valmiiksi, jotta koko homma ei jäänyt vaiheeseen. 

Tällaiset asiat verhon taakse saatiin piilotettua. Harja ja sihveli siksi, ettei ne kiinnostavat Tintiiä liikaa keititössä. Kulman taakse piiloutuvat vielä saappaat. 

Kauniit metalliset S-koukut ostin Granitista. Tanko olikin tässä jo valmiina.

Eilen verho saatiin vihdoin myös seinään ja heti näyttää siistimmältä. Verho liukuu helposti, vaikka mies vähän pelkäsi, että se hankaloittaa kovasti kolon hyödyntämistä.  Sain myös tavarat siivottua ja laitettua järkevästi tämän projektin myötä, joten kolo pääsi parempaan hyötykäyttöönkin. Olen muuten tyytyväinen ratkaisuun, mutta hieman harmittaa, että kangas rypistyy todella helposti, eikä siksi näytä ihan niin siistiltä kuin olisin toivonut. Mutta varmaankin silmä tottuu. 

Verho sopii hauskasti räsymattoon. Ja vähän piilottamatonta arkea näköjään jäi taustalle tässäkin postauksessa. 

Ja toisesta suunnasta. Tässä verho ei näytä niin ryppyiseltä. 

Nyt meillä on taas leikisti siistiä, kun verhon voi vetää vääjäämättömästi syntyvän sotkun eteen. Koloa voisi vielä jalostaa esimerkiksi hyllyillä, jolloin sinne saisi esimerkiksi kenkiä paremmin. Pienin askelin voi näitä säiltyssysteemejä hioa paremmiksi. 

Mitä arkisia asioita sinä haluat piiloon kodissasi tai mitä et näytä somessa?

Voihan kirppis!

Puolet toukokuusta on mennyt kirppistelyyn, sillä olen odottanut huomenna alkavaa kirppisjaksoa tavallisella kirppiksellä ja varasin vielä ex tempore lastenkirppisjakson sitä edeltävälle viikolle. Muuton myötä pistin paljon tavaraa sivuun ajatuksena myydä ne kirppiksellä sitten joskus. Ja kyllä sitä riittääkin! On edelliseltä kirppisjaksolta myymättä jääneitä, on uusia poistettavia vaatteita ja lisäksi lasten vaatteita. Miten minä joskus kirjoitinkaan, ettei sitä ylimääräistä tavaraa niin hirveästi ole?

Tinttiä eivät ylimääräiset vaatekasat häiritse. Hän tykkää painaa päätä pyykkikasoihin (tai kirppiskasoihin) ja sanoa "Aaaai". 

Eniten ärsyttää se, että tavara ei liikukaan eteenpäin. En haluaisi heittää ehjää tavaraa pois, mutta sen myymisessä ja lahjoittamisessa pitää välillä nähdä niin paljon vaivaa, että mieli tekisi. Tuo tavara kannattaa myydä lastenkirppiksellä, tuo tavallisella, tuo yhdessä facebook ryhmässä ja tuo toisessa, tuo tavara taas Toriin. Tällä hetkellä tuntuu, että muut kotityöt seisovat, kun on pitänyt hinnoitella, viedä tavaraa ja käydä järjestelemässä pöytää. Olenkin päättänyt jatkossa olla entistä harkitsevampi siinä, mitä tavaraa päästän kotiini. Vaikka olen tavaraan kiintyjä, siitä pitää olla myös kohtuullisen helppo päästä eroon. 

Vaatetta ja krääsää. Toisen krääsä, toisen aarre? 

Mutta ehkä toivoa on näkyvissä, sillä nyt kun kävin läpi vaatteitani, en löytänyt enää kovin montaa uutta myytävää. Kaikki ovat joko oikeasti aktiivikäytössä oikeana sesonkina tai sitten sellaisia klassikoita, jotka haluan säästää mahdollista uutta käyttöä varten. Vaikka kaikkea ei kannata säästää, on minusta kiva että omassa vaatekaapissaan voi käydä shoppailemassa jotain "uutta vanhaa" silloin tällöin. Lisäksi se tuo kivaa vaihtelua, että pistän aina sesonkiin sopimattomat vaatteet syrjään kokonaan, jolloin niihin ei ala kyllästyä vaatekaapissa. 

Lastenvaatteet liikkuvat yllättävän nihkeästi. Ehkä pitäsi olla minirodinia, joten nämä ovat ehkä liian "tavallisia".

Vaikka täytyy ihmetellä nyt pari päivää kirppismyyntiä seuranneena, että jälleen kerran ihmiset ostavat aivan käsittämätöntä tavaraa. Niitä kivoja, mutta sopimattoman kokoisia vaatteitani ei ole juuri kukaan ostanut, mutta sen sijaan ne kaikki sinne viemäni omituiset kipot ja kupit ja krääsät tuntuvat myyvän! Ehkä ihmisillä on tarpeeksi vaatteita, mutta ei krääsää? Varmaan näin mökkisesongin edellä on kiva ostella mökille kaikkea uutta. 

Kesävaatekaappi. Vain hieman pursuaa, mutta lähinnä huolimattomuudesta. Sopiva yhdistelmä vintagea ja modernia. 

Palkintona näistä myynneistä annoin itselleni luvan ostaa myös yhden uuden vaatteen eli toiset uikkarit, jotka odottelevat kaapissa sitä, että kirppisrumba on saatettu loppuun. Todellisuudessa ostin kyllä jo toisenkin vaatteen. Hups. Nosh-kutsuilla meinasin jo pysyä kovana, mutta esittelijä tarjosi mallikappaletta, josta oli koot loppu ja sehän on melkein kuin käytettynä ostaisi. Mekko on niin ajaton, että päätynee vaatekaapin klassikko-osastolle. Välillä mietin, että voisin pukeutua lähes pelkkään vintageen, mutta tykkään kyllä myös moderneista lookeista, joten varmaan jatkossakin sekoittelen vanhaa ja uutta. 

Palkinnot siitä, että saan tavaraa eteenpäin. Kengät ja koru ovat vanhoja, mutta yhdistin kevään valmistujaisjuhlissa tähän uuteen klassikkomekkoon. Bikinit ovat Halla hallan, sillä olen ollut viime vuonna ostamaani uikkariin niin tyytyväinen. 

Pidetään peukkuja, että mahdollisimman paljon tavaraa menisi ja vielä enemmän sille, ettei uutta tavaraa tulisi!

Grand tour: Alakerta ja kaikki kotimme rummut

Alakertaan vievien portaiden viereen laitoin "valokuvapyykkinarut". Niitä on hauska ihailla ohimennessä. Pyykkikori porrastasanteella on hyvä koripallokori pyykille. 

Grand tour jatkuu! Ensin ajattelin kuljettaa teidät olokerrasta yläkertaan, mutta koska juuri esittelin makkarin verhoineen ja lastenhuoneessa on yksi projekti kesken, päädyinkin suuntaamaan eteisestä alakertaan. Alakerta onkin ehkä kotimme tärkein kerros, sillä se on se kerros, joka minimoi rumuuden muissa kerroksissa. Sinne on sijoitettu arjen kannalta monen monta merkityksellistä toimintoa ja lisäksi vielä lähes kaikki kotimme rummut (paitsi djembe, joka on poikien huoneessa).

Alakerta kiteytettynä: rumpuja ja pyykkiä. Ai niin, ja on sentään pesutilatkin. 

Alakerta, ah, alakerta. Sinne saa sullottua koko pyykkihuollon, siellä on kylppäri ja mikä tärkeintä, sauna. Siellä on vaipanvaihtopiste ja täydellinen pepunpesuallas. Siellä on miehen rumpunurkkaus ja musiikkivarasto sekä kulku puolilämpimään varastoon. Lisäksi todistettavasti siellä voi nukkua myös vähintään kohtalaiset yöunet. Alakertaan on sijoitettu kaikki ne toiminnot, jotka ennen sijaitsivat noin kahden neliömetrin alalla kylppärissä ja ne toiminnot pyykkihuollosta, jotka levittivät lonkeronsa niin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin. 

Kotimme kauneimmat neliöt? Sekaisin rumpukapulolita, sähkörummut, pyykkiä, matonkude kori, teininä maalaamani jakkara ja leluja. 

Vaikka mies luopuikin ajatuksesta saada akustiset rummut kotiin, piti sähkörummuille olla tietysti tilaa. Niille löytyi helposti sopiva paikka alakerrasta. Ne ovat siellä sopivasti piilossa, eivätkä myöskään jatkuvasti lasten ulottuvilla. Naputus kuuluu muihin kerroksiin, mutta olemme niin tottuneet siihen, ettei se haittaa lainkaan. Sähkörumpujen lisäksi alakerrassa on laatikoissa keikkasetit, jotta ne saa napattua mukaan ilman treenikämpälle ajamista. Alakerran pikkuvarastossa on sitten muuta musiikkiroinaa ja jonkin verran urheiluvaatteita.

Jos pyykkihuolto ei nappaa, niin ainakin tapetti piristää. Hoitopöytä piti hankkia, kun pesukoneen päällä ei enää voinut vaihtaa vaippaa ja vaatekaappien viereinen kolo osoittautui liian pieneksi siihen. Nyt Tintti vaan ei malta olla kääntyilemättä pöydällä...

Huomatkaa: vaatekaappien ovet pysyvät kiinni! Tuolla päätykaapin kolossa on piilossa vielä yksi pyykkikori ja puolipitoisia vaatteita. 

Koska kotimme ei ole suuren suuri, on koko pyykkihuollon sijoittaminen alakertaan merkittävä siisteyden ylläpitäjä. Kodissamme on vaatehuone myös yläkerrassa, mutta onneksi tajusin että arkivaatteet kannattaa sijoittaa alas mahdollisimman lähelle muuta pyykkihuoltoa. Näin minimoidaan kerrosten välillä seilaavat vaatekasat. Yläkerran vaatehuoneeseen on sijoitettu juhlavaatteet ym. harvemmin tarvittavat. Tällä hetkellä meillä aikuisilla on kummallakin käytössä yksi kaappi ja lapsilla yhteinen. Neljäs kaappi on pyyhekaappi. Tällä hetkellä vaatteet mahtuvat hyvin, kun kausivaatteet on sijoitettu vakuumipusseissa yläkertaan.

Tapani mukaan en viitsinyt siivota koko elämää pois kuvista. Pyykit paikallaan. Kuivat pyykit on kiva nostella löyhästi telineelle, märkien pyykkien ripustamista inhoan. Ikkunallinen ovi kitaran vieressä vie puolilämpimään varastoon. Kellon takana on musiikkikomero. 

Ja kuivausrumpu, ehkä kotimme tärkein rumpu näin minun näkökulmastani. Se on helpottanut ratkaisevasti pyykkihuoltoa. Kun ennen meillä oli jatkuvasti pyykkiteline täynnä pyykkiä, nyt se on välillä jopa tyhjillään ja taitettuna seinää vasten. Eniten inhoamani pyykkihuollon vaihe, eli märkien pyykien levitys on poissa ja korkeintaan täytyy levittää pyykit kuivirin jälkeen löyhästi telineelle hetkeksi (tai pariksi päiväksi...) Siitä ne voi viikata suoraan kaappiin. Satsasimme energiapihiin lämpöpumpputekniikalla toimivaan kuivausrumpuun ja alun säätöjen harjoittelun jälkeen se on toiminut moitteettomasti.

Suihkutila on mukavan väljä ja TYHJÄ! Lasitiilet ovat hauska yksityiskohta ja muistuttavat ysärillä tehdystä remontista. Kaakelit on kyllä uusittu myöhemmin. 

Sauna on pieni, mutta riittävä. 

En kaipaa spa-tunnelmaa kylpyhuoneeseen, mutta täytyy sanoa että on ihanaa, ettei kylpyhuoneessa ole mitään muita toimintoja kuin peseytyminen. Kylppäri on täydellisen kokoinen ja mallinen. Sinne mahtuu hyvin lasten amme ja saunaan mahtuu juuri koko koko perhe. Enempää tilaa kylppärille emme kaipaisi ja on ihanaa, ettei siellä tarvitse katsella kuivuvia pyykkejä. Jos itse saisin valita kylppärin materiaalit, olisin tehosteeksi valinnut ehkä hieman väriä, mutta kylpyhuone on näinkin minusta todella kaunis ja ennen kaikkea helppo pitää puhtaana, kun ei ole paljon laatansaumoja. Mustat laatat ovat myös armolliset, vaikka kalkkisaostumia hieman tuleekin.

Matkakuvataulut sopivat alakertaan. Kitara ja saksofoni ovat lähinnä sisustuselementtejä tällä hetkellä. Vessan ovi on hieman murheenkryyni ja vaihtunee jossain kohtaa. 

Kirsikkana kakussa alakerrassa on kotimme toinen vessa. Se on minusta niin söpö! Muistan, kun the Sims-pelin kultakautena suunnittelin aina keittiöitä, joissa oli yksi seinä jätetty rouheasti tiiliseinäksi. En ehkä haluaisi enää sellaista keittiötä, mutta on aika hauskaa, että sain sellaisen vessan! Vessan ovi on joko oikeasti tai leikisti "puuceen ovi". Se ei kuitenkaan ole oikein käytännöllinen, sillä se on hankala vetää kiinni ja reikä on vähän ikävällä korkeudella vessassa kävijän kannalta. Ovi vaihtuu siis jollain aikataululla toiseen, mutta on sekin ihan hauska nyt toistaiseksi.

Pluto-taulu on aivan täydellinen pikkuvessaan. Ja jottei inhorealismi unotuisi, pytyn viereen on piilotettu imuri...

Seuraavaksi grand tour vie meidät yläkertaan. Ehkä tosin pitää lisätä kierrokselle vielä varasto ja pihakin, mutta niistä lisää vasta kesällä. 

Mitä kaipaan, mitä en

Muutto lähestyy ja välillä alan olla jo kypsä tähän nykyiseen asuntoon, kun tiedän mikä uudessa on paremmin. Toisaalta välillä iskee haikeus, kun on tässä moni asia myös hyvin ja tietenkin tässä kodissa on myös ainutlaatuisia hyviä puolia, joita uudessa ei ole. Ajattelin vielä ainakin parin postauksen verran muistella tätä kotia. Tässä postauksessa ruodin mitä tulee ikävä ja mitä taas en todellakaan jää kaipaamaan tässä kodissa. 

Ikkunat, yksi kauneimmista asioista tässä kodissa. Yksinkertaiset, mutta koristeelliset. Etenkin tämä makuuhuoneen suuri ikkuna on ihana. 

Nyt viimeisinä kuukausina olen tullut erittäin laiskaksi siivoajaksi. Kun tietää, ettei kauaa enää tarvitse tässä kodissa siivota, olen tullut melko huolettomaksi tavaroiden paikalleen asettelijaksi. Asia, jota ei tule ikävä on se, että niin moni asia on tässä kodissa jotenkin hiukan hankalassa paikassa. Lasten pienet vaatteet on sullottu äitiyspakkauksen laatikkoon kirjahyllyyn ja sen päälle kertyy jatkuvasti kirjoja. Pyykit ovat "piilossa" eteisessä pöydän alla, mutta todellisuudessa ne pursuavat sieltä esille. Pyyhelaatikot saa tunkea takaisin ja kaikki pitää sulloa mahdollisimman tasaiseksi, jotta ne mahtuvat paikoilleen. Urheiluvaatekaapissa kulkee putki, joka vie tilaa muutenkin pienestä kaapista. Ei todellakaan siis tule ikävä kaikkia tämän kodin säilytysratkaisuja! Meillä on liikaa hyllyjä ja liian vähän kaappeja eli liikaa tavaraa on esillä. Toisaalta tämän kodin korkeudesta on ollut etua mm. rumpujen säilytyksessä. Huonekorkeutta on reilusti yli 3 metriä, joka on melko tehokkaasti hyödynnetty. Sitä ei uudessa kodissa samalla tavalla ole.

Värikäs kirjahyllymme on hauska, mutta kerää liikaakin tavaraa kerroksiinsa. Usein tungen kirjojen päälle asioita, joita en halua Bonskun saavan käsiinsä. 

Eteisen korkeus on käytetty hyväksi rumpujen säilytykseen, mutta kaapit eivät muuten ole enää parhaat mahdolliset meidän käyttöömme. 

Eteinen on tässä kodissa toisaalta tilava ja toisaalta hieman hankala kiinteiden kaappien osalta. Meidän käyttöömme kaapit eivät ole aivan tarpeeksi syvät ja osittain siksi takkirekki näyttää aina pursuavan yli, vaikka takkeja olisi ihan kohtuullisesti. Uudessa kodissa eteinen on ehkä kaikkein hankalin paikka sisustaa järkevästi. Voi olla, että nykyisen eteisen tilavuutta tulee vielä ikävä. Lattian suhteen minulla on kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta mustavalkoruudullinen lattia on ihana ikiklassikko, jonka olisin itsekin voinut valita. Toisaalta se on ihan kamala: valkoisessa näkyvät kaikki tummat roskat ja tummassa vaalean. Lattia näyttää siis jatkuvasti likaiselta (mitä se tietysti eteisessä usein onkin). Armollisempi lattian väri piilottaisi lian paremmin.

Joka puolella roikkuvia pyykkejä ei jää ikävä...

Keittiöstä en keksi niin mitään, mitä tulisi ikävä. Ei keittiömme nyt mikään surkea ole, mutta ei mitenkään huippukaan. Erityisesti uuni on melko surkea ja oikein odotan, että saan paistaa toivonmukaan marenkeja uuden kodin uunissa ilman kummallisia kikkailuja ala- ja ylälämpöjen kanssa. Kaappeja ja laatikoita ei ole ollenkaan tarpeeksi ja kaikki tavarat pitää pinota ja laittaa toisten tavaroiden taakse ja niinpä kaapeissa on hetkessä sekasotku, kun tavaroita pitää siirtää toisten tieltä. Toivon kovasti, että jaksaisin edes hieman parempaa järjestystä pitää, kun tavaroille on enemmän tilaa.

Avohyllyt ovat kauniit, jos ne pysyvät järjestyksessä. Myös nämä hyllyt ovat räjähtäneet viime aikoina käsiin. 

Liian vähän tasotilaa minun leipomuksilleni. Vähemmän kokkaavalle varmaan riittävästi. 

Kylppärimme on täynnä todellisia tehoneiöitä: suihku, wc, pyykkikone, vaipanvaihtopiste, säilytystilaa ja lasten kylpyamme. Toisaalta on ollut äärimmäisen kätevää, että kaikki on käden ulottuvilla, kun vaihtaa vaippaa (paitsi vaatteiden pyykkikori) ja vauvaa on voinut hoitaa kätevästi samalla, kun Bonsku kylpee, mutta kyllä kieltämättä voisi hieman enemmänkin olla tilaa eri toiminnoille. Ja sauna, ah, sauna. Sitä odotan. Mutta olen silti tyytyväinen, ettei tässä kodissa sauna vienyt yhtään neliötä tilasta. Muutenkin on ollut kätevää, että koti on ollut kompakti, vaikka se tietysti tarkoittaa myös pienempää pinta-alaa. Tässä kodissa on nopeasti ehtinyt hätiin, jos on tullut akuutti tilanne toisessa huoneessa. Toisaalta uusikin koti on tietyllä tavalla kompakti, kun kaikki on jaettu kolmeen kerrokseen. Rappusissa ravaamista se kyllä tarkoittaa. 

Tehoneliöt parhaimmillaan ja pahimmillaan. Montako toimintoa löydät?

Lisää pyykkiä... Tämä on taitettuna kokoon ehkä kerran kahdessa viikossa parin tunnin ajaksi, kunnes uusi koneellinen taas levitetään. 

Sijainti, sijainti ja sijainti. Se on ollut tämän kodin yksi valttikorteista (jos siis haluaa asua keskustassa). Rauhallinen sisäpiha aivan kaiken äärellä. Kivenheitto torille ja kauppoihin. Omalta pihalta suoraan vehreään puistoon, taidemuseoon ja kahteen leikkipaikkaan. Tiedän, että vaatii vähän totuttelua siirtyä hieman syrjemmäs, vaikkakin vain puolisentoista kilometriä. Uskon, että siihen tottuu kuitenkin nopeasti. Ja toisaalta nautin ajatuksesta, että ympärillä on hieman rauhallisempia katuja, vaikka keskustaan on vain lyhyt huipaus. Onneksi myös leikkipuisto on ihan lähellä edelleen.

Nämä yksityiskohdat, joihin kodissa rakastuin ja joita edelleen rakastan. 

Vaikka nytkin muutamme vanhaan taloon täynnä kauniita yksityiskohtia, jään silti ikävöimään tämän kodin kauniita ikkunoita ja vanhoja ovia. Ovia itseasiassa ei uudessa kodissa ole kuin muutama ja ne ovat uusia. Tässä kodissa on ollut kauniit, paksut puiset peiliovet ja vanhat kahvat. Avaimia lukkoihin ei valitettavasti ole ollut, ne olisivat tulleet tässä viime aikoina tarpeeseen. Rakastan tämän kodin vanhoja jugend-ikkunoita: niin yksinkertaisella koristeella saa aikaan kauniit ikkunat. Onneksi uudessakin kodissa on säilytetty vanhat ikkunat, eikä vaihdettu uusiin! 

Tässä ehkä tuli hieman painotettua niitä negatiivisia puolia, mutta lupaan, että luvassa on vielä viimeinen oodi tälle kodille sellaisena, jollaisena haluan tämän muistaa. Ilman pyykkejä ja sotkua.