Karkkiarkikollaasi, osat 18-35

Jälleen kerran purnaan arkikuvahaastetta, joka ei tunnu ollenkaan onnistuvan tässä arjen tuoksinassa. Kun aloitin haastetta, kuvittelin oikeasti saavani aikaan sellaisia kauniita, lämpimiä, vaikka siloittelemattomia kuvia kuin Lähiömutsilla aikanaan. Sellaisia, jossa näkyy samalla rakkaus lapseen ja perheeseen ja kuitenkin arjen realismi. Kyllä minä niitä hetkiä arjessa tunnistan, mutta ei niistä tule otettua kuvaa. Sen sijaan aina kun muistan haasteen, kuvaan olisi päätymässä aamukahvikuppi tai vessaharja. Myös kodin jatkuvasta sekasorrosta tekisi mieli valittaa, mutta en halua. 

Haluan kuitenkin jatkaa haasteen tavalla tai toisella loppuun. Laskin rimaa ja keräsin puhelimesta kuvia arjesta kollaasiksi. Osa ihan varta vasten tätä haastetta varten otettuja, osa ihan muita kuvia, mutta sopivia tarkoitukseen. Kuvat ovat hyvin arkisia, sillä arki on, noh, arkista. Kivaa, mutta ei aina niin kuvauksellista kuin haluaisi. 

Kuvat ylhäältä alas vasemmalta oikealle:

1. Keittiötarvikkeet vinksin vonksin. Bonsku tekee usein "kakkua" sipuleista ja lorottelee öljyä päälle. 

2. Kattila olohuoneessa. Noh, taapero tykkää kokkailla ja kuljettaa tavaroita ympäri huushollia. Millään ei ole enää omaa paikkaa.

3. Pyykkivuori ennen lajittelua.

4. Aamukahvit pitää ehdottomasti ladata illalla. Aamulla kaikki liikenevät aika pitää käyttää sen kahvin juomiseen. 

5. Bonsku pyytää nykyään kyytiin, kun vien hänet perjantaisin puistokerhoon! Jipii!

6. Aamu- tai iltapäiväkahvi. Marraskuun kuvista ei voi olla varma.

7. Perjantailounas on arjen luksusta! Ihanat perjantaivapaat eivät melkein arkea olekaan.

8. Pihatyöt eivät onneksi kuulu arkeen kuin leikkimielessä.

9. Joskus pitää tehdä arkenakin sallattia (eli rosollia), kun jääkaapissa sattuu olemaan punajuuria. 

1. Kuljetan töihin eväät tässä ihanassa pienessä kylmälaukussa. Joka välillä unohtuu koko päiväksi eteisen pöydälle. 

2. Bonskun tablettihetkenä ehtii siivota. Muuten Bonsku pistää kapuloita rattaisiin ja sotkee toisaalla. Useimmin kyllä tablettihetkenä ehtii juoda kahvia. 

3. Taittoamme on paras pyykinkuljetuskori. Olen kyllä maailman huonoin pyykkäämään säännöllisesti. 

4. Diabeetikon arki on myös tätä. Nykyään kyllä tosi helppoa. 

5. Legotornit olohuoneessa ovat jokapäiväisiä. Mitä korkeampi, sen parempi. 

6. Rumpukamoja ilmestyy eteisen lattialle niin ikään säännöllisesti, onneksi ei sentään päivittäin. 

7. Bonbon nukkuu nykyään välillä vähän liiankin lahjakkaasti päiväunia. Ei olisi uskonut vauvavuonna! Niitä pitää kuitenkin vähän rajata, ettei iltakukkuminen muutu mahdottomaksi. 

8. Leluosastokierros kaupunkireissuilla on tullut jäädäkseen. 

9. Sosekeitto ja keitot ylipäätään, parhaita arkiruokia!

Nyt pitäisi vielä hetki jaksaa puskea arkea läpi marraskuun ennen ihanaa, valoisaa juhlasesonkia. Kyllä joulu tulee taas tarpeeseen! 

Millaista sinun arkesi on marraskuussa?

Karkkiarki 9/52: Joka ilta kun lamppu sammuu... ja blogipalkinto!

Illan hiljaisiin tunteihin on ladattu paljon odotuksia. Ennen Bonbonin nukuttamista sitä suunnittelee, mitä kaikkea sitä vielä ehtii tehdä ennen kuin itse menee nukkumaan. Vähän siivota, valmistella seuraavan päivän, kirjoittaa postauksen, katsoa telkkaria miehen kanssa ja venytellä. Todellisuudessa väsähdän usein nukutusprosessissa sen verran, että jaksan noista kaikista vain murto-osan. Yleensä sentään jaksan tehdä kymmenen minuutin pikasiivouksen ja venytellä edes vähän. 

Sinne simahti, ei vahingossakaan pinnasängyn puolelle. 

Postauksia kirjoittelen usein sellaisina iltoina, jolloin mies ei ole kotona. Löhöän sohvalla ja kirjoittelen blogia läppäri sylissä. Isältäni turhaksi jäänyt Chrome book on pelastanut blogin, sillä kevyen läppärin saa näppärästi syliin. En todellakaan viitsisi kirjoitella blogia pöytäkoneen ääressä (joka sekin tosin on läppäri, mutta miljoonassa piuhassa kiinni).

Sattui sopvasti, että Varpuslintu haastoi minut Liebsterblog-awardseissa ja kysymyksiin vastailu sopii hyvin tähän ei-niin-luovaan väsähtäneeseen olotilaan. Tässäpä siis vastaukseni Varpuslinnun esittämiin kysymyksiin:

1. Miten aloitit bloggaamisen?

Olin seuraillut joitain blogeja jo jonkin aikaa ja hyvä ystäväni piti ruokablogia. Kun muutimme uuteen kotiin (kohta kuusi vuotta sitten!), alkoi mielessäni pyöriä ajatus sisustusaiheisesta blogista, jonka sitten vihodoin puolisen vuotta myöhemmin rohkaistuin perustamaan. 

2. Miksi pidät blogia?

Blogin pitäminen on hauska harrastus. Minusta on kiva jakaa ideoita, ajatuksia ja kuvata kauniita asioita. 

3. Kenelle kirjoitat blogipostauksesi?

Sekä itselleni että lukijoille. Itselleni blogi toimii eräänlaisena päiväkirjana, jolloin kivoihin juttuihin voi palata ja ne jäävät paremmin mieleen. Toisaalta haluan kyllä miettiä myös, mitkä jutut kiinnostavat lukijoita. Jos en miettisi lainkaan lukijoita, saattaisi blogini olla välillä vaikka täynnä pelkkiä kantoliinajuttuja, mikä tuskin kiinnostaisi kovin montaa. 

4. Miten postauksesi syntyvät?

Yleensä kirjoitan jutut yhdeltä istumalta ja melko nopeasti. En juuri oikolue, mikä varmaan näkyy oikeinkirjoituksessa. Vaikka itse kirjoitustyö sujuu nopsaan, saatan hautoa postausaihetta päässäni pitkäänkin ja miettiä muotoiluja ja kuvia etukäteen. 

5. Mikä on parasta bloggaamisessa?

Monikin asia, mutta varmaan se, että jakamalla hauskat jutut, tuntuu että ilo vielä moninkertaistuu. Itsekin keskittyy elämän hauskoihin juttuihin enemmän ja lisäksi voi vielä ilahduttaa muitakin. 

6. Entä pahinta?

No varmaan se, että kaikki hauskatkin asiat vaativat välillä työtä. Jos en säännöllisesti ottaisi itseäni niskasta kiinni, ei postauksia syntyisi. Jos postauksia ei synny, koko homma lopahtaa. Toistaiseksi blogista on kuitenkin ollut enemmän iloa kuin vaivaa. 

7. Miten haluaisit kehittää blogiasi jatkossa?

Ehkä lastenkulttuuri voisi olla uusi suuntaus blogissa! Siihen suuntaan olen ehkä vähän mennytkin. Mitään oleellista en ehkä kuitenkaan muuttaisi blogissa. 

8. MInkälaisia blogeja luet itse mieluitena?

Luen mieluiten pieniä ja keskisuuria elämänmakuisia blogeja. Kovin kaupalliset blogit eivät ole niin kiinnostavia. Mielläni seuraan myös blogeja, joiden kanssa kommentointi on vastavuoroista, vaikka blogin aihe olisikin aivan erilainen kuin omassani. On hauskaa, että blogien kautta "tutustuu" uusiin, erilaisiin tyyppeihin. 

9. Jos blogistasi tulisi tosi suosittu, pärjäisitkö hyvin julkisuuden kanssa?

Tjaah, ei ole pelkoa! Uskoisin pärjääväni julkisuuden kanssa hyvin, vaikka voisihan se aluksi olla vähän kiusallista. 

10. Minä biisin valitsisit blogin tunnusmusiikiksi, jos sellainen pitäsi valita?

Muistaako kukaan tällaista laulua, sopisi kuin nenä päähän: 

"Minä tahdon asua piparkakkutalossa, marmelaadi valossa, herkku valossa/ 

Matto peittää lattiaa, mattokin on lakritsaa, mahan täyden makeaa talossani saa"

Huh, olikin monta kysymystä. En taida haastaa ketään koska ...zzzzz

Karkkiarki 3/52

"Prumpu, prumpu!" alkaa Bonsku hokea yleensä jo muutaman puurolusikallisen jälkeen iltapalalla. Joskus jo päivällisellä, kun pitää varmistaa että joko nyt olisi iltapala ja pääsisi kylpyyn. Niin vaan pikkuvauvavaiheen kylvynvihaajasta on tullut kunnon kylpijä ja vesipeto ja kylpy on usein arki-illan kohokohta. 

Kylpy on monessa mielessä tärkeä osa arkeamme. Sen lisäksi, että se on Bonskulle kivaa on kätevää, kun hän istuu kylvyssä ja pysyy itse tekemään rauhassa iltatoimia samalla ja vaikka venyttelemään. Usein käyn samalla myös itse suihkussa, sillä silloin Bonbonin ei tarvitse joko itkeä oven takana tai minun tarvitse varoa, ettei hän tunge suihkuun ja kastu. Onneksi amme on sopivan pieni, että mahdumme molemmat pesulle hyvin. 

Ammeen pitää tietysti olla umpitäynnä leluja. Uusien kumiankkojen lisäksi Bonskulla on minun vanha vedessä vinkuva pingviini, kylpyrenkaassa keikkuva sammakka ja pieni ankka, joka on kuvassa kädessä. 

Lämmin vesi myös rauhoittaa vilkasta pientä poikaa ja ehkä saattaa rauhoittua päivän touhuista vähän helpommin.  Hänen ihonsa on myös hieman kuivuuteen taipuvainen, joten sain jostain vinkin lisätä kylpyveteen hieman merisuolaa. Se on tuntunut auttavan ainakin jonkun verran, sillä iho on minusta parempi kuin viime talvena. Tiedä häntä. 

Iltapalan jäljiltä Bonskun naama on usein täynnä puuroa tai jogurttia. Kylvyssä lähtee!

Kun Bonskun kylpytouhuja katselee, niin tulee itsellekin olo, että amme olisi kiva juttu. Vaikka varmaankaan en sitä kovin usein raaskisi käyttää. Olisipa Stokken taitettavia ammeita myös aikuisille!

Kylpy vai suihku, kumman valitsisit?

Karkkiarki 2/52

Uusi arki alkaa asettua uomiinsa ja kuten arvata saattaa, paremmin kuin osasin odottaa. Bonsku viihtyy iskän kanssa loistavasti ja minä voin olla töissä kevyellä mielellä. Vain yhtenä aamuna, juuri tänä maanantaina, Bonsku on herännyt ennen kuin olen lähtenyt töihin. Silloin hän tietysti itki perääni, mutta oli kuulemma nukahtanut lähtöni jälkeen pian uudestaan ja posottanut unta kymmeneen. Minä olen viihtynyt töissä, vaikka silti työpäivät saisivat kyllä olla vähän lyhyempiä. Ja nyt pitenevät vielä entisestään, huoh. 

Arkikuva 2/52. Huono äiti somettaa ja lapsi katsoo Kaapoa. Tsot tsot. 

Uusi arki on tuonut mukanaan myös uusia rutiineja. Päivän paras hetki on, kun avaan oven ja kuulen iloisen kiljahduksen. Pian Bonsku jo juoksee innoissaan vastaan ja tanssii pienen onnentanssin. Pian jo istuskelemme sylikkäin sohvalla. Minulla on kädessäni kuppi kahvia ja Bonsku saa katsoa päivän Kaapo-annoksensa. Minä ehkä siinä selailen omia juttujani toiselta pädiltä tai puhelimesta. Korpit saattavat jo kaarrella talomme yllä, mutta minusta tämä on paras mahdollinen tapa käyttää sosiaalista mediaa lapsiperhearjessa. Molemmat saavat läheisyyttä - win. Minä saan hetken hengähdystauon ja aivotonta toimintaa töiden jälkeen - win. Lapsi saa haluamaansa ohjelmaa - win. Win-win-win-tilanne siis, enkä keksi siitä mitään pahaa. Istuskelemme sohvalla tämän kahvikupilliseni ajan ja sitten jatketaan jo muita päivän juttuja yhdessä. 

Haha, tajusin juuri, että molemmissa ensimmäisissä arkikuvissa Bonbonilla on tabletti kourassa. Tästä voisi lähteä liikkeelle monenlaiset spekulaatiot siitä, millaisia virikkeitä Bonsku arjessaan saa. Mutta Nämä hetket ovat vain hetkiä, eivät koko totuus, kuten kaikki blogimaailmassa. Arkisia juttuja, mutta kuitenkin vain pieni siivu koko arjen todellisuudesta. 

Miten sinä rentoudut töiden jälkeen?

P.S. Älkää huoliko, kohta kyllä arvon synttäriarvonnan voittajat, nyt vain en ole millään ehtinyt! 

Lukemattomia kirjoja - kirjahaaste

Minua ei olekaan pitkään aikaan haastettu mihinkään, joten Oranssia-blogin Veeran heittämä kirjahaaste tuli sopivaan kohtaan. Tartuin haasteeseen ehkä myös siksi, että olen vastikään lukenutkin jotain pitkästä aikaa. Täytyy nimittäin myöntää, etten millään ehdi lukea niin paljon kuin ehkä haluaisin. Eikä syy ole pelkästään Bonbonin, vaan ihan vaan priorisoin ehtimisissä toisia asioita lukemisen kustannuksella jo ennen lastakin. Lisäksi minäkin kuulun ihmisiin, jotka nukahtavat herkästi kesken iltalukemisten. Kirjat etenevät siis välillä hyvin hitaasti ja samalla sivulla saatan viivähtää useamman illan ajan. Nyt kuitenkin olen ajatellut ottaa itseni niskasta kiinni ja napata some-ajasta aikaa lukemiselle. Tai jos tarkemmin miettii, niin luen kyllä itseasiassa aika paljon... Tämän hetken lukutottumuksistani lisää haastekysymysten vastauksissa.

Kirjahyllyssä on mistä valita. Suurin osa taitaa vaan olla lasten- ja tietokirjoja. Kaunokirjallisuutta on tullut enemmän lainattua kirjastosta. 

Kirja, jota luet nyt

Tosiaan, luen enemmän kuin kuvittelinkaan. Oi, luen monia kirjoja päivässä ihan kannesta kanteen. Bonbon nimittäin rakastaa lukemista ja luemme hänen suosikkikirjojaan aina uudestaan ja uudestaan. Uudestaan ja uudestaan. Välillä kun puuduttaa, niin lohduttaudun ajattelemalla tutkimuksia, joiden mukaan samojen kirjojen lukeminen itseasiassa tukee lapsen kielellistä kehitystä sekä erityisesti kerrontataitoja. Luen Bonskulle myös loruja ja runoja. Kirsi Kunnaksen runot ovat suosikkejani. Niiden kieli on nokkelaa ja oivaltavaa. Itselleni en ole vielä löytänyt sopivaa kirjaa työn alle.

Bonbonin suosikit. "Äänikirjoja" hän kuuntelee myös itsekseen ja jammailee soitinten tahdissa. 

Kirja, josta pidit lapsena

Niitä on valtavasti! Lapsena luin paljon, mutta minusta aikuisena on ollut vaikeampi löytää minua miellyttävää luettavaa. Tiheikön väki oli yksi ehdottomista suosikeistani. Se kertoo Karhunvatukkatiheikössä asuvista hiiristä ja kirjojen kauniit ja yksityiskohtaiset kuvat vetosivat minuun. Ala-asteella luin paljon esimerkiksi The Babysitters club -kirjoja, Amy-sarjaa ja sarjaa, joka kertoi eläinlääkäriperheen tyttärestä, joka ratkaisi mysteerejä. Olen unohtanut tämän sarjan nimen kokonaan, vaikka muistan vielä, missä hyllyssä kirjat sijaitsivat lähikirjastossa. Teininä tykkäsin kovasti Tuija Lehtisen Laura-sarjasta. "Kilttiin tyttöön" oli helpompi samastua kuin moniin muihin nuortenkirjojen päähenkilöihin ja lisäksi Laura oli kuitenkin reipas ja päättävinen.

Nämä suosikit löytyvät edellen kirjahyllystä. Pähkinä ja Pipari -sarjan kirjoja ostin kirjaston poistohyllystä joitain vuosia sitten. Suosikkini, joka kertoi Halloween juhlista, oli jo mennyt. 

Kirja, joka teki vaikutuksen

Tämä melkein olisi voinut vastaus ensimmäiseen kysymykseen, mutta ehdin jo ahmia kirjan loppuun. Pitkästä, pitkästä aikaa jokin kirja sytytti niin, etten voinut melkein laskea sitä käsistäni, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Se oli niin kaunista kieltä, että ihan kylmät väreet meni. Myös tarina oli koskettava ja puhutteleva. Minusta oli ihana lukea niin kaunis, vaikka myös traaginen ja arkinen rakkaustarina. En uskaltanut lukea kirjaa vielä ennen lasta, sillä pelkäsin siinä olevan paljon ahdistavaa kuvausta perhe-elämästä, mutta kirjassa perhe-elämää tai avioliittoa sinänsä ei kuvata ahdistavana. Jos et ole vielä tutustunut kirjaan, niin suosittelen. 

Uskaltauduin lukemaan tämän vasta nyt. Kannatti!

Kirja, joka jäi kesken

Olen samis Oranssia-blogin Veeran kanssa, sillä minultakin on jäänyt kesken Taru sormusten herrasta. Se oli niin suosittu jossain vaiheessa, mutta minä vaan en päässyt alkua pidemmälle. Veeran vastauksista muisin myös, että Täällä pohjantähden alla -trilogia jäi minulta jostain syystä kesken aivan viime metreillä. Minulle tulikin kiirettä opinnoissa, enkä muistanu enää, missä kohtaa olin viimeisessä kirjassa ja asia unohtui. Nyt pitää korjata asia ja lukea ainakin viimeinen kirja uudestaan. 

Kirja, johon palaat uudelleen

Ensimmäisenä mieleeni tuli Pikku naisia. Se on sellainen klassikkokirja, jonka olen jaksanut lukea moneen kertaan ja monella kielellä. Kirjahyllystä löytyy mm. Mujercitas. Toisaalta välillä kirja on jäänyt kesken, kun sen hempeys on alkanut ärsyttää, mutta se on oikein sopivaa "lohtulukemista", kun tekee mieli lukea jotain tuttua, turvallista, joka päättyy (suhteellisen) onnellisesti. 

Tässä Pikku naisia kolmella kielellä. Äidilläni on omasta nuoruudestaan paljon kauniimpi kansikuva kuin tuo minun elokuvaversion kansi. 

Haastan kirjahaasteeseen ainakin Minnan ja Vintagentin, mutta myös lukijat voivat kommenteissaan kertoa omista kirjamieltymyksistään ja vaikka vastata kaikkiin kysymyksiin. Tämän lisäksi suositelkaa minulle jotain uutta luettavaa!

Peukalotrauma ja kuinka siitä selvitään

Päätin tässä kuussa ottaa osaa Vaapulan käsityöhaasteeseen, jonka teemana nyt marraskuussa oli lapsuusmuistoni. Minähän pidän muisteloista, joten haaste sopi minulle mainiosti. Kurkin muiden haasteeseen osallistujien töitä ja ilokseni löysin monta hyvin erilaista työtä. Linkistä pääsee haasteen aloituspostaukseen ja muihin blogeihin.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten en ole aina ollut erityisen hyvä käsitöissä. Ala-asteen käsityötunnit kuluivat kavereiden kanssa kikattaessa ja toisaalta pohtiessa sitä, mistä ihmeen reiästä se virkkuukoukku pitäisi saada läpi, kun koko työ on yhtä tiukkaa myttyä. Sittemmin olen oppinut pitämään käsitöistä, erityiskiitos kuuluu OKL-aikojen käsityötunneille. Lapsena käsityöt olivat monesti kuitenkin yhtä tuskaa ja seisoin aina jonossa opettajan luokse odottamassa neuvoja, kun tuli tenkkapoo. 

Näitä lapasia sopii käyttää vaikka haarniskan kanssa, niin peltiset ne ovat. 

Eräs erityinen trauma liittyy ensimmäisten lapasten kutomiseen. Kaikki varmaankin jo otsikon perusteella arvaavat, mistä on kyse, mutta kerron silti traagisen tarinan raudanlujista lapasista. Olin valinnut mielestäni erinomaisen kauniit värit lapasiin: sähkönsinistä, lilaa ja metsän vihreää. Silloin Novitan värikartta ei tainnut olla yhtä laaja kuin nyt. Suunnittelin kauniin tulpaanikuvion ja eikun kutomaan (eli siis neulomaan, mutta meillä puhutaan aina kutomisesta). Lapaset valmistuivat tappavan hitaaseen tahtiin. Koska ne piti saada valmiiksikin jossain vaiheessa, lapaset sai ottaa kotiin ja jatkaa kutomista siellä. Niinpä sitten eräänä iltana oikein rykäisin ja kudoin toista lapasta vaikka kuinka pitkälle.

Lähikuva. Paha peukalo näkyy vasemmassa alakulmassa. 

Sitten äitini huomasi sen jossain vaiheessa. Hän ei sanonut mitään, sillä olin tehnyt niin kovan työn. Hän ajatteli, ettei sillä ehkä niin väliä. Kunnes huomasin sen itse: olin tehnyt tietysti kaksi saman käden lapasta! Sain sellaisen primitiivireaktion, ettei sellaista raivoa kovin usein meillä nähty. Valtava työ oli mennyt hukkaan! En muista varmaksi, ehkä vanhempani yrittivät suostutella minua jättämään virheen huomiotta ja kutomaan lapanen loppuun. Minä en halunnut, vaan työ oli purettava peukaloon saakka. Vaikka oli jo melko myöhä, kudoin raivoisasti varmaan puolille öin (eli 12-vuotiaalle silloin aika myöhään) ja sain kuin sainkin lapasen lähtöpisteeseen. En varmasti ollut koskaan kutonut niin nopeasti! Lapaset valmistuivat ja olin niistä hyvin ylpeä. Niitä tosin ei voinut pitää, sillä ne olivat niin tiukalla käsialalla kudottu, että ne olivat aivan kivikovat. Mutta sehän on sivuseikka!

"Missä on peukalo, missä on peukalo..."

Sittemmin olen kutonut aina silloin tällöin lapasia, mutta olen ehdottomasti enemmän sukkaihmisiä. Nykyään muistan tehdä kaksi eri käden lapasta, mutta en kyllä yhtään tykkään sen peukalon tekemisestä. Niinpä onkin kovin vapauttavaa neuloa vauvan lapasia, joihin ei tarvitse lainkaan peukaloa! Ne myös valmistuvat suhteellisen nopeasti, sillä käsityöt valmistuvat tällä hetkellä suurinpiirtein samaan tahtiin kuin silloin ala-asteella, joskin eri syystä.

Kettu, kissa, hiiri ja nalle. Yhdistelemällä erilaisia korvien malleja ja päättelytekniikoita saa aikaan erilaisia eläimiä. 

Näihin eläinlapasiin sain inspiraatiota ja pohjan Ram sam saa -blogin kettulapasista. Valkoinen ja oranssi näyttivät niin kauniilta yhdessä, että aloitin suoraan kopioimalla ja ideoin matkan varrella lisää eläimiä ja värejä. Haasteeseen syntyi neljä erilaista lapasta, joista osa menee lähipiiriin syntyville pienokaisille. Lapasten malli on hyvä ja varresta tuli napakka. Lisäsin tosin muutaman kerroksen sileää neuletta ensimmäisellä värillä. Kissa- ja nallelapaset päättelin terävän kärjen sijaan pyöreästi tällä ohjeella. Korvat kirjoin päälle silmukoita jäljitellen. Siinä kohtaa meinasi syntyä uusi trauma, sillä neuleen päälle kirjonta ei ole myöskään ollut vahvuuksiani, mutta nyt pääsin hommasta jyvälle ja tämän videon avulla sain selvää hommasta. 

Ja nassut valmiina! Niin söpöjä!

Minusta lapasista tuli oikein söpöjä ja kaukana ovat ne ajat, jolloin kutominen oli tuskien taivalta. Nyt muutaman kerroksen neulominen silloin tällöin virkistää mukavasti ja pienet ja vähän isommatkin lapaset syntyvät paljon nopeammin kuin joskus ennen. Välillä vieläkin ihmettelen, että mites tässä näin kävi! 

Pieniä ja suuria ihanuuksia

Tipulan Emonen haastoi minut viime viikolla miettimään asioita, joista iloitsen juuri tänään. Haaste oli vastaisku tämän hetken levottomuudelle ja murehtimiselle. On huono taloustilanne, kurjia kiristyksiä työelämässä, kyllä te ne tiedätte. Minäkin, murehtimiseen taipuvaisena, aina välillä alan synkistellä ja joka kerta kun luen otsikon työajan pidentämisestä, sydämeni hyppää kurkkuun ja alan murehtia, miten minun aikani Bonbonin kanssa vähenee olemattomiin sitten, kun palaan töihin. Näin yhden esimerkin murehtimisesta mainitakseni. Sitä, millainen maailma on Bonskun aikuistuessa, en lähde edes pohtimaan.

Niinpä minunkin on yhä uudestaan ja uudestaan hyvä suunnata ajatukset asioihin, jotka ovat hyvin. Tämän postauksen asiat ovat tapahtuneet viime aikona, eivät kaikki tänään, mutta tuottavat edelleen minulle iloa myös tässä hetkessä. Pienten pinnallisten iloisuuksien rinnalla kulkevat tietysti suuret linjat, joita mainitsen sitten tuolla loppupuolella.

Olipas ihanaa kutoa lapaset, joihin ei tarvinnut tehdä peukkua! Värit valitsin fiiliksen mukaan. 

Bonsku on saanut oman hedelmäpelin vaunuihin (jotka silti ovat tällä hetkellä vähän ikävä paikka hänestä). Askarteluhuovista suurin osa on jälleen 90-luvulta. Mitään en heitä pois ja niin edespäin...

Käsityöt pitävät mielen virkeänä. Syksyn kutomis- ja virkkausinnostus on jälleen käynnissä ja myös ompelukone ja saumuri ovat hurisseet päiväunien ja muiden rauhallisten hetkien aikana. Ihan vauva-arjen alussa mietin, ehdinkö tehdä enää mitään käsitöitä, mutta ilokseni niillekin on löytynyt paikkansa arjessa. Ja nopeasti syntyvät vauvajutut tuovat iloa vielä, kun itse työ on saatu valmiiksi. Mielessä pyörii monia ideoita, jotka haluaisin ehtiä toteuttamaan vielä, kun innostusta riittää. 

Pienenä leikin Pocahontasta, joka luuli maissia kullaksi ja tietysti sitten puolukoita rubiineiksi. Upean punaisia ovat molemmat. Näistä tulee varmaankin vispipuuroa. 

Metsä (tai siis ainakin pieni lähiön puistometsikkö) on ollut minulle aina tärkeä paikka ja haluan antaa Bonskullekin mahdollisuuden oppia nauttimaan metsästä. Luontosuhde ja niin edelleen. Niinpä olen päättänyt, että cityelämästä huolimatta yritän säännöllisesti käydä metsässä. Onneksi mies harrastaa suunnistusta ja puolivahingossa minäkin olen vähitellen innostunut. Viimeksi tiistaina kävimme metsässä etsimässä vähän rasteja ja siinä sivussa vähän puolukoita ja suppiksia. Bonsku tietysti manducassa. Ja kyllä minä iloitsin! Mikä ihana vihreys, syksyn tuoksu ja kostea ilma, jota oli hyvä hengittää. Onneksi Suomessa on vielä paljon puhdasta luontoa! 

Nättejä neuletakkeja ei voi olla liikaa. Heh, olen myös löytänyt tyyli-idolini. 

Kirpputorilöydöt ja käytetyt tavarat ilostuttavat minua aina. Sain taas tällä viikolla uuden villatakin kokoelmiini ja sopivan lämpöiden takin huonoksi menneen tilalle. Olen iloinen, että olen kehittynyt paremmaksi löytöjen tekijäksi. Koska vaatteet ovat osa arkea, minua on ilahduttanut se, miten paljon ihania värejä vaatekaapistani löytyy - ja se, etten arkaile käyttää niitä. 

Minua on ilahduttanut, kuinka paljon kivoja kohtaamisia ja positiivista huomiota saa, kun on vauva kantorepussa. Minun mielestäni tämä tietysti johtuu Bonbonin absoluuttisesta suloisuudesta, mutta ehkä vauvat sentään herättävät huomiota. Etenkin tuntemattomat mummot ja papat tulevat kyselemään, ihastelemaan kantoreppua ja kertomaan omista lapsenlapsistaan. En ole kertaakaan saanut negatiivista kommenttia edes imetyksestä, vaan lähinnä rempseiden mummojen "No niin, nyt vaan tissi suuhun"-kommentteja. Yritä siinä sitten puhua sivistyneesti rinnoista.

Reissuvauva väsähti.

Reissaaminen silloin tällöin on ihanaa, vaikka olenkin himahimppu. Sunnuntaina piipahdimme pääkaupunkiseudulla ja tänään kotiuduimme yhden yön reissusta Bonskun isovanhempien luota. Iloitsen siitä, että meillä on niin monta paikkaa, jossa meidät otetaan iloiten vastaan. Iloitsen innokkaista isovanhemmista ja siitä, että pääsimme saunomaan. Minäkin sain saunoa oikein pitkän kaavan mukaan ja venytellä kroppani solmuja siedettävämmiksi.

Kerrankin tuli käyttöä tällaiselle superepätarkalle kuvalle! 

 Ja ne isot ilon aiheet. Tietysti tämä oma pieni perheeni. Näistä pojistani riittää vaan iloa jatkuvasti ja joka päivä. En voi käsittää kuinka onnekas olen. Ja vaikka Suomessa lietsotaan huolta nyt moneen suuntaan, niin on täällä oikeasti aika hyvät oltavat vauvan äidillä, kun on mahdollisuus näinkin pitkään äitiyslomaan ja vanhempainvapaaseen. Monessa muussa maassa olisin jo töissä. Nyt kyllä nautin tästä ajasta täysillä! Ehkä sekin päivä vielä koittaa, että iloitsen töihinpaluusta, mutta se ei ole vielä nyt.

Osaan nauttia elämän pienistä ihanista iloista murehtijaluonteen vastapainoksi. Silti sitä murehtimista olisi hyvä opetella vähentämään. "Älkää mistään murehtiko" on oikeasti todella hyvä ohje. Murehtiminen ei hyödytä mitään, sillä ainakaan sellainen märehtimisellä murehtiminen ei edes edistä asioiden ratkeamista. Pitäisi vaan enemmän luottaa, että isot asiat menevät omalla painollaan, eivätkä ole minun käsissäni ja pienissä asioissa voin itse vaikuttaa murehtimisen sijaan.

Mistä sinä olet iloinnut viime aikoina? Entä onko sinulla vinkkejä murehtimisen vähentämiseen?

Värit kotona: Pinkki ja lime ne yhteen soppii

Makuuhuoneen sisustus parin kuukauden takaa. Nyt sisustus on hieman muuttunut Bonbonin sängyn tultua oikeaan nurkkaan yöpöytäni tilalle. Siitä myöhemmin lisää. 

Yksi suosikki-väriparini on räiskyvä pinkki ja kirkkaan raikas vaalean vihreä. Ne ovat lemppariväreissäkin top kakkosena molemmat, heti keltaisen jälkeen. Ehkä siksi makuuhuoneemme on jämähtänyt pinkillä ja limellä somistetuksi jo vuosikausiksi. Vähän tyynyt välillä muuttuvat, mutta väriskaala on pysynyt samana pitkään. 

Syksyllä värisävyt olivat hieman tummempia, mutta pinkki ja lime säilyivät mukana.

Vaaleanvihreä raikastaa mielestäni värin kuin värin. Se sopii melkeinpä minkä vaan värin pariksi ja näyttää hyvältä. Suosikki sävyjäni ovat tietysti ne kirkkaat, ei niin murretut limen, lehmuksen, omenan ja kevään vihreät. Yleensä kutsun näitä vaan helpolla "limen vihreä"-termillä ja kuittaan sillä valikoiman muitakin kauniita vihreän sävyjä. No, ehkä aina ei tarvitse olla niin tarkka sävyjen nimien suhteen. 

Insuliinilaatikko ja omaseurantavihko ovat osa arkea - on siis hyvä, että nekin ovat kauniit!

Pinkki on joidenkin mielestä ehkä jotenkin halpa, muovinen ja "barbiväri". Ehkä se yhdistyy lapsuuden "tyttöjen leluhyllyyn" ja vääränlaiseen sukupuolierotteluun. Minä taas koen sen hyvinkin reippaana, voimakkaana ja räiskyvänä värinä, joka sopii moneen, eikä ole lainkaan imelä. Pinkki on lisäksi ehdottomasti eri asia kuin vaaleanpunainen, vaikka enlanniksi pink tarkoittaakin molempia. Vaaleanpunainen on myös kaunis väri, mutta ei yllä aivan suosikikseni. Vaikka pidänkin pinkistä myös sellaisenaan, kaipaa se rinnalleen raikastajan, ja vaaleanvihreä sopii yähän tehtävään loistavasti. Pinkin sävyistä suosikkejani ovat hieman enemmän punaiseen kuin lilaan kallustuvat sävyt, mutta toisaalta syvä vadelman punainenkin on kaunis.

Jumppapallossa on tuttu väripari. 

Sattumalta myös muut kuntoiluvälineet sopivat väreihin! Meillä on toisetkin vaalean vihreät painot, mutta ne eivät ole käytössä... Ja nuo toisetkin ovat ovistoppareina!

Eipä ihme, että aikoinaan valitsin juuri tämän väriparin jumppapallon päällistä tehdessäni. Palloa säilytetäänkin makuuhuoneessa, jonka väreihin se sopii mainiosti. Pallon päällisen vaiheista voi lukea täällä. Nykyisin mies on kokeillut käyttää palloa työtuolina ja pallohan sointuu hienosti myös hänen työpöytänsä sisustukseen (jota hän tosin ei ole suunnitellut itse kuin elektroniikan osalta). 

"Man cave" ei ole ehkä kaikkein miehekkäin, mutta sähkörummut (rajattu ulos kuvasta) pelastavat tilanteen.

Bonbonin omassa nurkassa on muitakin värejä kuin pinkkiä ja limen virheää, mutta näitäkin sieltä löytyy. Pinnasängyn "sisustus" on vielä hieman kesken (pinnasuojus olisi valmistunut sinä päivänä, kun hän päätti syntyä). Siitä tulee postausta vähän myöhemmin eli sitten kun se on valmis ja minä ehdin siitä postaamaan. Kohtuullisesti tämä yhdellä kädellä ja yhdellä sormellakin kirjoittelu onnistuu, joten ehkä ehdin piankin esitellä Bonskun sängyn (jossa hän nukkuu vaihtelevia määriä yöstä). Onneksi myös kantoliina toimii yleensä. 

Pallovalot sopivat erityisen hyvin makkarin värimaailmaan. 

Tällä kertaa en haasta ketään yksittäistä bloggaajaa, vaan haastan lukijat pohtimaan kommenteissa suhdettaan pinkkiin väriin. Aihe kiinnostaa minua, sillä olen huomannut, että siitä on paljon erilaisia mielipiteitä! Suhdetta vaalean vihreään ja limen vihreään saa toki myös ruotia. 

VÄRIT Kotona: Neutraalit ja maanläheiset

Tipulan Emonen haastoi minut kodin värihaasteeseen. Haaste sopi minulle kuin vappunenä päähän, joten päätin tarttua siihen oitis. Olenkin tehnyt aiheesta tiivistetyn koosteen viime vuonna, mutta nyt perehdyn viiteen kotimme väriin hieman tarkemmin. Eli tarkoitus on siis esitellä kodista löytyviä värejä viisi kappaletta kukin omassa postauksessaan ja haastaa joka kerta yksi bloggaaja mukaan. 

Koska pidän itseni haastamisesta, päätin aloittaa väristä tai oikeastaan väreistä, jotka eivät pomppaa kodissamme silmille, mutta joilla on kuitenkin merkittävä rooli. Vaikka pidän värikkäästä sisustamisesta, on kotimme pohja kuitenkin neutraali. Ja hyvä niin, sillä minusta värit pääsevät kauniisti esiin neutraalia taustaa vasten. Lisäksi silloin niitä värejä voi vaihdella mielin määrin ja mielen mukaan.

Asettelematon kuva kotoa. Purppis-nalle nojaa nenä edellä maljakkoon ja taustalla näkyvät tohvelit. Kukat sokaisivat kuitenkin kuvaajan mielen niin, ettei niitä huomannut.

Seinät ja lattia ovat kodin tyhjä canvas. Ehkä itse valitsisin kotiini mieluiten valkoiset seinät, mutta toisaalta pidän hirveästi myös tästä kitin ja maitokahvin sekoituksesta, jolle on jenkkilässä oma hauska nimikin: Putty. Kai se on suomennettuna kitti, mutta minusta tuo putty-värisävy on usein hieman lämpimämpi kuin mitä suomessa värikartoissa kutsutaan kitiksi. Erityisesti tykkään siitä, että valkoiset ovenpielet ja ikkunanpokat korostuvat kauniisti hieman tummemman sävyisiä seiniä vasten. Valkoisten seinien kanssa sama efekti ei olisi yhtä voimakas. Ehkä moderniin kotiin voisin sitten laittaa ne valkoiset seinät. Tai ehkäpä jotain pastellista?

Seinien väri on hieman erilainen eri valoissa. Iltaisin siinä näkyy lämpimämpi sävy kuin päivällä. 

Myös lattia on kodissamme neutraali ja se kai useimmiten tuppaa olemaankin. Pidän todella paljon olohuoneen ja makuuhuoneen lattiasta, joka on leveää, leveää lankkua. Siinä on mukavia sormuksen mentäviä rakoja (ei ole onneksi omaa kokemusta!) ja kunnon puunsyyt. Pidän myös lattian väristä eli tuollaisesta jonkinlaisesta valkoisen kuultavasta. Kaiketi myös eteisen ja keittiön muovimattoa voisi kutsua neutraaliksi, vaikka mustan ja valkoisen yhdistelmä melko räiskyvä onkin. 

Lattia on ihanan epätäydellinen. 

Ja on muuallakin kodissa pientä epätäydellisyyttä. Eipä haittaa, kokonaisuus ratkaitee!

Huomaamattani olen hankkinut lattioille myös suhteellisen maanläheisiä mattoja. Oikeastaan kaikki kotimme matot ovat vaaleita tai harmaita. Osittain siihen vaikuttaa se, ettei mies ole oikein koskaan lämmennyt värikkäille matoille, vaikka muuten hänkin pitää väreistä. Siinä siis todiste, että minä en yksin päätä siitä, miltä kodissamme näyttää! Yksi ihana keltainen dhurrie-matto ei ole päässyt tämän vuoksi koristamaan lattioitamme. Matto oli aikoinaan minun huoneessani lapsuuden kodissa. Ehkä vielä joskus... 

Mattokollaasi. Lampaantaljoja meillä on useampikin. Kohtaa niillä saakin pötkötellä Bonbon!

Kirkkaiden värien ihailusta huolimatta myös huonekalut ovat valikoituneet muilla perusteilla. Sohva on tumman harmaa, mustan runkopatjasängyn päällä on valkoinen peitto ja luonnollisesti iso osa huonekaluista on puunvärisiä. Puunväristä en muuten ennen niin välittänyt, mutta nyt näiden 50- ja 60-lukujen huonekalujen myötä olen opppinut pitämään puun eri sävyistä. Ja onhan meillä tummanruskea ruokapöytäkin! 

Yllättävän paljon neutraaleja värejä löytyy tästäkin kuvasta, vaikka yleisilme on mielestäni värikäs.

Iso päiväpeitto on suorastaan veistoksellinen. Taustalla kurkkii ei-niin-neutraali jumppapallo,

Aika paljon kodistamme siis löytyy kirkkaiden ja räiskyvien värien lisäksi neutraaleja ja maanläheisiä harmaan, ruskean ja vaalean sävyjä. Joku osaa onnistuneesti sisustaa myös kokonaan räiskyvän kodin, kuten esimerkiksi Susanna, mutta minä tyydyn ainakin toistaiseksi helpompaan ratkaisuun eli luonnolliseen pohjaan, johon voi sitten roiskia sopivia värejä sen mukaan miltä tuntuu.

Tuolit tekevät ruokailuryhmästä räiskyvän, vaikka ruskeasta pöydästä saisi kuinka hillityn tahansa. 

Ja kun neutraaleista väreistä lähdettiin liikkeelle, niin haastankin mukaan ensimmäisenä Minnan, jonka uudessa kodissa on varmasti vieläkin enemmän harmaita ja muita iloisia värejä kuin meillä. 

Vaikka sohva on harmaa, ei väreiltä voi välttyä. Minkäköhän valitsen seuraavan postauksen aiheeksi?

Ilahdutushaaste: Smuuti, smuuti

Mitä näistä syntyykään?

Ilahdutus 2/3, vihdoinkin! Ilahdutus-haasteessa halusin ilahduttaa Heidiä, Dr Gutwilliä ja Hosulia. Heidi. toivoi ilahdutuksekseen pasha-postausta ja Dr Gutwill puolestaan toivoi minun kokeilevan jotain smoothie reseptiä. Enhän minä tietenkään voinut mennä siitä, mistä aita on matalin ja esitellä pelkästään arkivakkari smoothiamme, vaan päätin perehtyä erilaisten smoothie-vaihtoehtojen maailmaan. Rajasin pois kaikki superfoodit, mutta muuten halusin itsekin rikastuttaa smoothie-repertuaariani.

Banaani on hieman ruskea, mutta smuutissa se ei haittaa. Muuten tykkään melko vihreistä banaaneista.

Teen melko usein smoothieta. Se on arkikielessämme vääntynyt muotoon smuuti, vaikka ehkä jokin käännös (kuten esimerkiksi mössökkä) olisi vielä parempi. Vaikea tuota on kuitenkaan enää muuttaa, kun se on arkikieleen vakiintunut. Teen smuuteja etenkin talvisin "salaatin korvikkeeksi", sillä kelmeät, epäekologiset ja mauttomat tomaatit eivät aina houkuttele. Yleensä teen tylsästi aina samanlaisen smuutin, vain pienellä variaatiolla riippuen siitä mitä jääkaapista ja pakastimesta sillä hetkellä löytyy. Arkismuutimme on seuraavanlainen:

- Banaani

- Kourallinen pakastemansikoita

- Kourallinen pakastemustikoita

- Loraus appelsiinimehua

- Maustamatonta jugurttia, jos sitä sattuu olemaan

- Joskus jonkun muun hedelmän jämät tai sitruunan mehu

Väri hieman vaihtelee ainesten suhteista riippuen. Nyt tuli hieman enemmän mansikkaa, joten päivän smuuti oli punainen. 

Tämä smuuti toimii aina, enkä kyllästy siihen. Pienellä variaatiolla makukin muuttuu vähäsen. Esimerkiksi jugurtti tuo tietynlaista pehmeyttä, sitruunan mehu särmää. Pidän banaanin tuomasta rakenteesta. Joskus laitoin sen tilalle avokadoa, mutta minusta silloin smuutin rakenteesta tulee liian paksua. Lisäksi silloin smuuti herkästi ruskistuu, jos sen laittaa hetkeksi jääkaappiin odottamaan. Aloimemkin kutsua avokadoversioita sivistyneesti poopieksi.

Opin Nooralta tämän älyttömän kätevän kikan irrottaa mango kuorestaan! En meinannut ensin uskoa, mutta tämä todella toimii!

Jos ostan jonkun kaupallisen smoothien, päädyn yleensä johonkin, jossa on mangoa. Kotona käytän mangoa kuitenkin harvoin smuutissa, sillä en ole vielä onnistunut saamaan sen makua tarpeeksi hyvin esiin. Lisäksi tuore mango, kuten myös tuore ananas, on sopivan kypsänä jotain niin hyvää, etten halua "pilata" sitä sekoittamalla siihen jotain muuta. Tässä jokin aika sitten olin kuitenkin saanut syödäkseni niin monta hyvää mangoa, että raaskin uhrata niistä yhden smuutin joukkoon. Ja oikein hyväähän siitä tuli! Tosin totesin, ettei mangoa ehkä kannatakaan yhdistää banaaniin, sillä se peittää mangon makua liikaa alleen. Smuutista tuli sopivan väristäkin päivän asuun.

Smuuti tietysti päivän asun mukaan! 

Niin, yksi ihana asia smuuteissa on, että ne ovat niin kauniin värisiä! Pitkään olen ihastellut myös erilaisia vihersmoothieita, mutta vain ulkonäöltä. En ole uskaltanut kokeilla, sillä pidän hedelmäisistä smuutieista ja ajatus salaatinlehdistä, pinaatista tai lehtikaalista on tuntunut liian eksoottiselta. Nyt tietysti päätin kuitenkin kokeilla yhtä yksinkertaista virhe vihersmuutireseptiä, kun meillä sattui olemaan jääkaapissa jäljellä kourallinen babypinaattia ja olin juuri ostanut päärynöitä. Smuutiin laitoin siis pari päärynää, kourallisen babypinaattia, puolikkaan sitruunan ja limen mehut sekä kourallisen jäämurskaa. Inkiväärin ja pellavansiemenet jätin pois, kun en tykkää. Koostumus oli aika kiva, eikä ollenkaan liian vetinen, mitä pelkäsin. Päärynä ei jäänyt samalla tavalla rakeiseksi, kuin omena. Ja maku! Sehän oli yllättävän kiva. Ei niin makea, kuin pelkässä hedelmäsmuutissa, mutta pinaatti ei kuitenkaan mitenkään pilannut sitä tai tehnyt siitä liian salaattimaista. Ehkäpä kokeilen uudestaankin.

Mitäköhän tästäkin tulee?

Ainakin kauniin väristä! Päärynän on hyvä olla melko makea ja kypsä, jotta se toimii smuutissa. 

Smuutikokeiluni eivät suinkaan loppuneet tähän vihersmoothieen. Päätin kokeilla kehittää oman makuyhdistelmän laittamalla yhteen kaikki herkullisimmat maut. Niinpä kehittelin smuutin, johon tuli mangoa, ananasta, greippiä ja lapsuuden suosikkihedelmääni vesimelonia. Arvelin, että siitä tulisi varmasti ihanan väristäkin. Harmikseni ostamani ananas oli sisältä paikoin mätä ja paikoin raaka. Päätin kuitenkin käyttää hedelmän, mikä oli kyllä virhe, sillä mauton ananas teki koko smuutista melko pliisua. Uskon, että yhdistelmä olisi toiminut, jos ananas olisi ollut parempi. Nykyisin kaupasta ja myös torilta on useimmiten saanut erittäin hyviä ananaksia, joten oli tylsää, että juuri nyt osui kohdalle huono yksilö. Kauniin väristä ja riittoisaa smuutista kuitenkin tuli. 

Ratkaisin mango-ongelman (eli sen, ettei tuoretta mangoa meinaa raaskia käyttää) valmiilla mangososeella. Tuota löytää yleensä hillohyllystä. 

Moni smuuti päältä kaunis...

Viimeisenä löysin pinterestistä oikein ultimate-superkauniin ja hyvän kuuloisen smoothiereseptin eli mango-vadelma-kerrossmoothien. Käykääpä huviksenne kurkkaamassa linkkiä, eihän tuollaista voiolla kokeilematta! Mautkin kuulostivat täydellisiltä. Surautin sekaisin kourallisen pakastettuja (kotimaisia) vadelmia ja mansikoita (koska vadelmia oli sen verran vähän) ja lisäsin sekaan jugurttia ja ripauksen steviaa. Sitten sekoitin kipossa hiukan appelsiinimehua ja valmista mangososetta (ei vauvojen vaan puhdasta tavaraa). 

Sieluni silmin näin blogissani upean smuutilasin, jonka koristelisin vielä marjoilla tai pillillä. Laitoin lasin pohjalle ensin vadelmasössön ja jännityksellä odotin, millainen lopputulos olisi kaataessani mangoa lasiin ja ... lorahdus vain mangot ja marjat olivat iloisesti sekaisin! En tiedä, miten tuo alkuperäisen postauksen tekijä on muka saanut nuo kerroksittain, sillä minulta se ei ainakaan onnistunut, vaikka marja-jugurttiseos oli kohtuullisen paksuakin. Ehkä kyseinen bloggaaja ei juonutkaan smuutiaan heti, vaan odotti muutaman tunnin, sillä ylijäämäsmuutin kerrokset olivat jääkaapissa odottaessaan alkaneet erottua selvemmin. Silti, smuuti oli hyvää kuin mikä ja maut sekoittuivat kivasti ja toisaalta pysyivät myös erillään. Aion kokeilla tätä toistekin, vaikka yhtä näyttävää lopputulosta en enää uskalla odottaa! 

Aika veikeältä tuo oikeanpuoleinen sekoitus kyllä näyttää, vaikkei ihan kerroksia olekaan. Ja maku oli loistava! 

Toivottavasti lukijoille ja etenkin Dr Gutwillille oli iloa näistä smuutiresepteistä ja -ideoista! Ainakin minulle oli, sillä repertuaarini laajeni ainakin parin smuutin verran. Ja terveellisiäkin nämä ovat!

Ilahdutushaaste: Idän ja lännen kohtaaminen

Haastoin jokin aika sitten ilahdutushaasteeseen Heidin. Ilahdutuksenani oli antaa haastetulle (lähes) vapaat kädet toivoa blogiini reseptipostausta, joka ilahduttaisi haastettua. Muiden haastettujen ilahdutukset ovat tulossa myöhemmin, mutta aloitan näin pääsiäisen korvilla Heidin toiveesta, sillä se oli sopivasti pasha. Koska pääsiäisenä olemme liesussa, en olisi ehtinyt kokeilla pashaa silloin, joten maistelimme pashaa jo palmusunnuntaina. Ja ehkä joku lukija saa tästä nyt innoistuksen tehdä pashaa pääsiäiseksi!

Ilahdutushaasteen ainesosat nro 1. 

Olen kotoisin Länsi-Suomesta, jossa on valloillaan vahva mämmiperinne. En ole koskaan ollut erityinen mämmi-fani, vaikka näin aikuisiällä maku on alkanut miellyttää enemmän kuin lapsena. Kermaa mämmi kuitenkin vaatii melko paljon. Pasha taas on jäänyt melko vieraaksi pääsiäisjälkiruoaksi, vaikka erilaisia enemmän tai vähemmän aitoja versioita siitä on tullut elämän aikana maistettua. Pashan maku on kuitenkin ehkä lähempänä omia makumieltymyksiä kuin mämmin, joten olin innoissani, kun Heidi ehdotti pashan tekemistä. Olisin kyllä varmaan ryhtynyt myös mämmin imellyttämiseen kylppärin lattialämmityksen avulla!

Mikään, missä on sitruunaa, ei voi olla pahaa! Tai voi, mutta aika harva asia on. 

Aloin tutkia erilaisia pashareseptejä netistä. Ensin harkitsin jonkun modernin version kokeilemista, mutta päädyin lopulta etsimään mahdollisimman perinteistä ja autenttista reseptiä. Täyteen autenttisuuteen en kyllä päässyt, sillä pashamuottia en alkanut projektin vuoksi hankkia. Netti on pullollaan erilaisia versioita: on kevyitä, on raakavarsioita, on vegaanista ja suklaaversioita. Lopulta käytin lähteenäni Wikipediaa ja tätä kotikokki.netistä löytynyttä reseptiä. 

Laitoin pashaan paahdettuja mantelilastuja, krokantteja sekä kaapista valmiiksi löytyneitä kultaisia rusinoita. Ilmeisesti sekaan voisi laittaa myös esimerkiksi hillottua appelsiinin kuorta, mantelirouhetta tai vaikka mitä. 

Pasha

• 150g voita
• 1,5 dl sokeria
• 1 muna
• 2 purkkia maitorahjaa (500 g)
• 2 dl kermaa
• ½ dl korintteja
• ½ dl mantelilastuja/rouhetta
• 2 tl vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa
• 1 sitruunan mehu
• 1 sitruunan kuori

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään. Laita seos kattilaan yhdessä munan, rahkan ja kerman kanssa. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes seos löystyy ja höyryää. Wikipedia neuvoo odottamaan, että massa hieman sakenee uudestaan ja voi kuplia muutaman kerran. Minä ainakin huomasin, että ensin massa muuttui yhtenäiseksi ja "löystyi" ja sitten sakeni hieman uudestaan. 

Anna massan jäähtyä tunti tai pari. Halutessasi voit nopeuttaa jäähdytystä kylmässä vedessä tai kylmäkalleilla, kuten minä tein. Sekoita jäähtyneeseen massaan korintit ja mantelilastut, sitruunankuori ja mehu. Minä paahdoin mantelilastuja hetken kuivalla pannulla, sillä rakastan paahdetun pantelin makua. 

Kaada pashamassa kostutetulla harsolla vuorattuun pashamuottiin, siivilään tai kahvinkeittimen suodattimeen. Harson sijaan voit käyttää myös suodatinpusseja, mutta minä pelkäsin, että niistä tulee "paperinmakua". Laita pasha valumaan astian päälle ja anna valua yön yli kylmässä. Kumoa pasha ja koristele esimerkiksi karkeilla, kuivatuilla hedelmillä, mantelirouheella... 

Tällaisen viritelmän nostin seuraavana päivänä jääkaapista ulos. 

Pashan tekeminen oli helppoa siihen asti, kun piti laittaa massa valumaan. Olin suunnitellut laittavani massan kahvinkeittimen suodattimeen. Se ei pysynyt pystyssä missään muualla kuin kahvipannun päällä, joten laitoin sen sitten pannun päälle valumaan. Massa ei kuitenkaan mahdtunut kokonaan suodattimeen, joten minun piti ottaa käyttöön myös siivilä. Minulla oli vain yksi (puhdas) harso, joten minun pitkin viritellä jääkaappiin melkoinen systeemi, että sain pashat valumaan nätisti. Onnistuihan se lopulta! Molempien astioiden pohjalle tuli noin sentti-pari nestessä vajaan vuorokauden aikana. 

Kahvisuodatin-pashasta tuli kauniimpi kuin jämä-siiviläpashasta. Mielestäni harson jättämä kuvio on kaunis. Krokantit sun muut olisi pitänyt ehkä laittaa hiukan myöhemmin, jotta massa olisi kovettunut paremmin, eivätkä krokantit olisi valuneet kaikki pohjalle. 

Kuivatut hedelmät voivat olla sitten kauniita!

Pasha oli helppo kumota astioistaan ja sitten päästiinkin parhaaseen vaiheeseen (ennen syömistä siis) eli koristeluun. Tietysti halusin koristella pashan jotenkin karkkismaisesti, mutta kuitenkin perinteikkäästi. Ostin Punnitse saastasta eri värisiä kuivattuja hedelmän paloja, mm. mangoa, melonia, kiivejä, papaijaa, jotka paloittelin pieniksi ja tein niillä pashaan kuvioita. Kauniimman mallisen, kahvisuodattimessa olleen pashan, koristelin raidalliseksi ja pienemmän pashan vuorasin kokonaan hedelmämosaiikilla. Eksoottiset hedelmämaut sopivat kivasti pashaan ja näyttivät kuin pieniltä jalokiviltä. 

Mosaiikkipasha

Raitapasha.

Tarjosin pashaa ystävälleni, joka tuli sunnuntain iltateelle. Mielestäni pasha oli oikein onnistunutta, tosin ehkä hieman kuivempaa kuin olin odottanut. Pidän happamista mauista, joten sikälikin pasha oli jälkiruoka minun makuuni. Pashaa aion ehdottomasti tehdä uudestaankin, joten kiitos Heidille ideasta! Vaikka kai minä mämmiäkin vähäsen maistan, runsaalla kermalla. 

Ja sitten nautitaan! 

Oletko sinä pasha- vai mämmi-ihmisiä? Oletko tehnyt pashaa itse? Tai vielä hurjempaa: mämmiä?