maanantai 31. elokuuta 2020

Yöllinen omenahillotehdas

 Joskus on vaan pakko ryhtyä toimeen, vaikka kello lähentelisi keskiyötä. Minulle kävi niin viikonloppuna, kun lauantaina naapurit päättivät ravistella pihan yhden omenapuun tyhjäksi ja minäkin pääsin siinä samalla osingoille. Keräsin ison kylmälaukullisen omenoita, joista muutaman sain upotettua somenapiirakkaan. Lauantai meni muissa riennoissa ja kotiin palatessa näin omenat odottamassa keittiössä. Maahan pudotetut omenat olivat tietysti saaneet kolhuja, eivätkä ne muutenkaan ole ihan sellaisia syöntiomenan makuisia, joten päätin sitten ruveta hilloamaan. 

Tällainen sato tuli yhdestä pihan kolmesta omenapuusta. Yhden puun omput ovat vähän huonoja ja kolmannen taas aika hyviä valkeakuulaita. 

Onneksi tapanani on tehdä maailman helpointa ja parasta omenahilloa eli uuniomenahilloa, jota ensimmäisen kerran tein vuonna 2014. En ole tavallista omenahilloa edes tehnyt, sillä pidän enemmän uuniomenahillon mausta. Joinain vuosina olen tehnyt uunissa ihan vaan sosetta ilman sokeria, mutta tällä kertaa lisäsin mukaan ihan hillosokeria, sillä halusin tehdä hillon, joka säilyisi myös muualla kuin pakastimessa. Pidän hillon varmuuden vuoksi kuitenkin jääkaapissa. Uuniomenahillon tekeminen on suhteellisen vaivatonta: omenat lohkoiksi ja sokerin kanssa astiaan. Sitten astiat uuniin 150 asteeseen 1-2 tunniksi. Lopuksi survon soseen ja purkitin. Se purkittaminen taitaa olla se ärsyttävin homma, sillä ensin purkit pitää steriloida ja sitten käsitellä kuumaa hilloa ja purkkeja. Kerran olen polttanut kätenikin pahasti hommassa, kun toisessa kädessä ei ollut lainkaan patakinnasta ja kuumaa hilloa tipahti kämmenselkään. En saanut sitä heti pois ja hillo ehti polttaa käteeni pahan jäljen. Nyt otin opikseni ja laitoin kiltisti kintaan molempiin käsiin.

Kaikkea sitä omenoista saa aikaan. 

Uuniomenahillo

  • 1-2 kg omenoita
  • 250-500 g hillosokeria
  • Mausteeksi esimerkiksi kanelia tai vaniljaa
1. Lohko omenat ja poista kodat. 

2. Laita omenat astiaan sokerin ja mausteiden kanssa.

3. Anna muhia 150 asteisessa uunissa 1-2 h, itse pidin 1,5 h

4. Anna hieman jäähtyä, soseuta ja purkita.

Omenoita riitti edelleen, vaikka olin laittanut reilut kaksi kiloa omenoita muhimaan uuniin. Enempää uuniin ei mahtunut, enkä olisi ehtinyt odotella toisen satsin valmistumista. Niinpä piti keksiä vielä jotain muuta. Päätin tehdä kuivattuja omenaviipaleita. Viipaloin omenoita aivan ohuiksi, 1-2 mm siivuiksi ja ladoin pelleille. Sudin siivut sitruunamehulla. Pidin paloja yön yli (n. 8h) uunissa 50 asteessa kiertoilmalla, lusikka luukun välissä. Edelleen palat jäivät hieman nahkeiksi, mutta ne ovat huoneenlämmössä kuivanneet vielä hieman lisää. Niitä on kiva napsia aina välillä ja huomaamattaan tulee syötyä aika paljon hedelmää. 

Muutama omenanlohko. Olisipa kuivuri!

Mutta omenoita vain riitti ja riitti ja piti vielä keksiä jotain. Googlailin millaisia määriä on mahdollista viedä mehustamoon (niin paljon omenia minulla ei sentään ollut) ja hetken pohdin myös mehulingon hankintaa. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään omenamehua yksinkertaisesti höyryttämällä. Reseptien mukaan omenamehun tekeminen tällä tavalla ei ole kovin tehokasta, mutta johonkin omenat oli käytettävä. Lopulta mehun tekeminen oli kuitenkin aika helppoa. Omenat vaan lohkoiksi ja sitten niitä kiehutettiin 30-45 minuuttia. Mehut valutettiin siivilän läpi ja lopuksi lisättiin hieman sokeria ja kiehautettiin mehu. Bonuksena jäi iso satsi omenasosetta, joka tosin oli melko hapanta. Ajattelin pakastaa sen ja käyttää leivän nesteenä. Hapanjuurileipureista löysinkin jo omenalimpun ohjeen. 

Tässä valmistuu mehua. 


Omenamehu höyrystämällä ilman mehumaijaa
  • 2 kg omenoita
  • 1 k vettä
  • 2 dl sokeria 
1. Lohko taas omenat ja kiehauta vesi.

2. Lisää omenat kiehuvaan veteen ja anna keitä 30-45 minuuttia. 

3. Valuta syntyneestä soseesta mehu siivilän läpi kulhoon.  

4. Kaada mehu takaisin kattilaan, lisää sokeri ja halutessasi mausteita. Kiehauta ja kuori tarvittaessa vaahto pinnalta pois. 

5. Pullota mehu puhtaisiin pulloihin. Laimenna vedellä 1:3. 

Tällaiset kasat jäi omenankotia ja muutamia huonoja kohtia. 

Omenamehusta tuli minusta oikein hyvää. Tykkään siitä etenkin kuplavedellä laimennettuna. Väri on hennon vaaleanpunainen. Sokeri makeuttaa mehua kivasti, sillä nämä olivat sen verran happamia omenoita, että vaativat sokerin. Ei se ihan tuorepuristetun omenamehun veroista ole, mutta hyvää kuitenkin. Ja tulipahan omenat käytettyä liki viimeistä kuorenpalaa myöten!

Oletko sinä saanut nauttia omenasadosta?

lauantai 29. elokuuta 2020

Käytännön sisutusratkaisuja

 No hei vaan, minulla loppui juuri viimeinen lomapätkä ja se kului aivan erilaisissa merkeissä kuin oli tarkoitus. Tintin pieni nuha sekoitti suunnitelmani luuhata museoissa, kaupoissa ja kahviloissa ja kökötinkin valtaosan lomasta kotosalla. Onneksi sentään vähän pääsin kaupungillekin, mutta en ihan saanut "korvausta" koronakevään myötä menetetystä omasta-ajasta, josta olin haaveillut. Positiivisena asiana ehdin kotona myllätä koko kodin perin pohjin ja nyt meidän melkein jokainen laatikko ja kaappi on ainakin suurinpiirtein siisti. Pintapuolisesti koti räjähtää päivässä sotkuisen näköiseen kuntoon, mutta aika nopeasti sen onneksi saa taas siistiksi. Mylläsin kodissa lähes kaikki tasot ja "koristeasetelmat" uusiksi ja sain aikaan muutamia aika hauskoja, mutta käytännöllisiä asetelmia. 


Insuliinikynätkin voi laittaa kivasti esille. Joskus minulla oli niille kaunis rasia, mutta tämä on kätevämpi paikka. Lapset eivät onneksi tänne yllä. 


Minä pidän kovasti tästä äitini minulle ostamista 60-luvun metallikoristevadista. En vain ole oikein tiennyt, mitä siihen pistää. Se on liian pieni hedelmille ja koruille minulla on monta muuta paikkaa. Pääasiassa se on ollut ihan vaan koristeena, mutta nytpä keksin sille oikein käyttöäkin: siihen mahtuvat täydellisesti insuliinikynät. Jos kerran sellaisia pitää kotona olla, yhtä hyvin ne voivat olla esillä. Tuosta vadilta ne on kätevä napata käyttöön. Myös kynäneulat laitoin esille, nimittäin Mariskooleihin. Oikein näppärää ja neulakin tulee vaihdettua oikeasti (melkein) joka kerta, kuten pitäisi. 
Pieni lasinen Otus sen sijaan on aivan täydellinen paikka Hello Bunny -pelin hajonneelle porkkanalle, jonka pikaliima odottaa kuivumistaan. Itseasiassa niin täydellinen, että liima on kyllä kuivunut jo viikkoja sitten, mutta porkkana töröttää edelleen ukkelin päästä. Ehkä siihen voisi hankkia oikeasti jonkun kukankin.

Kaunis Emilia-sarjan rasia tuo iloa aina, kun otan sen sisältä uimarannekkeen. 

Meillä on jonkin verran valkotaulutusseja lasten pyyhittäviä puuhakirjoja varten. Bonsku osaa niitä käyttää pääsääntöisesti oikeassa käyttökohteessa, mutta Tintti ei niinkään. Tussit on kiva pitää paikassa, josta ne saa näppärästi käyttöön, mutta johon Tintti ei pääse. Kerran vanhempieni luota mukaani tarttui lasipurkki, johon olin joskus lapsena säilönyt hauskoja Mikki Hiiren mallisia värikyniä. Purkki näytti hauskalta haisukaapin päällä, joten se jäi siihen. Myöhemmin tajusin täydentää mikkikokoelmaa tusseilla. Lasipurkista tussit eivät näy niin helposti, joten ne eivät houkuttele nappaamaan tussia pieniin kätösiin ja seinät pysyvät tussivapaina.

Mikki Hiiri -värikynät purkissa ovat hyvä sisustuselementti ja tusseja ei huomaa niin helposti. 

Viimeinen sisustusratkaisu on kyllä kaikkein käytännönläheisin. Meillä on ollut alakerrassa virkatut korit lasten puolipitoisille vaatteille ja minun yövaatteilleni (omat puolipitoiset vaatteeni ovat kauniisti porraskaiteen nokassa...). Kyllästyin löröihin koreihin ja marssin SPR:n konttiin sekä muovitukkuun ja hain tukullisen erivärisiä koreja. Kontista löytyy edullisesti koreja, kolme 3 kpl/1,5e, mutta täydensin korivalikoimaa muovitukusta löytämilläni hieman pienemmillä koreilla. Nyt kelpaa koreilla puolipitoisten vaatteiden säilytyksellä! Vaikka muovikorit ovat tavallaan hyvin arkisia, mielestäni värikkäät korit näyttävät yllättävän hauskoilta ja piristävät mieltä. 

Pesutornin päällä säilytetän yöpukuani ja kaikkia sekalaisia romuja, jotka täytyy pitää pois lasten ulottuvilta. 

Lasten puolipitoisten vaatteiden korit eivät milläänpysy järjestyksessä, mutta kivan värikkäiltä ne näyttävät näinkin. 


Millaisia käytännön sisustusratkaisuja sinulla on?

lauantai 22. elokuuta 2020

(Epä)onnenpyöriä

Meillä on kesän aikana ollut polkupyörärintamalla sekä onnea että epäonnea. Pyöräreissu oli sitä onnea, mutta meillä alkaa myös olla melko monta tarinaa varastetuista pyöristä kerrottavaksi, ei onneksi sentään ainoastaan tältä kesältä. Ja onneksi kolme viidestä varastetusta asiasta on löytynyt. Lisäksi pyöräonnea on lisännyt uusi "kakkosautomme", josta kerron postauksen lopussa. Skippaa loppuun, jos se kiinnostaa enemmän kuin kadonneet ja löytyneet polkupyörät. 

Tässä kuvassa on pyräilyonnea kerrakseen: selvitty reissun pahimmista mäistä ja päästyi huikeisiin maisemiin. 

En muista olenko koskaan kirjoittanut blogissa tarinaa siitä, miten minun lukittu pyöräni vietiin muutama vuosi takaperin lukitulta pihaltamme. Toki pihaa ympäröivä aita ei ole voimansa tunnossa olevalle kiipeilijälle este eikä mikään, mutta silti asia tuntui todella törkeältä. En kuitenkaan lähtenyt heti pyöräkaupoille, vaan pidin silmäni auki kaupungilla. Jostain syystä ajattelin, että se voisi vielä löytyä. Pyörä ei ollut niin arvokas, että sitä olisi kannattanut myydä eteenpäin. Vakuutusyhtiötäkään en viitsinyt hätyytellä apuun, sillä kun miehen pyörä oli kerran viety työpaikalta, hän sai korvaukseksi 11 euroa. Silmien auki pitäminen kannatti, sillä vain paria viikkoa myöhemmin olin Bonskun kanssa puistossa ja silmiini osui tutun näköinen pyörä. Menin tutkailemaan pyörää ja tunsin heti tutut pikkuviat, joten se oli varmasti minun. Pyörästä oli irrotettu lastenistuimen teline, kello ja lukko. Siinä oli kiinni jonkinlainen U-lukko, mutta koska asuimme lähellä, ajattelin pystyväni roudaamaan pyörän lukon kanssa kotiin. Sanoin puistossa olleelle toiselle naiselle, että "tämä näyttää nyt vähän oudolta, mutta tuolla on minun varastettu pyöräni, jonka nyt aion viedä takaisin. Heitin Bonskun liinaan ja lähdin sydän pamppaillen kuljettamaan pyörää kohti kotia. Pelkäsin koko ajan, että joku lähtisi perääni, sillä puistossa oli paljon porukkaa viettämässä iltaa. En saanut edes pihamme takaporttia auki, kun kädet tärisivät niin. Lähdin siis kohti etuporttia. Jossain vaiheessa U-lukko tipahti pois renkaasta. Se olikin vain hämäystä! Lopulta sain pyörän turvaan pihalle ja sen jälkeen käytinkin pitkään järeää ketjulukkoa, jonka olimme ostaneet aikanaan Hollannista. Pyörä on minulla edelleen käytössä!

Tämä pyörä on palvellut jo yli kymmenen vuotta ja varastamisen jälkeenkin jo kolme vuotta. Välillä haaveilen uudesta, mutta vielä tämä pelittää riittävän hyvin.  

Viime kesänä tuudittauduimme idyllisen puutaloalueen tunnelmaan ja pidimme pyöriämme melko huolettomasti kotimme edessä. Emme tainneet edes lukita pyöriä joka yöksi. Idylli kuitenkin murtui tänä kesänä, sillä alueelta on viety aivan ennätykselliset määrät pyöriä. Heinäkuun alussa mies oli jättänyt pyöränsä ja pyöräkärryn yöksi pihalle, sillä hän vei joka päivä sillä poikia puistoon. Eräänä aamuna lähdin töihin ja vähän ihmettelin, että pihaportti on auki. Syy selvisi jonkin ajan päästä, kun töihin tuli viesti että pyörä kärryineen oli varastettu! Harmitti todella, vaikka kummankin rahallinen arvo oli suhteellisen pieni, kummankin käyttöarvo oli suuri. Pyöräreissu oli vielä edessä, eikä sinne voisi lähteä ilman kärryä. Onneksi nykyään on kaikenmaailman kadonneen ja varastetun tavaran etsimiseen ja ilmoittamiseen suunnattuja facebook-ryhmiä. Sieltä naapuri bongasi, että joku oli ilmoittanut pyöräkärrystä, joka oli dumpattu heidän pihalleen yön aikana. Ilmeisesti varkaatkin olivat tajunneet arvon mitättömäksi. Pyörää ei kuitenkaan löytynyt. Tein ahkerasti Tori.fi ja Google-hakuja pyörän nimellä ja viikon päästä varkaudesta löysin kuin löysinkin tutun pyörän myynnissä. Ilmoitimme asiasta poliisille, mutta eipä heillä ole resursseja tehdä mitään. Tiedän, että jotkut ovat hakeneet varastettuja pyöriään myyjiltä pois itse, mutta tämä vaihtoehto ei houkuttanut, sillä se ei tuntunut oikein turvalliselta. Pyörä hävisi myynnistä ja meni sen siliän tien. Se jäi hieman harmittamaan, sillä oli toisaalta niin lähellä, että pyöräkin olisi saatu takaisin. 

Tämän kuvan kaikki pyötä ja kärryt on nyt kertaalleet varastettu ja saatu takaisin. Kärry lähtee pian neljänsille omistajilleen. 

Mies osti naapurilta uuden hyvän pyörän, sillä naapuri oli juuri hankkimassa itselleen toista pyörää. Pyörä pääsi reissuun ja olikin oikein passeli. Emme enää jättänet pyöriä ulos yöksi vaan veimme lukittuun varastoon. Sen verran sinisilmäisiä vielä olimme, että emme lukinneet pyöriä siellä (tyhmää, tiedän). Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään kerrostalon varasto, johon pääsisi paljon ihmisiä, vaan pieni, järeästi lukittu tila. Mutta eipä se auttanut, sillä todennäköisesti ovi oli ollut hetken auki ja kaikkien muiden lukitsemattomien pyörien joukosta oli varastettu tietysti miehen pyörä. Ajattelin, että kyseessä ei tällä kertaa ollut varastetun tavaran myyjä, sillä silloin hän olisi ottanut ne muutkin lutkitsemattomat pyörät tai ainakin arvokkaammat. Nyt hän oli tyytynyt näyttävän näköiseen pyörään. Pidin jälleen silmäni auki ja muutaman päivän päästä päätin vielä kokeilla onneani ja laittaa ilmoituksen varastetusta pyörästä fb-ryhmään. Se kannatti, sillä jo seuraavana päivänä sain tekstiviestin. Joku oli tunnistanut pyörän ja se oli jonkun epämääräisen porukan hallussa. Mutta kävi aivan käsittämätön tuuri, aivan johdatus, että tämä viestin lähettänyt oli jäänyt seuraamaan, miten yksi porukan tyyppi ei ollut päässyt pyörällä eteenpäin ja jättänyt pyörän niille sijoilleen. Tämä ystävällinen sivullinen oli siirtänyt pyörän piiloon ja otti minuun yhteyttä. Mies kävi hakemassa omansa takaisin. Vaihdevaijeri oli rikki, eikä pyörä siksi kulkenut kunnolla, mutta huollolla sen saisi kuntoon. Paljon halvempaa, kuin taas uuden pyörän hankkiminen. Nyt lukitsemme pyörät entistä tarkemmin. 

Voi pyörärakkaus! Laatikkopyörä on kyllä mainio kapistus. Haave taisi syttyä jo jollain hollanninreissulla ja nyt se viimein toteutui. 

Tästä kaikesta pyöräepäonnesta huolimatta uskalsimme hankkia meille uuden kulkupelin, "kakkosauton", josta mainitsin postauksen alussa. Meille kotiutui heinäkuussa sähköavusteinen laatikkopyörä. Se se vasta on onnenmenopeli! Vaikka hankintahinta oli kallis, se tuntuu jo nyt kannattavalta hankinnalta. Emme halunneet ostaa toista autoa, sillä autoissa on aina parkkipaikan vaiva, epäekologisuus näkökulma eikä sillä ole niin kätevä lähteä keskustan suuntaan. Lisäksi vaikka auton hankintahinta olisi sama kuin laatikkopyörässä (nelisen tonnia sadekuomuineen ja suojineen kaikkineen), tulisi auto lopulta bensoineen, huoltoineen ja remontteineen kalliimmaksi. Emmekä oikeasti edes tarvitsisi toista autoa, vaan pärjäämme hyvin yhdellä. Laatikkopyörä mahdollistaa vielä pyöräkärryäkin paremmin helpot siirtymät kauppaa, ostosten kärräämisen ja jopa rumpujen roudaamisen. Sähköjen avulla sillä ajaa kevyesti pidemmänkin matkan, vaikka merkittävästi nopeammin kuin tavallisella pyörällä sillä ei kuorman kanssa pääse (mutta toki paljon nopeammin ja kevyemmin kuin tavallisella pyörällä ja peräkärryllä). 

Parin viikon ruokaostokset saa kätevästi kotiin ilman autoa. Sähköt ovat kyllä mäkisessä Suomessa melkein välttämättömän. Ehkäpä Pohjanmaalla pärjäisi ilman?

Myös kukat kulkevat kyydissä. Lasten penkin saa taitettua pois, jolloin tavaraa mahtuu enemmän. 

Kävimme kokeilemassa Tavarapyöräasiantuntijalla muutamaa erilaista laatikkoa, tai kuormapyörä tuo taitaa virallisesti olla. Meille suositeltiin kaksipyöräistä mallia, jonka ohjaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kolmipyöräisen. Toki senkin ajotekniikan oppisi, jos olisi tarve isommalle laatikolle, mutta meille riittää tuo kaksipyöräinen. Päädyimme Bakfiets.nl -merkkiseen pyörään. Toinen vaihtoehto oli Urban Arrow, joka oli hieman jäykempi ja sen ulkonäkö miellytti meitä vähemmän. Sillä on niin kevyt ajella, ettei pieni harharetki mustikkametsästä kotiin tuntunut missään. Siihen mahtuvat mainiosti parin viikon kauppakassiostokset ja siihen on helppo istuttaa lapset. Aluksi me ihan kilpailimme siitä, kumpi sillä saa ajaa, mutta alkuhuuma on hieman jo lieventynyt. Silti joka kerta sillä ajaessani hykertelen ilosta ja innosta. Laatikkopyörän lukitsemisessa olemme kyllä olleet nyt supertarkkoja ja se on useammalla lukolla kiinteästi kiinni. Onneksi sen varastaminen ja eteenpäin myyminen ei ole aivan yhtä  yksinkertaista kuin tavallisen pyörän. Toitottavasti se kuitenkin säilyisi onnenpyöränä! 

Onko sinulla ollut onnea tai epäonnea polkupyörien kanssa?

lauantai 15. elokuuta 2020

Mustikkamuffineita ja ysäriestetiikkaa

Olen ymmärtänyt ja myös itse empiirisesti havainnut, että nyt on äärimmäisen hyvä mustikkavuosi. Miten ironista, että juuri tällaisena vuonna tulee hyvä sato, kun poimijat joutuvat miettimään pääsevätkö edes maahan! No, toisaalta koska on hyvä vuosi, on myös tällaisen tavallisen sunnuntaipoimijan mahdollista saada itselleen jonkinmoinen potti pakkaseen. Olen käynyt nyt kahdesti lasten kanssa poimimassa mustikoita, noin tunnin tai pari kerrallaan ja saanut yli neljä litraa. Se on minulle paljon, etenkin kun puolet ajasta menee siihen, että Tintti pitää hakea pois 50 metrin päästä keikkumasta sen kaikkein kiikkerimmän kivenlohkareen päältä. Jos hommaan saisi keskittyä vähän paremmin, varmaan saalis olisi tuotakin mahtavampi. Ihan hyvä saalis silti olosuhteisiin nähden.

Näitä peratessa olisi voinut katsoa vaikka Frendejä, mutta päädyin nyt toiseen sarjaan. 
 
Tajusinpa, että en ole tainnut jakaa koskaan blogissani iki-suosikkireseptiäni, mustikkamuffinseja Frendien keittokirjasta. Olen kyllä joskus muinoin jakanut samaisen kirjan juustokakun ohjeen, jonka tein silloin mustikkaversiona. Kannattaa muuten lukea tuo postaus, se sisältää niin hyvän juustokakkuanekdootin. Harva resepti on seurannut mukanani niin pitkään kuin tuo mustikkamuffinsien ohje. Olen hankkinut kirjan joskus yläasteella ja aina vaan mustikkamuffinsseja tehdessäni palaan tuohon reseptiin. Se on simppeli ja toimiva, joten mitäs sitä kokeilemaan mitään muutakaan. Vaikka nyt kyllä alkoi tehdä mieli juustokakkua, kun luin tuon toisen postauksen. 

Ihanaa ysäriestetiikkaa! Frendit ovat kuin suoraan UFFin myymälän vintageosastolta. 

Pääasiassa etsin nykyään reseptit netistä, mutta aina välillä on hauska selata inspiraatioksi myös ihan perinteisiä keittokirjoja. En välttämättä edes tee lopulta mitään niiden resepteistä, mutta niiden selailu ehkä jopa inspiroi nettireseptejä paremmin improvisoimaan itse - tai sitten päätymään tuttuun ja turvalliseen, mutta silti niin herkulliseen reseptiin. Tuo keittokirja aukeaa automaattisesti mustikkamuffinien ohjeen kohdalta. Toinen kirjasta jäänyt resepti on Joeyn simppeli tomaattikastike, jota tein viimeksi tänään, varmaankin tämän postausidean inspiroimana. 

Yleensä en tykkää keittokirjoista, joissa ei ole kuvia ruoista. Tämän kirjan kohdalla olen näemmä tehnyt poikkeuksen. 

Central perkin mustikkamuffinit

  •  2 cup vehnäjauhoja (eli n. 5 dl), itse käytin Pirkan gluteenitonta seosta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl sitruunankuorta raastettuna
  • 16 rkl suolatonta voita - tai sitten ihan vaan 130 g tavallista voita
  • 1 cup (eli n. 2,5 dl) sokeria
  • 2 isoa kananmunaa
  • 1/2 cup (eli n 1,2 dl) piimää, kermaviiliä tai jogurttia 
  • 1 cup mustikoita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Valmistele 12 muffinivuokaa tai muffinipelti. 

2. Sekoita jauhot, ruokasooda ja raastettu sitruunankuori. 

3. Sulata voi ja sekoita se sokerin ja munien kanssa kulhossa. Lisää joukkoon piimä/kermaviili/jogurtti. Sekoita taikinaan melkein kaikki jauhot, mutta jätä vähäsen kulhon pohjalle (n. 1 rkl). 

4. Pane mustikat kulhoon, jossa on loput jauhot ja sekoittele niin, että mustikat jauhottuvat. Nostele mustikat taikinaan. 
5. Jaa taikina muffinsivuokiin miltei reunoihin saakka. Paista 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Kypsyyden voi tarkistaa cocktailtikulla. Anna muffinien jäähtyä hetki ja nauti lämpimänä (seuraavana päivänä vaikka mikron kautta). 

Tavallisilla vehnäjauhoilla tulee korkeampia muffinseja ja voi olla, että joillain gluteenittomillakin. Maku ja rakenne olivat kuitenkin oikeat ihan suoraan korvattunakin. 

Toivon kyllä vielä jaksavani mennä metsään marjastamaan ja sienestämään. Onneksi minulla on vielä viikko lomaa edessä, joten ehkä silloin ehtii. Olisi ihana saada pakastimeen vielä vähän enemmän varastoa, jotta voi sitten talvella leipoa muffinsseja, juustokakkua, tätä ihanaa mustikkakakkua ja niin edelleen ja niin edelleen... 

Oletko sinä kerännyt marjoja tai sieniä?

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Tour de Saimaa - pyöräkärryllä

Mekin liityimme tämän kesän kotimaanmatkailijoiden suureen joukkoon ja suuntasimme lomamatkalle Saimaan rannoille. Emmekä mille tahansa matkalle, vaan pyörämatkalle. Olemme olleet ennenkin pyöräilemässä Tanskassa, Gotlannissa ja kahdesti Hollannissa (2014 ja 2017), joten sikäli kokemusta pyörämatkailusta oli myös lapsen kanssa. Mutta mäkinen Suomi toi kyllä oman lisänsä reissuun, ei ole Suomi Hollanti. Ajattelin koota postaukseen vähän reissun kohokohtia sekä lisäksi vinkkejä mm. pakkaamiseen ja kohteisiin. Mikään kulttuuriloma tämä ei ollut, vaan tällä kertaa enemmän tällainen luontokohde. 

Minä, pojat, retkikaravaani ja päheät housuni valmiina matkaan.

Pakkaaminen reissuun tuntui aivan äärimmäisen vaikealta. Miten saada mahtumaan neljän hengen tavarat, teltta, neljä makuupussia, makuualustat ja trangia pyörien kyytiin. Pyöräkärry toi osaltaan helpostusta tavaratiloineen, mutta toisaalta miehelle piti laittaa muuten aiempia reissuja kevyempi kuorma, jotta kärryä jaksaa ylipäätään vetää. Lopulta onnistuin mielestäni pakkaamisessa varsin hyvin. Lapsille otin ohuita legginsejä ja pitkähihaisia paitoja yhden per päivä. Yleensä pakkaan lisäksi pari varavaatekertaa, mutta nyt jätin ne kotiin. Asu per päiväkin kuulostaa ehkä paljolta ja isommat lapset varmaan pienemmällä määrällä pärjäisivätkin, mutta nämä meidän ovat sellaisia sotkijoita, että vaatetta piti olla vähän ekstraa. Lopulta taisi kummallekin jäädä yksi asu käyttämättä. Yöasuiksi oli ohuet villakerrastot ja niitä oli myös kastumisen varalta kahdet. Tämän lisäksi lapsille oli uikkarit, tuulipuvut ja sadevaatteet. Ulkovaatteista ainoastaan pipo ja hanskat jäivät käyttämättä ja itseasiassa tajusin jälkikäteen, että teltassa nukkuessa pipo olisi ollut hyvä pistää päähän. 


Maisemat hymyilyttivät, mäet eivät. 


Kerta vielä kuva kuormasta - ja maisemista. 


Itselleni pakkasin poikkeuksellisesti pelkkää urheiluvaatetta. Yleensä minulla on ollut reissussa myös yksi "normaalivaatekerta", mutta nyt ei kertakaikkiaan mahtunut. Onneksi äitini teki pyynnöstäni minulle muutamat hauskat ja värikkäät urheiluleggarit ja pyöräilysortsit, jotka näyttivät hauskoilta myös rennossa ravintolassa yhdistettynä Alpan neuletakkiin. Ja onneksi, onneksi otin luottovaatteeni eli Alpan neuletakin mukaan matkaan! Ne ovat todellakin olleet hintansa väärttejä, sillä jokin kolmesta neuleestani on lähes päivittäin käytössä arjessakin. Neule oli täydellinen lämmike kesäillan viiletessä ja myös yöllä makuupussissa. Meilläkin oli mukana lisäksi sadevarusteet, jotka tulivat myös käyttöön. Saappaisiin pakkasimme lasten saappaat ja sadevarusteet sisälle, jolloin säästyi tilaa. Kunkin tavaroille oli oma pyörälaukki, lapsille pienet ja aikuisille isot. Miehen pyörään lasten laukut, tarakalle saappaat  sekä vaipat ja pyöräkärryn tavaratilaan makuupussit ja -alustat. Teltta oli ensin miehellä tarakalla, mutta painosyistä vaihdettiin minulle. Minulla oli aikuisten pyörälaukut, omat saappaat, se teltta ja ruokakassi trangioineen. Etukorissa vaihtelevasti kaikkea tarpeellista sälää. Olo oli kyllä kuin karavaanilla, mutta liikkeelle päästiin. 

Imatralla uimassa. 
Pojat viihtyivät kärryssään. 

Reittisuunnitelmat eivät olleet kovin tarkkaan lukkoon lyötyjä, sillä emme olleet varmoja millaisia päivämatkoja pystyisimme lasten ja karavaanimme kanssa tekemään. Alkuperäinen suunnitelman raakile kosahti kuitenkin täyteen buukattuihin losseihin, joten vaihdoimme suunnitelmaa ja päätimme pyöräillä Lappeenrannasta serkkujen luo Mikkeliin ja siirtyä sieltä junalla takaisin Lappeenrantaan. Reissumme kulki siis lopulta seuraavasti: Lappeenranta - lounas Joutsenossa, uintia Imatralla, yö Ruokolahdella, Ruokolahdelta Puumalaan ja yö siellä. Puumalasta Anttolaan ja Anttolasta Mikkeliin, josta illalla junalla Lappeenrantaan. Välissä hengailimme junan vaihtoa odotellessa pari tuntia Kouvolan rautatieasemalla. Tuli siis nähtyä aika monta paikkaa ympäri Saimaata, ainakin pyöräilijän silmin. 

Ah, mikä aarresaalis! Tuossa vasta puolet. Pussikeitto parani kummasti, kun lisäsi tuoreita sieniä.
Retkiruoka, paras ruoka!
Jälkkäriksi mustikoita. Poimimme matkaeväiksi "mustikkatikkarit" eli varvut täynnä mustikoita. 
Lisää retkiruokakuvia. 

Matkaan mahtui monia huippuhetkiä ja maisemia (myös kirjaimellisesti, sillä maasto oli melkoisen mäkistä). Lappeenrannassa ennen lähtöä keräsin rohkeuteni ja viestittelin pitkäaikaiselle blogiystävälleni Minnalle ja vihdoin tapasimme kasvokkain. Ensi kerralla toivottavasti hieman paremmalla ajalla, sillä nyt näimme vain pikaisesti. Olin odottanut uintia kirkasvetisillä hiekkarannoilla ja pääsin pulahtamaan Saimaaseen neljästi. Toivoin pääseväni kokkailemaan retkiruokia kauniissa maisemissa ja hyödyntämään metsän antimia kokkailuissa. Löysimmekin valtaisan kantatelliesiintymän, josta saimme niin keittoa kuin pastaakin. Keräsimme myös jälkiruoat ja puuromustikat suoraan pensaista. Pääasiassa nukuimme mökeissä, mutta yhden yön nukuimme myös teltassa, mikä oli toiveeni (mutta onneksi ei kaikkia öitä, sillä oli se vähän vaivalloista). Lisäksi meillä oli perheenä tosi mukavaa yhdessä, emmekä juurikaan kukaan kiukutelleet tai riidelleet. Pahin riita käytiin kotiportilla juuri ennen lähtöä. Pyöräillessä ajatukset sai tehokkaasti pois arjesta ja maisemia pystyi ihailemaan aivan eri tavalla kuin autosta. Yllätysbonuksena pääsimme vielä tapaamaan lasten serkkujakin, vaikka alunperin ei ollut tarkoitus! 

Puumalassa leirintäalueen mökit olivat täynnä, joten onneksi oli teltta. 

Tällaisesta käsintiskauksesta minäkin nautin. 

Upeita maisemia riitti. 

Ainoan kunnon sateessapyöräilyn jälkeen mökissä nautittu pasta maistui erityisen hyvältä.


On myös asioita, jotka ehkä tekisin toisin tämän reissun kokemuksella. Poljimme keskimäärin 50 km/päivä (pisin n. 60 km ja lyhyin 30 km). Sen jaksoi ihan hyvin, mutta voi olla että pyöriksi olisi kannattanut valita jokin muu kuin omat kaupunkihybridit. Mies ainakin olisi ehdottomasti hyötynyt myös sähköistä, kun veti myös kärryä perässään. Mutta ainakin reidet saivat hyvän treenin ja vain kerran pääsi itku ylämäen jälkeen. Minä olisin toivonut mäissä laajempaa vaihdevalikoimaa. Kunnon retkipyörä olisi ehkä tehnyt pyöräilystä vielä vaivattomampaa MUTTA reissu onnistui siis ihan "tavallisella" seitsenvaihteisella ei-hifistely-Tunturilla. Ja tietysti niitä losseja olisi kannattanut varata etukäteen, mitä emme tajunneet. Maantien reunassa polkemiseen kannattaa myös tietysti varautua, sillä pyöräteitä oli vain pieniä pätkiä matkaa. Onneksi lähes kaikki autot ja rekat ohittivat sopivan kaukaa. Niistä ohituksista en kyllä kuitenkaan voi sanoa nauttineeni siltikään. 

Ylämäen jälkeiset fiilikset. 


Kouvolan rautatieasemalla odottavan aika oli pitkä. 


Näin korona-mielessä lomamatkamme oli kyllä äärimmäisen turvallisen tuntuinen. Ihmismassoja ja lähikontakteja oli melko helppo vältellä, vaikka ilmeisesti Saimaan seutu on ollut tänä kesänä myös suosiossa. Oikeastaan ainoastaan Puumalassa leirintäalueella oli enemmän ihmisiä ja siellä huoltorakennuksen keittiössä olimme jonkin aikaa lähietäisyydellä muiden kanssa. Niin ja Kouvolan rautatieasemalla olisi kyllä saanut olla esillä käsidesiä muuallakin kuin Ärrällä. Kotimatkalla pysähdyimme lounaalle Porvooseen ja se kyllä oli melkoinen turistirysä Saimaa-kohteisiin verrattuna. 

Kokonaisuudessaan oli näin hyvät tunnelmat!


Uskon ja toivon, että kotimaanmatkailun buumi jatkuu vielä tulevaisuudessakin oli rajoituksia tai ei. Tai ainakin tämäkin reissu sai innostumaan, että mitä kaikkea täällä ihan kotimaassa on nähtävää! Seuraavalla kerralla ehkäpä uusia aluevaltauksia Pohjanmaan tai Lapin suunnalta? En ole muuten koskaan käynyt esimeriksi Oulussa!

Missä sinä matkailit tänä kesänä?