lauantai 31. elokuuta 2019

Pikahuivi hyvänmielen langasta

Vaikka tykkään tehdä käsitöitä, olen oikeasti aika hidas kutomaan ja virkkaamaan. Siksi minulta ei synny kovin monta työtä vuodessa, enkä edes yritä osallistua hyväntekeväisyysneulontajuttuihin, sillä en meinaa saada joululahjakäsitöitäkään ajoissa valmiiksi. Eilen kuitenkin sain valmiiksi oikeasti ihan supernopean käsityön: käsivarsilla neulotun silkkihuivin. 

Värejä on vaikea saada kuvatuksi, niitä on niin paljon ja silkki hohtaa niin kauniisti.

Ostin jo noin vuosi sitten lankakauppa Ilosta aivan ihanaa Darn good yarnin kierrätetystä sari-silkistä tehtyä lankaa. Vyyhdet odottivat inspiraatiota kaapissa, kunnes vihdoin kaivoin ne esille. Halusin tehdä niistä itselleni huivin ja ensin kokeilin miehen rumpukapuloilla neulomista, sillä olin säästänyt yhdet miehelle epäsopivat kapulat tähän kokeiluun. Se onnistui muuten hyvin, mutta huivista tuli aivan liian tiivis ja koppura. Silkkunauha on kuitenkin melko paksua ja kovaa. Niinpä kaivoin netistä ohjeen käsivarsineulomista varten.

Ensimmäisen videon perusteella en hahmottanut tekniikkaa lainkaan. Sitten katsoin tämän videon ja sain ideasta kiinni. Todella helppoa ja yksinkertaista, etenkin kun vaan tarttuu toimeen. Minä loin silmukat käsivarteeni toisella tavalla eli vetämällä uuden silmukan aina edellisen läpi. Sitten sain mielestäni kauniimman ensimmäisen rivin. Muuten tein aivan kuin ohjeessa. Ainaoikein-neuletta tekemällä huivin tekemiseen kului maksimissaan se luvattu puoli tuntia. En yhdistänyt huivia tuubiksi, kuten ensin ajattelin ja jätin langanpäätkin päättelemättä, sillä niiden avulla huivin sai sidottua hyvin kaulan ympäri.

Kerästä tuleva naru otetaan siihen käteen, jossa ovat kudottavat silmukat. .
Uusi silmukka vedetään  nyrkissä olevan langan yli.
Ja uusi syntynyt silmukka siirretään toiseen käsivarteen.
Huivi on aivan ihanan ilmava ja sopisi hienosti esimerkiksi juhlapukuun "koruksi". Langan kauneus tulee parhaiten esiin näin löyhästi kudottuna. On ihana ajatus, että lanka on tehty kierrätetystä silkistä eettisin periaattein. Todella hyvän mielen huivi! Ehkä värit ovat minulle hieman voimakkaat, mutta juhlameikillä ja muuten yksinkertaisella asulla uskon, että tämä sopii minulle hyvin. Taidankin pistää huivin illalla venetsialaisiin!

Lopputulos levitettynä. Näyttää hassulta kalaverkolta.

Lopputulos kasattuna. Näyttää paremmalta.

Ja kaulassa! Sopii muuten kivasti tähän aarteeseeni eli Alpan neuletakkiin. 

Nyt on syksyn (!) käsityöprojektit kesän viimeisen päivän kunniaksi pyöräytetty käyntiin. Vielä ei ole uusia ideoita ainakaan neulomisen suhteen mielessä, mutta eiköhän sormet ala pian syyhytä uutta projektia.

Onko sinulla jo syksyksi käsityöprojektia?

lauantai 24. elokuuta 2019

#Sokeritonsomenapiirakka

Survaisinpa minäkin lusikkani somenapiirakkaan, sillä ei pysty ihminen olemaan leipomatta, jos päivät pääksytysten katselee instagramin täydeltä omenapiirakoiden kuvia. Jos joku on välttynyt #somenapiirakalta, niin se on siis ruokaidolini Satu Koiviston kehittämä omenapiirakkaresepti, joka on villinnyt, jos ei koko sosiaalista mediaa niin ainakin instagramin. Piirakkaa hehkutetaan meheväksi ja helpoksi, joten pakkohan sitä on kokeilla, etenkin kun omenoita riittää. 
Korillinen omppuja anoppilasta. Vaikka rakastan valkeakuulaita sellaisenaan, raaskii tämmöisestä määrästä irrottaa värän piiraaseen tai pariin.
Meidän perheessä mies välttelee ylimääräistä sokeria, eikä lapsillekaan ole oikein ylimääräiset sokerit hyväksi (no, ei minullekaan, jos totta puhutaan), joten pohdin, miten piiraan saisi maustettua ilman sokeria. Päätin kokeilla korvata sokerin banaanilla, sillä olin törmännyt Simppeli sormiruokakeittiö -facebookryhmässä ohjeeseen, jossa sokeri korvattiin banaanilla kakkupohjassa. Piiras ei varmaankaan olisi sen kummempi. Tein samalla piiraasta myös vehnättömän (gluteenittoman) version. 

Alkuperäisessä ohjeessa voi ja sokeri vaahdotetaan ensin ja vasta sitten lisätään munat. Banaanikakkupohjasta tulee helposti tiivis ja halusin kuohkeutta, joten vatkasinkin yhteen munat ja banaanin. Niistä syntyykin yllättävän kuohkea vaahto! Lisäsin vasta lopuksi voin ja vatkasin edelleen. Tässä kohtaa kuitenkin järkytyin, kun koko taikina juoksettui ikävän näköiseksi. Pehmeä voi muuttui ihan kökkäreiseksi. Onneksi tilanne oli vain väliaikainen, eikä reaktiota kannata pelästyä, sillä jauhot tasoittivat taikinan kokonaan. Käytin vehnäjauhon tilalla 2 dl riisijauhoja ja 3/4 dl perunajauhoja. Voisi ehkä koittaa vaikka kokonaan perunajauhoillakin, sillä niistähän tulee kuohkea kakkupohjakin. Tietysti lisänä oli alkuperäisessä ohjeessa ollutta mantelijauhoa. Ehkä seuraavaksi lisään sen määrää ja laitan lisäksi pelkkää perunajauhoa. Ai niin, ja olennaista on lisätä taikinaan myös hieman etikkaa, jotta rakenteesta tulee kuohkeampi, kun se reagoi soodan/leivinjauheen kanssa. 

Piirakka on yksinkertainen tehdä, ei turhia krumeluureja. Tässä alkuperäinen versio valmistumassa. 

Piirakka onnistui yli odotusten! Maku ei ollut kovin makea, mutta tämä on oikeastaan vain hyvä juttu. Käytin vain yhden banaanin, eikä maku juurikaan maistunut läpi, kun omenoita oli reilusti. Hieman lisämakeutta laitoin hunajasta omenoiden päälle kyllä, mutta vain vähäsen. Rakenne oli hyvä, jopa kuohkea. Koska olin utelias ja halusin vertailla, tein myös ihan sen alkuperäisen somenapiirakan. Siihen verrattuna rakenne oli kyllä hieman tiiviimpi, eikä maku aivan yhtä karamelisoitunut, mutta molemmat kuitenkin herkullisia. Nyt minulla sattui olemaan vain yksi banaani, mutta ehkä kaksi tai puolitoista olisi hieman makeuttanut. Toisaalta olisiko banaani silloin maistunut liikaa läpi? Myös taatelijauhe voisi sopia tuomaan lisämakeutta. Sitä en ole koskaan kokeillut, mutta kuullut kehuttavan. 

Banaanilla makeutetun version rakenne ja taustalla tyytyväinen syöjä. Rakenne oli sopivan mureneva, mutta pysyi kuitenkin koossa. 

#Sokeritonsomenapiirakka (tarv. gluteeniton)

  • 200 g pehmeää voita
  • 1-2 ruskeaa banaania
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl omenaviinietikkaa (tai vastaavaa)
  • 1 tl kaardemummaa
  • 3 dl jauhoja (minulla 2 dl riisi- ja 3/4 dl peruna-)
  • 1 dl mantelijauhetta
  • Kotimaisia kirpeitä omenoita 
  • 1 rkl kanelia
  • (Tujaus hunajaa)


1. Vatkaa banaanit ja munat vaahdoksi. Lisää voi, äläkä pelästy jos seos klimppiintyy. Lisää mukaan myös etikka.

2. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää jauhot muutamassa erässä taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina uunivuokaan tai pienelle pelille. 

3. Lohko omenat pieniksi. Laita kaneli ja omenalohkot kulhoon ja anna kanelin tarttua lohkoihin (jos ei käytä kanelin joukossa sokeria, kaneli ei muuten levity kovin kauniisti piiraan päälle). Lado lohkot tiiviisti piiraan päälle. Valuta piirakan päälle halutessasi hieman hunajaa. 

4. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes piiras ruskettuu kevyesti. 

Banaaniversio. Syy, miksi kaneli kannattaa levittää omenanlohkoihin, eikä ripotella päälle. Makua ei haitannut, mutta olisihan tuo kauniimpi tasaisemman kanelipeitteen alla. 

Olen iloinen, että resepti pienellä muuntelulla onnistui näin hyvin. Tätä on kiva tehdä vaikka, kun tulee kylään taaperoita, joille ei ole kiva antaa vielä hirveästi sokeria. Vauvaystävällinen resepti ei voin takia ihan ole, mutta yli 1-vuotiaalle voi hyvillä mielin antaa. Ja ihan aikusille alunperin suuntasin, maistuu hyvin myös jo sokeriin turtuneelle suulle. Vaikka jos täytyy myöntää, niin kyllä se alkuperäinen oli vielä hiukan herkullisempi. 

Alkuperäinen versio, joka joutui vielä vähäksi aikaa uuniin, mutta josta ei tullut enää uutta kuvaa. 

Oletko sinä kokeillut somenapiirakkaa? 

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Arjen piiloleikki

Suhtaudun hieman kaksijakoisesti arjen piilottamiseen. Toisaalta piilottamalla arjen saa aikaan kauniita kuvia blogiin ja instagramiin, joita on ilo seurata. Toisaalta yhtä lailla on ilo nähdä välillä sitä arkea sisustuskuvien takana ja sitä olen usein esitellytkin. Minä en ole maailman järjestelmällisin siivoaja, enkä vie aina tavaroita paikoilleen, vaikka niille paikka olisikin. Tai jos vien, en välttämättä viitsi asetella sitä kauniisti, vaan kunhan laitan jotenkin. Tämän vuoksi kaapit eivät millään pysy järjestyksessä ja avohyllyt ovat tällä hetkellä minulle kauhistus. Minusta on ihana saada tästä syystä asiat piiloon! Ja kun tavaraa ei ole liikaa, ne myös pysyvät pois näkyvistä, vaikka kaapit eivät olekaan täydellisessä järjestyksessä. Minä ainakin olen huomannut, että mitä väljempää hyllyillä on, sitä huonommin asettelen tavarat paikoilleen. En todellakaan pystyviikkaile, jos ei tila sitä vaadi. 


Meillä on kuistilla seinässä suloinen kolo, joka sopisi täydellisesti korkealle vaasille, jossa on aina tuoreita leikkokukkia. Siinä voisi säilyttää myös yhtä kaunista design laukkua tai upeaa viherkasvia, kuten asuntonäyttökuvissa vajaa vuosi sitten. Ehkä myös jokin upea lamppu voisi tulla kyseeseen. Käytännössä kolo on kuitenkin täytettävä sellaisilla proosaallisilla asioilla, kuten suunnistuskengillä, kuravaatteilla, kumisaappailla, pyörälaukuilla ja sen sellaisilla. Ja ne eivät oikein tuppaa pysymään kovin kauniissa järjestyksessä, joten aina kotiin tultaessa ensimmäisenä vastassa on alla oleva näky. 

Ilo silmälle tämä meidän kuisti. 

Ei oikein näytä hyvältä tästäkään suunnasta. 
Kyllästyttyäni katselemaan sekaista koloa, päätin että se on saatava piiloon. Helpoin ratkaisu tähän oli verho ja niitähän tässä kodissa riittää. Aluksi ajattelin etsiä jonkin sopivan Marimekon kankaan. Sopivaa kangasta ei kuitenkaan tullut vastaan kaupasta tai kirppareilta. Ikea-reissulla sitten bongasinkin yllättäen aivan täydellisen kankaan ja minuun iski kaikki-mulle-heti-nyt-kohtaus ja ostin kaikki muutkin tykötarpeet verhotankoineen päivineen samalta reissulta. 

Kangas ja tykötarpeet löytyivät vähän yllärinä, kun piti hakea Ikeasta vain Tintille amme. 

Valmista! Pallonupit verhotangossa ovat hauskat ja sopivat verhon tyyliin. 

Kangas oli juuri sitä, mitä etsin. Sopivasti väriä ja vaaleutta, sopivan graafinen ja silti hauska. Kangas on paksua ja markiisimaista,  joten se on sopivan painava ja peittävä kolon eteen. Laitoin alareunaan leveän taitoksen, jotta se laskeutuisi paremmin ja teinpä jopa pienet taskut mahdollisille verhopainoille. Vaan ei ole minua tehty ompelijaksi. Suoraakin ompelemalla sain taas aikaan tappelun ompelukoneen kanssa. Onneksi sentään sain työn valmiiksi, jotta koko homma ei jäänyt vaiheeseen. 

Tällaiset asiat verhon taakse saatiin piilotettua. Harja ja sihveli siksi, ettei ne kiinnostavat Tintiiä liikaa keititössä. Kulman taakse piiloutuvat vielä saappaat. 
Kauniit metalliset S-koukut ostin Granitista. Tanko olikin tässä jo valmiina.



Eilen verho saatiin vihdoin myös seinään ja heti näyttää siistimmältä. Verho liukuu helposti, vaikka mies vähän pelkäsi, että se hankaloittaa kovasti kolon hyödyntämistä.  Sain myös tavarat siivottua ja laitettua järkevästi tämän projektin myötä, joten kolo pääsi parempaan hyötykäyttöönkin. Olen muuten tyytyväinen ratkaisuun, mutta hieman harmittaa, että kangas rypistyy todella helposti, eikä siksi näytä ihan niin siistiltä kuin olisin toivonut. Mutta varmaankin silmä tottuu. 

Verho sopii hauskasti räsymattoon. Ja vähän piilottamatonta arkea näköjään jäi taustalle tässäkin postauksessa. 

Ja toisesta suunnasta. Tässä verho ei näytä niin ryppyiseltä. 
Nyt meillä on taas leikisti siistiä, kun verhon voi vetää vääjäämättömästi syntyvän sotkun eteen. Koloa voisi vielä jalostaa esimerkiksi hyllyillä, jolloin sinne saisi esimerkiksi kenkiä paremmin. Pienin askelin voi näitä säiltyssysteemejä hioa paremmiksi. 

Mitä arkisia asioita sinä haluat piiloon kodissasi tai mitä et näytä somessa?



tiistai 13. elokuuta 2019

Varsinais-Suomea lapsilla ja ilman

Päätin yrittää ympätä kolme päiväreissuamme yhteen postaukseen, sillä sainhan kolme päivää Tampereellakin mahtumaan yhteen postaukseen. Uudet kesäkohteeni tänä kesänä olivat Kaiturin tila Maskussa, Seilin saari sekä Matihildedalin ruukkikylä. Kahdessa ensimmäisessä kävimme yhdessä ystävän ja hänen poikiensa kanssa ja Mathildedaliin pääsimme piipahtamaan miehen kanssa ihan kahdestaan. Kaikki paikat olivat mukavia päiväkohteita ja etenkin Seilissä ja Matildedalissa viihtyisi varmasti pidempäänkin. Kaikki kohteet sopivat myös mainiosti sekä lapsille että aikuisille, vaikka esimerkiksi ehkä kotieläintilalle ei pelkässä aikuisporukassa tulisi lähdettyä. Tässä siis postauksellinen vinkkejä Varsinais-Suomen kotimaanmatkailukohteisiin, jos ei tälle niin ensi kesälle.

1. Kaiturin tila

Pojat pupuja syöttämässä. On niin hauskaa, kun läheisellä ystävällä on näin saman ikäiset pojat! 

Lehmät tykkäsivät harjaamisesta. 

Pohdimme ystävän kanssa retkikohteita poikiemme kanssa ja pohdimme kohteeksi jotain kotieläinpihaa. Ensin katsoimme hieman kauempana Alastarossa ja Kustavissa sijaitsevia paikkoja, sillä ne olivat ystävälleni entuudestaan tuttuja. Päädyimme kuitenkin kummallekin vieraaseen Kaiturin tilaan, sillä se oli lähempänä ja minä halusin minimoida Bonskun autoon nukahtamisriskin. Tilalla opastus kuuluu hintaan ja on niin sanotusti "pakollinen". Eläimiä ei siis voi vaan mennä pällistelemään ja silittelemään, vaan ensin tilan emäntä kertoi meille eläimistä ja niiden hoidosta. Osa eläimistä oli myös hieman kauempana laitumella, joten samalla nähtiin hieman paikkoja. Loppujen lopuksi kierros oli vain hyvä juttu ja itseasiassa siinä oppi itsekin paljon uutta eläimistä ja niiden hoidosta. Oli myös hauskaa, kun possuille sai syöttää "possutikkareita" eli tikun nokkaan pisteltyjä tomaatteja tai muita herkkuja. Osalle muistakin eläimistä sai antaa syötävää luonnosta, antaa lampaille hierontaa ja harjata lehmiä.

Ja lampaat hieronnasta. Kädet jäivät rasvaisiksi!

Possukioski tikkareineen oli niin hauska keksintö!

Eläinten lisäksi tilalla oli muutakin kivaa lapsille. Aittaan oli sisustettu suloinen leikkikoti, josta löytyi kaikkea jännää vanhaa kodintavaraa leikkeihin. Pojat intoutuivat muun muassa siivoamaan ja kokkaamaan ja Tintti joukon nuorimpana tutki innoissaan tavaroita. Lisäksi pihapiirissä oli keppihevostalli ja pihalla esteitä rataa varten. Tallissa oli oikeita ratsastustarvikkeita, jotka innostivat poikia leikkiin. Me valitsimme vierailupäiväksi sopivasti keskiviikon, sillä silloin tarjolla oli myös maittava ja varsin kohtuuhintainen lounas. Söimme lihakeittoa, mutta myös kasvisvaihtoehto olisi ollut. Lapset oli huomioitu ja perheen pienimmille oli tarjolla ruokalaput talon puolesta. Huithapeliäiti kiittää, sillä sen ruokalapun muistaminen on välillä melko vaikeaa... Kaiken kaikkiaan retki Kaiturin tilalle oli erittäin onnistunut ja hauska.

Pienessä leikkituvassa oli oikeita vanhoja välineitä. 

2. Seilin saari

"Pitäkää hatuistanne kiinni!" Nämä veijarit olivat melko vauhdikkaita reissulla, joten valokuvia ei tästä syystä tullut näpättyä kovin montaa. 
Seilillä on synkkä historia lepraparantolana ja mielisairaalana ja varmaan osittain tämä historia lisää saaren kiehtovuutta. Nykyisin vanhassa sairaalarakennuksessa on Saaristomeren tutkimuslaitos. Lapsille kohde esittäytyi puhtaasti hauskana saaristoreissuna ja sitähän se pitkälti olikin. Yhteysalus Seiliin lähtee Turun jokirannasta. Pojat jaksoivat matkan hyvin. Vaikka jokirannassa ja matkalla paleltiin, oli Seilissä kuitenkin ihan kesäpäivä. Päätimme ottaa mukaan omat eväät, sillä ravintolan sivuilla ei kerrottu mitään lasten lounaan hinnasta tai lounaan sisällöstä. Pelkäsin joutuvani maksamaan kympin niistä parista lihapullasta ja leivänpalasta, jotka Bonsku syö, joten päätimme ottaa omat eväät mukaan. Trangialla valmistettu pasta-ateria oli myös hauska ohjelmanumero, joten sikälikin se kannatti. Myöhemmin sitten kävimme ravintolassa kahvilla, jonka nautimme vanhojen sairaalarakennusten reunustamassa kauniissa pihapiirissä. 

Ruoanlaittonäytös trangialla. Tuo kaasuversio on muuten ihan ehdoton. Niin helppo ja nopea!

Saarella olisi ollut mahdollisuus opastukseen, mutta me skippasimme sen. Opastus oli maksullinen, minkä toki ymmärrän, mutta lasten opastusmaksu oli melko kova. Yli kolmevuotiaista olisi mennyt 5,5 euron maksu, mikä tuntui liian korkealta hinnalta. Perhelipulla olisimme säästäneet jonkin verran (2+2 yht. 23 e), mutta epäilimme, että emme olisi lasten kanssa saaneet ihan koko rahan edestä opastuksesta kaikkea irti. Myös kirkon skippasimme rahan vuoksi, sillä sinnekin "perheenä" olisi maksanut 8,5 euroa sisään. Seili ei siis lasten kanssa ole mikään halpa retkikohde, sillä matkaliput saarelle olivat myös suhteellisen hintavat (36 e/22e). Tämä tuntuu rahasta urputtamiselta ja piheilyltä, mutta valitettava tosiasia on se, että etenkin näin hoitovapaalla on välillä pakko miettiä saako rahoilleen vastinetta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää olisiko lapset huomioitu opastuskierroksella siten, että siitä olisi kannattanut maksaa. Onneksi saarella oli myös opastetauluja, joissa kerrottiin saaren luonnosta ja historiasta ja niistä luimme myös lapsille sopivia paloja. Lisäksi vanhaan sairaalarakennukseen pääsi tutustumaan ja kurkkaamaan oikeaan entiseen potilashuoneeseen. Myös audio-opastusta olisi ollut tarjolla. Jos mukana olisi ollut useampi aikuinen, se olisi voinut olla hyvä vaihtoehto. Nyt emme kahden aikuisen ja neljän lapsen kanssa uskaltaneet uppoutua kuulokkeisiin. 

Kirkko oli ainakin ulkoa kaunis. 

Hinnoista huolimatta retki oli silti onnistunut ja lapsille oli järjestetty kiva leikkipaikka vanhaan ulkorakennukseen. Siellä pojat leikkivät mm. legoilla (heh, koska kotona ei saa tarpeekseen) ja tarjolla oli myös erilaisia pihapelejä. Vessat olivat hyvät ja luonto kaunista. Saarella voi myös yöpyä, ja pohdimmekin että ehkä sinne olisi mukava palata yön yli reissulle. Majoitusvaihtoehdot vaikuttivat nopealla vilkaisulla mielenkiintoisilta (ja kohtuuhintaisilta, kun nyt kerran tästä aiheesta jo paasasin). 


3. Mathildedalin ruukkikylä ja Teijon kansallispuisto

  
Meillä tuli tänä vuonna miehen kanssa kymmenen avioliittovuotta täyteen ja halusimme juhlistaa sitä ihan kahdestaan. Emme ole olleet Bonskusta yhdessä yötä erossa kuin kahdesti ja toisen siitä enterorokon kourissa. Tintistä erossaolo hieman jännitti, mutta kahdenkeskinen aika vei kuitenkin voiton ja päätimme, että yhden yön Tintti pärjää isovanhempien hoivissa. Oikeastaan olisin haaveillut reissusta Bengtskärin majakalle tai jonnekin muualle kauemmas saaristoon, mutta majakkasaari tuntui kuitenkin liian radikaalilta paikalta, jos jotain kuitenkin olisi tapahtunut yön aikana. Ehkä sitten joku toinen vuosi sinne. Onneksi bongasin Mathildedalin, joka vaikutti oikein sopivalta romantic getawaylta. Niinpä varasimme yösijan ja huristelimme hääautollamme, Sitru-kuplalla viettämään hääpäivää (hieman ennakkoon).

Tunnelmallinen majapaikkamme. Rakennuksen nimi oli Raasepori, mutta pohdimme, että voisi tuottaa liikaa vääriä hakutuloksia, jos sen olisi ottanut majapaikan nimen osaksi. 

Mathildedal ei pettänyt odotuksia. Tai ehkä yhdessä asiassa. Etukäteen vitsailimme, että kyseessä on varmasti Suomen hipsterein kylä pienpanimoineen ja juurileipureineen, mutta oikeasti paikka tuntui mukavalta ja kotoisalta koko perheen kohteelta. Yövyimme B&B Sypressissä ja se oli minusta todella ihana. Talo oli yksi Mathildedalin vanhimmista ja kunnostettu vanhaa kunnioittaen. Huone oli mukava ja aamiainen ihanan kotoisa ja hyvä. Erityisherkkua aamiaisella olivat vastapaistetut letut! Uskon, ettei kovin pahasti voi mennä vikaan missään muussakaan majapaikassa, sillä kaikki katselemamme vaihtoehdot vaikuttivat sympaattisilta.
Mathildan Marina oli moderni ruokapaikka upealla näköalalla. 

Petri's chocolatessa oli kyllä sellaiset herkut ettei tiennyt mistä valita. Isovanhemmille ostettiin kiitokseksi konvehteja. 

Olimme paikassa sunnuntain ja maanantain välisen yön, joten kaikki paikat eivät olleet vierailuaikanamme auki. Esimerkiki leipomo jäi kokonaan käymättä, mutta se ei oikeastaan haitannut. Ruukkialue itsessään oli kaunis ja siellä oli kiva kierrellä. Alueesta oli tehty hyvä opaslehtinen, jossa oli juuri sopivasti kerrottu eri rakennuksista. Maanantaina kävimme myös ruukin historiasta kertovassa pienessä näyttelyssä. Söimme Mathildan Marinassa, hotellin kahvilassa, Kyläravintola Terhossa ja Petri's Chocolate roomissa eli ehdimme käydä melkein jokaisessa tarjolla olevassa ravintolassa. Mathildedal oli juuri sopiva tällaiselle päivän-parin retkelle, mutta miksei pidemmäksikin aikaa, jos haluaa rauhallisen ja idyllisen loman.

Näyttely ruukin historiasta. Vesi virtasi näyttelytilan läpi, kuten ruukin aikoihinkin. 

Ja alpakoita! Ei näistä voi tulla kuin hyvälle mielelle. 
Minuun teki ehkä kuitenkin vielä ruukkialuettakin suuremman vaikutuksen Teijon kansallispuisto, jossa kiersimme kaksi lyhyttä reittiä, Nenustan ja Matildanjärven kierrokset. Nenustan kierroksesta vaikuttavan teki metsätyyppien tarkkarajaiset vaihtelut. Mies osasi kertoa metsätyypeistä tarkemmin ja sitä oli hauska kuunnella. Matildajärven kierroksella olisi tehnyt mieli hypätä kauniiseen kirkkaaseen järveen, mutta sitä en tällä kertaa tehnyt (vaikka uimarantakin olisi ollut). Reitit vaikuttivat sopivan helpoilta vaikka lastenkin kanssa kierrettäviksi, joten ehkä joskus otamme lapset mukaan. Ja reittejä olisi kierrettäväksi vielä enemmänkin.

Hyvät maisemat. 

Paljon reissattavaa jää tuleviin kesiinkin ihan vaan Varsinais-Suomessakin. Seuraavaksi haaveilen pienestä pätkästä saariston rengastietä (joka on vähän kyllä hankala pyöräkärryn kanssa), Louhisaaren kartanosta, ehkäpä Uudestakaupungista. Ja siitä Bengtskärin majakasta! 

Onko sinulla meille lähiseutumatkailuvinkkejä?

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Tampere, edelleen ihan kuin ulkomailla

Meillä on ollut reissujen suhteen niin huippu kesä, että edestakainen pakkaaminen ja purkaminen alkaa jo vähän jopa kyllästyttää. Mutta ei haittaa, sillä hauskat reissut korvaavat kyllä pakkaamisen riesat. Olemme reissanneet paljon ihan lähialueilla ja palasimme juuri miehen kanssa etukäteishääpäivälomalta Mathildedalista. Olemme käyneet myös ystävän ja hänen poikiensa kanssa mm. Maskussa Kaiturin tilalla ja Seilin saaressa, sukujuhlissa Velkualla saaristomaisemissa sekä perheen ja Tintin toisten kummien kanssa Kylmäpihlajan majakalla (joka tosin Satakunnassa). Pääkaupunkiseudulla piipahdimme Heurekan verran. Pisin kesäreissumme suuntautui tällä kertaa Tampereelle. Reissu oli niin onnistunut, että se tuntui kolmen päivän Tampereen reissun sijaan viikon ulkomaanmatkalta. Mutta olen ennenkin todennut, että turkulaiselle Tampere on ihan kuin ulkomailla.

Taustalla vähän hienompi Lidl. Tampereen vanhat tehtaat ovat niin tunnelmalliset!

Miksi Tampere? Eräs ystäväni jopa hieman naurahti, kun kuuli kesäretkemme suuntautuvan jonkun ylevämmänkuuloisen reissukohteen sijaan Tampereelle. No, tottapuhuen kaupunki valikoitui siksi, että siellä oli jotkut suunnistuskisat, joihin mies osallistui. Mutta osittain myös siksi, että Tampere on meille aika vieras kaupunki, vaikka siellä joitain ystäviä ja sukulaisia asuukin. Suunnistuskisojen rytmittäessä päiviä ja liikkumista aikaa vierailuille ei tällä kertaa suuremmin ollutkaan, joten tutustuimme Tampereeseen kunnon tehoturisteina. Tintti kulkee vielä helposti mukana selkäkyydissä tai rattaissa ja Bonsku on reipas reissaaja, joten ehdimmekin nähdä vaikka mitä!

Tämä kuva kiteyttää hyvin etelänlomafiiliksen, joka koko reissua väritti. Kuvassa Näsikallion suihkukaivo. 

Saavuimme Tampereelle perjantaina lounasaikaan. Nopean lounaan jälkeen suuntasimme ensimmäisenä Poliisimuseoon, jota Bonsku oli odottanut jo pitkään. Sitä on nimittäin mainostettu bussienkyljissä Turussa asti! Sen olisi siis pakko olla hyvä paikka ja kyllä se olikin! Poliisimuseo ei ehkä ensikuulemalta kuulosta minun korviini yhtä houkuttelevalta kuin pikkupojan korviin, mutta se oli erittäin mielenkiintoinen kohde. Ja mikä parasta: ilmainen! Oli näyttely poliiseista itsenäisen Suomen syntyessä, oli katsaus menneisiin riskostutkintamenetelmiin, laajasti tietoa poliisin työstä ja lapsille hurjasti tekemistä. Jo aulassa pojat saivat poliisin suikat päähänsä ja leikkialueella oli pieniä poliisinpukuja halukkaille. Oli NIIIIN söpöä, kun metrin mittaiset pienet poliisit kulkivat pitkin museota ja ajelivat aidolla ja vähän vähemmän aidolla poliisiautolla. Kokeilin myös poliisiauto simulaattoria, mutta liikennepoliisin uraani hieman haittasi se, että samalla korviini kantautui jostain kaukaa "Äitii, äitii, ääitiiii..."

Lain pitkä koura. 

Hiukan epäonnistunut, mutta sitäkin kuvaavampi tinttamareskikuva. 

Museon jälkeen lähdimme miehen mukana Pyynikinharjulle, jonka lähellä oli ensimmäinen osa suunnistuskisasta. Söimme jätskit ja myöhemmin myös munkit näkötornin juurella. Kiipesimme Bonskun ja Tintin kanssa myös symppikseen pieneen näkötorniin ja ihailimme Tampereen maisemia. Jäimme pyörimään Pyynikin harjulle ja löysimme vahingossa hienon Termopylen solan. Kisan jälkeen söimme vielä keskustassa aterian ja suuntaisimme nukkumaan Villa Härmälään, joka oli hurmaava pieni kodinomainen majoituspaikka.

Pyynikin näkötorni. Söpömpi kuin Näsinneula, mutta ei yhtä söpö kuin Tintin kesävarpaat. 

Pyynikinharjulla oli hauska seikkailla. 

Seuraavan päivän aloitimme synttäribrunssilla (päivän etuajassa aikataulujen vuoksi) Cafe Pispalassa. Pannukakkuaamiainen oli todella herkullinen ja henkilökunta ystävällistä. Lapsille jaoimme omista annoksistamme ja se riitti hyvin. Mies oli valinnut paikan ja hyvän paikan valitsikin, sillä samalla kertaa meidän kanssa aterioi myös ruokaidolini Satu Koivisto perheineen. Pispalan harjun maisemissa vahvistui tunne, että nyt ollaan ulkomailla. Ei ole turkulainen tällaisiin korkeuseroihin ja järvimaisemaan tottunut. Lisäksi helle toi elävästi mieleen etelänloman. Aamiaisen jälkeen huristelimme keskustaan. Pojat jäivät leikkimään Pikku kakkosen puistoon ja minä sain pienen ostoskierroksen Tampereen tyylikkäissä putiikeissa. Mitään en kyllä löytänyt, mutta hypistelykin oli pitkästä aikaa kivaa.

Pannukakkubrunssi oli herkullinen. Pispalanharjun maisemat olivat kuin vuoristossa olisi. Ainakin melkein. 

Tampere on täynnä söpöjä putiikkeja. 

Tämän jälkeen tiemme erosivat ja me lähdimme Bonskun ja Tintin kanssa ensin tallipihalle hengailemaan ja sieltä Vapriikkiin. Ja voi Vapriikki miten upea paikka se olikaan! Sieltä löytyi tekemistä tunneiksi ja kävimme siellä itseasiassa kahteen otteeseen, sillä sunnuntaina veimme vielä miehenkin näyttelyihin. Suuressa museokeskuksessa Finlaysonin alueen kupeessa oli ainakin vaihtuvanäyttely Draculasta (emme käyneet), teatterinäyttely, jääkiekkomuseo, nukkemuseo, kivimuseo, luonnontieteellinen, viestintäaiheinen näyttely, Tampere näyttely, Tampere 1918 -näyttely, pelimuseo, postimuseo ja olikohan vielä jotain. Aivan valtavasti tekemistä ja näkemistä siis! Museossa on myös kivasti huomioitu lapset ja aikuisillekin riitti hupia. Pelimuseossa pääsin toteuttamaan muuun muassa kaksi lapsuuden haavettani: kokeilin Speden Spelit -tyyppistä nopeuspeliä ja soitin puhelimella Hugolle ja pelastin hänen perheensä. Mies muisteli nuoruutensa pelejä ja Bonsku sai kokeilla Supermariota, sitä aitoa. Bonsku ihastui Vapriikissa erityisesti teatterinäyttelyn lavaan, jossa sai esittää omia esityksiä. Takaa löytyi upeita rooliasuja ja valot ja äänet sai säätää itse. Huvittelimme hiljaisessa näyttelyssä koko perheen voimin. Ja näin hellepäivän näkökulmasta: Vapriikki oli myös ihanan viileä! Vietimme siellä pahimmat helletunnit sekä lauantaina että sunnuntaina.

Bonsku innostui teatterilavasta. Tinttikin hytkyi äänitehosteiden tahtiin. Muutenkin teatterinäyttely oli mielenkiintoinen katsaus teatterikaupunkiin. 
Bonsku matkusti meidän lapsuuteen. 
Kun kolme suunnistusta viikonlopussa ei riitä. 

Poliisimuseon lisäksi kävimme Tampereella myös toisessa mielenkiintoisessa ilmaismuseossa. Työväenmuseo Werstas sijaitsee Finalysonin alueella ja esittelee Suomen historisaa, työväen arkea ennen vanhaan ja lisäksi siellä oli vaihtuvana näyttelynä mielenkiintoinen näyttely lastentarhojen historiasta Suomessa. Lapsille riitti tekemistä museon leikkihuoneessa, jossa oli hienosti toteutettu vanhanaikainen kauppa. Oli aitoja vanhoja elintarvikepurkkeja, hieno vanha kassakone ja hauskoja retrofroteesta tehtyjä leivoksia. Kiersimme myös Finlaysonin alueen taidenäyttelyt, mutta kyllä Werstas vei voiton. Muitakin kiinnostavia museoita olisi ollut tarjolla, mutta kaikkea ei millään ehtinyt. Amurin työläiskortteli, Sara Hildenin museo ja lasten kulttuurikeskus Rulla kuulostivat houkuttelevilta.

Työväenmuseo Werstaassa oli hieno vanha kauppa... 

...ja toinenkin. Lasten huoneessa kaikkeen sai koskea ja sai myös siivota. 

Museovierailujen lisäksi kiersimme tietysti Tampereella myös leikkipuistoissa ja kävimme uimassa. Leikkipuistoja löytyi kivasti ja minä ihastuin erityisesti Näsinpuistossa sijaistevaan Tiitiäisen satupuistoon. Pikkukakkosen hehkutettu puisto oli keskeisellä sijainnilla, mutta minusta puisto itsessään ei ollut ihan niin hieno kuin olin päässäni kuvitellut. Monipuolinen toki, mutta aika samanlainen kuin moni muukin puisto. Uimarantoja Tampereella riitti ja netistä löytyi ajantasaista tietoa rantojen lämpötiloista ja sinilevätilanteesta. Me kävimme majapaikan lähellä Rantaperkiön uimarannalla sekä Pyynikin uimarannalla.


Oli niin ihana puljata vedessä lämpimänä iltana hikisen päivän päätteeksi. 

Tiitiäinen Tiitiäisen satupuistossa. 

Kylläpä tulikin pitkä postaus! Ehkä se kertoo jotain siitä, miten monipuolinen reissu oli. Näiden lisäksi ehdimme käydä vielä syömässä hyvät hampurilaiset, kaksi kertaa pizzalla, Tampereen Vohvelikahvilassa, kirkossa ja parissa muussa puistossa. Tuntui kuin helle olisi venyttänyt päivät normaalia pidemmiksi ja itsekin jaksoi hyvin, kun illalla helle vielä hellitti ja teki mieli nauttia ulkoilusta. Vaikka odotinkin reissusta kivaa, kuten aina, Tampere ylitti kaikki odotukset. 

Mistä kesäkohteestamme sinä haluaisit kuulla? Seilistä, Mathildedalista vai kenties Kaiturin kotieläintilasta? Vai kaikista?