Kulttuuritaapero (ja -äiti) vauhdissa

Ennen Bonskua kävin ahkerasti monenlaisissa kulttuuririennoissa ja ajattelin, että käydään nyt kun ei tiedä, onnistuuko sitten lapsen kanssa. No, on onnistunut oikein hyvin ja Bonsku on käynyt niin nykytaiteenmuseoissa, historiallisissa kohteissa kuin jazzkonserteissakin. Tämä ei tietenkään ole ansiotani, vaan Bonsku on myös sellainen luonne, että hän nauttii ja jaksaa ikäisekseen hyvin erilaisia kulttuuririentoja. Ja nyt käymme Bonskun kanssa ahkerasti kulttuuritapahtumissa, koska eihän sitä tiedä jos Mehlo onkin toista maata. Tai vähintään villitsevät toisiaan niin, ettei konsertteja tai museoita voi ajatellakaan.

Kulttuuritaapero paitsi kuluttaa, myös luo kulttuuria. TJO oli ihan kiva lämppäri Bonskulle.

Viime viikolle osui sattumalta useampia tapahtumia. Keskiviikkona olimme kuuntelemassa Turku jazz orchestran big band klassikoita. Täytyy myöntää, että kynnys lähteä täydellä lipun hinnalla taaperon kanssa konserttiin olisi aavistuksen korkeampi, mutta henkilökuntalipun hinnalla uskaltaa ottaa riskin, että konserttielämys jääkin kesken. Bonskua on kuitenkin kiva viedä erilaisiin konsertteihin, sillä hän selvästi nauttii musiikista. Nytkin hän tanssi etenkin ensimmäisten kappaleiden aikana ja välillä teki asiantuntevaa "jazznyökyttelyä". Kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen hän tosin hieman jo alkoi kyllästyä. Erään oikein menevän kappaleen jälkeen Bonsku huusi täysillä: "Jee!" Yleisö puhkesi nauramaan ja niin heiltä jäi onneksi kuulematta jatko: "Nyt mennään kotiin." 

Bonskua hiukan harmitti, ettei orkesterissa ollut tuubaa. Onneksi oli sentään basso. 

Bonskulla oli konsertissa kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa. Tila oli onneksi otollinen, että katsomon takaosassa sai rauhassa touhuta ja kiivetä. Ensimmäistä kertaa jouduin kuitenkin turvautumaan myös videoon ja keksiin, jotta iloinen räpätys olisi hiljentynyt balladien ajaksi. Ensi kerralla varaan mukaan rusinoita ja muutaman lelun. Konserteissa Bonskuun on aina suhtauduttu ystävällisesti, eikä juuri kukaan ole ihmetellyt, miksi taapero on tuotu konserttiin. Varmasti pitkälti tämä johtuu siitä, että Bonsku ei juurikaan ole häiriköinyt. Toki lähtisimme itkevän ja raivoavan taaperon kanssa pois tarvittaessa.

On aika vaikea ymmärtää, ettei köyden toiselle puolelle saa mennä, kun on mummulassa tottunut kiipeilemään antiikkihuonekaluilla.

Viikon toinen kulttuuririento suuntautui Turun linnaan. Ystäväni ja Bonskun kummitäti vinkkasi, että kulttuuri- eli kirjastokortilla pääsee ilmaiselle opastuskierrokselle linnan tyylihuoneisiin. Minä vielä olin juuri uusinut museokorttini, joten koko lysti oli minulle "ilmaista" (vaikka toki museokortista olen maksanut). Jälleen oli helppo lähteä taaperon kanssa kulttuurikohteeseen, sillä en menettäisi mitään, vaikka kierros menisi plörinäksi. Ja jälleen Bonsku yllätti, vaikka kyllähän siinä työtä oli pitää taapero köysien oikealla puolella. Onneksi monessa huoneessa oli pleksilasit, joiden läpi turvallisesti katsoa arvohuonekaluja.

Ooo! Piano ja kitara - onneksi lasin takana!

Linna oli riittävän jännittävä paikka, että kierros jaksoi kiinnostaa.

En ollut aikaisemmin muistaakseni käynyt Turun linnan tyylihuoneissa. Linnaan on siis sisustettu eri tyylisuuntauksien mukaisia huoneita, joihin on kerätty aitoja vanhoja huonekaluja. Huoneissa oli edustettuna muun muassa rokokoo, kustavilaisuus ja erilaiset kertaustyylit. Kierros oli oikein mielenkiintoinen, mutta onneksi sen verran tuttua asiaa, että sitä pystyi kuuntelemaan puolella korvalla. Kolme neljäsosaa korvista seurasi nimittäin Bonskun jokaista liikettä. Välillä Bonsku vähän makoili lattialla tai istuskeli oviaukoissa. Hän sai oppaalta ihmettelyjä, miten kulttuuritietoinen lapsi hän onkaan, kun jaksoi niin hyvin kierroksella. Bonsku onneksi nauttii uusista jännistä paikoista ja kierroksella ei oltu kerrallaan paikoillaan kovin pitkään. 

Välillä kierros kävi vähän raskaaksi, mutta onneksi oviaukoissa oli kätevä istahtaa. 

Välillä toki mietin, onko sopivaa tuoda lapsi niin moniin paikkoihin, joissa yleensä ei juuri näe lapsia. Mitä jos kaikki toisivat taaperonsa konserttiin tai museo-opastukselle? No, ehkä jokainen tuntee oman lapsensa sen verran, ettei lähde paikkoihin, joissa lapsen kanssa on aivan mahdotonta toimia. En minäkään varmaan lähtisi, jos Bonskun kanssa olisi aivan kaoottista Mutta toisaalta, olisiko kulttuuri hieman lapsiystävällisempi, jos lapsia näkisi enemmän kulttuuritapahtumissa? Tietyissä rajoissa lasta voi myös totuttaa erilaisiin tapahtumiin - vaikka lapsen luonne täytyy tietysti huomioida. En usko, että kaikki on kasvatuksesta kiinni.

Jouluasuun hankittu vintage-paljettitoppi ja nahkahame mahtuivat vielä päälle. 

No, en minäkään lasta sentään joka paikkaan vie. Pääsin lauantaina vielä aivan yksinkin liikkeelle, kun lähdin kuuntelemaan miehen viikon toista keikkaa. Vedin ykkösbilevaatteet ylle, tilasin herkullisen mocktailin ja nautin Michael Jacksonin huikeasta musiikista loistavan kokoonpanon esittämänä. Vähän pääsin tanssimaankin, kun muukin väki innostui loppua kohden. Mukavaa oli kulttuuririentää myös ilman taaperoa!

Tässä vaiheessa sai vielä kuvia, kun yleisö ei vielä tanssinut. 

Mitä mieltä sinä olet lapsista kulttuuritapahtumissa? Katastrofi vai kulttuurikasvatusta?

p.s. Kyllä minä arvon palkinnot, jahka muistan...

Tofuhaaste

Monella on tarkoitus aloittaa tammikuussa uusi, terveempi elämä tai meneillään on vähintään tammikuun vegaanihaaste. Minua hieman harmittaa, että ennen kasvispainotteinen ruokamme on erinäisistä syistä lipsahtanut enemmän lihansyöntiin. Kalaakin voisi olla enemmän. Vegaaniksi en aio ryhtyä, mutta haluaisin kovasti, että saisin lisättyä taas kasvisproteiinien määrää ruokavaliossa. Vaikka se onkin trendikästä, se on myös terveellistä ja ekologisesti parempi vaihtoehto.

Haaste vastaanotettu!

Syyt kasvisproteiinien häviämiseen ruokapöydästä ovat moninaiset. Pidän kovasti pavuista ja linsseistä ja minulla oli yhdessä vaiheessa hyvä arsenaali toimivia reseptejä. Mutta sitten Bonsku alkoi saada vatsavaivoja maidon kautta ja myöhemmin myös kun kokeiltiin syödä palkokasveja muussa muodossa. Lisäksi moni resepteistä oli aika mausteisia ja Bonsku sai pienenä mausteista ihottumaa tai ei välittänyt niiden mauista. Kun palkokasvien syömiseen tuli taukoa, huomasin itsekin että niille siedättynyt vatsa alkoi reagoida, puhumattakaan herkkävatsaisesta miehestä. Nyt kuitenkin olen huomannut, että Bonsku ei enää saa hirveitä vatsanväänteitä linssejä syödessään, joten voisi aloittaa totuttelun uudestaan pikkuhiljaa.

Tämän pienemmäksi en jaksanut pilkkoa ennen kuivaamista.

Nyt erityisesti haluaisin oppia valmistamaan uusia juttuja tofusta. Otan melkein aina vakkari-thaimaalaisessa ja muissakin aasialaisissa ravintoloissa tofua ja se on mielestäni todella hyvää. Eräässä vietnamilaisessa Bonskukin kerran kehui, kuin hyvää kanaa hän söi (vaikka siis söi tofua). Minä vaan olen onnistunut saamaan kotona tofusta kumimaista ja mautonta. Ilmeisesti aika yleinen ongelma. Mutta tiedän, että sen on pakko olla hyvää jotenkin valmistettuna, kun kerran pidän siitä ravintoloissa! Kyselin vinkkejä ja minulle linkattiin Viimeistä murua myöten -blogin postaus tofun käsittelystä. Ja siellä olikin monta asiaa, jotka olen tehnyt joko täysin väärin tai vähintään laiskasti. Esimerkiksi tofun kuivaamisen olen tehnyt varsin huithapelisti, vaikka siitä olen tiennytkin.

Ensimmäisen kuivauskokeilun tein talouspaperien välissä. Harsokangas oli huomattavasti parempi ratkaisu. Ja hei, minulla on muuten tuo muumimuki, josta tämän talouspaperin kuvat ovat!

Ensimmäinen tofukokkailu ei siltikään ollut menestys. Onnistuin mielestäni kuivaamaan ja paistamaan tofun oikein hyväksi, mutta muu perhe ei oikein ollut vakuuttunut sellaisenaan paistetusta kylmäsavutofusta. Tarkoitus oli kokeilla aivan toista reseptiä, mutta koska osa raaka-aineista olikin jo pilalla, piti keksiä jotain nopeaa. Ehkä kylmäsavu makuna ei myöskään ollut paras valinta.

Tofun kaverit.

Toisella yrityksellä onnistuin paremmin, mutta tällä kertaa tein ruokaa suosiolla vain itselleni töihin. Kokeilin tofu curry hot potia kerrankin ihan reseptiä noudattaen. Ja kyllä oli hyvää! Onnistuin myös paistamaan tofun rapeaksi, eikä se nahistunut edes kastikkeen joukossa. Totesin, että harsokangas on paljon tehokkaampi imemään kosteutta kuin talouspaperit ja sain todella kuivaa ja rapeaa tofua vaihtamalla kankaan kuivaan vain kerran. Ensi kerralla ostan vähän kevyempää kookosmaitoa, enkä sitä kaikkein kermaisinta, sillä ehkä kastike/keitto/hot pot mikälie oli aavistuksen tuhtia makuuni, vaikka muuten oikein mainiota.

Tästä tuli oikein maukasta ja kaunista. Riisinuudelit on näppärä lisäke, kun kypsyvät vedenkeittimellä kuumennetussa vedessä. Söin tätä sörsseliä töissä kolmena päivänä isot annokset.

Olen siis jo päässyt tässä haasteessani eteenpäin. Seuraava haaste on onnistua tekemään koko perheelle maistuvaa tofuruokaa!

Mikä on sinun suhteesi tofuun? Onko sinulla hyviä tofuvinkkejä tai reseptejä?

P.S. Arvon kyllä synttäripostauksen voittajat, jahka ehdin. Illat ovat olleet taas kiireisiä. 

Saanko esitellä: Mehlo Vooni

Lupailin valitus-postauksessani, että edessä olisi inspiroivia asioita. Ehkä joku on ounastellutkin, ehkä ei, mutta koko syksyn ja viime aikojen väsymykselle on syynsä. Perheemme pääluku on kasvamassa ja Bonskusta tulee kesällä isoveli, jos kaikki menee hyvin. 

Noin! Nyt se on vihdoin ulkona. En uskaltanut paljastaa uutista vielä synttäripostauksessa, kuten Bonskusta aikanaan, sillä halusin kuulla vielä tänään sydänäänet neuvolassa ennen, kuin alan kertoa blogiyleisölle. Tätä odotusta edeltänyt keskenmeno on pistänyt mielen varuilleen ja montaa asiaa on jännittänyt enemmän kuin Bonskua odottaessa. Nyt kuitenkin on kaikki hyvin ja mieli vakaa rakenneultraan saakka. 

Työnimensä "Mehlo" on saanut Pipsa Possusta tutun Pedro Ponin mukaan. Ai et heti arvannut? En ihmettele! Jostain syystä Bonsku kutsuu Pedroa täysin systemaattisesti Mehlo Vooniksi. Kerran nimiä pohtiessamme äitini heitti ilmaan vitsin "Miten olisi Mehlo?" ja Mehlohan hänestä sitten tuli... siis toistaiseksi, luulenpa, ettei nimi menisi läpi jos sitä oikeasti yrittäisi. Siitä ei ole tietoa, onko Mehlo Pedro vai Petra, mutta Mehlo nyt on riittävän sukupuolineutraali molemmille. 

Bonsku juttelee jo kovasti Mehlosta ja siitä, miten Mehlo tervehtii häntä, juttelee hänelle, nukkuu hänen vieressään ja tulee hänen kanssaan kylpyyn. Saas nähdä, miten hän reagoi, kun karu totuus iskee vasten kasvoja Bonskun oman syntymäpäivän tienoilla, kun myös Mehlon laskettu aika on. Odotan innolla sitä, että pääsen seuraamaan sisarussuhteen syntymistä, hyvässä ja pahassa, sillä minulla ei ole sisaruksia. Bonsku oli jo jutellut, että Mehlo on suloinen vauva, mutta sitten menin sanomaan vitsinä ääneen, että mahtaako hän luulla Mehlon olevan poni, kuten Pedro. Tämän jälkeen Bonsku on innoissaan kertonut, että "Mehlo syntyy poniksi." Jep, vielä vähän työsarkaa asian työstämisen suhteen. 

Raskaus on sujunut normaalisti. Varsinkin ensimmäisen kolmanneksen olin tosin aivan järkyttävän väsynyt. Olin minä väsynyt Bonskunkin odotusaikana, mutta silloin ei ollut taaperoa, joka pyytää jatkuvasti: "Äiti, juostaan!" Lisäksi miehellä on ollut paljon iltamenoja ja vielä syksyllä, kun Bonskun nukkui enemmän päiväunia, illat venyivät todella myöhäisiksi. Nyt onneksi on alkanut helpottaa ja jaksan iltaisin vähän tehdäkin jotain. Huonoa oloa oli vähän enemmän kuin Bonskusta aikanaan, mutta ei onneksi kovin voimakasta. Sokerit ovat pysyneet hyvin, jopa ehkä uuden sensorin ansiosta paremmin kuin viime raskaudessa tai vähintään yhtä hyvin. Moni muu asia ja menetys ovat kuitenkin kalvaneet mieltä nyt enemmän, kuten tuossa yllä kerroin. 

Vähitellen kuitenkin alkaa lisääntyä luottamus siihen, että kesällä meitä on neljä. Huh! Hurjaa! 

P.S. Muistakaahan käydä osallistumassa synttäriarvontaan! Voitte tehdä sen myös tässä, jos ette halua jättää kahta erillistä kommenttia. 

Tähän on tultu - Ai Karkkii 6-vuotta! (Ja arvontakin taas!)

Kuusi vuotta (ja yksi päivä) on todellakin vierähtänyt siitä, kun tein ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Blogi on elänyt oman elämäni mukana. Välillä on kirjoitettu enemmän reseptejä, hulluja kokeiluja ja sisustusasiaa, nyt taas enemmän arkea ja lapsijuttuja. Blogini on tällainen hieman kotikutoinen vailla yhteistyöpostauksia ja yhteisöllisiä blogiportaaleja, mutta en tiedä kaipaisinko edes muuta. Täällä saan rauhassa kirjoitella, mitä mieleen tulee ja olla kirjoittamatta, jos ei inspaa, kuten edellisessä postauksessa valitin. Tämä on hauska harrastus, mutta en edes haaveile, että tekisin tätä työkseni!

Sisustussuunnittelija esittelemässä aikaansaannostaan. Kuka enää pitää kelloja seinällä tai hyllyllä, kun sen voi laittaa makaamaan lattialle?

Yksi blogini alkuperäisistä tarkoituksista oli esitelle silloin melko tuoreen kotimme sisustusta ja opettaa samalla lukijoille "sisustuskieltä", noita sisustuslehtien ja -blogien viljelemiä fraaseja ja sanontoja, joilla saadaan home kuulostamaan pittoreskilta ja rustiikilta yksityiskohdalta ja sotku tarkoittaa pöydälle tarkoin ripoteltuja jauhoja vastakohonneen juuritaikinan vieressä. Sisustuskielen oppitunnit jäivät nopeasti muiden aiheiden varjoon, mutta nyt ajattelin synttärien kunniaksi järjestää jälleen uuden kurssin. Mutta koska elämä ja sisustus ei ole entisensä, ajattelin pitää teille taaperosisustuksen alkeiskurssin! Bonsku nimittäin osoittaa sellaista sisustussilmää, että oksat pois!

Jostain esiin kaivettu tyhjä limsapullo vetää Legot, junaradan ja sähköjohdot yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Kuten huomaatte kahdesta ylläolevasta kuvasta, taaperosisustus perustuu erilaisiin värikkäisiin kasoihin. Kasat voivat koostua leluista tai käyttöesineistä tai niiden yhdistelmistä. Kasat luovat kotiin lämpimän tunnelman ja esitävät sisutuksen muuttumisen liian kliiniseksi. Kasat myös elävät käyttäjiensä mukana, joten kodin sisustus pysyy jatkuvasti dynaamisessa muutoksessa.

Tonttulakki ei ole vain kausikoriste - se sopii hienosti myös pieneksi matoksi. Kulkunen kertoo, kun huoneeseen astuu joku. 

Taapero on sisäistänyt hyvin sen, että kaikkia huonekaluja ei kannata sijoitta pitkin seiniä, vaan hieman vinottain ja irti seinästä aseteltuna syntyy paljon mielenkiintoisempi vaikutelma. Lisäksi silloin on paljon enemmän tilaa jemmata tavaroita huonekalujen taakse. 

Tämä kirjojen kirjo mahdollistaa sekä tietyn kirjan hakemisen että yllättymisen, kun kirjan selkämys ei olekaan näkyvissä. Oliko minulla tällainenkin? Jännittävää!

Oletteko kuulleet, että jotkut järjestävät kirjansa hyllyyn värijärjestykseen kirjanselkämyksen mukaan? Niin last season! Poikittain sikin sokin on paljon parempi, sillä silloin kirjoja voi kerralla vetää paljon useampia lattialle! Lisäksi kirjat muodostavat näin aseteltuna suorastaan veistoksellisen muodostelman.

Näennäisesti toisiinsa sopimattomat esineet luovat lehtiroskikseen jännittävän kokonaisuuden. 

Oletko kyllästynyt tylsiin lehtikoreihin ja paperiroskiksiin? Taapero suosittelee koristelemaan roskakorit kauniilla arjen esineillä, jolloin arjesta tulee paljon hauskempaa ja tyylikkäämpää. Lisäksi kauniit esineet pääsevät esiin paremmin kuin kaapin perukoilla. Entä loppuuko säilytystila? Taapero suosittelee hyödyntämään säilytystilaa luovasti ja hylkäämään perinteiset huonejaot. Liiman ja teipin voi aivan hyvin säilyttää keittiön hyllyllä. Ovathan ne saman mallisia kuin monitoimikone, astiat ja hillopurkit, jotka näin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. 

Esineet on hyvä luokitella muotonsa, ei käyttötarkoituksensa mukaan. 

Viimeisenä vinkkinä taaperosisustuksen perusteissa on se ehdoton tosiasia, että pikkuautot sopivat sisustukseen aivan mihin tahansa. Ne luovat hauskan kontrastin 60-luvun kupariesineiden rinnalla ja rivissä tekevät iloisen väripirskahduksen huoneeseen. Taaperon mukaan parhaat paikat pikkuautoille ovat kuitenkin keskellä lattiaa tai sohvan alla.  Autot voi asetella niin särmästi riveihin kuin rennosti ympäriinsä. 

Minimalistinen yhden pikkuauton asetelma sointuu 60-luvun yksinkertaiseen muotokieleen. 

Tähän siis on tultu. Bonsku taitaa vaikuttaa nykyisin enemmän sisustukseemme kuin minä. Toisaalta en haluaisikaan, että hän leikkisi vain omassa huoneessaan (jota meillä ei tietysti edes ole), vaan on kivaa, että hän on siellä missä mekin. Välillä sisustamisen voisi tosin jättää vähemmälle.

Ja nyt seuraa jälleen synttäriarvonta! Tällä kerralla palkintona on tulevaa pääsiäistäkin ajatellen väriviiriäisen munia, eli huovutettuja värikkäitä munia. Toki myös pallot onnistuvat, jos ei halua pääsiäismunia. Ne voit sitten heitellä ympäriinsä ja piilottaa kotiisi ilahduttamaan löytäjäänsä taaperosisustustyyliin.

Arvontaan osallistus vastaamalla seuraaviin kysymyksiin (ja anonyymit jättämällä nimimerkin/sähköpostiosoitteen). Arvontaan saa osallistua viikon ajan eli tiistaihin 23.1. puoleen yöhön mennessä (noin, pidätän oikeuden pitää rajan häilyvänä, jos joku nyt sattuu aamuyöllä kommentoimaan).

Ja vielä kysymykset:

1. Mitä opit tästä oppitunnista eli miten voisit sisustaa kotiasi enemmän kuin taapero?

2. Millaiset tervehdykset lähettäisit 6-vuotiaalle Ai Karkkii -blogille?

Onnea matkaan!

Inspiraatiota kiitos!

Postauksen kuvat ovat ilon ja inspiraation lähteitä - pienestä inspiraatiopulasta huolimatta on silti ihania asioita ympärillä!

Pelkään, että blogiini on alkanut hiipiä tahtomattani negatiivinen pohjavire ja pelkään valittavani koko ajan. Raskaan syksyn jälkeen arki on alkanut helpottaa, mutta nyt taas tuntuu, että inspiraatio on aivan nollassa. Mieleen ei putkahtele postausideoita tai en saa aloittamiani postauksia valmiiksi. Mistä sitä ammentaisi inspiraatiota? Sisustus on jämähtänyt paikoilleen, arki soljuu kiireisenä eteenpäin, reseptit tuntuvat liian tavallisilta postauksiin... 

Serkun vaimon tekemä upea himmeli saa jäädä joulun jälkeenkin. Se tuo lampunkin uudelleen esiin.

En kuitenkaan halua lopettaa tai pitää varsinaista taukoakaan. Jos pidän tauon, pelkään että laiskistun, enkä enää jaksa aloittaa uudestaan. Toisaalta, edessä on mahdollisesti hyvinkin inspiroivia asioita, joten ehkä olen nyt vain välivaiheessa, jossa riittää odottelua, eikä mikään nykytilanteessa siksi tunnu innostavan. No nyt tuli teasereita kerrakseen, joten ainakin sain lukijoiden mielenkiinnon heräämään tässä inspiraatiköyhällä postauksella, eikö vain? 

Limet ovat niin kauniita Terraviivan asetin päällä. Olen nyt kovin innostunut vietnamilaisista ja thaimaalaisista mauista - kun vain ehtisi paneutua uusiin resepteihin. Limet odottavat keiton mausteeksi pääsemistään. Ehkä niistä saan postauksenkin. 

Yksi syy inspiraation puutteeseen on tämä turhauttava valon vähyys! Päivätyöt rajoittavat ärsyttävästi valokuvaamista, kun työpäivän jälkeen on jo liian hämärää. Onneksi on viikonloput, mutta usein silloinkaan en muista kuvata, kun valoa parhaiten riittäisi. Tämäkin asia onneksi korjaantuu taas parissa kuukaudessa. Ja nyt kun perjantain puistokerhoaikaa ei tarvitse pyhittää joululahjojen metsästykseen, aikaa rauhalliselle kuvailulle on enemmän. Nämäkin kuvat on otettu perjantaina, kun Bonsku oli puistossa ja sain rauhassa kuvata.

Olen viimein palannut kudontaprojektin pariin. Yli kaksi kuukautta taisi vierähtää, ennen kuin jaksoin korjata huonot viriöt ja jatkaa kutomista. Pieni sydänkuvio on toisella puolella vielä selkeämpi. 

Ja kun oma pää on tyhjä, niin aina voi kysyä ideoita muilta. Aivan pian on tulossa synttäripostaus, jossa olen perinteisesti kysynyt postausideoita. Tällä kertaa kysyisin niitä kuitenkin jo nyt etukäteen. Mistä te haluaisitte lukea? Saa ehdottaa myös sisustus- tai ruokapostauksia, vaikka juuri valitin ƒinspiraation puutetta niiden suhteen. Ehkä pieni ulkoinen "painostus" saisi minut taas innostumaan. 

Myös valmiit liinat ovat edelleen ilon ja inspiraation lähde ja käytössäkin säännöllisesti, vaikka eivät yhtä tiuhaan kuin joskus.

Yksi syy inspiraation puutteeseen on varmasti myös se, etten ole muistanut kovin paljon kierrellä toisten blogeissa. Kyllä siitä kummasti saa itsekin ideoita, kun näkee toisten juttuja. Eikä blogin tarvitse edes muistuttaa omaani, vaan ihan erilaisistakin blogeista saa uusia ideoita ja intoa.

Mistä haluaisit blogistani lukea? Ehdota mitä vaan maan ja taivaan väliltä!

Neljännesvuosikatsaus eli Bonbon 2v6kk

On tullut jälleen aika tehdä kuulumispostaus, sillä taas Bonskusta on tullut entistä isompi poika. Vaikka on hän onneksi vielä tosi pieni! Suloinen ja hauska 2,5-vuotias! Miten voikaan tuntua siltä, että häntä rakastaa päivä päivältä enemmän? Filosofoin joululomalla, että kun lapsi syntyy, rakkaus on kuin ruusunnuppu. Kaikki terälehdet ovat jo siinä, mutta vasta kun lapsi kasvaa ja häneen tutustuu, terälehdet aukeavat ja kaikkiin niihin uusiin piirteisiin voi rakastua lapsessa ajan myötä.

Vaikka osaa Bonbon olla myös uhmaikäinen. Toistaiseksi ollaan selvitty melko vähällä, mutta hermoja ovat raastaneet etenkin pukemistilanteet väsyneenä, lähdöt milloin minnekin, tiettyjen kiellettyjen kaappien toistuva koluaminen ja muu aika perus uhmisjuttu. Saa nähdä, onko edessä vaikeampaa, helpompaa vai samanlaista. 

Nyt syksyllä kaikkein suurimpia haasteita ovat olleet illat ja nukkumaanmeno. Illat alkoivat yhdessä vaiheessa venyä aivan mahdottoman myöhään ja keskimääräinen nukkumaanmenoaika alkoi lähennellä yhtätoista. Nukuttaminen kesti puolestatoistatunnista kahteen. Ihan ok lomalla, mutta ei kun molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka Bonsku kotihoidossa onkin. Ratkaisuksi rohkenimme kokeilla päiväunien rankkaa rajoittamista ja myös poisjättämistä vähän päivästä riippuen. Ja se on tepsinyt! Parhaimpina iltoina hän on nukahtanut nopeasti jo yhdeksän jälkeen ja huonoimpinakin ennen kymmentä. Wuhuu! Eikä päiväuniakaan ole ollut useimpina päivinä varsinaisesti ikävä, sillä nyt ei tarvitse miettiä niin tarkkaan asioiden ajoittamista unien mukaan. Paitsi että kuuden-seitsemän maissa illalla ei kannata lähteä autoilemaan...

Bonsku on nyt syyskauhden viihtynyt hienosti puistokerhossa ja jää sinne mielellään. Hän juttelee kerhokavereistaan ja muistaa monta nimeltä. Tuokioista hän ei niin välitä, mutta onneksi kerhossa on suurimmaksi osaksi vapaata leikkiä. Välillä hän toivoisi, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät "mene asioille" eli jätä häntä puistoon yksin, mutta aina hän on lopulta jäänyt innoissaan leikkimään taakseen katsomatta. Ja kerhopäivän jälkeen vastassa on iloinen pikkumies!

Bonbonin pystyy juttelemaan jo melken mistä vain ja välillä melko abstrakteistakin asioista. Välillä hän kysyy riipaisevia kysymyksiä, kuten "Mikä äitiä hammittaa?" tai "Miksi iskä ja äiti riitelevät?" (huom: mistään vakavammasta kuin arkisista harmeista ei ole kyse). Usein hän myös kysyy "Mikä teitä naurattaa?", kun ihmiset ympärillä nauravat vitsille, joka menee Bonskulta yli hilseen. Yleensä jonkinlainen selitys riittää ja kirvoittaa naurahduksen. Välillä Bonsku saattaa myös kysyä: "Oliko äidillä hauskaa töissä?" Bonbon pitää myös huolta rakkaistaan. Aina, kun joku lähtee vaikka roskapussia viemään, pitää saada pusu, hali ja sitten hän toivottaa "Hei hei, ole varovainen. Älä kompastu!" Hän käyttää rakkaistaan myös hellittelynimiä. Taannoin hän sanoi "Äiti on minun rakas poikani." Hän ei siis viitannut sukupuoleen tai perhesuhteeseen, vaan hänelle sana poika tarkoitti läheiselle ihmiselle kohdistettua hellittelynimeä. Söpöä! Myös itseään hän kehuu tarpeen tullen. Eräänä iltana hän ihaili itseään peilistä ja totesi: "Minä näytän ihanalta!" On tärkeä rakastaa myös itseään.

Bonsku pitää edelleen musiikista, laulamisesta ja soittamisesta. Hän on päässyt jyvälle musiikkiskenestä ja myös rumpalivitseistä. Kerran Bonskun isä tuli illalla keikalta kotiin. Bonsku sattui olemaan eteisessä leikkimässä pianon soittoa. Hän ilmoitti heti: "Hei iskä! Minä olen musiikkimies!" Isä tiedusteli sitten, että onko hänkin musiikki mies. Bonsku vastasi topakasti: "Ei, iskä on rumpali". Onhan tunnettu fakta, että rumpali on muusikon paras ystävä, joten hyvä että perheestä löytyy molempia.

Leikeissä edelleen suosikkeja ovat legot-, palikka- ja junaratarakentelut. Mitä korkeampi lego-torni, sen parempi. Muumitalo on ollut myös hitti ja leikeissä alkaa kuulua suloisia pieniä vuorosanoja. Leikeissä on elementtejä lastenohjelmista: palomies hakee aina puusta kilpikonnan, kuten Pipsa Possussa ja iskä ja Bonsku kuulemma leikkivät vastikään puistossa vahtitornia ja Ryhmä Hauta. Meidän vanhempien kannalta hieman ikävämpiä leikkejä ovat kirjojen roudaus ympärihuushollia paperi- ja lahjakasseissa (?!?) sekä keittiön kaapin tyhjentäminen. Kaappiin onneksi löytyi hukassa ollut lapsilukko, jonka jälkeen Bonsku on siirtynyt viemään tyhjiä panttipulloja kuistille erilaisiin asetelmiin (?!?!?!). Lisäksi 90% hereilläoloajastaan Bonsku haluaisi käyttää juoksemalla ympäri asuntoa, menemällä piiloon ja leikkimällä hippaa. Isovanhemmat jaksavat kunnioitettavan hyvin, vanhemmat eivät niinkään. 

Kannettunakin Bonsku viihtyy edelleen. Välillä hän tulee kyytiin vähän vastahakoisesti, mutta viihtyy lopulta aina hyvin. 

Ruoka on alkanut maistua entistä paremmin. Ei nyt aivan joka aterialla mene vieläkään hurjia annoksia, mutta välillä olemme hämmästyneenä katselleet, kun Bonsku syökin lautasensa tyhjäksi! Se on hienoa se! Pikkuinen pirpana hän edelleen on, mutta niin vaan piti ostaa kaksi kokoa isompi talvihaalari, eikä se ollut ollenkaan iso! Nyt loppuvuodesta Bonsku on päässyt vähän turhankin paljon herkkujen makuun ("Säkkii!" = jätskii, piparii, kakkuu...), mutta nyt otetaan vähän tiukempi linja, kuten uudenvuoden jälkeen kuuluukin. 

Bonsku on arjessa vauhdikasta seuraa ja välillä nopeatempoinen touhuissaan. Hän on myös kovin kekseliä, ehtivä ja avulias, mikä välillä kiristää pinnaa ja ärsyttääkin, mutta enemmän suloista. Ärsytys kestää kuitenkin vain sen hetken, suloisuus on jatkuvaa ja jälkikäteen ärsyttävillekin touhuille voi nauraa.

Sellainen on Bonsku, aivan tavallinen ja meille aivan erityinen ja ihmeellinen pieni 2,5-vuotias.