torstai 28. maaliskuuta 2013

Karkkiksen galleriassa

Ennen kuin aloitin pitämään blogia, mietin miten voi keksiä jatkuvasti uusia aiheita. Näemmä sangen helposti, sillä olen saanut aikaan keskimäärin kaksi postausta viikossa! Usein ideat kumpuavat jostain hauskasta tapahtumasta, muutoksesta sisustuksessa tai hyvästä reseptistä. Pidän kuitenkin mielessä myös "vara-aiheita", joihin voi turvautua kun mitään uutta ei tapahdu. Nämä vara-aiheet eivät välttämättä ole sen tylsempiä kuin muutkaan, joskus jopa niin herkullisia että haluan säästellä niitä. Ne vaan ovat tavallaan ajasta riippumattomia ja liittyvät ehkä johonkin pysyvämpään asiaan kuin sen hetkisiin tapahtumiin. Tällä kertaa ajattelin esitellä meidän kotimme taulut. Ne ovat pysyneet samoina jo pitkään, mutta niitä ei ole koskaan kootusti esitelty. Ja kyllähän nyt taulujen pitää blogiin päästä!

Pidän kuvataiteesta ja museoissa käymisestä. Haluaisin, että seinilläni olisi paitsi valokuvia rakkaistani, myös taidetta. Taiteenkeräilijäksi minua ei kyllä (vielä) voi kutsua, mutta ehkä pikkuhiljaa elämän aikana seinille kertyy. On seinille jo muutama "ihan oikeakin" taideteos päätynyt. Vaikka se taitaakin olla melkoinen filosofinen dilemma, että mikä on taidetta ja kuka sen voi määritellä.  Aika moni seinillämme olevista tauluista ovat minun itseni tekemiä. Ovatko ne sitten oikeaa taidetta vai eivät, en osaa sanoa. Eräs taiteilijaystäväni tosin alkoi arvailla allaolevasta lukioaikoijen työstäni, että kenen taitelijan tekemä te oikein on!

Karkkis Tyttönimi vuodelta 2005, aihe rajattu postikortista. Tämä on muuten yksi suosikkinäkymiäni kodissamme.

Suurin osa tekemistäni tauluista on syntynyt lukiossa ja OKL-aikoina, jolloin minulla oli sivuaineena kuvataidekasvatus. Poikkeuksena on keltainen nalletaulu, joka on aivan ensimmäine öljyvärityöni. Tein sen muistaakseni 13- tai 14-vuotiaana. Aloin vain sutia raakaa öljyväriä valmiille pohjalle. Työ on edelleen mielestäni onnistunut, vaikka olenkin sittemmin oppinut tekniikasta vähän enemmän.Viime vuosina en ole piirtämistä, maalaamista tai grafiikkaa juuri harrastanut, mutta välillä tekisi kyllä mieli. Erityisesti grafiikka oli minusta koukuttavan kivaa. Ehkä täytyy ilmoittautua jollekin kansalaisopiston kurssille.

Karkkiksen varhaiskauden (ns. nallekauden) tuotantoa,(2001) ja taitelijan omakuva (2013).
Omien töiden lisäksi minusta on tärkeä laittaa esille valokuvia. Eteisessä on vaihtuva valokuvanäyttely, johon saamme aina välillä täydennystä anopilta. Hän harrastaa valokuvausta, joten saamme aina laadukkaita kuvia rakkaista ihmisistä ja hauskoista tapahtumista. Hääkuvia on tietysti myös esillä, mutta vain makuuhuoneessa. Siellä niitä sitten riittääkin... Esillä olevista matkakuvista voi lukea täältä.

Muutama hääkuva ja krimplene-mekko koristavat makuuhuoneen seiniä.

Valokuvanäyttely saa pian täydennystä parin viikon takaisista konserttikuvista.
Asiallisten taideteosten ja valokuvien rinnalla seinillä riippuu pari huumoripläjäystä. Toinen niistä on Pluto-taulu, jonka esittelin Akkari-postauksen yhteydessä. Toinen on miehen rumpujen yläpuolella roikkuva juliste, jossa on vanhojen "kahvipaketti-autojen" kuvia. Juliste itsessään ei ole kovin vanha, mutta se on mielestäni hauskan näköinen ja tietysti värikäs. Hauskuutta julisteeseen tuo se, että autojen alla lukee oikein kunnon tankeroenglannin ääntämisohjeita autojen nimistä!
Väriä rumpujen rinnalle.
Rakkaat vanhempani, tässä ratkaisu ikuiseen pulmaanne: se on "shevrolee", eikä servoletti. Äiti voitti.
Mainitsin alussa, että massiiviseen taidekokoelmaamme on eksynyt omien töitteni lisäksi jo ihan oikeitakin teoksia. Niistä kaikki tosin ovat mieheni saamia! Vanhempani ovat hankkineet hänelle pari taulua valmistujaislahjoiksi. Yksi tauluistamme on hänen kummisetänsä maalaama. Hetkinen, se on meidän "yhteinen", sillä se oli kihlajaislahja! Yksi tauluista, hassua kyllä, on miehen entiseltä vuokranantajalta. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä saan ihan oman taulun! (Vaikka yhteisiähän nämä oikeasti ovat.)

Yläkulmassa oleva hiiri on Karkkis Karkkisen (2008). Värisommitelma on entisen kuvataideopettajamme työ ja talvimaisema on Pentti Koivikon grafiikaa (2000). Kaksi jälkimmäistä ovat miehen valmistujaislahjoja. 

Seppo Polamerin grafiikanlehti on minun valmistujaislahjani, eli sohvan takana. 

Miehen kummisedän maalaama kihlajaistaulu. Sopii meille meren äärellä kasvaneille, mutta rannalla pysyville. 
 Niin joo, ja tähän loppuun voin vaatimattomasti kehuskella, että on meillä tällä hetkellä muutama Degas, Seurat ja Kandinsky esillä. Da Vinci, Velazques ja Renoir ovat varastossa. Sain anopilta pari viikoa sitten yllätyslahjana vanhan 80-luvun muistipelin, jonka kortit ovat kuuluisia taideteoksia. Muutama kortti pääsi koristamaan värikästä ilmoitustaulua.


Maalauksille voisi laittaa pienet paspikset, että erottuisivat vielä paremmin. 
Mitä sinun seinilläsi roikkuu? Entä mitä haluaisit siellä roikkuvan? 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kävely 1920-luvun asuntonäytöissä, osa 2

Vietin torstain ja perjantain Helsingissä eräässä koulutuksessa. Matkustaessani bussilla Töölön läpi kohti Kamppia ja sielä Kallioon, ihailin sitä funkiksen, jugendin ja 20-luvun klassismin määrää. Kaikki oli niin kauniin yhtenäistä ja ennen kaikkea värikästä. Vaikka Turkukin on täynnä kauniita rakennuksia, katukuva ei ole yhtä yhtenäinen. Minä pidän kyllä modernistakin arkkitehtuurista, mutta valitettavan usein se on kovin harmaata. 

Päätin kuitenkin karistaa kaupunkikuvakateuden pois ja lähteä kuvaamaan loppuja 20-luvun taloja, joissa olen käynyt asuntonäytöissä ennen kuin löysimme nykyisen asuntomme. Asuntonäyttöjen edellisen osan voi lukea täältä.  Talojen tiedot ovat Rauno Lahtisen ja Merja Otrosen kirjasta Kävely 1920- ja 1930-lukujen Turussa. 

These are some of the houses I visited when we were searchin for a bigger appartment two years ago. Even though the buildings were magnificent on the outside, none of the appartments I visited were good enough for us. (I'm quite picky.) All of these buildings were built in the (late)1920s. 

As. oy Museonmäki vuodelta 1924 on Alexander Nyströmin suunnittelema. 

Asunto Oy Museonmäki vaikutti erittäin kiinnostavalta. Paikka on erittäin lähellä nykyistä asuntoamme, mutta silloin haaveilin tosin ensisijaisesti itäisestä keskustasta. Talossa oli ollut useiden 20-luvun talojen tapaan keskuskeittiö, josta pystyi tilaamaan ruokahissillä aterian asuntoonsa. Hämmästyttävää kyllä tämä keskuskeittiö toimi aivan viime vuosiin saakka! Valitettavasti asunnossa oli aivan liian pieni olohuone verrattuna makuuhuoneeseen. Meidän huonekalumme eivät olisi millään järkevästi mahtuneet kyseiseen kaksioon. Ja me siis asuimme 33 neliössä! Taloyhtiöllä on myös nettisivut, jotka kannattaa käydä kurkkamassa. 

As. Oy Urania Bostads AB vuodelta 1926 on myös J. E. Arolan käsialaa, kuten useat edellisen postauksen talotkin.
Muistaakseni tässä talossa ollut asunto oli aivan tuolla ylimmässä kerroksessa. Näköalat eivät silti olleet kovin huikaisevat, koska Maarian kadun rakennukset ovat niin kovin korkeita. Tässäkin asunnossa makuuhuone oli olohuone-keittiötä huomattavasti suurempi. Tilaa olisi kuitenkin ollut riittävästi, lukuunottamatta piskuista keittokomeroa. Tärkein järki-kriteeri oli kuitenkin rumpuvaraston puute. Minun piti oikein pyytää päästä katsomaan varastotiloja, jotka olisivat olleet liian kylmän rummuille. 


As. Oy Puistokatu 15 vuodelta 1928 on ihanan keltainen. 
Rakennusmestari J. E. Arola on tainnut suunnitella pönttöjä asuntoja, sillä myös ylläolevassa keltaisessa talossa makuu- ja olohuoneiden koot olivat vinksallaan. Mahtoikohan ylellisen suuri makuuhuone olla muotia tuohon aikaan? Toisaalta, on meidän nykyisessäkin kodissa makuuhuone keittiön vieressä, mutta huoneet ovat kuitenkin erilliset. Tässä talossa on muuten sellainen älyttömän hieno vanha hissi! Rappusia tosin kävelee nopeampaa. Suurin syy siihen, miksi koti ei löytynyt tästä talosta, oli tunne "ettei tää ole koti". 

As. Oy Rauhankatu 12a vuodelta 1928. 
Höh, luulin että kaikki paitsi yksi läpikäymistäni taloista olisivat olleet aiemmin mainitussa kirjassa, mutta tämä yksi Rauhankadun talo puuttui. Onneksi Oikotien talosivulta löytyi sentään jotain tietoja. (Oo, siinä on kauko- tai aluelämpö!) Tämä asunto oli pohjaratkaisultaan hieno ja olohuoneen ja makuuhuoneen välillä oli upeat pariovet. Myös sisäpiha oli kauniisti hoidettu. Olohuonetta kuitenkin koristi koko seinän kokoinen New York -tapetti, joka ehkä jossain ympäristössä olisi hieno, mutta meitä se ei houkutellut. Lisäksi talo sijaitsi Thai hieronnan luvatulla kadulla. Tämäkin kämppä jäi siis hakematta. 

Myös As. Oy Itäinenkatu 46 oli J. E. Arolan käsialaa vuodelta 1928.

Olin laiska, enkä jaksanut kävellä Itäiselle pitkälle kadulle asti, koska se sijaitsi muihin taloihin nähden väärässä suunnassa. Niinpä otin röyhkeästi kuvan kirjasta eli alkuperäinen kuva on luultavasti Merja Otrosen ottama. Vuokra-asuntoilmoituksissa on harvoin kuvia, enkä ennen näyttöä tiennyt tästäkään asunnosta, mikä minua odottaisi. Tämän asunnon erikoisuus olivat 90-luvun tyyliset geometriset tapetit ja boordit joka huoneessa, eivätkä ne oikein iskeneet. Asunnossa oli myös minisauna, johon emme kyllä olisi mahtuneet yhtä aikaa. Mieleen on jäänyt kuitenkin, että rappukäytävässä oli mielettömän hienot moniruutuiset ikkunat sisäpihalle.

Tämä lopulta kelpasi.
Huhti-toukokuussa 2011 läksin Turun Tildan entisten kotien innoittamana Puolalan puiston reunalta bongaamaani taloon. Alue oli As. Oy Museonmäkeä lukuunottamatta minulle melko vierasta. Niin upeissa taloissa kuin olinkin vieraillut, tästä tuli ensimmäisen kerran olo, että tästä voisi tulla koti. Mies tuli näyttöön hieman myöhemmin. Rumpuvarasto oli taas yksi tärkeä kriteeri ja asunnon omistaja näytti meille ulkovarastoa. Olin erittäin pettynyt, kun mies sanoi että se oli liian kylmä. Matkalla kotiin päätimme kuitenkin hakea asuntoa. Kyllä ne rummut jonnekin mahtuisivat! Lähdin illalla keikalle ja kun tulin kotiin, löysin miehen mittailemasta sänkymme korkeutta (yksi idea olisi säilöä rummut). "Ai joo, me saatiin se asunto." Ja siitä parin kuukauden kuluttua alkoikin tarinamme tässä kodissa

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Konsertti, kukkia ja kahvikekkerit

Kolmannen kerran putkeen päädyin  alkusointuiseen otsikkoon, mutta ei voi mitään, että viikonloppu sisälsi paljon k-alkuisia asioita. Viikonloppu vierähti siis orkesterini kevätkonsertin ja kahvikekkereiden merkeissä. Meillä on ollut tapana kutsua konsertin jälkeen vanhempani, appivanhempani ja kummini kahville. Perinne jatkui tänäkin vuonna ja pääsin jälleen suunnittelemaan kahvipöydän tarjoiluja. Päädyin tarjoamaan voileipäkakkua, limoncello pannacottaa ja lisäksi äitini toi pöytään porkkanakakun. 

Konserttikahvit. 

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt voileipäkakkua. Muistan, että ihastuin voileipäkakkuihin vieraillessamme naapureiden luona. Taisin olla noin 11, koska silloin nämä kyseiset naapurit asuivat rivitalossamme. Voileipäkkuja saa vain valitettavan harvoin. Se taitaa olla vähän kasari- tai ysärijuttu. Onneksi Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset-kirjasta löytyy monta ihanaa reseptiä, jotka sopivat myös 2010-luvulle. 

Lähikuvaa kakusta. Kirjassa reinoissakin oli kinkkusilppua, mutta minusta  yksinkertainen on kaunista.

Kullannupun kinkkukakku (minä tietysti olen se kullannuppu)


  • 300 g (vaaleaa) paahtoleipää (itse käytin kohtuullisen tummaa)

Täyte

  • n. 300 g palvikinkkua pilkottuna
  • 100 g emmentaljuustoa raastettuna
  • 200 g ruohosipulituorejuusota 
  • 200 g kermaviiliä
  • 2 pientä suolakurkkua pilkottuna 
  • 100 g majoneesia
  • 1-2 rkl sinappia
  • persiljasilppua

Kostutus

  • 4 dl lihalientä

Kuorrutus ja koristelu

  • 400 g ruohosipulituorejuustoa
  • ohuita kinkkurullia
  • jääsalaattia


Laita kelmu pyöreään halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuokaan. Sekoita täytteen ainekset. Leikkaa leivistä reinat pois. Laita vuoan pohjalle kerros leipää, leikkaa palat pyöreään vuokaan sopiviksi. Kostuta leivät hyvin.

Laita puolet täytteestä leipien päälle. Aseta toinen kerros leipää täytteen päälle ja kostuta se. Levitä loput täytteestä leipien päälle. Aseta viimeinen leipäkerros täytteen päälle ja kostuta se. 

Nosta kakku jääkaappiin yön ajaksi, jotta maut tasaantuvat ja kakku mehevöityy. Kumoa kakku seuraavana päivänä tarjoiluastialle. Kuorruta kakku tuorejuustolla, koristele jääsalaatilla ja kinkunsiivuilla. 

Tässä näette taidokkaasti kulmista leikatut kolmiot. 
Tässä näette uskaliaasti käännetyn kakkuvuoan. Lopputuloksen tiedättekin jo.
Aluksi ajattelin tehdä myös makean täytekakun, mutta ajattelin, että siitä olisi liikaa vaivaa kun voileipäkakkukin oli uutta. Sitten muistin Pastanjauhantaa-blogissa nähneeni limoncello-pannacotan reseptin. Aloin miettiä, että kuka sanoo, että kahvipöydässä pitää olla kakkuja tai leivonnaisia? Päätin, että minä ainakin voin yhtä hyvin tarjota myös pannacottaa! 

Pannacotat pääsivät värikkäisiin kohokasvuokiin.
Pannacotta on todella helppo tehdä. Lämmitetään vähän kermaa, sokeria ja vaniljaa, lisätään joukkoon vähän liivatetta ja maustetaan esimerkiksi jollain kastikkeella. Kyseisen Limoncello-pannacotan resepti löytyy hyvän videon kera täältä, joten en ala sitä tähän toistaa. Kannattaa kokeilla, sillä maku oli mitä mainioin ja limoncello-siirappikin helppo tehdä! Itse pannacotta olisi voinut olla mielestäni sitruunaisempi, ehkä ensi kerralla lisään vähän sitä. Limoncello toi oman lisänsä jälkiruokaan, vaikka hinta kirpaisikin. Mies sanoi, että Italiasta olisi saanut vastaavia pulloja kolme kertaa halvemmalla, muttei tullut mieleen kysyä. 

Tämä muistuttaa kivasti, että kohta on pääsiäinen!
"Miehen kimppu". Onneksi toisenkin kimppuja saa ihailla.
Paitsi että viikonlopusta sai hauskoja muistoja, sain lisäksi ihania kukkia. Äitini toi jälleen kaksi kimppua, toisen minulle ja toisen miehelle. Kimput taitavat olla äitini vakkaripaikasta, Kukka-shop Rosasta, joka ansaitsee vähän mainosta. Sekä kummini että appivanhemmat toivat ihania keväisiä narsisseja, jotka pääsivät piristämään niin kuistia kuin rapunpieltäkin. Ja olin minä kukkani ansainnutkin, konsertti meni osaltani ja myös koko orkesterin osalta ennätyshyvin! 

Minun kimppuni. Vähän turhan kellertävä tosin, sen siitä saa kun unohtaa kuvata valoisalla. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tukkutuliaisia

Mieheni palasi äskettäin Italian reissulta. Viikon erossaolo tuntui kovin pitkältä, vaikka aiemmin, tai ehkä juuri siksi, olemmekin tottuneet etäsuhteiluun. Kyllä oli mukavaan, kun ei tarvitse enää kökkiä iltojaan yksin. Vaikka parasta paluussa oli tietysti saada mies kotiin, niin en voi kieltää etteivätkö tuliaisetkin olisi aina kivoja. Pyysin mieheltä espressoa, parmesaania, pastaa ja kuivattuja herkkutatteja. Ajattelin, että kunhan jotain noista saisi. 

My husband came back from a trip to Italy a few days ago. The best part was, of course, seeing my hubby again after a week of separation. But I've got to admit I also like all the things he brought back from his trip. I asked for espresso, pasta, parmeggiano and dried mushrooms thinking he'd buy some of the stuff I asked for. But no, he bought me all of them and it seems that he bought all of them wholesale since I got a lot of everything (plus some pesto).

Lattia oli kuvanottohetkellä ainakin melko puhdas. 

Kuten kuvasta näkee, niitä tosiaan sainkin, ihan tukuittain. Bonuksena sain vielä pestoa ja espressosuklaata. Täytyy sanoa, etten odottanut ihan näin ruhtinaallisia tuliaisia! Tykkäämme ostaa tuliaiset ihan marketeista, sillä ne tulevat varmasti käytettyä. Ruoissa ei ole myöskään turistilisää, kun ne ostaa peruskaupasta. Odotin erityisesti kuivattuja herkkutatteja, jotka aateloivat tavallisenkin sienikeiton. Minulla on jemmassa vielä edellisenkin reissun tatteja, ehkä niitä voisi pikku hiljaa alkaa käyttää vähemmän säästeliäästi. 

Parmesaanimötikkä verrattuna keskikokoiseen pestopurkkiin.
Eniten tuliaisissa hämmästytti tuo parmesaani. Mies tuli kotiin yöllä ja jäi nukkumaan vielä kun minä heräsin. Aamiaista laittaessani katsahdin jääkaappiin ja näin aivan valtaisan mötikän juustoa! Olin odottanut noin paria sataa grammaa, nyt vastassa olikin kilo! Tästä riittää jaettavaksi myös vanhemmille ja appivanhemmille, kun tulevat käymään. 

Vanha ja uskollinen espressokoneeni.
Varsinkin espresson määrä lämmittää mieltä. Ei tarvitse ihan vähän aikaan hakea kaupasta. Erään paikallisen mukaan tuo ei kuulemma ollut nyt sitä kaikkein parasta, mutta kelvannee minulle. Juon aina viikonloppuisin, eli perjantaista sunnuntaihin, peruskahvin sijaan itsetekemääni cappucinoa tai lattea. Rajoitan näiden herkkukahvien juomista, koska silloin ne maistuvat vielä paljon paremmalta.

Yksi lempparimukeistani ja maidonvaahdotuskannu. 
Vanhempani ostivat minulle rippilahjaksi aikoinaan tuon espressokoneen. He olivat heittäneet ehdotuksen vitsillä, mutta minä otin sen tosissani. Sain koneen ja se toimii hyvin edelleen. Välillä se tosin on ollut joitain vuosia käyttämättä. Nyt täytyy vielä odottaa jonkin aikaa, että pääsen kokeilemaan tuota espressoa, sillä avasin juuri uuden paketin. Sitä ennen voi kokeilla espressosuklaata, jota mies toi. 

Taskukahviin ei tarvitse taskumattia.

Paitsi että en minä noita kyllä yhtään enempää syö. Maistoin tässä blogipostauksen lomassa  ja oli hirveää! Noissa on siis sisällä ilmeisesti ainakin melkein aitoa espressoa. Maussa sinänsä ei ollut vikaa, mutta kun se oli kylmää! Kahvi ei saa olla kylmää, vaikka se kuinka kaunistaisi. Mies kyllä tykkäsi noista ja valitteli, että nyt joutuu syömään nuo ihan yksin. Onneksi minulle jäi nuo muut tuliaiset käytettäviksi.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Valivali valiokodista

Minä en mielestäni ole kova valittamaan ja jos valitankin, yritän löytää myös ne positiiviset puolet asioista. Välillä toki valitan, lähinnä perheelle milloin mistäkin murheesta ja kohtalotovereille gradun puurtamisesta. Valittaminen voi auttaa purkamaan harmia ja käsittelemään asioita. Liika valittaminen on kuitenkin turhaa ja yritän aina lopetta ajoissa. 

Tällä kertaa ajattelin valittaa meidän kodista. Nyt moni lukija varmaan järkyttyy, sillä meidän koti on oikea unelmien täyttymys. Sitä se on myös minun mielestäni, mutta eipä tässä maailmassa mikään taida olla täydellistä. Jokaisessa tarkkaankin suunnitellussa kodissa on ongelmakohtansa, jotka välillä arjessa nousevat mieleen. Jokaisessa kodissa on myös kohtia, jotka ideaalitilanteessa olisivat vielä parempia. 

This time I wanted to complain a little bit. Every home -even our dreamy one - has its flaws. I love the black-and-white floor but not the fact that it's actually plastic and not wood. I like our kitchen and bathroom but the  cupboards and tiles aren't exactly my style. I wish some of our windows weren't painted shut and that the tiled stoves hadn't been taken down in the 60s. And my husband's electic drumms are a bit of an eyesore.  Despite these little complaints I still love our home and it's perfect for us right now. 

Melkein jokaisessa mustassa ruudussa näkyy valkoinen roska.
Aloitetaan meidän ihanasta mustavalkoruudullisesta lattiasta. Minä rakastan sitä, mutta se olisi VIELÄ tyylikkäämpi, jos lattia olisikin lautatattia ja ruudut olisi maalattu siihen. Tämä on siis muovimattoa. Kontrasti on myös aika kova, jolloin lika ja pöly näkyy helposti kummassakin värissä. Toisaalta, muovimatton on äärimmäisen helppo puhdistaa. Ja tietysti, jos jonkinlainen muovimatto, niin sitten tällainen mustavalkoruudullinen!

Tarvittaessa myös petaamattoman sängyn saa piiloon haitarioven taakse. 
Meidän makuuhuoneen ja keittiömme välillä on suuri aukko, jonka saa tarvittaessa kinni haitariovella. Jos minä saisin päättää, olisin tehnyt vähän pienemmän aukon tai ainakin vaihtaisin siihen vähän nätimmän haitarioven. Ehkä aukon suuruus selittyy sillä, että moni varmaan laittaisi olohuoneen tähän keittiön ja ruokailutilan läheisyyteen, jolloin tila on yhtenäisempi. Toisaalta haitariverho on täysin välttämätön: aamulla toinen voi jäädä rauhassa nukkumaan (minä), kun toinen jo laittaa aamiaista (mies). Haitariverho vie älyttömän vähän tilaa verrattuna esimerkiksi parioviin. 

Hankala uuni on asia, jonka ainakin vaihtaisin tästä keittiöstä.
Oi miten minä haaveilenkaan siitä, että saan jonain päivänä (toivottavasti) tehdä keittiöremontin alusta loppuun! Meidän keittiö on ihan ok, mutta minulla on ehkä noin miljoona ideaa, miten sitä voisi kehittää ja tehdä siitä toimivamman. Lisäksi nuo kaapit ovat ihan neutraalit, mutta eivät aivan oman makuni mukaiset. Esimerkiksi Kvänumilla on ihania keittiöitä ja toisaalta haaveilen tietysti jostain värikkäästä. Toisaalta, ei meillä kuitenkaan vielä olisi rahaa remonttiin, joten minulle riittää nyt haaveilu. 

Jotain muutosta olen sentään saanut kylppäriin: uuden kunnollisen pyykkikoneen!
 Toinen huone, jonka remonteraamisesta haaveilen on kylpyhuone. Sekin on vallan mukiinmenevä ja sininen on ihan kaunis väri. Se ei vaan ole minun lempivärini, vaan haluaisin jotain kirkkaampaa ja karkkimaisempaa. Toisaalta jokin hyvin neutraalinkin värinen laatta olisi hyvä, koska pyyhkeillä ynnä muilla ilmettä voisi vahdella helposti. Ja silti, tämä on miljoona kertaa parempi kuin moni muu näkemäni kylpyhuone! 

Näistä vasemmanpuoleinen aukeaa, oikean puoleinen ei. 
Kotimme ikkunoita olen ylistänyt ja parjannut ennenkin. Ikkunat sinänsä ovat aivan ihanat ja kauniit, mutta niistä suurin osa on maalattu umpeen. Yläikkunoita ei saa lainkaan auki ja hienot mekanismit eivät toimi. Jos minulla olisi aikaa, rahaa ja mahdollisuus, haluaisin huoltaa ikkunamme kuntoon. Tärkeintä kuitenkin on, että ikkunat ovat niin huippukauniit ja niistä osa aukeaa ihan normaalisti. Toinen harmi on ikkunalautojen puuttuminen. Siitä saa varmaan syyttää aikakautta ja arkkitehtia. Suunnitteluvirhe, Kaarlo Thomander!

Mitä kuvasta puuttuu?
Myöhemmistä aikakausista johtuva valituksenaihe näkyy tässä kuvassa. Tai oikeastaan ei näy. Olen lievästi katkera 60-luvun uudistusinnolle, koska meidän asunnosta on purettu silloin kakluunit. Kaiholla olen kurkkinut ikkunoista naapurien kakluuneja. Eihän niitä välttämättä lämmitettäisi, mutta olisivat ne kyllä kauniit! Toisaalta on pakko myöntää, että lisätila on kiva asia. 

Miksei näitä valmisteta nätin värisinä?

Niin. Minusta on hienoa, että musiikki ja erityisesti rummut ovat miehelleni tärkeä asia ja hän on myös hyvä tässä harrastuksessaan/puoliammatissaan. En voi silti kieltää, ettenkö joskus haaveilisi että näiden sähkörumpujen paikalla olisi esimerkiksi toinen vaatekaappi tai jotain muuta kaunista. Hyllyjen päällä säilytettävät rummut sen sijaan haluankin pitää siellä, ne ovat hienoja! Ehkä jonain päivänä meillä on niin iso talo, että siinä on myös erillinen treenihuone. 

Kun näitä valituksen aiheita tässä kirjoitteli, niin huomasin että melkein kaikissa on myös positiivinen kääntöpuolensa. Enkä todellakaan halua liikoja valittaa, sillä pidän meidän kodista kovasti! Lämminkin täällä on, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Huomasin myös sen, että nämä pienet valituksen aiheet antavat tilaa haaveille. Puoli hupia sisustamisessa on se haaveilu ja minä voin rauhassa haaveilla esimerkiksi keittiöremontista. Pienet viat myös helpottavat ehkä irrottautumista tästä kodista jossain vaiheessa, mutta toivottavasti ei vielä pitkään aikaan! Meidän valiokotimme!

Millaisia ongelmakohtia tai valituksenaiheita sinun kodissasi on?

torstai 7. maaliskuuta 2013

Esikoisteos

Tänään ajattelin päästä helpolla ja tehdä postauksen, jonka kirjoitin jo keväällä 1995.  Susannan haasteen innoittamana aloin tutkia lapsuuden ajan tuotoksiani. Alkuperäisessä haasteessa esiteltiin käsitöitä ja voin luvata, että sellaistakin viihdettä on tulossa. Susanna taas esitteli piirroksiaan vähän pidemmällä aikavälillä. Minä tyydyn nyt tähän yhteen ikäpisteeseen ja esittelen esikoisteokseni, jonka kirjoitin 7-vuotiaana. Tuota aikaisemminkin olin jo tehnyt kirjoja pöytälaatikkoon, mutta tämä oli ensimmäinen julkaisu- ja lukukelpoinen.
 
Ala-asteellani järjestettiin keväällä -95 kulttuuriviikot, johon kuului myös kirjoituskilpailu. Ekaluokkalaisena osallistuin 1-3-luokkalaisten sarjaan. Päätin kirjoittaa oikein kirjan (muutama taitettu A4), olinhan tehnyt sellaisia aiemminkin. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että luokkakaverini kirjoittivat vain lyhyitä yhden A4 pituisia tarinoita. Sanoin äidille, että minäkin teen sellaisen. Äiti kuitenkin lahjoi minut jatkamaan lupaamalla minulle Basil Hiiri -videon. Tässä näette lahjonnan tuloksen.

Kirjan nimi on kirjoitettu hajutusseilla! Muistaako joku sellaisia?

Kirja kertoo Vipinä- ja Vilkku-hiiristä (minä leikin aina olevani Vipinä)  sekä Simbasta, jonka esikuva oli Leijonakuninkaasta tuttu Simba-pehmolelu. Mukana oli myös keltainen Pörö-pesukarhu, jonka voitte nähdä täällä Pupsu-pupun kyljessä.
 
Huomatkaa pulpettien hieno perspektiivi.


Olin erityisen ylpeä liitutaulusta, jonka kastunut osa oli tumma. Taulusieni oli myös mielestäni autenttinen.



Murre paistaa tekstistä. Pahoittelen monen inhoamaa kuka/ketä-virhettä.

Olen edelleen Simban kanssa samaa mieltä, että lumien sulaminen on tylsää.

Koulun esikuvana oli oma 70-luvun koulurakennukseni. Ikkunaruudut ovat melko aidonnäköiset.
 Joitain kertomuksia luettiin koulun keskusradiosta kulttuuriviikon aikana, minunkin. Muistan kuunnelleeni kertomusta muka nolona pään pulpettiin painaen. Oikeasti olin ylpeä. Ja ylpeä olin silloinkin, kun minut julkistettiin kirjoituskilpailun voittajaksi! En muista mitä sain, mutta muistan hetken, kun seisoin liikuntasalissa koko koulun edessä toiseksi ja kolmanneksi tulleiden kanssa.
 
Omasta mielestäni voitin, koska kirjassa oli "huumoriakin". Huumorilla viittaan kohtiin, joissa Pörö tai Vipinä ojentavat luokkatovereitaan, jotka sanovat etteivät pidä syksystä eli työstä tai että kesässä on parasta nukkuminen. Kunnon koululainenhan ei tällaisia puhu, joten olihan se tietysti hassua. Heh heh. Ehkä voittoon johtivat näin jälkikäteen ajateltuna vähän muut syyt. Kannatti tehdä siis tämä kirja, sainhan sentään palkaksi Basil Hiiri -elokuvan JA lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin tämän postauksen!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevätvärit keikkuen tulevi

En edelleenkään odota lumen sulamista ja talven loppumista, kuten jo edellisessä postauksessa totesin. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö jo olisi innolla vaihtamassa kotimme väritystä kohti keväisiä tunnelmia. Huomasin somistavani kotia ehkä aavistuksen hempeämmin värein kuin kesällä, mikä sopii mielestäni kevääseen. Räiskyviä värejäkin toki on, kuten aina. 

It snowed yesterday in Turku and I loved it! I don't want winter to end just yet but in my home I've already started using a bright  colourpalette suitable for springtime. Some of the colours I've used recently are quite soft pastel colours but others are very bright and vibrant. Just the way I like it. 

Mariskoolit olen kerännyt jo teininä. Värimieltymykset olivat samat jo silloin.
Kuisti kaipasi talven kynttilöiden jälkeen piristystä. Kukkia en vielä voinut hankkia, mutta sen sijaan kaivoin keittiön kaappien päältä vähän unohduksiin jääneet mariskoolit. Sain ensimmäisen Mariskoolini, tuon keltaisen, siltä samalta naapurilta, jonka olen ennenkin maininnut. Sen jälkeen keräsin niitä muutamia, mutta tuo neljä plus yksi pieni on oikein sopiva määrä. Pienen sivussaolon jälkeen ne näyttävät jälleen "tuoreilta" ja ovat vähän kuin kukkasia kuistin ikkunalaudalla.  

Kivituikuissa on samoja hempeän kirkkaita värejä kuin mariskooleissakin.
Kivituikut jäivät leinikkien nuupahdettua esille. Laitoin ne kirjahyllyyn, jossa niitä ei voi polttaa. Mielestäni ne ovat kauniita noinkin. Niiden kaveriksi laitoin meidän "monogrammin", joka tulee siis meidän etunimien alkukirjaimista ja sukunimestä, joka on keskellä. Poikkeuksellisesti miehen etunimen kirjain on alussa, koska näin niistä muodostuu hänen entisen opinahjonsa (entinen) lyhenne.

Tulppaanikimppu sopi täydellisesti väreihin.
Kirkkaampia värejä olohuoneessa edustavat joululahjaksi saatu muistitaulu, Pauli-serkun pallot ja alempana näkyvä lankahylly. Muistitaulun paikka vakiintui tuohon Haisukaapin päälle ja siinä on vaihtuva valokuvanäyttely. Viime viikolla järjestelin myös räjähtäneen lankahyllyni uusiksi. Olen pitänyt villalankoja kirjahyllyssä tässä kodissa alusta asti ja aina pieni siivoaminen saa ne näyttämään yhtä kivoilta. 

Ylähylly on saanut uuden asukkaan. Mies vaihtoi punaiset rumpunsa vihreisiin. 

Kukkien kanssa kuvaan pääsivät myös sinkkitabletit ja kalaöljykapselit.
Keittiössä keväisyyttä ovat tuoneet tulppaanit ja hedelmät. Kesällä saadun kukkapöydän yrtit kuolivat talven valottomuuteen yksi toisensa jälkeen. Vielä en uskaltanut ostaa uusia yrttejä, joten keksin täyttää pöydän hedelmillä. Tällä hetkellä olen innostunut greipeistä ja appelsiineista, ananas on kestosuosikki. Hedelmät sopivat kukkapöydälle loistavasti. Kasvejahan nekin ovat, vaikkeivät enää kasvakaan. 

Tuplakupla sai alleen väriä. VE:ltä saamani värikkäät kukkaruukut odottelevat kevättä ja yrttejä ananaksen takana. 

Rakastan graafisia ja geometrisiä kuvioita kuten ruutuja, palloja ja raitoja. Sekä värikkäät että mustavalkoiset kelpaavat. Sain vähän lisää raitoja sisustukseen, kun sain vihdoin aikaiseksi hankkia miehen loputtomille piuhakasoille (en tarkoita, että hänellä olisi pitkät piuhat) nätit laatikot. En löytänyt mitään sopivaa koria, vaan ostin ihan Tiimarin pahvisia säilytyslaatikoita. Niistä tuli jotenkin lapsuus mieleen, koska lelujani säilytettiin aina erilaisissa pahvilaatikoissa ja aina välillä piti hankkia uudet. Olivatkohan ne jotenkin ystärijuttu? Nykyään taitaa olla enemmän muovilaatikoita.

Kaikesta mustasta muovista ei pääse varmaan ikinä eroon. Tehtäisiinköhän sähkörumpuja vaaleanvihreinä?

Makuuhuoneen musiikkinurkkaus pirityi kummasti, kun mustat epämääräiset kasat valkoisessa muovikorissa korvautuivat näillä laatikoilla. Miehen rumpukapulat laitettiin kauniiseen raidalliseen peltirasiaan. Miksen ole keksinyt tätä aikaisemmin? 

Myös eteisessä on tapahtunut pieni raidallinen muutos. Ihana raidallinen pyöräilykypäräni on haeskellut pitkään paikkaansa. Kerran tajusin, että voisin laittaa sen oikein esille omaan koukkuunsa. Ruuvvasimme joululahjaksi saadun söpön sydän koukun seinään ja uusi seinäelementti oli valmis!

Piristystä seinälle. Nalletaulu on minun maalaamani, joskus yläasteella kaiketi. 
Miten kevään tulo näkyy teidän kodeissanne? Odotatko jo kevään vihreyttä vai vieläkö lumi saisi jäädä?