Värikästä kulutusjuhlaa

Emme mielestäni ole miehen kanssa kovin pahoja kulutushulluja. Mietin yleensä mitä ostan ja pyrin ostamaan tarpeeseen. Jonkun verran heräteostoksia tulee kuitenkin tehtyä ja on meillä paljon asioita joita emme oikeasti tarvitsisi (ks. tunniste turhakkeet). Viime aikoina meillä on kuitenkin vietetty varsinaista kulutusjuhlaa. Tylsästi olemme kuitenkin ostaneet käyttöesineitä tarpeisiin. Ainakin melkein... 

My husband and I try hard to be sensible shoppers: only buying things I need and using old things intsead of buying new stuff. In the past few weeks, however, we've had a bit of a shopping spree. My hubby needed new hard drumcases for his drums. Instead of buying boring black ones, he ordered four colourful hardcases from the UK. I needed a new backpack and found one in a lovely shade of pink. Last but not least, I bought a yellow toaster! We didn't need it since we already have a toaster but look how pretty it is! I may not be such a sensible shopper after all...

Rumpukoteloista saa järjesteltyä vaikka kukkasen

Mies kaipasi kovia "rumpukeissejä", koska ne ovat rumpujen kannalta turvallisemmat kuin vanhat pehmeät kantolaukut. Suomessa oli myynnissä lähinnä ankeita mustia laatikoita, mutta miespä keksi tilata Hardcasensa  Briteistä. Siellä oli valinnanvaraa väreistä! En tahtoisi kehuskella, mutta minulla on tainnut olla positiivinen vaikutus miehen värisilmään. 

Iloiset värit ovat hauska kontrasti Hardcase-tekstille. 

 Totesin Tukholmassa, että tarvitsen uuden kunnollisen repun. Minulla on ollut jo monta vuotta Haltin ohuen ohut ja pieneen tilaan menevät reppu "koulureppuna" sekä lyhyillä reissuilla. Se alkoi olla jo aika kärsinyt eikä se ole riittävän jämäkkä reissurepuksi. Tuumasta toimeen ja reppuostoksille! Löysin melkein heti Haglöfsin Corker-repun, joka on jännää kovaa materiaalia. Se pitää muotonsa ja lisäksi aukeaa sivusta, jolloin koko repun sisällön näkee paremmin. Hintaa repulla oli aika paljon, mutta se vaikuttaa istuvan selässä hyvin ja toivottavasti kestää taas vuosia. Ja mikä väri!

Mies odotti ehkä vähän ärhäkämmän pinkkiä rumpukoteloa. Reppu taas on todellisuudessa ehkä hieman tummamman vadelmainen.

Kerskakulutuksemme ei loppunut vielä tähän vaan keksin lopulta, mihin käyttäisin appivanhemmiltani 25-vuotislahjaksi saadun Stockmannin lahjakortin. Näin Helsingin Stockalla aivan täydellisen suloisen keltaisen leivänpaahtimen. Valitettavasti lahjakorttia ei ollut mukana, mutta onneksi myös Turussa oli myynnissä samaa Kenwoodin paahdinta. Myönnetään, meillä on jo leivänpaahdin ja emme olisi välttämättä tarvinneet uutta. Tällä kertaa ostosvimma vei kuitenkin voiton ja kävin hakemassa paahtimen itselleni. Käytänhän leivänpaahdinta joka päivä aamuin illoin ja mielestäni vanhasta oli alkanut vähän tehot hiipua!

Aika hyvä parivaljakko tuo paahdin ja tehosekoitin.

Pian intoni kuitenkin laantui. Kone ei paahtanut leipiä kunnolla. Ne jäivät aivan yhtä vaaleiksi ykkösteholla kuin täysillä. Kurkistin paahtimeen sisälle ja huomasin, että vastukset eivät kuumene kokonaan. Sivuilta ne kyllä muuttuvat punaisiksi, mutta keskiosa jäi kuumenematta. Täydellä teholla ne kuumenivat vasta aivan lopuksi ja sitten leivät jo pomppasivatkin. Olin todella pettnyt! Minulla oli hyviä kokemuksia vedenkeittimestä ja ajattelin laitteen olevan laatutuote, koska hintakin oli sen mukainen. Sen siitä saa, kun ostaa vaikkei tarvitsisi!

Moni paahdin päältä kaunis vaan ei kuumene kunnolla!

Halusin selvittää, onko paahdin maanantaikappale vai onko se vain oikeasti niin kovin lempeä paahdolle. Esitin asiani Stockmannilla ja sain oikein ystävällisen vastaanoton. Vertailimme sitten kahta paahdinta ja totesimme, että minun paahtimeni ei tosiaan kuumene kunnolla. Sain siis uuden paahtimen tilalle. Vähän kyllä jännitti, onko kyseessä kuitenkin paahtimen ominaisuus. 

Nyt kun olen kokeillut uuttauutta paahdinta, se paahtaa kyllä paremmin kuin edellinen. En ole vielä laittanut sitä edes täysille. Kovin tummaksi se ei kuitenkaan leipää paahda, joten se ei sovi karsinogeenileipien ystäville. Kaunis ulkomuoto kuitenkin korvaa paahdon tummuuden, koska paahto on kuitenkin riittävän rapeaa. Ja onhan se terveellisempääkin. 

Värit senkun lisääntyy keittiössä.

Väriostosten lisäksi arki on ollut aika rentoa kesäarkea. Vähän on kummallakin ollut töitä, mutta onneksi ollaan ehditty vähän rentoutuakin. Harvennan vähän postaustahtia näin kesällä. Tuntuu että monet muutkin bloggaajat ja lukijat haluavat ottaa vähän rennommin. En kuitenkaan pidä ainakaan toistaiseksi blogitaukoa, mutta saa nähdä miten käy kun minulla alkaa kesätyöputki heinäkuussa. 

Värikästä kesää kaikille lukijoille!

Päivä retro-Tukholmassa

Viime vuonna aloitimme perinteen käydä miehen kanssa joka vuosi Tukholmassa ja tein aiheesta postauksenkin. So far so good, eli ainakin kaksi vuotta olemme nyt onnistuneet pitämään perinnettä yllä. Yleensä olen käynyt Tukholmassa ihastelemassa 1200-luvun Gamlastania tai vaihtoetoisesti huippumoderneja  kauppakeskuksia. Tällä kertaa näkökulmamme oli vähän eri ja siksi teenkin aiheesta postauksen. Ennen reissua kävimme ostamassa uunituoreen Retro Stocholm -matkaoppaan (Fredrik Kullberg, 2013). Se ohjaa katseen viime vuosisataan ja siihen, mikä on pysynyt muuttumattomana vuosikymmeniä. Kirja on täynnä kohteita, joista huokuu milloin 30-luku, milloin 70-luku. Lisäksi kirjassa on vinkkejä vintageliikkeistä ja tuleviasuuden antiikkiliikkeistä.

Last week we visited Stockholm. Usually tourists want to see things like the royal castle or the old town. Or perhaps they are only interested in the modern department stores. We wanted to see different things this time and bought a guide book which intorduced us to the retro side of Stockholm. The shops and restaurants with interiors straight from the 50s, the "modern" neonlight signs, the old-style candyshops. And even though not mentioned in the book, what would a day in retro-Stockholm be without Abba the museum!

Talvimaisemat ovat hauska kontrasti kukkakaupan vehreydelle. 

Aloitimme päivän Centralstationista ostamalla kartan. Samalla bongasimme kirjan vinkkaamat maalaukset hallin itäseinältä. Nils Johanssonin ja John Ericssonin 1927 maalaamat vuodenaikamaalaukset jäävät helposti huomaamatta kaikkien kauppojen ja mainosten keskellä. Juuri tällaisia pieniä, silmiä avartavia vinkkejä kirja on täynnä. 

Kaunotar ja hirviö meets funkkis. Ja bongaa Karkkis!

Seuraava kirjan kohteemme oli Tuhkolman kaupunginkirjasto, joka henkii 1920-lukua ja varhaista funktionalismia. Vaikka kirjastossa oli  tietysti modernit pelit ja vehkeet, itse rakennuksessa oli paljon alkuperäisiä, kauniita yksityiskohtia lampuista ja ohuista metallikaiteista lähtien. Rotunda oli ällistyttävä ja vaikuttava seiniä kiertävine kirjahyllyineen!

Tästä kuvasta Karkkis on vähän helpompi bongata.

Seuraavaan kohteesemme kirja ei ohjannut, mutta se sopii retroteemaan paremmin kuin hyvin. Kävimme nimittäin juuri vähän aikaa sitten auenneessa Abba-museossa! Se oli todella hauska kokemus ja museossa oli paljon interaktiivista toimintaa, tietoa ja mikä parasta, alkuperäisiä esiintymisasuja! Kuulemma rekonstuoidun studion piano soi aina silloin, kun Benny soittaa pianoa kotonaan. Parhaassa tapauksessa museossa olevat puhelimet soivat ja joku Abban jäsenistä soittaa! Veikkaan, että näin tosin käy aika harvoin. Jos Abba yhtään kiinnostaa, tämä kannattaa kokea!

Minä tässä vähän miksailen kappaleita uudestaan. 

 Museon jälkeen suuntasimme Östermalmiin tekemään kirjan ehdottaman "Retropromenadin". Nälkä alkoi kuitenkin kurnia ja päätimme pysähtyä lounastamaan. Löysimmekin täydellisen pienen lounaskahvilan, Muffin Bakeryn. Minä otin ruokaisan pastasalaatin ja mies lasagnen. Olivat oikein hyviä ja täyttäviä! Meitä jäi kuitenkin mietityttämään, mikä ihme on monessa lounaspaikassa mainostettu "hälsötallrik"? Näitä meidän annoksia ei sellaisiksi tituleerattu. 

Epäterveelliset lounasannokset.

 Takaisin 1900-luvulle ja Östermalmin kauppahalliin (joka tosin on rakennettu jo 1888). Mielestäni kauppahallit ovat aina ihania, mutta pidin erityisesti tämän hallin rakenteesta. Olen tottunut siihen, että hallissa on käytäviä, joiden varrella on kauppoja. Östermalmshallenissa kaupat olivatkin monikulmaisissa kopeissa ympäri hallia. Monet yritykset ovat olleet samoilla paikoilla vuosikymmeniä, joten siksi hallissa voi tuntea menneiden aikojen tuulahduksen kalatiskin tuoksujen lisäksi. 

Innokas asiakas viilettää kuvaajan edellä. 

 Aivan kaikkia paikkoja emme ehdotelulta kävelyreitiltä kiertäneet tai edes löytäneet, mutta mainitsemisen arvoinen on Elvy Flodin -kemikalio, joka on perustettu 60-luvulla ja on sijainnut samalla paikalla vuodesta 1978. Sisustuskin on kuulemma alkuperäinen vanhoja neonvalomainoksia myöten. Se on yksi Tuhkolman viimeisiä perinteisiä parfyymiliikkeitä ja sitä pitää perustajan tytär. Putiikissa kannattaa piipahtaa ihailemassa kauniita ja värikkäitä koruja!

Huomaa karmean hienot neonvalot. Niitäkin kirja innosti bongaamaan!

Kävelykierroksen päätteeksi päätimme etsiä kahvila-konditoria Sturekattenin, joka on yksi Tuhkolman vanhimmista konditorioista, jotka edelleen toimivat. Se on perustettu 1940-luvulla ja sisustettu runsain uusrokokoohuonekaluin. Turun Tildakin on kyseistä kahvilaa kehunut, joten pakkohan sitä oli kokeilla! Cappucinot olivat kunnon kokoiset ja kaakut maittavia. Passion-juustokakussa olisi tosin saanut olla hieman enemmän kärsimyshedelmän makua. 

Olin jo laittamassa sydämiä kasvojen peitoksi, kun muistin että Tuhkolmakuviin kuuluukin kasvoille valahtaneet kruunut.

 Hauskan matkaoppaan heikkoudeksi osoittautui epäjärjestelmällisyys. Vaikka kirjassa on koottu eri otsakkeiden alle esimerkiksi vaateputiikkeja, ravintoloita ja muita huvituksia, niitä ei ole koottu järkevästi kaupunginosien tai osoitteiden mukaan järjestykseen. Pitkällisen tutkimisen jälkeen totetin, että vintageputiikkeja etsiessä Södermalm on varma valinta. Siellä kierrellessä mukaan tarttui Beyond retrosta tämä söpö klänninki. Se vaatii pientä paikkailua ja muokkausta, mutta olen tyytyväinen ostokseen.

Sulokas poseeraus syntyy kurkkimalla kameraa ja seisomalla kenkien päällä likaisten lattioiden pelossa.

 Viimeinen retro-kohteemme oli vanhanajan karkkikauppa, Gamlastans polkagriskokeri. Kirjassa sanottiin, että se on kuin suoraan Astrid Lindgrenin kirjoista. Kyllä mieleeni tulikin kohtaus 70-luvun Peppi-filmatisoinneista, jossa Peppi, Tommi ja Annika valitsevat mitä herkullisemman näköisä karamelleja karkkipuodissa. Polkkakarkkien valmistusta saattoi seurata ikkunan takaa. Tällä kertaa lasin takan oli jokin ulkomaalainen ryhmä eli ilmeisesti paikka tarjoaa myös polkkakarkkikursseja. Ostin paikasta toffeeta ja polkkakarkkeja. Toffee oli erinomaista, mutta polkkakarkeissa ei ollut mielestäni tarpeeksi potkua.

Toinen kirjan vinkkaama karkkipuoti oli Pärlans konfektyr Södermalmissa. Emme ehtineet käydä siellä tällä reissulla, mutta siellä on pakko vierailla joku toinen kerta. Miljöö on kuulemma kuin suoraan 30-luvulta ja työntekijät ovat pukeutuneet vintage-henkisesti!

Like a king in a candystore - mies tosin ei syö karkkeja. 

Reissu oli todella onnistunut ja hauska! Kirjasta jäi vielä paljon katsastamatta. Ehkä ensikerralla syömme 50-lukua henkivässä ravintolassa tai kurkkaamme 60-luvun tyyliin sisustettuun museoasuntoon. Suosittelen retro-Tukholmaan tutustumista! Omaakin kotikaupunkia voi katsella retrosilmällä ja bongata vaikkapa vanhoja valomainoksia. Historiaa se lähihistoriakin on!

Kauneutta arkeen

Tarkimmat lukijat ja ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että minulla on diabetes. Se on iso osa arkeani, mutta olen reilun kuudentoista vuoden aikana tottunut siihen. Välillä sitä vaan havahtuu ajattelemaan, että ain niin, suurimman osan ihmisistä ei tarvitse mittailla verensokeria tai laskea paljonko pitää laittaa insuliinia. Onneksi nykyään ei juuri tarvitse rajoittaa elämäänsä tämän sairauden takia. 

"Insakori" ja omaseurantavihko. Korissa oli sikinsokin kaikki tarpeellinen ja tarpeeton.

Sellaisen asian diabetes aiheuttaa, että pitää olla joku paikka jossa pitää kaikkia hoitotarvikkeita. Vuosikaudet olen säilyttänyt kotona insuliineja, mittaria ja muuta sälää sinisessä muovilaatikossa. Uusia yöpöytiä laittaessani havahduin tajuamaan, että miksi ihmeessä minulla on tuollainen ankea laatikko, kun se voisi olla joku ihana ja kaunis. Siihenkin oli vaan niin tottunut. 

Aloitin uuden "inskakorin" aktiivisen etsinnän. Kiersin kaikki Tiimarit ja Tigerit jotka suinkin keksin, mutta missään ei tuntunut olevan sopivia laatikoita. Harkitsin tuunaamistakin, mutta en löytänyt sopivan kokoista tuunattavaa laatikkoa. Koska aloitin etsinnät aivan vastikään, päätin olla pitämättä kiirettä. 

Bungalown limenvihreä sopii hyvin yhteen inskavihon kanssa.

Eikä aikaakaan kun olin kävelyllä keskustan liepeillä ja kuljin Nannanella-nimisen uuden liikkeen ohi. Kauppa lumosi minut värikkäillä sisustustavaroilla ja olin olin aivan suu auki siitä kauniiden värien määrästä. Siellä näin myös kirkkaan värisiä korurasioita jotka vaikuttivat juuri sopivan kokoisilta tarkoituksiini. Epäröin kuitenkin korurasian lokeroita - olisivatko ne sopivan kokoisia inskatarvikkeille? Jätin rasiat kauppaan sillä kertaa.

Pari päivää mietin asiaa ja kauniit rasiat palasivat aina mieleeni. Päätin, että kyllä rasialle jotain käyttöä aina löytyy! Harmikseni osa väreistä oli ehtinyt mennä, mutta valitsin syvän limen vihreän. Aluksi minua harmitti, että pinkkiä ei enää saanut, mutta nyt olen erittäin tyytyväinen tähän. 

Rasia on sisältä ihanan mintunvihreä ja kaikille tarvikkeille on omat lokeronsa.

Kaikki tarvikkeet mahtuivat rasiaan täydellisesti. Lokerot ovat näppärät ja tavar pysyvät ojennuksessa.   Vähän on pitänyt tottua siihen, että verensokerimittaria ei enää voi pitää tuossa mustassa taskuhässäkässä, joka näkyy ekassa kuvassa. Nyt kuitenkin mittarinkin kaunis väri pääsee paljon paremmin esiin. Sehän on aivan saman värinen kuin itse rasia! 

Kirjat joutuivat väistymän hyllylle uuden inskalaatikon tieltä.

Rasia piristää kummasti elämää. Etsystä tilaamiini eväspusseihin joku vuosi sitten. 

Sen avaa oikein ilolla, eikä haittaa vaikka sen jättäisi näkyviin jonnekin. En kyllä voi käsittää, miten olen näin kauan pärjännyt ilman kaunista inskakoria. Minulla on erikseen mukanakuljetettavat insuliinit ja mittari, joita olen pitänyt kauniissa Marimekon pusseissa niin kauan kuin muistan. Minulla on aina mukana pillimehuja ja rusinoita (tai banaanilastuja tai suklaata) pienessä pussissa. Ne sentään vaihdoin muovipusseista kauniisiin

En muista tarkkaan kuinka mones Marimekon inskapussi on menossa. 

Eväspussit ovat vähän rähjääntyneet reissuissa, mutta nätit ne ovat edelleen.

Tällaisilla pienillä jutuilla voi saada paljon iloa ja väriä arkeen! Vaikka nyt on kyllä ollut aikamoista juhlaa. Tulimme miehen kanssa eilen Tukholmasta ja siitä hauskasta reissusta kerron täällä jossain vaiheessa. 

Voi, mitkä synttärit!

Sillävälin, kun Madeleine ja Chris juhlivat häitään, meillä täällä Turussa juhlittiin toista tärkeää juhlaa. Äitini täyttää vuosia ja sen kunniaksi menimme vanhempieni kanssa syömään oikein hienosti. Minä ja äiti olimme molemmat haaveilleet ravintola Smöristä, joten juhlan kunniaksi varasin sieltä pöydän. Käymme todella harvoin syömässä noin hienoissa ravintoloissa ja siksi juhlaillallinen tuntuikin erityisen hienolta. 

Kippis! Näyttää kuin kaikilla olisi eriväristä juomaa, mutta todellisuudessa kaikissa paitsi yhdessä on samaa.

Juhla alkoi meiltä kotoa. Kun vanhempani astuivat ovesta sisään, aloitimme laulamalla onnittelulaulut djemben säestyksellä. Sen jälkeen joimme lasit kuohuvaa ja annoimme äidille syntymäpäivälahjan. Äitini oli toivonut Saara Hopean näppyläkulhoa. Olin jo aikeissa ostaa sen, kun huomasin eräässä osto- ja myyntiliikkeessä Nanny Stillin Harlekiini-kulhon. Olemme usein äitini kanssa haaveilleen sarjasta, mutta emme ole raaskineet ostaa. Päätin yllättää äidin, sillä ajattelin että näppyläkulhon hän raaskisi ostaa itsekin.Äitini tosiaan pääsi yllättymään, kun kuplamuovista paljastuikin Harlekiini!  

Unohdin kuvata lahjan, joten äidin piti kuvata astia ja lähettää kuva minulle.

Äidille maalaamani kortti. Leinikki-kortti on samalla myös syntymäpäiväkukkakimppu. 

Vaihdoimme juhlavaatteet ylle ja suuntasimme jokirantaan. Smör on tunnelmallinen ja tyylikäs paikka, mutta ei ollenkaan hienosteleva. Palvelu oli välitöntä ja ystävällistä. Ruokalista oli herkullisen kuuloinen ja vaihtoehtoja oli juuri sopivasti. 

Ai että kun minulla on hyvä ryhti!

There's no such thing as free "keittiön tervehdys". 

Kun olimme tilanneet ruoat, tarjoilija toi leipää ja "keittiön tervehdyksen" eli pienen shotin gazpachoa. Keitto oli oikein virkistävää ja herkullista. Minusta siinä oli jännä makea vivahde, vähän mansikkainen. Jäi kuitenkin kysymättä, mitä keitossa oli makua tuomassa tomaatin lisäksi. 

Paahdettua hevosen fileetä, parsaa ja viiriäisen muna

Alkupaloiksi tilasimme kaikki hevosen sisäfileetä. Keväisen hevosenlihakohun jälkeen vaihtoehto sai minut uteliaaksi. Ja herkullistahan se oli! En harmikseni muista mitä kaikkea muuta annoksessa oli, mutta ainakin tuo oranssi tomaattinen kastike oli herkullista ja sopi lihaan mainiosti. Tämä annos oli ehkä suosikkini illallisen annoksista. Olen alkupalaihmisiä, ne ovat melkein aina parhaita. 

Wanhantuvan ankkaa, Viskilän kukkoa ja tummaa pippurikastiketta.

Pääruoaksi minä ja vanhempani valitsimme ankkaa ja kukkoa. Höysteenä oli korvasieniä ja myös tuossa etualalla olevassa soseessa oli korvasientä. Annos ei näyttänyt kovin suurelta, mutta siinä oli loppujen lopuksi melko paljon syötävää. Tämmöisissä hienoissa ravintoloissa parasta on se, miten monenlaisia yhteensopivia makuja lautaselta löytyy. Niitä voi yhdistellä oman maun mukaan monin eri tavoin. 

Mies halusi olla erilainen ja tilasi kuhaa. Annos näytti todella herkulliselta ja minuun meinasi iskeä annoskateus. Onneksi sekä ankka ja kukko maistuivat! Kalakin kuulemma oli todella hyvää. 

Päivän kala, varhaisperunaa ja tummaa yrttioliivikastiketta. 

Jälkiruokia valitessa tuli vähän enemmän hajontaa. Me naiset otimme molemmat Sitruunaverbenavanukasta, mantelia ja kallioimarrejäätelöä. Erityisesti tuo jäätelö kiinnosti minua, sillä muistan yhden lapsuuden leikkipaikkani kallioimarteet. Perheen miehet valitsivat paahdettua valkosuklaata, douglaskuusi-moussea ja raparperisorbettia. Heitä puolestaan kiehtoi tuo kuusi-mousse. 

Paahdettua valkosuklaata, douglaskuusi-moussea ja raparperisorbettia. Tuo vasemmanpuoleinen valkoinen juttu on macaron-leivos, joka tuli kuvattua vähän huonosti. Kuva piti räpsäistä nopeasti, ennen kuin annos alkoi huveta. 

Jälkiruoatkin olivat oikeita makuelämyksiä, joskin osa mauista oli hieman liian erikoisia minun makuuni. Tuo vihreä vaahto (en muista mitä se oli) maistui mielestäni vähän liian saippuaiselta. Myös kallioimarrejäätelön maku oli erikoinen, mutta kuitenkin miellyttävä. Vanukas  ja nuo pienet kakkuset olivat suosikkini tästä annoksesta. Miehet eivät eritelleet annoksiaan yhtä tarkkaan, mutta kuulemma raparperi oli raikasta ja mousse tosiaan maistui miedosti kuuselta ja oli hyvää. 

Sitruunaverbenavanukasta, mantelia ja kallioimarrejäätelöä

Oli tämmöinen hieno syöminen aika elämys! Oli hauska viettää synttärit vaihteeksi näin. Minulla on pieni ydinperhe, mutta sitäkin tärkeämpi! Onnea äiti ja kiitos viimeisestä!

Kalat uikaa ja kasvit kasvakaa

Kesä rysähti päälle kovaa vauhtia ja nyt on jo nautittu helteistä ties kuinka kauan. Puihin ilmestyivät suuret lehdet ja syreeneihin kukat aivan silmänräpäyksessä. Eli kasvit ovat siis kasvaneet. Minä puolestani olen ottanut kaiken ilon irti Samppalinnan maauimalasta (tosin jo ennen helteitä) eli olen uinut kuin kalat vedessä. Otsikko viittaa leikkiin, joka oli yksi sudenpentuaikojeni suosikeista. Se välähti mieleeni, kun mietin mitä tässä viime aikoina on oikein tapahtunut.

Summer finally came and it almost took me by suprise. Suddenly the leaves are huge and flowers are in full blossom. My miniature garden is also blooming since I've bought some new flowers. Hydrangea is one of my new favourites (thanks to The Knot). I love how it can change colour dramatically. I learned that the colour depends on the pH of the soil. To keep one of my hydrangeas blue, I use diluted coffee to water it to keep the soil acid. Hopefully it will also keep the plants perky!

Villiviini ainakin on kasvanut.

Minipuutarhamme on kerännyt viime viikkoina lisää asukkeja. Vihannesten kasvattamisen jätin tänä vuonna oikeille viherpeukaloille (kirjoitin ensin virhepeukalo, jollainen minä taidan olla) ja olen haalinut kaikki paikat täyteet kukkia. Tässä helteessä niiden kasteleminen onkin aika urakka! Täytyy muistaa niin monta nurkkaa ja kasvia. Eikä niitä ruukkuja voi miten sattuu suihkutella, vaan katsoa tarkkaan ettei mene yli, ainakin kuistin orvokeilla. 

Kaiken kirjavat Mariskoolit saivat sisäänsä kaiken kirjavia orvokkeja. 

 Pienet söpöt orvokit ovat pärjänneet minipuutarhassani hyvin. Ulko-oven pielessä olevat orvokit ovat säilyneet varmaankin parhaiten. Osa orvokeista oli amppelissa, mutta siirsin ne kuistille ja kuistin pelakuut puolestaan nauttimaan amppelin auringosta. Toivottavasti orvokit viihtyvät kuistillakin. Osa orvokeista olikin siellä jo valmiiksi ja ne olivat vähän kitukasvuisempia ulko-orvokkeihin verrattuna. 

Oorvokkiiiniii tummasilmä...

Kuistin kukkaloistoa lisäämään olen väkertänyt ällösöpöromanttista virkattua liinaa. Minun piti saada se tätä postausta varten valmiiksi, mutta pienten virkattujen kukkien sommittelu osoittautui ärsyttäväksi hommaksi. Eikö niitä voisi vain liimata yhteen? 

Hauska valokuva näistä virkkuukukista ainakin tuli, jos ei liinaksi asti päädy. 

Olen tänä vuonna erityisen ihastunut hortensioihin. Minun kestää aina vähän aikaa muistaa,mikä kasvin nimi nyt olikaan suomeksi. Mieleeni on nimittäin ikuisiksi ajoiksi syöpynyt, miten The Knot -hääsivuston amerikkalainen juontajatäti esittelee hääkukkavaihtoehtoja jossain videossa. Hän selitti hydrangeoista niin innokkaasti, että nimi tulee mieleeni aina ensin. Emme kuitenkaan valinneet hydra - eikun hortensoita hääkukiksi. 

Anopin tuoma vihreä-vaaleanpunainen hortensia. 

 Ihaninta hortensioissa on paitsi niiden valtavat kukinnot,  se miten niiden väri saatta vaihtua. Viime vuonna pinkki hortensiani muuttui aivan vihreäksi! Toisaalta on keihtovaa seurata värin muuttumista omia aikojaan, mutta osin jokin aika sitten aivan upean sinisen hortensian ja haluan pitää sen sinisenä. 

Aluksi mietin otanko taas pinkin, mutta jostain syystä tämä lilahtava sininen vei sydämeni. Yleensä en ole sinisten kukkien ystävä. 

Otin selvää, mikä saa hortensian värin saa muuttumaan ja kävi ilmi, että syy on maan ph-arvoissa. Emäksisessä mullassa kasvi muuttuu punertavaksi ja happamassa sinertäväksi. Siitä minulla tosin ei ole hajuakaan, millaisessa se sitten muuttuu vihreäksi. Ehkä se riippuu lajikkeesta tai jostain toisesta seikasta.

Äitini tuoma hennon vaaleanpunainen hortensia.

Pian törmäsinkin keinoon, jolla voin pitää kasvini sinisenä: kahvi! Kahvi pitää maan sopivan happamana ja on lisäksi ekologista, kun kahvipannun pohjalle jäävät lirut tai kahvinporot voi hyötykäyttää. Saa nähdä miten tämä toimii, mutta ainakin Marttojen nettisivulla kikan väitettiin toimivan. 

Saa nähdä minkä värisiä kukkia minulla on loppukesästä. 

Harmikseni olen huomannut, että hortensiat eivät oikein tykkää helteestä.Vaikka kastelisin niitä kuinka, ne nuupahtavat keskellä pahinta paahdetta. Parhaiten on kestänyt viileällä kuistilla oleva kukka. Onneksi rapunpielenkin kasvit ovat toistaiseksi siitä aina virkistyneet. Lannoitus on auttanut vähän. Ehkäpä kahvi piristää niitäkin?

Kuva on otettu taiteellisesti puskista. 

Työpäivän puuhakirja

Tämän miniatyyripuutarhan toteuttamisesta haaveilin pienenä. Ahkeruus ei riittänyt, mutta nythän minulla on minipuutarha! Se on tosin aika midi tähän verrattuna.

Olin jo ala-asteella kova puuhaamaan kaikenlaisia projekteja ja askarteluja kotona. Innoittajana silloin 90-luvulla ei ollut niinkään netti vaan erilaiset kirjat. Suurimman osan lainasin kirjastosta, mutta minulla oli muutamia omiakin askartelu- ja ideakirjoja. Yksi niistä oli Lomapäivän puuhakirja (Angela Wilkes, 1997). Selasin eilen kirjaa läpi ja löysin monia projekteja, joita olen pienenä tehnyt sekä monia, joista vain haaveilin. Pidän kirjan taitosta ja kuvista. Ohjeissa vaihekuvat ja niitä ovat "toteuttamassa" lapset kirkkaissa t-paidoissa valkoista taustaa vasten. Kuvat on mielestäni melko ajattomia eikä kirja näytä edelleenkään vanhanaikaiselta.

When I was a kid I had this great book called The Incredible Holiday Activity Book by Angela Wilkes. I remember trying quite a few craft projects inspired by the book. The book has a recipe for lemon juice I use even today. It's very simple: peel two lemons, squeeze three, add 7½ decilitres (or about three cups) of boiling water and 75 grams of sugar. Let it cool in the fridge over night. Strain the juice and enjoy! I usually make a bigger batch with four lemons (three peeled) and a litre of water. 

Sitruunajuoman lisäksi kirjassa on perus-pirtelön ja "iltaruskoboolin" resepti. Muistan, että boolista ei tullut kovin kummoisen väristä vaan tasaisen rusehtavan oranssia muistaakseni.

Yksi suosikkiohjeistani kirjassa oli sitruunajuoma, jota olen tehnyt edelleen näin aikuisenakin. Resepti on todella hyvä ja helppo. Vaikka kirjan nimessä viitataan lomapäivään, tätä ohjetta voi todistettavasti soveltaa myös työpäivänä, sillä minulla on takana hektinen, kuusipäiväinen työviikko. Ajattelin jakaa lukijoilleni nyt reseptin kirjan hengessä valkotaustaisine vaihekuvineen. Yhdessä kuvassa näkyy myös kirkkaanvärinen paita! Tein hieman isomman annoksen kuin alkuperäisessä reseptissä ja ainekset ovat sen mukaan. 

Sitruunajuoma

• 4 sitruunaa
• 1 litra vettä
• 80 g sokeria tai noin 3 rkl Stevia-jauhetta tai Canderelle-makeutusainetta

1. Tarvitset neljä sitruunaa. Pese kolme niistä huolellisesti. Varovaisimmat voivat käyttää luomusitruunoita kuoren torjunta-aineiden pelossa. 

2. Kuori kolme sitruunaa perunankuorimaveitsellä. Pyri kuorimaan mahdollisimman vähän valkoista osaa. Laita kuoret kattilaan tai muuhun kuumuutta kestävään astiaan. 

3. Purista sitruunoiden mehu ja laita kattilaan  kuorien kanssa. 

No niin, nyt näkyy kirkas paitakin! Sopii muuten veitseen ja lusikkaan.

4. Kiehauta litra vettä esimerkiksi vedenkeittimellä. Kaada vesi sitruunoiden joukkoon. Jos käytät tavallista sokeria, lisää se tässä vaiheessa.

Tämä kohta ei mennyt ihan kirjan mukaan. Hups.

5. Anna mehun maustua yön yli jääkaapissa. Sen jälkeen siivilöi mehusta kuoret pois. 

Juomasta tulee ihanan keltaista varmaankin kuorien ansiosta.

6. Jos käytät steviaa, Canderellea tai muuta tekosokeria, lisää se tässä vaiheessa huolellisesti sekoittaen. Tarkista maku välillä, että mausta tulee sopiva. 

Juoma on valmista nautittavaksi! Sitruuna on aina ollut lempparimakujani, joten juoma on mielestäni loistavaa. Se on hyvin sitruunaista, muttei mielestäni liian kirpeää. Juomaa voi lantrata ja makeuttaa oman maun mukaan. Minä käytän yleensä Steviaa tai makeutusainetta, jotta juoma ei nostaisi verensokeriani niin paljon. Äiti on kirjoittanut kirjaan jo 90-luvulla, että  3 rkl canderellea on sopiva määrä. 

Hauskaa, miten tämmöisestä lastenkirjasta lötyy niin hyvä resepti, että se on käytössäni edelleen. Juon sitä aina vähän säästellen, että se riittäisi pitkään. Juoma piristää varmasti helteisenä päivänä!