keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Haaste: 10 asiaa, joista pidän

Sain ensimmäisen blogihaasteeni Minnalta ja ajattelin, että kiireisen opiskeluviikonkeskellä se on sopiva välipalapostaus. Haasteen aiheena oli tosiaan listata kymmenen asiaa, joista pitää pitemmittä puheitta. Koska on itsestäänselvää, että eniten tykkään miehestä, perheestä, sukulaisita, ystävistä ja (vanhempieni) koirasta, jätän ne listaamatta ja laitain pelkkiä pinnallisia asioita. 

Vähän vähemmän kaoottinen kandinkirjoitushetki.
Pidän siis:

1. Kodista ja sen sisustamisesta.
2. Kirkkaista, iloisista väreistä.
3. Koirista.
4. Ruuasta ja sen syömisestä.
5. Kukista
6. Cappucinosta/lattesta
8. Käsitöistä ja askartlusta.
9. Kauniista taloista ja rakennuksista.
10. Laiskottelusta!




Oikeasti minun pitäisi haastaa viisi muuta blogistia, mutta koska olen vielä melko tuore blogimaailmassa ja luulen, että kaikilla tuntemillani bloggaajilla on haasteita jo riittämiin, olen pahis, enkä lähetä tätä eteenpäin. Halutessasi lukijat voivat kommentoida mistä asioista itse pitää. Tai halutessaan saa napata haasteen omaan blogiinsa! 

Tämä(kin) kuva on lavastusta. Oikeasti en koskaan juo espressoa, vaan kaadan tuon cappuccinoon.
Nyt täytyy vielä jatkaa vähän puurtamista ja lukea muutama tenttikirjan sivu. Onneksi on enää pari päivää viikonloppuun! Sitten ei tarvitse lukea tai kirjoittaa ... niin paljon.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntaisalaatti

Viikonloppuna tulee usein syötyä vähän raskaammin kuin viikolla. Lisäksi kokkailut ovat usein vähän aikaa vievempiä, mutta laiskana en viitsisi joka aterialla nähdä hirveästi vaivaa. Ideaalitilanteessa sunnuntailounaasta tai  -päivällisestä jää maanantaille vielä päivällinen, koska silloin en millään viitsisi tehdä yhtään mitään ruokaa. Keksin kuitenkin jokin aika sitten, että sunnuntaina (tai myös lauantaina) toinen ateria voisi olla ruokaisa salaatti, jonka eteen ei tarvitsisi nähdä älyttömästi vaivaa, joka kattaisi koko päivän salaattiannoksen ja olisi herkullinen ja terveellinenkin. Näin jäisi myös intoa laittaa päivän toinen ateria, ja ennenkaikkea syödä se!



Olen pitänyt päätöksestäni melko hyvin kiinni, ja lähes joka viikonloppu pöydästämme on löytynyt jokin salaatti vaihtelevin täyttein. Välillä ne on keksitty omasta päästä, mutta olen kokeillut myös klassikkosalaatteja. Arkisalaattimme on yleensä simppeli tomaatti-salaatinlehti-kiinankaali-yhdistelmä, mutta viikonloppuna voin jaksaa laittaa päärynää tai avokadoakin. 

Mutta mitä sitä turhia löpisemään, kun voin esitellä kuviakin! Salaatit on myös siitä käteviä bloggaus-ruokia, että niistä voi ottaa rauhassa kuvia ilman, että ne jäähtyy. 

Salaatinkastikkeena on vain vähän oliiviöljyä ja vaalea balsamiviinietikkaa.

Tämä salaatti taisi olla aivan ensimmäinen sunnuntaisalaatti, ja siinä oli edelliseltä päivältä pizzasta jäänyttä ilmakuivattua kinkkua, päärynää, avokadoa ja ruiskrutonkeja. Tällaiset salaatit syömme usein anopilta saaduista Villeroy & Bochin Vivo-lautasilta. Ne ovat kaiketi syviälautasia, mutta juuri sopivan kokoisia ja syvyisiä salaateille.

Loimulohi ei oikein pärjännyt voimakkaalle parmesaanille.
Se ei taida oikein näkyä, mutta muistan, että tässä salaatissa oli loimulohta parmesaanin ja ruiskrutonkien kera. Tykkään hirveästi krutongeista keitoissa tai salaateissa, ja kuten kuvista näkyy, aika usein päädyn leikkelemään ruisleivän palan tai pari pieniksi ja paistamaan pannulla. Muistan, että idean olen saanut joskus Demi-lehdestä!

Luulin ensin, että olutmakkarat ovat "ohutmakkaroita". No, on ne kyllä aika ohuitakin.

Ylläolevassa salaatissa oli näemmä olutmakkaraa (sellaisia pieniä salamipötköjä), mozzarellaa ja jotain fancympää salaattia. Ja jälleen niitä ruiskrutonkeja. Nämä kolme edellä olevaa salaattia ovat täysin omasta päästä, mutta, kuten sanoin, olen kokeillut myös klassikoita. Ikisuosikkini on "kreikkalainen salaatti", johon laitan milloin mitäkin fetaa ja tiettyjä Pirkan luomuoliiveja, jotka olen todennut parhaiksi. Olen myös kokeillut Caesar-salaattia. 

Hei, tässä ei ole ruiskrutonkeja!
Tämän päivän salaatti oli myös klassikko, nimittäin Nizzan salaatti. Vähän muunneltuna tosin. Omaani laitoin perussalaatin lisäksi keitettyä munaa, vihreitä papuja ja sinappikastikkeessa marinoitus perunaa. Anjovikset sun muut jätän suosiolla pois. Sellaisia varrellisia kapriksia olisin halunnut vielä, mutta ne olivat loppu. Oli kyllä oikein hyvää, mutta aion ensi kerralla korvata sinappikastikkeen perus balsamico-oliiviöljy-sekoituksella, josta pidän enemmän.

Tästä tuli vähän tämmöinen sunnuntain sillisalaattipostaus ehkä, mutta kun nuo salaattikuvat oli niin kivoja, että halusin jakaa ne! Nyt jatkan kuitenkin vielä viikonlopun viimeisiä hetkiä löhöten sohvalla miehen kanssa. Kirjoitusvirheet tarkistan huomenna. Jos silloinkaan. 

torstai 22. maaliskuuta 2012

Grand tour, osa 3

Tällä kertaa esittelyvuorossa olevan huoneen valinta ei tapahtunut pelkästään siisteysasteen perusteella. (Jäljellä olevat eteinen ja keittiö ovat kumpikin  useimmiten enemmän tai vähemmän sotkuisia.) Tällä kertaa valinta johtui siitä, että eräänä kandinkirjoituspäivänä löysin itseni milloin mistäkin korviketoiminnasta. Ja sattuipa niin, että siinä touhuillessani innostuin kuvaamaan eteisemme! 

Tämä näky inspiroi minut irti tietokoneenruudusta. 

Eteinen on ainaisesta sotkuisuudestaan huolimatta mielestäni aivan ihana! Se on avara ja kun astuu ovesta sisään, näkee heti olohuoneeseen. Pidän myös eteisen lattiasta, vaikka se onkin muovimattoa. Minä ainakin olen haaveillut jo lapsena ja teininä shakkiruutulattiasta. Tosin enää en sellaista kotiini laittaisi: se on melko armoton roskille ja pölylle. Vaaleassa näkyy kaikki tumma ja tummassa kaikki vaalea. Silti se on hauska ja sopii erityisesti tällaiseen "nuoruudenasuntoon".

Kirkkaita värejä tasapainottaa miehen kummisedän maalaama akvarelli. (Tässä taisi olla vähän sisustuskielen makua) 

Ja eihän tämä olisi Karkkiksen koti lainkaan ilman väriläikkiä! Sain joululahjaksi iki-ihanan Marimekon Ruuturouva-tyynyn, johon voi yhdistää melkein mitä tahansa värikkäitä esineitä ja se piristää koko tilaa. Nyt kun mietin, niin melkein joka huoneessa on jokin esine, jossa on lähes kaikkia sateenkaaren värejä: eteisessä tyyny, olohuoneessa pannunalunen (!) ja makuuhuoneessa Pixeline-vati

Eteisen lipasto on jälleen kerran isovanhemmiltani, mutta tällä kertaa isän puolelta. Lipastoon liittyy kivoja, vaikkakin vähän materialistisia, muistoja. Ylälaatikosta mammani aina kaivoi minulle jonkun setelin, kun olimme heillä käymässä. Se oli aina yhtä jännää! Lisäksi kuulemma isäni on joskus jemmannut karkkejaan johonkin alalaatikoista. Laatikoiden pohjat ovatkin mielenkiintoisen väriset - suorastaan Karkkiksen värimaailmaan sopivat.  

Kuka voittaa?

Vaihtelen koriste-esineiden sun muiden paikkaa aina silloin tällöin, mutta nyt eteistä ovat jo pidemmän aikaa koristaneet pienet, värikkäät autot.  Keltaisen kuplan saimme muistaakseni silakkamarkkina-impulssiostoksena vanhemmiltani. Kupla on juuri saman värinen kuin meidän kuplamme ja lisäksi malli on sama, kuin kuplassa, joka äidin perheellä oli aikoinaan. Koristeeksi olen lisännyt rusetin samaisesta tyllistä, joka koristi häissämme kuplan kattoa.Tintti-autojen tarina on niinkin yksinkertainen, että postissa tuli mainos superhalvoista Tintti-keräilyautoista. Ne tietenkin kallistuivat kerta kerralta, mutta tilaus saatiin katkaistua ennen kuin maksoivat liikaa. Keltainen taksi on yllätys yllätys vanhempieni New Yorkin tuliainen.

Vuoden kuvat - ja vähän toisenkin.

Eteisessä on myös valokuva seinä, jossa on vaihtuva näyttely enemmän tai vähemmän uusia kuvia. Eniten edustettuna on kummipoika ja miehen veljentytär, mutta myös muita on päässyt seinälle. Pitäisikin varmaan tilata lisää kuvia seinälle, sillä osa alkaa olla jo vuoden takaa. Myös joulukortit pääsevät aina tälle seinälle. 

Ja jottei realismi olisi liian kaukana näistä kuvista, viimeisenä kuva eteisen olennaisimmasta, eli naulakosta. Siinäkin on kyllä väriä, sitä ei voi kieltää! Varsinkin nyt talvella se suorastaan pursuaa takkeja ja lisäksi saappaita ja kenkiä pyörii sen edustalla muitakin kuin vain nuo yhdet. Rumpuja löytyy tästäkin huoneesta. Mielestäni ne piristävät vähän tylsän kaapistoa. 

Pidän noista katonrajassa olevista ikkunoista, mutta erityisesti keväisin on harmi, ettei niitä oikein pääse pesemään.

Eteinen ei ehkä aina ole täydellisessä kunnossa: laukkuja on ympäriinsä, postit lojuvat lipaston päällä ja rappusella saattaa nököttää roskapussi. Kuitenkin siihen on aina kiva saapua työ- tai koulupäivän jälkeen ja aloittaa pienimuotoinen väriterapia.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Arvokkaita vieraita

Tänä viikonloppuna meillä kävi tärkeitä vieraita. Toiset vieraat tulivat päivälliselle ja toiset vain kahvittelemaan. Yleensä tykkään suunnitella ja pohtia etukäteen, mitä tarjota vieraille. Mitä suolaista? Mitä makeaa? Kokeilenko jotain uutta vai teenkö jotain vanhaa ja hyväksi havaitsemaani? Mikä on helppoa ja toimivaa missäkin tilanteessa? Selailen innoissani keittokirjojani ja ihastelen niiden kauniita kuvia - ja yleensä lopulta päädyn reseptiin, jonka olen löytänyt netistä.

Kuten olen ennenkin blogissa jo valitellut, minulla on kovasti kiireitä. Harmikseni en siis ehtinyt tehdä niin perusteellista suunnitelytyötä kuin olisin halunnut. Meinasin jo päätyä hvyään ja helppoon jätski-marja-marenki-yhdistelmään jälkiruoaksi, mutta lopulta minun alkoi tehdä niin paljon mieli brownieita, että minun piti tehdä niitä... 

Kaikennäköistä sitä kuitenkin tuli laitettua tarjolle. Lauantaina koti täyttyi vipellyksesä, sillä meille tulivat kummipoikamme perheineen. Kyläilemässä oli alle yksivuotiaan kummipojan lisäksi perheen kaksi vanhempaa poikaa, joten ajattelin, että pizza on aika varma ja helppo valinta. Lisäksi keksin, että ohjelmanumerona jokainen (tai ainakin lapset) saavat täyttää oman osansa pizzoista. 

Kinkun palat ja purkkitonnikalankin saa näyttämään herkulliselta, kun ne tarjoaa värikkäistä Koko-kulhoista!

Täytevaihtoehtoina oli fetaa, tonnikalaa, ananasta, mozzarellaa, kinkkua, suppilovahveroita ja paprikaa.
Lapset päätyivät klassiseen kinkku-ananas-yhdistelmään paprikalla höystettynä. Aikuiset kokeilivat vähän eksoottisempaa vaihtoehtoa ja pizzaan päätyi suppilovahveroita, valkosipulia, fetaa ja mozzarellaa. Lisäksi isoihin pizzoihin mahtui myös vähän sekalaisempia osioita. Kaikki maistui kyllä oikein hyvältä! Valmiista pizzoista ei ole valitettavasti kuvia, sillä ne katosivat alta aikayksikön. 

Jälkkäriksi tein siis varmaan maailman helpoimpia brownieita ja jäätelöä. Keksimme miehen kanssa kaksi kilpailevaa suomennosta brownieille: suklio tai suklura. Brownie on vaan niin kökkö ja suklaaneliö on kuitenkin täysin eri asia. Koska suklio kuulostaa minusta kuoliolta, käytän sukluraa. Tosin isäni ehdotti vielä kolmatta, ruskiota. Se taitaisi olla  lähinnä aluperäistä! Reseptin olen saanut tuttavaltani, mutta alkuperäinen resepti on Fazerin. Muokkailin reseptiä vähän ja olen tehnyt siitä jo kolme versiota: alkuperäisen, pähkinöillä ja pelkällä tummalla suklaalla. Ne onnistuvat AINA, myös meidän surkealla IKEA-uunilla ja jäävät keskeltä ihanan tahmeiksi

3-1 suklaan suklurat

  • 200 g voita tai margariinia
  • 200 g tummaa suklaata
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 3 kpl kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • (50g maitosuklaata)
  • (50g valkoista suklaata)
  • (pekaanipähkinöitä tms.)


Sulata paloiteltu suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita kunnes seos on tasaista. Vuoraa kulmikas vuoka leivinpaperilla. Paloittele valkoinen ja maitosuklaa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaaseos munavaahdon sekaan. Kääntele sekaisin varovaisesti. Sekoita keskenään jauhot ja kaakaojauhe, siivilöi suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän. Kääntele sekaan lopuksi paloitellut suklaat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa puoli tuntia.
Anna kakun jäähtyä vuoassa kokonaan. Leikkaa kakku ensin neljään osaan. Leikkaa sitten nämä palat vielä neljäksi ruuduksi. Leikkaa lopuksi nämä ruudut vielä poikittain kolmioiksi. Brownie-leivokset säilyvät ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa jopa viikon.


Suklura/suklio/ruskio jätskillä ja vieraiden tuomalla appelsiini-balsamicosiirapilla. Nam!

Sunnuntaina minulla oli orkesterin kevätkonsertti, ja kutsuin vanhempani, appivanhemmat ja kummini kahville sen jälkeen. Sukluroiden lisäksi tarjolla oli äidin tuomaa pullaa ja suolapalana saaristolaisleipää lohimoussella (tai -mössöllä, if you will). Kahvipöydän kattoivatkin melkein kokonaan vieraat ja mies, sillä minun piti jäädä vielä roudailemaan. Kiitos heille!

Suklurat jäivät vähän varjoon, mutten jaksanut ottaa enempää kuvia. Kamera oli nimittäin konsertin jäljiltä jollain omituisella asetuksella ja ekoista kuvista tuli ihan sinisiä! Kovin taiteellisia kyllä.
Pullien reseptiä minulla ei ole, mutta lohimössön reseptin pyysin äidiltäni tätä tilaisuutta varten. Alkuperäislähdettä en tiedä. Sen tekeminen on mahdottoman helppoa ja nopeaa, joten se sopi tällaiseen tilanteeseen. Harvemmin jaksan koristella ruokia kovin huolellisesti, joten rennot ruokalusikalliset saivat kelvata tällä(kin) kertaa.

Lohimousse

  • 200 g tuorejuustoa
  • 2 rkl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
  • 150 g graavi- tai kylmäsavulohta
  • puoli punaista paprikaa (jätin tällä kertaa pois)
  • 1 pieni sipuli (salotti tai tavallinen)
  • 1 pieni omena
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • 2 rkl hienonnettu ruohosipulia
  • " " " tilliä
  • mustapippuria

Notkista tuorejuusto viilillä. Leikka kala pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli, omena jne. Lisää juustoseokseen. Lopuksi lisää yrtit ja pippuri ja sekoita. Lisää suolaa tarvittaessa. 





Viikonloppu oli oikein mukava, mutta nyt kyllä väsyttää aika paljon. Onneksi on vielä ilta aikaa vaan löhöillä ja herkutella ylijääneillä ruuilla!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kukkia, ihania kukkia!

Viimeaikoina olen saanut ihastella kauniita kukkakimppuja. Serkkuni synttäreillä vieraat toivat toinen toistaan upeampia kimppuja ja lisäksi koti oli muutenkin koristeltu kukin. Ja mikä parasta, kun vanhempani hakivat minut juhliin, minäkin sain oman kimpun! 

Ihania, ryppyisiä papukaijatulppaaneja!

Leikkokukat ovat mitä parhainta arjen piristystä. En kyllä osta niitä niin usein kuin mieleni tekisi, sillä olen kuitenkin vielä opiskelija. En myöskään halua painostaa miestä ostamaan minulle kukkia yhtä mittaa, sillä muut asiat ovat mielestäni tärkeämpiä. Sanon tämän silläkin uhalla, että kuulostan ketulta pihlajapuun juurella.  Kukat kuitenkin ilahduttavat minua aina oli se sitten gerbera syntymäpäivänä, ruusu, jonka mies on saanut josnkun keikan jälkeen tai vanhempien tuoma yllärikimppu. 

Leinikit - niin kauniita mutta niin kalliita!

Lähes kaikki viikonlopun kukkakimpuista olivat samaa väriskaalaa: pinkkiä ja vaaleanvihreää! Taitavat olla serkkuni suosikkeja - ja itse asiassa myös minun.Yksi upea kimppu jäi valitettavasti kuvaamatta, kun kamerasta loppui akku... Sekin toki samaa väriyhdistelmää! Kukissa taidan pitää eniten aivan samoista väreistä kuin sisustuksessakin: ei liian vaaleaa, ei liian tummaa vaan sopivan kirkkaita ja sopivan räiskyviä. Tosin oikeastaan kaikenlaiset kukat ovat kauniita.

Tässä kimpussa erityisen onnistuneita ovat neilikat, jotka muodostavat muiden kukkien väliin ikään kuin yhtenäisen pinnan.
Sama väriskaala jatkuu - tosin kahden ja puolen vuoden takaa meidän häistä. Siellä oli kyllä muitakin värejä. Ehkä näette joskus myöhemmin lisää...

Suosikkikukkiakin on ehtinyt kertyä minulle jo vaikka millä mitalla! Gerbera on yksi pitkäaikaisimmista. Pidän sen yksinkertaisuudesta ja graafisuudesta. Tosin se on melkein kokenut inflaation sen myötä, kun teini-iässä koko huoneeni oli koristeltu erilaisin gerbera-aihein muovikukista verhoihin... Toinen ikisuosikki on jaloleinikki, joita odotan aina keväisin kukkakauppoihin. Niitä on saatava ainakin pääsisäiseksi! Kolmatta suosikkia en osaa nimetä - niitä on liikaa! Ehkä hääkimppuni riittää todisteeksi:


Eikä tässäkään vielä kaikki... 

Mitkä ovat teidän suosikki kukkianne? Entä hankitteko kotiin usein kukkia?

perjantai 9. maaliskuuta 2012

"Being a good writer is three percent talent and 97 percent not being distracted by the internet"

En ole tällä viikolla paljon ehtinyt blogia ajatella, kun olen joko viilettänyt luennolta toiselle, tai sitten istunut tietokoneen ääressä kirjoittamassa jotain ihan muuta. Minulla on työn alla nimittäin kandidaatin tutkielma ja otsikon sitaattiin törmäsin tällä viikolla. Kovin osuvasti sanottu. En vaan löytänyt, kuka moisen viisauden on keksinyt.

Minä kuitenkin tarvitsen välillä nollausta työnteon lomassa ja nopeiten se onnistuu käymällä jollain kivalla nettisivustolla työn lomassa. Muutenkin työskentelytyylini on mallia "huolien huone". Mahtaako joku muistaa kuinka Roope Ankka kävelee rahasäiliössään ympyrää huolien huoneessa niin, että lattiaan on syntynyt ura? No, minä kävelen ympyrää kotona, sillä meillä pääsee kätevästi kiertämään huoneesta toiseen. Sitten kun palaan ruudun ääreen, tekstiä saattaa taas syntyä. Sama pätee myös muiden taukojen pitämiseen. Jotain tapahtuu aivoissa samalla, kun viihdytän itseni vaikkapa Pinterestissä. Tosin ei se ihan niin, mene, että taukoa voisi koko ajan pitää. Blogin kirjoittaminen ei kuitenkaan onnistunut samalla, kun kirjoitin tänään vastasyntyneiden kuuloerottelusta. 

Kuvat on otettu eräänä talvisena päivänä, jolloin lumi oli melko vastikään satanut maahan. Voi sitä riemua!

Toinen hyvä taukokeino on mennä kävelemään läheiseen Puolalan puistoon. Siellä voi nauttia sekä puiston luonnosta että upeista jugendlinnoista ja kauniista puujugendtaloista. Usein iltapäivisin voi seurata sivusta myös iltapäiväkerholaisten ja muiden lasten pulkkailua, jos on lunta.

Pienet pulkkailijat As. Oy Päivölän ja Albatrossin edessä.

Kun nyt kerran kuvissa on näitä jugendlinnoja, voisin saman tien aloittaa suosikki jugendtalojen sarjan. En ole vielä päättänyt, mikä on suurin suosikkini, josta olisin ehkä halunnut aloittaa. Ehkä helpompi näin, niin ei tarvitse pähkäillä. Näistä mikään ei siis ole suosikkini, vaikka voisinkin tulevaisuudessa oikein mielelläni muuttaa mihin tahansa näistä (as if). 

"Albatrossi joka lepäämättä liitää.." Kerran joulukuussa sain kurkata talon ala-aulaan ja siellä oli upea kuusi! 
 Albatrossin talo pääsi suokkilistalleni juuri tuona päivänä, jolloin olin puistossa kuvaamassa. Silloin aurinko oli sopivasti laskemassa, mikä korosti talon upeaa syvän oranssia väriä. En tiedä miten olinkin voinut sivuutta sen sitä ennen! Olin toki huomannut talon, mutta vasta tuolloin se todella sykähdytti. Albatrossin on suunnitellut kuuluisa jugendarkkitehti Frithiof Strandell ja se on valmistunut 1911. Se vietti siis viime vuonna satavuotissyntymäpäiviään. Sen yläkerrassa on ateljee, jossa on työskennellyt mm. Wäinö Aaltonen, ja rakennusta on kutsuttu taiteilijoiden taloksi. Hmm... Löisiköhän Karkkis Karkkinen lukioaikaisilla öljyväritöillään joskus rahoiksi, niin pääsisi tuonne ateljeehen. Albatrossista ja sen historiasta on ilmestynyt myös kirja, kuten monesta muustakin Turun jugendhelmestä. 

Päivölä oli siitä kirjoitetun kirjan mukaan pullollaan diplomi-insinööri-filosofian tohtori -pariskuntia. This gives me an idea...
As. Oy Päivölä on hillitympi kuin Albatross, mutta sen juju on mielestäni monipuoliset, mutta hyvin "rytmitetyt" muodot. Sen on suunnitellut Ardian Thomander ja se on valmistunut 1908. Erikoista on, että siihen rakennettiin alunperin yhteiskeittiö! Siis koko talonväelle, eikä asunnoissa ollut keittiöitä lainkaan! Keskuskeittiössä valmistettiin ruoka, joka hinattiin asuntoihin hisseillä. Vähitellen siitä kuitenkin luovuttiin ja ihmiset halusivat omat keittiönsä. Tosin eipä tässä taida olla mitään erikoista, sillä 20-luvulla keskuskeittiöitä rakennettiin kuulemma enemmäkin. Olen käynyt jopa asuntoesittelyssä talossa, jossa keskuskeittiö toimi aivan viime vuosiin asti! Se on silti hauska kuriositeetti. 

Ainoa ongelma puistossa on se, että se on mäen päällä ja suurinpiirtein joka polun päässä lukee "ei talvikunnossapitoa".
Välillä pitää varoa, ettei liukastele. 

Tähän postaukseen tulikin tekstiä enemmän kuin piti. Taisin vähän innostua aiheesta. Jos et jaksanut lukea pitkiä sepustuksia talojen historiasta, niin yllä vielä yksi pala Puolalan puistoa, joka varmasti rentouttaa näin työviikon päätteeksi. Kohta voikin mennä puistoon ottamaan kevätkuvia!

Lähteet:
Lahtinen, R. & Laaksonen, H. (2009). Kävely jugendtalojen Turussa. 3. painos. Turku: Turkuseura.
ja

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lasisydän

Ah, lasi! Se on ihmeellinen aine, koska siitä on niin moneksi ja siitä saa muotoiltua valtavan kauniita asioita. Lasin puhaltaminen ja muokkaaminen on mielestäni todella kiehtovaa ja käsittämätöntä. Katsottuani Yle Teemalta lasista kertovan dokumentin innostuin kirjoittamaan omista lasiesineistäni. Olen jo muutaman vuoden keräillyt kauniita lasiastioita ja erityisesti suomalaista lasia. Toistaiseksi kokoelma ei ole kovin mittava, mutta haaveet sen täydentämisestä sitäkin suuremmat. 


Kuvien tekotaiteellinen asettelu johtuu siitä, että ne on kuvattu keittiön pöydällä, jonka reunan en halunnut näkyvän
(Ks. oikea yläkulma). Kuvassa vihreää ja kirkasta Faunaa ja sininen Grapponia-sokerikko.

Aivan ensimmäiseksi kokoelmiini sain vanhemmiltani tummansinisen Nanny Stillin Grapponia-sarjan kermakon ja sokerikon. Olisiko ollut häälahja? Kommenteista luultavasti löydätte vastauksen. ;) Seuraavaksi    kuulin, että isovanhempieni jäämistöistä löytyy muutama tummanvihreä Oiva Toikan Fauna-lasi. Otin ne riemusta kiljuen vastaan ja myöhemmin olen saanut niitä lisääkin. 


Päässäni soi vastustamattomana toistona: "Grapponia/ (pum pum)/ tämä on grappooonia..."
Kuvassa Grapponia nekka ja jälkiruoka-astia ja iso Fauna astia.

Myöhemmin lasikokoelmani on täydentynyt lähinnä erilaisista vanhojen tavaroiden liikkeistä ja esimerkiksi Ajan taiasta ostetuista astioista. Toistaiseksi kokoelma koostuu juuri lähinnä Faunasta ja Grapponiasta, kuten varmaan kuvista huomaa. Erityisesti pidän värillisestä lasista ja turkoosin eri sävyt ovat kauneimpia. Myös sitruunankeltainen on herkullinen väri. 

Kastehelmi-sokerikko, Anu Penttisen Sukat makkaralla-lasi ja tuntematon turkoosi ihanuus.

Aina esineen ei tarvitse olla tietyn suunnittelijan tai kuulua tiettyyn sarjaan päästäkseen kokoelmiini. Yllä olevan kuvan turkoosi pullo ei tietääkseni ole kenenkään nimekkään tekemä, mutta se on kauniin värinen ja hauskan mallinen. Se toimii myös yhden kukan maljakkona paremman puutteessa. 

Diiva-olutlasit ovat mainioita smoothie-laseja. Pikku Myy -purkissa säilytän liitua keittiön taulua varten.

Jonkin verran minulla on myös uudempaa (suomalaista) lasia. Ylläolevat Markku Salon lasit olen saanut ystäviltäni. Kirkkaat Diiva-lasit häälahjaksi (okei, ME olemme saaneet...) ja pienen purkin joitain vuosia sitten synttärilahjaksi. Muistaakseni purkin nimi on Pikku Myy, mutta sitä ei tuolta sivustolta enää löytynyt. Ehdoton suosikkini on Anu Penttinen. Hänen käyttämänsä värit ovat uskomattoman ihania ja iskevät juuri tällaiseen väri-ihmiseen kuin minä. Ostin vuosi sitten pitkän haaveilun jälkeen saamallani lahjakortilla hänen Pixeline-vatinsa. Se vaati pitkän vertailun missä oli kauneimmat ruudut, sillä yksikään ei ole samanlainen.



Anu Penttisen Pixeline-vati on uskomattoman kaunis ja se saa kunnian toimia vihkin ja kihlan säilytyspaikkana kotona ollessani.
Mitäs seuraavaksi? Lasihaaveita minulla riittää, eikä osa ole toteutettavissa ehkä koskaan. Esimerkiksi Nanny Stillin Harlekiini on ainakin tällä hetkellä vähän yli budjettini. Helena Tynellin Hyrrä-maljakot ovat siinä ja siinä. Tarkkoja hintoja en tosin osaa nyt heittää. En ole oikein vielä päättänyt, mihin seuraavaksi haluaisin "sijoittaa" (tai mitä pyytäisin lahjaksi on totuudenmukaisemmin sanottu). Pidempään olen miettinyt Oiva Toikan Floraa Faunan vastapainoksi, mutta saa nähdä. Onneksi kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hankkia itselle, vaan kauniista lasiesineistä voi nauttia myös muualla. Ensi kesänä voisikin tehdä retken vaikkapa Suomen lasimuseoon!