sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Uutta ja tavallista arkea

Töihinpaluu on sujunut melkolailla mainiosti. Töissä on kivaa ja suunnilleen kaiken tarvittavan muistaa tai osaa selvittää. Yksi ihanimmista asioista töissä on se, että saa ajatella ajatuksensa loppuun asti ja onneksi työni mahdollistaa sen useimmiten. Minulla on lisäksi erittäin mukava työyhteisö ja innokas kollega, jonka kanssa kehittää työtä eteenpäin. Lapsia ei ole tullut ikävä työpäivän aikana ja he ovat pärjäilleen mukavasti isän kanssa kotona. 

Bonskun ja Tintin suosikkileikit. 

Elämä tuntuu yhtä täydeltä kuin tämä meidän pihanpätkä näyttää. 

Vaikka töissä en ikävöi, päivän paras hetki on tulla kotiin ja saada riemusta kiljuvat lapset syliin. Yritän aina töiden jälkeen hetken rentoutua, mutta se onnistuu hieman vaihtelevasti. Usein olenkin aika poikki, mutta yritän kovasti tsempata ja jaksaa leikkiä Bonskun ja Tintin kanssa. Jos kotona ollessa oli väsynyt, se oli sellaista tasaista koko päivän jatkuvaa. Töissä taas jaksan työpäivän oikein hyvin, mutta sen jälkeen tuntuu välillä todella uuvahtaneelta ja pitäisi jaksaa perään vielä "toinen työpäivä" kotona lasten kanssa. Tämä kuulostaa nyt kovin negatiiviselta, sillä ei arki sentään pelkkää väsymystä ole. Pidän siitä, että nyt elämässä on taas erilaista vaihtelua. Illat eivät tunnu ollenkaan lyhyiltä, kun niiden aikana ehtii touhuta niin monta asiaa. 

Vauhtia riittää näiden veijareiden kanssa. 

Ehdottoman ihanaa on kuitenkin tehdä taas nelipäiväistä työviikkoa. Kun viikonloppu kestääkin kolme päivää, ehtii aivan erilailla levättyä kuin kahdessa päivässä. Töissäkään en ole kokenut, että työt kasaantuisivat liiaksi tai että tekisin viiden päivän työt neljässä päivässä. Saatan silti niin vahingossa tehdä, sillä jaksan olla myös tehokkaampi, kun tiedän että saan myös enemmän kotiarkea lasten kanssa. Lepo on tietysti vilkkaiden lasten kanssa suhteellinen käsite, mutta kolme hidasta aamua auttaa jo asiaa paljon. Lisäksi saan myös helpommin ja paremmalla omalla tunnolla omia hetkiä, kun tuntuu että aikaa lasten kanssa on riittävästi. Esimerkiksi nyt pojat ovat isänsä kanssa puistossa ja minä sain maalata kasvihuonekaappia rauhassa. 

Kaapin maalausta rauhassa - ah. Tosin kaapista ei lopulta tullutkaan keltaista, koska sävy oli väärä. 

Nyt sunnuntain loppu on varattu perhe ajalle. Kohta uuniin menee pizzaa ja illalla menemme vielä koko porukka saunaan. Mukavaa ja ihanan tavallista. Sopii oikein hyvin tähän omituisen ajan keskelle. 

Mikä on paras asia arjessasi juuri nyt?

torstai 28. toukokuuta 2020

Hevisauruslettuja ja vuohenputkijuustopiirakkaa

Joskus asiat vaativat vuosia toteutuakseen. Jo joskus opiskeluaikana, kun olin muuttanut omilleni, suunnittelin villiyrttien ja -vihannesten keräämistä. Metsä tuntui silloin kuitenkin olevan liian kaukana, eikä tullut lähdettyä. Kynnys kerätä luonnosta jotain muuta kuin marjoja tai sieniä tuntui korkealta. Nyt aivan ex tempore toteutin vihdoin nämä pohdinnat keräämällä viime viikonloppuna kassillisen nokkosta ja vuohenputkea. 



Nokkonen tuntui aika helpolta aloitukselta, sillä sen tuntee helposti (pun intended, sen myös voi kirjaimellisesti tuntea näpeissään, jos varomattomasti kerää). Ensin aionkin vain kerätä niitä, mutta koska minulle oli kerrottu että pihallamme villiintynyt kasvi on vuohenputkea ja Iloelo-Laurakin oli niitä kerännyt, niin päätin uskaltaa napata niitäkin mukaani. Vuohenputkia kerätessä tosin tuli uskon puute ja oli pakko varmistaa vielä moneen kertaan, että kerään varmasti oikeaa kasvia. Lopulta laskin jokaisesta lehdestä erikseen, että ne varmasti olivat kaksi kertaa kolmesormisia (tai ainakin siihen suuntaan kasvamassa, sillä nuorissa vuohenputkissa kaikki "sormet" eivät olleet vielä erillään). Lisäksi tarkistin, että jokaisen varsi oli kourumainen. Ja olivathan ne. 



En tiedä miksen ole koskaan ennen kerännyt nokkosia. Se oli todella helppoa ja sai nopeasti ison satsin! Ehkä en vaan ole tajunnut, miten monipuolisesti sitä voi käyttää. Tietysti myös se vaikutti keräilyintooni, että Aarne Alligaattori -letut eli pinaattiletut ovat meillävarsinainen hittiruoka. Ja koska onhan se nyt aika heviä syödä nokkosta, nimesimme nokkosletut tietysti hevisaurusletuiksi. Ja ne maistuivat todella hyviltä! Maku oli jotenkin hieman raikkaampi ja yrttisempi kuin pinaattiletuissa, mutta hyvin samanlainen kuitenkin. Tein jollain ihan tavallisella lettureseptillä, johon tuli 5 dl maitoa, 2 dl jauhoja ja pari munaa sekä 2 dl ryöpättyjä nokkosia. Lisäksi laitoin 0,5 dl puhtikaurajauhetta tuomaan hieman lisää proteiinia ateriaan. 

Ryöppäsin nokkoset pienessä vesi määrässä viitisen minuuttia ja valutin. 


Pitsireunaiset letut ovat Bonskun mieleen. 

Vuohenputkista tein piirakkaa Maku-lehden reseptiä mukaillen. Paistoin vuohenputket valkosipuliöljyssä ja laitoin piirakkapohjaan yhdessä Saloniemen juustolan Ensilempi-salaattijuuston ja kirsikkatomaattien kanssa. Tarkoitus oli laittaa myös kevätsipulia, mutta sen unohdin. Halusin tehdä oikein alusta loppuun vuohi-aiheisen piirakan, joten vuohenmaidosta tehty salaattijuusto sopi siihen mainiosti. Ajattelin ensin laittaa muna-kermaseokseen juuston makuista kaurakermaa, mutta sitten ajattelin, että tavallinen (kaura)kerma olisi raikkaampi. Mutta muuten tuo Kaslinkin "juusto"kaurakerma on kyllä mainio tuote, näin vinkkinä. Piirakka oli todella maukasta, mutta ei oikein meidän lasten makuun. Niinpä söinkin sitä tyytyäisenä lounaaksi töissä. 



Oli hauska kerätä ilmaista ruokaa ja varmaan kerään toistekin. Nokkosista pistinkin osan pakkaseen, jotta voimme tehdä hevisauruslettuja toistekin. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan myöhemmin vaikkapa maitohorsmaa tai peräti osmankäämiä.

Mitä sinä keräät luonnosta?

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Voi kuinka olenkaan kaivannut rymsteerausta!

Tänään minuun iski yhtäkkiä älli, että olohuone pitää rymsteerata. En ollut kokenut tällaista pitkiin aikoihin, sillä edellisissä kodeissa huonejärjestyksen vaihtamiseen oli hyvin rajalliset mahdollisuudet. Toki pienempiä muutoksia sai tehtyä, mutta ei sellaista kokonaisvaltaista ilmeen muuttamista. Tässä kodissa taas mahdollisuus rymsteeraukseen oli olemassa, enkä ollut hyödyntänyt sitä koko tämän puolentoista vuoden aikana. Ja ai että se rymsteeraaminen oli kivaa!


Tästä lähdettiin liikkeelle. 

Teininä järjestin huoneeni uusiksi useamman kerran vuodessa. Siirtelin hontelona tikkukätisenä teininä isoa Muuramen kirjoituspöytää ja kirjahyllyä milloin mihinkin kohtaan huonetta. Maalattiinpa jopa kirjahyllyn takaseinä vadelmanpunaiseksi, jotta sen sai kivasti myösjakamaan huonetta tarvittaessa. Huoneessa oli yhdellä seinällä kiinteitä kaappeja, mutta muuten seinät olivat vapaat eikä huonekaluja ollut liikaa, joten uuden ilmeen sai helposti.

Tadaa! Tähän päädyttiin. 

Muutoksen kirvoitti jokin Hesarin sisustusartikkeli, jossa puhuttiin taas ihmetysaiheestani kotihäpeästä. Jutussa annettiin vinkkejä, miten kotiinsa voisi olla tyytyväisempi ja joku asiantuntija antoi vinkin uudelleen järjestelystä. Minä olen tyytyväinen kotiini jo nytkin, mutta pieni piristys kesän edellä oli tervetullut. Lapsetkin innostuivat ajatuksesta ja antoivat minun rymsteerata rauhassa, vaikka yleensä tällaisista omista projekteista seuraa akuutti syli- ja leikkiseurapula sekä himo härnätä veljeä. 
Olohuoneessa sohva pyörähti ikkunaseinälle. Se toi mieleen vanhan kodin, mutta ei kuitenkaan liikaa että olisi tuntunut tylsältä. Haisukaappi, kirjahylly ja kirjoituspöytä pysyivät paikallaan, sillä ihan niin kokonaisvaltaiseen siirtelyyn ei ollut mahdollisuutta. Matalaa senkkiä siirsin hieman. Nojatuolit ja keinutuoli saivat uudet paikat. Ensin yritin laittaa nojatuolit samalle seinälle tuon pienen lipaston molemmin puolin, mutta vaikutelma oli jotenkin vähän pikkusievä. Ongelma ratkesi, kun keinutuoli ei mahtunutkaan sille suunnitellulle paikalle ja laitoin sen toiselle puolelle lipastoa. Se toi kivasti särmää kukkanojatuolin ja siron lipaston rinnalle. Lipasto pääsee nyt oikeuksiinsa, sillä edellisessä järjestyksessä se jäi hieman lelulaatikoiden ja levysoittimen varjoon. 

Tällä kertaa keinutuolin parina onkin kukallinen nojatuoli. Ja heh, lasten kirjoja on joka paikassa. 

Sohva sopii kauniisti myös ikkunaseinälle. Tintin junatavarat jäävät sopivasti hieman piiloon sohvan ja kirjahyllyn väliin. 

Sohva ikkunaseinällä on nyt kesäaikaan mukava, kun ikkunoistakaan ei vedä. Lisäksi ikkunoista tulvii ihanasti valoa. Kun lämpiminä keleinä ulko-ovikin on usein auki, niin sohvalta näkee pihalle asti. Huomasin myös, että kattopalkit näyttävät aika hauskoilta, kun niitä tuijottelee pötköttäessään sohvalla. Pinkki nojatuoli päätyi senkin viereen. Nyt kaikki istuimet olisivat niin sopivasti seurustelua varten, mutta saa nähdä koska niissä taas istuu vieraita. Toivottavasti pian!

Kaasupallon raadosta en huomannut hankkiutua eroon ilman kuvaamista. 

Uusi järjestys piristi hieman harmaata päivää kivasti ja nyt jaksaa ihailla kotiakin eri tavalla. Innostuin vaihtamaan hieman esillä olevia koristeitakin, vaikka ne peittyvätkin usein Tintin käsistä turvaan nostettuihin tavaroihin. Aina välillä ne sieltä kuitenkin tulevat esiin ja ilahduttavat mieltä. 

Vaihdatko sinä usein huonekalujen järjestystä? Entä kutsutko sitä rymsteeraamiseksi vai joksikin muuksi?

lauantai 16. toukokuuta 2020

Puutarhuri, minäkö?

Piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta näemmä jonkinlainen pihanlaittotauti on vallannut minut. Olen aina ollut kukkaihminen ja törsännyt opiskelijanakin melkoiset summat rahaa kesäkukkiin. Edellisessä kodissa eräs naapuri kysyi minulta useampaan otteeseen olenko töissä kukkakaupassa, kun kannoin vuosi toisensa jälkeen uudet kukka-asetelmat rappusille. Koko muun taloyhtiön yhteiset kukat olivat vähäisemmät kuin minun. Ohjasinkin aina meidän ovelle sanomalla "meidän ovi on se, jonka edessä on eniten kukkia." Nyt tuota fraasia ei voi enää varmuudella käyttää, sillä muutkin naapurit laittavat rapunpieliinsä näyttäviä kesäkukkia.

Pikku Tintti-narsissi kulki muiden perennojen mukana takapihalle. 


Olen moneen otteeseen todennut kuitenkin, että en ole oikein hyvä kasvattamaan mitään, ainakaan vihanneksia. Siispä olen ajatellut, etten myöskään viitsi kasvattaa kukkia. Pihatyöt eivät ole houkutelleet ja se oli yksi syy, miksi emme päätyneet omakotitaloon vaan puutalo-osakkeeseen. Edelleenkin olen kyllä tyytyväinen, että emme ole yksin vastuussa vaikkapa haravoinnista tai lumitöistä, mutta istutushommat ovat yhtäkkiä alkaneet kiinnostaa entistä enemmän. Taidan olla vähän sellainen hurahtaja tyyppi. Ensin keksin Bonskun innoittamana perunat ja porkkanat... sitten teki mieli kokeilla ihan vain jotain helppoa yksivuotista, vaikka krassia. Niitä heitettiinkin ruukkuihin lasten kanssa. Tintti kippasi vähän myös soraa itämään siementen perässä. 


Tässä kassiviljelmät. Porkkanoista näkyy ihan pieniä alkuja, mutta yksi perunan taimista on jo kivassa kasvussa. 

Hienoimmasta perunan alusta kuva, jolla valan uskoa itseeni. Osa taimista venähti vähän turhaan pituutta kuistilla esikasvatuksessa. 

Ja kappas vain, hurahtajaluonteena pian huomasinkin myllääväni kukkapenkkiä meidän "takapihalle", kun ruma ja rikkaruohoinen näkymä ikkunasta alkoi kyllästyttää. Värväsin lapsetkin ensin mukaan, mutta he levittivät multaa ympäriinsä ja repivät kielotkin maasta, joten hommaa piti jatkaa ihan yksikseen. Mielessäni aloin suunnitella värikästä ja koko kesän kukkivaa perennapenkkiä. En tiedä perennoista oikein mitään, mutta yritin tankata oppia netistä. Ainakin Kotipuutarhan pihasuunnittelusivuilla ja Pinterestissä oli hyviä vinkkejä ja ideoita. Päädyin tekemään perennapenkin maata parantaen, sillä se tuntui helpommin lähestyttävältä tavalta aloittaa. Ammensin tietoa myös Auringon tahtiin -sivustolta

Alustava suunnitelma perennapenkistä. Tarkoitus oli myös yrittää kuvata mikä kukkisi milloinkin, mutta siihen ei enää kokemattoman puutarhurin aivot pystyneet. 

Lähinnä tällaista kasvustoa löytyi pihalta ennen. Kielot olivat näppärästi tuolla reunassa ja ne jätin koskematta. 


Lopulta valitsin kukat kyllä aika pitkälti fiiliksen pohjalta. Läksin sateisena lauantaina Viherlassilaan. Yritin valita kasveja, jotka kukkisivat hieman eri aikoina, jotta kukkivaa riittäisi pitkin kesää. Valitsin eteen muutamia peitekukkia ja taaemmas korkeampia perennoja. Aurinkoisempaan kohtaan valitsin prinsessankakkaroita (mikä nimi!) ja muuten puolivarjoon sopivia. Paikkaan paistaa melko voimakas iltapäiväaurinko, mutta toisaalta osa penkistä jää hieman naapuritalon ja ison koivun sekä juhannusruusun varjoon. En tiedä yhtään valitsinko oikeita kukkia paikkaan vai en, mutta kokeilemalla se selviää. 
Tämä on tuosta minun penkkini vierestä, mutta koska unohdin ottaa "before"-kuvan, tämä kelvannee koska näyttää aika samalta. Ehkä jatkan penkkiä tähän, jos pääsen vauhtiin. 

Bonsku penkkiä muokkaamassa. Hän taisi kyllä vaan heilua noiden pionin tukikeppien kanssa. 

Pioni penkistä löytyi jo valmiiksi ja se taisi olla ainoa pelastettava kasvi muutamien kielojen lisäksi tuossa kohdassa pihaa. Vuohenputkia kitkin melkoisen määrän, mutta en usko että sain kaikkia napsittua pois. Kuulemma niiden lehtiä voi sitten nyppiä pois sitä mukaa kun nousevat, jolloin sen pitäisi vähentyä. Innoissani istutin taimet maahan heti kun sain rauhallisen välin, toivottavasti aika oli sopiva. Tarkoitus on vielä iskeä maahan tämän vuotiset narsissit jahka ne kuolevat kokonaan pois. Voi olla, että uuttakin vielä mahtuisi, sillä alueen kokoa oli aika vaikea kokemattomana arvioida. 

Näyttää jo paremmalta, vaikka mikään ei vielä kuki. Noihin nurkkiin laitan varmaan vielä jotain ja narsissit sitten tuonne jonnekin väliin. 

Saa nähdä kuinka käy, kuoleeko innostus kukkien mukana vai alanko laajentaa projektia taloyhtiön muihinkin villiintyneisiin kukkapenkkeihin. Tämän projektin rahoitin ihan itse, mutta voi olla että ilmoittaudun jossain vaiheessa vapaaehtoiseksi taloyhtiön yhteiseen kukkapenkkien parannusprojektiin. Naapurissa tosin asuu yksi puutarha-alan opiskelijakin, jolla saattaa olla hieman paremmat valmiudet siihen. Mutta ehkä häneltä voisi oppia jotain uutta. Hauskaa tämä puuhastelu joka tapauksessa oli, joten ainakin kertaalleen näistä kukista sai jo iloa. 

Millaisia puutarhasuunnitelmia sinulla on? 

lauantai 9. toukokuuta 2020

Poikkeuksellisen äitienpäivän mustikkaiset minijuustokakut

Tarkoitus oli kirjoittaa syvällinen kirjoitus äitiydestä ja vahvuuksista, joita minulla on äitinä. Ensimmäisen työviikon jälkeen ei kuitenkaan oikein irtoa, joten jaankin teille itse kehittelemäni reseptin. Sillä lasten kanssa kokkaaminen on kyllä yksi vahvuuksiani. Kun täytin valokuva albumeita, löysin vaikka kuinka monta kuvasarjaa siitä miten Bonsku leipoo tai kokkaa. Ja Tintti on nyt myös innokas osallistuja. Vaikka vain keittäisin perunoita, hän raahaa tuolinsa hellan ääreen ja katselee ihmeissään kattilaan: "Vau, vau!" On hauska ottaa lapser mukaan kokkaamaan, vaikka kieltämättä verenpaine meinaa välillä nousta. Blogikuvissa ei ole ääniraitaa, jolloin huudahdukset "EI, ÄLÄ NUOLE SITÄ!" ja "ÄLÄ LAITA KÄSIÄ SINNE!" jäävät kuulumatta. Onneksi, sillä ne eivät ole aina niitä parhaita hetkiä. Mutta sellaista on elämä ja vanhemmuus: parhaat ja ikävimmät hetket kulkevat rinta rinnan. Ja onneksi leipomukset paistetaan lopuksi kuumassa uunissa, vaikka sekoituslusikka olisikin käynyt suussa hieman liian aikaisin. 


Tintti on tarvittaessa kova keskittymään. 
"Kaataa!" hän sanoi ponnekkaasti, kun annostelin jogurttia mittaan. 

Äitienpäivänä käymme nyt ensimmäistä kertaa isovanhempia katsomassa koko porukalla korona-aikana. Vain pihalla ja välimatkan päästä, tänä outona aikana. Ajattelimme valmistaa jotain erityistä lahjaksi, sillä jotain viemisiä olisi kiva olla. Ja kun kahteen paikkaan mennään, ovat kakut hieman hankalia. Kahta kakkua ei viitsi tehdä ja yhden kakun joutuu jakamaan. Tietysti valmiit kakunpalatkin olisivat hyvä vaihtoehto, mutta tällä kertaa minujuustokakut olivat meidän valintamme. Kehittelin reseptin itse, joten nyt ei tarvitse edes laittaa linkkejä mihinkään! Tintti oli heti innokkaana kokkaamassa ja ihme kyllä tällä kertaa osasi olla laittamatta lusikkaa suuhun liian aikaisin. 

Bonsku ei ensin halunnut osallistua, mutta lopulta innostui ripottelemaan mustikoita. 


Tintin mustikkaiset minijuustokakut
n. 
Pohja
  • 150g digestive keksejä
  • 50 g voita tai margariinia

Täyte
  • 200g vaniljatuorejuustoa
  • 2 dl luonnonjogurttia
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 munaa
  • Ehkä noin 1,5 dl mustikoita tai maun mukaan 

1. Pohjaa varten murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Gluteenittomat kauradigestivet murenivat helposti ihan kulhossa kauhalla painellen.

2. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi ja lisää siihen jogurtti sekä sokeri. Voi myös hyvin käyttää esimerkiksi maustamatonta tuorejuustoa ja vaniljarahkaa. Tai maustaa itse!

3. Sekoita munat yksitellen hyvin joukkoon, niin että massa on tasainen. Täyte saa olla melko löysää, mutta ei kuitenkaan ihan juoksevaa. 

4. Painele keksimuruseosta muffinsivuokien pohjalle. Käytin sellaisia hieman paksumpia vuokia, jotka eivät leviä uunissa. Jos käytät ohuempia, pistä ne muffinsipellille. 
5. Lusikoi täytettä pohjien päälle. Lopuksi ripottele päälle mustikoita. 

6. Paista 150 asteessa noin 20 minuuttia. Täyte saa olla vielä hyllyvää keskeltä, kun otat ne uunista. Laita jääkaappiin jähmettymään. 



Hiukan meni yli, mutta ei paljon. Ohjasin kyllä kättä aika paljon. 

Minijuustokakuista tuli todella söpöjä ja herkullisia! Helpon ne oli syödä lusikalla suoraan vuoasta, mutta aika helpolla ne irtosivatkin, jos haluaa kakun kokonaan esille. Näitä oli myös helppo tehdä lasten kanssa, kun aineksia ei tarvinnut vatkata ja täytteen lusikoiminen kauhalla vuokiin kävi helposti. Hiukan meni yli, mutta ei haittaa. Nyt saadaan albumiin kuvia myös Tintistä kokkailemassa. Näitä on varmasti hauska katsella joskus vuosien päästä!

Näistä tuli tosi söpöjä!

Ja lopuksi pestään kädet. Eiku...

Poikkeuksellisen hyvää äitienpäivää!