torstai 28. helmikuuta 2013

Aurinkoa ja asusteita

Alkuviikosta kaivoin jo innoissani aurinkolasini esiin, mutta en ehtinyt käyttämään niitä vielä kertaakaan. Pilvisyys on vähän tylsää, mutta minun puolestani talvi (tai kevättalvi) voi jatkua kyllä vielä vähän pidempään. Sain vasta valmiiksi uudet lapaset, joten voisin mieluusti käyttää niitä vielä tänä vuonna, yhdessä aurinkolasien kanssa tietysti. Samaan syssyyn ajattelin esitellä "kandilaukkuni" eli käsilaukun, jonka sain äidiltäni kandin valmistumisen kunniaksi. Siihen liittyy niin uskomaton tarinakin, että pakkohan se on jakaa. 

Myyjä sanoi, että lasit sopivat minulle paremmin kuin kellekään toiselle asiakkaalle. Hah, niin varmaan!
Ihanat, ihanat, ihanat cat-eye-aurinkolasini ovat parin vuoden takaa ja ne ovat edelleen ihanat, ihanat ihanat! Keväällä 2011 sain ällin, että haluan cat-eye-lasit ja lähdin kiertelemään optikoita. Kävin melkein kaikissa keskustan liikkeissä. Koko Turusta löytyi kahdet tämän malliset lasit, joista kummatkin olivat yli budjettini. Jollain konstilla sain itselleni uskoteltua, että minä voin silti ostaa nämä lasit (ja puolet sain synttärilahjana). Juuri sen jälkeen kun olin ostanut lasit, löysimme tämän asunnon ja vuokra tuplaantui ja muitakin hankintoja ilmaantui. Olin tyytyväinen, että olin ostanut lasit jo, koska muuten ne olisivat jääneet ostamatta! Nyt tämän mallisia laseja tosin löytyy vähän helpommallakin. 

Kohtalokkaassa kandilaukussa on mielestäni vähän vanhanajan henkeä. 
En ole laukkuharrastaja ja suurin osa laukuistani on saatu käytettynä tai maksanut muutaman kympin. Olin kuitenkin jo pidempään miettinyt, että voisin haluta jonkun vähän kalliimman laukun, joka myös toivon mukaan kestäisi aikaa ja kulutusta. Äiti ehdotti, että kandin kunniaksi hän voisi ostaa minulle sellaisen. Aika vähällä etsimisellä Stockmannilta löytyikin mieluinen Donna Karanin laukku, joka oli kuitenkin kohtuullisen hintainen. Laukkuun saa mahtumaan juuri kaiken tarpeellisen, mutta se ei silti näytä hehtolitran vetoiselta. Siinä on kunnollinen olkahihna, mutta "käsikahva" on söpö yksityiskohta. 

Ehdin käyttää laukkua puolisen vuotta, kun yhtäkkiä se repsahti olkapäältäni pois. Tutkittuani asiaa, toinen laukussa olevista lukollisista renkaista oli vääntynyt pois paikoiltaan ja yhtäkkiä se napsahti poikki. Oli harmissani ja raivoissani! Tämän piti olla kestävä merkkilaukku! Menin Stockalle ilmoittamaan asiasta. Olisin saanut uuden laukun, mutta minä halusin uuden varaosan. Minusta olisi tuntunut hölmöltä ottaa uusi laukku, kun yksi pieni metalliosa meni rikki. He lupasivat selvitellä asiaa ja laukku jäi heille. 

Nyyt, tästä laukusta jouduin olemaan erossa kaksi kuukautta!

Kului melkein pari kuukautta, eikä tapahtunut mitään. Ilmeisesti ongelma oli maahantuojan päässä. Lopulta Stockalta tuli soitto, että varaosa oli tullut, mutta se olikin väärä! Minulle oli lähetetty turha DKNY:n logokillutin, jonka olin ottanut pois heti ihan vapaaehtoisesti. Tässä vaiheessa olin jo päässyt kärsimättömyydestä yli ja seurasin tilannetta mielenkiinnolla.

Olin ehtinyt tilata Ebaysta kaksi melkein vastaavaa rengasta ja odottelin niitä saapuvaksi (gate o-ring-hakusanalla löytyi, kesti VÄHÄN aikaa hakea). Kun Ebay-renkaat saapuivat, päätin vihdoin hakea laukun itselleni, tuli varaosaa DKNY:lta tai ei. Pari päivää tämän jälkeen Stockmannilta soitettiin, että nyt olisi varaosa tullut! Ja totta tosiaan, sieltä tuli yksi uusi rengas.

Ebaysta tilatut renkaat olivat hiukan alkuperäisiä isommat, mikä itseasiassa toimii hyvin. Kuvassa myös vara-rengas ja rikki mennyt rengas.
 Juttu ei pääty vielä tähän. Laitoin renkaan visusti käsilaukun sivutaskuun. En ottanut sitä käyttööni, sillä olin havainnut Ebaysta tilatut renkaat paremman kokoisiksi kuin alkuperäiset. Olin kuitenkin tyytyväinen, että minulla oli nyt varaosia. Kotona aloin etsiä rengasta käsilaukusta, eikä sitä löytynyt mistään! Tyhjensin laukun taskuineen päivineen, eikä rengas ollut enää missään! Ajattelin huvittuneena, että näinkö tämä uskomaton rumba nyt päättyi. Vähän kyllä harmitti kaikki se kyseleminen ja laukun vekslaaminen turhan takia. 

Spoiler: Syyllinen löytyy tästä kuvasta.
Eräänä päivänä, kun olin tulossa kotiin varmaan viikko tuosta renkaan hukkumisesta satuin ovea avatessani katsahtamaan alas. Ja mitä näinkään! Portailla olevien callunoiden joukossa nökötti varaosarenkaani! Se oli ilmeisesti tarttunut hihaani avaimia kaivaessani ja tippunut siitä callunoiden päälle. Jotenkin tämä oli aivan piste i:n päälle tässä koko laukkuhärdellissä. Nytpähän laukkuun liittyy ainakin monivaiheinen tarina! Onneksi sain Stockmannilta sentään pienen lohdutuslahjakortin kahvilaan, jonka aion käyttää huomenna lounaan merkeissä.

Keltainen ja pinkki - kaksi suosikkiani!
Jos jaksoitte lukea tänne asti, niin tässä vielä sokerina pohjalla nuo minun uudet lapaseni. Tein ne tällä ohjeella. Ne ovat aika reilun kokoiset, koska pidän niiden sisällä toisia hanskoja pakkasilla. Muokkasin kuviota vähän, sillä muuten lapasista olisi tullut liian pitkät. 

En kyllä enää tee tämmöistä kirjoneuletta. Raidat on enemmän minua varten, vaikka lopputulos onkin kaunis.
Aurinkoisia kevättalvipäiviä lukijoilleni! 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

KÄÄÄÄÄÄÄK!

Ei minulla mitään sen kummempaa kääkättelyn aihetta ole kuin se, että ajattelin tehdä tällä kertaa postauksen Aku Ankasta. Akuhan tunnetusti suuttuessaan/yllättyessään/pelästyessään/jne. huutaa "KÄÄK", joten otsikko valikoitui helposti. Lisäksi se kiinnittää tehokkaasti huomion. Isäni täytti tässä vähän aikaa sitten vuosia, joten päätin ostaa hänelle lahjaksi jonkin Aku Ankka -kirjan. Päädyin "Kadonneen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan kertomuksia"-kirjaan. Yleensä en hirveästi selaile lahjakirjoja etukäteen, mutta tällä kertaa en malttanut olla lukematta muutamaa kertomusta.

Ahmin Aku Ankkoja jo viiden kuukauden iässä. 
There's a persistent urban legend that Donald Duck (or Aku Ankka) was once banned in Finland for not wearing any pants. Actually, it's quite the opposite because Donald Duck is perhaps more popular in Finland than anywhere else. It has been the most popular weekly magazine in Finland for years and years. My father used to read me Donald Duck as bedtime stories. Stories by Don Rosa were the best. This year I bought him a book of Don Rosa's comics for a bithday present and decided to make this post as a tribute to Donald Duck.

Kirjasta löytyi myös suuri suosikkini Takaisin Xanaduun!

Aku Ankka on ollut aina minun ja isäni yhteinen juttu. Melkein koko elämäni meille on tullut Aku Ankka -lehti ja jo melko varhain iltasatukirjat korvautuivatkin ilta-Akulla. Enää lehti tosin ei tule, mutta ehkä se tilataan taas uudestaan jonain päivänä. Isä luki minulle Akua varmaan täysi-ikäiseksi asti ja varmaan senkin jälkeen. Muistot yhteisistä lukuhetkistä ovat hauskoja ja parhaita olivat Don Rosan pitkät jatkokertomukset. 

Iskä tykkää eniten Karhukopla-sarjiksista. 

Minun suosikkini taas on Milla Magia. Miten monella eri tavalla ensilantin voikaan yrittää varastaa?

Aku Ankka lienee täällä Suomessa suositumpi kuin missään muualla maailmassa. Jenkeissä esimerkiksi Mikki Hiiri on paljon Akua suositumpi (me taas iskän kanssa välillä vähän halveksuttiin nössöjä Mikki-kertomuksia). Osittain se varmasti johtuu siitä, että lehden kääntämiseen on panostettu niin paljon, kieli on hyvää ja siinä on nokkelia käännöksiä. Minä ainakin olen oppinut paljon Aku Ankasta, esimerkiksi yläasteen ruotsin valtakunnallisissa tiesin kuka oli Thor Heyerdahl vain koska Akussa oli ollut Tuure Heierlaardi. Pinterestissä ja muualla netin ihmeellisissä syövereissä kiertää sitkeästi urbaanilegenda, että Aku olisi kielletty Suomessa housuttomuuden takia. Tämä ärsyttää minua suuresti ja haluaisin korjata tämän vääryyden!

Taulu on kirjoituspöydän vieressä antamassa kirjoitusinspiraatiota.

Sisustuksessakin meillä on häivähdys Akua, sillä sain silloisilta naapureiltani rippilahjaksi tämän Pluto-taulun. Tai no, Plutohan on Mikin koira eikä Akun, mutta hahmona se on kuitenkin hauska. Taulu on yksi suosikki sisustuselementeistäni, koska se on samalla tyylikäs ja hauska. Näillä tuttavilla, joilta taulun sain, on keittiössään valtava puinen Aku Ankka, joka roikkuu köyden päässä, sellaisen oikeastaan voisin haluta seuraavaan kotiimme!

Pluto on yrittänyt saada luuta kiinni jo yli kymmenen vuotta -onnistumatta. 
 Lopuksi ajattelin vielä hankkia itselleni sudenpentujen kunnianimen täältä. Olen ollut ihan oikeastikin joskus Sudenpennuissa, mutta ihan yhtä hienoja arvonimiä ei oikeassa partiossa jaettu kuin mitä Akun veljenpojat (oikeasti siskonpojat) ovat saaneet. Tällä kertaa minäkin sain kunnon arvonimen ja K.A.R.K.K.I.S.-merkin eli olen Kaunis Asiakastyytyväisyystutkija, Rehevä Kitaraspesialisti ja Kihelmöivän Iloinen Salakuuntelija. 

Minkä arvonimen sinun nimimerkkisi saa? Entä mikä on suhteesi Aku Ankkaan?

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Roomalaiset/raumalaiset lihapullat

Huh hiihtolomaviikkoa! Minulla ei nimittäin todellakaan ole lomaa vaan olen tämän viikon töissä. Työ on kivaa ja antoisaa, mutta myös aika intensiivistä ja päivät pitkiä. Toivon, että tämän viikon jälkeen saisin taas vähän lisää graduintoa. Jos rauhallisempi tahti maistuisi sitten taas paremmin. Työviikon vuoksi olen ollut erittäin kiitollinen itselleni, että jaksoin sunnuntai-iltana tehdä aimo annoksen lihapullia, joita ollaan syöty päivälliseksi aina tähän päivään saakka.

Polpette alla romana

Lihapullaresepti löytyi joskus muutama vuosi sitten jostain lehdestä. Lihapullat oli tituleerattu roomalaisiksi, koska muistaakseni artikkelin tekijän isoäiti oli oikeasti italialainen. Meidän perhe tykästyi näihin lihapulliin kovasti ja koska olimme raumalaisia, muttui lihapullien nimi nopeasti raumalaisiksi lihapulliksi. 

Ruokalehdissä ruoat kuvataan aina jonkun minkä lie liuskekiven päällä, mutta eikö Ikean leikkuulauta aja saman asian?

Lihapullien juju on se, että ne maustetaan parmesaanilla ja persiljalla sekä lopuksi kieritellään korppujauhoissa ennen paistamista. Tarjosin näitä kerran italialaisille vieraille uusien perunoiden kanssa, koska ajattelin yhdistelmän edustavan sopivasti molempia ruokakulttuureja. Olin oikein tyytyväinen, kun vieraat kertoivat lihapullien todella muistuttavan heidän äitiensä tekemiä lihapullia! 

Näin persiljan silppuaminen käy kätevimmin.  Parmesaaniraastin pääsi jälleen käyttöön.

Roomalaiset/raumalaiset lihapullat

  • 600 g jauhelihaa
  • 2 viipaletta vaaleaa leipää (tai 1,5 dl korppujauhoja)
  • tilkka maitoa
  • 2 munaa
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • Hyppysellinen muskottipähkinää
  • Nippu persiljaa
  • 1dl parmesaani raastettuna
  • suolaa, pippuria
  • Korppujauhoja



 Murenna leipä ja laita se pehmenemään maitotilkkaan. Silppua persilja, raasta parmesaani ja silppua valkosipulin kynnet. Sekoita jauheliha pehmenneiden leivänmurujen kanssa. Sekoita joukkoon persilja, juusto ja mausteet. 

Pyörittele taikina lihapulliksi ja kierittele ne korppujauhoissa. Paista voissa tai oliiviöljyssä paistinpannulla. Pannulla saa parhaan lopputuloksen, mutta uuni on kätevä arkiratkaisu. 


Käytin 400 g nauhanlijaa ja 200g porsasta. Yhtä hyvin voi käyttää sikanautaa tai jompaakumpaa.  Lihapullista tulee hieman mehukkaampia jos käyttää molempia.
Lihapullat antoivat syyn esitellä jälleen uuden keittiömme turhakkeista, lihapullasakset. Olen joskus ostanut nämä äidille, mutta hänen ei tullut käytettyä niitä. Minä tykkään niistä, sillä pullista tulee tasakokoisia ja vain toinen käsi täytyy sutata, kun niitä käyttää.

Pitääkin tehdä tuonne sivupalkkiin asiasana "turhakkeet".

 Jälkkäriksi voi tehdä vaikka nopeaa hedelmäsalaattia. Lihapullia on riittänyt tähän asti, mutta hedelmiä on lähdettävä hakemaan kaupasta kohta lisää. Kuva antakoon tälle työn raskaan raatajalle voimia todella lähteä sinne kauppaan. Hauskaa hiihtolomaa muille! 

Tällä kertaa salaattiin päätyi ananasta, banaania, appelsiinia ja omenaa. Aarikan Helmi-ottimet kruunaavat salaatin kuin salaatin. 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kukkia ja jääpuikkoja

Tällä kertaa en todellakaan kikkaillut otsikolla, vaan postaus sisältää kaiken, mitä otsikko lupaa. Innoitukseni tähän postaukseen olivat pari päivää sitten ostamani kukat ja jääpuikot, joita olen jo pitkään pihalla ihaillut. Aloin sitten ikuistaa näitä kohteita kameralla, tuttuun räpsimistyyliini. 

This week I bought some ranunculi for myself. They are one of my favourite flowers and since I love colours, I bought three different ones. I love photographing flowers because the photos always seem to come out great. I think it's because the flowers themselves are so beautiful and not because of my photography skills. I also took photos of the amazing icicles that have formed in the bushes and vines under the eaves of out house.

Pikkuiset kukat saivat pikkuiset maljakot.
Leinikit ovat yksiä lempikukkiani. En muista tarkkaan, koska niihin ihastuin, mutta varmaan jo aika kauan sitten. Niitä vaan ei saa ympäri vuoden tai ainakin valikoimat ovat heikot. Nyt bongasin erään kukkakaupan ikkunasta näitä ihanuuksia ja minun oli yksinkertaisesti pakko kävellä sisään. Värivaihtoehtoja oli monia, mutta päädyin ikisuosikkeihini keltaiseen, vihreään ja vaaleanpunaiseen. Oranssinkin olisin ostanut näille kaveriksi, jos olisin raaskinut. 

Toivottavasti nuo nuputkin vielä aukeavat!
Värikkäät kivituikut sopivat hyvin maljakoiksi leinikeilleni. Varret olisi voinut pitää myös pitkinä ja laittaa korkeisiin maljakoihin, mutta sellaisia minulla ei ollut. Sovittelin kukkia erivärisiin tuikkuihin, mutta lopulta päädyin laittamaan ne omanvärisiinsä kippoihin ja muita sitten vaan ympärille. 

Niin hempeää! Pidän leinikkien pallomaisuudesta ja herästä leikkisyydestä.

Kuten kukkien katselukin, myös kukkien kuvaaminen on minusta jotenkin terapeuttista. Minusta on ihana laittaa kameran makro-toiminto päälle ja zoomailla kukkia oikein läheltä. Näitä kuvatessani tosin kävi niin, että tarkensin vähän liian innokkaasti ja monta kertaa ja kamera jumittui joksikin aikaa. Onneksi se tokeni ja pääsin taas kuvailemaan. Kukkia kuvatessa ei oikein voi epäonnistua, koska kohteet ovat itsessään niin kauniita. Tietysti joku taidokkaampi kuvaaja saisi aikaiseksi vielä paljon hienompia kuvia, mutta nämä riittävät minulle. 

Tämä vähän rähähtäneempikin yksilö on viehättävä ja väri on ihana.
Sitten siirrytään vähän toisenlaisiin kuvauskohteisiin. Viimeaikoina ränneistä ja katolta on tippunut vettä. Onneksi lumi ei ole sulanut sentään kokonaan pois, mutta sen sijaan räystäiden alla oleviin pensaisiin ja köynnöksiin on muodostuneet hauskoja jääpuikkoja. 

Tuijissa on paljon erikokoisia puikkorykelmiä.

Villiviiniä koristavat marjojen ja lehtien sijaan valtavat jääpuikot.
 Jääpuikot näyttävät veikeiltä, kun ne sojottavat vähän mihin sattuu. Näitä syntyi myös viime vuonna, mutta silloin en huomannut kuvata niitä. Livenä nämä ovat vielä näyttävämpiä, mutta yritin saada ne kuitenkin jotenkin ikuistettua. 

Jää tuo kasveihin ihan uuden ulottuvuuden.
 Kuten kukat, jääpuikotkin ovat mielestäni kauniita ja kiehtovia. Tietysti ne voivat olla myös vaarallisia, mutta ehkä se on osa sitä kiehtovuutta. Näin kuvissa ne eivät ole kuitenkaan lainkaan vaarallisia, joten niitä voi rauhassa katsoa ja ihailla. 

Lähikuvaa puikoista.

torstai 14. helmikuuta 2013

Häränsydäntä linssimuhennoksen kera

Arvaatteko mitä nämä ovat:

Hähää, enpä paljasta kuvatekstissä!

Gradupäivinä, kun hillun kotona pyjamassa puoleen päivään, minun tulee syötyä vähän vaatimattomia aterioita. Yleensä vähintään kerran viikossa keitän punaisia linssejä ja paistan pari kananmunaa vaihtelevalla tyylillä. Jälkkärin ja salaatin virkaa hoitaa jokin hedelmä. Ylläolevat sydänmuotit ovat tietenkin tehty sitä varten, että minä saisin paistetuista kananmunistani kauniin sydämen mallisia! Sopii näin ystävänpäivään, eikö vaan?

When I'm home working on my master's thesis I usually have something very simple and plain for lunch. About once a week I cook red lentils and "two eggs any style". Valentine's day was a proper occasion for me to try out my new heart-shaped egg (or pancake) molds. They turned out great and the heart-shaped eggs sunny side up tasted great. Happy Valentine's day everyone!

Romanttinen ystävänpäivälounas ylhäisessä yksinäisyydessä

Meillä paistettuja kananmunia kutsutaan häränsilmiksi, joten näillä tehtynä saadaan tietysti häränsydämiä. Loogista eikö vaan? ;) Loogista tai ei, ajattelin, että näiden turhakkeiden esittely sopisi mitä parhaiten ystävänpäivään! Päätin dokumentoida blogiin kokeilun, oli lopputulos sitten täydellinen sydän tai epämääräinen möykky. 


Käsi vakaana nyt...
Asettelin vempeleen pannulle ja leivitin niiden keskelle hieman öljyä. Vähän jännitti kananmunien kaataminen muotteihin, mutta ihme kyllä se onnistui. Ja muotit pitivät! Pelkäsin nimittäin, että valkuainen alkaa valua muottien alta pois. Oli riemastuttava näky, kun kaksi kananmunasydäntä tirisi pannulla. 



Haluan keltuaiseni mediumina.
Ja kuinka ollakaan, kun munat olivat paistuneet, ne nousivat muotteineen päivineen nätisti pannulta! Pieneksi ongelmaksi muodostui kuitenkin munien irrottaminen muoteista. Luultavasti muottien reunat olisi kannattanut voidella myös. Mutta ei pieni rosoisuus paljon haittaa. 

Tässä vaiheessa näytti suorastaan täydelliseltä. Reunat piti irrottaa veitsellä tökkimällä.

 Nam nam, pääsin kuin pääsinkin nauttimaan häränsydämiä ja linssimuhennosta. Kuulostaa kyllä vähän ylevämmältä, mitä se todellisuudessa oli. Lounas maistui kuitenkin nälkäiselle graduntekijälle oikein mainosti. Ja sydäntä lämmitti se, että sydämistä tuli niin nätit!

Romantiikkaa kerrakseen.
Sydämellistä ystävänpäivää! 

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Laskiaispulla versio 4.0 ja muita herkkuja

Minulla on ollut oikea herkuttelu viikonloppu, mikä sopiikin näin paastonajan alle. En tosin aio pitää minkäänlaista ruokapaastoa, mutta herkuttelu on silti aina paikallaan viikonloppuisin. Perjantaina pääsin herkuttelemaan letuilla ystäväni Nooran luo. Tänään meille tuli vieraita ja koska on laskiaissunnuntai, päätin tehdä uuden version laskiaispullista. Viime vuonna tein vähän tavallisesta poikkeavia Runebergin torttuja, joten tänä vuonna piti kokeilla jotain muuta. 

Monenlaisia laskiaispullia on näkynytkin lehdissä. On perinteisiä, kranssimallisia, passionhedelmällä täytettyjä ja niin edelleen. Minäpä keksin mikä tässä Jippiipiiras-innostuksessa olisikaan parempi vaihtoehto kuin laskiais-whoopie! Yksinkertaisesti tein vaaleita jippiipiiras-harruja ja laitoin väliin mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Tai yhtä hyvin voi laittaa vadelmahilloa tai jos oikein ekstreme-henkilö on, niin mantelimassaa (yök). 

Jippii, laskiainen! Lautanen on ostettu joskus vuosia sitten Tallinnasta.

Laskiais-jippiipiiraat

  • 250 g jauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • iso hyppysellinen suolaa
  • 115 g pehmeää voita
  • 150g sokeria
  • 1 muna
  • 1,5 dl maustamatonta jogurttia tai piimää

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Siivilöi yhteen jauhot, ruokasooda ja suola.

Pane huoneenlämpöinen voi ja sokeri kulhoon ja vaahdota kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna ja sen jälkeen puolet jauhoista. Lisää piimä ja tämän jälkeen loput jauhoista ja sekoita hyvin.

Pursota taikinanokareita uunipellilla. Kannattaa pursottaa, koska silloin tuleee paljon tasaisempia. Pellille mahtuu noin 12 nokaretta ja yhteensä niitä tuli varmaan reilu 30. Paista 10-12 minuuttia, kunnes taikina tuntuu sormella kiinteältä. Anna jäähtyä pellillä 5 min ja siirrä sen jälkeen ritilälle (tai lautaselle) jäähtymään kokonaan.

Sitten vaan vaahdota kerma ja sivele whoopien puolikkaat hillolla. Vältin liian isoja marjanpaloja, jotta leivokset menivät nätisti kiinni. Kesällä näiden väliin voisi laittaa myös tuoreita mansikoita. 

Koiratkin selvästi himoitsevat vastatäytettyjä laskiais-whoopieita.
Muut viikonloppuherkut ovatkin olleet suolaisia. Suurin osa blogissa jakamistani resepteistä on erilaisia leivoksia, vaikka tykkään tehdä myös ihan (arki)ruokaa. Ne vaan jäävät usein kuvaamatta, koska niitä tehdessä on jo niin kova nälkä, ettei kuvaaminen tule mieleenkään. Varsinkin kun ruoka on jo lautasella, ei enää viitsi hakea kameraa, vaikka sen muistaisikin. Onneksi tämän ei ole tarkoituskaan olla ruokablogi! Nytkään en millään jaksa kirjoittaa tänne niitä reseptejä, joita viikonloppuna käytin, sillä kaikki löytyvät linkin päästä. Aion vain kertoa ja suositella, että herkkua oli!

Eilen tein uunissa siikaa ja pitkästä aikaa juustokohokkaita tällä reseptillä. Kohokas kuulostaa vaikealta, mutta onnistuu itseasiassa joka kerta ja on todella herkullista. Vähän vaivaa tietysti pitää nähdä, mutta ei mitään kovin suurta. Siian valmistin niin simppelisti, että sen jaksan tänne kirjoittaakin. Puristin siikafileen päälle vähän sitruunaa, maustoin suolalla ja pippurilla ja ripottelin pinnalle korppujauhoja. Kaiken kruunasivat noin desi kermaa ja muutama voi nokare. Siika oli uunissa noin puoli tuntia ja kohokkaat 20 minuuttia.

Tässä vaiheessa juustokohokkaat olivat hienoimmillaan, niin piti ottaa kuva. Takana kypsyy siika.

Muistin ottaa kuvan! Tässä vaiheessa kohokkaat olivat jo vähän lässähtäneet ja osa syötykin, jos tarkkaan katsoo. Etualalla siikaa.

Tänään tein yhtä suosikkiruoistani eli pitkään haudutettua karitsan lapaa. Reseptin olen ottanut Hesarin kuukausiliitteestä ja se löytyy tuolta linkin takaa. Omasta annoksestani tuli hieman harmaampi, sillä tumma olut ja ruusukaalit jäivät kauppaan. Herkullista se silti oli, sillä liha on ihanan mureaa, kun sitä hauduttaa oikein kauan. Väriä tuovat sokeriherneet ja violetit porkkanat!

Ei näytä ihan samalta kuin Hesarin sivuilla, mutta maistuu varmasti yhtä hyvältä!

Violetti porkkana. Väri oli vain porkkanan pinnassa, joten osa lähti kuoriessa pois. Näitä sai Turun yliopiston luomupiiristä tässä kuussa.
 Eikä se herkuttelu tähän lopu (eikä paastokaan ala ihan vielä), sillä tiistaina meille tulee opiskelukavereitani syömään laskiaspullia ja juomaan kaakaota. Tämä on muodostunut jo perinteeksi, joka tosin jäi viime vuonna väliin. Hassu ajatella, että tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun vietämme laskiaista näin.

No, nyt jäin jaarittelemaan! Herkullista laskiaista kaikille!

torstai 7. helmikuuta 2013

Huopapallona luokses pompin taas...

"Huovutetut pallot pannunalunen" on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista hakusanoista, joilla joku on päätynyt blogiini. Muita ovat Triffidien kapina (mistä minä olisin voinut tietää, että juuri vastikään on tehty aiheesta uusi telkkarisarja?) ja Carmen-lämpörullat. Näitä on aina hauska seurailla ja välillä hakusanoista löytyy mitä kummallisempia sanoja, kuten "sopivasti paljastava". Mitäköhän olen paljastellut sopivasti täällä blogissa? Aina välillä myös miettii, onko hakija löytänyt haluamansa asian blogistani. Huovutetun pannunalusen ohjeen hakijat ovat ainakin löytäneet, mutta kuinkahan moni on ohjeen luettuaan luovuttanut ja ostanut pallot tai koko pannunalusen valmiina?

Many people who find my blog through search engines are looking for a tutorial for a table mat made of felt balls. That's what they will find here (in Finnish only) but they might also find that it's rather laborious to make one from scratch. Last time I made one of these I got fed up with felting for a long time. A few weeks ago I realised we needed new coasters. I decided to make some felt balls again. Making coasters is not as time consuming as making table mats since they are so much smaller. The balls need to be very even-sized though. 

Tämä on tämmöinen huovutetutpallot-pannunalunen.
Tämän postauksen tuotokset voi vähemmänkin viiteliäs huovuttaja jaksaa väkertää, sillä tällä kertaa tein huopapallosista lasinalusia. Yhteen lasinaluseen tarvitaan paljon vähemmän palloja kuin yhteen pannunaluseen. Eri asia tietysti on haluaako pärjätä vain yhdellä lasinalusella. 

Nämä lehdet ovat palvelleet hyvin ja varmasti taas joskus kaivan ne esiin kaappien kätköistä.
Lasinalusia käytämme olkkarissa, sillä sohvapöydän lakattuun puupintaan jää herkästi jälkiä. Meillä on ollut pitkään käytössä häälahjaksi saamamme lehden malliset lasinaluset. Nekin ovat huopaa ja pidän niistä paljon, mutta ne ovat vähän syksyiset. Olin pyöritellyt päässäni muitakin ideoita, mutta sitten jostain iski inspiraatio pyöritellä taas huopapallosia. 

Nyt meillä on värikkäitä lasinalusia, jee. 
Huijasin, tämä ei ollut vielä valmis!

Kun minulla oli taas pussillinen valkoisia "esipalloja" tuli tietysti eteen värien valitseminen. Eri väriyhdistelmiä piti kokeilla pitkään ja hartaasti. Lopulta päädyin sohvatyynyistä inspiroituneena musta-harmaa-kelta-valkoiseen ja ihan vaan jollain intuitiolla pinkki-oranssiin ja turkoosi-limeen. Näin ainakin aluksi, lasinalusiahan voisi tehdä lisää. Näitä ei kuitenkaan jaksa ihan hirveällä sarjatyöllä tehdä, joten teen nyt nämä kolme ensin.

Kuin kaksi marjaa.

Muuten tuli hyviä, mutta tuossa kelta-harmaassa yhden rivin pallot ovat muita isompia. Kaikki mukit eivät pysy sen päällä kunnolla ja täytyy varmaan joko vaihtaa pallot tai sitten koittaa litistää niitä vaikkapa silitysraudalla. Tietysti kaikkein kapeapohjaisimmat mukit ja lasit pysyvät näillä hieman huonosti, mutta voisin tehdä pari tasaistakin laskinalusta niitä varten. 

Vasta puristettu appelsiinimehu sopii täydellisesti pirteään lasinaluseen (sisustuskieltä).
Nyt kelpaa juoda teetä, kahvia, mehua, vettä tai ihan mitä vaan sohvalla pötkötellessä. 

Iltapäivän lepohetki mehun, teen ja Kahden kerroksen väen kanssa. 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kippis!

Esittelin jo melkein vuosi sitten värilasikokoelmaani. En  ole mitenkään kovin ahkera keräilijä, mutta aina silloin tällöin kokoelmani täydentyy jollain vanhalla tai vähän uudemmalla suomalaisella lasiesineellä. Toisinaan haaveilen jostain lasiastiasta tai -sarjasta jo pidempään ja toisinaan kokoelma täydentyy jollain sattumalta vastaantulleella esineellä. Tärkeintä ei ole merkki tai vuosiluku vaan kauneus ja väri.

Both me and my mother collect colourful glassware, mostly Finnish design. You can view my collection here, but today I present you my mother's collection. Some of the pieces are by famous designers, others are just "anonymous" findings from fleamarkets. We both prefer different shades of blue, but we're not picky. Some of the most cherised pieces of my mother's collection are heirlooms from my grandfather and great-aunt. 

Marimekon Kippis-verhot sopivat hauskasti lasiastioihin.
Taisimme innostua äitini kanssa värilasin keräilystä vähän yhtä aikaa. Tai ainakaan ennnen omaa innostustani en huomannut, että hänkin olisi keräillyt lasiastioita. Voi olla, että ennen omaa kiinnostusta siihen ei vain kiinnittänyt huomiota. Koska äidin kokoelma on aika erilainen kuin minun, mutta vähintään yhtä värikäs, ajattelin esitellä äitini värilasihyllyn. 


Turkoosin ja sinisen eri sävyt ovat sekä minun että ädin mielestä lasissa kauneimpia.
 Äidinkin kokoelmassa on astioita laidasta laitaan. Osa astioista on ihan uutta, kuten nuo Marimekon Mariskoolit ja Sukat makkaralla -lasit. Osa on ihan rehellisiä kirpparilöytöjä, jopa aika edullisia. Nykyisin äidiltä kuulee tämän tästä, mitä hän on taas kirpparilta bongannut. Minä olen paljon laiskempi kirpparien koluaja! Onneksi aina välillä äiti tekee löytöjä minullekin. Hänen uusin löytönsä ovat nuo Oiva Toikn Flora-sarjan jälkiruokakulhot, joita oli yhteensä viisi. Alunperin niitä on oletettavasti ollut kuusi, joista yksi on hajonnut. Minä kinuin pyysin varovasti itselleni tuon yhden "ylimääräisen" kulhon, sillä olin jo pitkään haaveillut Florasta ja nimenomaan turkoosina.


Kolme herkullisen väristä lasukulhoa ovat ruotsalaisen Orreforsin Pastilloja. 

Sininen hetki. Upea kranssi on anopin joululahja minun äidilleni.
Osa äidin kokoelmasta on perintölasia. Niistä iso osa on esillä keittiön sijaan eteisen sinisessä asetelmassa sulassa sovussa "anonyymien kirpparilöytöjen" kanssa. Anonyymejä kirppislöytöjä ovat tuo keskimmäinen iso kulho, jalallinen malja  ja pieni tiimalasin mallinen maljakko. Jalallinen malja on itseasiassa appivanhempien pihakirppikseltä joidenkin vuosien takaa. Kuten kuvasta huomaa, nämä anonyymit voivat olla aivan yhtä kauniita kuin nimekkäät merkkiastiat. Toisaalta on hauskaa, jos joskus törmääkin toiseen vastaavaan ja selviää, että anonyymillä onkin nimi ja suunnittelija. 


Kuka ihmen Frank?

Yksi kokoelman helmistä taitaa olla isoisäni 60-vuotislahjaksi saama Kaj Franckin sininen maljakko. Sen myötä taisin oppia, että Franck on joku kuuluisa suunnittelija. Pienenä maljakko varmaan näytti samanlaiselta lasivaasilta kuin mikätahansa muukin, mutta nyt osaan arvostaa sen syvää sinistä väriä ja kauniin yksinkertaista muotoilua. 

Viimeisenä räpsäisin vielä kuvan kahdesta keramiikka-astiasta. Vaikka nämä eivät ole lasia, luen ne mukaan kokoelmaan. Upea ja nykyään kovin suositun Valencia-sarjan kynttilänjalka ja Kupittaan saven hauska kannu ovat isotätini perintöä. Tuo kannu on yksi minun suosikeistani. Pidän sen graafisesta koristelusta ja pulleasta muodosta. 

Ei ihan lasia, mut tarpeeksi lähellä.

Äidin kokoelma on toistaiseksi hieman mittavampi kuin minun, mutta onneksi näitä pääsee aina välillä ihailemaan, kun vierailemme lapsuudenkodissani. Ja kyllä se minunkin kokoelmani pikkuhiljaa kertyy. Luin tuota viimevuotista lasikokoelma postausta ja siinä luki näin: "Mitäs seuraavaksi? Lasihaaveita minulla riittää, eikä osa ole toteutettavissa ehkä koskaan. Esimerkiksi Nanny Stillin Harlekiini on ainakin tällä hetkellä vähän yli budjettini. Helena Tynellin Hyrrä-maljakot ovat siinä ja siinä. Tarkkoja hintoja en tosin osaa nyt heittää. En ole oikein vielä päättänyt, mihin seuraavaksi haluaisin "sijoittaa" (tai mitä pyytäisin lahjaksi on totuudenmukaisemmin sanottu). Pidempään olen miettinyt Oiva Toikan Floraa Faunan vastapainoksi, mutta saa nähdä."

Tynellin Hyrrän voi bongata täältä ja Floraakin sain nyt tuon yhden kulhon verran, mikä on vallan riittävästi. Nanny Stillin Harlekiini ei kyllä edelleenkään mahdu budjettiin...