Hiihtolomareissu - kuin piste i:n päälle.

 Varasimme syksyllä itsellemme matkan Lappiin. Silloin ei vielä voinut tietää, miten luminen alkutalvi meille tulisi ja halusimme taata ainakin yhden lumisen viikon. Onneksemme saimme monta lumista viikkoa  jo ennen matkaa, mutta hiihtolomareissumme Saariselälle oli kuin piste sanan "talvi" i:n päälle. Saimme hiihtää vielä kunnolla sydämemme kyllyydestä ja lapset ihmetellä valtavaa lumimäärää. 

Kuva melkein Kaunispään huipulta. Molemmat pojat kyydissä. 

Jännitin tietysti päästäänkö matkaan ollenkaan. Tuleeko joku kipeäksi? Joutuuko joku karanteeni? Kielletäänkö matkustaminen? Onko oikein matkustaa? Matkamme oli onneksi jälleen hyvin koronaturvallinen sekä tartuttamisen että tarttumisen suhteen. Matkustimme ensin Rovaniemelle yöjunalla ja siellä pystyi hyvin olemaan omissa oloissaan. Jatkoimme Saariselälle omalla autolla ja pysähdyimme kerran liki tyhjälle huoltoasemalle. Matkan aikana kävimme muutamasti kaupassa ja välttelimme ruuhka-aikoja. Muuten olimme vain mökissä ja ladulla. 

Lumikinokset olivat valtavia! Jos kotipuolessa ei olisi ollut niin luminen talvi, olisivat nämä varmaan tuntuneet lapsista vielä eksoottisemmilta. 

Leikkipuistossa oli hieman vaikea liikkua, sillä Tintti upposi koko ajan lumeen. 

Matka alku määränpäässä ei ollut ruusuinen. Luulin jo, että siitä ei tulisi yhtään mitään. Lapset riitelivät, me aikuiset hermostuimme. Tintti upposi liian korkeisiin lumikasoihin ja valitti. Bonsku valitti kylmää ja tylsyyttä. Tintti halusi takaisin junaan tai käymään isovanhemmilla (heh, hänellä ei ihan vielä ole tajua siitä, missä ollaan). Bonsku olisi halunnut olla vain mökissä (ja ilmeisesti riidellä pikkuveljen kanssa). Olin aivan hermoraunio! Onneksi me vanhemmat pääsimme sentään vuorotellen ladulle lepäämään. 

Väsähtänyt Tintti nukkui pitkiä päiväunia. Ulkoilu ja kylmä sää varmasti väsyttivät. 

Ehkä olimme vain kaikki väsyneitä ja onneksi toisen lomapäivän lounaan jälkeen (jos matkustuspäivää ei lasketa) kelkka alkoi kääntyä. Melkeimpä kirjaimellisesti, sillä iskä ja Bonsku laskivat Kaunispään huipulta Suomen pisimmän pulkkamäen. Minä ja Tintti emme uskaltaneet, tai ehkä Tintti olisi uskaltanutkin mutta minä en. Onneksi mäkeä pystyi laskemaan myös alempaa ja oli oikein hyvä pulkkamäki sekin. Lasimme mäkeä eräänä aamupäivänä monta monta kertaa ja me olimmekin melkein koko ajan ainoat mäessäolijat. 

Iskä ja Bonsku laskivat myös Suomen pisimmästä pulkkamäestä. 

Ehkä unohtumattomin päivä oli koko perheen yhteinen hiihtoretki Rumakurun päivätuvalle. Vuokrasimme Lapin luontolomilta Fjällpulken-ahkiot ja pakkasimme lounaan mukaan. Melko hidasta ahkioiden vetäminen oli, mutta maisemat niin upeita, että sen jaksoi. Bonsku valitti kylmiä varpaita, joten ehkä jonkinlainen kuumavesipullo/kädenlämmitin-systeemi olisi vastaisuuden varalle otettava mukaan. Palelun vuoksi retki ei ollut täysin auvoa, mutta aika onneksi kultaa muistot (eivätkä lapset olleet oikeasti paleltuneita, kun tultiin sisälle). Tintti nukkui molemmat matkat ahkiossa, ilmeisesti meno oli mukavan tasaista. 

Huikaisevat maisemat! Fjällpulkenit olivat mainioita. 

Toinen mahtava retki oli yhdessä Bonskun kanssa. Lähdimme kahdestaan Kummituskämpälle, joka oli melko sopivan hiihtomatkan päässä. Bonsku ei ole vielä kovin kokenut hiihtäjä, mutta hän oli innokas pääsemään niin jännittävän kuuloiseen paikkaan kuin kummituskämppä. Ja hienosti hän jaksoikin sinne hiihtää. Siellä söimme tietysti eväitä (kuumaa mehua ja Snickersiä) ja ihmettelimme, millaisia temppuja kämpän kummituksen on sanottu tekevän. Totesimme myös yhdessä, että onneksi kummitukset ovat satua. Takaisin tullessa oli hieman enemmän haasteita, sillä matkalla olikin ylämäkeä ja yksi vaikea alamäki. Ja pissahätä, tietysti. Onneksi siitäkin selvittiin ja lopulta Bonsku oli hyvin ylpeä, että pääsi ihan oikealle hiihtoretkelle. 

Kummituskämpällä ihmettelemässä. 

Maireat hymyt ensimmäisen oikean hiihtoretken tauolla. 

Nautin valtavasti hiihtämisestä ja yksin ladulla on aivan oma tunnelmansa. Suhteellisen vähän oli väkeä, kuten arvata saattoi, ja laduilla sai mennä aika rauhassa. Pidin kovasti Saariselän suhteellisen tasaisista laduista, sillä en pidä jyrkistä tai kaartuvista mäistä. Muistikuvieni mukaan Ylläksellä oli paljon hankalampia latuja. Ja varmasti niitäkin olisi ollut tarjolla, mutta minä menin vain helppoja tai keskivaikeita. 

Todennäköisesti talven viimeisen hiihdon päätteeksi otettu kuva. Kiitos talvi 2021 ja Saariselkä mahtavien hiihtomahdollisuuksien tarjoamisesta!

Olen onnellinen, että reissu onnistui ja oli lopulta oikein hyvä pienistä vaikeuksista huolimatta. Seuraavalle matkalle toivottavasti saamme mukaan vaikka jonkun ysätävperheen tai -pariskunnan, jotta olisi pojille seuraa ja voisi jakaa helpommin hiihtovuoroja. Mutta sen aika on sitten toivottavasti joskus hamassa tulevaisuudessa. 

Kävitkö sinä tänä talvena hiihtämässä?

 

Tour de Saimaa - pyöräkärryllä

Mekin liityimme tämän kesän kotimaanmatkailijoiden suureen joukkoon ja suuntasimme lomamatkalle Saimaan rannoille. Emmekä mille tahansa matkalle, vaan pyörämatkalle. Olemme olleet ennenkin pyöräilemässä Tanskassa, Gotlannissa ja kahdesti Hollannissa (2014 ja 2017), joten sikäli kokemusta pyörämatkailusta oli myös lapsen kanssa. Mutta mäkinen Suomi toi kyllä oman lisänsä reissuun, ei ole Suomi Hollanti. Ajattelin koota postaukseen vähän reissun kohokohtia sekä lisäksi vinkkejä mm. pakkaamiseen ja kohteisiin. Mikään kulttuuriloma tämä ei ollut, vaan tällä kertaa enemmän tällainen luontokohde. 

Minä, pojat, retkikaravaani ja päheät housuni valmiina matkaan.

Pakkaaminen reissuun tuntui aivan äärimmäisen vaikealta. Miten saada mahtumaan neljän hengen tavarat, teltta, neljä makuupussia, makuualustat ja trangia pyörien kyytiin. Pyöräkärry toi osaltaan helpostusta tavaratiloineen, mutta toisaalta miehelle piti laittaa muuten aiempia reissuja kevyempi kuorma, jotta kärryä jaksaa ylipäätään vetää. Lopulta onnistuin mielestäni pakkaamisessa varsin hyvin. Lapsille otin ohuita legginsejä ja pitkähihaisia paitoja yhden per päivä. Yleensä pakkaan lisäksi pari varavaatekertaa, mutta nyt jätin ne kotiin. Asu per päiväkin kuulostaa ehkä paljolta ja isommat lapset varmaan pienemmällä määrällä pärjäisivätkin, mutta nämä meidän ovat sellaisia sotkijoita, että vaatetta piti olla vähän ekstraa. Lopulta taisi kummallekin jäädä yksi asu käyttämättä. Yöasuiksi oli ohuet villakerrastot ja niitä oli myös kastumisen varalta kahdet. Tämän lisäksi lapsille oli uikkarit, tuulipuvut ja sadevaatteet. Ulkovaatteista ainoastaan pipo ja hanskat jäivät käyttämättä ja itseasiassa tajusin jälkikäteen, että teltassa nukkuessa pipo olisi ollut hyvä pistää päähän. 

Maisemat hymyilyttivät, mäet eivät. 

Kerta vielä kuva kuormasta - ja maisemista. 

Itselleni pakkasin poikkeuksellisesti pelkkää urheiluvaatetta. Yleensä minulla on ollut reissussa myös yksi "normaalivaatekerta", mutta nyt ei kertakaikkiaan mahtunut. Onneksi äitini teki pyynnöstäni minulle muutamat hauskat ja värikkäät urheiluleggarit ja pyöräilysortsit, jotka näyttivät hauskoilta myös rennossa ravintolassa yhdistettynä Alpan neuletakkiin. Ja onneksi, onneksi otin luottovaatteeni eli Alpan neuletakin mukaan matkaan! Ne ovat todellakin olleet hintansa väärttejä, sillä jokin kolmesta neuleestani on lähes päivittäin käytössä arjessakin. Neule oli täydellinen lämmike kesäillan viiletessä ja myös yöllä makuupussissa. Meilläkin oli mukana lisäksi sadevarusteet, jotka tulivat myös käyttöön. Saappaisiin pakkasimme lasten saappaat ja sadevarusteet sisälle, jolloin säästyi tilaa. Kunkin tavaroille oli oma pyörälaukki, lapsille pienet ja aikuisille isot. Miehen pyörään lasten laukut, tarakalle saappaat  sekä vaipat ja pyöräkärryn tavaratilaan makuupussit ja -alustat. Teltta oli ensin miehellä tarakalla, mutta painosyistä vaihdettiin minulle. Minulla oli aikuisten pyörälaukut, omat saappaat, se teltta ja ruokakassi trangioineen. Etukorissa vaihtelevasti kaikkea tarpeellista sälää. Olo oli kyllä kuin karavaanilla, mutta liikkeelle päästiin. 

Imatralla uimassa. 

Pojat viihtyivät kärryssään. 

Reittisuunnitelmat eivät olleet kovin tarkkaan lukkoon lyötyjä, sillä emme olleet varmoja millaisia päivämatkoja pystyisimme lasten ja karavaanimme kanssa tekemään. Alkuperäinen suunnitelman raakile kosahti kuitenkin täyteen buukattuihin losseihin, joten vaihdoimme suunnitelmaa ja päätimme pyöräillä Lappeenrannasta serkkujen luo Mikkeliin ja siirtyä sieltä junalla takaisin Lappeenrantaan. Reissumme kulki siis lopulta seuraavasti: Lappeenranta - lounas Joutsenossa, uintia Imatralla, yö Ruokolahdella, Ruokolahdelta Puumalaan ja yö siellä. Puumalasta Anttolaan ja Anttolasta Mikkeliin, josta illalla junalla Lappeenrantaan. Välissä hengailimme junan vaihtoa odotellessa pari tuntia Kouvolan rautatieasemalla. Tuli siis nähtyä aika monta paikkaa ympäri Saimaata, ainakin pyöräilijän silmin. 

Ah, mikä aarresaalis! Tuossa vasta puolet. Pussikeitto parani kummasti, kun lisäsi tuoreita sieniä.

Retkiruoka, paras ruoka!

Jälkkäriksi mustikoita. Poimimme matkaeväiksi "mustikkatikkarit" eli varvut täynnä mustikoita. 

Lisää retkiruokakuvia. 

Matkaan mahtui monia huippuhetkiä ja maisemia (myös kirjaimellisesti, sillä maasto oli melkoisen mäkistä). Lappeenrannassa ennen lähtöä keräsin rohkeuteni ja viestittelin pitkäaikaiselle blogiystävälleni Minnalle ja vihdoin tapasimme kasvokkain. Ensi kerralla toivottavasti hieman paremmalla ajalla, sillä nyt näimme vain pikaisesti. Olin odottanut uintia kirkasvetisillä hiekkarannoilla ja pääsin pulahtamaan Saimaaseen neljästi. Toivoin pääseväni kokkailemaan retkiruokia kauniissa maisemissa ja hyödyntämään metsän antimia kokkailuissa. Löysimmekin valtaisan kantatelliesiintymän, josta saimme niin keittoa kuin pastaakin. Keräsimme myös jälkiruoat ja puuromustikat suoraan pensaista. Pääasiassa nukuimme mökeissä, mutta yhden yön nukuimme myös teltassa, mikä oli toiveeni (mutta onneksi ei kaikkia öitä, sillä oli se vähän vaivalloista). Lisäksi meillä oli perheenä tosi mukavaa yhdessä, emmekä juurikaan kukaan kiukutelleet tai riidelleet. Pahin riita käytiin kotiportilla juuri ennen lähtöä. Pyöräillessä ajatukset sai tehokkaasti pois arjesta ja maisemia pystyi ihailemaan aivan eri tavalla kuin autosta. Yllätysbonuksena pääsimme vielä tapaamaan lasten serkkujakin, vaikka alunperin ei ollut tarkoitus! 

Puumalassa leirintäalueen mökit olivat täynnä, joten onneksi oli teltta. 

Tällaisesta käsintiskauksesta minäkin nautin. 

Upeita maisemia riitti. 

Ainoan kunnon sateessapyöräilyn jälkeen mökissä nautittu pasta maistui erityisen hyvältä.

On myös asioita, jotka ehkä tekisin toisin tämän reissun kokemuksella. Poljimme keskimäärin 50 km/päivä (pisin n. 60 km ja lyhyin 30 km). Sen jaksoi ihan hyvin, mutta voi olla että pyöriksi olisi kannattanut valita jokin muu kuin omat kaupunkihybridit. Mies ainakin olisi ehdottomasti hyötynyt myös sähköistä, kun veti myös kärryä perässään. Mutta ainakin reidet saivat hyvän treenin ja vain kerran pääsi itku ylämäen jälkeen. Minä olisin toivonut mäissä laajempaa vaihdevalikoimaa. Kunnon retkipyörä olisi ehkä tehnyt pyöräilystä vielä vaivattomampaa MUTTA reissu onnistui siis ihan "tavallisella" seitsenvaihteisella ei-hifistely-Tunturilla. Ja tietysti niitä losseja olisi kannattanut varata etukäteen, mitä emme tajunneet. Maantien reunassa polkemiseen kannattaa myös tietysti varautua, sillä pyöräteitä oli vain pieniä pätkiä matkaa. Onneksi lähes kaikki autot ja rekat ohittivat sopivan kaukaa. Niistä ohituksista en kyllä kuitenkaan voi sanoa nauttineeni siltikään. 

Ylämäen jälkeiset fiilikset. 

Kouvolan rautatieasemalla odottavan aika oli pitkä. 

Näin korona-mielessä lomamatkamme oli kyllä äärimmäisen turvallisen tuntuinen. Ihmismassoja ja lähikontakteja oli melko helppo vältellä, vaikka ilmeisesti Saimaan seutu on ollut tänä kesänä myös suosiossa. Oikeastaan ainoastaan Puumalassa leirintäalueella oli enemmän ihmisiä ja siellä huoltorakennuksen keittiössä olimme jonkin aikaa lähietäisyydellä muiden kanssa. Niin ja Kouvolan rautatieasemalla olisi kyllä saanut olla esillä käsidesiä muuallakin kuin Ärrällä. Kotimatkalla pysähdyimme lounaalle Porvooseen ja se kyllä oli melkoinen turistirysä Saimaa-kohteisiin verrattuna. 

Kokonaisuudessaan oli näin hyvät tunnelmat!

Uskon ja toivon, että kotimaanmatkailun buumi jatkuu vielä tulevaisuudessakin oli rajoituksia tai ei. Tai ainakin tämäkin reissu sai innostumaan, että mitä kaikkea täällä ihan kotimaassa on nähtävää! Seuraavalla kerralla ehkäpä uusia aluevaltauksia Pohjanmaan tai Lapin suunnalta? En ole muuten koskaan käynyt esimeriksi Oulussa!

Missä sinä matkailit tänä kesänä? 

Kaupunkiseikkailu lasten kanssa osa 2: Fiini wien ja pikavisiitti Budapestiin

Kaupunkiseikkailumme jatkuu nyt toisella osalla. Tässä välissäkin ehti jo tulla yksi ihmettely kaupunkilomasta lasten kanssa. Se tuntuu hassulta, sillä kyllähän kaupungeissa riittää tekemistä lasten kanssa vaikka millä mitalla! Ja Wien vaikutti ainakin mitä mainioimmalta kaupungilta lasten kanssa. Junamatkustus lasten kanssa on kaikkein miellyttävin matkustusmuoto, joten kaupunkien välillä suhaaminenkaan ei tuntunut rankalta. Neljän tunnin junamatka Prahan ja Wienin välillä meni oikein mukavasti. Perillä Wienissä latasimme puhelimiin paikallisen matkakorttisovelluksen ja 72 tunnin lipun ja suuntasimme hotellille. Todettakoon nyt tässä, että eihän näistä matkoista tulisi yhtään mitään ilman suunnistustaitoista miestä, jonka perässä on hyvä tallata pitkin vieraiden suurkaupunkien katuja. Se helpottaa seikkailua kummasti. Oli sitten pimeällä ja lähes tyhjällä juna-asemalla Lontoossa tai ilman yösijaa Dortdrechtissa, voi luottaa siihen että mies selvittää tilanteen kuin tilanteen. 

Wienissä Heldenplatzin aukiolla kävelemässä.

Myös Wieniin saavuimme ilman sen kummempia suunnitelmia, hieman googlailimme mahdollisia käyntikohteita matkan aikana. Ensimmäinen ilta oli erittäin onnistunut. Päätimme mennä syömään hotellin lähellä Bonskun nimikkoravintolaan ja se osoittautui erinomaiseksi ja myös suhteellisen edulliseksi Wienin hintatasoon nähden. Sieltä jatkoimme matkaa keskustaan. Kurkistimme Stephansplatzilla tuomiokirkkoon. Siellä oli juuri meneillään messu, joten tunnelma oli harras ja tunnelmallinen. Varsinaiseksi iltakohteeksi otimme Haus der Musikin, musiikkimuseon. Melko huikeaa, että joku museo on auki vielä sunnuntai iltanakin, kyseinen museo jopa kymmeneen! Kahdeksan jälkeen lipuista olisi saanut alennnusta, mutta me emme kuitenkaan niin myöhään jaksaneet odotella. Niinpä maksoimme täyden hinnan, mutta se oli sen arvoista, sillä saimme hyvän museoelämyksen lähes tyhjässä museossa.

Soivat portaat, what's not to love?

Wienin filharmonikot lumosi Tintin. Hän hytkyi ja pomppi innoissaan. Ja myöhemmin orkesterinjohtamisesta hän vasta innostuikin!

Museo oli aivan huikea paikka! Heti kärkeen tulivat vastaan soivat portaat ja Tintti ihastui oitis ensimmäisessä museosalissa esitettävään Wienin filharmonikkojen konserttiin. Museossa käsiteltiin sekä ääntä yleisemmällä tasolla että esimerkiksi kuuluisia itävaltalaisia säveltäjiä. Siellä sai kokeilla erilaisia soitintyyppejä ja "säveltää" virtuaalinoppia heittämällä oman valssin. Varsinainen grande finale oli kuitenkin vielä edessä: kapellimestarisimulaattori, jossa pääsi johtamaan Wienin filharmonikkoja. Se oli todella hauskaa ja vaikka museo oli muuten melkein tyhjä, oli tässä kohtaa hieman jopa jonoa. Pari muuta perhettä ja pariskuntaa meidän lisäksemme pääsi kukin vuorollaan johtamaan klassisen musiikin klassikkoja Radetzky marssista Pieneen yösoittoon. Tämän jälkeen pääsimme vielä hulluttelemaan ääntä ja videota yhdistävään teokseen, joka muovautui jatkuvasti katsojien liikkeiden mukana sekä kokeilemaan lapsille suunnattua musiikkiseikkailua.

Luonnontieteellisen museon lattia on UPEA!

Eikä portaissakaan ole valittamista. 

Wien jatkui huikeiden museoiden tykityksellä, kun seuraavana päivänä suuntasimme luonnontieteellisen museoon. Jo itse museorakennus on todella vaikuttava ja kokemisen arvoinen. Museossa riittää kierrettävää, mutta Bonskua kiinnostivat tietenkin eniten dinosaurukset. Dino-osio ei ole valtaisan suuri, mutta mielenkiintoinen. Aitoa dinon luuta saa koskettaa, saalistava ja liikkuva allosaurus kauhistuttaa tai naurattaa ja brachiosauruksen jalan luu on käsittämättämän iso. Minua kiinnosti myös museosta löytyvä Willendorfin Venus, joka oli tuttu jo kouluaikojen historiankirjoista. Minulle kävi patsaan kanssa niin sanotusti "Mona Lisat", sillä patsas olikin ihan pikkuruinen, noin kymmensenttinen. Päässäni olin kuvitellut sen paljon isommaksi. Luonnontieteellinen museohan on oikeastaan luonnonhistorian museo, joten täytettyjä eläimiä tietysti löytyy joka lähtöön. Tiedä sitten kumpi on eettisempää, eläintarhat vai täytettyjen eläinten tiirailu. Kierroksen jälkeen lounastimme museon kahvilassa ja se oli oikein hyvä valinta. Ruoat olivat hyviä ja kohtuuhintaisia ja miljöö varsin hulppea.

"Tätä!" 

Tintti ottaa lunkisti, kun muut ihmettelevät brachiosauruksen jalkaa. 

Museon jälkeen piipahdimme läheisessä leikkipuistossa ja Wienissä niitä löytyikin Prahaa helpommin. Iltapäivällä saimmekin mukavan lähes kahdenkeskisen kävelyhetken Wienin kaduilla, sillä molemmat pojat nukahtivat. Kiersimme Heldenplatzin upeita rakennuksia ja katselimme muun muassa patsaiden kunnostusta. Wieniä selvästi puunattiin turistikauden ulkopuolella. Perhospavilijonkikin oli valitettavasti kunnostettavana. Piipahdimme yhdessä kirkossa ja lopulta päädyimme ostoskatujen tuntumaan. Yritimme etsiä paria vintageliikettä, mutta ne osoittautuivatkin pikemminkin designer second hand -liikkeiksi, jotka eivät niinkään kiinnosta minua. Vintagen suhteen reissu ei ollut paras mahdollinen. Lasten herättyä etsimme vielä uuden leikkipuiston ja vietimme hauskan leikkihetken. Iltaruoan söimme jossain paikallisten suosimassa paikassa, mutta järkytyimme kattausmaksusta, johon emme törmänneet kyllä missään muualla. Jouduimme koukkaamaan pienten annosten jälkeen mäkkärissä.

Vihdoin puistoon! On aina hauska vertailla eri maiden puistoja. 

Siellä joku krapsuttelee koristeita kuntoon seuraavaa turistisesonkia varten. 

Lisää leikkipuistoja! Oli aika vaikeita kiipeilytelineitä. 

Täydellistä reissua ei olekaan, joten seuraava päivä ei alkanut aivan yhtä hyvillä museokokemuksilla. Museokortteli kuulosti hyvältä, mutta oli meidän osaltamme pettymys. Yritimme päästä Zoom-lastenmuseoon, mutta emme tienneet että sinne olisi pitänyt tehdä etukäteen varaus. Bonsku oli kovin pettynyt, kun jouduimme kääntymään pois hauskan näköisestä museosta. Museo oli aivan täynnä lapsiryhmiä, joten voi olla että tämä oli lopulta onni onnettomuudessa. Arvoimme modernin taiteen museon ja arkkitehtuurimuseon välillä. Päädyimme jälkimmäiseen, joka oli kiinnostavista aiheista huolimatta hieman tylsä. Wienin miehityksen ja kylmän sodan vaikutus arkkitehtuuriin ja elämään Wienissä kuulosti mielenkiintoiselta, mutta ehkä toteutus oli hieman liian tekstipainotteinen.

Arkkitehtuurimuseo oli vähän meh. 

Täysillä mukaan leikkiin! Scönnbrunnin palatsin lasten museossa löytyi aikuisillekin rooliasut. 

Tintin ei arvostanut peruukkiaan. 

Onneksi lisää museotykitystä oli vielä luvassa. Jatkoimme museokorttelilta Schönnbrunnin palatsille. Siellä pettymykseksi huomasimme puutarhan pensaslabyrinttien olevan kiinni talvikaudella, joten suuntasimme palatsin lasten museoon. Ja se osoittautui erinomaiseksi paikaksi! Kaikki oli toteutettu toiminnallisesti ja äiti-aivoillekin museon anti oli ihan riittävän haastavaa. Pidin myös siitä, että kuninkaallisten elämää ennen vanhaan esitettiin lapsille lasten elämän kautta. Seinillä oli mm. kuvia Habsburgin suvun kuninkaallisista lapsina ja museoon oli rekonstruoitu lasten huone siinä asussa kuin se oli ollut 250 vuotta sitten. Museon aulassa sai kokeilla hienoja pukuja ja peruukkeja, toisessa huoneessa kammata upeita rokokookampauksia ja viimeisessä huoneessa kattaa vaikka kokonaisen juhlaillallisen kuninkaallisille oikeilla astioilla ja leikkiruuilla. Museosta saisi irti varmasti monen ikäiset lapset ja jälleen lähes tyhjässä museossa saivat aikuisetkin kokeilla hyvällä omallatunnolla kaikkea. Museon jälkeen illan hämärtyessä kiertelimme vielä hieman syksyisessä puutarhassa ja kuvittelimme millainen sen loisto olisi kevällä tai kesällä. Ehdimme vielä hetkeksi sadetta pakoon Cafe Glorietteen, jossa joimme turistihintaiset kahvit hulppeassa keisarillisessa puutarhapavilijongissa. 

Mutta näitä peruukkeja hän kampasi kyllä innokkaasti! Kampauspöydällä oli erilaisia hajusteita tuokstutettaviksi. Nuo rattaat tuolla taustalla vertasivat köyhien ja rikkaiden elämää ennen vanhaan. 

Bonsku kattoi keisarinnalle illallisen. 

Pimeyttä ja sadetta ei päästy reissussa pakoon, mutta ainakin maisemat olivat hulppeat. 

Tuon pömpelin sisällä joimme kahvit. Hieman tuli kiire, sillä paikka suljettiin puolen tunnin päästä siitä, kun astuimme sisään. 

Keskiviikkoaamuna suuntasimme jälleen kohti rautatieasemaa ja ostimme liput Budapestin junaan. Liput Wienistä Budapestiin olivat muuten kalliimmat kuin toiseen suuntaan. Budapestissä meitä odotti mukava Bi&Bi majatalo, jolle plussaa erityisesti aulasta löytyvistä (leluista omistajalla on itsellä pieni lapsi). Äänieritystyksesä miinus, sillä vihainen hotellivieras koputti lasten iltavillien aikana ovelle ja käski hiljentyä. Valitettavasti nuijanukutus ei ole vaihtoehto. Ennen niitä iltavillejä seikkailimme vielä illan Budapestissä. Kaupunki oli meille tuttu, miehelle opiskelijavaihdosta ja minullekin viiden vuoden takaiselta reissulta. Oli hauska bongailla tuttuja paikkoja ja toisaalta nähdä kaupunki hieman uusin silmin lasten kanssa. Kävimme tutussa palacsinta-paikassa ja kiipeilemässä Gellertin kukkulan rinteeseen rakennetussa leikkipuistossa. Harmi, ettei puistoa oltu valaistu! Illalla etsimme vielä kahvilaa ja iloisena yllätyksenä vastaamme tulivatkin joulumarkkinat. Wienissä joulumarkkinat alkoivat vasta meidän lähdettyämme, joten Budapestin markkinat olivat hauska bonus. Lopuksi söimme vielä reissun ensimmäiset pizzat, mikä oli saavutus sinänsä, sillä yleensä pizzaan päädytään jo paljon aiemmassa vaiheessa reissua.

Budapest oli hieno näin lyhyessäkin ajassa. 

Joulumarkkinat - mikä hauska yllätys! Emme yhtään ajatelleet että jo näin aikaisin olisi markkinoita. 

Kaupunkireissu lasten kanssa onnistui siis vallan mainiosti. Toki oli kaikenlaisia tilanteita, mutta niitä on hauska muistella jälkeenpäin. Oli myös hauska vertailla keskenään kolmea Keski-Euroopan suurkaupunkia. Wien oli näistä huolitelluin, mutta toisaalta ehkä pieni särö tuo kaupunkiin myös mielenkiintoa. Budapestissä näkyi selvimmin rapistumista loiston rinnalla. Jokaisessa kaupungissa oli tarjottavana meille suurkaupunkitunnelman lisäksi jotain omaleimaista ja ainutlaatuista. Ja junareissu lasten kanssa, sellaiselle pitää päästä uudestaan!

Seuraavaksi kaipaisin kaupunkien sijaan jotain luontokohdetta. Ehdotuksia?

Kaupunkiseikkailu lasten kanssa osa 1: Boheemi ja pramea Praha

Jos joku ajattelee, ettei lasten kanssa pääse enää vapaasti matkustamaan, niin se jos mikä on kyllä turha huoli. Tietysti matkustaminen lasten kanssa vaatii joko tiukkaa suunnittelua tai vaihtoehtoisesti suunnitelmien hyvin joustavaa muuttamista. Me harrastamme enemmän tuota jälkimmäistä ja suunnittelemme matkojamme nykyään etukäteen melko vähän. lö,0 (pienet matkaterveiset Tintiltä). Näin matkasta muodostuu seikkailu, jossa vältetään liian tiukkapiponen suorittaminen ja toisaalta rutiinit solahtavat matkustamisen lomaan helposti. Vessoja ja ruokapaikkoja on hyvä pitää silmällä kyllä koko ajan.

Praha lasten kanssa - onnistuu!

Tällä kertaa lähdimme lasten kanssa oikein kunnon kaupunkilomalle. Kaupungit valikoituivat siten, että ensin keksin haluavani Wieniin. Sinne lentäminen oli kuitenkin melko kallista, joten mies ehdotti Prahaa. Sekin kuulosti hyvältä, mutta mieleni teki silti Wieniin. Niinpä selvitimme, onko sinne helppo junayhteys. Ja kyllä, kaupunkien välillä oli vain reilun neljän tunnin suora junayhteys. Ja koska junailuun lähdimme, päätimme vielä jatkaa Wienistä Budapestiin ja lentää sieltä kotiin. Prahassa ja Wienissä vietimme kussakin kolmisen päivää ja Budapestissä yhden illan ja yön. Oli hauska nähdä kolme erilaista suurkaupunkia lyhyessä ajassa.  Päätin pilkkoa reissumme kahteen osaan, sillä muuten postauksesta olisi tullut valtavan pitkä.

Saavuimme Prahaan illalla ja syömisen jälkeen menimme melkein suoraan nukkumaan. Täytyy onnitella miestä hyvästä hotellivalinnasta: Axa Hotel oli tyylikäs 1932 rakennettu hotelli, jossa oli hyvin säilytetty funkis-henki. Huoneen parvekkeelta oli myös hyvät näköalat Prahan kattojen ylle ja kadulle. Suunnittelimme illalla hieman nähtävyyksiä, joita ehtisimme visiittimme aikana nähdä. Lasten ehdoilla, mutta myös aikuisia kiinnostavia paikkoja. Prahan kehuttu eläintarha valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi.

Tapiiri on niin hauska eläin! Sen kärsä venyy suloisesti, kun se syö.

Seeprat ovat aina tyylikkäitä. 

Melkein läpy jääkarhun kanssa. 

Jos Lontoon eläintarha jäi hinnan vuoksi kiertämättä, oli Prahan eläintarha todella edullinen - aikuiselta vain noin kahdeksan euroa. Myös ruokailu eläintarhassa oli kohtuullisen hintaista, vaikka varmasti paikalliseen hintatasoon nähden kallista. Eläintarha oli todella laaja ja kaikkia eläimiä ei jaksettu edes kiertää. Mieleenpainuvimpia olivat leikkisät gorillat, suloinen tapiiri, loistokkaat kirahvit ja edestakaisin uiskenteleva jääkarhu. Sesongin ulkopuolella eläintarhassa oli jonkin verran kunnostustöitä ja iso osa eläimistä asusteli laajojen ulkotilojen sijaan sisällä. Tämä ehkä hieman latisti kokemusta, sillä sisätiloissa lasin takana kiertelevät tiikerit muistuttavat eläintarhan varjopuolista enemmän kuin kesäaikaan ulkona liikkuvat eläimet. Eläintarhassa oli esimerkiksi laaja "savanni", joka nyt oli tyhjillään. Silti eläintarha oli hyvä kokemus ja sesongin ulkopuolella oli myös ihanan väljää liikkua. 

Prahan vanhaa kaupunkia. 

Iso osa matkasta oli ihan vain kiertelyä ja kaupungin hengen aistimista. Prahassa oli paljon kauniita rakennuksia, pompöösejä ja kruusattuja barokkifasadeja ja kepeän koristeellista jugendia. Talot olivat kyllä toinen toistaan kauniimpia, mutta kaupungissa oli myös pientä boheemia rosoa. Erityisen vehreänä Praha ei ollut, sillä ainakaan ydinkeskustassa puistikoita oli harvassa. Vehreää oli kuitenkin Petřínin kukkulalla, jossa kävimme kahteen otteeseen: ensin ihailemassa mini-Eiffelin huipulta pimeässä loistavaa kaupunkia ja  seuraavana päivänä nauroimme kippurassa kuvillemme 1800-luvun peilitalossa. Funikulaarilla oli hauska matkata ylös kukkulalle, mutta hauskaa oli myös tulla serpentiinitietä pitkin kukkulaa alas. 

Petrinin kukkulan näkötorni on rakennettu pieni Eiffel-tornin kopio. 

Onko tämä kuva peilitalosta vai eläintarhasta?

Yhdeksi pääkohteistamme valitsimme Prahan linnan, joka osoittautui melkoiseksi turistirysäksi sesongin ulkopuolellakin. Huh, en voi edes kuvitella paikkaa kesäpäivänä! Toisaalta en ihmettele suosiota, sillä onhan se merkittävä osa Prahan historiaa. Alue on vltava (pun intended) Kiersimme alueella Pyhän Vituksen katedraalin, Pyhän Yrjön Basilikan ja suloiset minikokoiset keskiaikaiset talot "kultakujalla" sekä linnapihoilla muuten vaan. Pyhän Yrjön basilika oli näistä vaikuttavin, sillä siinä on paljon jäljellä osia, jotka on rakennettu jo 900-luvulla. Rauhallinen tunnelma turistien keskellä varmasti vaikutti myös.

Prahan linnan jollain linnapihalla. Alue on tosi iso, enkä oikein edes hahmottanut kaikkea. 

Kultakujalla oli söpöjä piskuisia keskiaikaisia taloja. Osassa oli pieniä käsityöpuoteja, osa oli sisustettu keskiaikaisiksi asumuksiksi. 

Lasten kanssa liikkuminen Prahassa oli helppoa. Kadut ovat leveät ja sileät, joten rattaat kulkivat näppärästi. Tosin autoilla ja ratikoilla oli selvästi etuajo-oikeus ja jalankulkijan oli hyvä katsoa tarkkaan, milloin ylittää tien. Koska kuljimme pitkiä matkoja, Bonsku oli paljon rattaissa ja Tintti kyydissä. Liikuimme julkisilla näppärästi ja nopeasti, toki suhteellisen pienellä alueella. Välillä tuntui, että Tintti kyllä joutui olemaan koko päivän liina- tai reppukyydissä, sillä leikkipuistoja ei turhan usein tullut vastaan ja yksi löytämämme meni kiinni jo neljältä. Se tuntuu aivan käsittämättömältä näin suomalaisesta, joka vie lapsensa puistoon, vaikka ulkona olisi säkkipimeää ja räntää sataisi vaakasuoraan. Mainostinkin parille paikalliselle äidille, että "in Finland we have this thing called mud pants, kurahousut". Löysimme viimeisenä iltana lopulta leikkipuiston ja leikkihetki illalla Vltava joen keskellä olevalla pienellä saarella oli melko ikimuistoinen. 

Vltavan hieno leikkipuisto. 

Hyvää syötävää Prahassa oli melko helppo löytää. Emme joutuneet sortumaan pikaruokaketjuihin tai pizzaan kertaakaan. Myös hintataso on suhteellisen edullinen, jos nyt ei ihan pahimmasta turistirysästä ruokaansa osta. Sielläkin hinnat ovat "vain" Suomen tasoa, ei Suomen turistitasoa. Löysimme muun muassa hyvän tsekkiläistä ruokaa tarjoavan paikan ja hyvän vegaanipaikan hotellimme läheltä. Jälkimmäisessä ruoka maksettiin painon mukaan, mikä on aina bonus vähän syövän lapsen vanhemmalle. Miljööltään mieleenpainuvin oli Grand Cafe Orient, jonka sisustus on uusittu vastaamaan alkuperäistä kubistista tyyliä. Kubismi on ilmeisesti ollut hyvinkin tsekkiläinen juttu, joten sikälikin mielenkiintoinen kohde. 

Kubistinen Mustan madonnan talo, jonka toisessa kerroksessa on Grand Cafe Orient. 

Torstai iltana saavuimme Prahaan ja sunnuntai aamupäivänä matkamme jatkui kohti Wieniä. Junayhteys kesti tosiaan reilut neljä tuntia, mikä oli vielä oikein siedettävä aika. Junissa oli hyvät palvelut, joskin leikkivaunua tuli hieman ikävä. Kunnollista höyryjenpäästelypaikkaa lapsille ei ollut, vaikka perhevaunu olikin erikseen. Lapset riehuivat sitten melko tyhjän vaunun käytävillä. Matkat menivät hyvin tablettipelien, Oppi&ilo puuhakorttien, eväiden ja muutamien kirjojen avulla. Juna on kyllä suosikkitapani matkustaa. Ah, asuapa Manner-Euroopassa, pääsisi junalla helposti vaikka ja mihin!

Keskittyneet matkaajat. 

Seuraavassa osassa pääsette matkustamaan meidän kanssa Wieniin ja pikavisiitille Budapestiin, näkemisiin!