Taivahan talikynttilät!

Moni tuntuu piristävän marraskuutaan polttamalla kynttilöitä. Minä olen varmaan jotenkin outo sisustusihminen ja -bloggaaja, sillä poltan kynttilöitä vain satunnaisesti. Usein kynttilöitä on kyllä esillä jonkin verran, mutta niitä ei vaan tule sytytetyksi. Aina alan miettiä, että mitäs sitten kun unohdan kuitenkin sammuttaa kynttilät ja oleilen kuitenkin koko illan toisessa huoneessa ja niin edelleen. Lisäksi osittain se on ihan vaan laiskuutta, Pari postausta sitten Hyväntoivon blogisti ehdotti postausaiheeksi kynttilänjaloista ja tuikuista. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin alkaa tunnelmoida kynttilöillä! 

Candles, candles everywhere! To be honest, I'm not much of a candle person. I mean I love my beautiful candle and votive holders but I never remember to light the actual candles. Well, today I brightened up my November by lighting all the candles in the house! I love the match of modern and sleek candle holders and the ancient glow of the candles. 

Kivituikut ovat paitsi kauniita, myös käytännöllisiä. Kynttilöiden lisäksi niissä voi säilyttää vaikkapa vitamiineja. 

Kivituikut eri väreissään ovat ikisuosikkejani. Niitä voi yhdistellä niin loputtomasti ja ne sopivat ihan mihin vaan. Vaikka näitä on joka kodissa, niin silti se ei vähennä niiden arvoa. Lisäksi ne tuovat kivasti väriä monen suomalaisen vaaleaan kotiin. Yleensä kivituikut ovat olleet kuistilla tai ikkunalaudalla, mutta nyt päätin laittaa ne metallitarjottimelle. Tarjotin heijastaa värejä kauniisti. 

Nappulassa palaa itse valamani kynttilä. Kohta täytyykin taas alkaa kynttiläpuuhiin!

Kun Nappula-kynttilänjalat tulivat pari vuotta sitten markkinoille, toivoin heti sellaista joululahjaksi. Pärjäsin tuolla yhdellä melko pitkään, mutta nyt väreihin on tullut ihana keltainen ja Alman blogin perusteella punainenkin, joten olen toivonut Joulupukilta laajennusta kokoelmaan. Minusta nappulassa on ainesta uudeksi klassikoksi. Se on muotoilultaan yhtä aikaa hillitty ja hauska. 

Pian kynttilät vaihtuvat valkoisiin ja kynttelikkö saa ympärilleen joulukoristeita. 

Kotimme tärkein kynttelikkö on kummeilta häälahjaksi saatu Soihtu-kynttelikkö. Se on esillä  ympäri vuoden, mutta adventin aikaan se pääsee arvoiseensa tehtävään adventtikyntteliköksi. Haavelin tästä kyntteliköstä pitkään, joten olin iloinen, kun saimme sen lahjaksi. Huomaan muuten, että melkein kaikki kynttilänjalkamme ovat hyvin moderneja ja yksinkertaisia. Toistaiseksi joukossa ei ole ollut ainuttakaan kovin perinteistä tai koristeellista. Vanhanajan valaistusmenetelmä ja moderni muotoilu ovat oikeastaan aika hauska pari. 

Sydänkynttilänjalka ja viherkasvina toimiva santtu. Orkidea kituu vieressä. 

On meillä sentään yksi vähän perinteisempikin kynttilänjalka. Se on hankittu Tiimarista, kun olin lapsi tai teini. Naapuri oli nähnyt hauskoja sydänkynttilänjalkoja Tiimarista ja tyylitietoisena ihmisenä pohtinut pitkään, voiko hän ostaa Tiimarista itselleen sisustustavaraa. Lopulta hän päätti, että voi ja niin päätimme minä ja äitinikin. Minulla on näitä kolme ja kaivan ne aina joulun alla esiin. Ne ovat mielestäni hauskat ja juuri sopivan jouluisat. 

Lyhty näyttää olevan täynnä valoa, mutta oikeasti se näyttää melko samalta kuin pensaan valopilkut. En vaan osaa säätää kameraa. 

Sanoinko jo, että olen laiska sytyttämään kynttilöitä? Pitkään syksyllä pohdin, mitä tekisin kauniille lyhdylle, jota en kuitenkaan koskaan jaksanut tai muistanut sytyttää. Onneksi minulle sytytti (hehehe) ja hoksasin laittaa osan pitkästä valosarjasta lyhtyyn. Nyt lyhty JA pensas valaisevat ihanasti, kun tulen pimeän tullen töistä ja kun lähden aamulla. Mikä ihana piristysruiske!

Millainen kynttilänpolttaja sinä olet? Poltatko kynttilöitä molemmista päistä vai jätätkö kynttiläsi vakan alle? 

Tummien iltojen tunnelmointia

Nyt työssäkäyvänä (syksyn teema, olen tainnut aika useasti mainita asiasta) olen herännyt sekä melkoisen konkreettisesti että kuvainnollisesti marraskuun pimeyteen. Totta kai olen sen aina huomannut, mutta nyt sen on erityisesti kokenut, kun on joka aamu herättävä samaan aikaan ja palattava  pimenevässä illassa. En ole aamuihminen, joten tämän on minulle hieman haastavaa, mutta kun pääsen töihin asti, olen jo ihan reipas ja päivä kuluu yleensä yhdessä hujauksesessa. 

Oh dear, November seems endlessly dark and gloomy. For a few days, the snow made everything bright. I'm so glad Christmas is coming! During the dark days of November I like making stews and soups. This time I made coq au vin and it was delicious!

Onneksi edes muutaman päivän ajan lumi valaisi marraskuista tienoota. 

Kuitenkin, marraskuun pimeys ottaa eri lailla koville nyt kuin opiskeluaikoina. Tai ainakin siltä tuntuu, voi olla etten vaan muista, miltä marraskuu tuntui vuosi sitten. Onneksi marraskuu ei ole sen pidempi kuin mikään muukaan kuukausi ja nyt olen jo alkanut innolla odottaa joulua. On kyllä aika ihanaa, että joulu on vuoden pimeimpään aikaan, eikä vaikkapa alati valoisan kesän aikaan. Se tekee joulun tuoksuista, tunnelmasta ja sanomastakin entistäkin makeampaa. 

Hiiret tirnaamassa. En kestä miten söpöä!

Tänä viikonloppuna olen ensimmäistä kertaa tänä vuonna antanut itselleni kunnolla luvan upota jouluajatuksiin. Joulukortti-idea muhii päässä ja kenties jaksan tänään alkaa väsätä prototyyppiäkin. Joululahjoja olen pikkihiljaa alkanut ostella jo aiemmin, mutta nyt olen alkanut aktiivisemmin alkanut pitää silmät auki kaupungilla liikkuessani. Lisäksi olen aivan innoissani siitä, että jouluikkunat ovat saapuneet kauppoihin. Tällä kertaa löysin suosikkini Elvina Cafén ikkunasta. Sen oli tehnyt Raunistulan nukkekotiyhdistys. Pienet hiirimaailmat saavat aina sydämeni pakahtumaan ja muistelemaan lapsuuden Tiheikön väki-kirjoja. 

Joulumarkkinahumua. Eräällä hiirellä oli kädessään kyltti: "Kissat pois kaduilta!"

Iso kahvila siintää pikkiriikkisen kahvilan takana. Onko hiirten metrilaku senttilakua? Huomaa lakumyynti oikealla. 

Eilen tunnelmoin keittiössä. Kun kerrankin oli aikaa, innostuin kokeilemaan juhlasesonkia varten paria itselleni uutta reseptiä. Tein klassikkoa, kukkoa viinissä sekä paahdettua porkkanakeittoa. Lisäksi väsäsin vielä pätkis-muffinsseja tälle päivälle eräitä ystäviä varten. Eipä ihme, että väsähdin loppua kohden ja kukko jäi puolitiehen pekonin ja sienien osalta. Herkullista siitä silti tuli ja tänään lisäsin joukkoon pekonit. Pitkään hauduttamalla tuli aivan mielettömän mureaa lihaa! Pitkään haudutetut ruoat sopivat erityisen hyvin pimeisiin iltoihin. 

Hifistelin ja hipsteröin ja kävin kauppahallissa. Kokeilin Naapurin maalaiskana -nimistä kokonaista kananpoikaa. 

Siirryn tunnelmoinnista hetkeksi eettisiin pohdintoihin. En kovin usein laita broileria, sillä niiden tuotanto tuntuu niin kovin epäeettiseltä. Päädyin kuitenkin kokeilemaan tuollaista hieman eettisemmältä vaihtoehdolta kuulostavaan "naapurin maailaiskanaa" (kukakohan meidän naapuri niitä kanoja oikein kasvattaa?). En tiedä, kuinka paljon eettisempi tuon kananpojan tuotantotapa on oikeasti, mutta ainakin kuulosti paremmalta kuin perusbroilerin. 

Tässä vaiheessa ruoanlaittoa jaksoin vielä ottaa kuvia, sitten kokkaaminen vei mennessään.
 

 Ehkä minun pitää seuraavaksi kaivaa kaikkia kynttilät esille. Olen kovin laiska polttamaan kynttilöitä, mutta ne ehkä toisivat vähän valoa tähään marraskuun viimeiseen viikkoon. Kynttilänteko välineet odottavat kuistilla... Ja pian valoa tuo myös adventinaika! 

 

Miltä marraskuu sinusta tuntuu? Vaikuttaako pimeys sinuun väsyttävästi vai onko se vain kuukausi muiden joukossa?

  

Arki- ja pyhäsapuskaa

Vielä ehdin raapustamaan tällä viikolla yhden pikaisen ruokapostauksen. Meinasin kirjoittaa kolmaannen arkipostauksen, kunnes tajusin ettei viikonloppu mitään arkea olekaan. Tämän viikonlopun ruoat eivät oleet siitä tyypillisimmätä päästä, vaan mukaan mahtui niin talkoruokaa, improvisointia kuin ravintolaillallinenkin. 

"Mitä kaapista sattuu löytymään"-ruokaa. 

Yleensä lauantai aamupäivä on minun tori- ja kauppareissuaikaa. Nyt viikonloppu kului pääosin HK-areenalla, joten kaupassa emme ehtineet käydä.  Niinpä lauantaina kotona käydessäni jääkaappi oli melkolailla tyhjä, mutta jotain nopeaa piti keksiä. Kauppaankaan en jaksanut vääntäytyä. Näin arkiruokapostauksia ajatellen tilanne simuloi hyvin arki-illan paniikkitilannetta, kun ruoka on loppu ja jotain pitäisi kehittää. 

"Ai niin, se piti vielä kuvatakin. Onneks en ehtinyt syödä kaikkea!"

Onneksi aina on pastaa! Ja pastan kanssa voi syödä melkein mitä vain. Pasta on muutenkin yksi suosikkiraaka-aineeni, joten en pane pahakseni improvisoitua pasta-annosta. Tällä kertaa olin onneksi varautunut avokadolla ja kirsikkatomaateilla. Olisin halunnut tehdä sitä tuttua avokadopastaa, mutta limetti puuttui ja valkosipuli vaatii sitä "kypsyäkseen". Päätin siis kehittää oman pastan ja paistaa (!!!) avokadon paloja ja kirsikkatomaatteja pannulla. Olin lukenut joskus grillatuista avokadoista, joten ajattelin ettei paistaminen huonokaan juttu olisi. Paistaminen toi avokadoon jännnän lihaisan maun. Ehkä pastan maku ei ollut kaikkein onnistunein, mutta kyllä sen söi ihan mielellään. 

Hernari, yksi kouluaikojeni harvoista herkkuruoista. 

Moni viikonlopun aterioista tuli syötyä talkoolaisten kahvilassa Maata näkyvissä -festareilla. Niissä aterioissa on tunnelmaa ja jauhelihaspagetti ja hernari maistuvat erinomaisilta talkootöiden lomassa. Kotiin emme juuri koskaan osta pikarijugurtteja, mutta tuolla ne kuuluvat ateriaan. 

Annokseni nimi oli kaiketi Durbaria kofta. 

Ruokaviikko huipentui tällä kertaa nepalilaiseen ruokaan. Yleensä käymme kerran viikossa ulkona syömässä. Meillä on tietyt vakipaikat, joissa käymme eniten - ehkä Kertussa tai Baan thaissa. Nyt halusin kuitenkin vaihtelua ja menimme nepalilaiseen ravintolaan Sikhariin. Minä otin jotain kasvispyöryköitä ja ne olivat todella hyviä. Aloin heti miettiä, miten niitä voisi tehkä kotona. Ehkä joskus täällä näkyy jokin nepalilainen resepti. Tosin yleensä minun käsissäni reseptien autenttisuus kärsii pahasti, kun oion kaikki turhat mutkat. 

Se siitä (arki)ruokaviikosta! Nyt kysisinkin vaihteeksi teiltä, lukijat, että mistä haluaisitte lukea seuraavaksi? 

Arkisapuskaa osa 2

Kauheaa faarttia mennään tällä viikolla, joten ruoankin on valmistuttava yhtä nopeasti. Onneksi ihan joka viikko ei ole näin kiireistä! Tai no, ehdinhän minä tähänkin istua tätä kirjoittamaan ja hengähtämään hetkeksi. Jatkan alkuviikosta aloitettua arkiruokasarjaa. Tällä kertaa sain harvinaista herkkua, nimittäin miehen tekemää ruokaa. Yleensä minä hoidan kokkailut, mutta viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen hivuttanut miehenkin repertuaariin valmisruoan rinnalle muutaman ruokalajin. Yksi niistä on tämä pikaruokana valmistuva hernesosekeitto, jota tänään syötiin. 

Keitto on niin kauniin väristä! Keiton voi soseuttaa myös ihan sileäksi. Ja hei, torstaihan on hernaripäivä!

Emme hirveästi syö eineksiä tai valmisruokia, mutta tällaisia pikaruokareseptejä minulla on varastossa jonkin verran. (Ja pestopurkki aina valmiina, jos kiire on todellinen). Tämä ruoka on ihan älyttömän helppo ja nopea. Opin sen kesällä kollegaltani. Otetaan pari pussia pakasteherneitä, 3 dl vettä, 1 tl kasviliemijauhetta tai puolikas kuutio ja annetaan kiehua muutama minuutti. Sitten soseutetaan herneet ja aateloidaan keitto kermalla tai ranskankermalla. Jotain kasvipohjaistakin voisi yhtä hyvin käyttää. Lämmitetään soppa ja voilá, ruoka on valmista!

Kaveriksi paistoin nopeasti muodikkaan lehtikaali-kirsikkatomaattipaistoksen. Tai en tiedä onko lehtikaali enää edes muotia. 

Ja niin on tämä postauskin. Heidå!

Arkisapuskaa osa 1

Hedelmät voivat piristää arkea muutenkin kuin c-vitaamiinen välityksellä.

Arki vie mennessään. Jotenkin syksyllä tuntuu olevan aina enemmän kiire kuin keväällä. Ehkä juuri nyt tuon tunteen tekevät lyhenevät päivät ja lähestyvät Maata näkyvissä -festarit, joissa olen jälleen mukana talkoolaisena. Sen jälkeen alkaakin jo jouluintoilu, johon haluaisin joka vuosi uppoutua enemmän kuin lopulta ehdin. Onneksi fiilikseen pääsee vähän pienemmälläkin ajankäytöllä. 

Kun toritomaatteja ei enää saa, panostan enemmän hedelmäsalaatteihin. 

No mutta ei mennä vielä jouluun vaan palataan arkeen. Suurin osa elämästä on arkea, joten siihen pitää osata suhtautua positiivisesti. Minusta arki on yleensä oikein kivaa, vaikka välillä tietysti olisi mukava linnoittautua sohvannurkkaan pakoilemaan (koti)töitä. Onnekseni pidän ruoanlaitosta, joka on tietysti iso osa arkea, koska kaikkien pitää syödä. Pyrin kuitenkin helpottamaan arkea tekemään ruokaa useammaksi päiväksi kerrallaan. Silloin myös into pysyy yllä, kun ei tarvitse joka päivä kokkailla. Meillä on myös ainakin jonkinasteinen ero arki- ja viikonloppuruokien välillä, koska vaihtelu virkistää. 

Vielä yksi! Joko tekee mieli? Salaatissa oli päärynää, khakia, banaania ja appelsiinia. 

Minnan Lihaton lokakuu -postauksen inspiroimana ajattelin, että tällä viikolla esittelisin vähän meidän arkiruokiamme. Yleensähän reseptini koostuvat lähinnä leipomuksista ja pikkusuolaisista. Tällä kertaa mausteena olisi tarkoitus olla hieman arkirealismia. Meillä syödään yleensä melko kasvisruokapainotteisesti ja liharuoat säästän viikonloppuun. Töissä syön kuitenkin sitä, mitä ruokalassa sattuu olemaan tarjolla, mutta pyrin katsomaan ettei lautaselle eksy ihan mahdotonta liha-annosta. Olen äärimmäisen onnellinen miehestä, joka ei nyrpistä nenäänsä kasvisruoalle, vaan kehuu ja kiittää melkein mitä tahansa pöperöä valmistankin. Toisaalta, hän kehuu yhtälailla viiden tähden gourmet aterian kuin kaupan lihapullatkin... Nooh, ehkä parempi kuitenkin näin!

Herkulliselta näyttää, eikö vain?

Arkisapuska viikkomme alkaa jo oikeastaan sunnuntaina, sillä sunnuntai-iltana teen yleensä ison satsin ruokaa, jonka on tarkoitus riittää vähintään maanantaille, mutta mielellään tiistaille ja keskiviikollekin. Hyvällä tuurilla viikonlopulta jää kahtakin eri ruokaa, joita sitten voi vuorotella alkuviikosta. Tällä viikolla sunnuntai-illan sapuskaksi valikoituivat facebook-kaverin vinkkaamana Chocochilin linssi-quinoapihvit. Etsin jatkuvasti uusia, hyviä kasvispihviohjeita, sillä ne ovat helppoa, herkullista ja proteiinirikasta (pavuista tai linnseistä tehtyinä) arkikasvisruokaa. 

Linssi-kvinoapihvit

• 1 dl quinoaa
• 2 dl vihreitä linssejä
• 1 tl juustokuminaa
• 1 tl savupaprikajauhetta
• (1/4 tl kanelia) Maustenössönä jätin pois
• 2 tl kasvisliemijauhetta
• 0,5 dl kauraleseitä
• 1 rkl perunajauhoja
• 1 pieni sipuli hienoksi silputtuna

Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan ja valuta tarvittaessa ylimääräinen vesi pois. Keitä myös linssit. Sekoita kaikki aineet keskenään. Minä survoin massan nopeasti läpi sauvasekoittimella, mutta tämä vaihe ei ole välttämätön. Laita pihvimassa jääkaappiin joksikin aikaa (alkuperäisessä reseptissä väh. puoli tuntia, mutta jos massan muussaa, ei tarvitse niin kauan). Lisää massaan tarvittaessa enemmän leseitä tai öljyä, jotta massa on helposti muotoiltavaa. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla tai 225 asteessa 15 minuuttia. Tästä määrästä tuli keskikokoisia pihvejä noin 14 kappaletta. 

Arkena en ihan hirveästi panosta esillepanoon. Maku ja ravitsevuus on tärkeämpää. Anopin makaroonilaatikko on parasta!

Linssi-kvinoapihvit osoittautuivat helpoiksi ja herkullisiksi ja menevät varmasti vakioreseptien joukkoon. Muita suosikkeja kasvispihveistä ovat nämä kidneypapupihvit, nämä kikhernepihvit ja nämä falafelit. Tämän kertaisia pihvejä syötiin sunnuntaina anopin maanmainion makaroonilaatikon kanssa. Tänään kokosin oikein juhla-aterian, kun kaapista löytyi kuskusin sijaan bulguria. Mausteeksi sekoitin nopean jugurttikastikkeen, johon tuli valkosipulia, suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja basilikaa. 

Linssipihvejä, bulguria ja jukrukastiketta. Kirsikkatomaatit antavat kivaa makua bulguriin. 

Näitä linssi-kvinoapihvejä riittää meillä keskiviikkoon saakka, joten seuraavan kerran kokonainen ateria kokataan vasta torstaina. Siihen asti siis!

Kiinnostavatko arkikokkailut? Entä millaista arkiruokaa itse teet tai syöt?

Pöydät kiertoon!

Meillä on tässä kodissa ollut ruokapöytänä vanhempieni 90-luvulla ostama valkoinen, pyöreä pöytä. Pöytä on palvellut hyvin aikoinaan monta vuotta lapsuuden kodissani, sittemmin miehen opiskelijakämpässä noin vuosina 2007-2008 ja nyt sitten kolmisen vuotta tässä käytössä. Välissä se on aina ollut varastossa, sillä sen saa kätevästi osiin. Pöydän ympärille on saanut mahdutettua yllättävän monta ihmistä ja se on ollut mitä mainioin valokuvausalusta. Jo pidemmän aikaa olen kuitenkin pitänyt silmällä uusia pöytävaihtoehtoja, sillä pöytä on kuitenkin pienehkö.

We got ourselves a new dining table which is, as most of our "new" furniture, old.  I think it's from the 1930s. The table used to belong to my grandparents and for many years now for my uncle and aunt. Now they got a new (also old) table from another relative so we got their old table. Confusing, huh? To sum it up, we got a new dining table... which is old. 

Kuva ysäripöydästä "keittiöremontin" valmistuttua.

Olin ajatellut sen tilalle toista pyöreää pöytää, ehkä 50-60-luvun puunväristä mustilla maalatuilla jaloilla. Jos pinta olisi kovin kulunut, sen voisi maalata valkoiseksi. Pitkään haaveilin myös kiiltävästä, valkoisesta jykevästä pöydästä, kuten vaikkapa Kaanin Jazz-pöytä. Kovin aktiivinen en ole pöydän etsimisen suhteen kuitenkaan ollut ja vanhallakin on pärjätty. 

Pöytä toi keittiön toiseen päähän enemmän "ruokasalitunnelmaa". 

Sitten kohtalo puuttui peliin (tai sitten ei, mutta halusin käyttää tuota kliseistä lausetta) ja yllättäen äiti tarjosi meille uutta ruokapöytää. Lyhyessä versiossa isovanhempieni vanha ruokapöytä vapautui ja me saimme hakea sen eilen kotiimme. Pitkässä versiossa pöytä on ollut pitkään kummeillani, eli äidin veljen perheellä, salissa juhlapöytänä. Sitten kummitätini sai oman äitinsä vanhan ruokapöydän käyttöönsä, jolloin minun isovanhempieni pöytä jäi käyttämättömäksi. Vanha pöytä vietiin varastoon, mutta äitini keksi, että pöytä olisi juuri sopiva meille. Asiaa pohdittiin ja mittailtiin ja eilen sitten visiteerasimme kummeillani ja siinä samalla veimme vanhan ysäripöydän varastoon ja haimme isovanhempieni vanhan pöydän itsellemme. 

Jalat ovat juuri sopivan kippurat, vähän kuin meidän sohvassa.

Pöytä on  luultavasti 30-luvulta ja petsattu tummaksi. Se on ollut aikoinaan äitini lapsuudenkodeissa salin puolella juhlapöytänä. Pöydässä on kaksi jatkokappaletta, jolla sen saa kohtuullisen pitkäksi, mutta itsessään pöytä on melko pieni. Me lisäsimme yhden jatkopalan pöytään arkikäyttöä varten, jotta tilaa olisi vähän enemmän kuin vanhan pöydän kanssa. Mekanismi on hieman jäykkä, mutta kuitenkin yksinkertainen ja toimiva. Ylimääräiset levyt saa piiloon pöytälevyn alle.

Yksi levy meni piiloon odottamaan illalliskutsuja.

Kun etsiskelin uutta pöytää, en yhtään ajatellut mitään tämän pöydän kaltaista. Tummat värit eivät yleensä ole suosikkejani ja pelkäsin, että värikkään huonekalut näyttäsivät sen rinnalla hassuilta. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä minusta kirkkaat tuolit sopivat oikein mainiosti tummanrusken pöydän rinnalle. Kontrastia on juuri sopivasti. Myös astiat näyttävät yllättävän hyvältä tummaa taustaa vasen, vaikka ajattelin että valkoista sen olla pitää. Pidän myös pöydän mallista todella paljon. Vaikka jalat ovat kaarevat, pöydässä ei kuitenkaan ole mitään liikaa. 

Olen tämän pöydän ääressä kahvitellut lukuisia kertoja, mutta tässä on kuva toisesta ateriasta kotona. Ohrauunipuuroa, nam!

Ruokapöytä on jälleen yksi lisä tunnearvo-perintö-huonekaluihimme. Jotenkin arvostan aina vain enemmän sitä, että huonekaluilla on historia ja ne ovat kestäneet jo vuosikymmenten ajan ennen minua. Kummitätini on vielä hoitanut pöytää hyvin ja uusi lakkapinta on virheetön. Ja nyt tämä pöytä saa aloittaa taas uuden aikakauden! 

Millaisia perintöhuonekaluja tai -esineitä sinulla on?