torstai 28. toukokuuta 2015

Bonbonin uudet vaatteet

Yhdet ensimmäisistä Bonbonille tehdyistä ostoksista. Marimekon bodyt kustansi tuleva mumi. Tykkään melko graafifista lastenvaatteista ja näissä oli sitä jotain.
Äitiysloma alkoi juuri ja olo on aika helpottunut! Viimeiset viikot töissä menivät fyysisesti hyvin, mutta henkisesti oli välillä jo melko raskasta, kun aivot eivät meinanneet pysyä perässä. Nyt toivon saavani nauttia ainakin parista viikosta lomailua ennen kuin Bonbon putkahtaa ulos. Hän majailee jo nyt niin alhaalla, että saattaa sieltä itsestäänkin tulla hieman etukäteen, muttei varmaankaan kuitenkaan ihan vielä. Kokoarvion mukaan hän on edelleen ihan normaalikokoinen, pikemminkin siro. Se on aina helpotus kuulla, sillä se ei ole itsestäänselvää kun äidillä on diabetes!


Näemmä valkoista ja keltaista on eksynyt paljon Bonskun vaatevarastoon, mikä ei ole äidin tuntien ihme. Keltaisen Name itin haalarin hankin Hullareilta, kun ystävä kehui sitä hyväksi. 
Suurimmat hankinnat Bonskun kannalta on jo tehty (sänky, turvakaukalo, hoitotaso ja vaunut) ja vaatteita ja vaippojakin on kertynyt jo mukavasti. Koska pikkuiset vaatteet ovat vaan niin älyttömän söpöjä, ajattelin ikuistaa tänne blogiinkin Bonbonin garderobia aloittaen niistä muutamista uuden uutukaisita asuista, jotka olemme hänelle hankkineet. Tällä hetkellä Bonbonin asu on tietysti ihan sellainen samanlainen kuin keisarilla tutussa sadussa, melko kuninkaallista siis. Eikö kuninkaallisten pukeutumista aina yritetäkin seurata ja kopioida? Hienointa silkkiä hänen asunsa ainakin on, se on varmaa!

En voinut vastustaa, kun Lindexillä oli kerrankin pilkullista, jota ei oltu yhdistetty liian hempeisiin väreihin tai vaihtoehtoisesti rusetteihin ynnä muuhun "liiallisen tyttömäiseen". Pilkut on parhaita!
Emme edelleenkään ole selvittäneet Bonbonin sukupuolta, vaikka ultassakin olen ravannut useampaan otteeseen. Töissä on lyöty asiasta vetoa, mutta sanoisin että lähes 50/50-todennäköisyys on kyllä vähän tylsä. Mahan muodostakin olen kuullut molempia versioita. Jonkin verran tämä sukupuolettomuus kuitenkin on vaikeuttanut hankintoja. Miten vauvojen vaatteet ovatkin niin sukupuolittuneita? Oikeastaan mitä tahansa värejä voisin käyttää kummalla vaan, mutta en kuitenkaan mekkoja, rusetteja ja hörselöä pojalla. Tytölle taas en ehkä pukisi kovin maskuliinisia pieniä "puvunpaitoja" tai slipareita. Ja ne värit, niistä olen valittanut ennenkin! Miksi karkkisvärejä on niin vaikea löytää? Onneksi niitäkin on kuitenkin löytynyt, kaikki ei ole pelkästään neutraalia, vaaleanpunaista tai vaaleansinistä. Värit ovat kuitenkin vauvanvaatteissa vähemmistössä.

Töistä Bonbon sai lahjaksi suloisen Pikkukakkosen aurinkoasun. Krokotiilibody on ostettu kirpputorilta, mutta se on käyttämätön, sillä siinä oli vielä Boabab-kidsin hintalappu jäljellä. 
Ihan tyhjin käsin en silti ole kaupoista lähtenyt, kuten kuvista voi päätellä. Kyllä niitä "sukupuolineutraaleja" helmiä on löytynyt jo jonkin verran. Toivon mukaan osoittautuvat hyviksi, etenkin tietysti nämä uutena ostetut. Iso osa vaatteista on hankittu käytettynä. Ja tietysti äitiyspakkaus tuo oman lisänsä vaatevalikoimaan. Olen kyllä niin iloinen veronmaksaja, kun tällainen hieno paketti on tarjolla uusille vauvoille! Tämän vuoden paketti oli kaikenlisäksi harvinaisen kaunis sisällöltään ja väritkin olivat hyvin karkkismaisia.

Äitiyspakkauksen vaatesuosikkini eivät varmaankaan tule värien puolesta yllätyksenä?
No entä sitten, kun Bonbonin sukupuoli viimein selviää? Aionko pysyä sukupuolineutraalilla linjalla? Todennäköisesti en täysin. Jos Bonsku on tyttö, niin en voi kyllä vastustaa mekkoja ja hameita, enkä myöskään suloisia hempeitä kukka- ja perhoskuoseja, vaikka pelkkään vaaleanpunaiseen en aio häntä pukea. Jos hän taas on poika, niin varmasti hankin hänelle "paremmiksi vaatteiksi" slipovereita ja kauluspaitoja. Ja klassisen merimiespuvun, kuten Turun Tilda. Mielestäni sukupuolen merkitys ylikorostuu myös silloin, kun yrittää olla liiankin neutraali. On eri asia kasvattaa kohti jäykkää stereotypiaa kuin ottaa sukupuoli yhtenä ominaisuutena, josta voi myös iloita ja jota voi arvostaa. 

Dalmis-body oli pakko hankkia, koska minä ilmoitin tulostani juuri, kun vanhempani olivat hankkineet dalmatiankoiran. Bonskuakaan ei ehkä olisi ilman sitä täystuholaista, joka jäi siinä rytäkässä vähän kasvattamatta. Kissahousut esittelinkin Tukholma-postauksessa
Melkoisen pieniähän moni noista vaatteista on ja mahtunevat päälle surullisen vähän aikaa. Jos Bonbon on siro, kuten on arvioitu, niin ehkä sitten vähän pidempään. Nyyh! Hassua, miten tämmöinen "Apua, mun vauva kasvaa!"-tunne voi ulottua jo odotusaikaan. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Värit kotona: We all live in a yellow...

Keltainen on ollut lempivärini niin kauan kuin muistan. Rinnalla on ollut usein jokin toinenkin lempiväri tai useampikin. Nytkin keltaisen rinnalla suosikkeina keikkuvat vaalean vihreä ja kirkkaan pinkki. Keltainen kuitenkin on ja pysyy ja siksi keltainen pääsi tämän värihaasteen toiseksi väriksi. Lapsuuden huoneeseeni valitsin 11-vuotiaana keltaiset tapetit. Sitä ei tosin julisteiden ja muun krääsän alta hirveästi näkynyt, mutta siellä ne keltaiset seinät kuitenkin pilkottivat. 

Ihana keltainen marketta piristää kuistia.
Ehdin katsella keltaisia seiniä reilut kymmenen vuotta ennen kuin muutin omilleni, sillä asuin ensimäiset opiskeluvuodetkin kotona. Kun sitten muutin omaan asuntooni, siellä ei ollut aluksi juuri mitään keltaista. Rakkauteni keltaiseen ei ollut kuollut, mutta minä ja keltainen tarvitsimme hieman etäisyyttä toisiimme. Vaikka nyt kun katsoin, niin keltaistahan tuolta edellisestä asunnostakin löytyi vaikka millä mitalla, mutta ensimmäisen vuoden taisin asua kyllä ilman keltaista! Kun sitten muutimme tähän nykyiseen kotiimme, alkoi tännekin ilmestyä keltaista vähitellen  taas enemmän kotiin. Ensimmäisenä varovaisesti yhdessä raidassa Marimekon Räsymatto-kuosin myötä. 

Ripaus keltaista olkkarin nurkassa. 

Ja sohvan ympärillä vähän enemmän keltaista. 
Yllätyin silti, miten vähän keltaista silti meillä kotona on. Minusta kun tuntuu, että usein päädyn sisustusratkaisuissani siihen keltaiseen vaihtoehtoon, mutta ehkä olen kuvitellut väärin. Tai sitten ne keltaiset asiat kodissamme ovat ennemminkin sellaisia pieniä mausteita. Ja ehkä hyvä niin, sillä isoina pintoina keltainen voi alkaa kyllästyttää. Enkä enää halua etääntyä ihanan pirteästä keltaisesta!

Keltaiset samettityynyt ovat edelleen suosikkityynyni. Sävy on juuri oikeanlainen: kirkas, muttei liian tipunkeltainen. 

Keltainenkin voi olla neutraali. 

Eniten keltaista taitaa tällä hetkellä löytyä olohuoneesta ja hankin sinne juuri uuden keltaisen matonkin. Sohvapöydän alla on pitkään ollut lampaantalja, joka tuntui näin kesän lähestyessä vähän talviselta. Eurokankaasta harso-ostoksilla mukaan tarttui myös kiva pyöreä matto muutamalla kympillä. Olen ollut oikein tyytyväinen ostokseen. Se on keltaisuutestaan huolimatta sopivan neutraali. 

Montako keltaista asiaa bongaat kuvasta?

Keltaista uutta ja keltaista vanhaa. 

Keltaisia tuoleja meillä on useampikin. Keittiön pöydän ympärillä kaksi erisävyistä ja eteisessä keltainen, vanhempieni vanha nojatuoli. Ysäri-nojatuoli saa kyllä kohta tehdä tilaa Bonbonin tavaroille, sillä tarvitsemme hieman ekstra tilaa eteiseen, jotta hoitotaso saadaan taas mahdutettua toisaalle. Vaikka nojatuoli on ollut ihan kiva, siinä on lähinä kuitenkin säilytetty minun käsilaukkuani ja sen takan on ollut piilossa saksofoni, työreppu ja kaikennäköistä rojua. Ei siis mikään suuri menetys. 

Keltainen leivänpaahdin piristää jokaista aamua. Ja kahvinkeitin piristää myös toisella tavalla, vaikkei olekana kirkkaan värinen. 
Bonbonin valmistaminen keltaisen värin ystäväksi on aloitettu jo hyvissä ajoin. Olen ennenkin jakanut täällä teoriani siitä, että pidän keltaisesta, koska äitini söi sitrushedelmiä raskausaikana (tosin appelsiineja, joten siinä mielessä minun suosikkini pitäisi olla oranssi). Myös minä olen syönyt odotusaikana greippejä (mikä ei kyllä poikkea normaalitilanteesta, sillä olen aina pitänyt niisä). Nyt mieltymys on tosin vaihtunut vesimeloniin, joten voi olla, että Bonskun lempiväriksi tuleekin punainen. Piti kompensoida tätä värimieltymystä ostamalla kotiin myös keltainen hunajameloni. Parhaiten luulen keltaisen ystäväksi sosiaalistamisen tapahtuvan hankkimalla Bonbonille kaikkea keltaista ja kaunista. Tai vaikka värjätä harsoja keltaisiksi. 
Keltaisia pukluliinoja. Ajattelin värikoodata eri käyttötarkoituksiin tulevat harsot. 
Keltaisen esittelyn jälkeen haastan kodin värihaasteeseen mukaan Paavalinkukan, jonka blogi ja kommentit piristävät usein päivääni, kuin keltainen väri ikään!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Babymoon

Törmäsin jälleen uuteen amerikkalaiseen käsitteeseen katsoessani jotain hömppä-realityä erään raskaan työpäivän jälkeen. Babymoon on siis väännös honeymoonista ja tarkoittaa tulevien vanhempien kahdestaan viettämää lomaa ennen vauvan syntymää. Urban dictionaryn mukaan lomaan kuuluu tietenkin luksusta ja lahjoja mieheltä tulevalle äidille. Ihan tällaista ajatusta ei ollut taustalla, kun varasimme alkuvuodesta viime viikkoista Tukholman matkaa, vaikka kieltämättä ajattelimme, että olisi kiva vielä matkailla ennen Bonbonin syntymää. Näinä ajoittaisten harkkasupistusten ja liitoskipujen aikoina olin tyytyväinen, ettemme suunnanneet Lontooseen tai Skotlantiin, kuten alun perin suunnittelimme. Britteihin matkaamme sitten toivon mukaan joskus Bonskun kanssa tai miksei sitten vielä  hamassa tulevaisuudessa kahdestaankin. Nyt parin päivän Tuhkolma kierros tuntui juuri sopivalta. 

Olemme pyrkineet tekemään Tukholman reissun joka vuosi viime vuosien aikana ja tämä oli nyt reissuista kolmas. Viime vuonna emme ehtineet joulumarkkinoille, joten suuntasimme sen sijaan Tampereelle eli yhtä "ulkomaille" kuin Tukholma Turkulaiselle. Matkustimme ensimmäistä kertaa Viking Gracella ja oli kyllä aika luksusta, että standardihytissä oli parivuode. Takaisin tulimmekin sitten Amorellalla, jonka ysärivibaisessa hytissä jylisi moottori. Onneksi seuraava päivä oli helatorstai!

Kuvia Tanto norrasta ja muista puistoista. Oikeassa yläkulmassa versio klassisesta "Karkkis pistää insuliinia"-kuvasta eli "Karkkis kalibroi verensokerisensoria"-kuva. 
Koska laiva on satamassa niin hirveän aikaisin, pitää ensin keksiä jotai tekemistä ennen museoiden ja muiden aukeamista. Ensin suuntasimme aamupalalle Mellqvistiin, jota oli suositeltu, joka sijaitsi riittävän lähellä satamaa ja joka aukesi aikaisin. Ihan ok, mutta aika tyyris sisältöön nähden. Sitten suuntaismme tapamme mukaan kauniisiin puistoihin. Tällä kertaa päädyimme Tanto Norran siirtolapuutarha-alueelle. Siellä oli mäki täynnä toinen toistaan suloisempia mökkejä ja puutarhoja! Oikeastaan hyvä, että laiva on niin aikaisin satamassa, niin tulee lähdettyä tällaisiin paikkoihin, jotka muuten jäisivät näkemättä. 

Oikeassa reunassa kuvat Vasa-museosta, mm. minä sukelluskellossa. Keittiö on Nordiska museetin Folkhemlägenhetenin eli 40-luvun tyyliin tehdyn asunnon sisältä. Alavasemmalla on kuva Moderna museetin ja ArkDes-museon pihalta. 

Muuten reissu oli melko museopainotteinen. Kiersimme kumpanakin päivänä kaksi eri museota. Alkuperäisen suunnitelman mukaan suuntasimme ensin Vasa-museoon. Minä koin déjà vu -hetkiä lapsuudesta, sillä muistan kuinka pienenä kiersin tuota laivaa sen sivusta ja ihmettelin sen kokoa. Ex tempore menimme myös Nordiska museetiin Socker-näyttelyn hauskan mainoksen houkuttelemana. Se oli museoista suosikkini ja kokoonsa ja monipuolisuutensa nähden kevyt kiertää. Sokeri-näyttely oli mielenkiintoinen katsaus sokerin historiaan. Myös vanhat, pysyvät näyttelytilat olivat nähtävyys sinänsä 

Toisena päivänä kävimme Arkitektur- och  designcentrumissa, joka oli ehkä vähän pettymys. Designia en nähnyt ollenkaan! Kuvat erilaisista ihmisten elinympäristöistä sekä 40-60-luvun amerikkalaisista case study house -taloista olivat näyttelyiden parasta antia. Myöskään kansallismuseon Design-osasto ei vakuuttanut. Osasto oli väistötiloissa Kulturhusetissa, josta oli kuitenkin mahtavat näköalat kaupunkiin. 

Hyviä ravintosuosituksia tulevaisuutta ajatellen. Bonbonin nimikin viittaa jo sokeriin.
Yövyimme hostelli Castaniassa Gamla stanissa. Paikka oli rauhallinen ja hyvin hoidettu, joskin sängyt olivat hieman liian pehmeät ja lakanat piti vuokrata erikseen. Viereisessä huoneessa yöpyi perhe kolmen tyttären kanssa, joten paikkaa voi kuitenkin suositella myös lapsiperheille. Paikka oli muuten samassa rakennuksessa, jossa kävimme kolme vuotta sitten kahvilla

Vähän pitää Tukholman reissuilla shoppaillakin ja ostoksista kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Parhaimmat putiikit tuntuvat löytyvätn Södermalmista, jossa oli pienellä alueella vaikka miten monta kivaa kauppaa. Ihan näyteikkunaostoksetkin ovat kivoja! Pidän myös Södermalmin arkkitehtuurista, sillä siellä on hauskasti sekaisin vanhaa puutaloa, vähän uusklassismia, funkista, 50-lukua ja siitä eteenpäin. Kannattaa tutustua kaupunginosaan tarkemmin!

Kauppoja ja paikkoja Södermalmista. Ylävasemmalla Pärlans konfektyrin tiski, alaoikealla suloisen Retro etc.:n ikkuna. 

Syöminen ja etenkin kahvittelu kuuluvat olennaisena osana reissaamiseen. Kotipuolessa käymme harvoin kahviloissa, mutta reissuilla sitten enemmän. Ravintoloiden suhteen emme ole hifistelijöitä, mutta emme myöskään kävele ihan ensimmäiseenä näkemäämme paikkaan, ellei nälkä(kiukku) niin vaadi. Tiistain lounaan söimme kehutussa aasialaisessa buffetravintolassa, joka oli kyllä hintansa väärti ja ruoka oli maukasta verrattuna moneen suomalaiseen aasia-buffetiin. Olisikohan kyseinen ravintola ollut Pong, en ole ihan varma kun oli niin nälkä. Keskiviikon lounas Café Strigissä södermalmissa oli kokemus sinänsä: söimme ikkunakorokkeilla olevassa pöydässä! Ehkä yksi parhaista annoksista oli Café Kladdkakanin hälsotallrik kanalla: niin maukasta, vaikka niin yksinkertaista! Nämä "terveyslautaset" olen aikaisemminkin kokenut onnistuneiksi valinnoiksi. Eikä Kladdkakanin kladdkakasakaan ollut valittamista!

Järjestyksessä ylävasemmalta lähtien: Nordiska museetin kahvila, Gamla stanin Bröd & Salt, kahvila Vasastanissa, jonka nimeä en muista, Café String, Café Kladdkakan ja Mellqvist. Monta hyvää kahvia ja herkkua!
Reissut ovat kivoja, mutta tykkään myös aina palata kotiin. Olen tyytyväinen, että tehtiin reissu vielä kahdestaan, vaikka uskon, että myös Bonbonin kanssa matkustaminen on kivaa! Se on vaan vähän erilaista. Onneksi tuolla reissulla näimme monta tyytyväisen oloista lomailevaa perhettä niin museoissa kuin muuallakin, joten eiköhän reissutulevaisuutemmekin näytä valoisalta! 




perjantai 15. toukokuuta 2015

Tuhkolman tuliaisia

Kömmimme eilen aamulla väsyneinä ulos Viking Amorellasta parin päivän mittaisen miniloman jälkeen (en muuten tajua, miten ne bilettävät risteilijät oikein pääsevät ylös, kun jo ihan vaan turistillakin on rankkaa). Halusimme vielä vähän matkustaa kahdestaan ennen Bonbonin tuloa ja reissu oli mitä mukavin breikki kiireisten viimeisten työviikkojen keskellä. Kokonaista reissuraporttia en vielä tähän hätään saanut koottua, mutta kuvasin, ihastelin ja hypistelin niitä muutmia ostoksia, jotka reissulta tarttuivat mukaan. 

Naminam! Pärlans-kinuskikarkit ovat loistava tuliainen.
Iki-ihana Pärlans konfektyr oli yksi matkan "pääkohteista". Luin paikasta alunperin Retro Stockholm -kirjasta, jonka pohjalta suunnittelimme edellisen Tukholman reissumme. Nyt en kulkenut yhtä tiukasti nenä kirjassa, mutta tämä viime kerralla missattu helmi piti nähdä ja kokea. Kuvia paikasta voi ihastella seuraavassa matkapostauksessa ja toki myös muualla netissä. Pienenpieni toffeepuoti sijaitsee Södermalmilla. Kinuskikarkkien valmistusta voi seurata paikan päällä ja työntekijät ovat pukeutuneet ihaniin vintage(henkisiin?)-asuihin. 

Maisteluhetki alkakoon!
Karkit ovat sen verran isoja, että ihan hyvin riitti neljään osaan. 
Ostin tuliaisiksi vanhemmille kinuskimaistiaisia. Vanhempani olivat tänään käymässä, joten järjestin heille pienimuoiset kinuskimaistiaiset. Ostin Pärlanilta jokaista makua, joten kaikki pääsivät maistamaan kaikkea. Paloittelin suhteellisen isot kinuskipalat neljään osaan ja sitten muiden piti arvuutella, mitä maisteltiin. Suosikseiksi taisi nousta suklaa-suklaarouhe-karamelli.  Kaikki maut olivat kyllä onnistuneita. Vaikka osaan minä itsekin: karamellit maistuivat melko samalta kuin pari vuotta sitten jouluna tekemäni kinuskikarkit.  

Kaikki meni! Vielä on kyllä toinen satsi appivanhemmille.
Reissusta tulikin varsinainen museoreissu, sillä kiersimme yhteensä neljä museota. Rakastan museokauppoja, sillä niissä on aina kaikkea jännää ja erilaista ostettavaksi. Usein reissuilla tulee ostettua ainakin jostain museokaupasta jotain pientä kivaa, vaikka pyrkinkin pitämään matkamuisto-ostokset minimissä. Tällä kertaa museo-ostos kuulostaa varsin suureelliselta: ostin 11 lamppua! Lamput tosin ovat vain pahvia ja kiinni satiininauhassa. Kaavailen lamppujen ripustamista kuistille lisäämään kuorrutustunnelmaa

Yksitoista överiä lamppua nauhassa. 
Rohkenin kiertelemään vähän vintage-puodeissakin, vaikka pelkäsin mahan aiheuttavan harmia, kun ei voi sovitella kaikkia ihanuuksia. Mieltymykseni 60-luvun suoralinjaisiin mekkoihin pelasti kuitenkin tilanteen ja löysin Beyond Retrosta jopa kaksi päälle hyvin mahtuvaa mekkoa. Toinen oli vaaleanpunainen crimplene-mekko ja toinen puolestaan persikan värinen ohut puuvillamekko. Valitsin jälkimmäisen, sillä siinä oli enemmän jujua. Mekko on taas ihan erilainen kuin muut mekkoni. Luulenpa, että siitä tulee juhlamekko kevään ylioppilasjuhliin 60-luvun silkkimekon sijaan. Kelta-sinisen ihanuuden säästän Bonsku Bonskulaisen ristiäisiin. Osittain siksi, että tämä mahtuu vielä paremmin päälle. Kun vaan ei maha kasvaisi nyt liikaa seuraavan parin viikon aikana!

Kaulus, napit ja laskokset ovat mekon juju. Tässä kuvassa väri on melko lähellä oikeaa. Kangas on ohutta puuvillaa. 

Toistaiseksi omistan lähinnä "anonyymejä vintagemekkoja", joista osassa on merkki tiedossa, muttei juuri muuta. Tällä kertaa kävi kuitenkin tuuri, kun pistin googleen "R&K originals - for the girl who knows clothes" ja Pinterestin kautta bongasin tämän blogin. Sielläpä keikkuu mekkoni mainos suoraan vuodelta 1965! Täytyy sanoa, ettei mekko näytä tällä hetkellä päältäni aivan samalta kuin mainoksessa, mutta kaunis se silti on! Merkki on new yorkilainen ja mekko maksanut tuon toisen blogin mukaan nykyrahassa noin 139 dollaria. Minä pulitin mekosta noin 40 euroa!

Tässä kuvassa mekon väri on liian tumma, mutta malli näkyy kokonaan. Koko saattaa olla minulle hieman iso, mutta mekkoa on helppo kaventaa. 
Ja tietysti Bonbonkin sai jotain pientä. Jostain syystä Bonbonin tuliaisiksi valikoitui kissaeläin-teemaisia asioita. Melkein mukaan tarttui myös leijona-kuvioinen lautanen, mutta se jäi kuitenkin kauppaan. Polarn o. pyretin hauskat kissahousut muistuttavat minua sellaisista muovisista jätskikulhoista, joita sai jätskiannosten mukana. Niissä oli aina jonkun eläimen kasvot ja kupin korvat olivat tietysti korvat. Muistaako joku muu nähneensä sellaisia kultaisella 90-luvulla? Vi på savannen -kirja vaikutti siltä, että mekin pystymme kääntämään kirjan lennosta. Toinen vaihtoehto oli hilpeä Vegetables in underwear, joka kuitenkin iskee ehkä vähän vanhempaan lapseen (tai meidän tapauksessa aikuiseen...) Hirnuimme ääneen Moderna museetin kaupassa kirjaa lukiessamme!

Toivottavasti Bonbon tykkää näistä! Vielä tuntuu aika absurdilta, että joku joskus mahtuu noihin housuihin, vaikka pienet ne ovatkin. 
Sellaisia tuliaisia tällä kertaa. Lisää reissusta kirjoittelen varmaankin myöhemmin. Hullua ajatella, että seuraavalla (lähes) vuotuisella Tukholman matkallamme meillä onkin sitten Bonsku mukana! Ehkä hän ei vielä silloinkaan tosin pääse valitsemaan tuliaisiaan itse. Tiedä jos nytkin hän olisi mieluummin ottanut 150 euron Burberryn mekon, itsestään heijaavan sitterin tai shampoosuojuksen Nordiska kompanietin lastenosastolta. 



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Esiäitienpäivä

Olen viettänyt tänään esiäitienpäivää kahdella tapaa. Koska emme tänä vuonna kutsuneet äitejä kylään tai vierailleet kotikodeissa, päätin (onnittelusoittojen lisäksi) juhlistaa äitienpäivää muistelemalla erityisesti esiäitejäni eli isoäitejäni. Esiäitienpäivän voi ymmärtää myös sillä tapaa, että minä en ehkä ihan vielä ole äitienpäivän sankarin roolissa, mutta melkein kuitenkin, joten vähän esimakua siitäkin sain maistaa. Hassu ajatella, että ensivuonna minä olenkin sitten jo ihan oikeasti äiti!


Palaanpa sitten esiäiteihini, tosin vain parin sukupolven taakse. Minulla oli kaksi mammaa, sillä en ollut kummankaan suvun ensimmäinen lapsenlapsi ja nimitykset oli lyöty lukkoon jo vuosia aiemmin. Itseasiassa minulla oli kaksi pappaakin, mutta isovanhemmat erotettiin toisitaan sitten asuinpaikkojen mukaan. Sain tuntea mammani monta vuotta, mutta molemmista jouduin luopumaan jo ennen aikuisuutta. Äidinäiti kuoli ollessani yhdeksän ja isänäiti ollessani 13. Molemmista mammoista jäi minulla hyvät muistot ja erityisesti isänäidistä minua muistuttaa eteisen lipasto, jonka uumenista sain aina jonkun setelin. Setelin suuruus ei ollut se juttu sinänsä vaan tilanteen jännittävyys ja erityisyys. 

Mustanpuhuvia juuria. 
Päätin kunnioittaa mammojeni muistoja tällä kertaa reseptien kautta. Oma äitini kokeili joitain viikkoja sitten mustajuurikeittoa. Samalla hän tuli kertoneeksi, että mamma (eli äidinäiti) oli nuorena emäntäkoulussa tehnyt mustajuurikeittoa ja ajatellut, että hänellä on joskus puutarha, jossa hänkin viljelee kaikkia hienoja kasveja, muun muassa mustajuurta, ja valmistaa niistä sitten hienoja ruokalajeja. No, kävi sitten niin että mamma päätyikin vähän yllättäen maatalon emännäksi ja siat ja muut eläimet sekä lapset taisivat viedä kaiken ajan mustajuurilta. Ehkä mamma olisi kuitenkin mielissään, että hänen lapsenlapsensa nyt bloggaa mustajuurikeiton reseptistä. Tuskin alan kuitenkaan kasvattaa, voisi tulla miniatyyrimustajuuria

Sisältä ne ovatkin ihan valkoisia, mutta ilmeisesti mustenevat, ellei niitä laita kylmään veteen. 
Valitsin kaikkein yksinkertaisimman keittoreseptin, sillä äiti sanoi tehneensä hyvin simppelillä reseptillä hyvää keittoa. Tein muuten aivan Valion reseptin mukaan, mutta kerman sijasta laitoin noin 150g ranskankermaa. Eli käytännössä kuoritaan mustajuuret ja laitetaan ne heti kylmään veteen (muuten kai mustuvat). Kuoritaan ja pilkotaan perunat ja purjo ja laitetaan kasvisliemeen kiehumaan mustajuurien kanssa puoleksi tunniksi. Sitten soseutetaan. Lopuksi maustetaan ja lisätään (ranskan)kerma. Ja aivan viimeiseksi herkutellaan. Sen verran sanon, että kannattaa valita kaupassa paksuja mustajuuria. Minä onnistuin ottamaan tosi ohkaisia, mikä teki kuorimisesta työlästä. Helpompaa se kuitenkin oli kuin maa-artisokkien kuoriminen. 

Muut keiton ainekset ovat pääosin tässä. Puuttuu vain kasvisliemi, raskankerma ja mausteet. 
Lopputulos oli samettisen herkullinen. Maku oli mieto, mutta kuitekin makua oli riittävästi. Rakenteesta tuli helposti hyvä. Otin hieman lientä pois ennen soseuttamista ja ohensin keittoa sitten tarpeen mukaan. Paahdetut kurpitsansiemet (joita muuten olen tässä raskausaikana napostellut joka päivä) sopivat keittoon erinomaisesti. Suosittelen kokeilemaan! Keitto on vaivan arvoinen, vaikkei ehkä ihan arkiruokaa. 

Naminam! Melkein isoäitien tekemää ruokaa. 
Keiton kaveriksi päätin tehdä leipää. Se sopi hienosti myös esiäititeemaan, sillä mieleeni on jäänyt voimakkaana muistona isänäidin tekemä leipä. Leipä oli jännän hapanta, mutta kuitenkin vaaleaa ja se paistettiin ihan oikeassa leivinuunissa. Muistaakseni leipä laitettiin uuniin ja otettiin uunista sellaisella pitkällä leipälapiolla. En yhtään tiedä, mitä tuossa leipätaikinassa oli, mutta samanmakuista leipää en ole koskaan myöhemmin maistanut. Ehkäpä taikinassa oli jokin vanha, nyt jo hävinnyt juuri. Joskus pääsin leipomaan avuksi ja sain kotiin viemisiksi oman leivän. Joku käntty päätyi myös leikkeihini (!) ja muistan, kuinka se vähitellen homehtui. Ei se mitään, leikin, että leluni saivat siitä supervoimia. Ymmärrettävästi se kuitenkin aika pian heitettiin pois. 

Kohonneet leipäset. Alunperin ne olivat suipot ja sitruunanmalliset. Lisäsin unikonsiemeniä koristeeksi.
Mamman leipää en edes yrittänyt lähteä tavoittelemaan. Jotain hapanta taikinassa sai kuitenkin olla ja sattumalta törmäsinkin tähän sitruunaleivän reseptiin. Laiskana en sitäkään ala tähän kirjoitella, mutta sen sanon, että kannattaa laittaa vähintään kahden sitruunan kuori, sillä muuten maku jää kovin miedoksi. Ainakin tällaiselle sitruunafanille. Muuten leivät onnistuivatkin melko täydellisesti ja vaikka vähän pelästyin leipien lässähtämistä, kun siirsin ne uuniin, ne nousivat sielä uudestaan kauniiksi pyörylöiksi. 

Minullakin on leipälapio! Tosin vähän pienempi malli. 

Rakastan leipomista ja yhdessä vaiheessa teinkin kaiken vaalean leipäni itse. Enää en sitä ehkä jaksaisi, mutta silloin tällöin on ihana saada aikaan leipiä. Pidän eniten leivistä, jotka nostatetaan edellisestä päivästä saakka, mutta ne vaativat hieman etukäteissuunnittelua. Usein leivät ovat kuitenkin suhteellisen vaivattomia tehdä, sillä kohotus tekee tehtävänsä.  Ehkä vielä jonain päivänä löydän reseptin, jolla saan tehtyä mamman leipää. Haaveilen myös uunista, jolla saisi oikein rapeakuorista leipää. Eivät tunnu mitkään kotikikat oikein tavallisessa uunissa auttavan. 


Tämän olisi voinut syödä vaikka kokonaan, mutta valitettavasti piti vähän rajoittaa.

Sain minäkin osani äitienpäivästä. Mies on perheen lätty- ja pannukakkumaakari, joten ehdotin että hän tekisi meille uunipannaria äitienpäivän kunniaksi. Vielä emme jotenkin kokeneet ajankohtaiseksi viettää äitienpäivää pitkän kaavan mukaan minun kunniakseni (ensi vuonna sitten onkin näin tietysti ;)), mutta jotain erityistä oli kiva saada. Pannari onnistui erinomaisesti, kuten aina. Ja Bonsku Bonskulainen möyri mahassa. Hihii! 

Kermaa ei ex-tempore pannariin saatu nyt päälle, mutta rakkaudella tehty pannukakku maistui pelkällä hillollakin. 

Hyviä äitienpäivän viimeisiä tunteja! Millaisia muistoja sinulla on isoäideistäsi? 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kevät yllätti ulkoilijat

Vaahtera on parhaimmillaan sekä syksyisin että keväisin. Keväällä rakastan näitä kukkapalleroita ja syksyllä siinä taas on upea ruska.
Joka vuotinen "talvi yllätti autoilijat"-fraasi kääntyy mukavasti näin keväisin sopivaksi otsikoksi. Miten tuntuu, että kevät saapuu aina yhtä rytinällä. Siis se sellainen kunnon vihertävä kevät, ei se sellainen ruskean ruohon ja katupölyn kausi, jolloin koen vielä kaipuuta talveen. Tunnetusti suosikkivuodenaikani on aina juuri se parhaillaan meneillään oleva, ainakin silloin jos vuodenaika muistuttaa juuri "prototyyppiään". Ja viime päivät on ollut oikein kevään prototyyppiä kerrakseen! Keskiviikon sade sai luonnon vihertämään ja kasvamaan kohisten (yhdessä mahani kanssa) ja eilen ilmassa tuntui jo lupaus kesästä. Tänään sää on ollut jotain siltä väliltä, mutta onneksi suurimmaksi osaksi ihanan aurinkoista. 

Söpöt hiirenkorvat kilpailevat kyllä vaahteran kukkapelleroiden kanssa. 
Jotenkin tämä kevät ja hormonit sun muut saavat mieleni nyt ihan pakahtumaan. Eikä pakahtumista vähentänyt yhtään pikavisiitti Turun taidemuseon Ellen Thesleff -näyttelyyn. Minun on koko vuoden pitänyt hyödyntää perjaintain ilmaisiltoja, mutta aina olen ollut liian väsähtänyt perjantaisin. Nyt kevät virkisti mieltäni niin paljon, että ehdin piipahtamaan museossa ennen sulkemisaikaa. Tunnen hävettävän huonosti suomalaisia naistaiteilijoita, mutta vähitellen olen tutustunut muutamiin taiteilijoihin paremmin. Thesleffin tyyli ihastutti heti, etenkin myöhäiskauden pastelliset teokset ja toisaalta 1910-luvun värikkäät puupiirrokset. Tässä Hurmioitunut-blogissa näyttelyä ruoditaan perusteellisemmin. 

Ihan parhaimmista teoksista ei ollut kortteja, mutta ostin kuitenkin nämä. Tuo marionetti-puupiirros oli todellisuudessa vieläkin kirkkaampi.

Näkymä taidemuseon mäeltä. 
Paluumatkalla kuvasin Puolalan puistoa, jossa riittää kuvattavaa etenkin näin vuodenaikojen taitteessa. Rakastan isoa vaahterarykelmää puiston keskellä ja kumpuilevia polkuja. Odotan oikein, että kesällä voin mennä Bonbonin kanssa löhöilemään puiston nurmelle. Nyt nautin kuitenkin keväästä ja vasta heräävästä luonnosta. Huomennakin pitää suunnata matka Puolalan mäelle, sillä Turun filharmonisen orkesterin 7 Kukkulaa soi -konsertti kuulostaa kokemisen arvoiselta. Turkulainen (tai lähistöllä asuva), valitse siis kukkulasi huomenna kello 15!

Puolalanmäkeä taidemuseolta katsottuna. Museolta on kauniit maisemat joka suuntaan. Täydellinen paikka siis museolle!

Tämä vaahterarykelmä on yksi suosikkikohtiani Puolalan puistossa. 

Tästä kehkeytyikin varsinainen kevään ja taiteen ylistyspostaus, sillä en voi olla mainitsematta eilistä konserttia, jossa soittivat yhdessä TJO ja TFO laulusolistinaan Johanna Iivanainen. Konsertissa kuultiin suomalaisen elokuvamusiikin helmiä, osa klassikoita, osa tuntemattomampia. On hienoa, että Turussa on monipuolisesti kulttuuritarjontaa, mistä valita. Minusta TFO:n hauskat mainokset tuovat kulttuuria sopivalla tavalla lähemmäs kuulijaa. Konsertissa voi olla tietty etiketti, mutta sen ei tarvitse näkyä kuivina mainoksina tai kuluneina konsertti-ideoina. 

Harmikseni hävitin 7 Kukkulaa soi -konsertin hauskan pop-up mainoksen, mutta tämä TJO:n mainoslehtinen on myös tyylikäs ja hauska. 
Palataanpa hetkeksi takaisin kevääseen. Vaikka luonto pääsikin yllättämään kevään kukkeudella, minä olin kerrankin ajoissa omien kukkieni kanssa. Palatessani kotiin ihailin vielä hetken orvokkeja, jotka koristavat narsissien jälkeen rapunpieltä. En malta odottaa, että pääsee taas ostelemaan kesäkukkia! Eletään kuitenkin vaihe kerrallaan, nyt mennään vielä keväässä ja nautitaan siitä. Kevät menee usein niin hetkessä ohitse, se muuttuu yhtä varkain kesäksi kuin tulikin. Yhtäkkiä lehdet ovatkin jo isoja ja vaahteroiden kukkapallerot poissa. Keväällä on siis tartuttava hetkeen! 

Kaikenvärisiä orvokkeja. Ryppyreunaisia minulla ei ole aiemmin ollutkaan. 
Millainen on sinun kevääsi alku tänä vuonna?

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

VÄRIT Kotona: Neutraalit ja maanläheiset

Tipulan Emonen haastoi minut kodin värihaasteeseen. Haaste sopi minulle kuin vappunenä päähän, joten päätin tarttua siihen oitis. Olenkin tehnyt aiheesta tiivistetyn koosteen viime vuonna, mutta nyt perehdyn viiteen kotimme väriin hieman tarkemmin. Eli tarkoitus on siis esitellä kodista löytyviä värejä viisi kappaletta kukin omassa postauksessaan ja haastaa joka kerta yksi bloggaaja mukaan. 

Koska pidän itseni haastamisesta, päätin aloittaa väristä tai oikeastaan väreistä, jotka eivät pomppaa kodissamme silmille, mutta joilla on kuitenkin merkittävä rooli. Vaikka pidän värikkäästä sisustamisesta, on kotimme pohja kuitenkin neutraali. Ja hyvä niin, sillä minusta värit pääsevät kauniisti esiin neutraalia taustaa vasten. Lisäksi silloin niitä värejä voi vaihdella mielin määrin ja mielen mukaan.

Asettelematon kuva kotoa. Purppis-nalle nojaa nenä edellä maljakkoon ja taustalla näkyvät tohvelit. Kukat sokaisivat kuitenkin kuvaajan mielen niin, ettei niitä huomannut.
Seinät ja lattia ovat kodin tyhjä canvas. Ehkä itse valitsisin kotiini mieluiten valkoiset seinät, mutta toisaalta pidän hirveästi myös tästä kitin ja maitokahvin sekoituksesta, jolle on jenkkilässä oma hauska nimikin: Putty. Kai se on suomennettuna kitti, mutta minusta tuo putty-värisävy on usein hieman lämpimämpi kuin mitä suomessa värikartoissa kutsutaan kitiksi. Erityisesti tykkään siitä, että valkoiset ovenpielet ja ikkunanpokat korostuvat kauniisti hieman tummemman sävyisiä seiniä vasten. Valkoisten seinien kanssa sama efekti ei olisi yhtä voimakas. Ehkä moderniin kotiin voisin sitten laittaa ne valkoiset seinät. Tai ehkäpä jotain pastellista?

Seinien väri on hieman erilainen eri valoissa. Iltaisin siinä näkyy lämpimämpi sävy kuin päivällä. 
Myös lattia on kodissamme neutraali ja se kai useimmiten tuppaa olemaankin. Pidän todella paljon olohuoneen ja makuuhuoneen lattiasta, joka on leveää, leveää lankkua. Siinä on mukavia sormuksen mentäviä rakoja (ei ole onneksi omaa kokemusta!) ja kunnon puunsyyt. Pidän myös lattian väristä eli tuollaisesta jonkinlaisesta valkoisen kuultavasta. Kaiketi myös eteisen ja keittiön muovimattoa voisi kutsua neutraaliksi, vaikka mustan ja valkoisen yhdistelmä melko räiskyvä onkin. 

Lattia on ihanan epätäydellinen. 

Ja on muuallakin kodissa pientä epätäydellisyyttä. Eipä haittaa, kokonaisuus ratkaitee!
Huomaamattani olen hankkinut lattioille myös suhteellisen maanläheisiä mattoja. Oikeastaan kaikki kotimme matot ovat vaaleita tai harmaita. Osittain siihen vaikuttaa se, ettei mies ole oikein koskaan lämmennyt värikkäille matoille, vaikka muuten hänkin pitää väreistä. Siinä siis todiste, että minä en yksin päätä siitä, miltä kodissamme näyttää! Yksi ihana keltainen dhurrie-matto ei ole päässyt tämän vuoksi koristamaan lattioitamme. Matto oli aikoinaan minun huoneessani lapsuuden kodissa. Ehkä vielä joskus... 

Mattokollaasi. Lampaantaljoja meillä on useampikin. Kohtaa niillä saakin pötkötellä Bonbon!

Kirkkaiden värien ihailusta huolimatta myös huonekalut ovat valikoituneet muilla perusteilla. Sohva on tumman harmaa, mustan runkopatjasängyn päällä on valkoinen peitto ja luonnollisesti iso osa huonekaluista on puunvärisiä. Puunväristä en muuten ennen niin välittänyt, mutta nyt näiden 50- ja 60-lukujen huonekalujen myötä olen opppinut pitämään puun eri sävyistä. Ja onhan meillä tummanruskea ruokapöytäkin! 

Yllättävän paljon neutraaleja värejä löytyy tästäkin kuvasta, vaikka yleisilme on mielestäni värikäs.

Iso päiväpeitto on suorastaan veistoksellinen. Taustalla kurkkii ei-niin-neutraali jumppapallo,
Aika paljon kodistamme siis löytyy kirkkaiden ja räiskyvien värien lisäksi neutraaleja ja maanläheisiä harmaan, ruskean ja vaalean sävyjä. Joku osaa onnistuneesti sisustaa myös kokonaan räiskyvän kodin, kuten esimerkiksi Susanna, mutta minä tyydyn ainakin toistaiseksi helpompaan ratkaisuun eli luonnolliseen pohjaan, johon voi sitten roiskia sopivia värejä sen mukaan miltä tuntuu.

Tuolit tekevät ruokailuryhmästä räiskyvän, vaikka ruskeasta pöydästä saisi kuinka hillityn tahansa. 

Ja kun neutraaleista väreistä lähdettiin liikkeelle, niin haastankin mukaan ensimmäisenä Minnan, jonka uudessa kodissa on varmasti vieläkin enemmän harmaita ja muita iloisia värejä kuin meillä. 

Vaikka sohva on harmaa, ei väreiltä voi välttyä. Minkäköhän valitsen seuraavan postauksen aiheeksi?