Mehlo!

Enpä arvannutkaan, kuinka tiukka taistelu aikaa vastaan villahaalarin tekeminen oli. En todellakaan ehtinyt tehdä toista postausta tässä välissä, kun Mehlo päätti syntyä maailmaan. Henkisesti valmistauduin käynnistykseen tälle päivälle, 11.6., sillä arvioidun suuren koon vuoksi oli päädytty tähän. Mutta Mehlopa päättikin toisin - hän lähti syntymään aamulla 6.6. ja iltapäivällä olikin jo täällä ulkomaailmassa! Hieman hän otti varaslähdön ja oli syntyessään vasta viittä vaille täysiaikainen (rv 36+5), mutta kuitenkin hyvävointinen ja sopivan kokoinen. 

Mummun ottama kuva reilun yhden vuorokauden iässä. 

Viimeksi en juurikaan kertonut synnytyksestä täällä, mutta nyt haluan lyhyesti kerrata tapahtumat. Skippaa seuraavat pari kappaletta, jos synnytys ei houkuta (vaikka skippaan kyllä eritteet sun muut). 

Pieniä merkkejä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä oli ilmassa jo aiemmin. Muutamia kipeitä supistuksia oli ollut pitkin viikkoa. Edellisenä iltana käydessäni uimassa ei selkä- ja vapaauinti tuntuneet ollenkaan hyviltä toisin kuin siihen asti ja yllättäen rintauinti ei aiheuttanut juurikaan liitoskipuja. Ehkä vauva oli liikkunut sopivasti alaspäin. Kävin muuten uimassa myös edellisenä iltana ennen Bonskun syntymää - ehkäpä sillä oli jokin merkitys synnytyksen käynnistymiseen. Tai sitten taloyhtiön pihatalkoilla (joissa tosin en juuri osallistunut pihatöihin, joten tuskin...)

Pieni karvakorva ja melko paljon tukkaa. 

Yön mittaan kipeitä supistuksia oli jonkin verran, mutta aamulla ne alkoivat melko nopeasti tihentyä. En kuitenkaan oikein uskonut vielä, että mitään tapahtuu. Mutta pian oli pakko laittaa Bonskulle Ryhmä Hau pyörimään ja mennä itse lämpimään suihkuun. Hieman absurdi fiilis oli kuunnella Ryhmä Hauta siinä supistusten välissä. Vanhempani olivat tulossa aamupäivällä joka tapauksessa Ikea-reissulle kanssani ja hieman hoputin heitä lähtemään. Lopulta oli pakko soittaa myös mies kotiin töistä. Sairaalaan soittaessani siellä vielä hieman toppuuteltiin, että ei nyt ole mikään kiire, mutta onneksi kuitenkin lähdimme melko pian, sillä kyllä synnytys oli ihan jo kunnolla vauhdissa sairaalaan päästessämme. Toivoin ammetta ja sellaiseen pääsin - ja se oli ihanaa! Se auttoi minulla kipuun todella hyvin. Ammeeseen synnytys ei ollut kohdallani monestakaan syystä mahdollinen, mutta se oli minulla jo tiedossa. Yritin keskittyä rentoutumaan ja kätilöt ohjasivat myös hyvin. Puudutusta en tällä kertaa toivonut, vaikka en ollut ehdoton asian suhteen. Ponnistusvaihe alkoi hieman yllättäen ja vähän pelästytti, mutta se sujui onneksi melko nopeasti. Voi mikä ihana helpotus, kun pieni Mehlo syntyi. Ei pelkäämääni hartiadystokiaa tai sektiota suuren koon vuoksi. Istukka oli tälläkin kertaa tosin liian tiukassa ja jouduttiin irrottamaan nukutuksessa, mutta en osaa pitää sitä kovin suurena miinuksena muuten hienosti sujuneen synnytyksen kokonaiskuvassa.

Liinaa piti heti kokeilla, mutta oli kyllä vaikeaa aluksi sitoa näin pientä! Nyt sujuu jo paremmin. 

Ai niin, kuka sieltä oikein syntyi? No pikkuveli, joten kaikki mahan mallia kommentoineet voivat nyt myhäillä tyytyväisinä ja tietäväisinä. Mehlon etunimi ilmoitettiin lähimmille - ja myöhemmin muillekin - heti syntymän jälkeen, eikä kukaan ole ainakaan tunnustanut arvanneensa nimeä. Täällä blogissakin Mehlo-työnimi saa nyt väistyä Tintin- tai Tintti-lempinimien tieltä. Eikä hän edes lopulta ollut niin iso kuin oli pelätty. Kookas kyllä, mutta täysin sopusuhtainen ja painokin jäi yläkäyrän alle. Ja pituutta löytyi, joten pelkkää ylimääräistä rasvaa ei suuri koko ollut (3790g ja 52 cm, pää 35,5cm).

Melkein samat kotiutumisvaatteet kuin kolme vuotta sitten. Bonskukin samalla paikalla. 

Sairaalassa vietimme taas kolmisen päivää. Aluksi se tuntui lomalta kun sai vaan olla, syödä, nukkua ja pesiä vauvan kanssa, mutta kyllä siihenkin kyllästyi. Olisimme muuten päässeet jo aikaisemmin kotiin, mutta bilirubiiniarvoja piti ja pitää edelleen seurata. Lisäksi myös kilpirauhasarvoja mittaava seula hälytti, mutta se oli onneksi väärä hälytys. Verensokerit taas pysyivät hänellä hienosti koko ajan, mikä johtuu varmasti hyvästä imuotteesta ja ruokahalusta. Muuten hiukan väsynyt tyyppi jaksaa kyllä heräillä tunnin-parin välein syömään ja maito maistuu. Imetys on siis onneksi lähtenyt sujumaan helpommin kuin isoveljen kanssa aikanaan. Vielä toistaiseksi Tintin lähinnä syö ja nukkuu, mutta onneksi hetkittäin availee suloisia silmiään maailmaa tutkiakseen. Pienen ennenaikaisuuden vuoksi keskivartalo oli hieman hypotoninen ja saimme lihasten vahvistamiseen fysioterapeutilta ohjeita. Muuten Tintin on aivan "tavallinen" vauva, eikä edes pieni kokoinen verrattuna täysiaikaisiin tovereihinsa. 

Veljekset kohtaavat tässä toistamiseen. 

Entä isoveli, miten Bonsku on suhtautunut tulokkaaseen? Vauvaan Bonsku on suhtautunut aivan superhellästi ja ihanasti. Hän silittelee ja puhuu Tintistä todella kauniisti. Varsinaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt (toistaiseksi), mutta muita merkkejä uuden tilanteen jännittävyydestä kyllä. Hän on ollut välillä melkoisen ylikierroksilla ja pottajutuissa ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Olemme kovasti yrittäneet antaa hänelle huomiota ja kivoja hetkiä, mutta onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä ei olekaan ainokainen. Arki on nyt pari päivää rullannut kuitenkin kohtuullisen kivasti ja moni juttu on sujunut onneksi helpommin kuin esikoisen kanssa. Mies on päivät muuten kotona nyt kesällä, mutta säännölliset musiikkityöt jatkuvat. Luotan siihen, että tilanteeseen taas totutaan ja sopeudutaan, eikä elämä kahden lapsen kanssa voi olla mahdotonta, kun niin monet siitä ovat selviytyneet ja hankkineet vielä lisääkin lapsia. 

Bonsku on innokas vauvan hellijä ja hoitaja, mutta välillä intoa pitää hieman suitsia. 

Ennen Mehlon syntymää harmittelin kovasti raskauden loppumista ja pohdin, onko tämä nyt viimeinen kerta. Kun hän oli syntynyt, en kuitenkaan yhtään kaivannut mahaa takaisin. Lapsilukukin tuntuu siltä, että molempi-parempi. Tilanteen mukaan, mutta nyt on hyvä näin. Kaksi ihanaa, maailman suloisinta ja parasta poikaa. Ihan täydellinen perhe!

Taistelu aikaa vastaan - eli villahaalari vauvalle

Jotain uutta Mehlollekin. Bonskulle tein silloin aikoinaan vaippoja, vaippahousuja, pinnasängynreunuksen ja vaikka sun mitä. Toisaalta tässä haalarissa on ollut työtä noiden kaikkien edestä!

Se on viittä vaille valmis - nimittäin villahaalari, jonka aloitin jo viime syyskesästä silloin, kun hetken odotin "Mignonia" saapuvaksi kevätvauvana. Tähän saakka monimutkaisimmat neulomani vaatekappaleet ovat olleet vaippapöksyjä, joten olen itsestäni kovin ylpeä. Ihan kokonainen villahaalari! Aloin jatkaa haalaria joskus alkuvuodesta tavoitteena saada se valmiiksi ennen Mehlon syntymää. Kiire ei sinänsä olisi ollut, sillä koko vastaa ehkä jotain 62-68-kokoa. Vaikka Mehlo olisikin niin iso kuin nyt on ennustettu, niin todennäköisesti haalari on sopiva joskus syksyllä, kun sitä tarvitaankin. Halusin saada sen kuitenkin valmiiksi jo hyvissä ajoin, jotta se ei olisi vauvanhoidollisista syistä jäänyt kesken. 

Jos ei päälle, niin ainakin seinäkoristeeksi?

Inspiraation sain googlehaun kautta Hupsistarallaa-blogista, josta bongasin aivan hurmaavan suloisen vauvan neulehaalarin. Jos klikkaat linkin auki, et varmasi ylläty miksi ihastuin haalariin. Kyseiselle haalarille ei kuitenkaan ollut ohjetta, joten minä käytin oman haalarin pohjana Dropsin vauvanhaalarin ohjetta hieman soveltaen. Lankana käytin seiskaveikkaa, enkä mitenkään erityisesti muuntanut langan mukaan ohjetta. Tein haalarin pienimmän koon ohjeella eli 50/56, mutta todellisuudessa se vastaa ennemmän 62/68-kokoa ainakin tällä langalla tehtynä. Muistaakseni joku muukin mainitsi ohjeen olevan reilua kokoa, kun keskustelin asiasta. 

Muutamiin kohtiin en ole täysin tyytyväinen (esim. tuo yksi raglan-kavennus, jossa ei ole vaaleanpunaista koko matkalla), mutta onneksi kokonaisuus ratkaisee. 

Mumilla sattui olemaan sopivia värikkäitä sydännappeja, jotka kruunaavat kokonaisuuden. 

Yksiväristä haalaria en tietenkään halunnut, vaan juuri yhtä riemunkirjavan kuin Hupsistarallaa-blogissakin. En kuitenkaan halunnut kopioida suoraan, vaan vaihtelin kuvioita ja värejä täysin oman mielen mukaan katsomatta valmiita ohjeita. En kuitenkaan jaksanut tehdä vartalokappaleeseen kahta erilaista puolta, sillä kirjoneuleessa oli riittävästi haasteita jo muutenkin. Kirjoneuleen neulominen on aina yhtä tuskaista, mutta niin palkitsevaa. Nyt apuna oli välillä sormeen kiinnitettävä langanohjain, jotta langat eivät menneet aivan sikin sokin. Vain muutamiin kuvioihin en ollut täysin tyytyväinen, mutta onneksi virheet häviävät osaksi kokonaisuutta. 

Yksikään kuvio ei ole samanvärinen tai samanlainen kuin toinen. Ja hups, kuvassa näkyy että resorit ovat ihan eri mittaisia keskenään!

Värien osalta pyrin siihen, ettei mikään väri hallitsisi liikaa, vaan kaikkia tulisi käytettyä eri kuvioissa mahdollisimman tasaisesti ja erilaisissa yhdistelmissä. Joitain suosikkivärejä, kuten keltaista ja vaalean vihreää, on enemmän kuin muita, mutta mikään väri ei hallitse liikaa. Alunperin ajattelin ostaa uusiakin lankoja projektiin, mutta lopulta päätin pysyä pelkästään omalla lankahyllyllä ja käyttää pois keränloppuja. Hyvä päätös, sillä ainakin pari kerää sain pois pyörimästä!

Karu todellisuus... päättelyhommat vielä edessä. Yök. 

Varsinaisen neulomisen ja nappien kiinnityksen sain valmiiksi viikonloppuna ja nyt edessä olisi enää noin miljoona langanpätkää pääteltäväksi. Se taitaa olla se ikävin homma, mutta toivon saavani sen vielä tehtyä ennen Mehlon syntymää (joka on muuten edessä aika pian). Tai ehkä otan haalarin ja parsineulan synnärille mukaan, mikäli joudun odottelemaan! Toivottavasti kuitenkin haalari saisi olla sekä kelien että koon puolesta ihan vain koristeena vielä muutamia kuukausia. 

Elämme jännittäviä aikoja! Onko seuraavan postauksen aikaan puvun tuleva käyttäjä jo maailmassa vai ehdinkö vielä kirjoitella? 

Jo joutui armas aika, äitiysloma suloinen...

Taas päättyi yksi elämänvaihe ja ollaan välitilassa uuden äärellä. Äitiysloma alkoi virallisesti eilen ja edelleen tuntuu vähän epätodelliselta. Juurihan minä palasin töihin ja nyt se on taas hetkeksi ohi! Toisaalta työuran näkökulmasta aika lyhyitä pätkiä sekä nämä työpätkät että kotipätkät ovat. Vielä ehtii tulla varmasti suvantovaiheitakin. Toisaalta tämä vaihtelu ainakin virkistää, ei ehdi liikaa leipääntyä tai kyllästyä! Olen nauttinut töistä, olen nauttinut lyhennetystä työviikosta ja nyt aion nauttia tästä lyhyestä pätkästä kotona vain yhden lapsen kanssa. Sitten toivottavasti saan nauttia kotona olemisesta myös kahden lapsen äitinä. Vähän kyllä jänskättää...

Kiitoskorttini työkavereille ja tukiviittomaopetusta. Ja juuri tuollaista löhölomaa se äitiysloma onkin, eikö vain?

Viime päivinä olen jaksanut ilokseni myös puuhata kaikenlaista. Tiistaina sain aikaiseksi kakun työkavereille viimeisen päivän kunniaksi. Tiistaina minulle järjestettiinkin ihana brunssi ja keskiviikkona vielä rääppiäiset. Onnea on hyvä työyhteisö, johon toivottavasti saan vielä palata ellei Sote heitä koko kuviota uusiksi. Koska työkavereista iso osa koostuu terveydenhoitajista, piti kakun ehdottomasti olla terveellinen. Niinpä päädyin smoothiekakkuun, johon ei tullut lainkaan sokeria keksipohjan keksejä lukuunottamtta. Ja digestivet nyt ovat melkein terveyskeksejä. Pakastin myös pullistelee edelleen viime kesän mansikoita, joten niitä on hyvä päästä nyt käyttämään alta pois. 

Minä olen usein tuonut yhteisiin brunssipöytiin kikherneitä ja bulgursalaattia, joten herkkuni oli otettu huomioon. 

Herkullisenkuuloinen mansikkainen smoothiekakku löytyi Lunni leipoo -blogista. Muuten tein reseptin mukaan, mutta sokerin jätin tosiaan pois. Lisäksi minulle kävi huono tuuri, sillä liivatepusseja ei ollutkaan kaapissa tavalliseen tapaan viittä avattua ja osaksi käytettyä ja yksi liivatelehti jäi uupumaan. Laitoin ihan hiukan vähemmän nestettä ja kakku hyytyi oikein mallikkaasti. Mansikoita tuntui tuleva ihan järjetön määrä, mutta se kannatti, sillä kakusta tuli ihanan korkea. Kakusta saisi helposti myös gluteenittoman vaihtamalla keksit toisiin, vegaanisen vaihtamalla liivate agaragariin tai vegegeliin ja sokerittoman vaihtamalla pohjan vaikka pähkinäiseksi. 

Kakku oli oikeasti kirkkaamman vaaleanpunainen, mutta jostain syystä se näyttää kovin tummalta kuvissa. Kiivi, lime, nektariini ja kookos koristivat kakkua. Nuo ilmakuplatkin oikeastaan sopivat kakkuun hauskasti. 

Mansikka-limesmoothiekakku

Pohja:

 175 g Digestive-keksejä

80 g voita tai margariinia

Täyte:

750 g mansikoita 

3 banaania

1,65 dl tölkki kookoskermaa 

0,5 dl limen mehua (noin 2 limeä)

Yhden limen raastettu kuori

8 kpl liivatelehtiä 

1. Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ja painele 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. 

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

3. Sulata mansikat kunnolla, jos käytät pakastemansikoita. Soseuta mansikat, lisää banaani ja kookos ja soseuta tasaiseksi. Lisää limen kuoriraaste. 

4. Purista limen mehut ja kuumenna. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita liivatteet yksitellen mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana smoothie-massaan samalla sekoittaen. 

5. Kaada massa keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Koristele lopuksi haluamallasi tavalla. 

Kesän hedelmiä saa nyt ihanasti torilta ja minä koristelin kakun limellä, kiivillä ja nektariinilla. Lopuksi sirottelin päälle vielä hiukan kookoshiutaleita. En ole koristeiden kanssa piipertäjä, joten kiiviruusukkeet jäivät tekemättä ja hyvä niin. Rennompi lopputulos sopi paremmin kakkuun. Kakku oli todella raikas ja helppo tehdä, joten tätä teen mahdollisesti uudestaan vaikka Bonskun synttäreille. Veikkaan, että silloin ovat helpot reseptit suosiossa, sillä mitä todennäköisimmin meitä on silloin jo neljä. 

Mutta nyt riennän hakemaan Bonskun puistosta ja menemme herkkulounaalle ihan kahdestaan!

Äitiysvintagea kasarimalliin

Tässä asentelen housujani, odotas hetki. 

Äitini löysi viime viikolla varastosta vanhat äitiyshousunsa ja ne olivat niin hienot, että niitä piti päästä kokeilemaan. Valkoiset vajaamittaiset kesähousut ovat heinäkuun lapsen äidillä olleet varmaankin paljon käytössä. Housuissa on niin mielenkiintoinen mahankasvatusmekanismi, että ne on ihan pakko esitellä täällä blogissakin.

Pia & Paula on tuttu merkki muistakin vintage-vaatteista. 

Säädetään klipsejä ja vatsakappaletta. Tuo housujen yläosa vaatii kyllä jotain peitokseen, muuten näyttää sairaanhoitajan työasulta. 

Housut ovat Pia & Paula -merkkiset ja ilmeisesti merkillä on ollut aikanaan paljon äitiysvaatteita. "Made in Finland" lukee lapussa eli ainakaan eivät ole aasialaista halpatuotantoa. Materiaali on 100% puuvillaa, joten keinokuitujakaan näistä ei löydy. Koko on minulle hieman iso, 42, mutta koska housut eivät jousta oikein yhtään, se ei haittaa. 

Nykyäitiyshousut ja kasariversiot. Hieman eri tyyppiset mekanismit. 

Kunnon kumppari pitää housut yhäällä, mutta kurkistaa housujen kauluksesta. 

Kummallinen klipsu ja muovinen "raide", jota pitkin klipsun paikkaa voi säätää. 

Vatsan kohdalta housut ovat varsin tekniset. Niissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jonka avulla housut pysyvät ylhäällä ja kohdallaan. Tosin minusta kumppari kyllä liukui aika helposti näkyviin housujen alta. Vatsan kohtaa säädellään metallisilla klipsuilla, jotka kulkevat pitkin muovisia "kiskoja". Vatsan eteen tulee näillä klipsuttimilla säädettävä kaistale, jonka sivuille muodostuu eräänlaiset valetaskut. Melko monimutkaista verrattuna nykyisiin trikoovyötäröisiin housuihin. Mutta ihan toimiva ja säätövaraa riittää. Vaikka täytyy sanoa, että trikoovyötärö on käytännöllisempi. 

Kylläpäs pötsi näyttää jättimäiseltä, etenkin kun t-paita ei mene ylävatsan päältä myöten. 

Miltäs näyttää? Pohdiskelen tässä, että kehtaisiko nämä laittaa viimeisiksi työpäiviksi vielä töihin. Vähän tulee mieleen ehkä sairaanhoitajien työhousut, mutta ehkä sopivaan yläosaan yhdistettynä. Olisi aika hauskaa, että housut pääsisivät käyttöön, kun kerran olen jossain määrin tällainen vintage-harrastaja. Ehkä vapaa-ajalla käytettäviksi housut ovat aavistuksen jäykät, eikä niillä tee mieli lököillä tai touhuta taaperon kanssa. Ehkä täytyy repäistä! Enää kolme ja puoli työpäivää aikaa!

Mitäs Bonsku mahtaa tuumia mumin vanhoista housuista?

Mitäs sanot, näyttävätkö käteviltä ja päteviltä?

Mahan takii

Bonsku hoksasi heti, mistä on kyse, kun pyysin häntä kuviin mahan kanssa. Häntä ei tarvinnut edes pyytää suukottamaan mahaa! 

Edellisestä odotuspostauksesta on vierähtänyt jo tovi. Silloin olo oli hieman tukala liitoskipujen ja vatsan päällä pomppivan taaperon vuoksi. Tilanne tasaantui sen jälkeen ja sain kuin sainkin liitoskivut taas aisoihin. Niitä on ollut kyllä, mutta ei kovin pahoja. Jotenkin ajattelin, että olisin kuitenkin postaillut odotuksesta nyt enemmän. Melkeinpä saman verran niitä odotuspostuaksia on kuitenkin kertynyt. Nyt ollaan taas viimeisen kolmanneksen alkupuolella, jolloin kirjoittelin myös edellisessä raskaudessa.

Mustaa kynähametta käytin paljon, kun odotin Bonskua. Nyt se oli jo hieman venahtanut, joten pääsi käyttöön vasta nyt.  Seuraavissa kuvissa hieman uudempaa, Mumi's designin äitiysmallistoa. Tässä raskaudessa olen käyttänyt enemmän mekkoja, viimeksi taas kynähameita. 

Tämä raskaus on ollut edelleen monin tavoin raskaampi kuin ensimmäinen. En vieläkään tajua, miten huoleton silloin olin. Tai ainakin näin muistelen, voi olla että aika on kullannut muistot. Ehkä silloin murehdin etukäteen niin paljon, ettei odotusajalle jäänyt murehtimista. Nyt taas raskaus alkoi paljon nopeammin kuin olin olettanut, joten ehkä pää ei ehtinyt mukaan. Toisaalta edeltävä keskenmeno varjosti etenkin alkuraskautta ja vielä puolessa välissä olin huolestunut siitä, etten ollut varma tunsinko liikkeitä tarpeeeksi. Eikä siitä kovin montaa viikkoa ole, kun yritin kaikin tavoin yöllä herättää ilmeisesti nukkuvan Mehlo-paran, kun en muistanut, koska liikkeitä oli viimeksi ollut. Tabletin siniseen valoon hän lopulta reagoi ja sen jälkeen potkikin hyvän tovin. 

Sininen pitsimekko imetysluukulla on oikeastaan harjoituskappale vadelmapunaista varten, jonka olen tilannut mahdollisesti ristiäismekoksi. Tämä on päässyt käyttöön teatterissa. Kangas nyppääntyi ensimmäisellä käytöllä!

Ylimääräistä huolta on aiheuttanut myös se, että hyvistä sokereista huolimatta Mehlo kasvaa melkoista tahtia. Bonsku kasvoi koko ajan keskikäyrällä (ja syntymän jälkeen taas vähän naftisti). Nyt tilanne onkin ihan päinvastainen ja olen murehtinut kaikkea synnytystavasta aivovaurioon. Todennäköisesti en olisi voinut tehdä mitään toisin ja voi olla, että Mehlo silti olisi ollut iso. Jospa hänellä on vaan nopean kasvun geenit. Saattaa silti olla, että synnytys joudutaan käynnistämään etukäteen, jos kasvu vielä kiihtyy.

Myös tämä korallin punainen kukkamekko on imetysluukullinen. Pääsiäisenä käytin tätä mekkoa. 

Sitten on sellaisia vähemmän vakavia harmin ja ärsytyksen aiheita, kuten sukupuolen veikkaaminen mahan mallin perusteella. Emme ole tälläkään kertaa selvittäneet sukupuolta ja sekös saa ihmiset innoissaan analysoimaan, kumpi meille on tulossa. Poikavatsahan minulla selvästi on ja tämä ilmoitetaan aina sellaisen tietävän myhäilyn kera. Minulle ei ole väliä kumpi sieltä on tulossa, etenkin nyt kun tiedän empiirisesti miten ihania pienet pojat ovat, mutta jostain syystä minua ärsyttää suunnattomasti se, että jostain minulle yksityisestä asiasta ollaan tietävinään paremmin. Etenkin, kun mahan malli ei kerro sukupuolesta yhtään mitään. Onneksi on ollut myös paljon mieltä ilahduttavia kehuja suloisesta mahasta eikä kukaan ole tullut taputtelemaan mahaa ilman lupaa.  

Raitamekko on imetysluukuton, joten sitä pitää käyttää nyt ahkerasti. 

Kaikesta huolimatta odotusaika on ollut täynnä myös ihania hetkiä ja toisaalta on todella haikea ajatus, jos tämä onkin viimeinen kerta. Miten nopeasti aika meneekään. Ja myös pikkulapsiaika on niin huimaavan lyhyt. On ihana tuntea potkuja ja möyrimistä ja Mehlon reaktioita arjen ääniin. Hauska ajatella, miten erilaisessä ääniympäristössä hän kasvaakaan, kun saa kuunnella isoveljen touhuja ja juttuja jo mahassa. On ollut ihana seurata Bonskun ajatuksia pyöristyvästä vatsasta ja tulevasta sisaruksesta. Ja tietysti odottaa jännityksellä sitä, kuka sieltä oikein on tulossa. On käsittämätön ajatus, että nyt hän on jo olemassa, mutta emme tiedä hänestä vielä juuri mitään ja sitten yhtäkkiä hän on täällä osana meidän elämäämme kuin olisi aina ollut.

Tämäkin äitiys-imetysmekko taisi olla harjoituskappale, mutta on päätynyt jo monesti käyttöön. Värit ovat oikeasti hieman sameammat, mutta konjakinvärinen vyö kirkastaa turkoosin kauniisti. 

Nyt kun kirjoitin tuon viimeisen kappaleen, niin kyllä tässä positiivisen puolella kuitenkin edelleen ollaan. Pitää vain luottaa siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin. 

Se pakollinen äitiyspakkauspohdinta

Vuonna 2015 odotin kuin kuuta nousevaa sitä, että uusi äitiyspakkaus julkaistaisiin. Sitten jännäsin sitä, saadaanko 2014 pakkaus vai mieluisamman näköinen 2015 pakkaus. Taktikoin ja hain pakkausta vasta aivan viime hetkellä ja saimme kuin saimmekin himoitsemani uuden äitiyspakkauksen. Muistan sen valtavan innostuksen, kun avasin pakettia ja hämmästyksen, kun sieltä paljastui niin valtava määrä erilaisia tuotteita. Se tuntui aivan käsittämättömältä ja hienolta, historialliselta jopa. Minä saan olla osa onnekkaita suomalaisia äitejä, jotka saavat niin upean asian kuin äitiyspakkaus. Bonskun kohdalla pakkauksen vaihtaminen rahaan ei tuntunut edes vaihtoehdolta, vaikka tokikaan äitiyspakkauksen vaatteet eivät olleet ainoita käyttöön tulevia vaatteita. 

Bonskun pakkaus vuodelta 2015. Kuva: Annika Söderblom / Kela. 

Kun sitten pakkaus tuli käyttöön, havaitsin myös kritiikin kohteita. Osa kankaista oli todella ohuita ja huonolaatuisia, yksi yöpuku venahti suhteellisen lyhyen, mutta ahkeran käytön jälkeen käyttökelvottomaksi ja potkupuvut nyt vaan eivät olleet käytössä minun mieleeni, vaikka kuosit olivatkin ihania. Tämä viimeinen toki on puhtaasti makuasia. Nyt jälkikäteen katsottuna pakkauksen tuotteet tulivat Bonskun kohdalla käyttöön varsin kiitettävästi. Osa jäi hyvin vähälle käytölle, mutta kyllä varmaan 70% tuotteista tuli ihan käyttöön. Ne potkupuvut myin lopulta kirppiksellä ja sain niistä muutaman euron yhteensä. Äitiyspakkauksen ottaminen oli esikoisen kohdalla siis oikein hyvä valinta. 

Vuoden 2017 pakkauksessa oli ihanan värikkäitä bodyja. Kuva: Annika Söderblom /Kela. 

Mutta varmasti monet toisen tai kolmannen kohdalla alkavat miettiä, onko pakkauksen ottaminen järkevää vai ei (ehkä useamman kohdalla pakkaus olisikin taas hyvä valinta?). Voihan tietysti olla, että lähes kaikki vauvanvaatteet on myyty tai annettu eteenpäin ja pakkaus on järkevä vaihtoehto, mutta minä olen kunnon hamstraajana säilyttänyt melkein kaiken. Nyt taas mietin kauhulla sitä tavaramäärää, jonka uusi pakkaus toisi mukanaan. Mihin ihmeeseen ne kaikki pistettäisiin? Silti mieltä kaihersi, että mitäs jos pakkaus onkin niin ihana, että sen ottamatta jättäminen harmittaa.

Suloinen laatikko! On hauskaa, että myös laatikko uudistuu muutaman vuoden välein. Kuva: Annika Söderblom /Kela. 

Eilen uuden pakkauksen sisältö jälleen selvisi. Katsoimme sisällön läpi heti töissä kahvipöydässä. Kuten aina, pakkauksessa oli aivan ihania juttuja ja sitten niitä ei niin mieluisia juttuja. Kaikkia ei voi miellyttää. Uusi pahvilaatikko, siis se kuosi, on jälleen aivan ihana! Kokonaisuus on kauniin harmoninen, mutta karkkisvärejä on viime vuoden pakkausta vähemmän (aionkin varmaan metsästää 2017 pakkauksen sateenkaariraitabodyn käytettynä). Ehdottomasti hyviä asioita olivat mielestäni villavaatteet, unipussi, potkupukujen vähyys sekä bodyjen kauniit kuosit. Makuupussin kuosi oli söpö, mutta tumma. Astiat olivat mielestäni hyvä lisä pakkaukseen, etenkin jos kyseessä on esikoinen. Kestovaipan puuttuminen hieman harmittaa, mutta taitaa olla faktaa, että useimmilta se jää käyttämättä. 

Vuoden 2018 pakkaus. Mieluisimmat jutut ovat unipussi, kuviolliset housut ja kirkkaat bodyt. Kuva: Annika Söderblom /Kela. 

Mihin lopputulemaan siis tulin pakkauksen nähtyäni? Ajatukseni siitä, että otamme pakkauksen todennäköisesti rahana sai vahvistusta. Vaikka siinä oli myös ihania tuotteita, tiedän että esimerkiksi housut jäisivät käyttämättä. Bonskun jäljiltä myös haalari on melkein iskemätön, joten uudella toppahaalarillakaan emme tekisi mitään. Kivoimmat bodyt ehkä löytyvät käytettynä kirppikseltä. Tavallaan hieman haikeaa, mutta oikeasti on nyt vaan paljon järkevämpää ottaa pakkaus rahana ja hankkia sillä uusi turvakaukalo tai muuta tarpeellista, etenkin kun avustuksen rahallinen arvokin on noussut. Olisi ihana ajatus, että kaikilla lapsilla olisi muistona äitiyspakkauksesta jotain, mutta toisaalta ajattelen, että ei se kuitenkaan ole lopulta se tärkein tasapuolisuuden mittari. 

Mitä mieltä sinä olet tämän vuoden äitiyspakkauksesta? Olisitko ottanut sen, jos se olisi ajankohtaista?

Vatsan takaa

Bonskusta en hirveästi kirjoitellut raskauskuulumisia blogiin. Silloin kaikki meni jotenkin niin omalla painollaan ja hyvin, että tuntui vaikealta kirjoittaa kovin syvällisiä postauksia aiheesta. Löysin pohdintoja nopealla selauksella kahdesta postauksesta toisen kolmanneksen alusta ja viimeisen kolmanneksen ajalta. Toki sitten sellaista yleistä vauvan tuloon valmistautumista oli ilmassa, mutta raskaudesta en kirjoitellut varmaankaan paljon tuon enempää. Mutta raskaudet ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia, joten tekee mieli kirjoittaa aiheesta vähän enemmän.

Edestä ei vielä näy, ainakaan tässä asussa. Nuo sukkahousut ovat muuten Thought-merkkiset bambusukkikset. Tosi hyvät!

Bonskun odotusaikana pääsin monessa asiassa todella helpolla ja nautin kovasti raskausajasta. Nautin minä nytkin ja haikeudella ajattelen, että olenko nyt ollut raskaana yli puolet tai peräti kolme neljäsosaa siitä ajasta, jonka koskaan tulen olemaan. Kuka tietää. Toisaalta nyt on ollut paljon enemmän ajatuksia, että huh, enää neljä ja puoli kuukautta ja sitten tämä on ohi. Ehkä se toisaalta vähän helpottaakin sitä luopumistyötä niistä odotusajan ihanista puolista, kuten vauvan liikkeistä, söpöstä mahasta ja tulevan odotuksesta, joka tuntuu vähän samalta kuin joulua odottaisi. 

Nyt mennään raskausviikolla 21+1. Kuten osasin odottaakin, vatsa on jo paljon isompi kuin Bonskusta tässä vaiheessa. Silloin kokeilin vanhojentanssipukuani, nyt ei tulisi kuuloonkaan. Tai voisi sitä aina kokeilla, mutta päälle se ei menisi. Maha on ainakin kuukauden tai pari edellä, sillä kirjoitin tuolla, että se alkoi kunnolla kasvaa vasta rv 25 jälkeen. Tästä en kyllä valita, sillä nyt saan ainakin pidempään nauttia söpöstä vatsasta. 

Sivusta ei voi enää erehtyä. Vaikka ei se mikään mammuttivatsa vielä onneksi ole. 

Toisaalta kyllä selkävaivatkin ovat iskeneet aiemmin kuin viime kerralla. Muistan, kun Bonskua odottaessani yks kaks vaan nousin töissä seisomaan tuolilta, enkä melkein päässyt kävelemään. Nyt liitoskivut iskivät yhtä yllättäen, mutta aikaisemmin ja ehkä hieman vielä pahempina. Ehdin jo murehtia, että onko tämä nyt tällaista loppuun saakka, mutta onneksi sain heti ajan fysioterapeutille ja nyt parin käynnin jälkeen kivut ovat jo helpottaneet huomattavasti. Töissä en pysty istumaan pitkiä aikoja, joten olen viritellyt itselleni seisomatyöpisteen erilaisten laatikoiden avulla. Sähköpöytää tuskin tähän hätään saan. 

Jumppa- ja venyttelyrutiinia on pitänyt tehostaa ja ottaa käyttöön arsenaali erilaisia tukivöitä. Edellisessä raskaudessa menestyksekkäästi käyttämäni Anitan tukivyö oli varastoidessa mennyt ikävillä poimuille, jotka painoivat lantioon. Ostin tilalle Carriwellin vastaavan ja se on tuntunut jopa hitusen paremmalta. Carriwellin masutuubi sen sijaan oli yhtä tyhjän kanssa. Melkeinpä parhaiten on silti toiminut kotioloissa käyttämäni liinaviritelmä eli lantion ja alaselän tueksi sidottu kantoliina. Solmu vielä kipeämmälle puolelle lisätueksi, niin johan tukee. Hyviä ohjeita löytyy Youtubesta, esimerkiksi Wrap you in lovelta. Myös trikooliinan voi sitoa vatsan tueksi, mutta lyhyt kudottu on siinä kyllä näppärin. Ja hyvähän sitä on aloittaa varhain totuttelu liinavauvaksi!

Tule, tule liinavauva, älä tule vaunuvauva... No ei vaan! Olisi se näppärää, että vaunuissakin viihtyisi, toisin kuin Bonsku.

Suurin syy siihen, että tämä raskaus on ollut edellistä raskaampi on se, että taaperon kanssa elämä on varsin fyysistä. Jotenkin olin ajatellut, että on kiva sitten, kun on sellainen hiukan jo leikki-ikäinen 3-vuotias ja vauva (mielikuva joka todennäköisesti vielä muuttuu), mutta tämä 2,5-vuotias ja raskaus ei kyllä ole ihan kaikkein helpoin yhdistelmä. Kun yrittää hetken levätä, niin Bonbon tulee heti kiipeilemään päälle. Myös erilaista nostelua on enemmän, kuin oli ennen raskausaikaa huomannutkaan. Silloin kun jaksoi eri tavalla, ei edes huomannut homman fyysisyyttä. Tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen, että olen töissä, sillä siellä saa kliseisesti levätä. Ja toisaalta on hetkiä, jolloin saa ihan rauhassa tunnustella Mehlon liikkeitä ja vaikka jutella hänelle. 

Mutta silti on ihanaa myös jakaa tulevan isoveljen kanssa raskauden ilonhetkiä. Näyttää ultrakuvia, muistella hänen omaa vauva-aikaansa, naureskella hassulle mahalle ja tunnustella Mehlon liikkeitä. Kyllä tästäkin hyvä tulee. 

Saanko esitellä: Mehlo Vooni

Lupailin valitus-postauksessani, että edessä olisi inspiroivia asioita. Ehkä joku on ounastellutkin, ehkä ei, mutta koko syksyn ja viime aikojen väsymykselle on syynsä. Perheemme pääluku on kasvamassa ja Bonskusta tulee kesällä isoveli, jos kaikki menee hyvin. 

Noin! Nyt se on vihdoin ulkona. En uskaltanut paljastaa uutista vielä synttäripostauksessa, kuten Bonskusta aikanaan, sillä halusin kuulla vielä tänään sydänäänet neuvolassa ennen, kuin alan kertoa blogiyleisölle. Tätä odotusta edeltänyt keskenmeno on pistänyt mielen varuilleen ja montaa asiaa on jännittänyt enemmän kuin Bonskua odottaessa. Nyt kuitenkin on kaikki hyvin ja mieli vakaa rakenneultraan saakka. 

Työnimensä "Mehlo" on saanut Pipsa Possusta tutun Pedro Ponin mukaan. Ai et heti arvannut? En ihmettele! Jostain syystä Bonsku kutsuu Pedroa täysin systemaattisesti Mehlo Vooniksi. Kerran nimiä pohtiessamme äitini heitti ilmaan vitsin "Miten olisi Mehlo?" ja Mehlohan hänestä sitten tuli... siis toistaiseksi, luulenpa, ettei nimi menisi läpi jos sitä oikeasti yrittäisi. Siitä ei ole tietoa, onko Mehlo Pedro vai Petra, mutta Mehlo nyt on riittävän sukupuolineutraali molemmille. 

Bonsku juttelee jo kovasti Mehlosta ja siitä, miten Mehlo tervehtii häntä, juttelee hänelle, nukkuu hänen vieressään ja tulee hänen kanssaan kylpyyn. Saas nähdä, miten hän reagoi, kun karu totuus iskee vasten kasvoja Bonskun oman syntymäpäivän tienoilla, kun myös Mehlon laskettu aika on. Odotan innolla sitä, että pääsen seuraamaan sisarussuhteen syntymistä, hyvässä ja pahassa, sillä minulla ei ole sisaruksia. Bonsku oli jo jutellut, että Mehlo on suloinen vauva, mutta sitten menin sanomaan vitsinä ääneen, että mahtaako hän luulla Mehlon olevan poni, kuten Pedro. Tämän jälkeen Bonsku on innoissaan kertonut, että "Mehlo syntyy poniksi." Jep, vielä vähän työsarkaa asian työstämisen suhteen. 

Raskaus on sujunut normaalisti. Varsinkin ensimmäisen kolmanneksen olin tosin aivan järkyttävän väsynyt. Olin minä väsynyt Bonskunkin odotusaikana, mutta silloin ei ollut taaperoa, joka pyytää jatkuvasti: "Äiti, juostaan!" Lisäksi miehellä on ollut paljon iltamenoja ja vielä syksyllä, kun Bonskun nukkui enemmän päiväunia, illat venyivät todella myöhäisiksi. Nyt onneksi on alkanut helpottaa ja jaksan iltaisin vähän tehdäkin jotain. Huonoa oloa oli vähän enemmän kuin Bonskusta aikanaan, mutta ei onneksi kovin voimakasta. Sokerit ovat pysyneet hyvin, jopa ehkä uuden sensorin ansiosta paremmin kuin viime raskaudessa tai vähintään yhtä hyvin. Moni muu asia ja menetys ovat kuitenkin kalvaneet mieltä nyt enemmän, kuten tuossa yllä kerroin. 

Vähitellen kuitenkin alkaa lisääntyä luottamus siihen, että kesällä meitä on neljä. Huh! Hurjaa! 

P.S. Muistakaahan käydä osallistumassa synttäriarvontaan! Voitte tehdä sen myös tässä, jos ette halua jättää kahta erillistä kommenttia. 

Apua, vatsassani on hikka!

... eli ajatuksia viimeisen kolmanneksen alkupuolelta. En ole raskaudesta kirjoittanut kovin paljon täällä blogissa, vaikka Bonbon onkin mainittu useammassa postauksena. Se on tietysti luonnollista, sillä onhan hän kohta, ja tavallaan jo nyt, osa perhettämme. Paljon ajatuksia on toki koko tämän nyt noin seitsemän kuukauden aikana on toki risteillyt mielessä, mutta jotenkin en ole niistä osannut kirjoittaa. Nyt aika tuntui kuitenkin kypsältä ja päätin laittaa talteen tuntoja raskausajalta. 

Olen nauttinut raskausajasta aivan valtavasti. Ehkä tämä on yksi syy siihen, etten ole aiheesta kirjoittanut. Niin moni tuntuu joutuvan kärsimään monella tapaa huonosta olosta, niin omalla hyvällä ololla ei tee mieli hehkuttaa. Etukäteen jännitin kovasti, mitä raskaus toisi tullessaan, eikä sitä tietenkään voi tietääkään. Minä olen päässyt monessa suhteessa niin sanotusti helpolla, mikä tietysti vaikuttaa myös siihen, että olen voinut keskittyä niihin hyviin puoliin raskaudessa. Vatsa alkoi kasvaa joskus viikon 25 tällä puolen ja nyt on jo ihan selkeä, muttei edelleenkään mikään mahdotoman hankala. Selkä vaivasi muutamia viikkoja, mutta pari tiivistä fysioterapiakäyntiä ja sen jälkeen kurinalainen jumppaaminen ja venyttely joka ilta, ovat pitäneet selän kunnossa. Välillä tosin kroppani oli puoliksi kinesioteipattu, mutta ainakin se auttoi!

Kupla on saapunut kaupunkiin! Kuvasta huolimatta postaus ei kerro nyt hänestä. Musta kynähame on ollut kovassa käytössä. 

En minäkään tietysti joka suhteessa ole ihan helpolla päässyt. Sen sijaan, että söisin kahden edestä, pistän insuliinia kahden edestä. Verensokereiden kanssa on saanut olla tarkkana, mutta onneksi ne ovat pysyneet pääsääntöisesti hyvissä lukemissa. Paljon siitä saa kiittää sensoria, joka mittaa sokeria jatkuvasti. Kyllä moderni lääketiede on hieno asia! Ja kiitos myös kaikille veronsa maksaneille, ei voi olla kuin kiitollinen hyvästä ja lähes ilmaisesta hoidosta! Jännitin miten käy verensokerin insuliiniresistenssin kasvaessa raskauden myötä, mutta loppujen lopuksi mitään kovin dramaattista käännettä ei tullutkaan, vaikka viikon pari pitkin miettiä insuliinimääriä uudestaan. On minulla (tyypin 1) diabeteskiemuroiden lisäksi ollut jotain muitakin elämää hankaloittavia tai rasittavia raskausoireita, mutta positiivisen puolella ollaan kuitenkin reilusti.

Kuva on otettu pääsiäisenä eli viikolla...ööö 27 maha oli vielä huomattavasti pienempi, mutta kuitenkin jo ihan selkeä.

Kaikista eniten olen nauttinut Bonbonin liikkeistä. Tunsin liikkeitä kaiketi suhteellisen aikaisin, tarkemmin viikolla 14+6,  koska panin merkille elohiiren vatsassa, kun ajoin TYKS-käynnin jälkeen takaisin töihin. Siksi siis tiedän tarkan päivän, kun sen voi tarkistaa neuvolakortista! Sen jälkeen liikkeet alkoivat pian tuntua selkeästi ja ilmeisesti Bonbon on varsin liikkuvainen tapaus. Hauskimmilta liikkeet tuntuivat siinä viikoilla 25 plus miinus pari viikkoa, kun Bonbon pääsi vapaasti heittelemään kuperkeikkoja. Nyt viikolla 30 liikkeet ovat taas muuttuneet, kun tilaa alkaa ilmeisesti olla vähemmän. Tällä hetkellä tuntuu venytyksiä, mukauksia, selkeämpiä raajojen liikkeitä ja muljausta. Ja hikka!  Liikkeitä tulee varmasti ikävä, vaikka toisaalta on varmasti vielä hauskempaa päästä ihan näkemään ne liikkeet. 

Tavallisia vaatteita on voinut hyvin soveltaa eli esimerkiksi hilata vyötäröä ylöspäin. Ilme on ihan idioottimainen - Bonbon saa vielä hävetä silmät päästään!

Olo on jotenkin koko raskauden suhteen ollut harvinaisen tyyni. Taisin murehtia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta jo ennen kuin lasta yritimmekään sekä sitten koko yritysajan. Kahden viivan jälkeen mieli jotenkin rauhoittui. Kaikista pelotteluista ja "odotapa vaan"-kommenteista huolimatta minulla on jotenkin sellainen olo, että hyvä tästä tulee. Juuri Bonbonin kuuluu tulla osaksi meidän perhettä. Totta kai tiedän, että mitä tahansa voi sattua ja niin elämässä muutenkin. Jotenkin tämä on niin iso asia, että minun on vain pakko olla murehtimatta. Vaikka voinkin toki murehtia töihin paluuta, joka on todella ajankohtainen murhe ennen kuin äitiysloma ei ole vielä alkanutkaan.

Vielä kun työviikkojakin edessä, Bonbonin tulo tuntuu kovin kaukaiselta. Ehkä se siitä vähitellen äitiysloman myötä konkretisoituu (olettaen, että hän ei saavu tänne ennenaikaisesti) - tai sitten ei. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, että sieltä on tulossa joku ihan mahtava uusi tyyppi, joka sopii täydellisesti meidän perheeseen. Tai sitten se kutina olikin vain Bonbonin hikka! 

Bonbon ja mitä hänestä tiedämme

Mystinen Bonbon ilmoitti meille itsestään lokakuun 24. päivä kahdella viivalla vanhaksi menneessä halpistestissä (juu ei mitään kirkkaita sinisiä tikitaalisia, en ole testihifistelijä). Häntä oli kyllä jo toivottu hyvä tovi, mutta jälkeen päin ajateltuna hän ilmaantui näyttämölle juuri oikeaan aikaan, ei yhtään liian aikaisin ja juuri riittävän ajoissa, ettemme ehtineet suuremmin huolestua.

Toistaiseksi virallinen edustuskuva. Nyrkki suussa!

Hän on huomenna noin 15 viikkoa vanha (koska hänen ikänsä on vähemmän kuin raskausviikkojen määrä, joita on huomenna kasassa 17). Bonbon osaa todistettavasti jo imeä nyrkkiään tai peukalooan, minkä voi tulkita joko erinomaiseksi asiaksi elämässä selviytymisen kannalta tai sitten, kuten ultraaja sanoi, hän on oppinut pahoille tavoille jo sikiönä. Isovanhemmat ovat yhteistuumin olleet sitä mieltä, että jos järjestettäisiin sikiöiden kauneuskilpailut, Bonbon olisi vahvoilla. Ja kieltämättä, harvinaisen kaunis kuva tuo onkin, vaikka itse sanonkin. Muut kuvat eivät valitettavasti ole yhtä edustavia ja niissä Bonbon näyttää lähinnä broilerilta.

Meidän pieni koipireisi.

Bonbon sai nimensä tietysti ajatellen blogin karamellista teemaa. Nimi tosin muotoutui alkuperäisen ja myös edelleen käytössä olevan lempinimen Bonnien pohjalta. Bonnie puolestaan juontuu sanasta Bonfire, sillä alkuperäinen laskettu aika osui juhannuksen korville (tai siis hiukan jälkeen). Bonbon on mielestäni riittävän sukupuolineutraali ja varmaan jää blogikäyttöön vastaisuudessakin. Lisäksi mikäs sen sopivampaa, että Bonbonin serkkua kutsuttiin työnimellä "Kinder", suklaamunan mukaan.

Värit eivät kerro mitään sukupuolesta, emmekä itsekään varmaan halua sitä etukäteen tietää.

Bonbon omistaa jo kaksi asiaa: viltin ja oman pienen pyyhkeen, jotka hän sai tulevalta isoäidiltään joululahjaksi. Mekin saimme miehen kanssa nimikoidut pyyhkeet ja äitini hankki Bonbonillekin omansa nähtyään hauskan kupla-brodeerauksen liikkeessä hakiessaan meidän pyyhkeitä. On hänelle jo lupailtu monenlaista muutakin (käytettynä) ja yhteen tarjoukseen jo tartuimmekin eli kantorinkkaan. Sitä tosin ei voi käyttää ennen kuin Bonbon istuu ja siksi se jäikin vielä kummipojan perheen varastoihin odottelemaan. Mutta tärkeimmät ensin, you know. Muut (vähemmän tärkeät) hankinnat teemme varmaankin pikkuhiljaa, lähempänä kesää.

Täytyy muistaa tämä. Ajattelin kyllä antaa unileluksi muovipussin, mutta ei sitten.

No vähän jotain minustakin. Minä olen voinut koko ajan älyttömän hyvin. Osaan olla tästä kiitollinen, sillä olen nähnyt mitä raskauspahoinvointi voi olla. Olen ollut hämmästyttävän tyyni, vaikka olenkin varsinainen murehtijaluonne. Toisaalta, yleensä sitten kun oikeasti jotain jännittävää tapahtuu, otan sen tyynesti vastaan. Diabetes aiheuttaa omat kiemuransa raskauteen, mutta onneksi olen hyvässä seurannassa ja toistaiseksi kaikki on näyttänyt hyvältä. Maha ei vielä juurikaan näy, tosin omiin silmiin alkaa jo vähän muodostua. Vaatteet päällä sitä ei vielä oikein huomaa itsekään. Melkein kaikki omat vaatteetkin menevät, tiukimpia vyötäröhameita lukuunottamatta. Saas nähdä, koska tämän alkaa huomaamaan.

Palatakseni siihen, mitä tiedämme Bonbonista. On nimittäin vielä yksi asia, jonka hänestä voi tietää ja se onkin sykähdyttänyt minua viime aikoina: "Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä ... Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa." (Ps. 139;14-15) 
Kiitos vielä onnitteluista, ne lämmittivät mieltä!