Keväträjähdys on täällä

Tämä paikka on yksi suosikeistani lähimetsässä. Nyt se oli aivan täydellinen, kun tuomikin kukki. 

Kevät ja pieni kevätflunssa on saanut poikien unirytmin sekaisin, mutta onneksi jaksoin hetkeksi istahtaa koneelle vielä näin sunnuntai-iltana. Ja onneksi keväässä on paljon enemmän hyvää, ihan vain jos vaikka katsoo näitä kuvia. Se on aina yhtä ihmeellistä, miten nopeasti muutos haaleanvaaleasta ja kulottuneesta talvenjälkeisestä alkukeväästä koko luonto räjähtää täyteen vihreyteen!

Pian tällä kukkivat kielot. Nyt singahtelivat pikkupojat. 

Meidän minipuutarhaakin on herätelty kevääseen oikein kunnolla. Eräs taloyhtiömme asukas on innostunut laittamaan vanhoja kukkapenkkejä kuntoon ja hän kysyi sopisiko, että myös minun kukkapenkkini ympärille tulisi kunnollinen reunus ja se samalla alue kasvaisi hieman isommaksi. Sopihan se, enemmän kukkia minulle! Naapuri hoiti reunuksen, minä muullat ja istutushommat. Viimevuotinen perennapenkki näyttääkin ihan miniltä tähän verrattuna (täällä ja täällä).

"Tästä tähän" Tintti siirteli multaa ja perennoja. 

Tai tottapuhuakseni sain aika paljon apua etenkin Tintiltä. Hän oli hyvin innokas mullan lapioija ja siirtelijä. Myös perennat meinasivat saada välillä hieman kovakouraista kyytiä, mutta onnistuin pelastamaan kaikki. Tosin on tämä vähän tällaista kokeilua. Viimevuotisista ainakin vuoriarho oli kokonaan kuollut, enkä myöskään enää löytänyt mistään prinsessankakkaroita. Ehkä paikka oli niille liian varjoinen. Myöskään verikurenpolvi ei selvästikään viihdy pihassamme, sillä myös muissa penkeissä se kasvaa kovin kitukasvuisena verrattuna tavallisiin kurjenpolviin. 

Kurjenpolvet näyttävät viihtyvän ja ostin niitä lisää, tosin hieman eri lajiketta ja väriä. Tintti esittelee uusia söpöjä sandaalejaan. 

Pioni oli penkissä jo valmiiksi. Se on lähtenyt kivasti kasvuun. 

Tällä kerta en ostanut yhtä monta eri lajia kuin viimeksi vaan enemmän keskenään samoja. Viime kesänä ihastuin vanhempieni pihalla suikeroalpiin. En ollut aiemmin tajunnut, että siinähän on aivan täydellinen vaaleanvihreän ja keltaisen kukan yhdistelmä! Ostin sitä maanpeittoperennaksi. Muita uutuuksia olivat jonkinlaiset isot laukat, mutta en nyt yhtään muista, mikä laukka oli kyseessä. Jokin varhaisempi laji ilmeisesti kuitenkin. Saa nähdä viihtyvätkö. Kokeilin ostaa myös yhden suloisen rotkolemmikin, jolla on todella kauniit lehdet pienten suloisten kukintojen lisäksi. Siirsin penkkiini myös yhden keskellä soraa kasvaneen sinivuokon, joka näytti piristyvän muutoksesta. 

Tässä kuva ehkä vajaata viikkoa aikaisemmin. Narsissit kukkivat vielä tässä vaiheessa. Ne kyllä hieman kärsivät siirtelystä. Ehkä korvaan ne syksyllä uusilla, kun noita tämänvuotisia ruukkunarsissejakin riittää. 

Ensimmäisinä keväällä minua tehvehtivät iloisesti viime vuotiset ruukkunarsissit. Ne alkoivat nostaa päitään jo varhain ja iloitsin todella, että ne sieltä heräsivät. Säästin tämänkin vuoden narsissit, jotta voin laittaa ne sitten syksyllä penkkiin ja ehkä myös toisiin pihan kukkapenkkeihin. Harmi vaan narsissien varret eivät ole kukinnan jälkeen enää kovin kauniit. Toivottavasti muut kasvit peittävät ne pian. 

Perunanarsissi kukkii vasta nyt, kun muut jo lopahtivat. Rotkolemmikki taivuttelee itseään naapurin puolelle, mutta onneksi lehdetkin ovat upeat.

Saa nähdä, mikä on edellisessä postauksessa mainitun bokashinesteen ansiota, mutta tuntuu kuin muutkin pihan kasvit olisivat kasvaneet tavallista paremmin. Ainakin ne kitukasvuiset verikurjenpolvet toisessa kukkapenkissä näyttävät paremmilta kuin vuosi sitten (ne on istutettu ennen kuin olemme muuttaneet tähän). Myös pihan raparperi on ollut nyt erityisen innokas kasvamaan. Aion tähän penkkiinkin vielä lisätä bokashimultaa jahka sitä saan. Muita puutarhahommia olisi sitten vielä kassiperunoiden istutus ja kasvihuonekaapin uudelleen kunnostus, sillä kennolevyt rikkoutuivat talvella lumen painosta. 

Nyt sain ihan kunnonkokoisen perennapenkin, vaikka viimevuotisestakin oli jo iloa. 

Vaikka tämän viimeisen vuoden aikana välillä olisi kaivannut isompaakin pihaa, jossa puuhastella, tuntuu että tässä pienessä pläntissäkin riittää aika kivasti hommaa, eikä homma kyllästytä tai uuvuta liikaa. Ja joka päivä ihailen pienen perennapenkkini muutosta olkkarin ikkunasta. Toivottavasti uudet kasvit menestyvät!

Millaisia puutarhasuunnitelmia sinulla on tälle keväälle?

 

Keväistä sisustushöpinää

 Kevät ja valon lisääntyminen saa monella aikaan siivousvimman. Minulla se aikaan ensisijaisesti sisustusvimman ja ehkä pölytkin tulee siinä samalla siivottua. Pitkästä aikaa jaksoin raivata Haisukaapin ja kirjahyllyn päällisen kaikesta ylimääräisestä ja laitoin esille uusia sisustusjuttuja ja innostuin pitkästä aikaa ostamaan kukkiakin.

Pinkki ja vaalean vihreä on yksi lemppariväriyhdistelmistäni. 

Olen ostanut viime aikoina melko harvoin. Nyt kevätkukkia pihalle ostaessani ostin heräteostoksena myös pari oksaa nappikrysanteemeja ja kimpun pieniä neilikoita. Molemmat ovat ihanan huolettomia kukkia, sillä ne kestävät pitkään ja ne näyttävät söpöiltä huolettomissa asetelmissa. Päädyin tekemään pieniä kimppuja monenlaisiin maljakoihin Haisukaapin päälle ja lisäksi vielä pienen kimpun ruokapöytään. Jospa kukat pitäisivät sotkut loitolla?

Haisukaapin päälle valitettavasti päätyy liian usein kaikkea muuta kuin kauniita asetelmia. 

Bonskun tekemä virpomisoksa sopii hienosti tapettiin. 

Kevään myötä sain myös uudet taulut seinälle (paitsi yhden, joka vielä hakee paikkaansa). Olen nyt muutamana vuonna tilannut näitä ihania Plywoodprintin tauluja suosikkikuvistani ja aion jatkaa perinnettä vastedeskin. Ihana ajatus koota näistä suuri perhekuvagalleriaseinä. 

Raivasin lisääntyneen valon myötä osan viherkasveista pois kasvilampun alta. Tilaa vapautui muulle kauniille. Myös pari uutta perhekuvaa pääsi seinälle. 

Olohuoneessamme on myös uusi matto. Ostin sen tuttavalta käytettynä vähän heräteostoksena, mutta matto oli sellainen, josta jo kauan sitten haaveilin. Vanha matto oli vielä käyttökelpoinen, mutta toiselta puolelta jo kahvitahroissa, joten päätin hankkia uuden maton jo vähän etukäteen kun kerran sopiva tuli kohdalle. Ja kyllä se kannattikin, sillä uusi matto hiljentää partemmin meteliä ja lisäksi pysyy paremmin paikoillaan kuin vanha. Onpa se myös erinomainen jumppamatto epäjumppia ajatellen. Onneksi siis tartuin tilaisuuteen!

Tykkään tästä uudesta matosta todella paljon! Se on Ikean jotain vanhaa mallistoa. 

Herkulliset hedelmäasetelmat. 

Myös hedelmät ovat aika ihania sisustusedelementtejä. Kauniita, värikkäitä ja terveellisiä - eikä niitä tarvitse sulloa kaappien perukoille kun niihin kyllästyy (ja biojätteeseenkin päätyy toivon mukaan mahdollisimman vähän). Toisen koronakevään kunniaksi haimme pitkästä aikaa hedelmälaatikon Vihannespörssistä. Isot hedelmäröykkiöt tuntuvat houkutelevan lapsiakin valitsemaan välipaloilla enemmän hedelmiä. 

Pian pääseekin laittamaan vielä kaiken muun ihanan lisäksi pääsiäiskoristeita. En malta odottaa!

Saako kevät sinut sisustamaan?

Toisen roska, toisen kaappi

Kun puutarhavillitys syttyi minussa, aloin haaveilla kasvihuonekaapista. Sellaisesta pienestä, jonka saisi tuohon rapunpieleen seinää vasten ja jossa voisi kasvattaa vaikka tomaatteja ja esikasvattaa taimia. Hoitovapaan lähetessä loppuaan tilin saldo oli kyllä melko huono ja kaikkia muitakin rahareikiä oli, joten päätin jättää kaapin ostamatta ja odotella rauhassa säilyykö villitys seuraavanakin kesänä. Lisäksi kaappi olisi ollut hankala tilata postista näkemättä, kun silloin rajoitukset olivat vielä kunnolla päällä, eikä kasvihuonekaapin osto kuulunut mitenkään välttämättömyyksiin. 

Ei aivan täydellisessä kunnossa, mutta oikein passeli minun tarkoituksiini. 

Mutta minullapa kävi tuuri! Menimme äitienpäivänä laulamaan onnittelulaulut ja syömään kakkua isovanhempien pihoille. Mummulan läheisen talon vieressä oli roskalava, jossa oli paljon täysin ehjää tavaraa. Ensikatsomisella lavalla ei kuitenkaan ollut mitään, mitä olisin tarvinnut. Menimme leikkipuistoon ja sieltä takaisin mummulaan. Vaan mitä olikaan sillä aikaa kärrätty lavalle: kasvihuonekaappi! Jäin hetkeksi odottelemaan, josko lavan "omistaja" tulisi paikalle ja ajattelin kysyä saako kaapin ottaa. Kun ketään ei kuulunut paikalle, päätin könytä kaapin lavalta mukaani kysymättä, sillä olihan se kuitenkin sinne ihan selvänä roskana heitetty. Samalla nappasin mukaani ristikon köynnöstueksi.

Kaapista tuli hillityn valkoinen, mutta köynnöstuen maalasin keltaiseksi. 

Kaappi oli hieman huonossa kunnossa, mutta päällisin puolin ehjä. Yksi hylly puuttui, eikä sitä löytynyt lavalta. Appiukko poisti vanhan maalin puolestanija minä maalasin kaapin uudestaan valkoiseksi. Maalauksen kanssa kävi kyllä pari mokaa, sillä laitoin yhteen kennolevyyn huonoa maalarinteippiä, joka jumahti heti paikoilleen.Onneksi isäni jaksoi sen raaputtaa pois käydessään meillä. Lisäksi valitsin vahingossa maalin, jonka luulin ensin sopivan myös ulkokäyttöön, mutta ei ehkä ollut sittenkään paras valinta ulos. Nooh, maalataan sitten uudestaan jossain kohtaa. Kennolevyt ovat myös tulossa tiensä päähän ja ehkä niiden vaihtamista pitää miettiä jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin iloitsen, että sain kaapin ylipäätään paikoilleen. Sen verran hitaita nämä meidän maalausprojektit tällä hetkellä ovat. 

Kaappi vetää sisäänsä monenmoista! Aina availla varaston ovea, joten on kiva saada tavarat johonkin helpommin pois tieltä. 

Tämän hetken kasvatit. Kirsikkatomaatti on tuottanut jo monta tomaattia, vaikka näyttää riutuneelta. Lehtikaalit pitäisi siirtää isompaan ja ehkä myös kurkut.

Kaappi sopii hienosti rappusten viereen, eikä vie liikaa tilaa. Tällä hetkellä siellä on melko vähän mitään kasvamassa, mutta jotain kuitenkin. Laitoin sinne tomaatin, paleltuneet avomaankurkkutaimet ja lehtikaalit esikasvamaan. Hieman surkean näköistä porukkaa, mutta ehkä näistäkin jotain tulee. Ehkä hyvä, etten kuitenkaan satsannut kovin montaa euroa kaappiin. Mutta kaapilla on myös toinen käyttötarkoitus: kerätä sisäänsä kaikki laatoituksella ajelehtivat rojut. Olen aistivinani, etteivät lastemme värikkäät ja hujan hajan ajelehtivat lelut oikein miellytä naapureita. Ja eivät ne minustakaan kovin kauniita ole, mutta niille ei ole oikein ollut selkeää paikkaa, sillä aina niitä ei ole viitsinyt siirtää varastoon, jotta ne saa taas helposti esille. Niinpä nyt lelut voi helposti kerätä kaappiin piiloon katseilta. Rojuille laitoin oman laatikon, joka sekin on löytö roskalavalta muutaman vuoden takaa. 

Hei ne kukkii! Eikä pelkästään naapurin juhannusruusut tai meidän rikkaruohot. 

Akileija taitaa olla yksi perennapenkin suosikeistani, vaikka kukat eivät olleet edes keltaisia kuten kuvissa. 

Vähitellen tämä meidän pieni pihamme alkaa näyttää joltain. Naapureiden laittama aita rajasi kivasti meidän oman alueen, eikä nyt tarvitse pelätä myöskään, että meidän tavarat leviäisivät toisten puolelle. Ja aidan eteen saa kivasti laitettua kukkia. Ja kukista puheen ollen, "takapihalle" laittamani perennapenkki vaikuttaa menestykseltä! Kurjenpolvet lähtivät heti puskemaan lehteä ja nyt niissä on kukkiakin. Prinsessankakkarat ovat availemassa nuppujaan ja etenkin yksi akileijoista on niin upea! Pionin nuput odottavat aukeamistaan. Tämä kannustaa kyllä yrittämään lisää! Peruna- ja porkkanasaalista vielä hieman jännitän. Perunoiden varret ovat kyllä komeita, mutta kukkia ei vielä näy. Pienen pieniä mukuloita onneksi jo tuntuu. 

Perunaviidakko

En malta odottaa, että saan vielä loputkin pihaprojektit kuntoon ja pääsen niitä esittelemään. Toivottavasti pian! 

Mitä sinun pihallesi kuuluu? Tai vaikka parvekkeelle? 

Puutarhuri, minäkö?

Piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta näemmä jonkinlainen pihanlaittotauti on vallannut minut. Olen aina ollut kukkaihminen ja törsännyt opiskelijanakin melkoiset summat rahaa kesäkukkiin. Edellisessä kodissa eräs naapuri kysyi minulta useampaan otteeseen olenko töissä kukkakaupassa, kun kannoin vuosi toisensa jälkeen uudet kukka-asetelmat rappusille. Koko muun taloyhtiön yhteiset kukat olivat vähäisemmät kuin minun. Ohjasinkin aina meidän ovelle sanomalla "meidän ovi on se, jonka edessä on eniten kukkia." Nyt tuota fraasia ei voi enää varmuudella käyttää, sillä muutkin naapurit laittavat rapunpieliinsä näyttäviä kesäkukkia.

Pikku Tintti-narsissi kulki muiden perennojen mukana takapihalle. 

Olen moneen otteeseen todennut kuitenkin, että en ole oikein hyvä kasvattamaan mitään, ainakaan vihanneksia. Siispä olen ajatellut, etten myöskään viitsi kasvattaa kukkia. Pihatyöt eivät ole houkutelleet ja se oli yksi syy, miksi emme päätyneet omakotitaloon vaan puutalo-osakkeeseen. Edelleenkin olen kyllä tyytyväinen, että emme ole yksin vastuussa vaikkapa haravoinnista tai lumitöistä, mutta istutushommat ovat yhtäkkiä alkaneet kiinnostaa entistä enemmän. Taidan olla vähän sellainen hurahtaja tyyppi. Ensin keksin Bonskun innoittamana perunat ja porkkanat... sitten teki mieli kokeilla ihan vain jotain helppoa yksivuotista, vaikka krassia. Niitä heitettiinkin ruukkuihin lasten kanssa. Tintti kippasi vähän myös soraa itämään siementen perässä. 

Tässä kassiviljelmät. Porkkanoista näkyy ihan pieniä alkuja, mutta yksi perunan taimista on jo kivassa kasvussa. 

Hienoimmasta perunan alusta kuva, jolla valan uskoa itseeni. Osa taimista venähti vähän turhaan pituutta kuistilla esikasvatuksessa. 

Ja kappas vain, hurahtajaluonteena pian huomasinkin myllääväni kukkapenkkiä meidän "takapihalle", kun ruma ja rikkaruohoinen näkymä ikkunasta alkoi kyllästyttää. Värväsin lapsetkin ensin mukaan, mutta he levittivät multaa ympäriinsä ja repivät kielotkin maasta, joten hommaa piti jatkaa ihan yksikseen. Mielessäni aloin suunnitella värikästä ja koko kesän kukkivaa perennapenkkiä. En tiedä perennoista oikein mitään, mutta yritin tankata oppia netistä. Ainakin Kotipuutarhan pihasuunnittelusivuilla ja Pinterestissä oli hyviä vinkkejä ja ideoita. Päädyin tekemään perennapenkin maata parantaen, sillä se tuntui helpommin lähestyttävältä tavalta aloittaa. Ammensin tietoa myös Auringon tahtiin -sivustolta. 

Alustava suunnitelma perennapenkistä. Tarkoitus oli myös yrittää kuvata mikä kukkisi milloinkin, mutta siihen ei enää kokemattoman puutarhurin aivot pystyneet. 

Lähinnä tällaista kasvustoa löytyi pihalta ennen. Kielot olivat näppärästi tuolla reunassa ja ne jätin koskematta. 

Lopulta valitsin kukat kyllä aika pitkälti fiiliksen pohjalta. Läksin sateisena lauantaina Viherlassilaan. Yritin valita kasveja, jotka kukkisivat hieman eri aikoina, jotta kukkivaa riittäisi pitkin kesää. Valitsin eteen muutamia peitekukkia ja taaemmas korkeampia perennoja. Aurinkoisempaan kohtaan valitsin prinsessankakkaroita (mikä nimi!) ja muuten puolivarjoon sopivia. Paikkaan paistaa melko voimakas iltapäiväaurinko, mutta toisaalta osa penkistä jää hieman naapuritalon ja ison koivun sekä juhannusruusun varjoon. En tiedä yhtään valitsinko oikeita kukkia paikkaan vai en, mutta kokeilemalla se selviää. 

Tämä on tuosta minun penkkini vierestä, mutta koska unohdin ottaa "before"-kuvan, tämä kelvannee koska näyttää aika samalta. Ehkä jatkan penkkiä tähän, jos pääsen vauhtiin. 

Bonsku penkkiä muokkaamassa. Hän taisi kyllä vaan heilua noiden pionin tukikeppien kanssa. 

Pioni penkistä löytyi jo valmiiksi ja se taisi olla ainoa pelastettava kasvi muutamien kielojen lisäksi tuossa kohdassa pihaa. Vuohenputkia kitkin melkoisen määrän, mutta en usko että sain kaikkia napsittua pois. Kuulemma niiden lehtiä voi sitten nyppiä pois sitä mukaa kun nousevat, jolloin sen pitäisi vähentyä. Innoissani istutin taimet maahan heti kun sain rauhallisen välin, toivottavasti aika oli sopiva. Tarkoitus on vielä iskeä maahan tämän vuotiset narsissit jahka ne kuolevat kokonaan pois. Voi olla, että uuttakin vielä mahtuisi, sillä alueen kokoa oli aika vaikea kokemattomana arvioida. 

Näyttää jo paremmalta, vaikka mikään ei vielä kuki. Noihin nurkkiin laitan varmaan vielä jotain ja narsissit sitten tuonne jonnekin väliin. 

Saa nähdä kuinka käy, kuoleeko innostus kukkien mukana vai alanko laajentaa projektia taloyhtiön muihinkin villiintyneisiin kukkapenkkeihin. Tämän projektin rahoitin ihan itse, mutta voi olla että ilmoittaudun jossain vaiheessa vapaaehtoiseksi taloyhtiön yhteiseen kukkapenkkien parannusprojektiin. Naapurissa tosin asuu yksi puutarha-alan opiskelijakin, jolla saattaa olla hieman paremmat valmiudet siihen. Mutta ehkä häneltä voisi oppia jotain uutta. Hauskaa tämä puuhastelu joka tapauksessa oli, joten ainakin kertaalleen näistä kukista sai jo iloa. 

Millaisia puutarhasuunnitelmia sinulla on? 

Kukkia, kakkuja ja kynttilöitä

Koko viime viikko kului juhlia valmistellessa, sillä sunnuntaina vietimme kotonamme yhdistetyt "kesäjuhlat", tupaantuliaiset ja kodin siunaamisen. Tupaantuliaisia järjestimme ystäväpiirille jo alkuvuodesta, mutta koska äitini perinteiset kesäjuhlat jäivät tänä vuonna erinäisistä syistä pitämättä, päätimme järjestää vielä yhdet juhlat minun suvulleni. Juhlat näin keskellä ankeinta vuodenaikaa piristivät myös mukavasti. 

Olin jemmannut värikkäitä kynttilöitä ja ne löytyivät puolivahingossa varastosta. 

Hoidimme tarjoilut yhdessä äitini kanssa. Molemmat tekivät sekä suolaista että makeaa. Juttelimme ja suunnittelimme tarjoiluja pitkään. "Jos sinä teet tätä niin minä teen tuota." Lopullinen menu muotoutui vasta viime hetkellä. Yleensä äitini kesäjuhlissa on ollut koko kattaus alkupaloineen, lämpimineruokineen, jälkkäreineen ja kakkukahveineen. Tällä kertaa meillä oli hieman kevyempi kattaus, joskin lopulta todella runsas. 

Tarjoilut koko komeudessaan. Keittiön taulu toimii kuin peilinä. 

Suolaisena tarjottavana oli äitini kinkkupiirakkaa, lohimoussea (a.k.a. mössöä), mätituulihattuja, graavisiikaa sekä juustoja. Minun suolaisten tarjottavien teema oli paahtaminen ja juurileivät. Tein kahta erilaista salaattia: paahdettua kurpitsasalaattia fetalla ja granaattiomenalla sekä paahdettua porkkanasalaattia bulgurilla. Leivoin vaalealla Valma-hapanjuurellani ranskalaista maalaisleipää ja lakritsa-saaristolaisleipään sekä ruisleipää Osmo-ruisjuurella. Tarjottavia tuli näin yhteispelillä kyllä niin paljon, että ihan kävi ateriasta! Minä pidin erityisesti tuosta porkkanasalaatista, johon oli otettu inspiraatiota tästä salaatista. Minun versiossani kvinoa vaihtui lennosta bulguriin, kun kvinoa puuroutui ja lisäksi laitoin mukaan Yosa-kaurapalaa ja sitruunaisen yrttiöljyn kastikkeeksi. Toinen suosikkini pöydässä oli lakritsapaloilla höystetty saaristolaisleipä. Kiitos Fazer ideasta, nerokasta ja herkullista! Ja lisäksi äitini kalatarjoilut olivat vertaansa vailla, niiden salaisuuksia en vain osaa tässä avata, kun en ole itse niitä tehnyt. 

Ranskalaista maalaisleipää, laku-saaristolaisleipää ja reissareita. 

Paahdettua porkkanaa, bulguria ja Yosa-kaurapalaa vasemmalla ja paahdettua (hokkaido)kurpitsaa, fetaa ja granaattiomenaa oikealla. 

Makealla puolella oli äitini lusikkaleipiä, mantelikeksejä ja minipullia. Hän tekee niin suloisia pieniä pullia, etten voi käsittää miten sellaisia saa edes aikaan! Minäkin melkein syön niitä "pakkopullana". Lisäksi hän oli tehnyt Satu Koiviston suklaakeikauksen. Minä puolestani leivoin espresso-suklaapiirakkaa, jonka resepti oli uusimmassa Maku-lehdessä (koska aina pitää olla jotain Maku-lehdestä). Siinä täyte sulatettin suklaaganacheksi kookoskermassa ja lopputulos oli silkkisen pehmeä eikä kookos maistunut yhtään! Tämä oli siis hyvä asia, ja kookos toi ainoastaan mahtavaa täyteläisyyttä. Reseptissä espresso oli pikajauheesta, mutta minä korvasin oikealla nestemäisellä tavaralla ja toimi varmasti yhtä hyvin. En viitsi ostaa pikajauhepurkkia parin teelusikallisen tähden. Lisäksi tein mango-lime-valkosuklaa-täytekakun. Yhdistelin täytteissä tämän ja tämän kakun täytteet. Kakku oli hyvää ja varsinkin koristeluissa onnistuin mielestäni täydellisesti, mutta täytyy sanoa että olen enemmän muiden kuin täytekakkujen ystävä. 

Yleiskatsaus makeisiin tarjottaviin. Oma suosikkini oli tuo espresso-suklaapiirakka. Bonsku valitsi irtokarkit. 

Kakun koristeisiin olin kyllä todella tyytyväinen. Pirkan parhaat -pakastemacaronseja (ne on niin hyviä!), kuivattuja mangoviipaleita ja syötävää kultapölyä. 

Juhlat sujuivat mukavasti ja vieraat saapuivat sopivasti ripotellen. Aika kului syödessä ja rupatellessa. Ainoana "ohjelmanumerona" oli kodin siunaaminen, jonka toimitti miehen setä. Hän piti hyvän puheen ja lauloimme pari tuttua virttä. Kodin siunaaminen oli juhlallinen ja arvokas, mutta myös kodikas hetki ja olen iloinen että se päätettiin nyt yhdistää näihin juhliin. Tietenkin oli myös mukava esitellä suvulle uutta (tai ainakin melkein uutta) kotiamme. Bonsku esitteli innoissaan omaa huonettaan ja kaikki kolme kerrosta tuli esiteltyä. 

Saimme toinen toistaan upeampia kukkia. 

Tupaantuliaislahjoiksi pyysimme kutsussa ainoastaan kukkia. Emme oikeastaan tarvitse mitään ihmeellistä ja ne muutamat toiveetkin säästämme jouluun. Mutta oli ihana saada toinen toistaan upeampia kimppuja ja pari ruukkukukkaakin ilostuttamaan vielä pitkäksi aikaa juhlien jälkeen. 

Ja aina yhtä ihana, kukkia kukilla. 

Iloa sinun marraskuuhusi!

Juhannuskukkulan kuninkaat

Tintti katselee kotikaupunkiaan näköalapaikalta. 

Pidin ydinkeskustassa asumisesta, mutta yksi asia minua hieman harmitti. Metsään piti aina erikseen lähteä. Toki vehreää puistoa oli lähettyvillä, onneksi, mutta se ei ole aivan sama asia. Omassa lapsuudessani takamettä oli rakas paikka, jossa oli ihana leikkiä ja huomaamatta kehittää motoriikkaa ja luontosuhdetta, vaikkei lapsi tietenkään semmoisia edes ajattele. Hieman säälitti, että Bonskun ensimmäisten vuosien metsäretket olivat melko satunnaisia vierailuja metsään. Onneksi ei kovin kauas keskustasta tarvinnut muuttaa, että saimme oman lähimetsän. Ihan takapihalta se ei ala, mutta se on tarpeeksi lähellä, jotta sinne on helppo lähteä lasten kanssa. Takametsän entisenä kuningattarena saan nyt kasvattaa pojistani Juhannuskukkulan kuninkaita. 

Juhannuskukkulan laelta on huimat näköalat. 

Olemme nyt retkeilleen Juhannuskukkulan metsikköön useita kertoja ja Bonsku on ottanut sen jo hyvin haltuun. Mikään valtavan suuri metsä ei tietenkään ole kyseessä, mutta aivan riittävä leikkipaikaksi. On kallioita, kaunis kielojen läpi kulkeva polku, huikeita näköaloja ja hurjia jyrkkiä mäkiä. On löytynyt metsämansikkapaikkoja, hyviä kiipeilypuita, pieni mustikkamätäs ja upeita kedon kukkia. Kukkulan laelta levittäytyy myös huikaiseva näköala Turun keskustaan. Välillä luonnossa rymytessä on helppo unohtaa, miten lähellä keskustaa oikeastaan ollaankaan. Kukkulalta näkee yhtä aikaa Tuomiokirjon, Mikaelin kirkon ja Martin kirkon tornit. Bonsku innokkaana kirkkobongarina on ollut vaikuttunut. 

Metsämansikat olivat lapsena aina elämys. Ihana tarjota tällaisia mansikkapaikkoja myös omille pojille. 

Hauska monihaarainen koivu on varmasti suosittu kiipeilykohde. Toisella puolella kalliota on myös mänty, jossa on täydelliset kiipeilyoksat. 

ikä ihme, että tuo meidän lähimetsämme tuntuu monipuoliselta. Juhannuskukkula on yksi Suomen arvokkaimmista kedoista. Se on luokiteltu perinnebiotoopiksi eli se on perinteisen maatalouden ja laiduntamisen muovaama hyvin lajirikas elinympäristö. Kukkulalla on siis ennen laiduntanut ainakin lehmiä ja varmaan lampaitakin. Koska eläimet eivät enää pidä yllä alueelle tyypillistä kasvistoa, se on alkanut metsittyä ja sitä on sen vuoksi hoidettava ja raivattava, jotta perinteinen kasvisto säilyy. 

Joku muukin käy metsässä leikkimässä. Bonsku tutkii katajien suojaan rakennettua majaa. 

Minusta on ollut erityisen keihtovaa bongata kukkulalta kukkia samalla, kun vahdin Bonskun ja Tintin leikkejä. Harrastin majakkakesänäni kasvintunnistusta ja -maalausta ja on ollut ilo bongata monia tuttuja lajeja kukkulalta. Se onkin ollut joskus saari, kun Turku on ollut vielä isolta osin veden peitossa. Ei ihme, että monin paikoin lajit ovat tuttuja myös Kylmäpihlajalta. Nyt kun luin tarkempia tietoja alueen erikoisuuksista, täytyykin alkaa etsiä ja bongata niitä retkillä. Täältä voi lukea oikein pitkän tekstin alueesta, sen kasvistosta ja historiasta. 

Suolaheinä- ja ruoholaukkamättäistä tulee saaristofiilis - ja saari tämä kukkula on joskus ollutkin. 

Keltamatara, yksi suosikkini kedon kukista. Niin söpön palleroinen ja täydellisen värinen!

Bonsku ja Tintti eivät ehkä mieti pomppivansa ja konttaavansa perinnebiotoopin keskellä. Heille kuitenkin näistä retkistä toivon syntyvän paljon iloisia luontomuistoja. Siinä sivussa kaupunkilaispojat saavat vähän hyödyllisiä bakteereja ja motoriikka kehittyy. Bonskulle tärkeää on ottaa lähes joka kerta eväät mukaan. Samalla tulee harjoiteltua säännöllisesti sitä, ettei luontoon jätetä mitään sinne kuulumatonta. Pullon sirpaleita tuollakin pitää valitettavasti varoa. Toivottavasti pojat isoina eivät pullonrikkomista harrasta. 

Bonsku matkaa kukkulalle yleensä pyörällä. Metsässä sitten jalan ja pyörä jossain lähistöllä tai äidin kädessä. 

Aika huikean lähimetsän me olemme siis saaneet. Kotimme sijainti tuntuu entistäkin täydellisemmältä. Niin lähellä luontoa ja silti niin lähellä keskustaa. 

Kun selkänsä kääntää, näkee ammattikoulun. 

Millaisia metsämuistoja sinulla on lapsuudesta? Tai millaisia sinun lapsesi saavat?

Harrastuslusmu ja sunnuntaimaalari

Minä olen aina ollut vähän sellainen harrastuslusmu. Koulussa ja töissä tykkään hoitaa asiat täsmällisesti ja hyvin, joten harrastusten pitää olla oikeasti rentouttavia eikä liian sitovia. Olen minä silti "sitovia" harrastuksiakin harrastanut, esimerkiksi orkesterisoittoa, mutta olen hoitanut ne aina vähän sillä tavalla "oikealla kädellä" (eli vasurilla, mutta kun olen vasuri, niin ei voi oikein vasemmalla kädelläkään hoitaa). Ja onhan tämä blogi tavallaan sitova, mutta kuitenNyt arki ei vaadi varsinaista täsmällisyyttä, mutta muuten on melko kuluttavaakin välillä, joten nytkin kaipaan harrastuksilta rentoutusta. 

Leinikit ovat lempikukkiani. Nämä eivät ehkä kaikkein omimman värisiä, mutta niitä on hauska maalata. Malliltaan ne ovat hauskan epäsäännöllisen-säännöllisiä. 

Kotona harrastettavat asiat ovat suosikkejani, sillä ne on helppo aloittaa ja jättää kesken oman mielen mukaan. Erilaiset käsityöt, kokkailu, sisustusprojektit. En ole kovin pitkäjänteinen harrastaja ja tykkään kokeilla eri käsityötekniikoita, mutta en ehkä jaksa syventyä niihin kovin pitkäksi aikaa. Esimerkiksi koruja tein yhdessä vaiheessa ja sitten kyllästyin. Välillä kudon (neulon), välillä virkkaan, välillä kudon (kangaspuilla, en tosin enää kotona). Mutta ei se haittaa. Tykkään olla tällainen renessanssinainen tai jokapaikanhöylä, joka tekee paljon kaikkea, mutta ei mitään välttämättä kovin syvällisesti. Se on minusta tavallaan rentouttavaa, kun ei tarvitse hioa mitään huippuunsa. Voi vaan nauttia tekemisestä ja pienistä onnistumisista. 

Omenapuun oksat ovat niin kauniita! Näistä tuli vähän punertavia kyllä. Oli aika vaikea saada kukat lehtien lomasta esiin. 

Tämän monipuolisen harrastuskavalkadin ansiosta on helppo tarttua uudestaan johonkin vanhaan harrastukseen, esimerkiksi tällä kertaa maalaamiseen. Viime viikon helteillä innostuimme Bonskun kanssa maalaamaan ulkosalla ja inspiraatioksi valikoituivat minulla mitkä muutkaan kuin pihan ja ympäristön kukat. Oli rentouttavaa pitkästä aikaa maalata akvarelleilla. Pidän siitä, miten ne eivät ole täysin kontrolloitavissa, vaan vesi tekee välillä arvoituksellisia temppuja. Tai ehkä joku osaa ne kesyttää, mutta tällainen sunnuntaimaalari ei ja minusta se on hauskaa. 

Näihin syreeneihin olen aika tyytyväinen. Kysyin Bonskulta, miltä nämä näyttää. "Hianoilta!" oli vastaus, kun tarkoitin kysyä, miltä kukilta nämä näyttävät. Tunnisti kyllä nekin. 

Maalaaminen ja piirtäminenkin on oikeastaan aikamoista ongelmanratkaisua. Huomasin, että etenkin valkoiset kukat oli haastava saada oikealla tavalla esiin, kun väri meinaa levitä kukan puolelle. Entä miten kukintojen lomasta saa näkymään hieman vihreää? Miten sekoitan hyvän syreenin violetin? Onko omenapuun oksa lähempänä mustaa kuin ruskeaa? En yhtään muuten ihmettele, että kukat ovat suosittuja asetelmamaalauksissa. Niissä on paljon haastetta, mutta toisaalta vähän pienemmälläkin tarkkuudella tulee kaunista. 

Kielo on vielä keskeneräinen. Nämä ehdin laittaa paperille, kun Tintti sitten heräsi päiväuniltaan. 

Olen aika tyytyväinen näihin maalauksiini. Niistä osa tulee varmaankin kevään valmistujaislahjoiksi toisen lahjan kylkeen. Mutta ennenkaikkea tämä oli todella rentouttavaa harrastamista! Aion jatkaa vesiväreillä maalausta, kunnes taas kyllästyn. Ehkä sitten kaivan matonkudeprojektin naftaliinista. 

Lopuksi vielä Bonskun töitä. Hän malttoi kerrankin maalata oikein kauan. Nuo siniset ympyrät hän maalasi minun aloittamani työn viereen (nuo keltaiset leinikit) ja sanoi "maalasin sen valmiiksi". Mitä siihen voi enää sanoa? 

Oletko sinä harrastuksiin paneutuja vai vaihteletko harrastuksesta toiseen? Tai jotain siltä väliltä?