lauantai 29. maaliskuuta 2014

It's not easy bein' green

Viime viikonlopun hehkutusksesta siirryn nyt arkisempiin aiheisiin. Kuten varmasti monet muutkin nykypäivänä, yritän arjessa miettiä ympäristöystävällisiä valintoja. Mietin paljonko syön lihaa, ostan uutta ja millaisia tuotteita käytän. Ekologisuus ei aina ole helppoa monestakaan syystä. Aina ei voi edes tietää, mikä olisi se paras vaihtoehto. Ja vaikka tiedän joidenkin valintojeni olevan huonoja, niistä on silti vaikea luopua. Syön lihaa (myös hemoglobiinisyistä), ostan uusia, tuhriakin esineitä ja matkustan lentokoneella. 

I try to make eco-friendly choices in my everyday life although it's not always that easy. One decision has been quite easy: I try to use environmentally friendly cleaning products. Vinegar is the best and the cheapest product there is for cleaning the bathroom and toilet. The smell is not that great though, so in the kitchen I use the grapefruit scented allpurpose surface-cleaner by Method. For dish washing we use Ecover products and dour dish cloths are made by Susanna. I've also discovered that the french maids knew best: ostrich feather dusters are the best!

Kauniin värinen suihkupullo ja kauniita rättejä kylppärin siivousta piristämään.

Kun muutin omilleni, aloin entistä enemmän miettiä arjen valintojen ympäristövaikutuksia. Yksi pieni muutos oli erityisen helppo tehdä ja siksi kirjoitan siitä: vaihdoin siivousaineet ympäristöystävällisempiin. En todellakaan halua mitään bakteeritonta kotia, jossa kaikki lika on räjäytetty pois. Siisteys ja puhtaus ei tarkoita mielestäni (kotona) täysdesinfiointia.

Netti on pullollaan tietoa etikan mahtavuudesta ja käyttömahdollisuuksista. Siitä oli helppo aloittaa. Varsinkin kun edellisen asuntomme aivan mustaksi pinttynyt wc-pytty saatiin etikalla puhtaaksi, luottamus etikkaan oli jo valmiiksi aika korkealla. Käytän laimennettua etikkaa melkein koko kylpyhuoneen puhdistamiseen, lukuunottamatta lattioita ja peilejä. Peileistäkin pitäisi kuulemma lähteä etikalla kaikki tahrat, mutta minun kokemukseni mukaan näin ei ole. 

Oikeasti kauniinvärisessä on oikeasti tätä tavaraa. 
Muutkin kylppärissä tarvittavat puhistusaineeet olen yrittänyt valita ekologisesti. Lattian pesen Lumme-sarjan sitruunan tuoksuisella mäntysuopapuhdistusaineella. Olen mainoksen uhri, sillä sitä tuli Lumme-pyykinpesuainepurkin mukana joskus ja koska tuoksu oli niin hyvä, päätin kokeilla sitä. Sitruuna tekee mäntysuovasta vähän mukavamman käyttää, sillä en pidä mäntysuovan hajusta. Peilien pesuun kokeilin Methodin suihketta, mutta se ei ole harmikseni yhtä hyvää, kuin nykyinen ei-niin-ekologinen Cif-suihke. Pyykit pesen Lumpeen nestemäisellä pyykinpesuaineella. Siihen olen ollut varsin tyytyväinen. Varsinkin tykkään tuosta pussista, jonka tyhjennän vanhaan asianpesuainepulloon.

Kaksi hyvää tuotetta ja yksi keskinkertainen. Methodin lasinpesuneste tuoksuu hyvältä, mutta jättää ikäviä rantuja peileihin.
 Vaikka Methodin lasinpesusuihke ei vakuuttanut, olen ollut hirmuisen tyytyväinen kohta vuoden takaiseen Hullari-löytöön eli Methodin greipin tuoksuiseen multisurface-aineeseen. Se on niin hyvän tuoksuista ja myös teho on hyvä! Käytän sitä keittiössä ruokatahroihin ynnä muihin. Suurin osa lähtee tietysti pelkällä vedellä ja rätillä, mutta jos ei, niin sitten käytän tuota. Tuote on tosi riittoisa, sillä se on riittänyt tosiaan jo kohta ainakin vuoden, ellei puolitoista (en ole varma koska sen ostin). Ja olen sentään välillä suihkuttanut sitä lattianpesuaineeksikin! Niin, ja sanoinko jo että se tuoksuu niiiin hyvälle?

Vaaleanpunainen pesuaine sopii uudenuutukaiseen Susannan rättiin
Melkein kaikki rätit olen jo jokin aika sitten vaihtanut Susannan bambuisiin kestorätteihin. Jo ennen niitä pesin ihan kaupan rättejä uudestaan, mutta nuo ovat vielä kestävämpiä ja kauniimpia. Tykkään näistä uusista ruskeista aivan erityisesti, koska niissä on toisella puolella karhea froteepinta. 

Aina ekologiset tuotteet eivät ole niitä tehokkaimpia ja joskus on tehtävä myönnytyksiä, jos haluaa puhdasta. Konetiski aineena meillä on Ecoverin tabletteja. Ne ovat melko hyvä ja niistä riittää meidän pikkukoneeseen puolikas. Muoviastioihin jää tosin sellainen ärsyttävä "kelmu". Nuo tabletit eivät ilmeisesti ole se kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto, mutta käytimme jonkin aikaa jotain vielä ekologisempaa jauhetta, eikä se pessyt asitoita lainkaan puhtaiksi. Nyt käytämme sitä pinttyneiden uunivuokien liottamiseen. Myös käsitiskiaineista olen kokeillut ainakin Ole hyvää, mutta en ollut siihen tyytyväinen. Ecoverillä mennään myös käsitiskiaineessa.

Keittiön puhdistusaine ja tiskiharja-arsenaali. 
Pölyn pyyhkimiseen käytimme pitkään sellaisia Swiffer-huiskuja, jotka valitettavasti eivät kestäneet kovin kauaa. Mikrokuituliinat toimivat monessa, mutta pölyjen pyyhkimisessä tykkään enemmän huiskuista. Mietin aina välillä Swiffereitä parempaa, kunnes ostin anopille synttärilahjaksi strutsinsulkaisen pölyhuiskun. Halusin itsekin kokeilla ja ihastuin ikihyviksi! Pöly lähtee yhtä kätevästi kuin swifferillä ja sulat yltävät moniin paikkoihin.  Huiska on kätevä huiskutella puhtaaksi ja sen voi myös pestä. Kätevää ja kestävää!

Oman huiskani hankin Clas Ohlsonilta. Sen varsi oli vähän ankea...
... mutta ei hätää! Washiteipeillä ja samettinauhalla sen sai kauniiksi.

Onko sinulla vinkkejä ympäristöystävällisistä siivousaineista? Tai muita hyviä siivousainevinkkejä? Entä millaisia arjen ekotekoja sinä teet?

Loppuun vielä toisenlainen näkökulma vihreyteen:


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Blogikelpoinen viikonloppu

Bloggaajien elämä on tunnetusti pelkkää sisustusta, shoppailua (ainakin kirppiksillä), hienoja ruokia ja ravintolaillallisia ystävien ja perheen kesken. Koti on aina siisti ja kaunis, vaatteet istuvat ja säännöllisesti tapahtuu jotain jännittävää. Eli jos perustaa blogin, niin elämän on sitten automaattisesti muuttuttava tällaiseksi. Tällainen ajatus hiipii joskus omaankin mieleen, kun lukee itselle tuntemattoman ihmisen blogeja. Onneksi ja valitettavasti elämään kuuluu myös paljon muuta ja harva bloggaaja kertoo kaikkea elämässään tapahtuvaa. Samasta aiheesta olen kirjoittanut täällä. 

Joskus kuitenkin onnistaa ja lähes koko viikonloppu sujuu melkein täydellisen blogikelpoisesti. Voin iloisena hehkuttaa, että viime viikonloppu oli aivan ihana ja rentouttava! Kerrankin miehellä ja minulla oli ruhtinaallisen paljon yhteistä aikaa osittain erossa eletyn työviikon jälkeen. Ehkä juuri etäavioliitto sai viikonlopun maistumaan vieläkin paremmalta. 

Kuistin vehreää kevät ilmettä. Nämä upeat narsissit eivät ole itsehankittuja vaan appivanhempien konserttituliaisia. 

Ehdin viikonloppuna rauhoittua sisustamaan. Hankin rapunpieleen narsisseja, otin joulutalvivalot pois ja heitin loputkin maaliskuusen oksat pois yhdessä ruskistuneiden callunoiden kanssa. Niin, ja pelakuut eivät selviinneet tästäkään talvesta, joten ne lensivät myös roskiin. Parin kuukauden päästä pääsee taas ostamaan uusia. Siihen asti rapunpieli täytyy keltaisista narsisseista ja muutamasta sinisestä krookuksesta.
Villapeitossa on kolmea keltaista ja valkoista. Yritin saada ne kaikki esiin, mutta onnistuin saamaan vaan kolme väriä näkyviin.

Myös olkkari sai vähän keväisempää ilmettä. Serkkuni kotona bongasin aivan täydellisen keltaisen Stockmannin villapeiton. Siinä oli niin kauniit keltaisen sävyt, että minun oli pakko käydä ostamassa samanlainen itselleni. Peitto ei vaan oikein istunut tyynyjen väreihin. En ollut muutenkaan ollut tyynyihin oikein tyytyväinen. Sattumalta bongasin kuitenkin Stockareissulla alelaarista kankaisia lautasliinoja, jotka olivat juuri oikean vihertävän keltaisia. Ostin niitä neljä kappaletta (maksoi vähän reilu 7€ yhteensä!) ja surautin liinat yhteen kahdeksi tyynyksi. 

Alelaarin löydöt maksoivat 1,86 € kappale. Tarkka hinta!

Oranssit silkkityynyt olivat kivat, mutta syksyiset, eivätkä
 sopineet uuteen peittoon. 
Ensin tyynyinä oli vanhat Kippis-tyynyt. Ne olivat kivat, mutta tekivät
olkkarista vähän levottoman.

Nyt olohuone on keväisen raikas. Pallovaloissakin on juuri oikeat värit sohvan kohdalla!

Lauantain päivälliseksi söimme blogiruokaa muutaman vuoden takaa. Olen yleensäkin trendeissä vähintään sen pari vuotta perässä, joten minulle aika oli kypsä vasta nyt. Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa vietnamilaisia rullia. En kyllä vieläkään tiedä, ovatko ne kevät- vai kesärullia, mutta sopivan keväisiä ainakin. Yllätyin, kuinka helppo näitä olikin tehdä. Olin kuvitellut näpräämisen määrän moninkertaiseksi. Vihanneksia piti tietysti pilkkoa, mutta niin pitää moneen muuhunkin ruokaan. Olisi kannattanut ostaa isompia riisipapereita, niin olisi päässyt helpommalla, mutta nyt olen viisaampi. 

Katsoin mallia Kauhaa ja rakkautta-blogista ja laitoin rulliin nuudeleita, romainesalaattia, retiisejä, porkkanaa, katkarapuja, edamamepapuja ja yrttejä. Ja totesin, etten pidä thaibasilikasta. 
Kunnon bloggaajalla pitää tietysti olla kukkia ruokapöydässä. Nämä ovat jäljellä äidin viimeviikkoisesta kimpusta. 

Lauantai-iltana kävimme elokuvissa katsomassa The Monuments Men -elokuvan. Minä pidin siitä! Se perustuu tositapahtumiin ja kertoo miehistä, jotka toisen maailmansodan aikana pelastivat Euroopan taideaarteita natsien käsistä. Tarina oli mielenkiintoinen, koska en ollut tullut koskaan ajatelleeksi, miten paljon kulttuuriperintöämme on jouduttu suojelemaan sodan aikana. Yleensä sitä ajattelee vain rakennuksia tai tietysti sitä tärkeintä, ihmisiä. Elokuva näytti sodasta myös inhimillisempää puolta kuin sota-aiheiset elokuvat yleensä, sekä hyvässä että pahassa. 


Sunnuntaina kävimme syömässä pizzat Tintåssa. Koska en ole riittävän tunnollinen bloggaaja, en ottanut sieltä kuvia, eikä minulla ollut edes puhelinta mukana. Illalla sen sijaan minulla oli kamera valmiina, kun valmistin kotitekoisia hampurilaisia. Sämpylät onnistuivat jälleen Minnalta napatulla ohjeella ja pihvit Maku-lehden mukaan (joku luulee pian, että Maku sponsoroi tätä blogia. Ei todellakaan, vaan lehdessä nyt vaan on ihan tosi hyviä reseptejä!). Täydellistä sunnuntairuokaa! 


Jaksoitko lukea tällaisesta hehkutusviikonlopusta, jossa ei juuri arjen harmaus näkynyt? Joskus sitä kuvittelee, että olisi kiva kun elämä olisi aina tällaista, mutta eihän tämmöinen viikonloppu tuntuisi silloin miltään!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Lillerilalleri lapasesta lähti

 Isäni vaihtoi printteriä, joten hän halusi käyttää edellisen (melkein hajonneen) printterin musteet loppuun. Minä olen töissä innostunut käyttämään ihanan söpöjä Mr Printablesin matskuja. Niinpä iskä printtasi minulle kasan kartionukkeja, lintuja, muna-ukkeleita ja paljon muuta. Kaikkia en kyllä raaski edes töihin viedä.

I absolutely adore Mr Printable and all of his gorgeous printables! My dad got a new printer and emptied the ink cartridges of the old printer by printing loads of lovely hand puppets and stuff for me to use at work... and at home! I organized a little photoshoot for the eggpeople and their cars. I sent the photo for a two-year-old birthday boy. Then the whole thing got a little out of hand and I had to cut out clothes for my little egg-minions too. One of them got humpty-dumptied along the way but the other ones turned out indescribably cute!

Kaikkea söpöä printattuna. Paperi on vähän paksumpaa, joten kestävät paremmin.
Tällä viikolla sattui myös eräs sukulaispoika täyttämään kaksi vuotta. Tänä sähköisten synttärikorttien aikakautena aloin miettiä, että millaisen kuvan voisi hänelle lähettää äidin puhelimen välityksellä. Pian keksin, että saisin tehtyä hienon installaation munamiesten ja -naisten autoista! 

Eggpeople on the road! I hope they don't hit the road too hard.
Tuumasta toimeen. Ensin alkoi armoton leikkely ja teippaaminen. Sen jälkeen piti järjestellä kuvausstudio keittiöön, sillä siellä oli parhaiten valoa (tietysti tämä idea piti saada vasta auringon painuessa muille maille). Printattiin vielä vähän tien pätkää kaarojen alle ja laitettiin vähän kukkia taustalle. Munat piti tietysti maalata. Käytettiin helpointa reittiä ja piirrettiin tusseilla munille kasvot. Sitten munat istutettiin autojen kyytiin ja voilá, synttärikortti oli valmis! 

Lippalakkipäinen avolavan kuljettaja muistuttaa ehkä etäisesti synttärisankaria.

Kiharapäinen munanainen ajelee tytyväisenä punaisella urheiluautollaan. 
Tällä pariskunnalla on mätsäävät asut ja valtavan leveä perhebiili.
Lapasesta homma lähti ehkä siinä vaiheessa, kun aloin vielä leikata muna-ukkeleille asuja. Jepjep. Pitihän ne vielä kuvata hienoissa hepenissä (ennen kuin ne syödään). Siinä ohessa tapahtui myös pieni tapaturma, sillä yksi munista tippui mekkonsa sisään ja hajosi. Voi parkaa!

Lillerilalleri mekkoon pukeutui, lillerilalleri mekosta putosi. Ei rimmaa, mutta lopputulos on sama: ei ole mitään, mikä voisi Lillerilallerin korjata. 

Muut munatyypit säilyivät pukeutumisesta ehjinä. Miten käsittämättömän luova ihminen näitä printattavia juttuja suunnitteleekaan! Mr Printables on täynnä muitakin uskomattoman hienoja oivalluksia. Munaihmisten asuista saa hameen tai housut, riippuen kuinka päin tötteröt ovat.

Munatyypit hienoina.
Nyt vaan täytyisi saada kuljetettua muna-asut turkuun. Taidanpa tietää, millaisia pääsiäiskoristeita laitan tänä vuonna! Mitäs sinä pidät näistä munanaisista- ja miehistä?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Perinteiden vaalija

Minä rakastan perinteitä. Minusta on ihanaa, että joka vuosi saa odottaa tiettyjä toistuvia juttuja. Yleensä perinteisistä juhlista sun muista jää hyviä muistoja, vaikka aina ei muistakaan miltä vuodelta mikäkin muisto on. Uusien perinteiden luominen se vasta mukavaa onkin, koska silloin pääsee itse vaikuttamaan perinteiden sisältöön. Tietysti on tärkeää, että perinteet pysyvät perinteinä eivätkä pakkomielteinä. Aina ei voi mitään, jos jokin perinne ei toteudu. Välillä on hyvä rikkoa kaavaa ja palata taas ehkä seuraavana vuonna vanhaan perinteeseen. 

I'm a big fan of traditions. I love following old traditions and creating new ones (though it's also important that traditions do not become obligations). I play alto saxophone in a wind orchestra and in my family we have a tradition that each year my parents, parents-in-law and my godparents come to my orchestra's spring concert. After the concert we invite the lot for coffee and something to eat at our home. This year, I served spinach and feta cheese pie, rye chips with salmon mousse, chocolate chip cookies and a super yummy orange cheesecake with a brownie crust. And the best part of the tradition is, that I get loads of beautiful flowers!

Tarjoilupöytä. Leinikit ovat perinteisiä lemppari kevätkukkiani. Nyyh, pääsen nauttimaan niistä vasta keskiviikkona, kun olen taas koti-kotona.

Viikonloppuna toistui neljä vuotta kestänyt perinne: puhallinorkesterini kevätkonserttikahvittelut vanhempieni, appivanhempieni ja kummieni kanssa. Kahdesta edellisestä vuodesta voi lukea täällä ja täällä. Kalaasit sujuivat perinteisen mukavissa merkeissä. Ensin oli  (amatööriys huomioon ottaen) onnistunut konsertti. Sen jälkeen siirryttiin meille vielä kaffelle. Ihania kukkakimppujakin sain jälleen kerran. Tarjoilupöydässä on äidiltä saatu kimppu ja alla kummien kimppu. Aappivanhempien upeasta narsissi-helmililjakorista en valitettavasti huomannut ottaa kuvaa.

Kummeilta saatu kimppu. Nuo hauskat vihreät hörselöt ovat persiljaleinikin keskuksia. Aika villi kukka!

Osa tarjottavistakin oli perinteisiä. Pari vuotta sitten tarjosin saaristolaisleipää lohimössöllä, tällä kertaa ruissipsejä lohimössöllä täytettynä. Eikun anteeksi, se olikin moussea. Toisena suolaisena oli hyväksi havaittua Maku-lehden feta-pinaattipiirakkaa. Ai että se on hyvää! Resepti löytyy tuolta linkin takaa, suosittelen. Miehen mielestä piirakka näyttää ihan maastokartalta. Siispä se on ristitty meidän perheessä maastokarttapiirakaksi.

Lohimousse-ruissipsit ovat ihania suupaloja. Toimii myös töissä lounaana ruisleivän päällä (ilman sipsejä siis). 
Missäköhän mittakaavassa tämä kartta on?
Ehkä jo odotit kieli pitkällä, että kertoisin millainen tuo kakku oikein on. Tai ainakin kannattaisi odottaa, sillä voin kertoa kakun onnistuneen kerrankin loistavasti. Ainahan näin ei suinkaan ole Karkkiksen keittiössä käynyt. Inspiroiduin Gaggui-kaffelan "Vähä liia tuhti"-nimisestä juustokakusta, jossa oli muun muassa appelsiinia ja pohjana oli mutakakkua. Googlaamalla löysin Vaaleanpunaisen nonparellin suklaapohjaisen appelsiinijuustokakun, joka kuulosti aivan täydelliseltä tarkoituksiini. 

Muokkasin jälleen reseptiä hiema.. Tein pohjan 1-3 suklaan brownie eli suklura -reseptillä. Noita leivoksia oli tarjolla kaksi vuotta sitten, joten kakkupohja sopi perinteikkääseen kahvipöytään hyvin. Reseptistä tulee ihanan suklainen ja mehevä, mutta pohjaa kannattaa paistaa vähän vähemmän aikaa kuin alkuperäisessä reseptissä, jotta se jää riittävän pehmeäksi. Minun kakussani oli hieman leikkaamisvaikeuksia. Tein reseptiin muitakin pieniä muutoksia, joten alla on oma versioni. 

Makeispääosanesittäjänä appelsiinijuustokakku suklaapohjalla. Makeissivuosassa Nooran suklaahippupikkuleivät, joista tuli erinomaisia, vaikkakin ihan erilaisia kuin viimeksi. 

Pohja
  • 100 g voita tai margariinia
  • 100 g tummaa suklaata
  • 0,75 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 2 kpl kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • (1 tl vaniljasokeria)
  • Ripaus suolaa
Täyte
  • 5 liivatetta
  • 2 ½ dl kermaa
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa (voi käyttää puolet appelsiinituorejuustoa)
  • 200 g appelsiinijogurttia (Ingman)
  • 0,5 dl sokeria
  • Kahden appelsiinin raastettu kuori
  • 1 dl appelsiinimehua (n. 1 ½ appelsiinia)
Koristeluun
  • appelsiiniviipaleita
  • tummaa suklaata

Tee pohja. Peitä irtopohjavuoan (halkaisija 25–26 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sulata margariini kattilassa ja lisää margariinisulan joukkoon paloiteltu suklaa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon margariini-suklaasula. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä suola. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisen uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Ota pohja uunista ja anna kunnolla jäähtyä vuoassa ennen täytteen tekemistä. (Tarkista myös onko pohjan ja vuoan väliin tullut paistamisen jälkeen ”rakoa”. Jos näin on, kannattaa vuoan sisälle pohjan ympärille laittaa reunakalvot tai leivinpaperia jottei täyte lähde valumaan pohjan ja reunojen väliin.)

Tee täyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori pienellä raastinterällä. Purista n. 1 ½ appelsiinista mehu (1 dl). Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, appelsiinijogurtti, sokeri sekä appelsiinin kuoriraaste. Kiehauta appelsiinimehu kattilassa ja lisää kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada appelsiini-liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

Irrota kakku vuoasta (ja poista reunakalvot.) Koristele appelsiiniviipaleilla. Suklaakoristetta varten sulata tummaa suklaa ja leikkaa leivinpaperista kakkuvuuan kokoinen ympyrä. Tee spritsauspussi ja spritsaa suklalla kuvioita vapaalla kädellä leivinpaperille. Anna koristeen jähmettyä jääkaapissa, poista leivinpaperi varovasti ja aseta kakun päälle. Muista sulattaa suklaa kunnolla, ettei se sano POKS!

Juustokakku-suklaapohja suhde oli melko hyvä. Tein itse noin 3/4 annoksen brownitaikinaa, mutta tähän reseptiin laitoin puolikkaan.  Vähän ohuempi pohja olisi toiminut paremmin. 

Sunnuntai-iltana sain kellua juhlien jälkeisessä hyvänolon tunteessa. Juhlien valmistelu ja jälkipyykki sujuivat ennätys helpolla. Ehkä miehen synttärit viisinekymmenine vieraineen valmensivat. Toivon vielä monia kevätkonserttikahvitteluja tulevaisuudessa. Tai jos ei niitä, niin kyllä sitä tilalle aina uusia perinteitä keksitään. 

Kakku oli niin hyvää, että sitä pitää kuvatakin kerta kiellon päälle. 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hupsu, vuosisadan kirpputorilöytö

Olen jyrkästi eri mieltä eräästä asiasta lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kanssa. Sinkkonen kertoi edellisjouluna, että lapselle ei ole hyvä ostaa kinoksittain pehmoleluja, sillä tällöin lapsi ei voi luoda niihin mitään erityistä suhdetta. Höpönlöpön sanon minä! Minulla oli lapsena kokonainen pehmolelujen armeija ja jokaisella oli nimi, tarina ja luonne. En ehkä leikkinyt aina kaikilla yhtä aikaa, mutta vähintään kaksi kolmasosaa oli säännöllisesti mukana leikeissä. (Okei, tietysti riippuu lapsesta ja hänen leikeistään, että kannattaako hänelle hankkia pehmolelukinoksia.)

When I was seven, I got a beautiful stuffed toy bunny for Christmas. It soon became my most beloved toy, along with a little toy raccoon (or something). Pupsu the bunny and Pörö (the raccoon) have followed me ever since and are currently residing in our bedroom. A few weeks ago I was browsing for furniture at a flea market when I spotted something very rare: another Pupsu the bunny, as good as new. I didn't buy it at the time but went back there this week and there it was, waiting for me. Now the twin-sisters sit side by side on our bed. Looks like Pupsu has been through quite a bit more than her sister, Hupsu. But who knows, maybe Hupsu (the new bunny) is just better preserved. 

Esillä olevat pehmolelukinokset ovat sulaneet melko pieniksi. Kuvassa Hihu-orava, Purppis-karhu, Rääpy-pupu ja Surku-nalle. Suurin osa pehmoleluistani on varastossa, osa on annettu eteenpäin.

Sänkyni oli ainakin yläasteelle asti vuorattu pehmoleluilla. Pikku hiljaa ne vähän vähenivät, mutta eivät täysin hävinneet. Tietysti osa pehmoleluista olivat rakkaampia ja tärkeämpiä kuin toiset. Ekalla luokalla luokkakaverillani oli aivan ihana pupu-pehmolelu. Se suuri ja lötkö ja sen sisälle sai laitetta yöpuvun päiväksi säilöön. Halusin tietysti samanlaisen ja sainkin sellaisen joululahjaksi. Olin erittäin kekseliäs nimen suhteen: kaverini pupun nimi oli Pupsi ja minä ristin omani Pupsuksi. Voi sitä omaperäisyyden riemuvoittoa! Pupsusta ja samana jouluna saadusta pesukarhu (?) Pöröstä tuli unikaverini.

Long-lost twins reunited! Heillä on lähes 20 vuoden kuulumiset kerrottavana.
Kuvasta voi ehkä päätellä, miksi kerron tätä. Pari viikkoa sitten olin Ekotorilla katsastamassa ihan muita asioita, kun yhtäkkiä silmiini osui jotain hyvin tuttua. Täysin uudenveroinen Pupsu! Olin aivan ällistynyt, en muista koskaan nähneeni vastaavia pupuja missään. Hypistelin pupua hetken. Se maksoi vain kolme euroa, mutta jätin sen ekotorille. Ajattelin, että joku lapsi saa siitä hyvän pupun. Äiti ja mies (!) kuitenkin ihmettelivät päätöstäni ja päätin, että jos se vielä seuraavalla kerralla on siellä, ostan sen hoiviini. 

Sitten väliin yritys todistaa, että osaan sisustaa myös aikuisella ja tyylikkäällä tavalla lasiesineillä ja banaaneilla. 

Ja niinhän siinä kävi, että pupu roikkui edelleen Ekotorilla tällä viikolla ja ostin sen pois. Hassua katsoa tuota täydellisen pörheää pupua Pupsun rinnalla. Molemmat ovat mielestäni yhtä kauniita, vähän vain eri tavoilla. Pupsulla on vähän enemmän ehkä "elämänkokemusta". Äiti risti uuden pupun Hupsuksi. Heh, vähän ehkä hassua sisustaa isoilla pehmopupuilla. Siirsin Hihu-oravan ja Purppis-karhun (alias Johannes Von Berber) olkkarin kirjahyllyyn, jottei sänky liikaa pehmoleluttuisi. En ole kyllä itse ostanut vuosikausiin uusia pehmoleluja, kun niitä on ihan riittävästi omasta takaa.

Eääh. Mitä turhia todistelemaan. Uusimmasta New York -aiheisesta asetelmastani on aikuisuus kaukana.

Minä olen tyytyväinen uuteen sisustushankintaani. Puput näyttävät oikeastaan aika hauskoilta ja tyynymäisiltä tuossa sängyllä, vaikka ihan keskelle en niitä jatkossa aio laittaa. Hupsun alkuperäinen kuosi on aika ruusuinen, mutta Pupsun marimekkokuosi kompensoi. Pupsu on siis päällystetty uudestaan yo-juhliini, koska vanha kangas oli niin hapertunut. Ehkä kolmekymppisiäni varten päällystän sen taas. 

Mitä mieltä olet uusimmasta sisustusostoksestani? Pöhköä vai älytöntä? Entä oliko sinulla lapsena jokin rakas pehmolelu tai muu unikaveri ja onko hän edelleen tallella?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Arvaamaton arvo

Järjestelin muutama viikko sitten kirjahyllyämme uudestaan. Luokitusjärjestelmänä meillä on ollut jo vuosikausia värijärjestys. Toimii tällaiselle visuaaliselle ihmiselle oikein hyvin. Nopeasti sitä oppii minkä värinen selkä milläkin kirjalla on. Uusien kirjojen myötä kirjahyllyn järjestys on ikävästi mennyt sekaisin ja vääriä värejä on pesiytynyt vääriin väleihin. Tämän järjestysken ongelma on se, että värin lisäksi on otettava huomioon kirjan korkeus eivätkä kaikki valkoselkäiset kirjat välttämättä mahdu samalle hyllylle. Pienellä pähkäilyllä tästä ongelmasta selviää melko hyvin.

I've always dreamed of owning a library like the one in Beauty and the Beast. I got almost the next best thing: a bookcase that reaches all the way to the ceiling. I've organized all the books by colour, which makes the bookcase look so much nicer. The Book case itself is not that great. It's Billy from Ikea and all the shelves are bent under the weight of the books. Still, I found out that in one book about modern furniture, Billy is considered a classic and it's presented among furniture by Arne Jacobsen and other classics.

Lukunurkkaus ja riippukirjahylly.

Uudelleen järjestelyn myötä sain mahdutettua hyllyyn joululahjaksi saatuja kirjoja. Yksi kirjoista oli paksu, moderneja huonekaluja käsittelevä opus. Se on täydellinen selailukirja, josta on kiva lukea itseä kiinnostavien huonekalujen historiaa. Se on niin paksu, etten varmaan koskaan lue sitä kokonaan, mutta se ei ole tarkoituskaan. Olin juuri laittamassa sitä hyllyyn, kun päätin selailla sitä vielä hetken.Yllätyksekseni huomasin, että sivuilla komeili myös tuttu kirjahylly, Ikean Billy. 

Täältä löytyy niin klassikot kuin kokeelliset taideteoshuonekalut.

Hylly on edellisten asukkaiden hankkima, ja vaikka koko huoneen korkuinen kirjahylly on ihana, hyllyjen laatu ei ole koskaan tyydyttänyt minua. Hyllyt roikkuvat kirjojen painosta ja hyllyjen takaseinät tipahtelevat. Olin siis yllättynyt, että hyllymme oli nostettu designklassikkojen joukkoon. Toisaalta, samanmoinen hylly löytyy varmasti aika monesta muustakin kodista. Sekö tekee siitä klassikon? 

Oikein oma aukeama. Kuvan hyllyt ovat oletettavasti suorat.
Hyllyn on suunnitekkyt Gillis Lundgren vuonna 1978. Siitä tuli nopeasti suosittu kaikenlaisissa kodeissa. Saksassa Billy otettiin Ikean valikoimista pois vuonna 1990, mutta suuresta protestoinnista johtuen se palautettiin mallistoon pari vuotta myöhemmin. Ilmeisen pidetty hylly siis. Olikohan laatu parempaa joskus 70- ja 80-luvulla? Hassua kyllä, katson hyllyä nyt eri silmin kuin aiemmin. En edelleenkään laadun vuoksi itse sitä ainakaan ensisijaisena vaihtoehtona hankkisi, mutta ehkä halpishyllykin voi olla klassikko. Jäin pohtimaan, mistä "klassikkous" syntyy. Tuleeko suuren suosion saaneesta huonekalusta automaattisesti klassikko? Suosion täytyy ainakin olla pitkäaikaista. Onko Billy "klassikko" muotoilun perusteella vai onko kyse pelkästä edullisuudesta? Filosofisia sisustuskysymyksiä, joihin en osaa itse vastata.

Kirjahyllystä kevyempiin aiheisiin. Olohuoneeseemme on muutanut uusi tyyppi. Hän voisi olla myös helikopteri tai auto, mutta me pidämme hänestä robottina. Hän on Lego transformer, jonka mies sai synttärilahjaksi. Annoimme hänelle nimeksi Dansformer. Kuvista voitte päätellä miksi.

Are you ready? Let's go!
Y-M-C-A... ei kukaan koskaan osaa tehdä C:tä oikeaan suuntaan. 

 Night fever, night fever...
Ilta pimenee ja Dansformer vaan vetelee spakaatteja.

Ja toiseen suuntaan. Käsien asento viitannee klassiseen balettiin.

Ja lopuksi taidonnäyte modernin tanssin ja break dancen risteytyksestä.
Nyt Dansformer esittelee käsilläseisontataitojaan. Se luulee, ettemme huomaa, mutta todellisuudessa se nojailee Block-lamppuun. Jäämme seurailemaan sen tanssitaitojen kehittymistä.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Korukuvia

Kotimme kaunein nurkka. Muut ovatkin täynnä tavaraa.

Haluan esitellä yhden kotimme kauneimmista huonekaluista, nimettömän lipaston. Se on nimetön, koska sille ei keksitty nimeä, kuten "haisukaappi". Sen löysivät vanhempani joltain kirpputorilta, musitaakseni jollain viidellä kympillä. Myöhemmin he törmäsivät samanlaiseen lipastoon, joka maksoikin ainakin 150 euroa, ellei enemmän! Lipasto täyttää siis kirpparilöydön määritelmän, kuten olen jo blogin alkuaikoina kertonut. Vielä myöhemmin olen löytänyt samoja lipastoja vaihtelevin hinnoin, mutta aina ne ovat olleet kalliimpia kuin tämä minun yksilöni. On myös selvinnyt, että se on Askon mallistoa, taisi olla 50-luvulta.

In the corner of our bedroom, we have a lovely little chest of drawers. It's the most beautiful corner in our whole home because all other corners are full of junk. The little chest of drawers is a flea market find, originally it's from the 50s. It's my treasure chest: I store all my jewellery in the two drawers. Rhinestones, pearl necklaces, cupcake earrings from polymerclay and necklaces from recycled paper lie side by side. All the pieces of jewellery are valuable to me, though most of them only in the sentimental sense.

"Nimetön" on oikeastaan aika osuva nimi, sillä säilytän sen päällä vasemman nimettömän sormuksiani. Näin minulla on kotonakin sormukset nimettömässä!
Lipasto ympäristöineen on mielestäni yksi kotimme kauneimmista kohdista. Siinä ei ole mitään ylimääräistä, vain lipasto, taulu ja siihen sointuva samettiverho. Lipaston päällä pidän vaihtelevaa kokoelmaa esineitä, mutta yleensä siinä ovat Pixeline-vati, Emilia-rasia ja Vitriini-rasia. Aina kotiin tullessani asetan sormukseni Pixeline-vadille. Rakastan yksinkertaisia sormuksiani, mutta en vaan tykkää pitää niitä kotona. Vadilta ne on helppo napata sormeen, kun lähtee ulos. 

Sormusten juju on se, että niissä on täysin erilaiset profiilit. Toinen on kapea ja pyöreä, toinen leveä ja suorareunainen. Perhosrintaneulan sain "jouluarpajaisissa" VintagEijasta.

Vitriini-rasiassa säilytän sellaisia korviksia, joita minun tulee käytettyä useimmin. Tai no, noita strassikukkasia en kyllä pidä kovin usein, mutta ne näyttävät kivalta tuolla rasiassa. Arkena pidän yleensä yksinkertaisia korviksia. Eniten käydän noita leveitä hopeisia. Ne sopivan ihan mihin vaan. Välillä tykkään käyttää myös värikkäitä korviksia, mutta yleensä muut koruni ovat niin värikkäitä, että haluan pitää korvikset yksinkertaisina.

Aika tyypillinen vitriinin sisältö. Joskus olen pitänyt tässä myös sormuksia.

No mitä minä sitten säilytän nimettömässä lipastossa? Se on varsinainen aarrearkku, sillä sen sisään kätkeytyvät kaikki koruni. Sen päällä ovat siis tärkeimmät ja eniten käytetyt, mutta sisällä ovat ne kaikki ihanat asun mukaan vaihdeltavat korut. Olen koru-ihminen ja pidän varsinkin kaulakoruista. Niitä on kertynyt vuosien saatossa aika paljon. Välillä haluan pitää "aitoja koruja" ja silloin valitsen yleensä lukion ekalla saamani hopeisen papuketjun (joka on kuvia ottaessa kaulassani, siksi ei kuvissa). Aika usein kuitenkin valitsen ylleni asuun sointuvaa rihkamaa, jollaista lipasto on pullollaan.

Alalaatikko on värien sekamelska. Kaulakorut menevät yllättävän vähän sotkuun, vaikka vain mätän ne laatikkoon.
Koruja olisi riittänyt esiteltäväksi vaikka kuinka, mutta jotain piti valita. 
Alalaatikossa säilytän suurimpia ja näyttävimpiä korujani. Siellä ovat kaikki ne, jotka eivät mahdu pieniin sieviin rasioihin. Lisäksi siellä on muutamia hiushärpäkkeitä juhlia varten ja vähän muuta sälää. Ehkä eniten rihkamakoruistani käytän kierrätyspaperihelmistä tehtyjä Caring hands-koruja. Olen ostanut molemmat Mangomaasta. Värikäs tuo piristystä yksinkertaiseen asuun ja keltainen nyt vaan on keltainen. Englanninlaku-korun sain anopilta ja se on (lähes) kirjaimellisesti herkullinen! Viime vuonna käytin usein Lindexistä ostamiani irtokauluksia. Ne tuovat asuun kuin asuun ripauksen juhlavuutta.



Ylälaatikossa ovat kaikki "high class"-korut. On siellä paljon rihkamaakin, mutta siinä säilytän joka tapauksessa myös kaikkia "aitoja" korujani. Kuten kuvasta näkyy, laatikko on ainakin näennäisesti vähän paremmassa järjestyksessä kuin alalaatikko. Monenmoista sekamelskaa on sielläkin, mutta pienissä sievissä laatikoissa.

Aitoa ja väärää sulassa sovussa. Kelta- ja punakultainen rannerengas on ylioppilaslahja kummeilta. Kultaketju on myös ylioppilaslahja.

Välillä on hauska laittaa korviin killumaan jotain muutakin kuin tyylikkäitä hopeanappeja. Sitä varten on varattu muutama rasiallinen mitä erilaisimpia korviksia. Näistä eniten käytän itse väkertämiäni Barbien kenkä-korviksia ja mustia rusetteja. Korvikset eivät meinaa pysyä ilman sellaisia silikonisia taustoja. Niitä on hankittava säännöllisesti jostain rihkamakorukaupasta. Muutenkin tuppaan aina hävittämään korvisten taustat. Onneksi niitä saa nykyään helposti lisää, kiitos Glittereiden sun muiden.

 
Suosikkejani leivoskorviksista olivat dominokeksit ja sitruuna-marenkipiirakat.
Yhdessä vaiheessa olin superinnostunut tekemään leivoskorviksia. Siitä on jo monta vuotta aikaa eikä silloin niitä vielä myyty joka paikassa (paitsi Etsyssä, josta idean bongasin). Leivoin niitä aimo annoksen sekä itselle että kavereille. Sittemmin olen vähän kyllästynyt pitämään niitä, mutta leivoksia on kiva ihailla myös korulaatikon pohjalla. 

I don't need no more rhinestones, baby.
Jos arkena tykkään käyttää värikkäitä koruja, juhlissa voi sitten säihkyä. Ostin muutama vuosi sitten Etsystä kasan vanhoja strassikoruja. Haaveilin pisaran mallisista korvakoruista ja mukana tuli sitten muutama muukin koru. Rannekorun ja toiset korvikset tilasin vielä erikseen. Vaikka korut eivät ole "aitoja", ne sopivat moneen juhlaan pukukoruiksi. En ole rannekoruihminen, mutta juhlissa tykkään käyttää tuota. Täytyy vaan olla varovainen, koska se rikkoo herkästi sukkahousut. Noh, kaikkea ei voi saada.


Tunnearvokkaimpia korujani. Korulaatikkoon on muodostunut oma laatikko vihreille korviksille. 

Monilla koruilla on myös tunnearvoa. Ylläolevassa kuvassa on mm. äidin isältä saamat helmet. Sormus on myös äidin nuoruudesta. Sitä tulee käytettyä liian harvoin, koska en ole oikein sormusihminenkään. Naisen ääni-korun hankin appivanhemmiltani saamalla lahjakortilla, kun valmistuin lastentarhanopettajaksi. Sini-vihreät korvakorut ostin häitä varten. Rippiristini on sininen ja halusin siihen sointuvat ja mahdollisimman herkät korvikset. En ole käyttänyt niitä montaa kertaa sen jälkeen, mutta niillä on silti tunnearvoa. Oikeastaan tunnearvo on paljon tärkeämpää kuin korujen "todellinen" arvo, koska tunnearvo tekee koruista omia. 

Millainen koruihminen sinä olet? Pidätkö enemmän kaulakoruista vai rannerenkaista?