maanantai 31. joulukuuta 2018

Värikkäiden haalarien vuosi 2018

Minua huvitti, kun näin instagramin best nine-kollaasini. Kolme kuvaa värikkäistä haalareista ja neljäs värikkäästä uikkarista! Ehkä kertoo jotain vuoden värikkyydestä. Vuosi on tuntunut todella pitkältä. Siitä on ikuisuus, kun olin vielä töissä. Myös siitä on ikuisuus, kun otim tuon kuvan omasta kesähaalsristani ja pyysin "swaippaamaan" seuraavaan kuvaan, joka oli ultrakuva Tintistä. Hänen syntymästään tosin tuntuu olevan vain hetki, vaikka hän tuntuukin kuuluneen perheeseen jo "aina". Vuoden kruunasi uusi oma koti, joka tuokin jälleen lisäväriä seuraavaan vuoteen. Vuodesta 2019 ei varmasti tule väriä puuttumaan!



Onnea ja iloa vuoteen 2019!

lauantai 29. joulukuuta 2018

"...Lapsilla on, lapsilla on aamusta iltaan hauskaa"

Melkein viimeiset siivoukset vanhassa kodissa on tehty ja tavarat siirretty. Nyt ehtii taas hetken tunnelmoida joulua. Oli ihana hypätä muuttorumbasta hetkeksi keskelle jouluperinteitä. Tällä kertaa uutena twistinä mukana hengasi Tintti ja lisäksi Bonskun kovasti toivoma joulupukki kävi oikein sisällä asti. Muuten kuva-aiheet tuntuvat olevan kovin perinteikkäitä vuodesta toiseen.

Pöydän päässä on uuden tyypin paikka.

Lapsilla oli aamusta iltaan hauskaa, sillä sekä Bonsku että Tintti kunnostautuivat valvomisessa. Aaton aattona Bonsku valvoikin aattoon, mutta heräsi sentään katsomaan Joulupukin kuumaalinjaa. Vähitellen hän alkaa olla siitä innostuneempi kuin äitinsä.

Vauhtia mummun sylissä.

Joulukirkossa. Bonsku oli hiukan pettynyt, kun ei ollut pikareita eli ehtoollista.

Tässä olen monesti ottanut kuvan, ennen tai jälkeen joulukirkon. Lunta oli yllättävän monena vuonna.


Joulurauhan julistus kuunneltiin mummulassa radiosta, mutta lounas saatiin katettua vasta sen jälkeen. Pieni rike perinteissä on ihan hyväkin asia. Tintin söi perunaa, porkkanaa ja herneitä hyvällä halulla. Aterian jäl keen luimme jouluevankeliumin. Iltapäivä kului yllättävän nopsaan ja yhtäkkiä pitkin lähteä aattohartauteen. Käymme melkein joka vuosi vihkikirkossamme hartaudessa.

Pukki vilahti ensin ikkunasta, jännittävää!

Joulupukin sylissä oli hieman vakavana, mutta vakaana ja rohkeana.


Iltaa kohden tuli viimein odotetun Joulupukin aika. Bonsku oli täysillä mukana sadussa, eikä yhtään tuntunut haittaavan että pukki jakoi ne samat paketit , jotka Bonsku oli nähnyt kotona. Katsoimme jälleen suu ammollaan, miten rohkeasti Bonbon esiintyi ja jutteli Joulupukille. Toki Pukki kuulosti ihan Vaarilta, joka oli mennyt hakemaan klapeja, mikä loi tuttuuden tunnetta.

Lisää jouluruokaa! Tuttu pöytä ja unkarilainen joululiina. 


Seuraavana vuorossa oli jouluillallinen mumilassa eli minun vanhempieni luona. Tänä vuonna söin mätiä ja muita vie vuonna kiellettyjä herkkuja (kun olin raskaana). Myös kalkkuna maistui tänäkin vuonna.

Lahojen avaamisen lisäksi niiden jakaminen oli hauskaa.

Mumilassa Bonsku auttoi jakamaan "Pukin jättämät" lahjat. Hän jaksoi yllättävän hyvin odottaa lahjojen avaamista. Hän sai kyllä avata omansa ensin, mutta hän oli liikuttavan innostunut myös muiden saamista lahjoista. Omista paketeistaan hän toivoi aina kulkuneuvoja ja muutamia saikin. Muuten suosikkilahjat taisivat olla pikkulegoja. Me saimme asioita uuteen kotiin ja minä kauan himoitsemani Alpan villatakin. Tintti hengasi mukana ja jaksoi illan ylimääräisen sylipäikkäreiden voimalla.

Tintti juhli merimies-lookissa ja oli onnessaan helisevistä ja rapisevista uusista leluista.


Joulupäivänä ei tehty mitään perinteistä poikkeavaa. Löllöiltiin, syötiin ja tutkittiin lahjoja. Tapanina oli vuorossa miehen sukulaiset ja Bonsku löysi heti kaverin pikkuserkustaan. Laulettiin joululauluja ja kahviteltiin.

Pikkulegot ovat tulleet Duplojen rinnalle. Legocity on kuulemma paras.

Tapanin juhla-asu ja mätsäävä liina.


Ei mitään uutta ja ihmeellistä Joulupukkia lukuun ottamatta, Jeesus-lasta unohtamatta ja juuri siksi niin ihanaa! Ensi jouluna taas samat kuvat vähän isompien lasten kera.

Oliko sinun joulusi perinteikäs, uusi vai sekoitus?




sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulukorttiharrastajan purnaukset ja toivotukset

Nyt on pakko, pakko, sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jouluposrimerkin hinta jälleen nousi. Onhan se joka vuosi kallistunut, mutta nyt hinta alkoi olla jo melkoinen. Siis 1,05€! Voi posti minkä teit!

Joulukortti 2018. Idea pinterestistä, mutta mallin sovelsin itse. Valokuvakin onnistui nappiin, tai siis yksi monista onnistui, mutta se riittää. Kortin tekstikin on varsin nerokas (muutamme siis Pohjolaan, jos joku ei hoksannut). Takana lukee vielä uusi osoite. 

Voisi sanoa, että olen joulukorttiharrastaja, sillä olen jo vuosia väsännyt kortit innolla ja huolella ja saattanut ideoida seuraavan kortin jo edellisenä vuonna. Joskus idea on syntynyt itsestään, joskus vaatinut aikaa ja joskus hyvä idea on tullut ihan viime tingassa. Usein toteutus on ollut kuviteltua työläämpää, mutta ei aina. Esimerkiksi tämän vuoden kortit olivat yllättävän helpot, vaikka näyttävät työläiltä.

Anoppi oli löytänyt tämän vuoden 2008 kortin. Muistan, että noita kuusia oli ärsyttävä leikata. vaikka luulin helpoksi. Vitsinä tässä omat pärstät "heijastuksina" palloista. Lasten kuvia on nyt kivempi lähetellä kuitenkin. 

Teen kortteja aika noin 50-60 kappaletta, joista noin puolet postitan. Loput vaihtuvat kädestä käteen. Yhden jätän itselle ja välillä jää muutama muukin yli. Mutta on kyllä aika kallista lähettää se kolmisenkymmentä korttia. Ehdottaisinkin postia antamaan paljousalennusta meille hartaille korttiharrastajille! Tänä vuonna ensimmäisen kerran lähetin paketin saajille kortin paketin mukana. Ennen lähetin aina erillisen kortin. Siinäkin toki säästin, että laitoin mukaan myös Tintin kiitoskortit.

Äitini joulukortti seinä on edelleen ilahduttavan täynnä. 

Myös saatujen korttien määrä oli ennätyspieni. Osittain se johtui varmasti osoitteenmuutoksesta ja ehkä osa on vielä matkalla. Virtuaaliset toivotuksetkin voivat olla oivaltavia ja lämmittävät sydäntä, etilaiset "korttirahojen" lahjoittamiset hyväntekeväisyyteen tietenkin sinänsä hyviä. Silti minua hiukan surettaa joulukortin kohtalo. Olenko joskus viimeinen jäärä, joka lähettää joulukortit vaikka pakettiautomaatilla?

Kun nyt sain tämän joulukorttipurnauksen purettua, voin rauhoittua joulunviettoon ja toivottaa kaikille lukijoille

Hyvää joulua kaikille!






lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulun turbovaihde päälle ja menoksi

Muuttolaatikot ja joulutunnelma sulassa sovussa. 

Kolme yötä jouluun on... Muuttorumba nielaisi alkupuolen joulukuusta, mutta nyt onneksi alkaa helpottaa. Suurin osa tavaroista on siirretty ja edessä on kolmas yö uudessa kodissa. Blogikin hiljeni muuton alettua, sillä iltaisin ei vaan ollut energiaa miettiä postauksia. Vielä on tietysti paljon hommaa, että tavarat löytävät omat paikkansa ja muutama kuorma on vielä tuomatta vanhasta kodista, mutta seuraavat päivät aion keskittyä melkein pelkästään jouluun. Eli nyt joulun turbovaihde silmään!

Alaoksat on jälleen huolellisesti koristeltu.

Aloitin jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin, jotta voisin nauttia suhteellisen kiireettömästi näistä muuton ja joulun välisistä päivistä. Onnistuin aika hyvin ja sain lokakuussa aloitetut kortit ja lahjat lähtemään ajallaan, eikä edes viime tipassa. Olen yleensä viime tipan ihminen (ja lasten myötä myös usein enemmän tai vähemmän myöhässä), mutta kun tiedän, että jotain on pakko saada tehtyä tiettyyn aikaan mennessä, pystyn sen toteuttamaan. Ja nyt jäljellä on enää hiukan lahjojen paketointia jouluelokuvan siivittämänä, koristeiden asettelua uudessa kodissa, piparkakkutalo Bonskun kanssa ja muutamat joululeipomukset joulupöytiin. 

Aloitin pitkästä aikaa piparkakkutaloprojektin. Edellisestä onkin jo vuosia!

Kuusen olisin toivonut saavani jo aiemmin, sillä yleensä olemme hakeneet kuusen heti, kun kaupungin kuusimyynti on alkanut. Nyt haimme muuttoteknisistä syistä kuusen vasta tänään ja heti kotiin laskeutui ihana joulun tunnelma muuttolaatikoista, seiniin nojaavista tauluista ja paikkaansa hakevista tavaroista huolimatta. Oli ihana asetella vanhoja tuttuja koristeita uudessa kodissa. Se hiukan vähensi tunnetta, että me nyt vain leikisti asumme täällä ja kohta *ping* me olemmekin takaisin vanhassa. 

Bonskun bravuuri kädenliike: "Tadaa!"

Ai niin, tähti vielä!

Joululahjat paketoin tänä vuonna jälleen voimapaperilla. Minusta on kiva keksiä itse koristeet, vaikka kaupastakin löytyy mitä kauneimpia papereita. Nyt etsin askartelukaapin (nk. "haisukaappi") pohjalta kaikki toimivat glitterliimat ja kirjoitin nimet niillä. Lisäksi töpöttelin pisteitä sinne tänne. Paketeista tuli söpöt vähällä vaivalla. Myös joulukortti oli yllättävän vähätöinen, vaikka näyttää siltä, että on vaatinut valtavasti työtä. Sen paljastan hieman myöhemmin, sillä ehkä kaikki eivät ole vielä saaneet korttia, enkä halua pilata ylläriä, jos joku kortin saaja sattuu tätä lukemaan. 

Lahjat kääröihin. Muva ja  Mupa ovat kätevät lyhenteet mummu&vaari ja mumi&pappa -yhdistelmistä. 


Vietämme joulua perinteisesti vanhempiemme luona ja suhaamme mummulan ja mumilan väliä. Tuntuisi liian radikaalilta vaihtaa kerralla sekä kotia että jouluperinteitä. Lisäksi Bonsku odottaa innolla, että pääsee pitkästä aikaa mummulaan ja mumilaan. Enää meidän ei kuitenkaan tarvitse odottaa saunaan pääsemistä siellä, sillä pääsimme eilen ensimmäistä kertaa omaan saunaan. Bonsku olisi halunnut tänään uudestaan, mutta varmaan lauantaina menemme joulusaunaan omassa saunassa. Uusia perinteitä syntyy vähitellen ja joulu muovautuu vuosien saatossa. 

Nyt nauttimaan vielä hiljaisista iltahetkistä paketoinnin merkeissä!




maanantai 10. joulukuuta 2018

Ilopilleristä hekottajaksi: Tintin 6kk!

On ollut aika hektinen joulukuun alku, kuten ehkä voi arvata, kun kerran ollaan tässä samalla muuttamassa. Muuton lisäksi on ollut laivareissua, kyläilyä ja pikkujoulua ja miehellä täyteen ammuttu keikkakalenteri. Uudesta kodista ei ole vielä kovin monta kuvaa (paitsi instagramissa). Siispä nyt ajattelin kirjoitella Tintistä, joka täytti itsenäisyyspäivänä puoli vuotta. 


Merimiesasu, jonka luulin olevan sopiva joskus 1-vuotiaana. Kuvat mummun ottamia ja yksi vaarin. 

Puoli vuotta! Miten se on mahdollista? Juuri hän oli sellainen pieni mytty ja vaikka hän oli "iso vauva" jo silloin, niin ei se enää kyllä kuvien välityksellä näy. Ihan ohuet vastasyntyneen jäsenet ja pikkuinen käppyrä olemus. Nyt on ihana pieni michelinukko, mutta pieni toki edelleen. Puolivuotias on vielä ihan vauvuuden ytimessä. 

Tyytyväinen köllöttelijä on tyytyväisin, jos saa samalla hymyillä jollekulle. 

Kyllä tässä jo kahden lapsen kokemuksella korostuu se, miten erilaisia lapset ovat. Vaikka on paljon kehitystä, joka etenee tietyn kaavan mukaan, ovat lapset silti yksilöitä. Bonsku oli tässä vaiheessa kova jo pyörimään, joku toinen taas jo nousee pystyyn. Tintti se vaan köllöttää tyytyväisenä selällään, välillä mahallaan ja harjoittelee tyynesti kääntymistä. Hän kääntyy kyljelleen, mutta ei vielä pääse ympäri. Mahalta selälleen hän on kääntynyt harvakseltaan muutamaan jo nelikuisesta, mutta kopsautti päänsä ja tämä ilmeisesti pelästytti, sillä nyt hän yrittää kääntyä painamalla päänsä maahan ennen kääntymistä. Häntä ei tunnu tämä pötköttely ollenkaan harmittavan, kun taas Bonskulla oli kiire jo päästä eteenpäin. 

Paras paikka on jonkun toisen (tutun) sylissä katselemassa äitiä. Miten voi olla sylissä samalla kun näkee äidin? Mysteeri!

Tintti tykkää köllötellä lattialla ja leikkimatolla ja tutkia esineitä. Hän tykkää hoitopöydällä etenkin hamampyyhkeiden väreistä ja hapsuista. Omat lelut kiinnostavat myös kovasti, eli vielä hän ei tavoittele pelkkiä "oikeita tavaroita". Tintti on selvästi tarkkailija ja viihtyy myös itsekseen jonkin aikaa. Hymy on kuitenkin herkässä ja parasta on, jos vaan saa jonkun juttukaverin itselleen. Tintti harjoittelee jo jokeltelua (vävävävä), mutta suurimmaksi osaksi vielä kujertelee ja kiljahtelee, pärisee ja kärisee. Hänen äänialansa on laaja: kiljuminen korkeaa, mutta nauru tulee suloisen matalalta "hee, hee, hee". Kutittaminen saa aikaan innokkaimmat naurut. Myös isoveljen jutut ovat alkaneet naurattaa ja Tintti seurailee kiinnostuneena Bonskun tekemisiä.

Isoveli on yleensä hellä, välillä ei. 

Tintti viihtyy hyvin sylissä ja kantoliinassa, tosin lähinnä vain liikkeellä ollessa tai kun saa kurkkia esimerkiksi ruoanlaittoa. Hän viihtyy kyllä myös rattaissa ja nukkuukin parhaiten ulkona rattaissa. Ilmeisesti tällaisia lapsia siis todella on ja sellainen voi syntyä myös meidän perheeseen. Nämä ulkounet ovat kyllä olleet siinä mielessä kivoja, että silloin on voinut keskittyä hetken Bonskuun. Bonsku ei onneksi tosin ole kovin mustasukkainen Tintin kanssa vietetystä ajasta. Tiskaaminen ja muut kotityöt sen sijaan saavat aikaan kyselytulvan siitä, milloin äiti pääsee leikkimään. 

Minun ja Tiitin yhteinen juttu on ollut vauvauinti. On kiva lähteä kahdestaan uimaan, vaikka siinä hieman hommaa onkin. Tintti suhtautuu veteen uteliaasti, mutta ei vielä kilju riemusta. Hän on kuitenkin ottanut uinnin yhtä lunkisti kuin kaiken muunkin elämässään, eikä sukellukset tai muut ole aiheuttaneet itkuja. 
Kyljelleen ketterästi hop! Mutta ympäri ei vielä ihan pääse. 

Tintillä on jo melko selkeä päivärytmi. Hän on oppinut minun ja Bonskun myöhäisen rytmin, tai sitten se on hänellä luonnostaan. Hän heräilee yleensä kahdeksan ja yhdeksän välillä tyytyväisenä. Aamuisin hän köllöttelee Bonskun aamuohjelmien ja minun kahvini ajan sohvalla vieressä. Sitten lähdetään viemään Bonskua puistoon ja hän nukahtaa yleensä ensimmäisille torkuilleen matkalla tai hieman sen jälkeen. Aamutorkut ovat yleensä lyhyehköt, tai maksimissaan tunnin. Puolilta päivin haetaan Bonsku puistosta ja iltapäivällä touhutaan vaihtelevia juttuja. Yleensä seuraava uni tulee kahden maissa ja silloin nukutan hänet rattaisiin ulos. Hän heräilee sieltä joskus kolmen-neljän välissä, joskus myöhemminkin. Vielä uni tulee kerran siinä kuuden ja seitsemän välillä. Silloin nukutan yleensä liinaan, sillä haluan pitää ne unet lyhyinä. Liian pitkät tai myöhäiset unet vaikuttavat jo nukahtamiseen. Illalla Tintti saattaa olla hieman kärttyinen, varsinkin jos Bonskun iltapalassa ja -toimissa kestää. Tintin nukahtaminen käy muuten helposti, mutta siinä kestää jonkin aikaa. Yöllä hän heräilee syömään muutamia kertoja, mutta ei mahdottoman usein. Tintille päivärytmi on melko tärkeää ja hän reagoi herkemmin sen muutoksiin kuin Bonsku aikanaan. 

Lelut kiinnostaa ja niitä viedään suuhun, kuten kuuluukin. 

Kiinteitäkin Tintti on nyt maistellut muutamia päiviä soseiden ja sormiruoan yhdistelyllä. Sormiruoasta Tintti ei tosin vielä ole ollut niin kiinnostunut kuin kuvittelin, sillä äidin lautaselta kyllä yritetään viedä milloin ranskalaisia ja milloin kanaleipää. Lusikasta Tintti on kuitenkin ottanut mielellään suuhun ja vaikka monet maut irvistyttävät, hän on silti niitä mielellään maistellut. Suuria määriä ei ole mennyt, mutta ei ole tarviskaan. 

Semmoinen kaveri. Tintin I Tyytyväinen on edelleen liikanimensä veroinen. 

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joululahjaspoilaus 2018

On tullut jo hyvissä ajoin joululahjaspoilauksen aika. Koska tiesin, että joulukuussa muutetaan, aloitin lahjavalmistelut jo hyvissä ajoin. Itsetehdyt joululahjat aloitin jo lokakuussa ja viime viikolla viimeistelin pakkaukset. Varsinainen paketointi vielä uupuu. Jos siis odotat minulta pakettia tai olet osallistunut kanssani secret santa -tempaukseen, älä jatka postauksen lukemista ainakaan ennen joulua. Laitan tähän muutamia turhia kuvia alle, jotta voit lopettaa lukemisen varmasti. Halutessasi voit tietysti katsoa edellisten vuosien joululahjaspoilauksia. 


Kuvat haisukaapin raivauksesta...

...eivät liity mitenkään tapaukseen. 

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

Olen tehnyt monenlaista joululahjaa itse: sukkaa, karkkia, korua, heijastinta, kynttilöitä ja niin edelleen. Mutta yhtä asiaa olen jostain syystä vältellyt: saippuaa. Ehkä minulle on jäänyt käsitys, että saippuan tekeminen on jotenkin hirveän vaivalloista. Ja niin se varmaan onkin, jos keittelee itse alusta asti lipeä keitokset ja irrottaa ihrat, mutta onneksi sellaista ei tarvitse nykyään tehdä (ellei halua). On olemassa valmiita sulatettavia saippuamassoja ja ihan kasvipohjaisiakin, jos ei halua niitä ihroja siihen saippuaan. Saippuan tekeminen käy helposti kuin mikä: sen kuin paloitellaan saippua massa, sulatetaan se vesihauteessa ja laitetaan sopiviin muotteihin. Annetaan jähmettyä ja otetaan käyttöön. 

Saippuamassaa oli helppo paloitella. 

Melt and pour massa oli juuri niin helppoa kuin nimi lupaa: sulata ja kaada. 

Vaan mitä järkeä hommassa on, jos valmis massa vaan valetaan uuteen muotoon? No saippuaa tietenkin koristellaan ja lisätään siihen hoitavia ainesosia ja tuoksuja. Vain kekseliäisyys on rajana! Ensin ajattelin, että laittaisin saippuhoihin esimerkiksi teelehtiä, kuivattuja marjoja tai muita syötäviä ainesosia, mutta sitten hullaannuin Limepop-nettikaupan sivuilla erilaisiin saippuaväreihin ja glittereihin ja päädyinkin toisenlaiseen ratkaisuun. 

Oli hauskaa koristella muottien pohjat. Mica tarttui hyvin silikonimuotteihin ja teki saippuan pintaan hienoja kuvioita. 

Lopuksi ripotelin pohjiin hieman glitteriä ja odottelin jähmettymistä. Saippua on valmis noin kuudessa tunnissa. 
Silikoniset leivosmuotit sopivat hyvin myös saippuan valamiseen, vaikka ihan vartavasten saippualle tarkoitettujakin muotteja on. Minä hyödynsin jo kotoa löytyviä tarvikkeita. Koristelin saippuaa kosmetiikassa käytettävillä mica-jauheväreillä ja keksin, että saippuan pintaan saa hienoja kuvioita, kun mica-jauhetta levittää meikkisiveltimellä muotin pohjaan ja reunoille. Ripottelin perään myös ripauksen biohajoavaa ekoglitteriä. Saippuoista tuli näin kuin uniikkeja pieniä taideteoksia. Lisäsin saippuoihin myös hieman eteerisiä öljyjä. En ole voimakkaiden tuoksujen ystävä, joten lisäsin vain melko pieniä määriä. Saippuassa tuoksu ei tullut kovin voimakkaana esiin, mutta kevyt piparmintun ja sitruunan tuoksu saippuoissa oli. 

Tein kolmea erilaista saippuaa: vaaleita, tummia ja osansseja kettu-saippuoita.


Vaaleissa saippuoissa oli koristeiden lisäksi itse massan joukossa micaa, hiukan glitteriä ja piparminttuöljyä. 

Mustissa saippuoissa oli massan joukossa mustaa mica-jauhetta ja aktiivihiilijauhetta ja koristeina ekoglitteriä. Tuoksuna piparmintun ja sitruunan yhdistelmä. 

Valkoiset saippuat saivat innoituksensa yksisarvisista. Koska yksisarviset ovat maagisia olentoja, myös niiden räkä on tietysti mitä taianomaisinta ja hoitavinta. Niinpä vaaleissa saippuoissa on "hoitavana ainesosana" yksisarvisen räkää (sitä tosin on pakkausselosteen mukaan vain alle 1 %, joten sitä voi vain arvailla, onko sitä todellisuudessa lainkaan). Mustat saippuat taas terästin aktiivihiilijauheella. Jauhe antoi paitsi väriä, myös ilmeisesti tekee saippuasta antibakteerisemman (ehkä). Hevisauruksen hiki on saippuassa hyvä lisä ja se on niin voimakasta, että jälleen alle yksi prosentti riittää. Kettusaippuat keksin tietysti kettumuoteista, jotka kaapista löytyivät valmiina. Ensin tein ihan vain yksivärisiä kettuja mica-jauheella ja nestemäisellä saippuavärillä. Sitten tajusin töpsötellä meikkisudilla micaa suoraan muottiin ja sain hienoja monivärisiä kettuja. Näissä ketuissa käytin läpikuultavaa saippuamassaa, joka oli muuten samanlaista kuin valkoinen, mutta minusta hieman vaikeampaa käsitellä. 

Harmi etten heti keksinyt, että mica-jauheella voi tehkä ketuista värikkäitä. 
Tein pienet tuoteselosteet jokaiseen saippuaan. Saippuamassan ainesosia en tosin luetellut. 
Tuotetestasin saippuoita ja olen ollut niihin melko tyytyväinen. Etenkin Avaruuden autokorjaamon aktiivihiilisaippua on toiminut hyvin. Saippuan ulkomuoto kärsii tietysti käytössä jonkin verran, esimerkiksi glitterien väri liukenee ja vähitellen glitterit vähenevät, mutta tämä ei tietenkään käytettävyyttä heikennä. On kiva antaa lahja, jonka voi käyttää pois, mutta joka ei silti ole tylsä. Ehkä jatkan tuotekehittelyä ja teen toisella kerralla erilaisia saippuoita. Mielessäni on ainakin kaapista löytyneen mustikkajauheen hyötykäyttö. Ehkä mustikka-kookos-saippua, miltä kuulostaa?

Kettuja tein sekä vaaleasta että läpikuultavasta massasta. Vaaleat jäivät hiukan pliisuiksi. Näissä oli tuoksuna sitruuna. Ristin ne "Ketunhäntä kainalosta"-saippuoiksi. 
Glitterin määrä vaihteli suuresti. Kuvista ei ehkä välity, mutta nämä Avaruuden aktiivihiilisaippuat ovat kuin pieniä paloja avaruudesta. 
Yksisarvisenräkä-saippuoista tuli kaikista ilahduttavan erilaisia. Osa on enemmän vihertäviä, toisissa taas on enemmän vaaleanpunaista. 



Paketoin saippuat sellofaanipusseihin. Saippua vaatii ympärilleen suojan ilmalta, ettei se kuivu. Onneksi nämäkin pussit ovi nykyään kierrättää. Ja tulee palasaippuasta joka tapauksessa vähemmän jätettä kuin nestemäisestä ja uskon, että ainakin kotioloissa se on riittävän hygieninen. Ja aina sitä voi vaan pitää esillä ja ihastella. 

Oletko sinä kokeillut saippuan tekemistä?

torstai 29. marraskuuta 2018

Final tour

Eteinen epätodellisessa asussa. Se ei ole juuri koskaan näin siisti. 
Söpösti eteiseen on ilmestynyt rivi pieniä kenkiä. 

Kun aloitin blogini, esittelin koko kodin huone kerrallaan Grand tour -otsikon alla. Nyt on tullut aika viimeiselle kierrokselle meidän kodissamme kun kaikki on vielä paikallaan. Halusin kuvata kodin vielä kerran kauniina, ilman pahinta arkikaaosta. Kesti hetken ennen kuin keittiöstä sai julkaisukelpoisia kuvia, mutta lopulta kaikki kuvat ovat kasassa. 


Olohuone oli ensimmäisissä blogikuvissa jopa kliininen nyt kun katson niitä jälkikäteen. Tätä ei voi juuri kliiniseksi sanoa. Elämä näkyy, vaikka blogia varten on siivottu pahimmat pois. 

Tämä kirjahylly ilahduttaa minua edelleen, vaikka se onkin välillä vähän sotkuisempi kuin ennen. Söpösti puhuu tästä nurkasta omana huoneenaan. 

Tässä kodissa vietetyt seitsemän ja puoli vuotta ovat meidän elämässämme kohtuullisen pitkä ajanjakso, noin neljännes elämästäni tähän asti. Tämä koti on nähnyt monta merkittävää asiaa: opinnot, gradun vääntämisen, valmistumisen, lasten syntymän, kahdet ristiäset. Kahdet kolmekymppiset ja monet muut hauskat juhlat. Paljon myös arkea: gradupäiviä pyjamassa ja aikaisia työaamuja, aamuja sohvalla vauvan kanssa ja iltoja pomppien jumppapallolla vauvaa epätoivoisesti nukuttaen. 

Tämä näkymä on yksi suosikkini aina vaan. Kuulemma pystykuvat kertovat vähemmän kuin vaakakuvat, mutta minusta pystykuvissa tämä kotimme on edukseen. Korkeus ja ylväys näkyy eri lailla kuin vaakakuvissa (ja sotku on helpompi rajata pois). 

Tässä on kirjoitettu gradu ja väsätty monet nuotit. 

On kiehtovaa ajatella, että vaikka meidän elämässämme tämä on ollut pitkä ja merkittävä ajanjakso, se on kuitenkin vain pienen pieni murto-osa tämän talon historiaa. Satakymmenvuotias talo on nähnyt jo monet vastaavat tarinat. On hauska ajatella, että me olemme osa tämän talon asukkaiden jatkumoa. Me olemme pieni pala tämän talon historiaa, joka tosin jää kaikilta muilta tietämättä. On myös kutkuttavaa miettiä, ketkä kaikki ovat tässä asuneet ja näitä samoja ovenkahvoja painaneet ja lankkuja kuluttaneet. 

Sänkyjärjestelyt ovat tässä viime vuosina olleet ehkä hieman esteettisesti haastavia, mutta aika kivalta tämä näyttää. 

Ihanaa, kun tätä näkymää ei aina korista pyykkiteline! Odotan, että tuo kampauspöytä pääsee uudessa kodissa oikeuksiinsa. 

Me sisustimme tämän kodin värikkäästi ja modernisti ja aivan "vääriä" vuosikymmeniä yhdistellen. Joskus täällä on kenties ollut alkuaikoina aikakauden jugend-huonekaluja ja kohta taas jotain muuta. Joku muu muuttaa tänne ja tekee tästä kodin. Se on toisaalta ihan luonnollinen ajatus ja toisaalta ihan kummallinen. Miltä tuntuu kulkea tästä jatkossa ohi ja ajatella, että tuo oli joskus meidän kotimme ja nyt jonkun muun? Ei ehkä miltään, korkeintaan nostalgiselta, mutta tällaisia sitä tulee pohdittua. 


Toinen kaikkien aikojen suosikkinäkymäni on tämä lipasto ja taulu. Kuvaan kuuluisi vielä samettiverho, mutta se piti vetää syrjään valon vuoksi. 

Toivottavasti uudet asukkaat osaavat ottaa tästä ihanasta kodista ilon irti yhtä hyvin kuin me. Toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa joku vielä kunnostaa kakluunit tähän paikalleen ja palauttaa vielä lisää entisajan tunnelmaa. Muistan itse vielä elävästi ne asuntoilmoituskuvat, joissa ei näkynyt paljon, mutta jotka saivat minut kiinnostumaan tästä. Ja sen tunteen näytössä, miten "tästä voisi tulla meille koti". Ja kohta jollekin toiselle. 

Jätin tuon kirjatelineen pöydälle, sillä se on nykyään vakiovaruste. Iltasatu luetaan aina pöydässä ja välillä myös aamu- ja välipalalla. Tässä kuvassa avohyllyt ovat parhaimmillaan. 

Tykkään edelleen näistä vuonna 2014 tekemistäni dc-fixauksista. Aika hyvin ovat pysyneet neljä vuotta: vain yksi kohta tiskipöydän takaseinässä on hieman irronnut. Eikä kukaan koskaan hoksaa, ettei tämä ole laattojen aito väri 

Muistan kun muutin pois edellisestä kodistani, ensimmäisestä ihan omasta (tosin vuokrakodista tietysti). Viimeisinä viikkoina kuljetin kättä vanhojen rappukäytävien kaarevilla seinillä ja imin talteen muistot niistä. Painoin mieleen, miltä tuntui painaa ovi kiinni ja avata se. Samanlaisia muistoja kerään nyt tästä kodista ja uskoakseni niitä olen jo tallentanutkin. Olen tässäkin asiassa etukäteishaikailija. Tuskin jälkikäteen haikailen, vaikka muistelenkin lämmöllä. Mutta ehkä tämä etukäteishaikailu juuri auttaa tallentamaan muistot kirkkaammin. 

Tätä Bonskun keittiötä en jaksanut siivota. Like mother like son?

Viimeinen kierros tässä kodissa kalustettuna päättyy tähän. Saa nähdä otanko vielä kuvia tyhjästä kodista. Ehkä en, sillä sellaisena en halua tätä muistaa. Ylihuomenna alkaa muutto. Alkukuun asumme vielä tässä ja siirrämme vähitellen tavaroita uuteen. Ehkä sitten lähempänä joulua vielä rysäyksellä enemmän. Jännää!