Ihan sama

Yksi uusi ja monta vanhaa kaveria rinnakkain.

On selvästikin kevään merkki, että alan pohdiskella sisustamista ja kodinlaittamista täällä blogissa. Viime keväänä pohdin, mikä tekee kodista persoonallisen, klassisen ja toisaalta trendikkään. Tänä vuonna mieleni ovat vallanneet pohdinnat siitä, voiko tällainen koti- ja sisustuspainotteinen blogi pysyä mielenkiintoisena, jos sinne ei jatkuvasti ilmesty uutta tavaraa tai kirpparilöytöjäkin vain harvakseltaan?  Jos joku hakee täältä blogista sisustuksen uusia tuulia, hän saattaa todeta, että sisustuksen sisältö onkin ihan sama kuin ennen. 

I've noticed that spring turns me into a thinker. Last year I thought about what makes a home unique. This year I've been wondering whether a blogger with focus on home decor should constantly be buying new things to give the readers something new and interesting to read about. Or whether it's enough that I simply make the most of what I already have and only occasionally buy something new (or old) I really-really like to add to my collection of my beloved belongings. Either way, I tend to  lean towards the latter option because I don't want to fill my home with stuff that only last for one season.  

Kevään kunniaksi otin esiin alkuvuodesta tekemäni leivoskynttilät. Purkissa on kestokarkkeja eli huopakonvehteja.

Aloin pohtia näitä asioita, kun siirtelin jälleen kerran samoja, rakkaita tavaroitani uuteen järjestykseen ja erilaisiin asetelmiin. Jonkun verran laitoin kaapin perälle odottamaan unohtumista ja uutta löytymistä, mutta koska säilytystilat ovat rajalliset, aika paljon sisustusasioita on jatkuvasti esillä. Yllättävän paljon saa kuitenkin aikaan myös tekemällä esineistä uusia yhdistelmiä: sininen vaasi näyttää aivan toiselta keltaisen maljan vieressä kuin kirkkaan lasimaljan tai vaikka Pauli-serkun pallojen rinnalla.

Pinkki-vihreät pallovalot pääsivät jugend-kukkapöydälle luomaan kontrastia uuden ja vanhan välillä. 

Yksi syy siihen, ettei kodistamme löydy jatkuvalla syötöllä kaikkea uutta on tietysti raha. Ei meillä nyt vaan ole varaa jatkuvasti ostella kaikkea, vaikka ihan hyvin toimeen tulemmekin. Yritän välttää halpiskrääsän ostamista (mikä ei aina onnistu, koska halpiskrääsäkin voi olla niin kivaa) ja kalliit sisustushankinnat taas... no, ne ovat kalliita. Hah, eniten uusia sisustusjuttuja meille taitaa ilmestyä miehen soitinten muodossa! 

Djembe on yhtä vain suosikkini soittimista. Asparaguksen kanssa se luo lähes eksoottista tunnelmaa. 

Toisaalta en halua jatkuvasti ostaa uutta siksikään, etten halua kuluttaa turhaan. Itsekurin ylläpitäminen erilaisten ostosten suhteen on välillä kamppailua, mutta yleensä tiedän, milloin esine tai asia on liian herkullinen ohitettavaksi. Teen todella harvoin hutiostoksia ja samoja vanhoja tavaroita jaksaa katsella, koska ne on valittu huolella. 

Synttärilahjaksi saamani kahviastiaston osia pääsi jälleen esille. Toistaiseksi ne eivät ole päätteet kuin sisustuskäyttöön, mutta ehkä valmistujaisissa kahvi tarjotaan niistä. 

Sisustus ei tietenkään ole pelkästään esineillä piipertelyä vaan siihen kuuluvat myös huonekalut ja pintaratkaisut. Pintaratkaisut sun muut sivuutan nyt tässä, koska asumme vuokralla, eikä mitään ole edes tarvetta muuttaa. Huonekalut taas on kerätty pikkuhiljaa, monella niillä on tarinansa ja historiansa, joten miksi niitä uusimaan. Joulukuussa  kokeilin sentään vaihtaa järjestystä olohuoneessa, mutta palasin pian ulkonäkö- ja käytännön syistä pian vanhaan. 

Paras tapa "kierrättää" sisustusjuttuja on keksiä niille uusia käyttötarkoituksia. Vaasi toimii loistavasti sekä kaukosäädinastiana että käsitöiden säilytyksessä. 

Niin, kyllähän tämä kaikki on kovin järkevää ja perusteltua, mutta riittääkö se mielenkiintoisen blogin ylläpitämiseen? Haluaisin uskoa, että riittää. Uudet oivallukset vanhoista esineistä, kirpputorilöytö silloin tällöin ja jotain uutta piristysruiskeena. Perintönä saadut ja muutama muu huonekalu toimivat kaiken pohjana. Toivoisin, että blogissa näkyisi se, että arvostan niitä kauniita esineitä ja asioita, joita meillä on ja haluan etsiä niistä aina uusia puolia. Ainakin tiedän, että minulla on monia ihania lukijoita, joita jaksaa kiinnostaa tämä blogi ja myöskään sisustusjutuista ei tule "ihan sama"-reaktiota. 

Jotain uutta tuli tänään kuitenkin hankittua: uusia tarroja taidemuseosta. Yritän korvata näillä jugend-kakluunin puutetta. En vaan vielä tiedä, mihin näitä liimaan.

Tietysti kirjoitan blogissa paljon muustakin kuin sisustuksesta ja se on välttämätöntäkin. En itsekään jaksaisi keskittyä pelkästään sisustamiseen. Onneksi saan kirjoittaa juuri sellaista blogia kuin haluan, ja moni muukin vielä pitää siitä!

Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö sisustukseen keskittyvässä blogissa olla jatkuvalla tykityksellä uusia ideoita ja asioita vai riittääkö hitaampi tahti hankinnoissa?

Pääsiäinen 2014: 1300,6 kilometriä ja yhtä monta hymyä

Hyvää toisen pääsiäispäivän iltaa! Olen perinteisesti tehnyt jonkinlaisen yhteenvedon pääsäisen vietostamme, joka on joka vuosi toisaalta samanlainen ja toisaalta erilainen. Vuonna 2012 pysyttelimme kotikaupungissamme, mutta viime vuonna suuntasimme Joensuuhun miehen mummia katsomaan. Silloin pääsimme hiihtämään monta kertaa, toisin kuin tänä vuonna. Vaihteita oli kuitenkin vähintään yhtä monta. Muutaman kilometrin ehkä kuitenkin oikaisen. 

Here are some pictures of our Easter holidays. We drove 1300,6 kilometres but meeting our dear relatives made sitting in the car worthwhile. 

Äiti sanoo aina, ettei hänellä ole mitään ideoita. Katsokaapas tätä hurmaavan kaunista kattausta tänään pääsiäisaterialla!

Pääsiäisen vietto alkoi oikeastaan jo Turusta kiirastorstain messussa. Oli vaikuttavaa, kun violetit alttaritekstiilit vaihdettiin mustiin ja tunnelma hiljeni. Perjantaina lähdettiin kohti itää, hieman vielä flunssaisena, mutta riittävän terveenä. Pitkäperjantaita ei vietetty perinteisen hiljaisissa merkeissä, sillä samalle päivälle osuivat miehen veljen tytön synttärit. Kyläpaikka oli kätevästi matkan varrella, joten vietimme juhlissa vauhdikkaan iltapäivän. 

Kamera annettiin välillä vähän pienempiin käsiin ja siitä syntyi muun muassa tällaisia taidekuvia. 

Joensuussa tärkeintä oli tietysti mummin luona vierailu, mutta monenlaista muutakin ehdittiin siinä sivussa. Taidemuseo oli onneksi auki, joten vihdoin pääsin käymään siellä. Olen meinannut joka reissullamme käydä siellä, mutta aina se on jäänyt tai museo on ollut kiinni. Kannatti, sillä museo oli oikein sopivan kokoinen ja näyttelyt mielenkiintoisia. Oli hienoa nähdä myös suomalaista modernia- ja nykytaidetta kultakauden teosten lisäksi. Lounaalla ja kahvilla kävimme perinteiseen tapaan Hyveessä ja paheessa. 

Näytinkin sopivasti ihan taideopiskelijalta baskereineni ja värikkäine asuineni. 

Illalla syöminen venyi myöhään ja hiljaisen viikon lauantaina moni paikka ei ollut enää auki. Onneksi löysimme Joensuun ainoan sushiravintolan yläkerrasta Pop UP -ravintolan, joka tarjosi venäläishenkistä ruokaa pohjoismaalaisittain (jos nyt muistan oikein). Saimmekin koko ravintolan itsellemme, sillä ihmisiä ei pääsiäislauantaina tainnut olla paljon liikkeellä. Ruoka oli oikein maukasta, voin suositella. 

Reissun aikana toteutui myös toinen juttu, mistä olemme puhuneet monta kertaa. Menimme seuraamaan ortodoksikirkon pääsiäisyön jumalanpalvelusta (vaikka vain osan ajasta). Koska olimme vähän "turisteja" jäimme sivuun. Kokemus oli mielenkiintoinen ja vaikuttava. Hienointa oli "Kristus nousi kuolleista"-hymni, koska siihen osasi itsekin yhtyä. 

Pariloitua poroa, parsaa ja tattimuhennosta tattaribriossin kera. 

Sunnuntai illaksi ajoimmekin vanhempieni luo ja myös miehen veljen perhe oli saapunut kotikaupunkiimme. Toisena pääsiäispäivänä pääsimme syömään pääsiäisateriaa. Seura oli erityisen hauskaa, sillä omien ja appivanhempien lisäksi mukana oli isovanhempien luona kyläilly miehen veljentyttö. Hänen nokkeluutensa ja hauskat juttunsa toivat aivan oman mausteensa tähän pääsiäiseen. 

Bongaa kuvaasta ruutupyjama.

Eggs Skagen. 

Pääruokana oli tietysti äitini herkullista pääsiäislammasta, josta kerrankin muistin ottaa kuvankin. Eihän se ehkä näytä ihmeelliseltä, mutta se maku on aivan mahtava. Samoin siihen kuuluva kahvilla ja kermalla maustettu kastike saa tätä kirjoittaessanikin veden kielelle. Resepti taitaa olla jostain 80- tai 90-luvun Kotiliedestä. Alkupaloina oli "Eggs Skagen" eli leivätön versio klassikosta. 

Pääruokana lammasta ja lisukkeena perunalunta ja uuniporkkanoita, joita on myös joka vuosi tarjolla. 

Ruokailun jälkeen mahat olivat täynnä, mutta suklaalle oli tietysti tilaa. Jo perinteikkääseen tapaan pääsiäiseen kuului yllätysmunien avaamista ja yllätysten ihmettelemistä. Palkinnot jakautuivat niin, että osan miehen veljentyttö sai mukaansa ja osan minä vien töihin pelinappuloiksi. Harmi vaan, että angry birdsejä tuli vain yhtä sorttia. 

Suklaamunia taisivat avata lähinnä aikuiset...

Pääsin myös leikkimään barbeilla, sillä ne kaivettiin tietysti nuoren neidin toiveista esiin. Hauskaahan se oli, vaikka vuorosanojen keksiminen ei ollut aivan yhtä sujuvaa kuin ennen. Menimme myös kävelyllä lapsuuden leikkimaisemiini "takamettään". Minun asuni oli kovin erähenkinen (ks. alin kuva), mutta hyvin sillä risukossakin pärjäsi. 

Hei taas! Tavataan, kun seuraavan kerran meillä on pikkutyttöjä kylässä.

Kahvit juotiin lämpimässä, lähes kesäisessä säässä ulkona. Jos tällä kertaa muistin kuvata sen pääsiäislampaan, niin nyt unohtuivat lähikuvat kaveista ja jälkkäreistä. Mutta ei hätää, olen ajatellut tarjota Nigellan marenkista jäätelökakkua myös vappuna, joten kuvia ja reseptiä on tulossa myöhemmin. Mikäs sen parempaa kuin istua läheisten kanssa auringossa pääsiäiskahveja juoden!

Kevätkesäinen kahvipöytä. Kakku oli tilattu Prassenilta. 

Siinä hurahti se pääsiäinen. Tuntuu hassulta aloittaa taas arki, vaikka kyllähän se siitä pian alkaa rullaamaan. Ja sitten  yhtäkkiä onkin taas vappu!

Millainen sinun pääsiäisesi oli? Sukuloitko vai pysyitkö kotosalla?

Ai jee, arkee!

Facebookissa ja blogeissa on kovasti kiertänyt arkikuvahaaste. Minä en ole sellaista vielä keltään saanut, mutta aivoni olivat aikaansa edellä ja olin miettinyt jo pidempään arkipostauksen tekemistä. Minna toivoi blogin kaksivuotispostauksessa kuvausta aivan tavallisesta arkipäivästä. Minulla on tällä hetkellä aika monenlaisia arkipäiviä, joten tavallista on välillä aika vaikea kuvailla. Päätinkin koostaa tähän keskimääräisen päivän, jolloin lähden Turusta ja vietän päivän kotikotona. 

These are pictures of my average workday or at least an example of one. Once or twice a week I leave our home at the crack of dawn and take a bus to the town where I work (as an intern). I spend a few nights a week at my parents' home and the rest in Turku with my husband. Living in two homes hasn't been as hard as I imagined, maybe because I have enjoyed working so much and also because the distances are not that long. 

Puolalanmäki noin kello kuusi aamulla.

Kuten olen kertonut, olen harjoittelun takia tämän kevään kahden kodin loukussa. Tämä kahden kodin välillä seilaaminen on sujunut yllättävän jouhevasti. Kerran-pari viikossa olen käynyt keskellä viikkoa Turussa ja lähtenyt aamutuimaan bussilla töihin. En todellakaan ole mikään aamuihminen, mutta hienosti olen saanut herätettyä itseni jo ennen kuutta. En ole edes joutunut turvautumaan back-up herätyskellooni. Kun kelloja siirrettiin oli aikamoista tuskaa, kun yhtäkkiä valoisa aamu oli taas pimeä. Nyt aamut ovat taas ihanan valoisia. Olen kyllä hämmästellyt sitä, kuinka paljon ihmisiä on liikenteessä jo niin varhain. 

Seuraavaksi onkin edessä työpäivä. Harjoittelussa on ollut hirveän kivaa ja tykkään alastani! Tuntuu, että tämä työ sopii minulle paremmin kuin mikään aikaisempi, vaikka olen niistäkin töistä yleensä tykännyt. Tietysti tämä on nyt vähän sellaista alkuhuumaa, mutta sehän kauheaa olisikin, jos nyt jo olisi ihan kyllästynyt! 

Koti-kodin eteinen toivottaa tervetulleeksi. 

Töiden jälkeen menen tietysti kotiin. Yleensä niinä päivinä, kun tulen aamulla Turusta, menen koti-kotiin. Yleensä juodaan iltapäiväkahvit äidin kanssa ja höpötellään niitä näitä. En minä paljon muuta teekään koti-kotona kun höpötä äidin kanssa. Joskus käydään kaupungilla, vaikkapa kirpputoreilla, joista voi löytyä vaikka mitä löytöjä. Tietysti syömme myös päivällistä. Olen minäkin sentään välillä kunnostautunut ja laittanut ruokaa myös koti-kotona...

Väriä pitää löytyä myös uimavarusteista! Pinkin uimalakin löysin Espanjasta. 

Noin kerran viikossa käymme iskän kanssa uimassa. Uiminen korvasi pari vuotta sitten juoksuharrastuksen, kun selkä ei tykännyt. Uinti tuntui luontevalta valinnalta, koska olen aina pitänyt pulikoimisesta. Tekniikkaa vaan piti parantaa roimasti. Hyödynsin paljon nettiä ja videoita, joita youtube on pullollaan. Joskus pitäisi vielä ehtiä jollekkin tekniikkakurssille, mutta toistaiseksi ei ole ollut sopivaa väliä. 

Vanhassa varaparempi. Yritin joskus huutaa Huuto.netistä Berninaa, mutta hinta nousi nopeasti aivan liian korkeaksi. Eikä ihme!

Usein otan koti-kotiin mukaan myös jonkun käsityöprojektin. Varsinkin siellä kannattaa hyödyntää ompelukonetta, sillä äidin vanha Bernina on vaan niin paras. Tällä kertaa syntyi päiväpeitto eräälle nuorelle neidille lahjaksi. Eurokankaasta löytyi kaunista pinkkiä tähtitikkikangasta. Samaa kangasta oli vieressä vihreänä ja koska yhdistelmä näytti niin hyvältä, keksin laittaa peittoon vihreän kanttinauhan. 

Peitoin toinen puoli on kirkkaan pinkki ja toinen hieman hennompi vaaleanpunainen. 

Jossain vaiheessa iltaa soittelemme miehen kanssa. Onneksi näemme kuitenkin sen verran usein, että ikävä ei ehdi liian kovaksi. Sitten tuleekin aika mennä tutiluu eli nukkumaan. Teen joka ilta vähän iltajumppaa ja venytyksiä ennen nukkumaan menoa. Sitten vaihdan ylleni flanellisen pyjaman. Rakastan flanellipyjamia, sillä olen kova palelemaan yöllä ja flanellipyjamat ovat niin pehmoisia. Sujahdan täkin alle tätä nykyä vanhan huoneeni eli nykyisen työhuoneen lattialla olevalle patjalle, joka on muuten yhtä hyvä kuin oma sänky, mutta mies ei nuku vieressä. Hyvää yötä!

Pyjamahousut sain joululahjaksi korvaamaan yläasteella ostetun ruutupyjaman erittäin reiälliset housut. Nuo lakanat ovat muuten niin pehmeät, ettei niistä haluaisi herätä!

Tällainen on keskimääräinen työpäiväni, ainakin välillä. Arki on vaihtelevaa, mutta mukavaa. Nyt ei kuitenkaan ole kauaa arki vaan kohta alkaa pääsiäinen, mikä tarkoittaa monenlaista kivaa! Saa nähdä millainen megapostaus on tänä vuonna luvassa ja pysyvätkö kengät ehjinä. 

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!

Muovailuvahaa ja kuumia koiria

Meillä oli jälleen vauhdikas viikonloppu, vaikka pysyimme suurimmaksi osaksi ihan kotosalla. Meidän kummipoikamme oli yökylässä ja vauhtia ja hauskuutta riitti. Mitään ihmeellistä emme tehneet ja kuitenkin kaikki oli jännää ja ihmeellistä. Sellaista lasten seurassa taitaa olla. 

Kummipojan kanssa pääsin kokeilemaan itsetehtyä muovailuvahaa. Vaikka täytyy kyllä tunnustaa, että olen kokeillut ennenkin ihan itsekseni. Töitä ajatellen siis ihan vaan (niin varmaan). Pidin muovailuvahasta aina pienenä, tosin minua harmitta kun kauniit värit menivät sotkuun ja lopulta kaikki olivat aivan ruskean kirjavia. Nyt teimme vain yhden väristä mönjää, joten tätä ongelmaa ei ollut. Mieleeni ei koskaan aikaisemmin ollut tullut, että muovailuvahaa voisi tehdä itsekin. Sitten tuli Pinterest ja  Hupsutteluja-blogi, joista molemmista löytää monenlaisia reseptejä. Ja tietty googlesta myös, sillä amerikkalaiset (koti)äidit ovat kunnostautuneet muovailuvahojen tekemisessä. 

Bubbledough testissä. Otin tästä videotakin. Muovailuvahan venyminen on suorastaan hypnotisoivaa.

Kokeilin tosiaan ihan vain puhtaasti työn puolesta tehdä joskus kotona kuplamuovailuvahaa. Ainesosat ovat yksinkertaiset: 1 cup maissitärkkelystä, ½ cup saippuaa/tiskiainetta ja vähän öljyä. Ekalla kerralla siitä tuli aivan karmean hajuista, mutta kun kesällä töissä kokeilimme uudestaan, lopputulos oli oikein onnistunut, eikä haissut pahalta. Nytkin siis uskalsin kokeilla tätä ohjetta. Kuplamuovailuvahassa (nimi tulee ilmeisesti siitä saippuasta?) on nimittäin yksi ominaisuus ylitse muiden: se venyy! 

Ei kannattaisi sekoittaa paljain käsin elintarvikeväriä muovailuvahan joukkoon. Käteni näytti tältä koko eilisen päivän.

Kun muovailuvahaa roikottaa ilmassa, se lähtee venymään ja vanumaan. Sitten yhtäkkiä se saattaakin katketa ja katkeamispinta on aivan tasainen. Ihan käsittämätöntä ainetta. Jaksoimme leikkiä muovailuvahalla kokonaisen tunnin yhteen putkeen ja vielä hetken myöhemmin uudestaan. Onnistunut kokeilu siis! Taikina ei välttämättä sovi kovin herkkäihoisille saippuan vuoksi, mutta ainakaan meillä kädet eivät kuivuneet liikaa.

Hodarisämpylät nousemassa. 

Illalla teimme nakkisämpylöitä eli hot dogeja eli hodareita. Sämpylät oli hauska leipoa yhdessä ja kätevästi taikinan vaivaaminen sujui lapsityövoimalla (aluksi). Kokeilin Liemessä-blogin ohjetta, josta tykkäsin kovasti (alunperin resepti on Pumpkin jamilta ja vielä sitä ennen Helene Johanssonin Leipä-kirjasta). Sämpylöistä tuli juuri sopivan pulleita ja höttöisiä. Ihan pullaahan se on, mutta viikonloppuruoaksi sopivat oikein hyvin. Tilpehöörejä oli monenlaisia, vaikka vähän arvasin, että kummipoika ei kaipaa väliin mitään muuta kuin ketsuppia. Sipulirouheet, sinapit ja suolakurkut menivät kuitenkin parempiin suihin. 

Hot dog sämpylät (20 kpl)

• 5 dl (täys)maitoa
• 70 g hiivaa
• 12 dl vehnäjauhoja
• 40 g voita
• 2 tl suolaa

Liota hiiva  maitoon. Sekoita ja työstä mukaan erissä mukaan huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot ja suola. Vaivaa taikina yleiskoneella tai käsin 20 minuuttia (vähemmälläkin tulee hyvää mielestäni...). Pyöritä taikinasta palloja ja pyöritä kämmenellä suikuloiksi. Anna kohota liinan alla 1,5 tuntia. Paista 220 asteessa n. 10 minuuttia.

Nakit lienevät tässä vaiheessa vielä paistinpannulla. 

Voi nam nämä oli hyviä! Vähän ketsuppia, ihan ina sinappia, vielä vähemmän suolakurkkua ja paljon paahdettua sipulia.

Eipä siinä sitten muuta ihmeellistä tehty. Käytiin vähän kävelemässä markkinoilla, leikittiin, pelailtiin ja höpötettiin. Illalla minä jäin keittiöön tiskaamaan ja kuuntelin, kun mies luki kummipojalle iltasatua. Tatu ja Patu saivat oikein omat äänet, jotka tosin unohtuivat puolessa välissä kirjaa. Ennen nukkumaanmenoa kummipoika nappasi vielä Hupsun viereensä ja nukahti saman tien. 

Tärkeitä poitsuja. Hupsulla onkin varmaan halipula, kun se on niin käyttämättömän näköinen. 

Tänään kummipoika lähti takaisin kotiin. Toivottavasti taas pian nähdään!

Annos kauneutta

Minun piti kirjoittaa tyypillisistä arkipäivistäni, mutta nyt on ollut sen verran erikoisia päiviä, etten ole oikein saanut edustavaa otosta. Siispä päätinkin kirjoittaa eräästä uudesta arkeani kaunistuttavasti asiasta. Ja kukista, aina voi kirjoittaa tai ainakin kuvata kukkia.

My mother and I found a lovely small vase at a flea market for five euros. Mum did a little research around the web and found out that this little baby is a carafe by Kaj Franck, a famous Finnish designer. I love it's blueberry hue and elegant contours (which are very typical of Franck's designs). Bright ranunculi and kermit chrysanthemums make an especially beautiful contrast with the dark glass.

Kirpparilöytö parhaimmillaan. Väri ei tule kuvassa kunnolla esiin, mutta malli sen sijaan tulee.

Kiertelimme äidin kanssa viime viikolla kirpputoreja ihan vaan huviksemme. Yllätteän vastaan tuli pieni sininen maljakko vitosella. Tietysti kaunis pieni maljakko päätyi mukaamme, viisi euroa siitä täyttää kirpparilöydön määritelmän. Äiti arveli kyseessä olevan Kaj Franckin suunnittelema astia. Eniten tietysti on merkitystä sillä, että astia miellytti ja sellainen sopi kokoelmiini. Minusta astian malli on erityisen viehättävä ja sopusuhtainen.  Sen syvän mustikan sininen väri näyttää erityisen hyvältä valkoisella pöydällä, kun aurinko asuu siihen.

Tässä kuvassa näkyy parhaiten astian todellinen väri, mustikan sininen. 

Kotona tutkailimme nettiä ja ilmeisesti maljakko onkin karahvi. Tarkemmin sanottuna se on Kaj Franckin ravintolakäyttöön suunnittelema annoskarahvi. Tuotannossa karahvi on ollut vuosina 1954-68. On kiinnostava tietää tällaisia yksityiskohtia, vaikka juuri tämän maljakon taustat jäävätkin mysteereiksi. Missäköhän karahvi on ollut käytössä? 

Ah, ihanat leikkokukat. Äiti antaa minulle joskus vähän "kukkarahaa", jotta raaskisin ostaa niitä kodin kaunistukseksi. Rahoja ei saa tulhata mihinkään "järkevään".

Niinhän siinä tietysti kävi, että kun poikkesin ostamaan puutarhaliikkeestä multaa, mukaan tarttui multasäkin lisäksi kukkia. Lempparikukkani leinikit ovat nyt parhaimmillaan (ja halvimmillaan). Aluksi suunnittelin järkevästi ostavani kestäviä ja edullisia neilikoita, mutta en voinut vastustaa täydellisen pulleita jaloleinikkejä. Kaveriksi niille ostin pirteän terhakoita nappikrysanteemeja.  

Asetin kukat nimettömän lipaston päälle. Kukkien värit toistuvat hauskasti taulussa ja Pixeline-vadissa.

Kukkien herkulliset värit näyttävät mielestäni erityisen kauniilta tummansinisessä maljakossa. Tai siis karhavissa. Luultatavasti käytän sitä kuitenkin ennemmin maljakkona kuin karahvina. Jotenkin värit korostuvat tumman maljakon rinnalla. Maljakko on sen verran paksua lasia, että valon on tultava juuri oikeasta suunnasta, että sen todellinen väri näkyy. Jotenkin tummuus ei kuitenkaan haittaa yhtään, kun kukat ovat räiskyvän kirkkaita. 

Kukkia ei voi koskaan kuvata liikaa. Katsokaa nyt noita leinikin ihania kerroksia!

Kukkakaupassa sanottiin, että kukkien pitäisi kestää melko pitkään. Siltä varalta, että kukat ovatkin lakastuneet, kun taas palaan perjantaina kotiin, piti laittaa vielä yksi kuva ihailtavaksi näin etänä. Onneksi elämässä on paljon kauneutta, jota ihailla! 

Kaunista keskiviikkoa kaikille! Millainen arjen kauneus saa sinut piristymään?

Jännitysnäytelmä c-duurissa

Viikonloppuni alkoi jännittävissä merkeissä. Jos rehellisiä ollaan, niin ei mitään oikeasti jännittävää tapahtunut, mutta silti perjantai-ilta oli täynnä kylmää hikeä ja täriseviä käsiä. Syynä tähän oli miehen uusi kosketinsoitin. Mies hankki käytetyn sähkökeyboardin kaveriltamme, joka kertoi, että yksi koskettimista soi jostain syystä muita kovempaa. Ajattelimme, että kyse on jostain asetuksesta ja ongelma on helposti korjattavissa. No, kävi ilmi ettei näin ollutkaan ja kosketin oli vielä yksiviivainen c, joka on melko oleellinen, jos kiipparia aikoo soittaa.

So far we've had a very exciting weekend. Yesterday we we could picture ourselves as the hero and heroine of an action-thriller movie. We had to fix one of the keys of our keyboard and I think it was a little akin to deactivating a bomb. All that was missing was the clock ticking and some music to build the suspense. In the end, we managed to remove a tiny hair from the inside of one of the keys. After that, the key worked properly. And that's all the excitement we needed for one weekend. 

Kiippari on ihanan värinen, mutta olen silti ihan tyytyväinen, että tämä menee ilmeisesti bändikämpille. 

Onneksi on netti ja monta muuta ihmistä, joilla on ollut sama ongelma. Aika nopeasti kävi ilmi, että luultavasti kyseessä on roska, joka on mennyt jonnekin koskettimen ja jonkun toisen osan väliin. Ei auttanut muu, kuin avata soitin ohjeiden mukaan. Ensimmäinen haaste oli ymmärtää ohjeita: mitä tarkoittavat "keybed", "offending strip" ja mistä löytyy "rubber contact mat". Onneksi laitteen sai melko helposti auki ja laitoimme ruuvit visusti talteen.

Seuraavaksi vastassa olikin elektronikkaa, jonka kanssa piti olla tarkempi kuin pelkän kannen kanssa. Tuntui kuin olisimme olleet toimintaelokuvassa pommia purkamassa. Tikittävä kello vain puuttui. Vakavin naamoin ruuvailimme irti lisää pienen pieniä ruuveja. Saimme kuin saimmekin laitteen sisältä jonkinlaisen "stripin" irti ja sen kääntöpuolella oli kuminen systeemi eli ilmeisesti tämä "rubber contact mat". Kumimatto lähti melko helposti irti, mutta olimme melko hölmistyineitä, kun se olikin täysin puhdas. Ei roskan roskaa. Kurkkasin vielä laitteen sisälle ja huudahdin innosta: yhden koskettimen sisällä oli hius! Poimin sen pinseteillä ja tarkistin vielä muutkin koskettimet.

Siinä paha missä mainitaan. Hiuksesta emme valitettavasti ottaneet kuvaa.

Sen jälkeen aloimme taas kokoamaan soitinta. Jälleen hikikarpalot kohosivat otsalle, kun kumimattoa ei meinattu saada paikoilleen. Onneksi neulan (!) avulla saimme työnnettyä pienet tapit oikeisiin reikiin. Aloimme ruuvata elektroniikalla höystettyä liuskaa takaisin koskettimien päälle. Yhtäkkiä huomasimme, että yksi ruuveista puuttui! Aloimme paniikissa etsiä sitä joka paikasta, mutta sitä ei löytynyt mistään. Meinasimme vaipua epätoivoon, mehän olimme olleet niin tarkkoja! Jatkoimme sitten muuta kokoamista ja toivoimme, ettei puuttuva ruuvi haittaisi. Kun viimein olimme saaneet työllä ja vaivalla kaikki ruuvit paikoilleen, oli edessä seuraava jännitysmomentti: toimisiko laite hiuksen poistamisen jälkeen? Pidätimme hengitystä...

Kuva hedelmistä, jotta tekin saisitte pidättää hengitystä.

 Ensin koskettimista ei kuulunut mitään... sitten kuului...



... ja kaikki koskettimet toimivat normaalisti! Hyvä me!

Kerroin tämän tarinan todisteena siitä, että ehkä mekin voisimme joskus oppia remontoimaan taloa. Olemme molemmat melko kokemattomia sellaisissa asioissa ja olen ajatellut, ettei meistä varmaan koskaan ole remontoijiksi. No, emme me olleet koskaan purkaneet kosketinsoitintakaan, mutta hyvin siitä selvittiin. Vieläpä (lähes) ilman äänten korottamista! Wuhuu!

Viikonloppua piristi Minnalta tullut kortti. Juuri se kuori, jonka toivoinkin saavani! Kiitos, kortti on ihana!

Perjantain jännityksestä johtuen loppuviikonlopun ajattelin ottaa ihan rauhallisissa merkeissä. Nautin kodista ja keväästä. Vielä meidän ei tarvitse remontoida yhtään mitään, vaan saamme vain olla. Tänään oltiin vähän pelaamassa pingistä. Huomenna teen kanakeittoa kokonaisesta kanasta, sellaista oikein hidasta sunnuntairuokaa. Ah, ihanaa!

Rapunpielikin tervehtii täydellisen keväisenä. Narsissit ovat niin söpöjä. Krookuksia haluaisin ehkä pari lisää. 

Keväisen aurinkoista viikonloppua teillekin!