sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Tulikoe

Entinen sekatavarakori pääsi uudessa kodissa varsinaiseen käyttötarkoitukseensa klapikoriksi. Se on perinteisyydessään mielestäni kaunis ja yksinkertainen, kuten kakluunikin.

Muutimme sopivaan aikaan asumaan sähkölämmitteiseen puutaloon. Kovat pakkaset alkoivat miltei heti muutettuamme, joten lämmitysjärjestelmä joutui kunnon tulikokeeseen. Eipähän tule järkytyksenä jatkossa sähkölasku. Aiemmassa kodissa patterit olivat vesikiertoiset ja jokin aika sitten taloyhtiö oli siirtynyt kaukolämpöön. Sähkölaskumme olivat siis melko mitättömät. Nyt olemme seuranneet jännityksellä paitsi sähkönkulutusta, myös yleistä kodin lämmönpitävyyttä. Nyt näyttäisi siltä, että jäädään vahvasti plussan puolelle (pun intended).

Tuli rätisee iloisesti. Päälämmitykseksi tästä ei meillä olisi, mutta tukee nyt kylminä päivinä hyvin. 

Pääasiallinen lämmitysmuoto kodissamme on tosiaan sähkö. Kellarikerroksessa on lattialämmitys, keskikerroksessa ja yläkerrassa kussakin yksi lämpöpatteri lisäksi. Keskikerroksen patteri on keittiössä ja yläkerran patteri on Bonskun huoneessa. Olohuoneessa olisi paikat pattereille, mutta nyt näyttää lupaavalta, ettei niitä tarvita. Kellarikerroksen lattialämmitys tuntuu riittävän muihinkin kerroksiin. Nyt kun mittarissa on vajaat - 20 astetta, on aavistuksen viileä, mutta ei kuitenkaan kylmä. Lämpö on ollut melko tasaiset 21 astetta. Minusta täällä on jopa tasaisempi lämpö kuin vanhassa kodissa, joka oli melko vetoisa. Nyt ulkoseinää on vähemmän ja ikkunat on tilkitty paremmin.

Ja on se kauniskin!

Nyt kylmimpinä päivinä olemme lämmittäneet myös kakluunia. Tiedän, ettei puun polttaminen ole täysin ongelmatonta, mutta talvipakkasille varmasti hyvä lisälämmöntuoja sähkön rinnalla. Ja onhan se kauniskin! Kakluunimme ei ole kruusattu ja koristeltu, kuten jugendhuoneistojen kakluunit, mutta pidän sen eleettömyydestä. Siinä ei ole mitään liikaa ja toisaalta juuri sopivasti. Suuret kaakelit ovat tyylikkäät. Konkreettisen lämmön lisäksi se lämmittää myös sisustajan sydäntä. Keittiössä on myös puuhella, mutta sitä emme ole lämmittäneet. Toki jos nyt oikein kylmenisi, mutta nyt se palvelee paremmin laskutilana.

Keittiön puuhellaa emme ole polttaneet, vaikka se olisi mahdollista. Nyt se toimii lisätasona. 

Ykstyiskohdat ilahduttavat silmää. 

Suunnitelmissa on jossain vaiheessa asentaa ilmalämpöpumppu. Vaikka tuntuu siltä, että lämmityskustannukset ovat nytkin kohtuulliset, voisi se silti olle kestävämpi ja ekologisempi vaihtoehto pitkällä aikavälillä. Ehkä silloin voisi luopua kokonaan sähköpattereista ja nipistää vielä hieman alakerran lattialämmityksestä. Märkätilojen vuoksi siitä ei kuitenkaan voi kokonaan luopua. Vaikka sähkönkulutus vaikuttaa pysyvän kohtuullisena, pyrimme silti kiinnittämään kulutukseen huomiota lämmityksen lisäksi muissa asioissa, olen esimerkiksi alentanut pyykkien pesulämpötilaa. Ostimme myös lämpöpumpputekniikalla toimivan kuivausrummun, sillä käsittääkseni sähkölämmitteisessä talossa pyykkien kuivatus sisällä kuluttaa enemmän kuin se. Ulkokuivatus ei ole aina mahdollista. Lisäksi valitsin ekosähkön, joka on ehkä hitusen parempi valinta, vaikka ongelmatonta ei taida tässä maailmassa olla yhtään mikään. 

Tulipas tällä kertaa tällainen oikein käytännönläheinen pohdinta. Jännityksellä odotan, millainen sähkölasku on kesäkuukausina. 

Miten sinä tarkenet näillä pakkasilla? 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Puolivuotiskatsaus: Bonsku noin 3,5 vee

Bonbon Bonsku Bonskulainen... Hänestä on kyllä kasvanut niin mainio leikki-ikäinen! Kaikki taaperous on tiessään ja välillä hän tuntuu niin isolta pojalta jo. Vaikka todennäköisesti kun katson hänen kuviaan vuoden päästä, hän näyttää ihan vauvalta. Voi miten hassua ja ristiriitaista tämä lapsen kasvaminen. Toisaalta tuollainen vauvanpallero-Tintti on huippuihana, mutta silti vauhdiskas 3,5-vuotias (tai tarkemmin 3v7kk) on niin hauskaa ja mainiota seuraa, ettei vauva-aikoja tarvitse haikailla.



Kippistely ja kuvien ottaminen on Bonskulle tärkeää. Aina pitää pöydässä kilistellä ja erityisistä jutuista ottaa kuva. Koskakohan hän perustaa oman instatilin...

Yksi suuri muutos pienen pojan elämässä tapahtui tuossa jouluna, kun hän sai ensimmäiset omat pikkulegot. Ostin isänpäivälahjaksi lego-joulukalenterin, jota he sitten isän kanssa kokosivat koko joulukuun ja jouluna sitten Bonsku sai muutaman paketillisen pikkulegoja. Niillä on rakenneltu ahkerasti koko alkuvuosi ja hän on yllättävän taitava ja näppärä rakentamaan niillä. Ja vihdoin on löytynyt leikki, johon äitikin saa osallistua, sillä olen päässyt ihan oikeasti rakentamaan legoilla eikä minun ole tarvinnut vain istua vieressä "leikkimässä". Olen itsekin ihan koukussa. Duplot ovat siinä rinnalla edelleen käytössä, mutta enemmän "roolileikeissä". Ja enpä aiemmin tiennyt, että Duploja ja pikkulegoja voi myös yhdistää!

Äidin sydäntä lämmittää se, että Bonsku saa helposti kavereita. Melkein samanikäisen pikkuserkun kanssa ystävyys syttyi tapanina ja jatkui isotädin juhlissa. 
Välillä hämmästelen, miten meistä kahdesta ujosta arkajalasta on voinut syntyä jotain noin rohkeaa. Bonsku vastailee vieraille aikuisille, kun häneltä kysytään jotain, hän pyytää ja uskaltaa joulupukin ja Ville Viikingin syliin, ystävystyy nopeasti tuntemattomien lasten kanssa ja kertoo nimensä rohkeasti. Toki välillä ujouskin iskee, mutta silti hän on hämmentävän rohkea ja peloton. Toisaalta hänellä on myös herkkä puolensa, joka välillä meinaa unohtua, mutta joka pitäisi muistaa huomioida. 

Läheisyys on tärkeä juttu ja välillä Bonsku pyytää kyytiin. On ihana kantaa häntä vielä lähellä ja silloin voi jutella eri tavalla kuin kävellessä tai rattaissa. 

Viime vuoden aikana nousseen uhman ja tahdon pahin terä alkoi hiipua loppuvuotta kohden ja viimeiset kuukaudet ovat olleet taas hieman seesteisemmän. Tai niin seesteiset kuin 3-vuotiaan ja vauvan kanssa nyt voi olla. Toki haastavia tilanteita on edelleen, mutta Bonsku ei vänkää vastaan enää ihan joka asiassa. Ja onneksi on puistokerho, sillä siellä hän pääsee purkamaan energiaansa. Näinä muutamina kireinä pakkaspäivinä kerhoa ei ole ollut ja sen on kyllä huomannut seinille hyppimisenä. 

Karkasimme eräänä iltana kahdestaan puistoon ja juomaan "khaakhaota", kuten Bonsku hienosti sanoo. Kahdenkeskiset hetket ovat hänelle tärkeitä ja hän on tarkka, että puhelin pysyy pois äidin kädestä... paitsi kuvien oton aikana!

Bonsku on ottanut isoveljen roolin hienosti. Nyt Tintti kuuluu jo kalustoon ja hän muistaa aina mainita, että äiti ja isä rakastavat myös Tinttiä. Pikkuveikan päällä hyppiminen olisi edelleenkin suurta hupia, mutta hän osaa olla myös äärimmäisen huomaavainen veljeä kohtaan. Juuri tänään jätin Tintin hetkeksi sohvalle niin, että Bonsku istui sohvalla edessä, ettei vauva kierähdä maahan. No Bonskulle tuli tietysti vessahätä ja minä syöksyin varmistamaan että Tintti pysyy sohvalla. Vaan mitä oli tehnyt Bonsku: leivittänyt tyynyt lattialle suojaksi! Myös veljestenvälinen kukkuu-leikki on molemmista ihan paras juttu.


Kitarasankarimme Bonsku esiintymässä miehen tädin juhlissa. 

Bonskulla on muutamia hauskoja erityisiä kiinnostuksen kohteita. Hän tykkkää käydä kirkossa, mutta hän on myös kiinnostunut kovasti kirkkorakennuksista. Hän tunnistaa kaikki Turun tärkeimmät kirkot ja on innoissaan päästessään käymään jossain uudessa kirkossa. Bonsku odottaa kovasti ensikesänä Helsingin Tuomiokirkossa järjestettäviä häitä ja Turun tuomiokirkon torni pitää bongata aina kaupungilla. Musiikki on Bonskulla selvästi verissä ja hän kantaa mukanaan aina omaa kitaraa, "bainoa" (banjo) tai bassoa. Kitara on yleensä Brio-junaradan pätkä, banjo leikkipaistinpannu ja basso leikkipaistolasta. Hänellä on todelliset rokkistaran elkeet ja hän vetää kitarasoolojaan milloin bussissa ja milloin juhlissa. Bonskulla musiikkifanius menee kausittain. Viime vuonna ensimmäiset puolisen vuotta meillä soivat non-stoppina joululaulut. Kesällä laulut vaihtuivat Naimakaupat Vegasissa -musikaalin kappaleisiin (iskä kun soitti siellä) ja etenkin "Hopetihop"- ja "Betsy määrymääry" -kappaleita renkutettiin uudestaan ja uudestaan (eli Jump jump jumpity jump ja Betsy's getting married). Yhtäkkiä syksyllä hevisaurus otti vallan ja koko syksy laulettiin Räyhiä ja Lisodiskoa Puolalanpuiston "kraatereilla". Nyt ei ole meneillään mitään suurempaa fani-vaihetta, mutta saa nähdä, mitä seuraavaksi hän keksii. 

Bonsku poseeraa esittelemässä puistokerhossa maalaamaansa lumiukkoa. 

Bonskussa alkaa olla niin monta puolta, ettei häntä pysty täysin tyhjentävästi kuvaamaan yhdessä postauksessa. Ehkä voisin tehdä erillisen postauksen esimerkiksi hänen lempikirjoistaan tai tekemisistään. 

Ihana, rakas, rohkea, herkkä, välillä niin ärsyttävä, mutta enimmäkseen ihana Bonsku! Millaisia terveisiä haluaisit hänelle lähettää?





keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tehostetapettiseinätrendikoti

Uudessa kodissa ei kovin paljon remonttia ole tarvinnut tehdä tai edes tarkoitus. Olimme onnekkaita, että löysimme kodin, jossa suurimmaksi osaksi kaikki oli riittävän lähellä omaa makua. Vain muutama tapettiseinä vaati "välitöntä" päivitystä oman maun mukaiseksi. Enemmän ehkä minun, mutta kyllä mieskin tykkää valitsemistani värikkäistä jutuista ja sanoo kyllä mielipiteensä, jos olen valitsemassa jotain, mistä hän ei yhtään pidä. Oli ihana päästä miettimään ja valitsemaan tapetteja. Kun on koko aikuisiän asunut kodeissa, joissa on lasikuitutapettiseinät, olin riemuissani päästessäni vihdoin hyödyntämään vielä voimissaan olevaa tehostetapettiseinätrendiä. 

Ensimmäisiä kuvia omasta kodista. Kirsikankukkatapetti oli kaunis, mutta ei kuitenkaan ihan "minua". 

Sandbergin Amelie taas on ihan Karkkis. 

Oli oikeastaan hyvä, että kodissa oli valmiiksi tapetoituja seiniä, sillä oli helppo valita tapetoitavat seinät. Tapetteja kävimme ensin katsomassa Marickenin kivijalkaliikkeessä, mutta huomattuani, että netistä saa Aveo-nettikaupasta samat tapetit tarjousten vuoksi satasen halvemmalla, päädyin siihen. Kyseessä ei ollut mikään pieni puoti vaan ketju, joten ihan hyvillä mielin tein ostokset nettikaupasta, joka kuitenkin oli suomalainen. Ja Marickenista tapetit paketin perusteella lopulta tulivat! Oli kuitenkin hyvä päästä näkemään värit ja kuosit oikeasti. Ihan pelkän nettiselailun perusteella en olisi uskaltanut valita tapetteja. 

Lähikuvaa kukkasista. 

Olohuoneen edellinen tapetti oli kaunis, mutta omaan silmään liian tumma. En ensin meinannut vaihtaa sitä, mutta täytyy myöntää, että se olisi ollut kovin synkkä ja harmaa meidän värikkäiden tyynyjen ja maton rinnalla. Edellisten asukkaiden sisustukseen se taas sopi hienosti, eikä ollut ollenkaan synkeä. Ensin ajattelin, että kukkatapetti olisi liian "tätä hetkeä" ja ajattelin jotain geometrisempää tai modernimpaa. Toisaalta en halunnut alleviivata 50-lukua huonekalujemme rinnalla, sillä talo on kuitenkin eri vuosikymmentä.  Sandbergin Amelie kuitenkin pomppasi silmiini hyllystä kerta toisensa jälkeen. Myyjä tarjosi sisustuksen kuvailun perusteella tummapohjaista tapettia samasta mallistosta, mutta onneksi seurasin omaa intuitiota ja valitsin valkopohjaisen tapetin. Se kirkastaa huoneen ja ei näytä liian tummalta suhteellisten tummasävyisten huonekalujen rinnalla. Kukkakuosi on omalla tavallaan moderni ja ajaton. Ja myös trendikäs: uusimmassa Lundby nukkekodissa on juuri tätä Sandbergin tapettia takkahuoneessa!

"Leikkihuoneen" tapetti ei varsinaisesti huutanut "leikkihuone". Minusta se tummensi huonetta liikaa.

Leikkihuoneen tapetista ajattelin heti, että se on "pakko" vaihtaa. Sinänsä kaunis vihreän turkoosi tapetti pienensi minusta muutenkin kohtalaisen pientä huonetta eikä kyllä sopinut yhtään Legojen ja Briojen väreihin. Aluksi haaveilin Boråstapeterin Brio-aiheisista tapeteista, mutta totesin että juna-tapettipaneeli ei olisi toiminut seinässä ja värikäs "pistetapetti" olisi ollut liian levoton. Sekä äitini että tapettiliikkeen myyjä tarjosivat heti Marimekon Bo Boota. Minä ensin vähän pyristelin vastaan, sillä ajattelin että ei nyt seinällekin Marimekkoa. Mutta sitten muistin syksyllä kirppikseltä löytämämme tummansinipohjaisen Bo Boo -kankaan ja tajusin, miten hyvin ikisuosikkikuosini sopisi kaikkiin leluihin ja raikastaisi huonetta. Eräs tukaani-aiheinen tapetti kilpaili kalkkiviivoille asti tapetin paikasta, joten annoin Bonskun "valita". Kun Bonsku sitten valitsikin tukaanitapetin, aivoissani surrasi ja näytin hänelle Bo Boon uudestaan. "Vai tämä?", kysyin uudestaan ja niin Bonsku "valitsi" kuitenkin Bo Boon...

Bo Boo sointuu legoihin ja kutomaani mattoon ihan täydellisesti. 

Nämä kaksi seinää riittävät... paitsi että tapettikaupassa törmäsin sattumalta vielä yhteen aivan ihanaan tapettiin, jota olin ihaillut tuttavani seinässä jo pari vuotta sitten. Ja keksimme äitini kanssa, että sehän sopisi hienosti kodinhoitohuoneen seinälle ja tekisi siitä huonemaisemman. En halua, että alakerrasta tulee pelkkä pyykkikasan ja miesluolan yhdistelmä, vaan toivon siellä olevan myös kaunista. Tapetti veisi huonetta parempaan suuntaan. Vanhastaan huoneessa oli lasikuitutapetti, joka oli maalattu hauskasti hennon kultaisella helmiäismaalilla (siitä ei taida olla edes kuvaa). Värikäs geometrinen kolmiotapetti oli kuitenkin vielä hauskempi. Tilasin tapetin Seinäruususta ja se on Harlquinin mallistosta kuvio nimeltä Caleidoscope.  

Tässä kuvassa näkyy vanhaa seinän väriä (sointuu Tintin peppupyyhkeisiin) ja saa idean tapetista. 

Isona pintana valokuvissa tapetti ei näytä yhtä kivalta kuin luonnossa. Kuvissa se on jotenkin levottomampi kuin todellisuudessa. 

Koko tapetointiurakka ei olisi onnistunut ilman vanhempiani, jotka tekivät lopulta kaiken raskaan työn. He ovat tapetoineet paljon ja samalla opettivat minulle prosessia. Urakka taisi kuitenkin yllättää heidätkin, etenkin kun alakerrassa yhdistyi lasikuitutapetin tasoitetapetti, paperitapetti ja haastavat kulmat. Seuraavat tapetoinnit hoidamme itse. Mikään kiire ei ole ryhtyä urakkaan, mutta hiukan kutkuttelee vaihtaa keittiön vaaleansävyinen tapetti räväkämpään... Ehkä yläkerran vessakin voisi kaivata tapettia? Ehkä ensi syksynä. Makuuhuoneen suloiseen lintutapettiin olen toistaiseksi tyytyväinen. Tai sitten...

Makuuhuoneessa on herkkä lintutapetti. Se sopii oikein hyvin makkariin, jonka haluankin pitää rauhallisena.

Keittiön tapetti on seuraavana vaihtolistalla. Sekin on ihan kaunis, mutta vaikka joku hedelmäaihe houkuttelisi... 


Tapettihulluus taitaa saada minut valtaani.. Millaisista seinistä sinä pidät? 


torstai 10. tammikuuta 2019

Pohjoinen takamaa

Kuvassa meidän ovi ja keittiön ikkuna. 

Heh, eikö meidän asuinaluettamme olekin joskus kutsuttu hurmaavalla nimellä? Pohjoinen takamaa. Luin Kävely puutalojen Turussa -kirjasta, että nimeä käytettiin 1900-luvun alussa, jolloin asutusta oli vielä harvakseen. Kun 1920-luvulla alueelle alettiin rakentaa enemmän, käytettiin nimitystä Juhannuskukkula viereisen kukkulan mukaan, kunnes 1929 nimeksi vakiintui Pohjola. 

Pihassa on ilmeisesti syreenejä. Kauniita näin lumikuorrutteisenakin. 
Mitäköhän pensaita tuossa kasvaa? Kesällä selviää. 


Minulla on ollut tapana kuvata kotikulmiani aina vuodenaikojen ollessa parhaimmillaan. Blogissa on näkynyt säännöllisen väliajoin postauksia Puolalanmäestä milloin lumisena, milloin keltaisena vaahteranlehdistä ja useampaan kertaan olen myös taltioinut kevään suosikkihetkeni, vaahterankukinnot. Nyt kun maa ja puiden oksat ovat saaneet kauniin valkoisen kuorrutteen, piti tietysti kuvata myös nämä uudet kotikulmat. 

Olisi vielä kauniimpaa ilman noita autoja, mutta näinkin menee. 

Niin söpöt talorivit!

Tykkään ihan hirveästi uudesta kotikadustamme. Sitä reunustavat toinen toistaan suloisemmat ja herkullisemman väriset puutalot. Kun kävelee hieman eteenpäin, näkyy tien varrella hurmaavia mansardikattoisia omakotitaloja. Ihan unohtaa, että ympärillä vilisee isoja ja vilkkaita teitä ja kivenheiton päässä on rautatie. Liikenteen melu ei ole ainakaan minusta tuntunut häiritsevältä. 

Ikkunasta näkyy myös erivärisiä puutaloja.  

Muistan, että joskus muutama vuosi sitten kun asunnon etsintä ei ollut vielä ajankohtaista, kävelimme täällä suunnalla ihastelemassa taloja. Pohdimme, että ehkä tänne olisi kiva muuttaa. Olen sanonut näin aikaisemmistakin kodeista: juuri tuohon taloon tai ympäristöön olisi kiva muuttaa. Ehkä minun siis kannattaa toivoa pientä "loma-asuntoa" myös Ullanlinnasta tai modernia kesähuvilaa jostain Naantalista. Tosin näistä en kyllä haluaisi maksaa mitään, joten ehkä se ei auta. Nyt kuitenkin asumme täällä Pohjolan kaupunginosassa ja olen kyllä edelleen ihastunut. Keskustakin on oikeasti todella lähellä, eikä kävellenkään matka tunnu enää  pitkältä (mitä se ei olekaan, mutta 1,5 kilometriä versus 0 kilometriä tuntui aluksi ajatuksen tasolla). 

Bonsku halusi kuvaan mukaan. Mikäpäs siinä. 

Uudet kulmat tuntuvat siis jo melko kodikkailta, vaikka paristi on iskenyt haikeus vanhan kodin lähellä. Uskon kyllä kotiutuvani tänne hyvin. Äitini löysi minulle joululahjaksi aivan ihanan printtijulisteen, johon on koottu Pohjolan taloja: on puurivitaloja, mansardikattoja, Logomo ja Juhannuskukkulalla sijaitseva ammatti-instituutti. Taulu on omiaan vahvistamaan "kotikulmarakkautta". Ja jos joskus muutamme täältä pois, taulu on ihana muisto. Julisteen on tehnyt Johanna Hörkkö, joka on tehnyt myös ihanan Turku joulukalenterin. Ensi vuonna täytyy hankkia sellainen, jos vain saa!

Aitoa ja taiteiltua puutalomaisemaa. Pentti Koivikon grafiikkatyö taitaa esittää Naantalia, mutta muistuttaa meitä Vanhasta Raumasta. Mistä saataisiin minulle Kourujärvi taulu? 

Kyllä näitäkin maisemia kelpaa kuvata! En malta odottaa kesällä syreeniaikaa. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Esikatselu

Puuh, muutto on ollut rankempi kuin osasin odottaa, vaikka tiesinkin sen olevan iso juttu. Kun tämä meidän pieni muuttommekin tuntui näin isolta ja stressaavalta, niin en voi edes kuvitella miltä tuntuisi elää tämän lisäksi remontin keskellä! Nyt on kuitenkin vanha koti siivottu ja luovutettu pois eli ainakin siltä osin helpottaa. Onneksi vanhaan kotiin saatiin vieläpä tutut asukkaat, joten kotiin tulevat varmasti hyvät asukkaat. Nyt tuntuu vielä, että järjestelytyötä ja tavaran läpikäymistä on uudessa kodissa loputtomasti, vaikka suurin osa huoneista alkaa olla muuttolaatikottomia. Moni tavara on silti vielä väärässä paikassa, varastosta puhumattakaan! Koska kodin "valmistumiseen" on vielä määtittelemättömän pitkä aika, päätin räpsiä muutamat kuvat hieman keskeneräisestä kodista. Ottakaa tämä vaikka eräänlaisena esikatseluna. 

Vielä on tavaroita väärissä paikoissa, mutta niin on varmaan aina...

Himmeli löysi paikkansa ja se roikkuu kattopalkista. Kantoliinoille pitäisi hankkia jokin säilytin. 

Kuvat ovat lähes sensuroimattomia, vain muutamia isoja häiritseviä tavaroita siirsin pois edestä. Eilen sain järjesteltyä kirjahyllyt, mikä teki paljon. Huomasin myös siinä järjestellessä, miten valtava etu suuri kirjahyllymme edellisessä kodissa oli. Se veti vaikka kuinka paljon tavaraa, sillä kirjojen lisäksi se oli täynnä vaikka mitä muuta. Nyt sain hädin tuskin karsimisen jälkeen kirjat mahtumaan kahteen uuteen (vanhaan) kirjahyllyymme. Hyllyistä voisikin myöhemmin tehdä oman postauksensa. Sain kuin sainkin kuitenkin kirjat edes suunnilleen mahtumaan. Enää pitäisi karsitut kirjat saada jonnekin eteenpäin. 

Ei niin kovin monta päivää sitten näytti vielä tältä. Aika paljon jo siistiytynyt sentään! Nämä kuvat antavat toivoa...


Pientä fiksausta ja remonttia aiomme vielä tehdä. Koska makuuhuone on parvimainen ja tila korkea, vaatii koti vielä akustointia ja äänieritystä. Seinille pitää lisätä taulut ja mahdollisesti myös akustointipaneelia. Myös verhot tekevät asiaa. Mahdollisesti makuuhuonetta tehdään huonemaisemmaksi myös verhoilla. 


Makuuhuone on kaunis ja kotoisa, mutta vielä pitää vähän entrata, että siitä saadaan rauhallisempi. 


Bonsku on ottanut huoneen jo omakseen, kuten näkyy. 

Poikien huone on ainakin valmiin näköinen, niin tehokkaasti lelut on jo levitetty pitkin ja poikin. Siellä kirjat on vielä järjestelemättä. Miten meillä voikin olla näin paljon lastenkirjoja? Kasoissa ei ole edes yhtään kirjaston kirjaa. Niille pitäisi keksiä ratkaisu, jota Bonsku ei levitä yhdeksi kasaksi. Vanhassa kodissa hänellä oli tapana vielä nyt "isonakin" vetää kaikki kirjat omalta hyllyltään lattialle, kun hän etsi jotain tiettyä. Argh. Bonsku on tullut pikkulego ikään, joten myös Tintin liikkumaan oppimisen varalta niille pitää keksiä jokin ratkaisu. 

Keittiössä kaikki on vaan tungettu kaappeihin ja kaapit pitäisi vielä kääntää ylösalaisin ja järjestää. 

Muutto on siksikin tuntunut isolta operaatiolta, että se osui joulun pyhiin. Välillä kodissamme oli viidenlaista sotkua: muuttolaatikoita, tulevia ja meneviä joululahjoja, joulureissuun pakatut kassit, äitini pesemät pyykit Ikea-kasseissa (mikä ei ole kyllä sotkua, mutta väärässä paikassa) ja siihen vielä arkisotku päälle. Vieläkin tuntuu siltä, että Ikea kasseja vaihtelevalla sisällöllä pyörii pitkin lattioita. Onneksi nyt on käytössä jo pyykkikone, niin ei tarvitse antaa äidille pyykkejä pestäväksi. Vähitellen Ikea-kassit saadaan varmaan pois. 

Alakerrassa on pesutilojen lisäksi kodinhoitotilat, rumpu- ja soitintilat. Lisäksi minä haaveilen sinne vielä lukunurkkauksesta. Nyt pitää lukea Ikea-kassissa tai pyykkikorissa. 

Kyllä tämä tästä ja varamasti pian tulee aika myös viralliselle grand tourille uudessa kodissa. Siihen asti nauttikaa näistä kuvista. 

Mukavaa alkanutta vuotta!