tiistai 31. maaliskuuta 2020

Vessapaperirullasavanni

Ihan tähän postauksen alkuun haluaisin sanoa, että minä en ole sellainen äiti, joka viitsii askarrella lastensa kanssa kovin paljon. Tai ainakaan tähän asti en ole ollut. Minä tykkään askartelusta itse, mutta lasten kanssa askartelu on tuntunut välillä ylivoimaisen rasittavalta. En tykännyt myöskään lapsiryhmien kanssa (malli)askarteluista varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskellessani tai lapsiryhmien kanssa työskennellessäni. Maalaaminen ja muu vapaa taiteilu on ollut enemmän minun juttuni. Eikä kyllä Bonskukaan ole ollut mikään innokas askartelija. Kunnes tuli korona ja sai meistä molemmista esiin aivan uusia piirteitä. 

"Se on tie elämään..." Bonsku on katsonut iskän kanssa pätkiä Leijonakunginas-musikaalista. Siitä tämä savanni-innostus taisi alunperin lähteä.

Kun ihmiset alkoivat hamstrata kaupasta vessapaperia, heitin vitsillä että ehkä he hamstraavat niitä hylsyjä askartelutarvikkeiksi. Vessapaperihylsyhän on oikea klassikkomateriaali etenkin lasten askarteluissa. Minä olen joskus suorastaan halveksunut vessapaperirulla-askarteluja. Kyllä lapset ansaitsevat kunnon materiaaleja eikä mitään roskia! Ehkä minulla on laman keskellä kerho- ja koulutien aloittaneena huonoja muistoja aiheesta. Mutta nehän ovat oikeastaan todella monipuolinen materiaali ja lisäksi varsin ekologinen! 

Ensimmäiset askartelut. Minä tein mallina äidin ja tytön ja Bonsku teki isän ja pojan. 

Niinpä aloimme heti poikkeusajan ensimmäisenä päivänä askartelemalla yksinkertaisen leijonan. Etsin Pinterestistä inspiraatiota ja lopulta innostuimme tekemään koko leijonaperheen. Bonskulla oli hieman hankaluuksia saksien kanssa ja kynäotteessa nelivuotisneuvolassa, joten nyt ajattelin että harjoitellaan ne kuntoon (olemme kyllä tässä välissäkin harjoitelleet, mutta nyt oli taas unohtunut). Bonsku innostui leikkimään koulua, joten askartelimme "koulutehtävien" varjolla. 


Leopardi-perhe on tehty samalla yksinkertaisella tavalla kuin leijonat. 

Leijonien jälkeen lisäsimme hiukan haastetta ja otimme käyttöön lisää klassikkomateriaaleja: haaraniitit! Teimme liikkuvaraajaisen gepardin. Sitten hyeenan, kirahvin ja norsun. Sitten seepran ja niin edelleen ja niin edelleen. Opiskelimme samalla lisää eläimistä Wikipediasta ja googlesta ja katsoimme avaraa luontoa. Tiesitkö, että gepardin nopeus on nopeimmillaan yli 90 kilometriä tunnissa? Entä tiesitkö, että Leijonakuninkaan Rafiki ei ole paviaani vaan mandrilli? Tai että savannilla elävän puhvelin virallinen nimi on kafferipuhveli? Meillähän oli meneillään oikein savanni-projekti! Kun opiskelin varhaiskasvatuksen opettajaksi, haaveilin toteuttavani töissä sitten kaikkia hienoja projekteja lasten kanssa. No, lopulta en jäänyt alalle, mutta nyt sain ainakin toteuttaa koulutusta vastaan projektin. 

Välillä tarvittiin vähän enemmän äidin apua, kuten seeprassa ja kirahvin kaulassa (kun Bonsku kyllästyi täplien tekoon) ja välillä taas Bonskulla oli tarkka oma visio, kuten norsussa. 

Bonskun askartelutaidot kehittyivät huimasti tämän askarteluprojektin myötä. Hän oppi mittaamaan ja leikkaamaan sopivan kokoisen palan pahvia vessapaperirullan ympärille ja hänellä alkoi olla näkemystä siitä, millaiseksi eläimen teemme. Osan eläimistä hän halusi seisovan neljällä jalalla ja osassa hän halusi rullan olevan pystyssä. Hän myös taiteili kaikille eläimille kasvot. Leikkaaminen ei ollut nyt  parin viikon projektin jälkeen enää ollenkaan haparoivaa ja kynäotekin on jo oikea. Taas se nähtiin, että kun into lähti lapsesta itsestään, tapahtuu muutosta helpommin kuin jos aikuinen harjoittaa lasta. Kukin kehittyy omaa tahtiaan. 

Hyeenasta Bonsku osasi tehdä todella oikean näköisen! Gepardin jalat leikkasin minä, mutta kiinnitimme ne yhdessä. 

Flamingot ja mandrilli ovat puhtaimmin minun käsialaani. Tosin Bonsku väritti mandrillin turkkia ja kädet. 

Ohjekuvia en näistä nyt kuvannut, sillä askartelut ovat hyvin yksinkertaisia. Mitataan sopivan värisestä paperista vessapaperirullan kokoinen pala (mittasimme, että yleisimmin rulla on 10x15cm). Sitten leikataan pää samasta paperista ja piirretään eläimelle kasvot. Tarvittaessa lisätään vielä korvat, raajat, sarvet jne. Seepran ja flamingojen päät on liitetty rullaan tekemällä rullaan kaulan pituinen lovi ja työntämällä pää siihen. Liikkuvat raajat tehtiin hieman paksummasta pahvista ja tein neulalla ensin pahviin reiät ja siitä sitten laitoin haaraniitit läpi. Helppoa ja hauskaa! 

Vasemmalla gaselli, keskellä gnuu-antilooppiperhe ja oikealla afrikan puhveli eli kafferipuhveli. Nämä eläimet tehtiin Bonskun toiveesta. 

Lopuksi teimme vielä hajonneesta säilytyslaatikosta nukketeatterin eläimille. Tämä oli Bonskun idea ja hän ehtikin esittää jo hienoa luonto-ohjelmaa videopuhelussa mummulle. Varmaan kuvaamme vielä videoitakin. Teatterin hieno puoli on, että sen saa taitettua takaisin laatikoksi ja eläimet voi säilyttää laatikossa. Onneksi en heittänyt laatikkoa pois! 

Tässä rakennetaan savannia. Tämä projekti oli minun ja Bonskun juttu. Tintti oli tyytyväinen, kun sai muovailla taikahiekalla tai leikkiä "lumella"


Ja teatteri on valmis! Vihannespörssi ilmeisesti sponsoroi. 

Onko sinulle ideoita tai ehkä muistoja vessapaperirulla-askarteluista?

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Poikkeuskuulumisia

Tämä on kummallista aikaa, kun koko maailma on yksi iso poikkeustila ja samat outous koskee ihmisiä lähes joka puolella maailmaa. Koska tämä korona-kriisi on nyt niin poikkeuksellista aikaa, että ajattelin kirjoittaa ajatuksiani tästä uuden arjen keskeltä, jotta itsekin voin ehkä palata näihin ajatuksiin. Tähän outoon aikaan, joka tuntuu nyt ja toivottavasti tulevaisuudessakin epätodelliselta, vaikka on totta. Tässä vaiheessa mikään kauhuskenaario ei ole realisoitunut omassa elämässä, joten tässä vaiheessa asiasta on helppo kirjoittaa.

Leivonta on uusi rutiini. Joka viikonloppuna leivotaan nyt jotain. 
Vaikka uutisointi alkoi tietysti jo vuoden alusta, tuntui koko korona pitkään todella kaukaiselta. Ja vaikka se alkoi hiipiä lähemmäs ja lähemmäs ja rajoituksista ja sosiaalisesta etäisyydestä alettiin puhua, niitä ei heti meinannut sisäistää. Vielä torstaina 12.3. kävin töissä sopimassa kesälomia ja muita käytännön asioita toukokuista töihinpaluuta ajatellen. Siellä ei vielä edes keskusteltu siitä, miten tähän kaikkeen mahdollisesti korona tulisi vaikuttamaan. Sen aamupäivän jälkeen kaikki alkoi muuttua. Perjantaina ja maanantaina Bonsku oli vielä puistokerhossa. Maanantaina olisi ollut vielä keramiikkakurssi, mutta en voinut mennä, kun minulla oli kurkku hieman kipeä. Tuntui siltä, että parempi ottaa varman päälle. Ja sitten tulivatkin jo hurjan vakavilta, mutta välttämättömiltä tuntuvat rajoitukset.
Tässä valmistuu Annin uunissa -blogin reseptillä suklaamuffinseja. Oli tosi hyviä!

Kuorrutteen tein kermavaahdosta, tuorejuustosta ja verigreippimehusta. Laitoin hiukan liian vähän greippiä eikä se oikein maistunut. Hyviä olivat silti!

Sen jälkeen olemmekin olleet hyvin tiiviisti perheen kesken. Ei nyt ihan neljän seinän sisällä, mutta melkein. Sama koskee tietysti lähes kaikkia lapsiperheitä. Meillä asiat oli helppo järjestellä niin, että elämä jatkui suunnilleen samoilla raiteilla lasten näkökulmasta. Puistokerhoa ei nyt tietenkään ole, mutta se ei ole juuri lapsia tuntunut haittaavan. Tai Bonsku valittaa kyllä leikkikaverin puutetta, mutta äiti tai isä (ei niinkään pikkuveli) kelpaa siihen hommaan hyvin. Isompi harmi on se, ettei isovanhempia voi nyt tavata ja heitä kaipaamme kovasti. Tintti alkaa hokea mummua ja pappaa aina, kun naapurin ovi kolahtaa. He ovat käyneet kaikki meillä niin säännöllisesti, että tilanne tuntuu oudolta. Arkeen ovat tulleet videopuhelut, joita ennen emme juurikaan ole hyödyntäneet. Bonsku totuttelee myös leikkihetkiin puhelimen välityksellä. Myös kirkko on vaihtunut livestreamiin.

Hassua, miten kuvittelin ennen tätä olevani enemmän introvertti kuin olenkaan. Taidan olla ainakin todella seurallinen introvertti, sillä etenkin alkuun sosiaalinen etäisyys tuntui todella ahdistavalta. Että en näe ystäviä pitkään aikaan! Olen aika huono viestittelemään tai puhumaan puhelimessa. Nyt sitä on pakko harjoitella. Vähitellen se alkaa sujua. Ja ehkä pidän yksinolosta silloin, kun se on vapaaehtoista. Pakon sanelemana se ei ole yhtä rentouttavaa. 

Joka päivä meillä on ollut askartelu- ja muovailuhetki. Se on tuonut päiviin ryhtiä. 

Ulkona olemme käyneet, mutta välttäneet leikkipuistoja ruuhkien aikana. Hieman stressaa, miten pitkään virus elää mahdollisesti leikkipuistovälineissä. Tintti ainakin vielä saattaa vaikka nuolla niitä ja häntä pitää vahtia haukan lailla. Metsäretket ovat olleet nyt erityisen virkistäviä. Pihallakin on onneksi ihan kiva touhuta. Kavereita emme ole enää tavanneet edes ulkona, sillä kävi liian stressaavaksi vahtia turvavälejä. Ja minä en todellakaan ole mikään stressaava äiti tai pöpökammoinen! Tämä nyt vaan on aivan eri asia kuin mitkään tavalliset flunssat. 

Ensimmäinen askartelu tässä menossa. Sen jälkeen eläimiä on tullut kahdeksan lisää. Niistä myöhemmin!

Olemme käyneet edelleen normaalisti kaupassa ja hakeneet ruokaa ravintoloista kotiin. Nyt kun kaikki muutkin ovat alkaneet tilata ruokansa noudettavaksi (tai kotiin kuljetettavaksi), emme ole meinanneet saada omaa ruokatilausta enää läpi! Se on hassusti kiukuttanut: MINÄ tilasin ruokani täältä jo ennen koronaa! Hieman pohdin joidenkin harrastusvälineiden hankkimista: uskallanko käydä kivijalkaliikkeessä vai pitääkö tilata kotiin? Tarvitsisin hieman tarvikkeita pariin projektiin, joiden avulla pysyä järjissäni tässä kaiken keskellä. Ja tukisin mieluummin pikkuliikkeitä kuin isoja nettikauppoja.

Mielikuvitusleikit ovat yhtä vauhdikkaita kuin ennenkin. 

Vaikka kaiken kaikkiaan tätä tilannetta ei kyllä mitenkään päin toivoisi, on tässä ollut paljon hyvääkin. Miehen kaikki musiikkityöt ovat tauolla (mikä on kurjaa), mutta hän on ollut sen sijaan paljon kotona (ja etätöissä), mikä on kivaa. Bonsku on kovin innostunut leikkimään koulua ja olemme joka päivä askarrelleet paljon ja opetelleet uusia asioita eläimistä sekä tehneet muita pieniä tehtäviä. Jotenkin hän on nauttinut kovasti näistä yhteisistä hetkistä. On myös aika ihanaa, että nyt saan ainakin nämä viimeiset kotiäitiviikot olla todellinen hc-kotiäiti, vaikka etenkin aluksi puistokerhon loppuminen hirvitti. Tintti oppii joka päivä paljon uusia sanoja ja sitä on nyt ihana seurata läheltä. Ei tämä aina helppoa ole, mutta ei täysin kurjaakaan. 

Hetkittäin sujuvat yhteisleikitkin. 

Tältä välillä tuntuu tämän kaiken poikkeustilan keskellä. 

Yritän olla ajattelematta kuinka kauan tämä vielä kestää. Ensin jotenkin naiivisti suuntasin ajatukseni sinne huhtikuun puoleen väliin, mutta en enää. Nyt yritän elää päivän kerrallaan. Töihinpaluu kyllä jännittää, mutta toistaiseksi töitä ainakin on. Tuntuisi äärimmäisen turhauttavalta joutua lomautetuksi, sillä töitähän riittäisi todellisuudessa valtavasti. Moni muukin asia pohdituttaa, mutta kuten sanoin, yritän nyt elää hetkessä. Kaikki on outoa, mutta toisaalta moni asia on omassa elämässä kuitenkin vielä hyvin. Välillä suren niitä ihmisiä, joiden elämään tämä on vaikuttanut rankasti, mutta jotta oma arki sujuisi, siihen ei voi jäädä vellomaan myöskään. Jos ei olisi lapsia, keskittyisin tänä aikana varmaankin kaikenmaailman käsityöprojekteihin ja kodin järjestämiseen. Mutta nyt lapset pitävät kuitenkin ihanasti väkisin arjessa ja sen iloissa kiinni.

Onneksi huomenna siirretään kelloja, jotta on tunti vähemmän tätä kaikkea. 

Mitä sinulle kuuluu uuden arjen keskellä?

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Keramiikkakurssin kruunu

Keramiikkakevät loppui kesken kaiken ja vaikka kuinka monta työtä jäi keskeneräiseksi. Olin niin odottanut, että saan työt kotiin ja voin esitellä ne täällä blogissakin. Mutta tietysti nämä ovat kokonaiskuvassa kovin, kovin pieniä murheita. Onneksi jotain ehdin saada kokonaan valmiiksi ja kotiin asti ja yksi keramiikkakurssin tuotteista ilahduttaa minua erityisesti, nimittäin suodatinpussiteline. Se taisi olla tämän kevään paras keramiikkatuotokseni.

Suodatinpussiteline, ihanan funktionaalinen ja niin kaunis. 

En ollut tajunnut tarvitsevani suodatinpussitelinettä, eikä sellaisia kovin monessa paikassa varmaan myydäkään. Vähitellen iltapäiväkahveja keittäessäni alkoi kuitenkin kyllästyttää suodatinpussien valuva kasa kaapissa tai kahvinkeittimen takana. Tietysti niitä myydän myös sellaisissa kartonkipurkeissa, mutta niissä on paljon vähemmän suodatinpusseja kuin ohueen muovikääreeseen pakatuissa paketeissa ja siksi ostamme aina jälkimmäisiä. Mutta tosiaan, ne leviävät ja lörpähtävät, eivätkä ne pysy millään ryhdikkäänä.

Leikittelin lasituksessa kiiltävällä ja matalla, mutta se ei ehkä aivan tullut lopputuloksessa esiin. 

Sitten eräänä päivänä sain idean: voisin tehdä savesta jotain oikeasti hyödyllistä enkä vain harjoituskippoa ja -lautasta toisensa perään. Googlailin ideoita, mutta niitä oli melko niukalti. Oli ihan tyylikkäitäkin, mutta ei sellaisia jotka olisivat miellyttäneet silmää tai olleet toteutettavissa savesta järkevästi. Mutta sitten silmiini osui Sunnymoredesignin tyylikäs graafinen suodatinpussiteline, jollaisen olisin voinut ostaa ihan sellaisenaankin. Mutta edessäni oli jo klöntti savea, joten päätin vain hieman matkia.

Pilkkusavi on suosikkisaveni, sillä siitä tulee niin hauska pinta. 

Savi taipui yllättävän hyvin näin melko kokemattomanakin geometrisiin muotoihin. Hieman hätäilin, enkä antanut osien kuivua ihan tarpeeksi ennen kuin liitin ne yhteen, joten yksi kolmioista hieman taipui sisäänpäin. Jännitin myös kuinka paljon savi kutistuisi poltossa, mutta onneksi olin jättänyt sopivasti kutistumisvaraa. Värityksessä luotin inspiraation lähteeseeni, sillä värien lisäksi myös mustavalkoinen miellyttää silmääni. Pilkkusavi tuo vielä hauskan twistin muuten monokromaattiseen esineeseen. Ja kyllä vaan toimii hyvin tämä suodatinpussiteline! Täydellisen funktionaalinen kapistus ja vielä kauniskin. Siitä aion nauttia nyt, kun tulee kahviteltua kotona vielä tavallistakin enemmän.  Kovasti nyt täytyy etsiä arjesta niitä ilon hetkiä, kun elämä on mullistunut niin totaalisesti. 


Hieman ankea hylly, jossa lasiesineet eivät oikein näy. Viimekeväiset simaroiskeet näkyvät edelleen. 
Hylly raikastui kertaheitolla parilla tapetin palalla. 


Samalla ehdin laittaa tuon keittiön pienen hyllykön uusiksi. Se on kovin tumma, eivätkä kauniit lasiesineet tai myöskään tuo suodatinpussiteline pääse ollenkaan esille siinä. Olin jo pitkään suunnitellut laittavani hyllyn takaseinään keittiön jämätapettia ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Tein sen hieman tyttylöimällä ja käytin kaksipuoleista teippiä, joka vielä kaiken kukkuraksi loppui kesken. Voi olla, että pitää tehdä jossain kohtaa siis vielä pientä korjailua. Muuten lopputulos on oikein raikas ja piristää tätä niin 2010-lukuista keittiötä. 

Ja suodatinpussitelinekin on oikein edukseen. 


Toivottavasti sinäkin löydät arjestasin ilon hetkiä! Voit kertoa niistä kommenteissa, jos haluat. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Korona toi väriä vessaan

Korona mullisti arjen ja sen vaikutukset ovat moninaiset. Näin lapsiperheessä ei todellakaan kyllä ehdi siivoamaan koko kotia lattiasta kattoon, mutta miehen peruuntuneet keikat mahdollistivat pienimuotoisempien projektien eteenpäin nytkähdyksen. Jotain iloa ja huumoria tilanteesta on siis keksittävä. Nyt kun käsiä on pesty vielä normaaliakin useammin, alkoi yläkerran huonosti vetävä lavuaari häiritä toden teolla. Sainkin vihdoin avattua yläkerran vessan hajulukon ja laitettua vessaa muutenkin uuteen uskoon.

Korona toi uusia tuulia vessaan. 

Hajulukon puhdistus on meillä aina minun hommani ja jollain kierolla tavalla myös melko tyydyttävää. Hommaan menee oikeastaan aika vähän aikaa, se on ällöä mutta toisaalta oman kädenjäljen näkee kyllä hyvin konkreettisesti. On myös voittajaolo aina, kun tiivisteet saa takaisin paikoilleen niin, etteivät ne vuoda. Ja hyvin vetävä lavuaari, se vasta on jotain! En kuitenkaan nyt kuvannut lukijoilleni tätä koko prosessia, sillä käsihygienia ei sallinut kameraan koskemista kesken prosessin. 

Tein nimilaattoihin oikein reiätkin, mutta laitoin ne lopulta kiinni sinitarralla. Bonskun pyyhe on matalammalla. 

Puhdistusoperaatio ei ollut ainoa muutos vessassa. Sain myös laitettua seinään keramiikkakurssilla tekemäni nimilaatat käsi- ja kasvopyyhkeille. Nyt varmaan pitäisi olla nimikoidut käsipyyhkeetkin, mutta meillä nimet pääsivät kuitenkin aikuisten kasvopyyhkeiden naulakkopaikkaa merkkaamaan. Lapsille on omat käsipyyhkeetkin. Olen usein pohtinut, että miksi vessoissa lukee erikseen "kädet" ja "vieraat". Kumpaan vieraiden kuuluu kuivata kädet? Varmaankin vieraiden pyyhkeeseen, mutta joskus vessoissa saattaa olla lisäksi perheenjäsenten nimikoidut käsipyyhkeet. Kumpaan vieraat silloin pyyhkivät kätensä, vieraiden pyyhkeeseen vai käsien pyyhkeeseen? Toki voi olla, että nimikkopyyhkeet ovat sitten kasvoille, kuten meillä. Silti hieman epäselvä järjestely. Pohdin laattoja tehdessäni, kirjoitanko niihin "kädet" ja "vieraiden kädet", mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan toiseen "kädet myös", koska yleensä kuitenkin vaihdan pyyhkeet ennen ja jälkeen vieraiden. Voi olla, että vieraiden oma käsipyyhe olisi ollut silti näin epidemian keskellä vielä fiksumpi ratkaisu.

Sisustustarroja. En olekaan sellaisia muistaakseni ennen käyttänyt. 


Vanhempieni joskus matkoilta tuoma peili on vähän eriparinen muun sisustuksen kanssa, mutta oikeastaan ihan hyvä niin. 

Yläkerran pikkuvessa on kaivannut minusta vaihtelua. Se on ollut kovin kliininen ja "aikuismainen" valkoisine seinineen ja puutasoineen. Öljysin tason jo pari viikkoa sitten, sillä se oli alkanut näyttää huonokuntoiselta. Öljyäminen teki tehtävänsä ja taso kirkastui huomattavasti. Väriä ja hauskuutta sain vessaan Made of sundaysin seinätarroilla. Olen pohtinut vessan tapetointia, mutta tämä oli huomattavasti helpompi ja halvempi ratkaisu tähän hätään. Ostin tarrat vielä alennuksesta muutama viikko sitten. Yhdestä paketista riitti sopivasti tarroja pienehköön seinään, kun jätin seinän alaosan tyhjäksi. Tämä oli tietoinen ratkaisu, jotta taapero ei ala repiä tarroja seinästä. Seinäpinta ei ole aivan tasainen, mutta minusta tarrat kiinnittyivät hyvin ja ovat toistaiseksi pysyneet. 

Ostin kortit 18-vuotiaana Barcelonasta. 

Hassu vessapaperirouva ja Marigekko koristavat myös vessaa. Pauli-serkun pallovalotkin ovat jämähtäneet sinne koristeeksi. 

Lisäsin vielä seinälle lukioikäisenä ostamani 20-luvun muotikuvakortit. Ne toivat kivasti väriä myös vessan toiselle seinälle. Ne ovatkin olleet viimeksi esillä monta vuotta sitten. Kauniit kuvat vetoavat minuun edelleen, sillä pidän tuon ajan kuvien estetiikasta. Samalta reissulta on myös vessassa koristeena lymyävä "Marigekko" eli pienoismalli Barcelonan Park Güellin puistossa olevasta liskopatsaasta.

Vessa on kivan pieni tila muokata aina välillä erilaiseksi. Ilme muuttuu helposti, kun muuten ympäristö on vaalea ja simppeli. Ehkä vessa muuttuu jossain vaiheessa aivan erilaiseksi. 


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Amy & Katie - sarjakuvasankarit vuosien takaa


Siivotessani askartelukaappia silmiini osui pitkästä aikaa keltainen kansio. Sen sisällä on iso pinkka teini-iässä tekemiäni sarjakuvia. En ole vuosiin katsonut niitä läpi, mutta nyt avasin kansion ja oikein hämmästyin sitä määrää, mitä sarjakuvia löytyi. Sarjakuvissa seikkailivat brittitytöt Amy ja Katie, jotka olivat tietysti minun ikäisiäni. Keksin hahmot alunperin ennen Lontoon matkaamme ja ensimmäisessä sarjakuvassa tytöt matkustavatkin Lontooseen. Siitä meinasikin tulla ihan suorastaan fantasia-sarjakuva tyttöjen löytäessä kaksoisolennot, mutta lopulta keksin jonkun tylsemmän loppuratkaisun. 
 


Ensimmäinen sarjakuva oli monen sivun mittainen, mutta melkein kaikki muut olivat vain sivun mittaisia. Koska olin varsinainen anglofiili, kirjoitin kaikki sarjakuvat englanniksi. Tietysti, koska Amy ja Katie olivat brittiläisiä, keksitystä Mintonin kaupungista kotoisin. Kielessä on kyllä varmasi vaikutteita myös amerikanenglannista ja välillä hieman kökköjä sanankäänteitä. Loin sarjakuvien taakse oikein taustatarinat, piirsin tyttöjen perheet, kodit ja vaatevarastot. Samastuin aina hieman enemmän Amyyn, mutta Katie oli myös vähän sellainen "haaveminä", sillä hänellä oli poikaystäväkin. 



Välillä kyllä kauhistuttaa, kuinka paljon Amy ja Katie shoppailivat. Shoppailu toistuu monessa sarjakuvassa ja tytöillä oli valtavat määrät vaatteita. No, se kuvastanee vain 2000-luvun alun teinitytön arvostuksia maailmassa ennen ilmastokriisiä ja pikamuodin ongelmien tiedostamista. Mutta on sarjakuvissa syvällisempiäkin teemoja. Yhdessä pohditaan tulevaisuuden urasuunnitelmia ja toisessa (tosin kesken jääneessä) pohditaan elämää kuoleman jälkeen. Mutta tosiaan, enimmäkseen shoppailua, poikia ja ennenkaikkea ystävyyttä. Minulla ei ollut lapsena tai teininä aivan samanlaista ystäväparia kuin Amy ja Katie olivat toisilleen. Oli parhaita ystäviä, mutta usein meitä oli vähintään kolme tyttöä porukassa, eikä sellaista "ainoaa bestistä" ollut. 




Sarjakuvissa oli yleensä jokin hassu koukku tai lopetus, kuten kunnon sarjakuvassa kuuluu. Ehkä mieleenpainuvin vitsi oli, kun Amy ja Katie tippuvat rankan shoppailureissun jälkeen työmaakuoppaan ja he lausahtavat "I guess we really shopped till we dropped!". Heh heh. Toisessa taas tytöt putoavat laiturilta veteen. Välillä vitsiksi riittää vaikka se, että Amy ja Katie huomaavatkin, että hiusväripurkit menivät väärinpäin tai he vaihtavat ostamiaan takkeja keskenään, kun ovatkin ostaneet toiselle paremmin sopivan takin. Välillä taas keskiössä on Amyn toivoton ihastus Mikeen, jolta Amy kovasti toivoisi saavan vastakaikua. Aika pieniä arkisia juttuja. 



Piirrostyyliin muistan saaneeni inspiraatiota Koululainen-lehden oma lehti -kilpailun voittajalta. Ainakin päiden mallit ja Katien huulet saivat inspiraatiota voittajalehdessä olleilta sarjakuvahahmoilta. Vähitellen tyyli muuttui kuitenkin omemmaksi ja olen käyttänyt tätä sarjakuvatyyliä myös muissa tilanteissa. Olen esimerkiksi piirtänyt "Amy ja Katie"-versioita työkavereistani läksiäismuistona ja onnittelukortteihin. Pienillä muutoksilla saa yllättävästi ihmisistä sen olennaisimman, vaikka kasvonpiirteet ovatkin pääasiassa soikioita. 




Oli aika hauska palata näihin sarjakuviin ja päästä vähän oman teini-ikäisen pään sisään. Sarjakuvien kautta se oli huomattavasti kevyempää kuin vaikka teini-iän päiväkirjaan tutustuminen. En muistanut, kuinka monta sarjakuvaa olinkaan ehtinyt piirtää. Ne ovat syntyneet vuosien 2000-2004 välillä. Harmi, ettei niissä ollut päivämääriä. Oli joulu-, koulu- ja kesäteemaa ja vaikka mitä. Olenpa tehnyt jopa Amyn ja Katien keittokirjankin! Ehkä pitäisi julkaista näistä parhaita vaikka instassa yksi kerrallaan, sillä näitä on ihan hauska itsekin lukea. Tai pitäisi varmaan tehdä myös nykypäivän versioita: Amy ja Katie alkavat käydä kirppareilla, Amy ja Katie konmarittavat ja Amyn ja Katien ilmastoahdistus. Shoppailun tilalle vähän muuta sisältöä. 



Ja olen minä vähän päivittänyt hahmoja tähän päivään, tein nimittäin eräälle kantoliinatutulle lahjaksi muutaman paperinuken, joissa käytin Amyn ja Katien hahmoja. Ehkä seuraavan sarjakuvan nimi onkin Amy & Katie: Babywearing fever.