Ensimmäinen virallinen joulupostaus!

Jee! Olen odottanut koko marraskuun, että pääsen touhottamaan täällä blogissakin joulujuttuja. En vaan ole hirveän aikaisin viitsinyt alkaa, koska aikuisen ihmisen "kuuluu" kauhistella sitä, miten joulu tulee joka vuosi vain aikaisemmin ja aikaisemmin kauppoihin... Minua tämä ei haittaa lainkaan! Joulutunnelmaan tosin alan päästä vasta lähempänä joulua enkä minäkään niitä joulujuttuja lokakuussa osta, mutta minusta joulua voi ihan hyvin odottaa vaikka sen kolme kuukautta. 

Koska joulukorttien tekeminen on tällä hetkellä ajankohtaista, ajattelin esitellä joulukortteja viime vuosilta. Olen aina askarrellut kovasti ja varmaan nuorempanakin tein joka joulu kortteja. Varsinaisen joulukorttiuraputkeni katson kuitenkin alkaneen abivuonna, jolloin tein ensimmäisen "jujullisen" joulukorttini. Valitettavasti tätä korttia minulla ei ole jostain syystä tallella, mutta sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa. 

Katsastin silloin tällöin erään kahvilan ilmaiskorttivalikoimaa, jos sieltä löytyisi jotain, jota voisi hyödyntää askarteluissa. Joulun alla vastaani tulivat mielestäni aivan järkyttävän rumat Timo Soinin vaalimainoskortit. Keltainen kortti, jossa oli muistaakseni mustavalkoisena Timon pärstä. Mietin ihmeissäni, että kuka tuollaisia haluaa. Siispä päätin ottaa niitä itselleni! Silloin olivat kovasti muodissa erilaiset muuttumisleikki-tositv-ohjelmat ja keksin, että sopiva teema olisikin X-mas-makeover extremen sijaan. Tonttulakin laitoin Timon päähän valmiiksi ja kiinnitin korttiin pienen pussin erilaisia tuunaustarvikkeita, kuten paljetteja, kangassuikaleita ja sen sellaista. Kääntöpuolelle lisäsin vielä tekstin: "Tämä ei ole poliittinen kannanotto, tämä on huumoria."

Jean-Jacques Louis Davidin Madame Recamier lakkeineen päätyi aikoinaan anoppilaan. Tämä ei ole alkuperäinen kortti, vaan uudelleen muokkaus. 

Kahden seuraavankaan vuoden kortista minulla ei ole muita kuin muistikuvia. Vuonna 2006 hyödynsin taas ilmaiskortteja, kun löysin kortteja, joissa oli tyhjä taulunkehys. Tulostin kuvia kuuluisista taideteoksista ja laitoin kuvien henkilöille, ja joskus myös abstrakteille kuvioille, tonttulakit päähän. Jokainen kortti oli uniikki ja mietin minkä teoksen kellekin antaisin. Vuonna 2007 ideoin kortin, jossa kuudenoksissa roikkui joulupallot, joista heijastui minun ja miehen päät. 

Life in plastic, it's fantastic! Voi ei, nyt lukijat näkevät meidän kasvomme! 

Seuraavista korteista alkaakin olla jo todistuskappaleita, joskaan vuoden 2008  alkuperäistä korttia ei ole tallella. Sen sijaan on valokuva, josta kortti on tehty. Kuvassa olemme minä ja mies barbie-maailmassa. Korttia varten tosin muokkasin Kenin hiuksia photoshopilla vaaleiksi. Eikä miehellä ole partaa. Kortin toivotus kuului "Todellisempaa joulua!". Minä ideoin kortin, mies toivotuksen kuten usein muutenkin.

Olen leikannut kortin kuusenkoristeeksi, mutta alunperin korttipohja oli tuollainen isompi.

Osa pullista vähän paloi...

Seuraavan vuoden kortissa ei ollut mitään suurta 

jujua, mutta se oli taas visuaalisesti hauska. Sitä oli myös hauska tehdä, sillä cernitistä näprääminen oli mukavaa vaihtelua uusien opintojen lomassa. Taisin innostua siitä, kun Noora oli tehnyt blogissaan lussekatter-pullia. Osassa korteista oli myös piparkakkuja, mutta tässä minulle säästyneessä ei sattunut olemaan. Toivotus kuuluis yksinkertaisesti: "Makoisaa joulua! Terveisin tuareimma Karkkiset". Tuoreus tietysti viittasi pulliin ja siihen, että olimme vastikään menneet naimisiin. 

Kahden vuoden takainen kortti taitaa edelleen olla suosikkini vuosien varrella tekemistäni joulukorteista. 2010 esiinnyimme tiernapoikina eli nykyisin tiernahenkilöitä ja siitä inspiroiduin tekemään aiheeseen liittyvän kortin. Toisena lähtökohtana olivat lakupötköjen kääreet, jotka olin säästänyt lakupekan poistuttua niistä. Siitä idea lähti liikkeelle ja lopulta Knihtinä, Herodeksena, Muriaanien kuninkaana ja Mänkkinä oli koko joukko mainoksista tuttuja kasvoja. Nyttemmin nekin ovat päätyneet kuusenkoristeiksi. 

"Ja me toivotamm'..." Tunnistatko kaikki? Mustaa seuraava teksti:: Jenkkipurkka-poika, Kari Grandi, Laku-Pekka ja Elovena-tyttö. 

Kuten monet muistakin kortti-ideoista, viimevuotinenkaan idea ei syntynyt väkisin vaan sattumalta. Olin pyöritellyt mielessäni jonkun vanhan mainoksen hyödyntämistä, mutten ollut keksinyt mitään ihmeellistä. Kun olimme erään kaverin luona kylässä, heillä oli tarjolla jonkun ikivanhan keittokirjan mukaan tehtyä kaljavelliä. Puserresyltylläkin uhkailtiin, mutta sitä ei ollut. Äitini puolestaan on aina puhunut lapsuutensa joulujen herkusta, prässyltystä. Ajattelin, että puserresyltty on varmaan sama asia ja hankin kirjan ja reseptin käsiini. Näin koko suku voi kokeilla tätä herkullisen kuuloista reseptiä jouluna!

Kuinkahan helpolla sian pään saisi ostettua? Tekstinä: "On äiti laittanut kystä kyllä..."

Mieltä on lämmittänyt kovasti, kun olen nähnyt ystävien jääkapinovissa  parin vuoden takaisia kortteja! Koska yritän joka vuosi keksiä jonkun tuoreen idean ja koska muutamana vuonna olen onnistunut hyvin, koen pienen pientä painetta joulukorttien idean keksimisestä. Toisaiseksi ideat ovat aina putkahtaneet jostain suhteellisen helpolla. Tämän vuoden ideaa en tietenkään vielä paljasta, mutta varmasti lukijatkin näkevät sen sitten aikanaan. 

Mikä näistä oli sinun suosikkisi? Entä ,illaisista joulukorteista itse pidät?

Viittä vaille vintagea

Kangas ei oikein valokuvissa pääse oikeuksiinsa, mutta värit ovat suunnilleen oikein. 

Kun olin pieni, äiti ompeli minulle paljon vaatteita. Erityisesti juhlamekot ovat jääneet mieleeni. Eräänä vuonna löysimme aivan ihanan ruudillisen silkin, josta piti tulla minulle sen vuotinen mekko. Jostain syystä mekko jäi kuitenkin tekemättä. Joko oli liian kiire tai sitten tilalle löytyikin valmis mekko. Kangas yksinkertaisesti unohtui kaappiin. Vuosien varrella kävin sitä säännöllisesti hypistelemässä.

Pari vuotta sitten innostuin lopulta kaivamaan kankaan kaapista ja tein siitä yläosan kokonaisuuteen, johon tein myös fuksian punaisen kynähameen. Kyseistä asukokonaisuutta en ole pässyt käyttämään kovin usein, sillä yläosa on melko avoin, eikä minulla ole ollut asuun sopivaa jakkua. Olen käyttänyt asua yhdessä vain kerran, eikä siitäkään ole yhtään kuvaa. Erillisiä kuviakin on vain muutamia. 

Ruutusilkistä tehty yläosa vauhdissa itsenäisyyspäivänä 2011. Alaosa on vanhojentanssipuvun alaosa, josta organza on käännetty puvun sisään. Uusiokäyttöä siis. 

Etsiessäni jakkua erääseen toiseen asuun päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja etsiä kaavat sopivaan jakkuun. Nykyvalikoimista en löytänyt kivaa yksinkertaista juhlajakkua, joten käännyin jälleen Etsyn vintage-kaavojen puoleen. Niitä olen hyödyntänyt ennenkin, silloin harvoin kun olen innostunut omepelemaan vaatteita. Kaavat tilasin tosin jo ajat sitten ja vasta nimipäiväjahjaksi itselleni ostama Vintage fashion kirja sai minut tarttumaan tuumasta toimeen. Jakkuhan on sitä paitsi viittä vaille vintagea, koska malli on vanha ja kangaskin täyttää pian sen vaaditun kahdenkymmenen vuoden iän.

Yli 60-vuotta leikkaamatta olleita kaavoja on jotenkin jänä käsitellä. Vihdoin näistäkin syntyy jotain!

Sunnuntai-ilta on siis kulunut ommellessa. En ole mikään huippuompelija ja työ on siksi aika hidasta, mutta saan mielestäni ihan hyvää jälkeä aikaan. Sen sijaan vaatteen tuunaamisiini en ole koskaan tyytyväinen. Ompeleminen on aika kausittaista ja yleensä olen tehnyt juhlavaatteita. Inspiraationa on ollut yleensä jokin kangas, jonka olen halunnut käyttöön. Kerran esimerkiksi innostuin Linnan juhlien aikaan tekemään vanhempieni opiskeluaikaisista verhoista itselleni juhlapuvun, joka on päässyt pari kertaa käyttöönkin. 

Äidin ja iskän verhot. Takan oli hieno "lärpäke". Minua tosin harmittaa edelleen, että yläosa on noin erivärinen.

Karkkiksen ompelutyöpiste. Kaikki tarpeellinen, konetta lukuunottamatta, löytyy sohvan alta mustasta salkusta.

Kun teen käsitöitä, katson yleensä samalla telkkaria tai kuuntelen radiota. Ompeleminen on siitä hankalaa, että kone pitää niin kovaa ääntä, ettei tätä ole oikein voinut tehdä. Kunnes tänään tajusin, että voinhan laittaa luurit korviin, jolloin kone ei haittaa lainkaan niin paljon. Olen siis kuunnellut työskennellessäni kolme Alivaltiosihteeriohjelman viikkokoostetta putkeen ja yhden Aristoteleen kantapään. Alivalkkarit ovat isäni suuri suosiikki ja koska olen perinyt paljon isäni huumorintajua, sama ohjelma iskee myös minuun. Ilta on siis sujunut rattoisasti, kun tajusin ottaa kuulokkeet käyttöön. 

Aina kun teen käsitöitä, sen näkee koko kämpästä. Asioita pitää levitellä.

Valitettavasti minun täytyy paljastaa, että tämän postauksen kirjoittaminen on vain välipala ompelemisen lomassa. Lopputulosta ei ole vielä syntynyt. Mutta jahka saan jakun valmiiksi ja kuvat otettua, niin lupaan liittää ne joko tämän postauksen loppuun tai seuraavaan postaukseen. Riippuu vähän siitä, kuinka nopeasti homma hoituu. 

Romuromanttiset nimpparit

Nimppariherkkuja.

Minulla on marraskuussa nimipäivä ja vanhempani tulivat käymään meillä muun muassa juhlistamaan sitä. Romuromanttinen on kuulemma tämän hetken sisustusmuotisana, joka löytyi uudesta Avotakastakin peräti kahdesti.  Nimipäivät olivat romuromanttiset vain siinä mielessä, että toinen pienistä lahjoista löytyi kuulemma kirpparilta, joka oli täynnä jos jonkinlaista romua. Siksi siis lahjakin oli romuromanttinen, vaikka sillä taidetaankin tarkoittaa ennemminkin kaikkia rouheita ja robusteja teollisuushenkisiä ja muuten kuluneita asioita. Oli miten oli, tästä lahjasta pitääkin iloita, sillä nyt meidän eteisen lipastomme on kokonainen!

Hieman epätäydellinen lipasto. Alimpia laatikoita on välillä ollut vähän hankala avata.

Lipasto on siis isäni lapsuuden kodista. Serkkuni asuu nykyään siinä talossa ja sain lipaston, kun sisustusta uusittiin joku vuosi sitten. Lipastosta mamma haki aina minulle rahaa, jolla ostaa jotain kivaa kun olin pieni. Vaikka muisto on varsin materialistinen, se oli aina yhtä jännittävä hetki kun mamma ehdotti, että mennään käymään lipastolla. Hauska yksityiskohta on myös, että isäni piti pienenä karkkikätköään yhdessä sen laatikoista. Kuten kuvasta voi huomata, kolme vetimistä puuttuu. Lipasto on siis vähän "romuromanttinen". Vetimet ovat kävinneet vuosien varrella ja aina välillä puuttuvien tilalle on etsitty uusia (siis vanhoja) vetimiä. 

Nyt vanhempani olivat bonganneet eräältä kirpputorilta lipaston, jonka vetimet olivat melkein samanlaiset. Lipasto oli kuitenkin huonossa kunnossa ja he olivat kiinnostuneita pelkistä vetimistä. Armottoman kaupankäynnin jälkeen (heh, no ei se ehkä ihan näin mennyt) vetimet kuitenkin saatiin. Ne olivat pikkuisen erilaiset kuin vanhat, mutta aivan riittävän samanlaiset. Toinen lipasto jäi tosin nyt ilman vetimiä, mutta eiköhän myyjä saa hankittua siihen taas jotkut toiset vetimet. 

Vanha vedin. 

Uusi vedin. 

Voih, nyt tajusin ettei meidän lipastomme olekaan enää muodikkaan romuromanttinen, kun siinä on kaikki vetimet. No, jostain pitää luopua ja enköhän keksi jonkun toisen sisustuskielisen sanan kuvaamaan sitä, että lipasto onkin nyt "täydellinen". ;) 

Pahoittelut vihreästi kuvasta, mutta eteisessä on iltaisin vähän vähän valoa. Vetimet kuitenkin erottuvat. 

Ratkaisua muodikkuusongelmaani voin miettiä vaikka popsimalla näitä nimppariherkkuja. Sain lahjaksi myös Arabian 24h Tuokio -lautasen, joka käy oikein hyvin keksilautasesta. Enempää näitä ei ole tarkoitus kerätä, vaan tämä yksi astia riittää kokoelmiini mainiosti.

Sotkemispäivät

Suhtautumiseni siivoamiseen on kovin ristiriitainen. Toisaalta nautin siitä, kun koti on oikein siisti, sillä silloin koti on kauneimmillaan ja sisustuskin näyttää hyvältä. Kuitenkaan siivoaminen ei ole minulle juuri koskaan prioriteetti numero yksi. Sen edelle menevät esimerkiksi tärkeät juoksevat asiat ja lepääminen. Kuitenkin lepääminen ja asioiden hoitaminen onnistuvat parhaiten siistissä kodissa. Ja tietysti siivoaminen voi mennä prioriteetti ykkösen edelle jos kyseistä prioriteettiä ei ole mukava hoitaa. 

Ei tämä nyt kovin pahalta tietysti näytä, mutta kaikki juuri sen verran vinksallaan, että ärsyttää.

Kotityöt ovat jakautuneet melko tasaisesti: minä järjestelen enemmän tavaroita, mies imuroi ja yleensä pyyhkii pölyt. Minä siivoan vessan ja huolehdin pyykkihuollosta, mutta mies huolehtii tiskeistä. Pyykkihuolto on enemmän minun heiniäni. Mies taas vaihtaa renkaat niin pyöriin kuin autoihin. Sängyn petaa se, joka nousee siitä viimeisenä (eli minä, mutta usein viikonloppuisin mies armahtaa minut hommasta).  Kotitöissä joustetaan tarpeen mukaan. 

Kirjoituspöytä ei kyllä normaalisti ole noin siisti, mutta vaatepinot kasaantuvat uhkaavasti joka tuolinselkämykselle.

Koska minulla on ollut viime aikoina kiire opiskeluissa ja erityisesti vapaa-ajalla (osallistuin erään suuren tapahtuman järjestelyihin), en ole myöskään hirveästi siivonnut. Mies on aina vielä kiireisempi, joten hänenkin hommansa ovat jääneet tekemättä. Niinpä meillä on meidän mittapuumme mukaan ollut sotkuista. Kummallakaan ei ole oikein ollut varaa joustaa. Eikä siivoaminen oikein ole huvittanutkaan. 

Vaikka kuinka olisi tiskikone, se ei auta jos se on täynnä eikä ole aikaa käyttää ohjelmaa. Käsitiskejä ei voi tiskata, kun allas on täynnä muuta ja tiskipöydällä konetiskejä. Pahvitölkkejäkin sen kun kertyy.

Toisaalta tiedän, että meillä on perussiistiä ja moni tuttu on ihaillut, miten siistiä meillä on aina kun meillä käy. Aina ei kuitenkaan tunnu siltä. Olen lapsuuden kodissa tottunut siistiin kotiin ja voin tunnustaa, etten ole yhtä siisti kuin äitini. Toisaalta haluaisin olla siistimpi ja pystyä siivoamaan vähän koko ajan kuten äiti. En tykkää niistä meille kertyvistä ryjäkasoista, joita en kuitenkaan viitsi korjata. Tavaroiden vieminen heti oikeaan paikkaan on ihan liian raskasta. Kuinka joulupukki aina tiesikään kertoa minulle, että lelut jäävät joskus siivoamatta? Toisaalta taas tiedän, että tämä on minun luonteeni, enkä haluakaan muuttaa sitä. Plääh. 

Pyykkikori pullistelee. Onneksi pyykkääminen on ehkä vaivattomimpia kotitöitä. Tosin on siinäkin se lajittelu ja levitys.

Pahinta siivoamisessa on se, ettei se lopu koskaan! Kun on hetkeksi saanut kaiken siistiksi, alkavat tavarat jälleen hiipiä koloistaan väärille paikoille ja pölyä sen kun kertyy. Eilen onneksi saimme hoidettua tiskit ja tavarat suunnilleen paikoilleen, mutta nyt alkaa taas olla siellä sun täällä kaikkea epämääräistä. Tällaista se elämä vaan on. Eikä varmaan helpota, jos joskus on lapsia!

Myös silityskori on jo rähäjtänyt. Onneksi vaatteita riittää silti! Silitän yleensä melkein kaikki vaatteet, mikä tietysti vie aikaa, mutta meidän kone ryppää ne niin totaalisesti. Lisäksi ovat sitten siistimpiä.

Aina kun siivoamaan lopulta ryhtyy, tulosta syntyy melko nopeasti ja helposti. Tietysti eri asia on tehdä perusteellisempaa puunausta, mutta perus arkisiivous on yleensä melko nopeaa ja vaivatonta. Sitten sitä ihmettelee, miten sitä ei ole tullut tehtyä aiemmin. Äidiltä olen kuullut vinkin (ja äiti oli kuullut sen jostain muualta), että jos aikaa ei ole paljon, kannattaa varata aikaa kymmenen minuuttia ja siivota sinä aikana niin paljon kuin ehtii. Olen havainnut tämän taktiikan toimivaksi. Silloin ajan käyttää tehokkaasti hyödykseen, kun haluaa saada siinä kymmenessä minuutissa mahdollisimman paljon aikaiseksi ja kuitenkin voi lopettaa sitten kun se on kulunut. Aina tosin ei malta lopettaa, jos vaikka tiskit ovat kesken. 

Onneksi meillä on kuitenkin kaunis koti, jonka saa suhteellisen vähällä vaivalla näyttämään ainakin kohtuullisen siistiltä. Eikä nyt sunnuntaina pidä liikaa murehtia siivoamisesta, huomenna sitten.

Millainen sinun suhteesi siivoamiseen on?

Salaliittoja ja kanuunoita

Pelakuiden tilalle pääsi miehen veljen perheeltä saatu lyhty.

Jälleen on tullut aika esitellä uusia istutuksia ovenpielessämme. Näin syksyllä ja talvella tosin minipuutarhamme esittelytiheys varmaankin harvenee, koska ei talvella nyt vaan ole niin paljon vaihtuvuutta ja vaihtoehtoja kasveissa. Onneksi talvisaikaan voi puolestaan uudistaa vaikka lyhtyjä ja kynttilöitä aina kun huvittaa. Jonkun aikaa rapunpielemme ehti näyttää äärimmäisen ankealta, kun pakkanen vei viimeiset kesäkukat, enkä ehtinyt laittaa uusia. Tästä huolimatta sain jälleen naapureilta kehuja kukistani, kun olin siivoamassa rapunpieltä.

Voiko tämän lohduttomampaa näkyä olla? No voi, jos tuo puksupuukin olisi kuollut. Aika ankeaaa jokatapauksessa. 

Pakkasta koko kesän sinnitelleet ruusubegoniat eivät enää kestäneet.

Viime vuonna halusin jostain kummasta päähänpistosta pelkästään valkoisia callunoita. (Calluna-sanasta tulee aina mieleen kanuuna, siitä otsikon toinen osa). Punaiset tuntuivat liian tavallisilta ja värjätyt vihreät ja muut taas jotenkin mauttomilta. Tänä vuonna taas halusin ehdottomasti monen sävyisiä callunoita rapunpieleen. Eikä sellainen kirkkaan vihreäksi värjättykään olisi ollenkaan paha, jos sellainen tulee vastaan!

Valkoinen, punainen ja pari hennon lilaa callunaa tänä vuonna. Pieni kurpitsa on edelleen hyvä, mutta lyhty homehtui jo  pari viikkoa ennen halloweenia. 

Hopealankaan ihastuin tänä vuonna, vaikka siinä ei väriä juuri olekaan. 

Niinhän siinä viime vuonna kävi, että kyllästyin pelkkiin valkoisiin callunoihin. Olihan minulla myös sypressi tai mikä kataja lienikään ja siinä jouluvalot, mutta ei se riittänyt. Kaipasin vähän väriä. Törmäsin torilla punaisiin marjakasveihin, jotka olivat synkän talven keskellä aivan ihastuttavan pirteitä, ja ostin niitä muutaman. En vielä silloin tiennyt, mitä kasvit olivat enkä huomannut kysyä. Marjat säilyivät kevääseen ja niitä oli esillä vielä narsissienkin kanssa. Linkistä voi muuten katsella viime talven (tosin jo kulahtanutta) lookia. 

Talven piristeitä.

Kun näin noita kyseisiä kasveja taas torilla, ostin niitä heti tänäkin vuonna. Kysyin myyjältä kasvin nimeä   ja painoin sen mieleeni. Kotona yritin sitten muistella kovasti, mikä nimi mahtoi olla. Marja-s-jotain. Marja ja s.  Puolukan näköinen. Salava? Yritin googletella tuloksetta. Onneksi ilmeisesti kyseinen kasvi on yleistymässä päin, sillä jonkun ajan päästä näin erään puutarhaliikkeen edustalla myytävänä "lamosalalia". Salali se oli! Marjasalali, myyjän mukaan mutta ilmeisesti lamosalali on toinen nimi. Kun nyt sain nimen taas selville, minun piti keksiä heti muistisääntö. Muistisäännöksi tuli tietysti "salaliitto", koska siltähän se melkein kuulostaa. Näitä salaliittoja aion ostaa jatkossakin!

Gaultheria procumbens on kuulemma syötävä ja ikivihreä. Syödä näitä ei uskalla, mutta mahtaisivatkohan ne säilyä seuraavaankin talveen purkeissa?

Koska pimeys on iskenyt jo täydellä tehollaan, eikä luntakaan enää/vielä ole, ajattelin pistää jo jouluvalotkin puksipuuhun. Pudotin valosarjan keittiön ikkunasta ja kiersin johdon nurkan taakse. Ajattelin, että asettelen ensin valot pensaaseen, menen sisälle laittamaan sähköt päälle ja siirryn takaisin ulos ihailemaan lopputulosta. Noh, lopputulos oli se, että ehkä viidesosa lampuista paloi... Ei auttanut muu kuin kokeilla yksitellen, mikä lampuista oli viallinen. Lopulta sain suurimman osan lampuista toimimaan ja sain näpättyä valokuvan. Nyt osa lampuista on taas sammunut. Taidan vaihtaa sarjan toiseen ja tutkailla sisällä, mikä mättää. Onneksi lyhyt valaisevat pimeän tullen ovenpieltä!

Huomaa seinänviertä kulkeva  johto ikivihreä köynnös. 

Minusta jouluvalot saavat palaa jo marraskuussa ja aina kevääseen asti. Turha näitä on säästellä pimeän talven keskellä pelkästään joulunajaksi!

Tämmöinen rapunpieli meillä siis on tällä hetkellä. Saa nähdä mitä uusia kasveja tänä talvena löydän! Mistä talvikasveista sinä pidät?

8 o'clock cream tea

Pääsin vihdoin kokeilemaan tee-herkkukirjani reseptejä. Valitsin kokeiltavaksi kaksi helppoa ja herkullisen näköistä reseptiä. Toinen oli "English mini muffins with 'M' and 'X'" ja makeaksi suupalaksi valitsin "Buttermilk scones with raspberry jam". Molemmissa resepteissä vaikutuksen tekivät ihanat kuvat, joita kirja on tietysti pullollaan. Jostain syystä nämä kaksi jäivät mieleen. 

My very own 8 o'clock  cream tea.

English minimuffins -reseptin kuvassa muffinssit olivat tarjolla munakennossa. Tajusimme erään ystäväni kanssa, että sehän on aivan täydellinen tuliainen joskus, jos vie vaikka nyyttäreille tarjottavaa. Kuvan voi nähdä täällä.Tämä on ehdottomasti toteutettava joku kerta. Minulla ei ole hajuakaan, mitä 'M' ja 'X' reseptissä tarkoittavat, joten jos joku tietää, kuulisin mielelläni! 

Persiljaa, cheddaria ja kinnkua. Muffinien maku muistutti vähän tietynlaisten juustosarvien makua. 

Englantilaiset minimuffinssit

40g voita sulatettuna ja jäähtyneenä
225g jauhoja 
1,5 tl leivinjauhetta (reseptissä käytettiin itsestään kohoavia jauhoja, minä arvioin tämän määränn leivinjauhetta)
½ tl suolaa
½ tl jauhettua valkopippuria
100g kinkkua pilkottuna
20g cheddaria raastettuna (minä pistin ainakin tuplasti)
1 tl sinappijauhetta
1 rkl persiljaa silputtuna
150 ml luonnonjogurttia (minä pistin rahkaa, koska sattui olemaan)
1 muna
100 ml maitoa

Täytteeksi krassia (alkuperäisessä reseptissä muutakin, mutta jätin pois)

1. Lämmitä uuni 220 asteiseksi. Voitele muffinssivuoka (tai käytä kertakäyttöisiä, noin 20 kpl) 

2. Sihtaa jauhot kulhoon ja sekoita siihen leivinjauhe, suola, pippuri ja sinappijauhe. Sekoita kuiviin aineisiin myös persilja, kinkku ja juustoraaste.

3. Sekoita voi, jogurtti, maito ja muna kulhossa hyvin. Tee kolo kuivien aineiden keskelle ja kaada seos siihen. Sekoita hyvin. 

4. Lusikoi taikina vuokiin ja paista 15-20 minuuttia. 

5. Halutessasi halkaise muffinssit ja laita täytteeksi esimerkiksi tuorejuustoa ja krassia. Reseptissä sekoitettiin voita ja cayenepippuria. 

Näistä tuli aika isoja. Olisi voinut tehdä pienempiä, niin olisi ollut söpömpiä. Reseptissä käytettiin minimuffinssivuokaa.

Skonssien reseptissä käytettiin kirnupiimää. Minulle oli yllätys kuinka litkua se oli! Jotenkin se kuulostaa vielä paksummalta kuin tavallinen piimä, mutta olikin ihan lirua. Maku oli parempi, ei ihan niin hapan. En kyllä silti tiedä, mihin pistän lopun purkin vaikka tein tupla-annoksen skonsseja! Alkuperäisessä reseptissä skonssit nautittiin "clotted creamin" kanssa, joka on jokinlaista paksua juoksetettua kermaa. Kaiketi sitä voisi tehdä itsekin, mutta sitä vaivaa en jaksanut nähdä. Tyydyin kermavaahtoon. Vadelmahillon korvasin suomalaisilla pakastevadelmilla. 

Alkuperäinen kuva löytyy täältä. Aika hyvä toisinto vai mitä?

Kirnupiimäskonssit vadelmilla ja kermalla

225 g jauhoja
50 g voita
1 tl leivinjauhetta
25 g sokeria
125 ml kirnupiimää (ei kauhean tarkkaa)
Loraus maitoa (jos tarvitaan)
Kermavaahtoa, vadelmia ja/tai vadelmahilloa tarjoiluun

1. Lämmitä uuni 220 asteeseen.

2. Nypi jauhot ja voi kulhossa karkeaksi. Sekoita joukkoon leivinjauhe (voi sekoittaa jo pelkkiin jauhoihin, molemmilla tavoilla onnistui). Sekoita joukkoon sokeri ja kirnupiimä. Jos taikina on kuivaa, lisää joukkoon maitoa (tai sitten sitä piimää). Vaivaa taikinaa kevyesti ja tee siitä pyöreä.

3. Viillä veitsellä (ruokaveitsi toimi parhaiten) taikinan päälle kuusi sektoria. Älä vedä viiltoja kuitenkaan pohjaan asti. 

4. Paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa vadelmien, hillon ja kerman kanssa.

Vasemmanpuoleista yritin leikata ensin terävällä veitsellä ja se sai aikaan vaan rumaa jälkeä. Paksumpi, mutta tylppä veitsi oli parempi.

Mustaan teehen lisään usein maitoa (tai jopa pikkuisen kermaa, vaikkei kai ole "oikeaoppista"!), mutten koskaan sokeria. 

Minä järjestin itselleni oikein iltateehetken näillä tarjoiluilla. Vaikka nyt ei kyllä ollut kyseessä todellakaan minkään etiketin mukainen afternoon tai high tea, niin yritin tehdä siitä kuitenkin oikein juhallisen.  Jälkeenpäin luin, että tämähän oli "cream tea", koska tarjoilin teen kanssa skonsseja ja kermaa. Tosin olisi pitänyt olla mansikkahilloa ja sitä clotted creamia... Ja teessä sokeria. No melkein! 

Koska minun astiani ovat kaikkea muuta kuin englantilaistyyppisiä, valitsin vähemmän räiskyviä värejä. Kupiksi valikoitui häälahjaksi saatu villeroy & bochin kukkakuppi. Se oli kaikken englantilaisin ja sopi iltateelle varsin hyvin. Kuuntelin hienostuneesti radiota ja maistelin leipomuksia. Ja kuvasin totta kai! Puolet teehetkestä menikin kamera kädessä! 

Tämä oli viimeinen kuva. Seuraavassa hetkessä skonssi olikin jo syöty eikä kuvattavaa ollut.

Kukkia miehelle/ltä

Torstai-iltaa! Kovasti on ollut taas menoja ja kiirettä tällä viikolla, vaikka kiireen piti loppua viime viikolla. Ei siinä koskaan niin käy, vaikka ajattelisi. Onneksi syysväsymys ei ole toistaiseksi iskenyt. Blogia en kuitenkaan ole ehtinyt ajatella. Ärsyttävästi iltaisin on jo niin pimeää, että kuvistakin tulee surkeita. Mutta onneksi räpsäisin viikonloppuna tämän komean kuvan teidän piristykseksenne. 

Viime viikolla mies toi kotiin ylläolevat kukat. Eikös vaan minulla olekin täydellinen mies? No, itseasiassa kukat ovat miehen työkavereilta ja hän sai ne erään esiintymisen johdosta. En valita, vaikka vaimo saakin kukkia näin epäsuorasti. (Oikeasti en pidä kukkien tuomista kovin tärkeänä ominaisuutena puolison valinnassa).

Asetelman värit tuovat vähän mieleen joulun, mutta ei mielestäni liikaa. Juuri sopivasti, että voi alkaa vähän orientoitua, vaikkei koristeita ole vielä esillä. Syksyn kiireiden keskellä on kiva muistaa, että kohta saa alkaa touhottaa jouluasioita ja koristella kotia! 

Ruutuja kerrakseen ja vähän pallojakin

Kyllästyin vähän aikaa sitten sen hetkisiin sisustusjärjestelyihin (eli mitä tavaraa on esillä) ja päätin vähän vaihtaa esineiden järjestystä. Suurempaan mööbleerausoperaatioon en kuitenkaan ryhtynyt . Kotiimme on viime vuosina kertynyt useita värikkäitä ruudullisia (tai pallollisia) asioita ja ajattelin keskittää ne nyt yhteen huoneeseen. 

Ruutulattiakin sopii mainiosti väri-ruututeemaan, vaikka onkin mustavaloinen. Bongatko kaikki värikkäät asiat?

Päätin uudistaa eteisen värihuoneeksemme, koska siellä oli valmiina Marimekon Ruuturouva-tyyny. Sain sen viime vuonna joululahjaksi. Se taisi olla liikkeen viimeinen Ruuturouva-tyynyliina eikä niitä muistaakseni tehtaallakaan olisi enää ollut. Tai sitten muistan väärin. Jokatapauksessa tyyny on ihana ja olen tyytyväinen, että vielä sain sen! 

Normaalisti eteisessä on tuplamäärä erilaisia laukkuja ja pussukoita esillä. Mutta ne ei sovi nyt väreihin!

Pirteä Perugiasta hankittu torikorini kuuluu tietysti myös eteiseen. Se majailee milloin lehtikorissa ja milloin ovenkahvassa. Siitä se on kätevä napata joko sinne torille tai lähikauppaan mennessä. Miten sen ruuduissa onkin aivan samoja sävyjä kuin Ruuturouvassa?

Kovaa ja pehmeää vierivieressä. Minusta Pixeline-vati ja huopapannunalunen ovat hauska  kontrasti toisilleen.

Ihan ensimmäinen ruudillinen väriasia kodissamme taisi olla Anu Penttisen Pixeline-vati. Olen pitkään pitänyt sitä makuuhuoneen lipaston päällä ja laittanut siihen kotiin tultuani sormukset. Olen näköjään fiksoitunut siihen, että sormukset kuuluvat sen päälle. Tänään laitoin sormukset automaattisesti kyseiselle vadille enkä sille, jonka olin laittanut makkarin lipaston päälle. Pixelinen viereen pääsi aavistuksen pehmeämpi kaveri, huopapalloista tehty pannunalunen. Teko-ohjeen esittelin aivan blogini alkuaikoina. Huopapallo-pannunalunen onkin yksi yleisimmistä hakusanoista, jolla blogiini löydetään (muita hakusanoja ovat halpa sisustus, sopivasti paljastava ja Carmen lämpörullat).

Kastelukannu ja miehen lenkkarit sopivat tietysti väreihin.  Minun tylsän vaaleansiniset lenkkarini ovat piilossa. 

Sain synttärilahjaksi  iloisen värikkään pallo-valosarjan, jota olinkin jo pitkään katsellut, mutta joka oli aina jäänyt kauppaan. Tähän asti se on ihastuttanut olohuoneessa suuressa hedelmäkulhossa, mutta nyt asettelin sen köynnökseksi eteiseen. Huone on syksyisin ja talvisin vähän pimeä, niin valosarja on tunnelmallinen lisä iltaisin. 

Kuka ei kuulu joukkoon?

Vaikken suosikaan valtavia koriste-esineiden määriä, pidän siitä, että jotain hassuakin on aina esillä. Erityisesti eteisessä on usein kaikista älyttömimmät asetelmat. Nyt esiin pääsivät The Simpsons-shakkinappulat (ja yksi joukkoon kuulumaton Tintti), jotka ovat olleet vuosia piilossa. Ostin pelin joskus viitisen vuotta sitten miehelle joululahjaksi, koska halusimme opetella pelaamaan. Minun kärsivällisyydelle shakki oli kuitenkin liikaa ja kieltäydyn pelaamasta peliä. Nyt vasta uskalsin kaivaa nappulat esiin, sillä pelkäsin että mies taas ehdottaa pelaamista. Nyt hän on ehkä jo luovuttanut. 

Eteiseen pääsi värikylläisyydessään myös Mari-gekko, jonka olen ostanut vuosia sitten Barcelonasta. Se on majaillut pitkään kylppärissä ja välillä olohuoneessa. Se ei ihan mahtunut ikkunalaudalle, mutta haitanneeko tuo. Siinä se nyt vahtii eteisen tekemisiä. Illalla se voi pitää bileitä Simpsonien ja Tintin kanssa värilamppujen loisteessa. 

Mari-gekko sai nimensä The Sims pelistä, jossa joku raidallinen tuoli oli nimetty Marigekko-merkkiseksi. 

Minusta eteisestä tuli hauska, pirteä ja sopivan älytön koristeukkeleineen. Yllättävän paljon tunnelma muuttui, kun vaidoin turkoosit ja punaiset lasiesineet värikkäisiin ja pistin pallot peiliin. Tällaisesta sisustamisesta minä pidän!

A cuppa and some petticoat tails

Äitini kävi juuri Lontoossa ja vaikka hän varoitteli, ettei tuliaisille juuri ole aikaa, saimme miehen kanssa kassillisen kaikkea ihanaa ja kivaa. Erityisen suloinen tuliainen oli kirja nimeltä "Miss Hope's Teatime treats". Kirja on aivan käsittämättömän herkullinen ja kirjoitettu ihanan brittiläisittäin. Olin erityisesti nuorempana varsinainen anglofiili ja kirjan myötä tämä piirre nosti minussa taas päätään. 

Kuvissa on vanhoja piirroskuvia ja pieniä koriste-esineitä, muttei silti mitään liikaa.

Kirja lupaa kurkkuleipiä, vaaleita ja kuiduttomia, mutta niin hyviä!

Kirja sisältä toinen toistaan herkullisemman näköisiä makeita ja suolaisia paloja teen kanssa tarjottaviksi. Sormeni oikein syyhyävät jo, että pääsen kokeilemaan niistä muutamia. Ohjeet vaikuttivat myös sen verran yksinkertaisilta, että niitä voi kokeilla vaikka muutamaa kerrallaan ja pitää teekutsut. Erityisesti kurkku-miminttu-mansikka leivät, minikokoiset "english muffinsit" ja skonssit vadelmahillolla jäivät mieleeni. Jokaisen reseptin edellä on pieni hauska kuvaus tai anekdootti. Näin esimerkiksi kuvaillaan English minumuffins -reseptin edellä:

"Johnny 'Boffer' Jenkins is a well turned out gentleman. He knows to acknowle a lady on a tram with a lift of his trylby. He also knows a good egg muddin when he spies one, especially one made with ham, Brittish cheddar and English mustard. Anything else would just not be cricket. "

Yksi resepti päättyy tarjoiluehdotukseen: "Serve with a jug of euphemisms on the side." Päättelimme, että tämä tarkoittaa sitä, että teepöydässä on puhuttava sivistyneesti eli vähän kierreltävä liian suoria ilmauksia. Kirjaa lukee ihan ilokseen, vaikkei yhtään reseptiä ikinä toteuttaisi. Ja totta kai aion toteuttaakin! Kun pidän teekutsut, niin tee tarjoillaan tietysti värikkäästä teeastiastostani. Ei ihan englantilaisia ruusuja, mutta totta kai minunkin tyylini täytyy näkyä!

Ready for afternoon tea.

Ennen kuvan ottamista yksi suklaalevy oli jo ehtinyt teille tietämättömille. 

Koska viikolla on kiire, enkä ole ehtinyt vielä kokeilemaan kirjan ihania herkkuja, on tyydyttävä muuhun. Onneksi äiti toi matkalta myös syötävää. Suklaat tosin ovat jo paremmissa suissa, kuten osa kekseistäkin. Yksi tuliaisista oli kokonainen kuivattu maissintähkä, josta tulee siis popcornia! En tiedä koska raaskin käyttää sen, mutta jonain päivänä uteliaisuus kyllä voittaa. 

Karkkiksen teevalikoimaa. Vaikuttaakohan pakkausten kauneus myös teen makuun?

Tee-himoon sentään löytyy lääkettä helposti! Jos minun tekee viikolla mieli jotain lämmintä juomaa, otan yleensä teetä. Kahvia juon vain aamuisin ja viikonloppuisin. Olen kovin tykästynyt Clipperin teevalikoimaan, joka onkin mittava. Sen lisäksi, että teet ovat hyviä, ne ovat myös kaunis sisustuselementti keittiössä. Uusia makuja kokeillessa voi aina myös miettiä, miten paketti sopii sarjaan. 

Ehdoton suosikkini on piparmintulla maustettu valkoinen tee ja toiseksi tulee vadelmalla maustettu. Myös mustat teet ovat laadukkaita ja pienestä määrästä tulee voimakas maku. Vaikka teet ovat hyvälaatuisia ja monet maut todella hyviä, kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnistuneita. Esimerkiksi appelsiini-kookos ei vaan ole minun makuuni, kuten myöskään ei vaniljalla maustettu valkoinen tee. Sitruuna-nokkosteehenkin olen kyllästynyt. Silti jaksan kokeilla uusia makuja uusien suosikkien toivossa. 

Piparminttu-valkoinen tee oli loppu, joten kuvaan pääsi ystäväni tekemä vihkonen. 

Kuten jo city-hippipostauksessani mainitsin, joskus laitan tuoreita mintunlehtiä kiehuvaan veteen. Idean sain jostain blogista. Siitä tulee mukavan mietoa "minttuteetä", joka ei tosin uuden kirjan mukaan ole teetä laisinkaan. Samaa voisi varmaankin kokeilla sitruunamelissalla. Taidankin mennä keittämään kupin jotain hyvää teetä tai "teetä" iltapalan painikkeeksi.

Lisää teevalikoimaa kauniin värisissä purkeissa. 

Mitä kuumia juomia sinä juot? Oletko tee-ihmisiä vai kuluuko kahvia kuppikaupalla?