Karkkiarki 1/52

Päätinpä minäkin ryhtyä arkikuvahaasteeseen Lähiömutsin tyyliin, kun bongasin Soppaa ja Sirkushuveja -blogin aloittaneen myös haasteen. Ideana on siis kerran viikossa postata siloittelematon arkikuva ja tarina sen takaa. En koskaan saa valmiiksi "meidän päivä" -tyyppisiä postauksia, vaikka aina välillä niitä suunnittelenkin. Ehkäpä viikottainen arkikuva on parempi tapa kuvata meidän arkea. 

Arkikuva 1/52. Bonsku, pappa ja mumi. 

Isovanhemmat ovat arjessamme korvaamaton apu ja olemme tästä erittäin kiitollisia. Maanantaisin miehen kakkostyö (josta hän ei ole hoitovapaalla) menee sen verran päällekkäin minun työpäiväni kanssa, että hoitoapua tarvitaan. Ja on itseasiassa todella kivaa, että kun arkiviikko pyörähtää käyntiin, tapahtuu jotain erityistä. Isovanhempien vierailut ovat Bonskulle suurta juhlaa ja minäkin saan viikon ensimmäisen työpäivän jälkeen vähän hengähtää kun Bonsku touhuaa isovanhempien kanssa. Tabletilta katsotaan vähän Kaapoa ja välipalaksi on jotai herkkua. Sillä ei ole niin väliä, jos lelut ovat hujan hajan ja kahvipöydällä on parittomia sukkia. Ne ehtii siivota sitten myöhemmin. 

Loppuun vielä muistutus blogin synttäriarvonnasta! Edellisessä postauksessa unohdin mainita, mihin saakka saa osallistua, joten laitetaan nyt tähän, että osallistua voi tiistaihin 31.1. klo 23:59 asti. Eli nyt vielä kerkiää keksimään karkkilaskuja! 

Karkissa vara parempi - Ai Karkkii 5-vuotta!

Joululahjaksi saatu ihana muikkuliina on täydellisen värinen. Keräsin postaukseen kuvia uusista ja vanhoista karkkisvärisistä asioista. 

Uusi vuosi, uudet karkit! Pari päivää sitten blogi täytti 5-vuotta. Muistin kyllä tällä kertaa päivän, mutta sunnuntaina olin orastavan vatsataudin väsyttämä, enkä jaksanut ajatella asiaa. Nyt kun elämä alkaa voittaa, on hyvä hetki istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan. Olen pitänyt blogia jo puoli vuosikymmentä, se tuntuu jo pitkältä ajalta! 

Vanha kunnon Origo on niin upean värinen. Kummeilta joululahjaksi saatu Alessin kulho sopii siihen hauskasti. 

Vaikka postaustahti on hieman hidastunut, niin aika säännöllisesti blogi on kuitenkin koko ajan päivittynyt, eikä pitkiä blogitaukoja ole päässyt syntymään. Totta puhuakseni olen välillä kyllä miettinyt, että kuinka kauan blogit vielä pysyvät hengissä ylipäätään, kun niin moni lukemani blogi on hiljentynyt tai virallisesti lopettanut. Aika karkkia kutakin. Onneksi uusia blogeja kuitenkin edelleen syntyy, jos vain olisi aikaa niihin perehtyä. Ja onneksi moni minulle tärkeä pitkän linjan bloggaaja vielä jatkaa. Esimerkiksi Minnaa ja Oranssia (edeltäjänään Tipulassa) olen seurannut jo lähes koko blogiuran ajan. Ja tietysti ihan jokainen virtuaalinen kommentoija tuo hymyn huulille ja innostaa kirjoittamaan uutta. Myös lukijat, joiden kommentteja kuulen aina silloin tällöin kiertoteitse tai suoraan kasvotusten, kannustavat jatkamaan.  

Sain joululahjaksi eräältä Secret Santalta täydellisen väriset villasukat. 

Tein blogin paikaksi kirjoitella meidän kodista, elämästä, resepteistä ja käsityö- ja askarteluprojekteista ja sitä se on edelleen. Värien ja elämän iloinen sekamelska. Kaipaan jotain kanavaa kirjoitella ja jakaa valokuvia, joten tämä on tuntunut edelleen parhaalta kanavalta siihen, vaikka kaikenmoisia snäpchättejä sun muitakin olisi. Instagramiinkin päätyy yleensä nopeita puhelinräpsyjä eikä harkittuja sisustuskuvia. Niinpä Ai Karkkii! porskuttaa edelleen, kun vaan aikaa riittää. Mihin Karkkis väreistään pääsisi? 

Äidiltä sain joululahjaksi tämän eväskylmälaukun työpäivän lounastaukoa piristämään. 

Koska puoli vuosikymmentä on jo kovin merkittävä ajanjakso, olisi Ai Karkkii-blogin tärkeä jättää jälkensä historiaan. Siksipä ajattelin tässä postauksessa julkaista joukon sananlaskuja, joiden toivon ottavan karkkia alleen ja säilymään historian kirjoissa. Varmaan jo huomasitkin niitä tekstin joukossa. Hieman ehkä kunnianhimoinen tavoite, mutta eikö olisikin hauskaa, että kaikki hieman pessimistissävyiset suomalaiset sanonnat sisältäisivät sanan "karkki"? Johan lähtisivät onnellisuusluvut nousuun, kun sananlaskut muistuttaisivat iloisista väreistä, makuelämyksistä ja lapsuusmuistoista. Tässä muutamia ehdotelmia uusiksi suomalaisiksi sanonnoiksi jo teksissä mainittujen lisäksi.

Ei karkki venettä kaada.

Parempi karkki pivossa kuin kymmenen kaupassa.

 Rohkea karkin syö.

Mitä useampi kokki, sitä värikkäämpi karkki.

Karkki päivässä pitää lääkärin loitolla. 

Kaksi karkkia yhdellä iskulla.

Happamia sanoi kettu nimikkokarkeista. 

Okei, okei, voi olla että joidenkin sanontojen merkitykset hieman vääristyvät, eivätkä ne täysin vastaa nykyisiä ravitsemussuosituksia, mutta kyllä ovat paljon iloisempia! Tai jos eivät sanonnat piristä päivääsi, niin ehkä postauksen kuvat ja värit tekevät sen. 

Värien puolesta meillä on aina kesä, kuten myös serkulta saadussa uudessa essussakin. 

Eikä se olisi synttäripostaus eikä mikään ilman arvontaa! Tällä kertaa arvontaan osallistut vastaamalla seuraaviin kohtiin kommenteissa: 

1. Mistä asioista haluaisit lukea blogistani jatkossa? Ehdota laajoja aihepiirejä tai tarkkoja postausaiheita!

2. Keksimällä yhden Ai Karkkii -aiheisen sananlaskun. 

Palkintona voit voittaa jotain käsinkudottua, mahdollisesti tuubihuivin, jos vaan loimea riittää joululahjahuivien jälkeen. Ja jos ei riitä, niin tuluskukkaroon ainakin riittää! Lohdutuspalkintona on tietysti karkkia.

Nyt vaan karkki poskessa keksimään uusia sananlaskuja!

Bonsku 1,5-vuotta: Hassun hauska höpöttäjä

Kulttuuritaapero Bonbon tutustuu vuoden kulttuuritarjontaan. 

Tämä puolitoista on siitä hauska ikä, että nyt ei tarvitse eritellä että vuosi ja montako kuukautta vaan voi tässä jonkin aikaa käyttää ihan tuollaista yhtä sanaa. Ja on se puolitoista todella hauska ikä muutenkin! On varmaan tullut selväksi, että Bonsku on aika mainio tyyppi, mutta kenenpä lapsi ei olisi. Mutta kyllä Bonbon nyt on jotenkin aivan erityisen mainio, eikös vaan?

Bonsku sopii hyvin jazzkeikalle kuuntelijaksi. Punaiset housut, (lähes) kalju pää ja pikkutakki, joka ei ihan mene kiinni.

En oikein edes tiedä mistä aloittaa, nyt kun vauvavuoden ilmeisimmät virstanpylväät on jo saavutettu. Bonskusta on nyt jo ihan oikeasti seuraa ja hänen kanssaan voi käydä pieniä keskusteluja. Usein vastaus tosin on "eio" tai "eia" eli "ei ole" tai "en halua", mutta keskustelu se on pienikin keskustelu. Suurimmaksi osaksi Bonsku kommunikoi toki edelleen yksittäisillä sanoilla, mutta muutamia pieniä lauseitakin on jo kuultu. Tärkein niistä oli ensimmäinen eli "Mennää prumpu", mikä tarkoitti tietysti mennään soittamaan rumpuja. Isä oli ylpeä!

Bonsku kuuntelee musiikkia laidasta laitaan jo nuorena. 

Bonskun suosikkiasioita ovat prumprussa käyminen, soittimet, kuten prumpu, dränn ja punda (arvaatko mikä on mikä?). Hän tykkää laittaa vuakkaa ja on kiinnostunut kah keitosta. Myös pukka on ollut talven hitti, joskin hän haluaa istua pukan kyydissä vain noin kymmenen metriä. Ehkä yleisimmin kuultu sana on kuitenkin "mennää", sillä hän haluaisi kovasti koko ajan mennä joka paikkaan. Taidenäyttelyssäkin Bonsku ohjasi meitä jatkuvasti taululta toiselle osoittaen seuraavaa: "mennää!" Tilanteesta riippuen kiiaa luetaan tai siinä keinutaan. Ulkopuoliselle monet Bonskun sanat ovat vielä hieman haastavia. 

"Ottaisinko selfien vai katsoisinko Kaapoa?"

Bonskun leikkejä on ollut edelleen hauska seurata ja nyt tekemäni leikkikeittiö on noussut suureksi hitiksi. On ihan uskomatonta, miten noin pieni siinä jo keittelee leikkiruokia ja hämmentää kattiloita, kaataa vähän vettä kattilaan ja pistää toisen astian uuniin. Vaikka ihan tavallista leikin kehitystä tämä tietysti on, mutta omaa lasta seuraa tietysti eri silmin. Joululahjaksi Bonsku sai paljon leikkiruokia ja keittiövälineitä ja näistä hän on ollut kovin innostunut. Etenkin oma espressokeitin on ollut tärkeä, sillä äidin "pörinäkahvi" (laite pitää kamalaa meteliä) on ollut aina niin jännittävää seurattavaa.

Bonskulla on jo myös suosikkiohjelmia. Papan kanssa hän tykkää katsoa "musiikkivideoita" Youtubesta. Areenasta Bonbon valitsee nykyään aina Kaapon. Hän ilmeisesti samastuu kaljuun pikkutyyppiin, sillä välillä hän osoittaa omaa valokuvaansa ja sanoo "Kaapo!" Myös nimipäiväonnitteluvaha-animaatiot ovat suosiossa. Voi sitä ilmettä, kun erään kerran sieltä kuuluikin oma nimi! Bonsku kutsuu itseään "Bonsku-va" eli "[lempinimi]-vauvaksi. Ei sentään Kaapoksi.

"Otan selfien! Oletuskamera on paljon parempi kuin etukamera"

Arki on ollut viimeaikoina melko seesteistä ja monet jutut ovat helpottaneet. Bonsku ei esimerkiksi enää levitä kaikkia sukkiani ympäri huushollia joka päivä vaan vain silloin tällöin. Yöunet ovat olleet taas parempia kuin jokunen kuukausi takaperin, jolloin kirjoitin 1v4kk ikäisestä Bonskusta. Nyt murheenkryyni on ollut minun työaikoihin nähden liian myöhäinen päiväuni ja nukahtamisrytmi, mutta se ei onneksi ole kovin suuri murhe verrattuna siihen, jos Bonsku heräisi öisin lukuisia kertoja. Kaikki murheet eivät ole kaikonneet, sillä Bonsku on edelleen aivan liian pieni ja nyt painoa taas ei ole tullut, vaikka olen kuvitellut Bonskun syövän enemmän kuin koskaan. Syytä hitaalle kasvulle ei ole löytynyt, mutta onneksi Bonskulla ei ollut viitteitä mistään aliravitsemuksesta tai muusta vakavasta. 

"Näin! Nyt voinkin perustaa intatilin!"

Ruoasta Bonsku kyllä edelleen nauttii suuresti, etenkin kalasta, viinirypäleistä, juustosta, risotosta, mummun makaronilaatikosta, mumin lihapullista, smetanasta, turkkilaisesta jugurtista ja mangosta. Ruokaa Bonbon pyytää menemällä heiluttamaan syöttötuolia ja vaatimaan "Nam!" Mitenkään kovin negatiivinen suhtautuminen ruokaan tällä herkkusuulla ei siis ainakana ole. 

Semmoinen ihana, suloinen taaperopalleroinen. Maailman hauskin tyyppi!

Uraäiti ja koti-isä

No huhheijaa, nyt on osat vaihdettu ja minä olen käynyt jo neljä päivää töissä ja mies ollut koti-isänä saman verran. Uraäiti-termi kyllä on vähän vitsi, en minä nyt mitään ihmeellistä uraa luo, vaan ihan vaan olen töissä. Sen verran tunteiden myräkkää viimeiset päivät kotona olivat, etten halunnut aiheesta aiemmin kirjoittaa, mutta otin tunnelmista kyllä muutaman kuvan. Kaikesta jännityksestä huolimatta ihan hyvin tämä on toistaiseksi mennyt. Huh. Ja onneksi on loppiainen, ettei heti tarvinnut viittä päivää kärvistellä.

Tämä kuva vanhasta avainkaulanauhastani on hyvä metafora minulle: yhtä sotkussa ja sumuinen kuin aivoni ammatillisesti.

Me suunnittelimme jo kauan ennen Bonskun odotusta, että joskus mies jää sitten kotiin hoitovapaalle, kun minä palaan töihin. Minä jotenkin kuvittelin, etten ole sellainen, joka haluaisi jäädä kotiäidiksi. No, väärinpä luulin, Heti kun Bonbon syntyi teki mieleni rohmuta itselleni kaikki perhevapaat! Sovimme, että olen kotona kuitenkin vähän pidempään. Vuosi sitten sainkin yllättäen uuden työpaikan lähempää, ja sovin, että tulen töihin 2017 alussa. Se tuntui koko ajan olevan liian pian ja lohdutin itseäni ajatuksella, että miehelläkin on oikeus käyttää perhevapaita, joten olen hyvä äiti ja vaimo, kun en rohmua niitä kaikkia. Mutta silti vähän harmitti, kun moni tuttu jäi vielä kotiin. Toisaalta tiedän, että monilla ei ole vaihtoehtoa ja monen lapsi menee päiväkotiin jo alle vuoden iässä ja kaikki menee hyvin. Ei sitä oikeaa hetkeä mennä töihin varmaan koskaan olisi tullut ja vaikka en sen kummempaa uraa luokaan, niin oli hyvä mennä töihin juuri nyt, kun valmistumisestakin on vasta vähän aikaa. 

Julkaisempa nyt naamakuvan täälläkin, kun intagramin puolella jo teinkin. Tällaisia fiiliksiä kuvasin viime viikonloppuna.

Enpä olisi uskonut, että tällaisia naamakuvia vielä joskus tänne postailen. 

Koska töihinpaluu ei ollut helppoa, valmistauduin siihen huolella ja keskittymällä positiivisiin asioihin. Etsin töihin täydellistä kahvimukia, päätin ostaa uudet työkengät kymmenen vuotta vanhojen tilalle ja hankin töihin jotain hyvää teetä ja eväitä. Minun piti hankkia myös uusi avaunnauha, mutta sitä en ehtinyt tehdä vielä. Työkenkien suhteen minulla kävikin mieletön tuuri. Selaillessani kenkäfirmoja eksyin myös Minna Parikan nettisivuille, joiden sandaalitarjonnan ajattelin katsastaa. No siellähän oli superhyvässä alennusmyynnissä sandaaleja. Hauskoja apinasandaaleja ei ollut enää jäljellä, mutta kun googlasin Koko-sandaalien nimen, kävi ilmi, että One man bandissa oli vielä minun kokoani jäljellä - ja vielä Turussa! Kiiruhdin heti joulun jälkeisenä tiistaina sovittamaan ja ne istuivat kapeaan jalkaani kuin nakutettu. Ne olivat myös todellinen "bargain", sillä sandaalien ovh oli yli 300 euroa ja minä sain ne alle satasella, ihan perus työsandaalien hinnalla. Nyt ne piristävät päivääni töissä joka päivä!

Nämä peittoaa vanhat Eccot sana-nolla! Ja on myös todella mukavat jalassa, ei ainoastaan nätit. Tykkään sandaaleista työkenkinä, kun ne hengittävät ja on helppo pukea jalkaan. 

Lisää piristyksiä työpäivään: nyt voin taas pitää kaulakoruja! 

Tuollaisilla kivoilla pikkujutuilla pystyi vähän orientoitumaan positiivisesti töihin, mutta kyllä se jännitti. Ensimmäinen päivä ma-te-li ja itkuhan siinä kotimatkalla tuli. Seuraavat päivät töissä menivät jo vähän helpommin. Kotona pojat olivat pärjänneet oikein hyvin, mutta Bonsku nukahti päiväunille vasta minun tultua kotiin. Eilen tullessani kotiin koin karvaan pettymyksen, kun Bonsku olikin vielä unten mailla. Myös tänään Bonsku jatkoi vielä uniaan minun kanssani tultuani kotiin. Toiveissa ollut rytmin aikaistuminen ei siis ihan vielä ole toteutunut. Kotona on ollut vähän poikkeuspäiviä isovanhempien kanssa, mutta ne ovat menneet hyvin. Voi olla, että arki iskee vasten kasvoja kun ruoka pakastimesta loppuu, mutta jossain vaiheessa siihenkin varmaankin rutinoituu.  

Töissä juon aina teetä, vaikka kotona juon kahvia. Parempi hyvä tee kuin huono kahvi, jota yleensä töissä tuppaa olemaan. Kannellisen kahvimukin ostin, jotta joskus voi napata aamukahvit vasta autossa. 

Hassua, miten ennen lasta olin kovin huolissani siitä, että saisin riittävästi "omaa aikaa". Toki sitä kotona ollessani myös kaipasin, mutta nyt olen enemmän huolissani siitä, että saanko riittävästi "Bonsku aikaa". Onneksi illat ovat tuntuneet sen verran täyteläisiltä ja vauhdikkailta, että ne ovat tuntuneet myös riittävän pitkiltä. Eipähän tule jumituttua mihinkään turhaan vaan oltua lapsen kanssa

Tämä uudenlainen arki kestää syksyyn asti. Sen jälkeen hoitokuviot ovat vielä pohdinnan alla, mutta toiveissa on, että me molemmat voisimme tehdä lyhennettyä työviikkoa. Vaikka nyt teenkin täyttä viikkoa. niin on tämä onneksi sellainen pehmeä lasku, kun Bonskun voi jättää kotiin toisen vanhemman hoiviin. Toivon mukaan isän ja pojan suhde lujittuu entisestään. Kyllä tämä tästä.

Tsemppiä mulle! Millaisia töidenaloituskokemuksia teillä on? Kaikki elämäntilanteet mukaan!