maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kolmekymppiskarnevaalit

Villit kolmekymppisbileet. Mekko on Amsterdamista, Laura Dolsilta. Oli muuten 60-luvun keinosilkki melko hiostavaa!

Niin siinä sitten kävi, että minäkin täytin 30. Koska miehen kolmekymppisillä aloitettiin meidän "Olkkarifestari-perinne", halusin minäkin juhlia vanhenemista ystävien seurassa bändin säestämänä. Mies lupasi hommata bändin yhtenä lahjana ja minä järjestelin syötävät. Juhlien järjesteleminen on niin kivaa!

Koristeissa hain "Hashimoto"-henkeä. Leikkasin vanhoista, käytetyistä lahjapapereista rinkuloita. Vanhimmat olivat 90-luvulta! 
Juhlapöytä. Pöytäliinana taannoin Marimekosta löytämäni ale-kangas. 


Vaikka on juhlien järjestämisessä stressaavakin puoli, etenkin kun juhlat "kohdistuvat itseen". Tuleeko kukaan paikalle? Onko kaikilla jokin este? Jossain vaiheessa tuntui, että kaikilla kutsutuilla oli jokin kesäreissu tai työvuoro juuri juhlien päällä. Vaikka tiesin, että syyt ovat ihan oikeita, harmitti kovasti aina kun joku ilmoitti, ettei pääse paikalle. Kesäsynttäreissä on se vika, että ihmisillä on paljon menoja. Lopulta ihmisiä tuli juuri sopivasti, melkein jokaiselta elämän alalta. Oli lapsuuden naapuria, yksi opiskelukaveri-kollega, kantoliinakavereita ja niin edelleen. Jopa yksi, jonka alunperin tapasin hääfoorumin kautta (vaikka sittemmin olemme tunteneet muissa ympyröissä).


Bageleista ei näemmä tullut yhtään kuvaa, eikä kyllä haittaa. Kaikki meni, meille ei jäänyt juuri lainkaan rääppeitä. Lähinnä tuota punasipulia, tomaattia ja pestoa. 
Ohops, vähän tärähtänyt kuva. Kukkapöytä toimi hyvin juomapöytänä. Ennen onkin aina ollut hieman hankala sijoittaa juomat. 

Juhlien valmistelu lomalla oli helppoa, kun oli aikaa rauhassa käydä kaupassa ja leipoa. Vaikka en minä tapani mukaan hirveän aikaisin aloittanut. Kaupassa kävin keskiviikkona, leivoin torstaina ja siivosin perjantaina, jolloin juhlat jo olivatkin. Menu koostui tällä kertaa smoothiekakusta, suolapähkinäleivonnaisista ja bageleista täytteineen. Hauskaa oli, että löysin juhlia valmistellessani muistikirjan, johon olin jo kymmenisen vuotta sitten suunnitellut bagel-buffetin synttäritarjoiluiksi, mutta idea jäi toteuttamatta. Alunperin piti tarjota kaupan bageleita, mutta sellaisia ei lähikaupoista löytynytkään, joten päätin leipoa itse. Niistä tuli rumia, mutta oikein hyviä. 

Makuuhuoneesta käsin pystyi hyvin seuraamaan musiikkia ja samalla lapset leikkivät. 
Juhlien järjestäminen sujuu muuten jo rutiinilla, mutta juhlien aikataulutus vaatii pientä viilaamista. Ennen porukka valui paikalle siinä parin tunnin päästä juhlien alkuhetkestä ja juhlat jatkuivat myöhään. Nyt kaikki lapsiperheet tulevat paikalle jo heti alussa ja tupa on täynnä intensiiviset pari tuntia, kunnes iso osa lössiä lähtee nukuttamaan lapsia. Juhlat voisi siis laittaa alkamaan jo hyvissä ajoin ja myös juhlapöydän olisi hyvä olla valmiina aiemmin kuin ennen. Vaikka eivät pienet aikataulutusongelmat juuri haitanneet.

Vaikka kyllä osa tanssikin innoissaan! Lapset taisivat olla innokkaimpia tanssijoita, minun lisäkseni. 

Makuuhuoneessa oli leikkihuone, jossa oli meneillään monenmoisia leikkejä ja lattia täynnä lapsosia. Olohuoneen puolella bändi soitti kaksi settiä menevää funkia ja soulia - minun lempimusiikkiani. Pari Spice girlsin kappalettakin mahtui joukkoon! Tunnelma oli tiivis ja varsin hikinen, sillä ilma oli sateisen kostea, sisällä paljon väkeä, eikä meillä saa kaikkia ikkunoita ikkunaremontin vuoksi auki. Bonskua hieman jännitti suuri vierasmäärä, mutta toisen setin alettua intoutui tanssimaan, sillä iso osa ihmisistä lähti tässä vaiheessa. Myös minä pääsin tanssimaan Bonskun ja muutaman muun seurassa.

Bonsku tuli esittelemään muuvejaan vasta, kun yleisö poistui. Sitten hän eläytyikin vahvasti. 

Loppuillasta, bändin jo lähdettyä, jäi paikalle vielä muutamia vieraita. Heidän seurassaan availin vielä saamiani lahjoja ja vaikka en pyytänyt mitään, sain muutamia ihania juttuja, muun muassa Marimekon ruutumekon, lahjakortin puutarhaliikkeeseen, söpön meikkipussin ja kauniin muistikirjan. 

Juhlien jälkeen jäi hyvä olo ja minusta kolmekymppiskarnevaalit olivat oikein onnistuneet. Tunnen paljon mahtavia ihmisiä ja mikäs tässä on vanheta heidän seurassaan. Vaikka aina juhlia ennen jännittää, niin jälkeen päin on aina iloinen fiilis, kannatti järjestää. Mitäs seuraavaksi juhlitaan? 

Miten sinä juhlistit tai haluaisit juhlistaa kolmeakymppiä?


lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesämeininkiä

"Jeeeeeeee!" huutaa Bonsku joka kerta, kun kuulee sanan loma. Ja onhan se nyt aika jee, että minulla on nyt kesäloma, josta on vielä yli puolet jäljellä (tai no, olihan se reissuviikko kesäkuussa, mutta tästä pätkästä). Sitä kuvittelisi, että kesälomalla olisi aikaa päivittää blogia, mutta usein heinäkuussa tulee kirjoitettua kaikkein vähiten postauksia. Sehän oikeastaan on positiivista, sillä se tarkoittaa, että aika on käytetty vaikkapa ulkoiluun tai kulttuuriin, kuten tänäkin kesänä. 

Kännykkäräpsyt eivät tee oikeutta Hashimoton töille - ainakaan minun puhelimeni kuvat, sillä puhelin on vähän ottanut osumaa ja kuvien laatu heikentynyt.

Olen pyrkinyt asettaa lomalle aina muutamia löyhiä tavoitteita, jotta koko loma ei menisi pelkäksi löllöilyksi. Tavoitteita ei saa tosin olla liikaa loman pituuteen nähden eivätkä ne saa olla liian tiukkoja. Tämän vuoden lomatavoitteiksi asetin museokortin vinguttamisen kotikaupungissa, ainakin muutamien ystävien ja sukulaisten tapaamisen sekä Yyterissä käymisen. Näistä viimeinen ei ole vielä toteutunut, mutta toivottavasti toteutuu ensi viikolla. 


"Lisää taidetta!" huusi Bonsku, kun Wäinö Aaltosen museota kiersi. 

Museokorttia olen hyödyntänyt loman aikana lähes joka päivä. Olemme käyneet vihdoin WAMin Hashimoto-näyttelyssä, Apteekkimuseossa, Käsityöläismuseossa ja lisäksi ihan ilmaiseksi tutustuimme Iso Puolalan taloon. Olenpa yrittänyt maksaa museokortilla bensatkin, mutta siihen se ei sentään kyennyt. Käsityöläismuse on aina mielenkiintoinen ja Apteekkimuseossa en ole tainnut koskaan ollakaan aiemmin. Sisäpihan Cafe Quenselissä sen sijaan olemme olleet useasti. Parhaimmillaan se on rauhallisena kesäpäivänä, jolloin kahvi tarjoillaan kuparipannusta ja sievistä posliinikupeista. 

"Venkelän" pihalla on mukava venkoilla. 

Tietysti kesän paras juttu on ollut Samppalinnan maauimalan aukeaminen remontin jälkeen. Vaikka pukutiloissa ja saunassa onkin myös kritiikin aihetta, on allasalue ehostunut ja on rentouttavaa uida matkaa taivaan alla. Myös Bonsku on päässyt tutustumaan maauimalaan ja tykästynyt.


Bonsku pyykkää käsityöläismuseossa. Pyykkilaudan ja pesukartun käyttö olivat heti hallussa. 


Eräs tuttavani joskus sanoi, että lomalla pääsee elämään "sitä oikeaa elämää", jota muulloin ei ehdi. Tavallaan ymmärrän, mitä hän tarkoitti, vaikka en ihan allekirjoita ajastusta. Kyllä se arkikin on ihan oikeaa elämää, eikä pidä liikaa miettiä, että kiireisessä arjessa elämä valuisi jotenkin hukkaan. Silti nautin kovasti siitä, että lomalla olen ehtinyt keitellä kasvislientä (joka tosin epäonnistui), tehdä raparperijääteetä ja pakastaa mansikat. Sellaista ihanaa puuhastelua, johon ei välttämättä töiden jälkeen ole energiaa. Ja toki ehtiihän sitä enemmän myös ihan vaan laiskotella. 

Isoja ja pieniä laivoja on tietysti käyty katsomassa. Bonsku olisi halunnut  jokaisen veneen kyytiin ja "äiti ajamaan!"
Vielä loman aikana ehtii tekemään monta ihanaa juttua ja nauttia kesästä. Vielä on edessä esimerkiksi pari hyvää keikkaa, vierailu sukulaisten mökillä, se Yyteri ja -kääk- omat kolmekymppiset! Kyllä näistä hyvä kesä saadaan.  




perjantai 14. heinäkuuta 2017

Periaatteet puukopassa

Totesin tässä eräänä päivänä, että jostain vanhemmuuden periaatteesta olen saanut toistaiseksi pidettyä melko hyvin kiinni. Joskus möläytin ilmoille, että aion hankkia lapselleni vain kauniita leluja, kuten puisia leivoksia ja hedelmiä. Kun katson ympärilleni, niin Bonskun lelut ovat oikeastaan aika kivan näköisiä ja tyylikkäitä: hauskoja leikkiruokia, klassikoita kuten Brio junarata, Duploja, kirkkaita pikkuautoja... Kauhukuva nurkkiin hiipivästä muoviroinasta ei ole toteutunut (vielä)!

Kaunis näky - mutta kyllä silti nämä mielellään korjaa pois iltaisin.

MUTTA. Eivät ne monenkirjavat Duplot, autot ja puupalikat ole yhtään kivan näköisiä, kun ne on ripoteltu tasaisesti ympäri huonetta tai kasattu epämääräisiin röykkiöihin nurkkiin. Kauniillekin leluille täytyy olla toimivat säilytysratkaisut, jonne ne voi helposti koota pois näkyvistä. Koska vaikka sisustuslehdissä muutama värikäs Duplo kauniisti aseteltuna maton nurkalle näyttääkin hauskalta, ei niitä viitsi katsoa silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Minä kaipaan sitä, että ainakin suurimpana osana illoista lelut on kerätty pois lainehtimasta olohuoneen lattialta.

Rumpulaatikoista on moneksi. Sisällä on myös pehmusteet, mikä helpottaa lelujen keräämistä iltaisin sopivan hiljaisesti. 

Laatikot sointuvat hienosti huonekaluihin. Silti mietin kansien maalaamista jollain ihanalla pastellisävyllä. 

Bonskun synttärien jälkeen etenkin legojen ja junaradanosien määrä moninkertaistui, eikä Bonskun entinen työpiste ollut enää riittävä vetämään sitä määrää sisuksiinsa. Aloin miettiä sopivia ratkaisuja, mutta ennen kuin ehdin edes Googleen, muistin että meillä on kellarissa tyhjänpanttina kauniit puiset rumpulaatikot. Ne on tehty käsityönä joitain vuosia sitten, mutta lopulta eivät ole päässeet kunnolla käyttöön, kun olivat niin painavia.

Jos nämä eivät riitä, pitää kaivaa esiin bassorumpulaatikko. Sinne mahtuu vaikka koko poika. 

Kolme laatikkoa imaisi sisäänsä kaikki legot ja junaradanpalaset ja vielä isoimpia leluautoja päälle. Minusta laatikot ovat todella kauniit, vaikka pinta onkin hieman kulunut. Ehkä voisin maalata kuluneimmat kannet jollain karkkisvärillä. On hauskaa saada nämä uuteen käyttöön!

Pötsi vartioi lelulootia. 

Ja sitten kun joudun myymään periaatteeni kauniista leluista, ei periaatteita tarvitse heittää romukoppaan vaan voin asetella ne kauniisti puukoppaan lelujen joukkoon! Miten näppärää!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Karkkiarki 13/52: Yks, kaks, kol, nel, kol, kaks...

Arkipostauksista päätelleen meillä eletään kovin vähän arkea. En ota asiasta stressiä, mutta hiukan huvittaa, että nyt mennään vasta 13. arkipostauksessa. Karkkiarkikuvat jatkunevat siis pitkälle ensivuoteen. 


Tällä kertaa kuvat ovatkin todellista silmäkarkkia. Olen vihdoin päässyt kutomaan! Kaikkien työläiden kankaanrakennusvaiheiden jälkeen on aina yhtä upeaa päästä kunnolla vauhtiin itse kutomisessa. Yksi katkennut loimilanka on tosin jo pitänyt korjata, joten vähän haasteitakin on tullut vastaan. 


Loimen värit asettuvat kauniisti kudonnassa. Valkoinen kude pehmentää räikeimmät kontrastit kauniiin liukuviksi. Pitkään mietin, pitäisikö kudekin värjätä, mutta näin loimen värit tulevat varmasti puhtaimmin esiin, vaikka hieman sammuvatkin. Kude on 100% banaanikuitua. Aivan ihanan kiiltävää ja hauskan röpelöistä! 



Koko ajan kudonnan edetessä tulee vastaan uusia värejä ja väriyhdistelmiä. En malta odottaa, miltä nuo kauniit turkoosin sävyt näyttävät! Työ etenee hitaasti, arjen ehdoilla, mutta on nautinto päästä kutomaan tätä vaikka vain viisi senttiä kerrallaan. Riittää ainakin iloa moneen arkipäivään!