torstai 29. joulukuuta 2016

Paluu jouluun

Olipas ihana joulu! Yhtä aikaa niin perinteikäs ja toisaalta aivan uudenlainen. Bonsku oli aivan täpinöissään, vaikkei vielä tietenkään ollut ihan kärryillä miksi. Oli ihana seurata lapsen riemua ja tietysti innostusta siitäkin, että koko ajan häärivät isovanhemmat ympärillä. Tässä aaton tunnelmia meidän joulustamme. 
Liinatainnutus oli ainoa keino saada ylivireä lapsonen päikkäreille. Kuusta piti ensin hieman ihmetellä ja laulella joululauluja. 

Aamu alkoi perinteisesti katsomalla Joulupukin kuumaa linjaa, jolloin Bonsku toisteli innoissaan "Pukka, pukka!" Aamuriisipuuron jälkeen siirryttiin anoppilaan eli mummulaan joululounaalle, joka aloitettiin joulurauhan julistuksen aikaan. Bonbon tykkäsi erityisesti kinkusta ja mummun makaronilaatikosta, joka on myös minun mielestäni niin herkullista, että se kruunaa koko joulupöydän, vaikka arkiselta kuulostaakin. 

Joulupöytä nro 1. 

Meillä ei ollut tänä vuonna mitään erityistä musiikkiesitystä, kun olimme kaikki vähän kipeitäkin joulun alla. Musiikkia piisasi silti koko jouluksi milloin kenenkin soittamana. Mies vähän veresti säestystaitojaan pianolla ja myös Bonsku innostui monessa paikassa soittamaan "pundaa" (=piano). Hän myös oppi ensimmäisen joululalulunsa ja toisteli tip-tap-tip-tap-tipe-tipe-tip-tap tuon tuostakin. 

Suuri pianotaiteilija innokkaana. 

Isoäidit huolehtivat pääosin joulupöytien antimista, mutta minäkin tein sentään osani. Leivoin kumpaankin kotiin kakut jälkkäriksi. Minun vanhemmilleni tein mustaherukka-mascarpone-kakun, kuten miehen synttäreillekin ja anoppilaan sovelsin ohjetta vaihtamalla marjat puolukoihin ja kiilteen kinuskiin. Molemmat kakut maistuivat ja olivat sopivan raikkaita jouluähkyn jälkeen. 

Ruusuiset kupit sopivat kakun värimaailmaan. 

Joululounaan jälkeen nukuimme kaikki kunnon päikkärit, joiden jälkeen suuntasimme aattohartauteen. Bonbonia kiinnostivat kirkossa erityisesti seimiasetelman lampaat, joille hän hoki "Bää bää!". Aattohartaudesta kävelimme kotiin tuttavaperheen kanssa, jotka bongasimme kirkkoväen joukosta. Tällaiset pienet jutut tekivät aatosta erityisen täyteläisen. 

Hetki ennen lahjojen jakamista. 

Kuten vähän arvelinkin, Bonskua kiinnosti paketeissa eniten niiden roudailu ihmiseltä toiselle ja niinpä välillä paketit kiersivät useammalla ihmisellä ennen kuin päätyivät oikealle omistajalleen. Bonsku oli tyytyväinen heti ensimmäisestä lahjasta, joten osan lahjoista jätimme suosiolla seuraavaan päivään. Bonsku sai lahjaksi paljon Lidlin puuleluja, joita olin itsekin ostanut lahjoiksi. Lahjojen määrä oli myös mielestäni sopiva. 

Joulupöytä nro 2. 

Siirryimme perinteisesti jouluillalliselle minun vanhempieni luokse. Hassua, että vuosi sitten Bonbon söi joulupöydässä vasta ensimmäisiä kiinteitä aterioitaan ja nyt hän söi jo vaikka mitä. Kalat ja kalkkuna taisivat olla suosikkeja. Niin, ja smetana (ilman mätiä). Minun suosikkejani olivat myös kalkkuna ja kalat, sekä porkkanalaatikko, piimäjuusto, sallatti (= rosolli), mäti... Eli oikeastaan kaikki, mitä pöydästä löytyi. 

Vähän isompi pianisti. 

Musisointi jatkui ja joululaulut raikasivat. Bonbon soitti yhtä suosikkisoitintaan "munakotoa" eli äitini pitkän mallista kanamunaleikkuria luoden japanilaista henkeä joululauleloihin. 

Munakotoisti jo toisessa polvessa. Myös minä olin pienenä innokas "munasoittimen" soittaja. 

Joululahjojen jakaminen sujui samalla kaavalla kuin anoppilassakin. Bonsku vei lahjoja milloin kenellekin ja minä yritin parhaani mukaan ohjata lahjoja oikeisiin kasoihin. Lahjoista Bonsku oli kyllä kiinnostunut ja alkoi aina innokkaasti leikkiä niistä paljastuneilla leluilla, mutta suurimman osan ajasta hän hääri ympäriinsä ja leikki muun muassa teepusseilla (?!?!?!?). 

Tonttuiluun sopiva kaulus löytyi sattumalta Bonsku avattua koristekaapin. 

Nukkumaan Bonbon malttoi mennä joskus puolilta öin, sillä hän oli vaan aivan liian innostunut kaikesta rauhoittuakseen aikaisemmin. Minä ja äitini valvoimme vielä ja höpötimme pikkutunneille. Jouluaatto oli tänä vuonna harvinaisen ihana ja onnellinen!

"Mitähän täällä on?"

Joulupäivä sujui perinteisesti löllöillessä ja syödessä, mutta illalla nähtiin myös Bonbonin serkkuja vanhempineen, jotka olivat tehneet pitkän matkan isovanhempien luokse. Tapanina valitsimme tällä kertaa vierailupaikaksi miehen suvun, kun viime vuonna olimme minun sukulaisteni luona. Nyt Bonskun kanssa ei enää jaksa kiertää molemmissa, vaikka mieli tekisi. Ensi vuonna taas toiseen paikkaan.

Joulu jatkuu tietysti vielä ainakin loppiaiseen, vaikka vähän arkistuukin. Kuusi onneksi piristää vielä arjenkin keskellä. Miten sinun joulusi sujui?

tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluvalmistelujen tunnelmapläjäys

Jouluhommien ohessa kirjoitusaika on kortilla, joten yhdistän kaikki jouluvalmisteluhässäkät tähän yhteen postaukseen. Viimeisen viikon aikana olen flunssasta ja flunssaisesta taaperosta huolimatta päässyt oikein kunnolla kiinni joulutunnelmaan. Viimeisen silauksen teki kuusi, joka eilen ostettin, kannettiin sisään ja koristeltiin samantein. Kuusi tuo joulun!

Yhteiset koristelutalkoot. Bonsku yritti laittaa palloja heittämällä niitä kuusta päin. 

Jatkan heti joulukuusesta, sillä se tekee minut niin tavattoman onnelliseksi. Rakastan sen tuomaa valoa ja kaikkia kimaltelevia koristeita. Se saa minut unohtamaan sumuisen sään. Tutut koristeet tuovat mieleen menneet joulut, enkelit yläoksilla ja tähti latvassa. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Bonbon pääsi koristelemaan kuusta. Hän oli heti juonessa mukana ja ojenteli minulle koristeita ja yritti itsekin ripustaa niitä alaoksille. Ei ole varmaan koskaan ollut kaikki pallot kuusessa, kun niin innokkaasti niitä piti laittaa! Nyttemmin tosin kuusen muutama alin oksa on riistetty koristeista ja ne on hajautettu ympäri kotia. Bonbon ei ilmeisesti arvostanut minimalistista joulukoristeluani. 


Valmis kuusi kultainen (ennen tuholaista). Kuusi on uudella paikalla ikkunan edessä, kun kitarat on siirretty alakertaan. 

Joulukortit sain lähtetettyä tänä vuonna jo kaksi päivää ennen joulupostimerkkien takarajaa! Ohhoh, rasti seinään ja taputuksia olalle, sillä yleensä olen viimeistellyt hiki hatussa kortteja, jotta saan ne lähtemään ajoissa. Tänä vuonna minulla olikin apuri, sillä valjastin Bonskun ekaa kertaa korttihommiin. Teemana oli "Lounais-Suomen talvi" ja sommittelin Bonbonin maalaamista papereista "lumimaisemia" tähtitaivaan alle. Tällä kertaa korttimalli oli oikeasti helppo, eikä näennäishelppo kuten yleensä (eli pikkunäperrystä riittää, vaikka luulee idean olevan yksinkertainen). Suurin haaste oli saada Bonsku alkuinnostuksen jälkeen uudestaan ja uudestaan maalaamaan, eikä vaan heittelemään kyniä tai syömään vesivärejä. 

Erehdyttävästi tältä näytti lauantai-iltana Puolalanmäellä, vaikka tähtiä ei näkynytkään. Kirjava maa paistoi hennon lumikerroksen alta. 
Nämä oli pakko kuvata kaikki, kun olivat niin hienoja. Hyvä Bonsku!



Vaikka kortti-inspiraatio tyssäsi, Bonsku innostui silti vielä taiteleimaan meille tämän joulun lahjapaperit. Yleensä olen käyttänyt kierrätyslahjapapereita koristeluissa, mutta nyt se kyllästytti ja päätin kokeilla jotain aivan uutta. Leivitin voimapaperia koko keittiönpöydän mitalta ja annoin Bonskun läästiä sitä sormiväreillä erinomaisen taiteellisesti. "Pakettikortit" toteutin simppelisti piirtämällä piparkakkumuoteilla ääriviivat ja kirjoittamalla tussilla, sillä riemunkirjavat paperit eivät kaivanneet kovin monimutkaisia koristuksia. Joululahjat sain hankittua tänä vuonna erityisen helposti. Tämä ei johtunut pelkästään siitä, että olin kotona, vaan ihan sattumalta palaset loksahtivat kohdilleen. 

Joulun karnevaalipaketit. Ei ihan perinteisiä joulupapereita. 

Vaikka olen aina pitänyt joulusta ja nauttinut siitä ihan aikuisseurassakin, niin täytyy myöntää, että on ollut erityisen ihanaa alkaa opettaa Bonskulle jouluperinteitä ja nähdä, miten innoissaan hän on kaikesta. Vielä hän on tietysti kovin pieni, mutta tuntuu kuitenkin, että hän hoksaa heti, että nyt valmistellaan jotain erityistä. Voi miten odotankaan näitä kaikkia tulevia lapsuuden jouluja!


Vielä loppuun teen perinteisen joululahjaspoilauksen. En suosittele tämän kohdan lukemista kellekään, joka odottaa minulta lahjaa. Varmuuden vuoksi jätän tähän hieman tyhjää tilaa, jotta mitään ei lävähdä silmille heti. Hei hei vanhemmat, serkut, kummit ja kummilapset (ja heidän vanhempansa)! 












... vielä vähän ...











...varoiksi...









HUS ÄITI! Kyllä, sinäkin...





























No niin, nyt paikalla pitäisi olla enää blogin lukijoita, jotka eivät odota minulta lahjaa itselleen tai lapselleen. Tosiaan, lahjojen ostaminen sujui tänä vuonna erittäin helposti. Eräässä keskustelussa joku sattui vinkkaamaan Lidlin laadukkaista ja kauniista puuleluista, ja totta tosiaan, sieltähän löytyi mitä kauniimpia leikkiruokia, hauskoja pelejä ja junaradan osia. Niinpä hamstrasin sieltä leluja oikein urakalla. Enpä olisi voinut kuvitella ostavani joskus joululahjoja Lidlistä! 

Pino pyyhkeitä, kaikki erilaisia.

Miehet ovat lahjojen suhteen yleensä oikeita murheenkryynejä. Tänä vuonna sattui niin näppärästi, että eräs tuttuni vinkkasi käsinkudotuista turkkilaisita hamam-pyyhkeistä. Ne kestävät aikaa, menevät pieneen tilaan ja kuivuvat nopeasti, joten ne ovat erinomaisia vaikkapa reissussa. Uskoisin, että lahjan saajille ne ovat oikein käyttökelpoisia, joskin joku saattaa ensin luulla, että olen ostanut heille pöytäliinan.

Ensimmäinen kokonaan valmis joululahja huivi. Flunssan vuoksi vain yksi toinen taitaa ehtiä jouluksi valmiiksi. 

Myös naiset saavat tänä vuonna jotain käsinkudottua, minun itseni kutomaa. Eikä siis neulottua, vaan kudottua, sillä vihdoin joulukuun alussa sain kangaspuuni toimintakuntoon! Wuhuu! Tein loimen, josta kudon yksinkertaisia tuubihuiveja. Ihan kaikki (eli yli puolet, kröhöm) eivät ehdi valmistua jouluksi, mutta eikö lahjakortti käsinkudottuun semi-custom-huiviin kuulosta myös aika hyvältä joululahjalta? Näistä huiveista kirjoitan lisää myöhemmin. 

Hauskaa joulunalusaikaa kaikille! Miten sinun jouluvalmistelusi ovat sujuneet?

maanantai 12. joulukuuta 2016

Herkku herukka kakku

Synttärikukkia- ja kakkua. 

Sokerin välttely on siitä tylsää, että leipominen on kirjaimellisesti harvinaista herkkua. Niinhän sen pitäisikin tietysti olla. Ja onhan sitä nykyisin tarjolla kaikenmaailman vegaanisia superhyperfood-kakkuja, jotka makeutetaan Himalajan vuoristosta löytyvän palmun kuoren sisäpinnalla, mutta ei se ole sama. Olen pohjimmiltani kyllä sellainen sokerileipuri, joka rakastaa käyttää juuri sitä valkoisinta sokeria, koska sitä on kaikkein helpoin työstää. Otan kyllä mielelläni haasteen vastaan ja haluan tehdä kaikille sopivia tarjottavia, enkä tarkoita että kenenkään pitäisi potea huonoa omatuntoa erityisruokavalion eteen nähtävän vaivan takia. Silti täydellisessä maailmassa kaikki epäterveellisimmätkin leipomusraaka-aineet sopisivat kaikille ja olisivat vielä terveellisiäkin. 

Synttärikahveille osallistuivat isovanhemmat. Otettiin oikein hienot kupit käyttöön.

Yleensä kotonamme syödään tällä hetkellä vehnättömästi, vähämaitoisesti (välillä ruoanlaitossa) ja sokerittomasti. Koska kyse ei ole suoranaisista allergioista tai esimerkiksi keliakiasta, voi näistä tietyissä tilanteissa silloin tällöin lipsua. Niinpä olikin valtavan vapauttavaa tehdä pitkästä aikaa kakku, johon tuli sokeria ja maitotuotteita. Vehnätön se sentään oli ja itseasiassa viljatonkin, sillä pohjaan tuli vain mantelia, hasselpähkinää ja kookosta. Ennen kakkureseptien selailua näin sieluni silmin oikein kuohkean ja korkean mustaherukkajuustokakun. Aika nopeasti sellaisen ohjeen bongasinkin Kotilieden sivuilta ja päätin kokeilla muunnellen hieman matkan varrella. 

Mustaherukkajuustokakku mantelipohjalla

Pohja:

  • 2 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 3/4 dl mantelijauhoa
  • 1/2 dl kookosjauhoja
  • 1/4 dl hasselpähkinärouhetta
  • (mantelien ja pähkinöiden suhdetta voi muuttaa maun mukaan)
  • 2 rkl kaakaojauhetta


Täyte:

  • 250 g mascarponejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 pussi pakasteherukoita (minulla musta-, valko-  ja punaherukoita)
  • 1 dl sokeria
  • 6 liivatelehteä
  • tilkka kuumaa mustaherukkamehua


Pinalle:
  • 1 pussi pakasteherukoita
  • 2 dl laimennettua mustaherukkamehua
  • 1 dl hyytelösokeria
1. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita pohjan kuivat aineet ja sekoita muna-sokerivaahtoon. Voitele pieni irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaa. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kokonaan.

2. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma (alkuperäisessä ei vatkattu, mutta vatkaten tulee vielä kuohkeampaa). Sulata herukoita hetki ja survo esimerkiksi sauvasekoittimella. Sekoita täytteen ainekset yhteen. 

3. Kuumenna tilkka mustaherukkamehua. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata ne mehussa. Kaada liivateliemi täytteeseen koko ajan sekoittaen.

3. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa noin tunti. Peitä sitten kakun pinta (sulaneilla) herukoilla. Kiehauta mehu ja hyytelösokeri. Anna seoksen jäähtyä ja jähmettyä hieman ja lusikoi kakun päälle. Hyydytä vähinään kolme tuntia tai seuraavaan päivään. 

Kakun ulkomuoto onnistui sopivan täydellisesti. Marjoja en asetellut mitenkään erityisesti. 

Kakku oli todella onnistunut ja aion tehdä tätä joulunakin. Mascarponen raskas maku taittui sopivasti happamien herukoiden maulla ja pehmeä kerma ja mascarpone taas taittoivat liian happamuuden. Aivan täydellinen yhdistelmä siis. Aloin heti pohtia, saisiko kakun muutettua vielä vähän terveellisempään suuntaan korvaamalla valkoine sokeri jollain muulla, mutta en kyllä keksi, millä sen saisi korvattua parhaiten. Ehkä kakkupohjan voisi tehdä toisella tapaa ja kiilteen jättäminen pois vähentäisi sokerin määrää myös. Toisaalta harvoin herkuteltuna ei sokeri ole vaarallista. 

Kakun leikkautuvuuskin oli oikein hyvä, vaikka aivan täydellistä palaa en saanutkaan aikaiseksi. 

Bonskukin tykkäsi! Tähän mennessä hän ei ole kakuista järin innostunut ollutkaan. 

Millaisia joulun jälkiruokia tai  muita herkkuja sinä aiot tänä vuonna tehdä? Uutta vai perinteistä?






torstai 8. joulukuuta 2016

Taapertaen Tukholmassa

Pääsimme jälleen kerran lähes vuotuiselle Tukholman matkalle, kun hyödynsimme matkaan itsenäisyyspäivän. Hieman epäisänmaallista, mutta näin oli helpoin saada järjestymään koko perheen vapaapäivä keskellä viikkoa. Ja pitihän Bonskun nyt päästä ensimmäistä kertaa Tukholmaan vastan ulkopuolella! Viimeksi olimme siellä noin puolitoista vuotta sitten, kun minä  lyllersin supistelevan vatsani kanssa urhoollisesti koko reissun. Nyt siellä taapersi pikku taapero (tosin vain kuvainnollisesti, sillä emme laskeneet Bonskua vielä kävelemään Tukholman kaduilla).

Ei sentään matkustettu Idän pikajunalla.
Bonsku nautti jo terminaalista ja kiljui ja taputti riemuissaan. Hän arvasi, että nyt oli luvassa jotain spesiaalia. Valitsimme laivaksi Turusta lähtevän Viking Gracen, koska vakuutuin viimeksi sen mukavista parivuoteellisista hyteistä. Ah, kyllä parivuode voittaa ne taitettavat laivapunkat mennen tullen, etenkin vieressä nukkuvan taaperon kanssa. Valitettavasti Bonsku ei ollut nukkumisesta yhtään innoissaan. Bonsku kirmasi pitkin laivan käytäviä ja simahti vasta puolilta öin. Myöskään aikaista  herätystä hän ei oikein arvostnut, mutta siitä selvittiin. 

Sää oli mitä parhain. Aamun tuulikin tyyntyi päivällä ja kirpeä pikkupakkanen virkisti. 
Hotelliaamiainen on matkan tärkein ateria ja tällä kertaa suuntasimme suoraan laivasta läheiseen Scandiciin. Ja kyllä kannatti! Aamiainen oli runsas, kauniisti esillä ja erityisruokavaliotkin oli huomioitu melko hyvin. Jopa Bonbon veteli munakokkelia ja hunajamelonia hyvällä halulla, vaikka yleensä kieltäytyy aamuisin syömästä mitään. Hänkin selvästi ymmärtää hotelliaamiaisen päälle! Aamiaisen jälkeen jaksoimmekin touhuta läheisessä leikkipuistossa odotellen kauppojen ja muiden aukeamista. Tosin kävimme kyllä Åhlensilla vahingossa ennen aukeamista, kun vartija istui vieressä kahvilla, eikä huomannut meitä ollenkaan ja me luulimme, että kauppa olikin jo auki. Mitäs me myymälämurtautujat!

Rosendalin puutarhassa oli suloinen pieni herkkupuoti. 

Bonsku innostui kasvihuoneista "Kukka! Kukka! Kukka!"

Alkuperäinen suunnitelma Tukholmassa liittyi tällä kertaa joulumarkkinoihin, mutta niistä olikin viikolla auki oikeastaan vain pari hassua. Ensimmäinen paikka oli Rosendalin puutarhan puoti, mutta se ei kyllä ollut erityisen jouluinen myynnissä olevia jouluruusuja ja sypressejä lukuunottamatta. Paikka oli kuitenkin kaunis ja siellä oli kasvihuoneeseen rakennettu tunnelmallinen kahvila. Paikka olisi hieno juhlamiljöö. Toiset joulumarkkinat olivat Vanhassa kaupungissa ja ne olivat sympaattiset, mutta Berliinin jälkeen ne jäivät hieman vaisuiksi.  

Ihan mukavan hulppeita taloja Djurgårdenin liepeillä. 

Junibackenissa oli monenmoista leikittävää. 
Joulumarkkinoiden vähäisyys ei kuitenkaan jäänyt kaivelemaan, sillä reissulla sain toteutettua myös pitkäaikaisen haaveeni: pääsin käymään Junibackenissa! Kuulin paikasta ensimmäisen kerran, kun olin jo itse hieman "yli-ikäinen", mutta paikka kuulosti minusta kiehtovalta ihan näin aikuisenkin näkökulmasta. Ilman lasta siellä vaan ei ole tullut käytyä. Bonbon pääsi vielä ilmaiseksi sisään ja vaikka hänellä ei ole vielä aavistustakaan siitä, kuka on Katto Kassinen tai Mikko Mallikas, hänellekin paikka oli selvästi täynnä elämyksiä. Myös mies, jolla ei ole aavistustakaan siitä, kuka on Katto Kassinen tai Mikko Mallikas, piti paikkaa erinomasena ja hyvin toteutettuna. Junibacken ei ollut ollenkaan muovinen tai halpa, vaan erittäin kiinnostava ja laadukas elämys myös meille aikuisille. Erityisen hieno oli satujuna, joka tosin oli lopuksi Bonskulle hieman pelottava ja minäkin olisin kaivannut vähän Melukylän lapsia Veljeni leijonamielen jälkeen. Muuten minusta paikka oli sopiva myös pienille ja vaikka Bonsku ei varmaankaan muista reissusta mitään, niin tylsäksihän elämä kävisi, jos aina ajattelisi "Ettei se kumminkaan muista mitään".
Junibackenista oli myös hyvät näköalat. Vaahtomuovipalikat olivat Bonskun suosikkijuttu.

Vanhankaupungin tutut kadut tallattiin taas läpi. 
Perinteinen vintage-kierros typistyi tällä kertaa vain yhteen liikkeeseen kartta- ja nälkäteknisistä syistä. (Mitään ei jäänyt haaviin tällä kertaa, mutta sen sijaan Junibackenin puodista ostin Bonskulle pari astiaa, jollaiset olin viime reissulla jättänyt hyllyyn toisessa kaupassa.) Onneksemme löysimme sattumalta ihanan pienen lettupaikan, Creperie Rustiquen, valellellessamme Södermalmilla ja söimme vatsamme täyteen ja istuimme rauhassa vielä kahvillakin. Paikasta sai suolaisia galetteja, eli tattarilettuja, jotka olivat erinomaisia.

Minun valintani jälkkäriksi oli perinteinen vadelmahillo ja kermavaahto. Mies pisti elämän risaiseksi banaani-jäätelö-suklaakastike-kombolla. 

Ennen laivaa otettiin vielä tunnelmakuvia rannassa. 

Reissu onnistui siis erinomaisesti ja kaikki perheenjäsenet jaksoivat pitkän päivän hyvin. Ei tullut edes tunnetta, että olisi ehtinyt jotenkin vähemmän kuin ilman lasta. No, ehkä vielä yksi museo olisi ollut kiva, mutta tarjonta ei sykähdyttänyt tarpeeksi, joten ei jäänyt oikeastaan edes harmittamaan. Ensi vuonna jälleen uudestaan!




torstai 1. joulukuuta 2016

Joulu, kiiruhda hitaasti

Adventtikynttilä-perinne on tärkeä. Tänä vuonna vaan ei ensihätään löytynyt iskemättömiä kynttilöitä...

Minulla joulunodotus alkaa yleensä marraskuun lopulla, kun Maata näkyvissä -festareihin liittyvät talkoohommat on taputeltu ja jätetty taas vuodeksi odottamaan. Tänäkin vuonna olen jo päässyt vähän joulunodotustunnelmaan, mutta hieman ristiriitaisin tuntein. Odotan joulua ja sitä ihanaa tunnelmaa, kuten kaikkina muinakin vuosina. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi, että tämä kuukausi kuluisi ollenkaan, sillä tämä on toistaiseksi viimeinen kotiäitikuukauteni ennen kuin minä ja mies vaihdamme kotivuoroa (tästä kirjoittelen varmaankin lisää hieman myöhemmin). Muutenkin kyllä tykkään nimenomaan siitä joulun valmistelu ja odotusajasta, mutta tänä vuonna se saisi kulua erityisen hitaasti. Onneksi syksy on tuntunutkin pitkältä, mikä on tänä vuonna minun kohdallani hyvä asia.  

Tutu paimenet ja lampaat ovat seimen lähistöllä. Itämaan tietäjät valetavat tällä hetkellä makuuhuoneessa ja siirtyvät adventti adventilta kohti tallia. 

Joulu saapuu arjen keskelle, kirjaimellisesti. Kynttilöitä ei hirveästi uskalla polttaa Bonskun vuoksi, mutta kauniita ne ovat näinkin. 

Yritän näistä ristiriitaisista tunteista huolimatta keskittyä kaikkiin ihaniin jouluasioihin. Kotia olen koristellut maltillisesti, mutta rakkaudella. Jotenkin koristeita kaipaa vähän vähemmän, kun koti on muuten kuorrutettu legopalikoilla, sukilla ja erinäisillä taloustarvikkeilla. Nyt ne muutamat, rakkaat koristeet pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä on vain muutamia. 

Kaunis, pieni italialainen seimiasetelma pääsee aina jo 1.adventtina esiin. 


Joulukalentereita meillä on tänä vuonna kaksi: perinteinen partiolaisten kalenteri sekä kaunis talokalenteri. Minusta on ihanaa, että partiolaisten kalenteria on saanut availla jo vähän aikaa ja Bonbonkin pääsi heti kalenterin ideasta jyvälle. Tai no, tuskin hän tietää mitä varten luukkuja avataan, mutta joka päivä on päästävä avaamaan luukku vähintään kerran. Pienenä haaveilin aina sellaisesta itsetehdystä pussi- tai laatikkokalenterista, josta tulisi jokin pieni esine tai herkku. Toteutan sellaisen varmaan vielä jonain vuonna, mutta nyt en vielä ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. 
Joulukalenterit valmiina!

Söpöt pikkutontut pitää aina laittaa esille, usein juuri tämän valopuun juurelle pussailemaan.

Kuistin ja rapunpielen koristelut olen laittanut myös joulukuntoon. Kuistille ostin kauan himoitsemani kultatuijan, joka oikeastaan on huonekasvi, mutta riskillä pidän sitä kuistilla ainakin leudommilla säillä. Se on niin täydellinen vihreä! Sen kaveriksi ostin myös pari perinteisen tumman vihreää sypressiä ja koristelin kaikki kimmeltävillä valoilla. Fru Collianderin makaronilaatikko toimii loistavasti kukka-astiana. 

Tämä asetelma ilahduttaa aina, kun palaa kotiin jostain. 

Rapunpielessä loistaa myös valosarja, jonka tällä kertaa sujautin marjasalalien sekaan. Marjasalali on pitkäaikainen suosikkitalvikasvini, joka piristää punaisuudellaan niin mustina kuin valkoisinakin päivinä. Lyhtyä on poltettu tänä vuonna joka päivä, kiitos Clas Ohlsonin led-lyhdyn, jossa on hämärätunnistin. Muuten olisi kyllä lyhty jäänyt polttamatta. Nyt tosin paristot vetelevät jo viimeisiään, mutta aika monta viikkoa ne kestivätkin. 

Mustaa maata vasten valot loistavat entistäkin kirkkaammin, mutta lumi olisi silti tervetullutta. 

Kaikkein haustinta tässä joulussa on varmasti se, että Bonbon on vähän jo juonessa mukana. Viime jouluna hän vasta pötkötteli ja päristeli, mutta nyt hänet on voinut jo valjastaa korttiapulaiseksi ja tänään leivoimme perhekerhossa ensimmäisen kerran pipareita. Bonsku tosin lähinnä maisteli taikinaa ja halusi siirrellä taikinaa lastalla. Päätin, että valitsemme myös "yhdessä" samanikäiselle pojalle lahjan joulupuukeräykseen. Kaikkea hauskaa jouluhommaa on vielä edessä, aatosta puhumattakaan. Niin paljon hauskaa uutta koettavaa!

Oi joulu, tule tänä vuonna oikein hitaasti!