Minipuutarhan kuulumiset

Callunat tuovat pientä syyspäivitystä rapupieleen. Voi kun tuo vihreä pysyisi noin heleänä!

Säännöllisin väliajoin olen raportoinut, mitä rapunpielen minipuutarhalleni kuuluu. Tänä vuonna en alkanut kasvattaa mitään (toisin kuin viime vuonna, jolloin kesäkurpitsani tulkitsivat minipuutarha nimen vähän turhan kirjaimellisesti). Nyt olen tyytynyt yrittämään pitää kukat hengissä ja olen onnistunut vaihtelevasti: toiset kukat ovat kuolleet hetkessä ja toiset porskuttaneet toukokuusta lokakuuhun!

Kokonaiskuva rapunpielestä, heti lakaisemisen jälkeen totta kai. Nyt siinä on taas lehtiä ja villiviinirypäleitä.

Keväällä kerroin väriävaihtavista hortensioista ja uskomatonta kyllä kaksi kolmesta on vielä elossa! Anopilta saatu hortensia kuistilla on muuttunut vain vaaleanpuna-vihreästä syvän vihreäksi. Rappusilla koreileva, alunperin sininen yksilö sen sijaan vaihtaa väriä jo kolmatta tai neljättä kertaa. Ensin se oli hieman sinipunertava, josta se vaihtoi väriä siniseksi. Sinisestä alkoi muutos vihreään. Nyt vihreiden terälehtien kärjissä on jo jonkin aikaa ollut näkyvissä häivähdys punaista! Ihme tyyppejä nämä hortensiat!

Tällähetkellä punavihreä hortensia vaihtaa ilmeisesti poliittista vakaumustaan kuin tuuliviiri.

Hassua kyllä huonoiten pikku puutarhassani näin syksyllä ovat viihtyneet syysasterit. Kun ostin ne, ne alkoivat heti kärsiä ja kukat nuupahtivat. Ehkä ostin ne liian aikaisin, kun oikeastaan silloin oli vielä kesä. Toinen syysastereista on edelleen vihreänä koristeena, tuolla harjan vieressä. 

Pelakuut olen tänä vuonna saanut menestymään niin, että ne kukkivat vieläkin! Tosin nyt niissä on enää muutamia kukkia, mutta nyt on kuitenkin melkein lokakuu! Onneksi opin anopilta, että niitä pitää kiduttaa, jotta ne kukkivat. Olen vielä kahden vaiheilla yritänkö talvehdittaa niitä. Viime vuonnahan lopputulos oli melko säälittävä. 

Puksipuusta on hyvät näköalat, ainakin jos on yhtä pieni kuin Myy.

Pikku Myyn kurpitsatalo romahti vähän liian aikaisin, mutta hän päätti tehdä itselleen puumajan. En sanonut Myylle, että kyseessä on oikeastaan pensas, sillä hän vaikutti niin tyytyväiseltä. Vähän kutkuttaisi vielä ostaa toinen, vähän jykevämpi  (mutta pienempi) kurpitsa, josta väsätä kurpitsalyhty. Luulen kyllä, että tyydyn söpöihin koristekurpitsoihin, joita ostin muutaman kuistille koristeeksi. 

Anopin toukokuussa ostama hortensia ja lidlistä napattu krysanteemi tuovat kukkaloistoa kuistille.

Koristekurpitsat ovat tavallaan ihan älyttömiä. Vihanneksia, joita ei syödä ja koristeita, jotka heitetään pois. Osa vielä kamalan rumia möhkyröineen. Silti ne ovat jotenkin kovin vastustamattomia. Minun on ehkä ihan pakko ostaa vielä yksi sellainen, joka on täynnä paukamia. 

Tällä kertaa tyydyin tällaisiin vähän pienempiin kurpitsoihin. Ainakana ihan se seuraava kurpitsa ei ollut 30-40 kiloinen.

Rumuuden kauneudesta puheen ollen, olen menossa tänään tuparisynttäriiltateelle erään hyvän ystäväni luokse. Hän pyysi lahjaksi jotain kahvipöytään ja/tai mahdollisimman ruman kynttilän. Pyyntö oli mainio tilaisuus kaivaa kaapista nämä viime joulun kynttiläprojektin jämäkynttilät, jotka eivät ihan onnistuneet. Niissä on kaikkia kummallisia koloja ja möhkyröitä, vähän kuin koristekurpitsoissakin. Värit ovat kyllä toisaalta jännät. Silti nämä menevät oikein hyvin tuohon mahdollisimman ruman kynttilän määritelmään. Kannatti nämäkin säästää!

Kuinkakohan kauniisti nämä palavat?

Kirpeitä syyspäiviä kaikille! 

Askartelukärpänen

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, päätin alkaa viikko pari sitten järjestellä valokuvia. Koko urakka on tuntunut mahdottomalta, vaikka paperikuvia meillä onkin vain rajallinen määrä. Yleensä saamme kuvia anopilta, joka onkin varsinainen mestarikuvaaja. Kuvat ovat päätyneet ensin valokuvaseinälle ja sieltä sikin sokin mappiin. Nyt otin itseni niskasta kiinni ja hurahdin koko hommaan.

Something quite bizarre happened the other week: I decided to arrange our photos in albums. We often get photos from my mother-in-law but I also decided to order photos from events where she wasn't around. This project isn't finished yet because I have to go through four years of digital photos. What I did get around to is decorating some albums for different photos: one for formal events, one for more relaxed parties, one for our gigs, one for travelling and one for Christmas and the holiday season.

Laitoin kuvat kiinni tuollaisilla valokuvakulmilla, jotta ne olisi helppo irrottaa siististi. En kyllä ole ihan varma mihin tarkoitukseen.

Valokuvien järjestelyyn tarvitaan tietysti albumeita. Halusin mahdollisimman yksinkertaiset ja edulliset albumit ja Akateemisesta löysinkin kauniita kierrealbumeita. Ostin ensin yhden valkoisen albumin. Kuvia järjestellessä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että olisi kiva järjestellä kuvia jotenkin teemoittain. Se helpottaisi myös kronologisuuden ylläpitämistä. Niinpä kirjasin ylös lapulle, mitä kaikkia albumeita tarvitsisin ja  päädyin seuraaviin:

- Hienojen juhlien albumi: häät, valmistujaiset ja muut hieman muodollisemmat tilaisuudet

- Vierailujen ja vapaamuotoisten juhlien albumi

 - Joulu- ja uusivuosialbumi

- Matka-albumi

- Keikka-albumi

Tältä meillä näyttää, kun oikein innostun. Lattialla on hienojen papereiden kansio ja hajuvesipaketteja.

Ensin ajattelin, etten koristelisi albumeita lainkaan, mutta tässä kohtaa tullaan siihen askartelukärpäsen puremaan. Jos minä ihan jonkun yksinkertaisen kuvan koristelisin kanteen... ja siitä se sitten lähti. Väsäsin näitä albumien koristeita koko viikon aina vapaahetkinäni. Ai että se oli kivaa pitkästä aikaa oikein kunnolla askarrella! 

Viirit ovat toinen toistaan herkullisemman värisiä. Harvinaista kyllä, nämä paperit eivät ole kouluajoiltani eivätkä kierrätettyjä. 

Aloitin rentojen juhlien ja vierailujen albumista. Sen koristeet saivat inspiraatiota Karkkiksen puolipyöreiden synttärihippojen koristeista, joita esiteltiin blogissa viime vuonna. Aika moni pahveistakin oli itseasiassa samoja. Pienenä hauskana yksityiskohtana sidoin narun kiinni albumin kierrerenkaaseen. Yksinkertaisuus on valttia, eikä albumi tarvitse yhtään enempää koristeita. 

Pitäisiköhän yrittää oikeastikin tuollainen kakku seuraaviin juhliin?

Seuraavaksi kävin hienojen juhlien albumin kimppuun. Kakkua on yleensä tarjolla, joten koristeen valitseminen oli melko helppoa. Keksin tehdä kakkulautasen oikeasta kakkupaperista ja mielestäni siitä tuli hauska. Mielessäni oli vaaleanpunainen hyydykekakku, jossa olisi kermaa ja vadelmia. Eikö tuo aikalailla näytä sellaiselta? Vadelmat tosin taitavat olla mansikoita, kun en jaksanut röpeltää niiden reunoja. 

Oikeasti minä en kyllä pääse paistattelemaan parrasvaloissa yhtä usein kuin mies. Keikkojen suhde on ehkä 1:20:een.

Juhla-albumin jälkeen homma lähtikin vähän lapasesta. Onneksi ei kovin vakavasti kuitenkaan. Yksinkertaisten koristeiden ajatukseni ei riittänyt keikka-albumiin asti, kun mielessä alkoivat väikkyä valokeilat, rumpusetit ja saksofonit. Onneksi olin ostanut keikkavalokuviavarten mustan albumin, taisivat parrasvalot olla mielessä jo kaupassa. Vaikka idea oli vähän monimutkainen toteuttaa, olen tyytyväinen lopputulokseen. Ainoa, mikä vähän harmittaa on, että teippi näkyy kuultopaperista läpi. 

Pariisi, Tanska, Kylmäpihlaja, Gotlanti, New York, Sveitsi, Perugia, Tukholma ja Islanti. Seuraavakin maa on jo tiedossa.

Viimeistään matka-albumin kohdalla ei voida enää sanoa, että yksinkertaisuus on valttia. Keksinpä nimittäin tehdä jokaisesta tekemästämme matkasta  pienen kuvan edustamaan maata tai paikkaa. Toiset olivat helpompia kuin toiset, niin keksiä kuin toteuttaakin. Muista tuli ihan huippuja, mutta tuo ensimmäisenä tekemäni Eiffel-torni on vähän tylsä. Ehkä muokkaan sitä vielä tulevaisuudessa. 

Joulukuusi ei ole oikeasti harmaa, vaan se nyt vaan ei suostunut näyttämään valokuvissa syvän tummanvihreältä ilman että muut värit vääristyivät. 

Tietysti unohdin listan albumeista, kun lähdin kauppaan. Siellä en millään muistanut, mihin ihmeeseen tarvitsisin viidettä albumia. Joulu-albumi jäi näin ollen vielä ostamatta, sillä siihen olisi ollut valmiiksi vähiten kuvia. Päätin kuitenkin vähän huijata ja käänsin yhden albumin takaperin ja kiinnitin askartelemani koristeet sinitarralla. Tässä vaiheessa askarteluväsymys vähän iski, joten en keksinyt mitään joulukuusta luovempaa. Ja miksi olisi tarvinnutkaan? Sekin on ihan hauska värikkäine koristeineen ja kiemuraisine kuusenjalkoineen.

Nyt te lukijat varmasti luulette, että olen saanut tämän projektin jo joulukuusta vaille valmiiksi. Ehei - vielä pitää nimittäin tilata jo valitut 125 kuvaa ja valita vielä tältä vuodelta ja kaikilta matkoilta otetut kuvat tuohon mukaan. Ja laittaa ne albumeihin anopin kuvien rinnalle. Huh. Olen tilannut digikuvia tasan kerran viime vuonna, joten aika monen vuoden kuvat on tilaamatta. Päätin rajata tilausvuodet avioliittovuosiin matkoja lukuunottamatta eli kuvia pitäisi tilata neljältä vuodelta! No enköhän minä sen saa aikaiseksi, kun kerran olen hyvään vauhtiin päässyt. Katsotaan mahtavatko nämä albumit riittää. Sitten pääsisikin taas askartelemaan!

Syksyn sävelet

Viime viikkon aikana on ehtinyt olla vaikka minkälaista tekemistä ja aika paljon sellaista, ettei tähän tietokoneen ääreen ole ehtinyt istahtaa. Viikonloppuna kiersimme kolme päivää ja neljä kaupunkia: Mikkeli-Joensuu-Helsinki-Espoo ja sitten tietysti oma koti kullan kallis eli Turku viidentenä. Noihin kaupunkeihin mahtui paljon ihania sukulaisia, ilveksen mallinen leipä, sohvatyynymajoja, hengellisiä lauluja, hotelliyö, upea momo-koti, pikkuautoja ja aitoa espanjalaista paellaa kuokkavieraana. Ja monta, monta tuntia autossa. 

Uusi viikko tuntuu alkavan yhtä kiireisenä kuin edellinen loppui. Siispä yritän rauhoittaa ajatukseni ja keskittyä pieniin kivoihin juttuihin, joita kotiimme on syksyn aikana ilmestynyt. 

It's been a busy week and looks like this week is not going to be any different. Instead of focusing on things to be done and places to go, I'll focus on all the small things that make our home feel cozy and ready for fall. I'll have to squeeze in a few more stay-at-home nights to enjoy it all. 

Ison valkoisen poikanen numero yksi ja taustalla venahtaneet yrtit.

Yksi ilon aihe on Paavalinkukan blogiarvonnassa voittamani saintpaulia. Sain sen elokuussa kauniin kortin kanssa. Valitettavasti kortti unohtui kuvasta ja se näkyy vain hieman tuolta lehtien takaa. Santtu on myös pikku hiljaa vaihtamassa syysasuunsa ja kukat eivät enää ole kauneimmillaan. Minua ei haittaa, sillä nuo lehdet ovat minusta myös ihania. Ne oikein kiiltävät!

Lempparipilvenpiirtäjäni Cryslerbuilding hallitsee tätä skylineä.

Kaivaessani sisustussäläkynttiläkaapista jotain, törmäsin tähän New Yorkin siluettiin. Se on kolmen vuoden takaiselta Nykin reissulta, eikä olekaan ollut vähän aikaan esillä. Nyt se pääsi koristamaan eteisen kapeaa ikkunaa ja uhoamaan Puolalan puistolle, että kyllä NYC:ssä sentään isompi keskuspuisto. 

Häistämme yli jääneet post-it laput ovat viimein loppuneet ja tilalle piti ostaa uusi pino. Käytän niitä ostoslistoina.

Muitakin koristuksia on tullut kotiimme, tosin melko käytännöllisiä sellaisia. Pitkään keittiössä olevat vitamiini- yms. purkit olivat vähän liiankin näkyvissä, vaikka oikein kauniissa astioissa niitä säilytinkin. Niissä vaan ei ollut kantta ja kaipasin sitä peittämään rumat putelit. Onneksi on Tiger, josta löytyy nättejä rasioita pilkkahintaan. Ostin tuon harlekiiniruutuisen ja pienen talon mallisen. Se on oikein soma pari Marimekon kulhon kanssa. (Realismin nimessä jätin sarvikuonokannun purkkiin nököttämään).

Ajattelin aluksi pallollista kalenteria, mutten löytänyt askartelukaupasta pyöreää rei'ittäjää. Kukat ovat kuitenkin vielä veikeämpiä.

Syksyä rytmittää vihdoin kalenteri, joka on jälleen kerran tuunattu TYYn kalenteri. Se on luultavasti viimeinen laatuaan ja ensi vuonna saan toivottavasti tuunata jonkun Akavan tai minkälie kalenterin. Olen taas tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka viime vuoden raitakalenteri oli yksi kaikkienaikojen suosikeistani, vaihtelu virkistää. Merkintöjä kalenterissa on toistaiseksi niukasti, kiireestä huolimatta. Kiirettä luovat pikemminkin oma aikataulu ja gradu. 

Askartelujen lisäksi olohuoneeseen ovat rantautuneet astetta syksyisemmät värit. Räsymattotyynyt sopivat minusta kivasti syvän vadelman punaiseen.

 Minua on puraissut askartelukärpänen ja sormeni syyhyävät jatkuvasti päästä näpertämään. Minulla on kesken eräs projekti, jonka esittelen piakkoin täällä blogissakin. Kuvasta voi ehkä päätellä, mistä on kyse. Projekti etenee valitettavan hitaasti, sillä olen onnistunut täyttämään iltani kaikenlaisella muulla menolla. Onneksi graduntekijän päivät antavat iltapäivästä periksi askartelunhimolle. 

Lisää olohuoneen syysilmettä. Maatuskat sopivat hyvin muun väri-iloittelun rinnalle. 

 Syksyisinhän usein puhkutaan intoa ja aloitettaan uusia harrastuksia. Niin tein minäkin. Viime vuonna harrastin kieliä, mutta tällä kertaa päätin mennä laulutunneille. En ole koskaan käynyt laulutunneilla ja voi että miten paljon tuntuu olevan oppimista ja kehittymistä. Niin, ja nyt tuossa otsikossakin on järkeä, kun syksyyni liittyvät sävelet. 

Tunnistatko kappaleen?

 Ihan turha valittaa kiirettä, kun on itse täyttänyt päivänsä gradun lisäksi kaikella kivalla (tai on gradukin ihan kivaa, mutta ei ihan kevyttä hommaa kuitenkaan). Vähän ehkä täytyy järkätä enemmän rauhallisia koti-iltoja. Olen liian himahimppu ollakseni kokoajan menossa. 

Älä osta kurpitsaa säkissä, osa 2

Muistatteko viime syksyisen kurpitsayllätyksen? Tilasin siis viime syksynä luomupiirin kautta kurpitsan, joka osoittautuikin yhdeksän kiloiseksi. Raahasin kurpitsan kaupungin läpi pyöräntarakalla. Luulisi, että sitä oppisi kerrasta, mutta ei. Kurpitsahan on hyvää! Siitä saa hienon lyhdyn. Kyllä minä sen melkein kymmenkiloisen mötikän viime vuonnakin sain ihan hyvin kotiin. Luomupiirin tilaussivulle oli jopa lisätty varoitus "Huom: saattaa olla jopa kymmenen kiloa." 

Last year I ordered a pumpkin from a local organic farmer and got one that weighed nine kilos (or approx. 20 pounds). I was shocked but managed to carry the pumpkin through the city by bike and carve it into a nice jack-o-lantern. This year I thought the pumpkin can't be bigger than the one last year so I ordered one again - and one twice as heavy! After the astonishment I carried the pumpkin home (by car this time) and got to work. I got loads of pumpkin puré to freeze and a house for Little My from the moomins. 

Tämän vuotinen jötkäle verrattuna keskikokoiseen kotimaiseen omenaan. 

Niin. Minä olin kyllä varautunut siihen kymmeneen kiloon. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, mikä paikan päällä jakotilaisuudessa odotti. Kaksikymmentä kiloa vaalean oranssia kurpitsaa odotti minua iloisen pyöreänä. Että näin. Sitä en jaksanut edes nostaa, saati sitten tasapainoilla sen kanssa pyörän tarakalla. Minun oli pakko hakea auto käyttööni! Luomuruuan ympäristövaikutuksista voi olla montaa mieltä, mutta tässä vaiheessa viimeistään kaikki ekologisuus oli tipotiessään. 

Ehkä olisin voinut sanoa, että en suostu ottamaan näin isoa kurpitsaa vastaan, kun kerran oli puhe vain kymmenestä kilosta. Hintakin on muuten melkoinen, vaikka kilohinta on halpa. Mielessä kuitenkin oli, kuinka hyvää keittoa, hienon lyhdyn ja hauskan kertomuksen siitä saisi. Niinpä köröttelin kurpitsa kyydissä kotiin. 

Siirtäessäni kurpitsan takapenkiltä takalootaan (minne se olisi pitänyt heti laittaa), mossahti kurpitsa vähän maahan ja halkesi, muttei onneksi kokonaan. Sisälle asti tarvitsin miehen ja Ikean kassin apua. Mies kyllä väitti, ettei se ole kahtakymmentä kiloa, mutta minä olen toista mieltä. 

Tästä lähdettiin kovertamaan.

Saatuani kurpitsan keittiön pöydälle, otin kurkistin mitä välineitä olin viime vuonna käyttänyt kurpitsan taltuttamiseen. Pieni sahalaitainen veitsi ja jäätelökauha todistivat voimansa tänäkin vuonna. Tarvitsin tosin lisäksi isoa sahalaitaista veistä, sillä kurpitsan malto oli paksumpi kuin viime vuotisen. Hain myös kurpitsan koverrusintoa vähän Muppettien iki-ihanalta ruotsalaiselta kokilta. 

Half way there! Seuraavana päivänä ihmettelin, miksi ranteeni oli kipeä... Niin, miksiköhän?

Kaksi tuollaista Ikean kulhollista ja puolikas kattilallinen sosetta. Huh!

Tällä kertaa tajusin leikata vähän isomman hatun irti kuin viimeksi. Homma sujui paljon helpommin, kun aukko oli riittävän suuri. Muistin myös anopilta saadun höyrytyskattilan, jossa sosetta oli helppo keitellä samalla kun koversi lisää. Koko työssä siivoamisineen, soseuttamisineen, koristeluineen ja siivoamisineen meni noin kolme tuntia. Punnitsin kurpitsan kuoren urakan jälkeen ja se painoi enää vähän yli neljä kiloa. Minulla on siis pakkaseen menossa lähes 12 kiloa kurpitsasosetta! Mielikuvitukseni lähti heti liikkeelle... kurpitsakeittoa, piirasta, lasagnea, muffinsseja, jäätelöä - kurpitsamitävaan! Bring on all the pumpkin recipes, kuten Pinterestissä sanotaan.

Kaiverrettu kurpitsa. Hattu harmi vaan on haljennut keskeltä, joten sitä pitää vähän tasapainotella, että se pysyy tuossa päällä.

 Koska on vasta syyskuun puoliväli, ajattelin ettei oikein ole vielä aika Halloween-henkiselle jack-o-lanternille. Jotain kuoresta halusin kuitenkin tehdä. Inspiroiduin sitten muumeista ja jättikurpitsasta, johon Pikku Myy teki talonsa. Kaiversin kurpitsaan muutaman ikkunan ja vein sen ulos pimenevään iltaan.

Kesäkukkia ja kurpitsalyhty. Nyt on jokin hassusti!

Mutta kukas sieltä kurkistaa? Yllätyksenä tämän vuotisen kurpitsalyhdyn todellinen juju: siellä asuukin Myy!

Onneksi tänään on ollut vähän syksyisempi sää, ettei kurpitsalyhty tunnu niin ennen aikaiselta. Minusta siitä tuli kuitenkin niin hauska, ettei sitä voinut jättää käyttämättä! Arvatkaa muuten mitä me tänään syödään?

Puhtaat ja kirjavat lakanat

Mikä kana ei muni? Ööö... No tietysti lakana! (Tai vaihtoehtoisesti porkkana, mutta niistä ei ole tässä postauksessa kyse.) Tällä kertaa inspiraationa toimii siis lakanoidenvaihtopäivä, josta pidän kovasti monestakin syystä:

1) Saan jättää sängyn petaamatta päiväksi. Petaan sängyn 99% varmasti aina. Tavan opin, kun kuukausirahani suuruus riippui aikoinaan sängyn petaamisesta tai petaamatta jättämisestä. Ja onhan se siistimmän näköistä ainakin kun makkari on yhteydessä sekä keittiöön että olkkariin. Lakananvaihtopäivänä on kuitenkin lupa jättää tämä kurja viimeisenä heräävän velvollisuus tekemättä, koska täkit pitää tuulettaa.

Huomatkaa uusi kaunis päiväpeittomme. Saimme sen anopilta,  koska se oli heille liian iso. Meille se on juuri sopiva!

2) Täkit pitää tuulettaa. Minusta on ihana sujahtaa illalla vasta tuuletettuihin täkkeihin. Kyllähän niitä tietysti voi tuulettaa vaikka joka ilta, mutta ei se ole sama...

Täkit ovat kohta siirtymässä tuuletukseen... muutaman tunnin päästä. 

3) ... koska puhtaat lakanat ovat vaan ihana asia. Mieleeni on syöpynyt sitaatti sarjasta Dharma ja Greg: "Don't you just love clean sheet day? They're all crisp and one hundred per cent dog hair free!" Meillä ei ole koiria (tai jos olisi, niistä ei lähtisi karvaa), mutta voin silti olla samaa mieltä Dharman kanssa siitä, että puhtaat lakanat ovat erityisen "rapsakoita", jollain tarkemmin määrittelemättömällä tavalla. 

Ja uudet lakanat ovat valmiina sukellukseen!

Tästä  lakananvaihtopäivän ylistyksestä päästäänkin esittelemään meidän kauniita lakanoita. Erilaisia settejä on avioliittovuosien aikana kertynyt aika sopivasti. Tietenkin ihminenhän pärjäisi vain kahdella lakanasetillä (tai yhdellä jos on kuivausrumpu), mutta sehän olisi aivan tylsää, sillä minä kaipaan vaihtelua. Meillä on kuudet lakanat, joista neljä on marimekkoa, yksi Finlaysonin ja yksi taitaa olla Casa Stockmannin. Melko merkkiuskollista siis. Kaikki lakanat on tosin saatu lahjaksi, joten omia pennosiamme emme ole näihin kuluttaneet.

Ananasakäämä pinkkinä, limenä ja liilana.

Tuossa petaamattoman sängyn kuvassa on värikkäät Ananas-kuosiset marimekkolaiset lakanat, jotka eivät oikein pääse mytyssä oikeuksiinsa. (Koska en mankeloi tai silitä lakanoita, eivät ne kyllä välttämättä oikein missään kuvassa ole edukseen.) Nämä ovat yhdet suosikkilakanoistani, sillä kuosi on kaunis ja värit aivan herkulliset. Olemme saaneet nämä häälahjaksi perhetutuilta. Tähän klassikkokuosiin en varmaan kyllästy ikinä! Se on melko koristeellinen, mutta siinä ei ole mitään liikaa ja se toimii hyvin lakanoissa.

Ananasakäämä  vaalean sinivalkoisena.

Ananasta  minulla on myös toinen setti, kauniin sinisävyiset. Värit ovat niin ettei yhtään haittaa että on kahdet samaa kuosia. Ne taitavat olla ensimmäiset parisängyn lakanat, parittomia lakanoita meillä on tietysti monet ajalta ennen yhteiseloa, mutta ne eivät ole käytössä. Tykkään siitä, että molemmilla on samanlaiset lakanat. Olen esteetikko nukkuessakin. Emme kuitenkaan halua yhteistä täkkiä, sillä tuntuisi vieraalta ajatukselta, ettei omaa täkkiä saisi rypistää miten haluaa mytyksi. 

Toivottavasti sängystä ei löydy muita pieniä kiviä, kuin nämä. Ehe ehe. 

Uuden rapsakat lakanamme ovat niin ikään häälahjaksi saatua Marimekkoa, lahjoittajana miehen täti. Pienet kivet-kuosi on graafisen yksinkertainen ja minä tykkään aina palloista. Niiden tummansininen sävy tuo kivaa vaihtelua muuten melko vaaleansävyisiin lakanavarastoihimme. Laitan niiden kanssa usein myös tummansinisen alulakanan. Tyynyliinoja vaihdan useammin kuin pussilakanoita, joten minulla on sopivasti kaverilta saamia saman kuosin oransseja tyynyliinoja. Oranssi tuo hauskaa kontrastia tummansiniseen.

Tööt tööt! Vauhdikkaista autoista huolimatta, näissä lakanoissa nukkuu oikein makoisasti. Tai ehkä juuri siksi, sillä minulla on selvästi carcolepsy. 

Bo boo -lakanat ovat ehdottomasti suosikkini! Näitä oikein pyysimme häälahjaksi ja perhetuttumme, entiset naapurimme ostivat nämä meille. Marimekkofaniuden olenkin napannut juuri tämän perheen äidiltä, joten mikäs sen sopivampi lahja. Tässä kuvassa kuosi ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta Marimekon sivuilla, on hyvä kuva. Kuosissa yhdistyvät iloiset värit, sopiva lapsenmielisyys ja kuitenkin yksinkertaisuus ja vieläpä valkoisella pohjalla. 

Yksinkertainen on kaunista. 

On meillä tosiaan jotain muutakin kuin pelkkää Marimekkoa. Olemme saaneet kummeiltani hennon vaaleanvihreät ruutulakanat. Ne ovat minusta ihanan klassiset, sillä ruutukuosia on varmasti aina. Vihreä sävykin on juuri sopiva. Kuvassa se jäi muokkauksenkin jälkeen hieman todellista harmaammaksi. Nämä vähän hillitymmät lakanat ovat mukavaa vaihtelua räiskyvien Marimekkolakanoiden rinnalla. 

Pohjapiirroksia katsellessa voi miettiä, minkä itse haluaisi.

Jostain syystä Finlaysonin kuosit ovat jääneet minulle vieraammiksi kuin Marimekon. Onneksi kuitenkin bongasin pari vuotta sitten tämän Kotona-kuosin. Se on minusta niin oivaltava! Asuntojen pohjapiirrokset sopivat hienosti kankaaseen. Asunnot ovat varmaan vähän vanhemmista taloista, sillä niissää on jänniä muotoja ja  yksityiskohtia. Momo-taloista tulisi varmaan vähän suoraviivaisempi kuosi. Kuosin värit ovat ehkä hieman turhan hillityt, mutta toisaalta kuosissa riittää niin paljon katseltavaa, että on hyväkin etteivät värit pompi silmille. 

Kätevän emännän ratkaisu karkaileviin täkkeihin. 

 Lopuksi vielä vinkki kaikille, jotka tuskailevat vaeltavien täkkien kanssa. Minä inhoan sitä, että täkkiä ei pysy paikoillaan pussilakanan sisällä, vaan valuu lakanan keskelle. Tähän olen kehittänyt ratkaisuksi napin ja lenkin. Olen ommellut täkkeihin kiinni kolme nappia ja jokaiseen lakanaan kolme lenksua. Näin täkin ja lakanan saa kiinnitettyä toisiinsa ja ongelma ainakin helpottuu, jos nyt ei ihan kokonaan poistu. 

Tällä kertaa vähän tällaista arkisempaa asiaa, mutta kauniilla asioilla arjesta voi tehdä mukavamman! Millaisista lakanoista sinä pidät? Entä koetko karkailevat täkit ongelmaksi?

Lumikkipiirakka

Omenateemalla jatketaan, sillä saimme viikonloppuna kaksi uutta satsia omenoita. Lääkärit taitavat pysyä meistä loitolla ainakin tämän syksyn. Toivottavasti ei kuitenkaan siviilissä tarvitse karttaa meitä omenanpopsijoita. 

It's apple season and we just got three whole batches. First I made some delicious apple crumble with home-made vanilla sauce. Then I got these beautiful red apples from my mother-in-law. They reminded me of Snow white and the poison apple being red on the outside and all white on the inside. So I decided to bake a Snow white-inspired apple pie. You can use any recipe really but just remember to use apples as red as blood, vanilla as black as ebony and top the pie with meringue as white as snow (or as brown, if you burn your meringue like mine). My pie didn't turn out the fairest of them all but it was delicious anyway.

Eikö olekin ihan täydellinen lumikkiomena?

Anoppilan pihalla kasvaa pieni omenapuu, joka tuottaa valtavat määrät kauttaaltaan kirkkaanpunaisia omenoita. Sisältä omenat ovat puolestaan aivan vitivalkoisia. Omenoista tulee mieleen Lumikki, sillä myrkkyomenan miellän juuri tuollaiseksi, punaiseksi ja valkoiseksi.

Näistä omenoista innostuin kehittelemään Lumikkipiiraan, jossa hyödynnetään Lumikin ominaisuuksia: iho vaalea kuin lumi, huulet punaiset kuin veri ja hiukset mustat kuin eebenpuu.

Vanilja musta kuin eebenpuu

Ihan intoiduin satujen pyörteisiin, kun aloin etsiä sopivaa reseptiä piiraan pohjaksi. Löysinkin uudesta Maku-lehdestä sopivan peruspiiraan ohjeen, jota muokkasin omanlaisekseni. Minulla oli vaniljakastikkeen jäljiltä valkuaisia käyttämättä, joten keksin, että marenkihan on sopivan valkoista. Aito vanilja sopii eebenpuuksi ja omenat nyt tietysti olivat punaisia, kotimaisia kun ei tarvitse kuoria. Lisäsin täytteeseen myös sitruunan mehua ja kuorta, olkoon se sitten vaikka sitä myrkkyä.

Omena punainen kuin veri. 

Lumikkipiirakka

Pohja:

• 150 g voita
• 1 dl sokeria
• 1 muna
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

• n. kuusi omenaa (koon mukaan)
• ½ tl kanelia
• 1 prk rahkaa (250g)
• 1 muna
• 1 dl sokeria
• vaniljatanko
• sitruuna

Marenki:

• 4 valkuaista
• 2,5 dl sokeria

Sekoita jauhot ja leivinkauhe. Sekoita joukkoon loput taikinan aineet ja nypi taikinaksi. Painele taikina voideltuun vuokaan. 

Lohko omenat ja levitä vuokaan. Ripottele päälle kanelia.

Sekoita kulhossa rahka, sokeri, muna ja vanilja. Raasta noin 1 tl sitruunankuorta mukaan. Purista joukkoon hieman sitruunamehua oman maun mukaan. Kaada täyte omenien päälle.

Laita piirakka 200 asteiseen uuniin 25 minuutiksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri. Ota piirakka uunista ja pursota marenkia haluamallasi tavalla piirakan päälle, esimerkiksi reunoille. 

Laske lämpötilaa noin 150-175 asteeseen (riippuen uunisi ärhäkkyydestä) ja paista piirakkaa vielä noin 15-20 minuuttia. Älä anna marenkien ruskistua liikaa. 

Marenki ruskea valkoinen  kuin lumi (on se sisältä lumivalkoista!)

Marengista ei tullut aivan niin valkoista kuin olin ajatellut, mutta se johtuu meidän typerästä uunista, joka tappaa marengit. Sisältä ne tosin ovat ihan valkoisia, joten ehkä se riittää. Marenki jäi myös hieman liian valuvaksi, joten paremmalla tuurilla piirakasta olisi saanut vielä kauniimman. Hyvää se kuitenkin oli ja eikö se sisäinen kauneus, tai siis hyvä maku, olekin tärkeintä?

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin? Ei ainakaan tämä piirakan pala. 

Syksyn perinneherkku

Ah, syksy ja kotimaiset omenat! Eräänä kauniina päivänä mieheni toi töistä kotiin muovisäkillisen omenoita. Jollain hänen työkaverillaan oli "vähän" ylimääräisiä, josta mekin sitten saimme osamme. Hiphei! Mukana oli jotain punaista ja kirpeää lajiketta sekä suosikkejani, valkeakuulaita. Omenat ovat herkkua tuoreenakin, mutta sen lisäksi joka syksy on saatava omenahyvettä eli siis omena-kaurapaistosta, millä nimellä tätä herkkua haluaakaan kutsua. 

Meille tuli torstaina vieraita, joten halusin tehdä jotain hyvää. Ensin ajattelin, että onko omenahyve sittenkin liian tavanomaista. Sitten äiti ehdotti, että voisin tehdä itse vaniljakastiketta, mikä nostaisi tämän perinteikkään syysherkun uudelle tasolle, kuten kokkiohjelmissa tavataan sanoa. 

Onnen, onnen omenoita

Aivan putkeen näinkin yksinkertaisen reseptin toteuttaminen ei mennyt. Säilytin omenia jääkaapissa, jotta ne säilyisivät paremmin. Kun yritin käyttää kätevää omenanlohkojaa, se ei solahtanutkaan omenan läpi kuten ennen. Epäilen syyn olevan joko tylsistyneessä vekottimessa tai sitten siinä, että omenat olivat tavallista "jähmeämpiä" ja raaempia, koska ne tulivat suoraan jääkaapista. Harmi, tuo vempele olisi ollut niin kätevä!

Tuli niitä lohkoja veitselläkin.

Omenahyveen teen nykyisin vähän summamutikassa. Netistä löytyy monenlaisia ohjeita, joten tarkkoja määriä en aio kirjoittaa tähän. Kuvasta voi laskea montako omenaa käytin. Kaurahiutaleita tykkään laittaa aika paljon, koska ne ovat parasta koko omenahyveessä. Tällä kertaa laitoin ehkä 50-100 grammaa voita, pari ruokalusikallista fariinisokeria ja 4-5 dl kaurahiutaleita ja sekoitin. Olennainen osa minun omenahyvettäni on kaneli, jonka laitan suoraan omenanlohkoihin. Kokkikaverini ehdotti myös sitruunankuoren lisäämistä mausteeksi.

Tästä voi vähän arvioida kaurahiutaleiden määrää. Jätin seoksen aika kuivaksi.

Sitten vaniljakastikkeeseen. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt sitä alusta asti itse, vaikka vaniljatangot ovatkin tuttuja raaka-aineita keittiössäni. Päätin käyttää Rahcel Khoon kastikereseptin sekä Michel Rouxin munakirjan reseptin yhdistelmää. 

Vaniljakastikkeen valmistusprosessi meneillään. Sekoitin pohjasta asti aivan maanisesti, jotta se ei vaan pala pohjaan.

Vaniljakastike

• 4 munankeltuaista
• 80 g 2-3 rkl sokeria (kannattaa laittaa vähemmän, tuolla määrällä tuli tosi makeaa)
• ½ l täysmaitoa
• vaniljatanko
• (muskottipähkinää tai mustapippuria)

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet maidon joukkoon. Voit laittaa myös tangon maidon joukkoon ja poimia sen sieltä pois myöhemmin. Voit halutessasi lisätä myös hieman muskottipähkinää tai pippuria. Kuumenna maito kiehuvaksi kohtalaisella lämmöllä. 

Erottele keltuaiset valkuaisista ja sekoita keltuaiset sokerin kanssa. Voit halutessasi säästää valkuaiset vaikkapa marenkia varten.

Kun maito on kiehahtanut, sekoita sitä pieni määrä kerrallaan keltuais-sokerimassaan koko ajan sekoittaen. Siirrä seos takaisin kattilaan ja lämmitä matalalla lämmöllä, kunnes kastike paksuuntuu. (Tarvittaessa voit käyttää esimerkiksi Maizenaa suurustimena.)

 

Muokkaus. Äitini kokeili paljon parempaa tapaa tehdä kastiketta. Sekoita vaan keltuaiset, maito ja mausteet yhteen. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä koko ajan vispaten, jolloin kastike sakeutuu. Kastike on valmista, kun se alkaa kiehua.

Minä laitoin joukkoon ihan pienen pienen hyppysellisen muskottipähkinää, koska minulla sattui olemaan ihan kokonaisia. Maku on tosi voimakas, joten pieni määrä riittää.

 Pöh, aivan täydellisesti ei mennyt vaniljakastikkeen tekeminenkään. Mielestäni se ei paksuuntunut tarpeeksi, vaikka lisäsin sitten lopulta Maizenaakin. Ehkä en vain ollut tarpeeksi kärsivällinen tai sitten sen kuuluukin olla todella juoksevaa. Ensi kerralla laitan myös kuusi munankeltuaista, kuten Michel Rouxin ohjeessa. Ensin piheilin ja laitoin neljä kuten Rachel Khoo. (Oletteko muuten sattuneet katsomaan Pieni keittiö Pariisissa ohjelmaa? Se on ihana!) Hyvältä kastike kuitenkin maistui, paljon paremmalta kuin kaupan floravanillat. Tarjosin kastikkeen lämpimänä, mikä sopi pimenevään syysiltaan.

Sitäpaitsi näin söpöstä kannusta mikä tahansa kastike maistuu hyvälle!

Tervetuloa pöytään! Laitoin ihanat värikuppini taas esille. Lisäherkkuna olu Ukrainasta tuotuja karkkeja.

Hyvin näytti omenahyve uppoavan sekä vieraisiin että isäntäväkeen. Tuhosimme neljään pekkaan koko tuon uunivuoallisen. Oli kyllä hvyää! Ihan turhaan mietin, onko tämä herkku liian tavanomainen. Ei se ole tavanomainen, vaan perinteinen kuten otsikossakin sanotaan. Helppoa ja hyvää, mikäs sen parempaa. Vaniljakastikkeenkin aion tästä lähtien tähdä useammin itse. Ja mikä parasta, lopusta kastikkeesta voi tehdä jäätelöä!

Lähikuva hyveestä. Yritän aina kaivaa mahdollisimman paljon tuota kauraa mukaan.