perjantai 28. helmikuuta 2020

Kevätvärejä ja kotiseuturakkautta

Olen aina ollut sitä mieltä, että sisustusharrastus ei vaadi jatkuvaa uuden ostamista tai ainakaan uuden ostamisen ei tarvitse tarkoittaa mitään kovin suurisuuntaista. Sen ei tarvitse tarkoittaa edes uusien tyynynpäällisten hankkimista joka vuosi, mutta minulla se vaatii sen, että niitä vanhoja tyynynpäällisiä ei konmarita pois samantien, kun niiden katsominen alkaa kyllästyttää. Minulla on ehkä pari pientä hyllyllistä "sisustusreseviä", johon kuuluu jonkin verran tyynynpäällisiä, kynttilöitä, muutama torkkupeitto ja joitain koriste-esineitä. Lisäksi minulla on oikeastaan jatkuvasti esillä eri asetelmissa pieni kokoelma lasiesineitä ja valokuvia. Näitä pyörittämällä ja vaihtelemalla saa pienellä vaivalla ja rahalla uutta ilmettä kotiin. Kun näistä kirjoitta blogiin, kuulostaa aivan jonkun perinteikkään kotilehden toimittajalta.

Uusilla tyynyillä tuli hauska keväinen kokonaisuus. Ne eivät sovi aivan saumattomasti yhteen, mutta ei haittaa. Bonskun vauvana saama peitto sopii täydellisesti pinkkiin nojatuoliin. 
Kevättalven aurinko ja sen esiin saama pölyn määrä sai minut inspiroitumaanm pienestä kevät siivouksesta. Samalla päätin vaihtaa sohvatyynyt toisiin. Tyynyjen päälle löytyikin vanhoja aarteita, sillä Appelsiini ja keltainen lehtikuvioinen liina on ovat olleet minulla jo lapsuuden kodissa. Niin ikään keltakuvioidet Marimekon tyynyt etualalla äitini taas ompeli minulle nyt joululahjaksi teiniaikaisista verhoistani. Muistan, että toinen verho oli vihreä ja toinen keltainen ja ne olivat minusta hienot! Edelleen pidän kyllä näistä tyynyistä kovasti. Myös rakas Ruuturouva-tyyny pääsi pienen tauon jälkeen edustamaan ja se sopi hyvin viime kesän kirppislöytö-ikealaisen pariksi. Näin kaapista sai aivan uudet tyyny-yhdistelmät sohvalle. Tietysti välillä olen myös luopunut osasta tyynyistä. Jotkut opiskeluaikaiset hutiostokset eivät vaan oikein koskaan miellyttäneet silmää, joten ne saivat lähteä. Näitä Marimekkolaisia uskon rakastavani vielä vuosikymmenten päästä, vaikka välillä joku tietty kuosi pääsee kyllästyttämään. 

Tyynyt lähempää. Keltainen on aina ykköslempparivärini, jonka rinnalla toisena lempparina vaihtelee mm. pinkki, lime ja turkoosi. 
Jos minulle syntyy jokin sisustuksellinen tarve, pyrin aina miettimään ensin, mitä jo omistamaani voisin hyödyntää. Sitten yritän etsiä käytettynä, mutta aina tämä ei onnistu. Esimerkiksi Bonskun huoneeseen kävin ostamassa ovenpäälle ripustettavan naulakon uutena Clasulta, kun kyllästyin roolivaatteiden myttykasaan, eikä sopivaa löytynyt käytettynä siihen hätään. Sen sijaan tajutessani meidän ihan oikeasti tarvitsevan kenkätelineen, löysin kotoamme vanhan yöpöydän, jolle ei ollut käyttöä, vaan se keikkui vaarallisesti toisen yöpöydän päällä sähkörumpujen vieressä. Poistin yöpöydästä laatikon ja se oli aivan käyttökelpoinen kenkäteline. Pöydät on alunperin löydetty roskalavalta ja ne ovat olleet monessa käytössä niin yöpöytinä kuin Bonskun työpisteenä. Nyt toinen on siis rumpukapulalaatikkona ja toinen kenkätelineenä. Ehkä vielä keksin jonkun sopivan asian suojaamaan pintaa mahdollisilta kurajäljiltä. 

Kenkiä alkoi olla ympäri eteistä ja melkein keittiössä, joten jotain piti keksiä. Yöpöytä on sopivan simppeli ja sopii hyvin ympäristöönsä. 

Jos haluaa oikein ostaa jotain uutta, myös todella pienillä asioilla voi saada piristystä sisustukseen. Minulla oli pitkään haaveena saada Turku ja Pohjola -taulujen vierelle Suomi-taulu. Löysinkin sopivan kortin, mutta kehystäminen jäi vaiheeseen ja se näytti hyvin yksinäiseltä isojen kotiseututaulujen vieressä. Sitten joulukalenterin mukana tuli Johanna Hörkön pieni Turku-aiheinen kortti, joka vähän vahingossa jäi seinään, kun se sopi niin hyvin Suomi-kortin viereen. Ja sitten eräänä päivänä sain idean, että kyllä meidän pitää myös juuriamme kunnioittaa ja päätin haluta korttien rinnalle Raum Rome Paris -kortin. Perheessämme ei syntynyt sopua värin suhteen, joten vaaleanpunainen ja -sininen kortti pääsivät seinään molemmat, mutta oikeastaan ne sopivatkin molemmat siihen hauskasti.

Suomi, Turku x2, Pohjola ja Rauma. Eurooppa ja maapallo puuttuvat. Ja sitten vielä aurinkokunta ja...

Eteisen tuoli siirtyi kirjoituspöydän viereen. Se tuo työnurkkaan pientä särmää, kun rupesi olemaan jo liian valkoista. 

Aika pienellä rahalla ja vaivalla sain kotiimme kevättä. Tosin se siivoaminen on vielä vaiheessa ja sen suhteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa, esimerkiksi mattojen tamppaaminen ja lattian pesu, uh. Mutta se vasta halpaa sisustamista onkin!

Mitä sinä olet viimeksi uudistanut kodissasi?

lauantai 22. helmikuuta 2020

Sisustusjaarittelua kotihäpeästä ja sisustuselitismistä

Hesarissa oli tällä viikolla juttu kotihäpeästä eli siitä, miten jotkut kokevat häpeää siitä, ettei sisustus ole täydellisen viimeistelty tai seuraa trendejä (juttu valitettavasti vain tilaajille) ja ilmiöstä voi lukea esimerkiksi täältä. Tietysti paineiden aiheuttajaksi parjataan niin somea kuin sisustuslehtiäkin. Vuorotellen kirjoittaja pohtii, miksi kotia pitäisi päivittää, sillä se ei ole ekologista, mutta kuitenkin haluaisi sisustuksen näyttävän hyvältä toisten silmissä. Vanhentuneita tai keskeneräisiä sisustusratkaisuja selitellään: sisustus ei ole vielä valmis. Suhtauduin artikkeliin mielenkiinnolla, sillä esittelenhän minäkin kotiani somessa ja olen harrastanut sisustusta jo vähintän teini-iästä lähtien, jolloin huoneeni oli viimeistä huutoa puhallettavine tyynyineen ja muovigerberoineen

Sotkuisen kodin esittelystä en ole ainakaan tuntenut kotihäpeää. 

En ihan osannut samastua kirjoittajaan enkä toisaalta siihenkään, että siloittelisin kotiani toisten silmiä varten vaikkapa blogi- tai instakuviin. Tai toki teen sitäkin, mutta olen myös aina esitellyt häpeilemättä kotiamme vähemmän mairittelevassa valossa. Bloginikuvani eivät ole salonkikelpoisinta sisustusblogimateriaalia, eikä ole sitä nykyisin jo parjattua valkoista blogikotia. En kuitenkaan väitä, että meidän kotimme on "aidosti persoonallinen ja uniikki", vaan kuulunee sellaiseen eklektis-vintage-värikäskotikategoriaan. Meillä on myös designhuonekaluja, seinällä vähän taidetta ja  sellainen himoittu vanha liinavaatekaappi. Tietoisesti ja tiedostamatta olen ottanut ideoita lehdistä, pinterestistä, instagramista. Haluanko kotini näyttävän itseni lisäksi myös muiden silmissä hyvältä? Teenkö tätä itseni vuoksi vai muiden? No, varmaan pääasiassa sentään itseni vuoksi, mutta en voi kieltää, etteivätkö kehut tai tykkäykset hivelisi sisustusitsetuntoa. Enkö tunne kotihäpeää siksi, että olen "sisustanut oikein"? Kokisinko häpeää jostain vähemmän suositusta ratkaisusta, vaikka "niin 2010-lukuisesta" keittiöstämme? Tai jos olisimmekin päätyneet asumaan vaikka "ihan tavalliseen kerrostalokotiin"? Kokisinko tarvetta selitellä ratkaisua?


Kuvassa yksi epäillyistä sotkun aiheuttajista. 

En kyllä millään saa aikaan itsessäni kotihäpeää, mutta myönnän tuntevani ajoittain kotikateutta. Ehkä se on hieman sukulaistunne tuolle kotihäpeälle. Välillä ihastelut pinteresissä, blogeissa tai instassa aiheuttavat epämiellyttävän kalvavan tunteen, että tuolla on noin hieno koti, onpa hienoja kirppislöytöjä ja nönnönnöö. Minä inhoan näitä tunteita ja pyrin niistä eroon. Minulla ei tarvitse olla samanlaista kotia, vaan voin vain iloita toisen hyvistä löydöistä tai kekseliäistä ratkaisuista. Yksi ratkaisu on taas kääntää kateus inspiraatioksi ja toteuttaa kateutta aiheuttava asia tavalla tai toisella omassa kodissa. Tähän päädyn kyllä varsin harvoin, sillä en halua jatkuvasti ostella uutta tai edes käytettyä sisustukseen. 

Hei meillä myös siivotaan!

Artikkelissa kritisoitiin sitä, että kotihäpeä saa meidät päivittämään sisustusta jatkuvasti ja kuluttamaan, kuluttamaan, kuluttamaan. Kolmekymppisenä työssäkäyvänä voi helposti jättää pikamuodin ostelun, mutta ostella sitten senkin edestä uusia huonekaluja ja sisustustavaroita. Vanha sohvaryhmä on päivitettävä uuteen, kun se alkaa näyttää vanhentuneelta. No näin ei tietenkään suurin osa ihmisistä tee, sillä harvalla siihen on todellisuudessa varaa, ei esimerkiksi minulla. Kodin sisustaminen ei vaadi välttämättä jatkuvaa ostelua tai vanhan päivittämistä. Artikkelissa mainittiin myös, että pyrkimys ekologisuuteen on toisaalta vähentämässä sisustuksen jatkuvaa päivittämistä uuteen, mikä on kyllä vain hyvä asia. 

Aijai, sängyt petaamatta. 

Meidän huonekaluista valtaosa on vanhoja, isovanhempien peruja tai jopa roskalavalta. Ensin ajattelinkin hybriksessä, että minun ei tarvitse tuntea kotihäpeää, koska minähän olen jo sisustanut kotini järkevästi ja ekologisesti. Sitten luin Juliaihmisen mielenkiintoisen postauksen siitä, mitä kodin vanhin esine kertoo ihmisestä. Tajusin, että jossain määrin ainakin kuulun "sisustuseliittiin", jolla on mahdollista käyttää sitä kotoa perittyä Muuramen kirjoituspöytää, isovanhempien kauniit huonekalut ovat säästyneet minun käytettävikseni ja toisaalta on ollut mahdollista saada muutamia uusia huonekaluja tai taidetta esimerkiksi valmistujaislahjoiksi. Minun on ollut helppo sisustaa, koska minulla on siihen mahdollisuus. Minulla on mahdollisuus saada käsiini huonekaluja, joilla on pidempi tarina kuin tehtaalta Ikeaan ja sieltä kotiin. Ja hybris loppui siihen. 

Kirjahylly on jälleen taaperosisustuksen jäljiltä upeassa kuosissa. Mutta hei, meillä on elävä viherkasvi!

Tuli mieleeni vielä yksi näkökulma kotihäpeään: välillä tunnen käänteistä kotihäpeää! Välillä pelkään, että meille on vaikea tulla, jos joku kuvittelee, että olen jotenkin liian tarkka siitä, miltä meillä näyttää. Tällä viikolla esimerkiksi selittelin eräälle Bonskun kaverin äidille, että "Ei meillä aina ole näin siistiä, mies halusi juuri imuroida ja siivota". Haluan vaalia tiettyä rentoutta ja olen painottanut monelle, että meille saa aina tulla. Minua ei haittaa, jos meillä on sotkuista yllätysvieraiden tullessa. Mutta aiheutanko jollekin kotihäpeää postaamalla kauniita kuvia intagramiin? En koe kotihäpeää, mutta en todellakaan halua tuottaa sitä myöskään muille. Kaikkien ei edes todellakaan tarvitse olla kiinnostuneita sisustuksesta, vaan riittää että itse viihtyy kodissaan. 

Eteinen meillä pysyy nyt hyvässä järjestyksessä... ainakin välillä. 

Kaikenlaista sitä ihminen pohtii, kun on muutaman päivän kipeänä neljän seinän sisällä. Ehkä en ihan saanut avattua kaikkea, mitä halusin sanoa, mutta paljon herätti ajatuksia pyöriteltäväksi. Ehkä saan joskus kiteytettyä ajatuksiani paremmin. (Heh, taidan kokea nyt vähän postaushäpeää...)

 Tunnistatko itsessäsi koskaan kotihäpeän tunteita?

tiistai 18. helmikuuta 2020

Liitukautinen arvontakone

Pahoittelut arvonnan viivästymisestä, meillä sairastettiin loppuviikosta, joten blogi ei ollut ensimmäisenä mielessä. Blogiarvonta ei ole kunnollinen, jos ei keksi jotain hauskaa arvontakonetta. En tiedä voiko onnenpyöränä pyörivää Bonsku-vauvaa voittaa kyllä mikään! Ja voi Tintti-rukkaa, kun tälläkin kertaa Bonsku pääsi suorittamaan arvonnan. Hänellä kun on siitä jo vuosien kokemus. Arvonnan virallisina valvojina toimivat Tintti, mies ja dinosaurukset. Koska onhan tämä blogikin jo melkein jurakautinen, tai vähintäänkin liitukaudelta.

Kolme velociraptoria, triceratops, brachiosaurus ja (ehkä) stegosauruksen poikanen odottelemassa arvontaa.


Kokosimme arvontaan osallistuneiden nimet paperilapuille ja yhtä monta dinoa riviin hyllylle (mumin jääväsin ulos arvonnasta). Otsikossa on itseasiassa pieni epätarkkuus, sillä kaikki arvontaan osallistuvat dinot eivät suinkaan eläneet liitukaudella, vaan brachiosaurus ja stegosaurus elivät myöhäisellä jurakaudella. Ei anneta tämän nyt kuitenkaan haitata. 

Laput rullalle ja sekaisin. 

Jokaiselle dinolle yksi lappu suuhun tai missä nyt sattui pysymään. Sitten pyysin Bonskua nappaamaan jonkun dinoista. 

Ja hänhän nappasi ennen kuin ehdin kameraa viritellä. 

Ja voittaja on...
.
.
.
.
.
.
.




Onneksi olkoon! Laita minulle vaikka sähköpostilla viestiä palkinnosta ja osoitteista! MUTTA, ei tässä vielä kaikki, sillä haluan palkita myös erään uskollisen seuraajan, joka on seurannut ja kommentoinut blogia ainakin jurakaudelta saakka...

.
.
.
.
.
.
.


Eli sama homma sinulle Minna, laita jotain kautta viestiä niin jutellaan palkinnosta, jonka ei tarvitse olla keraaminen brachiosaurus!

Ja muille, aurinkoista helmikuuta! Ensi vuonna toivottavasti taas uusi arvonta, edelleen lähempänä blogin kymppisynttäreitä. 

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Arjen jämäruokien aatelia: paistettu riisi ja jämäjäätelöpuikot

Muutamat toivoivat ruokapostauksia, sillä ne ovat kieltämättä olleet vähissä viimeaikoina. Syitä ruokapostausten vähyyteen on useampia. Arjen kiireet tietysti ja se, että ruoka pitää olla pöydässä välillä nopeasti. Aina ei ehdi ottaa kuvia postausta varten, vaikka ruoka olisikin "blogikelpoista". Niin, ja välillä se ruoka ei ole blogikelpoista, kun ruoaksi on lapsiperheen klassikoita, kuten kalapuikkoja ja pastaa ketsupilla porkkanaraasteen kera. Välillä taas ajatukset ovat menneet fodmap-ruokavalion kanssa pähkäilyyn (sillä kaikkien vehnättömien ja sokerittomien sun muiden jälkeen olemme päätyneet siihen), jolloin postausten tekeminen ei ole niin napannut. Mutta, nyt päätin tarttua toiveistanne kameraan ja tehdä arkiruokapostauksen.


Jos jostain taidosta olen keittiössä ylpeä, se on kyky tehdä ruokaa silloinkin, kun jääkaapissa tai kuivakaapissakaan ei ole "mitään". Melkein aina saan räävittyä aterian kokoon rippeistä ja kauppareissua saa siirrettyä vielä vähän. Viime aikoina on puhuttu paljon ruokahävikin vähentämisestä. Sitä syntyy paljon myös kotitalouksissa ja paljon menee roskiin sellaista ruokaa, joka olisi ollut käyttökelpoista, jos se olisi käytetty ajoissa. Minä olen ottanut hävikin vähentämisen positiiviseksi haasteeksi ja siitä mainitsinkin jo ruokakauppapostauksessa. Oikeastaan nautinkin siitä tunteesta, kun päässä surraa mitä näistä aineksista voisi vielä tehdä ja miten saan maksimaalisesti hyödynnettyä kaiken ostamani.

Tällä kertaa jääkaapista löytyi tofua, kevätsipulia ja lehtikaalia. Arjen ruokavalintoja ohjaa "hävikkitaulu" ja satokausikalenteri. 
Riisit ja kuivatut tofut paistumassa. 

Keksin hävikin vähentämiseen myös apuvälineen, joka helpottaa siinä, ettei jääkaapin perälle unohdu mitään. Ostin kesällä Tampereen reissulta vanhaan tarjottimeen maalatun liitutaulun, johon kirjoittelen jääkaapin sisältöä, etenkin jos siellä on jotain mikä täytyy nopeasti syödä pois. Sitten aina yliviivaan syödyt. Taulun avulla mitään ei unohdu jääkaapin perukoille homehtumaan. Myös pakastimen sisällöstä pitäisi olla lista, ettei sinne unohdu mitään vuosikausiksi. Mitenkään täydellinen en tässä hommassa ole. Juuri viime viikolla ahnehdin ostamalla kaksi pussia tarjous-veriappelsiineja, joista osa ehti homehtua. Etenkin kauppojen hävikkitarjonnasta pelastetut tuotteet pitäisi muistaa käyttää nopeasti, etteivät ne sitten kotonakin päätyisi biojätteeseen.

Riisiin on lisätty soijakastike, kananmuna ja pakastepapuja. Tofupalat on paistettu pinnalta rapeiksi öljyssä ja maustettu soijakastikkeella ja muscovadosokerilla. 

Sitten siihen reseptiin. Kaikenlaiset pastat, sosekeitot ja sörsselit ovat erinomaisia arkiruokia, koska niihin pystyy upottamaan monenlaista ja ne ovat nopeita. Hävikinhävitysruokien aatelia on kuitenkin paistettu riisi, josta vuosien kokeilujen jälkeen olen alkanut saada vihdoin juuri sen makuista kuin haluan. Olen kokeillut kalakastikkeet, osterikastikkeet, pelkkää soijaa, kaikkea sekaisin, mutta salaisuus oli, yllätys yllätys, voinokare, joka saa kaiken maistumaan hyvältä. Lisäksi käytän täyteläisyyttä tuomaan paahdettua seesamiöljyä, joka tuo mukanaan paahteista makua. Proteiiniksi laitoin tofua, mutta yhtä hyvin voi laittaa vaikka kanaa ja Yosan kaurapala toimii myös hyvin. Otin pari vuotta sitten haasteeksi opetella valmistamaan tofua ja olen onnistunut siinä. Parasta on Jalotofun marinoitu tofu maustettuna soijakastikkeella ja pienellä määrällä tummaa sokeria.

Vielä lehtikaalit mukaan. Usein laitan porkkanaa, paprikaa, herneitä... Mitä vaan!

Paistettu jämäriisi

  • Edellisen päivän ylijäämäriisit 
  • Paahdettua seesamöljyä
  • Pari nokaretta voita 
  • 2 rkl soijakastiketta Soijakastiketta
  • (Kevät)sipulia 
  • (valkosipulia)
  • Muna


Riisin joukkoon
  • Proteiinia, esim. tofua
  • Öljyä
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl Tummaa sokeria (esim. muscovado)
  • Melkein mitä tahansa vihanneksia, esim. porkkanaa, paprikaa, kaalia, herneitä...


0. Esivalmistele tofu, jos käytät sitä. Pilko tofu ja kuivaa se esimerkiksi keittiöpyyhkeen sisällä painon alla. Pilko kasvikset. 

1. Kuumenna seesamiöljy ja pieni nokare voita isossa pannussa. Kuullota sipulit ja lisää riisi. Paista riisiä ja kääntele niin, että se paistuu. Varo ettei riisi pala!

2. Lisää joukkoon soijakastike ja sekoittele niin, että se leviää jokapuolelle. 

3. Tee riisin keskelle kolo ja riko kananmuna siihen. Sekoittele hieman, että rakenne hyytyy. Sitten sekoita kananmuna riisin joukkoon. 

4. Paista tofupalat kuumalla kuivalla pannulla ja anna pinnan ruskistua hieman. Lisää pannulle öljyä ja paista tofun pinta rapeaksi. Lisää pannulle lopuksi soijakastiketta ja tummaa sokeria ja anna tofun maustua. 

5. Lisää kasvikset riisin joukkoon ja kuumenna nopeasti kypsiksi. Sopiva aika riippuu kasviksista ja palojen koosta. Esimerkiksi porkkana kannattaa suikaloida tai raastaa pieneksi, jotta se kypsyy nopeammin. 

6. Lisää joukkoon tofut tai muu proteiini ja kääntele sekaisin. 

Tässä ruoassa Tintti veteli tofua innoissaan ja Bonskukin melkein. Voinokare pehmentää makua kivasti.

Tintti pääsi tekemään jäätelöpuikkoja. Laitoimme pohjalle kiivinpaloja. 

Huomasin myös, että torilta ostamani kiivit uhkasivat mennä liian pehmeiksi. Tämän lisäksi jääkaapissa oli avattu kookoskermatölkki ja pari limeä. Nämä voisi hyvin hyödyntää esimerkiksi smoothiessa, joka sekin imaisee helposti itseensä hieman nikeltyneetkin hedelmät, mutta tällä kertaa keksin tehdä niistä jäätelöpuikkoja. Halusin puikkoihin kuohkeutta, joten vatkasin kookoskerman. Pirkan parhaat kookoskerma vaahtoutuukin ihanasti jääkaappikylmänä. Murskasin joukkoon kiivit ja puristin limen mehun. Sellaisenaan seos oli jopa minun makuuni hieman kirpeää, joten lisäsin hieman sokeria taittamaan makua. Lopputuloksena oli minun makuuni erinomainen kookosjäätelöpuikko, mutta Bonskun makuun ne olivat liian kirpeitä.

Hyvää motoriikkatreeniä. Minä pistin kyllä suurimman osan. Olisi ehkä voinut antaa tehdä enemmänkin itse. 

Tikut Tintti sai asetella itse. Osa piti lopuksi kääntää! 

Ruokapostaus olikin hauska tehdä, pitääkin skarpata ihan arkiruokien esittelyssä. Eniten niitä arkiruokia kuitenkin tarvitaan. Ehkä lisää jämäruokaideoita tai jotain ihan muuta?

Mikä on sinun arjen jämäruokabravuurisi?

P.S. Muistakaa osallistua arvontaan!

perjantai 7. helmikuuta 2020

Lähes vuosikymmen blogia ja synttäriarvonta!

Hupsistakeikkaa, meinasin jo toistamiseen unohtaa blogin synttärit. Viime vuonna ne unohtuivat muuttohötäkässä ja tänä vuonna ne jäivät arjen ja muiden postausideoiden jalkoihin. Perustin blogin siis 15.1.2012 eli blogi on nyt hieman reilu kahdeksan vuotias. Aika pitkä ikä jo blogille ja kaikenlaisia vaiheita tänne on tullut kuvattua. Blogi on kulki mukana melkein koko viime vuosikymmenen. Kun aloitin blogin, olin vielä melko nuori opiskelija ja olimme melko vastikään muuttaneet aivan ihanaan kotiin, jota halusin esitellä ja sisustaa. Nyt olen hoitovapaalta pian töihin palaava kahden lapsen äiti, joka jälleen sisustaa uutta kotia innolla. 

Vuosikymmenen vaihtuessa instagramissa ja muussa sosiaalisessa mediassa moni kävi läpi edellisen vuosikymmenen tapahtumia. Minäkin tein yhteenvedon instastoryjen puolelle, mutta ajattelin että olisi ehkä hauska laittaa ne tänne blogiinkin ja käydä läpi vaiheita blogin kautta. Oikeastaan voisi sanoa, että viime vuosikymmen oli sellainen aika tavallinen aikuistumisvuosikymmen. Tämä on vain pintaraapaisu, enkä halua tällä kertoa kaikkea, joten turha kuvitella että aina olisi ollut pelkkää iloa ja auvoa (joskin myönnän olevani monessa asiassa etuoikeutettu). Tässä kuitenkin yksinkertaistettu katsaus viime vuosikymmeneen ja lopussa - tittididii - synttäriarvonta!




Vuonna 2010 ei blogin perustaminen ollut vielä mielessäkään. Tuo kuva on New Yorkin matkalta, joka on edelleen yksi unohtumattomimpia matkojani. New Yorkissa on vaan sitä jotain, vaikka en tiedä haluaisinko asua siellä tai menenkö sinne enää koskaan toiste. Silloin asuttiin vielä Karkkiksen kadulla yksiössä, johon mahduttiin yllättävän hyvin. Sekin oli aivan ihana koti ja siitä voi lukea täältä (osa kuvista on kääntynyt vuosien varrella kyljelleen, mutta älkää välittäkö siitä). Ihan hyvin olisin voinut aloittaa blogin jo silloin, sillä kokkailin paljon ja sisustin kotia innokkaasti ja tietysti tein kaikenlaisia käsitöitä. 


Vuonna 2011 ajatus blogista alkaa muhia mielessä, kun paljastuu että eräällä lapsuuden kaverilla on suosittu blogi, josta minulle ei ollut kerrottu. Se blogi on loppunut jo ajat sitten, mutta minun vain porskuttaa. Lukijakuntani tosin lienee hieman pienempi. Suurempi sysäys blogin perustamiseen lienee kuitenkin muutto uuteen ihanaan kotiin, jota olisi ihana kuvata ja dokumentoida. Kuvassa on muuten eräs entinen "kotini", joka on minulle sellainen happy place, jossa pitää päästä aina välillä käymään eli Kylmäpihlajan majakka


Tammikuussa 2012 sitten rohkaistun pähkäiltyäni koko joululoman blogin perustamista. Postausideoita pursuaa ja etenkin otsikoiden keksiminen on minusta hauskaa. Blogiin tulee sisustusta, huonekalujen tarinoita, reseptejä ja hulluja kokeiluja. Aika samaa kuin nytkin, mutta nyt on vaan muksut mukana. Opiskelijana arki oli vielä hyvin vapaata, mikä helpotti kaikkien ideoiden toteuttamista. 


Vuonna 2013 olin vielä koko vuoden opiskelija ja blogi oli vakiintunut osaksi arkea. Tuntuu hassulta, että järjestettäessä ekoja olkkarifestareita, blogi oli ollut pystyssä vasta pari vuotta. Silloin tuntui, että olin pitänyt jo vaikka kuinka kauan blogia. 


Vuonna 2014 postaustahdissa tapahtui ensimmäinen romahdus (tilastoa postausmääristä voi lukea täältä), sillä alkuvuodesta oli ensin pitkä työharjoittelu ja syksyllä aloitin vakitöissä. Blogi jatkui silti siinä rinnalla ja kirjoittelin valmistujaisista, matkoista ja kaikenlaisesta hassusta, kuten Hupsusta. Loppuvuodesta elämän mullistus alkaa ja alan odottaa Bonskua, mutta en kertonut siitä aivan heti blogissa. 


Ja 2015 tapahtui varmaan yksi elämäni ja myös blogin suurimmista käänteistä, Bonskun syntymä. Oli ihana kirjoittaa vauva-arjesta, kestovaipoista, kantoliinoista, Bonskun kehityksestä... Mutta pyrin pitämään blogissa myös muita aiheita sillä tarkoituksenani ei ollut muuttaa blogia pelkäksi lapsiperheblogiksi. Mutta kyllä noilla pienillä ihmisillä on sellainen taipumus, että ne pistävät elämän niin uusiksi, että he vaikuttavat melkein kaikkeen. Ja sanon tämän ihan hyvässä merkityksessä, en minään "kamalaa kun elämä ei ole entisellään"-asiana.  


En kyllä ymmärrä missä välissä sellaiset ihmiset kirjoittavat postauksiaan, jotka alkavat blogata vasta lasten jälkeen. Tai ehkä minun lapseni vain eivät ole niin lahjakkaita päivänukkujia, että kirjoitusaikaa olisi kovin paljoa. Tai sitten olen vain hidas kirjoittaja. Tai postausideoita ei vain ehdi miettiä niin paljon. Tästä huolimatta on ollut kiva kirjoittaa edelleen blogia, vaikka postaustahti onkin vähän hidastunut. Lisäksi vuonna 2016 sain blogiympyröiden lisäksi toisen some-yhteisön kantoliinahommien myötä. Se imaisi mukaansa. 


En tiedä tapahtuiko vuonna 2017 blogin kannalta mitään kovin merkittävää asiaa. No, mukavia juhlia tuli järkättyä (kuvassa kolmekymmpiseni), mutta se ei toisaalta ole meillä mitenkään epätavallista. Olin iloinen, kun sain pidettyä blogin työssäkäynnin ja lapsiperhearjen rinnalla mukana. Kaikki harrastukset eivät ole kokeneet yhtä hyvää kohtaloa, esimerkiksi orkesterissa soittaminen on toistaiseksi saanut jäädä. 


Edellisvuosi oli blogissa taas hyvinkin mullistava. Omassa elämässä ihanin juttu oli tietysti Tintti, jonka kuulumisia on ollut kiva kirjoitella blogiinkin. Lisäksi uuden oman kodin löytyminen ja muutto olivat isoja juttuja. Elämä on tosi täyttä, mutta toisaalta tietyllä tavalla vapaatakin. Viime vuonna oli hauska kirjoitella taas kunnolla sisustusjuttuja, kun oli paljon uutta esiteltävää. Ehkä päässä ei enää jatkuvasti pörrää postausideoita, mutta on edelleen hauskaa että on paikka jonne kirjoittaa, kun niitä ideoita tulee. 


No niin ja nyt on tullut parin vuoden tauon jälkeen blogiarvonnan paikka! Koska en harrasta yhteistyöpostauksia, on palkintona jälleen kerran omia väkerryksiäni - tällä kertaa keramiikkaa. Kippo tai saippuakuppi, voittaja saa päättää. Arvontaan osallistut vastaamalla seuraaviin kysymyksiin (ja anonyymit jättämällä lisäksi nimimerkin ja sähköpostiosoitteen). Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14.2. eli kaikki siihen mennessä osallistuneet ovat mukana arvonnassa. Saat kommentoida myös osallistumatta arvontaan, mutta mainitse tämä silloin kommentissasi. 

Ja kysymykset:

1. Mikä on ollut mieleenpainuvin postaus vuosien varrelta? Saa mainita myös useamman! Jos olet uusi lukija, mainitse joku minkä kiinnitti huomiosi. 

2. Milloin sinä aloit seurata Ai Karkkii!-blogia?

3. Ja perinteinen: onko postaustoiveita?

Onnea matkaan!