10 vuotta ja karkit pussiin

 Kymmenen vuotta sitten joululomalla kypsyi ajatus perustaa blogi. Olin miettinyt sitä jo pitkin syksyä. Elettiin vielä blogien kulta-aikaa ja muutamalla tutulla ja ystävällä oli blogit, joita seurasin. Olimme puoli vuotta aiemmin muuttaneet ihanaan kotiin, jossa saatoin toteuttaa monia sisustusunelmia ja koska tykkäsin myös kokkailla ja tehdä käsitöitä, oli luontevaa että blogista tulisi sellainen lifestyle -blogi jossa voisi kirjoitella vähän kaikkea. Nimikin muotoutui mielessäni: minun lempinimeni on joskus ollut Karkki tai Karkkis ja lisäksi tykkään väreistä ja kaikenlaisesta kauniista, joten "eye candy" vääntyi muotoon "Ai Karkkii!" 

Tätä panoramakuvaa en saanut aikoinaan julkaistua, kun blogger ei osannut pakata sitä. Nyt onnistui!

Bloggaaminen on ollut minulle hauska harrastus ja etenkin alkuaikoina tutustuin sitä kautta myös uusiin ihmisiin, kuten vaikkapa Minnaan, ja toisaalta myös vanhat tutut pääsivät aktiivisemmin elämään blogin kautta (esimerkiksi Heidit!) On ollut myös aina ilahduttava kuulla, että joku on seurannut kuulumisiani blogin kautta ja kertonut sen, kun ollaankin nähty kasvotusten. Myös se tunne, että joku uusi on löytänyt lukemaan blogiani on aina kutkuttava. Ja melkein pääsin ihan alkuaikoina sisustuslehteenkin, mutta vain melkein. Kuvat on edelleen tallella, mutta silloin opiskelijakoti ei ehkä sitten ollut kuitenkaan ihan tarpeeksi houkutteleva lehteen asti. 

Näitä kuvia en ole koskaan julkaissut. Ne otettiin lehtijuttuun, joka ei koskaan ilmestynyt. En nyt löytänyt kuvaajan tai toimittajan nimeä, jotta voisin antaa krediitit. 

Ehkä olette päätelleetkin laskevasta postaustahdista, että blogilla ei ole enää ihan samanalaista sijaa elämässäni kuin ennen. Tähän on vaikuttanut useampi asia, mutta isoimpina juttuina hektinen arki (koronasta huolimatta) sekä se, että moni muukin blogituttu on joko himmaillut tai lopettanut. Kultakausi on eittämättä ohi ja toisaalta blogikenttä on ammattimaistunut. Minun on siis tullut aika panna karkit pussiin ja jättää tämä blogi verkkoon osaksi blogien historiaa. Vaikka olin ajatellut jo vuosi sitten, että himmailen vuoden 2021 ja lopetan 2022, kun kymmenen vuotta tulee täyteen,  oli tätä postausta yllättävän vaikea aloittaa ja nyt jo kyyneleitäkin tulee silmiin. Tiedän, että tämä on oikea ratkaisu, mutta onhan se silti haikeaa. En nyt sano, etten koskaan enää jatka tätä, sillä voivathan blogin tehdä paluun kuin LP-levyt, mutta annan itselleni nyt luvan olla päivittämättä blogia enää säännöllisesti. Instagramia päivitän, mutta en sitäkään mitenkään orjallisesti vaan ihan fiiliksen mukaan. 

En kuitenkaan halua lopettaa ilman kuvia ja muistelua, joten kerään tähän postaukseen jokaiselta blogivuodelta muutamia omia suosikkipostauksiani ja muistelen vähän blogin taivalta. 

2012

Blogin ensimmäinen vuosi. Vähän yllätyin, että todella moni muistamistani postauksista oli jo siltä vuodelta! Toisaalta silloin varmasti bloggasin innokkaimmin. Miten huolettomia kuvia olinkaan ottanut! Ei liikaa hifistelyä, vaan ihan vain näppäisyjä. Ja heh, vähän ylivalottuneita sisustuskuvia tietysti, kuten silloin kuului. Kirjoitin reseptikokeiluista, jotka eivät aina onnistuneet. Kokeilun mm. raakakakkua ja -suklaata, joiden maun kyllä muistan, eikä se ollut erityisen hyvä. Kirjoitin matkailusta ja kotimme sisustuksesta. Kirjoitin puolipyöreistä synttärihipoista, joiden koristeet ovat edelleen käytössä esimerkiksi vappuna. Osa kuvista on kääntynyt näemmä kenoon, mutta eipä tuo haittaa. Pidin myös "sisustuskielen" oppitunteja, joilla opetettiin, miten arkinenkin sisustusratkaisu saadaan kuulostamaan ylevältä ja sisustuslehtimäiseltä. Keksin myös hauskoja otsikoita, joista yksi suosikkini on edelleen "Viiliintykää ihmiset!"

2013

Yllätyin siitä, miten paljon esittelen ihan meidän arkisia retkiäkin. Kyllä vaan riittäisi blogicontenttia edelleen, jos jaksaisi tehdä kaikista puistoretkistä postauksen. Kirjoitin myös siitä, että vaikka blogissa elämä vaikuttaa täydeltä ja helpolta, se ei aina ole sitä, vaan "blogging is life with the dull bits removed". Kirjoitin jo toisesta jättikurpitsasta, josta tulikin jokasyksyinen postausaihe blogiin. Esittelin edelleen sisustusta ja etenkin roskalavalta tekemiäni löytöjä, jotka edelleen ovat olohuoneessamme. Pelakuut kuolivat talven aikana, mutta onneksi muuten rapunpielen minipuutarja kukoisti. Pohdin "persoonallisen, ajattoman ja trendikkän" kodin dilemmaa, jota pohdin välillä edelleenkin. Kerroin myös miten monessa 20-luvun talossa olen käynyt asuntonäytössä ennen kuin löytyi se edellinen täydellinen koti. Kirjoitin ensimmäisistä Olkkarifestareista, jotka järjestettiin miehen 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Tässä kodissa emme sellaisia ole ehtineet pitää. Ehkä tulevana vuonna, jos vihdoin uskaltaisi?

2014

On ihan ihmeellistä lukea nyt, miten paljon erilaisia juhlia olemme viettäneet. Oi kun taas pääsisi kunnolla juhlien makuun! Vuonna 2014 vietimme minun valmistujaisiani, talotansseja, kutsuimme miehen sukulaisia ihan muuten vaan sekä monia muita pienempiä kutsuja. Esittelin erilaisia naamiaisasuja, joihin olen aina tykännyt panostaa. Silloin tosiaan minä valmistuin ja aikatauluvapaampi opiskelijaelämä vaihtui ensin harjoitteluun ja sitten töihin. Ehdin kuitenkin aika kivasti postailla. Tuunasin kotia kaikella kivalla pienellä, kuten vaikka päällystämällä rasioita papereilla, mutta pohdin myös sitä, etten halua jatkuvasti ostaa uutta tai uudistaa. "Ihan sama" riittää. Yllättävän paljon esittelin myös omaa historiaani, kuten penkkareitani sekä lapsuuden huonettani. Joulupostaukset ovat olleet aina tärkeässä roolissa ja vuosi 2014 loppuikin lapsuuden joulujen muisteluun. Siellä on muuten kuva asusta, jota käytin jälleen viime jouluna, 20 vuotta myöhemmin.  

2015

Tämä vuosi oli tietysti minun elämässäni vuosien vuosi. Heti alkuvuodesta kerroin suuren uutisen siitä, että meille syntyisi vauva. Vuosi keskittyikin vahvasti raskaus- ja vauva-aikaan. Kerroin myös kantoliinoista ja kantamisesta, johon Bonsku minut hurahdutti täysin. Siitä en kyllä blogin puolella ole kovin paljon kirjoitellut, vaikka kantaminen- ja liinayhteisö väritti vauva-aikoja vahvasti. On aika ihanaa, että vauva-aika kestovaippoineen ja hankintoineen on kirjattuna tänne blogiin. Kirjoitin kyllä muustakin, mm. Kakolan vierailusta, kodin eri väreistä, isoäitieni resepteistä ja tein pashaa, koska minut siihen haastettiin. En ole sen koommin kyllä tehnyt. Muistelin vanhojen tansseja ja tein aivan superhienoja "kakkukynttilöitä". 

2016

Vuosi alkoi yhdellä parhaalla arvontakoneella ikinä! Olen perinteisesti aloittanut uuden blogivuoden arvonnalla ja silloin arvonnan suoritti elävä arvontapyörä eli Bonsku. Olin laittanut leluja ympyrään lattialle ja jokaiseen leluun arvontaan osallistuneen nimen. Sitten asetin Bonskun keskelle ja odotin minne hän ryömii. Sain kangaspuut ja harrastin innokkaasti kutomista. Voi, sitä pitäisi taas joskus päästä jatkamaan! Yritin käynnistää villihiivaviljelmän leivän tekoa varten, mutta se jäi kyllä yhteen kokeiluun. Onneksi juuri toimii paremmin. Sisustusjuttuja vuonna 2016 on ymmärrettävästi vähemmän kuin ennen, mutta Bonskun lelut ovat aika hauskan näköisiä kuvissa ja silloin, kun niitä oli vielä vain vähän, myös sisutuksessa. Bonsku alkoi kuitenkin aika aktiivisesti ottaa osaa sisustamiseen levittämällä tavaroita ympäriinsä, joten ikuinen taistelu sotkukasoja vastaan alkoi.  . Ihmeellistä, että loppuvuoden kuvissa kävelee jo pikkuruinen taapero, joka leikkii ja touhuaa. Niin nopeasti se vauva-aika menee. Vietimme jälleen olkkarifestarit, jotka olivat kyllä aina niin hauskoja! Ja näköjään vappujuhliakin vietettiin. 

2017

Tuitui mikä ihana pieni taapero kulkee mukana arjessa! Palasin töihin, mutta kuvista päätellen ehdin viettää kyllä todella paljon aikaa myös Bonskun kanssa. Kerron meidän retkistämme konsertteihin ja museoihin, siitä miten hän osallistuu kokkaamiseen ja arjen askareisiin sekä siitä, miten hän myös sotkee ja levittää tavaraa jatkuvasti. Hän on aina ollut hyvin aktiivinen ja näköjään nukahtamisessa on ollut haastetta jo tuolloin. Aloin julkaista kuvia omalla naamalla ja se helpotti kuvien ottamista ja laittamista blogiin. Esittelin sekä omia mekkojani että Bonskun värikkäitä vaatteita, jotka vielä tuolloin eivät olleet juuri mitkään mumin tekemiä. Minusta tuli "Kalkkis Kalkkinen" eli täytin30 ja pidettiin tietysti ainakin kahdet juhlat sen kunniaksi. Ah juhlat, taas alan kaivata niitä!

2018

Tämä vuosi mullisti elämämme uudestaan, sillä alkuvuodesta kerroin, että meille tulee sittemmin Tintiksi (tai Tintiniksi) nimetty "Mehlo Vooni"! Bonsku kutsui Pipsa-possun Pedro-ponia aina tuolla nimellä, joten siksi työnimeksi valikoitui Mehlo. Raskaus oli tietyllä tapaa hankalampi kuin edellinen, sillä Tintistä povattiin isoa, mutta hän ei lopulta ollut niin iso kuin pelättiin. Mutta oli ja on edelleen aivan eri muotista kuin sirorakenteinen isoveljensä! Ja blogin kuvissakin pyörii pullurainen vauva. Bloggasin paljon erilaisista jutuista, mitä olen lasten kanssa tehnyt ja edelleen kävimme paljon (lasten) kulttuuririennoissa. Kotona ehdin tehdä käsitöitä ja mm. ihanan neulehaalarin, joka edelleen roikkuu koristeena eteisessä. Kudoin myös kangaspuilla sekä vanhan kodin "alakerrassa" että Taitokeskuksella. Aloitin leipäjuuren, joka porskuttaa edelleen ja tulee hyvää leipää! Syksyllä löysimme tämän nykyisen kodin ja aloimme valmistella muuttoa. Pohdin vanhan kodin hyviä ja huonoja puolia, mutta olin tietysti innoissani muutosta.

2019

Näin jälkikäteen vuosi 2019 näyttäytyy hyvin tasaisena vuotena. Oli kotiäitiarkea vauvan ja taaperon ja sittemmin taaperon ja leikki-ikäisen kanssa. Totuttelimme uuteen kotiin ja sisustin sitä.  On hauska huomata, miten kotimme on tässä kolmen vuoden aikana muotoutuntu enemmän ja enemmän oman näköiseksi. Juhlimme kotia ja järjestimme kolmet tuparit. Juhlimme myös mahtavat pihasynttärit 4- ja 1-vuotiaiden kunniaksi. Vappuakin juhlimme ystäväperheiden kanssa sekä aattona että päivänä. Oi niitä aikoja, kun sai järjestää huoletta juhlia!  Hevisaurus oli kova juttu ja nyt elämme samaa vaihetta toistamiseen. Ilmeisesti 3,5-vuotiaana on jonkinlainen hevivaihe. Aloitin keramiikkaharrastuksen, joka on ollut nyt tauolla ja sitä ikävöin!  Selailin myös matkakertomusta siitä, kun kävimme samalla reissulla Prahassa, Wienissä ja Budapestissä. Onneksi teimme tällaisen megamatkan juuri ennen, kun koko matkailu sai ikävän stopin. 

2020

No kaikki tietävätkin, että tämä oli taas mullistusten vuosi, mutta ei vain minulle vaan koko maailmalle. Alkuvuodesta esittelin edellisen kerran blogin historiaa tiivistetysti ja sisustelin huolettomana. Suunnittelin luuhaavani paljon museoissa ja kahviloissa viimeisinä kotiäitikuukaisinani kun molemmat lapset olivat puistokerholaisia. Lopulta olimmekin sitten "lock down" -moodissa ja askartelimme Leijonakuningas-rekvisiittaa pahvista ja vessapaperirullista. Jälkikäteen muistelen tätä aikaa lämmöllä, mutta ehkä aika on kullannut muistot. Ainakin olin tiiviisti lasten kanssa ennen kun palasin taas töihin. Kesällä kasvatimme perunoita ja porkkanoita ja uudistin muutenkin takapihan kukkapenkkiä. Ehkä olen povannut itselleni minivihanneksi, sillä olen aina kirjoittanut minipuutarhasta. Yhtenä vuonna kasvatin minikokoisia kesäkurpitsoita ja vuonna 2020 taas miniporkkanoita. Minipaprikoitakin olen joskus saanut aikana ennen blogia. Onneksi perunaviljelmykset onnistuiva. Onneksi kurpitsat ovat aina olleet näyttäviä ja tänä vuonna teimme pokepallo-kurpitsan Halloweenina. Oli myös aika hauska huomata, miten monena vuonna olen valanut kynttilöitä. Kynttiläpostauksia oli melkein joka vuonna ja vielä tänä vuonnakin tein yhden. Kynttilätarvikkeita ei siis ole turhaan tullut ostettua. 

2021 

Blogin näillä näkymin viimeinen kokonainen vuosi. Postaustahti harveni huomattavasti, mutta kyllä edelleen minulla riitti uutta kerrottavaa mm. askarteluista, sisustamisesta sekä etenkin uudesta keittiöstä. Ehkä viime vuonna blogin suunta palasikin enemmän sisustusaiheisiin, kuten alunperin olin ajatellutkin. Kohensin minipuutarhaa ja kirjoitin poikien kuulumisia. Aloitin myös bokashoinnin, josta kirjoitin parikin postausta. Blogi tiivistyi, kuten elämäkin näin toisena "koronavuonna". Ehkä yksinkertaisesti ei vaan tapahtunut niin kovin paljon asioita? Tai todennäköisesti tapahtui liikaakin, eikä aikaa ja energiaa riittänyt. Bonskun ja Tintin kanssa elämä on hyvin vauhdikasta ja iloitsen siitä, mutta oman ajan olen suunnannut muualle kuin blogiin. 

Olen onnellinen, että paljon olen saanut dokumentoitua blogiini. Oikeastaan koko nuoren aikuisuuteni ja etenkin perheeksi kasvamisen. Oli ilo selata, mitä kaikkea hauskaa sitä onkaan vuosien varrella tehnyt. Toivon, etteivät nämä muistot koskaan katoa bittiavaruuteen! Olen myös iloinnut teidän lukijoiden seurasta ja aika monen kanssa jatkan Instagramin puolella tutulla nimimerkillä @Karkkis_Karkkinen. Se ei ole sama kuin blogi, mutta se on se mihin tällä hetkellä aika ja into riittää.  Nykyisin ei ilman tunnuksia ole kai niin yksinkertaista lukea instagramia, mutta nopean googlailun perusteella keinoja on, jos haluat käydä kurkkimassa kuulumisia, mutta et halua omaa tiliä. 

KIITOS KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLE VUOSIEN VARRELTA!

Ja viimeinen kysymys: mitä muistoja sinulla on blogiini liittyen?

Kestävä koti

Elokuusta tuli vähän turhan ruuhkainen minun makuuni ja kesä loppui rysäyksellä. Ensimmäisen viikon piti olla minun lomaviikkoni ja Tintin päiväkotiintotuttelu viikko, jolloin minä olisin saanut puoli päivää vain itselleni. Tarkoitus oli alkuviikosta vähän raivata ja siivota kotia ja loppuviikosta luuhata yksin kaupungilla. Sitten Bonsku nosti kuumeen. Loppuviikko menikin sitten testin kautta sairastaessa. Sitten alkoi työt. Ja ensimmäisen kokonaisen päivän keskellä sairastui Tintti. Ja lopulta myös me aikuiset. Ja kun muut olivat parantuneet, Tintti aloitti alusta. Kuusi testiä kahden viikon sisään. Siinä samalla kasaantuivat työt ja koska töissä on niiden kasaantuneiden lisäksi uusia kivoja ja vähän jännittäviä juttuja, ovat työt vieneet myös vähän normaalia enemmän energiaa. Niinpä olen ollut tässä elokuussa aika puhki. Nyt onneksi vähän alkaa helpottaa. Mutta tästä syystä kuvat, jotka olen tähän postaukseen ottanut, ovat hyvin, noh, realistisia. En siirrellyt kuin pari tavaraa. Minun on turha kilpailla täydellisesti aseteltujen blogi- ja instakuvien rinnalla, joten menään siis realismi edellä. 

Jotain olen sentään ehtinyt kuitenkin tässä elokuussa tehdä. Kuuntelin Julia Thurénin uutuuden Kaikki kuluttamisesta. Kirjassa käydään juuri täydellisen helppotajuisesti läpi sitä, mitä tämä nykyinen talousjärjestelmä on, miten se on vaikuttanut länsimaiseen ylikulutuksen kulttuuriin ja miten siitä voisi pyristellä eroon ilman, että koko kapitalismia on hylättävä. Se sai miettimään monenlaisia asioita, mutta myös sitä mitä tavaraa olen vuosien aikana kotiini hankkinut ja ovatko hankintani kestävällä tasolla. Miten usein hankin kotiin uusia asioita? Olenko tehnyt vuosien varrella kestäviä valintoja? Jo blogini alkuaikoina eräs ystäväni pohti, miten pyörittää sisustusaiheista blogia ilman, että ostaa koko ajan uutta. Aion tässä postauksessa käydä läpi kaikki kotimme huonekalut ja niiden hankintavuodet ja pohdin sisustamista kestävän kulutuksen kannalta. 

Kuvan huonekalut: kukkatuoli vuodelta 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu), peilipöytä vuodelta 2017 (vintage); keinutuoli 2011 (isovanhempien vanha); liinavaatekaappi  2011(isovanhempien vanha); matto 2021 (käytettyä Ikeaa). 

Olen asunut omillani vuodesta 2009. Käytännössä olen voinut omistaa siis huonekaluja vasta reilut kymmenen vuotta ja lisäksi joitain lapsuuden kodista mukana kulkeneita. Aionkin laskea keski-iän huonekalujeni omistusvuosien mukaan. Toki iso osa huonekaluistani on myös vanhoja ja käytettynä saatuja tai hankittuja, mikä on hyvin kestävää. En kuitenkaan aio laskea ikää todellisen iän mukaan, koska ei pelkkä käytettynä hankkiminenkaan autuaaksi tee. Käytetyn ostaminen, niin järkevää kuin se usein onkin, saattaa myös mahdollistaa sen, että joku toinen saa ostaa taas jotain uutta. Lisäksi huomaan itse oikeuttavani itselleni välillä uusia ostoksia siksi, että "minullahan on jo niin paljon käytettyä, kyllä minä tämän voin ostaa". 

Tämän kuvan huonekalut: Pinkki tuoli 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu); senkki 2013 (roskalavalöytö). 

On tuntunut, että kotiin tulee koko ajan hankittua jotain uutta ja usein vielä viime vuosina ihan uutta-uutta, kuten vaikkapa naulakot ja eteisen penkki. Nämä hankinnat ovat olleet erittäin käytännöllisiä ja osoittautuneet myös käytössä hyviksi. Etenkin penkkiä edelsivät kaikenlaiset vanhoista huonekaluista kyhätyt viritelmät, jotka eivät oikein toimineet. Silti pohdin pitkään, voinko ostaa tuon penkin, kun vanhallakin pärjää? Missä menee halun ja tarpeen raja? Se on tietysti hyvin häilyvä, mutta tämä on asia, jota pohditaan paljon myös Thurénin kirjassa. Riittääkö tarpeeksi, se, että jokin asia on hautunut mielessä puoli vuotta tai vuoden? Milloin jokin on niin epäkäytännöllinen ratkaisu, että se "oikeuttaa" ostamaan jotain? En voi kieltää, etten tuntisi ostoksistani myös mielihyvää. Ja kun sitten päädyn jonkin asian ostamaan, yritän myös nauttia siitä kunnolla. En halua ostaa väliaikaista. 

Lipasto 2009 (isovanhemmilta); Hang it all 2018 (uutena); Kite-naulakot 2019 (uutena); kenkäpenkki 2021 (uutena); räsymatot 2012 (isovanhemmilta)

Leikkikeittiö 2018 (Ikea, uutena); Kirjoituspöytä 1990-luvun alku (lapsuuden kodista siis); Muurahaistuoli 2006 (uutena, yo-lahja).

Yleensä yritän hankkia asioita ensisijaisesti käytettynä. Vaikka tähänkin liittyy ongelmansa, kuten tuolla edellä pohdin, on tietysti järkevää ostaa joltain toiselta jotain turhaa, kun se itsellä tulee käyttöön. Aina sitä käytettyä ei kuitenkaan löydy, kun jokin asia olisi tarpeellinen (tai "tarpeellinen"). Esimerkiksi tuo lasten Ikean keittiö. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään ja aina käytetyt kerkesivät mennä nenän edestä. Siispä muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ostimme sen uutena. Nyt se on käytössä hyvin satunnaisesti ja siirtyi juuri keittiöstä tuohon olohuoneeseen. Pitäisikö siitä nyt luopua, jotta jonkun toisen ei tarvitsisi ostaa sellaista uutena? Toisaalta aina kun pojat leikkivät sillä, se on niin suloista että jo ihan siksikin tekisi mieli vain pitää se. Sitä paitsi se on ehkä yksi tyylikkäimmistä leikkikeittiöistä! 

Sohva 2009 (uusi, valmistujaislahja); kahvipöytä 2009 (isovanhemmilta); pieni sivupöytä 2011 (vintage); kirjahylly 2018 (isovanhemmilta). 

Heräteostoksia en osta kovin usein, mutta välillä sentään. Olohuoneen matto oli erään tuttavan myynnissä Torissa ja hän linkkasi ilmoituksen facebookiin, josta sen bongasin. Mietin hetken ja sitten oli pakko tarttua tarjoukseen. Vanha (uutena ostettu) mattomme oli vielä ihan kunnossa, mutta tästä ruutumatosta olen joskus aikanaan haaveillut, kun se vielä oli Ikean valikoimissa. Ostos oli nappihankinta ja onneksi vanha mattokin päässee taas talvella lasten huoneessa käyttöön, kun lattialla kaipaa jotain lämpimämpää. Olen kiintyjä, enkä mielelläni vain myy asioita pois uuden tieltä. Monesti nykyään puhutaan siitä, ettei tavaraan saisi kiintyä, jotta se ei hallitse arkea, aikaa ja mieltä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivasti kiintymällä voi estää turhaa ostelua. Kun vanha on rakas, niin siitä on vaikeampi luopua vanhan tieltä. Kuten vaikkapa tuo rakas sohvani! Se on suhteellisen uusi huonekalun ikää jos katsotaan, mutta yksi pisimpään minulla olleista huonekaluista. Sain sen valmistuttuani lastentarhanopettajaksi (nyk. vakaope). Onneksi en sortunut silloin trendikkäisiin moduulisohviin kiitos pienen 33 neliöisen kotini! Trendeiltä ei voi välttyä, mutta oma maku ja tietty klassisuus auttaa, jos pyrkii hankkimaan aikaa kestäviä huonekaluja. 

Keittiö 2021.

Lasten tuolit n. 2016-17 (Ikea, uutena); 2x Jakkarat, ehkä 2013? (uutena, joululahjat); pinnatuolit 2017 (vintage); pöytä 2014 (isovanhempien vanha); Muurahaistuoli ehkä 2011 (uusi, joululahja)

Uusin asia meidän kodissamme on tietysti keittiö. Se on minusta tietysti ihana ja moni asia siinä on paljon käytännöllisempää kuin vanhassa. Silti tunsin piston omassatunnossani, kun Thurénin kirjassa puhuttiin siitä, onko järkevää uusia vaikkapa juuri keittiötä aina, kun se alkaa näyttää vanhanaikaiselta. Vanha keittiömme oli tosi 2010-lukuinen ja kuitenkin vielä monilta osin ihan hyvässä kunnossa. Haittasiko muutama kulunut kaapinreuna todella keittiön todellista käyttötarkoitusta? Eipä kestävän kulutuksen kannalta remontti tainnut olla kovin järkevä. Toisaalta, vaikka tässä keittiössä on nyt paljon elementtejä, jotka varmaankin huutavat 2020-lukua, niin toisaalta ehkä siinä on kuitenkin myös ajattomuutta ja ennenkaikkea omaa makuani, jolloin minun ei tarvitse uusia sitä enää uudestaan (ja toivon, että mahdollinen seuraavakin asukas joskus siitä pitää). Ja nyt aion kyllä huolehtia siitä, että ovet pysyvät hyvässä kunnossa. Yksi tärkeä pointti Thurénin kirjassa olikin, että kun hankimme jotain, meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että se pysyy hyvänä, jotta turhaan ei tarvitse sen takia ostaa uutta. 

Kirjahylly 2019 (vintage, isovanhemmilta); kirjoituspöytä (2010, antiikkia miehen vanhemmilta); työtuoli 2021 (käytettynä). 

Nyt kun näitä huonekaluja käy tässä läpi, niin ei meidän kodin tilanne vaikuta ollenkaan niin pahalta, kuin ensin luulin. Vaikka erityisesti eteiseen on hankittu uusia asioita viime vuosina, on todella moni huonekalu joko ollut meillä jo vuosia tai sitten saatu isovanhemmilta. Se, että isovanhemmiltani on jäänyt paljon kauniita huonekaluja ja se, että myös pidän niistä, on yksi syy joka helpottaa tätä kestävän kodin sisustamista. Tämä ei ole itsestäänselvyys ja tiedostan sen. Onneksi kuitenkin nykyään vanhojakin käytettyjä huonekaluja liikkuu paljon ja edelleen myös hyvään hintaan, joten monella on mahdollisuus myös ihan ostamalla saada kauniita vanhoja huonekaluja, ainakin jos ei tarvitse olla ihan mintissä kunnossa. Ja toisaalta, miten arvokkaita nämä ovat olleet jo isovanhemmilleni! Kun huonekalut ovat olleet arvokkaita, niitä on myös säilytetty niin, että ne todellakin kestävät seuraaville sukupolville. Miten käy 80-, 90- ja 2000-luvun tavaroille?

Pieni lipasto 2011 (vintage); sänky 2009 (uutena); petari 2020 (uutena); Tintin sänky 2016 (käytettynä)

  

Laiskuus on myös erinomainen lähtökohta kestävälle sisustukselle. Kun ei todellakaan jaksa pistää kaikkea uusiksi, koska muuten joutuisi pitämään sen vanhan asian eteenpäin ja näkemään vaivaa. Näin kävi vanhan sänkymme kanssa. Ihan puhtaasta mieliteosta ja vaikuttajien influenssoinnin pohjalta aloin pari vuotta sitten haaveilla Porin villan ja peitteen futoneista. Laskeskelin budjettia (koska myös budjetti on tietysti yksi hyvä syy, miksi ei voi jatkuvasti ostella kaikkea), mutta lopulta en alkanut projektiin, sillä sitten olisi pitänyt miettiä, mihin vanhan sängyn laittaa. Se on jo sen verran vanha, että kenelle sen kehtaa myydä tai antaa? Kaatopaikka on myös iso vaiva. Ja sängyn alas roudaaminen yläkerrasta. Niinpä lopulta päädyimme ostamaan pelkän uuden paksun petarin. Joka se oli kyllä oikein kannattava ostos, sillä se toi sängylle lisävuosia ja lopetti yöllisen nenän ärsytyksen, joka ilmeisesti johtui vanhasta patjasta. 

Värikäs lipasto 2016 (Ikea, uusi); matto 2018 (uusi, itse kudottu)

Thurénin kirjassa sivutaan myös Ikeaa ilmiönä. Olen saman ikäinen kuin hän ja jaoin vahvasti kirjassa kuvatun kokemuksen ensimmäisistä reissuista Ikeaan. Se oli silloin jotain harvinaislaatuista ja muistan vieläkin ne sydän- ja aurinkotyynyt, joilla on kädet, hassut lasten muovihuonekalut ja mahdollisuuden sisustaa omaa teinin huonetta hauskasti ja edullisesti. Ikea on luonut tietä tietyllä tavalla tasa-arvoisemmalle sisustamiselle, johon kaikilla on varaa. Ikea on myös laadukasta tavaraa ja siellä on oikeasti paljon hauskasti suunniteltuja huonekaluja, vaikkapa tuo lastenhuoneen senkki (sen laatu tosin on niin ja näin). Suurimana ongelmana näen Ikeassa ja vastaavissa paikoissa näen sen, miten helposti siellä ostellee kaikkea sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa. Pitää olla joko todella kiire, raudanluja päätös olla ostamatta listan ulkopuolelta tai jonkinlaiset silmälaput. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti mene Ikeaan (tai vastaaviin paikkoihin, Clas Ohlson on toinen heikko kohtani). Välillä hieman helpottaa jättää ostamatta, kun kuvittelee ne massat tavaraa, jotka kaupassa näkee ja kuvittelee, miten niitä tehdään enemmän ja enemmän massoittain jatkuvasti. Silloin saan tavaraähkyn ja minun on helpompi jättää ostamatta. Ellei se sitten ole ihan tosi kiva ja tarvitsen sen, kun se on niin käteväkin. Hups.

Kerrossänky 2019 (käytetty); sängynaluslaatikko 2020 (käytetty) tuoli 2017? (vintage); pinnatuoli 2011 (ei näy kuvassa, vintage)

Pikaisen laskutoimituksen perusteella tässä esiteltiin 40 kotimme huonekalua. Keskimäärin ne ovat olleet meillä n. 6,4 vuotta. Vajaa puolet näistä on ollut meillä tätä pidempään. Ehkä jopa yllätyin tuosta luvusta, mutta toisaalta mukana oli paljon suhteellisen uusia hankintoja, joten se laski lukua. Väkisinkin elämäntilanteen muuttuessa huonekalutarpeet muuttuvat, esimerkiksi lasten sängyt on pitänyt hankkia. Kuitenkin aika samat huonekalut näissä kuvissa pyörivät kuin ennenkin, tai ainakin siltä tuntuu. Jatkan tällä linjalla ja opettelen jatkuvasti kestävämpää kulutusta. Sillä on huomattavasti helpompi olla ostamatta koko tavaraa kuin sitten päästä siitä eroon.

Mikä huonekalu on sinulla ollut pisimpään kotonasi? Entä mitä kestävä kodinsisustus sinusta on?

Sisustusjaarittelua kotihäpeästä ja sisustuselitismistä

Hesarissa oli tällä viikolla juttu kotihäpeästä eli siitä, miten jotkut kokevat häpeää siitä, ettei sisustus ole täydellisen viimeistelty tai seuraa trendejä (juttu valitettavasti vain tilaajille) ja ilmiöstä voi lukea esimerkiksi täältä. Tietysti paineiden aiheuttajaksi parjataan niin somea kuin sisustuslehtiäkin. Vuorotellen kirjoittaja pohtii, miksi kotia pitäisi päivittää, sillä se ei ole ekologista, mutta kuitenkin haluaisi sisustuksen näyttävän hyvältä toisten silmissä. Vanhentuneita tai keskeneräisiä sisustusratkaisuja selitellään: sisustus ei ole vielä valmis. Suhtauduin artikkeliin mielenkiinnolla, sillä esittelenhän minäkin kotiani somessa ja olen harrastanut sisustusta jo vähintän teini-iästä lähtien, jolloin huoneeni oli viimeistä huutoa puhallettavine tyynyineen ja muovigerberoineen. 

Sotkuisen kodin esittelystä en ole ainakaan tuntenut kotihäpeää. 

En ihan osannut samastua kirjoittajaan enkä toisaalta siihenkään, että siloittelisin kotiani toisten silmiä varten vaikkapa blogi- tai instakuviin. Tai toki teen sitäkin, mutta olen myös aina esitellyt häpeilemättä kotiamme vähemmän mairittelevassa valossa. Bloginikuvani eivät ole salonkikelpoisinta sisustusblogimateriaalia, eikä ole sitä nykyisin jo parjattua valkoista blogikotia. En kuitenkaan väitä, että meidän kotimme on "aidosti persoonallinen ja uniikki", vaan kuulunee sellaiseen eklektis-vintage-värikäskotikategoriaan. Meillä on myös designhuonekaluja, seinällä vähän taidetta ja  sellainen himoittu vanha liinavaatekaappi. Tietoisesti ja tiedostamatta olen ottanut ideoita lehdistä, pinterestistä, instagramista. Haluanko kotini näyttävän itseni lisäksi myös muiden silmissä hyvältä? Teenkö tätä itseni vuoksi vai muiden? No, varmaan pääasiassa sentään itseni vuoksi, mutta en voi kieltää, etteivätkö kehut tai tykkäykset hivelisi sisustusitsetuntoa. Enkö tunne kotihäpeää siksi, että olen "sisustanut oikein"? Kokisinko häpeää jostain vähemmän suositusta ratkaisusta, vaikka "niin 2010-lukuisesta" keittiöstämme? Tai jos olisimmekin päätyneet asumaan vaikka "ihan tavalliseen kerrostalokotiin"? Kokisinko tarvetta selitellä ratkaisua?

Kuvassa yksi epäillyistä sotkun aiheuttajista. 

En kyllä millään saa aikaan itsessäni kotihäpeää, mutta myönnän tuntevani ajoittain kotikateutta. Ehkä se on hieman sukulaistunne tuolle kotihäpeälle. Välillä ihastelut pinteresissä, blogeissa tai instassa aiheuttavat epämiellyttävän kalvavan tunteen, että tuolla on noin hieno koti, onpa hienoja kirppislöytöjä ja nönnönnöö. Minä inhoan näitä tunteita ja pyrin niistä eroon. Minulla ei tarvitse olla samanlaista kotia, vaan voin vain iloita toisen hyvistä löydöistä tai kekseliäistä ratkaisuista. Yksi ratkaisu on taas kääntää kateus inspiraatioksi ja toteuttaa kateutta aiheuttava asia tavalla tai toisella omassa kodissa. Tähän päädyn kyllä varsin harvoin, sillä en halua jatkuvasti ostella uutta tai edes käytettyä sisustukseen. 

Hei meillä myös siivotaan!

Artikkelissa kritisoitiin sitä, että kotihäpeä saa meidät päivittämään sisustusta jatkuvasti ja kuluttamaan, kuluttamaan, kuluttamaan. Kolmekymppisenä työssäkäyvänä voi helposti jättää pikamuodin ostelun, mutta ostella sitten senkin edestä uusia huonekaluja ja sisustustavaroita. Vanha sohvaryhmä on päivitettävä uuteen, kun se alkaa näyttää vanhentuneelta. No näin ei tietenkään suurin osa ihmisistä tee, sillä harvalla siihen on todellisuudessa varaa, ei esimerkiksi minulla. Kodin sisustaminen ei vaadi välttämättä jatkuvaa ostelua tai vanhan päivittämistä. Artikkelissa mainittiin myös, että pyrkimys ekologisuuteen on toisaalta vähentämässä sisustuksen jatkuvaa päivittämistä uuteen, mikä on kyllä vain hyvä asia. 

Aijai, sängyt petaamatta. 

Meidän huonekaluista valtaosa on vanhoja, isovanhempien peruja tai jopa roskalavalta. Ensin ajattelinkin hybriksessä, että minun ei tarvitse tuntea kotihäpeää, koska minähän olen jo sisustanut kotini järkevästi ja ekologisesti. Sitten luin Juliaihmisen mielenkiintoisen postauksen siitä, mitä kodin vanhin esine kertoo ihmisestä. Tajusin, että jossain määrin ainakin kuulun "sisustuseliittiin", jolla on mahdollista käyttää sitä kotoa perittyä Muuramen kirjoituspöytää, isovanhempien kauniit huonekalut ovat säästyneet minun käytettävikseni ja toisaalta on ollut mahdollista saada muutamia uusia huonekaluja tai taidetta esimerkiksi valmistujaislahjoiksi. Minun on ollut helppo sisustaa, koska minulla on siihen mahdollisuus. Minulla on mahdollisuus saada käsiini huonekaluja, joilla on pidempi tarina kuin tehtaalta Ikeaan ja sieltä kotiin. Ja hybris loppui siihen. 

Kirjahylly on jälleen taaperosisustuksen jäljiltä upeassa kuosissa. Mutta hei, meillä on elävä viherkasvi!

Tuli mieleeni vielä yksi näkökulma kotihäpeään: välillä tunnen käänteistä kotihäpeää! Välillä pelkään, että meille on vaikea tulla, jos joku kuvittelee, että olen jotenkin liian tarkka siitä, miltä meillä näyttää. Tällä viikolla esimerkiksi selittelin eräälle Bonskun kaverin äidille, että "Ei meillä aina ole näin siistiä, mies halusi juuri imuroida ja siivota". Haluan vaalia tiettyä rentoutta ja olen painottanut monelle, että meille saa aina tulla. Minua ei haittaa, jos meillä on sotkuista yllätysvieraiden tullessa. Mutta aiheutanko jollekin kotihäpeää postaamalla kauniita kuvia intagramiin? En koe kotihäpeää, mutta en todellakaan halua tuottaa sitä myöskään muille. Kaikkien ei edes todellakaan tarvitse olla kiinnostuneita sisustuksesta, vaan riittää että itse viihtyy kodissaan. 

Eteinen meillä pysyy nyt hyvässä järjestyksessä... ainakin välillä. 

Kaikenlaista sitä ihminen pohtii, kun on muutaman päivän kipeänä neljän seinän sisällä. Ehkä en ihan saanut avattua kaikkea, mitä halusin sanoa, mutta paljon herätti ajatuksia pyöriteltäväksi. Ehkä saan joskus kiteytettyä ajatuksiani paremmin. (Heh, taidan kokea nyt vähän postaushäpeää...)

 Tunnistatko itsessäsi koskaan kotihäpeän tunteita?

Lähes vuosikymmen blogia ja synttäriarvonta!

Hupsistakeikkaa, meinasin jo toistamiseen unohtaa blogin synttärit. Viime vuonna ne unohtuivat muuttohötäkässä ja tänä vuonna ne jäivät arjen ja muiden postausideoiden jalkoihin. Perustin blogin siis 15.1.2012 eli blogi on nyt hieman reilu kahdeksan vuotias. Aika pitkä ikä jo blogille ja kaikenlaisia vaiheita tänne on tullut kuvattua. Blogi on kulki mukana melkein koko viime vuosikymmenen. Kun aloitin blogin, olin vielä melko nuori opiskelija ja olimme melko vastikään muuttaneet aivan ihanaan kotiin, jota halusin esitellä ja sisustaa. Nyt olen hoitovapaalta pian töihin palaava kahden lapsen äiti, joka jälleen sisustaa uutta kotia innolla. 

Vuosikymmenen vaihtuessa instagramissa ja muussa sosiaalisessa mediassa moni kävi läpi edellisen vuosikymmenen tapahtumia. Minäkin tein yhteenvedon instastoryjen puolelle, mutta ajattelin että olisi ehkä hauska laittaa ne tänne blogiinkin ja käydä läpi vaiheita blogin kautta. Oikeastaan voisi sanoa, että viime vuosikymmen oli sellainen aika tavallinen aikuistumisvuosikymmen. Tämä on vain pintaraapaisu, enkä halua tällä kertoa kaikkea, joten turha kuvitella että aina olisi ollut pelkkää iloa ja auvoa (joskin myönnän olevani monessa asiassa etuoikeutettu). Tässä kuitenkin yksinkertaistettu katsaus viime vuosikymmeneen ja lopussa - tittididii - synttäriarvonta!

Vuonna 2010 ei blogin perustaminen ollut vielä mielessäkään. Tuo kuva on New Yorkin matkalta, joka on edelleen yksi unohtumattomimpia matkojani. New Yorkissa on vaan sitä jotain, vaikka en tiedä haluaisinko asua siellä tai menenkö sinne enää koskaan toiste. Silloin asuttiin vielä Karkkiksen kadulla yksiössä, johon mahduttiin yllättävän hyvin. Sekin oli aivan ihana koti ja siitä voi lukea täältä (osa kuvista on kääntynyt vuosien varrella kyljelleen, mutta älkää välittäkö siitä). Ihan hyvin olisin voinut aloittaa blogin jo silloin, sillä kokkailin paljon ja sisustin kotia innokkaasti ja tietysti tein kaikenlaisia käsitöitä. 

Vuonna 2011 ajatus blogista alkaa muhia mielessä, kun paljastuu että eräällä lapsuuden kaverilla on suosittu blogi, josta minulle ei ollut kerrottu. Se blogi on loppunut jo ajat sitten, mutta minun vain porskuttaa. Lukijakuntani tosin lienee hieman pienempi. Suurempi sysäys blogin perustamiseen lienee kuitenkin muutto uuteen ihanaan kotiin, jota olisi ihana kuvata ja dokumentoida. Kuvassa on muuten eräs entinen "kotini", joka on minulle sellainen happy place, jossa pitää päästä aina välillä käymään eli Kylmäpihlajan majakka. 

Tammikuussa 2012 sitten rohkaistun pähkäiltyäni koko joululoman blogin perustamista. Postausideoita pursuaa ja etenkin otsikoiden keksiminen on minusta hauskaa. Blogiin tulee sisustusta, huonekalujen tarinoita, reseptejä ja hulluja kokeiluja. Aika samaa kuin nytkin, mutta nyt on vaan muksut mukana. Opiskelijana arki oli vielä hyvin vapaata, mikä helpotti kaikkien ideoiden toteuttamista. 

Vuonna 2013 olin vielä koko vuoden opiskelija ja blogi oli vakiintunut osaksi arkea. Tuntuu hassulta, että järjestettäessä ekoja olkkarifestareita, blogi oli ollut pystyssä vasta pari vuotta. Silloin tuntui, että olin pitänyt jo vaikka kuinka kauan blogia. 

Vuonna 2014 postaustahdissa tapahtui ensimmäinen romahdus (tilastoa postausmääristä voi lukea täältä), sillä alkuvuodesta oli ensin pitkä työharjoittelu ja syksyllä aloitin vakitöissä. Blogi jatkui silti siinä rinnalla ja kirjoittelin valmistujaisista, matkoista ja kaikenlaisesta hassusta, kuten Hupsusta. Loppuvuodesta elämän mullistus alkaa ja alan odottaa Bonskua, mutta en kertonut siitä aivan heti blogissa. 

Ja 2015 tapahtui varmaan yksi elämäni ja myös blogin suurimmista käänteistä, Bonskun syntymä. Oli ihana kirjoittaa vauva-arjesta, kestovaipoista, kantoliinoista, Bonskun kehityksestä... Mutta pyrin pitämään blogissa myös muita aiheita sillä tarkoituksenani ei ollut muuttaa blogia pelkäksi lapsiperheblogiksi. Mutta kyllä noilla pienillä ihmisillä on sellainen taipumus, että ne pistävät elämän niin uusiksi, että he vaikuttavat melkein kaikkeen. Ja sanon tämän ihan hyvässä merkityksessä, en minään "kamalaa kun elämä ei ole entisellään"-asiana.  

En kyllä ymmärrä missä välissä sellaiset ihmiset kirjoittavat postauksiaan, jotka alkavat blogata vasta lasten jälkeen. Tai ehkä minun lapseni vain eivät ole niin lahjakkaita päivänukkujia, että kirjoitusaikaa olisi kovin paljoa. Tai sitten olen vain hidas kirjoittaja. Tai postausideoita ei vain ehdi miettiä niin paljon. Tästä huolimatta on ollut kiva kirjoittaa edelleen blogia, vaikka postaustahti onkin vähän hidastunut. Lisäksi vuonna 2016 sain blogiympyröiden lisäksi toisen some-yhteisön kantoliinahommien myötä. Se imaisi mukaansa. 

En tiedä tapahtuiko vuonna 2017 blogin kannalta mitään kovin merkittävää asiaa. No, mukavia juhlia tuli järkättyä (kuvassa kolmekymmpiseni), mutta se ei toisaalta ole meillä mitenkään epätavallista. Olin iloinen, kun sain pidettyä blogin työssäkäynnin ja lapsiperhearjen rinnalla mukana. Kaikki harrastukset eivät ole kokeneet yhtä hyvää kohtaloa, esimerkiksi orkesterissa soittaminen on toistaiseksi saanut jäädä. 

Edellisvuosi oli blogissa taas hyvinkin mullistava. Omassa elämässä ihanin juttu oli tietysti Tintti, jonka kuulumisia on ollut kiva kirjoitella blogiinkin. Lisäksi uuden oman kodin löytyminen ja muutto olivat isoja juttuja. Elämä on tosi täyttä, mutta toisaalta tietyllä tavalla vapaatakin. Viime vuonna oli hauska kirjoitella taas kunnolla sisustusjuttuja, kun oli paljon uutta esiteltävää. Ehkä päässä ei enää jatkuvasti pörrää postausideoita, mutta on edelleen hauskaa että on paikka jonne kirjoittaa, kun niitä ideoita tulee. 

No niin ja nyt on tullut parin vuoden tauon jälkeen blogiarvonnan paikka! Koska en harrasta yhteistyöpostauksia, on palkintona jälleen kerran omia väkerryksiäni - tällä kertaa keramiikkaa. Kippo tai saippuakuppi, voittaja saa päättää. Arvontaan osallistut vastaamalla seuraaviin kysymyksiin (ja anonyymit jättämällä lisäksi nimimerkin ja sähköpostiosoitteen). Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14.2. eli kaikki siihen mennessä osallistuneet ovat mukana arvonnassa. Saat kommentoida myös osallistumatta arvontaan, mutta mainitse tämä silloin kommentissasi. 

Ja kysymykset:

1. Mikä on ollut mieleenpainuvin postaus vuosien varrelta? Saa mainita myös useamman! Jos olet uusi lukija, mainitse joku minkä kiinnitti huomiosi. 

2. Milloin sinä aloit seurata Ai Karkkii!-blogia?

3. Ja perinteinen: onko postaustoiveita?

Onnea matkaan!

Kerran neljässä vuodessa

Mielessäni on ollut pitkään tehdä blogissa pieni ulkoinen uudistus. Edellisen bannerin kuvat olivat osittain "vanhentuneet", vaikka enhän minä miksikään ole varsinaisesti muuttunut. Elämään on vaan tullut uusia asioita sitten syksyn 2015, jolloin edellisen kerran tein uuden bannerin. Täytyy tunnustaa, ettei minulla muuten ole aavistustakaan miltä ensimmäinen bannerini näytti. Oliko siinä kenties jotain vesiväreillä taiteiltua? Vai hääkimppu? Ei mitään muistikuvaa. Muistaako joku pitkäaikaisista lukijoistani? --> Edit. Kuten muistikin, Heidi löysikin ensimmäisen bannerin facebookista ja siinä komeili kuin komeilikin muun muassa hääkimppu.

Banneri vuodelta 2015

Ja facebookista löytyi ihka ensimmäinen banneri vuodelta 2012. Suloinen sekin!

Edelliseen banneriin kokosin elämäni tärkeitä asioita valokuvina. Siinä on edustettuna ainakin käsityöt, sisustus, marimekko, Bonsku, sormukset, lasiesineet, vintage, ruoka ja tietysti värit. Samoja teemoja halusin uuteenkin banneriini. Sormuksia uudessa ei muuten ole, vaikka edelleen ollaan kyllä tukevasti ja onnellisesti naimisissa miehen kanssa. Käytin ensimmäistä banneriani nelisen vuotta ja näköjään aika oli kypsä taas neljän vuoden jälkeen. Lisäsin bannerin tietysti Tintinin ja lisäksi kantoliinat ja uuden kodin. Vintagevaatteita en tällä kertaa saanut mahdudettua, mutta eivätpä ne kovin voimakkaasti blogissa olekaan esillä. 

Banneri vuodelta 2019. Nyt en tee sitä virhettä, etten tallenna banneria minnekään. 

Bannerin lisäksi vaihdoin blogin taustan ensimmäistä kertaa koskaan. Vihreä pilkullinen tausta tuntui vielä edellisenkin bannerin kanssa hyvältä, joten en osannut vaihtaa sitä. Nyt päätin vähän raikastaa ilmettä ja jatkoin bannerin värikkäitä graafisia koristeita taustakuvassa. Taustakuva ei kuitenkaan näy aivan joka laitteella ja mobiilisti ja läppärillä sivujen värikkäät kolmiot jäävät piiloon. Kurkkaa siis ihmeessä blogiani eri laitteilla niin saat ihan uusia ulottuvuuksia. 

Tältä blogi näyttää pöytäkoneeltamme, jos satut lukemaan aina mobiilisti. 

Koska olen bloggaajana ihan amatööri ja harrastaja, en pyri ulkoasussa täydellisyyteen. Pyrin muussakin elämässä siihen, ettei minkään tarvitse olla täydelliseksi hiottua, vaan pieni särmä saa olla. Siksi päätän nyt hyväksyä kirjainkuvien pienen epätarkkuuden, profiilikuvan lyttääntymisen ja muut pienet vinksallaan olevat asiat. Silti ainakin omaa värisilmääni uusi ilme miellyttää ja raikastaa ilmettä. Vaihteen vuoksi, jos ei muuten. 

Toivottavasti tulet edelleen hakemaan blogistani elämääsi silmäkarkkia!

500.

Jos tehtäisiin tilasto blogin väreistä, olisin vahvoilla määrällisesti! Vallu, tuo ruudullinen kantoliina sopii kotiimme täydellisesti. Kuvat eivät kyllä mitenkään liity postaukseen. 

Aioin alkaa kirjoittaa postausta jostain ihan muusta asiasta, mutta yhtäkkiä huomasin, että kyseinen postaus olisi 500. julkaisemani postaus! Eihän sitä voinut kirjoittaa niin arkisesta asiasta kuin tavaran- ja vaatteidenraivausprojekti, joten päätin omistaa tämän ihan vain blogin historian ja tilastojen ihastelulle. Kuvituksena laitan lempparikantoliinasta ottamiani kuvia, sillä graafit olisivat vähän turhan tylsiä. 

Vallu on saanut nimensä Where's Waldo/ Missä Vallu? -kirjoista. 

Blogipostausten määrä on ollut hieman laskusuhdanteinen alkuun verrattuna, sillä olin silloin vielä, jos en villi, niin ainakin vapaa opiskelija. Vuosina 2012 ja 2013 kirjoitin yli 80 postausta eli keskimäärin 1,6 postausta viikoittain. Huippuvuosi oli 2013, jolloin kirjoitin gradua. Yhteensattumaako? Vuonna 2014 en ollut enää käytännössä opiskelija (paitsi nimellisesti loppuharjoittelun ajan) ja silloin postaustahti oli keskimäärin 1,5 postausta viikossa. Vuonna 2015 olin puolet vuodesta töissä ja puolet Bonskun kanssa kotona. Vauva-aika ei merkittävästi muuttanut postaustahtia, mutta vauhdikkaan taaperon kanssa kotona ollessa postaustahti tippui vuonna 2016 pohjalukemiin, jolloin postasin noin 1,2 postausta viikossa. Töihin palattuani 2017 tulos oli hieman parempi eli pyöristettynä 1,3 postausta viikossa. Tänä vuonna olen pääsemässä samoihin lukemiin, jos jatkan samaa rataa. Keskimäärin koko historian aikana postauksia on kertynyt 1,4 viikottain. 

Kumpi oli ensin, ruudut vai Vallu?

Mielenkiintoista miettiä, mitkä asiat ovat vaikuttaneet postaustahtiini. Mitenkään älyttömän tuottelias en ole näemmä koskaan ollut ja aika tasaiseen tahtiin olen postannut tänne. En ole väkisin yrittänyt vääntää postauksia, mutta välillä on pitänyt nähdä vaivaa, että jaksan ottaa kuvat ja istua koneen ääreen puhelimen näpläämisen sijaan. Asiaa ja ideoita on kuitenkin riittänyt. On melko selvää, että opiskelijaelämän vapauden päättyminen on vaikuttanut postaustahtiin, mutta näköjään lapsen kanssa kotona oleminen ei taas ole nostanut postaustahtia. Jos Bonsku olisi nukkunut paremmin päiväunia, tilanne olisi varmasti ollut toinen. Sillon taas ehkä töihinpaluu olisi romahduttanut postausmäärän selvemmin. 

Vallu-fanituotteita riittää. 

Tutkimuksissa pitää aina tarkkaan eritellä asiat, jotka vain korreloivat tutkittavan kohteen kanssa ja asiat, joilla on suora syy-seuraus-suhde. Jos korrelaatioita etsitään, niin postaustahdin kanssa korreloivat ainakin kodin siisteystaso, kirppisten tarjonta, käsityöinspiraation määrä ja Maku-lehden reseptien houkutteelvuus. Nämä eivät kuitenkaan suoraan aina vaikuta postaustahtiin, sillä kaikki on loppujen lopuksi kiinni ajasta, joka minulla on käytettävissä. 

Lisää...

Teen pienen katsauksen myös aiheisiin, joista olen kirjoittanut. Asiasanalistaukseni on melko sekalainen, eikä mitenkään täysin looginen. Suosituimmat viisi asiasanaa ovat olleet arki (134 postausta), herkut (101), himahimppu (97), koti (87) ja kauniit asiat (84). Seuraavana kirivät samalla tuloksella reseptit ja juhlat (molempia 81). Huomioitavaa on, että herkut voivat olla muutakin kuin reseptejä ja himahimppu liittyä muihin asioihin kuin suoraan meidän kotiin (himahimppu tarkoittaa siis hyvin kodissa viihtyvää ihmistä, jos mietit). Asiasanoista näkee, että blogini on selvästi liukunut alkuperäisestä sisustusblogi-ideasta selvästi arjen kuvauksen puolelle. Sen sijana olin yllättynyt, miten korkealla sijalla juhlat olivat, vaikka niistä paljon pidänkin. Olen varmaankin raportoinut juhlina hieman pienempiäkin tapahtumia. Tai ehkä vain löydän arjesta juhlan? 

... ja lisää!

Kävijätilastoilla blogini ei kannata kehuskella, mutta ei sillä niin väliäkään. Pääasiassa omaksi ilokseni ja harrastuksekseni näitä kirjoittelen. Näkyvyyttäkään en pyri keräilemään mitenkään aktiivisesti. Alkuaikoina kävin aina katsomassa kävijätilastoja, mutta en viitsi. Hauskinta on, kun joku yllättäen kertoo käyneensä aina välillä lukemassa meidän kuulumisia blogista, sillä enhän minä yhtään tiedä keitä kaikkia täällä käy. Hauskaa on myös bloggaamisen vastavuoroisuus, vaikka tässä kesän aikana olenkin ollut kovin laiska jättämään kommentteja. Yritän skarpata nyt syksyn tullen, sillä se on koko bloggaamisen suola. 

Ja vielä yksi. Plus yksi ruudullinen kansio, jonka unohdin. 

Jatkossa postauksia on luvassa ainakin siitä tavaranraivauksesta, pian valmistuvista käsityöprojekteista ja lapsiperhe-elämästä. Tavoitteena ainakin se 1,3 postausta viikossa!

Onko aihetoiveita?