sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Paikka kauneudelle

Makuuhuone raivattuna edustuskuntoon, jotta myös tuo upea himmeli olisi edukseen!

Oi miten odotankaan, että saan laittaa uuden kodin kauniiksi! Paikka kaikelle on nykyään kaikkien huulilla, mutta minä odotan sen lisäksi sitä, että kodissa on paikka kauneudelle. Huokailen itselleni kateellisena katsellessani vanhoja kauniita sisustuskuvia tästä vielä toistaiseksi nykyisestä kodista. En tietenkään vaihtaisi lapsia siistiin kotiin, mutta kyllä silti on ihanaa, että uudessa kodissa on taas uusi into ja ennen kaikkea tilaa myös sisustaa ja laittaa sitä kauniiksi. Sain tuttavaltani VE:ltä jokin aika sitten aivan valtavan ihanan himmelin. Olin ihaillut sitä jo instagramissa ja salaa toivoin, että voisin saada samanlaisen. Ja kuinka ollakaan, minulle kävi tuuri kun himmeli ei ollutkaan mittausvirheen vuoksi mahtunut aiottuun paikkaan ja minä sain sen! Se sai heti paikan makuuhuoneessa ja katseen voi siirtää siihen, jos sotku ja pyykit ahdistavat. Mutta ai että minä odotan, että saan laittaa sen uudessa kodissa esille ja sen ympärillä on (välillä) muutakin kuin sotkua! Siksi se pääsee myös tämän postauksen kuvitukseksi. 


Himmeli on viimeisin "sisustushankinani" ja siihen kulminoituu nyt se, että se ansaitsee päästä huoneeseen, jossa ei jatkuvasti kuivata pyykkiä. 

No enhän minä malta olla paljastamatta, millaiseen kotiin olemme muuttamassa. Kuvia minulla ei vielä ole, mutta voitte kuvitella mielessänne. Muutamme Turun Pohjolan kaupunginosaan, jossa on paljon puutaloja. Oma asuntomme on 1924 valmistuneessa taloyhtiössä. Se on ihan lähellä keskustaa, mutta kuitenkin omassa rauhassaan. Sieltä pääsemme näppärästi kaikkiin töihimme ja harrastuksiimme ja vapaa-ajalla pärjää pääsääntöisesti ilman autoa. Neliöitä on reilut 30 enemmän kuin nyt eli 94 ja lisäksi varastoa. Ehkä hieman vähemmän kuin alunperin ajattelimme, mutta hukkaneliöitä ei juuri ole. Oikeastaan pidän siitä, että koti on melko kompakti. Kerroksia on kolme: keskikerroksessa olohuone ja keittiö, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja wc. Alakerrassa on kylpyhuone, wc, sauna, kodinhoitotila ja työhuone soittimille. Kangaspuista joudun luopumaan, mutta se ei tunnu kovin suurelta kompromissilta.

Kotimme ainoa siisti kuvakulma?

Me periaatteessa mahdumme tähän nykyiseenkin ihan hyvin, onhan joskus pelkässä tulevan kotimme keskikerroksen kokoisessa asunut nelihenkinen perhe ja isoäiti. Koska nykyään kuitenkin on mahdollista asua hieman väljemmin, odotan erityisesti sitä että uudessa kodissa arjen saa välillä syrjään. Tämä vanha koti on tullut "saturaatiopisteeseen", jossa ei missään ole enää paikkaa yhtään millekään tavaran raivauksesta huolimatta. Lisäksi kaikkialla on pyykkiä. On likaista pyykkiä, puhdasta pyykkiä, kuivuvaa pyykkiä, kuivaa pyykkiä, märkää likapyykkiä, jota ei voi laittaa pyykkikoriin ja puolipitoiset vaatteet päälle. Pyykkiä on toki jatkossakin, mutta se ei kaikki ole olohuoneessa ja makuuhuoneessa jatkuvasti näkyvissä. On kodinhoitohuone, jonka voi pitää iloisessa kaaoksessa ja nauttia kahvikuppinsa vähän siistimmässä olohuoneessa.

Kun kameran kääntää toiseen suuntaan...

Bonskulla on uskoakseni melko maltillinen määrä leluja. Ainakin ne noin periaatteessa mahtuvat suhteellisen pienelle alalle huushollissamme. Käytännössä tietysti lelut levittäytyvät kotimme joka sopukkaan kuin mikromuovi meriveteen. Tiedän, että näin on jatkossakin, sillä emme aio rajoittaa sitä, missä huoneissa saa leikkiä. Kuitenkin minulla on pieni toivo siitä, että ainakin osa leluista pysyisi myös lastenhuoneessa. Tai ainakin illan tullen ajelehtivat lelut voi heittää koreihin ja dumpata lastenhuoneeseen, jonka siisteydestä en juurikaan aio ottaa stressiä. 

Tietenkään uusi koti ei pidä itsestään itseään kauniina, vaan pitää siivota ja järjestellä ja löytää paikka kaikelle. Mutta uskon silti, että siinä on juuri kriittisesti lisää neliöitä, eikä kuitenkaan yhtään liikaa, jotta sen siivoaminen ei ole ylivoimaista. Toivottavasti. 

Äkkiä kamera takaisin ylös näihin karkkisväreihin!

Nyt pitäisi vielä malttaa kuukausi ja risat ennen kuin pääsen järjestämään uuden kodin grand tourin. Siihen asti yritän pitäytyä muissa aiheissa ja ehkä hieman muistella tätä vanhaa kotia, joka kaiken sotkun alla on kuitenkin oikeasti todella kaunis ja ihana koti vielä nämä tulevatkin viikot.




sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Unelmakotiahdistus

Olen aloittanut tämän postauksen joskus vuonna 2016 (en huomannut katsoa tarkkaa ajankohtaa ennen muokkausta. Kovin pitkälle en ole päässyt: 

Sain postaustoiveen unelmakodista, kun kyselin aiheita synttäripostauksessa. Aihe on käynyt mielessä silloin tällöin, mutta olen

;ursiivilla kirjoitetun verran olen saanut aikaiseksi, mutta muistan kyllä että mielessä oli muutakin kuin nuo ensirivit. Silti tuntui vaikealta kirjoittaa ajatuksia siitä, millainen olisi unelmakotini. Silloin olimme jo vähitellen alkaneet etsiä omaa kotia, mutta ajatus muutosta tuntui kovin ahdistavalta. Tämä koti oli juuri nyt unelmakoti ja muut unelmat tuntuivat jotenkin liian saavuttamattomilta tai todellisuus liian suurelta kompromissilta. Välillä oli myös muuton uhka päällä, mutta jäimme kuitenkin tähän kotiimme. Jatkoimme kuitenkin oman etsimistä on-off-meiningillä. Kriteerit olivat kuitenkin korkealla, sillä sen pitäisi voittaa tämä nykyinen ihana kotimme.

Tämä koti on ollut monessa mielessä unelmien täyttymys. Lastenkin kanssa piha on kivan suojaisa, vaikka autoja onkin. Ja puisto lähellä. 
Unelmakotini olisi tietysti vanha moderni pieni suuri kartano keskellä kaupunkia meren ja järven sekä palvelujen äärellä hyvien kulkuyhteyksien päässä kaikesta, myös maauimalasta ja metsästä. Siinä ei olisi liikaa siivottavaa, mutta hyvin säilytystilaa. Sopivan yksinkertainen, mutta kuitenkin vanhoja yksityiskohtia. Omakotitalo tiiviillä yhteisöllä. Mielellään myös erillinen ateljee ja studio, mutta korostan, ettei kuitenkaan liikaa siivottavaa. Asunnon etsintä taitaa enteillä kompromisseja?

Kelpaisi minulla joku näistäkin. Ei vaan taitaisi varat ja lainat riittää. 

Niin, todellisuudessa kotia etsiessä on otettava huomioon omien toiveiden lisäksi muun perheen toiveet ja tarpeet, omien toiveiden realistisuus, omat varat ja lainansaantimahdollisuudet, remppahalut, elämän prioriteetit, riskirakenteet ja homeen hajut. Elämän isoin hankinta on täynnä sekä tunnetta että järkeä. Kumpaakaan ei voi täysin ohittaa, sillä ainakin minulle on tärkeää että koti tuntuu kodilta ja toisaalta ei sitä voi ostaa jos siinä on jotain kriittistä pielessä noin järjen kannalta. Ai niin, ja sitten on ne mahdolliset toiset ostajat, jotka sattuvatkin tarjoamaan enemmän.

Kotimme on suojaisassa paikassa, vaikka ihan keskellä. Moni paljasjalkainen turkulainen on ihmetellyt, että onko tässä tällainenkin talo.

Pitkään etsimme rintamamiestaloa. Ihan modernia emme halunneet ja rintsikoissa houkutteli alakerta, jonne saisi hyvin rumputilaa ja ehkä kangaspuutkin. Myös vanhat pihat kiehtoivat minua ja näin itseni omenapuun alla loikoilemassa riippumatossa. Kävimme katsomassa myös muunlaisia hieman vanhempia omakotitaloja, mutta useimmat näytöt kosahtivat viimeistään kylpyhuoneessa: mies ei mahtunut seisomaan suorassa! Vähän vaikea suihkutella, jos joutuu olemaan pää kenossa jo valmiiksi. Vähitellen myös pihahaaveet muuttuivat, kun muistin etten ole mikään viherpeukalo. Ja kuka muu ne lehdet ehtii haravoida ellen minä? Ei kiitos! Aloin luopua omakotitalohaaveesta, kun mietin mitä se vaatisi minulta ajankäytöllisesti. Sama homma liiallisten neliöiden suhteen: tila on kivaa, mutta kuka sen siivoaa? Meillä jaetaan kotityöt, mutta enemmän tekee se joka ehtii ja yleensä se olen minä. 

Nuo ullakon ikkunat ovat minulle kaunis mysteeri. Olen vain kerran kurkannut vintille, sillä se ei ole meidän hallinnassamme. 
Sijainti oli minulle kodin tunnelman lisäksi yksi tärkeimmistä kriteereistä. Minä en voi sille mitään, että olen hyvin, hyvin kaupunkilainen ja ihan mielelläni asuisin vaikka tässä ihan ydinkeskustassa aina. Toki välillä olen miettinyt, että saisivatko lapset parempia bakteereja ja raikkaampaa ilmaa maalla tai edes lähiössä, mutta elämän helppous ja vaivattomuus keskustassa ja aiemmin sen tuntumassa miellyttää. Minun on vaikea saada itseäni liikkeelle kotoa, jos pitää lähteä liian kauas ja pelkään mökkihöperöityväni jos muutan liian kauas. Toki monet ystävät asuvat nykyään kauempana kuin ennen, mutta on silti helppoa asua itse ihan keskellä. Minua ahdisti asuntonäytöissä aina, jos matka venyi kovin monta kilometriä keskustasta eteenpäin. Tuntui silti välillä vaikealta perustella jonkin ihan hyvän talon kohdalla, että en halua tänne sijainnin vuoksi. Ihan keskustasta meillä ei kuitenkaan varmaan olisi varaa ostaa mieluisaa kotia, eikä tavallinen kerrostalo houkutellut soittomahdollisuuden puuttumisen vuoksi. 

"Alakerran" ikkunan takana ovat kangaspuut, rummut ja varastotilaa. Alakerran olemassaolo on helpottanut näihin asuinneliöihin mahtumista muomattavasti. 

Salaa olin haaveillut jo pidempään Portsan puutaloidyllistä. En ehkä uskaltanut tätä haavetta itselleni myöntää, sillä ajattelin ettei se kuitenkaan kävisi, sillä miehen pitää saada rumputila. No sitten sattumien seurauksena kävimme yhdessä puutalossa Portsan liepeillä ja ihastuimme! Siinä oli lisäksi rakennettu alakertaan oikein passeli soittotila. Se asunto ei kuitenkaan lopulta ollut meitä varten ja oli suuri pettymys. Olin jo ehtinyt miettiä postauksia asunnosta ja sisustaa sen mielessäni monia kertoja. Tämä pettymys sysäsi asunnonetsinnän ja unelmakotihaaveet kuitenkin uusille urille ja aloimme etsiä uutta kotia entistä aktiivisemmin. Nyt haaveilla oli tarkempi kohde: minä haluaisin puutalo-osakkeen ja myös mies oli hyväksynyt haaveeni, vaikka ajatusta omakotitalosta ei vielä täysin kuopattu. Myös momo-koditkin ovat viehättäviä. 

Ja sitten: eräänä perjantaina mies huikkasi että nyt olisi kiva asunto. Minä kaivan ilmoituksen esiin puhelimeltani. No niinpä onkin! Onko näyttöä? Ei! Yhteys välittäjään. Lopulta saadaan sopiva aika. Aivan ihana! Tämä on unelmakoti pienillä kompromisseilla. Tullaan huomenna apuvoimien kanssa uudestaan. Edelleen ihana, eikä järkisyitä hylätä. Tarjous. Monta muuta tarjousta. Piinaavaa odottelua. Lisää piinaavaa odottelua. Välittäjä soittaa, kun mies on suihkussa. Vien puhelimen suihkuun. Taas piinaavaa odottelua ja sitten: "Jeah!" 

Nyt on kaupat tehty ja muutto joulukuussa. Ajatus muutosta ei enää ahdista vaan innostaa. Teidät lukijat jätän vielä kuitenkin jännitykseen, että millainen se unelmakoti nyt lopulta on. 

Jos et vielä tiedä, niin arvaa kommenteissa! 


keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Juuri ja juuri

Minua on jo pitkään kiehtonut kokeilla hapanjuurella leipomista. Pitkään luulin, ettei sitä voisi kokeilla ilman jo toimivaa juurta, mutta en tiennyt mistä sellaisen saisi. Sitten viime viikolla liityin hetken mielijohteesta Hapanjuurileipurit-ryhmään facebookissa ja siitä lähti pyörimään prosessi, jonka lopputuloksena olen leiponut jo yhden satsin ruisleipää ja kaksi vaaleaa leipää. Hämmästyttävää! En kuvaa tässä nyt prosessia tarkasti, sillä sen saa selville facebookin ryhmästä tai esimerkiksi Leipävallankumous-kirjasta. Ja koko prosessi on kuvattu myös täällä

Ihan itse alusta asti tehty hapanjuurileipä. Käsittämätöntä!

Aivan ensi kertaa en ollut juurileivonnan maailmassa. Kerran opiskeluaikana kokeilin tehdä ruisleipää käyttäen juureen leivottua murennettua leipää. Se kokeilu ei onnistunut kovin hyvin ja näin jälkeenpäin en antanut juurelle tarpeeksi aikaa. Lapsuudessa meillä on ainakin kerran tai kaksi käynyt "Ystävyyskakku Hermanni", joka sekin on itseasiassa (kiertävään) juureen tehty kakku. Se tosin ei ollut mielestäni kovin hyvää myöskään, mutta en olekaan koskaan ollut kuivakakkujen ystävä. 

Tästä kaikki lähti. 

Juuren tekeminen alusta asti oli kiehtovaa! Instagramissa joku ehkä onkin jo seurannut prosessia. Juureen ja itseasiassa koko leipään tarvitaan vain vettä ja jauhoja (ja suolaa). Juuren tekeminen aloitetaan laittamalla purkkiin vettä ja jauhoja, kansi löyhästi kiinni ja sitten hieman huonenlämpöä lämpimämpään paikkaan, esim. uuniin, jossa palaa lamppu. Ensimmäiset päivät oma juureni haisi hirveältä, vähän kuin etikan ja ruohonleikkuujätteen sekoitukselta. Olisi usko loppunut, ellen olisi lukenut muiden kokemuksia samanlaisista pistävistä hajuista. 

Kun tuntuu, ettei mitään tapahdu ja hajukin on karmea.

Joka päivä juurta ruokitaan jauholla ja vedellä ja kun se on kasvanut tarpeeksi, otetaan aina vain osa juuresta ja heitetään loppu pois. Muutaman päivän ruokkimisen jälkeen alkoi todellakin tapahtua! Juuri alkoi kuplia enemmän ja enemmän ja pistävä haju alkoi väistyä. Minun juureni alkoi tuoksua miedosti omenaiselta, vähän kuin omenasiideriltä! Juurta haistellessani tunsin itseni melkein juuri-enologiksi. Hyvä tuoksu alkoi luoda uskoa siihen, että kyllä tästä vielä saadaan leipää pöytään. Vaikka jokin suvun ikivanha juuri olisi hieno olla olemassa, on tämä omankin juuren alusta asti tekeminen jotenkin aivan käsittämätöntä. 

Se kuplii sittenkin!

Aluksi ruisjuuren ja vaalean juuren voi tehdä aivan samalla tavalla ja aluksi käytin ruokkimiseen pelkkiä ruisjauhoja. Neljäntenä päivänä erotin juuresta osan ruisjuureksi ja jatkoin sen ruikkimista pelkällä rukiilla ja toiseen lisäsin myös vehnää. Minua jotenkin yllätti, että ruisleivän tekeminen juurella tuntui lopulta helpommalta kuin vaalean. Jotenkin sitä mieltää ruisleivän sellaiseksi, että sitä on ihan mahdoton tehdä kotona. Ruisjuureen vaan sekoitettiin leipomista edeltävänä päivänä paljon vettä ja ruisjauhoja ja myöhemmin lisää vettä ja jauhoja sekä suolaa. Sitten vaan odoteltiin kohoamista. Muotoilukin oli varsin helppoa jauhotetuilla käsillä. Tein taikinasta "reissareita", jotka onnistuivat ihan yli odotusten. Uunituoretta ruisleipää, ihan käsittämätöntä!

Ruistaikina oli maailman helpointa: ainekset vaan sekaisin ja odotellaan. My kind of baking!
Ulkomuoto ei ole ehkä täydellisin, etenkin kun Bonsku päätti painella kohonneita leipiä teesihdillä...
Valmiit reissarit! Sata kertaa herkullisempia kuin kaupan, vaikka itse sanonkin. 

Vaalea taikina vaati hieman enemmän hienosäätöä, mutta varsinaisesti vaikea sekään ei perusohjeella ollut. Hieman minulle jäi vielä epäselväksi, missä vaiheessa "emojuuri" erotetaan taikinasta, mutta vähitellen varmaan prosessi selvenee vielä. Ihanaa hapanjuurileipomisessa oli, ettei taikinaa tarvinnut vaivata! Se on minusta leipomisessa kaikken tylsintä. Aikaa juurella leipominen vie tavallaan hiivaleipää enemmän, sillä kohotukset ja muotoilut tehdään vähitellen. Taikinaa taitellaan kohotuksen aikana muutamaan otteeseen. Niihin ei kuitenkaan mene aikaa kovin paljon kerrallaan. Vähän kuin pataruoka, pitkä passivinen mutta lyhyt aktiivinen valmistelu. Minä kohotin leivät yön yli jääkaapissa. Kohotuksessa voisi käyttää hienoja kohotuskoreja, mutta keittiöpyyhkeellä vuoratut siivilät käyvät yhtä hyvin. 

Leivät jäivät yön yli jääkaappiin kohoamaan siivilöissä. Ehkä investoin kohotuskoreihin, jos oikein innostun. 
Siamilaiset kaksoset plötsähtivät pellille liian lähekkäin, enkä enää uskaltanut erottaa niitä. Vasemman puoleinen onnistui paremmin. 

Vaaleiden leipien onnistumista jännitin, sillä olen tarkka leivän rakenteen suhteen. Toinen leipä onnistui mainiosti ja toinenkin melko hyvin!  Varsinkin ensin leikkaamassani leivässä oli ihana, juuri oikealla tavalla hapan maku ja aika sopivasti ilmakuplia. Leivistä tuli suhteellisen tummia, sillä laitoin paljon ruista ja täysjyvää puolikarkean vehnäjauhon lisäksi. Maku oli kohdillaan! Juureen leivotut leivät eivät minusta vanhene yhtä nopsaan kuin hiivalla nostetut ja maku on säilynyt hyvänä, vaikka leivät ovat tietysti hieman kovettuneet ajan myötä. Tarkkaa reseptiä minulla ei ole antaa, mutta alussa mainitsemistani lähteistä löytyy hyviä ohjeita. 

Juhlallinen hetki!

Saa nähdä tuleeko tästä juurella leipomisesta tapa. Varmaankaan en perehdy sen kummemmin hienoihin leivän koristelutekniikoihin tai erikoisempiin ohjeisiin. Jotkut koristelevat leipiä viiltämällä niiden pintaan mitä upeampia kuvioita! Haluan löytää näppituntuman muutamaan hyvään perusleipään, joita sitten varioida. Nyt kun juuret on jo "luotu", ei tarvitse niin paljon nähdä vaivaa päästäkseen leipomaan, vaan riittää että pidempien leivontataukojen aikana hieman hoitaa juurta ja edellisenä iltana ennen leipomista ruokkii juuren sopivaksi. Nyt ainakin odotan jo innolla, että kohta pääsen ottamaan juuren esiin ja jännitän, että mitä tällä kertaa tapahtuu. 

Oletko sinä kokeillut juurella leipomista?

torstai 11. lokakuuta 2018

Pullerosta ilopilleriksi: Tintin 4kk

Ilopillerien ilopilleri. 

Pari kuukautta on jälleen vierähtänyt edellisestä postauksesta ja sopivasti näin neuvolan jälkimainingeissa on hyvä istahtaa kirjoittamaan Tintin kuulumisia. Pieni Tintti Tinttinen on edelleen varsinainen pullero, mutta pulleruuden lisäksi hän on paljastunut varsinaiseksi ilopilleriksi. Hymyjä saatiin odotella hieman, mutta nyt hymy on kyllä todella herkässä. Äskenkin neuvolassa Tintti jouduttiin herättämään uniltaan. Hetken harmin jälkeen hän jo kuitenkin jakeli hymyjään äidille ja neuvolalääkärille.  


4kk kuvat. Kyllä sitä on taas pötkälöidytty lisää!

Tintti on siis varsin tyytyväinen vauva. Siis ihan oudon tyytyväinen! Vaikka hän kyllä ilmaisee tarpeensa, hän on heti tyytyväinen kun ne on täytetty. Hän malttaa odotella pitkän tovin, jos Bonskun kanssa menee aikaa erinäiseen uhmasäätöön ja tervehtii hymyllä iloisesti, kun pääsen hänen luokseen. Välillä ihan säälittää se, miten paljon hän joutuu odottelemaan, mutta onneksi hän sentään odottaa yleensä tyytyväisenä. Toki hän itkeekin, mutta melko vähän kuitenkin. Olen aina ihan hätää kärsimässä silloin harvoin, kun itkua on enemmän, kun silloin kyse on jostain poikkeavasta! Onneksi näin päin, sillä enemmän sitä olisi tietysti hätää kärsimässä, jos itku olisi jatkuvaa. 

Tintti on varsinainen seuramies, vaikka hän viihtyykin myös yksin. Hän juttelee jo niin kovasti ja päästelee kaikenlaisia suloisia kujerteluääniä. Bonsku oli tässä vaiheessa päristelijä, mutta Tintin pitää erilaisia ääniä ja puhuu kovalla, suloisella matalalla äänellä. Hän nauttii selvästi ihmisistä ja ne kiinnostavatkin yleensä enemmän kuin lelut. Isoveljen touhut varsinkin ovat alkaneet kiinnostaa, mutta varsinaista jaettua leikkiä ei vielä ole, sillä Bonsku taas ei ole innostunut juurikaan pikkuveljen viihdytyksestä. Tintin on sitä mieltä, että Nestleä pitää boikotoida, eikä Nestlen mainosnaama kiinnostanut häntä lainkaan. Sen sijaan Danske-bankin lähettämä kissa-tarra on saanut vaippapöydällä monet jutustelut.  

Nyt Tintille ei tule tässä asennossa enää aina harmia tai nälkää. 

Sairaalassa lääkäri kiinnitti huomiota Tintin aavistuksen "rentoon motoriikkaan" eli hän ei vielä kannatellut itseään ihan kuin olisi pitänyt. Myös vielä kuukauden iässä lääkäri kiinnitti samaan huomiota. Olen pyrkinyt jumppaamaan häntä hoitotoimien lomassa ja uskon, että myös ahkeralla kantamisella on osuutensa asiaan, sillä nyt motorinen kehitys oli jo ihan normaalia. Tietysti varmasti vaikutti myös pieni ennenaikaisuus, jonka vaikutukset eivät varmaan tässä vaiheessa juurikaan näy. Ihan viimeisen kuukauden aikana hän on alkanut kannatella päätään mahallaan ollessaan ahkerammin ja eilen päätti kääntyä ekan kerran - kolmesti! Iso pää tietysti avitti mukavasti, mutta kyllä hän ihan itse kyljelleen ensin punkesi. Tintti tunnustelee kovasti esineitä ja hieman jo tavoitteleekin niitä. Kädet ovat alkaneet löytyä suusta myös silloin, kun ei ole nälkä. Paljon kehitystä siis!

Itse kääntymisestä en saanut kuvaa, mutta tässä hämmästynyt ilme hetki sen jälkeen. 

Myös kasvu etenee hienosti. Jos Bonskun neuvolasta tulin lähes joka kerta itkien pois, nyt ei ole onneksi tarvinnut. Nyt mitat olivat 8470g ja 66,5 cm. Bonsku painoi saman verran reippaasti yli 1-vuotiaana. Myös pituutta on karttunut sellaiset 3 cm kuukaudessa. Hän kasvaa huvittavan samalla tavalla kuin isänsä. On pitänyt ottaa bodyn jatkopalat käyttöön, ettei ihan heti tarvitse kaikista luopua. Kiinteiden kanssa ei pidetä kiirettä, sillä niihin ei vielä tunnu olevan valmiuksiakaan. 

Rytmiä on jo melko kivasti, tosin edelleenkään minulla ei ole harmainta aavistusta milloin Tintti tarkalleen nukkuu päiväunia. Ehkä kolmet päivässä? Yön ja päivän Tintti kyllä erottaa. Hän nukahtaa siinä 21-22 maissa. Yleensä niin, että hän ensin on nukahtavinaan sänkyyn ja sitten sieltä heräilee tullakseen uudestaan nukahtamaan minun ja miehen väliin sohvalle. Vielä toistaiseksi aika söpöä, mutta ehkä jossain vaiheessa tästä pitää opetella pois. Tai todennäköisesti oppii itsestäänkin. Aamulla hän herää 8-9 välillä eli yön rytmi on aika sama kuin Bonskulla. Ekat päikkärit hän nukkuu jo noin tunnin päästä heräämisestä, mikä on hiukan hankalaa Bonskun puistokerhon kannalta. Unet nimittäin herkästi keskeytyvät siirtelyyn, joten käytännössä usein hän nukkuu ne liinassa loppuun vaikka nukahtaakin ensin sohvalle. Toista siirtoa en yleensä uskalla tehdä. Välillä hän nukkuu liinassa, välillä nukahtaa itsekseen, mikä on todella hämmästyttävää! Joku vauva siis oikeasti tekee niin? 

Siellä sitä taas nukutaan. Liinassa tulee melkein aina uni vieläkin. Ja liinassa hän näyttää vielä pikkuruiselta!
Jos nyt jotain hieman hankalaa on tässä vauva-arjessa niin pulkun määrä. Kyse ei ole onneksi refluksista, vaan ihan vaan siitä että Tintti vetää napansa täyteen ja puolet pitää saada ulos. Joka kerta. Meille on sohva täynnä puklutahroja ja puklurätti pitää aina muistaa laittaa mukaan lähtiessä, kun edellinen on kuitenkin mennyt likaiseksi. Yleensä en muista. Bonskukin on oppinut ilmoittamaan: "Buglua!" ja kiikuttaa usein rätin paikalle. Omat vaatteet menevät päivässä likaiksi, välillä useamminkin. Myös kuolalaput ovat tulleet käyttöön, vaikka Bonskun kanssa ei koskaan tarvittu.

Ihana pullero-pallero pikkuinen Tintti. 

Kaikenkaikkiaan siis kaikki on sujunut hämmentävän helposti. Bonskukin on lopettanut suurimmaksi osaksi pikkuveljen häiritsemisen. Elämä on aika kivaa tällä hetkellä. Toisaalta olisi taas kiva pysäyttää aika juuri tähän, mutta toisaalta tiedän, että taas on kivoja juttuja tulossa. 

lauantai 6. lokakuuta 2018

Tyylilleen uskollinen

Mitä kirjanen sisältääkään?

Muistin tässä eräänä päivänä sisustusaiheisen leikekirjan, jonka tein teininä, lukion päättymisen kynnyksellä. Siihen keräsin kaikenlaisia sisustushaaveita esitteistä ja lehdistä ja liimailin niitä kollaaseiksi. En muuttanut heti lukion jälkeen omilleni, mutta haaveilu oli silti kivaa. Nyt kaivoin pitkästä, pitkästä aikaa tuon leikekirjan esiin ja päätin kurkistaa millainen sisustusmakuni oli yli 12 vuotta sitten (HUI!). Onko maku muuttunut? Mikä on säilynyt ennallaan? Ja koska pidän vanhojen muistelusta, päätin tehdä aiheesta postauksen.


Huom! Teksi luetaan koko aukeaman mitalta, ei sivu kerrallaan. 

Ensimmäiselle sivulle on koottu viesti siitä, miten design ja sisustus on kiinnostanut minua jo pitkään. Koko-sarjan mainoksen sanoista on koottu ajatus siitä, miten sisustaminen ja muotoilu on hauskaa leikkiä, joka tuo elämään iloa. Tätä mieltä olen edelleen! Hyvä design tuo hymyn huulille sen lisäksi että se toimii. Myös sisutus on parhaimmillaan kuin leikkiä.

Hääautona ei ollut rättisitikka vaan kupla, eikä Hang it all -naulakkoa vieläkään ole. Ehkä pian?

Leikekirja paljastaa, että joistain asioista olen haaveillut jo pitkään. Hang it all -naulakko on heti toisella aukeamalla. Naulakko on ollut pitkään pinnalla, sillä eikös vain naulakko sovikin tyyliini? Uskon pitäväni siitä silloinkin kun se ei ole enää tippaakaan trendikäs. Vai ehkä se onkin jo klassikko? Aukeamalla on myös toteutuneita haaveita: naimisiinmeno ja lapsiakin. Silloin etenkin lapset tuntuivat kyllä tooooodella kaukaiselta asialta, vaikka niitä toivoinkin. Dalmatiankoiraa sen sijaan en tunnusta koskaan halunneeni lapsuuden "koiraveljen" jälkeen. Hän oli sen verran vilkas velikulta, etten usko kärsivällisyyteni riittävän. Vaikka noin muotoilun kannalta dalmis olisi kyllä tyylikäs.

Kaikkia noita tuoleja en kyllä kaipaisi kotiini. Muuramen kokonaisuus on kaunis, mutta ehkä sittenkin liian kliininen meille? 

Leikekirjassa on paljon pohjoismaista ja suomalaista muotoilua. Edelleen pidän muuramen muotokielestä ja Muurahaistuolin sainkin jo ylioppilaslahjaksi. Mutta selvästi yhdistelen nyt paljon enemmän uutta ja vanhaa kuin leikekirjan haaveissa. Osin tämä johtuu varmasti siitä, että silloin tarjolla sattui olemaan Muuramea ja Arne Jacobsenia esitteitä, mutta varmasti myös tyylin ja muodin muutos on vaikuttanut asiaan. Toki pallotuolit ja muurahaiset ovat alunperin 50- ja 60-luvuilta, joten sikäli niiden yhdistely saman ajan huonekaluihin sopii.

Nämä melkein kaikki löytyvätkin jo keittiön kaapeista. Paitsi toki tuo keinutuoli. Mitä se tällä sivulla tekee?
Olenpa ollut järjestelmällinen astioiden suhteen. Haaveilin pitkään tuosta Interfacen (?) Mango-sohvasta, mutta nykyinen siro sohva sopii meille kyllä paremmin. 

Astiamakuni on pysynyt hyvin samanlaisena. Aloin kerätä Iittalan Origoa ja Primavera-sarjaa vasta lukion lopussa ja olen edelleen tyytyväinen valintoihini. Myös Citterio 98 -aterimet ja Essence-sarjan viinilasit miellyttävät edelleen silmää. Yhdessä vaiheessa kyllästyin Marimekon Primavera-kuosiin, mutta nyt pidän niistä taas. Myös Eva Solon kannut ja lasit ovat edelleen käytössä. Häälahjaksi saimmekin paljon juuri näitä astioita. Alessin tuotteet taas ovat edelleen minusta hauskoja, mutta en innostu niistä enää samalla tavalla kuin tuolloin. Ne ehkä edustavat selkeästi 2000-lukua, vaikka hauskuudessaan ovatkin melko ajattomia.

Edelleen sisustan innokkaasti vanhalla värilasikokeilmalla, mutta lamput ovat jääneet pienempään rooliin. 

Lamppusivulle olen näemmä merkinnytkin, että Block ja Tuplakupla -haaveet ovat täyttyneet. Olen saanut molemmat lamput appivanhemmilta. Sen sijaan nuo muut sivun lamput? Huh, huh, en valitsisi niistä kyllä kovin montaa. Värilasille omistettu sivu on täynnä ihania värejä ja lasiesineitä, joista pidän edelleen. Viime vuosina en ole enää kovin aktiivisesti lasia kerännyt, mutta käytän vanhoja aarteitani jatkuvasti sisustusasetelmissa. Hauskana lisänä saimme juuri miehen tädiltä Aurinkopullon Tintinin syntymälahjana (tosin kirkkaana, ei keltaisena)!

Oikein kivoja asetelmia, mutta ehkä vähän tylsiä nyt tähän hetkeen värejä lukuun ottamatta. 

No täällä oli näemmä vanhojakin taloja laitettu haaveiden kotien joukkoon. Tosin vanhat puutalot puuttuvat. 

Seuraavien sivujen interiöörit ovat melko moderneja. Pidän edelleen myös hyvin yksinkertaisista ja moderneista taloista, mutta jostain syystä vanhat talot ovat kuitenkin miellyttäneet enemmän. Siihen aikaan en ehkä vielä haaveillut vanhojen talojen tunnelmasta, mutta varmasti anoppilalla ja ensimmäisellä omalla (vuokra)kodilla on ollut osuutta siihen, että vanha miellyttää silmää. Enkä kiellä, etteivätkö sisustuslehdet vaikuta myös kotimakuun. Kodin pitää olla tosi moderni tai tosi vanha. Sisustus voi olla sekamelskaa.

Värit ovat ihania, mutta kuosit ehkä turhan krumeluureja. 

Tuollainen jääkaappi olisi kyllä hieno! Aika monta värikästä kodinkonetta meillä onkin ollut, mutta osa niistä on hajonnut. 

Värit ovat säilyneet selvästi nuoruudesta asti. Ehkä jopa kirkkaat värit ovat kotonani korostuneet vuosien myötä. Käyttämäni kuosit taas ovat muuttunueet graafisempaan suuntaan. Rakkaus Marimekkoon näkyy kuitenkin selvästi. Värejä olen halunnut leikekirjan aikaan käyttää erityisesti keittiössä. Erivärisiä pienkodinkoneita meillä on ollutkin. Muistan teininä haaveilleeni "päävärikeittiöstä". Ehkä en enää niin rohkeaa keittiötä tekisi, mutta kirkkaita värejä voisin käyttää vaaleassa keittiössä aksentteina.

Haha, tuollaista vasemman sivun keskellä olevaa tiskitelinettä olenkin joutunut viimeiset vuodet tiskikaapin puutteessa sietämään. Se ei kuitenkaan ehkä kuulunut haaveisiini. 

Makuni on näemmä pysynyt melko samana vuosien varrella. Tietyt jutut ovat korostuneet (värit) ja tietyt jutut taas ehkä hioutuneet aikuisemmaksi tai yhtenäisemmäksi. 

Miten sinun sisustusmakusi on muuttunut?