Satokauden parhaat

Pyysin mieheltä joululahjaksi satokausikalenterin. Se on siis kalenteri, jossa kerrotaan joka kuukausi, mitkä vihannekset ja hedelmät ovat milloinkin parhaimmillaan. Vaikka melko hyvin olenkin mielestäni perillä satokausista, se antaa kivasti vinkkiä erikoisemmista jutuista, joita kannattaa bongata kaupasta ja torilta. Satokausiajattelu kannattaa, sillä satokauden hedelmien ja vihannesten ostaminen on edullista, ekologista ja terveellistä. Näin talvikautena esimerkiksi eksoottiset hedelmät ovat sesongissa monessa paikassa, joten ne ovat myös herkullisimmillaan näin suomalaisen näkökulmasta, joka ei voi vaan mennä ulos ja poimia banaania puusta. Ajatuksesta Satokausikalenterin takana voi lukea lisää heidän kotisivuiltaan.

Kätevästi satokauden tuotteet listattuna. Lisäksi tähdellä on merkitty tuotteet, jotka sisältävät esimerkiksi erityisen paljon jotain vitamiinia. 

Satokausikalenterin myötä päätin vähän haastaa itseäni ja keksin, että teen joka kuukausi postauksen ruoasta, joka on tehty satokauden tuotteista. Kalenterissa on eritelty aina ulkomaiset ja kotimaiset tuotteet, joten mahdollisuuksien mukaan yritän käyttää molempia. Lisäksi siinä on eritelty tuore- ja varastokasvikset. Esimerkiksi hollantilaiset päärynät ovat varastokasviksia, jotka ovat parhaimmillaan nyt alkuvuodesta. Olenkin aina ihmetellyt tätä tammikuun päärynäsesonkia!

Vähän näyttää tällä kertaa ruskeankirjavalta tämä hedelmävati.

Talvella salaatin tekeminen on aina vähän haastavaa, sillä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tomaateissa on puutteensa ja tomaatti on minulle salaatin ehkä tärkein raaka-aine. Niinpä usein keskitalvella korvaankin vihannessalaatit pitkälti hedelmäsalaatilla (joskin kyllä niitä vihanneksiakin syödään, älä äiti murehdi). Juuri nyt olen bongannut aivan ihanan kypsiä mangoja torilta edullisesti ja ananaskin on parhaimmillaan.

Hedelmäsalaattiin voi laittaa oikeastaan melkein mitä vain, mutta yleensä minun perusohjeeni on kaksi mietoa ja kaksi kirpeää hedelmää. Viikonloppuna hedelmäkorista löytyi verigreippiä, kiiviä, banaania ja päärynää. Niistä syntyi nopea ja makoisa hedelmäsalaatti, joka on kaukana kaupan purkkisalaattien mauista! Bonsku sai maisteltavakseen päärynää, joka on hänen suosikkinsa. Myös verigreippiä hän on maistellut innokkaasti.

Valmis salaatti! Namskis, parhaimmillaan tuoreena.

No mites kotimaiset tuotteet sitten? On selvää, etteivät kurkut ja tomaatit ja muut vihannekset ole sesongissa talvisaikaan. Niinpä pitää vielä vähän aikaa tyytyä varastokasviksiin ja juureksiin. Onneksi niistäkin saa monenlaista! Päätin aloittaa hyvällä perusruoalla, lihakeitolla. Tai yhtä hyvin olisi voinut tehdä mitä tahansa muutakin keittoa, mutta nyt halusin kokeilla tehdä oikein hauduttamalla kokolihasta perinteiden lihakeiton. Sain kauppahallin lihakaupasta vinkin käyttää naudan selkää ja sain vielä ydinluunkin mukaan keittoa maustamaan. Keitot ovat olleet älyttömän käteviä nyt, kun Bonskukin syö kiinteitä. Siinä saa samalla vaivalla kypsytettyä vauvallekin juureksia maisteltavaksi tikkuina tai soseena. Ennen suolan lisäämistä, tietysti.

Juureksia joka lähtöön. Lanttua ei tällä kertaa ollut valmiina, joten piti tehdä ilman sitä. 

Perinteinen lihakeitto

n. 1,5-2 kg naudan selkää
Ydinluu
Vettä 
Muutama peruna
Lanttu
Juuriselleri
Porkkanoita
Sipuli
Pari laakerinlehteä
Muutama kokonainen musta- ja valkopippuri
(suolaa)

1. Laita liha kattilaan ja kaada vettä päälle niin, että liha peittyy. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja pippurit. Kun vesi alkaa kiehua, kuori aluksi pintaan muodostuva vaahto pois esimerkiksi reikäkauhalla. Anna lihan hautua keskilämmöllä pari tuntia tai niin kauan, että liha irtoaa luista.

2. Pilko juurekset ja perunat. Määrillä ei ole niin väliä minusta ja juureksia voi vaihdella maun ja saatavuuden mukaan. Pilko myös sipuli.

3. Ota liha pois kattilasta ja anna sen vetäytyä hetki. Laita juurekset ja sipuli kypsymään liemeen. Sillä aikaa irrota liha luista ja pilko se. Lisää lopuksi liha kattilaan mukaan.

Bonbon sai lihakeiton ja hedelmäsalaatin näköjään samalla kertaa. Maistelussa on sekä päärynää että porkkanaa.

Keitosta tuli hurjan hyvää ja riittoisaa! Laskeskelin, että hinnaksi tuli sellainen pari euroa per annos. Kyllä vaan oikein pitkään haudutettu liha on herkullista. Jos ei syö lihaa, niin keittoja voi varioida vaikka millä mitalla ja laittaa tilalle kalaa, kanaa tai vaikka papuja. Uskoisin, että keitto on kuitenkin melko hyvä tapa syödä liharuokia, sillä lihaa ei tarvitse olla kovin paljon suhteessa muuhun ruokaan.

Aijuu, piti se omakin annos kuvata. Oli herkullisempaa kuin miltä näyttää!

Tästä siis lähtee satokausivinkit-postaussarjani. Välillä yritän valita myös niitä vähän eksoottisempia vaihtoehtoja kuin perusjuureksia tässä alkuvuodesta. Kesällä taitaa yllättääkin runsauden pula!

Oletko sinä tutustunut satokausiajatteluun? 

Onnenpyörä

Aika on vilahtanut jälleen ohi oikein hulinalla ja viikonloppuna jäi arvonta suorittamatta. Mutta ei se mitään, sillä nyt minulla onkin oikein apuri arvonnassa, vähän kuin lottokoneen käynnistää aina joku julkkis. Minä toimin virallisena valvojana. Mysteeriturhakkeet paljastetaan myöhemmin, sillä niitä ei ole vielä hankittu, sillä emme ole viime päivinä päässeet halutulla tavalla liikenteeseen. Asia on kuitenkin to do -listallani. 

Arvonnan suorittaa tänä vuonna siis tietenkin Bonbon. Teknisesti arvonta hoidettiin seuraavasti. Kaikkien arvontaan osallistuneiden nimet kirjoitettiin perinteiseen tyyliin lapuille (myös yksi hiukan myöhästynyt, sillä minun blogi, minun säännöt). Asettelin Bonbonin leluja rinkiin lattialle ja laput niiden alle, katsomatta mikä lappu menee minnekin. Sitten asetin Bonbonin onnenpyörän viisariksi ja voittajat määrittävät ne lelut, joihin Bonsku ensimmäisenä tarttuu. 

Ja ensimmäisen turhakkeen voittaja on...

Koska arvottavia on kaksi, tasapuolisuuden nimissä käänsin Bonbonin toiseen suuntaa, sillä vaikka hän kääntyilee jo kuin kellon viisari, saattavat edessä olevat lelut viedä liikaa huomiota. Mutta yllätys, yllätys, onnenpyörä päättikin pyörähtää vielä itse. Eli uusi onnenpyörän pyöräytys ja toisen turhakkeen voittaja on...

Onneksi olkoon voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Otan voittajiin yhteyttä piakkoin!

Näennäissiistin tunnustukset

Synttäripostauksessa moni toivoi siivousaiheista postausta ja päätin tarttua heti toimeen. Postauksen suhteen siis, en siivouksen. Aihe on mielenkiintoinen, sillä sisälläni vallitsee siivouksen suhteen kaksi vastakkaista voimaa. Minussa on sekä vahvoja siisteysgeenejä että... ööö... vahvoja huolettomuusgeenejä. Näin poliittisesti korrektisti sanottuna. Nämä yhdistettynä kauneuden kaipuuseen ja laiskuuteen, niin saadaan oikein mielenkiintoinen soppa. Mietinkin pitkään, miten tätä siisteyden yinia ja yangia kuvaisin. Keksin, että taidan olla näennäissiisti. 

Kamera tarkensi juuri oikeaan kohtaan, tuohon pölypalleroon,. 

Kuten varmasti blogin lukijoille on käynyt selväksi, nautin kauniista kodista ja sen laittamisesta. Haluan, että ympärilläni on lähinnä kauniita asioita ja pyrin minimoimaan kaiken rumuuden mahdollisimman tehokkaasti. Aina säännöllisin väliajoin minuun iskee kauhea ahdistus jonkun nurkan tai huoneen rumuudesta ja sen kimppuun on päästävä heti tai viimeistään seuraavien päiväunien aikana. Nyt on joutunut opettelemaan rumuuden sietämistä hieman enemmän, kun aikaa järjestelylle ei aina ole. Silti pyrin järjestämään kotia kauniiksi, enkä halua sen pääsevän kaaoksen partaalle. 

Tältä täällä kaapissa taas näyttää. Täältä näkee, miltä joskus näytti. 

Olen todennut, että eniten minua häiritsee tavarasotku, ei niinkään pöly. Niinpä olen surutta ulkoistanut imuroimisen miehelle, vaikka moni on tätä päätöstäni ihmetellyt. Miten voin kestää sen miehisen imuroinnin jäljen? No, siten että luultavasti mies on vähintään yhtä tarkka imuroija kuin minä itse ja minä INHOAN imurointia. Sitä kyyristelyä ja tavaroiden siirtelyä, hyi. Mies ei aina ehdi imuroimaan silloin kuin haluaisi, mutta minä vaan kannustan häntä jättämään homman sikseen. Isoimmat pölypallot saa korjattua vaikka käsin. Pölyjen pyyhkimistä harrastan silloin tällöin, kun se oikein kasaantuu. Pakoista, joihin ei näe, pyyhin pölyt silloin kun viitsin. Eli joskus, en edes jouluna. Luotan myös siihen, että tämä pieni pölyisyys on hyväksi Bonskulle. Kun meillä ei ole eläimiä, niin sitten saa tavallinen ihmispöly kelvata allergioiden ehkäisijäksi. 

Sain jauhopussin päähäni. Tämä pitää korjata pois ennen kuin syntyy tahmaa. Mutta vielä ei ole kiire!

Sellaista ällöä töhnäsotkua taas en voi sietää, ainakaan yhtä pitkälle kuin pölyä. Joihinkin silmä tottuu, mutta esimerkiksi wc:n pidän kyllä siistinä, enkä anna lian päästä kertymään. Joihinkin paikkoihin sitä vaan väkisin kertyy ja sekös harmittaa. Hammasharjalla en kuitenkaan ole alkanut pönttöä putsata. Myös keittiön töhnäsotkut pyrin puhdistamaan pois, vaikkakin ehkä pienellä viiveellä. En ole kuitenkaan sitä tyyppiä, että kulkisin rätti kädessä jatkuvasti. 

Kylppärin uusvanhan kaapin järjestys on säilynyt osittain. 

Pahiten näennäissiisteyteni näkyy kaappien sisällä. Vaikka kuinka yritän laittaa kaapit järjestykseen, niin eivät ne kovin kauaa siisteinä pysy. Yritän pitää yllä jonkinlaista järjestystä, mutta sitten aina laiskuuden hetkellä tungen vaan asiat sinne sekaan vaan ja vähitellen kaapeissa alkaa entropia kasvaa. Kunnes sitten se tulee huippuunsa ja yritän taas aloittaa alusta. Tähän minulla on taipumusta sekä äidin että isän puolelta, sillä kaappeja ja laatikoita ei minua siistimpi äitinikään saa pidettyä täydellisessä järjestyksessä. Ehkä riittää, että asiat löytyvät. Vaikka järjestys olisi vähän horjunutkin, niin silti löydän asiat kaapeista ilmiömäisen hyvin. Osa tavaroista saattaa kyllä matkan varrella tippua. Ne kauniit järjestelyt jotka aikoinaan tein Bonskun vaatteille ja vaipoille, ovat nyt vähemmän kauniita kasoja. Mutta onneksi ne saa piiloon, se on näennäissiistille tärkeää!

Oli aika, jolloin näitä laatikoita ei oltu vain ahdettu täyteen. 

Välillä vaipat ovat siististi, välillä näin. 

Joku ehkä miettii, miten lapsiperheen lisääntynyt sotkumäärä vaikuttaa tähän kauneuden ja (näennäisen) siisteyden kaipuuseeni. Lapset väkisinkin lisäävät ympäriinsä levittyvien tavaroiden määrää. Täytyy myöntää, että jonkin verran erinäisten asioiden jääminen ympäri asuntoa harmittaa minua, vaikka edelleen Bonsku on toistaiseksi vain passiivinen sotkija. Kasvava ja levyttäytyvä lelumäärä ei sen sijaan vielä toistaiseksi ole juurikaan minua haitannut. Toistaiseksi lelut on kohtuullisen helppo kasata syrjään ja jotenkin en koe leluja edes kovin häiritsevinä. Katson ikään kuin niiden ohi ja silmä tottuu niihin nopeasti. Ja suurinosa on itseasiassa ihan kivan näköisiä, pieniä ja värikkäitä. 

Kuiva-aine kaappikin on joskus ollut järjestyksessä. 

Olen useaan otteeseen kertonut siivousfilosofiastani, mutta kertaanpa vielä, miten parhaiten pidän kotini näennäissiistinä ja kauniina. Harrastan kymmenen minuutin pikasiivouksia eli yritän tehdä mahdollisimman paljon kymmenessä minuutissa. Tai no, ehkä nykyisin joutuu käyttämään sen kymmenen minuuttia per huone. Siinä ajassa ehtii kerätä häiritsevät asiat pois kuleksimasta ja oikaisemaan tyynyt ja muut vinksallaan olevat asiat. Ehkä kerätä pyykit pois ja laittamaan sängyn. Sen sijaan sellaisia töitä kuin pyykkien levittäminen, tiskikoneen tyhjentäminen yms. ei tähän kymmeneen minuuttiin sisällytetä, sillä ne vievät enemmän aikaa. Mutta tuossa kymmenessä minuutissa saa hyvin huoneen näennäissiivottua kauniiksi ja blogikuntoiseksi.  Niin, ja vielä yksi sääntö. Jos siivouksen tekee päiväunien aikana, niin ENSIN on juotava kahvit ja sitten vasta siivotaan. 

Nyt vielä hopi-hopi osallistumaan synttäriarvontaan! Vajaa kahdeksan tuntia aikaa!

Saatu blogin kautta - synttäripostaus ja arvonta

KÄÄK! Eilen oli blogini nelivuotissynttärit ja minä menin sen unohtamaan! No, otetaan vahinko takaisin näin päivän myöhässä. Tänä vuonna ei ole mitään yhtä mullistavaa kerrottavaa kuin viime vuonna, jolloin kerroin Bonskun tulosta, mutta onhan tämä neljä vuotta kyllä ihan kunnioitettava ikä blogille!

Monet minun blogiani suositummat ja näkyvämmät blogit saavat usein kaupallisia tarjouksia ja osallistuvat kampanjoihin, joiden kautta saavat tuotteita arvioitaviksi ja kokeiltaviksi. Minä en sen kummemmin paheksu tällaista, onhan monelle blogi ihan elantokin tänä päivänä, mutta toisaalta en kaipaakaan erityisemmin kaupallista yhteistyötä. Minä kuitenkin olen myös saanut valtavan paljon asioita blogin kautta - sekä aineetonta että materiaa. Monesti kaupallisten yhteistyöpostausten ohessa lukee, että tuotteet on saatu blogin kautta. Niinpä minäkin kerään tähän asioita, joita olen saanut blogin kautta.

Aloitetaan aineettomista asoista. Olen saanut blogin kautta vuosien varrella valtavan määrän hyvää mieltä! Blogissa on vuosien varrella vieraillut paljon ihania kommentoihia ja lukijoita, osa tuttuja, osa tuntemattomia, osa vakkareita ja osa satunnaisia poikkeajia. Kommentit ovat olleet 99 % positiivisia, mikä on ihanaa (tähän lukuun lasketaan myös rakentava kritiikki). Jokainen kommentti on aina ilon aihe, kun niitä tippuu postauksen jälkeen sähköpostiin. Ja vaikka kommentteihin vastaaminen on nyt hieman hidastunut, niin luen ne kyllä aina heti ja arvostan jokaista. 

Toisia blogeja lukiessa olen tutustunut moniin kivoihin tyyppeihin ja vaikka en oikeassa elämässä tunnekaan, niin voisin silti sanoa, että on ollut ilo tutustua! Lisäksi blogissa vierailee ihan oikeitakin tuttuja, joihin olen saanut pidettyä yhteyttä nimenomaan blogin välityksellä. Kyllä vaan sosiaalinen media rikastaa elämää, vaikka monesti sitä parjataankin. Lisäksi toisten blogien kautta olen saanut valtavasti inspiraatiota ja ideoita, reseptejä ja sisustusvinkkejä, joiden arvoa ei voi laskea.

Vaikka kaupallista yhteistyötä en ole minkään tahon kanssa tehnytkään, niin aika monenlaista olen saanut blogin kautta lahjana ja ilahdutuksena. Minnalta olen saanut joskus kortin, Tipulan ilahdutushaasteen kautta kirjeen Tipulasta ja pienen paketin Pikku-Okon äidiltä. Myöhemmin sain häneltä myös muutamia kestovaippoja, jotka ovat päässeet käyttöön. Paavalinkukalta olen saanut yrttejä ihanissa väriruukuissa sekä ikioman saintpaulian Ai niin, ja värillisiä tuikkuja kivituikkuihin! Bonbon on saanut Ullalta ihanat junasukat ja Tipulan kautta ostetun Manducan. Ja tietysti Kurkkumopo Pötsin, jonka ostin Herra Puukengältä ja Neiti Räsymatolta. Nimenkin Pötsi sai blogin kautta, sillä lukijani MB:n lapsuuden kurkkumopo oli Pötsi. Tässä nyt kaikki, mitä tulee ensimmäisenä mieleen, voi olla, että jotain unohtuikin. 

Kiitos siis kaikille ihanille lukijoille, jotka ovat yksi tärkeä syy siihen, että tämä blogi on vielä pystyssä ja voi hyvin. En tiedä, kauanko harrastus olisi jatkunut, jos ainoa kommentoija olisi äitini... Vaikka ilahdun kyllä aina suuresti myös hänen kommenteistaan! Ja koska olen perinteisesti pistänyt pystyyn arvonnan synttäripostauksen kunniaksi, niin tottahan toki pistän tänäkin vuonna. 

Arvontaan osallistut seuraavalla tavalla:

1. Kommentoi tätä postausta ja kerro jokin postaustoiveesi. 

2. Jos saisit valita, minkä keittiöturhakkeen haluaisit mieluiten? Inspiraatiota voi hakea vaikka täältä.

Arvontaan voi osallistua 23.1.2016 asti ja sen jälkeen arvon voittajat. Anonyymit, muistakaa jättää nimimerkki. Palkintona on tänä vuonna mysteerikeittiöturhake kahdelle onnekkaalle.  

Hymyn hyydyttämisen taito

Legopään hymy ei hyydy. 

Olen monesti sivunnut blogissani sitä, että yritän suhtautua asioihin positiivisesti ja pyrin jättämään turhan valittamisen sikseen. Blogissa myös näkyy tietysti vain elämäni pintasilaus ja ehkä raapaisu inhorealismia silloin tällöin. Mitään kovin negatiivisia juttuja ei täältä löydy. Se tietysti johtuu siitä, että haluan pitää tämän blogin hyvän mielen paikkana. 

Pötsin hymy ei hyydy.

Haluan kuitenkin myös kertoa sen, että välillä hymy hyytyy täälläkin. Tulee hetkiä ja aikoja, jolloin ei asioita ei jaksa kääntää pelkästään positiivisiksi ja kultareuna pilvestä häipyy näkymättömiin. Olen huomannut, että välillä yritän silloin liikaakin hampaat irveessä pyrkiä optimismiin ja sanoa itselleni, ettei ole mitään hätää, koska niin moni asia on hyvin, eivätkä ongelmat (aina) ole isoja. 

Nallesäkkien hymyt eivät hyydy. 

Välillä olisi kuitenkin parempi myöntää itselleen, että juuri nyt tuntuu kurjalta, väsyneeltä ja valittavaiselta. Tätä olen opetellut viimeisen vuoden aikana, mutta vielä on harjoittelu vähän kesken. Koska jos joskus tuntuu kurjalta, niin se ei tarkoita sitä, että suhtautuisi kaikkeen negatiivisesti tai valittaisi koko ajan. Valittaminenkin on ihan ok, kunhan se ei valtaa koko elämää. Valittaminen voi parhaimmillaan ajaa muutokseen parempaa kohti. Ei toki aina, vaan välillä on hyvä ihan vaan rehellisesti purkaa tuntojaan. 

Liikerin hymy ei hyydy. 

Ehkä joku lukeekin rivien välistä, että Bonbonilla on menossa vähän hankalampi vaihe, mutta on tässä kaikkea muutakin pientä. Ei suurta, onneksi, mutta harmittavaista. En silti halua liittyä ootappa vaan -kuoroon, koska se olisi vain omien vaikeuksien siirtämistä toisen turhiksi murheiksi. Ei tietenkään voi olla aina ihanaa, sillä ei mikään tässä elämässä ole aina ihanaa. Ei edes jäätelö tai suklaa, jota kohta aion nauttia. 

Kyklooppipehmon hymy ei hyydy, 

Haluan sanoa tällä kirjoituksella, että vaikka pyrinkin tuomaan elämään ja ehkä toistenkin elämään positiivista ajattelua, niin välillä on ihan hyvä antaa hymyn hyytyä pakkaslukemiin. Onneksi luminen sää sentään tuo hymyn takaisin huulille!

Ipana osaa hymyn hyydyttämisen jalon taidon. (Kai nyt, jos on joutunut monta kertaa koiran syömäksi.)

Keittiöturhakkeiden valtakunta

Joulunmyötä keittiöömme on muuttanut jälleen asumaan uusia keittiöturhakkeita. Voi miten minä tykkäänkään keittiöturhakkeista! Ne tuovat ruoanlaittoon hauskuutta ja vaihtelua sekä usein myös helpotusta. Esittelen nyt keittiömme tuoreimmat asukkaat, sekä yhden vähän kauemmin meillä majailleen kaverin. Keittiöturhakekokoelmastani löytää tietoa turhakkeet-avainsanan alta. Lahjojen antajat huom: turhake on rakkaudella viljelemäni sana, joka viittaa vain siihen, että ilmankin näitä esineitä selviää, mutta ne tekevät arjesta hauskemman!

Mikäs tämä on? Jättiläiskynien terotin?

Aloitetaan siitä turhimmasta turhakkeesta, jota oikein toivoin joululahjaksi. Juuresterotin! Tällä pitäisi saada näppärästi julienne-tyyppisesti suikaloitua vihanneksia tai tehtyä vaikkapa kesäkurpitsasta pastaa. Toistaiseksi olen kokeillut porkkanalla huonohkolla menestyksellä, mutta ehkä tämä vaatii harjoittelua. Toivoisin kyllä, että saisin tämän toimimaan, sillä vihannesspagetti sopisi tämän hetkiseen vehnättömään kokeiluumme hyvin.

Huh, onneksi kirjoitin tämän postauksen, sillä muuten en olisi ihmetellyt, mihin tämä on joutunut. Se löytyi roskiksesta!

Toinen turhake tuli yllätyksenä, mutta se on jo nyt osoittautunut todella tarpeelliseksi turhakkeeksi (eli ilmankin pärjäisi, mutta tekee asioista miellyttävämpiä ja/tai helpompia). Sain äidiltä joululahjaksi valkosipulinkuorintavälineen. Olin kuullut tällaisista, mutta en ollut hankkinut omaa, vaikka minusta valkosipulin kuoriminen on todella ärsyttävä homma. Ja meidän keittiössä sitä joutuu tekemään usein, sillä en tiedä ruokaa, johon valkosipuli ei sopisi. Tämän silikonisen pötkylän kanssa homma hoituu helpolla: valkosipulin kynti pukeen ja pyöritellään. Ulos tulee kuoreton kynsi. Kynnen kannan leikkaaminen helpottaa hommaa entisestään. Vielä kun joku keksisi sipulille tällaisen vastaavan. Sipulin kuoriminen on nimittäin vielä ärsyttävämpää hommaa!

Sodastream, nesteytyksemme perusta.

Seuraavana esittelyvuorossa on laite, joka on majaillut keittiössämme jo loppukesästä/alkusyksystä. Muotivillityksen hillittyä hankimme mekin Sodastream-laitteen. Pidämme molemmat hiilihapotetusta vedestä ja kesällä tyhjien vissypullojen määrä nousi niin järisyttäviin lukemiin, että laskeskelimme hiilihapotuslaitteen tulevan halvemmaksi ja ekologisemmaksi. Toki ihan ilman hiilihapotustakin voisi juoda kraanavettä, mutta näin meidän tulee juotua vettä paljon enemmän ja minä tykkään kuplista enemmän kuin tavallisesta. Ja laite on kauniskin, koska se on keltainen!

Uusi perheenjäsen Kenwood K-mix-kodinkoneiden sarjaamme. 

Sähkövatkain ei ole missään tapauksessa turhake (jos haluaa välttyä jännetuppitulehdukselta), mutta koska saimme joululahjaksi uuden KELTAISEN sähkövatkaimen, sekin on pakko mainita sodatreamin jälkeen. Vanhan vatkaimen vispilät hajosivat, emmekä viitsineet alkaa metsästää uusia vanhaan vatkaimeen. Saimme kummeiltani tämän upean vatkaimen, jota on varmasti ilo käyttää. Vatkaimen pariksi kuvaan olisi sopinut kakkutasoitin, joka taas ehkä menee jossain mielessä turhakkeiden sarjaan, mutta se unohtui kuvasta. 

No niin, meijeri pystyyn! 

Jos suurin osa turhakkeista on ollut moderneja innovaatioita, niin jotain perinteistäkin mahtui joukkoon. Äiti hankki minulle, niin ikään joululahjaksi, juustomuotin! Nyt vaan pitää opetella tekemään piimä- ja maitojuustoja. Ehkä tätä muottia voisi käyttää pashaankin, jos teen sitä taas pääsiäisenä. 

Nyt näyttää niin valkoiselta ja puhtaalta. Aterian jälkeen näky on toinen. 

Viimeisenä vielä Bonbonille ruokailualustaksi hankittu KG-designin Pilvi-alusta. Se oli niin söpö, että se piti saada, vaikka aluksi ajattelin ihan vaan jotain leivonta-alustaa suojaamaan pöytää sotkulta. Alusta on kätevä pestä, mutta siinä mielessä se ei ole paras mahdollinen, että Bonsku saa sen helposti irti pöydästä ja tällä hetkellä aika usein alustan syöminen kiinnostaa enemmän kuin ruoka. Ehkä sen hyödyt tulevat esiin myöhemmin. 

Saitko sinä jouluna käyttökelpoisia (keittiö)turhakkeita? Mikä on paras "turhakkeesi"?

Käsilaukun kertomaa

Kävin tässä eräänä päivänä läpi käsilaukkuni sisältöä etsiessäni epätoivoisesti uimahallin ranneketta (ei löytynyt) ja aloin miettiä, että mitä kaikkea tämän laukun sisältö kertookaan elämästäni. Aika paljon, itseasiassa. Ei se nyt ihan tyhjentävä selonteko olisi, mutta monenmoista pystyisi joku Sherlock tai Poirot laukustani päättelemään. Päähänpistona päätin esitellä sen täälläkin. Olen saanut joskus osakseni naureskeluja täyteen ahdetusta laukustani, mutta se on kyllä oikeasti tosi hyvässä järjestyksessä ja täynnä ainakin melkein tarpeellisia tavaroita.

Aloitetaan siitä laukusta. Tällä hetkellä käytössä on toinen kahdesta käsilaukustani, jotka kummatkin sain viime vuonna. Toisen valmistujaislahjakortilla ja toisen sain joululahjaksi äidiltä. Tapanani on jossain vaiheessa syksyä tai talvea vaihtaa vaaleanruskea nahkalaukku tähän mustaan. En halua enempää laukkuja, mutta pieni vaihtelu virkistää. Paljon olen nyt Bonskua kantaessani käyttänyt myös ihan reppua, mutta nyt kyllästyin siihen ja halusin alkaa hienostella ja otin taas käsilaukun käyttöön. Saa nähdä, milloin palaan taas reppuun. 

Toinen käsilaukkuni on tätä isompi ja siihen saa ahdettua melkein mitä vain. Yllättävästi tähän melko pieneenkin laukkuun saa kuitenkin mahtumaan kaiken tarpeellisen, sateenvarjoa lukuunottamatta. Tämä laukku vaan täytyy pitää äärimmäisen tarkassa järjestyksessä. 

No niin, tässä on koko laukun sisältö tyhjennettynä. Minusta ainakin näyttää aika uskomattomalta määrältä! Moni asioista on minulle välttämätön, joten siksi laukkuni ei voi koskaan olla aivan pieni. Osaa näistä kamppeista en kyllä käytä juuri koskaan, mutta koska ei voi koskaan tietää, niistä ei voi luopua. Jotain olen sentään välillä karsinutkin. Huomasin, että kertakäyttösadetakkia ei laukussa ollut. Laukun sisältö kertonee siis minusta, että pyrin varautumaan kaikkeen. 

Aloitetaan niistä perusasioista. Lompakko, avaimet ja kännykkä. Ne taitavat löytyä melkein jokaiselta. Lompakkoni pullistelee, mutta vain kuiteista. Ulkoa se on tumma, mutta sisällä on montaa eri väriä. Värimieltymykset siis näkyvät. Tuo toinen lompakko on täynnä jäsenkortteja yms. kortteja, joita en yleensä tarvitse, mutta jotka on hyvä pitää mukana. Ne voisivat kyllä olla vähän pienemmässä säilyttimessä. Avaimet kertovat sen, että olen kova säästämään muistorikkaita esineitä. Pikku Myy -avaimenperä oli minulla jo ekaluokalla! Olen myös ehkä kova jämähtämään ja huono luopumaan...

Seuraavaksi pahimmat tilanviejät: insuliinit ja "hypistarvikkeet" eli eväät alhaisen verensokerin varalta (hypoglykemia). Nämä määrittelevät pitkälti laukkuni koon. Ne kertovat tietysti diabeteksesta, mutta myös arjen kauneudesta, sillä välttämättömyydetkin voi säilöä kauniisti. Alla vasemmalla on "varainskat" eli insuliinit, mikäli varsinainen varasto loppuu. Alaoikealla taas on ehkä se kaikkein turhin pussi eli se on täynnä tavaroita, joita tulee harvimmit käytettyä: huulikiilto, huulirasva (en yleensä laita mitään huuliini), mikrokuituliina kännykän näytölle ja aurinkolaseille sekä henkilökohtainen hälytin (!?!?!) ja  SPR:n elvytyssuoja (!?!?). Sinne ovat unohtuneet laukunpohjille. Ehkä pieni ex-partiolainen sisälläni haluaa varustautua kaikkeen. Hälytintä kyllä käytin joskus, kun kuljin kesätöistä myöhään yöllä kaupungin läpi bussipysäkille. 

Jotain vauvaisaakin käsveskasta löytyy. Yksi vaippa. Ehkä se kertoo jotain tietystä huolettomuudesta kaikkeen varautumisen ohella. Isommassa käsilaukussa oli myös varavaatekerta, mutta koska sitä ei oikein koskaan tarvittu, niin luovuin siitä. Repussa on vakiovarusteena kyllä enemmän asioita, mutta jos vaan piipahdan kaupungilla, luotan siihen, ettei enempää tarvita. Käsilaukkuun oli pesiytynyt myös kantoliinarengas, joka kertoo siitä, miten kiinteästi kantaminen tällä hetkellä kuuluu arkeemme. Vaunuihin ei ole vähään aikaan koskettu. Myös pikanastat kenkiin liittyvät kantamiseen. Yleensä liukkaalla kelillä nappaan kyllä nastat valmiiksi kotona kenkiin, mutta nämä ovat ihan varoiksi. Ja siksi, että ostin ne ensihätään, eivätkä ne ole riittävän mukavat jatkuvassa käytössä. 

Viimeisenä sekalainen seurakunta vähän kaikkea. On perusjuttuja, kuten nenäliinoja ja ksylitolipastillia. Ja on sitä McGyver-osastoa, eli mieheltä saatu avaimenperäkompassa ja pieni raksamitta. Kompassissa on myös lämpömittari, mitä en ollut ennen noteerannut. Matkoilla kompassia on jopa käytetty. Tosin mies, en minä. Raksamittaa on käytetty monesti, mutta EHKÄ sen voisi heivata. Paitsi sitten sitä taas tarvisisee. Kauppakassi on käytössä usein, yleensä niitä on kaksi, mutta nyt siirsin toisen reppuun. Kestohedelmäpussit puuttuvat vielä, mutta nämä kertovat pyrkimyksestä ekologisuudeen, edes pienissä asioissa. Tuo tummansininen on peili, mutta sitä en kyllä käytä oikein koskaan. Se on lapsuudestani, joten taas näitä "en heitä mitään pois"- asioita. Kyllä varmaan Poirot senkin hoksaisi. Kuulokkeita Sherlock Holmes puolestaan analysoisi hikeä, sillä käytän niitä yleensä salilla, enkä juuri muuten. Korvatulpat jäivät kuvasta pois. Ne kertovat siitä, että varjelen kuuloani, mutta käyn paikoissa, jossa on meteliä (orkesteriharjoituksissa ja keikoilla). 

No mitä käsilaukkuni siis tiivistettynä kertoo  minusta? Olen toisaalta järjestelmällinen, kun saan tuon kaiken mahtumaan käsilaukkuun, mutta toisaalta en jaksa hirveän usein inventoida laukun sisältöä ja heitän vähän turhan harvoin asioita pois. Toisaalta pyrin tällä myös ekologisuuteen. Varaudun kaikkeen, mutta minussa on silti tiettyä huolettomuutta. Ja kauneuden kaipuuta, sillä suljen monet arkiset asiat kauniiden pussukoiden sisään ja kaiken kruunaa kaunis käsilaukku.

Tällainen älynväläysaihe tällä kertaa. Mitä sinun laukkusi ja sen sisältö kertoo sinusta?

Päristelijästä pyöriäiseksi: Bonbon 6 kk!

On tullut aika päivittää jälleen Bonskun kuulumisia. En ole tehnyt kuukausittaista postausta, mutta parin kuukauden välein on tuntunut sopivalta. Vaikka hirveästihän tässä kahdessa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua ja Bonbonista on tullut varsinainen möyryäjä ja pyöriäinen. Päristelijä hän on ajoittain edelleen, mutta tällä hetkellä pyöriminen vie voiton.  Moni suosikkijuttu on kahden kuukauden aikana muuttunut jo moneen kertaan. Ihmeellinen vuosi, todellakin.

Jouluna sylivauvan paras lahja taisi olla se, että sai viettää monta päivää lähes pelkästään sylissä. 

Bonbon täytti siis puoli vuotta joulun alla ja silloin alkoivat myös kiinteiden ruokien maistelut. Bonbon suhtautuu syömiseen suurella innolla ja uteliaisuudella, mutta selvästi hänellä on tiettyjä makumieltymyksiä, kirpeät ja makeat hedelmät ovat parhaita. Myös kurkku on ihanaa ja entrecote se vasta onkin jotain! Hän on maistanut puolentoista viikon maistelu-uransa aikana jo avokadoa, porkkanaa, kurkkua, bataattia, parsa- ja kukkakaalia, kanaa, entrecotea, banaania, puuroa, maissipastaa, maissinaksuja, kaurasuurimoita, appelsiinia, mandariinia, mangoa, ananasta ja kananmunaa. Aika nopealla tahdilla, mutta mitään oireita ei ole tullut. Bonbon on maistellut moni ruokia omin sormin, mutta puuroa hän on syönyt lusikalla, välillä itsenäisesti, sillä lusikkaan on kiva tarttua ja sitä voi imeskellä. Äidinmaito on silti vielä se, mikä mahan täyttää parhaiten. Kasvun suhteen hän on tullut äitiinsä ja on varsin hoikka, mutta kuitenkin oikein sopusuhtainen.

Ihmelapsi! No joo, yleensä puuro menee ihan syöttämällä, mutta senkin voi tehdä lasta kuuntelemalla, enkä halua yhtään "pakkosyöttää". 

Liikunnallinen kehitys on ollut huimaa. Vähän ennen viiden kuukauden ikää hän oppi kääntymään, eikä sen jälkeen ole selällään pysynytkään. Mahalta selälleen on vielä vähän vaikeaa. Bonbon haluaisi jo kovasti istua ja seistäkin, päätellen siitä riemusta, joka syntyy, kun hänet asetetaan istumaan tai seisomaan (pitäen käsistä kiinni). Vielä ei kuitenkaan kumpikaan onnistu itsenäisesti (etenkään seisominen tietysti). Eteenpäin on kova hinku, ja luonnollisesti vähän harmittaa, kun lelut karkaavat ja niiden perään ei pääse.

Bonbon tykkää kirjoista. Myös meteliä pitävät lelut ovat hänen suosiossaan. 

Leikkimatolla viihtyminen on historiaa, nyt pitää päästä katsomaan, mitä aikuiset tekevä ja mieluiten sylissä. Lelut kiinnostavat kyllä, mutta varsin rajallisen ajan.  Kantoliina, ja kotona etenkin rengasliina, on erinomainen väline. Nykyisin jos kotona on saatava jotain aikaan, sidon Bonbonin selän puolelle kuikuilemaan. Bonbon tykkää katsella asioita ja mitä korkeammalta asioita pääsee katsomaan, sen parempi. Tämä ominaisuus hänellä on ollut ihan syntymästä asti. Bonbon tykkää myös vauhdista. Lentäminen on hauskaa!

Viimeksi jo luulimme, että Bonskulla on tulossa hampaita, kun hän rapsutteli ikeniään ja oli äkäinen. No, ei niitä hampaita ole kuulunut vieläkään. Välillä on ikenien pinnassa jo ollut näkyvissä pieni valkoinen nysty, josta on kuvatodisteitakin, mutta ien on peittänyt sen uudestaan. Jäämme siis odottelemaan. Onneksi hampaat eivät sentään vaivaa koko ajan, mutta aina ajoittain Bonbon kyllä edelleen jäystää ikeniään.

Hymy on aina yhtä makea ja ihana! Maailman suloisin vauva, sanoisin näin objektiivisesti edelleen.

Uni on asia, josta eniten tunnutaan kyselevän. Yöt Bonbon on jo pitkään nukkunut varsin hyvin, mistä olemme kyllä onnellisia. Tavallisesti Bonsku herää vain pariin otteeseen syömään. Nukahtaminen illalla sen sijaan on vähän hankalaa, mutta viimeaikoina tässä on tapahtunut hyvää kehitystä ja yleensä Bonsku nukkahtaa kymmenen maissa ja aamulla herää kahdeksen-yhdeksän aikaan. Etenkin noista aamuista tykkään kyllä kovasti, vaikka iltaisin onkin vähän sellaista nukutusrumbaa välillä ja Bonsku ei tunnu yhtään tykkäävän nukahtamisesta. Päiväunet ovat unien suhteen olleet meillä se pahin murheenkryyni, sillä Bonbon nukkuu yleensä melkoisen lyhyitä päiväunia.

Mummun syli ja lelujen retuutus. 

Bonbon on nykyisin yleensä huikean hauskaa seuraa ja on hienoa seurata, miten sosiaaliset leikit kehittyvät. Kukkuu-leikki on ihan paras ja Bonbon juttelee kovasti. Hän haluaa selvästi myös lausua runoja ja suosikki runo tuntuu olevan "Höö öö, höö öö, höö öös *päristelyä* möö". Pientä vierastamistakin on ilmassa, mutta ei onneksi kovin pahasti. Iskä on Bonskulle tärkeä ja saa aina innostuneet hymyt tullessaan töistä kotiin. 

Voi että, monenmoista sitä voisi vielä kirjoitella, mutta ehkä pidempään ei ketkään muut kuin isovanhemmat jaksaisi lukea. Bonbon on varmasti oikeastaan ihan tavallinen puolivuotias, mutta kuitenkin tietysti aivan erityinen. Ainakin isovanhemmat ovat vakuuttuneita hänen suuresta älystään. Tietysti, osaahan hän jo hienosti mäiskiä leluilla tahtia ja soittaa pianolla nykymusiikkia. 

 Tässä vielä loppuun Bonbonin omat terveiset lukijoille:  tth 6ythy vb vb n bx  bvv vvb