perjantai 31. heinäkuuta 2015

Ristiäistunnelmia

Sunnuntaina vietimme Bonbonin ristiäisiä (ja ei, hänestä ei yllättäen tullut Bonbon-nimistä). Kastejuhla oli meille tärkeä ja merkityksellinen ja halusimme viettää sitä jo melko pian Bonskun syntymän jälkeen. Yleinen käytäntö ja suositus taitaa olla kahden kuukauden sisällä syntymästä. Vaikka tietysti juhlan tärkein asia ei ollut se, millaiset juhlat saa kyhättyä kasaan vauvaperheessä, niin olihan se aika paljon haastavampaa kuin ennen vauvaa. Onneksi isovanhemmat auttoivat paljon ja oli hyvä päätös olla tekemättä itse mitään tarjoiluja. Jännitin näitä juhlia enemmän kuin mitään juhlia pitkään aikaan. Taisin jännittää viimeksi näin paljon ennen ensimmäisiä olkkarifestareita. Nyt mukana oli kuitenkin uusi muuttuja ja jännitin varsinkin sitä, saisinko kaiken kasaan vauvan aikataulujen ollessa mitä sattuu. No, yksin en siinä olisi onnistunutkaan.

Ristiäiskoristeita. Teemavärit voi päätellä kuvasta.
Koristeet kokosin kasaan melko pienellä vaivalla vähän sieltä sun täältä ja yllättäen koristelut olivatkin visuaalisesti hyvin yhtenäiset.  Ajattelin ensin, etten halua sitä perinteistä vaaleansinistä koristeisiin, mutta sitten huomasin, miten yhdessä Bonskun vaatteessa miten kauniilta oranssi ja pehmeä vaaleansininen näyttävät yhdessä. Niinpä nämä valikoituivat "teemaväreiksi". Haalin parista eri kaupasta ja omista varastoista sopivan värisiä kynttilöitä, vanhimmat kynttilät olivat 2000-luvun alusta! Oikean väriset pienet kangasliinat löytyivät myös omista laatikoista. Viirinauhaa, tuota 2010-luvun juhlakliseetä, minun ei ollut tarkoitus tehdä, muta satuin löytämään kaupasta haukoja "nimiviirejä". No, se oli kyllä pettymys sillä viirinauhan sijaan maksoinkin 3,50 yksittäisestä viiristä, mutta tein sitten noin viidessä minuutissa kokonaisen viirinauhan vanhoista papereista (jo hyvissä ajoin ennen juhlapäivää). Ja hauskaltahan se näytti!

Ihana, ihana kakku oli juuri sellainen, kuin olin ajatellutkin. Äitini teki Bonbonin nimen alkukirjain-marenkeja sekä koko nimenkin, joka ei kuitenkaan näy kuvissa. 

Kakku leikkaantui uskomattoman helposti, vieläpä kahdessa kerroksessa, jotta jokainen sai sopivan kokoisen palan. 

Haaveilin juhliin sellaisesta muodikkaasta liukuvärjätystä kakusta teemaväreissä. Ensimmäisestä ajattelemamme paikka oli jo buukattu hääkakkujen vuoksi ja muista tuntelmistamme paikoista sai kovin teollisen oloisia kakkuja. Onneksi muistin Paavalinkukan kehuneen uutta amerikkalaista jälkiruokaravintolaa Pink vanilla dessertiä, ja sieltä sai ilokseni tilata myös kakkuja. Ajattelin, että sieltä varmasti saisin haluamanilaisen kakun ja niin myös sain! Kakku oli aivan mahtava ja myös hyvää! Se oli hyvin erityyppinen kuin suomalaiset täytekakut, mutta se ei haitannut yhtään vaan oli kivaa vaihtelua. Sitruunakakkupohjan maku oli oikeasti sitruunainen ja voikreemipäällistä voisi sanoa jopa raikkaaksi, vaikkei uskoisi. Samasta paikasta tilasimme täytettyjä bageleita, jotka olivat myös erinomaisia. Tarjoiluhin ison panoksen toivat myös molemmat isoäidit: Bonbonin mumi (eli minun äitini) teki marenkeja ja lusikkaleipiä ja mummu puolestaan karjalanpiirakoita ja whoopieseja, l. jippiipiiraita.

Bagelit, whopiet ja karjalanpiirakat sulassa sovussa. Ja kaikki oli herkkua!

Hieno kahviastiastomme pääsi tietysti käyttöön. Lautasliinatkin löytyivät teemaväreissä, vaikka yhdistelmä ei ole se kaikken tavallisin. 

Bonskulla oli päällä kummitätini tekemä kastemekko, joka on ollut minun serkuillani ja minulla. Se on hyvin yksinkertainen pellavainen, jossa on raumalaislähtöisille vanhemmille sopivasti nyplättyä pitsiä. Loppujuhlan asuna olivat söpöt Name itin turkoosit housut ja valkoinen body, jota koristi minun tekemäni rusetti. Minä puin päälleni sen 60-luvun silkkimekon, jonka ostin äitiysjuhlapuvuksi, mutta halusinkin säästää sen ristiäisiin (eikä se totta puhuen olisi enää mahtunutkaan, kun sille olisi tullut käyttöä). Se oli "imetysteknisesti" kohtuullisen hyvä mekko, tosin kiireessä yläosa valahti kerran melkein kokonaan pois...


Viimeisten kuvien ottamisen aikana "vähän" harmitti ja oli kova nälkä. Äidinkin hymy meinasi hyytyä. 

Kastemalja oli miehen isoisän 60-vuotislahja. Bonskun toinen nimi tuleekin häneltä. Etunimi on minun isoisäni ja kolmas nimi minun isäni ja isänisäni toinen nimi. 
Varsinainen kastetilaisuus oli lämminhenkinen ja voisin sanoa jopa rento, vaikka silti arvokas. Kummeiksi olimme pyytäneet  yhden ystäväpariskunnan, yhden minun parhaista ystävistäni sekä serkkuni. Yksi kummeista säesti sähköpianolla ja toinen lauloi myös yhden oman kappaleensa, jonka aikana tirautin pienet itkut. Bonbon oli lähes koko toimituksen ajan mallikelpoisesti, mutta ilmaisi mielipiteensä papin puheen aikana. Ja poseerauskuvia otettaessa nälkä alkoi olla jo aika kova, mutta siitäkin selvittiin. 

Loppujuhlan rennompi asukokonaisuus. 

Loppu juhlien ajan Bonsku kulki sylistä syliin ja minä välillä oikein ihmettelin, että missä se poika taas luuhaa. En tainnut vaihtaa koko päivänä edes yhtään vaippaa innokkaiden isoäitien ehtiessä ensin. Juhlat kuluivat yhdessä onnellisessa humussa, kuten onnistuneet juhlat tuppaavat kulkemaan. Äitini hääräsi keittiössä, joten sain keskittyä seurusteluun. 

Kertakaikkiaan ihanat juhlat, ihan turhana jännitin! Voin myös sanoa, että kerta kaikkiaan ihana vauva, ihan turhan jännitin!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kesäpäivä Kakolassa

Kuva on otettu huhtikuussa 2012. Nämä kuvat piti saada blogiin, vaikka jäivätkin vuosiksi unholaan. 
Kuva tältä päivältä. Portaat ovat uusi juttu.
"Mä sellissä ylimmässä..." alkoi soida päässäni, kun keksin otsikon. Vaikka eihän vankila oikeasti mikään naurunaihe ole, mutta tämän päiväinen vierailu Kakolan mäellä sai ehkä paikan rankkuuden vuoksi vitsailemaan aiheella. Ajatusta vankilan kätkemistä kohtaloista ei halua päästää liian lähelle. Silti entinen vankila kiehtoo ja vihdoin pääsin käymään muuallakin kuin muureja ympäröivillä joutomailla, tosin vain entisen lääninvankilan puolella. Tämän mahdollisti Turkulaisen Arte ry:n järjestämä Valtio+ -näyttely, joka on toteutettu Kakolan tiloissa. Ilmainen näyttely, eikä varmaan vähiten se itse vankila, on kiehtonut monia muitakin ja minäkin innostuin siitä heti kun kuulin näyttelystä. Tänään vihdoin saimme suunnattua vaunut kohti Kakolan mäkeä ja vielä ehtii muutkin, sillä näyttely on auki vielä 31.7. asti. 


Vihdoin pääsin myös näkemään kappelin - se oli upea, etenkin muuten karun vankilaympäristön sydämessä. 
Tuo näyttelyn esittelyteksti Valtio plussan sivuilla tiivistää oikeastaan omatkin ajatukseni näyttelystä (vaikken muista luinko tekstiä etukäteen). Vankilan äärimmäinen kontrolli ja taiteen vapaus kohtaavat kiehtovalla tavalla. Vaikka monet teokset menivät yli hilseen, enkä usein osaa analysoida nykytaidetta kovin syvällisesti, kontrasti suljettujen sellien ja villin ja vapaan nykytaiteen välillä oli käsin kosketeltava. Näyttely oli kokemuksena vaikuttava, vaikka teokset ehkä jäivätkin vähän etäisiksi ja vaikeiksi käsitellä. Tietysti paljon lisää näyttelyyn toivat entisten vankien seiniin kirjoittamat tekstit, edelleen seiniin kiinnitetyt vankilan erinäiset säännöt ja rapistuvat tilat. 


Vihdoin pääsin muurien sisäpuolelle - vielä jokin vuosi sitten se ei olisi ollut niin hyvä juttu. 

Näyttelyä ei suositella lapsille, enkä suosittelisi minäkään (vaikka veinkin sinne tuon kuukauden ikäisen, tekopyhä minä!). Osa teoksista on todella rankkoja ja lisäksi osassa selleissä on ilmeisesti asukkien jäljiltä pornolehtien leikkeitä, joita en ehkä itsekään olisi toivonut näkeväni. Etenkin toinen kerros oli sellainen, etten suosittelisi sitä lapsille. Meidänkään Bonbon ei päässyt ensimmäistä kerrosta ylemmäs, siitä yksinkertaisesta syystä, että tila ei ollut mitenkään esteetön - harmi ettei mukaan tullut Manducaa. Nyt kiersimme näyttelyä vuorotellen ja pieni osa jäi minulta näkemättä. Mutta sainpahan ikimuistoisen kokemuksen, kun äkkiarvaamatta vauva alkoi rääkyä keskellä kaikuvia käytäviä ja piti sitten vaihtaa vaippaa ja syöttää häntä. Joku vitsailikin ohi kulkiessaan, että elämän realiteetit on hyvä esitellä nuorena. 

Muutamia otoksia näyttelystä ja se pakollinen vankila-selfie. Oli siellä vähän väriä ja elämääkin!

Mikä ei kuulu kuvaan?
Vaikka toisaalta on jännittävää päästä kurkistamaan muurien sisäpuolelle ja vähän harmittaa, etten päässyt käymään vanhan vankilan puolella, kun siellä joitain vuosia sitten järjestettiin kierroksia, niin toisaalta tulee vähän sellainen tirkistelijä olo. Niin monet ihmiset ovat oikeasti istuneet vuosikausia ja kärsineet rangaistustaan noissa tiloissa ja nyt "me tavalliset ihmiset" otamme eritysselleissä selfieitä. Ja ihan yhtä tavallisia ihmisiä ne vangitkin ovat loppujen lopuksi. Sitä vaan helposti ajattelee, etten minä koskaan, vaikka ei sitä tiedä, millaisia ihmiskohtaloita vankilaan joutumisen taustalla on. Ihan iholle ei näitä pohdintoja uskalla edes päästää ja ehkä siksi onkin vähän vitsailtava aiheesta, joka olisi muuten liian rankka.

Kannattaa myös tutustua entisen vankilanjohtajan talossa sijaitsevaan kesäkahvilaan. Siellä on myynnissä hauskoja "Kakolan kakkuja" ja kahvin saa joko johtajan kupista tai vangin kupista. Me tietysti otimme metalliset vangin mukit. Linkin takana on myös kaikkea muuta mielenkiintoista Kakola-aiheista kävelykierroksista suunnitteillä olevaan escape room -peliin. Kakola jaksaa kiehtoa, eikä mikään ihme. 

Valtio+ näyttely avoinna entisessä lääninvankilassa Kakolan mäellä vielä 31.7. asti. Näyttely on maksuton, mutta ei esteetön. Näyttelyä ei suositella lapsille, mutta nukkuva (tai rääkyvä) vauva vielä menee. 


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

MTV Cribs Bonbon style

Kuka muistaa joskus katsoneensa Music televisonin eli MTV:n Cribs -ohjelmaa, jossa erinäiset julkkikset esittelevät hulppeita kotejaan? Ehkä ainakin nuorempi lukijasukupolvi on joskus katsonut ohjelmaa ja minäkin muistan teininä sitä satunnaisesti seuranneeni. Ohjelman idea on siis yksinkertainen: kierretään useita huoneita, spa- ja allasosastot ja lopuksi esitellään autot. Crib tarkoittaa englanniksi oikeastaan pinnasänkyä, joten Bonbon saa nyt esitellä hulppean hienon pinniksensä MTV Cribs -tyyliin. Bonbonin ajatukset kursiivilla, äidin lisäkommentit tavallisella tekstillä. 

Yo! I'm da coolest babyboy in da hood. 

Moi! Oon Bonbon, maailman suloisin vauva. Asun Turus Puolalan mäen hoodeilla ja tää on mun pinnis. 

Salamalla otettu kuva, koska valoa ei riitä villiviinin takia riittävästi. 

Ja tunnelmavalaistuksessa. 
Mun pinnis o iha tosi magee. Se on hankittu 2nd handina, silleen ekologisesti. Lakanat on Äitiyspakkauksesta. On ihan tosi hienoo saada valtiolt tämmösiä lahjoja, ihan vaan siks et synnyin. Villapeitto on tarkkaa käsityötä, iskän ja äidin ystävält. 

Yksityiskohtia.

Vaikka en mä kyllä ihan hirveesti ehdi aikaa viettää tääl mun cribsis, kun yöt vietän täs hoodeil maitobaarissa. Pääsee näkee vähän isompia mestoja ja osaan vallata sen parhaan paikan äidin patjalta. 

Bonbon's homies.

Äidin lisäys: pinnasänky on siis Ikean Gulliver, jonka kokosimme "väärin" eli pohja on yläasennossa ja yksi laita poissa, jotta pinni saatiin sivuvaunuksi. Ratkaisu on ollut kätevä, sillä en varmaan jaksisi siirtä Bonskua omaan sänkyyn yöllä ollenkaan, jos pinnis olisi jossain kaukana. Nyt sentään aina välillä yösyöttöjen välillä hän nukkuu omassa sängyssään, ellen sitten itse nukahda vauva rinnalla. Eikä tarvite pelätä, että hän putoaisi sängystä! Pinniksen ja meidän sängyn välillä on jumppapatja, jotta sänkyjen väliin ei synny rakoa, johon vauva voisi jäädä väliin. 

Kuosissa on juuri sopivasti väriä. Bonskulla on samasta kuosista myös pari bodya, mutta ne ovat vielä vähän aikaa liian isoja. 

Sänky tosiaan hankittiin käytettynä Tori.fi:n kautta ja maksoi muutaman kympin. Mukana tuli myös jotain oheistarvikkeita, kuten Ikean Kompisar-laitapehmuste. En ollut ajatellut pinnasuojaa/laitapehmustetta vielä hankkia, mutta kun se kerran mukana tuli, niin mikä ettei. Se oli vaan niin kulahtanut, ettei sellaisenaan sitä viitsinyt laittaa. Siitä sai kuitenkin oivan pohjan pienelle tuunaukselle. Ostin pinnasuojaan Marimekon Onnimanni-kangasta ja päällystin pinnasuojan uudelleen. Täältä löytyy hyvät ohjeet, mutta aika helppo projekti tuo olisi ollut ilman ohjeitakin. Lopulta tosin pinnasuojan hinnaksi tuli enemmän kuin itse sängyn hinnaksi, sillä kangas maksoi sen verran paljon... Nooo, ei se mitään, hieno tuli! Eikä vauvahankintoihin kokonaisuudessaan ole mennyt järjettömän paljon rahaa. 

Hei mutsi, mun vuoro! Tääl voitte lukee mun spa-osastost. Kerran viikos otan kylvyn mun upeessa merkkiammeessa pitkän kaavan mukaan. Yleensä otan hieronnan sen jälkeen, Mut päivittäin käyn vähän suihkuttelemassa tuolla mun spa-osastolla, kun mulla on oma pyllynpesupalvelu, Vaatehuollost vastaa äiti ja iskä, täält voitte lukee mun vaathuoneest ja garderoobist. Käytän aika paljo secondhandi, mut uusiaki löytyy. 



Lopuks viel kaikkein oleellisin eli kuvat mun kieseist, Niit o vähä kertynyt monenlaisii eri käyttötarkotuksii. Osa o vähä sellast sporttimallii ja toiset taas sopii city-olosuhteisii, Kaikil pääsee tietty iha sikakovaa!  Osa on vähän niinku limited edition et niit ei enää saa. Esim. toi mun vihree Maxi Cosi ja Tipulan tytsyiltä saatu oranssi Manduca. Eikä noit vaunuikaan näe ihan hirveen usein. Pitää olla vähä uniikimpaa mulla. Ja omat saföörit tietty!

Täs on mun kaikkein siistein biili - siis toi oranssi Maunduca, ettekste nää?
Tämä taisikin olla Bonbonin ensimmäinen blogikaappaus. Ehkä jossain vaiheessa lisää. Siihen mennessä opetan kyllä Bonbonille, ettei tarvitse esittää coolia ja blogata omituisella puhekielellä. Äiti on ihan järkyttynyt - ei häivääkään mistään lounaismurteesta, jos nyt ei oikein mitään muutakaan. Saa nähdä, totteleeko hän ja alkaako Turun murre puskea läpi. 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tie Onnelaan

Oli kaunis heinäkuinen ilta, tarkalleen ottaen 14.7. Vuosi oli 2006 ja 18-vuotias Karkkis (going on nineteen) oli juuri kesän alussa päässyt ylioppilaaksi. Edessä oli opiskelupaikan valinta kahdesta vaihtoehdosta ja kesää oli vielä edessä vaikka kuinka. Kotikaupungissa oli keväällä avattu uusi "sedula" eli Sedu Koskisen Onnela-tanssiravintola. Pitihän sinne päästä vielä uudestaan, vaikka pariin otteeseen Karkkis oli siellä jo käynytkin. Tanssiminen oli kivaa ja hyvän ystävän kanssa oli hauska lähteä "yöelämään" ilman sen kummempia ajatuksia seuranhausta. Karkkis puki päälleen uuden vaaleankeltaisen, mustapilkullisen  mekon ja lähti ystävänsä Nooran kanssa kohti Onnelaa. 


Karkkis vuonna 2006. Hameet olivat lyhyitä ja hiukset blondit. Värimaailma sama.

Sama mekko mahtuu edelleen - ja taipui myös äitiysmekoksi!

Tanssilattialla oli hauskaa, vaikkei mistään upeista tanssiliikkeistä ollut tietoakaan. Ja onneksi Karkkis oli jo tuolloin sen verran hullu, ettei alkoholia tarvinnut hauskanpitoon. Koska paikkakunta oli varsin pieni, tuttuja kasvoja oli paikka pullollaan. Jossain vaiheessa iltaa Karkkis pani merkille lukiosta tuttuja "muusikkopoikia" ja heidän hieman vanhempia kavereitaan. Eräs pitkä ja vaalea heistä kiinnitti erityisesti Karkkiksen huomion. 

Illan aikana Karkkis huomasi vaihtavansa katseita tuon tuntemattoman pitkänhuiskean pojan kanssa. Ja toden totta, tämä katseli takaisin! Katseita vaihdettiin niin yli tanssilattian kuin portaikossa kulkiessa. Jossain vaiheessa iltaa he päätyivät taas samalle tanssilattialle ja lopulta uskallettiin jo kysäistä nimiäkin. Vähän siinä tanssahdeltiinkin ja tanssimuuvseista heti tiesi, että tässä on nyt jotain, sillä yhtä pöhköjä ne olivat molemmilla. 

Mutta kuten aina baareissa, valomerkki tulee jossain vaiheessa. Karkkis ja Noora päättivät lähteä kotiin jo vähän ennen pahinta ryysistä. Tanssilattian pojat hyvästeltiin ja lähdettiin kohtia ovea. Se taisi olla siinä, Karkkis ajatteli.

Vaan eipä sittenkään! Vaalea poika juoksikin Karkkiksen perään ja pyysi tätä ulos. Sitten vaihdettiin sähköpostiosoitteita, seuraavien päivien sisällä alkoi tiivis "mesetys", pian siitä käytiin jo treffeillä ja syksyn mittaan seurusteltiin. Noin vuoden päästä tuosta heinäkuisesta illasta ja yöstä oltiin kihloissa, kolmen vuoden päästä naimisissa ja nyt yhdeksän vuoden päästä sylissä tuhisee pieni poika. Hah, enpä olisi uskonut vielä 14.7.2006, että tällainen tarina saisi alkunsa - ja vieläpä Onnelasta! Olemme naurattaneet ja järkyttäneet monia tällä tapaamispaikalla ja kaikki tuntemamme ihmiset ovat pitäneet aina ihan käsittämättömänä, miten me olemme voineet tavata "baarissa". Enpä uskoisi itsekään, ellen tietäisi! 

Ekoja yhteisiä kuvia. Jo tässä vaiheessa ihmiset sanoivat, että näytetään ihan samalta. Vanhana meitä ei varmaan enää edes erota toisistamme!
En malttanut odottaa tämän postauksen kirjoittamista ensi vuoteen, jolloin tulee täyteen tasan kymmenen vuotta yhdessä. Toisaalta tuntuu, että juuri vastahan me tapasimme, mutta toisaalta tuntuu, että olemme olleet yhdessä aina. No, oikeastaan koko aikuisikäni ja valaosan miehenkin aikuisiästä olemme olleet yhdessä! En voisi kuvitella itselleni parempaa miestä ja tuntuu, että koko ajan suhde on vaan parantunut ja syventynyt. Nyt olemme taas uuden vaiheen edessä lapsen myötä ja olen tietysti kuullut kaikkia kauhutarinoita siitä, miten lapsi vaikuttaa parisuhteeseen. Olemme kuitenkin vitsailleet, että tästä on varaa vähän mennä alaspäinkin! Uskon myös, että pitkällä aikavälillä lapsi myös lujittaa suhdetta omalla tavallaan (kuten myös toki monet muut asiat, jos emme olisikaan saaneet lapsia). 

Oli nostalgista kirjoittaa tapaamisestamme ja uskalsin siitä nyt postata, vaikka aihe onkin aika henkilökohtainen. Vaikka alussa oli jännitystä ja kihelmöintiä, en yhtään haikaile suhteen alkuaikoja, eikä mitään alkuhuumaa varsinaisesti ollutkaan. Muistot riittävät ja nyt on oikein hyvä. 



perjantai 10. heinäkuuta 2015

Värit kotona: Pinkki ja lime ne yhteen soppii

Makuuhuoneen sisustus parin kuukauden takaa. Nyt sisustus on hieman muuttunut Bonbonin sängyn tultua oikeaan nurkkaan yöpöytäni tilalle. Siitä myöhemmin lisää. 

Yksi suosikki-väriparini on räiskyvä pinkki ja kirkkaan raikas vaalean vihreä. Ne ovat lemppariväreissäkin top kakkosena molemmat, heti keltaisen jälkeen. Ehkä siksi makuuhuoneemme on jämähtänyt pinkillä ja limellä somistetuksi jo vuosikausiksi. Vähän tyynyt välillä muuttuvat, mutta väriskaala on pysynyt samana pitkään. 


Syksyllä värisävyt olivat hieman tummempia, mutta pinkki ja lime säilyivät mukana.
Vaaleanvihreä raikastaa mielestäni värin kuin värin. Se sopii melkeinpä minkä vaan värin pariksi ja näyttää hyvältä. Suosikki sävyjäni ovat tietysti ne kirkkaat, ei niin murretut limen, lehmuksen, omenan ja kevään vihreät. Yleensä kutsun näitä vaan helpolla "limen vihreä"-termillä ja kuittaan sillä valikoiman muitakin kauniita vihreän sävyjä. No, ehkä aina ei tarvitse olla niin tarkka sävyjen nimien suhteen. 

Insuliinilaatikko ja omaseurantavihko ovat osa arkea - on siis hyvä, että nekin ovat kauniit!

Pinkki on joidenkin mielestä ehkä jotenkin halpa, muovinen ja "barbiväri". Ehkä se yhdistyy lapsuuden "tyttöjen leluhyllyyn" ja vääränlaiseen sukupuolierotteluun. Minä taas koen sen hyvinkin reippaana, voimakkaana ja räiskyvänä värinä, joka sopii moneen, eikä ole lainkaan imelä. Pinkki on lisäksi ehdottomasti eri asia kuin vaaleanpunainen, vaikka enlanniksi pink tarkoittaakin molempia. Vaaleanpunainen on myös kaunis väri, mutta ei yllä aivan suosikikseni. Vaikka pidänkin pinkistä myös sellaisenaan, kaipaa se rinnalleen raikastajan, ja vaaleanvihreä sopii yähän tehtävään loistavasti. Pinkin sävyistä suosikkejani ovat hieman enemmän punaiseen kuin lilaan kallustuvat sävyt, mutta toisaalta syvä vadelman punainenkin on kaunis.


Jumppapallossa on tuttu väripari. 

Sattumalta myös muut kuntoiluvälineet sopivat väreihin! Meillä on toisetkin vaalean vihreät painot, mutta ne eivät ole käytössä... Ja nuo toisetkin ovat ovistoppareina!

Eipä ihme, että aikoinaan valitsin juuri tämän väriparin jumppapallon päällistä tehdessäni. Palloa säilytetäänkin makuuhuoneessa, jonka väreihin se sopii mainiosti. Pallon päällisen vaiheista voi lukea täällä. Nykyisin mies on kokeillut käyttää palloa työtuolina ja pallohan sointuu hienosti myös hänen työpöytänsä sisustukseen (jota hän tosin ei ole suunnitellut itse kuin elektroniikan osalta). 

"Man cave" ei ole ehkä kaikkein miehekkäin, mutta sähkörummut (rajattu ulos kuvasta) pelastavat tilanteen.
Bonbonin omassa nurkassa on muitakin värejä kuin pinkkiä ja limen virheää, mutta näitäkin sieltä löytyy. Pinnasängyn "sisustus" on vielä hieman kesken (pinnasuojus olisi valmistunut sinä päivänä, kun hän päätti syntyä). Siitä tulee postausta vähän myöhemmin eli sitten kun se on valmis ja minä ehdin siitä postaamaan. Kohtuullisesti tämä yhdellä kädellä ja yhdellä sormellakin kirjoittelu onnistuu, joten ehkä ehdin piankin esitellä Bonskun sängyn (jossa hän nukkuu vaihtelevia määriä yöstä). Onneksi myös kantoliina toimii yleensä. 

Pallovalot sopivat erityisen hyvin makkarin värimaailmaan. 

Tällä kertaa en haasta ketään yksittäistä bloggaajaa, vaan haastan lukijat pohtimaan kommenteissa suhdettaan pinkkiin väriin. Aihe kiinnostaa minua, sillä olen huomannut, että siitä on paljon erilaisia mielipiteitä! Suhdetta vaalean vihreään ja limen vihreään saa toki myös ruotia. 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kukkia siellä, kukkia täällä, harsoja siellä, vaippoja täällä...

Yksien tulevien kummien kukkakimpussa on väriä myös äidille. 

Vauva-arki on pyörähtänyt käyntiin koko voimallaan. Vähän huvittaa se, että niitä harsoja ja muita erinäisiä vauvatarvikkeita tosiaan löytyy ympäri kotia, vaikka pitkät päiväunet ovat mahdollistaneetkin sen, ettei koko koti (eikä myöskään oma pää) ole täysin kaaoksen vallassa. Vaippojen, harsojen ja pyykin lisäksi kotimme on täyttynyt toinen toistaan ihanammista kukista. Ajattelin, että tämmöinen kuvapainotteinen kauneuspostaus sopii hyvin tähän väliin, kun syvällisempään pohdintaan ei ole aikaa, mutta jotain on kiva kirjoitella päiväunien aikana. "Omaa aikaa" ja niin edespäin. 

Tämä kimppu on omilta vanhemmiltani. 
Kimpuissa on ollut paljon perinteistä vaaleansinistä, vaaleanvihreää ja valkoista. En ole yleensä vaaleansinisen ystävä, mutta kuinka kauniilta väri näyttääkään kirkkaan vaaleanvihreän rinnalla! Kimppuhin on myös osunut paljon yksiä lämpikukkiani, muun muassa nappikrysanteemeja, hortensiaa ja limenvihreää neilikkaa. 

Miehen työtovereilta saatu kukkalähetys. En olekaan koskaan ennen saanut kukkalähetystä, nyt olemme saaneet jo kaksi... Tai siis Bon bon on saanut!

En ollut ennen kuullut "napanuorakimpuista". Nämä upeat, toisissaan kiinni olevat kimput, tulivat lähetyksenä setäni perheeltä. 
Tipulan Emosen lilja kukoistaa edelleen. Jo kuolleesta kimpusta napattu perhonen sopii sen kaveriksi hyvin. Pieni keramiikkavaasi on anopin löytö meille. 
 On meillä kukkia ihan omastakin takaa. Ehdin äitiysloman alussa saada kuistin ja "minipuutarhamme" kukoistavaksi. Enää haasteena on muistaa kastella kukkia! Onneksi moni lajeista on melko sitkeää sorttia, ainoastaan miljoonakello ja hortensia nuupahtavat aina välillä, kun kastelu meinaa unohtua... Toisaiseksi ovat virkistyneet aina uudestaan!

Erikoinen pelakuulajike oli vähän pettymys, kun kukat eivät ole oikein auenneet. Ehkä vielä loppukestätä. Pitänee siirtää se ulos. Ruusubegonia menestyy minulla aina. 

Hortensia on taas muuttanut väriään vaaleanpunaisesta vihreäksi. Horsentian värinvaihto on muuten yksi  blogini suosituimmista hakusanoista! Lakanapyykki sointuu väreiltään kukkiin. 

"Minipuutarhassa" on vuorossa kohta kukkien vaihtoa, kun loputkin orvokin nuupahtavat. Ihmeen kauan ovat kestäneet!

Vielä terhakat orvokit ja "ruusupekonia"

Ei-niin-terhakat orvokit ja söpöt pikkuiset samettikukat. Leudon talven ansiosta puksupuukin selvisi! 

Miljoonakello vähän välillä kärsii "hellässä" huomassani. Onneksi Kikiltä saadut krassinsiemenet ovat alkaneet sentään kämmenen keskellä sijaitsevasta viherpeukalosta huolimatta kasvaa. 

 Vähän kuten suloiset hellittelyhetket vauvan kanssa pyyhkäisevät aika nopeasti mielestä ne epävarmuuden ja turhautumisen hetket, samoin kauniit kukat säkäisevät ja kaunistavat kodin, vaikka tavarat jäisivätkin vähän sinne sun tänne.