Älä osta kurpitsaa säkissä, osa 4

Taannoin lupailin vuotuista kurpitsapostausta ja tässä se vihdoin tulee! Jo kolmena aikaisempana vuonna olen tunaroinut ja toilaillut kurpitsaostosteni kanssa. Kurpitsat eivät olekaan kasvaneet lineaarisesti eikä artimeettinen tai geometrinen toteutunut, kun viime vuonna sumea logiikka heittikin tielleni viisi minikurpitsaa. Suuri haaveeni kurpitsavaunuista tai omasta kurpitsamökistä ei siis ole toteutunut. Tänä vuonna päästään kuitenkin jo aika lähelle, sillä kurpitsat kuuluvat kurkkukasvien sukuun (lat. Cucurbitaceae). 

Kurpitsankantojuhta

Jos aikoo tilata kurpitsan tai muun kurkkukasvin säkissä, se kannattaa ehdottomasti tilata joltain mahtavalta blogitoverilta. Tämä kyseinen kurkkukasvi matkasi meille Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton varastoista.  Eräänä harmaana marraskuun iltana nappasin Bonskun kantoliinaan ja marssin postiin hakemaan pakettia. Tällä kertaa paketti ei painanut 20 kiloa, mutta Ikean kassi oli oikein sopiva kuljetusväline. Tällä kertaa ei tarvinnut hakea autoa, eikä keikuttaa möhkälettä pyöräntarakalla halki kaupungin, vaikka kantamuksella kokoa olikin. 

Iittalan kassi ja ilmastointiteippiä...

Kotona aloin hartaasti kuoria hankintaani paketista. Paketti oli selvästi koottu hellyydellä ja tarkkuudella. Sisältöä oli suojattu muun muassa suklaarasialla ja silkkipaperilla. Kurkkukasvia oli selvästi haluttu varjella ylimääräisiltä kolhuilta. Kerros kerrokselta, vähä vähältä, alkoi paketin sisältökin paljastua. Ensin vastassa tuikkivat iloiset silmät... 

... Prisman kassi...

... silkkipaperia... 

... suklaarasia ja sanomalehteä... Tämähän kävi ihan pakettileikistä!

"Silmät?!?!?!", te lukijat varmasti mietitte tässä vaiheessa. Kyllä, silmät, sillä kyseessä ei ollut mikään tavallinen kurkkukasvi. Paketista paljastui nimittäin ihka-aito kuueläin kurkkumaasta, myös kurkku- tai kurpistamopoksi tituleerattu kaveri. Siellä se tillitti iloisesti silmillään ja hymyili alati tyytyväistä hymyään. Paketista päästyään se sai hetken rullailla vapaasti lattialla, ennen kuin se päätyi vielä piiloon. Bonbon saa sen nimittäin joululahjaksi. 

Kukas se sieltä kurkistaa? Tunnistatko jo otuksen?

Kurkkumopo on Plaston 70-luvulla valmistama potkuauto. Hyväkuntoiset kurkkumopot  lienevät ihan keräilyharvinaisuuksiakin, mutta tämän kurkkumopon on vielä tarkoitus päätyä ihan leikkeihin. Tuskinpa Bonsku ihan hetkeen vielä sillä huristelee, mutta muutaman kuukaudenkin päästä tilanne on varmaankin toinen. Siihen saakka se saa köllötellä nurkassa ja tutkailla rauhassa uutta kotiaan. Okein mainio sisustuselementti minusta! Nimeä sillä ei vielä ole, mutta eiköhän sellainen keksitä.

Kurkkumopo koko komeudessaan. Jopa toinen tuntosarvi on jäljellä. Saa nähdä, onko kauaa, kun Bonsku pääsee sillä huristelemaan. 

Minä en tällaisella muista koskaan leikkineeni, mutta olin hämärästi tietoinen  kurkkumopojen olemassaolosta. Mopo tuo mieleeni Richard Scarryn Iloisen autokirjan, josta niin ikään löyty kurkkuauto. Suosittelen lukemaan liikuttavan kertomuksen kurkkumopojen kohtaamisesta Pupuleipomon blogista.

Mitäs pidätte? Onkos teillä kokemuksia kurkkumoposta? Onko nimiehdotuksia?

Peukalotrauma ja kuinka siitä selvitään

Päätin tässä kuussa ottaa osaa Vaapulan käsityöhaasteeseen, jonka teemana nyt marraskuussa oli lapsuusmuistoni. Minähän pidän muisteloista, joten haaste sopi minulle mainiosti. Kurkin muiden haasteeseen osallistujien töitä ja ilokseni löysin monta hyvin erilaista työtä. Linkistä pääsee haasteen aloituspostaukseen ja muihin blogeihin.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten en ole aina ollut erityisen hyvä käsitöissä. Ala-asteen käsityötunnit kuluivat kavereiden kanssa kikattaessa ja toisaalta pohtiessa sitä, mistä ihmeen reiästä se virkkuukoukku pitäisi saada läpi, kun koko työ on yhtä tiukkaa myttyä. Sittemmin olen oppinut pitämään käsitöistä, erityiskiitos kuuluu OKL-aikojen käsityötunneille. Lapsena käsityöt olivat monesti kuitenkin yhtä tuskaa ja seisoin aina jonossa opettajan luokse odottamassa neuvoja, kun tuli tenkkapoo. 

Näitä lapasia sopii käyttää vaikka haarniskan kanssa, niin peltiset ne ovat. 

Eräs erityinen trauma liittyy ensimmäisten lapasten kutomiseen. Kaikki varmaankin jo otsikon perusteella arvaavat, mistä on kyse, mutta kerron silti traagisen tarinan raudanlujista lapasista. Olin valinnut mielestäni erinomaisen kauniit värit lapasiin: sähkönsinistä, lilaa ja metsän vihreää. Silloin Novitan värikartta ei tainnut olla yhtä laaja kuin nyt. Suunnittelin kauniin tulpaanikuvion ja eikun kutomaan (eli siis neulomaan, mutta meillä puhutaan aina kutomisesta). Lapaset valmistuivat tappavan hitaaseen tahtiin. Koska ne piti saada valmiiksikin jossain vaiheessa, lapaset sai ottaa kotiin ja jatkaa kutomista siellä. Niinpä sitten eräänä iltana oikein rykäisin ja kudoin toista lapasta vaikka kuinka pitkälle.

Lähikuva. Paha peukalo näkyy vasemmassa alakulmassa. 

Sitten äitini huomasi sen jossain vaiheessa. Hän ei sanonut mitään, sillä olin tehnyt niin kovan työn. Hän ajatteli, ettei sillä ehkä niin väliä. Kunnes huomasin sen itse: olin tehnyt tietysti kaksi saman käden lapasta! Sain sellaisen primitiivireaktion, ettei sellaista raivoa kovin usein meillä nähty. Valtava työ oli mennyt hukkaan! En muista varmaksi, ehkä vanhempani yrittivät suostutella minua jättämään virheen huomiotta ja kutomaan lapanen loppuun. Minä en halunnut, vaan työ oli purettava peukaloon saakka. Vaikka oli jo melko myöhä, kudoin raivoisasti varmaan puolille öin (eli 12-vuotiaalle silloin aika myöhään) ja sain kuin sainkin lapasen lähtöpisteeseen. En varmasti ollut koskaan kutonut niin nopeasti! Lapaset valmistuivat ja olin niistä hyvin ylpeä. Niitä tosin ei voinut pitää, sillä ne olivat niin tiukalla käsialalla kudottu, että ne olivat aivan kivikovat. Mutta sehän on sivuseikka!

"Missä on peukalo, missä on peukalo..."

Sittemmin olen kutonut aina silloin tällöin lapasia, mutta olen ehdottomasti enemmän sukkaihmisiä. Nykyään muistan tehdä kaksi eri käden lapasta, mutta en kyllä yhtään tykkään sen peukalon tekemisestä. Niinpä onkin kovin vapauttavaa neuloa vauvan lapasia, joihin ei tarvitse lainkaan peukaloa! Ne myös valmistuvat suhteellisen nopeasti, sillä käsityöt valmistuvat tällä hetkellä suurinpiirtein samaan tahtiin kuin silloin ala-asteella, joskin eri syystä.

Kettu, kissa, hiiri ja nalle. Yhdistelemällä erilaisia korvien malleja ja päättelytekniikoita saa aikaan erilaisia eläimiä. 

Näihin eläinlapasiin sain inspiraatiota ja pohjan Ram sam saa -blogin kettulapasista. Valkoinen ja oranssi näyttivät niin kauniilta yhdessä, että aloitin suoraan kopioimalla ja ideoin matkan varrella lisää eläimiä ja värejä. Haasteeseen syntyi neljä erilaista lapasta, joista osa menee lähipiiriin syntyville pienokaisille. Lapasten malli on hyvä ja varresta tuli napakka. Lisäsin tosin muutaman kerroksen sileää neuletta ensimmäisellä värillä. Kissa- ja nallelapaset päättelin terävän kärjen sijaan pyöreästi tällä ohjeella. Korvat kirjoin päälle silmukoita jäljitellen. Siinä kohtaa meinasi syntyä uusi trauma, sillä neuleen päälle kirjonta ei ole myöskään ollut vahvuuksiani, mutta nyt pääsin hommasta jyvälle ja tämän videon avulla sain selvää hommasta. 

Ja nassut valmiina! Niin söpöjä!

Minusta lapasista tuli oikein söpöjä ja kaukana ovat ne ajat, jolloin kutominen oli tuskien taivalta. Nyt muutaman kerroksen neulominen silloin tällöin virkistää mukavasti ja pienet ja vähän isommatkin lapaset syntyvät paljon nopeammin kuin joskus ennen. Välillä vieläkin ihmettelen, että mites tässä näin kävi! 

Pikaoperaatio joulun lapsi

Olin kuullut aikaisempinakin vuosina Operaatio joulun lapsesta, jonka kautta voi lähettää joulupaketin Euroopan kaikkein köyhimmille lapsille Romaniaan tai Moldovaan. Vastaavia keräyksiä on toki suomalaisillekin lapsille, mutta minä satuin nyt tarttumaan tähän projektiin. Suunnittelin tänä syksynä, että nyt minä vihdoin osallistun keräykseen, mutta asia unohtui muiden kiireiden vuoksi. Viime viikolla yhtäkkiä heräsin tarkistamana, että koskas pakettien keräys päättyy. Onneksi tarkistin, sillä Turussa keräys päättyi jo 15.11., vaikka joissain muissa paikoissa jatkuu vielä 22.11. asti. Lisäksi käytännössä keräys päättyi jo 13.11., sillä Mikaelin seurakuntakoti oli auki vain viikolla ja toiseen keräyspisteeseen emme olisi ehtineet myöskään. Viime torstaina piti siis äkkiä panna toimeksi ja lähdimme Bonskun kanssa ostoksille. 

Paketti kootaan joko varta vasten haettuun kenkälaatikon kokoiseen laatikkoon tai sitten ihan vaan kenkälaatikkoon. Sopiva, kauniin oranssi kenkälaatikko löytyikin jemmasta. Sitten piti valita ikärymä ja tuleeko paketti tytölle vai pojalle. Jos minulla ei olisi tullut niin kiire, olisin varmaan ottanut sen kaikkein haastavimman ryhmän, eli 10-14 vuotiaat pojat, mutta nyt menin vähän matalammalta ja valitsin kohderyhmäksi 2-4 vuotiaat pojat. 

Paketissa on tarkkaan määritelty, mitä sinne pitää kerätä. Hyvä näin, sillä muuten lahjojen sisältö voisi olla mitä sattuu. Tuotteiden tulee olla myös uusia, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä käytettyjen tavaroiden kunto voisi olla kovin vaihtelevaa. Tarkka lista helpottaa myös ostotyötä, ettei tarvitse niin paljon käyttää aikaa miettimiseen, mitä lapsi voisi tarvita, vaan voi miettiä sitä, millaisista tarvikkeista lapsi sitten pitäisi. Tähän listaan vielä paketin sisällön.

1. Yksi laadukas lelu ja pienempi lelu

Sopivan lelun löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Osa kivoista lelukaupoista oli jo kiinni, joten oli tyytyminen Stockan leluosastoon ja Br-leluihin. Etsin ensin Duplo legoja, mutta sopivia ei löytnyt. Lopulta löysin Lahjatavaraliike Rusetista söpön kettupehmolelun, samanlaisen kuin on miehen veljentytöllä. Ketun lisäksi ostin söpön pienen matkalaukun. Minusta ainakin oli pienenä kiva kärrätä tavaroita pienissä laukuissa, joten toivottavasti näin on lahjan saajankin mielestä kiva tehdä. 

2. Vaatteet: pipo, hanskat, sukat ja ohut, pitkähihainen paita

Vaatteissa suosin suomalaista paitaa lukuunottamatta. Pipon ja hanskat valitsin Kivat-merkiltä ja sukat ovat sidosteen. Toivottavasti ovat laadukkaita! Paidaksi valitsin Bogin hauskan pingviinipaidan. Tarjolla olisi ollut myös erilaisia nalleja, mutta valitsin pingiviinin siksi, että keltainen paidan väri oli pirtein ja nallepaidat olivat kaikki hieman hailakan sinisiä. 

3. Koulutarvikkeet: Vihko, lyijy- ja värikyniä, kumi, terotin ja penaali

Koulutarvikkeiksi valikoitui ihan sattumalta muumi-aiheisia tarvikkeita. Ohjeissa toivotaan, ettei mikään esineistä viittaisi väkivaltaan ja täytyy sanoa, että tarjolla oli vaaleanpunaisten ponipenaalien lisäksi melko väkivaltaisia kuva-aiheita. Ehkä alkusyksystä tarjonta olisi ollut runsaampaa. Moldovassa ja Romaniassa muumeista ei varmaankaan tiedetä mitään, mutta hauskat hahmot vetoavat ehkä silti pieniin lapsiin. 

4. Hygieniatuotteet: hammasharja, -tahna, palasaippua, kampa tai harja

No, näissä nyt ei ollut mitään erityistä kirjoitettavaa. Aika perustuotteita. Suomalaislapselle nämä hygieniatuotteet osana joululahjaa olisivat varmaan aika ankeaa, mutta ei välttämättä niille lapsille, joille ne eivät ole itsestäänselvyys. 

5. Hedelmäkarkkeja, joiden viimeinen myyntipäivä on seuraavan vuoden puolella.

Yritin ensin löytää jotain vähän luonnollisempia karkkeja, kuin nämä joidin päädyin. Niiden päivämäärät vaan olivat vähän huonompia, joten ajattelin, että ehkei yksi esanssikarkkipussi pilaa lasta, koska ne eivät varmastikaan ole mikään jokapäiväinen juttu kaikille maailman lapsille. Pakkasin mukaan myös xylitolipastilleja, jotka käyvät myös karkista. 

6. Muuta laatikontäytettä ja kuva tai viesti

Laatikko tuli niin täyteen kaikeasta ylläolevasta, etten hoksannut laittaa mukaan muuta. Tarra-arkki tai muu sellainen olisi ollut ehkä vielä kiva lisä. Toivon, että lapsi on tyytyväinen näihinkin! Laitoin mukaan pienen viestilappusen, jossa kerroin keltä lahja on. Kuvaa ei nyt sattunut sopivasti olemaan.

Toivon todella, että osasin valita sopivat lahjat. Eiköhän paketille löydetä sopiva omistaja. Aion ottaan nyt perinteeksi koota paketin joka joulu. Kun Bonbon on hieman isompi, hän saa auttaa paketin kokoamisessa ja valitsemisessa. Ensi vuonna aion myös koota paketin vähän paremman ajan kanssa, kun nyt tuli niin kova kiire. Onneksi sopivat tavarat kuitenkin löytyivät, sillä eihän paketin sisältö ole mitään ihmeellisyyksiä täynnä. 

Monissa keräyspisteissä on vielä aikaa osallistua Operaatio joulun lapseen vielä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Lisäksi nettisivuilla voi koota virtuaalipaketin 40 euron hintaan. Suomessa Operaatio joulun lapsesta vastaa Patmos lähetyssäätiö, jolle voi lähettää paketteja myös ympäri vuoden. Jos tämä kyseinen keräys ei tunnu omalta, niin vastaavia keräyksiä löytyy monenlaisia, myös suomalaislapsille. 

Oletko osallistunut tai oletko aikeissa osallistua johonkin joululahjakeräykseen?

Extreme-elämys-isänpäivä

Sunnuntaina oli nyt sitten tämä ensimmäinen virallinen isänpäivä meidän perheessä. Muutaman viikon takaisella Ruissalon reissulla keksin loistavan idean, miten juhlistaa sitä. Innostuin ajatuksesta lähteä vähän luontoretkeilemään ja ottaa myös isovanhemmat mukaan. Siinä samalla saisivat vaari ja pappa aineettomat isänpäivälahjat elämysretken muodossa. Tuumasta toimeen! Suunnittelin retkieväät ja hankin miehelle trangian isänpäivälahjaksi. Hän tietysti oletti, että otamme mukaan hänen vanhempiensa trangian, joten yllätys onnistui. Lauantaina esivalmistelin retkieväät, sunnuntaina tein vielä lettutaikinan ja kokosin kamppeet kasaan. Keitin lounaaksi kanakeiton, ettei tarvinnut lähteä retkelle tyhjin vatsoin.  

Retkiseurue miinus valokuvaaja. Kuvissa piti kävellä hidastetusti eli "dressmann-tyyliin", jotta kuvat onnistuivat.

Aamun aloitin herättämällä miehen onnittelulaululla. Toin oikein aamiaisen sänkyyn ja siinä sitten yhdessä availimme lahjat. Oli oikein ihana ja ikimuistoinen tämä ensimmäisen isänpäivän aamukin, vaikka meinasi tulla kiire, kun heräsimme niin myöhään. Minun vanhempani tulivat meille aamupäivällä ja miehen vanhemmat tapasimme kirkossa, jossa kävimme yhdessä koko porukka. Sitten syötiin se keittolounas ja valmistauduttiin retkelle. 

"Yl' kasteisten vuorten me kuljemme..."

Ensin tulkitsimme tämän sudenjäljeksi, mutta oli tainnut kuitenkin kulkea narussa tämä susi, kun seurasi niin nätisti polkuja. 

Suuntasimme kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa. Tarkempi määränpää oli... hmm... mikäs se nyt oli. Pitää tarkistaa mieheltä. Bonbon kulki mukana Manducassa miehen kyydissä ja nukahti käveltyämme jonkin matkaa. Olin valmistautunut imetykseen ulko-olosuhteissa, mutta kävikin tuuri, sillä Bonsku ei herännyt koko reissun aikana kuin pieneksi hetkeksi, eikä silloinkaan tarvinnut ruokaa. Hyvä näin, sillä pysähtyminen pimenevässä metsässä olisi ollut varsinainen operaatio. Sää suosi, vaikka päivä oli sateinen. Maa oli toki märkä ja liukas, mutta onneksi kaikilla oli riittävän hyvät kengät.

Välillä oli vähän kaltevaa ja liukasta, 

Loppunoususta piti ottaa kuva. Valitettavasti kuvassa ei kerro todellisuutta. 

Ennen Paltanvuoren (sehän se oli!) huippua oli vielä melkoisen jyrkkä nousu ja vähän hirvitti, miten siitä selvittäisiin. Mutta hyvinhän se meni. Mies on tottunut metsässä liikkuja, joten hän kyllä osasi varoa vauva kantorepussakin. Huipulla odotti penkki ja odotettu evästauko. Ensin syötiin tekemäni sämpylät ja sitten alettiin paistaa lettuja. Kaasupolttimolla varustettu trangia syttyi helposti, mutta lettujen paistaminen oli silti vähän kinkkistä hommaa. Olin kokeillut uutta taikinareseptiä ja laittanut siihen liian vähän kananmunia, pannua ei kuumenettu heti riittävästi ja lätyt paistuivat vähän epätasaisesti. Paistaminen oli varsin hidasta hommaa, mutta saimme kuitenkin jokainen yhden kunnon retkiletun. Minä sain parhaan, koska paistajana söin omani viimeiseksi! Kun paistaminen olisi vihdoin alkanut sujua, alkoi kuitenkin jo hämärtää sen verran, että oli viisainta lähteä kohti parkkipaikkaa.

´"Kohtalainen näkymä" nauratti. Ei ehkä kovin houkutteleva. Olisi pitänyt tulla siis aikaisemmin...

Retkikeittiö. Kaasulla toimiva trangia oli kannattava ostos, niin ei tarvinnut pelata sinolilla. 

Paluumatka taisi olla se kaikkein extriimein kokemus koko reissussa. Tai no, ei ehkä porukan kokeneille retkeilijöille, mutta minä ja vanhempani emme ole ehkä niin eräihmisiä, joten meille ainakin. Hämärä laskeutui todella nopeasti, vaikka oli kuitenkin vasta iltapäivä. Mutta niinhän se tekee marraskuussa! Onneksi kännyköissä on hyvät lamput ja joku taskarikin oli mukana. Liukkaista kivistä ja juurista varoiteltiin takana kulkeville. Miehellä oli paperikartta ja anopilla oli kännykässä sovellut. Siinä vaiheessa, kun hänen kännykkänsä akkuloppui, meitä city-ihmisiä vähän kylmäsi, mutta hyvin sitä selvittiin. Onneksi oli monta suunnistajaa mukana ja äkkiähän sen karttasovelluksen olisi omaankin kännykkään ladannut.

Ihan näin pimeää ei ollut kuvan ottohetkellä todellisuudessa, mutta hetken päästä kuva vastasikin jo totuutta.

Retki oli siis oikein onnistunut ja oli hauska järjestää tällainen vähän erilainen isänpäiväyllätys. Äitienpäivänä voidaan sitten mennä vaikka johonkin hienoon ravintolaan syömään! Kaikki tykkäsivät retkestä ja itselle jäi sellainen olo, että retkeilyhän on oikein kivaa. Vanhat partiotraumat alkavat siis hälventyä ja jokin päässä on selvästi vinksahtanut. Suosittelen kokeilemaan tällaista isänpäiväretkeä joskus! Tai miksei äitienpäivänäkin! Loppuun laitan vielä retkilettujen reseptin. Lisäsin kotona taikinaan munan, jolloin letut onnistuivat oikein hyvin. Maku oli syvä ja mantelimaidon ansiosta kivan pähkinäinen.

Karkkiksen (vehnättömät ja maidottomat) retkiletut

• n. 8 dl mantelimaitoa
• 4 munaa
• 3 dl kaurahiutaleita tai 2 dl kaurajauhoja
• 2 dl ohjajauhoja
• loraus öljyä
• ripaus suolaa
•  1 tl sokeria
• voita paistamiseen

Jauha kaurahiutaleet tehosekoittimessa jauhoksi. Voit käyttää myös ihan valmiita kaurajauhoja tai vaikka vehnäjauhoja (meillä on nyt jätetty vehnä pois erinäisistä syistä). Sekoita lettutaikinan ainekset ja jätä turpoamaan jääkaappiin. vähintään puoleksi tunniksi, mutta mielellään pidemmäksi aikaa. Jos paistat letut retkellä, kannattaa taikina laittaa pieneen juomapulloon, josta se on helppo kaataa pannulle.

Suosittelen kokeilemaan eräretkeä isänpäiväksi! Tai miksei äideillekin! Miten sinä vietit isänpäivää?

Hengästyttävä päivä kanssamme

Välillä blogeissa näkyy "päivä kanssamme"-tyyppisiä postauksia ja olen minäkin tainnut sellaisen joskus kirjoittaa. Tässä arjen tuoksinassa postausaiheille on aivossa ollut nyt melko vähän tilaa ja vielä vähemmän aikaa istahtaa koneen ääreen, joten päätinpä ottaa aiheeksi tämmöisen, jota on hyvä miettiä siinä päivän mittaan. Tämä päivä on toisaalta melko tyypillinen päivä, ainakin aamupäivän osalta, mutta ei taida tällä hetkellä mikään päivä olla ihan samanlainen, joten ei varmaan mistään prototyyppipäivästä voisi siis kirjoittaakaan. 

Päivän kauppalappu. Osa on kirjoitettu imetyksen aikana, joten piti käyttää oikeaa kättä. Kieltämättä oli aika haastava saada selvää osasta sitten kaupassa. 

Lauantaina 7.11.2015 heräsin Bonskun kanssa yhtä aikaa noin yhdeksän maissa. Täytyy sanoa, että aamuisin arvostan Bonbonin unirytmiä suuresti. Illalla en ole aivan yhtä innosutnut, sillä hän menee nukkumaan melko myöhään, jolloin oma ilta venyy helposti sinne puolille öin. Otan unet takaisin sitten aamuisin. Mies oli herännyt jo aiemmin, sillä hän lähtisi pian keikalle toiselle paikkakunnalle. Tein rauhassa aamiaista ja mies hoiti aamuvaipan. Aamut ovat yleensä nykyisin ihana rauhallisia ja yleensä vältänkin kaikkia sovittuja menoja aamupäivän aikana. Yksi syy tälle on se, että ainoat lähes varmat päiväunet Bonsku nukkuu aamupäivisin noin pari tuntia heräämisensä jälkeen. Niin tänäänkin ja saan 40 minuuttia aikaa laittaa itseni kuosiin ja vähän tehdä kotihommiakin. Ja lähes 100 % varmuudella, kuten tänäänkin, Bonbon heräsi nukuttuaan noin 40 minuuttia. Päikkäreiden aikana sain paketoitua myös isänpäivälahjan. 

Kantoliinan jälkeen yleisin päiväunipaikka.

Luovaa paketointia. Lehdet on kyllä jo tippunut, mutta eiköhän tämä mene läpi kuitenkin. 

Päiväunien jälkeen Bonbon vaati erinäisiä huoltotoimenpiteitä. Niiden jälkeen laitoin hänet kantoliinaan ja päästiin vähän kaupungille. Yleensä syön lounaan kotona, mutta silloin tällöin käyn ulkona lounaalla. Nyt valitsin Pasta Fabbrican Hansan ruokamaailmassa. Aika moni muukin lapsiperhe oli valinnut food courtin. Bonbon halusi jälleen kerran ruokailla kanssani yhtä aikaa ja harmittelien hetken, että valitsin vahingossa spaghettiannoksen. Onneksi se oli kuitenkin helppo syödä. 

Lounaan jälkeen suuntasimme kohti toria. Ostin salaattiaineita ja iloisena yllätyksenä sain tarvitsemani lehtipersiljan kaupan päälle. Mietin hetken, menemmekö suoraan kauppaan, mutta päätinkin mennä postiin hakemaan yhden paketin ja lankakauppaan hakemaan käsityöprojektia varten pari kerää lankaa. Bonbon vaikutti tämän jälkeen hiukan levottomalta ja läiskäisee käden kantoliinan sisältä naamalleni. Tämä on merkki, että emme taida päästä samalla reissulla kauppaan, vaan kotiin on mentävä välissä. 

Sohvan valtaajat vauhdissa jälleen. 

Iltapäivä onkin varsinaista väsytystaistelua. Bonbon vaikutti edelleen hieman levottomalta ja kärttyiseltä, mikä yleensä merkitsee väsymystä. Aikani kuluksi kokeilin laittaa hänet kantoliinalla selkään. Ensimmäisen kerran onnistumme ja Bonbon viihtyy selässä melko hyvin. Soitan äidilleni ja puhumme jonkin aikaa. Jossain vaiheessa Bonbon alkoi venkoilla ja yritin epätoivoisesti nukuttaa häntä. Hän nukahti hetkeksi, jolloin pääsen isänpäivävalmistelujen pariin. Sitten hän hersi rääkäisten. Tämä toistui useita kertoja. Niin ihana kuin Bonbon onkin, niin kyllä hän välillä osaa järjestää varsinaisen ärsytysshown. Lopulta epätoivoisten kantoliinanukutusyritysten jälkeen lähdimme kauppaan. Kaupan jälkeen hän nukahti taas hetkeksi ja keitän kahvit. Ei kannattaisi kyllä alkaa tehdä mitään kotihommia ennen kuin saa kahvia! Sitten ehdin hetken kirjoittaa tätä postausta ennen kuin Bonsku taas heräsi. 

Onneksi vaipanvaihto ja mahanpäristely pelastavat päivän! Yksikin hurmaava hymy pyyhkii pois aika paljon harmeja. Mahan päristely on uusi suosikkijuttu. Makeimmat hymyt taitaa saada oma peilikuva (kuka nyt ei noin söpölle vauvalle hymyilisi?) ja siitä riittää iloa äidillekin. 

Tein "kaurasämpylöitä", jotka ovat kyllä ennemminkin jotain lättysiä tai leipäsiä. Hyviä kuitenkin! 

Unien jälkeen Bonsku oli paremmalla tuulella ja totesin, että onnistuu se ruoanlaitto vauvan kanssakin. Välillä Bonsku katseli sylistä, mutta suurimmaksi osaksi hän oli tyytyväinen leikkimatolla, kunhan hänen kanssaan jutteli riittävästi. Sieltä oli ilmeisesti ihan hauska katsella äidin touhuja, sillä ne kiinnostivat enemmän kuin lelut. Sain tehtyä jopa sämpylät, vaikka olin heivannut sen suunnitelman iltapäivän nukutusrumban keskellä. Sain valmiiksi kanakeiton seuraavaa päivää varten ja söin itsekin. Bonbon halusi olla sylissä ja nykyään pitääkin olla tarkkana, ettei keittolautanen päädy lattialle tai syliin, sillä Bonbon on varsin vikkelä vetämään tavaroita alas pöydältä.

Pitkään haudutettu kanakeitto on niin hyvää! Tein tätä ohjetta mukaillen, pistin mukaan vielä lisää juureksia ja nuudeleiksi riisinuudeleita. 

Ruoanlaiton jälkeen teimme yhdessä vielä vähän kotihommia ja sitä sun tätä. Yhdeksän aikoihin aloitettiin nukutushommat. Tällä kertaa mentiin oikein pitkän kaavan mukaan vauvahierontoineen päivineen. Vähän lueskeltiin lasten rukouskirjaa ja laulettiin tutut iltalaulut. Bonsku simahti joskus ennen puolta yhtätoista ja pariin otteeseen sain mennä rauhoittelemaan uudestaan ennen kuin pääsin istahtamaan tähän. Vaikka iltanukutuksissa menee tällä hetkellä aika paljon aikaa, ne ovat oikeastaan aika mukavia puuhia (ainakin siihen asti, kunnes alkaa mahdollinen iltaraivari).

Sekoittelin isänpäivän aamiaiseksi tuorepuuroa. Nopeaa ja hyvää! Tähän tuli muussattua banaania, mantelimaitoa, (omatekoista) mysliä, puurohiutaleita, auringonkukansiemeniä ja mustikoita. 

Nyt sitten istun tässä koneen ääressä viimeistelemässä tätä postausta. Oli aika jännää, kun koko päivän päässä surrasi postaus ja mitä tästä päivästä kirjoittaisin. Eipä sitä ihan joka päivä jaksaisi. Kuvien lisäämisen jälkeen varmaan vielä vähän jumppailen ja katselen telkkaria. Ja simahdan joskus puolilta öin. Tuntuu kyllä näin jälkikäteen, että päivässä ehti tapahtua ihan hirveästi asioita, vaikka emme käyneet kuin muutaman sadan metrin säteellä kodista. Yleensä en toki tee ihan noin hartaudella ruokaa tai muita valmisteluja kuin nyt isänpäivää varten.  Aamulla onkin sitten ensimmäisen virallisen isänpäivän vuoro meidän pienessä perheessä! Sitä jäänkin odottamaan jännityksellä.