Keittiö on viimein valmis!

Kaappien keltainen, appelsiini ja niin kaunis laatta - ah! Tätä juuri odotin. 

 Olen näemmä palannut blogini alkujuurille, kun tavoitteeni blogin alkutaipaleella oli kirjoittaa sisustusblogia. Nyt sisutusaiheisia postauksia on mielessä enemmän kuin mitään muuta! Ja nyt, viimein, voin julistaa että meidän kesäkuussa aloitettu keittiömme on valmis! Viimeisen silauksen keittiöön toi välitilan laatoitus, joka muutaman mutkan jälkeen tehtiin viime viikolla. 

Ikkunaseinästä tuli niin kaunis tapetoinnin jälkeen. Nyt tapetti kauniisti toistaa osin kellastuineiden omenapuiden lehtien sekä talon väriä. Oikeastaan keittiö on ihan meidän talon värinen: keltaista, harmaata ja ripaus ruskeaa! Vain katon punainen puuttuu. 

Nyt voin viimein huokaista helpotuksesta, että kyllä tämä itse visioimani keittiö on onnistunut! Kun paikallaan oli vasta uudet kaapinovet, aloin hiukan jännittää mahtaako lopputulos sittenkään vastata mielikuvia. Kaappien värit olivat kyllä onnistuneet, mutta ne eivät ihan istuneet seinien haaleanvaaleansiniseen väriin eivätkä varsinkaan beigeen välitilaan. Myös kulunut valkoinen lattia näytti entistä sotkuisemmalta uusien kaappien rinnalla. Marmori-dc-fixin laittaminen välitilaan auttoi hetkeksi, mutta aika pian sekin alkoi tökkiä. 

Harmaa lattia ja kaappien yläpuolella jatkuva tapetti kokoavat huoneen yhteen. Valkoinen välitila kirkastaa. Yläosa on lämmin, alaosa kylmempi. 

Pala palalta keittiö alkoi kuitenkin loksahdella kohdilleen. Jo lattian maalaaminen harmaaksi auttoi valtavasti. Yksi ylimääräinen "väärä" väri oli poissa ja koska lattia oli hyvin saman sävyinen kuin alakaapit, se kokosi kivasti keittiötä jo yhtenäisemmäksi. Seuraava osanen oli Appelsiini-tapetti, jota oli jo yhdessä seinässä. Kesällä tapetoimme myös ikkunaseinän ja kaappien päälliset. Siinä saikin muuten jännittää riittääkö yksi rulla. Lopulta kaikki palat eivät ole ihan oikein kohdistettuja ja muutama kohta piti koota pienistä palasista, mutta tämä ei juuri onneksi tapetin kuviosta erotu. 

Terästasoon olen kyllä todella tyytyväinen. Se heijastaa hienosti valoa ja se on helppo pitää puhtaana. 

Mutta se välitila! Se olikin yksi murheenkryyni, sillä keittiöasentaja ei sitä halunnut tehdä. Hänen hommansa oli ainoastaan keittiön asentaminen ja toki tämä on ymmärrettävää, jos hänet on sellaiseen työhön palkattu. Tämä tuli tietoon vähän viime tipassa, mikä harmitti, sillä en saanut, tietenkään, nopealla aikataululla ketään tilalle. Enkä kyllä meinannut saada pidemmälläkään aikataululla. Ensimmäisen kohdalla nirsoilin, sillä aikataulu meni vasta syksyyn. Toinenkaan ei sitä aikataulusyistä päässyt tekemään mitenkään järkevässä aikataulussa. Suurin osa ei edes vastannut tarjouspyyntöihin. K-Raudan kauttakin kyselimme ja tiedot otettiin vastaan ja sitten vain radiohiljaisuutta. Pohdimme jopa, että olisimme tehneet homman itse appivanhempien avustuksella, mutta lopulta luovuin ajatuksesta laatan haastavan mallin vuoksi ja myös siksi, etten jaksanut lomalla alkaa miettiä laatoituksia. 

Vaaleat kaakelit toistuvat puuhellassa. Messinkiset vetimet toistavat taas lattiasuojan väriä. 

Lopulta olin yhteydessä kahdeen minulle vastanneeseen firmaan. Toisen aikataulu venyi ja paukkui edelleen tooodella pitkälle, mutta toisesta paikasta soitti mukavankuuloinen tyyppi, joka sanoi että voisi ottaa homman alkusyksylle. Hän kävi katsastamassa paikan elokuussa ja viime viikolla tuli kaakeloimaan. En kyllä voi kuin kehua, sillä vaikka laatta oli kokeneellekin laatoittajalle melko haastava, työnjälki oli todella tarkkaa ja siistiä. Lisäksi hän suositteli suunnittelemani harmaan sauman tilalle valkoista saumaa, joka olikin juuri oikea ratkaisu. Välitilasta tuli todella kaunis! 

Hanan piti pysyä samana, mutta se piti lopulta vaihtaa, kun vanha hana tuli liian lähelle seinää. Uudet kaakelit laitettiin vanhojen "muka-kaakelilevyjen" päälle, sillä niitä oli turha lähteä purkamaan ja laittamaan saneerauslevyä tilalle. 

Vaikka vanha keittiökin oli ihan hyvä, niin kyllä tässä muutoksessa parani myös keittiön toimivuus. Jo aiemmin vaihdoimme kaappien alle halogeenien tilalle ledit ja nyt ne pääsevät kunnolla valaisemaan, kun sekä valkoinen että teräs heijastavat valoa. Aiemmin keittiö on ollut melko pimeä talvisin. Terästasoon olen myös edelleen todella tyytyväinen, sillä se on niin helppo pitää puhtaana. Käytön jälkeä ja naarmua tietysti tulee, mutta ne kuuluvat asiaan. Ja tietysti myös värit keittiössä ovat nyt mieluisammat kuin ennen. Keittiö sopii myös hyvin talon henkeen. Vaikka siinä on 2020-luvun keittiön elementtejä, niin moni osa sopii myös 1920-luvun henkeen, jolloin talo on rakennettu. 

Välitila kirkastaa kokonaisuuden. Vaikka laatta oli vähän hankalan mallinen, olen iloinen että päädyin lopulta siihen, sillä se tuo lisää persoonallisuutta keittiöön. 

Nyt koti on jo melkein joka nurkasta viritetty oman näköiseksi. Vielä pitäisi tosin tapetoida yksi seinä ja maalata toinen ja... No ei ehkä näin suurisuuntaisia kuin tämä keittiö kuitenkaan! 

Miltäs näyttää? 

Kestävä koti

Elokuusta tuli vähän turhan ruuhkainen minun makuuni ja kesä loppui rysäyksellä. Ensimmäisen viikon piti olla minun lomaviikkoni ja Tintin päiväkotiintotuttelu viikko, jolloin minä olisin saanut puoli päivää vain itselleni. Tarkoitus oli alkuviikosta vähän raivata ja siivota kotia ja loppuviikosta luuhata yksin kaupungilla. Sitten Bonsku nosti kuumeen. Loppuviikko menikin sitten testin kautta sairastaessa. Sitten alkoi työt. Ja ensimmäisen kokonaisen päivän keskellä sairastui Tintti. Ja lopulta myös me aikuiset. Ja kun muut olivat parantuneet, Tintti aloitti alusta. Kuusi testiä kahden viikon sisään. Siinä samalla kasaantuivat työt ja koska töissä on niiden kasaantuneiden lisäksi uusia kivoja ja vähän jännittäviä juttuja, ovat työt vieneet myös vähän normaalia enemmän energiaa. Niinpä olen ollut tässä elokuussa aika puhki. Nyt onneksi vähän alkaa helpottaa. Mutta tästä syystä kuvat, jotka olen tähän postaukseen ottanut, ovat hyvin, noh, realistisia. En siirrellyt kuin pari tavaraa. Minun on turha kilpailla täydellisesti aseteltujen blogi- ja instakuvien rinnalla, joten menään siis realismi edellä. 

Jotain olen sentään ehtinyt kuitenkin tässä elokuussa tehdä. Kuuntelin Julia Thurénin uutuuden Kaikki kuluttamisesta. Kirjassa käydään juuri täydellisen helppotajuisesti läpi sitä, mitä tämä nykyinen talousjärjestelmä on, miten se on vaikuttanut länsimaiseen ylikulutuksen kulttuuriin ja miten siitä voisi pyristellä eroon ilman, että koko kapitalismia on hylättävä. Se sai miettimään monenlaisia asioita, mutta myös sitä mitä tavaraa olen vuosien aikana kotiini hankkinut ja ovatko hankintani kestävällä tasolla. Miten usein hankin kotiin uusia asioita? Olenko tehnyt vuosien varrella kestäviä valintoja? Jo blogini alkuaikoina eräs ystäväni pohti, miten pyörittää sisustusaiheista blogia ilman, että ostaa koko ajan uutta. Aion tässä postauksessa käydä läpi kaikki kotimme huonekalut ja niiden hankintavuodet ja pohdin sisustamista kestävän kulutuksen kannalta. 

Kuvan huonekalut: kukkatuoli vuodelta 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu), peilipöytä vuodelta 2017 (vintage); keinutuoli 2011 (isovanhempien vanha); liinavaatekaappi  2011(isovanhempien vanha); matto 2021 (käytettyä Ikeaa). 

Olen asunut omillani vuodesta 2009. Käytännössä olen voinut omistaa siis huonekaluja vasta reilut kymmenen vuotta ja lisäksi joitain lapsuuden kodista mukana kulkeneita. Aionkin laskea keski-iän huonekalujeni omistusvuosien mukaan. Toki iso osa huonekaluistani on myös vanhoja ja käytettynä saatuja tai hankittuja, mikä on hyvin kestävää. En kuitenkaan aio laskea ikää todellisen iän mukaan, koska ei pelkkä käytettynä hankkiminenkaan autuaaksi tee. Käytetyn ostaminen, niin järkevää kuin se usein onkin, saattaa myös mahdollistaa sen, että joku toinen saa ostaa taas jotain uutta. Lisäksi huomaan itse oikeuttavani itselleni välillä uusia ostoksia siksi, että "minullahan on jo niin paljon käytettyä, kyllä minä tämän voin ostaa". 

Tämän kuvan huonekalut: Pinkki tuoli 2019 (vintage, uudelleen verhoiltu); senkki 2013 (roskalavalöytö). 

On tuntunut, että kotiin tulee koko ajan hankittua jotain uutta ja usein vielä viime vuosina ihan uutta-uutta, kuten vaikkapa naulakot ja eteisen penkki. Nämä hankinnat ovat olleet erittäin käytännöllisiä ja osoittautuneet myös käytössä hyviksi. Etenkin penkkiä edelsivät kaikenlaiset vanhoista huonekaluista kyhätyt viritelmät, jotka eivät oikein toimineet. Silti pohdin pitkään, voinko ostaa tuon penkin, kun vanhallakin pärjää? Missä menee halun ja tarpeen raja? Se on tietysti hyvin häilyvä, mutta tämä on asia, jota pohditaan paljon myös Thurénin kirjassa. Riittääkö tarpeeksi, se, että jokin asia on hautunut mielessä puoli vuotta tai vuoden? Milloin jokin on niin epäkäytännöllinen ratkaisu, että se "oikeuttaa" ostamaan jotain? En voi kieltää, etten tuntisi ostoksistani myös mielihyvää. Ja kun sitten päädyn jonkin asian ostamaan, yritän myös nauttia siitä kunnolla. En halua ostaa väliaikaista. 

Lipasto 2009 (isovanhemmilta); Hang it all 2018 (uutena); Kite-naulakot 2019 (uutena); kenkäpenkki 2021 (uutena); räsymatot 2012 (isovanhemmilta)

Leikkikeittiö 2018 (Ikea, uutena); Kirjoituspöytä 1990-luvun alku (lapsuuden kodista siis); Muurahaistuoli 2006 (uutena, yo-lahja).

Yleensä yritän hankkia asioita ensisijaisesti käytettynä. Vaikka tähänkin liittyy ongelmansa, kuten tuolla edellä pohdin, on tietysti järkevää ostaa joltain toiselta jotain turhaa, kun se itsellä tulee käyttöön. Aina sitä käytettyä ei kuitenkaan löydy, kun jokin asia olisi tarpeellinen (tai "tarpeellinen"). Esimerkiksi tuo lasten Ikean keittiö. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään ja aina käytetyt kerkesivät mennä nenän edestä. Siispä muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ostimme sen uutena. Nyt se on käytössä hyvin satunnaisesti ja siirtyi juuri keittiöstä tuohon olohuoneeseen. Pitäisikö siitä nyt luopua, jotta jonkun toisen ei tarvitsisi ostaa sellaista uutena? Toisaalta aina kun pojat leikkivät sillä, se on niin suloista että jo ihan siksikin tekisi mieli vain pitää se. Sitä paitsi se on ehkä yksi tyylikkäimmistä leikkikeittiöistä! 

Sohva 2009 (uusi, valmistujaislahja); kahvipöytä 2009 (isovanhemmilta); pieni sivupöytä 2011 (vintage); kirjahylly 2018 (isovanhemmilta). 

Heräteostoksia en osta kovin usein, mutta välillä sentään. Olohuoneen matto oli erään tuttavan myynnissä Torissa ja hän linkkasi ilmoituksen facebookiin, josta sen bongasin. Mietin hetken ja sitten oli pakko tarttua tarjoukseen. Vanha (uutena ostettu) mattomme oli vielä ihan kunnossa, mutta tästä ruutumatosta olen joskus aikanaan haaveillut, kun se vielä oli Ikean valikoimissa. Ostos oli nappihankinta ja onneksi vanha mattokin päässee taas talvella lasten huoneessa käyttöön, kun lattialla kaipaa jotain lämpimämpää. Olen kiintyjä, enkä mielelläni vain myy asioita pois uuden tieltä. Monesti nykyään puhutaan siitä, ettei tavaraan saisi kiintyä, jotta se ei hallitse arkea, aikaa ja mieltä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivasti kiintymällä voi estää turhaa ostelua. Kun vanha on rakas, niin siitä on vaikeampi luopua vanhan tieltä. Kuten vaikkapa tuo rakas sohvani! Se on suhteellisen uusi huonekalun ikää jos katsotaan, mutta yksi pisimpään minulla olleista huonekaluista. Sain sen valmistuttuani lastentarhanopettajaksi (nyk. vakaope). Onneksi en sortunut silloin trendikkäisiin moduulisohviin kiitos pienen 33 neliöisen kotini! Trendeiltä ei voi välttyä, mutta oma maku ja tietty klassisuus auttaa, jos pyrkii hankkimaan aikaa kestäviä huonekaluja. 

Keittiö 2021.

Lasten tuolit n. 2016-17 (Ikea, uutena); 2x Jakkarat, ehkä 2013? (uutena, joululahjat); pinnatuolit 2017 (vintage); pöytä 2014 (isovanhempien vanha); Muurahaistuoli ehkä 2011 (uusi, joululahja)

Uusin asia meidän kodissamme on tietysti keittiö. Se on minusta tietysti ihana ja moni asia siinä on paljon käytännöllisempää kuin vanhassa. Silti tunsin piston omassatunnossani, kun Thurénin kirjassa puhuttiin siitä, onko järkevää uusia vaikkapa juuri keittiötä aina, kun se alkaa näyttää vanhanaikaiselta. Vanha keittiömme oli tosi 2010-lukuinen ja kuitenkin vielä monilta osin ihan hyvässä kunnossa. Haittasiko muutama kulunut kaapinreuna todella keittiön todellista käyttötarkoitusta? Eipä kestävän kulutuksen kannalta remontti tainnut olla kovin järkevä. Toisaalta, vaikka tässä keittiössä on nyt paljon elementtejä, jotka varmaankin huutavat 2020-lukua, niin toisaalta ehkä siinä on kuitenkin myös ajattomuutta ja ennenkaikkea omaa makuani, jolloin minun ei tarvitse uusia sitä enää uudestaan (ja toivon, että mahdollinen seuraavakin asukas joskus siitä pitää). Ja nyt aion kyllä huolehtia siitä, että ovet pysyvät hyvässä kunnossa. Yksi tärkeä pointti Thurénin kirjassa olikin, että kun hankimme jotain, meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että se pysyy hyvänä, jotta turhaan ei tarvitse sen takia ostaa uutta. 

Kirjahylly 2019 (vintage, isovanhemmilta); kirjoituspöytä (2010, antiikkia miehen vanhemmilta); työtuoli 2021 (käytettynä). 

Nyt kun näitä huonekaluja käy tässä läpi, niin ei meidän kodin tilanne vaikuta ollenkaan niin pahalta, kuin ensin luulin. Vaikka erityisesti eteiseen on hankittu uusia asioita viime vuosina, on todella moni huonekalu joko ollut meillä jo vuosia tai sitten saatu isovanhemmilta. Se, että isovanhemmiltani on jäänyt paljon kauniita huonekaluja ja se, että myös pidän niistä, on yksi syy joka helpottaa tätä kestävän kodin sisustamista. Tämä ei ole itsestäänselvyys ja tiedostan sen. Onneksi kuitenkin nykyään vanhojakin käytettyjä huonekaluja liikkuu paljon ja edelleen myös hyvään hintaan, joten monella on mahdollisuus myös ihan ostamalla saada kauniita vanhoja huonekaluja, ainakin jos ei tarvitse olla ihan mintissä kunnossa. Ja toisaalta, miten arvokkaita nämä ovat olleet jo isovanhemmilleni! Kun huonekalut ovat olleet arvokkaita, niitä on myös säilytetty niin, että ne todellakin kestävät seuraaville sukupolville. Miten käy 80-, 90- ja 2000-luvun tavaroille?

Pieni lipasto 2011 (vintage); sänky 2009 (uutena); petari 2020 (uutena); Tintin sänky 2016 (käytettynä)

  

Laiskuus on myös erinomainen lähtökohta kestävälle sisustukselle. Kun ei todellakaan jaksa pistää kaikkea uusiksi, koska muuten joutuisi pitämään sen vanhan asian eteenpäin ja näkemään vaivaa. Näin kävi vanhan sänkymme kanssa. Ihan puhtaasta mieliteosta ja vaikuttajien influenssoinnin pohjalta aloin pari vuotta sitten haaveilla Porin villan ja peitteen futoneista. Laskeskelin budjettia (koska myös budjetti on tietysti yksi hyvä syy, miksi ei voi jatkuvasti ostella kaikkea), mutta lopulta en alkanut projektiin, sillä sitten olisi pitänyt miettiä, mihin vanhan sängyn laittaa. Se on jo sen verran vanha, että kenelle sen kehtaa myydä tai antaa? Kaatopaikka on myös iso vaiva. Ja sängyn alas roudaaminen yläkerrasta. Niinpä lopulta päädyimme ostamaan pelkän uuden paksun petarin. Joka se oli kyllä oikein kannattava ostos, sillä se toi sängylle lisävuosia ja lopetti yöllisen nenän ärsytyksen, joka ilmeisesti johtui vanhasta patjasta. 

Värikäs lipasto 2016 (Ikea, uusi); matto 2018 (uusi, itse kudottu)

Thurénin kirjassa sivutaan myös Ikeaa ilmiönä. Olen saman ikäinen kuin hän ja jaoin vahvasti kirjassa kuvatun kokemuksen ensimmäisistä reissuista Ikeaan. Se oli silloin jotain harvinaislaatuista ja muistan vieläkin ne sydän- ja aurinkotyynyt, joilla on kädet, hassut lasten muovihuonekalut ja mahdollisuuden sisustaa omaa teinin huonetta hauskasti ja edullisesti. Ikea on luonut tietä tietyllä tavalla tasa-arvoisemmalle sisustamiselle, johon kaikilla on varaa. Ikea on myös laadukasta tavaraa ja siellä on oikeasti paljon hauskasti suunniteltuja huonekaluja, vaikkapa tuo lastenhuoneen senkki (sen laatu tosin on niin ja näin). Suurimana ongelmana näen Ikeassa ja vastaavissa paikoissa näen sen, miten helposti siellä ostellee kaikkea sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa. Pitää olla joko todella kiire, raudanluja päätös olla ostamatta listan ulkopuolelta tai jonkinlaiset silmälaput. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti mene Ikeaan (tai vastaaviin paikkoihin, Clas Ohlson on toinen heikko kohtani). Välillä hieman helpottaa jättää ostamatta, kun kuvittelee ne massat tavaraa, jotka kaupassa näkee ja kuvittelee, miten niitä tehdään enemmän ja enemmän massoittain jatkuvasti. Silloin saan tavaraähkyn ja minun on helpompi jättää ostamatta. Ellei se sitten ole ihan tosi kiva ja tarvitsen sen, kun se on niin käteväkin. Hups.

Kerrossänky 2019 (käytetty); sängynaluslaatikko 2020 (käytetty) tuoli 2017? (vintage); pinnatuoli 2011 (ei näy kuvassa, vintage)

Pikaisen laskutoimituksen perusteella tässä esiteltiin 40 kotimme huonekalua. Keskimäärin ne ovat olleet meillä n. 6,4 vuotta. Vajaa puolet näistä on ollut meillä tätä pidempään. Ehkä jopa yllätyin tuosta luvusta, mutta toisaalta mukana oli paljon suhteellisen uusia hankintoja, joten se laski lukua. Väkisinkin elämäntilanteen muuttuessa huonekalutarpeet muuttuvat, esimerkiksi lasten sängyt on pitänyt hankkia. Kuitenkin aika samat huonekalut näissä kuvissa pyörivät kuin ennenkin, tai ainakin siltä tuntuu. Jatkan tällä linjalla ja opettelen jatkuvasti kestävämpää kulutusta. Sillä on huomattavasti helpompi olla ostamatta koko tavaraa kuin sitten päästä siitä eroon.

Mikä huonekalu on sinulla ollut pisimpään kotonasi? Entä mitä kestävä kodinsisustus sinusta on?

Hiottu timantti

 Minulla on ollut hieman ristiriitainen suhde yläkerran vessan puisen työtason kanssa. Puinen taso on toisaalta arvokas ja tyylikäs valinta, mutta se ei ole ollut enää pitkään oikein hyvässä kunnossa. Nyt vihdoin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja hoidin tason kunnolla kuntoon. Ja kyllä siitä tulikin aivan ihana! Samalla sisustin vessaa myös muuten hieman uusiksi. 

Tykkään hurjasti tästä hauskan mallisesta vessasta. Peili on leikattu seinän muotoja mukaillen ja kaikki on niin mietittyä. 

 Kertaalleen olen tason öljynnyt, mutta hyöty jäi lyhytaikaiseksi. Lavuaarin ympärillä on ollut mm. ruma kohta, joka tuntui oikein imaisevan kaikki hammastahna- ja saippuatahrat. Se ei ole kauaa puhtaana pysynyt ja nyt kun on viimeinen vuosi lotrattu saippualla oikein olan takaa ja lapsiakin on ohjattu pesemään usein käsiä, on saippuan määrä myös tasolla ollut välillä melko - lainehtiva. 

Work in progress. Aika karmeita kohtia joukossa, etenkin tuo missä on ollut kasvo- ja suolasaippuani. 

Olen silitellyt tuota tasoa aina iltaisin hampaita pestessä, kun se on nyt niin ihanan tuntuinen. 

Lopulta kyllästyin huonokuntoiseen tasoon ja selvitin, miten se oikeastaan kuuluisi hoitaa. Marssin ostamaan hiomapaperia ja ensin hioin hioin hioin. Pahimmat karheuden lähtivät heti siliämään ja myös ennestään hyväkuntoiset kohdat tulivat entistä sileämmiksi. Öljyn sijasta ostin TopOil-öljyvahaa, jonka pitäisi antaa kestävämpi ja pidempiaikaisempi suoja. Vaha tekikin puuhun ihanan mattaisen pinnan ja kolme kerrosta tuntui tekevän tasosta riittävästi vettähylkivät. Muutamaa kohtaa en saanut ihan täydelliseksi, mutta muutos on kuitenkin huomattava. Harmi, etten huomannut ottaa "ennen - jälkeen"-kuvia tästä projektista. Mutta kuvitelkaa oikein karhea taso hammastahnatahroineen. 

Tässä näkyy hitunen vielä hammastahnajälkiä, mutta tämän jälkeen käsittelin tuota vielä hieman lisää. 

Lavuaari on kauniisti upotettu tasoon. Tason suojelemiseksi pistin kaikki saippuat vielä toisen  lautasen päälle. Lapsille tarkoitettu käsienpesuohje peittää peilistä kätevästi hieman ruman kohdan, jossa vesi on päässyt reunan alle. 

Vaihdoin samalla hieman tavaroiden järjestystä järkevämmäksi. Vessassa on alusta asti ollut vihreä pahvinen laatikosto, joka on alunperin hankittu kirjoituspöydälle. Se sopii mainiosti myös meikkien ja kaiken pienen vessasälän säilytyspaikaksi. Siirsin sen nyt tasolta takaseinällä olevalle tasolle ja jätin puutasolle vain kaikkein olennaisimmat asiat. 

Tämä kolo on niin kätevä sekä säilytyspaikkana että kaiken kauniin esille laittamiseen. 

Nämä hauskat pilkkulautaset pääsivät nyt oikeuksiinsa. Johdot hiukan häiritsevät asetelmaa kyllä. Partakoneen piilotin kukalliseen laatikkoon. Ehkä sillekin pitää tehdä keraaminen säilytin. 

Nyt kun sain puutason kuntoon, haluan myös pitää sen hyvässä kunnossa. Laitoin sähköhammasharjat keramiikkapajassa tekemieni aluslautasten päälle ja saippuat Terraviivan keraamisen laakean astian päälle. Vessasta tulin oikein keramiikkanäyttely, sillä lisäksi laitoin hammastahnat tekemääni purkkiin, palasaippuat ovat tietysti tekemieni saippuakuppien päällä ja onhan vessassa vielä keraamiset nimikyltit. Ja vielä lopuksi aloin suunnitella, että tekemäni lasinsirpaleilla koristellut pienet "taulut" voisivat sopia vessan seinälle. En vielä löytänyt niille aivan sopivaa paikkaa, joten nyt ne jäivät tasolle koristuksiksi. 

Pyyhekyltit on kiinnitetty ihan sinitarralla, vaikka tein oikein naulanreiät!

Vessapaperista huolehtii tämä hassu rouva, jonka äitini osti joskus lapsuuden kotiini. En ole malttanut luopua siitä. 

Piristävää tällainen pienikin muutos ja nyt on oikein ilo pestä iltaisin hampaita ja silitellä sielää ja kaunista tasoa. Nyt kun opin huoltamaan puutason oikein, ei enää tarvitse tuntea sitä kohtaan ristitiitaisia tunteita, vaan voi ihailla kaunista materiaalia, jollaista ei ehkä itse olisi osannut tai uskaltanut siihen edes hankkia.  

Mitäs pidät?

Keväträjähdys on täällä

Tämä paikka on yksi suosikeistani lähimetsässä. Nyt se oli aivan täydellinen, kun tuomikin kukki. 

Kevät ja pieni kevätflunssa on saanut poikien unirytmin sekaisin, mutta onneksi jaksoin hetkeksi istahtaa koneelle vielä näin sunnuntai-iltana. Ja onneksi keväässä on paljon enemmän hyvää, ihan vain jos vaikka katsoo näitä kuvia. Se on aina yhtä ihmeellistä, miten nopeasti muutos haaleanvaaleasta ja kulottuneesta talvenjälkeisestä alkukeväästä koko luonto räjähtää täyteen vihreyteen!

Pian tällä kukkivat kielot. Nyt singahtelivat pikkupojat. 

Meidän minipuutarhaakin on herätelty kevääseen oikein kunnolla. Eräs taloyhtiömme asukas on innostunut laittamaan vanhoja kukkapenkkejä kuntoon ja hän kysyi sopisiko, että myös minun kukkapenkkini ympärille tulisi kunnollinen reunus ja se samalla alue kasvaisi hieman isommaksi. Sopihan se, enemmän kukkia minulle! Naapuri hoiti reunuksen, minä muullat ja istutushommat. Viimevuotinen perennapenkki näyttääkin ihan miniltä tähän verrattuna (täällä ja täällä).

"Tästä tähän" Tintti siirteli multaa ja perennoja. 

Tai tottapuhuakseni sain aika paljon apua etenkin Tintiltä. Hän oli hyvin innokas mullan lapioija ja siirtelijä. Myös perennat meinasivat saada välillä hieman kovakouraista kyytiä, mutta onnistuin pelastamaan kaikki. Tosin on tämä vähän tällaista kokeilua. Viimevuotisista ainakin vuoriarho oli kokonaan kuollut, enkä myöskään enää löytänyt mistään prinsessankakkaroita. Ehkä paikka oli niille liian varjoinen. Myöskään verikurenpolvi ei selvästikään viihdy pihassamme, sillä myös muissa penkeissä se kasvaa kovin kitukasvuisena verrattuna tavallisiin kurjenpolviin. 

Kurjenpolvet näyttävät viihtyvän ja ostin niitä lisää, tosin hieman eri lajiketta ja väriä. Tintti esittelee uusia söpöjä sandaalejaan. 

Pioni oli penkissä jo valmiiksi. Se on lähtenyt kivasti kasvuun. 

Tällä kerta en ostanut yhtä monta eri lajia kuin viimeksi vaan enemmän keskenään samoja. Viime kesänä ihastuin vanhempieni pihalla suikeroalpiin. En ollut aiemmin tajunnut, että siinähän on aivan täydellinen vaaleanvihreän ja keltaisen kukan yhdistelmä! Ostin sitä maanpeittoperennaksi. Muita uutuuksia olivat jonkinlaiset isot laukat, mutta en nyt yhtään muista, mikä laukka oli kyseessä. Jokin varhaisempi laji ilmeisesti kuitenkin. Saa nähdä viihtyvätkö. Kokeilin ostaa myös yhden suloisen rotkolemmikin, jolla on todella kauniit lehdet pienten suloisten kukintojen lisäksi. Siirsin penkkiini myös yhden keskellä soraa kasvaneen sinivuokon, joka näytti piristyvän muutoksesta. 

Tässä kuva ehkä vajaata viikkoa aikaisemmin. Narsissit kukkivat vielä tässä vaiheessa. Ne kyllä hieman kärsivät siirtelystä. Ehkä korvaan ne syksyllä uusilla, kun noita tämänvuotisia ruukkunarsissejakin riittää. 

Ensimmäisinä keväällä minua tehvehtivät iloisesti viime vuotiset ruukkunarsissit. Ne alkoivat nostaa päitään jo varhain ja iloitsin todella, että ne sieltä heräsivät. Säästin tämänkin vuoden narsissit, jotta voin laittaa ne sitten syksyllä penkkiin ja ehkä myös toisiin pihan kukkapenkkeihin. Harmi vaan narsissien varret eivät ole kukinnan jälkeen enää kovin kauniit. Toivottavasti muut kasvit peittävät ne pian. 

Perunanarsissi kukkii vasta nyt, kun muut jo lopahtivat. Rotkolemmikki taivuttelee itseään naapurin puolelle, mutta onneksi lehdetkin ovat upeat.

Saa nähdä, mikä on edellisessä postauksessa mainitun bokashinesteen ansiota, mutta tuntuu kuin muutkin pihan kasvit olisivat kasvaneet tavallista paremmin. Ainakin ne kitukasvuiset verikurjenpolvet toisessa kukkapenkissä näyttävät paremmilta kuin vuosi sitten (ne on istutettu ennen kuin olemme muuttaneet tähän). Myös pihan raparperi on ollut nyt erityisen innokas kasvamaan. Aion tähän penkkiinkin vielä lisätä bokashimultaa jahka sitä saan. Muita puutarhahommia olisi sitten vielä kassiperunoiden istutus ja kasvihuonekaapin uudelleen kunnostus, sillä kennolevyt rikkoutuivat talvella lumen painosta. 

Nyt sain ihan kunnonkokoisen perennapenkin, vaikka viimevuotisestakin oli jo iloa. 

Vaikka tämän viimeisen vuoden aikana välillä olisi kaivannut isompaakin pihaa, jossa puuhastella, tuntuu että tässä pienessä pläntissäkin riittää aika kivasti hommaa, eikä homma kyllästytä tai uuvuta liikaa. Ja joka päivä ihailen pienen perennapenkkini muutosta olkkarin ikkunasta. Toivottavasti uudet kasvit menestyvät!

Millaisia puutarhasuunnitelmia sinulla on tälle keväälle?

 

Keltainen keittiö

 Kun muutimme tänne, pidin meidän keittiöstä oikein paljon. Se tuntui raikkaalta ja modernilta verrattuna edellisen kodin 2000-luvun alussa remontoituun keittiöön. Vaikka se ei ehkä ollut aivan sellainen kuin itse olisin valinnut, se oli oikein kaunis ja myös melko hyvässä kunnossa. 

En tiedä olivatko kaapit meillä vain kovassa käytössä, vai alkoiko tämänkin keittiön ikä jo painaa, mutta tänä vuonna aloin huomata, että osa ovista alkoi rumasti kulua. En silti vieklä harkinnut keittiöremonttia, sillä sehän olisi niin iso juttu ja ei mitenkään välttämätön kuitenkaan. Kunnes sitten katselin puolihuolimattomasti Kullannuput-sarjaa ja yhtäkkiä verkkokalvoilleni lävähti aivan käsittämättömän upea keltainen keittiö! Keltainen! Minun pitää saada keltainen keittiö! Ja keittiön Appelsiini-tapetti ja vanha opetustaulu sopisi keltaiseen vallan mainiosti. 

Tämä kohtaus pysäytti minut: miten ihanan värinen keittiö!

Aloin pohtia vaihtoehtoja ja aika pian tajusin, että suurimittaisen remontin sijaan voisimme vaihtaa vain kaappien ovet ja mahdollisesti tasot. Kaappien rungot ovat vielä hyvässä kunnossa ja lisäksi puuhellan ja sähköpatterin sekä suurehkon ruokapöydän vuoksi mahdollisia keittiömalleja on vain rajallinen määrä. Ei olisi järkevää pistää kaikkea uusiksi. Mutta koska osa kaappien ovista tosiaan oli alkanut rapistua, ei myöskään kannattaisi vain maalauttaa. Kävin läpi muutaman eri keittiöliikevaihtoehdon ja päädyin lopulta Aina keittiöön, sillä sieltä tuli nopeasti selkeä ja hyvin eritelty alustava tarjous toiveitteni pohjalta. 

Pinterestin inspiraatiotaulu keittiöstä.  

Idea kelta-harmaasta keittiöstä alkoi muodostua. Hain inspiraatiota myös 20- ja 30-lukujen keittiöistä. Hauskasti niissäkin oli usein keltaista, mutta usein yhdistettynä vaaleaan vihreään, "kitchen green". Halusin kuitenkin yhdistää keltaisen mieluummin harmaaseen, sillä oikean vihreän sävyn löytäminen on vaikeaa ja toisaalta halusin nostaa keltaisen esiin. Kokonaan keltaista keittiötä en ajatellut, vaan vain osan yläkaapeista, sillä en halunnut keltaisesta kuitenkaan liian hallitsevaa. Värien käyttö on aina tasapainoilua korostamisen ja liiallisuuden kanssa. 

Myös tämä opetustaulu oli väri-inspiraationa. Myös tuon vihreän olisi voinut nostaa tuolta, mutta nuo vihreän sävyt eivät kuitenkaan kuulu suosikkeihini, joten kelta-harmaa oli valintani. 

Välitilaan pohdin ensin tapettia, mutta tulin siihen lopputulokseen, että Appelsiinia olisi silloin liikaa. Sopivia valmiita levyjä välitilaan en löytynyt, mutta sen sijaan löysin aivan täydellisen kaakelin, Pukkilan Arabesquen. Sen muotokieli sopisi hienosti meidän kattolamppuun ja lisäksi muistutti isovanhempieni vanhasta keittiön lattiasta (joka tosin oli oikeastaan aika ruma muovimatto, mutta kuvio sama). Se vaan oli laatta sieltä kalliimmasta päästä. Punnitsin vaihtoehtoja ja missä pihistää ja mihin panostaa ja lopulta totesin, että koska erikoisväriset ovat maksavat erikseen, en raaski ostaa näin kalliita laattoja. Samalla kuviolla löytyi onneksi erittäin paljon edullisemmat laatat Bauhausista, joskin pienemmällä kuviolla. Yleensä suosin kotimaista jne. mutta jostain pitää pihistää. 

Pihistä ja panosta - pihistän laatoissa ja todennäköisesti valitsen nämä edullisemmat Bauhausin kaakelit välitilaan. 

Minkä sinä olisit valinnut? Tässäkin kuvassa tuo ylin eli "Banaani" on oikeastaan itsestäänselvä valinta. 

Panostin siis erikoisvärisiin kaappeihin. Oikea keltaisen sävy löytyi helpommin kuin kuvittelin. Valitsin Tikkurilan värimalleista mukaani kaikki vähänkään kauniit keltaisen sävyt ja niistä nousi heti yksi ylitsemuiden. Jo liikkeessä ajattelin, että Banaani-sävy oli kaikkein sopivin ja kotona se vielä vahvistui. Juuri oikean lämpö- ja tummuusaste. Ei yhtään räikeä, mutta ei myöskään liian hailakka. Harmaan sävy osoittautui vaikeammaksi valinnaksi. Sen pitäisi näyttää hyvältä keltaista, terästä ja tummaa puuta vasten. Harmaiden sävyt tuntuivat muuttuvan vasten eri pintoja. välillä olin jo valitsemassa hieman vihertävään taittavaa sävyä, mutta lopulta päädyin melko tummaan ja kylmään sävyyn (tumma savu), joka kuitenkin näytti keltaisen rinnalla raikkaimmalta. 

Näistä kumpikaan sävy ei ollut lopulta valintani, vaikka tuota tumempaa mietin pitkään. Se näytti kuitenkin terästä vasten likaiselta. 

Näistä valitsin tuon kylmemmän. Se näytti lopulta paremmalta terästä vasten, vaikka puuta vasten myös tuo ylempi olisi ollut kaunis. 

Toinen satsaus oli uusi taso. Moni vaihtaa vanhat teräksiset tiskipöydät pois, mutta minä taas haluan sellaisen! Inhoan sitä, että keittiössä lavuaarin reunan alle jää leivänmurusia sun muuta ja haaveilen saumattomasta tasosta. Terästaso olisi myös tietyllä tavalla perinteikäs ratkaisu. Varmasi keittiö näyttää paljon "tämän hetken keittiöltä", mutta siinä on selvästi myös persoonallisia ja klassisia ratkaisuja. Kaapin ovissa on yksinkertaiset reunukset ja vetimiksi valitsin klassiset, vaikkakin tämän hetken trendin mukaiset messingin väriset lankavetimet. Vaikka tason väri on teräs, on keittiön puuhellan tulisuoja taas messinkiä, johon halusin vetimien sopivan. 

Perjantaina keittiöliikkeestä oltiin tekemässä tarkistusmittaukset ja pian tilaus lähtee menemään. Kesäkuussa sitten remontoidaan! Jännää ja hauskaa. Ja aika ihana ajatus, että nyt keittiö on vielä enemmän "minun keittiöni". Onhan keltainen sentään melkein koko ikäni ollut lempivärini.  

Millainen olisi sinun haaveittesi keittiö tällä hetkellä?

Keväistä sisustushöpinää

 Kevät ja valon lisääntyminen saa monella aikaan siivousvimman. Minulla se aikaan ensisijaisesti sisustusvimman ja ehkä pölytkin tulee siinä samalla siivottua. Pitkästä aikaa jaksoin raivata Haisukaapin ja kirjahyllyn päällisen kaikesta ylimääräisestä ja laitoin esille uusia sisustusjuttuja ja innostuin pitkästä aikaa ostamaan kukkiakin.

Pinkki ja vaalean vihreä on yksi lemppariväriyhdistelmistäni. 

Olen ostanut viime aikoina melko harvoin. Nyt kevätkukkia pihalle ostaessani ostin heräteostoksena myös pari oksaa nappikrysanteemeja ja kimpun pieniä neilikoita. Molemmat ovat ihanan huolettomia kukkia, sillä ne kestävät pitkään ja ne näyttävät söpöiltä huolettomissa asetelmissa. Päädyin tekemään pieniä kimppuja monenlaisiin maljakoihin Haisukaapin päälle ja lisäksi vielä pienen kimpun ruokapöytään. Jospa kukat pitäisivät sotkut loitolla?

Haisukaapin päälle valitettavasti päätyy liian usein kaikkea muuta kuin kauniita asetelmia. 

Bonskun tekemä virpomisoksa sopii hienosti tapettiin. 

Kevään myötä sain myös uudet taulut seinälle (paitsi yhden, joka vielä hakee paikkaansa). Olen nyt muutamana vuonna tilannut näitä ihania Plywoodprintin tauluja suosikkikuvistani ja aion jatkaa perinnettä vastedeskin. Ihana ajatus koota näistä suuri perhekuvagalleriaseinä. 

Raivasin lisääntyneen valon myötä osan viherkasveista pois kasvilampun alta. Tilaa vapautui muulle kauniille. Myös pari uutta perhekuvaa pääsi seinälle. 

Olohuoneessamme on myös uusi matto. Ostin sen tuttavalta käytettynä vähän heräteostoksena, mutta matto oli sellainen, josta jo kauan sitten haaveilin. Vanha matto oli vielä käyttökelpoinen, mutta toiselta puolelta jo kahvitahroissa, joten päätin hankkia uuden maton jo vähän etukäteen kun kerran sopiva tuli kohdalle. Ja kyllä se kannattikin, sillä uusi matto hiljentää partemmin meteliä ja lisäksi pysyy paremmin paikoillaan kuin vanha. Onpa se myös erinomainen jumppamatto epäjumppia ajatellen. Onneksi siis tartuin tilaisuuteen!

Tykkään tästä uudesta matosta todella paljon! Se on Ikean jotain vanhaa mallistoa. 

Herkulliset hedelmäasetelmat. 

Myös hedelmät ovat aika ihania sisustusedelementtejä. Kauniita, värikkäitä ja terveellisiä - eikä niitä tarvitse sulloa kaappien perukoille kun niihin kyllästyy (ja biojätteeseenkin päätyy toivon mukaan mahdollisimman vähän). Toisen koronakevään kunniaksi haimme pitkästä aikaa hedelmälaatikon Vihannespörssistä. Isot hedelmäröykkiöt tuntuvat houkutelevan lapsiakin valitsemaan välipaloilla enemmän hedelmiä. 

Pian pääseekin laittamaan vielä kaiken muun ihanan lisäksi pääsiäiskoristeita. En malta odottaa!

Saako kevät sinut sisustamaan?

Kohdennettua mainontaa eteiseen

Usein kohdennettu mainonta ja kaikenmaailman evästeet saavat minussa aikaan hieman epävarman olon. Yritän pysyä jossain määrin tietoisena siitä, millaisia tietoja minusta voidaan kerätä, mutta toisaalta asiasta ei voi ahdistua liikaa, sillä silloin elämästä ei tulisi mitään (jos siis nettiä ja somea haluaa käyttää). Joskus kuitenkin kohdennettu mainonta osuu juuri nappiin. Ehkä puolisen vuotta sitten instagram alkoi mainostaa minulle Pehmö-nimisen virolaisen firman suloisia kenkätelinepenkkejä. Ihastuin oitis, sillä niin söpöjä ne ovat. Muistaakseni jo melko pian mainosten alettua näkyä mittasin, että Pehmön penkki mahtuisi aivan täydellisesti meidän pieneen ja epäkäytännölliseen eteiseemme. Penkit tehdään käsityönä Pärnussa (ainakin pehmusteet, en ole varma metalliosista?) ja firma vaikuttaa symppikseltä. 

Eteinen, kerrankin siistinä. 

Haaveilin penkeistä muutamia kuukausia, mutta ajattelin, että vanhalla systeemillä pärjätään ja penkki oli kuitenkin suhteellisen arvokas. Olin kehittänyt eteiseen kenkätelineen vanhasta yöpöydästä. Siihen mahtui lasten kengät ja muutama aikuisten kenkäpari. Koska se ei kuitenkaan ollut kenkäteline, kävi usein niin että kenkiä oli missä sattuu, kun etenkään talvikengät eivät mahtuneet pystyyn hyllylle ja työlaukkuni vei osan tilasta. Ja aikuisten kengille ei edelleenkään ollut kunnollista paikkaa paitsi eteisen tuolin alla. Tavallista kenkätelinettä en halunnut, sillä se näkyy olohuoneeseen ja siinä kengät olisivat olleet liian "esillä". Etenkin nyt talvella, kun on tarvinnut välillä kevyempää ja välillä lämpimämpää kenkää, ovat kengät olleet pitkin poikin pienen eteisen lattiaa. Jonkinlainen uusi ratkaisu oli siis keksittävä. 

Tämä systeemi toimi jonkin aikaa, mutta ei sitten ihan kuitenkaan, kun talvikenkien määrä lisääntyi.

Kohdennettu ratkaisu kenkäongelmaan!

Lopulta otin ratkaisevan askeleen, kun saimme appivanhemmilta joululahjan rahana. Ehdotin, että käyttäisimme sitä Pehmön penkkiin. Se ratkaisisi toivottavasti sotkuisen eteisen ongelman, joten se olisi yhteinen ostos eikä vain minun sisustusintoiluani. Varmistin vielä, että firma varmasti on luotettava ja sitten päätimme tilata. Valitsimme Double decker mini -mallin ja siihen verhoiluksi Lido-kankaan petroolina. Väri on tyylikäs ja tavallaan neutraali, mutta ei silti tylsä tai arka. 

Tätä näkyä kelpaa katsella olohuoneestakin. Kengät eivät paista tuolta mitenkään silmiinpistävästi. 

Penkin toimituksen sanottiin kestävän 4-6 viikkoa ja tietysti toimitus oli juuri sillä viikolla, kun olimme poissa kotoa. Onneksi naapuri otti paketin vastaan ja saimme sen palattuamme. Ja kyllä se vaan olikin täydellinen ostos! Se mahtui paikkaansa täydellisesti ja kaksi hyllyä veti kaikki talvikengät, poislukien parit, joille on paikka eteisen lipaston alla. Penkin runko on metallia, päällinen hyvin jämäkkää ja kokonaisuus vaikuttaa laadukkaalta. 

Hauskat kiipeilevät ukkelit joutuvat raukat raahaamaan avaimiamme. 

Olemme melko tunnollisesti ripustaneet takit näihin naulakoihin, emmekä sortuneet jättämään takkeja kovin pitkäksi aikaa porraskaiteelle miten sattuu. 

Muitakin pieniä uudistuksia tein eteiseen. Kiinnitimme avaimia varten joitain vuosia sitten Saksasta ostetut naulakkoukkelit ja ne sopivat myös paikkaansa hienosti. Siitä näkee heti, ovatko kaikki avaimet tallella. Edelliset eteisen kehittämisratkaisut, kuten Kite-naulakot  sekä Ikean kenkälokerot (nuo mustat tuolla kaiteen takana) ovat olleet oikein hyviä ratkaisuja tähän hieman hankalaan eteistilaan. Kesällä kuisti on tehokkaammassa käytössä kuin nyt talvella. Nytkin siellä on kuravaatteita ja kumisaappaat. 

Lähikuvaa penkistä. 

Nyt meillä on kokoonsa nähden varsin toimiva eteinen. Ehkä pieni tila on pakottanut hyödyntämään luovia ratkaisuja suunnittelussa ja uusi penkki kokoaa vielä kokonaisuuden yhteen. Kengät jäävät penkin alle sopivasti piiloon, eivätkä haittaa näkymää olohuoneesta. Lisäksi se on mukava istua. Nappihankinta!

Nämä napit ovat minusta niin suloiset!

Oletko sinä joutunut keksimään luovia säilytysratkaisuja kodissasi?