sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Bonsku 4vee!

Tuntuu ihan hassulta, että tässä ollaan jo nelivuotiaan lapsen vanhempia. Vaikka neljä vuotta on oikeastaan lyhyt aika ja Bonsku edelleen aika pieni, on neljä vuotta kuitenkin jo pitkä matka pikkulapsiaikaa. Nyt on jo vähemmän aikaa siihen, että Bonbon menee kouluun kuin siihen kun hän syntyi. Niin iso ja niin pieni yhtä aikaa. Nykyisin sitä välillä havahtuu siihen, että pidä nyt sylissä, kohta hän jo juoksee kavereiden luona. 

Mummun ottama kuva Bonskusta ja "rakettirepusta". Mielikuvitus laukkaa. 

Kaikkein kiehtovinta tuntuu tälläkin hetkellä olevan leikin kehittymisen seuraaminen. Puoli vuotta sitten Bonsku sai ekat pikkulegot, nyt hän ei muilla leikikään. Hän tekee hienoja rakennelmia niillä ja hän on sitä koulukuntaa, joka ensin rakentaa ohjeen mukaan, purkaa sitten teoksen ja käyttää palat johonkin itse keksimäänsä. Legojen lisäksi suosikkileikkejä ovat erilaiset roolileikit. Palomies, rokkitähti, koulu, hevisaurus... Minä olen muuten usein opettaja, enkä äiti. Suosikki on biologian tunti, jolloin minun pitää kysellä Bonskulta "eläinarvoituksia". Toinen suosikki on "dinomunaleikki", jossa hän piiloutuu alakerran riipputuoliin. Minun tehtäväni on etsiä dinosauruksen munaa, joka sitten yllättäen kuoriutuu. Välillä sieltä kuoriutuu stegosaurus tai apatosaurus, välillä taas lohikäärme. Dinosaurukset ovat siis myös kova juttu. Bonskun leikit ovat hyvin klassisen poikamaisia ja vauhdikkaita. Lisäksi on mainittava vielä mumin ja pappan kanssa leikittävä "vessahirviö" eli vessis-jahtausleikki, jonka hauskuudelle ei ole vertaista. 

Bonsku on hurjan rohkea kiipeilijä. Vähän pelotti kyllä tulla alas, mutta hän selviytyi. 

Bonskulla on nykyisin myös mielikuvituskavereita. Kaapo-peilikaveri, joka asuu peilikuvassa on ollut kuvioissa jo pidempään, mutta nykyään kavereihin kuuluvat myös Tero, Ville, Max, Olivia ja Sofia, jotka ovat milloin vauvoja, milloin koululaisia tai bändikavereita. Minullakin on ollut lapsena monia mielikuvitusystäviä juuri samassa iässä, joten on hauska vertailla miten Bonskun ystävät muuttuvat. Oikeitakin ystäviä Bonskulla on. Meillä on muutamilla ystäväperheillä lähes samanikäisiä poikia ja on hauskaa, että myös lapsilla on paljon yhteistä puuhaa. Puistokerhossa kaverit ovat välillä vaihtuneet, kun joku on muuttanut tai siirtynyt päiväkotiin, mutta aina on löytynyt joku hengenheimolainen, jonka kanssa leikkiä työmaata, paloasemaa tai poliisia. 

Melkein saman ikäinen pikkuserkku on mahtava kaveri sukutapaamisissa. Yhteinen sävel löytyi heti. 

Varsinaisia harrastuksia muskarin lisäksi Bonskulla ei ole, mutta hän on kiinnostunut hyvin monista asioista. Hän on vauhdikas ja tykkää kiipeillä ja pelata jalkapalloa. Minusta hän on motorisesti aika taitava verrattuna esimerkiksi minuun lapsena. Hän rakastaa potkutella potkupyörällään ja kutsuu sitä milloin moottoripyöräksi ja milloin skootteriksi. Polkimet säästämme ensi kesään. Kirjaimet ovat jo pidempään kiinnostaneet Bonskua kovasti. Ekapeli on ollut välillä käytössä hänen oman motivaationsa mukaan. Kirjoittaminen ei ole niin motivoivaa, mutta tuttuja kirjaimia Bonsku tykkää bongailla. Musiikki kiinnostaa häntä valtavasti ja hän on selvästi kiinnostuneempi musiikista kuin esimerkiksi piirtämisestä tai maalaamisesta. Hän tykkää laulaa edelleen erityisesti Hevisaurusta ja Honeymoon in Vegas -musikaalin kappaleita, mutta myös Siina ja taikaradio kuuluu Bonskuns suosikkeihin. Isona hän aikoo soittaa rumpuja ja kitaraa, miksiköhän. Kovasti hän haaveilee asioista, joita voi tehdä sitten koululaisena. Luultavasti hän kuvittelee, että koululainen on yhtä kuin melkein aikuinen, mutta ehkä hän kouluun mennessä on ymmärtänyt asian laidan. 

Bonsku ja uusi polkupyörä. Vielä tosin ilman polkimia, mutta ensimmäisen kerran potkupyörää sai sanoa joksikin muuksi kuin moottoripyöräksi tai mopoksi. 

Vaikka Bonsku on ihana, hauska, nokkela ja suloinen, on hän osoittautunut myös melko tuliseksi ja välillä vähän liiankin fiksuksi. Kasvatustyö ei tunnu enää ollenkaan niin helpolta kuin vaikka kaksivuotiaana. Välillä on ollut kyllä vaiheita, jolloin sitä on tuntenut itsensä ihan surkeaksi vanhemmaksi, eikä mikään tunnu tehoavan välillä haastavaan käytökseen. Vaikka Bonsku ei varmaankaan ole haastavimmasta päästä, ei hän ole myöskään enää helpoimmasta. Hänen kanssaan täytyy asettaa nykyään selkeitä rajoja, mutta olla kuitenkin sopivasti joustava  ja harjoiteltava neuvottelua. Minun on ollut helpohko kestää harmia, joka tulee rajojen asettamisesta, mutta vaikea kestää sitä, että rajat toistuvasti rikotaan yhä uudelleen ja uudelleen kujeileva ilme silmäkulmassa. Bonskun kanssa on pitänyt harjoitella hyviä isovelitaitoja (ei istuta päälle, vaan silitetään, ei tönitä vaan halataan jne) ja ne ovat muistuneet mieleen hyvin vaihtelevasti. Osittain varmaan kasvatushaasteet edelleen johtuvat myös pikkuveljestä, joka vie oman huomionsa. Vaikka tuskin yksilapsisena perheenäkään välttyisimme haasteilta. Bonsku on erittäin nokkela, eivätkä mitkään harhautukset tunnu auttavan. Kerran yritin haastaa häntä "siivouskilpailuun" ja pohdin,  kumpi voittaa. Tähän yleensä hyvin voitonhaluinen Bonsku totesi: "Äiti, sinä voitat. Minä en kilpaile semmoisesta." Huoh. 

Tähän on tultu. Bonskun lemppariravintola, vaikka edelleen myös erilaiset etniset maut maistuvat. 

Kaikesta tulisuudesta huolimatta Bonskussa on myös voimakas herkkä puoli. Hän nauttii paljon sylistä ja läheisyydestä, mikä on aika ihanaa. Suhteellisen säännöllisesti hän haluaa edelleen liinakyytiinkin, mikä tuntuu rauhtoittavan häntä apinapäälle sattuessa. Bonsku tarvitsee paljon energianpurkua, mutta toisaalta välillä kuormittuu liikaa ja menee ylikierroksille. Hän osaa nauttia äidin tai isän kanssa vietetystä kahdenkeskisestä ajasta täysin siemauksin ja on silloin oikein leppoisaa seuraa. On jotenkin liikuttavaa, miten hän on toiaalta niin omasta mielestään iso ja "miehekäs" ja kuitenkin haluaa nukkua edelleen äidin ja isän kanssa samassa huoneessa. Se hänelle vielä suotakoon, vaikka olenkin alkanut jutella, jos kerrossänky omassa huoneessa olisi myös kiva juttu. 

Välillä äidin pitää vielä onneksi kantaa pientä poikaa. 

Bonsku on yhdistelmä luovaa taitielijaa ja vauhtihirmua, tulisuutta ja herkkyyttä, keskittyjää ja huliviliä. Aikamoinen pakkaus ja hän kyllä opettaa meille jatkuvasti uutta, itsestään, elämästä ja vanhemmuudesta. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Synttärikakku, joka epäonnistui ja onnistui täydellisesti

Puuh, viimeiset vieraat lähtivät juuri ovesta, sillä juhlimme tänään Bonskun ja Tintin ensimmäisiä yhteissynttäreitä. Nyt meillä on siis 4- ja 1-vuotiaat lapsoset. Miten ihmeellistä! Juhliin oli kutsuttu kummankin kummit ja isovanhemmat ja melkein kaikki pääsivät paikalle. Ilma oli täydellinen ja juhlat vietettiin suurimmaksi osaksi ulkona. Taloyhtiössämme on viihtyisä grillipaikka ja katos, jonka vierasjoukkomme täytti koko iltapäivän ajaksi. 

Sää oli täydellinen: ei liian kuuma eikä yhtään viileä. Oli ihana järjestää juhlat pihalla!

Mitään sen kummempaa teemaa juhlilla ei ollut, mutta dinosaurukset vilahtelivat siellä täällä, sillä Bonsku on nyt niistä kovasti innostunut. Hän oli myös pitkään toivonut, että saisi grillata nakkeja, joten toive oli luonteva toteuttaa. Suolaisena tarjottavana oli siis hodareita ja salaattia. Hodareiden täytteeksi oli sinapin, ketsupin ja paahdetun sipulin lisäksi Maku-lehdestä bongattu riisiviinietikalla maustettu kurkkusalaatti ja Viimeistä murua myöten -blogista löydetty helppo varhaiskaali-"kimchi". Lisäksi äitini teki suolapaloiksi täytettyjä tuulihattuja ja ruissipsejä. 

Salaattia ja hodaritäytteitä. 

Aika täydellinen hodari, etten sanoisi. Täytteenä perinteisten soosien lisäksi korean BBQ -kaalia ja tuorekurkkusalaattia. 

Bonsku oli toivonut myös jo kuukausia aiemmin "viinirypälekakkua" ja suklaakakkua. En tiedä, mitä hän tarkoitti viinirypälekakulla, mutta onneksi hänelle kelpasi tämä aiemmin kokeilemani smoothiekakku, jonka koristelin viinirypäleseppeleellä ja ketunleivillä. Koska Tintti ei juurikaan ole päässyt vielä makeita maistelemaan, oli makeuttamaton smoothiekakku myös sopiva valinta "Tintin kakuksi". Suklaakakun tarina olikin sitten ihan oma lukunsa. 

Oli muuten haastava löytää ideoita viinirypälekoristeista. Pinterest oli täynnä vain sokerimassasta tehtyjä feikkiviinirypäleitä. Onneksi oli myös tämä viinirypälekranssi. 

Sopivan suklaakakun resepti tuli vastaan vähän vahingossa. Olen nyt lueskellut paljon jo edellä mainittua Viimeistä murua myöten-blogia, joka sopivasti julkaisi keväällä täydellisen suklaakakun reseptin. Kakkupohjan tekeminen oli todella helppoa, niin helppoa että teimme ensimmäisen pohjan oikeastaan yhdessä Bonskun kanssa. Mitään ei tarvinnut vatkata, kaikki vain sekoitettiin. En kuitenkaan osannut arvata, että taikina olisi TODELLA juoksevaa, vaikka siitä varoitettiinkin. Innoissani olin halunnut käyttöön uuden säädettävän kakkupohjani ja kaadoin taikinan siihen vain huomatakseni, että se valui kaikki pellille. Voitelin siis äkkiä tavallisen irtopohja vuoan ja kippasin taikinan siihen. Ensimmäinen pohja jäi kuitenkin todella matalaksi tämän sekoilun vuoksi. Tein siksi toisen pohjan, joka onnistuikin täydellisesti. Olin kyllä hieman harmissani, ettei säädettävä kakkupohjani päässyt vielä käyttöön. 

Kakunpelastusoperaatio. Säädettävä kakkuvuoka on Heirolin. 

Täytteeseen halusin vadelmia ja yhdistelin eri resepteistä sopivan vadelma-rahka-täytteen. En käyttänyt blogin pätkis-vadelma-täytteen ohjetta, sillä en erityisemmin pidä Pätkiksistä ja halusin kakkuun ihan vain suklaata ja vadelmaa. Täytteestä tuli ehkä vähän liian juoksevaa, mutta huithapelina en jaksanut alkaa sulattamaan liivatteita tai paksuntamaan täytettä muuten. Ajattelin, että valukoot sitten vaan. Halkaisin sen korkeamman kakkupohjan ja jätin littanamman halkaisematta ja aloin täyttää kakkua. Ensimmäiset kaksi kerrosta menivät hyvin. Pohjat olivat raskaita ja kosteita, mutta helppoja siirrellä. Levitin runsaasti täytettä toisen kakkupohjan päälle ja ajattelin, että tämä on hienoin kakkuni ikinä. Asetin viimeisen pohjan kakun päälle - ja silloin keskimmäinen kakkupohja halkesi keskeltä ja kakkupohja täytteineen valui kakun sivuille kuin sula laava. Aloin huutaa järjestelyapuna olleelle äidilleni "Kakkukatastrofi! Tule äkkiä auttamaan!" Itkin ja nauroin epäonnistunutta kakkuani yhtä aikaa. Onneksi äiti oli paikalla, että joku ajatteli sentään järkevästi. Survoimme kakun yhdessä käsin kasaan ja lopuksi puristimme kakun ympärille sen säädettävän kakkuvuoan - pääsi sekin siis sittenkin ensimmäisen kerran käyttöön. 


Ja valmis kakku! Huh, lopulta onnistui yli odotusten, etenkin nuo laavakoristeet onnistuivat kyllä hienosti ja valunut ganachekin oikeastaan sopii tähän dino-laava-teemaan. 

Kakunpelastamisepisodin jälkeen jäimme vielä jännittämään kakun lopullista kohtaloa. Pysyisikö se kasassa, kun kureliivit riisuttaisiin pois sen ympäriltä? Purkautuisiko kakku, kun se leikataan? Ensimmäinen jännitysmomentti oli ennen koristelua. Tein kakun päälle suklaaganachen (joka sekin jäi hieman löysäksi, mikähän siinäkin on?). Kakku onneksi säilyi ehjänä, kun vuoka otettiin pois ympäriltä. Keksin, että mahdollisesti purkautuvasta tulivuorikakusta pitää ottaa ilo irti ja tein poltetusta sokerista kakkuun hienot laavakoristeet. Lisäksi laitoin kakun ympärille mummulan pihan ketunleipiä ja kakun teemaan sopivasti dinolelut koristeeksi.


Katsokaa nyt tuota laavaa! Onneksi tuli 2000-luvun alussa katsottua BBC:n kokkausohjelmia, joissa tehtiin aina poltetusta sokerista koristeita. 
Leikkauspintakin melko hyvä. Kakku oli todella tuhdin suklainen, vaikka siihen tuli vain kaakaojauhetta ja kahvia. 


Melkein harmitti, että kakku pysyi ehjänä vielä leikatessakin, eli tulivuoriefekti ei toteutunut. Mutta oikeasti hyvä niin, sillä kakkua oli todella helppo leikata ja mikä tärkeintä, maku oli aivan huumaava. Pohja oli todella suklainen ja vadelma-rahka raikasti kakkua sopivasti. Laavakoristeet onnstuivat yli odotusten ja olin lopulta erittäin tyytyväinen siihen. Vaikka täytyy myöntää, etten ole tarpeeksi kurinalainen kakuntekijäksi. Todellinen kakkutaituruus tai vaikka leivontabloggaus vaatii sellaista pikkutarkkuutta, jota minulta ei löydy. Onneksi ei tarvitsekaan, vaan riittää ihan hyvin tällaiset huithapelin taidot. Ja taidan olla vähän riskinottaja, sillä en koskaan testaile leivoksia tai käytä pelkkiä varmoja reseptejä. Toisaalta, ehkä siksi olen aika hyvin oppinut varautumaan erinäisiin kakkukatastrofeihin.

Onko sinulle käynyt kakku- tai muita tarjoilukatastrofeja? Miten selvisit?


sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kruukmaakarin jälkeläinen

Tästä saippuakiposta olen pohjaa myöten erityisen iloinen. 

Kuulin äidiltäni, että vanhin tunnettu esi-isäni oli kruukmaakari eli ruukuntekijä. Tämä varmasti selittää uusimman harrastusvillitykseni eli savityöt. Totesin tässä keväällä, että meillä ei ole yhtään saippuakuppia. Aikani etsin sopivia, mutta tuloksetta. Niinpä päätin selvittää, missä voisin tehdä niitä itse - ja jäin koukkuun. 


Emme varmaan kokonaan luovu nestemäisestä saippuasta, mutta zero waste -hengessä haluaisin lisätä palasaippuoiden käyttöä. 
Tältä kupit näyttivät lasituksen jälkeen ennen polttoa. On jännittävää, kun lopputulos on aina vähän yllätys. 


Halusin kokeilla savitöitä matalalla kynnyksellä ja varsinainen kurssi tuntui liian hankalalta järjestää lastenhoidollisesti. Onneksi Turussa on tarjolla ihanat Vimman avoimet keramiikkapajat, joihin voi mennä kuka vaan. Yli 29-vuotiailta maksu on 6 euroa, nuoremmilta 2,5. Nuoremmat ovat siitäkin onnekkaita, että heille on suunnattu myös toisena päivänä oma pajansa, mutta minä tietysti joudun tyytymään tähän vanhemman ikäluokan pajaan. Oli ikä mikä tahansa, aivan mahtavaa, että tällaisia kädentaitopajoja järjestetään! Ohjaajat osasivat hyvin auttaa kokemattomampaakin ja pääsi keramiikkatöiden makuun helposti. Vimmassa järjestetään myös kankaanpaino- ja huovutuspajoja sekä kausittain myös muita kädentaitopajoja.

Vaaleanpuna-sininen painoleimasimin koristeltu kippo tuli kasvosaippuaa varten. Hiukan harmittaa, etten lasittanut kokonaan tuolla vaaleansinisellä, sillä vaaleanpunainen jäi turhan hailuksi. 

Tästä ei tullut saippuakuppi, vaan pieni kulho, jonka nimesin "Kuplamuovikulhoksi". Kulho on muodostettu savipyörylöistä. 

Menin taidepajaan ystäväni kanssa, kumpikin olimme aika aloittelijoita. En oikein tarkkaan muista, olenko viimeksi koskenut saveen lukiossa vai OKL-aikoina. Yli kymmenen vuotta siitä joka tapauksessa on. Aluksi olimme kääntyä kannoillamme, kun Vimman ala-aulassa oli lappu, että savipaja on täynnä. Tätä ei kuitenkaan kannattanut pelästyä, sillä meille kerrottiin, että jonottamalla pajaan pääsee, kun paikka vapautuu. Pajaan otetaan kerrallaan vain 15 ihmistä, mutta jonkun lähtiessä toinen voi tulla tilalle. Koska pajan aikajänne on kello 14-20, vapautuu paikkoja tasaiseen tahtiin.

Sininen saippuakuppi pääsi alakerran pikkuvessaan. 
Lasite valui hauskasti kuvioiden pinnalta pois. Rakastan tuota tummansinistä lasiteta, vaikka muuten en sinisen ystävä olekaan. 


Ja ei kun saippuakuppeja muovaamaan! Alkuun kesti hetken, että saven kanssa toimiminen alkoi sujua, mutta nopeasti siitä tuli oikein nautinnollista hommaa. Oli ihanaa uppoutua käden savessa muutamaksi tunniksi toteuttamaan itseään. Siinä unohtuivat arjen murheet kyllä kokonaan. Puhelintakaan ei voinut vilkuilla likaisilla käsillä. Pääsin kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja saippuakupeista tuli minusta oikein onnistuneita. Ei löydy kaupoista näin hienoja! Tiettyinä päivinä työt pääsi myös lasittamaan ja sekin oli hauskaa hommaa. Muistan lukiossa lasittaneeni, mutta silloin kuviksen opettajani taisi hoitaa esivalmistelut, sillä lasitteiden käsittelystä ei kyllä ollut jäänyt mitään muistikuvaa. 

Annoin äidilleni synttärilahjaksi toisen salmiakkisaippuakulhon. 

Värit sointuvat täydellisesti siniseen kylpyhuoneeseen. 

Viimeisimmällä keramiikkapajakerralla pääsin myös kokeilemaan dreijausta. Se oli todella hauskaa, mutta myös haastavaa! Ja aika koukuttavaa, sillä siinä vasta joutuikin keskittymään saveen ja työstäminen oli yllättävän fyysistä. Ilokseni sain kuitenkin aikaan kolme pientä kulhoa, joista yhden aivan ilman ohjaajan apua. Sain vähän kiinni dreijaamisen perusteista ja varmasti haluan kokeilla myöhemmin uudestaan. Kulhot täytyy vielä käydä viimeistelemässä ensi viikolla ja syksyllä sitten taas lasitetaan. 

Ensimmäiset dreijatut kulhoni. Saa nähdä paljonko tulee lisää. 

Saa nähdä kuinka kauan tämä harrastushurahdus taas kestää. Ehkä siihen asti, että sukulaisilla ja minulla alkaa olla kippoja ja kuppeja kaapit täynnä!

Oletko sinä kokeillut keramiikkaa?


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Haluan riippumattomammaksi.

Alakerrassamme olevaan hukkatilaan haaveilin jostain helposti siirrettävästä ja kevyestä, mutta mukavasta lökötuolista. Minä tykkään iltaisin venytellä ja katsella ohjelmia alakerrassa rauhassa, mutta sieltä on puuttunut paikka, johon lösähtää, kun venyttelyt on hoidettu ja ihan vielä ei tee mieli siirtyä nukkumaan. Pohdin lepakkotuolia, sillä sillä se olisi kevytrakenteinen siirtää, kun mies roudaa rummut keikoilleen alakerran läpi ja varaston ovesta ulos. Se kuitenkin on melko iso ja vähän ehkä tiellä. Pohdin myös Futon-nojatuolia, joka taittuisi sekä patjaksi että nojatuoliksi, mutta ne vasta isoja ovatkin. Mutta sattumalta löysin täydellisen ratkaisun: riipputuolin! Eli otsikko hieman kyllä valehtelee, oikeasti haluaan riipputuolimammaksi. 

Tadaa! Lähes täydellinen ratkaisu lökötuoliksi. 

Bongasin riipputuolin Granitista ja pohdiskelin hetken olisiko siitä ratkaisuksi. Mitä enemmän pohdin, sitä paremmalta idea tuntui. Helposti pois tieltä, kevyt muutenkin, eikä lainkaan lattialla tilaa vievä. Itse tuoli oli edullinen, sillä muutamaa vaihtoehtoa googlailtuani päädyin kuitenkin Granitin mustaan riipputuoliin, sillä se sopi muuten hieman levottomaan tilaan. Tuolin lisäksi piti vielä ostaa kiinnitysvempele, jollaisen tilasin Riippumattoshopista

Kiinnityssysteemi on ollut oikein toimiva. Tuoli otetaan 

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen riipputuolin kiinnittäminen oli helppoa (pitää vaan muistaa porata alkureiät, eikä vaan survaista ruuvia kattopalkkiin, hups). Tuoli on myös näppärä ottaa pois ja laittaa takaisin. Ei tuoli roikkuessaan nyt ehkä ole maailman kaunein, mutta kohtalaisen tyylikäs kuitenkin. Musta oli hyvä valinta värikkäiden rumpulaatikoiden, tapetin ja pyykkien rinnalla. 

Kokeilin tuolissa tyynyjä, mutta ne olivat oikeastaan vain huono juttu asennon ja käyttömukavuuden kannalta. Hauskan näköiset kyllä olisi. 
Eikä siinä vielä kaikki: riipputuoli on aivan äärimmäisen mukava! Siinä kölliminen tuntuu varmasti melkein samalta kuin pienellä vauvalla kantoliinassa. Pieni keinuminen ja täydellinen mukautuvuus selälle! Nyt helteillä alakerta on myös täydellisen viileä ja sinne voi paeta juomaan vaikka iltapäiväkahvia, jos porotus käy liialliseksi. Aiomme muuten yöpyäkin alakerrassa nyt, kun yläkerta on helteen vuoksi lämmennyt tukalaksi. Silloinkin on kiva, että tuolin saa napattua pois tieltä. Bonsku on myös rakastunut tuoliin ja leikkii siinä laskuvarjohyppääjää. Välillä on vaikea muistaa, että silloin ei voi keinua, kun pikkuveli on alla. Myös tällöin tuolin helppo siirtäminen on ollut hyvä ominaisuus. 

Näin onnelliselta sitä näyttää ihminen riipputuolissa, vaikka selän takana olisi telineellinen kuivuvaa pyykkiä. 

Yksi huono puoli riipputuolissa on. Kun siinä jatkaa Gilmoren tyttöjen katselua iltajumpan jälkeen, ei ohjelmaa ehdi kauaa katsoa, sillä silmät alkavat painua liian helposti kiinni.. Ja toinen huono puoli on, ettei alla oleva näky aina nappaa...

Jaahas, pitänee kääntyä ympäri...

Tykkäätkö sinä lököillä riippukeinussa tai -tuolissa?

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Voihan kirppis!

Puolet toukokuusta on mennyt kirppistelyyn, sillä olen odottanut huomenna alkavaa kirppisjaksoa tavallisella kirppiksellä ja varasin vielä ex tempore lastenkirppisjakson sitä edeltävälle viikolle. Muuton myötä pistin paljon tavaraa sivuun ajatuksena myydä ne kirppiksellä sitten joskus. Ja kyllä sitä riittääkin! On edelliseltä kirppisjaksolta myymättä jääneitä, on uusia poistettavia vaatteita ja lisäksi lasten vaatteita. Miten minä joskus kirjoitinkaan, ettei sitä ylimääräistä tavaraa niin hirveästi ole?


Tinttiä eivät ylimääräiset vaatekasat häiritse. Hän tykkää painaa päätä pyykkikasoihin (tai kirppiskasoihin) ja sanoa "Aaaai". 

Eniten ärsyttää se, että tavara ei liikukaan eteenpäin. En haluaisi heittää ehjää tavaraa pois, mutta sen myymisessä ja lahjoittamisessa pitää välillä nähdä niin paljon vaivaa, että mieli tekisi. Tuo tavara kannattaa myydä lastenkirppiksellä, tuo tavallisella, tuo yhdessä facebook ryhmässä ja tuo toisessa, tuo tavara taas Toriin. Tällä hetkellä tuntuu, että muut kotityöt seisovat, kun on pitänyt hinnoitella, viedä tavaraa ja käydä järjestelemässä pöytää. Olenkin päättänyt jatkossa olla entistä harkitsevampi siinä, mitä tavaraa päästän kotiini. Vaikka olen tavaraan kiintyjä, siitä pitää olla myös kohtuullisen helppo päästä eroon. 

Vaatetta ja krääsää. Toisen krääsä, toisen aarre? 
Mutta ehkä toivoa on näkyvissä, sillä nyt kun kävin läpi vaatteitani, en löytänyt enää kovin montaa uutta myytävää. Kaikki ovat joko oikeasti aktiivikäytössä oikeana sesonkina tai sitten sellaisia klassikoita, jotka haluan säästää mahdollista uutta käyttöä varten. Vaikka kaikkea ei kannata säästää, on minusta kiva että omassa vaatekaapissaan voi käydä shoppailemassa jotain "uutta vanhaa" silloin tällöin. Lisäksi se tuo kivaa vaihtelua, että pistän aina sesonkiin sopimattomat vaatteet syrjään kokonaan, jolloin niihin ei ala kyllästyä vaatekaapissa. 

Lastenvaatteet liikkuvat yllättävän nihkeästi. Ehkä pitäsi olla minirodinia, joten nämä ovat ehkä liian "tavallisia".

Vaikka täytyy ihmetellä nyt pari päivää kirppismyyntiä seuranneena, että jälleen kerran ihmiset ostavat aivan käsittämätöntä tavaraa. Niitä kivoja, mutta sopimattoman kokoisia vaatteitani ei ole juuri kukaan ostanut, mutta sen sijaan ne kaikki sinne viemäni omituiset kipot ja kupit ja krääsät tuntuvat myyvän! Ehkä ihmisillä on tarpeeksi vaatteita, mutta ei krääsää? Varmaan näin mökkisesongin edellä on kiva ostella mökille kaikkea uutta. 

Kesävaatekaappi. Vain hieman pursuaa, mutta lähinnä huolimattomuudesta. Sopiva yhdistelmä vintagea ja modernia. 

Palkintona näistä myynneistä annoin itselleni luvan ostaa myös yhden uuden vaatteen eli toiset uikkarit, jotka odottelevat kaapissa sitä, että kirppisrumba on saatettu loppuun. Todellisuudessa ostin kyllä jo toisenkin vaatteen. Hups. Nosh-kutsuilla meinasin jo pysyä kovana, mutta esittelijä tarjosi mallikappaletta, josta oli koot loppu ja sehän on melkein kuin käytettynä ostaisi. Mekko on niin ajaton, että päätynee vaatekaapin klassikko-osastolle. Välillä mietin, että voisin pukeutua lähes pelkkään vintageen, mutta tykkään kyllä myös moderneista lookeista, joten varmaan jatkossakin sekoittelen vanhaa ja uutta. 

Palkinnot siitä, että saan tavaraa eteenpäin. Kengät ja koru ovat vanhoja, mutta yhdistin kevään valmistujaisjuhlissa tähän uuteen klassikkomekkoon. Bikinit ovat Halla hallan, sillä olen ollut viime vuonna ostamaani uikkariin niin tyytyväinen. 

Pidetään peukkuja, että mahdollisimman paljon tavaraa menisi ja vielä enemmän sille, ettei uutta tavaraa tulisi!