Näkökulman vaihdos

Meille kotiutui viikonloppuna uusvanhoja legoja. Duplot ovat olleet minun leikeissäni pienenä, mutta nyt ne kaivettiin esiin. varastosta. 

Monta uutta postausideaa on työn alla ja muhimassa, mutta niitä ei vielä saa realisoitua erinäisten keskeneräisyyksien vuoksi. Niinpä ajattelin ensimmäistä kertaa (muistaakseni) kysymys-vastaus-postauksen. Te lukijat saatte esittää kysymyksiä tämän postauksen kommenteissa tai sitten voitte lähettää niitä minulle sähköpostiin. Osoite löytyy tuosta sivupalkista. Ihan kaikkea en tietenkään lupaa paljastaa, mutta pyrin vastaamaan kuitenkin kaikkiin kysymyksiin. 

Pieniä jatkuvasti keskeneräisiä projekteja. 

Yleensä minä olen päättänyt ihan itse, mistä täällä blogissa kirjoitan. Toki olen ottanut toiveita huomioon, mutta olen kuitenkin halunnut kirjoittaa lähinnä niistä asioista, jotka minua itseäni kiinnostavat ja vain ja ainoastaan niistä asioista, joita haluan itsestäni jakaa. Tämä olisikin vähän sellainen näkökulman vaihdot. Mikä lukijoita kiinnostaa minusta lukea tai tietää? Vai kiinnostaako mikään, eihän sitä tiedä. 

Lisää projekteja. Kuvan eläimet eivät liity projektiin. 

Tästä ajatuksesta inspiroituneena päätin taas ottaa kotoa kuvia epätyypillisistä näkökulmista. Räpsin niitä iltapäivätouhujen lomassa ja aika hauskoja, lähinnä lattiatason, kuvia siinä syntyi. Osaan tosin meinasi tulla pelkästään Bonskun käsi, sillä kameran linssi oli kovin kiinnostava. 

Tässä ei taida kyllä olla uutta näkökulmaa. Mutta tässä on Hellapuun aivan ihana paita, jonka ostin jokin aika sitten. Todella laadukasta ja suomalaista! 

Alhaalta himmelit näyttävät hauskoilta. Ei ihme, että Bonsku naureskeli niille joskus! Ne ovat jääneet edelleen lamppuun, koska eivät ole yhtään jouluisat. 

Pari rumpua siirrettiin lattialle turvaan ihan varoiksi, kun kadulla räjäyteltiin peruskalliota. Ei se kyllä ollut yhtään niin dramaattista, kuin miltä kuulosti. Rummut olisivat selvinneet kaapin päälläkin. 

Kolme vintagemekkoa roikkuu kaapin ovesta koristeena. Tässä kuvassa ne muodostavat hauskan yhdistelmän, kuin tilkkupeiton. Turkoosin, Beriiniläisen "kilohintamekon" helman kohtaloa vielä arvon. Se saattaa lyhentyä polvimittaiseksi.

Tässä kuvassa näkökulma sinänsä ei ole erikoinen, mutta kuva on harvinaisen mustavalkoinen! Hauskat mustavalkoiset munat löytyivät  Ylläkseltä Seita shopista. 

No niin, kyselemään vaan!

Tein sulle kotiviilin...

... maidosta vain. Oi että olen halunnut päästä käyttämään tuota otsikkoa, joka oli toinen vaihtoehto muinaisella "Viiliintykää ihmiset"-otsikolle. Koska kyseisestä postauksesta on jo kohta kolme vuotta aikaa ja koska tällä hetkellä on viillitys päällä, ajattelin jakaa uudemman kerran kotiviilin valmistuksen salat. Se on paljon helpompaa kuin heinän teko ja todella edullista.

Pidän hapanmaitotuotteista ja viili ja jugurtti kuuluvat suosikkehini. Pienenä en pitänyt viilistä, sillä ensikosketukseni viiliin oli järkyttävän esanssinen vaaleanunainen Viilis-vadelmaviili. Jotenkin se kiehtoi, mutta maku ei sitten miellyttänytkään. Sen sijaan tyydyin järkyttävän esanssisiin vanukkaisiin ja rahkavälipaloihin. Aikuisena opin syömään viiliä ja kausittain innostun aina viilintekoon. 

Viili vaihe vaiheelta. 

Viiliin tarvitaan seuraavat tarvikkeet:

- Sopivia kulhoja

- Viiliä

- Maitoa

- Elmukelmua

- Huoneenlämpöä 

- Jääkaappi

Laita jokaisen kulhon pohjalle noin teelusikallinen viiliä. Riko rakennetta hieman ja sekoita joukkoon maitoa. Yhdestä viilipurkista saa vaikka kuinka monta uutta viiliä, mutta yleensä syön puolet ja käytän puolet uuden viilin tekemiseen, jolloin saan noin 5-6 uutta parin desin viiliä. Peitä kulhot elmukelmulla ja jätä viilit viiltymään huoneenlämpöön noin vuorokaudeksi. Nosta jääkaappiin. Kotiviili säilyy noin viisi päivää (tai viikon). Älä tee viiliä ukonilmalla, sillä silloin viili pelästyy, eikä viilly. 

Klassikkoviili. Sokeri- ja kaneliastiat on ostettu Tallinnasta joskus 2000-luvun alussa. 

Yleensä olen syönyt viilini hyvin samalla tavalla: hiukan "tekosokeria" tai steviaa ja kanelia. Tänä keväänä olen alkanut oikein irrotella ja olen kokeillut muitakin vaihtoehtoja nauttia viilini. Ostinpa jopa kerran kaupan kerrosviiliä, mutta se oli vähän liian makeaa. Olen löytänyt kokeilujeni myötä kaksi uutta suosikkia. 

Joskus viili jää keskeltä hiukan kaupan viiliä vetelämmäksi, mutta yleensä kiinteytyy hyvin, kuten nyt. 

Vadelmahilloa kokeilin viilin kanssa joskus laskiaisen aikaan, kun pullista jäi yli herkullista Gamle fabrikenin vadelmahilloa. Se on varmasti parasta hilloa, mitä tiedän! Se ei ole liian makeaa ja vadelmat ovat isoina paloina, eikä survottuina. Hillo toimii myös sellaisenaan (kröhöm, alhaisen verensokerin vaivatessa olen saattanut muutamaan otteeseen kokeilla), mutta myös viilin kanssa se on herkullista. 

Myös lemon curd toimii sekä pelkältään lusikallisina että viilin kanssa.

 Toinen onnistunut kokeiluni oli lemon curd, jota jäi yli sitruunakuppikakuista konsertin jälkeen. Pienikin määrä makeuttaa viiliannoksen ja tahna sekoaa viilin joukkoon juuri sopivan epätasaisesti. Nyt näiden kolmen makuvaihtoehtoni välillä on suuri valinnanvaikeus! Ja ehkä seuraavaksi kokeilen mangososetta. 

Minä olen meidän perheessä viilinsyöjä, mies ei siitä niin välitä. Saa nähdä, miten Bonbon suhtautuu venyvään viiliin sitten joskus. Minua ainakin pienenä viilin venyvyys ällötti, mutta nyt osaan syödä sitä ilman, että se alkaa venyä ja vanua mahdottomasti. Ainakin aion jatkaa viilikokeiluja myöemminkin, kun viilikausi taas iskee. 

Pidätkö sinä viilistä? Minkä kanssa sinä syöt viilisi tai vaikkapa jugurttisi?

Ilonpilkahduksia

Jokaisen arjessa tulee vastaan ikäviä ja tylsiä tilanteita, joista helposti huomaa valittavansa. Minä huomaan ainakin rapsaavani miehelle joka työpäivän jälkeen montako audia ja bemaria minut tänään törkeästi ilman vilkkua ohitti, moniko hidasteli liikennevaloissa, oliko töissä jotain hankalaa tai ärsyttävää jne. jne. Ja tämä kaikki, vaikka olen mielestäni oikein positiivinen ihminen! Minusta blogeissa ja muussakin sosiaalisessa mediassa on hyvänä puolena se, että usein siellä tulee kerrottua muille niistä arjen kivoista hetkistä ja jutuista (oikei, moni myös valittaa). Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Minä en pidä pientä itsepetosta pahana, jos siitä tulee hyvä mieli ja se arjen ikävien asioiden rapotoiminen jää vähemmälle.

Niinpä kokoan tähän lyhyesti positiivisia juttuja viimeisen viikon ajalta sekalaisessa järjestyksessä.

Some people complain that social media is just full of people who brag about all the good things in life: the champagne, the holidays, the piece of cake they had with coffee and so on. But I like reading all the positive things much more than all the complaints about the annoying little things of everyday life. So here are some of the things I've enjoyed during the past week: a suprise letter, delivering cute candles to a reader of my blog, my husband, Bonbon kicking more and more, delicious fruit... to name a few!

1. Viime perjantaina oli aivan huippu koulutuspäivä ja se oli mukavaa vaihtelua työviikossa (vaikka työkin on kivaa).

2. Illalla kotiutuessani koulutuksesta odotti lattialla kirje Tipulasta! Ilahdutushaasteen ilahdutus oli saapunut perille, kiitos siitä Emoselle! Ihana tapa ilahduttaa!

Kirjeen saaminen on aina ihana yllätys, tätä nykyä vielä harvinaistakin!

3. Kirjeen mukana tuli rairuohonsiemeniä. En olekaan moneen vuoteen kylvänyt rairuohoa eli nyt vaan ihmettelemään kasvun ihmettä!

Viherpeukalo, don't fail me now!

4. Kasvun ihmeistä puheen ollen: Bonbonin potkut ilahduttavat aina! Eivät ole häirinneet yöuniakaan toistaiseksi.

5. Sain myös itse ilahduttaa saamalla vihdoin arvontavoitot perille. Oli hauska piipahtaa lukijani MB:n luona ja myös postitse lähteneet kynttilät pääsivät perille. 

Minullekin jäi vielä muutama herkku nautittavaksi. Nämä ovat kaiken lisäksi sokerittomia, hiilihydraatittomia ja gluteenittomia!

6. Vaikka selkä on vähän kipeytynyt, minulla on onneksi hyvä fysioterapeutti, jolta sain viime viikolla kauniisti alusvaatteisiin sointuvat kinesioteipit, jotka auttavat hämmästyttävästi.

7. Sain miehen turvallisesti takaisin kotiin Lapin reissulta. Jee! Onneksi ei kovin pitkään oltu erillään. 

Kotoisat sukat.

8. Ihana auringonvalo, etenkin aamuisin! Minä olen nauttinut kevätauringosta varmaan enemmän kuin koskaan. Tai voi olla, että viime vuonnakin nautin, kun lähdin välillä töihin vielä aikaisemmin. 

9. Vaikka olen pyrkinyt paastoamaan sokerista ja liian nopeista hiilihydraateista, maailmassa on silti paljon herkkuja syötävänä, esimerkiksi kauniin värikkäitä hedelmiä.

Näiden lisäksi voi tietysti nauttia noita pari kuvaa ylempänä olevia leivoksia. 

10. Tänään on taas perjantai ja edessä hauska konserttiviikonloppu!

Mitä positiivisia asioita sinä keksit viikon varrelta? Ei tarvitse keksiä kymmentä!

Avoimia kysymyksiä

Vaikka pari viikkoa sitten sitä vähän pohdiskelinkin, en ole mitenkään seonnut tästä eteeni avautuvasta äitiys- ja vauvuustuotteiden maailmasta. Olen pikemminkin tutustunut siihen varovaisella uteliaisuudella ja toisaalta myös hieman huvittuneena. Mitä kaikkea sitä myydäänkään ihmisille äitiyden (ja vanhemmuuden) nimissä! Netissä olen selaillut jonkin verran äitiysvaatteita ja tarvikkeita, mutta viime perjantaina piipahtaessani Helsingissä, uskaltauduin ensimmäistä kertaa äitiys- ja vauvatarvikeliikkeisiin. Mielessäni on herännyt tämän rajallisen kokemukseni aikana aina vain enemmän kysymyksiä, joihin ei ole tullut vastauksia. Osittain siksi, etten niitä ole erityisen aktiivisesti selvittänytkään. Tutkivan bloggauksen nimissä kirjoittelen nyt ylös muutamia mieltäni askarruttavia kysymyksiä, joihin lukijat voivat halutessaan vastata.

Kuvan kukat eivät liity mitenkään tapaukseen, kunhan laitoin kivan kuvan.

Miksi niin monet äitiysvaatteet ovat niin ankean värisiä?

Miksi silti olen nähnyt kaupungilla ihmisillä päällä kivoja äitiysvaatteita?

Miksi kaikki kivannäköiset löytämäni äitiysvaatteet ovat niin kalliita?

Miksi kaikki imetysvaatteet ovat raidallisia? 

Mihin tarvitaan ÄITIYSboleroa, joka muutoinkin ulottuisi vain rintojen alle?

 Entä mihin tarvitaan ÄITIYSvillatakkia, jossa ei ole edes nappeja? 

Miksi vauvoille on vain hyvin stereotyyppisiä tyttö- ja poikavaatteita, vaikka nykyään niin kohkataan sukupuolisensitiivisyydestä? 

Missä ovat kaikki karkkisväriset vauvanvaatteet?

Lankoja onneksi löytyy kaikissa sateenkarkkiksen väreissä!

Onneksi minulla on rauhassa aikaa pohtia vastauksia näihin suuriin eksistentialistisiin kysymyksiin. Äitiysvaatteisiinkaan minun ei ole juuri toistaiseksi tarvinnut perehtyä, mutta eiköhän sekin aika ole piakkoin edessä jahka perusgarderoobini alkaa rajoittua liikaa. Enköhän löydä vielä vastauksia ainakin osaa näistä ja luovin sitten niiden keskellä oman tyylisesti.

Herkkä intro

Nauttiessani rauhassa vietetystä koti-illasta aloin miettiä sellaisia ominaisuuksia kuin herkkyys ja introverttiys. Olen jossain määrin molempia. Huomasin miettiväni, miten kivaa on ettei ole koko ajan kiire, kuten loppusyksystä. Nyt olen saanut viettää monta rauhallista koti-iltaa joko yksin tai miehen kanssa. Toisaalta odotan kovasti perjantai-illan tapaamista erään ystäväpariskunnan kanssa. Tarvitsen vastapainoa.

Jos et jaksa lukea pohdintoja, niin nauti kotikuvista!

Himahimppuilijan valtaistuin.

Ihmiset ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Helposti asiat pelkistetään liikaa. Olet joko introvertti tai ekstrovertti. Tai toisaalta minua huvittavat nettitestit, joista voi Minä olen varmaankin osa-aika ekstroverttti. Nautin yksinolosta ja minulle ei tuota minkäänlaisia ongelmia keksiä tekemistä itsekseni. Toisaalta jos olen liikaa yksin alan kuitenkin kaivata seuraa ja silloin koen yksinäisyyttä. Minulle kauhukuva olisi asua jossain niin kaukana muista ihmisistä, ettei minun tulisi ikinä lähdettyä mihinkään vaan jäisin vain omiin oloihini. Nautin valtavasti erilaisista juhlista ja ystävien tapaamisesta. Kaikenlaiset nettitestit kyllä-ei vaihtoehtoineen tuntuvat aina vääriltä.

Onneksi minulla on sentään aina seuranani Dansformer, joka on päässyt tällä kertaa pallomereen. 

Herkkyydestä en saanut niin jäsenneltyjä ajatuksia aikaiseksi. Viime vuonna luin pari artikkelia erityisherkkyydestä, mm. täällä ja täällä. Moni on ehkä kokenut, että näiden lukemisen jälkeen ymmärtää itseään paremmin. Minä taas aloin kyseenalaistaa omaa herkkyyttäni. Minä olen herkkä, mutta en kyllä tiedä olenko mitenkään erityisherkkä. Aloin miettiä, että en kyllä millään asetu jatkumolla ääripäähän ja sitten taas toisaalta joissain tilanteissa tuntuu että olen keskivertoa herkempi. Onko vain erityisherkillä "oikeus" pitää itseään herkkinä?

Liilat lasit löysivät täydellisen paikan Block-lampun päältä. Väri tulee täydellisesti oikeuksiinsa.

No niin, se niistä synnyistä syvistä. En ole kovin usein kirjoittanut tämmöisiä pohdintapostauksia, mutta vaihtelu virkistää. Nyt varmaankin käperryn itsekseni sohvalle himahimppuilemaan, virkkaamaan ja nauttimaan Frendien seurasta. Myöhemmin tällä viikolla on taas vuorossa ihan oikean elämän ystäviä ja tuttavia. 

Sopivan kiireistä loppuviikkoa kaikille! 

Viisaita ajatuksia / viikon vinkkeli

Blogi on siitä kiva olemassa, että voi tarkistaa omia ajatuksiaan edellisiltä vuosilta. Tällä viikolla olen alkanut innostua kaikesta jouluisesta, mutta aikaa jouluisille asioille tuntuu olevan liian vähän. Kun ajattelin asiaa, tuli tunne, että olen kirjoittanut samasta asiasta aiemminkin. Ja niinpä löysin viime joulukuisen postauksen, jossa valitan aivan samaa asiaa: joulustressi ei synny siitä, että itse joulujuttuja olisi ikävä tehdä. Stressi syntyy siitä, että niiden sijaan pitää tehdä kaikkia muita velvollisuuksia. Sama tunne on tänään, mutta nyt päätin äitini kannustuksella jättää menemättä salille ja jäädä kotiin askartelemaan joulukortteja. 

Joulutunnelma alkaa hiipiä kotiin. Kauniin vihreä lasikulho löytyi Tampereen retkeltä. Suloistakin suloisemmat lampaat äitini osti Tallinnasta.

Olen sentään ajoissa tänä vuonna! Edellisen vuoden postaus on kirjoitettu 5.12. ja silloin valittelin, että joulukortit ovat vasta alkutekijöissään. Tällä viikolla olen saanut jo polkaistua projektin käyntiin jo kohtuullisen ajoissa. Mietin, että itsenäisyysjuhlia katsellessa voin sitten leikellä kortteja varten kuvia. Jostain syystä minulle tuli muistikuva, että olen tehnyt ennenkin kortteja linnan juhlien aikana!

Joulukorttien ensimmäinen vaihe - check!

Onneksi tiedossa on kaikkea kivaa, jota odottaa. Juhlasesonki on alkamassa ja järjestämme kahden viikon sisällä kahdet juhlat. Yritän ottaa molemmat juhlat rennosti ja keskittyä seuraan enkä suorittamiseen. 

Kuvan konvehdit olivat täydellisiä! Usein konvehdit ovat pettymyksiä, mutta nämä Emil Gustavsin konvehdit olivat raikkaita eivätkä lainkaan tunkkaisia. Kuvassa näyttävät tosin hieman vihertäviltä. 

Mutta nyt joulukorttien pariin. Ensin kuppi teetä ja pari erinomaisen herkullista Tallipihan suklaapuodista ostettua  konvehtia. (Kyllä, olimme Tampereella käymässä, siitä ehkä myöhemmin...)

Itävaltalaiset korot

En voi luokitella itseäni kenkäfriikiksi, vaikka toki pidän kauniista kengistä siinä missä kaikesta muustakin kauniista. Kenkä- ja saapasvarastoni, jota taannoin kommentoitiin isoksi, olen kerännyt monen vuoden aikana ja vanhimmat edelleen käytössä olevat kenkäni ovat lukioajoilta kymmenen vuoden takaa. Sitä vanhemmat kengät eivät enää mahdu. En kuitenkaan haaveile Parikoista tai Louboutineista, vaan uusia (juhla)kenkiä olen hankkinut melko maltillisesti, kun sopivia on tullut vastaan tai tarve on ollut suuri.  

I just bought a pair of exquisite patent leather pumps. They were a bit expensive but most of my "good party shoes" are from the time I was in high school (about ten years ago) so I thought I could splurge this once. 

Saapasarmeijan vanhimmat yksilöt ovat lukiosta, ehkä vuodelta 2005 (nuo mokkanahkaiset etualalla) ja uusimmat parin vuodelta 2011! Vaikka mies kuvittelee, että ostan koko ajan uusia kenkiä, se ei olekaan totta. 

Tämän järkevyyspuheen vuoron jälkeen on paljastettava, että pari viikkoa sitten päässä naksahti ja sekosin. Kävelin huvikseni ostoksilla ja näin hyllyllä kauniit, kiiltonahkaiset avokkaat. Hetken mielijohteesta päätin kokeilla niitä. Kengissä oli korkeat korot, päkiän alla korokepohja ja ne olivat avokkat. Kaikki kolme ovat ominaisuuksia, joita yleensä vältän. Olen pitkä, joten en koe korkeita korkoja tarpeelliseksi tai riittävän mukaviksi. Lisäksi avokkaat eivät koskaanikinämilloinkaan pysy kapeissa luirujaloissani. Yllätyin kuitenkin positiivisesti ja nämä kegät olivat koroista huolimatta erittäin hyvät jalassa ja jostain käsittämättömästä syystä ne eivät tippuneet jaloista pois! Hintaa kengillä oli kuitenkin sen verran, että jäin miettimään kenkien kannattavuutta.

Pikainen makutuomarointi-kännykkäkuva äidille.

Kengät olivat Höglin, joka on itävaltalainen ja googlailun perusteella kovin kehuttu kenkämerkki. Niinpä muutaman päivän tuumaustauon jälkeen kipitin kauppaan ja ostin sen ainoan parin minun koossani. Itselleni nimipäivälahjaksi, ajattelin, mutta tuossa ne ovat kyllä olleet esillä jo monta viikkoa etukäteen. Olen harjoitellut niillä kävelemistä aina silloin tällöin ja kotityöt tosiaan tuntuvat paljon glamourimmilta korkkarit jalassa. Paitsi tiskaaminen, kun silloin olen liian korkealla. Ja ovat ne myös oiva sisustuselementti. 

Ja siinä ne ovat! Pienenä minulla oli aina kiiltonahkaiset juhlakengät. Edelliset "kiiltonahkaiset" ovat lukioajoilta Seppälästä ja ne eivät ole kyllä nahkaa nähneetkään. Hyvin ovat nekin palvelleet, mutta nyt kärjet repsottavat.

Odotan kovasti, että kengät pääsevät oikein kunnon juhlakäyttöön. Ne sopivat varmasti hienosti lurex-mekkoon, jonka ostin alkusyksystä. Voin suositella näitä kenkiä myös sellaisille, joilla avokkaat eivät normaalisti pysy jaloissa. Olen tästä aivan haltioissani, sillä yleensä juhlakengissäni pitää aina mennä joku remmi jalkapöydän yli. Malli on mielestäni korokepohjasta huolimatta riittävän klassinen, että näistä kengistä tulevat varmasti suosikkini vuosiksi. 

Pidätkö itse korkeista koroista vai oletko maltillisempien kenkien suosija? Entä tituleeraisitko itseäsi kenkäfanaatikoksi?

Älä osta kurpitsaa säkissä, osa 3

Blogini vakilukijat, etenkin ne matemaattishenkiset, odottivat varmaankin innolla tämän syksyistä Älä osta kurpitsaa säkissä -postausta. Kertauksena kerrottakoon, että vuonna 2012 tilasin luomupiiristä kurpitsan, joka palastuikin 10 kilon monsteriksi. Ei siinä mitään, seuraavana vuonna olin varautunut kymmenen kilon kurpitsaan. Vaan enpä arvannut, että sillä kertaa saisinkin 20 kiloisen yksilön! 

Lupaavalta näyttää...

Raportoin asiasta luonnollisesti blogissa, jolloin eräät lukijoistani alkoivat pohtia, kasvavatko kurpitsat vuosi vuodelta aritmeettisesti (10 kg-20 kg-30 kg) vai geometrisesti (10 kg - 20 kg - 40 kg). Hieman toivoin, että kurpitsoiden koko oisi kasvanut oikein isoin harppauksin, sillä haaveilin jo kurpitsavaunuista tai Pikku Myyn kurpitsamökin kaltaisesta kesämökistä. 

Kurpitsojen kasvun logiikka petti kuitenkin pahasti, sillä tänä vuonna en ehtinyt luomupiirin hakuihin, mutta äiti toi minulle kurpitsoita - ihan minejä! Voi vääryys! Ei hevosvaunuja tai mökkiä tiedossa, ei edes kurpitsalyhtyä. Millä ihmeen sumealla logiikalla tämä kurpitsan koon pieneneminen ja toisaalta määrän moninkertaistuminen oikein selittyy? 

Mutta mitä ihmettä? Missä on minun jättikurpitsani?

Toisaalta, on minulla entuudestaankin kokemusta minikurpitsoista. Ja lisäski pakastin on vieläkin pullollaan edellisen vuoden jättikurpitsaa, joten ihan hyvä ettei tällä kertaa tullut lisää kurpitsasosetta. Mutta kun minä haluan kurpitsavaunut!

Säälittävää... Mutta on ne kyllä söpöjä!

Remember my ginormous pupmkins of 2012 and 2013? I was hoping I'd eventually end up with a pumpkin carriage like Cinderella but it seems that this year all I got was miniature pumpkins. What kind of a sick joke is this? I want my carriage! Although, our freezer is still full of pumpkin purée from last year...

Viikon vinkkeli, osa I

Pakko kai se on myöntää, että nyt kun käyn töissä, vapaa-aikaa on  jonkin verran vähemmän, kuin opiskeluaikana. Tai ainakin viimeiset kaksi opiskeluvuotta, poislukien harjoittelu, olivat ajankäytöllisesti melko rentoa aikaa. Sitä ennen saatoinkin istua nenä kirjassa iltakaudet, mutta se aika on jo autuaasti unohtunut. Gradua saattoi tehdä huomennakin ja blogia kirjoittaa, kun tieteellinen kirjoittaminen ei luistanut. Nyt arkena ajastani menee kuitenkin iso osa työpaikalla ja työmatkassa. 

Tykkään työstäni ja päivät kuluvat nopsaan, mutta blogia töissä ei kuitenkaan oikein voi kirjoittaa. Ennen postaustahtini oli noin kaksi postausta viikossa, mutta viime aikoina olen ehtinyt ideoida ja toteuttaa vain yhden postauksen, sillä hampaat irveessä en halua blogiani kirjoittaa. Jotenkin kuitenkin haluaisin tehdä postauksia useammin. 

Niinpä kehittelin idean juttusarjasta, joka perustuisi vain 1-3 kuvaan arjen keskeltä. Tällaisia lyhyitä teemapostauksia olen nähnyt muissakin blogeissa, ainakin Ab asino lanam -blogissa on usein "viikon kasvikuvat"-postauksia. Oma postaussarjani on nimeltään Viikon vinkkeli, kuten otsikkokin kertoo. Aion etsiä arjen keskellä jonkun sillä hetkellä puhuttelevan kohdan kodistani ja postaan sen lyhyellä saatetekstillä blogiin. Näin ratkaisen myös sen ongelman, että usein minulle tulee mieleen yksittäisistä asioista, että tämä olisi kiva laittaa blogiin, mutta en vaan saa sitä millään aasinsillalla istumaan postaukseen. No nyt saan! Minulla on kohta koko joukko siltoja pienille itsepäisille aasi-kuville, jotka kaipaavat omaa postaustaan. 

Tästä postauksesta tuli nyt kyllä vähän pidempi kuin tulevaisuudessa nämä postaukset. Aloitan juttusarjan iki-ihanasta Pixeline-vadista, jolla säilytän vihkisormuksiani ja usein myös ristiä. Joka aamu nappaan ne siitä mukaan. Nyt niiden seurana on myös kummeilta valmistujaislahjaksi saatu Lumoava-korumerkin Vanilja-niminen kaulakoru. Se on niin kaunis, että haluan pitää sitä esillä, vaikkei se joka päivä kaulaan päätyisikään.