Hassutteleva höpöttäjä: Tintin 1v4kk!

Tiesittekö, että meillä eivät asukaan enää Bonsku ja Tintti vaan Batman ja Robin? Tai ehkä sittenkin dinosauruksia... Vai vilahtiko tuolla merirosvo? Bonsku on innostunut roolileikeistä ja pikkuveli pääsee niihin osalliseksi, ainakin sivurooliin jos ei muuten. Mutta on tuo pikku-Tinttikin nykyään jo aikamoinen touhottaja, eikä arjessa jää sivurooliin. Rauhallisesta pötkylästä ei ole enää tietoakaan, kun hän viipottaa menemään paikasta toiseen.

Robinilla ei oikeasti taida olla korvia, mutta kävi se näinkin. 

Tintti viipottaa edelleen kontaten. Jotenkin osasin arvata, että hän ei lähde kävelemään kovin aikaisin. Seisomaan ilman tukea hän nousee innokkaasti, vaikka tasapaino hieman horjuukin. Tukea pitkin hän kävelee jo mallikkaasti, samoin taaperokäryllä pääsee eteenpäin kunnes törmää seuraavaan esteeseen. Näistä taidoistaan hän on kovin taaperomaisella tavalla. Rappuset hän osaa jo mennä molempiin suuntiin ja hoki etenkin aluksi itselleen "peppa, peppa" eli peppu edellä. Portaisiin pääsyä Tintti kärkkyy innokkaasti, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä, jos portti on jäänyt auki. Onneksi pahemmilta putoamisilta on vältytty. 

Hiekkishommat on puistossa parhaita. 

Puheen kehitys on myös edistynyt ja edellisen postauksen muutamien ensisanojen jälkeen on tullut jo monenmonta merkityksellistä sanaa. Toki ne ovat vielä sellaisia vauvamaisia muotoja, mutta niin kuuluukin. Tintti varioi "pa" ja "ka"-tavuja ja osaa muodostaa niistä näppärästi monia eri merkityksiä. Myös ei-kielellinen ilmaisu on monipuolista ja hän on huomannut, että kiljumistakin kannattaa koittaa, jos mikään muu ei auta. Välillä hän tuntuu kiljuvan ihan vain omaksi ilokseen. Olemme kaivaneet peltorit kaapista arkikäyttöön. Kiljumisen lisäksi on kuitenkin hyvin suloisiakin ei-kielellisiä eleitä. Esimerkiksi "lentosuukko", jonka hän tekee pitämällä koko pulleaa vauvankämmentään suun edessä. Juttelimme juuri miehen kanssa, että haluamme myös aina muistaa sen vilpittömän katseen ja ne ojentuneet kädet, joilla hän pyytää päästä syliin. Sydän sulaa!

Listaan tähän Tintin sanoja, sillä ei niitä muuten muista. Nytkin piti kysyä apuja muilta, jotta sain listan täyteen. 

• Pappa = pappa, heippa
• peppa = peppu (edellä)
• Kakka= kakka, vaippa, sukka, hanska
• Kukka = mikä tahansa kasvi
• Pa/po = tippu, loppu
• pupu
• (ti)pu 
• Ihha = ihhahaa
• (H)a-ha = koiran haukunta
• Bhuu = Muu (lehmän ääntely)
• Havva = koira
• Vavva = vauva
• Brrräyh = Räyh
• Pärinä = auto
• Tota, tätä
• Äiti 
• isssi
• mammam = maito
• (pa)pa = napa
• Wau! 
• Namnam
• pompom = pomppia
• iija = kirja
• paappa = lamppu
• avaa
• pavvo = pallo

Ja vaikka oikea sana ei olekaan, niin hänellä on hassu tapa sanoa "sssrö" halutessaan tietää, mikä jokin sana on. En käsitä yhtään, mistä hän sellaisen on keksinyt. Lisäksi hän pitää hassua "gugeligugeligugeli"-kälätystä, jota on hyvin vaikea kuvailla. Ehkä jotain kalkkunan ääntelyyn vertautuvaa? Myös muita hauskoja äännähdyksiä ja murinoita Tintti käyttää. Hän on vauvasta asti pitänyt omasta äänestään. "Ääniala" ulottuu matalasta murinasta edellä mainittuun korkeaan kiljuntaan.

Parasta on vesivärien sekoittelu ja pensselin dippaaminen veteen. 

Tintin suosikkileikkeihin kuuluvat autot ja uutena keittiöleikki. Hän myös tykkää aina silloin tällöin hoivata vauvanukkeja ja onkin kova vauva-fani. Ihan parasta on päästä leikkihuoneeseen ilman isoveljeä tutustumaan kaikkiin leluihin rauhassa. Yläsängyn pikkulegotkin houkuttelisivat... Kirjojen lukemisesta Tintti on alkanut enemmän ja enemmän pitää ja pyytää lukemaan suosikkikirjansa uudestaan ja uudestaan. Aiemmin hän ei vielä niin innostunut kirjoista, mutta nyt sitäkin enemmän. Luukkukirjat ja etenkin Oppi ja ilo -sarjan hauskat "mekanismikirjat" ovat parhaita. 

Tintin osaa myös keskittyä niin halutessaan, vaikka onkin jo aika vauhdikas tyyppi. 

Kuvat on otettu varmaankin syyskuussa, siksi "kevyt" asustus. 

Lunkista luonteenlaadustaan huolimatta Tintillä on herännyt voimakas tahto. Jos hän ei saa haluamaansa tai huomaa, että häneltä evätään esimerkiki rappusiinpääsy, hän saattaa heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Toinen vaihtoehto on, että hän konttaa "kiukkunurkkaansa", joka on kakluunin ja Haisukaapin välissä. Siellä hän hetken istuskelee loukkaantuneena ja katselee tapettia. Välillä hän menee kyseiseen nurkkaan myös iloisena. Nämä kiukunpuuskat ovat toistaiseksi lähinnä suloisia ja liikuttavia, mutta välillä mietin, että mitä tahtoikä tuokaan tullessaan.  

Mutta tahtoikää ei tarvitse vielä miettiä, vaan nauttia tästä nykyisestä vauvaisasta taaperosta, joka valloittaa kyllä helposti kaikkien sydämet!

Tampere, edelleen ihan kuin ulkomailla

Meillä on ollut reissujen suhteen niin huippu kesä, että edestakainen pakkaaminen ja purkaminen alkaa jo vähän jopa kyllästyttää. Mutta ei haittaa, sillä hauskat reissut korvaavat kyllä pakkaamisen riesat. Olemme reissanneet paljon ihan lähialueilla ja palasimme juuri miehen kanssa etukäteishääpäivälomalta Mathildedalista. Olemme käyneet myös ystävän ja hänen poikiensa kanssa mm. Maskussa Kaiturin tilalla ja Seilin saaressa, sukujuhlissa Velkualla saaristomaisemissa sekä perheen ja Tintin toisten kummien kanssa Kylmäpihlajan majakalla (joka tosin Satakunnassa). Pääkaupunkiseudulla piipahdimme Heurekan verran. Pisin kesäreissumme suuntautui tällä kertaa Tampereelle. Reissu oli niin onnistunut, että se tuntui kolmen päivän Tampereen reissun sijaan viikon ulkomaanmatkalta. Mutta olen ennenkin todennut, että turkulaiselle Tampere on ihan kuin ulkomailla.

Taustalla vähän hienompi Lidl. Tampereen vanhat tehtaat ovat niin tunnelmalliset!

Miksi Tampere? Eräs ystäväni jopa hieman naurahti, kun kuuli kesäretkemme suuntautuvan jonkun ylevämmänkuuloisen reissukohteen sijaan Tampereelle. No, tottapuhuen kaupunki valikoitui siksi, että siellä oli jotkut suunnistuskisat, joihin mies osallistui. Mutta osittain myös siksi, että Tampere on meille aika vieras kaupunki, vaikka siellä joitain ystäviä ja sukulaisia asuukin. Suunnistuskisojen rytmittäessä päiviä ja liikkumista aikaa vierailuille ei tällä kertaa suuremmin ollutkaan, joten tutustuimme Tampereeseen kunnon tehoturisteina. Tintti kulkee vielä helposti mukana selkäkyydissä tai rattaissa ja Bonsku on reipas reissaaja, joten ehdimmekin nähdä vaikka mitä!

Tämä kuva kiteyttää hyvin etelänlomafiiliksen, joka koko reissua väritti. Kuvassa Näsikallion suihkukaivo. 

Saavuimme Tampereelle perjantaina lounasaikaan. Nopean lounaan jälkeen suuntasimme ensimmäisenä Poliisimuseoon, jota Bonsku oli odottanut jo pitkään. Sitä on nimittäin mainostettu bussienkyljissä Turussa asti! Sen olisi siis pakko olla hyvä paikka ja kyllä se olikin! Poliisimuseo ei ehkä ensikuulemalta kuulosta minun korviini yhtä houkuttelevalta kuin pikkupojan korviin, mutta se oli erittäin mielenkiintoinen kohde. Ja mikä parasta: ilmainen! Oli näyttely poliiseista itsenäisen Suomen syntyessä, oli katsaus menneisiin riskostutkintamenetelmiin, laajasti tietoa poliisin työstä ja lapsille hurjasti tekemistä. Jo aulassa pojat saivat poliisin suikat päähänsä ja leikkialueella oli pieniä poliisinpukuja halukkaille. Oli NIIIIN söpöä, kun metrin mittaiset pienet poliisit kulkivat pitkin museota ja ajelivat aidolla ja vähän vähemmän aidolla poliisiautolla. Kokeilin myös poliisiauto simulaattoria, mutta liikennepoliisin uraani hieman haittasi se, että samalla korviini kantautui jostain kaukaa "Äitii, äitii, ääitiiii..."

Lain pitkä koura. 

Hiukan epäonnistunut, mutta sitäkin kuvaavampi tinttamareskikuva. 

Museon jälkeen lähdimme miehen mukana Pyynikinharjulle, jonka lähellä oli ensimmäinen osa suunnistuskisasta. Söimme jätskit ja myöhemmin myös munkit näkötornin juurella. Kiipesimme Bonskun ja Tintin kanssa myös symppikseen pieneen näkötorniin ja ihailimme Tampereen maisemia. Jäimme pyörimään Pyynikin harjulle ja löysimme vahingossa hienon Termopylen solan. Kisan jälkeen söimme vielä keskustassa aterian ja suuntaisimme nukkumaan Villa Härmälään, joka oli hurmaava pieni kodinomainen majoituspaikka.

Pyynikin näkötorni. Söpömpi kuin Näsinneula, mutta ei yhtä söpö kuin Tintin kesävarpaat. 

Pyynikinharjulla oli hauska seikkailla. 

Seuraavan päivän aloitimme synttäribrunssilla (päivän etuajassa aikataulujen vuoksi) Cafe Pispalassa. Pannukakkuaamiainen oli todella herkullinen ja henkilökunta ystävällistä. Lapsille jaoimme omista annoksistamme ja se riitti hyvin. Mies oli valinnut paikan ja hyvän paikan valitsikin, sillä samalla kertaa meidän kanssa aterioi myös ruokaidolini Satu Koivisto perheineen. Pispalan harjun maisemissa vahvistui tunne, että nyt ollaan ulkomailla. Ei ole turkulainen tällaisiin korkeuseroihin ja järvimaisemaan tottunut. Lisäksi helle toi elävästi mieleen etelänloman. Aamiaisen jälkeen huristelimme keskustaan. Pojat jäivät leikkimään Pikku kakkosen puistoon ja minä sain pienen ostoskierroksen Tampereen tyylikkäissä putiikeissa. Mitään en kyllä löytänyt, mutta hypistelykin oli pitkästä aikaa kivaa.

Pannukakkubrunssi oli herkullinen. Pispalanharjun maisemat olivat kuin vuoristossa olisi. Ainakin melkein. 

Tampere on täynnä söpöjä putiikkeja. 

Tämän jälkeen tiemme erosivat ja me lähdimme Bonskun ja Tintin kanssa ensin tallipihalle hengailemaan ja sieltä Vapriikkiin. Ja voi Vapriikki miten upea paikka se olikaan! Sieltä löytyi tekemistä tunneiksi ja kävimme siellä itseasiassa kahteen otteeseen, sillä sunnuntaina veimme vielä miehenkin näyttelyihin. Suuressa museokeskuksessa Finlaysonin alueen kupeessa oli ainakin vaihtuvanäyttely Draculasta (emme käyneet), teatterinäyttely, jääkiekkomuseo, nukkemuseo, kivimuseo, luonnontieteellinen, viestintäaiheinen näyttely, Tampere näyttely, Tampere 1918 -näyttely, pelimuseo, postimuseo ja olikohan vielä jotain. Aivan valtavasti tekemistä ja näkemistä siis! Museossa on myös kivasti huomioitu lapset ja aikuisillekin riitti hupia. Pelimuseossa pääsin toteuttamaan muuun muassa kaksi lapsuuden haavettani: kokeilin Speden Spelit -tyyppistä nopeuspeliä ja soitin puhelimella Hugolle ja pelastin hänen perheensä. Mies muisteli nuoruutensa pelejä ja Bonsku sai kokeilla Supermariota, sitä aitoa. Bonsku ihastui Vapriikissa erityisesti teatterinäyttelyn lavaan, jossa sai esittää omia esityksiä. Takaa löytyi upeita rooliasuja ja valot ja äänet sai säätää itse. Huvittelimme hiljaisessa näyttelyssä koko perheen voimin. Ja näin hellepäivän näkökulmasta: Vapriikki oli myös ihanan viileä! Vietimme siellä pahimmat helletunnit sekä lauantaina että sunnuntaina.

Bonsku innostui teatterilavasta. Tinttikin hytkyi äänitehosteiden tahtiin. Muutenkin teatterinäyttely oli mielenkiintoinen katsaus teatterikaupunkiin. 

Bonsku matkusti meidän lapsuuteen. 

Kun kolme suunnistusta viikonlopussa ei riitä. 

Poliisimuseon lisäksi kävimme Tampereella myös toisessa mielenkiintoisessa ilmaismuseossa. Työväenmuseo Werstas sijaitsee Finalysonin alueella ja esittelee Suomen historisaa, työväen arkea ennen vanhaan ja lisäksi siellä oli vaihtuvana näyttelynä mielenkiintoinen näyttely lastentarhojen historiasta Suomessa. Lapsille riitti tekemistä museon leikkihuoneessa, jossa oli hienosti toteutettu vanhanaikainen kauppa. Oli aitoja vanhoja elintarvikepurkkeja, hieno vanha kassakone ja hauskoja retrofroteesta tehtyjä leivoksia. Kiersimme myös Finlaysonin alueen taidenäyttelyt, mutta kyllä Werstas vei voiton. Muitakin kiinnostavia museoita olisi ollut tarjolla, mutta kaikkea ei millään ehtinyt. Amurin työläiskortteli, Sara Hildenin museo ja lasten kulttuurikeskus Rulla kuulostivat houkuttelevilta.

Työväenmuseo Werstaassa oli hieno vanha kauppa... 

...ja toinenkin. Lasten huoneessa kaikkeen sai koskea ja sai myös siivota. 

Museovierailujen lisäksi kiersimme tietysti Tampereella myös leikkipuistoissa ja kävimme uimassa. Leikkipuistoja löytyi kivasti ja minä ihastuin erityisesti Näsinpuistossa sijaistevaan Tiitiäisen satupuistoon. Pikkukakkosen hehkutettu puisto oli keskeisellä sijainnilla, mutta minusta puisto itsessään ei ollut ihan niin hieno kuin olin päässäni kuvitellut. Monipuolinen toki, mutta aika samanlainen kuin moni muukin puisto. Uimarantoja Tampereella riitti ja netistä löytyi ajantasaista tietoa rantojen lämpötiloista ja sinilevätilanteesta. Me kävimme majapaikan lähellä Rantaperkiön uimarannalla sekä Pyynikin uimarannalla.

Oli niin ihana puljata vedessä lämpimänä iltana hikisen päivän päätteeksi. 

Tiitiäinen Tiitiäisen satupuistossa. 

Kylläpä tulikin pitkä postaus! Ehkä se kertoo jotain siitä, miten monipuolinen reissu oli. Näiden lisäksi ehdimme käydä vielä syömässä hyvät hampurilaiset, kaksi kertaa pizzalla, Tampereen Vohvelikahvilassa, kirkossa ja parissa muussa puistossa. Tuntui kuin helle olisi venyttänyt päivät normaalia pidemmiksi ja itsekin jaksoi hyvin, kun illalla helle vielä hellitti ja teki mieli nauttia ulkoilusta. Vaikka odotinkin reissusta kivaa, kuten aina, Tampere ylitti kaikki odotukset. 

Mistä kesäkohteestamme sinä haluaisit kuulla? Seilistä, Mathildedalista vai kenties Kaiturin kotieläintilasta? Vai kaikista?

Tyytyväinen tutkija: Tintti 1 vee ja risat

Tintti täytti vuoden jo ajat sitten (eli vajaat kaksi kuukautta sitten), mutta en ole millään ehtinyt kirjoittaa hänen kuulumisiaan tässä kaiken kesähauskuuden keskellä. Toisen lapsen syndooma kenties vaivaa? Ja toisaalta juuri nyt vähän reilun vuoden iässä on hyvä kirjoittaa kuulumisia, sillä syntymäpäivien jälkeen on tapahtunut niin valtavasti kehitystä. Moni kutsuisi häntä jo taaperoksi, mutta minä en ihan vielä. Silti uusia taitoja ja taaperomaisia piirteitä on ilmaantunut juuri näiden viimeiden parin kuukauden aikana.

Iloinen kesäpoika, mutta kuvasta näkyy, että Tintti ehti sairastua vesirokkoon, ennen kuin sai sitä vastaan rokotteen. Onneksi tauti ei paljon menoa haitannut (vaikka toki pysyttiin pois ihmisten ilmoilta). Kuvat taas mummulta. 

Edellisessä kuulumispostauksessa pohdiskelin, skippaako Tintin ryömimisen kokonaan ja siirtyy suoraan konttaamiseen. No, viikkoa ennen 11 kuukauden ikää hän lähti kuin lähtikin suoraan kontaamaan. Pari viikkoa ennen tätä ei kieriminen paikasta toiseen enää kelvannut, vaan hän selvästi pohti uusia keinoja edetä. Sitten yhtäkkiä melko minimaalisella treenauksella hän nousi konttausasentoon ja lähti eteenpäin. Ryömimistä hän kokeili paristi, mutta konttaaminen oli nopeampaa. Konttaaminen avasi kyllä aivan uuden maailman! Ja kaikki vaaranpaikat piti suojata ja Bonskun pikkulelut piti heti korjata parempaan talteen. Seuraava harppaus liikunnallisessa kehityksessä tapahtui noin vuoden ja kuukauden iässä, kun Tintti alkoi nousta portaita ja samassa rytäkässä alkoi seistä tukea vasten. Juuri kun varasimme olohuoneen senkin päälle pikkulegoille paikan, Tintti alkoikin yltää niihin. Turvaporttien sulkeminen on tullut rutiiniksi ja tilaisuuden tullen Tintti portaita nouseekin. Alas hän yrittää mennä nenä edellä, mikä on vielä hieman hasardia.

Tässä kuvassa varmaan päristellään. Kädessä on kiva olla jokin auto. Myös ukkeleita hän liikuttelee. Ne tosin liikkuvat "kävellen", mutta nekin pärisevät. 

Olemme todenneet Tintin olevan musiikin suhteen melko kaikkiruokainen. Tai oikeastaan hän on äänien suhteen melko kaikkiruokainen. Mikä tahansa rytmikäs ääni saa aikaan hytkymistä ja hymyilyä. Parhaat äänet ovat kuitenkin leluista soivat pienet musiikin pätkät, etenkin Catepillarin leludumpperi, joka soittaa raksamiehelle sopivaa rokin räminää. Mutta kuten sanottu, kaikki menee klassisesta kolahduksiin. Rytmi tuntuu olevan veressä ja hän tykkää myös paukuttaa leikkirumpuja ja ihan mitä vaan asioita. Tintti tykkää myös tutkia ihan mitä vaan asioita. Hän on utelias, mutta keskittyväinen ja saattaa viettää pitkiä aikoja leikkimässä ja tutkimassa, jos vaan edessä on tarpeeksi mielenkiintoisia asiota. Tai sitten hän viipottaa paikasta toiseen etsimässä niitä. Ja autot, niillä hän jo päristelee eikä taida olla leluissa autojen voittanutta. Tai ihan minkä vaan liikkuvan.

"Tevvö!" Oikeasti Tintin tervehdystä on vaikea pukea sanaksi ilman foneettisia merkkejä, mutta "tevvö" on ehkä lähinnä, mitä keksin. 

Tintti tuntuu olevan melko sosiaalinen tapaus. Bussissa tai missä ikinä liikutaankaan, esimerkiksi tänään Turku-Seili-yhteysaluksella, hän tykkää tehdä tuttavuutta kanssamatkustajiin. Hän keimailee ja hymyilee seitsenhampaista hymyään ja kujertelee ennakkoluulottomasti kaikille. Lapsista, etenkin ikätovereista, hän innostuu ja osoittelee riemusta kiljuen. Tuttavuutta hän tekee iällä tyypillisesti ehkä hieman rajusti, mutta ystävällisesti. Hän tervehtii myös ihmisiä ojentamalla kätensä ja sanomalla "Teevvö" tai jotain sinne päin. Välillä pitää myös kokeilla yhdistää sormet uuden tuttavuuden kanss a E.T.-tyyliin sekä lasten että aikuisten kanssa. Hän tykkää kovasti myös hassutella ja hänellä on oma hassutteluilmeensä. Tintti nyrpistää nenäänsä ja virnistää sekä näyttää kieltä sekä muille että peilikuvalleen. Hänestä on siis kuoriutunut varsin veikeä tapaus. Myös kukkuu-leikkiä hän leikkii sellaisella vauhdilla, ettei pysy itsekään perässä. Hän pyörittää päätään "piiloon" ja takaisin niin, ettei ehdi edes kukkuu sanoa.

Leikkiminen on tarkkaa puuhaa. Ei vauvalelut enää paljon kiinnosta. Mielellään hän leikkisi pikkulegoilla ja aina oikein hyökkää laatikon kimppuu, jos se sattuu olemaan auki. 

Ehkä suloisinta tässä vaaperovaiheessa ovat ensisanat. Vaikka laskenkin "Pam pam"-hokeman Tintin ihan ensisanaksi, niin nyt niitä sanoja on oikeasti tullut selkeästi ja kunnolla. "Tevvö" (=terve) oli yksi ensimmäisistä sanoista, mutta sen jälkeen on  tullut "nam nam", "kukka", "kakka", "pappa", "papa" = napa ja "pa" = heppa, heippa. Pienistä rakennuspalikoista ne ensimmäiset sanat lähtevät ja sitä on kiehtova seurata. Tintti on selvästi nyt kiinnostunut sanoista ja niiden oppimisesta ja jatkuvasti osoittelee asioita, jotta aikuinen nimeäisi niitä hänelle. Tietyt jutut pitää kuulla aina uudestaan ja uudestaan, kuten taulu, ikkuna ja ponit (vessassa koristeena).

Tässä kuvaava kuva Tintin keskittyneestä tutkiskelusta. Taustalla Catepillarin kaivuri, joka soittaa myös mielenkiintoista hytkytysmusiikkia. 

Sisaruussuhteessa on nyt Tiitun hassuttelun myötä hieman seesteisempi vaihe. Bosnku on selvästi tajunnut, että tuosta voi saada kaverinkin. Parhaita hetkiä ovat ne, kun Tinttiä harmittaa jokin ja Bonsku alkaa lohdutukseksi hyräillä aiemmin mainitun Catepillarin soittamaa säveltä. Toki usein Bonskua myös harmittaa, kun Tintti tuhoaa leikit ja etenkin Tintin lähdettyä liikkeelle oli melkoisen haastavaa, mutta nyt nautitaan tästä hetkestä.  

Vesitouhut sujuivat veljen kanssa mukavasti ilman suurta draamaa. 

Sellainen ihana Tintin Tintti Tinttinen. Niin iloinen, niin rauhallinen, silti niin vilkas. Vielä aika vauva, mutta koko ajan vähän enemmän taapero. Aika tasainen kaveri edelleen, mutta kyllä siltä vähän odotan, että millainen vauhtikaksikko näistä vielä tulee. 

Kuinka kasvatat kaikkiruokaisen lapsen

Raflaava otsikko, eikö? Heti kärkeen voin todeta, ettei minulla ole kyllä oikeasti kysymykseen vastauksia, enkä usko että kellään on. Minä olen miettinyt aiheesta postausta jo pidempään, mutta syömishankaluudet olivat pitkään sen verran iso murhe, ettei niistä oikein huvittanut kirjoittaa. Nyt kun Bonskun kasvusta ei ole enää samanlaista huolta, on helpompi ottaa etäisyyttä asioihin.

Bonsku suorastaan rakastaa ruokaa - etenkin leikkiruokaa!

Syöminen on yksi niistä asioista, joista helposti tunnutaan ajattelevan, että kun lapsi syö paljon ja kaikkea, se on jotenkin vanhempien fiksun kasvatuksen ansiota. "Lapseni syö hyvin, monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, koska olen aina tarjonnut ruokia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti". Toki on hyvä ja tärkeä asia tarjota lapselle monenlaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole silti välttämättä vanhemman vika, vaikka lapsi olisi niin sanotusti nirso tai pieniruokainen. En usko, että siihen kovin paljon voi vaikuttaa. Minä olen itse ollut melko valikoiva ja melko pieniruokainenkin. Olen tainnut elää pelkällä pastalla ja broileripyöryköillä jossain vaiheessa. Silti minusta on tullut nykyisin hyvin monipuolisesti syövä aikuinen. Nakkikasikkeeseen en edelleenkään koske. Syömisasiat eivät ole suoraviivaisia.

Ensimmäinen kiinteä ateria. Ruokalappu maistui paremmalta. 

Ennen Bonskua katsoin joskus kauhulla, miten vanhemmat yrittävät houkutella lapsen suuhun puoliväkisin soseita. Minulle tuli suorastaan pakokauhu ja vahva ajatus, että minä en halua syöttää lastani noin. Niinpä löysin sormiruokailun jo kauan ennen Bonskun syntymää. Ajattelin sen olevan ratkaisu mahdollisiin syömispulmiin: kun lapsi saa itse omin sormin tutkia, maistella ja syödä sen, mitä syö, niin silloin hän automaattisesti oppii hyväksi syöjäksi ja syö sen, minkä tarvitsee. Olin melko ehdoton siinä, että lusikalla syöttämistä ei tarvita. Noo, sitten Bonsku kasvoikin melko huonosti ja vaihtoehtoisia ratkaisuja piti ottaa käyttöön. Tavallaan edelleen allekirjoitan monet sormiruokailun hyödyistä. Minusta on erittäin hyvä asia, että lapsi saa myös itse tutustua ruokiin, mutta enää en ole sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa. Myös lusikalla syöttäminen voi olla lapsentahtista ja tarpeellista. Tosin Bonsku ei kyllä kovin mielellään suostunut syötettäväksi, mikä lisäsi haastetta kun kasvu oli niukkaa. Siinä saikin olla tarkkana, ettei sorru pakkosyöttämiseen. 

Ja mitä siitä jäi jäljelle. Muistaakseni avokadot noukin pois kesken aterian eli eivät kyllä ole mahassa asti. 

Ehkä tärkein asia, johon vanhemmat voivat jossain määrin vaikuttaa, on miten lapsi kokee ruokailutilanteet. Onko ruokailu iloinen ja nautittava hetki vai yhtä stressaantunutta taistelua? Rennon ilmapiirin ylläpitäminen ruokapöydässä, jossa on myös valikoiva ja/tai vähän syövä (ja niukasti kasvava) lapsi, ei missään nimessä ole helppoa. Tarve ravita lapsi kumpuaa jostain niin syvältä, että sitä sortuu helposti melkein mihin vain, jotta saisi ravintoa alas lapsen kurkusta. Kuitenkin, jos lapsella ei ole akuuttia hätää, ehkä minusta tärkeämpää olisi se, että ruokailusta jäisi positiivinen fiilis. Miten tämän sitten toteuttaa, on varmaankin kovin yksilöllistä. Meillä ahkera ulkonasyöminen oli yksi ratkaisu, sillä ravintolassa Bonsku selvästi on aina syönyt paremmin ja nauttinut olostaan. Myös se, että usein on tarjolla uuden ja oudon lisäksi sitä, mikä varmasti menee, on yksi ratkaisu. Jos se, että outo ruoka saa olla lautasella, on hyvä asia. Ehkä silloin myös se, että lapsi heittelee lattialle ne monipuoliset ja ennakkoluulottomasti valitut ruoka-aineet, alkaa kantaa hedelmää myöhemmin. Ehkä. Enkä tarkoita lattialle maatuvia ruokia ja niistä kasvavia kasvimaita, vaan sitä että lapsi tutustuu niihin outoihin ruokiin edes heittelemällä. 

Ruokaan voi tutustua myös silmillään. Bonsku harjoittelee ruokakuvien ottamista. Pojasta polvi todennäköisesti paranee. 

Bonsku syö nykyisin melko hyvin, mutta toisaalta ikäänkin kuuluvaa valikoivuutta on tullut enemmän. Ennen hän söi mielellään esimerkiksi parsaa, mutta nyt hän tuskin nuolaisee sitä. Yritän suhtautua tähänkin rauhallisesti, vaikka vähän harmittaa. Ei auttanut, vaikka tarjosin parsaa jo alle 1-vuotiaana. Mutta ehkä se taas jossain vaiheessa menee. Nyt haasteena on ollut myös se, ettei Bonsku malta istua ruokapöydässä, vaan leikit kutsuvat heti kun pahin nälkä on saatu taltutettua. On pitänyt enemmän harjoitella ihan oikeita pöytätapoja ja pöydästä poistumista. Silti pidän edellen tärkenä sitä, ettei ruokailusta tule peliä ja taistelua. Edelleenkään ei ihan helppoa. 

Niin herkulliset parsat - mutta eihän mitään vihreää voi syödä, kurkkua ja pestoa lukuunottamatta. 

Ammatillisessa mielessä pohdin paljon suun sensoriikan ja motoriikan vaikutusta ns. nirsouteen ja huonoon syömiseen, mutta ne pohdinnat jätän nyt tietoisesti pois. Tämä postaus ei ehkä ollut kovin jäsennelty ja perusteellinen. Ennemminkin vertaustuellinen pohdinta aiheesta ja ehkä tämä auttaa muita samoja asioita pohtineita. Ja ehkä myös toivon ihmisten ymmärtävän sen, ettei valikoiva tai niukka syöminen ole kenenkään vikaa tai toisaalta "hyvä" syöminen suoranaisesti kenenkään ansiota. 

Huhtikuu on ollut näköjään varsinainen lapsiaiheisten postausten kuukausi! Ehkä toukokuussa taas kukkia ja sisustusta?

No nyt se on taapero

Pakko se on myöntää. Kun Bonbon lähti jonkin verran edellisen kuulumispostauksen jälkeen kävelemään, on vaaperosta kuoriutunut pikku hiljaa pesunkestävä taapero, joka taapertaa ja vähän jo juokseekin ympäri kotia. Onnea on se, että asuntoa pääsee kulkemaan ympäri, jolloin äiti voi jahdata kiinni vaappuvaa taaperoa. Kun Bonsku jää kiinni, alkaa valtava naurun räkätys ja sitten pitääkin lähteä uudestaan karkuun.

Eräänä päivänä Bonsku hoksasi, että Pötsihän on mopo! Kurkkumopo!

Sanoja tulee ihan koko ajan lisää. Nyt on alkanut kuulua jo muutamia verbejä ja pronomineja. Tärkein pronomini on "tätä", jolla Bonsku ilmaisee mitä haluaa milloinkin. Vaativa "tätä tätä tätä" kuuluu niin kauan kunnes vanhemmat ymmärtävät, mikä "tätä" on kyseessä. Välillä vastauksena kysymykseen "Missä Bonbon on?" saa vaustauksen "tää(llä)". Verbeistä ensimmäiset ovat "anna" ja "mennä(än)", käskyjä tietysti. Bonbon on myös kova matkimaan ja saattaa toistaa uusia sanoja hämmästyttävän tarkasti. Nämä sanat eivät kyllä jää heti aktiiviseen sanavarastoon. Kerran sanoin Bonskulle näyttävästi "TADAA!" ja pian kuului perässä pieni "tadaa!". Diabeetikkoäitien lapsilla on tutkimusten mukaan tilastollisesti huonompi varhainen kuuloerottelu kuin verrokeilla. Onneksi yksilön kohdalla eivät kaikki tutkimustulokset aina päde. 

Vanhanaikaisen lankapuhelimenkin hän tunnistaa, ainakin leluversiona. "Käläkälä"

Leikkitaidot ovat tässä toisella vuodella kehittyneet huimasti. On niin suloista katsella, kun Bonskun puuhissa alkaa olla viitteitä mielikuvitusleikeistä. Pehmoleluja ja toisia ihmisiä syötetään ja välillä tehdään ruokaa pyörittelemällä lusikkaa leikkikattilassa. Liikuttavaa oli, kun Bonsku erään kerran alkoi syöttää Ikean käärmeen näköistä kenkälusikkaa, joka pitää keittiön laatikoston suljettuna. Muita suosikkileikkejä ovat pikkuautot, äidin sukkien ja muun tilpehöörin levitteleminen ympäri asuntoa, Pötsillä huristelu, erilaiset palikkaleikit (legot, puupalikat jne.) ja värikynillä riipustelu. Muita suosikkijuttuja ovat kirjojen lukeminen sekä erityisesti pappan kanssa youtuben katseleminen tabletilta. Bonbon ei vielä tiedä, että youtubeen pääsee myös äidin ja isän tableteilta.

Jos Bonskulta kysyttäisiin millainen on hyvä pappa, hän vastaisi "Et on tabletti"

Bonbon on myös varsinainen pikkuapina, sillä hän matkii aivan kaikkea! Sanojen lisäksi hän seuraa ja matkii meidän tekemisiämme pelottavan tarkasti. Kun hän näkee asian, joka edes etäisesti muistuttaa puhelinta, hän nostaa sen korvale ja kälättää kovaan ääneen. Hän myös "jumppaa" kovasti ja erään kerran hän itsekseen alkoi foamrollerilla vähän avata lihasjumejaan. Usein kun teen tiettyjä selälle tarkoitettuja jumppaliikkeitä, hän tulee viereen toistamaan samat liikkeet. Niin söpöä ja hauskaa!

Bonsku esittelee jumppaliikkeitään. Minun jumppaliikkeeni eivä tosin ole yhtä lennokkaita. Huomaa olohuoneeseen salakuljetettu sukkapari. 

Vaikka Bonsku on ihana ja täydellinen taapero, ja tässä kirjoitan lähinnä ylistystä ja hehkutusta, niin on arjessa tietysti myös omat haasteensa. Kasvua seurataan edelleen, vähän on ilmassa allergiaoireita (ei onneksi vakavia) ja yöt ovat olleet nyt jo pitkään umpisurkeita tuntemattomasta syystä. Maidottomasta dieetistä ei ollut apua. Usein sitä kuulee, että vauva vuonna joutuu valvomaan, mutta meillä asia on kyllä ollut toisin päin. Tai ei Bonsku nyt valvo, mutte heräilee. Päiväunet sen sijaan ovat olleet nyt paljon parempia kuin ennen. Ehkä kuitenkin juuri nyt ottaisin ne suhteellisen ehjät yöunet takaisin. Mitään suurta väsymystä ei onneksi vielä ole ilmassa, sillä välillä on ollut parempiakin öitä ja onneksi Bonsku edelleen nukkuu myöhään.

Hampaat tulee harjattua parhaiten itse. Ja katsokaa nyt noita kiehkuroita! Hyvä alku. 

Ai niin, eräs merkittävä taito on myös opittu: "Eieieieiei" ja teatraalinen päänpyöritys. Se yleensä ole mitenkään dramaattinen ei, mutta kuitenkin Bonbon on oppinut kieltäytymisen merkityksen entistä paremmin. Välillä tosin "ei" tarkoittaa myös "Joo, haluan ulos, mutten halua pukeutua", jolloin on tehtävä omat tulkinnat Bonskun todellisesta tahdosta.

Sellainen taapero meillä nyt asuu. Mainio pieni veijari, joka toisaalta tajuaa jo niin paljon ja toisaalta vielä niin vähän. 

Varustautuminen ikuiseen välikauteen

Stonzien inspiroimana jatketaan ulkovaateaiheella. Tätä nykyä etenkin Lounais-Suomen talvet tuntuvat välillä olevan yhtä kesään asti jatkuvaa välikautta. Siitä huolimatta päätin ottaa optimistisen asenteen ja ajatella, että tänä vuonna saadaan tännekin kunnon talvi. Nyt olen vähän alkanut innostua tästä ulkokamppeiden hankkimisesta, sillä tajusin, että jokavuotisista ulkovaatehankinnoista kannattaa ottaa kaikki ilo irti! Aikuisille kun uusia takkeja ei tarvitse ostaa joka vuosi, mutta lapselle voi valita joka kaudeksi erilaisen lookin. Tässähän pääsee stailaamaan! 

Ulkovaatteet pääsevät Bonskun kanssa kulutustestiin.

Olen päättänyt etsiä Bonskulle (ulko)vaatteita ensisijaisesti käytettynä. Jos jotain ei löydy järkevän ajan sisällä, niin sitten voin ostaa uutenakin. Toistaiseksi melkein kaiken olen löytänyt erilaisilta facebook-kirppiksiltä. Niitä on joka merkille ja joka lähtöön ja joka ryhmässä on omat, hieman erilaiset sääntönstä, mutta toistaiseksi minulla ei ole ollut ryhmien tai kauppojen kanssa ongelmia. Face-kirput eivät ole kaikkein edullisin tapa metsästää käytettyjä vaatteita, mutta minusta huomattavasti helpompi ja aikaasäästävämpi kuin live-kirpuilta (huomaa hienot kirppistermit!) etsiminen. Osittain tämä johtuu siitä, että kaikki hyvät kirpputorit sijaitsevat matkan päässä meiltä. Pidän myös siitä, että kuvista näkee heti tuotteen yleisilmeen. Yhteydenotto käy näppärästi yksityisviesteillä. Huutonet ja Tori.fi ovat mielestäni kömpelöitä verrattuna facekirppiksiin. Halutuista tuotteista joutuu pulittamaan helposti lähes saman kuin uudesta, mutta minä olen tehnyt löytöni vähintään noin puoleen hintaan ja välillä edullisemminkin. 

No niin, kirppislätinät sikseen! Nyt jatketaan muotikatalogitekstillä!

Reimatec-haalari ja liskopipo ovat mumin tekemä kirppislöytöjä. Kypäräpipo on Myllymuksujen, valkoinen lakki äitiyspakkauksen. 

Bonsku suuntaa leikkipuistoon tänä syksynä välikausihaalarissa, jossa on trendikkäästi polvi kulutettu puhki hiekka- ja sorahankausmenetelmällä. Tämä edellisten kausien löytö stailataan uuteen kauteen lämpöisellä Myllymuksujen merinovillapipolla. Merinovillaa mainostetaan luonnon omaksi älykuiduksi ja sitä se tuntuu olevan. Viileämmillä keleillä haalarin voi asustaa myös äitiyspakkauksen raikkaalla pipolla tai katu-uskottavalla kameleonttipipolla. 

Äitiyspakkauksen reilun kokoinen haalari on ollut käytössä jo yli vuoden. Reiman ihana fleece-haalari on facebook-kirppikseltä. 

Kerrospukeutuminen on välikauden juttu! Tarvittaessa haalarin alle voi lisätä joko äitiyspakkauksen minimalistisen villahaalarin tai Reiman räväkän ja trendikkään neulefleecehaalarin. Fleecehaalari toimii myös yksinään, jos on tarkoitus matkustaa kantoliinassa lyhyt matka. Täydellinen valinta syksyn väri-iloitteluun!

Suoraan Italiasta mumin ja pappan keväiseltä reissulta. 

Luulin jo kantotakin jäävän käyttämättä, mutta onnistuihan selässäkin kantaminen takin alla, kun vaan Bonskullakin on takki.

Jokainen tarvitsee tietysti myös hienostelutakin. Bonbonin hienostelutakki on löytö suoraan Italiasta. Trendikäs kevytuntuva taittuu näppärästi pussiin. Takki on mitä mainioin lisä kantotakin alla matkustamiseen, sillä taapero haluaa kädet ulko kantotakin aukosta. Siirryttäessä esimerkiksi kotoa ravintolaan, on kantotakki ja kevytuntuvatakki lyömätön yhdistelmä, niin ei tarvitse kärvistellä ikävien toppahaalarien pukemisurakkaa.

Kivat-kypärälakki on Hullujen päivien löytö, Reiman haalari on facebook-kirppikseltä. Pipo on ostettu alelaarista keväällä ja ehti olla käytössä Lapin reissulla. 

Pakkasten kiristyessä tarvitaan toppahaalari ja Bonbon kulkee tämän talvikauden Reiman tyylikkäässä yönsini-valko-vihreässä haalarissa. Ruskeat nahkayksityiskohdat vetoketjuissa viimeistelevät näyttävän lookin. Lisäväriä kokonaisuudeen tuo Kiva-merkin klassinen kypärämyssy. Viime kauden Reima-pipo olisi myös nappivalinta haalareihin, mutta valitettavasti myssy on jo liian pieni. Kokonaisuuden viimeistelevät lämpöiset tumput, joita saatiin serkuilta iso kasa.

Jonathanin reilun kokoinen sadetakki ei ole päässyt kertaakaan käyttöön, Cirafin kurahousut kerran. Saappaat löytyivät Tallinnasta, eivätkä kyllä oikein pysy jalassa. 

Mikäli talvi kuitenkin osoittautuu ikuiseksi välikaudeksi, on hyvä varautua myös sade- ja kurakeleihin. Tässä raikkaassa kuravaatekokonaisuudessa pysyy poika kuivana, vaikka toppahaalarissa ei olekaan teipattuja saumoja. Suloiset kumisaappaat odottavat pääsyä lätäköihin! Polarn o. pyretin viime kauden sydvesti pitää päänkin kuivana.

Huh, on tässä paljon vaatetta! Aika näppärästi nämä kuitenkin kasasin kokoon. Ennen lasta aina ihmettelin, miten sitä sitten viitsii, mutta kun kirppismetsästyksen sun muun ottaa hupina, niin helpostihan tämä varustautuminen käy. 

Ratkaisu kenkävihaajan töppösdilemmaan

Kun ensimmäisen kerran kokeilimme Bonbonille kenkiä, hän oli sitä mieltä, että ne kamalat kapistukset piti saada äkkiä pois jaloista. Kesällä ulkoilimmekin ensin sukkasillaan ja myöhemmin nahkatossuissa. Syksyn tullen jonkinlainen kenkäratkaisu oli kuitenkin pakko keksiä. Monet ensikengät maksavat mansikoita ja mietin, että mikä olisi varmin ratkaisu kenkien vihaajalle tottutteluvaiheeksi. Kysäisin asiasta kokeneemmilta äideiltä ja sain vastaukseksi Stonzit. (Tämä ei ole minkäänlainen yhteistyöpostaus!)

Pohdimme paloauton ja jääkarhun välillä ja pääsyimme autofanille ostamaan nämä. Tumppuklipsit estävät Stonzien häviämisen. Ne on ostettu ihan erikseen, vaikka sopivatkin täydellisesti paloautoihin.

Olin kuvitellut Stonzien olevan vain kalliit vauvan töppöset, joten olin sivuuttanut ne vaihtoehtona kokonaan. Olin tietoinen siitä, että nykyisin lapsille suositellaan joustavia ja kevyitä kenkiä, jotka eivät tue jalkaa liikaa, vaan mahdollistavat jalkaterän vapaan liikkeen, kuten paljasjalkakengät. Vähän erilaiset suositukset siis kuin aikanaan vanhempani saivat minun ensimmäisiä kenkiä hankkiessaan: mahdollisimma tukevat helpottamaan kävelyä ja tukemaan pikkuista. Perehdyttyäni Stonzeihin tarkemmin tajusin niiden olevan juuri sellaiset paljasjalkakengät, joita lapsille nykyään suositellaan. 

Toinen tossu on kiristetty ja toinen ei. Kokoa on helppo säätää. 

Niinpä hankin Ipanaiselta Bonskulle uudet, erityisesti taaperoille suunnatut Stonzit, joiden pohja on aiempaa mallia jämäkämpi, mutta silti mukautuvat. Ne ovat vedenpitävät (mutta eivät sovellu lätäkköleikkeihin, sillä saumat eivät ole teipatut) ja niissä on ohut fleece-vuori. Ostin Bonbonille M-koon, sillä olen kuullut Stonzien olevan isohkoa mitotusta. Tämä uusi malli on minusta kuitenkin pienemmän oloista ja L-kokokin olisi voinut olla hyvä. Stonzit on näppärä pukea jalkaan ja kiristää kuminauhat jalan ympärille. Välillä olen kuullut skeptisiä kommentteja, voiko niillä kävellä tai juosta, mutta hyvin Bonsku tuntuu niillä etenevän. Välillä jalka luiskahtaa kyllä kuminauhan väärälle puolelle, mutta menoa sekään ei ole haitannut.

Taapero-stonzin pohja on kenkämäinen, mutta taipuu hyvin joka suuntaan. 

Vaikka kengisäs on ohut fleece-vuori, kylmillä ilmoilla tarvitsee niihin sisälle jonkinlaisen lämpimän lisän. Stonzeihin myydään erikseen Linerzejä. Rahastusta, sanon minä ja ajattelin pärjätä ihan villasukilla tai muilla töppösillä. Niinpä innostuin tekemään Bonskulle söpöt huovutetut töppöset makkaravarsilla, jotka mahtuvat vielä hyvin Stonzien sisään. Käytin muistaakseni Hjertegarnin Incawoolia (vyöte hukassa ja samanlaista lankaa oli kahta eri merkkiä). Koska lankaa meni juuri vähän toista kerää, ei hinta kyllä ollut juuri Linerzejä edullisempi, mutta ovatpahan kivemman näköiset ja loppulangasta saan vielä vaikka pipon. 

Huovuttamattomat töppöset olivat aivan järjettömän isot. 

Pesu teki tehtävänsä. Samalla tuli uuden pesukoneen villaohjelma todettua hellävaraiseksi, sillä se ei huovuttanut tossuja yhtään. 

Ohjeena käytin Pizzicato Pampulan -blogista löytynyttä töppösten ohjetta. Ohje oli alle vuoden ikäiselle, joten loin muutaman silmukan lisää aluksi. Muistaakseni loin 42 silmukkaa, mutta en ole aivan varma, sillä en muistanut kirjata asiaa ylös. Tossut pienenivät huopuessaan muutaman sentin ja parin pesun jälkeen olivat juuri sopivat. Töppösosa on huopikasmaisen väljä, mutta varret pitävät tossut jalassa. Ja tumppuklipsit. Niillä kiinnitetään Bonskuun aivan kaikki tumpuista pipoon ja Stonzeihin. Muuten kaikki on koko ajan häviksissä. 

Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että toinen varsi on vielä kesken, mutta hyvin töppönen on toiminut ilmankin. Varsi tosin pitää tossun paremmin paikoillaan. 

Näin töppöset asettuvat Stonzeihin. Varsi suojaa myös säärtä. 

Näillä mennään ja olen ollut hankintaan tyytyväinen. Toistaiseksi Stonzeja on käytetty ilman töppösiä, joko villasukilla tai ilman, mutta kylmemmillä ilmoilla paksut töppöset lienevät tarpeen. Suosittelen siis Stonzeja lämöpöisesti, vaikka aluksi olin itsekin epäileväinen, kun ne näyttävät niin tossumaisilta.