Kesäpojat Bonsku 6v ja Tintti 3v

Maailman parhaimmat ja hauskimmat tyypit. Kuvat mummun, paitsi viimeinen. 

 Kesäkuu on synttärikuukausi, sillä molemmat pojat ja lisäksi minun äitini ovat syntyneet kesäkuussa. Nyt meillä on ollut jo yli kuukauden 6- ja 3-vuotiaat lapset! Ei enää vauvoja tai pikkutaaperoita täällä. Vaikka kieltämättä tuo Tintti tuntuu paljon taaperoisemmalta nyt kuin Bonsku kolme vuotta sitten. Osittain tämä johtuu siitä, että silloin oli pieni rääpälevauva vertailukohtana ja 3-vuotias tuntui siihen nähden isolta. Mutta nyt kun katsoo kolmen vuoden takaisia kuvia ja videoita, niin ihan pikkanen se Bonsku silloin oli. Ajattelin hieman kirjata tänne ylös heidän kuulumisiaan pitkästä aikaa. 

Synttäreitä juhlittiin tänä vuonna pienesti, lähinnä isovanhempien kesken. 

Bonsku on kasvanut ja oppinut aivan hurjasti muutaman viimeisen kuukauden sisällä. Meillä on tapana ottaa pieni pokemon-pelihetki kun olen tullut töistä ja toukokuussa hän alkoi tavata pokedexistä (eli sieltä, minne kaikki napatut ja nähdyt pokemonit on tallennettu) pokemonien nimiä. Ei mikään helpoin keino alkaa harjoitella lukemista, mutta sikeästi hän yritti ja minä autoin. Aluksi hän luki kirjaimen nimillä "äs kuu ii är tee äl ee" ja ohjasin häntä lausumaan sen sijaan äänteen. Vähitellen sieltä alkoi tulla "skuuirteelee" ja niin edelleen, kunnes hän osasi lukea "skuirtle" eli Squirtle. Kun taito loksahti kohdilleen, hän alkoi lukea innokkaasti ihan kaikkea muutakin. Nyt lukutaito on ehkä pikkuhiljaa lausetasolla, mutta vielä suhteellisen hidasta. Asterix ja Obelix -sarjakuvia hän tavaa innolla, koska eräs ystävänsäkin lukee niitä. Pian lukemaan oppmisen jälkeen Bonsku hoksasi osaavansa myös kirjoittaa ja iloitsi tästäkin taidosta. Selvästi kuitenkin lukeminen on mieluisampaa. Hassua, että minulle pienenä taas kirjoittaminen oli se ensimmäinen juttu, koska tarvitsin taitoa leikeissäni. 

Bonskusta on kasvanut hurjan rohkea ja ketterä. 

Oppiminen ei jäänyt vielä kesän osalta tähän. Kesän lämpimät päivät ovat tarjonneet paljon uintimahdollisuuksia niin maauimalassa kuin luonnonvesissä. Bonsku on aina suhtautunut veteen pienellä varauksella aina jos edellisestä kerrasta on ollut vähän taukoa, eikä ole koskaan halunnut kokeilla uimista minkäänlaisilla kellukkeilla. Hän on polskinut matalassa ja hetken aikaa ollut sylissäni syvemmässä vedessä. Nyt päätin ostaa molemmille pojille uimaliivit, joiden olen kuullut kelluttavan hyvin ja ohjaavan oikeaan uintiasentoon perinteisten selkä- ja käsikellukkeiden avulla. Niin siinä sitten kävi, että Bonsku oppi parissa viikossa uimaan ensin liivin avulla ja siitä seuraavalla viikolla jo ilman. Olen edelleen melko hämmästynyt! Toki "virallinen uintitaidon määritelmä ei täyty, mutta Bonsku pääsee jo muutamia metrejä ilman kellukkeita. Uimaliivi oli kuin potkupyörä ennen polkimia! Edelleen Bonsku pitää sitä, jos minä olen ainoa vahti ja mukana on myös Tintti, mutta Bonsku odottaa kovasti että pääsemme vielä kaksin uintireissulle, jolloin hän saa kokeilla uida taas ilman liiviä. 

Juhannuksena ajatus uimisesta vähän jännitti Bonskua, mutta tästä muutaman viikon päästä hän jo ui ilman liiviäkin. 

Bonskun kiinnostuksen kohteet ovat viimeaikoina pysyneet suhteellisen vakioina. Pokemonit ovat nyt hieman jääneet taustalle ja ykkösjuttu ovat Marvel-supersankarit, jotka tosin ovat kulkeneet mukana jo pidempään. Hän kertoo milloin mistäkin minulle entuudestaan tuntemattomasta supersankarista ja pyytää minua googlaamaan lisätietoa. En tajua, mistä hän niitä nimiä kuulee! Onneksi sentään katsoin keväällä Wandavisionin, joten en ole aivan out näistä kuvioista. Välillä goolaan jotain vähän etukäteen, jotta pysyn tiedoissani edellä. Muuten nuo supersankarit olisivat kyllä kiehtovia, mutta niissä on minun makuuni useimmiten liikaa räiskintää (koska se on vähän se juttu?). Myös Minecraft kiehtoo Bonksua, mutta sitä emme ole vielä itse pelanneet, joten hän on legojen ja kavereilta kuultujen tietojen varassa. Bonsku rakastaa legoja ja rakentelee hienoja omia juttuja, joissa on välillä melko nerokkaita mekanismeja. Joka kerta pitää kysyä: "Äiti, osaisitko sä suunnitella tällaisen?" Yleensä vastaan rehellisesti, että en. 

Kaikenkaikkiaan Bonskulla on meneillään aivan ihana sekkailu- ja oppimisvaihe ja toisaalta aika tasainen vaihe. Turhat yhteenotot ja haastavat hetket ovat vähentyneet ja hänen kanssaan on paljon ihania yhteisiä hetkiä. 

Eläimet kiinnostavat. Tänä kesänä on ruokittu niin poneja, kanoja kuin lampaitakin ja silitelty kissoja ja koiria.

Tintti taas on oikea mussukka! Hän on vaan jotenkin niin sellainen piripintaisen suloinen taaperoinen, jolla on selkeät omat juttunsa, vaikka isoveli onkin suuri idoli. Tintillä löytyy tahtoa ja ääntä, joten ihan joka hetki hän ei ole mussukka ja suuttuessaan heittelee tavaroita, mutta sellaisia taaperot ovat. Myös kaikenlaiset painileikit isoveljen kanssa innostavat. Toisaalta hän taas on hyvin hellä ja rakastaa olla sylissä ja kainalossa sekä antaa suukkoja. Liinassakin hän kulkee edelleen melko mielellään, etenkin vähän väsyneenä. Liinassa onkin saatu nyt kesällä sopivan lyhyet päiväunet, sillä liian pitkiä ei enää saisi nukkua jotta illalla nukahtaminen ei venähdä. Välillä päiväunet tosin jäävät jo välistäkin tai sitten käy kuten eilen ja Tintti kiipeää puoli viideltä syliin ja nukahtaa siihen alta aikayksikön. 

Tintin kiinnostuksen kohteita ovat tällä hetkellä Sami Palomies, Ryhmä Hau ja dinot. Myös pikkulegoilla rakentelu on suosittua isoveljen vanavedessä. Tintti tykkää usein puuhailla ja leikkiä itsekseen ja saattaa uppoutua leikkiinsä. Sitä on mainio seurata, kun Tintti liikuttelee ukkeleita ja höpöttelee leikkiään. Välillä Tintti innostuu myös kotileikeistä ja erityisesti kokkailuista. Kesälomamatkalla laivan leikkipaikalla Tintti hoivasi niin suloisesti nukkea - ja siirteli sitä tarttumalla päästä! Keinumista Tintti rakastaa edelleen ja potkupyöräily on myös kova juttu. Hän nauttii vauhdista ja pyörityksestä. Niinpä häntä harmitti kovasti, kun Lintsillä ei alle metrinen päässyt vielä oikein mihinkään. 

Katsokaa nyt tätä söpönassua!

On ihanaa, että Tintin kanssa voi nyt jo jutella enemmän. Hän on ollut koko ikänsä taitava ilmaisemaan itseään, mutta puhe on kehittynyt tasaisesti mutta hitaahkosti. Puhe on ollut myös jonkin verran epäselvää. On tuntunut, että puhe ottaa aina harppauksen juuri siinä vaiheessa kun oma huoleni alkaa nousta. Olemme tehneet myös hiukan puhemotorisia harjoituksia ja niitä Tintti on tehnyt yllättävän innokkaasti. Tintiltä puuttuu äänteistä kokonaan vain /l/ ja /r/ (/d/ onnistuu napakasti), mutta äänteiden yhdistely on hieman hankalaa ja alkuäänteet tippuvat usein pois etenkin pitkistä sanoista. /V/ korvautuu sanan alussa /m/:llä. Toisaalta konsonanttiyhtymät Tintti osaa ilahduttavan hyvin. Olemme harjoitelleet /s/:n sanomista sanan alkuun ja se onnistuu nyt lyhyissä sanoissa jo hienosti. Myös tärkeitä sanoja kuten "juna" olemme harjoitelleet ns. apusanamenetelmällä. On ollut ihan hyvä tehdä kotiharjoittelua oman lapsen kanssa, niin töissä osaa suhtautua vanhempien ohjaamiseen ja kotiharjoitteluun entistä ymmärtävämmin. Harjoittelu on välillä vaikeaa, vaikka tärkeää ja sillä syntyy myös tuloksia. Jonkin verran olen ottanut käyttöön myös kuvia ja piirtämistä puheen tueksi. 

Ensin tutkaillaan rauhallisesti...

Aika hauskaa on, että Tintti on nyt löytänyt Hevisauruksen, kuten isoveljensä aikanaan samassa iässä. Bonskun mielestä se oli jo ihan vanha juttu jossain vaiheessa, mutta nyt taas hänkin on innostunut kuuntelemaan pikkuveljen kanssa. Niinpä parin vuoden tuon jälkeen meillä raikaa jälleen "Räyh!" ja "Jee hevisaurus". Se on itseasiassa ihan hauskaa ja ehkä vielä pääsemme joskus uudestaan keikallekin. Tintti laulaa lauluja omin sanoin: "Iffi affi, pomppi pomppii" eli Riffiraffi, Komppimomppi. 

... ja sitten roiskitaan!

Tintti on erittäin menevä ja utelias - ja rohkea! Hän menisi joka paikkaan ihan itse ja saattaakin olla vähän liiankin omatoiminen, jos ei pidä häntä silmällä. Hän uskaltaa rohkeasti mennä uusiin paikkoihin. Hän myös muistaa selvästi paikkoja ja huudahtaa usein "me ollaan käyty täällä!" Tällä viikolla hän sanoi Helsingin biologisessa museossa "Missä kolo on?" Paikassa tosiaan oli aiemmin ollut kolo, josta pääsi ryömimään, mutta joka on nyt koronan takia suljettu. Viime vuonna kolo oli vielä käytössä eli hän muisti paikan vuodan takaa! On hauskaa, että hän saa enemmän ja enemmän asioita ilmaistua näin puheella. 

Huomenna alkaa uusi vaihe Tintin elämässä, sillä hän aloittaa päiväkodin. Puoli vuotta pienessä neljän pojan kolmiperhepäivähoitoryhmässä sujui hienosti ja hän tottui siihen nopeasti. Toivottavasti siirtymä päiväkotiin on yhtä sujuva. Paikka on ainakin tuttu "viskari", jossa Bonsku alkoitti viime syksynä ja jatkaa nyt eskarissa. Tintti ei tietenkään vielä mene viskariin, mutta pienessä päiväkodissa tutut aikuiset pysyvät arjessa mukana ja Tintti saa ekan viikon aloittaa puolipäiväisenä ennen minun loman loppumista. Luulen, että siirtymä on hyvä tässä kohtaa, kun Tintti on jo kolme ja isoveli kuitenkin vielä samassa talossa, vaikka eri kerroksessa. Ja on aika helpottavaa viedä heidät aamulla aina samaan paikkaan!

Onneksi näitä ei oikeasti tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. 

Ei voi kuin kehua, että meillä on aivan mahtavat ja hauskat pojat! Vaikka välillä elämä tuntuu hengästyttävän täydeltä, niin kyllä näiden kanssa kelpaa sitä elämää täyttää. 

Tintti Tinttinen 2,5 vuotta

 Aloitan vuoden Tintin puolivuotiskatsauksella. Tintti täytti joulukuussa 2,5 vuotta ja on kyllä taas huimasti kasvanut kesäkuusta, kuten lapset ja etenkin taaperot tapaavat tehdä. Tintti on kyllä oikein sellainen mussukka, joka tykkää pusutella ja halailla ja olla suloinen. Sitten hän osaa myös olla aivan mahdoton. Hän on mm. kaatanut joulukuusemme nyt kahdesti ja rikkonut enemmän asioita kuin Bonsku koko elämänsä aikana. 

"Kovauhtii äiti!" Tintti on varsinainen hurjapää. 

Tintti on toimija. Hän keksii mitä haluaa tehdä ja kulkee kohti päämäärää tavalla tai toisella. Pienet esteet eivät häntä hetkauta. Edelleen hän usein tykkää leikkiä ja tutkia itsekseen, mutta nauttii myös muiden seurasta. Isoveljeä hän kutsuu enemmän ja enemmän leikkimään yhdessä ja tietysti kaikki sama pitäisi saada tehdä kuin mitä Bonsku tekee. Enää pikkuveljen hämääminen ei ole niin helppoa. 

Pikkuveli-pämmä ja isoveli-pämmä. 

Tintti ei ole tuppisuu! Tintin kielen kehitys on ottanut huomattavia harppauksia syksyn aikana. Ensin alkoi tulla enemmän ja enemmän sanayhdistelmiä ja sitten pidempiä ja pidempiä lauseita. Uusia sanoja tulee koko ajan lisää. Vielä kesällä sanasto karttui suhteellisen hitaasti. Ei saisi vertailla, mutta on ollut todella kiinnostavaa seurata, miten eri tavalla pojat ovat oppineet puhumaan. Molemmat normaalivariaation rajoissa, mutta Bonsku huomattavan aikaisin, Tintti taas hieman keskimääräistä myöhemmin. Ja nyt seuraa ammatillista tekstiä. Tintti pystyy jo ilmaisemaan puheella melkein mitä vaan: osaa kysyä, kommentoida, kertoa menneestä ja toivoa tulevia tapahtumia. Vieraammalle puhe on vielä epäselvää ja muutamia äänteitä puuttuu (/l/, /d/, /r/). Äännevirheet ovat kuitenkin systemaattisia. Alkuäänteet jäävät usein pois, vaikka Tintti osaisikin äänteen tuottaa. Nyt seuraa vähemmän ammatillista tekstiä. Tintti on juuri oppinut /s/:n ja ja se on kyllä maailman suloisinta, miten hän suhauttaa sen sanojen loppuhin, kuten vaikka lahjan saatuaan: "KiitoSSS mummu!" On myös hauskaa, miten molemmilla pojilla on ollut vaihe, jossa he sanovat "Minä" eivätkä "mää", kuten me aikuiset sanomme. 

Tintti tykkää touhuilla myös omassa tahdissaan, mutta erityisesti nauttii isoveljen huomiosta. 

Tintti on sitkeä yrittäjä, vaikka välillä epäonnistuminen suututtaa. 

Tintillä on joitain hauskoja sanoja ja sanontoja, joita välillä viljelemme itsekin (ammatillinen huomautus: vaikka toki mallinnamme myös oikean version). Joulupukki ja tontut ovatkin olleet "tonttupukki", Herra Hakkarais -pastillit ovat "hakkaanis", juusto on "tuutto" ja kaikki liha, kana tai kala on "kanaa". Pöydässä usein raikaakin "(l)isää kanaa!" Robotti on "boti" ja Batman on "pämmä". Suosikki laulu on tällä hetkellä "Pukki käy", joka tietysti tarkoittaa tätä koronaversiota eikä alkuperäistä. Jos hän haluaa mennä kovaa, hän sanoo "kovauhtii!" eli kätevästi yhdistää kaksi sanaa yhdeksi. 

Tintti on tahtoja. "Minu!" "Minä!" "Itte!" Kuten ikään kuuluu. Hänellä on kova ääni ja välillä tekisi mieli luovuttaa, jotta hänet saisi hiljaiseksi. Ja varmaan joskus niin teenkin, kun aina ei jaksa. Hän on edelleen myös dramaattinen ja heittäytyy usein lötkönä maahan harmistuessaan. Hän vaan onnistuu tekemään sen usein niin söpösti, että nämä makaroniraivarit usein myös hymyilyttävät. 2,5-vuotias on siitä hankalassa iässä, että silloin pääsee jo kaikkialle ja on jo erittäin kykenevät moneen asiaan, mutta ei vielä kyllä ollenkaan ole älliä ymmärtää, mitä tuli tehtyä, jos tekee jotain kiellettyä. Pitänee ottaa käyttöön taas piirtäminen. Tintti myös sekä hyökkää että puolustautuu tarpeen mukaan. Päähän läiskiminen tai lelulla päähän lyöminen on hänen vakioiskunsa. Sen jälkeen voikin sitten vähän silittää lyödyn päätä ja sanoa "anteesh". 

Tintti on aika vahdittava tapaus. Hän ottaa välillä vähän turhankin rohkeasti oman suunnan ja kulkee päämäärää kohti. Vähän kuin vauvana, jolloin hän kieri paikasta toiseen. 

Tintti on temppuilija. Hän nauttii vauhdista, kuten pulkkailusta, roikkumisesta, pyörittämisestä ja kiipeilystä. Hän kiipeäisi vaikka pystysuoraa, jos pääsisi. Välillä hiukan hirvittää, mutta vielä toistaiseksi vahingoilta on vältytty. Bonskulla on ollut hieman enemmän itsesuojeluvaistoa (muistaakseni) ja sitä saisi ehkä rahtunen enemmän olla Tintilläkin. Toisaalta voi olla, että itsesuojeluvaiston ylittää halu tehdä asioita kuten isoveli eli voi olla, ettei kyse ole todellisuudessa siitä ollenkaan. Ja onneksi Tintti sentään myös huomaa välillä joutuneensa pinteeseen ja kutsuu aikuiset apuun. 

Tintti tykkää dinoista, junista, legoista, Ryhmä Hausta ja Sami Palomiehestä. Eli kaikesta, mistä isovelikin tykkää tai on aikoinaan tykännyt. Ihan ykkösjuttu tällä hetkellä on "Pämmä" eli Batman. Myös isoveljen Spiderman-asu houkuttelee supersankarileikkeihin. Ihastusta herättää myös "ukkei eego" eli Stormtrooper legoukko sekä nimipäivälahjaksi saatu Pikachu.  Tintti tykkää rakennella, pukeutua supersankariksi ja välillä leikkiä myös pienillä ukkeleilla. Mumi (ennen "mimi", pappa, mummu ja "vävvä" (=vaari) ovat Tintille erittäin tärkeitä ja heistä hän puhuu kovasti. Hän haluaisi aina, että mentäisiin heille kylään tai isovanhemmat kyläilisivät meillä. Onneksi myös videopuhelut ovat kelvanneet. Varsinaisia kavereita Tintille ei ehkä ole vielä ehtinyt tulla, eikä hän ole niitä ainakaan aktiivisesti kaivannutkaan. 

Tintin leikit ovat söpöä seurattavaa. Tässä hän heittää käpyjä puroon ja sanoo heipat jokaiselle kävylle. 

Nyt Tintin elämässä on taas iso muutos, kun iskä palasi töihin ja Tintti siirtyy puistokerhosta kolmiperhepäivähoitoon. Samalla päättyi meidän perheen osalta puistokerho, joka oli kyllä todella ihana lapsiperheiden ja avoimen varhaiskasvatuksen palvelu kaikki nämä nelisen vuotta, mitä ehdimme sitä hyödyntää. Jatkossa perhepäivähoitaja tulee siis vuoroviikoin kolmen eri perheen koteihin. Toinen perheistä on ennalta tuttu, mikä hiukan helpottaa siirtymää, mutta aika koville ensimmäinen viikko silti on ottanut. Onneksi Tintti on varsin resilientti, joten uskon että hän sopeutuu kyllä kunhan hoitaja tulee tutuksi. Toinen viikko on mennyt jo ensimmäistä paremmin ja Tintti puhuu jo (h)oitopäivistä, johon kuuluu myös se, että aamuisin saa katsella "ojjelmaa" sohvalla äidin kainalossa. 

Kyllä tuollainen 2,5-vuotias on kaikessa mahdottomuudessaan niin mahdottoman söpössä iässä, että ei voi kuin ihastella (paitsi silloin kun on joku taaperon aiheuttama tilanne päällä). Niin välitön ja hassu ja toisaalta jo vähän enemmän mukana yhteisissä jutuissa. Vaikka varmasti ihana ikä on seuraavakin. 

Millaisia kuulumisia lähettäisit Tintille?

Taaperoista taaperoin Tintti 2vee!

Voi pikkuveikka parkaa, kun ei hänestä ole tullut kirjoiteltua yhtään niin useasti blogiin kuin aikanaan Bonskusta. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi maailman tärkein ja ihanin pallero, joka sulattaa kaikkien sydämet ja taitaa edelleen olla perheen vauva. Tänään hän täytti hämmästyttävät kaksi vuotta ja juhlistimme niitä vierailemalla mumilan pihalla yhdessä isovanhempien kanssa. Lisäksi kummit kutsutaan kahveille ripotellen. Vaikka haaveissa oli taas poikien yhteiset synttärikemut, niin hyvä näinkin. Mutta tässä postauksessa en vielä kerro synttärihumusta, vaan keskityn meidän omaan pikku Tintti Tiitiäiseen, taaperoista taaperoimpaan tyyppiin. 

Synttäripoitsu mummun ikuistamana. 

Niin, hän todellakin on oikea taaperouden ilmentymä. Pullea ja pyöreä, mutta ei enää vauvamaisella vaan sellaisella suloisella taaperoisella tavalla. Hän juoksee jo hienosti ja yrittää kovasti hypätä tasajalkaa välillä onnistuenkin. Hidas liikkeelle lähtö ja kömpelyys on muisto vain. Hän menee pitkin metsiä, ja vaikka välillä tarvitsee hieman "Apa, apa!", hän yrittää myös itsenäisesti kiivetä ylös pystysuoria seiniä sekä tulla alas parin metrin pudotuksista. Hieman siis itsesuojeluvaistoa puuttuu vielä. Hän rakastaa edelleen Just dance -tanssipeliä ja heiluu suloisesti musiikin tahdissa omilla liikkeillään. Suosikkikappaleita ovat tälllä hetkellä mm. Mamma mia (hän varmaan kuvittelee, että siinä lauletaan "mammasta" eli maidosta), Beep beep like a sheep sekä 24k magic. Tintti osallistuu aktiivisesti myös Bonskun Leijonakuningas-musikaaliesityksiin. Hänen suosikkiroolejaan ovat Timon, Zazu sekä gnu, joka juoksee paikoillaan. 

Tintti rakastaa vauhtia! Hän tulee isoista liukumäistäkin alas ilman apua. Välillä äitiä hirvittää. 

Jos ensimmäisen vuoden Tinttiä kuvattiin sanoilla Tintin Tyytyväinen, joviaali ja lunki, on näiden edelleen olemassa olevien piirteiden päälle tullut aimo annos tahtoikää ja draamaprinsseilyä. Hän ei ole enää pitkiin aikohin jäänyt hölmistyneenä tuijottamaan jos häneltä viedään jotain, jonka hän kovasti haluaisi tai hän ei saa tahtoaan läpi. Hän osaa varmasti hieman myös lisätä draamakierroksia, etenkin jos Bonsku vie häneltä jotain. Suuttuessaan hän heittäytyy teatraalisesti maahan ja lyö päätään maahan - mutta hallitusti! Hieman ennen kuin pään on määrä kolahtaa maahan, hän hidastaa ja kolauttaa pään hallitusti maahan, jotta ei sattuisi liikaa, mutta ele olisi näyttävä. Varsinaista filmaamista siis! 

Tintti tietää, mitä tahtoo ja menee minne tahtoo... ainakin melkein. 

Tintti myös tietää, mitä tahtoo. Hän haluaa valita itse vaatteensaja (kesto)vaippansa, kantoliinan, jolla häntä kannetaan sekä ulos halutessaan hakee kengät jalkaan. Pihalla jos mieli alkaakin tehdä puistoon, hän alkaa hokea "sessään" (metsään, puistoon) ja lähtee kohti portteja, joista osan hän valitettavasti saa myös itse auki. Pienemmissä asioissa hän voikin hyvin saada itse päättää, mutta isoissa tietenkään ei. Ja sekös harmittaa. Onneksi hänet on suhteellisen helppo saada hämättyä innostumaan myös muista kuin kielletyistä asioista. 

Perusilme ja peruspuuhat. 

Tintti on kova touhuamaan kaikenlaista ja hän on monesti melko itsenäinen leikkijä. Välillä mietin, saako hän leikkiä tarpeeksi kahden kesken aikuisen kanssa, mutta kyllä sentään aika paljon ehdimme. hänenekin kanssaan touhuta. Tällä hetkellä sisäleikeistä suosikkipuuhaa on Brio-junaradalla leikkiminen. Tintti tykkää tehdä itse pieniä ratoja ja onkin tullut siinä varsin näppäräksi. Aluksi häntä harmitti kovasti, kun kaikki vaunut eivät mene yhteen, mutta nyt hän on onneksi oppinut kääntämään magneettien navat oikein. Ennen tätä hoksausta lähtivät välillä kokonaiset radat lentoon, kun Tintti suutuksissa nosti radan ylös ja rikkoi sen. Ja sitten suututti lisää. Muita kivoja juttuja ovat pikkueläimet ja dinot, pikkuautot ja duplot. Junat ovat tällä hetkellä kuitenkin se ykkösjuttu. 

Mikä on parempaa kuin betoniauto? Betoniauto, jonka päällä on kaivuri!

Vaikka yritän välttää vertailua, en voi olla mainitsematta että kielen kehityksessä Bonsku ja Tintti ovat olleet melko erilaiset. Näin ammatillisesta näkökulmasta on aika hauska nähdä normaalivariaation laaja skaala, sillä Tintin taidot ovat kyllä tällä hetkellä riittävät ja ikätasoiset, puhui Bonsku tässä vaiheessa jo paljon enemmän. Bonskulla puhui jo pitkiä lauseita, kun taas Tintti on vasta aivan viime viikkoina tai jopa päivinä alkanut yhdistellä kahta sanaa. Yleisin lause lienee "Kato *sana*!" kun Tintti innoissaan pyytää katsomaan jotain. Usein esimerkiksi "Kato puu!" Tintti kyllä puhuu paljon ja toistelee osaamiaan sanoja usein, mutta sanat ovat rakenteeltaan vielä suhteellisen yksinkertaisia ("kakka" on edelleen yleissana, joka tarkoittaa mm. kukkaa, kakkaa, sukkaa, hanskaa jne.) ja moni sana on vielä yksikonsonanttinen ("poppu" = possu). Toisaalta tietyiltä osa-alueilta Tintin sanavarasto on huvittavan laaja: neena = hyeena, gnu, apato = apatosaurus, toptaa = triceratops, Zazu, Kaa = Scar. Isoveljen vanavedessä Leijonakuningas ja dinot kiinnostavat! Ja hienosti hän saa itseään ilmaistua eleillä, ilmeillä ja näillä pienillä sanoillaan, jotka on oppinut ymmärtämään. En enää yhtään ihmettele työssäni, että moni vanhempi kokee pärjäävänsä hyvin vähän isommankin puhumattoman lapsen kanssa, vaikka päivähoito, neuvola tai puheterapeutti jo huolestuisi. 

Kaikenkaikkiaan Tintti on niin mahdottoman suloinen söppänä ja sellainen oikein pehmoinen pusuteltava, joka usein pyytää "kuukkuun" ja antaa "kuukkuja" (sylkkyyn, suukkoja). Hänen vaarinsakin sanoi hyvin, että Tinttiä katselemalla tulee hyvälle tuulelle. Mutta jos nyt jotain hankalaakin, niin hänen yöunensa ovat luisuneet hampaiden tulon myötä tässä toisen vuoden aikana kyllä aivan retuperälle. Jahka lomani tulee, täytyy niille tehdä taas jotain. Nyt ei vielä raaski, kun vasta palasin töihin. 

Niin hauskaa, kun Tintti kasvaa, mutta onneksi hän on pieni vielä pitkään! 

Ihan poikkeuksellinen kotipäivä

Vaikka poikkeustila jatkuu, meidän arkemme mullistuu pian uudestaan, kun palaan töihin. Siksi haluan kirjata muistoksi sen, millaista oli päivien kulku näitä pitkinä kotipäivinä. Meillä tämä on ollut stressaavuudesta huolimatta myös aika ihanaa aikaa. Olemme saaneet olla ennätyspaljon perheenä ja ilman puistokerhon tuomaa taukoa on pärjätty yllättävän hyvin. Mieluummin ottaisin tietysti sen normaaliarjen, mutta koska se ei ole mahdollista, niin tässäkin on ollut puolensa.

Hetkittäin pojilla on myös yhteistä leikkiä, kuten tällä viikolla junaradalla. Yleensä pikkuveikasta ei oikein vielä ole kaveriksi. 

Yksi parhaista asioista tässä kotona olossa ovat olleet hitaat aamut ilman minkäänlaista kiirettä. Tai kyllä rytmistä täytyy pitää kiinni, sillä olimme juuri ennen poikkeusaikaa saaneet sen kuntoon, mutta kaiken voi hoitaa rauhassa ja hitaasti. Heräilemme siinä puoli kahdeksan aikaan ja pötköttelen yleensä molemmat pojat kainalossa vielä vajaat puolisen tuntia. Tämä on ollut niin ihanaa, ettei ole malttanut nousta! Olemme katsoneet vähän herätyslauluja, yleensä leijonakuningasta, mutta välillä muutakin. Tintti huutelee aina heti herättyään "TEEE!" eli "Se on TIEEEE elämään!" 

Sitten siirrymme aamupalalle. Tässä olen hieman lipsunut periaatteistani ja nykyään molemmat pojat katsovat eri pädeiltä omia ohjelmiaan... Jep, vielä korona-arjen alussa olin sitä mieltä, että yhden pädin pitää riittää, mutta aika pian aloin arvottaa aamukahviani tätä periaatetta korkeammalle. No, Tintti ei onneksi vielä ihan hirveän kauaa ohjelmaa yleensä katso. Sen minun kahvini ja sitten vielä hänen oman puuronsa ajan, sillä sen lappaminen käy kaikkein helpoiten Pipsa Possun avulla. Onneksi periaatteeni maistuvat hyviltä, sillä niitä on tullut syötyä.

Askartelukaapista on tullut käytettyä tarvikkeita, jotka ovat lojuneet siellä vuosikausia. Mutta vielä ei takaseinä paista!

Bonsku on kehittynyt huimasti askartelussa. 

Muiden aamutoimien jälkeen olemme yleensä askarrelleet. Instagram on vessapaperirullaeläinten jälkeen täyttynyt naamareista ja muista esiintymisasuista, joiden teemana on Leijonakunginas. Bonsku on hyvin innostunut siitä ja kun hän on kerännyt tarratauluun riittävästi rauhallisten leikkihetkien tarroja, voimme myös vihdoin katsoa elokuvan. Inspiraatiotia Bonsku on saanut youtube-videoista sekä elokuvasta että musikaalista. Ja kuinka hauskaa meillä onkaan ollut askarrella! Siitä teen taas pian ihan oman postauksensa. Aluksi meillä oli oikein koululeikki ja lukujärjestys, mutta arjen asetuttua uomiinsa, olemme askarrelleet vapaammin ilman sen tarkempia suunnitelmia. Tintti osallistuu askarteluun vaihtelevasti. Välillä hänkin innostuu, mutta usein hänellä on meneillään jokin oma puuhansa, sillä hän selvästi tykkää siitä, kun saa leikkiä omiaan ja tutkia tavaroita rauhassa. Bonsku tarvitsee enemmän viihdytystä.

Tinttikin tulee välillä innokkaana mukaan. 

Askartelujen jälkeen leikimme usein sisällä tai ulkona hetken ennen Tintin päiväunia ja lounasta. Mies tekee päivät etätöitä, joten olen omistautunut lasten viihdyttämiseen työpäivien ajan. Vaikka leikkiminen on usein todella tylsää (valitettavasti), yritän jaksaa sitä sillä me olemme tällä hetkellä Bonskun ainoat kaverit. Tintti ei vielä kavereita kaipaa, mutta nauttii tietysti hänkin aikuisen leikkiseurasta. Leikit ovat usein dino- tai ninja-aiheisia ja välillä rakentelua. Leikkihetken jälkeen syömme lounaan tai joskus käyn nukuttamassa Tintin jo ennen sitä, jos hän on kovin väsyneen oloinen. Bonsku jää joko sisälle pelailemaan pädillä tai tulee mukaan pyörillen. Tintti nukahtaa liinaan, josta kippaan hänet jatkamaan unia rattaisiin.

Tintti taitaa tässä jo olla simahtanut. Kiersin kuitenkin pienen lenkin muodon vuoksi. Nukuttaessa puhun yleensä puhelimessa äitini kanssa. 

Tintin unien aikana teemme usein jotain sellaista, mikä ei onnistu hänen hereillä ollessaan. Saatamme jatkaa vaativampaa askartelua tai vaikka pelata jotain lauta- tai palapeliä. Usein myös vähän teen kotitöitä, siivoan keittiötä tai laitan pyykkejä. Tintti heräilee yleensä siinä reilun tunnin tai puolentoista päästä ja sitten on hänen vuoronsa päästä viettämään sylihetkeä. Sen jälkeen vähän taas leikkiä, ehkä jopa sitä "rauhallista leikkiä", josta Bonsku ansaitsee tarroja. Miehen työpäivän päättyessä on välipalan aika ja sitten Bonsku saa taas katsoa hiukan ohjelmaa. Iltapäivällä lapsilla on käytössä vain yksi pädi - toistaiseksi. Iltapäiväkahvi on toinen päivän rauhallisista hetkistäni.

Iltapäivällä on vain yksi pädi käytössä. Hedelmiä meillä on nyt runsaasti, sillä olemme hyödyntäneet Vihannespörssin bokseja. Kilohinta ei ole ihan yhtä edullinen kuin kaupassa, mutta hedelmät ovat olleet laadukkaita ja on näppärää hakea valmiiksi valitut ja kerätyt vihannekset ja hedelmät. 

Välipalan jälkeen päivät ovat vähän erilaisia. Usein mennään ulos, ehkä puistoon tai sitten lähdetään miehen mukana suunnistusmetsään. Nämä retket ovat olleet ihania ja on hauskaa, että olemme päässeet metsään paljon normaalia useammin. Metsässä on rentoa, kun on tilaa ja lapset nauttivat retkeilystä. Minä yleensä haastan itseäni etsimällä ainakin yhden rastin. Paljon enempää lapset eivät jaksakaan kulkea.

Nämäkin ovat Vihannespörssin laatikoista. Tein lasagnea, joka ei kuitenkaan maistunut lapsille. Pöh. 

Ulkoilun jälkeen syödään päivällinen, jonka jälkeen usein soitellaan isovanhemmille videopuheluita. Ne ovat olleet ihan hyvä tapaamisen korvike, etenkin kun niitä on soiteltu säännöllisesti. Mutta kyllä vaan silti kaipaan niin sitä, että päästäisiin tapaamaan! Tintti puhuu isovanhemmista monta kertaa päivän aikana ja puhelut ovat tärkeitä hetkiä. Bonsku tahtoo usein puheluissa esittää lauluesityksiä uusilla leijonakunginas-asuilla. Tintti esittelee leikkiautojaan "Kato, kato!", eikä vielä hoksaa että harvoin auto yltää kameran kuvaan. Puheluiden jälkeen pelaamme usein vähän Just dance -tanssipeliä, joka on etenkin Tintin suosikki. Hän heiluu mukana ja toivoo suosikkikappaleitaan.

Pihallakin on ihan kivasti tekemistä kaikille, vaikka usein käymme myös puistossa. 

Pitkän päivän jälkeen on aika syödä iltapalaa ja siirtyä iltatoimiin. Ne ovatkin varmaan eniten samanlaisena pysynyt osa päivää. Iltapalalla luetaan samalla kirjaa. Nyt on luettu paljon dino-kirjoja, Mauri Kunnasta sekä Tatua ja Patua. Sitten yöpuvut ja pesut, iltalaulut- ja rukoukset. Lyhyt kirjoittaa, mutta toteutus vaatii kyllä aikaa. Tintti nukahtaa yleensä ensin ja sitten siirrymme Bonskun huoneeseen. Sillä kuuntelemme yhdessä Risto Räppääjää tai Lasse-Maijan etsivätoimistoa äänikirjana ja minä venyttelen samalla. Bonskun nukahtaminen vie joskus aikaa, mutta onneksi pahimmista iltavilleistä on päästy. 

Poikien nukahdettua on yleensä vielä parisen tuntia aikaa vähän siivoilla, oleskella ja katsoa telkkaria. Joskus kirjoitan blogiakin, mutta yleensä olen siihen liian väsynyt. Blogi syntyy jossain välissä päivisin. Kivaa ja vauhdikasta, mutta oikeastaan aika kiireetöntä arkea. Poikkeuksellisen tavallista, outoa ja ihanaa. 

Mitä hyviä puolia sinä löydät tästä poikkeusajasta?

Bonsku ja Tintti - mikä mainio parivaljakko

Olen tässä viimeaikoina miettinyt, miten ihmeellisiä olentoja omat lapset ovatkaan. Niin äärettömän suloisia kaikin tavoin. Minua kosketti Celeste Ngin Tulenarkoja asioita kirjassa sama kohta, jonka alunperin bongasin Juliaihminen-blogista: "Vanhemmalle oma lapsi ei ole pelkästään ihminen vaan myös Narnian kaltainen ääretön ja ikuinen paikka, missä on mahdollista elää samaan aikaan käsillä olevassa hetkessä, muistissa säilyneessä menneisyydessä ja hartaasti odotetussa tulevaisuudessa. Sen näkee aina kun katsoo jälkeläistään, sillä tämän kasvoille ovat kerrostuneet taakse jäänyt vauvaikä, nykyinen elämänvaihe ja edessä siintävä aikuisuus, ja ne kaikki muodostavat yhdessä kolmiulotteisen kuvan. Näky on pyörryttävä. Jos tietää,miten tuohon paikkaan pääsee, sieltä saattaa löytää turvan.” Jo tällä kokemuksella vanhemmuudesta voin allekirjoittaa sitaatin. Molempia poikia katsellessa mieli muistelee samalla vanhaa ja toisaalta pohtii, mitä heistä vielä tuleekaan. Ihan tavallisia, varmasti, mutta meille aina ihmeellisiä ja taitavia.  

Bonsku halusi ottaa jumpparullan mukaan kuviin. Ilmeisesti se oli ilotulite. Ja kätevä some-sensuroija. 

Tintti on kasvanut aivan yhtäkkiä täysimittaiseksi taaperoksi. Hän otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea joulukuun alkupuolella, karvaa vaille 1,5-vuotiaana, aivan kuten uumoilinkin. Jonkin aikaa askeleet olivat vielä harvinaisia, mutta sitten joululomalla tapahtui käänne ja loppiaisena hän jo käytännössä pelkästään käveli sisätiloissa. Ulkona vielä talvitamineet hieman haittaavat menoa, mutta sielläkin kävely alkaa sujua paremmin ja paremmin. Ja miten hän yhtäkkiä olikin täynnä taaperon elkeitä ja aivan kuin hänen muutenkin hyvä itsetuntonsa olisi vielä noussut pari pykälää. Tintti on tyytyväinen edelleen, etenkin itseensä. Välillä tietysti harmittaa, kun ei saa haluamaansa ja sen hän ilmaisee kyllä voimakkaasti, mutta leppyy nopeasti ja tietty tasaisuus ja positiivisuus on hänen luonteensa taustalla edelleen. 

Tintti on tyytyväinen, mutta tomera. 

Tintti rakastaa omaa ääntään ja hän pölöttää jatkuvasti. En muista, että Bonsku olisi ollut näin kova höpöttäjä, vaikka hänkin jutteli monenmoista. Gogeligogeligogeli Tintti saattaa vielä aika ajoin jokeltaa, mutta aika paljon hän päästelee erilaisia huudahduksia "Oho", "Jea", "Jee" ja myötäilee ympärillä olevien ihmisten tunnetiloja äänenpainoillaan. Lisäksi hän juttelee kovasti jo oikeita sanoja. Uusia sanoja ovat esimerkiksi "poppu" eli joko loppu tai Pipsa possu, to(n)ttu ja "tuutto" eli juusto tai puisto. Minkä tahansa soittimen nähdessään tai isän treenikämpän ohi kulkiessa hän toteaa innokkaasti "prumpu", mikä on sama sana kuin Bonskulla aikanaan. Kylpy sen sijaan ei ole prumpu, kuten Bonskulla vaan "pyypy". Tintti osaa ilmaista tahtoaan näillä pienillä sanoilla varsin tehokkaasti. Hän rakastaa pelata x-boxilla Just dance -peliä. Hän hytkyy ja heiluttaa käsiä muiden mukana. Usein hän myös toivoo kappaletta, jossa tanssijana on lammas toistamalla "Bää bää" tai vaihtoehtoisesti "Kuu", kun haluaa kuulla Daddy cool -kappaleen. Kun tanssipelin pelaaminen ei enää miellytä, hän alkaa toistella "poppu, poppu". 

Tintti pitää puistoilusta, soittamisesta, duploista ja niiden kaatamisesta laatikosta lattialle, mistä tahansa isoveli pitää ja lisäksi hän pitää vauhdista. Hän on hurja ja peloton kiipeilijä ja yltää melkein mihin vaan meidän kodissa. Vauhdin huumasta hän on päässyt nauttimaan esimerkiksi serkkujen luona pulkkamäessä ja hän uskaltaa mennä puistossa myös isoista liukumäistä. Mielellään hän menisi myös sellaisista paikoista, jonne häntä ei vielä päästetä. Hän on toisaalta myös hieman kömpelö, joten Tintti kolauttelee itseään milloin mihinkin. Hän on touhukas, mutta saattaa viettää pitkänkin aikaa leikkiessä itsekseen, etenkin jos pääsee käsiksi isoveljen leluihin. Isoveljen seura taitaa silti olla parasta. Bonsku ei ole aina samaa mieltä pikkuveljen seurasta. Myös syli kelpaa ja kirjoja Tintti kuuntelee mielellään. 

Kaikkialle on päästävä. Myös keinutuoliin. 

Tintillä on tarkka vaatemaku. Hän tykkää valita itse vaatteensa, tosin hieman äiti ohjaa. Jos tarjolla on kelta-vihreä viidakkobody, hän valitsee aina sen. Pariksi hän haluaisi dino-housut, kuten isoveljellä, mutta kuosien yhdistelyyn vedän rajan. Toinen suosikkiasu on koirakuvioinen yöpuku, mutta sitäkään emme tylsästi ole antaneet pitää päivällä, sillä se on niin löysä että lahkeet olisivat koko ajan solmussa jalkojen alla. Viimeksi tänään saadessaan uuden lego-kuvioisen yöpuvun, samispuvun isoveikan kanssa, hän levitteli käsitään polleana esitellen uutta asuaan. Turkooseista Kuomistaan (talvikengät siis) hän on hyvin ylpeä ja haluaisi laittaa ne jalkaan myös sisällä. Tintti siis tietää mitä tahtoo ja osoitteleekin usein haluavansa "tätä". Tai aina se ei ole kovin selkeää, mutta kohteen voi selvittää viemällä häntä lähemmäs mahdollisesti hänen tavoittelemaansa asiaa. Yleensä oletetun kohteen luona tulee joko päänpudistus tai "tätä"-hokema tarkentuu painokkaaksi "tota":ksi. 

Bonskulla on selkeä visio asioista. Tässä hän asettelee sytytyslankoja ilotulitteeseen. 

Bonsku taas on karistanut taaperoutensa totaalisesti ja on suloinen ja sutjakka leikki-ikäinen. Hänen leikeissään mielikuvitus on ykkönen ja roolivaatenaulakko on tullut tarpeeseen. Bonsku käy edelleen puistokerhossa, jossa on suunnilleen samanikäisten poikien porukka, joiden kesken leikit sujuvat huikean hyvin. Kotonakin elo on nyt rauhaisampaa kuin vuosi sitten, kun uhmakkuus koetteli hermoja. Tähän on auttanut myös Voimaperhe-ohjelma, josta sain paljon apua hankaliin tilanteisiin. Mielikuvitus lentää useimmiten erilaisten supersankarien, kuten Batmanin ja Turtlesejen välillä, mutta välillä häntä kiinnostavat myös merirosvot ja Elvis. Viimeksi mainitusta taidan vielä kirjoitella oman postauksensa, sillä onhan se aika hauska mielenkiinnon kohde 4-vuotiaalle.  Dinosaurukset ovat myös suosikkeja ja hän osaakin hienosti luetella vaikka mitä dinojen nimiä. Minullekin on perus triceratopsien ja t-rexien lisäksi tulleet tutuksi pteranodonit, ankylosaurukset, plesiosaurukset ja tiedän apatosauruksen ja brachiosauruksen erot.

Musisointi on Bonskulle myös äärimmäisen tärkeää. Jos vuosi sitten mukana kulki Brio-junaradan pala kitarana, nyt Bonskulla on kasvava kokoelma pahvikitaroita, joita hän soittaa kunnon rokkistaran elkein. Hevisaurus on edelleen suosikki, mutta Bonsku taipuu myös tuutulauluihin ja Leedigouhun (Frozen tuli katsottua loppiaisena). Myös iskän rumpuja pitää päästä soittamaan joka päivä ja kotonamme järjestetään vähintään yksi konsertti päivässä. Meidän tehtävänä on taputtaa ja hurrata oikeissa kohdissa. Välillä pääsee myös bändikaveriksi, mutta usein bändissä vaikuttavat edelleen mielikuvituskaverit Max, Tero, Ville, Olivia ja Sofia sekä välillä myös Matti. Kynätehtävät eivät Bonskua niin kiinnosta, mutta niitä ollaan hiukan kuitenkin treenattu, kun ei ole päiväkotia, jossa tulisi ehkä jo pieniä tehtäviä. Olemme käyneet myös "Taidekerhossa" eli vanhemman ja lapsen yhteisessä taideseikkailussa. 

On niin söpöä, kun veljekset haluavat samistella ja tykkäävät myös välillä helliä toisiaan. 

Tuntuu, että elämä on juuri nyt todella täyttä, mutta toisaalta tiedostan koko ajan eläväni yhtä elämäni hauskimmista ja ihanimmista vaiheista. Pojat ovat juuri nyt niin hauskoja ja parasta on, kun heillä alkaa olla yhteisiä juttuja. Vaikka paljon on tappeluakin, kun toinen sotkee leikit tai vie kädestä, niin ne yhteiset naurunremakat ja hassuttelut vievät voiton huonoista hetkistä. Molemmista on suorastaan liikuttavan ihanaa pukeutua samisvaatteisiin ja aamulla pitää päästä yhdessä pelleilemään Tintin kanssa ennen kuin noustaan sängystä. Tintti ihailee isoveljeään suuresti ja Bonsku suhtautuu pikkuveljeen useimmiten hellästi ja iloitsee uusista saavutuksista. Bonskulle oli esimerkiki tärkeää, kun Tintti kävelemään opittuaan otti ensimmäisiä askeleitaan juuri Bonskua kohti. On ihana ajatella, että juuri nämä tyypit kuuluvat meidän perheeseen. Päivän parhaita hetkiä on, kun molemmat pienet pojat käpertyvät viereen ennen heräämistä ja se, kun he kiipeävät isän syliin katsomaan NHL-maalikoosteita minun juodessa iltapäiväkahvia. Nämä hetket haluan tallettaa niin tarkasti mieleeni, etteivät ne ikinä unohdu. Eivät nyt, kun meteli ja sotku väsyttävät, eivätkä sitten kun ne ovat enää muistoja tästä ajasta. 

Ohoh, tulipas pitkä ja osin tunteellinenkin teksti. Mutta jos ette jaksaneet lukea kaikkea, niin ihailkaa ainakin söpöä Bonskua ja Tinttiä!

Hassutteleva höpöttäjä: Tintin 1v4kk!

Tiesittekö, että meillä eivät asukaan enää Bonsku ja Tintti vaan Batman ja Robin? Tai ehkä sittenkin dinosauruksia... Vai vilahtiko tuolla merirosvo? Bonsku on innostunut roolileikeistä ja pikkuveli pääsee niihin osalliseksi, ainakin sivurooliin jos ei muuten. Mutta on tuo pikku-Tinttikin nykyään jo aikamoinen touhottaja, eikä arjessa jää sivurooliin. Rauhallisesta pötkylästä ei ole enää tietoakaan, kun hän viipottaa menemään paikasta toiseen.

Robinilla ei oikeasti taida olla korvia, mutta kävi se näinkin. 

Tintti viipottaa edelleen kontaten. Jotenkin osasin arvata, että hän ei lähde kävelemään kovin aikaisin. Seisomaan ilman tukea hän nousee innokkaasti, vaikka tasapaino hieman horjuukin. Tukea pitkin hän kävelee jo mallikkaasti, samoin taaperokäryllä pääsee eteenpäin kunnes törmää seuraavaan esteeseen. Näistä taidoistaan hän on kovin taaperomaisella tavalla. Rappuset hän osaa jo mennä molempiin suuntiin ja hoki etenkin aluksi itselleen "peppa, peppa" eli peppu edellä. Portaisiin pääsyä Tintti kärkkyy innokkaasti, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä, jos portti on jäänyt auki. Onneksi pahemmilta putoamisilta on vältytty. 

Hiekkishommat on puistossa parhaita. 

Puheen kehitys on myös edistynyt ja edellisen postauksen muutamien ensisanojen jälkeen on tullut jo monenmonta merkityksellistä sanaa. Toki ne ovat vielä sellaisia vauvamaisia muotoja, mutta niin kuuluukin. Tintti varioi "pa" ja "ka"-tavuja ja osaa muodostaa niistä näppärästi monia eri merkityksiä. Myös ei-kielellinen ilmaisu on monipuolista ja hän on huomannut, että kiljumistakin kannattaa koittaa, jos mikään muu ei auta. Välillä hän tuntuu kiljuvan ihan vain omaksi ilokseen. Olemme kaivaneet peltorit kaapista arkikäyttöön. Kiljumisen lisäksi on kuitenkin hyvin suloisiakin ei-kielellisiä eleitä. Esimerkiksi "lentosuukko", jonka hän tekee pitämällä koko pulleaa vauvankämmentään suun edessä. Juttelimme juuri miehen kanssa, että haluamme myös aina muistaa sen vilpittömän katseen ja ne ojentuneet kädet, joilla hän pyytää päästä syliin. Sydän sulaa!

Listaan tähän Tintin sanoja, sillä ei niitä muuten muista. Nytkin piti kysyä apuja muilta, jotta sain listan täyteen. 

• Pappa = pappa, heippa
• peppa = peppu (edellä)
• Kakka= kakka, vaippa, sukka, hanska
• Kukka = mikä tahansa kasvi
• Pa/po = tippu, loppu
• pupu
• (ti)pu 
• Ihha = ihhahaa
• (H)a-ha = koiran haukunta
• Bhuu = Muu (lehmän ääntely)
• Havva = koira
• Vavva = vauva
• Brrräyh = Räyh
• Pärinä = auto
• Tota, tätä
• Äiti 
• isssi
• mammam = maito
• (pa)pa = napa
• Wau! 
• Namnam
• pompom = pomppia
• iija = kirja
• paappa = lamppu
• avaa
• pavvo = pallo

Ja vaikka oikea sana ei olekaan, niin hänellä on hassu tapa sanoa "sssrö" halutessaan tietää, mikä jokin sana on. En käsitä yhtään, mistä hän sellaisen on keksinyt. Lisäksi hän pitää hassua "gugeligugeligugeli"-kälätystä, jota on hyvin vaikea kuvailla. Ehkä jotain kalkkunan ääntelyyn vertautuvaa? Myös muita hauskoja äännähdyksiä ja murinoita Tintti käyttää. Hän on vauvasta asti pitänyt omasta äänestään. "Ääniala" ulottuu matalasta murinasta edellä mainittuun korkeaan kiljuntaan.

Parasta on vesivärien sekoittelu ja pensselin dippaaminen veteen. 

Tintin suosikkileikkeihin kuuluvat autot ja uutena keittiöleikki. Hän myös tykkää aina silloin tällöin hoivata vauvanukkeja ja onkin kova vauva-fani. Ihan parasta on päästä leikkihuoneeseen ilman isoveljeä tutustumaan kaikkiin leluihin rauhassa. Yläsängyn pikkulegotkin houkuttelisivat... Kirjojen lukemisesta Tintti on alkanut enemmän ja enemmän pitää ja pyytää lukemaan suosikkikirjansa uudestaan ja uudestaan. Aiemmin hän ei vielä niin innostunut kirjoista, mutta nyt sitäkin enemmän. Luukkukirjat ja etenkin Oppi ja ilo -sarjan hauskat "mekanismikirjat" ovat parhaita. 

Tintin osaa myös keskittyä niin halutessaan, vaikka onkin jo aika vauhdikas tyyppi. 

Kuvat on otettu varmaankin syyskuussa, siksi "kevyt" asustus. 

Lunkista luonteenlaadustaan huolimatta Tintillä on herännyt voimakas tahto. Jos hän ei saa haluamaansa tai huomaa, että häneltä evätään esimerkiki rappusiinpääsy, hän saattaa heittäytyä lattialle makaamaan ja huutamaan. Toinen vaihtoehto on, että hän konttaa "kiukkunurkkaansa", joka on kakluunin ja Haisukaapin välissä. Siellä hän hetken istuskelee loukkaantuneena ja katselee tapettia. Välillä hän menee kyseiseen nurkkaan myös iloisena. Nämä kiukunpuuskat ovat toistaiseksi lähinnä suloisia ja liikuttavia, mutta välillä mietin, että mitä tahtoikä tuokaan tullessaan.  

Mutta tahtoikää ei tarvitse vielä miettiä, vaan nauttia tästä nykyisestä vauvaisasta taaperosta, joka valloittaa kyllä helposti kaikkien sydämet!

Neljännesvuosikatsaus: Bonbon 3v!

Lukiessani edellistä neljännesvuosikatsausta, totesin etten tiedä onko mikään niin oleellisesti muuttunut sen jälkeen - paitsi että kaikki on muuttunut sillä Bonskusta on tullut isoveli! Se on vaikuttanut moneen asiaan, vaikka toisaalta kolmessa kuukaudessa ei tosiaan Bonsku ole enää muuttunut niin kovasti kuin tähän asti. 

Kuvat otettiin noin puolitoista viikkoa ennen kuin Tintin syntyi. © Sonia Pihlajamäki/ Lumo Photography

Bonsku on taitava leikkijä. Hän vie pitkiäkin pätkiä roolileikkiä eteenpäin ja isompienkaan kavereiden kanssa ei jää kakkoseksi leikeissä. Suosikkeja ovat edelleen palomiesleikit, rakentelut sekä pikkuautoilla "ruuhkien" tekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että autot kerätään vieriviereen, eivätkä ne pääse liikkumaan suuntaan tai toiseen. Olen tainnut muutamaan otteeseen valitella liikenneruuhkia töistä palatessani... Myös puistokerhossa on ainakin kerran kuulemma leikitty ruuhkaa siten, että 4-5 poikaa seisoi potkuautojen päällä puoli tuntia ruuhkassa!

Vihdoin sain kunnon kuvia myös Mehlo mielessä kudotusta liinasta. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskusta on kuoriutunut erittäin rohkea ja utelias poika. Enää ei uskoisi, että pienempänä hän tarrasi vieraissa paikoissa äitiin kiinni ennen kuin lähti tutkimaan paikkoja! Toki tietty varovaisuus on edelleen nähtävissä, mutta Bonbon on rohkaistunut silmissä! Myös ujostelu on melko pientä. Bonskulla on luonteessa erilaista voimaa kuin minulla ja olen siitä tyytyväinen. Se auttaa elämässä todennäköisesti monessa kohtaa, jossa minun on pitänyt taistella varovaisuuden ja ujostelun kanssa. Välillä kyllä tämä näkyy myös kohtalaisen voimakkaana uhmana. Vielä 2,5-vuotiaana uhma oli aika kevyttä verrattuna nykyhetkeen ja se kohdistuu lähinnä meihin vanhempiin. Mutta se on vain vaihe, eikö niin?

Huomaa samisvaatteet! Tintilläkin on omansa.

© Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskulla on aivan mahtavia elkeitä! Hän näyttää usein "peukkua" eli todellisuudessa etusormea. Hän lisää usein sanomansa perään "jooko", vaikka se ei ollenkaan sopisi siihen tilanteeseen. Hän haluaa aina pusun ja halin, kun joku perheenjäsenistä lähtee jonnekin, vaikka viemään roskista. Bonbon lauleskelee paljon ja välillä myös "englanniksi". Tunnistaako joku, seuraassa pätkässä lauletaan: "Paapi pinkö, paapi pinkö, vhee aa juu? Hiivaiää hiivaiää, hau tujutuu?" Kyseessä on eräs youtuben lastenlaulurenkutus. Myös joululaulut, etenkin Marian poika ja Kulkuset, ovat edelleen suosiossa. Bonsku rakentaa usein erilaisista laatikoista itselleen rumpusetin ja roudaa ne sitten keikkapaikalle. Esityksen lopuksi pitää tietysti kumartaa. Rytmi on veressä ja Bonsku polkee jalkaa ja hytkyy musiikin tahdissa polvet koukussa tanssien.

Tämä on yksi suosikeistani! © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Isoveljen roolin Bonsku on ottanut hienosti. Tietysti, sillä onhan hän "isopoika", eikä todellakaan saa erehtyä kutsumaan häntä pieneksi. Pikkuveljeä kohtaan Bonsku on hyvin hellä ja usein haluaa silitellä häntä. Välillä otteet ovat tietysti hieman rajut ja 3-vuotiaan on vielä vaikea käsittää, ettei vauvan vieressä voi pomppia sängyllä. Hän myös ehdottomasti haluaa Tintinin viereen illalla iltalaulujen- ja rukousten ajaksi. Kerran hän huusi väsyneenä "Tuo Tintti Tinttinen!", kun Tintti nukkui vaunukopassa toisessa huoneessa. Hän saattaa lohduttaa Tinttiä sanomalla: "Ei hätää Tintin, pian saat maijaa (=maitoa)!" 

Verensokerisensori saa näkyä. Se on oleellinen osa elämää. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Toki myös välillä on mustasukkaisuuden hetkiä ja Bonbon on muutamaan otteeseen sanonut "Minä haluan lyödä Tintiniä!", mutta aikeet on saatu estettyä. Silloin tällöin hän myös mukamas tullut silittämään Tinttiä, kun vauva on rinnalla ja sitten nyppäissytkin imuotteen irti. Suoranaisen mustasukkaisuuden sijaan Bonsku on kuitenkin reagoinut pikemminkin uhmaamalla meitä vanhempia etenkin iltaisin. Välillä on pitänyt käsitellä  sitä, miten paljon negatiivisia tunteita on pitänyt kokea Bonskua kohtaan vauvan synnyttyä. Mutta pientä tilanteen tasoittumista on viime päivinä ollut ilmassa, joten kyllä se tästä. Ja tietoisesti keskittymällä kahdenkeskisiin hyviin hetkiin ja niihin suloisiin veljesten välisiin hetkiin myös negatiiviset ja ärtymyksen tunteet ovat helpottaneet. Ehkä vasta tässä viime aikoina olen tajunnut, miten joku voi sanoa lapsensa olevan maailman ärsyttävin, suloisin, ihanin ja rakkain yhtä aikaa. 

Voi Bonbon, miten iso ja pieni oletkaan yhtä aikaa! Miten ihanaa on nähdä sinun kasvavan ja miten haikeaa se silti on! Miten odotankaan uhmaiän väistymistä ja silti en odota, koska se tarkoittaa vaan sitä, että olet taas isompi. Ja kutenkin aina yhtä ihana ja äidin pieni poika. Niin ristiriitaista, mutta sitä se taitaa olla. Vanhemmuus ja elämä. Kliseistä, mutta totta. 

Kuinka kasvatat kaikkiruokaisen lapsen

Raflaava otsikko, eikö? Heti kärkeen voin todeta, ettei minulla ole kyllä oikeasti kysymykseen vastauksia, enkä usko että kellään on. Minä olen miettinyt aiheesta postausta jo pidempään, mutta syömishankaluudet olivat pitkään sen verran iso murhe, ettei niistä oikein huvittanut kirjoittaa. Nyt kun Bonskun kasvusta ei ole enää samanlaista huolta, on helpompi ottaa etäisyyttä asioihin.

Bonsku suorastaan rakastaa ruokaa - etenkin leikkiruokaa!

Syöminen on yksi niistä asioista, joista helposti tunnutaan ajattelevan, että kun lapsi syö paljon ja kaikkea, se on jotenkin vanhempien fiksun kasvatuksen ansiota. "Lapseni syö hyvin, monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, koska olen aina tarjonnut ruokia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti". Toki on hyvä ja tärkeä asia tarjota lapselle monenlaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole silti välttämättä vanhemman vika, vaikka lapsi olisi niin sanotusti nirso tai pieniruokainen. En usko, että siihen kovin paljon voi vaikuttaa. Minä olen itse ollut melko valikoiva ja melko pieniruokainenkin. Olen tainnut elää pelkällä pastalla ja broileripyöryköillä jossain vaiheessa. Silti minusta on tullut nykyisin hyvin monipuolisesti syövä aikuinen. Nakkikasikkeeseen en edelleenkään koske. Syömisasiat eivät ole suoraviivaisia.

Ensimmäinen kiinteä ateria. Ruokalappu maistui paremmalta. 

Ennen Bonskua katsoin joskus kauhulla, miten vanhemmat yrittävät houkutella lapsen suuhun puoliväkisin soseita. Minulle tuli suorastaan pakokauhu ja vahva ajatus, että minä en halua syöttää lastani noin. Niinpä löysin sormiruokailun jo kauan ennen Bonskun syntymää. Ajattelin sen olevan ratkaisu mahdollisiin syömispulmiin: kun lapsi saa itse omin sormin tutkia, maistella ja syödä sen, mitä syö, niin silloin hän automaattisesti oppii hyväksi syöjäksi ja syö sen, minkä tarvitsee. Olin melko ehdoton siinä, että lusikalla syöttämistä ei tarvita. Noo, sitten Bonsku kasvoikin melko huonosti ja vaihtoehtoisia ratkaisuja piti ottaa käyttöön. Tavallaan edelleen allekirjoitan monet sormiruokailun hyödyistä. Minusta on erittäin hyvä asia, että lapsi saa myös itse tutustua ruokiin, mutta enää en ole sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa. Myös lusikalla syöttäminen voi olla lapsentahtista ja tarpeellista. Tosin Bonsku ei kyllä kovin mielellään suostunut syötettäväksi, mikä lisäsi haastetta kun kasvu oli niukkaa. Siinä saikin olla tarkkana, ettei sorru pakkosyöttämiseen. 

Ja mitä siitä jäi jäljelle. Muistaakseni avokadot noukin pois kesken aterian eli eivät kyllä ole mahassa asti. 

Ehkä tärkein asia, johon vanhemmat voivat jossain määrin vaikuttaa, on miten lapsi kokee ruokailutilanteet. Onko ruokailu iloinen ja nautittava hetki vai yhtä stressaantunutta taistelua? Rennon ilmapiirin ylläpitäminen ruokapöydässä, jossa on myös valikoiva ja/tai vähän syövä (ja niukasti kasvava) lapsi, ei missään nimessä ole helppoa. Tarve ravita lapsi kumpuaa jostain niin syvältä, että sitä sortuu helposti melkein mihin vain, jotta saisi ravintoa alas lapsen kurkusta. Kuitenkin, jos lapsella ei ole akuuttia hätää, ehkä minusta tärkeämpää olisi se, että ruokailusta jäisi positiivinen fiilis. Miten tämän sitten toteuttaa, on varmaankin kovin yksilöllistä. Meillä ahkera ulkonasyöminen oli yksi ratkaisu, sillä ravintolassa Bonsku selvästi on aina syönyt paremmin ja nauttinut olostaan. Myös se, että usein on tarjolla uuden ja oudon lisäksi sitä, mikä varmasti menee, on yksi ratkaisu. Jos se, että outo ruoka saa olla lautasella, on hyvä asia. Ehkä silloin myös se, että lapsi heittelee lattialle ne monipuoliset ja ennakkoluulottomasti valitut ruoka-aineet, alkaa kantaa hedelmää myöhemmin. Ehkä. Enkä tarkoita lattialle maatuvia ruokia ja niistä kasvavia kasvimaita, vaan sitä että lapsi tutustuu niihin outoihin ruokiin edes heittelemällä. 

Ruokaan voi tutustua myös silmillään. Bonsku harjoittelee ruokakuvien ottamista. Pojasta polvi todennäköisesti paranee. 

Bonsku syö nykyisin melko hyvin, mutta toisaalta ikäänkin kuuluvaa valikoivuutta on tullut enemmän. Ennen hän söi mielellään esimerkiksi parsaa, mutta nyt hän tuskin nuolaisee sitä. Yritän suhtautua tähänkin rauhallisesti, vaikka vähän harmittaa. Ei auttanut, vaikka tarjosin parsaa jo alle 1-vuotiaana. Mutta ehkä se taas jossain vaiheessa menee. Nyt haasteena on ollut myös se, ettei Bonsku malta istua ruokapöydässä, vaan leikit kutsuvat heti kun pahin nälkä on saatu taltutettua. On pitänyt enemmän harjoitella ihan oikeita pöytätapoja ja pöydästä poistumista. Silti pidän edellen tärkenä sitä, ettei ruokailusta tule peliä ja taistelua. Edelleenkään ei ihan helppoa. 

Niin herkulliset parsat - mutta eihän mitään vihreää voi syödä, kurkkua ja pestoa lukuunottamatta. 

Ammatillisessa mielessä pohdin paljon suun sensoriikan ja motoriikan vaikutusta ns. nirsouteen ja huonoon syömiseen, mutta ne pohdinnat jätän nyt tietoisesti pois. Tämä postaus ei ehkä ollut kovin jäsennelty ja perusteellinen. Ennemminkin vertaustuellinen pohdinta aiheesta ja ehkä tämä auttaa muita samoja asioita pohtineita. Ja ehkä myös toivon ihmisten ymmärtävän sen, ettei valikoiva tai niukka syöminen ole kenenkään vikaa tai toisaalta "hyvä" syöminen suoranaisesti kenenkään ansiota. 

Huhtikuu on ollut näköjään varsinainen lapsiaiheisten postausten kuukausi! Ehkä toukokuussa taas kukkia ja sisustusta?