There is one pumpkin Among us

Kurpitsajuttuineni olen nyt jo vähän myöhässä sesongista, mutta menköön, sillä tämän vuoden kurpitsasta tuli aika hauska ja lisäksi onnistuin tekemään koverretusta kurpitsasta todella herkullisen piirakan, jonka reseptin haluan kirjoittaa ylös.  Vanhoja kurpitsajuttuja voit lukea täältä. 

Pojat valitsivat tällä kertaa vaalean kurpitsan. Torimyyjä muisti parin vuoden takaisen Batman -kurpitsamme. 

Among us tai "amongaassit", kuten ainakin eskarit asian ilmaisevat, on ollut kova juttu tänä syksynä. Vaikka itse peli ei ihan vielä tämän ikäisille ehkä sovellu, niin hauskat värikkäät ukkelit ja jännittävän pelin idean ymmärtäminen kiehtovat.  Pelissä siis yksi "impostor" käy listimässä toisia avaruusaluksen ukkeleita samalla, kun muut epätoivoisesti yrittävät selvittää kuka huijari on. Osana lasteni media- ja pelikasvatusta olen tietysti kokeillut peliä, sehän on kuin vanha kunnon x-murhaaja tai silmäniskumurhaaja, mutta pelinä hauskoilla avaruusukkeleilla höystettynä. Varsin koukuttavaa, mutta ei ehkä ihan vielä alle kouluikäisille soveltuvaa kuitenkaan. 

En kuitenkaan ihmettele, että Among us -lelukrääsä on vallannut kaupat ja Bonskukin sai yhden figuurin synttärilahjaksi. Lisäksi aiomme tänään muovailla värikkäitä hahmoja muovailuvahasta. Ja tietysti kun tämän vuoden kurpitsaa alettiin suunnitella, niin Bonskuhan keksi, että tehdään Among us -kurpitsa. Itse olin hiukan innostuneempi Darth Vaderista, mutta suostuin lasten ehdotukseen. Onneksi Pinterest auttoi jälleen ja löysin helppoja ideoita, miten Among us -ukkelit saa kurpitsaan koverrettua.

Hurja impostor paljastaa hampaat vain iskiessään. 

 

Lopulta homma lähti kuitenkin lapasesta ja tein yhteen kurpitsaan oikein koko miehistön impostoreineen kaikkineen. Joukossa on pari jo listittyä hahmoa sekä pari ihan tavallista miehistön jäsentä sekä terävähampaiden impostor. Huomaan, että kurpitsankoverrus ja kaiverrus tekniikkani ovat vuosien varrella hioutuneet, koska nyt se onnistui jo suurimmaksi osaksi ilman taistelua. 

Viitteenomaiset Among us -hahmot toimivat myös koverrettuina. 

Impostoreja taitaakin olla kaksi... 

Ja sitten se piiras! Olen ennenkin tehnyt kurpitsapiirasta, mutta nyt onnistuin mielestäni vielä paremmin kuin ennen. Siitä tulikin varsinainen hävikkipiirakka, sillä sisällytin siihen sekä koverretun kupitsan mallon myös viimejouluiset piparimurut. Ne olivat säilyneet hyvin tiiviissä rasiassa, eivätkä maistuneet yhtään härskiintyneeltä. Oikeastaan voisi sanoa, että piirakassa käytettiin sekä Millennium Falconia että Among usien alusta. Huomioi kuitenkin, että kaikki koverrettavaksi tarkoitetut kurpitsat eivät sovellu syötäviksi. Yhdistelin piirakassa eri reseptejä sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. 

Pohja

• n. 200 g keksejä tai piparkakkua
• 50 g voita tai margariinia

Täyte: 

• n. 500 g kurpitsasosetta 
• 0,5-1 dl sokeria
• 1 dl muscovadosokeria
• 2 tl piparkakku maustetta tai erikseen kanelia, kardemummaa, inkivääriä jne. 
• 1 dl kermaa
• 1 dl maitoa
• 3 munaa

1. Murskaa piparkakut ja sulata voi/margariini. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Laita pohja kylmään odottamaan. Laita uuni 225 asteeseen. 

2. Valmista tarvittaessa kurpitsasose keittämällä kurpitsan malto pienessä vesimäärässä, n. 1-2 dl, ja soseuta. 

3. Kuumenna sosetta hellalla ja sekoita joukkoon sokerit, mausteet ja kerma sekä maito. Kiehauta ja laita jäähtymään. 

4. Kun kurpistaseos on jäähtynyt selvästi, sekoita joukkoon munat. Kaada seos piirakkapohjan päälle ja paista uunissa 225 asteessa ensin 15 minuuttia ja sen jälkeen 175 asteessa vielä 40 minuuttia. Riippuen uunista aika voi olla vähän vähemmän tai vähän enemmän, kuten minulla. Seuraa täytteen hyytymistä. 

5. Anna piirakan jäähtyä vähän ja tarjoa esimerkiksi kermavaashdon kanssa. 

Tämä simppeli kurpitsapiirakka oli kyllä yksi parhaista, mitä olen syönyt. Aiemmin olen usein käyttänyt kondensoitua maitoa, mutta tämä oli melkein parempaa. Yön yli jääkaapissa maku vielä vähän syveni. Hauskaa, että kurpitsat ovat tulleet osaksi meidän jokasyksyistä ruokavaliota, sillä ne ilahduttavat sekä ulkonäöllään että maullaan. 

Ulkoa en saanut tämän parempia kuvia, kun linssilude tuli jokaiseen kuvaan. 

Millaisen kurpitsan sinä olisit tehnyt tai teit tänä vuonna?

Syysillan piristys: puolukkapiiras ja kookoskinuskijätski

 Tällä hetkellä blogin kirjoittaminen ei oikein inspiroi. Elämä ei varsinaisesti ole kiireistä, mutta sillä tavalla vauhdikasta kuin kahden pienen lapsen ja iltatöitä tekevän miehen kanssa voi olla. Minä viihdyn töissä mainiosti, mutta toisaalta iltaisin sitä mieluummin rötköttää sohvalla kuin istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan. En ole vielä lopettamassa, mutta ehkä vähän pitää antaa itselleen armoa ja lopettaa postaustahdin kyttääminen. Olen pitänyt yllä tavoitetta noin viidestä postauksesta kuussa, jotta tietty rytmi pysyy yllä, mutta jos se aiheuttaa enemmän stressiä kuin auttaa eteenpäin, pitänee tästä luopua ja antaa postaustahdin hieman hiljentyä. Voi myös pitää pientä taukoa ilman, että se tarkoittaa koko harrastuksen kuivahtamista. Kaikkia kivoja postauksen arvoisia projekteja on vireillä, mutta niiden saattaminen loppuun kestää hieman pidempään kuin joskus ennen. 

Iltapäiväkahvin kohokohta. 

Mikä sen sijaan inspiroi tällä hetkellä on leipominen. Olen leiponut viimeisen puolen vuoden aikana taas enemmän kuin ennen. Tietysti hapanjuurileipiä, mutta myös muuta. Tapa jäi karanteeni-keväästä ja olen viikonloppuisin piristänyt perhettä leipomalla. Nykyään mieskään ei niin totaalisesti välttele enää sokeria, niin sekin on piristänyt leipomisharrastusta. Ja onneksi harrastus ei ole kuitenkaan karannut käsistä vaan ihan maltillisia määriä makeaa on silti tullut syötyä. 

Jäiset puolukat näyttävät niin kauniilta. 

Viime vuonna keräsin pakastimen täyteen puolukoita, sillä innostuin siitä, että Tinttikin tykkäsi vispipuurosta kuten minäkin. Noh, vispipuuroinnostus jäi yhteen kertaan, sillä jostain syystä seuraavalla kerralla Tintti ei enää suostunutkaan syömään vispipuuros. Eikä sitä seuraavalla. Eikä sitä seuraavalla. Niinpä puolukat ovat unohtuneet pakastimeen. Minäkään en oikein tykkää niistä muussa muodossa kuin siinä vispipuurossa, mitä en viitsi vain itselleni keittää kuin ehkä kerran pari vuodessa. Nyt päätin kokeilla tehdä puolukkapiirakan, josta minäkin pitäisin. 

Valmiissa piiraassa puolukat piiloutuvat taikinaan. 

Käytin pohjana herkullisen somenapiirakan pohjaa, jonka tein gluteenittomana. Korvasin jauhot suoraan Pirkan tummalla gluteenittomalla jauhoseoksella, mutta lisäsin yhden kananmunan pitämään taikinan paremmin koossa. Tai oikeastaan tein puolikkaan annoksen taikinaa, mutta lisäsin kaksi munaa yhden sijaan. Alunperin ajattelin tehdä puolukan happamuutta säkäisemään kinuskikastikkeen piirakan pinnalle raidoiksi, mutta lopulta päätinkin tehdä kinuskijäätelöä. Minulla oli purkki kondensoitua kookosmaitoa, jonka olin joskus ostanut maidottoman jäätelön pohjaksi. Keitin siitä ensin kinuskia, vatkasin vaahtoutuvan kauravaniljakastikkeen vaahdoksi ja sekoitin kookoskinuskiin. Sitten yöksi pakkaseen ja tänään iltapäiväkahvilla oli valmista jäätelöä täydellisellä rakenteella. Aivan käsittämättömän helppoa! Samalla reseptillä, mutta maidollisena tein jätskit Bonskun 3-vuotissynttäreille. 

Jätski on rakenteeltaan täydellistä: palloja tuli helposti, eikä jätski ollut lainkaan kiteistä. 

Piirakka onnistui hyvin ja oli kieltämättä aika hyvää. Yhtään enempää puolukkaa en kuitenkaan sietäisi, vaan makeassa piirakassa makealla jäätelöllä höystettynä menee juuri tuollainen pieni määrä. Puolukanystävälle tämä piiras varmasti olisi mieluinen! Jäätelössä maistui hienoisesti kookos ja se sopi aika kivasti puolukan pariksi. Jos kuitenkaan kookoksesta ei pidä ja tavallinen, laktoosillinen maito sopii ruokavalioon, kannattaa jäätelö tehdä ihan tavallisesta kondensoidusta maidosta tai kinuskiversiosta. Tulisi varmasti hyvää sillä kinuskilla! 

Puolukkapiiras (gl)

• 100 g pehmeää voita
• 1 dl sokeria
• 1,5 dl fariinisokeria
• 2 munaa (tai 1 jos käytät tavallisia vehnäjauhoja)
• 1,5 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta (tai tavallista vehnäjauhoa)
• 1 tl leivinjauhetta
• 0,5 dl dl mantelijauhetta
• 1-2 dl puolukoita

1. Vatkaa voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen.

2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja nostele taikinan joukkoon. 

3. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina. Ripottele pinnalle puolukat.

4. Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. 

Kookoskinuskijätski (vegaaninen)

• 1 tölkki kondensoitua kookosmaitoa
• 1 purkki vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta tai -kermaa

1. Keitä kondensoitu kookosmaito kinuskiksi miedolla lämmöllä. Odota, että seos tiivistyy, muuttuu tummemmaksi ja maku syvenee. 

2. Jäähdytä kookoskinuski jääkaapissa. 

3. Vaahdota jääkaappikylmä vaniljakastike tai kerma. Vispaa joukkoon jäähtynyt kookoskinuski. 

4. Laita jäätelömassa pakasterasiaan ja anna jäätyä seuraavaan päivään tai vähintään muutaman tunnin. 

5. Tarjoa puolukkapiiraan kanssa!

Oletko sinä piristänyt itseäsi leipomalla tai nauttinut jonkun muun leipomuksista? 

Yöllinen omenahillotehdas

 Joskus on vaan pakko ryhtyä toimeen, vaikka kello lähentelisi keskiyötä. Minulle kävi niin viikonloppuna, kun lauantaina naapurit päättivät ravistella pihan yhden omenapuun tyhjäksi ja minäkin pääsin siinä samalla osingoille. Keräsin ison kylmälaukullisen omenoita, joista muutaman sain upotettua somenapiirakkaan. Lauantai meni muissa riennoissa ja kotiin palatessa näin omenat odottamassa keittiössä. Maahan pudotetut omenat olivat tietysti saaneet kolhuja, eivätkä ne muutenkaan ole ihan sellaisia syöntiomenan makuisia, joten päätin sitten ruveta hilloamaan. 

Tällainen sato tuli yhdestä pihan kolmesta omenapuusta. Yhden puun omput ovat vähän huonoja ja kolmannen taas aika hyviä valkeakuulaita. 

Onneksi tapanani on tehdä maailman helpointa ja parasta omenahilloa eli uuniomenahilloa, jota ensimmäisen kerran tein vuonna 2014. En ole tavallista omenahilloa edes tehnyt, sillä pidän enemmän uuniomenahillon mausta. Joinain vuosina olen tehnyt uunissa ihan vaan sosetta ilman sokeria, mutta tällä kertaa lisäsin mukaan ihan hillosokeria, sillä halusin tehdä hillon, joka säilyisi myös muualla kuin pakastimessa. Pidän hillon varmuuden vuoksi kuitenkin jääkaapissa. Uuniomenahillon tekeminen on suhteellisen vaivatonta: omenat lohkoiksi ja sokerin kanssa astiaan. Sitten astiat uuniin 150 asteeseen 1-2 tunniksi. Lopuksi survon soseen ja purkitin. Se purkittaminen taitaa olla se ärsyttävin homma, sillä ensin purkit pitää steriloida ja sitten käsitellä kuumaa hilloa ja purkkeja. Kerran olen polttanut kätenikin pahasti hommassa, kun toisessa kädessä ei ollut lainkaan patakinnasta ja kuumaa hilloa tipahti kämmenselkään. En saanut sitä heti pois ja hillo ehti polttaa käteeni pahan jäljen. Nyt otin opikseni ja laitoin kiltisti kintaan molempiin käsiin.

Kaikkea sitä omenoista saa aikaan. 

Uuniomenahillo

• 1-2 kg omenoita
• 250-500 g hillosokeria
• Mausteeksi esimerkiksi kanelia tai vaniljaa

1. Lohko omenat ja poista kodat. 

2. Laita omenat astiaan sokerin ja mausteiden kanssa.

3. Anna muhia 150 asteisessa uunissa 1-2 h, itse pidin 1,5 h

4. Anna hieman jäähtyä, soseuta ja purkita.

Omenoita riitti edelleen, vaikka olin laittanut reilut kaksi kiloa omenoita muhimaan uuniin. Enempää uuniin ei mahtunut, enkä olisi ehtinyt odotella toisen satsin valmistumista. Niinpä piti keksiä vielä jotain muuta. Päätin tehdä kuivattuja omenaviipaleita. Viipaloin omenoita aivan ohuiksi, 1-2 mm siivuiksi ja ladoin pelleille. Sudin siivut sitruunamehulla. Pidin paloja yön yli (n. 8h) uunissa 50 asteessa kiertoilmalla, lusikka luukun välissä. Edelleen palat jäivät hieman nahkeiksi, mutta ne ovat huoneenlämmössä kuivanneet vielä hieman lisää. Niitä on kiva napsia aina välillä ja huomaamattaan tulee syötyä aika paljon hedelmää. 

Muutama omenanlohko. Olisipa kuivuri!

Mutta omenoita vain riitti ja riitti ja piti vielä keksiä jotain. Googlailin millaisia määriä on mahdollista viedä mehustamoon (niin paljon omenia minulla ei sentään ollut) ja hetken pohdin myös mehulingon hankintaa. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään omenamehua yksinkertaisesti höyryttämällä. Reseptien mukaan omenamehun tekeminen tällä tavalla ei ole kovin tehokasta, mutta johonkin omenat oli käytettävä. Lopulta mehun tekeminen oli kuitenkin aika helppoa. Omenat vaan lohkoiksi ja sitten niitä kiehutettiin 30-45 minuuttia. Mehut valutettiin siivilän läpi ja lopuksi lisättiin hieman sokeria ja kiehautettiin mehu. Bonuksena jäi iso satsi omenasosetta, joka tosin oli melko hapanta. Ajattelin pakastaa sen ja käyttää leivän nesteenä. Hapanjuurileipureista löysinkin jo omenalimpun ohjeen. 

Tässä valmistuu mehua. 

Omenamehu höyrystämällä ilman mehumaijaa

• 2 kg omenoita
• 1 k vettä
• 2 dl sokeria 

1. Lohko taas omenat ja kiehauta vesi.

2. Lisää omenat kiehuvaan veteen ja anna keitä 30-45 minuuttia. 

3. Valuta syntyneestä soseesta mehu siivilän läpi kulhoon.  

4. Kaada mehu takaisin kattilaan, lisää sokeri ja halutessasi mausteita. Kiehauta ja kuori tarvittaessa vaahto pinnalta pois. 

5. Pullota mehu puhtaisiin pulloihin. Laimenna vedellä 1:3. 

Tällaiset kasat jäi omenankotia ja muutamia huonoja kohtia. 

Omenamehusta tuli minusta oikein hyvää. Tykkään siitä etenkin kuplavedellä laimennettuna. Väri on hennon vaaleanpunainen. Sokeri makeuttaa mehua kivasti, sillä nämä olivat sen verran happamia omenoita, että vaativat sokerin. Ei se ihan tuorepuristetun omenamehun veroista ole, mutta hyvää kuitenkin. Ja tulipahan omenat käytettyä liki viimeistä kuorenpalaa myöten!

Oletko sinä saanut nauttia omenasadosta?

Mustikkamuffineita ja ysäriestetiikkaa

Olen ymmärtänyt ja myös itse empiirisesti havainnut, että nyt on äärimmäisen hyvä mustikkavuosi. Miten ironista, että juuri tällaisena vuonna tulee hyvä sato, kun poimijat joutuvat miettimään pääsevätkö edes maahan! No, toisaalta koska on hyvä vuosi, on myös tällaisen tavallisen sunnuntaipoimijan mahdollista saada itselleen jonkinmoinen potti pakkaseen. Olen käynyt nyt kahdesti lasten kanssa poimimassa mustikoita, noin tunnin tai pari kerrallaan ja saanut yli neljä litraa. Se on minulle paljon, etenkin kun puolet ajasta menee siihen, että Tintti pitää hakea pois 50 metrin päästä keikkumasta sen kaikkein kiikkerimmän kivenlohkareen päältä. Jos hommaan saisi keskittyä vähän paremmin, varmaan saalis olisi tuotakin mahtavampi. Ihan hyvä saalis silti olosuhteisiin nähden.

Näitä peratessa olisi voinut katsoa vaikka Frendejä, mutta päädyin nyt toiseen sarjaan. 

 

Tajusinpa, että en ole tainnut jakaa koskaan blogissani iki-suosikkireseptiäni, mustikkamuffinseja Frendien keittokirjasta. Olen kyllä joskus muinoin jakanut samaisen kirjan juustokakun ohjeen, jonka tein silloin mustikkaversiona. Kannattaa muuten lukea tuo postaus, se sisältää niin hyvän juustokakkuanekdootin. Harva resepti on seurannut mukanani niin pitkään kuin tuo mustikkamuffinsien ohje. Olen hankkinut kirjan joskus yläasteella ja aina vaan mustikkamuffinsseja tehdessäni palaan tuohon reseptiin. Se on simppeli ja toimiva, joten mitäs sitä kokeilemaan mitään muutakaan. Vaikka nyt kyllä alkoi tehdä mieli juustokakkua, kun luin tuon toisen postauksen. 

Ihanaa ysäriestetiikkaa! Frendit ovat kuin suoraan UFFin myymälän vintageosastolta. 

Pääasiassa etsin nykyään reseptit netistä, mutta aina välillä on hauska selata inspiraatioksi myös ihan perinteisiä keittokirjoja. En välttämättä edes tee lopulta mitään niiden resepteistä, mutta niiden selailu ehkä jopa inspiroi nettireseptejä paremmin improvisoimaan itse - tai sitten päätymään tuttuun ja turvalliseen, mutta silti niin herkulliseen reseptiin. Tuo keittokirja aukeaa automaattisesti mustikkamuffinien ohjeen kohdalta. Toinen kirjasta jäänyt resepti on Joeyn simppeli tomaattikastike, jota tein viimeksi tänään, varmaankin tämän postausidean inspiroimana. 

Yleensä en tykkää keittokirjoista, joissa ei ole kuvia ruoista. Tämän kirjan kohdalla olen näemmä tehnyt poikkeuksen. 

Central perkin mustikkamuffinit

•  2 cup vehnäjauhoja (eli n. 5 dl), itse käytin Pirkan gluteenitonta seosta
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl sitruunankuorta raastettuna
• 16 rkl suolatonta voita - tai sitten ihan vaan 130 g tavallista voita
• 1 cup (eli n. 2,5 dl) sokeria
• 2 isoa kananmunaa
• 1/2 cup (eli n 1,2 dl) piimää, kermaviiliä tai jogurttia 
• 1 cup mustikoita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Valmistele 12 muffinivuokaa tai muffinipelti. 

2. Sekoita jauhot, ruokasooda ja raastettu sitruunankuori. 

3. Sulata voi ja sekoita se sokerin ja munien kanssa kulhossa. Lisää joukkoon piimä/kermaviili/jogurtti. Sekoita taikinaan melkein kaikki jauhot, mutta jätä vähäsen kulhon pohjalle (n. 1 rkl). 

4. Pane mustikat kulhoon, jossa on loput jauhot ja sekoittele niin, että mustikat jauhottuvat. Nostele mustikat taikinaan. 

5. Jaa taikina muffinsivuokiin miltei reunoihin saakka. Paista 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Kypsyyden voi tarkistaa cocktailtikulla. Anna muffinien jäähtyä hetki ja nauti lämpimänä (seuraavana päivänä vaikka mikron kautta). 

Tavallisilla vehnäjauhoilla tulee korkeampia muffinseja ja voi olla, että joillain gluteenittomillakin. Maku ja rakenne olivat kuitenkin oikeat ihan suoraan korvattunakin. 

Toivon kyllä vielä jaksavani mennä metsään marjastamaan ja sienestämään. Onneksi minulla on vielä viikko lomaa edessä, joten ehkä silloin ehtii. Olisi ihana saada pakastimeen vielä vähän enemmän varastoa, jotta voi sitten talvella leipoa muffinsseja, juustokakkua, tätä ihanaa mustikkakakkua ja niin edelleen ja niin edelleen... 

Oletko sinä kerännyt marjoja tai sieniä?

Minipuutarhan sato

Vihdoin, monen epäonnistumisen jälkeen olen onnistunut kasvattamaan muutakin kuin mikro- tai nanokokoisia vihanneksia! Minipuutarhaan sopivasti melko minejä ne toki ovat, mutta sitäkin maukkaampia. Edellisissä kasvatusyritelmissä myös maku on ollut melko paha. Kyllä ura keittiöpuutarhurina tästä vielä urkenee. 

Mitäköhän täältä löytyy?

Bonsku osaa hienosti bongata pottuja kassista. 

Palasimme juuri reissusta ja jääkaappi ammotti tieytsti tyhjyyttään. Yritän aina tyhjentää sen mahdollisimman tehokkaasti ennen reissuja. Kauppaan ei heti huvittanut lähteä, mutta keksin että mikä sopisikaan reissun päätteeksi paremmin kuin oman maan - tai omien kassien - perunat. Perunoita olemme nostaneet nyt kolmesti ja vielä jäi muutama naatti maahan. Bonsku lähti innoissaan ja tottuneena nostamaan ja etsimään kauniin vaaleankeltaisia mukuloita maasta. Löysimme ilahduttavan monta ja ilahduttavan kokoisia perunoita. 

Pitkään pelkäsin, että perunat jäävät saamatta, sillä perunat kasvattivat vain hurjasti vartta, eivätkä alkaneet kukkia missään vaiheessa. Kaikissa lukemissani kasvatusohjeissa sanottiin, että perunat ovat valmiit kun kasvi kukkii. Mutta onneksi kaikki muutkin perunan harrastuskasvattajat kertoivat, että peruna puskee vain vartta, eikä missään näy kukan kukkaa. Ehkäpä sääolosuhteet vaikuttivat tähän? Kuuma alkukesä kenties? Mutta perunoita saatiin ja se on tärkeintä. 

Tästä saatiin meidän porukalle jo yli yksi kevyehkö ateria per naama. 

Isoin ja pienin porkkana. 

Porkkanoita nostimme nyt ensimmäisen kerran kunnolla. Olemme syöneet harvennusporkkanoita eli niitä miniatyyriversioita ja niiden naatteja kyllä, mutta nyt uskalsimme ensi kertaa maistaa kunnolla. Ja kyllä ne olivatkin makeita! En raaskinut tehdä niille muuta kuin puhdistaa, joten nautimme ne raakoina. Naatit paistoin pannulla höysteeksi Yosa-kaurapalan kanssa. Tykkään tuosta kaurapalasta kovasti, se sopii moneen ruokaan kun maku on suhteellisen mieto, mutta kivan raikas. Naatteja uskallan mahdollisista nitraateista huolimatta nauttia aina silloin tällöin. Harvannusporkkanoiden naatteja olemme syöneet jo pitkin kesää kevyesti pannulla kuullotettuina. 

Päivän saalis.

Kesän kauneimpia kimppuja. 

Mutta ei tämän kesän viljelykset täysin putkeen menneet. Sain myös aikaiseksi niitä mikrokokoisia vihanneksia, nimittäin yhden kurkun. Sain kaveriltani muutaman kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimen keväällä. Onnistuin palelluttamaan ne kaikki, mutta pari taimea selvisi siitä ainakin näennäisesti. Kukkiakin tuli kivasti ja aivan pieniä kurkun alkuja. Lopulta kuitenkin ainoa sato oli noin lapsen etusormen kokoinen kurkku. En uskalla maistaa sitä, sillä epäilen maun olevan melko karvas. Mutta enpä kyllä hoitanutkaan kurkkuja minkään ohjeiden mukaan vaan katsoin vain mahtavatko selvitä palelluksesta. 

Tämä kurkku ei yllä edes cocktailkurkun mittaan. 

Täydellinen kotiinpaluuateria. 

Kilohintaa näille vihanneksille en uskalla laskea, mutta onneksi mullat voi käyttää myöhemmin uudestaan. Ja toisaalta tämä on otettava harrastuksena eikä minään todellisena omavaraisuusyritelmänä. Ja etenkin lapsille oli hauska näyttää, miten siemenistä kasvaa oikea syötävä kasvi. Jatkamme siis kasvatusyrityksiä todennäköisesti ensi vuonnakin. 

Millaista satoa sinä olet saanut tai vielä odotat?

Seikkailusynttärit

Olipa hauska päästä pitkästä aikaa järkkäämään oikein kunnon juhlia, kun vietimme sunnuntaina Bonskun ensimmäisiä kaverisynttäreitä. Kummisynttärit jäivät tänä vuonna järjestämättä, kun alkukesästä rajoitukset olivat vielä enemmän ajankohtaisia, mutta onneksi pienellä porukalla nyt uskalsi kutsua kuitenkin koolle kaverit. Bonsku on haaveillut kaverisynttäreistä alkuvuodesta lähtien, kun samanikäisillä kavereilla alkoi olla kaverisynttäreitä. Minäkin aloin innostua ajatuksesta jo silloin ja koska Turtlesit olivat sillä hetkellä in, etsin Pinterestistä turtlesideoita. Pettymys oli kiva (heh), kun Bonsku ei halunnutkaan turtlessynttäreitä, vaan tahtoi teemaksi supersankarit. Nielin pettymykseni ja kuuntelin Bonskun ideoita. 

Batman-kakku. Hieman musta sokerimassa oli ehtinyt kuivahtaa, mutta aika hyvä tuli kuitenkin. 

Supersankarit eivät kuitenkaan jääneet ainoaksi ideaksi. Bonsku halusi juhliin myös Darth Vaderin, Stormtrooperit ja savannin eläimiä. No, mikäs siinä, vaikka äiti ei nyt saisikaan blogikelpoisia teemasynttäreitään. Iskettiin soppaan myös dinosaurukset, sillä nehän ovat myös tärkeä juttu. Joten synttäreiden teemaksi muodostui melkein-kaikki-mistä-Bonsku-tykkää eli juuri täydellinen teema. Alunperin synttärit oli tarkoitus pitää eräänä perjantaina. Kiireisen työviikon vuoksi en meinannut ehtiä suunnitella yhtään mitään, mutta ajattelin että paniikki on paras muusa. Sitten Tintin nenä alkoi vuotaa ja vaikutti hänen saaneen laryngiitin, joten juhlat siirretiin. Ja onneksi siirretiin, sillä loistavat ideat olivat alkaneet muhia minun ja Bonskun mielissä. 

Bonsku ja seikkailujengi.

Kaikkia Bonskun toiveita yhdisti lopulta selkeä teema: seikkailu! Bonsku keksi, että juhlaporukka olisi "seikkailujengi", joka suorittaa erilaisia tehtäviä ja lopuksi saa itselleen aarteen. En oikein edes muista, mikä idea lopulta oli kenenkin, mutta oli todella hauskaa ideoida Bonskun kanssa pitkin viikkoa. Mitään kovin ihmeellisiä valmisteluita juhlat eivät vaatineet, mutta niin taitaakin olla parasta. Lopuksi vielä jännättiin ehditäänkö juhlat juhlia ennen uhkaavaa sadetta, mutta ajoitus onnistui siinä mielessä nappiin että vain viimeinen vartti piti olla sateelta suojassa ja siinä vaiheessa oli jo seikkailut seikkailtu ja kakut navassa. Hieman sateen uhka muutti draaman kaarta, kun ainoastaan ulkona onnistuvat seikkailutehtävät piti suorittaa ensin, mutta lapsia se ei tainnut haitata. 

Ensimmäiseksi tehtäväkseen seikkailujengi sai Darth Vaderin ja Stormtrooperin päihittämisen (en tiedä mistä Bonsku nämä on keksinyt, Starwarsia emme ole katsoneet). Tämä oli ehkä nerokkain ideani, joka oli ihan omasta päästä eikä mistään Pinterestistä. Piirsin katuliiduilla kuvat hahmoista laatoitukseen ja vesipyssyillä ja kastelukannuilla kuvat piti saada häviämään. Pojat ottivat tehtävän tosissaan ja lopulta kuvat saatiin hävitettyä. Kukin sai vuorollaan pruutata vettä ja sopu säilyi. 

Yllättävän uskottava Darth Vader syntyi myös pastelliväreillä. 

Siitä saat Darth!

Seuraavaksi piti pelastaa salametsästäjien kynsiin joutunut mandrilli. Bonsku keksi, että meillä pitäisi olla eläin, jonka peppuun ammutaan nukutusnuolia ja minä muokkasin tarinaa hieman eläinystävällisemmäksi. Mandrilli valintamme, sillä sen takapuoli on niin uskomattoman hieno. Lempeät nukutusnuolet saippuakuplapyssyllä ammuttuna olivat perusteltuja, jotta eläin saataisiin siirrettyä hiljaisesti pois vaaratilanteesta. Tein mandrillin aamulla pahvilaatikosta ja silkkipaperista ja aikaa sen väsäämiseen meni ehkä vartti. Leijonakuningasarkartelujen rutiini oli vielä päällä. Nukutuksen jälkeen pelastusjengi siirsi mandrillin pihakeinuun turvaan jatkamaan uniaan. 

Mandrilli syntyi silkkipaperista ja viimeisestä vihannespörssin laatikosta. 

Saippuakuplapyssy oli väkivallaton ja lempeä tapa nukuttaa mandrilli. 

Viimeinen pelastustehtävä oli jäätyneiden dinojen pelastaminen vapauteen. Viime keväänä somessa on kiertänyt idea, jossa pikkueläimiä jäädytetään esimerkiksi jääpalamuotteihin tai muffinsivuokiin ja nakutellaan sitten irti lusikoilla. Mekin olemme sitä harrastaneet ja ajattelin tehtävän sopivan myös synttäreille. Lisämausteena oli siveltimiä ja kuumaa vettä, jolla prosessi saatiin alkuun ja leikittiin samalla vähän arkeologia (kiitos vaan vinkistä Heidi.!) Dinojen vapauttaminen kesti jonkin aikaa, mutta seikkailujengi oli onneksi kärsivällinen.

Dinojen pelastamista. Jäädytin dinot silikonisissa muffinsivuoissa. Ensin jäätä rapsuteltiin siveltimillä, sitten nakutettiin lusikoilla. 

Lopuksi seikkailujengi pääsi vielä etsimään Darth Vaderin tikkarikätköt, jonka jälkeen päästiin herkkupöytään. Bonsku toivoi Batman-kakkua, joka oli melko helppo toteuttaa. Kakkupohjana oli Viimeistä murua myöten -blogin suklaakakkupohja ja täytteenä Kamomillan konditorian vegaaninen suklaamoussetäyte. Kakku onnistui erinomaisesti, toisin kuin viime vuonna. Lisäksi oli tarjolla suolaisia tortillarullia, sipsejä ja karkkia. Välttääksemme kakun päälle puhaltamisen hypoteettisista pisaratartuntasyistä, olin laittanut pöydälle isoja kynttilöitä puhallettavaksi (plus unohdin hankkia niitä kakkukynttilöitä...). Herkuttelun jälkeen oli vielä vähän vapaan leikin meininkejä. 

Vähän isommat synttärikynttilät. Ne ovat itseasiassa alunperin Bonskun ristiäisistä, joten sopivat hyvin synttäreillekin. 

Ensimmäiset kaverisynttärit olivat todella hauskat ja onnistuneet ja onneksi ne saatiin järjestettyä! Nyt en malta odottaa, että pääsen järkkäämään seuraavia. Lasten kaverisynttärit, mikä täydellinen tekosyy päästä toteuttamaan itseään!

It's Shaun the cake...

Olen pitkään halunnut toteuttaa Pinterestistä joskus bongaamani Late Lammas -kakun. Bonskukin oli aikanaan suuri Late-fani, mutta innostus ei osunut juuri synttärien tai muiden juhlien kanssa yksiin, joten kakku jäi tekemättä. Nyt Tintti on onneksi suuri Late Lammas -fani ja tämän lisäksi Just dancen Beep beep like a sheep -kappaleen lammastanssija vetoaa häneen suuresti. Siispä lammaskakkua tekemään! 

Beep beep like a cake! 

Idea koristelussa on hyvin yksinkertainen ja siksi nerokas. Kakun päälle laitetaan villaksi valkoisia minivaahtokarkkeja ja Laten pää ja jalat tehdään sokerimassasta tai muusta vastaavasta. Koska en viitsinyt ostaa kahden väristä sokerimassaa, tein lampaalle aurinkolasit, joiden pokat koristelin hopeahelmin. Tämä sopi Tintille hyvin, sillä hänhän kutsuu nykyään aurinkolaseja bääbääksi, sillä Beep beep like a sheepin videossa taustalla olevalla lampaalla on aurinkolasit. Ja minä olen tyytyväinen, sillä Bonsku ei todellakaan ollut 2-vuotiaana suostuvainen aurinkolasien käyttöön!

Tässä lähikuva päästä. Sieraimet painoin ruokaveitsen tylpällä päällä. 

Mutta takaisin kakkuun. Tein kakusta pallomaisen, sillä ajattelin sen näyttävän enemmän lampaalta kuin tavallinen kakkupohja. Kinuskikissalla on erinomainen ohje pallomaisen kakun tekemisestä ja olen kerran ennenkin tehnyt sen mukaan vapuksi hauskan pallokakun. Pohjaksi valitsin tällä kertaa tavallista sokerikakkupohjaa jämäkämmän kakkupohjan ja se toimikin hyvin, sillä pohjaa oli helppo leikellä ja siirrellä. Tein kakkupohjan ihan vuoassa ja leikkasin kolmeen osaan ja siitä sitten leikkasin sen vielä pienempiin osioihin. Rakensin kakun isoon tupperwaren pyöreään rasiaan, joka toimi hyvin. 

Täytteeksi laitoin ikisuosikkiani vadelma-kerma-täytettä, niin ikään Kinuskikissalta. Nyt noudatin jopa ohjetta ja ostin vispikermaa kuohukerman sijaan ja laitoin joukkoon vaniljakreemijauhetta. Tuli kyllä erinomainen täyte, kun se kreemijauheen ansiosta hieman hyytyi. Yhteen kerrokseen laitoin maustettua passionhedelmärahkaa ja kermavaahtoa. Siihen en laittanut kreemijauhetta, sillä rahka teki täytteestä sopivan jämäkkää. Täytteet maistuivat ihanan raikkailta ja kakku pysyi koossa hyvin. 

Pojat olivat innoissaan kakusta. 

Koristelu oli tosiaan yksinkertaista, mutta vei jonkin verran aikaa, sillä en löytänyt valkoisia vaahtokarkkeja vaan ne piti noukkia värikkäiden vaahtisten joukosta. Helpommalla olisi tietysti päässyt tekemällä värikkään Laten, mutta kun alkuun kokeilin, se ei näyttänyt ollenkaan niin lampaalta. Realismin nimissä laitoin kyllä valkoisten vaahtokarkkien joukkoon myös keltaisia, sillä eiväthän lampaat todellisuudessa ole valkoisia. Lisäksi alareunaan piti lisäillä myös värikkäitä, sillä muuten vaahtokarkit eivät olisi riittäneet. Vaahtokarkkien alle laitoin ohuen kerroksen kerma-rahka-täytettä, johon ne tarttuivat hyvin. Lampaan pään tein valmiista sokerimassasta. Kaulin levyn ja leikkasin siitä vapaalla kädellä pään ja aurinkolasit. Sorkat muotoilin fiilispohjalta samasta massasta. Laten päävillat jäivät kyllä tekemättä, sillä en tosiaan viitsinyt osaa kahta eri massaa. Mustasta massanlopusta saadaan onneksi vielä batman-logo parin viikon päästä. 

Iskä osallistui kakunpuhallukseen etänä, sillä hän sattui olemaan keikalla. 

Tällä kertaa kakku meni täysin nappiin, eikä oikeastaan mikään jäänyt harmittamaan, toisin kuin viime vuotisessa vulkaanisen valuvassa suklaakakussa. Kakku maistui kaikille, paitsi synttärisankari itse taisi lähinnä närppiä vaahtokarkkeja ja täytettä. Tämä riittää minulle, hyvähän se on ettei makea maistu liikaa. Seuraavaksi pääsen toteuttamaan Bat man -kakkua. Sain Bonskun taivuteltua siihen Ironman-kakun sijaan, sillä se on helpompi toteuttaa. 

Minkä hahmon sinä haluaisit synttärikakkuusi?

Hevisauruslettuja ja vuohenputkijuustopiirakkaa

Joskus asiat vaativat vuosia toteutuakseen. Jo joskus opiskeluaikana, kun olin muuttanut omilleni, suunnittelin villiyrttien ja -vihannesten keräämistä. Metsä tuntui silloin kuitenkin olevan liian kaukana, eikä tullut lähdettyä. Kynnys kerätä luonnosta jotain muuta kuin marjoja tai sieniä tuntui korkealta. Nyt aivan ex tempore toteutin vihdoin nämä pohdinnat keräämällä viime viikonloppuna kassillisen nokkosta ja vuohenputkea. 

Nokkonen tuntui aika helpolta aloitukselta, sillä sen tuntee helposti (pun intended, sen myös voi kirjaimellisesti tuntea näpeissään, jos varomattomasti kerää). Ensin aionkin vain kerätä niitä, mutta koska minulle oli kerrottu että pihallamme villiintynyt kasvi on vuohenputkea ja Iloelo-Laurakin oli niitä kerännyt, niin päätin uskaltaa napata niitäkin mukaani. Vuohenputkia kerätessä tosin tuli uskon puute ja oli pakko varmistaa vielä moneen kertaan, että kerään varmasti oikeaa kasvia. Lopulta laskin jokaisesta lehdestä erikseen, että ne varmasti olivat kaksi kertaa kolmesormisia (tai ainakin siihen suuntaan kasvamassa, sillä nuorissa vuohenputkissa kaikki "sormet" eivät olleet vielä erillään). Lisäksi tarkistin, että jokaisen varsi oli kourumainen. Ja olivathan ne. 

En tiedä miksen ole koskaan ennen kerännyt nokkosia. Se oli todella helppoa ja sai nopeasti ison satsin! Ehkä en vaan ole tajunnut, miten monipuolisesti sitä voi käyttää. Tietysti myös se vaikutti keräilyintooni, että Aarne Alligaattori -letut eli pinaattiletut ovat meillävarsinainen hittiruoka. Ja koska onhan se nyt aika heviä syödä nokkosta, nimesimme nokkosletut tietysti hevisaurusletuiksi. Ja ne maistuivat todella hyviltä! Maku oli jotenkin hieman raikkaampi ja yrttisempi kuin pinaattiletuissa, mutta hyvin samanlainen kuitenkin. Tein jollain ihan tavallisella lettureseptillä, johon tuli 5 dl maitoa, 2 dl jauhoja ja pari munaa sekä 2 dl ryöpättyjä nokkosia. Lisäksi laitoin 0,5 dl puhtikaurajauhetta tuomaan hieman lisää proteiinia ateriaan. 

Ryöppäsin nokkoset pienessä vesi määrässä viitisen minuuttia ja valutin. 

Pitsireunaiset letut ovat Bonskun mieleen. 

Vuohenputkista tein piirakkaa Maku-lehden reseptiä mukaillen. Paistoin vuohenputket valkosipuliöljyssä ja laitoin piirakkapohjaan yhdessä Saloniemen juustolan Ensilempi-salaattijuuston ja kirsikkatomaattien kanssa. Tarkoitus oli laittaa myös kevätsipulia, mutta sen unohdin. Halusin tehdä oikein alusta loppuun vuohi-aiheisen piirakan, joten vuohenmaidosta tehty salaattijuusto sopi siihen mainiosti. Ajattelin ensin laittaa muna-kermaseokseen juuston makuista kaurakermaa, mutta sitten ajattelin, että tavallinen (kaura)kerma olisi raikkaampi. Mutta muuten tuo Kaslinkin "juusto"kaurakerma on kyllä mainio tuote, näin vinkkinä. Piirakka oli todella maukasta, mutta ei oikein meidän lasten makuun. Niinpä söinkin sitä tyytyäisenä lounaaksi töissä. 

Oli hauska kerätä ilmaista ruokaa ja varmaan kerään toistekin. Nokkosista pistinkin osan pakkaseen, jotta voimme tehdä hevisauruslettuja toistekin. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan myöhemmin vaikkapa maitohorsmaa tai peräti osmankäämiä.

Mitä sinä keräät luonnosta?

Poikkeuksellisen äitienpäivän mustikkaiset minijuustokakut

Tarkoitus oli kirjoittaa syvällinen kirjoitus äitiydestä ja vahvuuksista, joita minulla on äitinä. Ensimmäisen työviikon jälkeen ei kuitenkaan oikein irtoa, joten jaankin teille itse kehittelemäni reseptin. Sillä lasten kanssa kokkaaminen on kyllä yksi vahvuuksiani. Kun täytin valokuva albumeita, löysin vaikka kuinka monta kuvasarjaa siitä miten Bonsku leipoo tai kokkaa. Ja Tintti on nyt myös innokas osallistuja. Vaikka vain keittäisin perunoita, hän raahaa tuolinsa hellan ääreen ja katselee ihmeissään kattilaan: "Vau, vau!" On hauska ottaa lapser mukaan kokkaamaan, vaikka kieltämättä verenpaine meinaa välillä nousta. Blogikuvissa ei ole ääniraitaa, jolloin huudahdukset "EI, ÄLÄ NUOLE SITÄ!" ja "ÄLÄ LAITA KÄSIÄ SINNE!" jäävät kuulumatta. Onneksi, sillä ne eivät ole aina niitä parhaita hetkiä. Mutta sellaista on elämä ja vanhemmuus: parhaat ja ikävimmät hetket kulkevat rinta rinnan. Ja onneksi leipomukset paistetaan lopuksi kuumassa uunissa, vaikka sekoituslusikka olisikin käynyt suussa hieman liian aikaisin. 

Tintti on tarvittaessa kova keskittymään. 

"Kaataa!" hän sanoi ponnekkaasti, kun annostelin jogurttia mittaan. 

Äitienpäivänä käymme nyt ensimmäistä kertaa isovanhempia katsomassa koko porukalla korona-aikana. Vain pihalla ja välimatkan päästä, tänä outona aikana. Ajattelimme valmistaa jotain erityistä lahjaksi, sillä jotain viemisiä olisi kiva olla. Ja kun kahteen paikkaan mennään, ovat kakut hieman hankalia. Kahta kakkua ei viitsi tehdä ja yhden kakun joutuu jakamaan. Tietysti valmiit kakunpalatkin olisivat hyvä vaihtoehto, mutta tällä kertaa minujuustokakut olivat meidän valintamme. Kehittelin reseptin itse, joten nyt ei tarvitse edes laittaa linkkejä mihinkään! Tintti oli heti innokkaana kokkaamassa ja ihme kyllä tällä kertaa osasi olla laittamatta lusikkaa suuhun liian aikaisin. 

Bonsku ei ensin halunnut osallistua, mutta lopulta innostui ripottelemaan mustikoita. 

Tintin mustikkaiset minijuustokakut

n. 

Pohja

• 150g digestive keksejä
• 50 g voita tai margariinia

Täyte

• 200g vaniljatuorejuustoa
• 2 dl luonnonjogurttia
• 0,5 dl sokeria
• 2 munaa
• Ehkä noin 1,5 dl mustikoita tai maun mukaan 

1. Pohjaa varten murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Gluteenittomat kauradigestivet murenivat helposti ihan kulhossa kauhalla painellen.

2. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi ja lisää siihen jogurtti sekä sokeri. Voi myös hyvin käyttää esimerkiksi maustamatonta tuorejuustoa ja vaniljarahkaa. Tai maustaa itse!

3. Sekoita munat yksitellen hyvin joukkoon, niin että massa on tasainen. Täyte saa olla melko löysää, mutta ei kuitenkaan ihan juoksevaa. 

4. Painele keksimuruseosta muffinsivuokien pohjalle. Käytin sellaisia hieman paksumpia vuokia, jotka eivät leviä uunissa. Jos käytät ohuempia, pistä ne muffinsipellille. 

5. Lusikoi täytettä pohjien päälle. Lopuksi ripottele päälle mustikoita. 

6. Paista 150 asteessa noin 20 minuuttia. Täyte saa olla vielä hyllyvää keskeltä, kun otat ne uunista. Laita jääkaappiin jähmettymään. 

Hiukan meni yli, mutta ei paljon. Ohjasin kyllä kättä aika paljon. 

Minijuustokakuista tuli todella söpöjä ja herkullisia! Helpon ne oli syödä lusikalla suoraan vuoasta, mutta aika helpolla ne irtosivatkin, jos haluaa kakun kokonaan esille. Näitä oli myös helppo tehdä lasten kanssa, kun aineksia ei tarvinnut vatkata ja täytteen lusikoiminen kauhalla vuokiin kävi helposti. Hiukan meni yli, mutta ei haittaa. Nyt saadaan albumiin kuvia myös Tintistä kokkailemassa. Näitä on varmasti hauska katsella joskus vuosien päästä!

Näistä tuli tosi söpöjä!

Ja lopuksi pestään kädet. Eiku...

Poikkeuksellisen hyvää äitienpäivää!