Tein sulle kotiviilin...

... maidosta vain. Oi että olen halunnut päästä käyttämään tuota otsikkoa, joka oli toinen vaihtoehto muinaisella "Viiliintykää ihmiset"-otsikolle. Koska kyseisestä postauksesta on jo kohta kolme vuotta aikaa ja koska tällä hetkellä on viillitys päällä, ajattelin jakaa uudemman kerran kotiviilin valmistuksen salat. Se on paljon helpompaa kuin heinän teko ja todella edullista.

Pidän hapanmaitotuotteista ja viili ja jugurtti kuuluvat suosikkehini. Pienenä en pitänyt viilistä, sillä ensikosketukseni viiliin oli järkyttävän esanssinen vaaleanunainen Viilis-vadelmaviili. Jotenkin se kiehtoi, mutta maku ei sitten miellyttänytkään. Sen sijaan tyydyin järkyttävän esanssisiin vanukkaisiin ja rahkavälipaloihin. Aikuisena opin syömään viiliä ja kausittain innostun aina viilintekoon. 

Viili vaihe vaiheelta. 

Viiliin tarvitaan seuraavat tarvikkeet:

- Sopivia kulhoja

- Viiliä

- Maitoa

- Elmukelmua

- Huoneenlämpöä 

- Jääkaappi

Laita jokaisen kulhon pohjalle noin teelusikallinen viiliä. Riko rakennetta hieman ja sekoita joukkoon maitoa. Yhdestä viilipurkista saa vaikka kuinka monta uutta viiliä, mutta yleensä syön puolet ja käytän puolet uuden viilin tekemiseen, jolloin saan noin 5-6 uutta parin desin viiliä. Peitä kulhot elmukelmulla ja jätä viilit viiltymään huoneenlämpöön noin vuorokaudeksi. Nosta jääkaappiin. Kotiviili säilyy noin viisi päivää (tai viikon). Älä tee viiliä ukonilmalla, sillä silloin viili pelästyy, eikä viilly. 

Klassikkoviili. Sokeri- ja kaneliastiat on ostettu Tallinnasta joskus 2000-luvun alussa. 

Yleensä olen syönyt viilini hyvin samalla tavalla: hiukan "tekosokeria" tai steviaa ja kanelia. Tänä keväänä olen alkanut oikein irrotella ja olen kokeillut muitakin vaihtoehtoja nauttia viilini. Ostinpa jopa kerran kaupan kerrosviiliä, mutta se oli vähän liian makeaa. Olen löytänyt kokeilujeni myötä kaksi uutta suosikkia. 

Joskus viili jää keskeltä hiukan kaupan viiliä vetelämmäksi, mutta yleensä kiinteytyy hyvin, kuten nyt. 

Vadelmahilloa kokeilin viilin kanssa joskus laskiaisen aikaan, kun pullista jäi yli herkullista Gamle fabrikenin vadelmahilloa. Se on varmasti parasta hilloa, mitä tiedän! Se ei ole liian makeaa ja vadelmat ovat isoina paloina, eikä survottuina. Hillo toimii myös sellaisenaan (kröhöm, alhaisen verensokerin vaivatessa olen saattanut muutamaan otteeseen kokeilla), mutta myös viilin kanssa se on herkullista. 

Myös lemon curd toimii sekä pelkältään lusikallisina että viilin kanssa.

 Toinen onnistunut kokeiluni oli lemon curd, jota jäi yli sitruunakuppikakuista konsertin jälkeen. Pienikin määrä makeuttaa viiliannoksen ja tahna sekoaa viilin joukkoon juuri sopivan epätasaisesti. Nyt näiden kolmen makuvaihtoehtoni välillä on suuri valinnanvaikeus! Ja ehkä seuraavaksi kokeilen mangososetta. 

Minä olen meidän perheessä viilinsyöjä, mies ei siitä niin välitä. Saa nähdä, miten Bonbon suhtautuu venyvään viiliin sitten joskus. Minua ainakin pienenä viilin venyvyys ällötti, mutta nyt osaan syödä sitä ilman, että se alkaa venyä ja vanua mahdottomasti. Ainakin aion jatkaa viilikokeiluja myöemminkin, kun viilikausi taas iskee. 

Pidätkö sinä viilistä? Minkä kanssa sinä syöt viilisi tai vaikkapa jugurttisi?

Apua, vatsassani on hikka!

... eli ajatuksia viimeisen kolmanneksen alkupuolelta. En ole raskaudesta kirjoittanut kovin paljon täällä blogissa, vaikka Bonbon onkin mainittu useammassa postauksena. Se on tietysti luonnollista, sillä onhan hän kohta, ja tavallaan jo nyt, osa perhettämme. Paljon ajatuksia on toki koko tämän nyt noin seitsemän kuukauden aikana on toki risteillyt mielessä, mutta jotenkin en ole niistä osannut kirjoittaa. Nyt aika tuntui kuitenkin kypsältä ja päätin laittaa talteen tuntoja raskausajalta. 

Olen nauttinut raskausajasta aivan valtavasti. Ehkä tämä on yksi syy siihen, etten ole aiheesta kirjoittanut. Niin moni tuntuu joutuvan kärsimään monella tapaa huonosta olosta, niin omalla hyvällä ololla ei tee mieli hehkuttaa. Etukäteen jännitin kovasti, mitä raskaus toisi tullessaan, eikä sitä tietenkään voi tietääkään. Minä olen päässyt monessa suhteessa niin sanotusti helpolla, mikä tietysti vaikuttaa myös siihen, että olen voinut keskittyä niihin hyviin puoliin raskaudessa. Vatsa alkoi kasvaa joskus viikon 25 tällä puolen ja nyt on jo ihan selkeä, muttei edelleenkään mikään mahdotoman hankala. Selkä vaivasi muutamia viikkoja, mutta pari tiivistä fysioterapiakäyntiä ja sen jälkeen kurinalainen jumppaaminen ja venyttely joka ilta, ovat pitäneet selän kunnossa. Välillä tosin kroppani oli puoliksi kinesioteipattu, mutta ainakin se auttoi!

Kupla on saapunut kaupunkiin! Kuvasta huolimatta postaus ei kerro nyt hänestä. Musta kynähame on ollut kovassa käytössä. 

En minäkään tietysti joka suhteessa ole ihan helpolla päässyt. Sen sijaan, että söisin kahden edestä, pistän insuliinia kahden edestä. Verensokereiden kanssa on saanut olla tarkkana, mutta onneksi ne ovat pysyneet pääsääntöisesti hyvissä lukemissa. Paljon siitä saa kiittää sensoria, joka mittaa sokeria jatkuvasti. Kyllä moderni lääketiede on hieno asia! Ja kiitos myös kaikille veronsa maksaneille, ei voi olla kuin kiitollinen hyvästä ja lähes ilmaisesta hoidosta! Jännitin miten käy verensokerin insuliiniresistenssin kasvaessa raskauden myötä, mutta loppujen lopuksi mitään kovin dramaattista käännettä ei tullutkaan, vaikka viikon pari pitkin miettiä insuliinimääriä uudestaan. On minulla (tyypin 1) diabeteskiemuroiden lisäksi ollut jotain muitakin elämää hankaloittavia tai rasittavia raskausoireita, mutta positiivisen puolella ollaan kuitenkin reilusti.

Kuva on otettu pääsiäisenä eli viikolla...ööö 27 maha oli vielä huomattavasti pienempi, mutta kuitenkin jo ihan selkeä.

Kaikista eniten olen nauttinut Bonbonin liikkeistä. Tunsin liikkeitä kaiketi suhteellisen aikaisin, tarkemmin viikolla 14+6,  koska panin merkille elohiiren vatsassa, kun ajoin TYKS-käynnin jälkeen takaisin töihin. Siksi siis tiedän tarkan päivän, kun sen voi tarkistaa neuvolakortista! Sen jälkeen liikkeet alkoivat pian tuntua selkeästi ja ilmeisesti Bonbon on varsin liikkuvainen tapaus. Hauskimmilta liikkeet tuntuivat siinä viikoilla 25 plus miinus pari viikkoa, kun Bonbon pääsi vapaasti heittelemään kuperkeikkoja. Nyt viikolla 30 liikkeet ovat taas muuttuneet, kun tilaa alkaa ilmeisesti olla vähemmän. Tällä hetkellä tuntuu venytyksiä, mukauksia, selkeämpiä raajojen liikkeitä ja muljausta. Ja hikka!  Liikkeitä tulee varmasti ikävä, vaikka toisaalta on varmasti vielä hauskempaa päästä ihan näkemään ne liikkeet. 

Tavallisia vaatteita on voinut hyvin soveltaa eli esimerkiksi hilata vyötäröä ylöspäin. Ilme on ihan idioottimainen - Bonbon saa vielä hävetä silmät päästään!

Olo on jotenkin koko raskauden suhteen ollut harvinaisen tyyni. Taisin murehtia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta jo ennen kuin lasta yritimmekään sekä sitten koko yritysajan. Kahden viivan jälkeen mieli jotenkin rauhoittui. Kaikista pelotteluista ja "odotapa vaan"-kommenteista huolimatta minulla on jotenkin sellainen olo, että hyvä tästä tulee. Juuri Bonbonin kuuluu tulla osaksi meidän perhettä. Totta kai tiedän, että mitä tahansa voi sattua ja niin elämässä muutenkin. Jotenkin tämä on niin iso asia, että minun on vain pakko olla murehtimatta. Vaikka voinkin toki murehtia töihin paluuta, joka on todella ajankohtainen murhe ennen kuin äitiysloma ei ole vielä alkanutkaan.

Vielä kun työviikkojakin edessä, Bonbonin tulo tuntuu kovin kaukaiselta. Ehkä se siitä vähitellen äitiysloman myötä konkretisoituu (olettaen, että hän ei saavu tänne ennenaikaisesti) - tai sitten ei. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, että sieltä on tulossa joku ihan mahtava uusi tyyppi, joka sopii täydellisesti meidän perheeseen. Tai sitten se kutina olikin vain Bonbonin hikka! 

Ilahdutushaaste: Smuuti, smuuti

Mitä näistä syntyykään?

Ilahdutus 2/3, vihdoinkin! Ilahdutus-haasteessa halusin ilahduttaa Heidiä, Dr Gutwilliä ja Hosulia. Heidi. toivoi ilahdutuksekseen pasha-postausta ja Dr Gutwill puolestaan toivoi minun kokeilevan jotain smoothie reseptiä. Enhän minä tietenkään voinut mennä siitä, mistä aita on matalin ja esitellä pelkästään arkivakkari smoothiamme, vaan päätin perehtyä erilaisten smoothie-vaihtoehtojen maailmaan. Rajasin pois kaikki superfoodit, mutta muuten halusin itsekin rikastuttaa smoothie-repertuaariani.

Banaani on hieman ruskea, mutta smuutissa se ei haittaa. Muuten tykkään melko vihreistä banaaneista.

Teen melko usein smoothieta. Se on arkikielessämme vääntynyt muotoon smuuti, vaikka ehkä jokin käännös (kuten esimerkiksi mössökkä) olisi vielä parempi. Vaikea tuota on kuitenkaan enää muuttaa, kun se on arkikieleen vakiintunut. Teen smuuteja etenkin talvisin "salaatin korvikkeeksi", sillä kelmeät, epäekologiset ja mauttomat tomaatit eivät aina houkuttele. Yleensä teen tylsästi aina samanlaisen smuutin, vain pienellä variaatiolla riippuen siitä mitä jääkaapista ja pakastimesta sillä hetkellä löytyy. Arkismuutimme on seuraavanlainen:

- Banaani

- Kourallinen pakastemansikoita

- Kourallinen pakastemustikoita

- Loraus appelsiinimehua

- Maustamatonta jugurttia, jos sitä sattuu olemaan

- Joskus jonkun muun hedelmän jämät tai sitruunan mehu

Väri hieman vaihtelee ainesten suhteista riippuen. Nyt tuli hieman enemmän mansikkaa, joten päivän smuuti oli punainen. 

Tämä smuuti toimii aina, enkä kyllästy siihen. Pienellä variaatiolla makukin muuttuu vähäsen. Esimerkiksi jugurtti tuo tietynlaista pehmeyttä, sitruunan mehu särmää. Pidän banaanin tuomasta rakenteesta. Joskus laitoin sen tilalle avokadoa, mutta minusta silloin smuutin rakenteesta tulee liian paksua. Lisäksi silloin smuuti herkästi ruskistuu, jos sen laittaa hetkeksi jääkaappiin odottamaan. Aloimemkin kutsua avokadoversioita sivistyneesti poopieksi.

Opin Nooralta tämän älyttömän kätevän kikan irrottaa mango kuorestaan! En meinannut ensin uskoa, mutta tämä todella toimii!

Jos ostan jonkun kaupallisen smoothien, päädyn yleensä johonkin, jossa on mangoa. Kotona käytän mangoa kuitenkin harvoin smuutissa, sillä en ole vielä onnistunut saamaan sen makua tarpeeksi hyvin esiin. Lisäksi tuore mango, kuten myös tuore ananas, on sopivan kypsänä jotain niin hyvää, etten halua "pilata" sitä sekoittamalla siihen jotain muuta. Tässä jokin aika sitten olin kuitenkin saanut syödäkseni niin monta hyvää mangoa, että raaskin uhrata niistä yhden smuutin joukkoon. Ja oikein hyväähän siitä tuli! Tosin totesin, ettei mangoa ehkä kannatakaan yhdistää banaaniin, sillä se peittää mangon makua liikaa alleen. Smuutista tuli sopivan väristäkin päivän asuun.

Smuuti tietysti päivän asun mukaan! 

Niin, yksi ihana asia smuuteissa on, että ne ovat niin kauniin värisiä! Pitkään olen ihastellut myös erilaisia vihersmoothieita, mutta vain ulkonäöltä. En ole uskaltanut kokeilla, sillä pidän hedelmäisistä smuutieista ja ajatus salaatinlehdistä, pinaatista tai lehtikaalista on tuntunut liian eksoottiselta. Nyt tietysti päätin kuitenkin kokeilla yhtä yksinkertaista virhe vihersmuutireseptiä, kun meillä sattui olemaan jääkaapissa jäljellä kourallinen babypinaattia ja olin juuri ostanut päärynöitä. Smuutiin laitoin siis pari päärynää, kourallisen babypinaattia, puolikkaan sitruunan ja limen mehut sekä kourallisen jäämurskaa. Inkiväärin ja pellavansiemenet jätin pois, kun en tykkää. Koostumus oli aika kiva, eikä ollenkaan liian vetinen, mitä pelkäsin. Päärynä ei jäänyt samalla tavalla rakeiseksi, kuin omena. Ja maku! Sehän oli yllättävän kiva. Ei niin makea, kuin pelkässä hedelmäsmuutissa, mutta pinaatti ei kuitenkaan mitenkään pilannut sitä tai tehnyt siitä liian salaattimaista. Ehkäpä kokeilen uudestaankin.

Mitäköhän tästäkin tulee?

Ainakin kauniin väristä! Päärynän on hyvä olla melko makea ja kypsä, jotta se toimii smuutissa. 

Smuutikokeiluni eivät suinkaan loppuneet tähän vihersmoothieen. Päätin kokeilla kehittää oman makuyhdistelmän laittamalla yhteen kaikki herkullisimmat maut. Niinpä kehittelin smuutin, johon tuli mangoa, ananasta, greippiä ja lapsuuden suosikkihedelmääni vesimelonia. Arvelin, että siitä tulisi varmasti ihanan väristäkin. Harmikseni ostamani ananas oli sisältä paikoin mätä ja paikoin raaka. Päätin kuitenkin käyttää hedelmän, mikä oli kyllä virhe, sillä mauton ananas teki koko smuutista melko pliisua. Uskon, että yhdistelmä olisi toiminut, jos ananas olisi ollut parempi. Nykyisin kaupasta ja myös torilta on useimmiten saanut erittäin hyviä ananaksia, joten oli tylsää, että juuri nyt osui kohdalle huono yksilö. Kauniin väristä ja riittoisaa smuutista kuitenkin tuli. 

Ratkaisin mango-ongelman (eli sen, ettei tuoretta mangoa meinaa raaskia käyttää) valmiilla mangososeella. Tuota löytää yleensä hillohyllystä. 

Moni smuuti päältä kaunis...

Viimeisenä löysin pinterestistä oikein ultimate-superkauniin ja hyvän kuuloisen smoothiereseptin eli mango-vadelma-kerrossmoothien. Käykääpä huviksenne kurkkaamassa linkkiä, eihän tuollaista voiolla kokeilematta! Mautkin kuulostivat täydellisiltä. Surautin sekaisin kourallisen pakastettuja (kotimaisia) vadelmia ja mansikoita (koska vadelmia oli sen verran vähän) ja lisäsin sekaan jugurttia ja ripauksen steviaa. Sitten sekoitin kipossa hiukan appelsiinimehua ja valmista mangososetta (ei vauvojen vaan puhdasta tavaraa). 

Sieluni silmin näin blogissani upean smuutilasin, jonka koristelisin vielä marjoilla tai pillillä. Laitoin lasin pohjalle ensin vadelmasössön ja jännityksellä odotin, millainen lopputulos olisi kaataessani mangoa lasiin ja ... lorahdus vain mangot ja marjat olivat iloisesti sekaisin! En tiedä, miten tuo alkuperäisen postauksen tekijä on muka saanut nuo kerroksittain, sillä minulta se ei ainakaan onnistunut, vaikka marja-jugurttiseos oli kohtuullisen paksuakin. Ehkä kyseinen bloggaaja ei juonutkaan smuutiaan heti, vaan odotti muutaman tunnin, sillä ylijäämäsmuutin kerrokset olivat jääkaapissa odottaessaan alkaneet erottua selvemmin. Silti, smuuti oli hyvää kuin mikä ja maut sekoittuivat kivasti ja toisaalta pysyivät myös erillään. Aion kokeilla tätä toistekin, vaikka yhtä näyttävää lopputulosta en enää uskalla odottaa! 

Aika veikeältä tuo oikeanpuoleinen sekoitus kyllä näyttää, vaikkei ihan kerroksia olekaan. Ja maku oli loistava! 

Toivottavasti lukijoille ja etenkin Dr Gutwillille oli iloa näistä smuutiresepteistä ja -ideoista! Ainakin minulle oli, sillä repertuaarini laajeni ainakin parin smuutin verran. Ja terveellisiäkin nämä ovat!

Järki ja tunne

Tervepä terve! Olen pitäny tässä parin viikon blogitaukoa, ensin tahattomasti ja sitten vähän tahallisestikin. Joskus irtautuminen blogista tekee hyvää ja ehtii kerrytellä postausideoita ja kypsytellä niitä kunnolla. Nyt oli sopiva ajankohta palata blogin ääreen, sillä eilen meille kotiutui eräs merkittävä sisustuksellinen hankinta. Ei, en tarkoita pinnasänkyä, vaikka sekin toki pistää etenkin makuuhuoneen sisustuksen aikanaan uusiksi. Ei, vaan ostin tuossa noin kuukausi sitten "heräteostoksena" taulun.

Tästä tuli ylivalotuksineen niin blogikuva, että oli pakko aloittaa tällä. Rajaus on kyllä vähän hassu. 

Taulu heräteostoksena kuulostaa kovin porvarilliselta, mutta todellinen heräteostos se ei tietenkään ollut. Sain valmistujaislahjaksi isän siskolta ja tämän mieheltä sekä heidän lapsiltaan perheineen oikein perinteisen sekin, jonka olin päättänyt sijoittaa mahdollisesti taiteeseen, mikäli sopiva taidehankinta tulee vastaan. Ja jos ei ole varsinainen taidekeräilijä tai -sijoittaja, on taiteen ostaminen ainakin jossain määrin aina heräteostelua, sillä sopivan taulun on vain tultava vastaan. Väkisin ostaminen ei olisi järkevää, koska silloinhan suhteellisen iso sijoitus menisi hukkaan kun tauluun mahdollisesti kyllästyisi. 

Värit ovat todellisuudessa pehmeämmät, mutta kuvaan piti lisätä kontrastia, jotta hiejastus ei haittaisi niin paljon. Mitäs pidätte?

Ostamani taulu on raumalaisen Salme Kaupin akvarelli nimeltä Kevät. Kiertelimme taannoin äitini kanssa Turkulaisia gallerioita etsiessämme taulua lahjaksi eräällä aivan toiselle henkilölle. Galleria Galileissa oli meneillään Salme Kaupin näyttely. Taiteilija ei ollut minulle entuudestaan erityisen tuttu vaikka tiedänkin hänen galleriansa Raumalla. Yksi teoksista pysähdytti eteensä pidemmäksi aikaa. Se erosi muista vaaleudellaan, keveydellään ja romanttisuudellaan. Värit olivat kauniin heleät, keväiset, kuten teoksen nimikin kertoo. Muistin lahjasekin ja jäin pohtimaan, voisinko hankkia teoksen itselleni. Väliä piti kyllä maksaa yli puolet itse. Tunne kuitenkin sanoi, että tämä taulu oli juuri minun tauluni. Äiti puolsi teoksen ostamista ja niin kaupat sitten tehtiin. Enää piti odottaa kuukausi, että näyttely päättyisi. 

Kuvaan oli selvästi piilotettu Bonbonin kasvot.

Eilen sitten vihdoin ehdimme hakemaan taulun kotiin. Se oli juuri niin kaunis kuin muistinkin. Siinä vaiheessa, kun taulun hinta hävisi tililtä, tietysti kirpaisi. Melko harvoin sitä kuitenkin tauluja ostelee. Ehdinkin usein miettiä taidehankintojen järkevyyttä viimeisen kuukauden aikana. Taiteen arvo on mielenkiintoinen aihe sinänsä ja siitä voisi kirjoittaa varmasti paljonkin.  Mikä on taidetta? Mistä taiteen arvo syntyy? Onko (kalliin) taideteoksen ostaminen järkevää? Kuka on taiteilija? Kerran olin Joensuussa kehitysvammaisten taiteilijoiden näyttelyssä ja teokset olivat todella sykähdyttäviä. Näyttely sai miettimään taiteilijuutta uusin silmin. Ihailin erityisesti yhtä Tikka-taulua (no pun intended), mutta valitettavasti se oli liian kallis. 

Taulun sinisen sävyt toistuvat makkarin samettiverhoissa. Vaidoin syksyllä hankittujen tummien samettityynyjen tilalle keväisen vihreät. 

Kun sain uuden tauluni kotiin, en enää jaksanut miettiä hankinnan järkevyyttä. Tuli heti tunne, että tämä oli hyvä päätös. Tänään asetin taulun aiotulle paikalleen sängyn yläpuolelle. Paikalla oli aiemmin hääkuvia, jotka siirrän toisaalle. Taulu ei ole ihan keskellä sänkyä, mutta koska Bonbonin pinniksen myötä sängyn paikka saattaa muuttua, en alkanut siirtää taulukoukkuja tähän hätään. Taulu näyttää oikeasti vielä paremmalta kuin kuvissa ja se antaa makuuhuoneelle lisää kauneutta ja pehmeyttä. Ainakin minun silmissäni taulu on arvokas ja hyvä hankinta ja sehän on tärkeintä!

Ja vielä yksi! Yksi ylimääräinen taulukoukku jäi vielä seinään. 

Miten sinä suhtaudut taidehankintoihin? Oletko koskaan edes harkinnut vai oletko kenties oikein keräilijä?

Kuorrutusta

Anoppini on maailman taitavin kuorruttaja. Enkä tarkoita nyt kakkuja tai leivoksia, vaikka niidenkin koristelun hän taitaa. Tarkoitan kuorruttamista sisustusmielessä. Minä luulen, ettei kellään ole niin kaunista anoppilaa kuin minulla (tai no, miehen anoppila on myös kaunis). Olen aina ihaillut anoppini taitoa tehdä kotiin kauniita asetelmia, jotka ovat juuri sopivan koristeellisia eivätkä yhtään liiallisia. Ne näyttävät yhtä aika harkituilta ja huolitelluilta ja toisaalta siltä, kuin ne olisivat vain ilmestyneet siihen. 

Pääsiäiskuorrutusta vuodelta 2013

Vaikka minäkin pidän paljon esineitä esillä, minun tekemäni "sisustukselliset asetelmat" ovat aina jotenkin suoraviivaisempia, enkä millään osaa kuorruttaa, vaikka toisaalta haluaisin. Etenkin kuisti on sellainen paikka, johon haluaisin aina vähän enemmän romanttista ja kuorrutettua tunnelmaa. Tänä keväänä olen jälleen yrittänyt tehdä kuistista edes hitusen romanttisemman ja pehmeämmän. Nyt päätin oikein tietoisesti miettiä, mikä tekee anopin "kuorrutuksista" niin kauniita.

1. Kukat

Älkää välittäkö noista saappaista... Tai siis nehän tuovat sopivan rustiikkia tunnelmaa!

Kukkia pitää olla ja mielellään runsaasti. Yritin nyt hankkia kuistille useampia erilaisia kukkia eli tällä hetkellä siellä on tete-narsisseja, perunanarsissi ja anopilta saamani kaunis kellokukka. Vieläkin voisi ehkä ostaa muutaman kukan lisää, jotta kuistille tulisi oikein upea kukkaistunnelma.

2. Nauhat ja rusetit

Säästän aina kaikki rusettinauhat lahjapaketeista. Niille löytyy aina uusiokäyttöä!

Anoppi käyttä paljon kauniita nauhoja ja rusetteja asetelmissaan. Ne eivät ole ollenkaan liiallisia tai teennäisiä, vaan tuovat asetelmiin sopivasti runsautta. Minäkin keksin laittaa rusetit Ikean suosikkipurkkien ympärille korostamaan purkkien suloisuutta. 

3. Pienet yksityiskohdat

Anopin asetelmissa on aina kivoja pieniä ykstyiskohtia. Laitoin jokaiseen ikkunaan jotain kaunista. Nämä lasisydämet on itseasiassa saatu anopilta ja sopivat kuistille aivan täydellisesti sulostuttamaan. 

Lasia, helmiä ja pitsiä. Voiko tämän romanttisempaa olla?

4. Monenlaiset astiat ja koristeelliset, mutta tyylikkäät ruukut

Anopilta saatu sateenvarjo sopi hienosti kukkien (ja vesipullojen) kaveriksi.

Erilaisten kukkaruukkujen ja maljojen yhdistely on osa anopin asetelmien tyyliä. Etsin varastoistani eri tyylisiä kukkapurkkeja ja yhdistelin niitä vielä toisiin astioihin. Perunanarsissi on kauniin kukkavadin päällä ja kellokukka sinkkiämpärissä roskiksesta löydetyn ruusutassin päällä. 

5. Harkittu rentous

Oho, vähän taitaa muovipussikin pilkistää ruukusta. Nooh, haitanneeko tuo.

Asetelmat eivät saa olla liian pyntättyjä, vaan niissä pitää olla myös huolettomuutta tai rentoutta. Välillä rentous syntyy vanhan talon valmiiksi mutkallisista paikoista ja huonekaluista, välillä jostain muista. Näissä minun asetelmissa rennointa taitaa olla tuo vihreä niini ja hörselö, jotka saavat pursua ruukuista huolettomasti.

Täysin en päässyt irti omasta tyylistäni, eikä ole tarvekaan. Mielestäni onnistuin luomaan aika hyvin ripauksen kuorrutettua romantiikkaa kuistille. Vai mitä mieltä olette?

Lasiset pääsiäismunat pääsivät heti suosikkikoristeiksi.

Pääsiäisloristeissa pitäydyin myös melko yksinkertaisella, mutta tutun värikkäällä linjalla. Keittiössä pöytää koristavat kahvikonserttikahvien jäljiltä leivoskynttilät ja niiden väliin laitoin ystäväpariskunnalta saatuja värikkäitä lasisia pääsiäismunia. Muutama söpö tipu lapsuudesta on ripoteltu sinne tänne ympäri kotia. Pitkästä aikaa kylvin myös rairuohoa Emoselta saaduilla siemenillä ja se kasvoikin hienosti!  Ruohon joukkoon pääsivät itsehuovutetut "väriviiriäisen munat".

Coturnix colorix valitsi tänä vuonna pesäkseen rairuohon.

Näiden koristekuvien myötä toivotan kaikille hyvää pääsiäistä!