perjantai 4. kesäkuuta 2021

Hiottu timantti

 Minulla on ollut hieman ristiriitainen suhde yläkerran vessan puisen työtason kanssa. Puinen taso on toisaalta arvokas ja tyylikäs valinta, mutta se ei ole ollut enää pitkään oikein hyvässä kunnossa. Nyt vihdoin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja hoidin tason kunnolla kuntoon. Ja kyllä siitä tulikin aivan ihana! Samalla sisustin vessaa myös muuten hieman uusiksi. 

Tykkään hurjasti tästä hauskan mallisesta vessasta. Peili on leikattu seinän muotoja mukaillen ja kaikki on niin mietittyä. 

 Kertaalleen olen tason öljynnyt, mutta hyöty jäi lyhytaikaiseksi. Lavuaarin ympärillä on ollut mm. ruma kohta, joka tuntui oikein imaisevan kaikki hammastahna- ja saippuatahrat. Se ei ole kauaa puhtaana pysynyt ja nyt kun on viimeinen vuosi lotrattu saippualla oikein olan takaa ja lapsiakin on ohjattu pesemään usein käsiä, on saippuan määrä myös tasolla ollut välillä melko - lainehtiva. 


Work in progress. Aika karmeita kohtia joukossa, etenkin tuo missä on ollut kasvo- ja suolasaippuani. 


Olen silitellyt tuota tasoa aina iltaisin hampaita pestessä, kun se on nyt niin ihanan tuntuinen. 



Lopulta kyllästyin huonokuntoiseen tasoon ja selvitin, miten se oikeastaan kuuluisi hoitaa. Marssin ostamaan hiomapaperia ja ensin hioin hioin hioin. Pahimmat karheuden lähtivät heti siliämään ja myös ennestään hyväkuntoiset kohdat tulivat entistä sileämmiksi. Öljyn sijasta ostin TopOil-öljyvahaa, jonka pitäisi antaa kestävämpi ja pidempiaikaisempi suoja. Vaha tekikin puuhun ihanan mattaisen pinnan ja kolme kerrosta tuntui tekevän tasosta riittävästi vettähylkivät. Muutamaa kohtaa en saanut ihan täydelliseksi, mutta muutos on kuitenkin huomattava. Harmi, etten huomannut ottaa "ennen - jälkeen"-kuvia tästä projektista. Mutta kuvitelkaa oikein karhea taso hammastahnatahroineen. 

Tässä näkyy hitunen vielä hammastahnajälkiä, mutta tämän jälkeen käsittelin tuota vielä hieman lisää. 

Lavuaari on kauniisti upotettu tasoon. Tason suojelemiseksi pistin kaikki saippuat vielä toisen  lautasen päälle. Lapsille tarkoitettu käsienpesuohje peittää peilistä kätevästi hieman ruman kohdan, jossa vesi on päässyt reunan alle. 


Vaihdoin samalla hieman tavaroiden järjestystä järkevämmäksi. Vessassa on alusta asti ollut vihreä pahvinen laatikosto, joka on alunperin hankittu kirjoituspöydälle. Se sopii mainiosti myös meikkien ja kaiken pienen vessasälän säilytyspaikaksi. Siirsin sen nyt tasolta takaseinällä olevalle tasolle ja jätin puutasolle vain kaikkein olennaisimmat asiat. 

Tämä kolo on niin kätevä sekä säilytyspaikkana että kaiken kauniin esille laittamiseen. 

Nämä hauskat pilkkulautaset pääsivät nyt oikeuksiinsa. Johdot hiukan häiritsevät asetelmaa kyllä. Partakoneen piilotin kukalliseen laatikkoon. Ehkä sillekin pitää tehdä keraaminen säilytin. 


Nyt kun sain puutason kuntoon, haluan myös pitää sen hyvässä kunnossa. Laitoin sähköhammasharjat keramiikkapajassa tekemieni aluslautasten päälle ja saippuat Terraviivan keraamisen laakean astian päälle. Vessasta tulin oikein keramiikkanäyttely, sillä lisäksi laitoin hammastahnat tekemääni purkkiin, palasaippuat ovat tietysti tekemieni saippuakuppien päällä ja onhan vessassa vielä keraamiset nimikyltit. Ja vielä lopuksi aloin suunnitella, että tekemäni lasinsirpaleilla koristellut pienet "taulut" voisivat sopia vessan seinälle. En vielä löytänyt niille aivan sopivaa paikkaa, joten nyt ne jäivät tasolle koristuksiksi. 

Pyyhekyltit on kiinnitetty ihan sinitarralla, vaikka tein oikein naulanreiät!

Vessapaperista huolehtii tämä hassu rouva, jonka äitini osti joskus lapsuuden kotiini. En ole malttanut luopua siitä. 

Piristävää tällainen pienikin muutos ja nyt on oikein ilo pestä iltaisin hampaita ja silitellä sielää ja kaunista tasoa. Nyt kun opin huoltamaan puutason oikein, ei enää tarvitse tuntea sitä kohtaan ristitiitaisia tunteita, vaan voi ihailla kaunista materiaalia, jollaista ei ehkä itse olisi osannut tai uskaltanut siihen edes hankkia.  

Mitäs pidät?

6 kommenttia:

  1. Oi, on kyllä niin mukavaa, kun saa jonkin vähän epäsiistinä/keskeneräisenä/tms. olleen asian hoidettua valmiiksi ja voi ihastella lopputulosta. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on niin hyvä tunne, kun jonkin pitkään keskeneräisenä olleen asian saa hoidettua!

      Poista
  2. Vaikka sinulla ei ollut ennen ja jälkeen kuvia, minä kyllä muistan millainen taso oli ennen altaan ympäriltä. Valkoisen ja ruskean kirjava ja mahdoton pitää siistinä. Muutos on tosi iso enkä olisi edes uskonut, että tason pystyy noin uudistamaan.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lisäsin vielä melkein ennen -kuvankin, jossa tosin on jo vähän hiottu. Tämä olisi pitänyt hioa heti kun muutettiin.

      Poista
  3. No nyt on kyllä kaunis taso. Ja hauska tuo vessapaperileidi :)

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.