Koti Kylmäpihlajalla

Päätinkin tehdä entisistä kodeistani oikein juttusarjan. Tajusin, että onhan niitä sentään muitakin kuin ensimmäinen oma koti ja tämä nykyinen. Aion esitellä lapsuuden kotini ja mahdollisesti myös miehen lapsuuden kodin. Tämän postauksen "koti" on vähän erikoisempi, enkä oikeastaan asunut siellä kuin yhden kesän ja senkin pienissä pätkissä. Kesällä 2008 olin kesätöissä Kylmäpihlajan majakkasaaren oppaana ja koska matka sinne kestää jonkun aikaa, oppaat olivat saarella myös yötä. Yksin saarella ei joutunut olemaan, sillä majakassa on hotelli ja ravintola, jonka työntekijät tulivat kesän aikana tutuiksi. Jälkeenpäin olemme usein puhuneet edelleen "kotisaaresta", vaikka emme kesiä "Kylmiksessä" olisikaan enää viettäneet.

Siellä se kotisaari siintää

Tutut kalliot ja kivet, joilla on aina yhtä kiva loikkia.

Heti kärkeen täytyy tunnustaa, että minä en asunut kuitenkaan itse majakassa. Se oli varattu hotellin asiakkaille ja työntekijöille. Minun kotimökkini oli aivan vierasvenesataman tuntumassa sijaitseva "opasvaja", jossa minulla oli oma pieni huone. Ei mitään luksusta, mutta kaikki tarvittava. Aika on ehkä kullannut muistot, mutta minusta oli hienoa asua majakkasaarella ja nautin oppaan työstä kovasti. Kesän kohokohtia oli muun muassa italiaksi pidetty opastus (minulla oli lunttilappu) ja saksalaisen tv-kuvausryhmän vierailu saarella.

Vasemman puoleinen valkoinen ikkuna oli minun.

Vapaa-aikaa saarella oli melko paljon, mutta yllättävän hyvin se kului. Samoilin pitkin saarta, istuskelin kallioilla, kävin uimassa ja maalasin vesiväreillä. Teinpä jopa Kylmäpihlajan kasvion, joka on sitomista vaille valmis. Täytyykin kaivaa se jostain esille. Elokuun lopulla kypsyivät tyrnit, joita keräsin pakkaseen talveksi.

Keltamatara - Kylmäpihlajan kasvion yksi suosikkikukkani.

Saari ei ole lainkaan karu, vaan siellä on paljon kasvillisuutta. Tarkkaa kasvimäärää en muista

Olen käynyt majakalla melkein joka kesä vierailemassa. Tämän kertaisen reissun tein miehen kanssa ihan ex-tempore ja lähdin aistimaan nostalgiaa ja raikasta meri-ilmaa. Opaskierrokselle emme kuitenkaan osallistuneet, vaikka en paljon mitään enää muista majakan tai saaren historiasta. Sen sijaan menimme lounastamaan majakan ravintolaan ja kalapöytä oli aivan yhtä hyvää kuin muistin! Muistelen edelleen myös ihania á la carte ruokia, joita söimme pari kertaa kesän aikana, kun minulla oli yö-vieraita (mies tai äiti) saarella.

Nam!

Sen verran muistan opasajoista (ja lunttasin vähän netistä tueksi), että majakka on rakennettu 1953 ja viimeinen, joka rakennettiin miehitetyksi majakaksi. Sen jälkeen rakennetuissa majakoissa siis valo on toiminut automaattisesti. Kylmäpihlajakin automatisoitiin jossain vaiheessa, mutta saarelle jäi kuitenkin vielä luotsiasema. Vuonna 2001 majakka avattiin yleisölle, kun luotsiasemakin oli siirtynyt muualle. 

Tiirailua majakan tornista.

Vähän toisenlaista tiirailua. 

 Majakan suunnittelivat arkkitehdit Antero Pernaja ja Kaarina Tamminen. Sitä on joskus verrattu Bengtskärin majakkaan. Luultavasti vain ja ainoastaan siksi, että molemmissa on torni ja matala sivuosa. Tyyli on kuitenkin melko erilainen - Bengtskär kun on rakennettu jo 1906. Joidenkin mielestä Bengtskär harmaine kiviseinineen on loistokkaampi ilmestys, mutta Kylmis on alkanut miellyttää minua aina enemmän ja enemmän. Tällä reissulla esimerkiksi tajusin, kuinka upea tuo torinin valkoinen kaareva sivuosa onkaan. Majakka on yksinkertainen, eikä yritä jäljitellä vanhaa aikaa vaan on reilusti moderni. 

Punainen ja valkoinen näyttävät hyvältä sinistä taivasta vasten.

Ei sitä ihan joka tyttö voikaan sanoa joskus asuneensa majakkasaarella. En ole mitenkään erityisen merihenkinen, mutta Kylmis oli juuri sopiva sekoitus maata ja merta. On aina yhtä hauska palata saarelle muistelemaan menneitä. Varsinkin, kun aika on kullannut muistot yksinäisistä hetkistä ja loputtomilta tuntuvista öisistä kävelymatkoista rannasta majakalle veneilijöiden wc- ja suihkutiloihin.