Koti Karkkiksen kadulta

Kesätyöt ovat vieneet veronsa ja blogimaailma tai edes koko internet, Yle Areenaa lukuunottamatta, ei ole maistunut. Rankan työpäivän jälkeen ei ole vaan ollut energiaa. Nyt lauantaina päätin kuitenkin pitkästä aikaa istahtaa kirjoittelemaan blogiakin. Yhtenä päivänä tällä viikolla nimittäin tajusin, että olemme asuneet nyt tässä kodissa vuoden. Saimme asunnon viime kesäkuussa, mutta asumaan muutimme vasta heinäkuussa, joten siitä lasken varsinaisen muuton. Aloin muistella edellistä ja ensimmäistä omaa ja myös yhteistä kotiamme ja kaivoin ennen muuttoa ottamani kuvat esille.

Makuuhuonetta. Valitettavasti kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, sillä kamerassamme oli tuolloin jotain vikaa. 

Jos nykyinen kotimme on unelmien täyttymys, niin niin oli edellinenkin. Olin muuttamassa uusien opintojen vuoksi Turkuun ja olin jo etukäteen naureskellut, että jos pääsisi yhteen tiettyyn taloon tietylle kadulle. Katu oli nimittäin Karkkiksen katu eli siis minun "etunimenkatuni". Lisäksi talo oli kaunis 1928 rakennettu kivitalo. Ja kuinka ollakaan, sinä keväänä talosta vapautui 33 neliön yksiö, joka oli juuri täydellinen. Asuntonäytössä oli valtavasti väkeä ja varmasti moni heistä haki hyvällä paikalla ollutta edullista ja kaunis asuntoa. Tavallisen asuntohakemuksen perään laitoin kuitenkin lauseen: "Kadunnimikin miellyttää..." Lause tehosi: sain asunnon ja aloin innoissani sisustaa sitä. 

Asuntoon mahtuivat juuri ja juuri myös miehen sähkörummut. 

Aluksi muutin asuntoon yksin vajaaksi vuodeksi, sillä mies opiskeli edelleen toisella paikkakunnalla, vaikka olimme jo naimisissa. Molemmissa päissä oli kuitenkin mukava asunto, johon molemmat mahtuivat. Vaikka asunto oli yksiö, mies muutti siihen kun sai opinnot päätökseen. Asunto oli erittäin toimiva ja sinne saatiin jopa molemmille omat työpisteet. Se tuntui niin vahvasti kodilta, ettei tarvinnut muuttaa pelkän tilan vuoksi. 

Olohuonetta. Oikealla oli keittonurkkaus, josta en löytänyt kuvaa. 

 Asunnon hyviä puolia olivat sijainti, korkeat huoneet, "period details" eli aikakauden piirteet ja toimiva pohjaratkaisu. Asunnossa ei ollut yhtään hukkaneliötä ja kylpyhuone oli silti isompi kuin nykyisessä asunnossamme. Lisäneliöitä toi suuri kellarivarasto, johon sai rumputavaraa ja talvivaatetta mielinmäärin säilöön. 

Vanha kylmäkaappi toimi kätevänä lankakaappina.

Peilistä näkyy appiukon tähän vessaan nikkaroima hylly, joka pysyi paikallaan kaakelien reunojen varassa.

 Asia, jota kaipaan edellisestä asunnostamme on erillinen wc. Voi että se oli loistavaa! Kylpyhuoneen ja pyykkien ei tarvinnut olla jatkuvasti tiptopkunnosa, kun vieraat näkivät pelkän vessan. Silti tuntui, että wc ja kylppäri eivät vieneet liikaa neliöitä asunnosta. Lisäksi taloyhtiössä oli upouusi sauna, jota käytimme ahkerasti. Nyt saunomaan pääsee vain kotipaikkakunnalla ja uimahallissa.

Miehen työpiste eteisessä. Vähän siistimpi kuin tavallisesti. 

 Oli asunnossa toki huonoja puolia. Naapureista kuuluivat äänet melko kovaa, säilytystilaa oli niukasti, eikä tiskikonetta ollut. Jääkaappi ei kestänyt kesähelteitä, vaan parhaimmillaan siinä oli 15 astetta lämmintä. Kaipasin myös pakastinta. Lopulta myös tila alkoi tuntua ahtaalta ja puolisentoista vuotta asunnossa asuttuamme, josta reilu puoli vuotta yhdessä, aloimme etsiä aktiivisesti isompaa asuntoa.

Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta tuo pyöreä kulma oli yksi suosikki asiani asunnossa.

 Tätä parempaa asuntoa tosin oli vaikea löytää. Yleensä asunnot eivät tuntuneet edes potentiaalisilta kodeilta eikä niissä ollut mitään muuta parempaa kuin lisää tilaa. Kriteerilista oli kova, koska tämä pikkuinen asuntomme oli ollut niin hyvä. Sijainnin piti myös olla lähellä kaikkea tärkeää. Lisäksi mieli teki kovasti päästä asumaan vanhaan taloon, jollaista lähitulevaisuudessa ei ole varaa ostaa. Kolusin läpi 18 asuntonäyttöä. Sattumalta luettuani Turun Tildan edellisistä asunnoista katsoin vapaita asuntoja eräältä tietyltä alueelta, joka oli ennen jäänyt huomiotta. Sieltä, täydelliseltä paikalta, löytyi tämä nykyinen unelmien täyttymys. Lopulta saimme lähes kaiken sen, mitä edellisessä asunnossa oli plus lisätilaa ja vähän enemmänkin. 

Valokuvaustaidot ovat kyllä blogin myötä kehittyneet.

 Muistelen edellistä kotia lämmöllä. Olihan se ensimmäinen oma kotini ja myös ensimmäinen kokonaan yhteinen koti. Toisaalta en kaipaa sitä kotia, mutta silti katselin näitä kuvia haikeudella. Haikeutta lisää se, että tiedän, että jonain päivänä se sama haikeus on edessä tämän nykyisenkin kodin kohdalla. Toisaalta on jännittävä nähdä, millaisen asunnon sitten saamme sisustettavaksi.