Jotenkin kesällä on paljon vaikeampi istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan postauksia. Vaikka juuri kesällä tapahtuukin paljon postauksen arvoisia asioita, niitä ajatuksia ja tunnelmia on jotenkin vaikea saattaa postaukseksi asti. Nyt kuitenkin tuli olo, että haluan kirjoittaa joitain kesäisiä ajatuksia ylös ja kuvata kesäisiä asioita.
It's summer, yay! It's actually quite hard to write about it. I just want to live and feel all the summery things I can do. Here in Finland you really need to enjoy summer while it lasts.
Kupla, villiviini ja rehevät yrtit tuovat kesän. Ja äidin kanssa yhdessä pestyt ikkunat. |
Niin se taitaa olla vähän muutenkin kesän kanssa, että sitä on aika vaikea säilöä purkkiin, vaikka kuinka yrittäisi. Ei ole vielä keksittyä sellaista hillosokeria, joka saisi mansikat maistumaan siltä, kuin ne maistuvat jäätelön tai kermavaahdon kera keskellä kuuminta helleaaltoa.
Kesällä voi mennä ulos virkkaamaan ja rapunpielen kukkasia ihailemaan. Kesällä voi myös aloittaa hullun virkkausprojektin Virkkuri-kirjasta. |
Minusta tuntuu, että tänä kesänä mediassa on pohdittu erityisen paljon suomalaisten intohimoista, odotuksia täynnä olevaa suhtautumista kesään. Ehkä kylmä alkukesä on saanut ihmiset pohtimaan kesän merkitystä. Kesään liittyy niin paljon odotuksia, että ei se koskaan voi täysin niitä odotuksia lunastaa.
Olohuoneeseen on tullut kesän myötä lisää väriä. Marimekon alennusmyynnistä löytyi ruuturouvalle kaveriksi Kortteli-kangas. Ja täälläkin, puhaat ikkunat! |
Miehen mielestä tyynystä tulee mieleen Etelä-Arfikka. Ehkä, en osaa sanoa, mutta meille se ainakin sopii hyvin. |
Minulla ei ole ennen elokuun loppua lomaa kuin parin matkan verran, mutta jotenkin silti olen päässyt miehen loman myötä mukavasti lomafiilikseen aina töistä tullessa. Säällä on tietenkin myös paljon merkitysta ja on ollut helppo tehdä ihania kesäisiä asioita, kuten istua iltamyöhään ulkona palelematta, uida lapsuuden maisemien pikkupikkujärvessä ja maauimalan kirkkaassa vedessä, kävellä sandaaleissa ja pukeutua niihin kaikkein keveimpiin kesävaatteisiin.
Upeat kesäkukat tulivat perjantaina suoraan kesävieraiden puutarhasta. |
Oikeastaan, kun kesään ei lomattomuuden myötä ole liittynyt mitään kovin kummoisia odotuksia ja paineita, kesää on ollut helppo viettää. Kesä taitaa olla parasta, kun unohtaa liian muistojen keräilyn ja säilömisen. Ei siis hillosokeria mansikoille, vaan ihan vaan pelkältään!
Myös kuistin ikkunat hohtavat puhtauttaan. Matot on pudisteltu ja hortensia kukkii. Ah! |
Mitä sinun kesääsi kuuluu?
Näissä kuvissa kotinne näyttää aivan täydelliseltä. Ja uudessa tyynyssä on todellakin afrikkalaista tunnelmaa. Dynaaminen väriharmonia sanoisi kuvisopettaja. Heti eka kuva villiviineineen ja volkkareineen on sellainen, jota kannattaa aina välillä keskitalvella ihailla, jos haluaa muistella kesää. Tosin "tartu hetkeen" taitaa olla näissä tunnelma-asioissa paras periaate.
VastaaPoistaTambuuri näyttää muuten tosi kutsuvalta kukkineen ja kirkkaine ikkunoineen.
Ava
Heh, erään kuvisopettajan dynaaminen väriharmoniateos sopii tyynyihin myös aika hyvin.
PoistaKieltämättä olin aika tyytyväinen tuohon ekaan kuvaan. Todellisuudessa minulla ei ole hirveästi sen onnistumisen kanssa tekemistä, vaan valo sattui olemaan hyvä ja kameran säädöt kohdallaan silloin kun satuin räpsäisemään kuvan.
Teillä on kyllä kaunis koti. Tuletko laittamaan meillekin väripilkkuja, itse kun en näköhään mitenkään osaa?
VastaaPoistaMeidän kesä on leppoisa mutta vauhdikas. Mies on lomalla koko heinäkuun, joten meillä on ekaa kertaa koskaan mahdollisuus lölläilyn lisäksi myös käydä paikoissa, joihin ei olla koskaan keretty. Ja Ellu on aivan ihanassa iässä pienten päiväreissujen kannalta. Sateinen alkukesä vaikutti sen verran, että nyt on tullut käytettyä melkein jokainen mahdollinen hetki ulkona - ken tietää, ehkä kohta taas sataa!
Ei teidän koti tarvitse väripilkkuja, sillä neutraalit sävyt ovat taas eri tavalla kauniita. Minä taas en osaa käyttää niitä!
PoistaTeidään kesä kuulostaa ihanalta perhekesältä. Ellun touhuja on varmasti hauska seurata kesäreissuilla!
Ihana tuo teidän asuntonne! Tuo korkeus ja nuo ikkunat! Väripilkut tietenkin.
VastaaPoistaMiehen kesäloma meni jo, joten lorvin vauvan kanssa kotona. Lähinnä pakoilemme hellettä sisällä, mikä on aika tylsää. Onneksi pihalla on pari varjopaikkaa, jonne voi viedä vauvankin haistelemaan ulkoilmaa. Haaveilen myös puistoretkestä, mutta en ole saanut sitä vielä toteutettua.
Melko perinpohjaisen siivouksen jälkeen koti näyttää kyllä omaankin silmään taas erityisen kauniilta. Onhan se sitä aina, mutta välillä pitää vähän kuoria arkikerroksia pois.
PoistaEhkä pian taas ilmat sallivat vilpoisamman ulkoilun vauvallekin ja pääsette puistoon!
Ihanat kesäfiiliskuvat! Ihailin niitä pitkän aikaa. Huomasin kuistin lattialla kauniin räsymaton, onko se sinun/äitisi/mummosi kutoma? Kaunis vanha perinteinen mattomalli.
VastaaPoistaEnsimmäinen kuva on ihan lumoava! On ihanaa kun on korkeat ikkunat ja korkeat huoneet.
Matot on kutonut äidin lapsuuden naapuri Fanni-tåti. Ei siis sukulainen, mutta naapuri kuitenkin. Pidän matoista kovasti. Juuri tänä vuonna niitä pudistellessamme pohdimme, että raitojen värit on varmaan itse värjätty. Aika hienoa.
Poista