Taas meillä on takana matka, jota on erittäin vaikea tiivistää postaukseksi. Islannin suhteen en onnistunut tiivistämään asioita yhteen postaukseen, mutta Espanjan kohdalla onnistuin. Pyrin Espanjan malliin ja laitan jokaisesta yöpaikasta muutaman parhaan jutun. Lisäksi kerron kustakin pyöräilymatkasta, sillä tällä matkalla jos missä matka oli yhtä tärkeä kuin määränpää.
We just came back from the Netherlands. We cycled approximately 450 kilometres in total and saw quite a few lovely cities and towns. Enjoy the pictures!
Minä, Amsterdam ja koko Alankomaiden hienoin pyöräilykypärä. Helppo sanoa, kun kellään muulla ei ollut! |
Amterdam
Saavuimme Amsterdam-Schiphol-lentokentällä myöhään lauantaina ja poljimme suoraan leirintäalueelle. Matkaa oli vajaa parikymmentä kilometriä ja sen tuntui varmasti koko matkan pisimmältä, vaikka se ei ollut edes neljäsosaa todellisesta pisimmästä matkasta! Melko hyvin nukutun yön jälkeen (saksalaiset juhlivat naapurimökissä jalkapallovoittoa) vietimme mukavan sunnuntaipäivän Amsterdamin keskustassa palloillen. Heti kärkeen suuntasimme Van Gogh -museoon. En ole suuri fani, mutta oli silti mielenkiintoista nähdä hänen teoksiaan ja oppia hänen hyvin traagisesta elämästään. Nykyään hän ainakin saa arvostusta, vaikka en ole varma pitäisiköhän auringonkukka kuosilla varustetuista mukeista ja iPadkoteloista.
Tietysti suuntasimme myös vintage-liikkeisiin, joita Amsterdamissa on paljon. Löysin ehkä ihanimman vintage-liikkeen ikinä: Laura Dols! Oijoi sitä kauniiden mekkojen määrää! Hinta-laatusuhdekin oli varsin hyvä, mutta valitettavasti meidän oli mietittävä pyörälaukkujen tilavuutta ja mekot jäivät kauppaan. Nyyh! Toinen hyvä liike oli 1953 Retro en chic ja muitakin liikkeitä kannattaa googlailla. Pyörimme keskustassa muutenkin ympäri-ämpäri yli lukuisten siltojen ja kanaalien ja suhasimme paikallisten pyöräilijöiden joukossa. Kaupunki on kaunis. Talot ovat neutraalin värisiä, mutta ne ovat tasapainoisia ja niissä on kauniit isot ikkunat. Muinaisen julkisivuveron takia kaikki talot ovat kapeita edestä, mutta näimmepä me Amsterdamin pienimmänkin talon.
Kun päivä kääntyi iltaa kohden huomasimme, että kaikki museot ja muun muassa kuninkaanlinna menivät kiinni jo viiden kuuden aikaan. Yksi "museo" oli auki muita pidempään: talo, jossa Anne Frank perheineen oli piilossa juutalaisvainoilta. Sinne sai jonottaa 30-45 minuuttia, mutta oli se aika sykähdyttävä kokemus. Miten talossa on oikeasti piilotellut ihmisiä, miten Anne on liimannut seinille kuvia filmitähdistä ja miten ahtaalle juutalaiset oli ajettu. Liian lähelle asiaa ei voinut päästää, ei sitä olisi kestänyt. Voin kuitenkin suositella museota, joka antaa ajattelemisen aihetta.
Maanantaina oli ensimmäinen varsinainen pyöräilypäivä ja suuntasimme kohti Haagia. Matka kulki muun muassa Haarlemin ja Zandvoortin kautta. Pyöräreitti oli niin sanottu ykkösreitti, joka kulkee ilmeisesti koko Euroopan halki. Maisemat vaihtelivat puistosta pikkukaupunkiin ja hiekkaiseen "erämaahan". Pyöräilimme aivan rannikolla ja meri oli aivan hiekkadyynien takana. Vesipetona minun piti tietysti hieman pulahtaa aaltoihin, vaikka kukaa muu ei mennyt. Oli ihanaa! Matka taittui yllättävän kevyesti taukojen avulla ja vasta perillä kuulin, että olimme pyöräilleet yhteensä lähes 90 kilometriä... Ihan hyvä taktiikka kertoa se vasta perillä!
Ylhäälle kartan tutkimista Haarlemissa ja alhaalla tietysti Atlantti. |
Haag
Kaunis näkymä Haagin keskustassa. Pienen saaren taakse jää Mauritshuisin museo. |
Haagissa löysimme onneksi heti hotellin ja lähdimme melkein siltä istumalta syömään. Päädyimme Pizza hutiin, jossa seurattiin tietysti Hollannin peliä. Oli hassua nähdä ihmiset oransseissa tamineissa ja seurata reaktioita. Minä keskityin tosin lähinnä syömiseen.
Seuraavana päivänä kiertelimme Haagia. Tarkoituksenamme oli mennä Mauritshuisin museoon, jossa on muun muassa kuuluisia Vermeerin tauluja. Museo olikin kiinni remontin vuoksi (nyt on jo auki), mutta löysimme lopulta vielä paremman vaihtoehdon: museon, jossa oli paljon suosikkini Piet Mondrianin teoksia! Gemeentemuseum oli vähän tylsä ulkoapäin, mutta sisältä se oli kuin neoplastisistinen taideteos. Museossa oli esillä myös erittäin onnistunut nykytaiteen näyttely, johon oli osallistunut sekä ammattilaisia että harrastjia. Nykytaidetta oli näkyvillä myös kaupungilla, sillä erääseen puistoon oli koottu hauska näyttely nuorten taiteilijoiden veistoksista.
Myös Haag oli kaupunkina erittäin kaunis, hieman jotenkin seesteisempi ja hillitympi kuin Amsterdam. Näimme paljon tärkeän näköisiä pukumiehiä- ja naisia kulkemassa aamulla töihin. Valitettavasti emme nähneet kuningatar Maximaa, kuningas Willem-Alexsanderia tai prinsessa Beatrixia, vaikka kävimmekin erään virallisen kuninkaallisen residenssin porteilla kolkuttelemassa.
Kukaan ei tullut avaamaan, vaikka kävimme kuninkaallisen asunnon porteilla. Suruuni söin vähän kakkua. Oikealla Gemeentemuseum sisältä ja alla Piet Mondrianin viimeinen teos, Victory boogiewoogie. |
Matka jatkui museoiden jälkeen kohti Rotterdamia, jonne oli vain noin 20 kilometriä - teoriassa. Käytännössä pyöräreiti kuitenkin kiemurtelivat maisemareittejä sen verran, että matkaa tulikin kymmenen kilometriä lisää... En ollut kovin iloinen, kun näin pitkältä tuntuneen matkan jälkeen kyltin "Rotterdam 10km". Siitäkin kuitenkin selvittiin, eikä päivämatkana tuo 30 km sinänsä ollut paha.
Matkaa piristivät erilaiset eläimet, joita näkyi niin pelloilla kuin ihmisten pihoissakin. Oli lehmiä, lampaita, kanoja, kukkoja, kauriita, vuohia, hevosia, poneja... Ihan valtavasti ja vieläpä ihan lähellä kaupunkien keskustoja ja ihmisten pihoilla. Ei meillä Suomessa vaan!
Eläinten lisäksi matkalla jaksamistä edistivät mango- ja ananaspalat. |
Rotterdam
Saavuimme Rotterdamiin noin neljän ja viiden välillä ja totesimme, ettemme enää ehdi kuudelta kiinni menevään eläintarhaan. Päätimme sen sijaan lähteä kaupungille kävelemään ja syömään. Kun olimme saaneet tavarat hotelliin, kello oli noin kuusi. Lähdimme kaupungille vain todetaksemme, että koko kaupunki oli ravintoloita lukuunottamatta aivan kuollut! Kaupat menevät Hollannissa isoissakin kaupungeissa kiinni yleensä jo kuudelta, eikä sen jälkeen ole auki edes isot tavaratalot tai ruokakaupat (ainakaan keskustassa). Tuntui hullulta, kun täällä Suomessakin isot kaupat ovat viikolla auki sentään vähintään kahdeksaan ja ruokakaupat pidempäänkin. Kaduilla oli yhtä hiljaista kuin Raumalla! Ravintolat sentään olivat auki ja saimme syötävää ja yksi ruokakauppa oli auki kahdeksaan.
Siirsimme eläintarhavisiitin seuraavaan aamuun ja se olikin ihan loistava aika ennen lapsiperheiden ja koululaisryhmien tulvaa. Eläintarha oli hieno ja näimme kirahvien ja jääkarhujen lisäksi mm. norsuja, gorilloja, leijonia, pikkupandan, tapiireja, sarvikuonoja, kääpiövirtahepoja ja komodon varaanin (hrrr... hirveä otus!). Kirahvit olivat ehkä upeimpia kaikista ylväine kauloineen ja sulavine liikkeineen. Toinen kohteemme Rotterdamissa olivat hauskat kuutiotalot. Yhteen niistä pääsi sisälle ja oli hauska nähdä, millaisia sisätilaratkaisuja niissä oli. Muutenkin Rotterdam oli täynnä mielenkiintoista modernia arkkitehtuuria.
Breda
Bredassa keskityimme ruokaan ja majapaikan ihasteluun. |
Ihana sisustusliike, jonka nimeä en enää muista. Alla kaikkea tyypillistä hollantilaista: kunnon pyöräkaista, tuulimylly, kauniisti hoidettu piha hortensioineen ja jalkapalloviireineen. |
Den Bosch
Seuraava etappi oli 's-Hertogenbosch eli tuttavallisemmin Den Bosch. Sinne osuimme torstai-iltana, joka on monessa kaupungissa "shoppailuilta" eli kaupat ovat auki jopa yhdeksään. Vihdoinkin! Tarkoituksenani oli vähän kierrellä kaupoissa, mutta sitten huomasimme, että erääseen puistoon kerääntyi porukkaa. Kuulimme, että illalla puistossa esitettäisiin ilmaisesitys La Traviatasta! Sinne siis! Emme saaneet istumapaikkoja, mutta kuuntelimme noin puolet oopperasta. Aika huikea kokemus!
Ihmisiä suorastaan virtasi paikalla. Monella oli oma tuoli mukana! |
Seuraavan päivän pyörämatkaa leimasivat pienet lautat, joiden kanssa ylitimme jokia neljä kertaa. Yksi oli ilmainen, mutta muut maksoivat noin euron per ylitys. Lautat antoivat pyöräilijälle ansaitun "pepputauon". Vaikka toisaalta pyöräily alkoi tuntua loppuviikosta helpommalta tottumisen vuoksi, niin toisaalta alkoi huomata, että kyllä sitä on pyöräilty jo muutama sata kilometriä.
Sekä pyöräilijä että pyörä kestivät reissun hyvin, vaikka pientä matkaväsymystä alkoi jo olla ilmassa tässä vaiheessa. |
Utrecht
Utrecht oli viimeinen kaupunkikohteemme. Siellä piipahdin parissa vintagekaupassa, mutta en löytänyt mitään. Emme oikein jaksaneet enää ajatella museoita eivätkä ne oikein enää olisikaan ollut auki kauaa. Kovin kiinnostavia paikkoja Utrechtista ei edes löytynyt nopealla Netherlands travel guide -appiin vilkaisulla. Aivan loistava sovellus muuten, toimii myös ilman nettiä. Utrehct tarjosi kuitenkin hauskan kokemuksen, sillä söimme hauskassa pannukakkuravintolassa kanaalin rannassa. Pannukakkuja oli eri täytteillä ja teemoilla. Minun lampaanlihalla täytetty pannukakkuni oli "egyptiläinen".
Seuraavana päivänä kävimme vielä Utrechtin liepeillä olevan Kasteel de Haarin linnan puistossa. Puisto oli erittäin kaunis ja sieltä löytyi monenlaista katseltavaa ruusutahrasta pensaslabyrinttiin. Kauniissa miljöössä järjestetään myös häitä ja kappeli olikin suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Söimme myös romanttisen (kaupasta ostetun) salaattilounaan puiston penkillä linnaa katsellen.
Viimeinen pyörämatka Utrechtista lentokentälle oli sekä haikeaa että helpottavaa. Hauskasti lentokentällä meitä oli yllättäen vastassa KLM:n eli Hollannin kuninkaallisen lentoyhtiön puhallinorkesteri! Soittivat todella hyvin ja loistavaa musiikkia (mm. Simpsonien teeman, Jackson five ja Disney potpurit - voisiko parempaa olla?). Rentouttavan musiikkihetken jälkeen meitä odottikin matkan hermoja kiristävin osuus, sillä pyörien kuljetus Hollannista Suomeen ei käynytkään ihan yhtä sutjakasti kuin toiseen suuntaan. Muutaman vaiheen jälkeen pyörät olivat kuitenkin kirjaimellisesti paketissa ja pääsivät perille turvallisesti, kuten mekin.
Minäkin haluan KLM:n puhallinorkesteriin! Hollantiin pyöränsä lennättäville suosittelen hankkimaan pahvilaatikon muualta kuin lentokentältä - saa varmaan halvemmalla. |
Matka onnistui yli odotusten. Etukäteen hieman jännitin pyöräilyä, mutta kaikki sujui loistavasti. Voin suositella pyöräilyloman kokeilemista Hollannissa. Lyhyemmälläkin matkalla voi kokea jo monenmoista. Mäettömyys tekee matkanteosta helppoa.
Seuraavat matkaseikkailut tulevatkin jo aika pian. Sitä odotellessa!
No tulipa nähdyksi vaikka mitä. Voisin kommentoida montaakin asiaa. Tyydyn sanomaan, että tuohon pannukakkuaravintolaan minäkin haluaisin ja toivoisin, että Suomessakin kasvaisi muitakin kuin syyshortensioita puutarhoissa. ja nuo sisustusliikkeen tuolit ovat herkulliset.
VastaaPoistaAva
Oli hauska löytää tuo pannukakkuravintola, kun muuten ruokamme olivat aika lailla tylsästi pizzaa ja pastaa.
PoistaMinäkin haluaisin hortensiapensaita Suomeen! Täytynee tyytyä vain pieniin ruukkuversioihin.
Hieno matka teillä! Mikä harmi, että ihanat mekot eivät mahtuneet pyöralaukkuihin! Tämä oli mielenkiintoinen kuvaus matkastanne, yleensä jos joku on tuollapäin käynyt, hän on nähnyt melkein pelkkiä tulppaaneja, te näitte paljon muuta!
VastaaPoistaOnneksi tiedostin etukäteen, että tuskin voin ostaa tältä matkalta mekkoja. Ja onneksi kuulin etukäteen myös sen, että tuppaanien kukkimisaika on ohitse. Me emme nähneet tulppaanin tulppaania! Hortensioita sen sijaan riitti. Ja lampaita.
PoistaUpean kuuloinen matka ja ihania kuvia! Tuli sellainen olo, että tuollaisen reissun voisi tehdä ihan vain siksi, että saisi yöpyä edellisen postauksen paikoissa. Oot kivan monipuolisesti kertonut reissusta - mielenkiintoista nähdä erilaisia kuvia eikä otoksia vain pelkästään ruuista tms.
VastaaPoistaMatka oli loistava! Tuolla olisi kohtuullisen helppo matkata pyörällä lastenkin kanssa, ainakin isompien. Jonkun verran näki sellaisia kärryjä ja ihan pieniäkin lapsia, mutta kaupungeissa niitä oli paljon vähemmän kuin Suomessa.
PoistaMinäkin olen menossa Amsterdamiin elokuussa, kiitos vintagevinkeistä! Olin ajatellut etten yritä shoppaila kauheasti kun olen lasten kanssa liikkeellä, mutta postauksesi sai kyllä mieleni muuttumaan :-)
VastaaPoistaOle hyvä, hauska että löytyi vinkkejä! Laura Dols ja 1953 retro en chic kannattaa ainakin katsastaa. Ja liikkeet ovat ihan keskustassa, joten shoppailun voi tehdä muun kiertelyn lomassa.
VastaaPoista